OSALLISTUJAT Elomaa Jari puheenjohtaja Päätöksentekijät Posti Pekka I varapuheenjohtaja. Muut osallistujat Lindelöf Henry kaupunginjohtaja

Samankaltaiset tiedostot
Kaupunginhallituksen kokoushuone

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI

OSALLISTUJAT Elomaa Jari puheenjohtaja Päätöksentekijät Posti Pekka I varapuheenjohtaja. Muut osallistujat Lindelöf Henry kaupunginjohtaja

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola

Kaupunginhallituksen kokoushuone

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Tammi-marraskuun tulos ja ennuste 2015

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia

Tammi-elokuun tulos 2017

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Tammi-marraskuun tulos 2017

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouskatsaus

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Tilausten toteutuminen

Väkiluku ja sen muutokset

Tammi-toukokuun tulos 2017

Väestömuutokset 2016

Väkiluku ja sen muutokset

Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI

Tammi-lokakuun tulos 2017

Väestömuutokset 2016

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Talousarvion toteutuminen

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI

KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI

Tammi-heinäkuun tulos 2017

Kiinteistöverotilitys on vaikuttanut n euron verran vuoden 2016 syyskuun tulokseen.

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

2012 TA , ,56 Palvelujen ostot , ,92 Aineet, tarv. Ja tavarat

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset

Toiminnan rahavirta TA Toteuma Tot-% Käyttö Tot-%

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-maaliskuu 2015

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Tammi-heinäkuun tulos 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Tammi-helmikuun tulos 2017

Talousraportti 6/

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019

LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT

Marraskuun tulos ja ennuste 2017

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

Tammi-huhtikuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

Tammi-kesäkuun tulos 2018

Väestömuutokset 2017, kuukausittain

Osavuosikatsaus

Tammikuun tulos 2017 ETE T LÄ-KAR - J KAR ALAN J SOSIAALI- JA J TE T RVEYSPIIRI Y

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka)

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA Tulosennuste 7 / 2014

Tammi-maaliskuun tulos 2017

Talousraportti 8/

Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019

Tammi-huhtikuun tulos 2017

Talousraportti 6/

Talousarvio toteutuminen

Tilausten toteutuminen

Tammi-elokuun tulos 2018

TALOUSSEURANTA 1-8 / 2017 Kirjanpitotilanne

Transkriptio:

-1, KH 2992014 17:00 OSALLISTUJAT Elomaa Jari puheenjohtaja Päätöksentekijät Posti Pekka I varapuheenjohtaja Lommi Semi II varapuheenjohtaja Haakana Mervi jäsen Hirvonen Pasi Kirjavainen Marika Luumi Jari Merivirta Jorma-Kalevi Olsson Birgitta Pitko Eeva-Riitta Taavitsainen Ninni Tiusanen Kari Tujula Pirjo Muut osallistujat Lindelöf Henry kaupunginjohtaja Haapanen Jorma palvelujohtaja Koivisto Jarmo kansliapäällikkö Brask Nina valtpuheenjohtaja Kotiniemi Topias valt I varapuheenjohtaja Tiusanen Pentti valt II varapuheenjohtaja Eerola Juho valt III varapuheenjohtaja Hassinen Raino kaupunginsihteeri, sihteeri Puhakka Tiina vs tiedotuspäällikkö Poissa ALLEKIRJOITUKSET Puheenjohtaja Sihteeri LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Todetaan Pykälät PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Kotka Pöytäkirjan tarkastajat PÖYTÄKIRJA YLEI- SESTI NÄHTÄVÄNÄ Asianhallintayksikössä (kaupungintalo, 5 krs)

238, KH 2992014 17:00 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kh 2992014 Oikaisuvaatimusohje

239, KH 2992014 17:00 Pöytäkirjan tarkastajat Kh 2992014 Ei oikaisuvaatimusohjetta

240, KH 2992014 17:00 Käsittelyjärjestys Kh 2992014 Ei oikaisuvaatimusohjetta Hyväksytään listan mukaisena

241, KH 2992014 17:00 KH: 475/2014 Sisäisen tarkastuksen raportti 3/2014 Kh 2992014 Valmistelija: tarkastuspäällikkö Ritva Kiiski, puh 040 643 1514 Sisäisen tarkastuksen toimintasäännön (kh 21102013) 10 :n mukaan sisäinen tarkastus raportoi neljännesvuosittain kaupunginhallitukselle sen valvontavelvollisuuden täyttämiseksi tarkastus- ja arviointityön keskeiset tulokset Raportointitapa on kh 2432014 65 mukainen Vuonna 2014 raportointi toteutetaan maalis-, kesä-, syys- ja joulukuussa Raportin 3/2014 Sisäistä tarkastussuunnitelmaa (kh 16122013) noudattavat otsikot ovat: 1 Sisäinen valvonta ja riskienhallinta - Riskienhallinnan raportoinnin ohjeistus konsernin TA-prosessissa - Riskianalyysit - Riskienhallinnan johtoryhmä - Vakuuttaminen 2 Omistajapoliittinen ohjausjärjestelmä - Omistajaohjaustyöryhmä - Omistajaohjaustapaamiset 3 Tilapalvelun vastuualueen kehittäminen - Ostopalvelusuositukset 4 Lakien ja ohjeiden noudattaminen - Koulutukset - Intra 5 Prosessien sujuvuus ja sisäinen valvonta - Tarkastuslautakunta - Sijaishuollon ostopalvelut - Valmiussuunnittelukokonaisuus - Kymi14-valmiusharjoitus 6 Sisäisen tarkastuksen arviointi- ja tarkastustyön laadun varmistaminen - Yhteistyö / Tarkastuslautakunta / Tilintarkastus - Palaute 7 Kaupunginjohtajan ja kaupunginhallituksen toimeksiannot ja raportointi - Tarkastusehdotusten käsittely / Yksityiskohtainen raporttiosa jaetaan vain kaupunginhallituksen kokoukseen osallistuville Tarkastuspäällikkö selostaa asiaa kokouksessa Esittelijä: Ehdotus: Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf Merkitään tiedoksi Ei oikaisuvaatimusohjetta

242, KH 2992014 17:00 KH: 340/2014 Talouden seuranta 3182014 Kh 2992014 Valmistelijat: Talouspäällikkö Jari-Pekka Väisänen, puh 040 652 8550 Controllerit Riitta Reponen, puh 234 4682 Maija Spännäri, puh 234 5214 Leena Rasi, puh 040 556 4784 Maarit Heikkilä, puh 040 837 3386 Kaupunginhallitukselle annettava lyhyt seurantaraportti käsittää keskeiset tiedot kaupungin ja liikelaitosten yhteenlasketusta talouden toteutumisesta 3182014 Talouden seurannan ennusteeseen on huomioitu kuntalain muutoksen vaatimien markkinoilla toimivien kiinteistöjen vuoden 2014 aikana tapahtuva yhtiöittäminen, jonka rakennusten teknisiin arvoihin perustuva arvioitu myyntivoittovaikutus on 35,0 miljoonaa euroa / Esityslistan liitteenä oleva tuloslaskelma osoittaa, että toimintakatteen toteutuma 3182014 on 71,09 % (68,7 % elokuussa 2013) ja vuosikate 8,1 miljoonaa euroa (6,4 milj eur elokuussa 2013) Lautakuntien toiminta ja talous Kaupunginhallitus Pysäköinninvalvonnan tammi-elokuun tulojen toteutuma on 0,21 milj euroa, joka on 37,9 % koko vuoden budjetista Myyntivoittojen seuranta (milj euroa) KAUPUNGINHALLITUS SEURANTA Vastuualue Tavoite 2014 Tot 8/2014 Ennuste 2014 Ero Tilapalvelu 3,25 0,00 0,15-3,10 Kaupunkisuunnittelu 2,75 1,37 2,02-0,73 Kaupunginhallitus 0,00 0,53 0,53 0,53 YHTEENSÄ 6,00 1,90 2,70-3,30 Hovinsaaren tonttikaupat toteutuvat syksyn aikana Kaupunginhallituksen ennusteeseen on sisällytetty edellä olevan taulukon mukainen arvio myyntivoittotavoitteen alittuminen, vaikutus -3,3 milj euroa Kiinteistöjen yhtiöittämisestä on ennustettu myyntivoittoa loppuvuodelle 2014 yhteensä 35,0 milj euroa Myyntivoittoarvio perustuu pitkälti kiinteistöjen tekniseen arvoon ja on sisällytetty ennusteessa riville Satunnaiset tuotot Sosiaali- ja terveyslautakunta Ennuste sosiaali- ja terveyslautakunnan ulkoisen toimintakatteen ylittymisestä on 3,7 milj euroa Työmarkkinatuen kuntaosuuden ennusteeksi on laskettu 4,5 milj euroa, mikä ylittää määrärahan 1,3 milj eurolla Lisäksi toimintakatetta heikentää arvio tuottojen alittumisesta n 1,0 milj eurolla budjetoituun nähden Henkilökohtaisen avun järjestämiseen arvioidaan käytettävän kuluvana vuonna yhteensä n 3,3 milj euroa Pääosin kustannukset syntyvät avustajan palkkaamiseen maksettavasta avustuksesta, mutta asiakaspalvelujen ostoina toteutettava osuus palvelusta tulee ylittymään

242, KH 2992014 17:00 KH: 340/2014 suunnitellusta Ylitys on arvioitu n 1,1 milj euroksi Asiakasmaksujen palautusten vaikutus kehitysvammahuollon budjetissa on 0,3 milj euroa Edelleen epävarmana tekijänä on Carean lopullisen kuntalaskutuksen toteutuminen Mikäli tuotelaskutus toteutuu ennakoiden mukaisena, heikentää se sosiaali- ja terveyslautakunnan ulkoista toimintakatetta n 1,5 milj euroa Elokuun tilanteen mukaan on kuitenkin tuotelaskutus 0,8 milj euroa maksettuja ennakoita pienempi Lasten ja nuorten palveluiden lautakunta Lasten ja nuorten palveluiden lautakunnan toteuman vuodelta 2014 ennustetaan jäävän noin 1,7 milj euroa talousarviostaan Opetustoimen vastuualueen lisämäärärahatarpeen ennustetaan olevan 1,2 milj euroa, joka koostuu seuraavista tekijöistä: Muille kunnille ja laitoksille maksettavat kotikuntakorvaukset 0,28 milj euroa, syksyllä kaupungin velvoitteeksi tulee myös ammatillisen koulutuksen kuraattorit (1,5 htv) Sisäilmaongelmista aiheutuneet lisätyöt ja sairauspoissaolot Budjetointivirheestä, jossa palkka ja eläkemaksujen määrärahat on arvioitu liian pieneksi Päivähoidon ja varhaiskasvatuksen vastuualueella henkilöstömenot tulevat myös ylittymään, ylitysarvio n 0,5 milj, euroa kahdeksan kuukauden toteutuman perusteella Henkilöstömenot ovat toteutuneet suurempina (tammielokuu) kuin mitä vuoden 2014 budjettia laadittaessa on voitu arvioida mm seuraavista syistä: Lapsimäärä on lisääntynyt noin 40 (puolet alle 3-vuotiaita) verrattuna vastaavaan ajankohtaan viime vuonna (syyskuu) Päivähoitoon on tullut erityistä tukea tarvitsevia lapsia, jotka lisäävät kasvatushenkilöstön määrää, mm 4:llä lapsella on henkilökohtainen avustaja vaikeavammaisuuden vuoksi Kesäajan päivystyksestä ei saatu arvioitua säästöä Lapsia tuli hoitoon ja henkilökuntaa tarvittiin enemmän kesäaikana kuin mitä keväällä oli arvioitu Ennusteessa käytetty tammi-elokuun toteuma sisältää keskimääräistä korkeammat äitiysloma- ja sairauspoissaoloista johtuvat sijaismenot sekä keskimääräistä korkeammat vuosilomasijaismenot Arvioitu henkilöstömenojen ylitys toteutunee pienempänä jos sairauspoissaolot syksyn aikana laskevat Kotitalouksille maksettavista avustuksista säästynee n 0,1 milj euroa vastaavasti asiakaspalveluiden ostojen arvioidaan ylittyvän 0,1 milj euroa Maksutuottojen osalta on olemassa riski, että tuotot jäävät 150 000 alle budjetoidun, koska perheiden tulotaso on alentunut (korkea työttömyysprosentti) koko vuoden 2014 Asiakasmaksut nousivat 18 ja kaikille on määritelty uusi hoitoajan mukainen maksu, joten lopullinen ennuste saadaan vasta syyskuun toteuman perusteella Tekninen lautakunta Kuntatekniikan ennustetaan saavuttavan 0,6 milj euron säästöt, mikä on 0,2 milj euroa enemmän kuin aiemmin on ennustettu Säästöjä on pääasiallisesti syntynyt leudosta alkutalvesta Tilapalvelun käyttötalouden ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisena lukuun ottamatta Keskuskoulun ja Karhuvuoren koulun väistötilakustannuksia Kustannusten arvioidaan olevan 0,3 milj euroa, mikä sisältää vuokrakustannukset ja vuokratiloista syntyvät ylläpitokustannukset

242, KH 2992014 17:00 KH: 340/2014 Kymenlaakson Pelastuslaitoksen maksuosuus on budjetoitu 0,3 milj euroa liian suurena Lisäksi Teknisen lautakunnan hallinnon talousarvioon on kirjattuna eläkekustannuksia 0,2 milj euroa liikaa Kustannussäästöt yhteensä 0,5 milj euroa Koko teknisen lautakunnan toimintakatteen ennustetaan olevan 4,5 milj euroa, kun talousarviossa toimintakate on 3,7 milj euroa, säästö 0,8 milj euroa Kuntatekniikan investointimääräraha tullee riittämään E18 erillishankkeen urakan kustannukset syntyvät urakan edistymisen myötä eikä kustannusten tarkka ennustaminen vuoden vaihteen tilanteeseen ole mahdollista Investointimääräraha tullee kuitenkin riittämään, koska Räskin asuntoalueen rakentaminen pääsee suunnittelusyistä käynnistymään ennakoitua myöhemmin ja Härniemen laiturin rakentaminen siirtyy vuosille 2015-2016 Tilapalvelun investointimääräraha ylittynee Keskuskoulun korjauskustannusten sekä Keskuskoulun ja Karhuvuoren koulun väistötilojen perustamiskustannusten johdosta Lisäksi talousarvioon eivät ole sisältyneet Kotkansaaren sivupaloaseman ja päiväkodin suunnittelukustannukset Ylityksen arvioidaan olevan 2 milj euroa Kaupunkisuunnittelulautakunta Kaupunkisuunnittelulautakunnan toimintakatteen ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisena Talousarvion toimintakate on 13 milj euroa Vuokratuotto-ennuste perustuu voimassaoleviin vuokrasopimuksiin Uusia huomattavia vuokrasopimuksia ei ennakoida syntyvän Vuokratuotot kasvavat viime vuodesta, mutta jäävät talousarviosta 0,14 milj euroa Vuokratuottojen tavoiteltua pienempää kasvua kattavat Räskin alueen puun myyntitulot sekä kaavoituksen talousarviota suuremmat tuotot Kaupunkisuunnittelulautakunnan toimintakulujen ennustetaan ylittävän talousarvionsa Ylitystä syntyy puunmyynnin kustannuksista Kantasatamahankkeen taloudelliset vaikutukset edelleen avoimena, neuvottelut jatkuvat Ympäristölautakunta Ympäristölautakunnan toimintatuottojen ja - kustannusten ennustetaan toteutuvan enemmänkin vuoden 2013 tilinpäätöksen kuin kuluvan vuoden talousarvion mukaisina Talousarvion 2014 toimintakate on - 1,1 miljeuroa, kun tilinpäätöksessä 2013 toimintakate oli -1,4 miljeuroa Ympäristökeskuksen toimintatuottojen ja -kustannusten ennustetaan ylittävän talousarvionsa, mutta talousarvion mukainen toimintakate saavutettaneen Rakentaminen on edelleen hiljaista, joten rakennusvalvonnan toimintatuottojen tavoitetaso 0,5 milj euroa on epärealistinen Rakennusvalvonnan toimintatuottojen ennustetta on päivitetty haettujen rakennuslupien mukaisesti Vuoden 2014 toimintatuottojen ennustetaan olevan 0,3 miljeuroa Ympäristölautakunnan talousarvion toimintakatteen ennustetaan olevan - 1,3 milj euroa Ympäristölautakunta ylittää talousarvon mukaisen toimintakatteensa 0,2 milj eurolla Muiden lautakuntien ja liikelaitosten talouden ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisella tavalla Rahoitus Rahoituserien ennakoidaan toteutuvan talousarvion mukaisesti Kaupungin pitkäaikainen lainamäärä elokuun lopussa oli 219,5 miljoonaa euroa, lisäksi lyhytaikaista velkaa oli 37,0 miljoonaa euroa Lainojen keskikorko on 1,58 %

242, KH 2992014 17:00 KH: 340/2014 Verotulot ja valtionosuudet Kotkan verotilitykset olivat tammi-elokuussa 1,4 prosentin kasvussa vuoden takaiseen verrattuna Kunnallisveron muutos on +2,5 % koko maassa, Kotkassa +0,1 % Yhteisöveron tilitykset ovat samalla ajanjaksolla kasvaneet Kotkassa 25,3 % edellisvuodesta Kuntaliiton syyskuussa tarkennettuihin laskelmiin tukeutuvan verotuloennusteen mukaan on odotettavissa painetta vuoden 2014 verotulojen talousarviossa pysymiseen Verotulot olisivat näin jäämässä noin 0,8 milj euroa budjetoidusta Valtionosuuksien ennakoidaan toteutuvan talousarvion mukaisesti / Esityslistan liitteenä on graafinen seuranta kaupungin käyttötalouden kehityksestä Grafiikka osoittaa, että toimintakatteen toteuma on 9,3 miljoonaa euroa talousarviosta jäljessä Palkkamenojen seuranta kuvaa ko menojen kirjanpitotilannetta ja osoittaa, että palkkamenot ovat toteutumassa vuoden 2013 toteumaa matalammalla tasolla ja säästöä suhteessa talousarvioon on alkuvuodelta kertynyt 0,9 milj euroa Tiedossa olevat epävarmat tekijät loppuvuodelle 2014 Seurannan talousarvioennusteeseen ei ole sisällytetty seuraavien olemassa olevien riskien ja mahdollisuuksien mahdollista vaikutusta: Päivähoito ja varhkasvatus YHTEENSÄ Vastuualue Riski/mahdollisuus Taloudellinen vaikutus Kaupunkisuunnittelu Yhteistyökumppaneiden sijoittumispäätösten +2,0 milj euroa toteutuminen Tilapalvelu Kiinteistökauppojen toteutuminen +1,0 milj euroa loppuvuoden aikana Terveydenhuolto Carean lopullisen kuntalaskutuksen toteutuminen ennakoiden mukaisina Vuodeosastohoidon ostot Asiantuntijapalveluiden ostot -1,0 milj euroa - 0,7 milj euroa - 0,8 milj euroa Vanhustenhuolto Lääkkeiden annosjakelusta kunnalle aiheutuvat kustannukset Maksutuotot eivät toteudu, perheiden tulotaso pudonnut - 0,3 milj euroa -0,12 milj euroa +0,08 milj euroa Ennusteen muutokset seurannan 7/2014 jälkeen Oheisessa taulukossa on annettu yhteenveto edellisen seurannan jälkeen ennusteeseen sisällytetyistä muutoksista: 07/2014-seuranta, ennustettu tk:n 2014 ylijäämä 25,9 Vuoden 2014 verotuloennusteen tarkentumisesta 0,8 Teknisen lautakunnan loppuvuoden ennusteen tarkentuminen 0,2 Muutokset yhteensä 1,0 milj eur 08/2014-seuranta, ennustettu tk:n 2014 ylijäämä 26,9

242, KH 2992014 17:00 KH: 340/2014 Kokonaisennuste vuodelle 2014 Tilikauden 2014 tulos on 1,8 milj euroa paremmalla tasolla kuin vuoden 2013 vastaavana ajankohtana Koko vuoden ennusteen mukaan kaupunki ja liikelaitokset kokonaisuuden tulos olisi ylittämässä talousarvion 30,0 milj eurolla Esittelijä: Ehdotus: Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf Kaupunginhallitus merkitsee seurantaraportin 3182014 liitteineen tiedoksi Ei oikaisuvaatimusohjetta

242, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: khraportti_2014_08 KOTKAN KAUPUNKI, KYMIJOEN TYÖTERVEYS, KYMENLAAKSON PELASTUSLAITOS JA ICT KYMI TULOSLASKELMA JA ENNUSTE M TA 2014 Kirjanpito Vertailutieto Muutos Muutos Ennuste 318 ed vuoden sama ed vuoteen % 31122014 ajankohta Toimintatuotot 107,4 62,9 62,4 0,4 1 % 105,4 Toimintakulut -390,1-263,9-261,2-2,7 1 % -395,6 ULKOINEN TOIMINTAKATE -282,7-201,0-198,7-2,3 1 % -290,3 Sisäiset tulot 46,6 30,2 31,0-0,8-3 % 46,6 Sisäiset menot -46,6-30,2-31,0 0,8-3 % -46,6 TOIMINTAKATE -282,7-201,0-198,7-2,3 1 % -290,3 Verotulot 211,1 146,1 144,8 1,3 1 % 210,3 Valtionosuudet 90,8 60,7 59,1 1,5 3 % 90,8 Rahoitustuotot ja -kulut 0,0 2,4 1,2 1,2 0,0 Korkotuotot 0,6 0,4 0,2 0,3 Muut rahoitustuotot 5,3 4,4 4,0 0,4 Korkokulut -3,0-1,6-1,5-0,1 Muut rahoituskulut -2,9-0,8-1,4 0,6 VUOSIKATE 19,2 8,1 6,4 1,8 28 % 10,9 Sisäiset korot 0,0 0,0 0,0 0,0 Suunnitelman muk poistot -20,2-13,5-13,5 0,1-20,2 Kertaluonteiset poistot 0,0 0,0 0,0 0,0 Satunnaiset tuotot 0,0 0,0 0,0 35,0 TILIKAUDEN TULOS -1,1-5,3-7,2 1,8 25,7 Poistoeron ja varausten muutokset 1,2 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ 26,9 Ehdollisia vaihtoehtoja loppuvuoden ennusteeseen Myyntivoitto Ankkurikiinteistön kaupasta +2,0 milj eur 28,9 Vastuualueiden kokoamat säästötoimenpiteet +1,3 milj eur 30,2

242, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: khraportti_2014_08 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN TOIMIELIMITTÄIN KVLA Keskusvaalilautakunta TARLA Tarkastuslautakunta KH Kaupunginhallitus YMPLA Ympäristölautakunta KULA Kulttuurilautakunta KALA Kaupunkisuunnittelulautakunta TELA Tekninen lautakunta SOTELA Sosiaali- ja terveyslautakunta LIIKUNTA Liikuntalautakunta LANULA Lasten ja nuorten lautakunta Toteuma 318 Budjetti TA Tot% Ennuste 31122014 3 Toimintatuotot 85 096 82 000 0,00 % 82 000 4 Toimintakulut -116 679-122 539 95,22 % -122 539 ULK TOIMINTAKATE -31 583-40 539 77,91 % -40 539 4S Sisäiset erät -5 505-9 000 0,00 % -9 000 Ero TA/Ennuste TOIMINTAKATE -37 088-49 539 74,87% -49 539 0 3 Toimintatuotot 0 0 0,00 % 0 4 Toimintakulut -27 534-57 600 47,80 % -57 600 ULK TOIMINTAKATE -27 534-57 600 47,80 % -57 600 4S Sisäiset erät 0-400 0,00 % -400 TOIMINTAKATE -27 534-58 000 47,47% -58 000 0 7S Hallinnon vyörytykset 26 977 0 3 Toimintatuotot 2 826 711 8 548 750 33,07 % 5 888 010 4 Toimintakulut -18 448 312-27 073 376 68,14 % -27 112 636 ULK TOIMINTAKATE -15 621 601-18 524 626 84,33 % -21 224 626 4S Sisäiset erät 1 465 472 2 285 753 64,11 % 2 285 753 TOIMINTAKATE -14 156 128-16 238 873 87,17% -18 938 873-2 700 000 7S Hallinnon vyörytykset 3 762 401 0 3 Toimintatuotot 411 866 829 350 49,66% 702 250 4 Toimintakulut -1 150 708-1 613 410 71,32% -1 666 310 ULK TOIMINTAKATE -738 842-784 060 94,23% -964 060 4S Sisäiset erät -228 500-304 786 74,97% -304 786 TOIMINTAKATE -967 342-1 088 846 88,84% -1 268 846-180 000 7S Hallinnon vyörytykset -33 689 0 3 Toimintatuotot 321 941 492 400 65,38% 421 000 4 Toimintakulut -2 777 979-4 060 323 68,42% -3 988 923 ULK TOIMINTAKATE -2 456 039-3 567 923 68,84% -3 567 923 4S Sisäiset erät -1 805 991-2 724 142 66,30% -2 724 142 TOIMINTAKATE -4 262 030-6 292 065 67,74% -6 292 065 0 7S Hallinnon vyörytykset -71 864 0 3 Toimintatuotot 6 667 720 15 840 743 42,09% 16 049 543 4 Toimintakulut -1 931 867-2 877 411 67,14% -3 086 211 ULK TOIMINTAKATE 4 735 854 12 963 332 36,53% 12 963 332 4S Sisäiset erät -284 366-379 994 74,83% -379 994 TOIMINTAKATE 4 451 488 12 583 338 35,38% 12 583 338 0 7S Hallinnon vyörytykset -46 614 0 3 Toimintatuotot 8 756 672 15 013 695 58,32% 14 720 395 4 Toimintakulut -30 392 270-47 679 529 63,74% -46 556 229 ULK TOIMINTAKATE -21 635 598-32 665 833 66,23% -31 835 833 4S Sisäiset erät 24 131 605 36 331 586 66,42% 36 331 586 TOIMINTAKATE 2 496 007 3 665 753 68,09% 4 495 753 830 000 7S Hallinnon vyörytykset -322 977 0 3 Toimintatuotot 14 616 976 26 982 186 54,17% 25 982 186 4 Toimintakulut -142 094 794-210 181 308 67,61% -212 881 308 ULK TOIMINTAKATE -127 477 818-183 199 122 69,58% -186 899 122 4S Sisäiset erät -6 160 981-9 107 133 67,65% -9 107 133 TOIMINTAKATE -133 638 798-192 306 255 69,49% -196 006 255-3 700 000 7S Hallinnon vyörytykset -2 012 044 0 3 Toimintatuotot 756 392 1 175 270 64,36% 1 175 270 4 Toimintakulut -1 335 612-2 006 928 66,55% -2 006 928 ULK TOIMINTAKATE -579 220-831 658 69,65% -831 658 4S Sisäiset erät -3 524 668-5 357 359 65,79% -5 357 359 TOIMINTAKATE -4 103 888-6 189 017 66,31% -6 189 017 0 7S Hallinnon vyörytykset -30 418 0 3 Toimintatuotot 5 997 781 4 754 433 126,15% 6 700 500 4 Toimintakulut -43 723 006-62 267 111 70,22% -65 913 178 ULK TOIMINTAKATE -37 725 225-57 512 679 65,59% -59 212 678 4S Sisäiset erät -13 587 067-20 734 525 65,53% -20 734 526 TOIMINTAKATE -51 312 292-78 247 204 65,58% -79 947 204-1 700 000 7S Hallinnon vyörytykset -1 271 771 0

242, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: khraportti_2014_08 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN TOIMIELIMITTÄIN Pelastuslaitos Työterveys ICT Kymi Kaupunki ja liikelaitokset yhteensä Toteuma 318 Budjetti TA Tot% Ennuste 31122014 3 Toimintatuotot 13 084 712 19 604 995 66,74% 19 604 995 4 Toimintakulut -12 859 367-18 319 919 70,19% -18 383 919 ULK TOIMINTAKATE 225 346 1 285 076 17,54% 1 221 076 Ero TA/Ennuste TOIMINTAKATE 225 346 1 285 076 17,54 % 1 221 076-64 000 3 Toimintatuotot 6 335 881 10 068 432 62,93% 10 068 432 4 Toimintakulut -6 157 816-9 890 406 62,26% -9 890 406 ULK TOIMINTAKATE 178 065 178 026 100,02% 178 026 TOIMINTAKATE 178 065 178 026 100,02 % 178 026 0 3 Toimintatuotot 3 019 567 3 994 284 75,60% 3 994 284 4 Toimintakulut -2 872 640-3 978 105 72,21% -3 978 105 ULK TOIMINTAKATE 146 927 16 179 908,14% 16 179 TOIMINTAKATE 146 927 16 179 908,14 % 16 179 0 3 Toimintatuotot 62 881 316 107 386 537 58,56% 105 388 865 4 Toimintakulut -263 888 584-390 127 965 67,64% -395 644 292 TOIMINTAKATE -201 007 267-282 741 428 71,09 % -290 255 427-7 514 000

242, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: grafiikka 2014 TOIMINTAKATE PALKAT JA PALKKIOT Kaupunki ja liikelaitokset, talousarvion toteutuminen Kaupunki ja liikelaitokset, kirjanpidon tiedot, ilman sivukuluja 1000 euroa 1000 euroa TP 2013-293 159 TP 2013 116 378 TA 2014-282 741 TA 2014 117 172 Toteutuma % Ero Ero Toteutuma % Ero Ero 2013 2014 2013 2014 %-ero TA2014 TOT2013 2013 2014 2013 2014 %-ero TA2014 TOT2013 Tammi -23 083-20 997 7,9 7,4 0,4 Tammi 9 289 9 533 8,0 8,1-0,2 Helmi -45 184-43 662 15,4 15,4 0,0-83 1 522 Helmi 18 640 18 536 16,0 15,8 0,2 232 104 Maalis -69 548-68 879 23,7 24,4-0,6-1 803 669 Maalis 27 733 27 635 23,8 23,6 0,2 287 98 Huhti -95 588-94 151 32,6 33,3-0,7-1 960 1 437 Huhti 37 297 36 853 32,0 31,5 0,6 698 444 Touko -120 244-119 645 41,0 42,3-1,3-3 674 599 Touko 46 596 46 221 40,0 39,4 0,6 693 375 Kesä -151 398-151 003 51,6 53,4-1,8-4 985 395 Kesä 61 101 60 633 52,5 51,7 0,8 885 468 Heinä -175 835-177 094 60,0 62,6-2,7-7 508-1 259 Heinä 70 258 69 830 60,4 59,6 0,8 908 428 Elo -198 737-201 007 67,8 71,1-3,3-9 333-2 270 Elo 79 498 79 146 68,3 67,5 0,8 895 353 Syys -223 075 76,1 Syys 88 659 76,2 Loka -239 399 81,7 Loka 97 563 83,8 Marras -261 988 89,4 Marras 106 834 91,8 Joulu -293 159 100,0 Joulu 116 378 100,0 Toimintakatteen seuranta Palkat ja palkkiot seuranta 2 000 2 000 0 0-2 000-2 000-4 000-4 000-6 000-6 000-8 000-8 000-10 000-10 000 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Suhteessa TA2014 Suhteessa TOT2013 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Suhteessa TA2014 Suhteessa TOT2013

242, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: grafiikka 2014 TOIMINTATULOT TOIMINTAMENOT Kaupunki ja liikelaitokset, talousarvion toteutuminen 1000 euroa TP 2013 102 699 TP 2013 395 858 TA 2014 107 387 TA 2014 390 128 Toteutuma % Ero Ero Toteutuma % Ero Ero 2013 2014 2013 2014 %-ero TA2014 TOT2013 2013 2014 2013 2014 %-ero TA2014 TOT2013 Tammi 10 600 10 799 10,3 10,1-0,3 Tammi 33 684 31 796 8,5 8,2 0,4 Helmi 16 809 17 327 16,4 16,1-0,2-250 518 Helmi 61 993 60 989 15,7 15,6 0,0 107 1 005 Maalis 23 539 24 332 22,9 22,7-0,3-282 793 Maalis 93 087 93 211 23,5 23,9-0,4-1 472-124 Huhti 31 892 33 054 31,1 30,8-0,3-294 1 162 Huhti 127 480 127 205 32,2 32,6-0,4-1 570 275 Touko 38 553 39 501 37,5 36,8-0,8-811 948 Touko 158 797 159 146 40,1 40,8-0,7-2 648-349 Kesä 47 066 49 133 45,8 45,8-0,1-81 2 067 Kesä 198 464 200 136 50,1 51,3-1,2-4 545-1 672 Heinä 55 816 56 270 54,3 52,4-1,9-2 094 454 Heinä 231 651 233 364 58,5 59,8-1,3-5 066-1 713 Elo 62 442 62 881 60,8 58,6-2,2-2 411 439 Elo 261 179 263 889 66,0 67,6-1,7-6 490-2 710 Syys 69 602 67,8 Syys 292 678 73,9 Loka 85 831 83,6 Loka 325 231 82,2 Marras 92 909 90,5 Marras 354 897 89,7 Joulu 102 699 100,0 Joulu 395 858 100,0 Toimintatulojen seuranta Toimintamenojen seuranta 2 000 2 000 0 0-2 000-2 000-4 000-4 000-6 000-6 000-8 000-8 000-10 000-10 000 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Suhteessa TA2014 Suhteessa TOT2013 Suhteessa TA2014 Suhteessa TOT2013

242, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: grafiikka 2014 TULOS KUMULATIIVINEN TULOS Kaupunki ja liikelaitokset, talousarvion toteutuminen 1000 euroa 2011 2012 2013 2014 2011 2012 2013 2014 Tammi 331 446 543 429 372 151 3 430 167 Tammi 331 446 543 429 372 151 3 430 167 Helmi 2 018 550-685 143 393 509 4 032 423 Helmi 2 349 996-141 714 765 660 7 462 590 Maalis 2 207 461-525 980-1 191 427-3 558 599 Maalis 4 557 457-667 694-425 767 3 903 991 Huhti 434 683-2 459 708-3 879 332-2 584 561 Huhti 4 992 140-3 127 402-4 305 099 1 319 430 Touko 2 812 640-568 099 365 580 129 781 Touko 7 804 780-3 695 501-3 939 519 1 449 211 Kesä -6 648 385-7 362 182-5 737 146-5 297 223 Kesä 1 156 395-11 057 683-9 676 665-3 848 012 Heinä -2 826 408-1 025 198-17 838-1 166 778 Heinä -1 670 013-12 082 881-9 694 503-5 014 790 Elo -14 160 1 914 843 2 515 222-326 739 Elo -1 684 173-10 168 038-7 179 281-5 341 529 Syys 1 263 802-1 684 101 4 550 502 Syys -420 371-11 852 139-2 628 779 Loka 18 496 091 13 025 484 5 743 011 Loka 18 075 720 1 173 345 3 114 232 Marras -10 670 246-14 131 421-11 112 151 Marras 7 405 474-12 958 076-7 997 919 Joulu -6 899 673-14 468 844-7 383 654 Joulu 505 801-27 426 920-15 381 573 20 000 000 505 801-27 426 920-15 381 573-5 341 529 Kumulatiivinen tulos 15 000 000 10 000 000 5 000 000 0 2011-5 000 000-10 000 000-15 000 000 2012 2013 2014-20 000 000-25 000 000-30 000 000 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu

243, KH 2992014 17:00 KH: 1354/2014 Kymenlaakson Virkistysalueyhdistys ry:n (Kyvi ry) likvidilaina-anomus Kh 2992014 Valmistelija: Talous- ja rahoitusjohtaja Sirpa Kosonen, puh 040 661 5885 Kyvi ry on 1192014 lähettänyt kaupungille laina-anomuksen tilapäistä likvidilainaa varten Kyvi ry hallinnoi, huoltaa ja kehittää Kymenlaakson maakunnassa merkittäviä virkistyskohteita ja -alueita Kotkan alueella yhdistys kehittää Lehmäsaaren virkistysaluetta voimakkaasti Kaupungin kanssa solmittu hankesopimus 1812 2012 edellytti Kotkan alueella 132 000 euron investoinnit Lehmäsaareen rakennetaan kolme uutta taukokatosta sekä etsitään mahdollista makean veden paikkaa Kohteet valmistuvat lokakuun 2014 loppuun mennessä Hankkeet rahoitetaan Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen hankerahoituksella kuntien maksuosuuksien lisäksi Yhdistys toimii kuntien jäsenmaksutuloilla sekä hankerahoituksella Yhtiöllä ei ole lainoja, ja se toimii muutenkin vain kertyneiden ja myönnettyjen rahavarojen puitteissa ELY-keskuksen toiminta on nykyään erittäin hidasta hankerahojen käsittelyn suhteen Yhdistykset ajautuvat näin lyhytaikaisiin likviditeettiongelmiin / Yhdistyksen tasekirja 2013 ja toiminnantarkastuskertomus 2013 jaetaan kaupunginhallituksen kokoukseen osallistuville erillisenä liitteenä Talouden vastuualue esittää, että kaupunginhallitus hyväksyy Kyvi ry:n 100 000 euron lyhytaikaisen likvidilainan Esittelijä: Ehdotus: Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Kymenlaakson Virkistysalueyhdistys ry:n 100 000 euron suuruisen likvidilainan ajalle 1102014-3042015 Toimeenpano: Ote: Kymenlaakson Virkistysalueyhdistys ry talous- ja rahoitusjohtaja Oikaisuvaatimusohje

244, KH 2992014 17:00 KH: 1353/2014 Kotkan Korttelikotiyhdistys ry:n luotollisen tilin takaus Kh 2992014 Valmistelija: Talous- ja rahoitusjohtaja Sirpa Kosonen, puh 040 661 5885 Kotkan Korttelikotiyhdistys ry on 292014 pidetyssä tapaamisessa (Anne Heimola, Pentti Tiusanen, Markku Kärmeniemi / Korttelikotiyhdistys ja Jorma Haapanen, Maija Spännäri, Sirpa Kosonen / Kotkan kaupunki) kertonut tilapäisistä, lyhytaikaisista likviditeettiongelmistaan Yhdistys työllistää pitkäaikaistyöttömiä ja saa palkkarahat ELY-keskukselta vasta maksettuaan ensin itse palkat Tämä aiheuttaa tilapäisiä likviditeettiongelmia Ongelman ratkaisuksi on kartoitettu mahdollisuutta luotolliseen pankkitiliin Luotto-ominaisuudelle haetaan kaupungin takausta Luottolimiitistä maksetaan 0,25 % vuosittainen provisio sekä 300 euron kertakorvaus Käytettävästä limiitistä maksettava korko on joko 1 kk tai 3 kk euribor lisättynä 1,25 % marginaalilla Limiittiä haetaan maksimissaan 50 000 euron määrälle / Yhdistyksen aikaisempia toimintaan sekä rahoitukseen liittyviä asiakirjoja sekä vuoden 2014 budjetti ja tilikohtainen toteuma tammi-heinäkuulta 2014 ovat esityslistan liitteinä Talouden vastuualue esittää, että kaupunginhallitus hyväksyy Kotkan Korttelikotiyhdistys ry:n pankkitilin luotto-ominaisuudelle takauksen Esittelijä: Ehdotus: Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf Kaupunginhallitus päättää myöntää Kotkan Korttelikotiyhdistys ry:n pankkitilin luotto-ominaisuudelle takauksen enintään 50 000 euron määrälle Toimeenpano: Ote: Kotkan Korttelikotiyhdistys ry talous- ja rahoitusjohtaja Oikaisuvaatimusohje

245, KH 2992014 17:00 KH: 453/2014 Arviointikertomus 2013; kaupunginhallituksen selvitys Tarla 1642014 / 43 Valmistelija: Tarkastuslautakunnan sihteeri Kaija Pakkanen, JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, puh 020 760 3321 Esittelijä: Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Eeva-Liisa Säisä Ehdotus: Päätös: Tarkastuslautakunta viimeistelee ja allekirjoittaa vuoden 2013 arviointikertomuksen ja esittää sen valtuustolle Vuoden 2013 arviointikertomus viimeisteltiin ja tarkastuslautakunnan jäsenet allekirjoittivat sen Tarkastuslautakunta esittää arviointikertomuksen valtuustolle Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa Kv 1252014 / 48 / Arviointikertomus vuodelta 2013 jaetaan erillisenä liiitteenä kokoukseen osallistuville ja tarkastuslautakunnan jäsenille Tarla: Päätös: Valtuusto päättää merkitä arviointikertomuksen vuodelta 2013 tiedoksi Lisäksi valtuusto pyytää kaupunginhallitukselta selvityksen vuoden 2013 arviointikertomuksessa esitettyjen havaintojen sekä suositusten käsittelystä ja toimeenpanosta kaupungin hallinnossa lokakuun loppuun 2014 mennessä Valtuusto päätti merkitä arviointikertomuksen vuodelta 2013 tiedoksi Lisäksi valtuusto päätti pyytää kaupunginhallitukselta selvityksen vuoden 2013 arviointikertomuksessa esitettyjen havaintojen sekä suositusten käsittelystä ja toimeenpanosta kaupungin hallinnossa lokakuun loppuun 2014 mennessä Kh 2992014 Valmistelijat: Talous- ja rahoitusjohtaja Sirpa Kosonen, puh 040 661 5885 Tilapalvelujohtaja Osmo Pehkonen, puh 234 4357 Sosiaalijohtaja Heli Sahala, puh 040 196 5146 Kehitysjohtaja Terhi Lindholm, puh 040 670 8222 Henkilöstöjohtaja Minna Uusitalo, puh 040 159 0899 Talouspäällikkö Jari-Pekka Väisänen, puh 040 652 8550 / Arviointikertomuksen 2013 luku 11 Tarkastuslautakunnan havainnot arviointikohteista ja yleisiä huomioita hallinnosta on esityslistan liitteenä Valtuusto merkitsi 1252014 / 48 tiedoksi vuoden 2013 arviointikertomuksen, jossa on viisi toimenpiteitä edellyttävää havaintoa Kaupunginjohtajan johtoryhmässä on käsitelty arviointikertomuksessa esitettyä ja on päätetty selvityksen antamisen vastuujaosta Selvitys annetaan valtuustolle tiedoksi Seuraavassa on esitetty kaupunginhallituksen selvitykset mainittujen viiden havainnon osalta:

245, KH 2992014 17:00 KH: 453/2014 Talouden tasapainotusohjelma / Talouden tasapainotusohjelman kohdat ja niiden tilanne ilmenevät esityslistan liitteestä Rahoituksen nettomenoja on työstetty mm koronvaihtosopimusten uudelleen järjestelyillä sekä käyttäen mahdollisimman paljon lyhytaikaista lainarahaa minimoiden korkokustannuksia mahdollisuuksien mukaan Sisäisten vuokrien uudelleen määritykset ovat valmiina 2015 talousarviota varten Jatkotyöstämistä tulee jatkaa ja kustannuskehitystä seurata vuosittain / Katsaus talouden tasapainotusohjelman henkilöstötavoitteisiin (tammikuuelokuu 2014) on esityslistan liitteenä Työllisyys Kotkan työttömyysaste jatkaa nousuaan ja pitkäaikaistyöttömien määrä kasvaa myös Tämä kasvu tulee olemaan merkittävää vuoden 2015 alusta, jolloin henkilö katsotaan pitkäaikaistyöttömäksi jo 300 työttömyyspäivän jälkeen (nyt 500 pv) Sosiaalihuollon vastuualueelle kuuluvat työllistämisen palvelut kohdistuvat erityisesti pitkäaikaistyöttömiin, maahanmuuttajiin ja nuoriin Pysyvää työllistymistä ei näillä toimilla juurikaan saada aikaan, kun seudulla on edelleen hyvin vähän avoimia työpaikkoja Kuntouttava työtoiminta on sosiaalipalvelu, jolla edistetään työllistymistä tai sosiaalista kuntoutumista, mutta harvoin päästään takaisin työmarkkinoille, opiskelemaan ehkä Palkkatuella kuuden kuukauden työssäoloehto saadaan täyteen ja henkilö poistuu 2-4 vuoden ajaksi pitkäaikaistyöttömien joukosta Palkkatukikin on useimmiten määräaikainen työsuhde, joka ei johda pysyvään työllistymiseen Näin ollen työllistämistoimien avulla edistetään henkilöiden työmarkkinakelpoisuutta ja hyvinvointia, mutta ei luoda uusia työpaikkoja Kaupungin kehittämis- ja elinkeinotoiminnan tavoitteena on parantaa kilpailukykyä ja työllisyyttä Elinkeinopolitiikkaa toteutetaan Kotkan kaupunki- ja elinkeinostrategioiden sekä seudullisen Kaakon kasvuohjelman 2013 2017 mukaisesti yhdessä Cursorin kanssa Kaakon kasvuohjelmassa tavoitteena on, että seudulle syntyy 10 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2020 mennessä perustuen seudun vahvuuksiin, älykkääseen erikoistumiseen ja ohjelmassa esitettyihin toimenpiteisiin Elinkeinopolitiikan tuloksellisuutta seurataan strategioihin sisältyvien mittareiden avulla Kaupungin ja Cursorin roolina on luoda edellytyksiä uusien työpaikkojen syntymiselle huolehtimalla vetovoimaisuudesta, markkinoimalla seutua, pitämällä infraa ja palveluita yllä ja palvelemalla yrityksiä näiden tarpeissa Strategioiden mukaiset toimenpiteet ovat meneillään, esimerkiksi E18 -tien valmistumiseen kytkeytyvä merkittävä uusi seudullinen elinkeinomarkkinointi on käynnistymässä Seudun myynnin tehostamiseen tähtää myös vuonna 2013 alkanut Business Mooring -hanke, jossa haetaan sataman vahvuuksilla ja sataman yhteyteen teollisia yrityksiä ja työpaikkoja Viime aikojen merkittävin hanke on joulukuussa 2013 julkistettu Kantasatama-hanke, jossa suunnitellaan Suomessa ainutlaatuista koko perheen ajanvietekeskusta, jossa yhdistyvät ostokset, hotelli- ja ravintolatarjonta, kulttuuri, viihde ja matkailu Ensimmäisen vaiheen investoinnin arvo on noin 250 miljoonaa euroa ja sen on määrä valmistua 2016-2017 Hankkeen

245, KH 2992014 17:00 KH: 453/2014 suunnittelu on edennyt aikataulussa ja sen toteutuessa syntyy satoja työpaikkoja ja merkittäviä aluetaloudellisia vaikutuksia Kantasatama-hankkeen lisäksi Kotkaan ja seudulle sijoittumisesta neuvotellaan jatkuvasti useiden yritysten kanssa Uusia työpaikkoja on syntynyt, mutta työttömyyteen näillä ei ole ollut vaikutusta, kun samanaikaisesti työpaikkoja on vähentynyt muualta Rakennemuutoksesta ja globaalista taloustilanteesta johtuen investoinneista ja työpaikoista käydään kovaa kilpailua niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla Kotkassa ja seudulla ollaan kuitenkin uusien strategioiden ja konkreettisten toimenpiteiden myötä tehostettu toimintatapoja ja tehdään aktiivisesti töitä, jotta päästään kasvuohjelman työpaikkatavoitteeseen Sisäilmaongelmat Kaupungin rakennusten sisäilmaongelmat johtuvat pääosin myöhästyneistä vuosikorjauksista ja perusparannuksista Rakennuskantaan on kertynyt korjausvelkaa vuoden 2013 lopussa noin 33 milj euroa, mikä tarkoittaa peruskorjauskustannustasolla välittöminä investointeina noin 76,4 milj euron investointia Korjausvelka oli vuonna 2007 noin 15 milj euroa ja se on siitä kasvanut yli kaksinkertaiseksi vuoden 2013 loppuun mennessä Korjausvelan kiihtyvä kasvu on osoitus siitä, että peruskorjaukseen osoitetut määrärahat ovat olleet vuosittain liian pienet Rakennuskanta on rappeutunut kiihtyvällä vauhdilla Tästä seuraa, että rakennusten kunnon huonontuessa lisääntyvät myös sisäilmaongelmat Kaupungilla toimii sisäilmatyöryhmä Moniammatillisessa työryhmässä ovat edustettuina työsuojelu, terveysvalvonta, työterveys ja kouluterveydenhuolto sekä tilapalvelun isännöinti, suunnittelu ja siivoustoimi Tilapalvelu on laatinut tänä keväänä ohjeistuksen Sisäilmaongelmiin tarttumisen toimintamalli Kotkan kaupungin omistamissa ja hallinnoimissa tiloissa Tällä pyritään ohjeistamaan toiminta mahdollisimman hyvin, kun rakennuksessa koetaan sisäilmaongelmia Koska korjausvelka on suuri ja korjaustarve huomattava, on varauduttava mahdollisten uusien kiinteistöjen sulkemiseen ja siirtymiseen niistä kohteista väistötiloihin Ongelman ratkaisuna on osoittaa riittävästi korjausmäärärahaa investointiohjelmaan Mahdollisimman aikaisin tehdyllä korjauksella voidaan säästää huomattavasti peruskorjauskustannuksista verrattuna liian myöhäisiin toimiin (pakon sanelema korjaus ja väistötiloihin siirtyminen) Korjauskustannusten lisäksi on muistettava myös tilan käyttäjien terveys Ostopalvelut Palveluiden ostoja sekä palvelumaksutaksoja on kartoitettu, ja sitä työtä jatketaan edelleen Suuri rajoite on lakisääteiset palvelut, joiden hinnoitteluun ei ole vaikutusmahdollisuutta Palvelutapojen muutoksien takia myös joidenkin palvelujen ostot ovat lisääntyneet, esimerkkinä mm vanhustenhoivapalvelut

245, KH 2992014 17:00 KH: 453/2014 Avoimuus Kotkassa on viimeksi kuluneen vuoden aikana tehty useita toimenpiteitä, joiden avulla on pyritty lisäämään johtamisen ja toiminnan avoimuutta ja kotkalaisten mahdollisuutta vaikuttaa aikaisempaa paremmin kaupungin päätösten valmisteluun ja toiminnan kehittämiseen Kaupunki on lähtenyt mukaan valtiovarainministeriön avoimen hallinnon kehittämisohjelmaan Keskeisiä avoimen hallinnon kehittämisohjelman toimenpiteitä ovat avoimen hallinnon periaatteiden levittäminen kunnan organisaatiossa, valmistelun avoimuuden edistäminen ja kuntalaisten sekä kansalaisyhteiskunnan mukaan ottaminen jo valmistelun alkuvaiheessa, käytettävän virkakielen selkeyttäminen sekä jo käytössä olevien avoimen hallinnon käytäntöjen näkyväksi tekeminen ja hyvien käytäntöjen jakaminen muiden kuntien kanssa Osana avoimen hallinnon ohjelmaa avoimen hallinnon periaatteita tullaan viemään eteenpäin kaupungin organisaatiossa mm syksyllä pidettävissä johtoryhmissä ja esimiesinfoissa sekä kaupungin intranetin ja henkilöstön uutiskirjeen välityksellä Kaupungin eri vastuualueita kannustetaan viestintään sekä kuntalaisten osallistamiseen Yksi kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien parantamisen perusedellytyksiä on avoin ja ennakoiva viestintä Kaupungin keskeisin viestinnän väline ovat kaupungin internet-sivut, joilla julkaistaan myös toimielinten kokousten esityslistat ja pöytäkirjat Lisäksi kaikista valtuuston ja kaupunginhallituksen kokouksista tehdään päätöstiedotteet välittömästi kokousten päätyttyä Valtuuston kokousten videointi on suunnitteilla ja se voidaan toteuttaa heti, kun videoinnille myönnetään tarvittavat määrärahat Käytetyn virkakielen selkeyttäminen on yksi avoimen hallinnon kehittämisohjelman tavoitteista Virkakieltä on selkeytetty etenkin päätöstiedottamisen ja uusien strategioiden laadinnassa Kaupungin eri vastuu- ja palvelualueilla on parin viime vuoden aikana panostettu runsaasti sosiaalisen median hyödyntämiseen Sosiaalisen median välineiden kautta voidaan kuulostella reaaliaikaisesti kuntalaisten mielipiteitä ja ottaa niitä huomioon asioiden valmisteluvaiheessa ja päätöksenteossa Lisäksi kaupungin johdon blogien kautta viestitään vapaamuotoisesti ajankohtaisista ja valmisteilla olevista asioista Uusi sähköinen vuorovaikutuskanava on vuonna 2013 avattu Avoinkotkafi -palvelu Palvelun kautta kaupunkilaiset ovat päässeet kertomaan mielipiteensä mm kaupunkistrategiaan, elinkeinostrategiaan, tuulipuistohankkeisiin, Kantasataman kehittämiseen ja Ankkuri-kiinteistön tulevaisuuteen liittyen Kuntalaisten mielipiteet on huomioitu, kun asiat on viety päätösprosessiin Palvelua ja sen käyttöä kehitetään edelleen Lähtökohtana on, että keskeisten valmisteilla olevien asioiden materiaalit saadaan kuntalaisten nähtäville ja kommentoitavaksi yhteen paikkaan Palveluiden kehittämisessä yksi keskeinen kuntalaisten vaikuttamismahdollisuus ovat eri vastuualueiden toteuttamat asiakaskyselyt ja -palautteet Asiakaskyselyjä tehdään lähes jokaisella vastuualueella ja eri palvelukokonaisuuksista Uudenlaisena vaikuttamiskanavana on terveydenhuollon asiakasraati, jossa kuntalaisilta kerätään näkemyksiä palveluiden toimivuudesta ja kehitteillä olevista terveydenhuollon uusista toimintamalleista Lisäksi kuntalaisille järjestetään asiakohtaisesti erilaisia info-, keskusteluja kuulemistilaisuuksia eri aiheista Lisäksi uutena sähköisenä palveluna on

245, KH 2992014 17:00 KH: 453/2014 otettu käyttöön ekymifi -sivusto, joka tulee toimimaan kaupungin sähköisten palveluiden keskitettynä kuntalaistilinä Esittelijä: Ehdotus: Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf Kaupunginhallitus päättää antaa yllä olevan selvityksen valtuustolle vuoden 2013 arviointikertomuksessa esitettyjen havaintojen käsittelystä ja toimeenpanosta kaupungin hallinnossa Toimeenpano: Kv: Ote: tarkastuslautakunta Ei oikaisuvaatimusohjetta Kv: Ei valitusosoitusta

245, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Arviointikertomuksen 11 kohta

245, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: taloudentasapainoitus

245, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: HenkilöstötavoitteetTaloudenTasapainottaminenTammi 1792014 KATSAUS TALOUDEN TASAPAINOTTAMISOHJELMAN HENKILÖSTÖTAVOITTEISIIN Tammikuu - elokuu 2014 1

245, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: HenkilöstötavoitteetTaloudenTasapainottaminenTammi 1792014 1 Vuosille 2014, 2015 ja 2016 henkilöstön vähentämistavoite pilkotaan vastuualueiden talousarvio tavoitteisiin: o yhteensä 100 vakinaista henkilötyövuotta Vähentämistavoitteiden saavuttamista verrataan vuoden 2011 henkilötyövuosi (HTV2) lukuihin Ennuste vuodelle 2014 Vakituisten HTV2 vähennystavoite vuosille 2014-2016 HTV2 vuonna 2011 HTV2 ennuste elokuulla vuodelle 2013 HTV2 ennuste elokuulla vuodelle 2014 Vuoden 2014 ennusteen muutos vuoteen 2011 Konsernipalvelut 560,9 525,8 542,7-18,2 Hallinnon vastuualue 80,3 73,6 75,2-5,1 Talouden vastuualue 16,5 15,7 20,0 3,5 Kaupunkikehityksen ja kulttuurin vastuualue 70,3 74,8 73,2 2,9 Kaupunkisuunnittelun vastuualue 37,2 37,2 37,1-0,1 Kuntatekniikan vastuualue 133,6 112,5 110,5-23,1 Tilapalvelun vastuualue 217,7 207,9 222,4 4,7 Määrittelemätön vastuualue 5,3 4,1 4,4-0,9 Hyvinvointipalvelut 1676,1 1704,4 1700,4 24,3 Terveydenhuollon vastuualue 244,0 273,8 267,8 23,8 Vanhustenhuollon vastuualue 402,8 401,9 388,3-14,5 Sosiaalihuollon vastuualue 186,9 187,5 193,4 6,5 Opetustoimen vastuualue 417,1 419,8 433,4 16,3 Päivähoidon vastuualue 336,9 339,3 329,9-7,0 Hyvinvointineuvolan vastuualue 41,7 40,4 48,2 6,5 Nuorisotyön yksikkö 10,0 10,7 12,9 2,9 Liikuntayksikön vastuualue 33,4 30,3 26,5-6,9 Määrittelemätön vastuualue 3,3 0,8 0,0-3,3 Kotkan kaupunki 2237,0 2230,2 2243,1 6,1 Yllä olevassa taulukossa on ennuste vuodelle 2014 Lisäksi ennustetta verrataan vuoden 2011 toteutumaan Elokuun loppuun 2014 (tammi-elokuu) mennessä on maksettu 463 183 euroa enemmän vakituisten palkkoja kuin samana ajanjaksona vuonna 2013 Palkkasumman kasvuun vaikuttaa 172014 voimaan tullut palkkojen yleiskorotus (20,00 /työntekijä) 2

245, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: HenkilöstötavoitteetTaloudenTasapainottaminenTammi 1792014 Vakituisten määrän ja maksettujen palkkojen kehitys on huolestuttava Vakituisten vähentyminen on pysähtynyt ja määrä on jopa kääntynyt nousuun Asiaan on jo puututtu, kun kaupunginhallitus (2652014 157) on antanut henkilöstöjaostolle tehtäväksi laatia vakituisten vähentämissuunnitelman, jossa yksityiskohtaisesti suunnitellaan, mitä vakansseja vähennetään ja mitä palvelutuotannossa supistetaan, jotta 100 vakanssin vähennys onnistuu Tehtävä on jo toimeenpantu vastuualueille ja tuodaan henkilöstösuunnitelman rinnalla talousarviokäsittelyyn Ilman palvelurakenteen muutoksia sadan vakinaisen henkilötyövuoden saavuttaminen vuoteen 2016 mennessä näyttää vaikealta 3

245, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: HenkilöstötavoitteetTaloudenTasapainottaminenTammi 1792014 2 Vuosille 2014, 2015 ja 2016 henkilöstön vähentämistavoite pilkotaan vastuualueiden talousarvio tavoitteisiin: o 125 määräaikaista henkilötyövuotta Vähentämistavoitteiden saavuttamista verrataan vuoden 2011 henkilötyövuosi (HTV2) lukuihin Ennuste vuodelle 2014 Määräaikaisten HTV2 vähennystavoite vuosille 2014-2016 HTV2 vuonna 2011 HTV2 ennuste elokuulla vuodelle 2013 HTV2 ennuste elokuulla vuodelle 2014 Vuoden 2014 ennusteen muutos vuoteen 2011 Konsernipalvelut 117,0 119,7 84,3-32,7 Hallinnon vastuualue 18,2 26,0 23,8 5,6 Talouden vastuualue 2,6 1,0 0,0-2,6 Kaupunkikehityksen ja kulttuurin vastuualue 20,5 13,9 10,7-9,8 Kaupunkisuunnittelun vastuualue 1,0 1,3 1,5 0,5 Kuntatekniikan vastuualue 18,8 19,8 17,4-1,4 Tilapalvelun vastuualue 55,9 57,7 30,3-25,6 Määrittelemätön vastuualue 0,0 0,0 0,6 0,6 Hyvinvointipalvelut 641,4 546,5 584,0-57,4 Terveydenhuollon vastuualue 56,5 59,5 61,5 5,0 Vanhustenhuollon vastuualue 159,8 172,6 128,7-31,1 Sosiaalihuollon vastuualue 184,4 85,4 141,5-42,9 Opetustoimen vastuualue 147,8 141,0 150,7 2,9 Päivähoidon vastuualue 79,0 74,5 87,7 8,7 Hyvinvointineuvolan vastuualue 3,5 5,6 6,5 3,0 Nuorisotyön yksikkö 4,1 4,5 1,4-2,7 Liikuntayksikön vastuualue 3,2 3,4 5,9 2,7 Määrittelemätön vastuualue 3,1 0,0 0,0-3,1 Kotkan kaupunki 758,4 666,3 668,3-90,1 Yllä olevassa taulukossa on ennuste vuodelle 2014 Määräaikaisten ennustetta verrataan vuoden 2011 toteutumaan Määräaikaisten vähentyminen etenee tavoitteen suuntaisesti Elokuun loppuun 2014 mennessä on maksettu 959 533 euroa vähemmän määräaikaisten palkkoja kuin samana ajanjaksona vuonna 2013 4

245, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: HenkilöstötavoitteetTaloudenTasapainottaminenTammi 1792014 3 Sairauslomapäivät laskevat yhden päivän/työntekijä vuodessa vuosien 2014, 2015 ja 2016 aikana, yhteensä kolme päivää Vertailu tehdään vuoden 2012 sairauspoissaololukuihin Ennuste vuodelle 2014 Sairauspoissaolot vastuualueittain elokuun mennessä 2014 ja vertailu elokuuhin 2013 SPO / hlö 2012 SPO / hlö 2013 Tilanne 08-2013 Tilanne 08-2014 Muutos 08-2013 Hallinnon vastuualue 20,8 13,5 9,1 9,0-0,1 Talouden vastuualue 9,8 2,2 1,9 4,6 2,7 Kaupunkikehityksen ja kulttuurin vastuualue 13,7 9,0 7,9 5,1-2,8 Kaupunkisuunnittelun vastuualue 15,8 12,0 8,8 6,0-2,8 Kuntatekniikan vastuualue 24,9 16,1 10,9 10,7-0,2 Tilapalvelun vastuualue 23,8 24,4 17,3 11,3-6,0 Terveydenhuollon vastuualue 18,7 17,4 12,3 9,5-2,8 Vanhustenhuollon vastuualue 27,7 25,2 16,7 16,0-0,7 Sosiaalihuollon vastuualue 18,2 15,8 9,5 9,3-0,2 Opetustoimen vastuualue 15,0 13,3 8,6 6,7-1,9 Päivähoidon vastuualue 22,6 21,8 14,2 12,3-1,9 Hyvinvointineuvolan vastuualue 13,4 16,8 13,9 7,2-6,7 Nuorisotyön yksikkö 19,5 9,0 7,8 5,4-2,4 Liikuntayksikön vastuualue 15,6 16,9 13,8 15,2 1,4 Kotkan kaupunki 20,7 18,6 12,5 10,6-1,9 Sairauspoissaolot laskevat tavoitteen suuntaisesti Jos sairauspoissaolojen kehitys jatkuu ennusteen suuntaisesti, on todennäköistä, että sairauspoissaolot laskevat tänä vuonna vähintään 1,9 päivää/työntekijä viime vuoden lukuihin verrattuna Vuoden 2012 lukuihin verrattuna laskua olisi lähes neljä päivää/työntekijä Kun sairauspoissaolokustannuksia vertailee tämän vuoden (2014) ja viime vuoden (2013) elokuun lopun tilanteen osalta, sairauspoissaolojen lasku on tuonut 374 639 euron säästön henkilöstökuluissa Vuoden 2012 kesäkuun lopun tilanteeseen verrattuna säästöä on 772 921 euroa 5

245, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: HenkilöstötavoitteetTaloudenTasapainottaminenTammi 1792014 4 Palkatonta vapaata säästösyistä käytetään vuosittain 2500 päivää, vuosien 2014-2016 aikana yhteensä 7500 päivää Toteutuma alkuvuonna 2014 Vapaaehtoinen palkaton säästösyistä 11-3182013 291 henkilöä 1479 päivää 11-3182014 350 henkilöä 1709 päivää Osana talouden tasapainottamisohjelmaa Kotkan kaupunki suosittelee henkilöstölle palkattoman vapaan ottamista ja esimiehille sen myöntämistä siinä laajuudessa, kuin se toiminnan kannalta on mahdollista Palkatonta vapaata säästösyistä on mahdollista käyttää vain siellä, missä toiminta kyetään järjestämään vapaiden aikana ilman sijaisia tai vapaan vuoksi muuten kohoavia kustannuksia Elokuun loppuun mennessä 2014 on käytetty palkatonta vapaata säästösyistä hieman enemmän kuin samana ajanjaksona vuonna 2013 6

245, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: HenkilöstötavoitteetTaloudenTasapainottaminenTammi 1792014 5 Jatketaan ylityökieltoa Vastuualueet kirjaavat talousarviotavoitteisiin vuosien 2014-2016 aikana tavoitteet ja keinot vähentää lisä- ja ylityökustannuksia 10 prosenttia/vuosi, yhteensä 30 prosenttia Vertailulukuna käytetään vuoden 2012 ylityökustannuksia Toteutuma alkuvuonna 2014 Lisä- ja ylityökustannusten vähentäminen ( ) Kustannukset 2012, koko vuosi Kustannukset 2013, koko vuosi Kustannukset tammi-elokuu 2013 Kustannukset tammi-elokuu 2014 Hallinnon vastuualue 19554,73 9482,31 6986,72 7705,39 718,67 Talouden vastuualue 3309,66 0,00 0,00 627,76 627,76 Muutos (1-8 kk) vuodesta 2013 vuoteen 2014 Kaupunkikehitys ja kulttuurin vastuualue 16803,64 9400,67 6850,52 9349,87 2499,35 Kaupunkisuunnittelun vastuualue 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Kuntatekniikan vastuualue 274773,39 145198,56 130152,75 47150,37-83002,38 Tilapalvelun vastuualue 200510,34 166655,95 106965,07 101995,69-4969,38 Terveydenhuollon vastuualue 51250,78 33974,84 21206,24 18979,28-2226,96 Vanhustenhuollon vastuualue 164992,88 94560,76 71300,32 42572,43-28727,89 Sosiaalihuollon vastuualue 21551,17 20058,78 12503,60 22639,60 10136,00 Opetustoimen vastuualue 3530,06 2743,41 2379,87 806,78-1573,09 Päivähoidon vastuualue 4337,39 2098,34 1378,14 5223,34 3845,20 Hyvinvointineuvolan vastuualue 3097,52 1044,25 915,77 361,00-554,77 Nuorisotyön yksikkö 1184,39 0,00 0,00 1229,64 1229,64 Liikuntayksikön vastuualue 21676,82 11331,27 9312,76 4261,39-5051,37 Kotkan kaupunki 786572,77 496549,14 369951,76 262902,54-107049,22 Ylityökustannukset ovat laskeneet vuoden 2013 kustannuksista Säästöä on muodostunut noin 107 049,22 euroa vuoteen 2013 verrattuna 7

245, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: HenkilöstötavoitteetTaloudenTasapainottaminenTammi 1792014 6 Yhteenvetoarvio kustannussäästöistä Tulokset osoittavat edelleen, että talouden tasapainottamisohjelman henkilöstöön kohdentuvat säästötavoitteet ovat toteutumassa vuoden 2014 osalta tavoitteiden suuntaisesti muiden tavoitteiden osalta paitsi vakituisen henkilöstön vähentämisen osalta Vakinaisen henkilöstön säästötavoitteen osalta huoli on edelleen suurin Käytännössä vakituisen henkilöstön vähentäminen vaatii konkreettisia supistamistoimenpiteitä palvelurakenteessa ja palveluverkossa Vakituista henkilökuntaa ei pystytä vähentämään, jos palvelurakenne säilyy ennallaan Asiaan on jo puututtu, kun kaupunginhallitus (2652014 157) on antanut henkilöstöjaostolle tehtäväksi laatia vakituisten vähentämissuunnitelman, jossa yksityiskohtaisesti suunnitellaan, mitä vakansseja vähennetään ja mitä palvelutuotannossa supistetaan, jotta 100 vakanssin vähennys onnistuu Tehtävä on jo toimeenpantu vastuualueille ja suunnitelma tuodaan henkilöstösuunnitelman rinnalla talousarviokäsittelyyn Säästöä alkuvuonna 2014 verrattuna alkuvuoteen 2013 Palkkakulujen lasku 496 351 Sairauspoissaolojen lasku 374 639 Palkaton vapaa säästösyistä* 355 250 Ylityökustannusten säästö 107 049,22 Yhteensä: 1 333 289 *päiväpalkan keskiarvo 169,00 + sivukulut 23 % 38,87, yht 207,87 Palkkakulujen lasku vuodesta 2011 2 176 684 Sairauspoissaolojen lasku vuodesta 2012 772 921 Palkaton vapaa säästösyistä vuosien 2013 ja 2014 aikana 613 730 Ylityökustannusten säästö vuodesta 2012 397 072 Yhteensä: 3 960 407 Henkilöstöön kohdistuvat säästöt vuosien 2013 ja 2014 aikana Talouden tasapainottamisohjelman tavoitteena on, että vuoden 2014 lopussa on säästetty henkilöstökuluja tavoitteiden mukaisesti 3 770 000 euroa Vuoden 2013 ja alkuvuoden 2014 aikana säästö on hieman hidastunut ennusteiden perusteella kesäkuusta, mutta edelleen tavoite ollaan ylittämässä Ennusteiden mukaan säästöä elokuun 2014 loppuun mennessä on 3 960 000 euroa 8

246, KH 2992014 17:00 KH: 1308/2014 Suomen Satamaliiton täysjäsenyyden anominen kaupungille Koja 2992014 Valmistelija: Palvelujohtaja Jorma Haapanen, puh 234 5200 HaminaKotka Satama Oy on eronnut edunvalvontajärjestöstään Suomen Satamaliitosta kuluvan vuoden kesäkuussa Asia tuli julkisuuteen Satamaliiton vuosikokouksen yhteydessä syyskuun alussa Kotkassa Ratkaisusta ja sen perusteista yhtiön hallitus ei ole informoinut Kotkan kaupunginhallitusta tai sen konsernijaostoa eikä ole pyytänyt omistajien ennakkokantaa Satamaliitosta eroaminen ei ole liiketoiminta-asia, vaan edunvalvonta-asia Kaupunginhallituksen tehtävänä on valvoa kaupungin etua Edunvalvonnan näkökulmasta on selvitetty muiden satamanomistajien käytäntöjä Esimerkiksi Turun kaupunki on yhtiöittäessään Turun sataman päättänyt linjaratkaisunaan, että jäsenyys Suomen Satamaliitossa jätetään Turun kaupungille Satamaliiton tehdessä kaupungin omistajaintressiin nähden merkittäviä linjauksia, kaupungin edustajan Satamaliiton hallituksessa tulee tiedustella ennen ratkaisua asiasta omistajan näkemystä Konserniohjaus edunvalvonnan kannalta merkittävissä asioissa on konserniohjauksesta valvontavastuussa olevan Turun apulaiskaupunginjohtajan Jarkko Virtasen mukaan toiminut moitteettomasti Satamaliiton jäsenyys on sataman omistajakunnalla myös mm Oulun kaupungilla Suomen Kuntaliitto korostaa konserniohjauksessa kunnan kokonaisedun huomioonottamista myös tytäryhteisöjen toiminnassa Tätä on tuonut esille mm Suomen Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen, joka katsoo, että kunnanhallituksella ja -valtuustolla tulee olla vahva omistajaohjauksellinen ote kuntakonsernin toimintaan * * * Suomen Satamaliiton vuotuinen jäsenmaksu on 70 000 euroa Vastaava määräraha voidaan sisällyttää talousarvioehdotukseen 2015 Esittelijä: Ehdotus: Päätös: Palvelujohtaja Jorma Haapanen Konsernijaosto päättää ehdottaa kaupunginhallitukselle, että se päättää anoa kaupungille Suomen Satamaliiton täysjäsenyyttä (Konsernijaosto käsittelee asian kokouksessaan 2992014 klo 1000 Päätös ilmoitetaan kaupunginhallituksen kokouksen alussa) Kh 2992014 Valmistelija: Palvelujohtaja Jorma Haapanen, puh 234 5200 Suomen Satamaliiton vuotuinen jäsenmaksu on 70 000 euroa Vastaava määräraha voidaan sisällyttää talousarvioehdotukseen 2015 Satamaliiton täysjäsenyyttä voitaneen anoa kaupungille 1102014 lukien HaminaKotka Satama Oy on maksanut vuoden 2014 jäsenmaksun kokonaisuudessaan, eikä loppuvuoteen kohdistuvaa osuutta palauteta yhtiölle

246, KH 2992014 17:00 KH: 1308/2014 Niin ollen Satamaliiton kanssa voitaneen neuvotella, että kaupungin ei tarvitse maksaa jäsenmaksua vuoden 2014 viimeisiltä kolmelta kuukaudelta Esittelijä: Ehdotus: Palvelujohtaja Jorma Haapanen Kaupunginhallitus päättää anoa kaupungille Suomen Satamaliiton täysjäsenyyttä 1102014 lukien Toimeenpano: Ote: Suomen Satamaliitto talous- ja rahoitusjohtaja Oikaisuvaatimusohje

247, KH 2992014 17:00 SOTE: 402/2014 Sosiaali- ja terveysministeriön SOTE-lausuntopyyntöön vastaaminen Sotela 2492014 / 111 Valmistelijat: Palvelujohtaja Jorma Haapanen, puh 234 5200 Sosiaalijohtaja Heli Sahala, puh 234 5231 Vanhustenhuollon johtaja Liisa Rosqvist, puh 234 5236 Terveysjohtaja Maija Valta, puh 040 083 8167 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalveluuudistuksen parlamentaarinen ohjausryhmä on laatinut luonnoksen hallituksen esitykseksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaiksi sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Hallituksen esitys perustuu hallitusohjelmaan sekä eduskuntapuolueiden puheenjohtajien sopimukseen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen pääperiaatteista Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää hallituksen esitysluonnoksesta lausunnot kunnilta, kuntayhtymiltä sekä muilta tahoilta Eduskuntapuolueiden puheenjohtajien 2332014 tekemän sopimuksen mukaan muodostettavat sote-alueet rakentuvat nykyisten erityisvastuualueiden pohjalta Kuntia pyydetään ottamaan lausuntopyynnön välityksellä kantaa siihen, minkä erityisvastuualueen pohjalta muodostettavaan kuntayhtymään kunta katsoo perustelluksi kuulua Lausunnot pyydetään antamaan viimeistään tiistaihin 14102014 mennessä Hallituksen esitysluonnos on luettavissa ministeriön Internet-sivuilla: http://wwwstmfi/vireilla/lausuntopyynnot Lisätietoa sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksesta löytyy Internetosoitteesta: wwwstmfi/sote-uudistus l Lausuntopyyntöön tulee vastata sähköisellä kyselyllä Täytetty kyselylomake on esityslistan liitteenä Sosiaali- ja terveyslautakunta on käsitellyt asiaa edellisen kerran kokouksissaan 2592013 104 ja 532014 21 Esittelijä: Esitys: Palvelujohtaja Jorma Haapanen Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää antaa omalta osaltaan liitteen mukaisen lausunnon sosiaali- ja terveydenhuollon hallituksen esityksen luonnoksesta ja esittää sen edelleen kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi Asian käsittely: Varapuheenjohtaja Anja Eerola esitti seuraavia lisäyksiä liitteenä olevaan lausuntolomakkeeseen: Lisäys kysymyksen 10 vastaukseen seuraavasti: 8 ja 9 pykälät sisältävät tärkeitä määräyksiä Jotta yksittäiset kunnat voivat ottaa huomioon eri toimintalohkojen päätöksenteon vaikutukset kuntalaisten hyvinvointiin ja terveyteen, kunnalla pitää olla riittävästi tietoa väestöryhmien terveydestä ja sen muutoksista Silloin kunnalla on mahdollisuus tehdä tilannetta korjaavia päätöksiä Lakiin tulisi kirjata sote-alueen velvollisuus tuottaa tarvittava kuntakohtainen tieto Lisäys kysymyksen 24 vastaukseen seuraavasti:

247, KH 2992014 17:00 SOTE: 402/2014 Eri osa-alueiden osaaminen ja alueellinen tuntemus on varmistettava myös sote-alueen hallinnossa Lisäykset kysymyksen 43 vastaukseen seuraavasti: Henkilöstön osaaminen ja asiantuntevuus on hyödynnettävä muutoksessa Valtiolta edellytetään muutosturvaa Lisäksi lautakunnan jäsen Risto Hokkanen esitti lisäystä kysymyksen 28 vastaukseen seuraavasti: Vapaaehtoistyöstä tai kolmannen sektorin toiminnasta ei mainita lakiehdotuksessa mitään Vapaaehtoistyö ja kolmannen sektorin toiminta nähdään tärkeänä osana sosiaali- ja terveyspalveluiden kokonaisuutta ja palvelutuotantoa Lautakunnan puheenjohtaja tiedusteli lautakunnan yksimielisyyttä esitettyihin lisäyksiin Todettiin lautakunnan yksimielisyys asiassa Myös esittelijä kannatti lausuntovastaukseen tehtyjä lisäyksiä Päätös: Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti antaa omalta osaltaan liitteen mukaisen lausunnon edellä esitetyillä lisäyksillä täydennettynä sosiaali- ja terveydenhuollon hallituksen esityksen luonnoksesta ja esittää sen edelleen kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi Kh 2992014 Valmistelijat: Palvelujohtaja Jorma Haapanen, puh 234 5200 Sosiaalijohtaja Heli Sahala, puh 234 5231 Vanhustenhuollon johtaja Liisa Rosqvist, puh 234 5236 Terveysjohtaja Maija Valta, puh 040 083 8167 Hallituksen esitysluonnos on luettavissa ministeriön Internet-sivuilla: http://wwwstmfi/vireilla/lausuntopyynnot Lisätietoa sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksesta löytyy Internetosoitteesta: wwwstmfi/sote-uudistus / Vastausluonnos on esityslistan liitteenä Esittelijä: Ehdotus: Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf Kaupunginhallitus päättää vastata sosiaali- ja terveysministeriön SOTElausuntopyyntöön liitteestä ilmenevällä tavalla (pois lukien kohdat 37 ja 38) Kaupunginhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että se päättää vastata sosiaali- ja terveysministeriön SOTE-lausuntopyynnön kohtiin 37 ja 38 liitteestä ilmenevällä tavalla Toimeenpano: Ote: sosiaali- ja terveysministeriö palvelujohtaja Kv: Ote: sosiaali- ja terveysministeriö palvelujohtaja

247, KH 2992014 17:00 SOTE: 402/2014 Ei oikaisuvaatimusohjetta Kv: Ei valitusosoitusta

247, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Lausuntopyyntö_SOTE_järjestämislaki 1(12) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita Kyselyssä on mahdollista edetä vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta osa kysymyksistä on merkitty pakollisiksi Suurimpaan osaan kysymyksistä on mahdollista valita vain yksi vastausvaihtoehto Jokaista vastausta on mahdollista perustella ja perustelut huomioidaan vastauksia analysoitaessa Kyselyn lopussa on runsaasti vastaustilaa lausujien vapaamuotoisille kommenteille Vastauksia on mahdollista muokata ennen kyselylomakkeen lähettämistä Kyselyn voi tarvittaessa keskeyttää painamalla Keskeytä-painiketta ja jatkaa vastaamista myöhemmin Keskeytä-painikkeesta kysely vie automaattisesti sivulle, jossa on linkki jatkettavaan kyselyyn Sivulla voi myös lähettää linkin sähköpostiisi Kyselyä ei ole kuitenkaan mahdollista muokata kahden eri toimipisteen välillä Mikäli samaa muokattavaa kyselylinkkiä muokataan kahdesta eri toimipisteestä samanaikaisesti, kyselyyn tallentuu viimeisin versio Tästä syystä kyselylinkkiä ei pidä jakaa eteenpäin Viimeisen kysymyksen lopussa on Yhteenveto-painike, josta pääset tarkastelemaan laatimiasi vastauksia Yhteenvetosivulta pääset muokkaamaan (Muokkaa vastauksia -painike) ja tulostamaan (Tulosta-painike) kyselyn Vastauksien lähetys: Kun kyselyyn vastaaminen on valmis, paina kyselylomakkeen yhteenvetosivun lopussa olevaa Valmis-painiketta Valmis-painikkeen painamisen jälkeen kyselyvastausta ei ole enää mahdollista täydentää tai muokata Kyselylomakkeeseen voi vastata vain kerran Vastaajille on toimitettu myös kyselyn tekstitiedostoversio lausuntopyynnön käsittelyn helpottamiseksi Toimielimen käsittelyssä voidaan noudattaa esimerkiksi sellaista menettelyä, että kyselyvastausta työstetään tekstitiedostona ja käsittelyn lopuksi tekstitiedostoon laaditut vastaukset syötetään kyselyyn Lisätietoja kyselystä antavat: osastopäällikkö Kirsi Varhila, p 02951 63338 hallitusneuvos Pekka Järvinen, p 02951 63367 neuvotteleva virkamies Kari Haavisto, p 02951 63342 sähköpostit muotoa etunimisukunimi@stmfi Kyselyn tekniseen toteutukseen liittyvät kysymykset: osastosihteeri Hang Pham, p 02951 63569 osastosihteeri Jaana Aho, p 02951 63395 sähköpostit muotoa etunimisukunimi@stmfi

247, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Lausuntopyyntö_SOTE_järjestämislaki 2(12) TAUSTATIEDOT 1 Vastaajatahon virallinen nimi Kotkan kaupunki 2 Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Hallinto- ja kehittämispäällikkö Sanna Koskimies 3 Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Palvelujohtaja Jorma Haapanen 4 Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Sosiaali- ja terveyslautakunta 2492014, kaupunginhallitus 2992014, kaupunginvaltuusto 13102014 5 Toimielimen nimi Sosiaali- ja terveyslautakunta, kaupunginhallitus, kaupunginvaltuusto 6 Onko vastaaja* o kunta o kuntayhtymä o valtion viranomainen o järjestö o ei mikään edellä mainituista

247, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Lausuntopyyntö_SOTE_järjestämislaki 3(12) KYSYMYKSET 1 luku Yleiset säännökset 7 5 :ssä säädetään palvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta Säännöksen mukaan palvelut on toteutettava väestön tarpeet huomioon ottaen lähellä palvelujen käyttäjiä, mutta säännöksen mukaisten edellytysten täyttyessä palveluja voidaan keskittää Onko säännös tarkoituksenmukainen? o Kyllä o Ei o Ei kantaa 8 7 :ssä säädetään palvelujen kielestä Turvaako säännös asianmukaisesti palvelujen käyttäjien kielelliset oikeudet? o Kyllä o Ei o Ei kantaa 9 8 ja 9 :ssä säädetään hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä Vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä kuuluu ensisijaisesti kunnille Sote-alueen ja tuottamisvastuussa olevan kunnan ja kuntayhtymän on otettava päätöksissään huomioon niiden vaikutukset väestön hyvinvointiin ja terveyteen sekä annettava kunnille asiantuntija-apua Onko säännösten mukainen työnjako tarkoituksenmukainen? o Kyllä o Ei o Ei kantaa 10 Muita huomioita 1 luvun säännöksistä - Pitääkö kaikkien kuntien järjestää palvelut molemmilla kotimaisilla kielillä, jos koko sotealueella on esimerkiksi yksi kaksikielinen kunta? Katsotaanko kaksikielisyyden vaatimus sote-alueen vai tuotantoalueen mukaan? - Kunnan ja tuotantoalueen tehtävien päällekkäisyyksien poistaminen ja tehtävien jakaminen on suunniteltava tarkasti - 9 :n lopussa nostetaan esille sosiaalihuollon asiantuntemuksen käyttö ja erityisesti rakenteellinen sosiaalityö Tämä on kapea ja irrallinen kuvaus sosiaalihuollon roolista asiayhteydessä Kaksi viimeistä virkettä pitäisi poistaa - 8 ja 9 pykälät sisältävät tärkeitä määräyksiä Jotta yksittäiset kunnat voivat ottaa huomioon eri toimintalohkojen päätöksenteon vaikutukset kuntalaisten hyvinvointiin ja terveyteen, kunnalla pitää olla riittävästi tietoa väestöryhmien terveydestä ja sen muutoksista Silloin kunnalla on mahdollisuus tehdä tilannetta korjaavia päätöksiä Lakiin tulisi kirjata sote-alueen velvollisuus tuottaa tarvittava kuntakohtainen tieto

247, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Lausuntopyyntö_SOTE_järjestämislaki 4(12) 2 luku Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen 11 11 :ssä säädetään järjestämisvastuusta Onko säännöksen mukainen järjestämisvastuun sisältö mielestänne tarkoituksenmukainen? o Kyllä o Ei o Ei kantaa 12 12 :ssä säädetään järjestämispäätöksestä Järjestämispäätöksen tarkoituksena on määritellä, miten sote-alue huolehtii järjestämisvastuun toteuttamisesta Sote-alue päättää järjestämispäätöksen sisällön sote-alueen sekä tuottamisvastuussa olevien kuntien ja kuntayhtymien välisten neuvottelujen perusteella Onko järjestämispäätöksen laatimismenettely tarkoituksenmukainen? o Kyllä o Ei o Ei kantaa 13 Pidättekö tarkoituksenmukaisena, että järjestämispäätöksessä määritellään kaikki säännöksen mukaiset asiat (kohdat 1 13)? o Kyllä o Ei o Ei kantaa 14 Mikäli vastasitte edelliseen kysymykseen ei, valitkaa listasta ne säännöksen kohdat, joita ei mielestänne tulisi määritellä järjestämispäätöksessä: 1 Asiakaslähtöisen integraation toteutumisen keinot 2 Lähipalvelujen saatavuuden ja saavutettavuuden varmistaminen 3 Valtakunnallisten tavoitteiden ja kehittämisohjelmien toteuttaminen 4 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tavoitteet, vastuut ja yhteistyö 5 Palvelujen laatu- ja palvelutaso sekä yhtenäiset käytännöt 6 Väestön kielellisten oikeuksien toteutuminen 7 Tuottamisvastuussa olevat kunnat, kuntayhtymät ja niiden tehtävät 8 Ympärivuorokautisesta päivystyksestä vastaavat kunnat ja kuntayhtymät 9 Sote-alueen omalla tuotantovastuulla olevat tukipalvelut sekä muut sote-alueen tuotantoon otetut palvelut 10 Rahoituksen ja voimavarojen kohdentaminen tuottamisvastuussa oleville kunnille ja kuntayhtymille 11 Palveluhankintojen sekä palvelusetelin käytön keskeiset periaatteet ja laajuus 12 Palvelurakennetta koskevat tehtävät 13 Kohtien 1 12 seuranta ja arviointi 15 Pitäisikö järjestämispäätöksessä päättää jostain muusta kuin säännöksen mukaisista asioista? o Kyllä o Ei o Ei kantaa

247, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Lausuntopyyntö_SOTE_järjestämislaki 5(12) 16 13 :ssa säädetään sote-alueen muista kuin järjestämispäätöksen mukaisista tehtävistä, joiden tarkoituksena on erityisesti antaa sote-alueelle toimivalta säännöksessä mainittujen toimintojen suunnitteluun, yhteensovittamiseen ja kehittämiseen Pidättekö tarkoituksenmukaisena, että sotealueella on kaikki säännöksen mukaiset tehtävät? o Kyllä o Ei o Ei kantaa 17 Mikäli vastasitte edelliseen kysymykseen ei, valitkaa listasta ne säännöksen mukaiset tehtävät, joita sote-alueella ei mielestänne tulisi olla 1 Kunta- ja kuntayhtymärajat ylittävän yhteistyön varmistaminen 2 Valtakunnallisten strategisten linjausten toimeenpano ja kehittämistoiminnan suunnittelu 3 Tutkimustoiminnan suunnittelu, yhteensovittaminen ja yhteistyön varmistaminen 4 Työvoimatarpeen ennakointi ja koulutuksen suunnittelu ja kehittäminen 5 Henkilöstön tehtävärakenteen ja työnjaon sekä suunnittelun yhteensovittaminen 6 Tiedonhallinnan sekä asiakas- ja potilastietojen yhteensovittaminen ja kokonaisarkkitehtuurin määrittely 7 Hyvinvointi- ja terveysseurantatietojen kerääminen ja hyödyntäminen 18 Muita huomioita luvusta 2 - Tarkennettava, mitä tarkoittaa kunta- ja kuntayhtymärajat ylittävän yhteistyön varmistaminen

247, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Lausuntopyyntö_SOTE_järjestämislaki 6(12) 3 luku Sosiaali- ja terveydenhuollon tuottaminen 19 14 :ssä säädetään kunnallisesta tuottamisvastuusta Säännöksen mukaan sote-alue päättää tuottamisvastuun antamisesta kunnalle ja kuntayhtymälle, jolla on sosiaali- ja terveydenhuollon tuottamisvastuun edellyttämä oma henkilöstö ja muut voimavarat Velvoite omasta henkilökunnasta ei kuitenkaan koske sitä osaa toiminnasta, joka toteutetaan esimerkiksi ostopalveluna Onko tuottamisvastuusta säädetty tarkoituksenmukaisesti? o Kyllä o Ei o Ei kantaa 20 15 :ssä säädetään sote-alueen tuottamisvastuusta Sote-alueella on tuottamisvastuu järjestämispäätöksessä määritellyistä tukipalveluista, joita voivat olla esimerkiksi tietohallintoon liittyvät tehtävät Onko tarkoituksenmukaista, että sote-alue voi säännöksen mukaisesti päättää ottaa tukipalveluja koskevan tuottamisvastuun itselleen? o Kyllä o Ei o Ei kantaa 21 Muita huomioita luvusta 3 - Tuottamisvastuun kriteerit ovat esityksessä ristiriitaiset Toisaalta annetaan ymmärtää, että tuottaja-alueen on pystyttävä tuottamaan kaikki sote-palvelut mukaan lukien erikoissairaanhoito, mutta toisaalta annetaan mahdollisuus ostopalveluihin Voiko siis tuottaja-alue ostaa esim merkittävän osan erikoissairaanhoidon palveluista toiselta alueelta? 4 luku Hallinto 22 19 :n mukaan sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymään ja sen hallintoon sovelletaan mitä kuntalain 10 luvussa säädetään kuntayhtymästä, jollei lailla toisin säädetä Onko tämä tarkoituksenmukaista? o Kyllä o Ei o Ei kantaa 23 23 :ssä säädetään päätöksenteosta kuntayhtymän toimielimissä Säännöksen mukaan kuntien äänimäärä perustuu kunnan asukaslukuun Mikäli kunnat eivät ole toisin sopineet, käytössä on äänileikkuri, jonka perusteella mikään kunta ei voi saada yli puolta kuntayhtymän äänistä Onko tämä hyväksyttävää? o Kyllä o Ei o Ei kantaa

247, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Lausuntopyyntö_SOTE_järjestämislaki 7(12) 24 Muita huomioita luvusta 4 - Isäntäkuntamallin tulisi olla yksi mahdollinen hallintomalli - Riskinä on, että kuntayhtymät muodostavat uusia hallinnollisia himmeleitä ja monimutkaisia hallintomalleja - Vähemmistökielen lautakuntaa ei ole tarpeellista perustaa joka tuotantoalueelle Yksi lautakunta sote-alueella riittää - Kuntayhtymän hallinnossa äänileikkuri ei saa olla pakollinen Esimerkiksi Etelä- Kymenlaaksossa tilanne voisi olla se, että asukasmäärältään 1/3:n kunnat käyttäisivät enemmistövaltaa, joka ei ole demokratian mukaista - Eri osa-alueiden osaaminen ja alueellinen tuntemus on varmistettava myös sote-alueen hallinnossa

247, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Lausuntopyyntö_SOTE_järjestämislaki 8(12) 5 luku Ohjaus, suunnittelu ja kehittäminen 25 28 :ssä säädetään sosiaali- ja terveysministeriön sekä sote-alueen välisestä neuvottelumenettelystä Neuvottelujen tarkoituksena on ohjata sosiaali- ja terveysalueen toimintaa palvelurakenteen kehittämisessä sekä edistää ministeriön ja sote-alueen välistä yhteistyötä Pidättekö säännöksen mukaista neuvottelumenettelyä tarkoituksenmukaisena? o Kyllä o Ei o Ei kantaa 26 29 :ssä säädetään sote-alueen ja tuottamisvastuussa olevan kunnan tai kuntayhtymän välisestä tulosohjauksesta Pidättekö tarkoituksenmukaisena, että sote-alueen ja tuotantovastuussa olevan alueen välillä sovelletaan tulosohjausta? o Kyllä o Ei o Ei kantaa 27 Turvaako 30 asianmukaisesti asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet palvelujen järjestämiseen liittyvään valmisteluun ja päätöksentekoon? o Kyllä o Ei o Ei kantaa 28 Muita huomioita luvusta 5 - Hallintomalli on liian raskas ja sen toimivuus edellyttää roolien kirkastamista eri toimijoiden välillä (sote-alue, tuotantoalue, Valvira, STM, THL, AVI, kunnat) - Sote-alueiden uuden hallinnon pitää pystyä vähentämään hallintoa tuotantoalueilla - Hallinnon määrä verrattuna nykyiseen ei saa kasvaa uuden mallin myötä - Esitys luo uusia ohjausyksiköitä hallinnon eri tasoille Niiden resurssit on löydyttävä nykyisistä organisaatioista - 31: Miten turvataan kehittämisohjelmien jatkuvuus, jos ohjelmakauden aikana kehittämisohjelman tarkistukset tehtäisiin valtiontalouden vuosittaisten kehyspäätösten jälkeen? - Vanhuspalvelulaissa kunnan tulee laatia suunnitelma toimenpiteistään ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen ja omaishoidon järjestämiseksi ja kehittämiseksi Sisällytetäänkö tämä joltain osin sote-lakiin? - Vapaaehtoistyöstä tai kolmannen sektorin toiminnasta ei mainita lakiehdotuksessa mitään Vapaaehtoistyö ja kolmannen sektorin toiminta nähdään tärkeänä osana sosiaali- ja terveyspalveluiden kokonaisuutta ja palvelutuotantoa 6 luku Rahoitus 29 33 :ssä säädetään sote-alueen rahoituksesta ja kustannusten jakautumisesta Säännöksen mukaan kuntien maksuosuus perustuu asukasmäärään, jota on painotettu

247, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Lausuntopyyntö_SOTE_järjestämislaki 9(12) valtionosuuslaskennassa käytettävillä iällä ja sairastavuudella Kunnat voivat sopia sote-alueen perustamissopimuksessa myös muiden valtionosuuslaskentaperusteiden huomioimisesta Pidättekö tarkoituksenmukaisena, että kunnilla on säännöksen mukainen päätösvalta? o Kyllä o Ei o Ei kantaa 30 34 :ssä säädetään tuottamisvastuussa olevan kunnan ja kuntayhtymän rahoituksesta Järjestämispäätöksessä määritellään kaikille tuottamisalueille yhdenmukaisista korvausperusteista Tuotantoalueen rahoituksessa on kuitenkin huomioitava järjestämispäätöksessä määritellyt palveluntuotannon vaikuttavuus- ja tehokkuusvaatimukset jolloin korvausperusteet voivat vaihdella tuotantoalueittain Pidättekö tätä tarkoituksenmukaisena? o Kyllä o Ei o Ei kantaa 31 36 :ssä säädetään hoidon ja kustannusten korvaamisesta eräissä tilanteissa Onko säännöksen mukainen kustannusten korvaamisperiaate tarkoituksenmukainen? o Kyllä o Ei o Ei kantaa 32 37 39 :ssä säädetään valtion koulutuskorvauksista Koulutuskorvausten maksuedellytykset säilyvät säännösten perusteella nykyisellään Ovatko säännökset tarkoituksenmukaisia? o Kyllä o Ei o Ei kantaa 33 40 46 :ssä säädetään valtion korvauksista tutkimustoimintaan Tutkimusrahoituksen kohdentamisperusteet säilyvät säännösten perusteella nykyisellään Ovatko säännökset tarkoituksenmukaisia? o Kyllä o Ei o Ei kantaa 34 Muita huomioita luvusta 6 - Koulutuksen korvaukset kohdentuvat edelleen ainoastaan terveysalan koulutuksiin Sosiaalialan koulutuksien asema ja tarvittava korvausjärjestelmä on tarkasteltava myös - Kysymys 29 (sote-alueen rahoitus ja kustannusten jakautuminen): Perustamissopimuksen sisällön merkitys on ratkaiseva Perustamissopimus on laaja ja sitova, joten sen tekemiseen on pystyttävä allokoimaan riittävä määrä resursseja Keskeinen kysymys onkin, löytyykö perustamissopimuksen laadintaan riittävää osaamista niin, että ensimmäisellä kerralla ylipäänsä pystytään tekemään sopimus, jossa kaikki elementit on pystytty ottamaan oikein huomioon Osaaminen sopimuksen laadintaan on turvattava ja jätettävä mahdollisuus sopimuksen päivittämiseen ja korjaamiseen lyhyen toiminta-ajan jälkeen

247, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Lausuntopyyntö_SOTE_järjestämislaki 10(12) 7 luku Viranomaisvalvonta 35 Huomioita 7 luvun säännöksistä - Ei huomioita 8 luku Erinäiset säännökset 36 Huomioita 8 luvun säännöksistä - Ei huomioita Voimaanpanolaki 37 Kysymys vain kuntien valtuustoille: Voimaanpanolain 3 :ssä on tarkoitus säätää sote-alueen kuntayhtymiin kuuluvista kunnista Jokaisen kunnan on kuuluttava yhteen viidestä sote-alueen kuntayhtymästä Eduskuntapuolueiden puheenjohtajien 2332014 tekemän sopimuksen perusteella muodostettavat sote-alueet rakentuvat nykyisten erityisvastuualueiden pohjalta Mikäli sote-alue muodostetaan nykyiseen erityisvastuualueeseen kuuluvista kunnista, kuuluuko kuntanne palvelujen järjestämisen kannalta perusteltuun sote-alueeseen? (Liite: Erityisvastuualueisiin kuuluvat kunnat) o Kyllä o Ei o Ei kantaa 38 Kysymys vain kuntien valtuustoille: Mikäli kuntanne ei katso perustelluksi kuulua nykyisen erityisvastuualueen perusteella muodostettavaan sote-alueeseen, minkä erityisvastuualueen pohjalta muodostettavaan sote-alueeseen kuntanne katsoo perustelluksi kuulua? o HYKS-erva o KYS-erva o OYS-erva o TAYS-erva o TYKS-erva 39 8 :ssä säädetään henkilöstön asemasta Pykälään ei sisälly kuntarakennelain mukaista viiden vuoden irtisanomissuojaa henkilöstölle Onko henkilöstön asemasta säädetty asianmukaisesti? o Kyllä o Ei o Ei kantaa 40 9 :ssä säädetään omaisuusjärjestelyistä Onko omaisuusjärjestelyistä säädetty asianmukaisesti? o Kyllä o Ei o Ei kantaa

247, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Lausuntopyyntö_SOTE_järjestämislaki 11(12) 41 11 :ssä säädetään sosiaali- ja terveysalueen rahoituksen siirtymäjärjestelystä Säännökseen on säädetty kunnan rahoitusosuutta koskeva kolmen vuoden siirtymäaika, mikäli kunnan rahoitusosuus muuttuu nykyisestä Onko rahoitusosuutta koskeva kolmen vuoden siirtymäaika riittävä? o Kyllä o Ei o Ei kantaa 42 12 :ssä säädetään kunnille ja kuntayhtymille myönnettävästä muutostuesta Onko säännöksen mukainen muutostuki riittävä? o Kyllä o Ei o Ei kantaa 43 Muita huomioita voimaanpanolaista - Uudistuksessa on selvitettävä olemassa olevien kiinteistöjen sekä uusien investointien vastuutaho Kuka omistaa kiinteistöt ja päättää niihin liittyvistä toimenpiteistä? Tuotantoalueet tekevät todennäköisesti palveluverkkoratkaisuja, jotka vaikuttavat kiinteistöihin Mikäli kiinteistöt ovat peruskuntien omistuksessa, kuka tekee päätökset, kuka kantaa riskit ja kuka tekee esimerkiksi kirjanpidolliset alaskirjaukset jne Kuntien/kiinteistökuntayhtymien vastuulle ei saa jäädä käyttökelvotonta kiinteistömassaa, jolle ei löydetä edes uuskäyttöä - Kysymys 42: Muutoksen läpivienti vie aikaa ja resursseja On suunniteltava huolella mikä taho muutosprosessia johtaa ja miten Huolena on, ettei aikataulu ole realistinen - Osana valmistelua ja eri viranomaisten työnjakoa on huolellisesti valmisteltava myös muutokset tiedonkeruuseen ja tilastointiin Kootaanko tietoja sote-alueen, tuotantoalueen vai kunnan tasolla? Vaikutukset ulottuvat myös tietojärjestelmiin, kun tiedot on saatava eri kokonaisuuksiin - Henkilöstön osaaminen ja asiantuntevuus on hyödynnettävä muutoksessa - Valtiolta edellytetään muutosturvaa Laki varainsiirtoverolain väliaikaisesta muuttamisesta 44 Onko varainsiirtoverolain väliaikaisesta muuttamisesta säädetty mielestänne tarkoituksenmukaisesti? o Kyllä o Ei o Ei kantaa Lopuksi 45 Mitä uudistuksen toimeenpanossa tulee erityisesti huomioida? - Luotava valtakunnallinen tuki uudistuksen toimeenpanoon - Uudistuksessa tietyt asiat on tehtävä vain tietyissä paikoissa ja minimoitava päällekkäistä työtä eri sote- ja tuotantoalueilla (toimivien mallien kopioiminen)

247, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Lausuntopyyntö_SOTE_järjestämislaki 12(12) - Yhteistyöstä sote-alueiden, Valviran ja AVI:n kanssa on sovittava, etteivät kaikki tahot tee sekaisin päällekkäisiä asioita ja toisistaan poikkeavia linjauksia ja ohjeita 46 Voitte lopuksi tuoda esiin yleisiä näkökulmia hallituksen esitysluonnokseen liittyen Listatkaa alkuun mielestänne kolme tärkeintä näkökulmaa - Huolena on, ettei uudistuksen aikataulu ole ylipäänsä mahdollinen - Määritettävä tarkasti, mikä taho johtaa uudistusta ja uusien sote-alueiden syntymistä - Hallintarakenteet eivät saa uudistuksessa lisääntyä - Uudesta mallista ei saa syntyä erikoissairaanhoitoa painottavaa mallia Lähtökohtana pitää olla perusterveydenhuollon vahvistaminen yhteistyössä vanhustenhuollon ja sosiaalihuollon kanssa - Määritettävä, miten varmistetaan sote-alueen yhteys kuntiin ja kuntien hallintoon - Mikä jää varsinaisen peruskunnan tehtäväksi, kun tuotantoalue koostuu useasta kunnasta? - Vanhuspalvelulaissa on mahdollisuus antaa asetus henkilöstömitoituksesta Tämä on ristiriidassa sen kanssa, että sote-laissa ei oteta mitoituksia huomioon

248, KH 2992014 17:00 KH: 1356/2014 E18 -tiehankkeen Kyminlinnan maamerkin / väyläestetiikkakohteen toteuttaminen Kh 2992014 Valmistelija: Kehitysjohtaja Terhi Lindholm, puh 234 4266 / Havainnekuvat ovat esityslistan liitteinä Kotkan kaupunki on Valtatie 7 (E18) -tiehankkeesta antamassaan lausunnossa todennut, että Kyminlinnan keskustaan johtavassa pääliittymässä ohiajaminen on mahdollista ja että tieympäristön muotoilu ja ympäristötaiteen keinoin luotu huomiomerkki ovat tärkeitä Kaupungin imagon ja vetovoiman kannalta huomiota herättävä taideteos Kotkan kohdalla E18 -tien varrella on kaupungille imagollisesti tärkeä ja antaa molempiin suuntiin kulkijoille viestin siitä, että tällä kohdalla on jotain huomionarvoista Teos on Kotkan näkyvyyden ja markkinoinnin kannalta investointi, jonka vaikutus on vuosikymmenten mittainen ja käyttökustannukset erittäin vähäiset Kuvanveistäjä Pertti Kukkonen on suunnitellut Kyminlinnan liittymään sinisistä kuparibetonipylväistä koostuvan Tiennäyttäjät-teoksen, joka alkaa ennen liittymää jatkuen Kotkansaaren suuntaan Teos toimii Kotkan merellistä imagoa korostavana maamerkkinä E18 -tiellä kulkijoille, iltaisin näyttävästi valaistuna Teos on osa Kotkan tunnettua veistospromenadia kytkien katu- ja puistotilojen veistoksistaan ja laadukkaasta viherrakentamisestaan tunnetun kaupungin E18 -tiehen Koska E18 -tien hanke on erityisosaamista vaativa ja Kukkonen tuntee hyvin V7 -väyläestetiikan tavoitteet ja rajoitteet, ei teoksen hankkimiseksi järjestetty kilpailua Liittymään sijoittuvalla veistoksella tulee olla riittävästi kokoa ja monumentaalisuutta, ja betoni on ainoa riittävän edullinen ja kestävä materiaali Pertti Kukkonen on maan johtavia betoniasiantuntijoita, ja hänellä on pitkä kokemus vaativien ympäristötaideteosten toteutuksesta Suomessa Erittäin säänkestävä kuparibetoni on Kukkosen patentoima innovaatio, josta on jo pitkäaikaiset käyttökokemukset Vuonna 2014 Kukkonen saavutti finaalipaikan kansainvälisessä kilpailussa YK:n päämajan eteen sijoittuvasta veistoksesta Kaupunginhallitus päätti 2352013, että Kyminlinnan liittymään ei toteuteta pilaririvistöä väyläestetiikkakohteena, jonka kustannusarvio oli enimmillään 273 000 euroa Päätöksen jälkeen Kotkan yrittäjät päättivät järjestää varainkeräyksen teoksen kustannusten osittaiseksi kattamiseksi, koska teoksen nähdään parantavan alueen erottuvuutta, mikä on alueen vetovoimaisuuden ja elinkeinoelämän kannalta tärkeää Monet yritykset ja toimijat ovat lupautuneet tukemaan hanketta Hankkeen kustannuksia on saatu alennettua vähentämällä teoksen pilareiden määrää, keventämällä teknistä toteutusta ja neuvottelemalla suunnittelukustannuksista Teoksen taiteelliseen tai liikenteelliseen vaikuttavuuteen muutokset eivät merkittävästi vaikuta Hankkeen kokonaiskustannukset mukaan lukien valaistus on saatu pudotettua 170 000 euroon Hankkeen rahoittajat ovat: Kotkan yrittäjät 10 000 eur Data Group Kotka 5 000 eur Kotkan kiinteistöpalvelu 1 500 eur Vihdin betoni Oy 20 000 eur Betonipallas Oy 20 000 eur Custone Oy 5 000 eur

248, KH 2992014 17:00 KH: 1356/2014 Rudus 10 000 eur Kymenlaakson ammattikorkeakoulu 5 000 eur Cursor Oy 5 000 eur Kymenlaakson Sähkö 1 000 eur Ulkopuolisen rahoituksen yhteissumma on 82 500 euroa Lisäksi Kymenlaakson Liitolta odotetaan lähiaikoina päätöstä 5 000 euron tuesta Kotkan kaupungin kokonaisrahoitusosuus hankkeesta on täten enintään 87 500 euroa Kotkan rahoitusosuus jakautuu puoliksi kaupungin markkinoinnin ja E18 -erillishankkeen investointirahoituksen kesken Kotkan rahoitus Tiennäyttäjät-teoksen hankinnasta on noin 0,5 % E 18 -erillishankkeen kustannuksista Aikataulu hankkeella on erittäin kiireinen, aluetta on jo alettu rakentamaan, ja pilareiden anturat pitää olla valettuina paikoilleen syksyn aikana Esittelijä: Ehdotus: Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf Kaupunginhallitus päättää, että Kyminlinnaan toteutetaan edellä esitetyllä tavalla ja rahoituksella ympäristötaiteelliseksi maamerkiksi Tiennäyttäjätteos E18 -tiehankkeen yhteydessä Toimeenpano: Ote: kuntatekniikka kaupunkikehitys ja kulttuuri talous- ja rahoitusjohtaja Liikennevirasto Oikaisuvaatimusohje

248, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Tiennäyttäjät 2014 TIENNÄYTTÄJÄT Kyminlinnan liittymän liikenteen ohjaus ja visualisointi Kuvanveistäjä Pertti Kukkonen

248, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Tiennäyttäjät 2014 TIENNÄYTTÄJÄT Kotkan moottoritien liittymään on jo vuosia toivottu taiteellista ratkaisua joka samalla toimisi liikennettä Kotkan suuntaan ohjaavana elementtinä Liittymä on huomaamaton ja siitä ajetaan helposti ohitse Kotkan kaupunki on Valtatie 7 (E18) -tiehankkeesta antamassaan lausunnossa todennut, että Kymenlinnan tieympäristön muotoilu ja ympäristötaiteen käyttö on tärkeää Myös koko moottoritielinjauksesta tehty Väyläestetiikkaselvitys on esittänyt kauempaa liittymää lähestyttäessä havaittavan pilaririvistön merkityksen liittymän esteettiseksi rakenteeksi Tiennäyttäjät ympäristöteos koostuu turkoosin värisestä betonipilaririvistöstä joka alkaa reilusti ennen liittymää jatkuen siitä Kotkansaaren suuntaan Teos on moderni mutta ajaton viitaten Kotkan merelliseen historiaan Se täyttää vaativat Liikennelaitoksen asettamat rajoitukset ja sen suunnittelussa on ollut mukana useita alan asiantuntijoita

248, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Tiennäyttäjät 2014 Pilarit alkavat näkyä ennen Varuskunnan siltaa Pilarit sijoittuvat osittain kallion päälle Pilarit valaistaan alhaalta kulkusuunnasta Osittain kivimuurin taakse Valaistuksen väriä on mahdollista muuttaa esimerkiksi juhlapäivinä

249, KH 2992014 17:00 SOTE: 1228/2014 Arto Tolsa Areenan aurinkokatsomon tarveselvitys Liila 492014 / 37 Valmistelijat: Liikuntajohtaja Antti Mattila, puh 040 538 5479 Liikuntapalvelupäällikkö Mikko Rantala, puh 040 565 9261 Aurinkokatsomo sijaitsee osoitteessa Puistotie 9-11, 48100 Kotka Katsomo kuuluu yhtenä osana urheilukeskuksen kehittämiseen ympärillä olevien tekonurmikenttien ja Puistolan kentän kunnostuksen ohella Tavoitteena on saada toimiva palvelukokonaisuus Kotkansaaren liikunta- ja urheilumahdollisuuksiin, joka palvelisi kaikkia käyttäjiä mukaan lukien koulujen lisääntyvää liikuntamahdollisuuksien tarvetta Ilman tätä katsomoa ei kentällä ole tarvittavaa katsojakapasiteettiä veikkausliigan järjestämiin jalkapallopeleihin Veikkausliigalla on tarkat kriteerit jalkapallon ylimmän tason pelien järjestämiseen Katsomon saneeraus on yksi liigatason areenan vaatimuksien täyttämisestä Tällä hetkellä Kotkassa ei pelata liigatason pelejä, mutta saneerauksen yhteydessä tämä tarve tulee kuitenkin huomioida Nykyinen katsomo on yksipuolisesti tarkoitettu vain tapahtumien seuraamiseen Tarve on paljon laajempaan ja monipuolisempaan käyttöön ja kentän yleiskäytön tehostamiseen Tämän takia katsomo tulee saneerata uudeksi ja monikäyttöisemmäksi toimitilaksi eri tapahtumien seuraamiseen ja tapahtumissa osana toimimiseen Alueella olisi mahdollisuus muidenkin eri lajien tilaisuuksien järjestämiseen ja pelaamiseen, kunhan puitteet saataisiin sellaiselle tasolle Katsomosaneeraus on yksi askel tähän suuntaan Katsomosta tulee olla mahdollisuus seurata pelejä molemmilta puolilta Kenttiä käyttävät koulut koululiikuntaan, niin kesäisin kuin talvisinkin Seurat käyttävät kenttää harjoitus- ja kilpailutoimintaan Kentille myönnetään myös eri tapahtumiin käyttövuoroja, esim sirkukselle, puolustusvoimille ym varauksien mukaan Talvisin kentät ovat luistelukäytössä Hankkeelle on mahdollista hakea valtion harkinnanvaraista liikuntainvestointirahaa sekä UEFAn Hattrick-avustusta Tarveselvitys käsitellään seuraavaksi teknisessä lautakunnassa 1692014 Mikäli kaupunginhallitus hyväksyy tarveselvityksen, hankesuunnittelu alkaa 10/2014 / Arto Tolsa Areenan aurinkokatsomon tarveselvitys esityslistan liitteenä Esittelijä: Ehdotus: Päätös: Liikuntajohtaja Antti Mattila Liikuntalautakunta päättää hyväksyä tarveselvityksen omalta osaltaan ja esittää hankesuunnittelun aloittamista vaihtoehdon 1 mukaisena Hyväksyttiin Tela 1692014 / 84 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Leila Hietala, puh 234 4369 Arto Tolsa Areena sijaitsee osoitteessa Puistotie 9-11, 48100 Kotka Urheilukeskuksessa on vanha asemakaava, jossa kortteli on esitetty merkinnällä

249, KH 2992014 17:00 SOTE: 1228/2014 U Alueella ei ole rakennusoikeutta ja kaikki rakentaminen vaatii poikkeamisluvan Aurinkokatsomon rakentaminen sisältyy osana urheilukeskuksen kehittämiseen Nykyinen katsomo on metallirakenteinen noin 1 000-paikkainen katsomo, jossa on puulavetti-istuimet Veikkausliigalla on tarkat kriteerit jalkapallon ylimmän tason pelien järjestämiseen ja katsomon saneeraus on yksi liigatason vaatimuksien täyttämisestä Uuden katsomon myötä kenttä saadaan monipuolisempaan käyttöön Katsomopaikkoja tarvitaan sekä päänurmikentän että suunnitteilla olevan tekonurmikentän suuntaan Päänurmikentän puolelle tarve on 1 000 katsomopaikalle ja tekonurmikentän suuntaan 400 katsomopaikalle Tarveselvityksen vaihtoehdossa 1 katsomon alapuoliseen tilaan rakennetaan tuomaritiloja, puku- ja pesuhuoneita, yleisön wc-tiloja, myyntitila sekä varastoja Vaihtoehdossa 2 katsomon alapuoliset tilat jätetään kylmäksi varastotilaksi Vaihtoehdon 1 tavoitehinta-arvio on 1 277 000 ja vaihtoehdon 2 tavoitehinta-arvio on 780 000 Tarveselvitystyöryhmä esittää tarveselvityksen hyväksymistä vaihtoehdon 1 mukaan Hanke sisältyy kaupungin rahoitussuunnitelmaan vuodelle 2015 Tarveselvitys on hyväksytty liikuntalautakunnassa 492014 37 Hankesuunnittelu aloitetaan, kun kaupunginhallitus on hyväksynyt tarveselvityksen / Tarveselvitys on esityslistan liitteenä Esittelijä: Ehdotus: Päätös: Tilapalvelujohtaja Osmo Pehkonen Tekninen lautakunta päättää osaltaan hyväksyä Arto Tolsa Areenan aurinkokatsomon tarveselvityksen ja lähettää sen kaupunginhallitukseen hyväksyttäväksi Hyväksyttiin Kh 2992014 Valmistelijat: Liikuntajohtaja Antti Mattila, puh 040 538 5479 Liikuntapalvelupäällikkö Mikko Rantala, puh 040 565 9261 / Tarveselvitys on esityslistan liitteenä Esittelijä: Ehdotus: Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Arto Tolsa Areenan aurinkokatsomon tarveselvityksen sekä hankesuunnittelun aloittamisen vaihtoehdon 1 mukaisesti Toimeenpano: Ote: Liikuntajohtaja Tilapalvelujohtaja Oikaisuvaatimusohje

249, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: tarveselvitys aurinkokatsomo Kotkan urheilukeskus sivu 2562014 1 / 8 Kotkan kaupunki Liikuntayksikkö TARVESELVITYS Kotkan Urheilukeskus, Aurinkokatsomo Liikuntayksikkö p 05 2345434 Kirkkokatu 6 Fax (05) 234 5424 48100 KOTKA wwwkotkafi

249, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: tarveselvitys aurinkokatsomo Kotkan urheilukeskus sivu 2562014 2 / 8 Kotkan kaupunki Liikuntayksikkö 1 JOHDANTO 2 KAAVATILANNE JA TONTTI 3 NYKYISET TILAT JA TOIMINNOT 4 TARVITTAVAT TILAT, TOIMINNOT JA TILANHANKINTAVAIHTOEHDOT 5 TALOUDELLISET TAVOITTEET 6 ALUSTAVA LASKELMA TOIMINNAN VAIKUTUKSESTA KÄYTTÖTALOU- TEEN 7 AIKATAULU 8 HANKKEEN RAHOITUS 9 TARVESELVITYKSEEN OSALLISTUNEET 10 LIITTEET Liikuntayksikkö p 05 2345434 Kirkkokatu 6 Fax (05) 234 5424 48100 KOTKA wwwkotkafi

249, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: tarveselvitys aurinkokatsomo Kotkan urheilukeskus sivu 2562014 3 / 8 1 JOHDANTO Aurinkokatsomo sijaitsee osoitteessa Puistotie 9-11, 48100 Kotka Katsomo kuuluu yhtenä osana urheilukeskuksen kehittämiseen ympärillä olevien tekonurmikenttien ja Puistolan kentän kunnostuksen ohella Tavoitteena on saada toimiva palvelukokonaisuus Kotkansaaren liikunta- ja urheilumahdollisuuksiin, joka palvelisi kaikkia käyttäjiä mukaan lukien koulujen lisääntyvää liikuntamahdollisuuksien tarvetta Ilman tätä katsomoa ei kentällä ole tarvittavaa katsojakapasiteettiä veikkausliigan järjestämiin jalkapallopeleihin Veikkausliigalla on tarkat kriteerit jalkapallon ylimmän tason pelien järjestämiseen Katsomon saneeraus on yksi liigatason areenan vaatimuksien täyttämisestä Tällä hetkellä Kotkassa ei pelata liigatason pelejä, mutta saneerauksen yhteydessä tämä tarve tulee kuitenkin huomioida Nykyinen katsomo on yksipuolisesti tarkoitettu vain tapahtumien seuraamiseen Tarve on paljon laajempaan ja monipuolisempaan käyttöön ja kentän yleiskäytön tehostamiseen Tämän takia katsomo tulee saneerata uudeksi ja monikäyttöisemmäksi toimitilaksi eri tapahtumien seuraamiseen ja tapahtumissa osana toimimiseen Alueella olisi mahdollisuus muidenkin eri lajien tilaisuuksien järjestämiseen ja pelaamiseen, kunhan puitteet saataisiin sellaiselle tasolle Katsomosaneeraus on yksi askel tähän suuntaan Katsomosta tulee olla mahdollisuus seurata pelejä molemmilta puolilta Kenttiä käyttävät koulut koululiikuntaan, niin kesäisin kuin talvisinkin Seurat käyttävät kenttää harjoitus- ja kilpailutoimintaan Kentille myönnetään myös eri tapahtumiin käyttövuoroja, esim sirkukselle, puolustusvoimille ym varauksien mukaan Talvisin kentät ovat luistelukäytössä Liikuntayksikkö p 05 2345434 Kirkkokatu 6 Fax (05) 234 5424 48100 KOTKA wwwkotkafi

249, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: tarveselvitys aurinkokatsomo Kotkan urheilukeskus sivu 2562014 4 / 8 2 KAAVATILANNE JA TONTTI Urheilukeskuksen asemakaava on vuodelta 1923 Kaupunginosa on Katariina (5) Asemakaavassa kortteli on esitetty merkinnällä U Kaikki rakentaminen vaatii poikkeusluvan Samassa korttelissa sijaitsee Kotkan uimala Lisäksi korttelissa on useita huolto- ja varastorakennuksia 3 NYKYISET TILAT JA TOIMINNOT Tällä hetkellä katsomo on metallirakenteinen noin 1000-paikkainen katsomo puulavetti-istuimilla Katsomo on vanha ja paikoin on olemassa vaaratekijöitä yleisön mahdollisiin loukkaantumisiin Tämä johtuu siitä, että yleisön kulkua katsomon alle ei ole pystytty estämään Lisäksi metallirakenteet ovat ikääntyneet ja kuluneet Rakennusvalvonta on ottanut kantaa yleisöturvallisuuden suhteen Katsomoa on jouduttu muuttamaan tämän takia Urheilukeskuksen pääareenalla nurmikentällä pelataan noin 25-30 jalkapallopeliä kesäkaudessa ja 2-5 erillistapahtumaa tilauksien mukaan Kaikkia varauksia kentällä ei pystytä järjestämään kentän kulumisesta johtuen Kentälle on asetettu tarkat käyttötuntirajat, jotta nurmipinnoite ei kulu huonoon kuntoon Hiekkakentillä käyttäjinä ovat lähialueen koulut, päiväkodit, seurat ja yksityiset käyttäjät Hiekkakentät jäädytetään luistelukäyttöön talvisin hiekkakenttien käyttöä ei rajoiteta, ja arkisin sekä siirtymäkausina käyttö on vilkasta Liikuntayksikkö p 05 2345434 Kirkkokatu 6 Fax (05) 234 5424 48100 KOTKA wwwkotkafi

249, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: tarveselvitys aurinkokatsomo Kotkan urheilukeskus sivu 2562014 5 / 8 4 TARVITTAVAT TILAT, TOIMINNOT JA TILANHANKINTAVAIHTOEHDOT Vaihtoehto 1 Päänurmikentän (Areenan) puolelle katsomopaikkojen tarve on noin 1000 istumapaikkaa ja suunnitteilla olevalle tekonurmikentälle 400 istumapaikkaa Katsomo tulee olla katettu Katettu katsomo on yksi veikkausliigan vaatimuksista pelattaessa veikkausliigan pelejä Katsomopaikkojen ohella suuri tarve on pukuhuonemäärän lisäämiselle, sillä areenalla on tällä hetkellä käytössä vain kaksi pukuhuonetta Tekonurmikenttien toteutuessa tarve on vähintään kuudelle(6) pukuhuoneelle wc-tiloineen ja suihkutiloineen (3 suihkuhuonetta) Pukuhuoneet tulee mitoittaa noin 20-25 henkilölle Tuomaritiloja katsomoon tarvitsee 2 kappaletta Niissä tulee olla tilaa kahdeksalle tuomarille sisältäen erillisen suihku- ja wc-tilan Yleisö wc-tilat tulee mitoittaa katsomon tarpeelle Myös invakäyttö tulee ottaa huomioon Tällä hetkellä invakäyttöä katsomoihin ei ole huomioitu Suuremmissa tapahtumissa esiintyy tarve myyntitilalle Uuteen katsomoon tulee suunnitella myynti- ja säilytystilaa eli ns kioskitilaa Katsomoon tulee tehdä TV-kameroille paikat, koska peleissä useimmiten on televisio paikalla ja se vaatii tietyt tilat käyttöönsä Ideaalisimpia kamerapaikkoja ovat katsomoon tulotasanteet Liikuntayksikön pienhoitokalusto (jääkiekkomaalit, maalikärryt, ym) tarvitsevat varastotilaa Tämä varastointimahdollisuus tulee ottaa huomioon suunnittelussa Pieni tekninen tila on myös tarpeellinen katsomossa mm valaistuksen ja äänentoiston ohjaukselle Liikuntayksikkö p 05 2345434 Kirkkokatu 6 Fax (05) 234 5424 48100 KOTKA wwwkotkafi

249, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: tarveselvitys aurinkokatsomo Kotkan urheilukeskus sivu 2562014 6 / 8 Vaihtoehto 2 Päänurmikentän puolelle katsomopaikkojen tarve on noin 1000 istumapaikkaa ja suunnitteille olevalle tekonurmikentälle 400 istumapaikkaa Katsomon tulisi olla katettu Katettu katsomo on yksi veikkausliigan vaatimuksista pelattaessa veikkausliigan pelejä Katsomon alapuoliset tilat jätetään kylmäksi varastotilaksi ESITYS KORJAUKSESTA Nykyinen metallirakenteinen katsomo on elinkaarensa päässä ja tarvitsee uusimista Vanhat rakenteet ovat siinä kunnossa, että niitä ei voi enää järkevällä kustannuksella korjata Paras vaihtoehto on uusia katsomo Esitetyllä ratkaisulla katsomon paikalle tulee toimiva palvelukokonaisuus, jossa on tilat katsojille, pelaajille, tuomareille ja tilaisuuksien toimijoille, unohtamatta erityisryhmiä Lisäksi katsomorakennus on vielä katettu, jolloin sateisella säälläkin toiminta on varmaa Tämä katsomorakennus on yksi tärkeä osa urheilukeskuksen kehittämishanketta, jonka tarkoitus on saada lopulta alueelle toimiva palvelukokonaisuus katsomoineen Työryhmän esitys on vaihtoehto 1, eli laajempi kunnostus 5 TALOUDELLISET TAVOITTEET Kohteesta on tehty kaksi eri korjausvaihtoehtoa Kyseisten peruskorjausten tavoitehinta-arviot perustuvat alustaviin luonnospiirustuksiin ja niistä saatuihin pinta-alatietoihin Arvio täsmentyy suunnitelmien valmistuessa Tavoitehinta-arvio on vaihtoehto 1: 1 277 000 vaihtoehto 2: 780 000 Liikuntayksikkö p 05 2345434 Kirkkokatu 6 Fax (05) 234 5424 48100 KOTKA wwwkotkafi

249, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: tarveselvitys aurinkokatsomo Kotkan urheilukeskus sivu 2562014 7 / 8 6 ALUSTAVA LASKELMA TOIMINNAN MUUTOKSEN VAIKUTUKSESTA KÄYTTÖTALOUTEEN Aurinkokatsomon vaikutus käyttötalouteen nykyisen Arto Tolsa Areenan vuokran lisäksi on Vaihtoehdossa 1: Vaihtoehdossa 2: 89 500 /v 58 600 /v 7 AIKATAULU Tarveselvitys valmistuu syksyllä 2014 ja käsitellään liikuntalautakunnassa 492014 ja teknisessä lautakunnassa 1692014 Mikäli kaupunginhallitus hyväksyy tarveselvityksen, hankesuunnittelu alkaa syksyllä 2014 8 HANKKEEN RAHOITUS Hanke sisältyy kaupungin rahoitussuunnitelmaan vuodelle 2015 Hankkeeseen haetaan valtionavustusta Avilta Mahdollinen Suomen Palloliiton Hat-Trick rahoitus selvitetään 9 TARVESELVITYKSEEN OSALLISTUNEET Antti Mattila, liikuntajohtaja, liikuntayksikkö Leila Hietala, kaupunginarkkitehti, tilapalvelu Esko Kunnas, isännöitsijä, tilapalvelu Reijo Jokinen, toimistoinsinööri, tilapalvelu Mikko Rantala, liikuntapalvelupäällikkö, liikuntayksikkö Lausunnot: Arto Tolsa Areenaa käyttävät tahot Liikuntayksikkö p 05 2345434 Kirkkokatu 6 Fax (05) 234 5424 48100 KOTKA wwwkotkafi

249, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: tarveselvitys aurinkokatsomo Kotkan urheilukeskus sivu 2562014 8 / 8 10 LIITTEET Arto Tolsa Areenan aurinkokatsomo tavoitehinta-arvio ve1 Arto Tolsa Areenan aurinkokatsomo tavoitehinta-arvio ve2 Asemapiirros Kaava Liikuntayksikkö p 05 2345434 Kirkkokatu 6 Fax (05) 234 5424 48100 KOTKA wwwkotkafi

249, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: tarveselvitys aurinkokatsomo Kotkan urheilukeskus KOTKAN KAUPUNKI TAVOITEHINTA-ARVIO Tilapalvelu Reijo Jokinen 362014 Liite 1 ARTO TOLSA AREENA AURINKOKATSOMO, UUDISRAKENNUS VE 1 Tavoitehinta-arvio perustuu alustaviin luonnoksiin, hinnat täsmentyvät suunnitelmien valmistuessa Rakennuskustannusindeksi 2014:4 107,3 Suunnittelu- ja rakennuttajapalvelut 148 000 Rakennustekniset työt 916 000 LVIA työt 121 000 Sähkötyöt 92 000 Tavoitehinta-arvio yhteensä 1 277 000 Tavoitehinta-arvio ei sisällä arvonlisäveroa KOTKAN KAUPUNKI TEKNINEN TOIMI Tilapalvelu Toimistoinsinööri Reijo Jokinen JAKELU Osmo Pehkonen Ville Suni Leila Hietala Esko Kunnas Antti Mattila Mikko Rantala

249, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: tarveselvitys aurinkokatsomo Kotkan urheilukeskus KOTKAN KAUPUNKI TAVOITEHINTA-ARVIO Tilapalvelu Reijo Jokinen 362014 Liite 2 ARTO TOLSA AREENA AURINKOKATSOMO, UUDISRAKENNUS VE 2 Tavoitehinta-arvio perustuu alustaviin luonnoksiin, hinnat täsmentyvät suunnitelmien valmistuessa Rakennuskustannusindeksi 2014:4 107,3 Suunnittelu- ja rakennuttajapalvelut 80 000 Rakennustekniset työt 670 000 LVIA työt 7 000 Sähkötyöt 23 000 Tavoitehinta-arvio yhteensä 780 000 Tavoitehinta-arvio ei sisällä arvonlisäveroa KOTKAN KAUPUNKI TEKNINEN TOIMI Tilapalvelu Toimistoinsinööri Reijo Jokinen JAKELU Osmo Pehkonen Ville Suni Leila Hietala Esko Kunnas Antti Mattila Mikko Rantala

8 11 7 10 9 jk 21 4 2 IV z 1 31 2 3 5 1 18 12 4 12 2 IV 8 13 11 3 11 11 10 8 4 9 9 12 14 III 5 8 17 7 6 6 17 5 7 18 4 1 3 19 2 2 6 7 19 8 19 18 17 13 16 Z 12 9 11 III 10 2 1 15 12 21 III 6 1 7 18 1 14 31 31 2 Z 2 3 IV II 4 13 5 II 3 21 12 6 17 11 4 1 9 10 249, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: tarveselvitys aurinkokatsomo Kotkan urheilukeskus A 19 7 3 4 82 10 82 23 5 21 4 15 9 14 8 19 8 15 9 16 5 17 9 23 1 ar 14 19 8 7 21 6 43 14 2 1:0 14 7 20 0 19 7 21 3 21 9 23 2 24 5 22 7 4 10 7 ar 10 3 17 5 19 3 24 6 4 11 2 20 6 26 9 26 5 5308 24 5 ar 21 2 19 6 20 8 16 4 15 1 5687 14 0 ar 13 1 24 5 21 5 33 20 2 27 5 kt 19 4 15 5 19 6 9 5180 5710 22 2 23 1 25 4 14 8 17 1 16 2 18 8 19 9 19 6 20 1 23 9 kt 10 1 11 5 32 25 1 22 8 19 1 ar 8 2 19 4 26 6 26 8 17 2 10 8 22 1 20 5 20 2 25 7 ar 24 0 23 1 22 1 3 20 18 1 7 14 5 24 12 5 ar 21 7 10 5 23 6 22 5 24 1 24 3 12 2 10 7 81 5178 19 9 24 4 27 8 26 5 23 1 3 15 9 16 5 22 7 19 5 ar ar 28 1 27 6 ar 26 1 26 4 84 26 5 25 5 27 7 28 3 ar 28 1 84 26 6 24 4 24 6 2 27 5 2 23 7 23 2 4 27 6 22 5 ar A 83 28 1 21 1 27 3 26 6 A 24 9 3 25 3 28 2 25 6 25 1 ar 5709 15 7 20 2 23 6 23 8 17 2 21 3 20 2 20 6 19 8 99 11 2 82 84 11 2 10 2 82 5 7 23 15 1 18 2 16 4 16 3 19 9 6 18 3 10 4 23 9 10 7 21 9 14 5 1 14 0 16 2 18 7 24 0 22 4 24 3 15 9 22 6 18 4 ar 23 7 5177 1 27 1 21 1 10 5 15 3 16 3 28 1 25 8 24 4 25 13 7 17 5 7 8 83 27 9 26 11 4 16 1 18 6 28 2 22 24 7 27 8 ar sp 27 24 5 5179 25 4 85 89 16 5 18 1 27 8 24 5 23 8 28 11 4 27 1 1 24 9 25 1 23 1 84 22 7 21 4 A 19 6 KS 13 3 17 1 5680 26 2 13 4 15 2 17 8 18 8 17 2 16 6 24 5 25 4 26 7 13 0 15 8 21 9 26 5 27 6 16 3 17 4 23 3 25 1 24 5 12 3 14 6 16 6 15 6 17 7 14 1 11 7 25 6 26 2 9a 25 8 265 27 6 25 7 28 1 23 3 17 3 16 4 15 3 27 5 23 9 13 8 18 2 25 6 26 4 12 3 25 7 1:0 28 7 26 5 25 1 20 9 194 7 16 9 20 4 23 9 26 6 5181 24 7 25 3 18 1 167 7 2 7 2 14 3 16 7 15 7 28 2 25 8 15 3 164 25 8 11 5 5688 23 8 11 0 13 1 16 7 27 2 27 5 27 8 26 7 24 8 19 3 15 7 20 2 29 2 21 7 25 2 24 4 20 2 183 65 15 7 14 8 18 2 22 5 25 4 13 6 22 6 29 4 28 6 20 13 2 19 5 21 6 26 6 21 3 17 4 16 3 14 4 99 63 18 5 26 5 9 3 Zmo 21 2 29 7 29 5 28 7 24 9 256 25 8 12 6 12 6 24 9 16 7 14 9 81 7 9 28 2 12 4 13 7 25 9 24 7 28 2 25 3 5182 14 5 15 2 5708 24 5 24 6 22 9 22 1 20 8 94 64 30 25 9 28 9 26 6 5285 25 1 22 4 87 5 8 13 8 21 4 21 7 25 4 60 30 2 26 2 24 6 25 9 23 6 13 1 19 7 30 1 27 2 12 9 25 5 24 5 20 1 14 6 17 8 19 3 17 2 81 7 7 5 9 12 5 17 7 29 3 12 2 28 5 25 1 26 2 21 8 23 8 13 1 30,8 30 2 17 1 26 3 1:0 7 5 33 4976 29 7 18 8 12 3 18 3 Pki 13 6 28 1 21 6 22 2 26 5 29 9 23 4 20 4 5290 12 4 5 8 24 9 2 3 12 0 12 5 20 5 26 5 5291 21 5 5 9 5 9 12 1 17 9 28 3 25 9 12 2 12 1 30 6 312 15 3 10 1 5689 12 4 bs 14 3 27 7 28 2 37 29 5 14 6 24 7 5 9 4 9 12 9 29 9 12 8 12 8 16 1 22 4 22 1 19 4 64 12 3 12 7 11 9 29 8 5 4 18 8 29 7 38 31 1 11 8 26 3 24 7 31 4 111 28 5 30 7 64 ar 17 6 25 7 91 12 3 12 1 15 8 28 5 293 30 7 5560 28 4 28 8 24 3 22 1 12 1 293 12 5 13 9 135 136 12 1 5175 VL 11 7 29 9 30 1 29 4 24 7 64 61 20 5 23 2 153 11 2 27 4 23 5 23 8 5 3 13 9 11 7 11 2 14 3 29 8 28 4 22 4 121 36 ar 14 7 68 15 1 12 1 3 15 6 99064 LP 22 8 23 2 25 8 23 2 1:0 93 89 62 15 8 19 1 273 11 9 87 6 2 6 15 3 27 6 27 5 25 6 10 3 5127 5 5 11 1 17 7 69 24 4 23 5 26 9 17 7 13 6 93 259 22 9 131 21 7 19 9 7 5 14 4 23 1 13 7 13 8 10 2 95 134 VL 133 96 7 4 19 5 91 141 23 2 21 6 94 96 5 7 ar allas 1 Uimahalli 23 5 11 1 11 2 11 5 95 23 6 11 6 117 9 3 18 8 10 10 1 94 15 8 15 5 34 93 69 32 LK 98 94 9 3 164 85 7 9 18 84 99 ar 86 ks 9 4 9 2 9 93 86 ks 131 84 88 4a 7 I-II 7 9 4 1 13 6 93 2 2 33 95 93 7 6 5293 9 6 88 8 3 10 7 97 89 93 ar 5128 82 7 2 5 1 2 4 101 81 78 kt 89 7 0 91 5310 7 7 82 64 3 VIII sp 7 9 92 91 93 84 5 4 67 69 69 82 67 7 7 5584 7 1 7 7 8 5309 7 9 32 84 63 94 7071 kt 5 1 5 1 5 5 68 69 4 9 68 2 5 62 ks kt 66 5 9 22 84 66 87 5 9 5 0 5 7 69 88 86 2 7 2 7 2 6 2 6 63 5 9 2 3 2 61 84 2 6 5 9 5 8 4 9 34 U 2 6 63 ar 2 3 kt 4 9 62 2 6 2 5 5 9 4 4 132 5 7 5562 5 6 5 6 5 6 7 30 AL 2 5 5 4 4 4 131 5 4 5 3 36 2 8 1 5 9 1:0 ks 2 9 112 5 2 36 39 2 6 20 35 2 30 5 5 5 111 2 7 5617 4 8 36 33 ks 2 7 4 8 2 7 2 5 37 2 6 5583 35 35 35 99034 KATARIINA ks 2 4 2 4 7:0 FUKSIN PUISTO 32 4 3 5 ks 35 33 2 5 2 5 2 6 2 6 35 5416 2 4 VP 5707 kt 35 130 2 5 37 35 2 5 29 2 4 16 99014 20a 16 (65/10) 1:0 31 25 LPA 24 28 1:0 26 157 27 30 4 2 36 39 23 22 2 3 33 2 6 2 6 Zmo 27 33 2 8 VP 5733 251 1:0 120 2 1 35 99015 2 8 99015 5641 2 2 2 3 33 4 1 25 37 35 99035 4 7 AK 34 2 3 31 26 19a 3 4 (65/9,12,13) 2 7 15 143 2 2 5 4 LPA 285-2007-K000510 yhtj rj (75) 162 4 6 4 6 4 6 4 5 2 7 2 6 10 33 LPA 2 8 3 2 9 5 4 3 3 5 4 3 5 9 35 3 4 8 54 30 at (75) ak 4 1 66 1 285-2007-K000510 yhtj rj 3 2 75 5 3 12a 4 7 5 1 4 6 4 13a 5 2 60 69 9 AK LP 1 4 7 4 2 24 7 7 5 2 4 9 5 1

249, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: tarveselvitys aurinkokatsomo Kotkan urheilukeskus

250, KH 2992014 17:00 OPSI: 889/2012 Karhunkulman 1 kerroksen tilojen hankesuunnitelma Sotela 2782014 / 103 Valmistelija: Avoterveydenhuollon johtaja Riitta Johannala-Kemppainen, puh 040 648 2297 Karhunkulman 1 kerroksen tilojen tarveselvitys on hyväksytty lasten ja nuorten palvelujen lautakunnassa 2242014 57, sosiaali- ja terveyslautakunnassa 2342014 64 ja kaupunginhallituksessa 2842014 106 Terveyskioski toimii Karhulassa nuorisotalo Vessun toimitiloissa Tavoitteen mukaisesti on viime vuosien aikana tutkittu useita eri vaihtoehtoja korvaaviksi tiloiksi, jotka ovat vuorollaan osoittautuneet mahdottomiksi Rakennuksen 1 kerroksessa toimii tällä hetkellä arkipäivisin Palvelutalo KOSKENRINNE ry:n ylläpitämää vanhusten päivätoimintaa, jota varten yhdistys on vuokrannut tilat kaupungilta Suunnitelman mukaan tiloissa toimivat jatkossa vanhusten päivätoiminnan lisäksi nuorisotyö, yhdistykset sekä Terveyskioski ja vuokrakulut jaetaan käyttäjien kesken Tilat suunnitellaan mahdollisimman monikäyttöisiksi sekä pohjaratkaisun että kalusteiden osalta Samalla tavoitteena on myös lasten, nuorten ja vanhusten yhteisen toiminnan kehittäminen Hankesuunnittelussa kustannusten rajaaminen noin 200 000 :oon on saatu toteutettua Tilojen suunnittelussa huomioidaan esteettömyys, turvallisuus ja kestävä kehitys Nuorisotoimi sai vuonna 2013 opetus- ja kulttuuriministeriöltä 100 000 nuorisotilojen peruskunnostukseen Avustus voidaan käyttää vielä vuonna 2014 Mikäli hankesuunnitelma hyväksytään, korjaustyöt käynnistetään syyskuussa 2014 Tavoitteena on saada tilat käyttöön vuoden 2015 alusta lukien / Karhunkulman 1 kerroksen tilojen hankesuunnitelma on esityslistan liitteenä Esittelijä: Ehdotus: Päätös: Terveysjohtaja Maija Valta Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää omalta osaltaan hyväksyä Karhunkulman 1 kerroksen tilojen hankesuunnitelman ja esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy hankesuunnitelman ja käynnistää korjaustyöt Hyväksyttiin Tela 1692014 / 85 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Leila Hietala, puh 234 4369 Karhunkulman 1 kerroksen tarveselvitys on hyväksytty lasten ja nuorten palvelujen lautakunnassa 2242014 57, sosiaali- ja terveyslautakunnassa 2342014 64, kaupunginhallituksessa 2842014 106 sekä teknisessä lautakunnassa 1062014 56 Palveluverkkoselvityksen mukaisesti tavoitteena on nuorisotalo Vessun toiminnan siirtäminen vuokratiloista kaupungin omistamaan kiinteistöön

250, KH 2992014 17:00 OPSI: 889/2012 Samalla on tarkoitus luopua nuorisotalo Mestasta ja keskittää nuorisotoiminta samoihin tiloihin Vessun kanssa Karhulan terveyskioski palvelee nykyisin Vessun tiloissa Karhunkulman, os Karhulantie 23, ensimmäisessä kerroksessa on tällä hetkellä arkipäivisin Palvelutalo KOSKENRINNE ry:n ylläpitämää vanhusten päivätoimintaa Pohjoissiiven kahdessa huoneessa on Karhulan sosiaalitoimiston akuutteihin neuvotteluihin varattu tila Suunnitelman mukaan Karhunkulman 1 kerroksen tiloihin on sovitettavissa sekä edellä esitetty vanhusten päivätoiminta että nuorison toiminta Lisäksi siipiosaan suunnitellaan tila Karhulan terveyskioskille Myös erilaiset yhdistykset voivat kokoontua tiloissa Tilat suunnitellaan mahdollisimman monikäyttöisiksi niin, että ne soveltuvat kaikille toimijoille Samalla tavoitteena on lasten, nuorten ja vanhusten yhteisen toiminnan kehittäminen Korjaustöiden tavoitehinta-arvio on 201 000 alv 0 % Nuorisotoimi on saanut vuonna 2013 opetus- ja kulttuuriministeriöltä 100 000 avustuksen nuorisotilojen peruskunnostukseen Avustus voidaan käyttää vielä kuluvana vuonna 2014 Hankkeen kiireellisyydestä johtuen tekninen korjaussuunnittelu on valmistunut yhtäaikaisesti hankesuunnittelun kanssa Rakennustyöt Karhunkulman 1 kerroksessa alkavat syyskuussa ja tilat valmistuvat 31122014 mennessä Hankesuunnitelma on hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 2782014 103 Se tullaan esittelemään myös lasten ja nuorten palvelujen lautakunnassa 2392014 / Hankesuunnitelma on esityslistan liitteenä Esittelijä: Ehdotus: Tilapalvelujohtaja Osmo Pehkonen Tekninen lautakunta päättää hyväksyä osaltaan Karhunkulman 1 kerroksen tilojen hankesuunnitelman ja lähettää sen kaupunginhallitukseen hyväksyttäväksi Asian käsittely: Puheenjohtaja Raimo Hynninen ilmoitti olevansa estynyt ja poistui asian käsittelyn ajaksi Koska varapuheenjohtaja Eero Piispanen oli poissa kokouksesta, Kari Hentunen ehdotti ja Seppo Hanhela kannatti, että valitaan Ritva Niemi puheenjohtajaksi tämän asian käsittelyn ajaksi Lautakunta päätti yksimielisesti valita Ritva Niemen puheenjohtajaksi tämän asian käsittelyn ajaksi Päätös: Hyväksyttiin Lanula 2392014 / 88 Valmistelija: Nuorisotoimenjohtaja Leena Ruotsalainen, puh 234 5440 Karhunkulman 1 kerroksen tilojen tarvesuunnitelma on hyväksytty lasten ja nuorten palvelujen lautakunnassa 2241014 57, sosiaali- ja terveyslautakunnassa 2342014 64 ja kaupunginhallituksessa 2842014 106 Karhunkulman 1 kerroksen tilojen hankesuunnitelma on hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 2782014 103

250, KH 2992014 17:00 OPSI: 889/2012 Nuorisotalo Vessun toiminnan siirtämistä yksityisistä vuokratiloista kaupungin omaan kiinteistöön on suunniteltu useita vuosia ja tutkittu erilaisia vaihtoehtoja Hankesuunnitelma perustuu aikaisemmin hyväksyttyyn palveluverkkoselvitykseen ja tarveselvitykseen Karhulantie 23 ja Karhunkatu 2 kulmassa sijaitsevan Karhunkulman 1 kerroksen tilojen käyttöönottoon ja eri toimijoiden yhteisen toiminnan kehittämiseen Nuorisotalo Vessu on toiminut Karhulan alueella vuodesta 1992 Nuoret ovat tyytyväisiä talon toimintaan Käyntikertoja Vessussa oli 6 500 vuonna 2013 ja tiloja käytti seitsemän eri käyttäjäryhmää Terveyskioski toimii nuorisotalo Vessun tiloissa ja siirtää toimintansa Karhunkulmaan samaan aikaan Vessun kanssa Karhunkulman tiloissa arkipäivisin toimiva Palvelutalo Koskenrinne ry jatkaa remontoiduissa tiloissa Suunnitelman mukaan tiloissa toimivat jatkossa vanhusten päivätoiminta, nuorisotyö, yhdistykset sekä Terveyskioski ja vuokrakulut jaetaan käyttäjien kesken Tilat on suunniteltu mahdollisimman monikäyttöisiksi sekä pohjaratkaisun että kalusteiden osalta Samalla tavoitteena on lasten, nuorten ja vanhusten yhteisen toiminnan kehittäminen Korjaustöiden tavoitehinta-arvio 296 000 euroa on saatu rajattua 200 000 euroon Nuorisotoimi sai vuonna 2013 opetus- ja kulttuuriministeriöltä 100 000 euroa nuorisotilojen peruskunnostukseen ja avustus on käytettävä vuoden 2014 aikana Karhunkulman korjaustyöt on käynnistetty ja tavoitteena on saada tilat käyttöön vuoden 2015 alusta lukien Pääsääntöisesti tiloissa pyritään käyttämään vanhoja kalusteita Käyttäjät hankkivat tarvitsemansa irtokalusteet itse Pihalla on tilaa polkupyörien ja mopojen säilytystä varten Nuorisotyön yksikön vuoden 2015 budjettiesitykseen on ehdotettu investointimäärärahaa kalusteiden hankintaa varten uusiin Karhunkulman tiloihin Karhunkulma on rakennettu vuonna 1952 ja kunnostettavassa 1 kerroksessa on reilu 650 neliötä Hankesuunnitelmassa painotetaan esteettömyyttä, turvallisuutta ja kestävää kehitystä / Karhunkulman 1 kerroksen tilojen hankesuunnitelma ja pohjapiirrokset liitteenä Esittelijä: Ehdotus: Päätös: Nuorisotoimenjohtaja Leena Ruotsalainen Lasten ja nuorten palveluiden lautakunta päättää omalta osaltaan hyväksyä Karhunkulman 1 kerroksen tilojen hankesuunnitelman ja esittää eteenpäin kaupunginhallitukselle hankesuunnitelman hyväksymistä Hyväksyttiin Kh 2992014 Valmistelijat: Avoterveydenhuollon johtaja Riitta Johannala-Kemppainen, puh 040 648 2297 Nuorisotoimenjohtaja Leena Ruotsalainen, puh 234 5440 Kaupunginarkkitehti Leila Hietala, puh 234 4369 / Karhunkulman 1 kerroksen tilojen hankesuunnitelma on esityslistan liitteenä

250, KH 2992014 17:00 OPSI: 889/2012 Esittelijä: Ehdotus: Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Karhunkulman 1 kerroksen tilojen hankesuunnitelman ja päättää käynnistää korjaustyöt Toimeenpano: Ote: tilapalvelujohtaja nuorisotoimenjohtaja avoterveydenhuollon johtaja talous- ja rahoitusjohtaja Oikaisuvaatimusohje

250, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Karhunkulman hankesuunnitelma 2014 1 Kotkan kaupunki Tilapalvelu KARHUNKULMAN 1 KERROKSEN TILOJEN HANKESUUNNITELMA 2014

250, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Karhunkulman hankesuunnitelma 2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINNAN ASETTAMAT TAVOITTEET 3 2 NYKYISET TILAT JA TOIMINNOT 3 3 KAAVATILANNE 3 4 RAKENNUS 4 41 Tiedot rakennuksesta 4 42 Esteettömyys ja turvallisuus 4 5 TILAOHJELMA JA TILANHANKINTAVAIHTOEHDOT 5 51 Tilanhankintavaihtoehdot ja mitoitusperusteet 5 52 Irtaimisto 5 6 KIINTEISTÖNPIDON ASETTAMAT TAVOITTEET 6 61 Tavoitteet ylläpidolle 6 62 Elinkaarianalyysi 6 63 Toiminnan asettamat tekniset tavoitteet 6 7 PIHASUUNNITTELU 6 8 LUPAMENETTELYT JA VIRANOMAISTOIMET 6 9 AIKATAULU JA TOTEUTUSTAPA 6 10 HANKKEEN RAHOITUS JA YHTEENVETO 7 11 INVESTOINTIKUSTANNUKSET JA ALUSTAVA LASKELMA KÄYTTÖTALOUDESTA 7 12 HANKESUUNNITTELUTYÖRYHMÄ 7 13 LIITTEET 7

250, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Karhunkulman hankesuunnitelma 2014 3 1 TOIMINNAN ASETTAMAT TAVOITTEET Karhunkulman 1 kerroksen tilojen tarveselvitys on hyväksytty lasten ja nuorten palvelujen lautakunnassa 2242014 / 57, sosiaali- ja terveyslautakunnassa 2342014 / 64 ja kaupunginhallituksessa 2842014 / 106 Tarveselvityksen mukaisesti kaupungilla on tarve siirtää nuorisotalotoiminta Vessun vuokratiloista kaupungin omaan kiinteistöön Palvelurakenneselvityksessä on myös aie nuorisotalo Mestan myymisestä Otsolassa ja toiminnan yhdistämisestä Vessun toimintaan Tavoitteena on saada järjestettyä nuorisotilat Karhunkulman 1krs:n tiloihin Tiloissa on tällä hetkellä Palvelutaloyhdistys Koskenrinteen vanhusten päivätoimintaa Vessussa toimii nykyisin myös Karhulan alueen terveyskioski, joka tarveselvityksen mukaisesti siirtyy myös Karhunkulman 1 kerrokseen 2 NYKYISET TILAT JA TOIMINNOT Nuorisotyö: Nuorisotyön yksiköllä on nykyisin käytössään neljä nuorisotaloa, jotka sijoittuvat eri puolille kaupunkia palveluiden kysynnän ja tuottamisen kannalta varsin hyvin Karhulan alueella nuorisotalo Vessu on toiminut yksityisessä vuokratilassa vuodesta 1992 Karhulassa on myös vajaan 3 km päässä Vessusta kaupungin omassa kiinteistössä Mesta, jonka käyttäjät tulevat eniten Otsolan, Mäntykankaan ja Ristikallion alueelta Molemmat nuorisotalot ovat ahkerassa käytössä ja nuoret ovat tyytyväisiä talojen varustukseen ja toimintaan Koskenrinne: Palvelutaloyhdistys Koskenrinne ry tarjoaa kotkalaisille ikäihmisille päivätoimintaa Kotka-kodin päiväkeskuksessa Kotkansaarella sekä Karhunkulman kohtaamispaikassa Karhulassa Päiväkeskustoiminnan periaatteena on tarjota ikäihmisille ennaltaehkäisevää ja kuntoutumista tukevaa toimintaa, jolla edistetään ikääntyneiden henkilöiden fyysistä ja psyykkistä toimintakykyä, henkistä vireyttä ja sosiaalisia suhteita Tarvittaessa päiväkeskuksessa on mahdollisuus saada jalkahoitajan, kampaajan ja hierojan palveluita Terveyskioski: Terveyskioski toimii matalan kynnyksen palveluna, johon asiakas voi saapua ilman ajanvarausta asuinpaikasta riippumatta Terveyskioskin toiminnan tavoitteena on sairauksia ennaltaehkäisevä, itsehoitoa tukeva ja edistävä toiminta ja siten kansansairauksien ehkäiseminen Terveyskioski on nykyisin avoinna Vessussa keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 8 14 ja kävijöitä on keskimäärin n 20 40 /päivä Terveyskioskissa toteutetaan lähes viikoittain teematapahtumia 3 KAAVATILANNE Karhunkulma sijaitsee osoitteessa Karhulantie 23, 48600 Kotka Kiinteistön asemakaava on hyväksytty 1912005 kaupunginosa 31 kortteli 54 tontti 7 sallittu kerrosluku 1 ja 3 rakentamisoikeus 1560 kem2 liite 1a-b, asemakaavaote

250, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Karhunkulman hankesuunnitelma 2014 4 4 RAKENNUS 41 Tiedot rakennuksesta Ajoitus: 1952 Suunnittelija: Kulutusosuuskuntien Keskusliitto Rakennuttaja: Kyminlaakson Osuusliike Kerroslkm: 1-3 Perustus: betonisokkeli, päällystetty pesubetonilaatoin Runko: tiili Vuoraus: rappaus Ulkoväri: beige Kattomuoto: harja Kate: pelti Ikkunat: jaoton, sivujakoinen, neliruutuinen, epäsymmetrinen Suojelutavoite: ei määritelty Vuonna 1952 valmistuneen tavaratalo ja hotelli-ravintolarakennuksen suunnitteli L Aarnio (KK = Kulutusosuuskuntien Keskusliitto) Vuonna 1974 muutettiin liikehuoneistot ravintolaksi ja vanha ravintola-hotelliosa toimistoiksi vähäisin väliseinämuutoksin Liike- ja toimistorakennusta laajennettiin (hissitorni) ja muutettiin Laitila Arkkitehdit Oy:n suunnitelmin vuonna 1995 Rakennus on maakunnallisesti merkittävä Kuuluu osana valtakunnallisesti merkittävien kulttuuriympäristöjen RKYaluerajaukseen (Karhulan teollisuusympäristö) Liittyy Osuusliikkeen historiaan Rakennus on säilynyt hyvin liite 2, asemapiirros, nykytilanne liite 3, pohjapiirros, nykytilanne 42 Esteettömyys ja turvallisuus Esteettömyyden toteuttaminen rakennuksissa tarkoittaa sitä, että tilojen täytyy soveltua myös sellaisten henkilöiden käyttöön, joiden kyky liikkua tai toimia on rajoittunut Esteetöntä rakennusta toteutettaessa sinne on mm rakennettava inva-wc sekä rakennuksen kerrosluvusta ja tilajärjestelyistä riippuen hissi ja mahdollisesti luiskia Esteetön rakentaminen palvelee myös muuta toimintaa kuten ruokahuoltoa, siivousta ja tavaroiden siirtämistä Kyseinen hanke toteutuu yhdessä tasossa, joten hissiä ja luiskia ei tarvita Sisäänkäynnit ovat katutasossa Oviaukkojen vapaan vähimmäisleveyden on oltava min 850 mm ja kynnykset saavat olla enintään 20 mm korkeita Heikkonäköisen henkilön tilanhahmottamiskyky paranee, kun valaistus ja pintojen värikontrastit on oikein suunniteltu Tilojen hyvä akustiikka taas helpottaa kuulovammaisen kuunteluolosuhteita Sisätilojen opasteiden oikea koko ja sijoitus ovat tärkeitä orientoitumisessa ja mahdollistavat nopean poistumisen hätätilanteessa Suunnittelussa on huomioitava turvallisuus Pohjaratkaisua suunniteltaessa minimoidaan vaaratilanteet Tiloista tulee olla riittävän turvalliset

250, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Karhunkulman hankesuunnitelma 2014 5 poistumismahdollisuudet ja maantasokerroksesta tulee olla pääsy myös ikkunoiden kautta ulos Turvallisuusjärjestelyihin kuuluvat edellisten lisäksi lukitus- ja muut tekniset turvajärjestelyt Lukitusta on pystyttävä ohjaamaan keskitetysti Sekä sisä- että ulkotilojen täytyy olla helposti valvottavia Esteettömyyden tulee toteutua myös ulkotiloissa Ajoneuvoliikenne erotetaan ulko-oleskelutiloista toiminnallisin ja rakenteellisin keinoin Pihan toiminnallisesti erilaiset alueet tulee tarpeen mukaan rajata Suunniteltavan rakennuksen tulee täyttää Ympäristöministeriön asetuksen Liikkumisesteetön rakentaminen RakMK F1 määräykset Turvallisuuden suunnittelussa noudatetaan myös RT 96-11003 ohjeita Karhunkulman 1 kerroksen suunnittelussa ja rakentamisessa huomioidaan esteettömyyden vaatimukset Tiloihin pääsee esteettömästi sisään jo nykyisin ja korjausten yhteydessä rakennetaan inva-wc Luiskia vaativia tasoeroja sisätiloissa ei ole 5 TILAOHJELMA JA TILANHANKINTAVAIHTOEHDOT 51 Tilanhankintavaihtoehdot ja mitoitusperusteet Nuorisotyö: Nuorison toiminta ajoittuu tiloihin arkisin iltapäivään ja iltaan Toimintaa on myös viikonloppuisin Nuorisolle suunnitellaan riittävät tilat mm biljardille ja muille peleille Keittiö on jo nyt tilava ja sen varustus riittää sekä nuorison että Koskenrinteen toiminnan tarpeisiin Koskenrinne: Koskenrinteen toimintaa on arkisin aamu- ja iltapäivällä Karhunkulman tila toimii hyvin vanhusten päiväkeskustoiminnassa Turvallisuus ja esteetön liikkuminen on huomioitu Tilat mahdollistavat erilaisten ryhmätuokioiden järjestämisen päivän aikana Myös suurempaa tilaa vaativat tapahtumat voidaan järjestää Biljardi- ym pelit ovat hyödynnettävissä myös vanhusten päivätoiminnassa Ryhmä-, ruokailu- ja lepotilat toimivat jatkossakin nykyisellä tavalla Terveyskioski: Terveyskioskille on mahdollista järjestää oma tila erillisellä sisäänkäynnillä rakennuksen pohjoispäätyyn Tila on myös sisäyhteydessä muihin tiloihin, joten terveyskioskin käyttö on mahdollista joustavasti sekä sisä- että ulkokautta Suunnittelussa huomioidaan terveyskioskin tarvitsemat ratkaisut Järjestöt: Nykyisille iltavuokralaisille Koskenrinne tarjoaa muita tilojaan käytettäväksi Sekä nuorisoyhdistysten että satunnaiskäyttäjien (seurat, yksityiset, yhteisöt) kokoontumistarpeisiin Karhunkulman 1 kerroksen tilat ovat riittävät Yhdistyksille osoitetaan riittävästi omaa lukittavaa kaappitilaa 52 Irtaimisto Pääsääntöisesti tiloissa pyritään käyttämään vanhoja kalusteita Käyttäjät hankkivat tarvitsemansa irtokalusteet itse

250, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Karhunkulman hankesuunnitelma 2014 6 6 KIINTEISTÖNPIDON ASETTAMAT TAVOITTEET 61 Tavoitteet ylläpidolle Kiinteistön siivottavuuteen kiinnitetään huomiota Materiaalien valinnassa kestävyys, puhdistettavuus ja huolto valintakriteerinä nostetaan kokonaistaloudellisuuden rinnalle Siivouskoneiden käyttö huomioidaan rakenteita suunniteltaessa siten, että konetta on mahdollista käyttää kiinteistön kaikissa osissa Perussiivous suoritetaan ilman henkilönostimia (esim ikkunat, erilaiset palkit ja valaisimet) Ulkoalueissa huomioidaan jo suunnittelussa mm talvitöiden koneellinen hoitaminen, luonnonvaraisten kasvien säilyttämiseen kiinnitetään huomiota 62 Elinkaarianalyysi Rakenteita ja materiaaleja suunniteltaessa huomioidaan kestävän kehityksen vaatimukset Käytettävien materiaalien kierrätettävyys selvitetään jo suunnitteluvaiheessa Tilojen suunnittelussa huomioidaan mahdollisuuksien mukaan myös myöhempi uusiokäyttö Tulevan investoinnin suunnittelussa valitaan materiaali- ja rakenneratkaisuja, joilla on mahdollisimman pitkä elinkaari 63 Toiminnan asettamat tekniset tavoitteet Teknisissä tavoitteissa tärkein lähtökohta on rakentaa tilat joita käyttäjien on turvallista ja terveellistä käyttää Uusittavat vesi- ja viemärijärjestelmät kalusteineen rakennetaan energiaa säästäviksi Rakennus on kaupungin kiinteistönvalvontajärjestelmässä Tavoitteena on puhtausluokka P1 ja päästöluokka M1 7 PIHASUUNNITTELU Pihalla on tilaa polkupyörien ja mopojen säilytystä varten 8 LUPAMENETTELYT JA VIRANOMAISTOIMET Hankesuunnitelman mukainen rakentaminen koskee ainoastaan sisäpuolisia tilamuutoksia 1 kerroksessa Hankkeeseen ei sisälly rakennuslupaa vaativia korjaustai muutostöitä 9 AIKATAULU JA TOTEUTUSTAPA rakentamisen suhdannetilanne Rakennuskustannusindeksi heinäkuussa 2014 on 108,1 hankkeen toteutustapa Hanke toteutetaan kaupungin omana työnä hankkeen aikataulu Rakentaminen alkaa 1792014 ja tilat ovat valmiit 31122014 Hankkeen kiireellisyyden vuoksi tekninen suunnittelu on laadittu yhtäaikaisesti hankesuunnitelman kanssa

250, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Karhunkulman hankesuunnitelma 2014 7 10 HANKKEEN RAHOITUS JA YHTEENVETO Hankesuunnittelutyöryhmä esittää, että: Karhunkulman 1 kerroksen tilat kunnostetaan nuorisotoimen, vanhusten päiväkeskustoiminnan, terveyskioskin ja järjestöjen toimintaan Tilojen jakaminen sovitaan toimijoiden kesken Tilojen valmistuttua voidaan luopua Nuorisotalo Vessusta ja Mestasta Vuokra- ja muut kiinteistökustannukset jaetaan käyttäjien kesken Tilojen tietoliikenneyhteydet laitetaan toimintojen edellyttämään kuntoon Hanke rahoitetaan talonrakennuksen peruskorjausrahasta 11 INVESTOINTIKUSTANNUKSET JA ALUSTAVA LASKELMA KÄYTTÖTALOUDESTA Tavoitehinta-arvio perustuu vanhoihin piirustuksiin ja Laitila Arkkitehdit Oy:n alustaviin luonnoksiin sekä Insinööritoimisto JH-Suunnittelu Oy:n (lvi) ja Sähkökuva Oy:n (sähkö) antamiin tavoitearvioihin Rakennuskustannusindeksi 2014:7 on 108,1 Suunnittelu- ja rakennuttajapalvelut 13 000 Rakennustekniset työt 127 000 LVIA työt 31 000 Sähkötyöt 30 000 Tavoitehinta-arvio yhteensä 201 000 Tavoitehinta-arvio ei sisällä arvonlisäveroa, irtaimistohankintoja eikä taidehankintaa Nuorisotyön yksikkö on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä 100 000 nuorisotilojen peruskorjaukseen Avustuksen käyttöaika on viimeistään v 2014 Nykyinen vuokra on 6 828 /kk ja 81 936 /v Edellä mainitun tavoitehinta-arvion perusteella, 10 vuoden kuoletusajalla ja 3 % korolla sisäiseksi vuokraksi 112015 alkaen muodostuu 9 104 /kk ja 109 248 /v liite 4, tavoitehinta-arvio 12 HANKESUUNNITTELUTYÖRYHMÄ Leila Hietala, kaupunginarkkitehti, Tilapalvelu Markku Auervuolle, Tilapalvelu Reijo Jokinen, Tilapalvelu Kari-Matti Järvinen, Tilapalvelu Jouni Puumalainen, Nuorisotoimi Sirpa Kotola, Koskenrinne Maarit Hanski, Koskenrinne Riitta Johannala-Kemppainen, Terveydenhuolto 13 LIITTEET liite 1a-b, asemakaavaote liite 2, asemapiirros, nykytilanne liite 3, pohjapiirros, nykytilanne liite 4, tavoitehinta-arvio

250, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Karhunkulman hankesuunnitelma 2014

250, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Karhunkulman hankesuunnitelma 2014

250, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Karhunkulman hankesuunnitelma 2014

250, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Karhunkulman hankesuunnitelma 2014

250, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Karhunkulman hankesuunnitelma 2014

250, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Karhunkulman hankesuunnitelma 2014 KOTKAN KAUPUNKI TAVOITEHINTA-ARVIO liite 4 Tilapalvelu Reijo Jokinen 1582014 KARHUNKULMAN 1 KERROKSEN MUUTOSTYÖT Tavoitehinta-arvio perustuu Laitila Arkkitehdit Oy:n alustaviin luonnoksiin sekä Insinööritoimisto JH-Suunnittelu Oy:n (lvi) ja Sähkökuva Oy:n (sähkö) antamiin tavoitearvioihin Tavoitehinta-arvio täsmentyy suunnitelmien valmistuessa Rakennuskustannusindeksi 2014:7 108,1 Suunnittelu- ja rakennuttajapalvelut 13 000 Rakennustekniset työt 127 000 LVIA työt 31 000 Sähkötyöt 30 000 Tavoitehinta-arvio 201 000 Tavoitehinta-arvio ei sisällä arvonlisäveroa, taidehankintoja, irtaimistohankintoja KOTKAN KAUPUNKI Tilapalvelu Toimistoinsinööri Reijo Jokinen JAKELU Osmo Pehkonen Ville Suni Leila Hietala Markku Auervuolle

251, KH 2992014 17:00 KH: 253/2014 Kutsunnat Kotkassa 2014; jäsenen ja varajäsenen nimeäminen kutsuntalautakuntaan ym Kh 2992014 Valmistelija: Kaupunginsihteeri Raino Hassinen, puh 234 4206 Puolustusvoimain Kymenlaakson aluetoimisto pyytää asevelvollisuuslain 22 :n nojalla kaupunkia nimeämään kutsuntalautakuntaan jäsenen ja hänelle varajäsenen Vuoden 2013 kutsunnoissa kaupungin edustajana kutsuntalautakunnassa on ollut Teuvo Rehunen sekä varahenkilöinä Nina Brask, Pirjo Tujula ja Pentti Kurki Aluetoimisto ehdottaa, että kutsuntojen avaustilaisuuden kutsuvieraille ja soittokunnalle sekä kutsunnanalaisille järjestettäisiin kahvitus esimerkiksi kirjaston yhteydessä olevassa kahvila Sonetissa Kutsuntapaikka on kirjasto Esittelijä: Ehdotus: Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf Kaupunginhallitus päättää - nimetä kutsuntalautakuntaan jäsenen sekä hänelle varajäsenen - järjestää kutsuvieraille ja soittokunnalle sekä kutsunnanalaisille kahvituksen kahvila Sonetissa (menokohta 1202 kaupunginhallitus) Toimeenpano: Ote: kymenlaaksonaluetoimisto@milfi mikahaikala@milfi olliluukkainen-foa@milfi jäseneksi ja varajäseneksi nimetyt Seija Pusila Oikaisuvaatimusohje

252, KH 2992014 17:00 KH: 6/2014 SDP:n valtuuston kokous Kotkassa 22-23112014 Kh 2992014 Valmistelija: Kaupunginsihteeri Raino Hassinen, puh 234 4206 / SDP:n kirje on esityslistan liitteenä Suomen Sosialidemokraattinen Puolue rp (SDP) pitää valtuustonsa kokouksen Kotkassa 22-23112014 Osallistujia on noin sata Osallistujille on tarkoitus osoittaa vieraanvaraisuutta tarjoamalla kevyt iltapala Kaupungintalolla Kustannukset: kevyt iltapala 100 x 40 euroa = 4 000 euroa; kaupunginhallitus 1202 Esittelijä: Ehdotus: Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf Kaupunginhallitus päättää - osoittaa vieraanvaraisuutta SDP:n valtuuston kokouksen osallistujille tarjoamalla kevyen iltapalan Kaupungintalolla 22112014 klo 1830-2000 - nimetä isännät tilaisuuteen Toimeenpano: Ote: SDP sähköpostitse villewallin@sdpfi isänniksi nimetyt kaupunginjohtajan sihteeri Oikaisuvaatimusohje

252, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: SDPn kirje

253, KH 2992014 17:00 KH: 1357/2014 Ylimmän virkamiesjohdon sijaiset Kh 2992014 Valmistelija: Kaupunginsihteeri Raino Hassinen, puh 234 4206 Kaupunginhallituksen johtosäännön 16 :n mukaan kaupunginjohtajan sijaisena toimii palvelujohtaja tai kansliapäällikkö edellä mainitussa järjestyksessä Kaupunginhallitus määrää muista tarvittavista kaupunginjohtajan sijaisista Palvelujohtajan ja kansliapäällikön sijaisina toimivat kaupunginhallituksen määräämät viranhaltijat Esittelijä: Ehdotus: Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf Kaupunginhallitus päättää vahvistaa / määrätä ylimmän virkamiesjohdon sijaisuudet seuraavasti: Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf: palvelujohtaja Jorma Haapanen kansliapäällikkö Jarmo Koivisto talous- ja rahoitusjohtaja Sirpa Kosonen Palvelujohtaja Jorma Haapanen: vanhustenhuollon johtaja Liisa Rosqvist päivähoidon johtaja Maija Rikberg terveysjohtaja Maija Valta sosiaalijohtaja Heli Sahala Kansliapäällikkö Jarmo Koivisto: kaupunginlakimies Marianna Ruonala kaupunginsihteeri Raino Hassinen Kaikki yllä mainitussa ensisijaisjärjestyksessä Toimeenpano: Ote: intranet / Tiina Puhakka sijaisiksi vahvistetut / määrätyt Oikaisuvaatimusohje

254, KH 2992014 17:00 KH: 12/2014 Täyttölupahakemus nro 2405 Kh 2992014 Valmistelija: vs henkilöstöjohtaja Kaisa Piirainen, puh 234 5302 / Selvitys täyttölupahakemuksesta nro 2405 on esityslistan liitteenä Esittelijä: Ehdotus: Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf Kaupunginhallitus päättää hyväksyä täyttölupahakemuksen nro 2405 esityksen mukaisesti Toimeenpano: Ote: Kalle Honkanen Osmo Pehkonen Oikaisuvaatimusohje

254, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: TÄYTTÖLUPA 2405 TÄYTTÖLUPA 2405 Kaupunginhallitus 2992014 Nro Yksikkö Nimike Ajanjakso Syy Päätös 2405 Tilapalvelu / Isännöinti Isännöitsijä 1112014 alkaen toistaiseksi Isännöitsijän eläkkeelle jääminen 132015 (jää vuosilomalle lokakuussa 2014) Isännöitsijä hoitaa julkisten rakennusten isännöintitehtävät Kiinteistöjen hallinnointi pysähtyy Kiinteistöjen toimintaan tulee vaikeuksia ja keskeytyksiä Vastuualuejohtaja puoltaa Hyväksytään

255, KH 2992014 17:00 KH: 748/2014 Vastaus valtuustoaloitteeseen Karhulan torin laidalla olevan seinään ruuvatun metallilaatan poistamisesta Tela 1982014 / 69 Valmistelija: Kuntatekniikan johtaja Hannele Tolonen, puh 234 4372 / Valtuustoaloite on esityslistan liitteenä Valtuustoaloitteessa tarkoitettu metallilaatta oli kiinnitetty Kiinteistö Oy Karjalantie 3:n seinään Kuntatekniikan oltua yhteydessä kiinteistön isännöitsijään valtuustoaloitteeseen liittyen, ilmoitti isännöitisijä, että kiinteistön huoltoyhtiö poistaa laatan seinästä Esittelijä: Ehdotus: Päätös: Kuntatekniikan johtaja Hannele Tolonen Tekninen lautakunta päättää lähettää edellä olevan vastauksenaan valtuustoaloitteeseen Hyväksyttiin Kh 2992014 / Valtuustoaloite on esityslistan liitteenä Esittelijä: Ehdotus: Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf Kaupunginhallitus päättää saattaa teknisen lautakunnan lausunnosta ilmenevän valtuuston tietoon vastauksenaan valtuustoaloitteeseen, joka koskee Karhulan torin laidalla olevan seinään ruuvatun metallilaatan poistamista Ei oikaisuvaatimusohjetta Kv: Ei valitusosoitusta

255, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Valtuustoaloite Karhulan metallilaatan poistamisesta

256, KH 2992014 17:00 KH: 743/2014 Vastaus valtuustoaloitteeseen jalkakäytävästä Kuusisen pengertielle Tela 1982014 / 70 Valmistelija: Kuntatekniikan johtaja Hannele Tolonen, puh 234 4372 / Valtuustoaloite ja kartta aloitteen tarkoittamasta alueesta ovat esityslistan liitteinä Valtuustoaloitteessa tarkoitettu yhteys on osa Juha Vainion katua ja Kuusisen satama-aluetta Juha Vainion kadun alkupää Ruotsinsalmenkadulta talvisäilytysalueen mutkaan asti on peruskorjattu vuonna 2002 ja osuudelle on rakennettu jalkakäytävä sekä pysäköintipaikat Sapokan venesatamaa varten Mutkasta Kuusisen satamaan yhteys on erittäin huonossa kunnossa eikä enää riitä täyttämään Kuusisen lisääntyneen liikenteen tarpeita Kuusisen satama-alueelle suuntautuva liikenne on lisääntynyt huomattavasti saariston yhteysaluksen lähtöpaikan siirryttyä alueelle Kuusiseen on sijoittunut myös kalakauppoja ja ravintolatoimintaa Varuskuntien lakkautusten myötä saarien käyttö tulee jatkossakin muuttumaan eikä liikenteen väheneminen ole todennäköistä Kuusisen pengertietä käytetään yleisesti myös merimaiseman ihailu- ja kelin tarkkailupaikkana sekä ulkoilu- ja virkistysreittinä Monet tilauslinja-autot käyvät kääntymässä kadun päässä, josta on hyvä näköyhteys merelle ja muistomerkille Katuyhteyden huono kunto on kuntatekniikan tiedossa: kadun korkeusasema on paikoin vain noin +1,53, joten huonoissa keleissä katuyhteys on jouduttu jopa sulkemaan yleiseltä liikenteeltä penkereen kivilohkareiden lentäessä aaltojen mukana kadulle ja katurakenne on muutenkin huonossa kunnossa (kuoppainen, päällystevaurioita) penkereen leveys on riittämätön kattamaan ajoneuvojen, kevyen liikenteen ja kadun varteen pysäköivien tarpeet penkereen pohjoispuolella olevien venepaikkojen pysäköinti ja huoltoyhteydet ovat puutteelliset kadun itäpäässä oleva Tobi-silta on erittäin huonossa kunnossa ja sille on jouduttu tekemään hätäkorjauksia kadun päässä oleva kääntöpaikka ja LP-alue ovat rakentamatta LV-alueella oleva yhteys varsinaiselle Kuusisen satama-alueelle vaatii myös leventämistä Yhteyden kunnostustöitä varten on tehty jo alustavia toimenpiteitä Penkereen reunoja on vuosien myötä levitetty lähinnä Kotkansaarelta rakennustai purkutöiden yhteydessä saaduilla kiviaineksilla Pengertie on vaaittu, penkereeltä ja sen vierestä on tehty kairauksia sekä pohja- ja sedimenttitutkimuksia Alustavia luonnoksia yleissuunnitelmasta on tehty jo vuosia sitten kadun alkuosan parantamisen yhteydessä Varsinainen yleissuunnitelma ja rakennussuunnitelma puuttuvat Niiden laatiminen maksaa useita kymmeniä tuhansia euroja Niihin ei ole ryhdytty, koska muut hankkeet on todettu talousarvioita ja suunnitelmaohjelmia laadittaessa tärkeämmiksi Vaikka kaupungin taloudellinen tilanne tuskin kovin äkkiä paranee ja muut, isotkin investointihankkeet edellyttävät taloudellista panostusta, tulee Kuusiseen johtavan kadun parantaminen sisällyttää lähivuosien suunnittelu- ja investointiohjelmiin Esittelijä: Ehdotus: Kuntatekniikan johtaja Hannele Tolonen Tekninen lautakunta päättää lähettää edellä olevan kaupunginhallitukselle vastauksenaan valtuustoaloitteeseen

256, KH 2992014 17:00 KH: 743/2014 Päätös: Hyväksyttiin Kh 2992014 / Valtuustoaloite on esityslistan liitteenä Esittelijä: Ehdotus: Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf Kaupunginhallitus päättää saattaa teknisen lautakunnan lausunnosta ilmenevän valtuuston tietoon vastauksenaan valtuustoaloitteeseen, joka koskee jalkakäytävää Kuusisen pengertielle Ei oikaisuvaatimusohjetta Kv: Ei valitusosoitusta

256, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Valstuustoaloite jalkakäytävä Kuusisen pengertielle

256, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Kuusisen pengertie_kartta_väri hv1000 V KUUSINEN 50% mav LP LS LV A=25291m2 50% JUHA VAINION KATU LV A=3357m2 LV JUHA VAINION KATU Suunnittelijan yhteystiedot Kotkan kaupunki Kuntatekniikka Kustaankatu 2, PL 114 48101 Kotka (05) 2341 Karttadgn 1172014 11:01:22 PA A=4171m2 Pvm, suunnittelija Pvm, tarkastaja Pvm, hyväksyjä Pvm, hyväksyjä 1172014 HTo

257, KH 2992014 17:00 KH: 744/2014 Vastaus valtuustoaloitteeseen ajonopeusliikennemerkkien asettamisesta Mussalontielle Tela 1982014 / 71 Valmistelija: Kuntatekniikan johtaja Hannele Tolonen, puh 234 4372 / Esityslistan liitteenä ovat valtuustoaloite ja kartta Mussalontien nykyisistä nopeusrajoituksista Tekninen lautakunta päätti 18102011 106 muuttaa Mussalontien nopeusrajoituksen 50 km/h:iin (aikaisemmin rajoitus 60 km/h) Koska Mussalontie on taajama-alueen sisällä, on sillä voimassa yleisnopeusrajoitus 50 km/h, jos ei erikseen ole osoitettu tiekohtaista nopeutta tai aluenopeusrajoitusta Kun edellä mainittu päätös tehtiin, päätettiin Mussalontien Merituulentien puoleiseen alkupäähän ja Aittakorventien/Lankilantien liittymän jälkeiseen kohtaan, jossa aikaisempi tiekohtainen 60 km/h nopeusrajoitus alkoi, asettaa 50 km/h -merkit lisättynä lisäkilvellä yleisrajoitus Samanlaisia merkkejä on käytetty muuallakin Kotkassa muistuttamaan liikkujia taajama-alueella olevan yleisrajoituksen voimassaolosta Mussalontien ylinopeudet tuskin johtuvat siitä, etteivät liikkujat tietäisi tai muistaisi nopeusrajoitusta, vaan syynä on piittaamattomuus ja nopeusrajoitusten noudattamattomuus Kuntatekniikka ei näe tarpeelliseksi lisätä erillisiä nopeusrajoitusliikennemerkkejä Mussalontielle muistuttamaan yleisrajoituksen 50 km/h voimassaolosta Ajoradan pintaan voidaan tarvittaessa maalilla merkitä voimassa oleva nopeusrajoitus Myös nopeusnäytöillä on todettu olevan nopeuksia alentava vaikutus Kaakkois-Suomen Ely-keskus on päättänyt, että se muuttaa Merituulentien nopeusrajoituksen 50 km/h:iin tunnissa (nyt 60 km/h) välillä Hyväntuulentien rampit Mussalon sataman alue Mussalontiellä oli aikaisemmin nopeuksien hidastamiseksi tärinäraidat Pirosenvuorentien/Salotien liittymässä Lähiasutus kuitenkin valitti niiden aiheuttamasta melusta ja ne jouduttiin poistamaan Myös hidastetöyssyt sekä korotetut suojatiet ja liittymät lisäävät liikennemelua ajoneuvojen hidastaessa ja kiihdyttäessä niiden kohdalla Hidasteiden kohdalla voi suurin sallittu nopeus olla 40 km/h Lähes kaikkiin Mussalontien liittymiin on rakennettu suojateiden kohdalle keskikorokkeet parantamaan liikenneturvallisuutta Vain Madesalmentien liittymän ja Kärkisaarentien suojatien kohdalta keskikorokkeet puuttuvat Muita Kotkan tie- ja katuverkko- ja liikenneturvallisuussuunnitelmassa esitettyjä parannustoimenpiteitä ei Mussalontielle toistaiseksi ole pystytty toteuttamaan Mussalontien varteen on toteutettu meluaidat Pirosenvuoren ja Peltolantien asutuksen ja viimeisimpänä meluvalli Turantien asutuksen kohdalle Kotkassa ei ole pystytty toteuttamaan kaikkia tarpeellisia melusuojauksia Mussalontien varrella kuten ei muuallakaan, jossa liikennemelu yllittää sallitut arvot Teknisen lautakunnan edellä mainitulla nopeusrajoituspäätöksellä on paitsi liikenneturvallisuutta lisäävä myös liikennemelua vähentävä vaikutus, koska ajoneuvojen pienemmät nopeudet vähentävät ajoneuvoista syntyvää liikennemelua

257, KH 2992014 17:00 KH: 744/2014 Esittelijä: Ehdotus: Päätös: Kuntatekniikan johtaja Hannele Tolonen Tekninen lautakunta päättää lähettää edellä olevan vastauksenaan valtuustoaloitteeseen Hyväksyttiin Kh 2992014 / Valtuustoaloite on esityslistan liitteenä Esittelijä: Ehdotus: Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf Kaupunginhallitus päättää saattaa teknisen lautakunnan lausunnosta ilmenevän valtuuston tietoon vastauksenaan valtuustoaloitteeseen, joka koskee ajonopeusliikennemerkkien asettamista Mussalontielle Ei oikaisuvaatimusohjetta Kv: Ei valitusosoitusta

257, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: Valtuustoaloite:ajonopeusmerkkejä Mussalontielle, Mer

257, KH 2992014 17:00 / Pykälän liite: E_nopraj_liikennemerkki ALUE 40 40 40 1 00 1 00 ALUE 40 40 40 40 40 50 Yleisrajoitus ALUE 40 ALUE 30 ALUE ALUE 40 30 30 30 ALUE 30 ALUE 40 40 30 ALUE 40 ALUE 40 40 40 40 40 40 40 40 40 ALUE 30 40 40 ALUE ALUE ALUE 40 40 40 40 30 Suunnittelijan yhteystiedot 40 40 Kotkan kaupunki Kuntatekniikka Kustaankatu 2, PL 114 (05) 2341 50 ALUE Yleisrajoitus 30 48101 Kotka 40 Pvm, suunnittelija Pvm, tarkastaja Pvm, hyväksyjä Pvm, hyväksyjä 17072014 E_nopraj_liikennemerkkidgn 2272014 9:59:46 40 ALUE 40 ALUE 30