Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirast, kirjaam PL 2100 00099 Helsingin kaupunki TAPULIKAUPUNGINTIEN ETELÄPUOLI JA MAATULLIN ALA-ASTEEN YMPÄRISTÖ Tapulikaupunki- Seura ry. esittää seuraavaa: Yleistä Asukkaiden ja muiden timijiden maaliskuussa 2009 esittämillä kahdeksalla mielipiteellä ei le llut vaikutusta tämän kaavamuutksen valmistelussa. Tapulikaupungin vahvuudet vat hient puist- ja lähivirkistysalueet, hyvät lähipalvelut, edullinen sijainti pääradan varressa sekä ktiseudustaan hulehtivat asukkaat (Ote Helsingin Kaupungin julkaisusta SUB 26, Esikaupungissa tapahtuu!) Tuntuu siis hassulta, että Helsingin Kaupunki ja kaavaa valmistelevat henkilöt vat valmiit tuhamaan sen, mitä pitävät Tapulikaupungin vahvuuksina. Tapulikaupungin asukasluku Vireillä levaa asemakaavaa kskevassa sallistumis- ja arviintisuunnitelmassa tai muussakaan kirjallisessa materiaalissa ei le esitetty kaupunkisuunnitteluvirastn arvita Tapulikaupungin väestökehityksestä. Suullisesti 13.1.2010 pidetyssä asukastilaisuudessa virastn edustajat esittivät, että alueen väestön määrä ja erityisesti kululaisten määrä n vähentymässä. Kaupunkisuunnittelulautakunnan 28.9.2006 pidetyn kkuksen esityslistalla tdetaan Tapulikaupungin yleissuunnitelman salta välitsikn Väestö ja palvelut alla mm. seuraavaa: Tapulikaupungin kerrstalvaltaisen alueen väkiluku n 1980-luvun lppupulen rakentamisvaiheen jälkeen pysytellyt nin 8 600 asukkaassa. Väestön vähenemistä n ehkäissyt erityisesti aseman phjispulisen kerrstalkrttelin rakentaminen 1990-luvun lpulla. Ennusteiden mukaan alueen väestön ikärakenne n vanhenemassa ja perhekuntakk pienenemässä ja Tapulikaupungin alueen väestön n ennustettu vähenevän nin 1 200 asukkaalla seuraavan 8 vuden aikana. Edellä mainitusta vimme päätellä, että kaupunkisuunnitteluvirastn näkemyksen mukaan Tapulikaupungin väestömäärä lisi vunna 2014 nin 7 400 asukasta. Näkemyksemme mukaan tämä yli klme vutta vanha arvi ei vi pitää paikkaansa. Helsingin kaupungin tietkeskuksen tilastjen mukaan Tapulikaupungin tteutunut asukasluku vusien 2006 2009 alussa n nussut 8 478:sta 8 592:een. On humattava, että tähän asukasmäärän nusuun ei le vaikuttanut mainittu yleissuunnitelma, kska sen perusteella suunnitellusta lisärakentamisesta ei le mitään edes alitettu. Lisäksi n tdettava, että tietkeskus n jatkuvasti nstanut ennustettaan Tapulikaupungin asukasmäärästä. Jstain syystä ennusteiden mukaan asukasmäärä kääntyy laskuun ennusteen julkaisemista seuraavana vunna. Näin n tapahtunut ainakin klmena vunna ennusteissa, mutta ei yhtenäkään näistä vusista tdellisuudessa. Tarkat luvut ja lähteet vat tämän lausunnn liitteessä. Kaupungin tietkeskuksen uusimman ennusteen (julkaisu 32/2009) mukaan Tapulikaupungin asukasluku lisi viime vuden aikana alentunut lähes sadalla ja vuden 2014 alussa asukasluku lisi 8 337 henkilöä. Vuden 2010 tietja ei le vielä
2 käytettävissä, mutta vusien 2006 2009 tteumatietjen perusteella pidämme ennustetta jälleen virheellisenä. Erityisesti n humiitava, että viimeisimmät ennusteet eivät le llenkaan samassa suuruuslukassa kuin kaupunkisuunnitteluvirastn 2006 esittämät. Viimeisimmän ennusteen mukaan asukkaita lisi nin tuhat enemmän. Väestötietjen salta valmistelu n tehty puutteellisesti. Tapulikaupungin täydennysrakennuskhteet Helsingin Tapulikaupungin alueelle n 2000-luvulla hyväksytty useita asemakaavja, jissa n kaavitettu lisää asuntrakentamista. Tällaisia asemakaavja vat seuraavat: 1. Suutarilan tellisuusalueen phjispulen kaavamuutksessa kaavitettiin Lasinpuhaltajantien varteen 14 maktitala. Asemakaava n llut j usean vuden ajan lainvimainen. Julkisuudessa esiintyneiden tietjen mukaan rakentaminen n tarkitus alittaa kesällä 2010. 2. Entisen päiväkti Pippurin tntti Rahtikujalla n kaavitettu sittain kerrstallle ja sittain rivitallle. Asemakaava tuli lainvimaiseksi alkuvudesta 2008. Saatujen tietjen mukaan rakentaminen alkaa tänä vunna. 3. Henrik Frsiuksen tien varteen n kaavitettu 8 maktitala ja 14 rivitalasunta. Uutta asuinkerrsalaa n 3 080 kerrsneliömetriä. Asemakaavan hyväksyminen merkitsi 2 350 neliömetrin puistalueen muuttamista asuinrakentamiseen. Asemakaava tuli lainvimaiseksi 9.10.2009. Edellä mainitut asemakaavat n hyväksytty ilman yhtään valitusta. Tapulikaupunkiin vidaan siis j nyt rakentaa runsaasti asuntja. Ainakin khtien 1 ja 3 asunnt vat pääsin yli 100 neliömetrin suuruisia eli suurehkja perheasuntja. Tällä hetkellä Tapulikaupungin täydennysrakentamista suunnitellaan seuraavissa asemakaavalunnksissa: 1. Tapanilan Kanervatien kaavalunnkseen sisältyy kaksi täydennysrakennuskhdetta Tapanilankaaren ja Takalantien välissä. 2. Tapulikaupungintien eteläpulen asemakaavalunnksen mukaan uutta asuinrakentamista kaavitettaisiin yhteensä neljälle eri tntille. Kaksi tnttia mudstettaisiin nykyisistä puistalueista. Asemakaavalunnksen puistt Asemakaavalunnksen mukaan kulun tntista muutettaisiin humattava sa puistksi. Tsiasiassa puistjen määrä ei tämän vuksi lisäänny. Kulun tnttia tettaisiin sittain leikkipuistn käyttöön. Lppusa puistksi muutettavasta kulun tntista n nykyäänkin viheraluetta, mutta petusvirastn varin siitä ei pidetä hulta. Puistksi kaavittaminen vain muuttaa hitvastuun rakennusvirastlle. Vunna 2006 laaditun yleissuunnitelman mukaan puistihin rakennettaisiin tätäkin enemmän, kun myös nykyisen leikkipuistn etelä- ja länsipulinen puistalue kaavitettaisiin asuinkäyttöön. Nykyiset Syökarinpuistn pallkenttä ja Sikalanmäki n säilytettävä alla mainituin perustein. Ehdtettu uusi Palpstinpuist n tarpeetn eikä sitä pidä ttaa asemakaavaan. Sen tilalle visi sijittaa tnteille 40122/2 ja 40123/4 ehdtettua rakennusikeutta. Uuden puistn rakentaminen ei le kaupungin nykyinen talustilanne humin ttaen kiireellinen hanke. Asukkaiden kannalta n uhkana, että nykyiset puistalueet menetetään, mutta uusi puist tulisi vain paperilla.
3 Vernmaksajina pidämme järkevänä nykyisten puistjen säilyttämistä ja lupumista uuden puistn rakennuskustannuksista. Rakentaminen rikkisi pikkuisen Sikalan metsän, vaikka tun metsän virkistysarv n humattava. Kerrstaln alle jäisivät vanha suuri kuusi, keväiset valkvukt, metsäplku ja kävelytie sekä 1990 luvulla istutetut jalpuut. Sikalanmetsään n istutettu myös havupuita kahteen kertaan. Osa taimista istutettiin Rakennusvirastn hjauksessa asukkaiden talktyönä. Kannatamme ns. uimahallin tntin (n 40120/1) muuttamista rivitalasuinkäyttöön leikkipuistn laajentamista Maatullin kulun tntille, js uima-altaiden lemassa l turvataan kulun edustan uudistamista puistksi ns. entisen viipalekulun tntin muuttamista asuinkäyttöön (senirital) kiertliittymää Tapulikaupungin ja Tikkuritien risteykseen Vastustamme - puistjen muuttamista asuinkäyttöön eli Sikalanmetsän kerrstala ja Syökarinpuistn rivitalja: mlemmat puistt vat tarpeellisia lähivirkistysalueita erityisesti pienille lapsille ja vanhuksille Sikalanmetsä mudstaa selkeän ja lunnllisen kknaisuuden Tapulikaupungintien mlemmin pulin Sikalanmetsän halki kulkee pieniä, 1990 luvulla suunniteltuja plkuja, jita käytetään paljn Syökarinpuist peruskrjattiin pitkän dtuksen jälkeen vusina 2005 ja 2006 Syökarinpuistn pallkentän laidille lisi haluttu paljn enemmän penkkejä levähdystaukja, pallpelien katsmista ja auringntta varten, sillä kentän laidilla n asuntja, jissa ei le parvekkeita lainkaan rivitalt lisivat kuusikerrksisten kerrstaljen varjssa näiden tnttien rakentaminen aiheuttaisi lisää liikennettä Palvartijantielle, jnka mutka n j nyt vaaraksi lapsille. Esitämme seuraavia muutksia 1) Liikenne kululle ja leikkipuistn Ehdtamme, että ajyhteysmahdllisuus etelän pulelta Misintien suunnalta tutkitaan Läpikulku Maatullinkujan yli estettäisiin esteillä. Väliltä Palkuja - Kämnerinplku puuttuu kevyenliikenteenväylä, jten autt ja ihmiset kulkevat parkkipaikan khdalla samalla väylällä. Alue n hahmtn. Ehdtamme, että tälle välille kaavitetaan jalkakäytävä. Tämä ratkaisu vähentäisi hiukan liikennettä, j nyt ruuhkaisella Palvartijantiellä.
4 2) Leikkipuist Ehdtamme Tapulin leikkipuistn uusimisen kiirehtimistä. Nykyinen leikkipuistrakennus n päässyt rapistumaan ja n j hunkuntinen. Leikkipuist n ympärivutisesti suuressa käytössä, kska alueella asuu paljn lapsiperheitä. 3) Seniritaln ajyhteys Ehdtamme, että tntille ajetaan Tapulikaupungintieltä lännestä nykyisin pensailla maisemidun tierummun khdalta. 4) Seniritaln 2- ja 4-kerrksisten sien krkeutta vidaan lisätä samaan tasn viereisten kerrstaljen kanssa, mutta Sikalanmetsää ei tule rakentaa. 5) Seniritaln pysäköintivelvitetta tulee alentaa, kska senireilla n tdennäköisesti selvästi vähemmän autja kuin aktiiviväestöllä. Tapulikaupungintiellä n tntin lähellä bussipysäkki, jten julkisen liikenteen palvelut vat lähellä tala. Pysäköintivelvite vitaisiin alentaa vastaamaan piskelija-asuntliden vaatimuksia. Tämä muuts vähentää tarvittavan pysäköintialueen määrää. Liikennejärjestelyjen selvittämiseksi suunnittelualuetta tulee laajentaa Palkujaan saakka Helsingissä 1.2.2010 Tapulikaupunki - Seura ry Minna Ruuth Puheenjhtaja Kruunaajanplku 3 C 34 00750 Helsinki Antti Hytti Sihteeri
5 Liite Tapulikaupunki-Seuran lausuntn TAPULIKAUPUNGIN ASUKASLUKU Helsingin kaupungin sa-alueen 402 tteutunut ja ennustettu asukasluku vuden alussa vusi tteutunut ennuste 2007 ennuste 2008 ennuste 2009 2006 8478 2007 8528 2008 8539 8540 2009 8592 8499 8575 2010 8487 8564 8587 2011 8425 8473 8547 Lähde: Helsingin kaupungin tietkeskuksen julkaisut: - Tteutunut asukasmäärä mm. julkaisu 18/2009 - Ennusteet julkaisut 43/2007, 39/2008 ja 32/2009