Vuonna 2015 saapuneet aloitteet, jotka on lähetetty valmisteluun/käsittelyyn Vuosi 2015 Pvm Tekijä Asiasisältö Valmistelu Käsittely 24.2.2015 Valtuutettu Erkki Aho Tuulivoiman rakentamisessa on hyvä noudattaa lääkäriliiton suosituksia, tuulivoiman suojarajaksi asutuksesta 2 kilometriä sekä tuulivoimalan purkukustannukset eivät saa jäädä maanomistajan vastuulle. Kaavasuunnittelija Kaupunginhallitus 15.2.2016 41 Tuulivoiman osalta ei tullut esiin sellaisia seikkoja, joiden vuoksi aikaisemmin tuulivoiman 2 kilometrin suojaetäisyyttä koskevaa 8.12.2014 tehtyä päätöstä olisi muutettava. Maankäyttö- ja rakennuslaki, niin sanottu asumisterveysasetus, valtioneuvoston asetus tuulivoimaloiden ulkomelutason ohjearvoista sekä ympäristöministeriön oppaat sekä muu viranomaisohjeistus tuulivoimarakentamisesta ja -kaavoituksesta riittävällä tavalla ohjaavat yleiskaavoitusta. Osallisilla on mahdollisuus antaa palautetta YVA- ja kaavaprosessien aikana. Tuulivoimaloiden mahdolliset sijoittelupaikat ja etäisyydet asuin- sekä loma-asuinrakennuksista tutkitaan hankekohtai-
sesti eri vaiheissa (YVA, yleiskaava, mahdollinen ympäristölupa ja rakennuslupa). Lain mukaan kunnalla ei ole mahdollisuutta vaatia vakuuksia tuulivoimaloiden purkamistoimenpiteitä varten kaavoituksen, rakennusluvituksen tai ympäristölupaprosessin yhteydessä. Vakuuksia voi edellyttää vain maanomistaja yksityisoikeudellisilla sopimuksilla. Kalajoen kaupunki pitää vakuuksien maksamista voimaloiden purkamista varten suositeltavana käytäntönä. 24.2.2015 Valtuutettu Erkki Aho Rikosylikomisarion rikolliseksi epäiltävä toiminta. Valtuutettu Erkki Aho vaatii, että valtuusto ryhtyy toimenpiteisiin rikosylikomisarion toiminnan johdosta. Hän on toistuvasti toiminut tavalla, jota on syytä epäillä rikolliseksi: rikoslaki 15 luku ja 40 luku. Kaupunginsihteeri Kaupunginhallitus 9.3.2015 62 Pohjois- Suomen hallin- Kaupunginhallitus totesi päätöksenään, että valtuutettu Erkki Ahon aloite ei kuulu kunnan toimialaan. Aloitetta ei oteta valmisteluun. Erkki Aho on tehnyt valituksen kaupungin-
to-oikeus 3.6.2015 nro 15/0359/2 Korkein hallinto-oikeus 28.10.2015 nro 2000/3/15 hallituksen päätöksestä 9.3.2015 62. Hallinto-oikeus on jättänyt valituksen, kantelun ja vahingonkorvausvaatimuksen tutkimatta. Hallinto-oikeus hylkää vaatimuksen asian siirtämisestä valtakunnansyyttäjänviraston käsiteltäväksi. Erkki Aho on tehnyt valituksen Pohjois- Suomen hallintooikeuden päätöksestä 3.6.2015 nro 15/0359/2. Erkki Aho on vaatinut, hallinto-oikeuden päätöksen kumoamista ja asia siirtämistä toimivaltaiselle viranomaiselle. Lisäksi Aho on vaatinut ulosottotoimenpiteiden keskeyttämistä ja suullisen käsittelyn järjestämistä. Korkein hallinto-oikeus ei tutki ulosoton keskeytystä koskevaa vaatimusta. Korkein hallinto-oikeus hylkää vaatimuksen suullisen kä-
26.5.2015 Valtuutettu Jouko Arvo Jouko Arvo esittää hankittavaksi kaupunkiin 4 5 kappaletta defibrillaattoreita, joista osa sijoitetaan pysyvästi kaupungin suurimpien taajamien, eli Kalajoen keskus taajaman, Raution ja Himangan sellaisiin kaupungin joko täysin tai osittain hallinnoimiin julkisiin rakennuksiin, joissa järjestetään erityyppisiä kokouksia ja muita julkisia yleisötilaisuuksia. Yksi defibrillaattori suunnattaisiin nuorisotoimen käyttöön lähinnä nuorisoleirien ja retkien ensiaputarpeet huomioiden. 23.6.2015 Valtuutettu Eija Pahkala sekä valtuutetut Riitta A. Tilus, Miika Heikkilä, Laura Kaattari, Aulis Vuotila, Eero Kinare 28.9.2015 Valtuutettu Kullervo Niemelä Vapaa-aika ja kulttuuripalvelujen lisäämiseksi Himangalla, Rautiossa ja koko Kalajoen alueella Liikenneturvallisuuden puolesta esitettiin, että Kalajoen kaupungin tekniset palvelut päävastuualue julkinen käyttöomaisuus, varaisi määrärahan ensi vuo- Hyvinvointipalvelujohtaja/terveyspalvelujoht aja Hyvinvointipalvelujohtaja /Akatemia Tekninen johtaja/yhdyskuntatekniik an insinööri Peruturvalautakunta 30.9.2015 98 Sivistyslautakunta 4.2.2016 6 Tekninen lautakunta 29.10.2015 54 sittelyn toimittamisesta. Korkein hallinto-oikeus on tutkinut valituksen. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöstä ei muuteta. Perusturvalautakunta on päättänyt, että defibrilaattoreita ei hankita kaupungin kiinteistöihin. Kylpylä Sanin toimijalle esitetään, että se hankkisi laitteen kylpylään. Kalajoki Akatemian vuoden 2016 talousarvioon on varattu toimintamäärärahat joiden jakautuminen koko kunnan alueelle otetaan huomioon toiminnan suunnittelussa Tekninen lautakunta esitti varattavaksi määrärahan vuoden 2016 talousarvioon kevyen liikenteen väylän suun-
den talousarvioon kevyenliikenteen väylän rakentamiseen välille Kaupunginmäki (Kati Oy) Pöllän risteys. Väylän pituus on 1.450 m Sievintien itäpuolella. Kevyenliikenteen väylä toteutettaisiin leventämällä Sievintietä noin 3 metriä. nitteluun välille Alapää Kaupunkimäki ja rakentaminen toteutetaan talousarvion puitteissa. Hankkeelle tulee saada ulkopuolista rahoitusta. VUOSI 2015 KUNTALAISALOI- TE 7.1.2015 Ilkka Myllylä Kuntalaisaloite Esitys jätevesiviemärin liittymismaksun yhtenäistämisestä jokivarren alueella Yhdyskuntatekniikan insinööri Annukka Takalo Tekninen lautakunta 17.6.2015 33 Kaupunginhallitus 10.8.2015 181 Valtuusto 25.8.2015 70 Vuoden 2016 talousarviossa on varattu 60.000 euron määräraha suunnitteluun Raution kevyenliikenteen väylään Alapää- Kaupunkimäki keskustasta Sievin suuntaan sekä rakentamiseen vuosille 2019 2020. Aloitetta ei ole vielä käsitelty. Valtuusto hyväksyi, että Himangan ja Kalajoen käytännöt viemäriverkoston liittymämaksuperusteista yhdenmukaistettiin Kalajoen käytännön mukaisiksi. Liittymämaksun yksikköhinnoiksi vahvistettiin Keskustaajaman alueella 9,50 /k-
28.11.2015 Ohto Syrjänen Kuntalaisaloite Esitys, että kansalaisopiston kurssimaksut laskutetaan erikseen syys- ja kevälukukausien osalta Siirilä/ Akatemian Sivistyslautakunta m2 ja Hiekkasärkkien aluella 10,50 /k-m2. Lisäksi valtuusto hyväksyi jätevesitaksataulukon maksut ja maksuperusteet. Aloitetta ei ole vielä käsitelty. VUOSI 2014 27.5.2014 Perussuomalaisten valtuustoryhmä 27.5.2014 Perussuomalaisten valtuustoryhmä Ekologinen kehittämiskeskus Rautioon Hiihtotunneliselvitys ja paikan varaaminen kaavoituksessa hiihtotunnelille Elinkeinojohtaja Miia Himanka, maaseutujohtaja Antti Pulkkinen Kaavoituspäällikkö Aleksiin Paakki Tekninen johtaja Prosessissa. Aloitteeseen liittyen Rautiossa on järjestetty Uusiutuva energia kyläkeskuksissa -teemailtapäivä sekä uusiutuvan energian opintomatka Alpuan kylän voimalaitokseen, Kempeleen ekokortteliin sekä Lumituulen tuulivoimayhtiöön. Prosessissa, liittyy laajempaan Matkailun kasvuohjelmasuunni-
27.5.2014 Perussuomalaisten valtuustoryhmä Täysimittainen liikuntahalli Kalajoelle Marko Raiman Siirilä/Akatemian Tekninen johtaja Marko Raiman Siirilä/ Akatemian telmaan Prosessissa, osa laajempaan Matkailun kasvuohjelmasuunnitelmaan 27.5.2014 Perussuomalaisten valtuustoryhmä Urheiluseurojen tukeminen Siirilä/ Akatemian Sivistyslautakunta, 29.10.2014 ja 4.2.2016 9 Sivistyslautakunta on nimennyt työryhmän valmistelemaan ja yhtenäistämään urheiluseurojen avustus- ja sponsorointisopimuksia Sivistyslautakunta (4.2.2016 9) luopuu omista erillisistä avustusohjeistaan ja käyttää Kalajoen kaupungin hyväksyttyä avustusohjetta. 26.8.2014 Valtuutettu Sirkka Alho Skeittauksen sisäharjoittelutilojen saamiseksi Kalajoelle. Kaavoituspäällikkö Aleksiin Paakki Tekninen johtaja Siirilä/Akatemian Prosessissa, osa laajempaa Matkailun kasvuohjelmasuunnitelmaa
30.9.2014 Perussuomalaisten valtuustoryhmä Leirikoulutoiminnan tehostaminen ja Rahjan koulun erikoistuminen Akatemian kulttuurija vapaa-aikajohtaja Aloitetta ei ole vielä käsitelty.