Opettajana muuttuvassa maailmassa. Helsinki

Samankaltaiset tiedostot
Maailmankansalaisen taidot ja globaali vastuu. HYOL syyspäivät Johanna Harjunpää, Eettisen kaupan puolesta ry

Globaalikasvatusta aineenopettajille

Tolkkua maailman ymmärtämiseen Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa

Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa

Unesco-koulujen seminaari

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

OPS Minna Lintonen OPS

Miltä maailma näyttää?

ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa

GLOBAALIKASVATUS VARHAISKASVATUKSESS A

Aikuisten perusopetus

Nuorisotyo oppitunneilla

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Lahden kv-syyspäivät etwinning: Vastauksia opsuudistuksen kansainvälistymisen ja tieto- ja viestintäteknologian haasteisiin

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

KESKENERÄINEN ESIMERKKIPOHJA SUUNNITTELULLE

KESKENERÄINEN YRITYS TEHDÄ ESIMERKKIPOHJA SUUNNITTELULLE

Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon!

Kv+ops=Koulun perustehtävä

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

Maailmankansalaisena Suomessa Globalisoituminen haastaa meitä uudenlaiseen osaamiseen hankkeen puolivälikatsaus

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI

Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii!

Miten kansainvälisyys ja globaalit haasteet näkyvät opetussuunnitelmauudistuksessa

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Arkistot ja kouluopetus

Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa Sodankylä

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu

Kasvun kikatusta leikin lumoissa

OPS2016 opetussuunnitelma, oppiminen ja teknologia

Suuntana ajatteleva koulu. Liperin vanhempainilta

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

Rauhankasvatus ja globaalikasvatus ja mitä niitä olikaan?

Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014

OPS 2016 tietoisku: Uudistuvat opetussuunnitelman perusteet esiopetuksessa ja perusopetuksessa

Opetushallituksen kuulumiset

Yleisten osien valmistelu

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka

Oppimisen ja koulun käynnin tuki

Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO

Kansainvälisyyden toimintaohjelma kaikille, Agenda 2030.

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus

Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat. Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki

ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPS. Lahti 2015

Hyvinvointi ja liikkuminen

Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kirsi Tarkka

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN JA MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET

Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Teematyöpaja III. Opetushallitus

Go for it! ja OPS 2016

ALUEELLISET TYÖPAJAT. Ulla Ilomäki-Keisala

Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen.

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Maailmankansalaisena Suomessa. Liisa Jääskeläinen Opetusneuvos

TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille

Yleissivistävä koulutus uudistuu

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

OPPIMAAN OPPIMINEN AJATTELU

Lapsen oikeudet ja globaalikasvatus. Globaali näkökulma lapsen oikeuksiin

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä

Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus

OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta

Koulun toimintakulttuuri ja toimintaympäristö. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta

Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6

OPStuki TYÖPAJA Rauma

Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista

Aulis Pitkälä Opetushallitus sekä koulun liikunta ja koululiikunta

Monilukutaito, OPS, kirjastot ja koulu

Oman äidinkielen opetus valtakunnallinen ajankohtaiskatsaus. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus

Aloitusta odotellessasi

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016

Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus

Oulu Irmeli Halinen ja Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 13

VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus

Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki

Perusopetus perustan oppiminen? Merja Pulkkinen Kilpisen koulu Oppilaanohjaaja

Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Transkriptio:

Opettajana muuttuvassa maailmassa Helsinki 4.10.2017

Suunnitelma. Ryhmäharjoitukset 1 & 2 -tuotokset Flingaan Luennointia Ryhmäharjoitus 3 - tuotos Flingaan Loppusanat

Miten minua on globaalikasvatettu?

Mitä taitoja lapset tarvitsevat tulevaisuuden maailmassa?

Otsikko (fontti Lora regular, välistys) leveä

Ohjelmassa: Mitä on kriittinen globaalikasvatus? Mitä OPS meiltä edellyttää? Ryhmätyö Hannan vinkit

GLOBAALIKASVATUKSEN TEHTÄVÄNÄ ON:... avata ihmisten silmät ja mieli maailman erilaisille todellisuuksille... herättää heissä halu rakentaa oikeudenmukaisempaa, tasa-arvoisempaa ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa maailmaa. Maastrichtin kansainvälisyyskasvatuksen julistus 2002 http://lapas.lv/biedri/files/resources/1390169289 5614_gegs-app1.pdf

GLOBAALIKASVATUKSEN KENTTÄ: (Maastricht 2002) Ihmisoikeudet Rauhan edistäminen ja konfliktien ehkäisy Kehityspolitiikka (Mikä on kehitystä?) Monikulttuurisuus (luovuttasko tästä?!) Kestävä kehitys (tässä nykyään näkökulmana myös muuta kuin ympäristö asioita )

PYRITÄÄN VAIKUTTAMAAN: Tietoihin Taitoihin Asenteisiin "Jos minun on tarkoitus olla heidän todellinen opettajansa, minun pitäisi kyetä koskettamaan heidän sydämiään. Minun pitäisi voida jakaa heidän ilonsa ja surunsa. Minun pitäisi auttaa heitä ratkaisemaan kohtaamiaan ongelmia ja minun pitäisi ottaa käyttöön oikea kanava heidän nuoruutensa kuohuvat henkäykset". (Gandhi 1927)

Jos on vähän tietoa, se on korjattavissa, mutta jos opettaja on kyyninen, se vie tulevaisuuden lapsilta. (Rauni Räsänen)

Maailmankansalaisen taidot: Kriittinen ajattelu erilaisten näkökulmien ottaminen Stereotypioiden ja ennakkoluulojen tunnistaminen Kulttuurien välisen vuorovaikutuksen hallitseminen Yhdessä tekeminen Empatia Dialogi ja vuoropuhelu Itsevarmuus, itsensä arvostaminen (Unesco 2014.)

Maailmankansalaisen taidot jatkuu... Epävarmuuden ja ristiriitaisuuksien sietäminen Alttius konfliktien välittämiseen ja sovitteluun Luovuus Tutkiminen ja uteliaisuus Päätösten tekeminen Medialukutaito - kriittinen mieli Tieteen ja modernin teknologian mahdollisuuksien ja rajoitteiden ymmärtäminen (Unesco 2014.)

Globaalikasvatus on silmälasit, jonka läpi katsellaan kaikkea. (Irti pelkästä teemapäiväajattelusta) kuva: Ben Forsberg, cc

Postkolonialistinen teoria Tarkastelee kriittisesti globaaleja valtasuhteita ja yhteiskuntaa Perusajatus: Kolonialismin (eli siirtomaa-ajan) päättymisestä huolimatta sen vaikutukset ja valtarakenteet elävät edelleen. Ne pitävät yllä hierarkioita maiden, kansojen ja ihmisten välillä, ja muuttuvat uudenlaisiksi riippuvuuden verkostoiksi. (Suoranta & Ryynänen 2014.) Pyrkii monipuolistamaan ja laajentamaan länsimaista humanismia. Tavoitteena tiedostaa erilaisten tietojen ja toimintatapojen rinnakkaisuus ja ei-hierakkinen moninaisuus. (Andreotti 2011.) Etnosentrismin, erityisesti eurooppakeskeisyyden kritiikki Jälkikolonialistisen eettisyyden ja vastuullisuuden vaatimus (Kuortti 2007). (Toivonen 2016.)

GLOBALISOITUMINEN oppimishaasteena Uusliberaali tulkinta - globalisaatiota tarkastellaan pääasiassa talouden ja kilpailun näkökulmasta, kehityksellä on suunta - koulutuksen tehtävä on valmentaa ja sopeuttaa yksilöitä muuttuvaan tilanteeseen, erityisesti menestymään taloudellisessa kilpailussa Postkolonialistinen tulkinta -moderniteetin kritiikki kehitys on epävarmaa - kasvatuksen tehtävänä on opettaa kyseenalaistamaan, rakentamaan tietoa vuorovaikutuksessa, avaamaan monenlaisia näkökulmia, kohtaamaan epävarmuutta sekä toimimaan eettisesti. (Andreotti 2011, 93, 265.)

Kriittinen globaalikasvatus Andreotti (2006) nimesi termin tarkastelemalla postkolonialistista teoriaa; miten epäoikeudenmukaisuudesta tulee systemaattista ja juurtunutta. Tavoitteet: puuttua etnosentrisyyteen ja ymmärtää kriittisesti globaalien haasteiden ytimessä olevaa vallan jakamisen eriarvoisuutta. tunnistaa ja tunnustaa, että olemme kaikki osallisia vallan ja resurssien epäoikeudenmukaiseen jakautumiseen. oppia pois ajatuksesta auttaa ihmisiä jossain siellä ohjaa reflektoimaan kriittisesti oman kulttuurin (ja kontekstin) perintöä sekä prosesseja, mahdollistaen erilaisten tulevaisuuksien kuvittelun. Eettinen vastuu omista valinnoista ja toiminnasta. (Andreotti 2006, 46-48.) (Toivonen 2016.)

Perusopetuksen ops (2014) edellyttää paljon globaalikasvatusta...

Perusopetuksen opetussuunnitelman 2014 arvot Elämän ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen Kasvu rauhaan, hyvinvoinnin ja demokratian kunnioittaminen Kulttuurinen moninaisuus rikkautena Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusperiaate Kestävän elämäntavan välttämättömyys

Oppimiskäsitys pops 2014 mukaan Oppilas on aktiivinen toimija Oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa (Huom: myös arviointiosiossa kehotetaan arvioimaan taitona vuorovaikutusta toisten kanssa) Kieli, kehollisuus ja eri aistien käyttö olennaisia Tahto ja taito toimia ja oppia yhdessä Kriittinen ajattelu, oman toiminnan seurausten arviointi Oppiminen on tavoitteellista ja elinikäistä Oppimisen oppiminen Tietoinen ja vastuullinen oppimisprosessi Myönteinen ja realistinen palaute vahvistaa itsetuntoa

Laaja-alainen osaaminen (pops 2014) Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1) Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2) Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3) Monilukutaito (L4) Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen (L5) Työelämätaidot ja yrittäjyys (L6) Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen (L7)

Monialaisten oppimiskokonaisuuksien tavoitteet (ns. ilmiöoppiminen): Vahvistaa oppilaiden osallisuutta ja tarjota mahdollisuuksia olla mukana opiskelun suunnittelussa Nostaa esiin oppilaiden merkityksellisiksi kokemia kysymyksiä Lisätä mahdollisuuksia opiskella erilaisissa ja eri-ikäisten oppilaiden ryhmissä ja työskennellä useiden eri aikuisten kanssa Tarjota mahdollisuuksia yhdistää koulun ulkopuolinen oppiminen koulutyöhön Antaa tilaa älylliselle uteliaisuudelle, elämyksille ja luovuudelle sekä haastaa monenlaisiin vuorovaikutus- ja kielenkäyttötilanteisiin Vahvistaa tietojen ja taitojen soveltamista käytäntöön sekä harjaannuttaa kestävän elämäntavan mukaista toimijuutta Innostaa oppilaita toimimaan yhteisöä ja yhteiskuntaa rakentavalla tavalla.

Toimintakulttuuri (pops 2014) Oppiva yhteisö toimintakulttuurin ytimenä Hyvinvointi ja turvallinen arki Vuorovaikutus ja monipuolinen työskentely Kulttuurinen moninaisuus ja kielitietoisuus Osallisuus ja demokraattinen toiminta Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Vastuu ympäristöstä ja kestävään tulevaisuuteen suuntautuminen

OPPIMISYMPÄRISTÖT (pops 2014) Tilat, paikat, yhteisöt Yhteinen tiedon rakentaminen Yhteydet ympäröivään maailmaan (esim. kansalaisjärjestöt ja muut yhteisöt)

TYÖTAVAT (pops 2014) Vaihtelevat Sukupuolittuneiden käytäntöjen tunnistaminen ja muuttaminen (huom: tasa-arvosuunnitelma tulee pakolliseksi myös perusasteelle 2017) Kokemukselliset ja toiminnalliset Moniaistisuus ja liikkuminen Draamatoiminta ja taiteellisuus (draamakoulutusta opettajille tarjoaa esimerkiksi Rauhankoulu) Ryhmän jäsenyyttä vahvistavat Tutkiva ja ongelmalähtöinen työskentely, leikki, mielikuvituksen käyttö

Yhdenvertaisuutta edistävä toimintakulttuuri... OPPIMATERIAALIT Moninaisuus sisällöissä & yhdenvertaisuusteemojen käsittely OPETUSMENETELMÄT Yhdenvertaisuuden & syrjimättömyyden pedagogiikka Oppimistilanteiden yhdenvertaisuus VOIMAANNUTTAVA KOULUN TOIMINTAKULTTUURI Yhdenvertaisuutta tukeva vuorovaikutus ja koti-koulu-yhteistyö Mm. kiusaamiseen puuttuminen, esteettömyys, ennakkoluulojen vähentäminen... ARVIOINTI, VALINTAPERUSTEET, OPPILAANOHJAUS JA OPETTAJIEN YHDENVERTAISUUSOSAAMINEN

Agenda 2030 1. Köyhyys pois 2. Nälkä pois 3. Terveyttä 4. Koulutusta 5. Tasa-arvoa 6. Vettä 7. Kestävää energiaa 8. Kestävää taloutta ja työllisyyttä 9. Infrastruktuuria 10. Yhdenvertaisuutta 11. Hyviä kaupunkeja ja kyliä 12. Kestävää tuotantoa ja kulutusta 13. Ilmastonmuutos seis 14. Meret 15. Maat 16. Rauhaa ja oikeutta 17. Kestävyyttä ja kumppanuutta

Ryhmätyö: Laadi kolme ohjetta itsellesi tulevana globaalikasvattajana Ota pari: neuvotelkaa yhteiset kolme ohjetta Ottakaa toinen pari ja neuvotelkaa yhteiset kolme ohjetta Tuotos Flingaan

10 ohjetta itselleni opettajana Tutustun oppilaiden ja heidän perheidensä identiteetteihin eli kysyn ja kuuntelen keitä he ovat ja mitä he haluavat tulevaisuudeltaan. Tarjoan virikkeitä ekososiaaliseensivistykseen, jotta oppilaista kasvaa entistä omistautuneempia globaalin vastuunottajia. (youtube: Arto O. Salonen) Panostan joka päivä vuorovaikutustaitojen harjoittelemiseen.

10 ohjetta... Yritän tarjota monipuolisen kuvan historiasta ja eri maailman kolkista kuten Afrikasta. Keskityn purkamaan stereotypioita liittyen esimerkiksi sukupuoleen, uskontoihin tai etnisiin taustoihin. Pyrin tasaamaan mahdollisuuksia siten, että kaikenlaisista taustoista tulevilla oppilailla olisi yhtäläiset mahdollisuudet oppia.

10 ohjetta... Puutun kaikenlaiseen havaitsemaani syrjintään aktiivisesti ja pyrin ymmärtämään syrjinnän rakenteita ja muokkaamaan koulukulttuuria yhdessä toisten kanssa syrjimättömään suuntaan. Haastan oppilaat ottamaan aktiivisen roolin omassa oppimisessaan ja koulun toiminnassa, jotta heistä kasvaa aktiivisia, yhdenvertaisuutta edistäviä kansalaisia.

10 ohjetta... Olen joustava ja unohdan kaikki viralliset säännöt, jos se on lapsen edun mukaista. Yritän muistaa olevani rauhankasvattaja jokaisen päivän jokaisena hetkenä.

Ohje nro 11 meille kaikille: Jokainen ihminen on vastuussa toisistaan, mutta minä olen enemmän vastuussa kuin muut. (Leo Tolstoi)

Oppimisen ihanuudesta Sarjakuva pulpetin molemmille puolille, William Ayers ja Ryan Alexander-Tanner, 2012 Pystykorvakirja)(Voi tilata Suomen Rauhanpuolustajilta)

KIITOS.

Lähteet Andreotti, Vanessa 2011. Actionable Postcolonial Theory in Education. New York: Palgrave Macmillan. Andreotti, Vanessa 2006. 'Soft versus critical global citizenship education', Policy & Practice: A Development Education Review. Kuortti, Joel 2007. Jälkikoloniaalisia käännöksiä. Teoksessa Kuortti, Joel & Lehtonen, Mikko & Löytty, Olli (toim.) 2007. Kolonialismin jäljet - keskustat periferia ja Suomi. Helsinki: Gaudeamus, 11 26. Suoranta, J. & Ryynänen, S. 2014. Taisteleva tutkimus. Helsinki: Into. Toivonen, Annukka 2016. Globaalikasvatus postkolonialistisessa viitekehyksessä luento 15.1.2016 Helsingissä. Unesco 2014. Global Citizenship Education preparing learners for the challenges of the 21st century. http://unesdoc.unesco.org/images/0022/002277/227729e.pdf