Espoon Avoimen osallisuuden malli
|
|
- Kirsti Niemi
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Espoon Avoimen osallisuuden malli
2
3 Avoimen osallisuuden malli - mistä on kysymys? Kaupunkien kilpailukyky perustuu yhä tiiviimpään kumppanuuteen sekä alueen toimijoiden että muiden kaupunkien välillä. Avoimen osallisuuden mallin avulla kaupunki voi kuvata sen oman osallisuuden ja yhteiskehittämisen toimintamallin. Malli on ehdotus kaupunkitasoiseksi avoimen osallisuuden toimintatavaksi, kun kohteena on palvelukonseptien yhteiskehittäminen ja palvelujen uudelleenmuotoilu. Avoimen osallisuuden malli kuvaa yhteiskehittämisen fyysisen ja digitaalisen toimintaympäristön muodostaman kokonaisuuden sekä avoimen osallisuuden palvelusuunnitelman, jolla toimintaa pidetään yllä. 6Aika Espoo on mukana toteuttamassa Suomen kuuden suurimman kaupungin yhteistä 6Aika-strategiaa. Sen tavoitteena on synnyttää uutta osaamista, liiketoimintaa ja työtä kehittämällä avoimempia ja älykkäämpiä palveluja. 6Aika-strategialla edistetään avoimia toimintamalleja, jotka mahdollistavat koko kaupunkiyhteisön osallistumisen kehittämistyöhön.
4 Avoimen osallistumisen alusta Espoossa halutaan edistää asukkaiden, yritysten ja yhteisöjen osallistumista Espootarinan mukaisesti. Ison Omenan palvelutorilla palvelumuotoiltiin avoimen osallisuuden toimintamalli, joka on sovellettavissa myös muilla toiminnallisilla innovaatioalustoilla. Tavoitteena on osallistumisen helppous, monipuoliset vaikuttamisen kanavat ja asukkaiden lähitekemisen ja omatoimisuuden mahdollistaminen. APUA JA TUKEA ARJESSA Kaupunkilaiset saavat tietoonsa niitä palveluita, jotka tukevat kaupungin tarjoamia palveluita ja lisäävät elinvoimaa. Esimerkiksi yhdistysten järjestämä ryhmätoiminta tai yritysten digitaaliset sovellukset tukevat kaupunkilaisen arkea. TASAPUOLISUUTTA PAIKALLISTA VAIKUTTAMISTA Alueilla asuvilla ja työskentelevillä ihmisillä on helpot ja toimivat kanavat, joissa he voivat esittää kehitysehdotuksia, ja joissa joku alueella toimiva taho voi tarttua ehdotuksiin ja parantaa aluetta. Esimerkiksi pysäköinti ja kulkuväylät vaikuttavat jokapäiväiseen hyvinvointiin. Palveluiden, niin kunnallisten kuin kaupallisten, näkyvyys ja vertailtavuus kasvaa. Esimerkiksi lapsiperheet voivat helpommin löytää erilaisia ajanviettomahdollisuuksia ja tarjonnan kysyntään voidaan paremmin vastata. Esimerkiksi liitot ja asukasyhdistykset tarjoavat sekä ilmaista että maksullista toimintaa asiakkailleen. KIIHDYTYSVOIMAA INNOVAATIOILLE Aloittelevilla ja pienillä yrityksillä on tarjolla valmiita yhteyskanavia potentiaalisiin asiakkaisiinsa sekä näkyvyyden että tuotteiden ja palveluiden kehittämisen avuksi. Esimerkiksi uutta sovellusta kehittävä start-up voi testata sovellustaan palvelutorilla. YHTEISTYÖTÄ OPETUKSESSA Koulut voivat tehdä saumattomammin yhteistyötä nuorien kaupunkilaisten kouluttamisessa. Esimerkiksi lukiolaiset käyvät tutustumassa siihen, miten ammattiin opiskelevat harjoittelevat tulevaa työtään.
5 Avoimen osallisuuden mallin avulla kehitetään monikanavaista asiakaspalvelua käyttäjälähtöisesti palvelumuotoilun keinoin yhteistyössä tutkimus- ja kehittäjäyhteisöjen sekä yritysten ja asiakkaiden kanssa. yhdistetään nykyistä paremmin julkinen ja yksityinen palvelukysyntä. avataan palvelurakenteessa yritystoiminnalle uusia liiketoimintamahdollisuuksia, palveluita ja tuotekehityshankkeita. parannetaan koulutuksen ja työelämän siirtymävaiheita tukevien palveluiden ja toimintatapojen syntymistä. kehitetään uudenlaisia ratkaisuja kohdennettuihin palveluihin heikossa työmarkkina-asemassa oleville.
6 Avoimen osallisuuden mallin hyötyjä Paikallisalueilla asuvilla ja työskentelevillä ihmisillä on helpot ja toimivat kanavat kehitysehdotuksille. Alueella toimivat tahot voivat tarttua ehdotuksiin ja kehittää aluetta. Niin kunnallisten kuin kaupallistenkin palvelujen näkyvyys ja vertailtavuus kasvaa, ja asukkaiden kysyntään voidaan vastata entistä paremmin. Aloittelevilla ja pienillä yrityksillä on käytössään valmiita yhteyskanavia potentiaalisiin asiakkaisiin sekä näkyvyyden että tuotteiden ja palveluiden kehittämisen avuksi. Kaupunkilaiset saavat paremmin tietoonsa niitä palveluita, jotka tukevat kaupungin tarjoamia palveluita ja voivat edesauttaa elinvoimaa sekä hyvinvointia. Pitkällä aikavälillä avoimen osallisuuden toiminta lisää elinvoimaa ja hyvinvointia sekä tuo uusia innovaatioita.
7 FYYSINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ TOIMIJAT VUOROVAIKUTUS TILAT EKOSYSTEEMI Mitä toimijoita on olemassa Palveluyksiköt: yritykset, valtio, kaupunki, maakunta Kolmas sektori Yritykset Kaupunkilaiset Toimijoiden arvot, tarpeet, asenteet, motivaatiot, tavoitteet ja aktiivisuus Vakituiset ja tilapäiset toimijat Jatkuva tutkimus Vuorovaikutteinen toiminta Sosiaalinen ja kulttuurinen vuorovaikutus Avoimuuden luominen Ilmiöt Muut sosiaalisesti vaikuttavat tekijät DIGITAALINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Fyysiset tilat Vuorovaikutteiset tilat Tilojen käyttö Esteettömyys DIGITAALINEN ALUSTA DATAN AVOIN JAKAMINEN Millainen virtuaalinen tila Toiminnalliset tarpeet Mitä tietoa kerätään Miten tietoa kerätään Toimija- ja kehityskohderiippumaton kuvaus Esteettömyyden kuvaus FYYSISESTÄ JA DIGITAALISESTA YMPÄRISTÖSTÄ SYNTYVÄ DATA Datan ja tiedon jakamisen tavat ja kanavat Data fyysisestä ympäristöstä Data digitaalisesta ympäristöstä Muu avoin data Datan hyödyntäminen YHTEISKEHITTÄMISEN PROSESSI Tarpeiden esille saamisen keinot Työkalut esim. työpajat ja tarkistuslistat Termit ja käsitteet, jotka ovat ymmärrettäviä ja lähestyttäviä PALVELUSUUNNITELMA Fasilitointi ja sen merkitys: millaista fasilitointia tarvitaan ja miten fasilitointi tuottaa arvoa Koordinointi: tarvittavat resurssit, roolit ja tehtävät Johtaminen: tavoitteet, ratkaistavien ongelmien määrittäminen, arvot ja visiot Arviointi ja tutkimus
8 Tutustu ja lue lisää Espoon avoimen osallisuuden mallista laajemmasta käsikirjasta ja muista Espoon 6Aika-hankkeista osoitteessa espoo.fi/kehittyvaespoo
Avoimen osallisuuden toimintamalli
Avoimen osallisuuden toimintamalli Johdanto Avoimen osallisuuden toimintamalli kuvaa kaupungin mahdollistaman osallisuuden ja yhteiskehittämisen viitekehyksen. Toimintamallin tavoitteena on edistää liiketoimintamahdollisuuksien
6AIKA - KESTÄVÄN KAUPUNKIKEHITTÄMISEN ESR-HANKEHAKU Infotilaisuus Turku
6AIKA - KESTÄVÄN KAUPUNKIKEHITTÄMISEN ESR-HANKEHAKU 1.3. 15.4.2016 Infotilaisuus 7.3.2016 Turku Ohjelma 6Aika-strategian esittely ja kuutoskaupunkien odotukset ESRpilottihankkeille Anna-Mari Sopenlehto,
JulkICT Lab Palvelumuotoilun Kick Off Työpajan yhteenveto
JulkICT Lab Palvelumuotoilun Kick Off Työpajan yhteenveto Tiistai 25.3.2014 klo 9.00-12.00 Valtionvarainministeriö Mariankatu 9 Neuvotteluhuone Ylijäämä 1 JulkICT Lab Miksi JulkICT Lab? Hallinnon hankkeille
6Aika-strategian esittely
6Aika-strategian esittely Toukokuu 2014 Suurimpien kaupunkien kestävän kehittämisen strategia Uuden EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden 2014 2020 yhtenä painopisteenä kestävä kaupunkikehittäminen. Toteutus
Smart Tampere
Smart Tampere 06.04.2017 SRV/Studio Libeskind Kestävän kehityksen älykaupunki Älykkään, kestävän kehityksen kaupungin tavoite on parantaa kaupunkilaisten elämänlaatua, kaupungin palveluiden ja toimintojen
KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020
20.1.2012 Hannu Korhonen KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 1 Maakuntaohjelma linjaa valintoja 1 VISIONA YKSILÖLÄHTÖINEN, YHTEISÖLLINEN JA ELÄMÄNMAKUINEN KESKI-SUOMI Hyvinvointi on keskeinen kilpailukykytekijä
Avoin innovaatioalusta kaupunkikehittämisessä. Nina Mustikkamäki / Tampereen kaupunki
Avoin innovaatioalusta kaupunkikehittämisessä Nina Mustikkamäki / Tampereen kaupunki YHTEISÖ Mitä avoimella innovaatioalustalla tarkoitetaan? Verkostovaikutus TILA TOIMINTA (Raunio ym. 2016) Mitä avoimella
Koulut kuntoon Espoon sisäilma-hackathon kokeilu. Jaana Suonsaari, kehittämispäällikkö / Espoon kaupunki, konsernihallinto palvelukehitys
Koulut kuntoon Espoon sisäilma-hackathon kokeilu Jaana Suonsaari, kehittämispäällikkö / Espoon kaupunki, konsernihallinto palvelukehitys Lähtölaukaus: DOB datasta oivallusta ja businesta & Laurean AMK
6AIKA - KESTÄVÄN KAUPUNKIKEHITTÄMISEN ESR- HANKEHAKU 1.3. 15.4.2016. Info=laisuus 7.3.2016 Turku
6AIKA - KESTÄVÄN KAUPUNKIKEHITTÄMISEN ESR- HANKEHAKU 1.3. 15.4.2016 Info=laisuus 7.3.2016 Turku Ohjelma 6Aika- strategian esiiely ja kuutoskaupunkien odotukset ESR- pilonhankkeille Anna- Mari Sopenlehto,
Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa
Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät
Kuntakonsernin digitaalisen asiakaspalvelun kehittäminen Lempäälässä. Palvelumuotoilija Laura Humppi Digikuntakokeilun verkostotapaaminen 6.6.
Kuntakonsernin digitaalisen asiakaspalvelun kehittäminen Lempäälässä Palvelumuotoilija Laura Humppi Digikuntakokeilun verkostotapaaminen 6.6.2017 Sisältö Lempäälä, taustaa ja tarpeet asiakaspalvelun kehittämiselle
Löydämme tiet huomiseen
Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan
6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 13.2, Helsinki
6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku 15.2.-12.4.17 Infotilaisuus 13.2, Helsinki Ohjelma 6Aika-strategian esittely ja kuutoskaupunkien odotukset ESRpilottihankkeille Asko Räsänen, Vantaan kaupunki
Faron sopimuksen suositukset
Faron sopimuksen suositukset Kohti kestävää kulttuuriperintötyötä Tässä tekstissä kerrotaan, mitä Faron sopimus tarkoittaa Suomelle. Sopimuksen hyötyjä ovat esimerkiksi: - Kaikki ihmiset voivat vaikuttaa
Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 19/2015 13.04.2015
Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 29 Osallistuminen EU:n Suomen rakennerahasto-ohjelman rahoittaman 6Aika-strategian Avoin osallisuus -kärkihankeen hakemukseen HEL 2015-004216 T 02 05 02 Päätös
Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina
Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,
Ubiikkiteknologia ja sosiaalinen media alueellisessa ja paikallisessa kehittämisessä
Ubiikkiteknologia ja sosiaalinen media alueellisessa ja paikallisessa kehittämisessä tutkija Sirkku Wallin Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus ja koulutuskeskus YTK Aalto yliopisto Digitalisaatiosta elinvoimaa
Dialogilla kohti digitaalisen ajan kuntaa 2025
Dialogilla kohti digitaalisen ajan kuntaa 2025 Dialogilla kohti digitaalisen aikakauden kuntaa Dialogilla kohti digitaalisen ajan kuntaa -paperi on valtiovarainministeriössä työstettävä tavoitetilapaperi,
Varsinais-Suomen kirjastojen strategia 2021
Varsinais-Suomen kirjastojen strategia 2021 Toimintaympäristön muutostekijät Muutostekijöiden vaikutus kirjastoihin Toiminta-ajatus Visio 2021 Toimintaa ohjaavat periaatteet Strategiset tavoitteet (BSC-malli)
PA LV E L U T J A VA S T U U T U U D I S T U VAT - Y K S I O P P I L A I TO S VA H V I S T U U
1 PA LV E L U T J A VA S T U U T U U D I S T U VAT - Y K S I O P P I L A I TO S VA H V I S T U U 22.11.2018 2 LÄHTÖKOHDAT Espoo on maailman kestävin kaupunki 2025 Espoo sai kutsun viiden yliopistokaupungin
Perustehtävä ja arvot
Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,
Koulut ja Yritykset luovat maailman parhaan Innovaatioalustan - yhdessä. Niko Lindholm,
Koulut ja Yritykset luovat maailman parhaan Innovaatioalustan - yhdessä. Niko Lindholm, Projektipäällikkö. @nikolindholm Mitä tänään? 1. Intro 2. Miten Koulu Innovaatioalustana toimii? 3. Koulut Innovaatioalustana:
Avoin innovaatioalusta kaupunkikehittämisessä. Nina Mustikkamäki / Tampereen kaupunki Vaasa
Avoin innovaatioalusta kaupunkikehittämisessä Nina Mustikkamäki / Tampereen kaupunki Vaasa 22.9.2016 Esityksen sisältö Mitä avoimella innovaatioalustalla tarkoitetaan? Alustamainen toiminta ja toimijoiden
Torstai Mikkeli
Torstai 14.2.2013 Mikkeli OSUVA (2012 2014) - Osallistuva innovaatiotoiminta ja sen johtamista edistävät tekijät sosiaali- ja terveydenhuollossa. hanke tutkii minkälaisilla innovaatiojohtamisen toimintatavoilla
POHJALAISMAAKUNTIEN VANHUSTYÖN KEHITTÄMISKESKUS HANKE OSANA VÄLI-SUOMEN IKÄKASTETTA. Päivi Niiranen HEHKO seminaari 22.3.
POHJALAISMAAKUNTIEN VANHUSTYÖN KEHITTÄMISKESKUS HANKE OSANA VÄLI-SUOMEN IKÄKASTETTA Päivi Niiranen HEHKO seminaari 22.3.2010 Seinäjoki Ikäkasteen toiminta-alue IKÄKASTE- ÄLDRE-KASTE koostuu kuudesta osahankkeesta
ALUEELLISET LIIKETOIMINTAMALLIT Miten ylitän kuilut? KTT Marika Iivari
ALUEELLISET LIIKETOIMINTAMALLIT Miten ylitän kuilut? KTT Marika Iivari +358 50 3733 579 marika.iivari@oulu.fi Alueiden ekosysteemit 2 Smart society 3 Jännitteet Yritysten vs julkistahojen liiketoimintamallit?
Verkostossa toimiminen ja yhteinen oppiminen
Verkostossa toimiminen ja yhteinen oppiminen Työpaikkojen hyvinvointiverkosto 12.12.2013 Timo Järvensivu, KTT, tutkija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kommentoi alustusta viestiseinällä Verkostoissa
Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla?
Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja
Soteuttamo on sosiaali- ja terveysalan uudistamisen ja verkostojen kehittämisen työkalupakki.
Mikä? Soteuttamo on sosiaali- ja terveysalan uudistamisen ja verkostojen kehittämisen työkalupakki. Soteuttamot ovat avoimia tapahtumia, joissa yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin palveluntuottajat
JulkICT Lab ja Dataportaali Avoin data ja palvelukokeilut
JulkICT Lab ja Dataportaali Avoin data ja palvelukokeilut Pelvelukehityksen ekosysteemi julkisessa hallinnossa 3.12.2013 Mikael Vakkari JulkICT/YRO Palvelukehittämisen ekosysteemi Uusien palveluinnovaatioiden
Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina
Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,
TVT:n%haasteita%ja%mahdollisuuksia% matematiikan%opetuksessa4
MAOL%syyspäivät%Seinäjoella%3. 4.10.%2014 TVT:n%haasteita%ja%mahdollisuuksia% matematiikan%opetuksessa4 Timo%Tossavainen Teknologian%ja%koulumatematiikan%suhteesta Mitä%sisältöjä%peruskoulun%tai%lukion%matematiikkaan%sisältyy,%
1-2 MITEN YHTEISKEHITTÄMISEEN VOI VALMENTAUTUA
TYÖPAJOJEN ANTIA 1-2 MITEN YHTEISKEHITTÄMISEEN VOI VALMENTAUTUA Yhteiskehittäminen on tapa toimia,ajatella ja suhtautua asioihin, siis pikemminkin tyylilaji kuin menetelmä Tyylilajia määrittelee yhteisöllisyys,
Helsingin osallisuusmalli. Osallisuustyöryhmä
Helsingin osallisuusmalli Osallisuustyöryhmä 5 havaintoa valmistelusta 1. Kaikki haluavat, että Helsinki on entistä parempi kaupunki. 2. Ihmiset ovat valmiita antamaan asiantuntemustaan ja osaamistaan
Maahanmuutto- ja kotouttamisasioiden neuvottelukunta 19.5
Maahanmuutto- ja kotouttamisasioiden neuvottelukunta 19.5 Mitä se osallisuus on? 19.5.2015 Osallisuuden ja avoimuuden aikajana 2007 pysähtyneisyyden aikakausi kaupungintalon ala-aulassa 2008 Haavi-projektin
Palveluiden järjestäminen ja yhteisötoiminta uudessa, avoimen tiedon Oulussa
Palveluiden järjestäminen ja yhteisötoiminta uudessa, avoimen tiedon Oulussa Pasi Laukka 27.3.2014 Palvelut on järjestettävä Kaupunkistrategian kuntalaisten hyvinvointiin liittyvät strategiset linjaukset
Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi
Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi 1 13.10.2017 Johanna Ritvanen Laatusuositus: Asiakas ja palveluohjaus keskiöön SUOSITUS 1 Asiakas- ja
UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen
UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen Timo Lindholm / Sitra 22.8.2017 Lähtökohdat - Globaalit ilmiöt muokkaavat työelämää hävittävät ja luovat töitä. - Työn murroksen
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat
Ihmislähtöisiä innovaatioita
Ihmislähtöisiä innovaatioita Energiatehokkuus logistiikassa ja liikkumisessa -seminaari Postitalo, Helsinki 19.4.2011 Karoliina Auvinen, johtava ekotehokkuusasiantuntija Sitran tavoitteet ja Maamerkit-ohjelma
Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka
Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,
6Aika Avoin Osallisuus ja Asiakkuus - JUHTA kesäseminaari / Turku -
6Aika Avoin Osallisuus ja Asiakkuus - JUHTA kesäseminaari 9.6.2017 / Turku - Eero Rostiala Projektipäällikkö 6Aika - Avoin Osallisuus ja Asiakkuus (AOA) Avoin osallisuus ja asiakkuus -kärkihanke toteuttaa
Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää?
Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää? Osallisuus osana arkea 19.3.2019 Veera Laurila, Sokra-koordinaatiohanke Osallisuus on Ihminen kokee olevansa merkityksellinen osa kokonaisuutta.
Suomidigi prosessien uudistamisen tukena
Riikka Pellikka Asiantuntija JulkICT-osasto Valtiovarainministeriö Riikka.pellikka@vm.fi @riikkapellikka @suomidigi Suomidigi prosessien uudistamisen tukena Hallitusohjelman tavoite: Uudistamme julkiset
Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä
Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja tehostamalla,
Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille
Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille Salon kaupunki Elokuu 2018 Salon kaupungin visio, perustehtävä ja arvot Salo joka päivä parempi Perustehtävä: Salon kaupunki kehittää alueensa elinvoimaa,
Kainuun Liikunta ry STRATEGIA
Kainuun Liikunta ry STRATEGIA 2018-2021 KAINUUN LIIKUNNAN VISIO Lapsena syntyvä liikunnallinen elämäntapa on terveyden ja hyvinvoinnin perustekijä sekä elämysten lähde, jota tuetaan mahdollistamalla liikunnan
Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto
Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto 27.11.2017 Rauman Tarina 2, 2018-2021 2 Hyvinvointia ja elinvoimaa tukevat linjaukset Terveellinen, turvallinen ja palveleva Rauma Vireän elinkeinoelämän Rauma Hyvien
Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus. Seutuhallitus
Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus Seutuhallitus Strategian elementit STRATEGIA (hyväksytään valtuustoissa) Missio ja visio Strategian pääviestit ja tavoitteet Lisää kilpailukykyä Kasvulle
ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Strategia valtuustokaudelle
ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Strategia valtuustokaudelle 2017-2021 MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit Elämäntapojen muutokset Älykäs hyvinvointi- ja terveysteknologia Syrjäytyminen
ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle
ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle 2017-2021 MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit Kaupungistuminen Elämäntapojen muutokset Älykäs hyvinvointi-
Avoin toimintakulttuuri. SotePeda 7/24 Hanna Lahtinen
Avoin toimintakulttuuri SotePeda 7/24 Hanna Lahtinen 6.11.2018 Avoimuus on luonteva osa elämäämme Jaamme vapaaehtoisesti omaa henkilökohtaista elämäämme verkossa mm. somen kautta Osaamme valita, osaamme
Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen
Fiksu kaupunki 2013-2017 5/2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen Fiksu kaupunki Suomi on edelläkävijä älykkäissä ympäristöissä. Fiksun kaupungin sujuva arki syntyy käyttäjätarpeiden sekä erilaisten osaamisten
Asiakkuus- ja toimintaperustaisuus muutosdriverina Työkaluja ja kokemuksia Espoosta
Asiakkuus- ja toimintaperustaisuus muutosdriverina Työkaluja ja kokemuksia Espoosta Kehittämispäällikkö Valia Wistuba Konserniesikunta/ Palvelut ja laatu yksikkö Kuntamarkkinat Kokeillen kohti asiakkuutta
Mikä on kuntien ja kaupunkien rooli kasvussa ja alueiden kehittämisessä
Mikä on kuntien ja kaupunkien rooli kasvussa ja alueiden kehittämisessä Varatoimitusjohtaja Timo Reina Suomi 2019 Kasvukipuja seminaari 1.11.2016 Finlandia-talo Maakuntauudistus kuntien kannalta Kysymys
Ethical Leadership and Management symposium
www.laurea.fi Ethical Leadership and Management symposium Hyvinvointipalvelut ekosysteemien tietojen mallintaminen 6.10.2016 Dos. Jorma Jokela 2 3 MORFEUS hanke WORKSHOP työskentelyn taustalla yliopettaja
4-portainen palveluiden kehittämisen malli pk-yrityksille Palveluiden kehittäminen pk-yritysten kilpailukyvyn tukena: PaKe Savo
4-portainen palveluiden kehittämisen malli pk-yrityksille Palveluiden kehittäminen pk-yritysten kilpailukyvyn tukena: PaKe Savo 1.2.2015 31.3.2017 Katso video, jolla esitellään maailmalla palkittu pesulapalvelu
Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 14/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/3 11.4.2016
Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 14/2016 1 (5) Liikenne- ja viestintäministeriö 327 Lausunto ehdotuksesta valtioneuvoston periaatepäätökseksi automatisaatiosta ja robotisaatiosta HEL 2016-002831 T 03
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa
Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto
Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä 27.4.2016 27.4.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta visiotyö Parlamentaarinen työryhmä Kevät 2016 OLEMME TÄSSÄ Muutokset mahdollisia
Laaja hyvinvointi osana tulevaisuuden kunnan hyvinvointijohtamista
Laaja hyvinvointi osana tulevaisuuden kunnan hyvinvointijohtamista Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen Kuntaliitto Puhujat: Vesa-Pekka Leino, sivistysjohtaja, Eurajoen
W E B I N A A R I T W A L L O F T A L E N T S P Y Ö R E Ä P Ö Y T Ä
INTERNATIONAL BUSINESS POWERED BY TALENTS I N N O V A A T I O A L U S T A Y R I T Y S P A L V E L U I D E N K E H I T T Ä M I S T Y Ö P A J A T W E B I N A A R I T W A L L O F T A L E N T S P Y Ö R E Ä
DIGIOULU. LapIT-päivät 20-21.8.2015, Rovaniemi JUHANI HEIKKA, OULUN KAUPUNKI
DIGIOULU LapIT-päivät 20-21.8.2015, Rovaniemi JUHANI HEIKKA, OULUN KAUPUNKI DIGIOULU 2020 Oulu on Euroopan älykkäimmin ja vastuullisimmin digitalisaation mahdollisuuksia toiminnassaan hyödyntävä elinvoimainen
HANKEHAUN TEEMAT JA SISÄLLÖT Lähtökohdat keskustelun ja ideoinnin pohjaksi
HANKEHAUN TEEMAT JA SISÄLLÖT Lähtökohdat keskustelun ja ideoinnin pohjaksi 6.6.2014 Infotilaisuus, Oulu Sari Luostarinen, Ville Meloni Timo Nousiainen, Outi Rouru ja Juha Sirviö Painopistealueet 1. haku
Hyvinvointikeskusten toimintakuvaus Kannisto/Toppinen
Hyvinvointikeskusten toimintakuvaus 2018 Kannisto/Toppinen HYVINVOINTIKESKUSTEN TOIMINTA- AJATUS 1.Tuotamme turkulaisille ikäihmisille joustavasti monipuolisia palveluita, jotka edistävät terveyttä ja
FISS -teolliset symbioosit Suomessa. Henrik Österlund 10.9.2015
FISS -teolliset symbioosit Suomessa Henrik Österlund 10.9.2015 Tarve teolliselle muutokselle Suomessa Yhteiskunnallinen tarve Suomi tarvitsee uusia tukijalkoja talouteen, globaaleilla markkinoilla toimivaa
TAMPERE3 INNOVATION SCOUT 2017 TURUN AMK TAMK KIMMO VÄNNI
TAMPERE3 INNOVATION SCOUT 2017 TURUN AMK 18.1.2017 TAMK KIMMO VÄNNI TAMK:N TYÖPAKETIT Y-MAKERS ALUSTA TIIMIVALMENNUKSEEN PERUSTUVA KASVUYRITTÄJYYSOHJELMA TUOTE-, PALVELU- JA TUTKIMUSIDEOIDEN TESTAAMINEN
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty
Kaupunkipolitiikka näkymiä kehittämiselle ja uudistamiselle
Kaupunkipolitiikka näkymiä kehittämiselle ja uudistamiselle Olli Voutilainen TEM/Yritys- ja alueosasto Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11. Kaupunkipolitiikka pidemmässä katsannossa Suomessa on
Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten. Seutuhallitus
Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten Seutuhallitus 26.10.2016 Strategian elementit STRATEGIA (hyväksytään valtuustoissa) Missio ja visio Strategian pääviestit ja tavoitteet
Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä. Salo
Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä Salo 4.9.2014 Esityksen sisältö 1. Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä 2. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän, YTR:n verkosto,
Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan
Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen. työkirja. Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille
Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen työkirja Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen työkirja on osa Yritteliäs ja hyvinvoiva
Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen. johtamiskulttuuriin. Arja Heikkinen
Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen ja vuorovaikutteiseen johtamiskulttuuriin Arja Heikkinen 29.09.2014 Hankkeen tavoitteet: Koko hankkeen tavoitteet: Asiakaslähtöisten toimintamallien ja prosessien
Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020
Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Sisällys 4 LAMKin visio 2020 6 Arvomme ovat ilo, oivallus ja arvostus 8 Teot, jotka ratkaisevat LAMKin ja lamkilaisten tulevaisuuden 9 Profiloituminen 12 Strategiset
PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ!
PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ! 2 PARASTA KOKONAISUUDESSA kehitetään koulutuksen järjestäjän ydinprosesseja vahvistetaan koulutuksen järjestäjien henkilöstön osaamista ohjataan uudenlaiseen toimintaan
Digitaalinen Helsinki -ohjelman loppuyhteenveto tiivistelmä
Digitaalinen Helsinki -ohjelman loppuyhteenveto tiivistelmä Ohjelmapäällikkö Ville Meloni Helsingin kaupunki 23.3.2018 Sisältö Digitaalinen Helsinki -ohjelma 1. Yhteenveto 2. Esimerkkejä tehdystä työstä
Pks Cleantech hankintojen verkosto Motiva kestävien hankintojen vuosiseminaari 2015, sessio I
Pks Cleantech hankintojen verkosto Motiva kestävien hankintojen vuosiseminaari 2015, sessio I Salla Koivusalo Erityisasiantuntija Hankintakeskus Vantaan kaupunki Pks cleantech hankintojen verkosto : Pysyvä
PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ
PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi
TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM
TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO 10.10.2018 loppuseminaari Ritva Partinen, STM Yleistä rakennerahastoista Suomi saa EU:lta tukea kahdesta rakennerahastosta: Euroopan aluekehitysrahastosta
Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia
Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen
Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä
Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä 1 Tämänhetkisiä ongelmia työn ja opintojen integroinnissa Opiskelijoiden opintojen aikaista työssäkäyntiä ja siinä syntyvää osaamista ei riittävässä
Digitalisaatio työllisyyspalveluissa digijärjestelmät asiakkaan ja asiakastyön tukena
Digitalisaatio työllisyyspalveluissa digijärjestelmät asiakkaan ja asiakastyön tukena 7.6.2019 Sari Oksanen asiakkuusjohtaja Tampereen kaupungin työllisyyspalvelut Tarvelähtöinen palvelukehittäminen työllisyyspalveluissa
KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus
KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät
Koulutuspoliittisen ohjelman mittarit
Koulutuspoliittisen ohjelman mittarit Oppimisen ja opetuksen oppijakeskeinen uudistaminen Mittari 1: Oppijat voivat vaikuttaa opetuksen suunnitteluun Kuvaus: Oppijoita kuunnellaan säännöllisesti opetuksen
LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA
Teemme lasten, nuorten ja perheiden Hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA Johtamisen päivä lapsiperhepalvelujen lähiesimiehille Espoo, 19.1.2018 Mitä me tavoittelemme? Lapsen, nuoren
Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa
Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Yhteiskehittämisen työpaja Minna Laitila 26.3.2018 Valmistelujohtaja Asko Peltola Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen
Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen
Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen Kehittämisteemat Elise Tarvainen Keski-Suomen liitto Tavoitetila 2013 Keski-Suomessa on toimivat työmarkkinat. Maakunnan työllisyysaste ylittää
Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja
HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi
Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY
Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY Hyvinvointikoulun taustaa / Oulu Sivistys ja kulttuuripalvelut Hyvinvointipalvelut Lapset, nuoret ja lapsiperheet: Lasten tukeminen kasvu-
Osaamisen Aika. Jatkuva oppiminen ja rahoitus. Projektijohtaja Helena Mustikainen Sitra
Jatkuva oppiminen ja rahoitus Osaamisen Aika Projektijohtaja Helena Mustikainen Sitra Ennakointikamari Osaavan työvoiman saatavuus on meidän kaikkien asia näkökulmia ja ratkaisuehdotuksia kohtaanto-ongelmaan
LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016
Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,
Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta
Avoimesti verkossa Avoimet ammatilliset opinnot -hanke 1.4.2018 31.7.2020 Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta Tavoite Selvitetään, mitä Avoimet ammatilliset opinnot - palvelun
Elinvoimaa monialaisista maakunnista
Elinvoimaa monialaisista maakunnista Kasvupalvelu-uudistus TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi alvelulla edistetään yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä
Saariston liikennepalvelujen kehittäminen Havaintoja, johtopäätöksiä ja jatkotoimet. Eeva Linkama Saaristoliikenteen neuvottelukunta 3.11.
Saariston liikennepalvelujen kehittäminen Havaintoja, johtopäätöksiä ja jatkotoimet Eeva Linkama Saaristoliikenteen neuvottelukunta 3.11.2015 Saariston liikennepalvelujen kehittäminen missä mennään? Selvitetty
Henriikka Kokkola KEHA-keskus, kehittämisasiantuntija
Henriikka Kokkola KEHA-keskus, kehittämisasiantuntija 1 TYÖMARKKINATORIN VISIO Työmarkkinatori mahdollistaa tulevaisuuden työelämäpalvelujen toteuttamisen orkestroimalla oikeat palvelut, oikeille asiakkaille,
6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 25.1., Oulu
6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku 22.1.-16.3.18 Infotilaisuus 25.1., Oulu Ohjelma Kahvit 6Aika-strategian esittely ja kuutoskaupunkien odotukset ESRpilottihankkeille Soile Jokinen, Oulun kaupunki
Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi
Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen
TAKUULLA RAKENTEISIIN!
TAKUULLA RAKENTEISIIN! TAKUULLA RAKENTEISIIN! TAVOITE 1. VOIMALA-yhteistyömalli, toiminta rakenteisiin 2. Vanhusten fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin tukeminen kehittämällä luovuutta ja kulttuurisia