VUOROVAIKUTUKSEN TUKEMINEN Vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa on meille kaikille tärkeää. Useimmiten yhteispeli myös sujuu lähes itsestään, asiaa sen kummemmin miettimättä. Vammaisen ihmisen kanssa vuorovaikutuksessa toimiminen voi kuitenkin joskus tuntua vaikealta ja haasteelliselta. Taito olla hänen vuorovaikutuskumppaninaan ei ehkä tulekaan itsestään vaan tietyt asiat täytyy tiedostaa ja myös opetellakin erikseen. Jokainen voi oppia osaavaksi kumppaniksi havainnoimalla omaa toimintaansa vuorovaikutuksessa. Tietyt perusperiaatteet ovat tärkeitä kaikessa vuorovaikutuksessa riippumatta henkilöstä ja tilanteesta, jossa kommunikoidaan. Kommunikointia ja vuorovaikutusta tukee se, että kumppani on tilanteessa vastavuoroisesti läsnä odottaa ja antaa tilaa aloitteille vastaa kumppaninsa kommunikointiin mukauttaa ilmaisuaan kumppanin kommunikointitarpeita vastaavaksi tarkistaa, onko yhteisymmärrys saavutettu. Osaavan kumppanuuden elementtien alkukirjaimista muodostettu LOVIT-muistisääntö helpottaa niiden mielessä pitämistä jokaisessa arjen tilanteessa. Elementit huomioimalla jokainen voi havainnoida ja arvioida omaa tapaansa olla vuorovaikutuskumppani. Osaavan kumppanuuden elementit (LOVIT ) on koottu Tikoteekin OIVA-hankkeessa. Seuraavilla sivuilla käydään tarkemmin läpi, miksi edellä mainitut osaavan kumppanuuden elementit on tärkeä huomioida ja mitä ne käytännössä tarkoittavat. Näkökulmaa laajennetaan vuorovaikutukseen, jossa toisena osapuolena on vaikeimmin kehitysvammainen, varhaisten viestintätaitojen varassa toimiva
ihminen ja toisena osapuolena hänen kumppaneinaan toimivat lähi-ihmiset (esimerkiksi perheenjäsenet, työntekijät, avustajat ja kuntouttajat). Vuorovaikutustaidoissa kehittyminen on prosessi, joka jatkuu läpi elämän. Omia toimivia vuorovaikutustapojaan tarkastelemalla kumppaneiden on mahdollista tulla tietoisiksi omista vahvuuksistaan. Näitä taitoja voi oppia soveltamaan eri vuorovaikutustilanteissa, erilaisten kumppaneiden kanssa.
LÄSNÄOLO Olen tässä ja kiinnostunut sinusta. Kaiken perusta Kaiken vuorovaikutuksen perustana on se, että molemmat vuorovaikutuksen osapuolet ovat tilanteessa aidosti ja vastavuoroisesti läsnä toisilleen ja kiinnostuneita toisistaan. Ihmiset aistivat vuorovaikutuksessa yleensä herkästi sen, jos toinen kumppaneista ei keskity tilanteeseen vaan ajattelee muita asioita. Keskustelun kannalta keskeiset asiat jäävät tällöin huomaamatta ja vuorovaikutus on vaarassa katketa. Läsnäolon merkitys korostuu erityisesti silloin, kun kumppanina on henkilö, jonka kokemusmaailma rajoittuu tähän hetkeen. Pieni vauva tai vaikeimmin kehitysvammainen ihminen elää nykyhetkessä, eikä hänellä vielä ole käsitystä menneestä tai tulevaisuudesta. Vain tämä hetki toisen ihmisen kanssa on hänelle tärkeä. Kiireetön kohtaaminen Jokainen arjen tilanne, jossa kohtaamme toisen ihmisen ja toimimme yhdessä hänen kanssaan, on myös vuorovaikutustilanne. Jotta vuorovaikutus toimisi näissä tilanteissa parhaalla mahdollisella tavalla, on osapuolten voitava keskittyä toisiinsa täydesti koko vuorovaikutustapahtuman ajan. Vuorovaikutus katkeaa herkästi, mikäli tilanteessa on paljon sitä häiritseviä tekijöitä kuten melua tai toisia ihmisiä, jotka vaativat huomiota. Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen kanssa viestiminen ja vuorovaikutuksessa toimiminen vaativat usein hyvin intensiivistä keskittymistä. Ympäristö ja oma mieli kannattaakin rauhoittaa jo ennen vuorovaikutukseen ryhtymistä. Itselleen voi antaa luvan vain olla ja katsoa avoimin mielin, mihin tilanne johtaa. Muihin tehtäviin ja niiden suunnittelemiseen voi palata myöhemmin.
Tilanteeseen heittäytyminen edellyttää osaavalta kumppanilta kykyä unohtaa omat ennakko-oletuksensa. Yhteisellä tekemisellä ei aina tarvitse olla suunnitelmia tai päämääriä. Molemmat osapuolet tuovat oman panoksensa tilanteeseen ja rakentavat sen yhdessä. Tärkeää on olla yhdessä, jakaa erilaisia kokemuksia ja nauttia yhdessä olemisesta. Virittäytyminen toiseen Kaikkein varhaisin vuorovaikutus lähtee siitä, että sen osapuolet virittyvät toistensa vireys- ja tunnetilaan ja sovittavat käyttäytymisensä sen mukaan. Väsyneen kumppanin kanssa toimitaan toisella tavalla kuin virkeän ja innokkaan kanssa. Surullista kumppania lohdutetaan ja hänen iloonsa osallistutaan silloin, kun siihen on aihetta. Toiminnan jäljittely voi olla yksi keino oikean rytmin ja vuorovaikutuksen nopeuden löytämiseksi. Hyvin pienikin toiminta, esimerkiksi hengityksen rytmi, ääntely tai vaikka jalan heiluttaminen tietyllä nopeudelle ja sen jäljitteleminen voivat auttaa osaavaa kumppania pääsemään samalle aaltopituudelle ja samaan rytmiin vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen kanssa. Näitä samoja keinoja meistä jokainen käyttää myös tiedostamattaan. Toisiinsa keskittyessään kumppanukset alkavat peilata toistensa ilmeitä ja eleitä. Kun toinen ristii käsivartensa, toinen seuraa perässä. Ja kun toinen nostaa kulmakarvojaan hämmästyneenä, myös toisen osapuolen ilme vaihtuu. Olemuksen ja toiminnan havainnoiminen Vaikeimmin kehitysvammaisen kumppanin olemusta ja toimintaa tarkkaavaisesti havainnoimalla on mahdollista oppia tuntemaan ne yksilölliset tavat, joilla hän ilmaisee valmiuttaan ja halukkuuttaan vuorovaikutukseen. Tarkkaavaisuuden merkkinä voivat olla esimerkiksi valpas ilme, katsekontakti tai kumppania kohti suuntautunut liike. Näiden avulla osaava kumppani voi varmistaa, että vuorovaikutuksen toinen osapuoli on tilanteessa mukana. Jokaisella meistä on omat, toisen ihmisen näkökulmasta joskus erikoisiltakin vaikuttavat kiinnostuksen kohteet. Yhdessä toimimisen ja jakamisen perustana on kuitenkin eläytyminen toisen maailmaan ja siihen, mikä juuri häntä kiinnostaa. Toimintaa ja esimerkiksi katseen suuntaa havainnoimalla osaava kumppani voi saada selville, mitkä asiat tai esineet kiinnostavat vaikeimmin kehitysvammaista ihmistä eniten. Vuorovaikutus lähtee liikkeelle näistä kiinnostuksen kohteista. Vuorovaikutustilanteen kestoa ei voi määritellä etukäteen. Toisinaan tilanne voi kestää puoli tuntia, toisinaan vain muutaman minuutin riippuen siitä, miten pitkään vaikeimmin kehitysvammainen kumppani haluaa toimia vuorovaikutuksessa. Hän päättää, kuinka pitkään kulloinkin toimitaan.
Vaikeimmin kehitysvammainen kumppani saattaa tarvita vuorovaikutuksessa myös lepohetkiä. Intensiivisen vuorovaikutustuokionkin keskellä hän voi kääntää katseensa pois ja hiljentyä. Tällöin hänen annetaan olla hetki rauhassa. Vuorovaikutus voi jatkua uudestaan sitten, kun hän on siihen valmis. Toimintaan osallistuminen Kun kiinnostuksen kohde on saatu havainnoimalla selville, osaava kumppani voi mennä siihen omalla toiminnallaan mukaan. Tärkeintä on tehdä jotakin, mikä tuntuu molemmista hyvältä. Vaikeimmin kehitysvammaisen kumppanin on helppo tuntea olonsa rentoutuneeksi ja turvalliseksi silloin, kun molemmat vuorovaikutuksen osapuolet nauttivat yhdessäolosta. Myönteinen ilmapiiri tukee hänen kiinnostuksensa säilymistä yhteisessä tekemisessä ja motivoi häntä toimimaan vuorovaikutuksessa. Onnistuneet vuorovaikutuskokemukset lisäävät molempien halua olla yhdessä. Läsnäolon merkkejä vuorovaikutuksessa hymy, myönteinen ääntely ja ilmaukset rauhallisuus, kiireettömyys, rentous läheisyys samalle tasolle asettuminen kasvokkaisuus katsekontaktin hakeminen kumppanin koskettaminen jakamaton huomio kumppanissa, häneen keskittyminen kumppanin katseen ja olemuksen havainnoiminen yhdessä tekeminen ja toimintaan osallistuminen
ODOTTAMINEN Odotan sinun aloitettasi ja seuraan sinun rytmiäsi. Jokainen ihminen toimii vuorovaikutuksessa omalla tavallaan. Toiset ovat luonnostaan aloitteellisia, toiset taas mielellään seurailevat tilannetta sivusta, tekevät vähän aloitteita ja vastaavat vain, kun heiltä erikseen kysytään. Myös mieliala, ajankohta ja keskustelukumppaneiden tuttuus vaikuttavat siihen, miten aktiivisen roolin kukin haluaa ottaa vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa. Vaikeimmin kehitysvammainen ihminen on saattanut vuosien mittaan myös omaksua passiivisen viestintätyylin, jos hänellä ei ole ollut riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia toimia vuorovaikutuksen aloitteellisena osapuolena. Tällaiseen ihmiseen voi olla vaikea saada kontaktia. Hän tekee hyvin vähän aloitteita eikä oikein tunnu ymmärtävän, mitä häneltä vuorovaikutuksessa odotetaan. Tilan antaminen aloitteille - tarkkaile, odota ja kuuntele Osaavan kumppanin tehtävänä on rohkaista vaikeimmin kehitysvammaista ihmistä aloitteen tekoon antamalla hänelle riittävästi tilaa ja aikaa aloitteiden ilmaisemiseen. Vuorovaikutuksessa on tärkeää, että hän saa ohjata tilannetta ja päättää mitä tehdään. Hänen mielenkiinnon kohteensa ja toimintansa käynnistävät vuorovaikutuksen ja kumppani seuraa perässä. Osaava kumppani voi omalla olemuksellaan ja suhtautumistavallaan osoittaa olevansa kiinnostunut vuorovaikutuksen toisesta osapuolesta ja hänen asioistaan. Hän voi ilmaista odottavansa toisen viestiä joko sanallisesti, ilmeellä tai eleellä. Rohkaiseva katse, myönteinen ilme tai toisen koskettaminen aloitteen merkiksi voivat vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen kanssa toimia paremmin kuin puhe, joka helposti täyttää liiaksikin tilaa vuorovaikutuksessa. Joskus on myös maltettava vain odottaa hiljaa.
Vuorovaikutusrytmin mukauttaminen Vuorovaikutuksen osapuolet sovittavat usein tiedostamattaan vuorovaikutusrytminsä tilanteen ja kumppaninsa tarpeiden mukaan. Erityisesti vireys- ja tunnetila vaikuttavat siihen, millaisessa rytmissä ihmiset toimivat toistensa kanssa. Virkeän ja aktiivisen kumppanin kanssa toimitaan eri tavoin kuin väsyneen tai surullisen kanssa. Monen vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen vuorovaikutusrytmi on hitaampi kuin muilla ihmisillä. Myös vireystila saattaa vaihdella suurestikin päivän mittaan ja jopa tilanteenkin sisällä, jolloin hän tarvitsee kumppaninsa tukea pystyäkseen säilyttämään mielenkiintonsa yhteisessä tekemisessä ja vuorovaikutuksessa. Vuorovaikutuksessa toimiessaan osaavien kumppaneiden on hyvä tietää, miten paljon aikaa juuri tämä ihminen tarvitsee aloitteensa muotoilemiseen tai vastaamiseen. Omaa toimintaa hidastetaan ja nopeutetaan toisen tarpeiden mukaan. Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen toimintaa ja olemusta havainnoimalla kumppaneiden on mahdollista oppia, millaiset asiat tai toiminnot houkuttelevat häntä mukaan vuorovaikutukseen ja aktiiviseen toimintaan. Jos vuorovaikutus onnistuu parhaiten aamupäivällä, kannattaa yhteinen tuokio ajoittaa tuohon ajankohtaan. Joskus jokin uusi asia tai tapahtuma voi myös aiheuttaa levottomuutta. Tällöin on tärkeää, että kumppanit tietävät, millä tavoin he saavat toisen rauhoittumaan. Odottaminen ja toiminnan pysäyttäminen menetelmänä Varsinkin silloin, kun aloitteen tekemistä vasta harjoitellaan, kannattaa odottamista ja toiminnan pysäyttämistä käyttää menetelmänä mahdollisimman monissa arjen tilanteissa. Itse asiassa hyvin moni arjen toiminta, joka helposti hoidetaan rutiininomaisesti, onkin potentiaalinen vuorottelu- ja vuorovaikutustilanne. Aloitteen tekeminen ja toimintaan osallistuminen ovat mahdollisia silloin, kun kumppani muistaa odottaa ja antaa niille tilaa. Esimerkiksi ruokailutilanteessa lusikkaa pidetään ojennettuna suun lähellä ja odotetaan, että toinen reagoi huulia suipistamalla, ja vasta sitten lusikka viedään suuhun. Käsien rasvaustilanteessa käsien rasvaaminen keskeytetään välillä ja odotetaan, mitä vaikeimmin kehitysvammainen kumppani tekee saadakseen rasvauksen jatkumaan. Hän ohjaa ja osaava kumppani seuraa Jos vaikeimmin kehitysvammaisella ihmisellä on hyvin vähän aloitteiksi tulkittavia ilmauksia, voi kumppani lähteä esimerkiksi toimintaa jäljittelemällä kokeilemaan, syntyisikö sitä kautta jotakin yhteistä jaettavaa. Myönteiset vuorovaikutuskokemukset rohkaisevat vaikeimmin vammaista kumppania toimimaan itsekin aktiivisemmin ja tekemään aloitteita.
Lähtökohdaksi kannattaa jälleen ottaa sellainen toiminta, jonka arvelee kiinnostavan toista. Esimerkiksi käsien taputtaminen tai tuolin rapsuttaminen voi olla aloite, johon voi tarttua ja johon voi vastata samalla toiminnalla. Oman vuoron jälkeen odotetaan, vastaako vuorovaikutuskumppani uudelleen taputtamalla tai rapsuttamalla. Odottamisen merkkejä vuorovaikutuksessa hiljaa oleminen odottava, avoin ilme kumppanin koskettaminen rohkaiseva hymy, nyökkäys kumppanin käden / käsivarren / selän silittäminen kasvot samalla tasolla kumppanin puoleen kumartuminen toiminnan pysäyttäminen ajan antaminen vuorovaikutuskumppanin vastaukselle
VASTAAMINEN Viestisi ovat minulle tärkeitä ja vastaan niihin. Kaikessa vuorovaikutuksessa on tärkeää, että tehtyyn aloitteeseen vastataan. Kysymykseen odotetaan vastausta ja kehotukseen tai pyyntöön sitä, että toinen tekee pyytämämme asian. Jos vastausta ei syystä tai toisesta kuulu, oletamme, että toinen ei ole huomannut viestiämme. Hän ei ehkä ole ymmärtänyt ilmaustamme tai sitten hän ei ole halukas toimimaan vuorovaikutuksessa kanssamme. Tulkinnasta riippuen voimme joko toistaa aiemman ilmauksemme, muokata sitä edelleen tai vetäytyä pois tilanteesta. Vaikeimmin kehitysvammainen, hyvin varhaisten viestintätaitojen varassa toimiva ihminen ilmaisee monet viestinsä tiedostamattaan eikä hän välttämättä kohdista niitä kenellekään. Kuitenkin jos tällaisetkin viestit huomataan ja niihin vastataan, hänelle voi muodostua käsitys siitä, että häntä ja hänen ilmauksiaan arvostetaan ja pidetään tärkeinä. Olennaista on, että kumppani pitää kaikkia ilmauksia merkityksellisinä ja vastaa niihin. Myönteiset kokemukset keskinäisestä ymmärtämisestä ja mahdollisuudesta vaikuttaa vievät kommunikoinnin kehitystä eteenpäin. Kun tiettyyn toimintaan vastataan toistuvasti ja johdonmukaisesti samalla tavalla, voi alun perin tiedostamattomista toiminnoista tulla myöhemmin tietoisia viestejä ja aloitteita. Aloitteen huomaaminen Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen vuorovaikutusaloitteet voivat olla hyvin kokonaisvaltaisia ja laadultaan niin erilaisia, että niitä on vaikea huomata ja tulkita aloitteiksi. Osaavan kumppanin on tärkeä havainnoida tarkkaavaisesti vammaisen vuorovaikutuskumppaninsa koko olemusta ja siinä tapahtuvia muutoksia. Pienikin liike voi olla vuorovaikutusaloite, mikäli se tulkitaan sellaiseksi.
Esimerkiksi hyvä olo voi näkyä kehon rentoutena tai iloisena ja valppaana ilmeenä. Jäykkä asento ja pelokas tai vihainen ilme ja ääntely voivat kertoa pahasta olosta. Haluamista puolestaan voi ilmaista katsomalla esinettä, menemällä sen luo ja ääntelemällä vaativasti. Ihmisen kasvot ja kasvojen ilmeet kertovat paljon hänen sisäisestä tunnetilastaan ja ovat osa sanatonta viestintää. Jo hyvin pienetkin lapset osaavat luotettavasti tulkita kasvojen ilmeistä, onko kumppani vihainen, iloinen tai surullinen. Kasvojen ilmeiden lisäksi vaikeimmin kehitysvammainen ihminen voi ilmaista asioitaan myös sellaisten kehonosien avulla, joita me emme tavallisesti osaa tarkkailla. Varpaiden heilautuskin voi olla tärkeä viesti, jos se esimerkiksi toistuu yhä uudestaan samassa tilanteessa. Välitön vastaus aloitteeseen Varhaisten taitojen varassa toimiva, vaikeimmin kehitysvammainen ihminen elää nykyhetkessä ja ymmärtää asioita hyvin konkreettisesti. Hänen on kuitenkin mahdollista oppia ymmärtämään kahden asian välinen yhteys, mikäli ne esiintyvät ajallisesti lähellä toisiaan. Jotta hänen olisi mahdollista ymmärtää oman viestintänsä ja sitä seuraavan vastauksen tai toiminnan välinen yhteys, hänen aloitteisiinsa on vastattava välittömästi. Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen on vaikea muodostaa käsitystä omien tekojensa ja niiden seurausten välisistä yhteyksistä, mikäli hän saa toistuvasti kokea, ettei hänen viesteihinsä reagoida tai niihin vastataan vasta pitkän ajan kuluttua. Seurauksena voi olla, että hän toistaa yhä uudelleen viestiään, lakkaa kokonaan yrittämästä tai suuttuu ja purkaa mielipahansa jollain ei-toivotulla tavalla. Arjen keskellä ei ole aina mahdollista vastata kaikkiin aloitteisiin tai täyttää kaikkia toiveita. Pyydettyä asiaa ei ehkä juuri sillä hetkellä ole mahdollista toteuttaa tai pyydetty esine on terveydelle vaaraksi. Näissä tilanteissa on kuitenkin tärkeää, että kumppani osoittaa ja vahvistaa jollakin tavalla, että hän on huomannut toisen tekemän aloitteen, vaikkei voikaan vastata siihen toivotulla tavalla. Vahvistamisen avulla vammainen ihminen voi kokea tulevansa nähdyksi ja kuulluksi. Nämä kokemukset lisäävät hänen haluaan ilmaista itseään uudelleen. Ilmauksen tulkitseminen Kaikessa ihmisten välisessä viestinnässä tavoitteena on saavuttaa yhteinen merkitys jaettavalle asialle. Tutun ihmisen viestintää on helpompi ymmärtää kuin sellaisen ihmisen, jonka tapaa ensimmäistä kertaa. Yhteiset kokemukset auttavat kumppanuksia ymmärtämään, mitä toinen haluaa juuri sillä hetkellä kertoa.
Koska vaikeimmin kehitysvammaisten ihmisten ilmaisukeinot ovat usein rajalliset, heidän viestintänsä onnistuminen on kumppaneiden aktiivisen tulkinnan varassa. Osaavilta vuorovaikutuskumppaneilta tämä edellyttää herkkyyttä ja kykyä tarkastella tilannetta toisen näkökulmasta. Tärkeää on, mikä vaikeimmin kehitysvammaista ihmistä kiinnostaa ja mitä hän haluaa juuri tässä tilanteessa viestittää. Kun kumppani havaitsee, että tilanne herättää toisessa osapuolessa tietyn reaktion, hän voi vastata tarjoamalla oman tulkintansa ilmauksesta. Sama ilmaus voi merkitä montaa eri asiaa tilanteesta riippuen, joten vastauskin on erilainen eri tilanteissa. Tulkintaehdotuksen jälkeen on tarkkailtava, menikö tulkinta oikeaan. Molemminpuolisen ymmärryksen vallitessa voidaan toimia tulkinnan mukaan. Esimerkiksi ruokailutilanteessa kumppani voi ilmeestä päätellä, pitääkö hänen syöttämänsä henkilö tietystä ruoasta vai ei. Jos porkkanaraaste aiheuttaa aina yhtä leveän irvistyksen, voi kumppani vastata irvistämällä ja sanomalla "Yök, taas tätä porkkanaa! Sinä et taida pitää porkkanasta." Tällöin porkkanaraasteen sijaan tarjotaan muuta ruokaa. Pukemistilanteessa sama irvistys ei enää tarkoitakaan "en pidä porkkanasta" vaan "kamala pusero, en halua sitä päälleni". Tällöin tarjotaan toista puseroa ja katsotaan, millaisen reaktion se herättää. Vastaamistapoja Vuorovaikutuskumppanin ymmärtämisen tasosta ja vuorovaikutustilanteesta riippuu, millä tavalla hänen tekemäänsä aloitteeseen vastataan. Aloitteeseen voidaan vastata toimimalla aloitteen mukaisesti: esimerkiksi puetaan päälle pusero, jonka hän on itse valinnut jäljittelemällä hänen toimintaansa: esimerkiksi vastataan ääntelyyn samanlaisella ääntelyllä sanomalla ääneen, mitä arvelee toisen tarkoittavan: esimerkiksi yritykseen avata ikkuna vastataan "Haluatko, että avaan ikkunan?" sanomalla tulkinnan ääneen ja käyttämällä puheen rinnalla eleitä, ilmeitä ja muita ymmärtämistä tukevia keinoja: esimerkiksi "Haluatko, että avaan ikkunan?" lisäksi mennään ikkunan luo, tehdään avaamista kuvaava ele ja katsotaan kysyvästi. Jos varhaisten taitojen varassa toimivalla, vaikeimmin kehitysvammaisella ihmisellä on hyvin vähän aloitteita, kannattaa vuoropuhelu käynnistää hänen ilmauksiaan jäljittelemällä. Keinutteluun voi yhtyä samalla rytmillä, taputteluun voi vastata taputusta jäljittelemällä ja ääntelyyn samanlaista ääntä tuottamalla. Hänen toimintansa käynnistää vuorovaikutuksen ja hän voi omalla toiminnallaan vaikuttaa tilanteen jatkumiseen. Ilmauksen tulkinnan voi sanallisen tulkinnan lisäksi vahvistaa myös kehonkielen, ilmeiden, eleiden ja viittomien avulla. Osaava kumppani voi osoittaa tai näyttää sitä esinettä, josta arvelee toisen olevan kiinnostunut. Hän voi myös tarjota tulkintaansa käyttämällä eleitä tai heijastamalla omalla ilmeellään vuorovaikutusparinsa tunnetilaa. Tällä tavoin toimimalla kumppani voi varmistaa, ymmärsikö hän viestin
oikein. Lisäksi hän tarjoaa vammaiselle kumppanilleen mallin siitä, miten tämä voisi ilmaista asian toisin, esimerkiksi tiettyä elettä käyttäen. Vastaamisen merkkejä vuorovaikutuksessa aloitteiden huomaaminen ilmaisuun reagoiminen toiveen toteuttaminen ilmauksen jäljitteleminen ilmauksen tulkitseminen sanallisesti tai eleiden avulla
ILMAISUN MUKAUTTAMINEN Meillä on yhteinen kieli. Ihmiset keskustelevat eri tavoin eri keskustelukumppaneiden kanssa ja mukauttavat viestintäänsä tilanteen mukaan. Pienen lapsen kanssa keskustellessaan aikuiset virittyvät luonnostaan puhumaan lapsen taitojen ja kielellisen kyvyn mukaisesti. Ilmaukset ovat usein lyhyitä ja yksinkertaisia ja aikuisen käyttämät äänensävyt vaihtelevat tilanteen ja tunnelman mukaan. Aikuinen toistaa keskeisiä asioita, nimeää ja laajentaa lapsen ilmauksia. Aikuiset myös vastaavat lapsen aloitteisiin eri tavalla kuin puhuessaan toiselle aikuiselle. Tällainen tapa suuntautua lapsen aloitteisiin ja puhua hänelle tukee lapsen kielen kehitystä. Lapsi voi kokea, että häntä ymmärretään ja hänen asioistaan ollaan kiinnostuneita. Kehitysvammaisen aikuisen kanssa viestiessä täytyy iän lisäksi huomioida hänen kehitystasonsa ja mielenkiinnon kohteensa. Asiat, joita hänen kanssaan jaetaan voivat hyvinkin liittyä aikuiseen kokemusmaailmaan. Tapa, jolla asioista keskustellaan poikkeaa kuitenkin totutusta viestintätavasta. Osaavien kumppaneiden onkin hyvä pysähtyä välillä miettimään vuorovaikutusta vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen näkökulmasta. On tärkeää pohtia, mitkä hänen tarpeensa ovat ja vastaako oma viestintätapa näihin tarpeisiin. Tilanneherkkyys Vuorovaikutuksessa suuri osa viesteistä välittyy muiden keinojen kuin puheen avulla. Ihmisen olemuskieli kertoo paljon siitä, millä tavalla hän suhtautuu vuorovaikutuskumppaniinsa ja yhdessä jaettavaan tilanteeseen. Äänensävy, ilmeet ja eleet paljastavat usein viestin todellisen sisällön. Pienen lapsen vanhemmat muokkaavat usein tiedostamattaan omaa viestintäänsä ja jopa liioittelevat äänensävyjään ja ilmeitään keskustellessaan lapsensa kanssa. Äänensävyillä leikitellään, innostetaan, rauhoitetaan ja myötäeletään tilanteen ja lapsen mielialan mukaan. Myös kosketuksella ja kehokontaktilla välitetään monia viestejä.
Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen pääasiallinen viestintäkeino on hänen olemuskielensä. Olemuskieli on usein myös se keino, jota hän ymmärtää parhaiten. Tilannevihjeet, tunneilmasto ja kumppanin tapa olla vuorovaikutuksessa kertovat hänelle paljon enemmän kuin pelkät sanat. Olemuskielensä avulla myös osaavan kumppanin on mahdollista saada yhteys vaikeimmin kehitysvammaiseen ihmiseen. Kiinnostuneen katseen, hymyn, kosketuksen ja lämpimän äänensävyn välityksellä vaikeimmin kehitysvammainen ihminen voi kokea, että hänestä välitetään juuri sellaisena kuin hän on. Yksinkertainen ja selkeä kieli Jotta vaikeimmin kehitysvammainen ihminen voi oppia ymmärtämään ympärillään puhuttua kieltä, lähiihmisten on yleensä tarpeen muokata myös omaa puheilmaisuaan. Ymmärtämistä tukee se, että puhuja vaihtelee äänensävyjään viestin asia- ja tunnesisällön mukaan, käyttää selkeää ja konkreettista kieltä sekä melko lyhyitä ilmauksia. Esimerkiksi toimintaohjeet kannattaa pilkkoa pienempiin kokonaisuuksiin ja puhua yksi asia kerrallaan. Mikäli vaikuttaa siltä, että toinen ei ole ymmärtänyt viestiä, voi ilmauksen keskeisen asian toistaa tai yrittää esittää asian helpommin ymmärrettävässä muodossa. Koska vaikeimmin kehitysvammainen ihminen elää ja toimii nykyhetkessä, tulee viestinnänkin liittyä käsillä olevaan tilanteeseen tai toimintaan. Kuultu viesti voi myös kadota muistista nopeasti, joten sitä voi olla syytä tukea ja havainnollistaa esimerkiksi visuaalisin keinoin. Osaavien kumppaneiden kannattaakin pitäytyä hyvin konkreettisissa käsitteissä ja asioissa, joita on mahdollista selventää esimerkiksi näyttämällä, osoittamalla, piirtämällä tai esimerkiksi tutun esineen tai kuvan avulla. Kehitysvammaisen kumppanin ilmaisukeinon käyttäminen Vaikeimmin kehitysvammainen ihminen tarvitsee yleensä ymmärtämisensä tueksi puhetta tukevia tai korvaavia vihjeitä. Useimmiten hän ymmärtää tuttuihin tilanteisiin liittyviä vihjeitä ilman puhetta, mutta puheen ymmärtäminen ilman muita vihjeitä ei onnistu. Konkreettiset, tilanteeseen liittyvät vihjeet, kuten tunnusteltavat esineet, erilaisia aistimuksia tarjoavat välineet (maku, tuoksu, ääni, valo), kuvat tai viittomat voivat auttaa asian ymmärtämisessä ja tilanteen hahmottamisessa. Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen tapa ja kyky hahmottaa ympäröivää maailmaansa voi olla hyvin erilainen kuin hänen vuorovaikutuskumppaneillaan. Olennaista on, että vuorovaikutuksessa ja ymmärtämisen tukemisessa käytetään hyväksi juuri sitä aistialuetta, joka vuorovaikutuksen toisella osapuolella toimii parhaiten.
Jos ihminen ilmaisee itseään olemuskielensä tai puhetta tukevan tai korvaavan keinon avulla, on tärkeää, että myös muut ympäristön ihmiset käyttävät samaa keinoa. Kun lähi-ihmiset käyttävät kumppaninsa ilmaisukeinoa erilaisissa viestintätilanteissa, he tarjoavat mallin siitä, miten ilmaisukeinoa käytetään. Puhetta korvaavan kommunikoinnin malli on puhevammaiselle ihmiselle yhtä tärkeä kuin vanhempien käyttämä puhekieli puhumaan opettelevalle lapselle. Kun esimerkiksi esineitä, viittomia tai kuvia käytetään viestintätilanteissa usein, vaikeimmin vammaisen ihmisen on itsekin helpompi oppia käyttämään niitä. Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen yhteisössä voi olla useita samaa puhetta korvaavaa keinoa käyttäviä ihmisiä. Lähi-ihmiset voivat omalla mallillaan vahvistaa yhteisen viestintäkulttuurin syntymistä ja mahdollistaa sen, että yhteisön jäsenet voivat viestiä myös toistensa kanssa. Kommunikointikeinosta tulee yhteisesti jaettu ja sosiaalisesti hyväksytty tapa ilmaista itseään. Ilmaisun mukauttamisen merkkejä vuorovaikutuksessa rauhallisuus selkeä ja yksinkertainen kieli lyhyet lauseet, yksi asia kerrallaan ilmauksen toistaminen tarvittaessa kumppanin ilmaisukeinojen käyttö äänensävyn vaihtelu viestin asia- ja tunnesisällön mukaan käsitteiden konkretisoiminen keskustelun aiheiden liittyminen "tässä ja nyt" -tilanteeseen asian näyttäminen esittäminen, osoittelu, eleet, kosketeltavat esineet, erilaisten aistimusten tarjoaminen, viittominen, kuvien käyttö
YHTEISYMMÄRRYKSEN TARKISTAMINEN Ymmärrämme toisiamme. Ihmiset pyrkivät vuorovaikutuksessa toistensa kanssa yhteisymmärrykseen. Keskustellessaan vuorovaikutuksen osapuolet tarkkailevat, miten toinen ymmärtää oman viestin. He tekevät myös tarkentavia kysymyksiä, mikäli eivät ymmärrä, mistä toinen puhuu. Sanonta "toinen puhuu aidasta ja toinen aidan seipäästä" kuvaa hyvin tilannetta, jossa keskinäinen yhteisymmärrys puuttuu. Väärinymmärrykset ja katkokset ovat yleisiä tavallisessakin keskustelussa, mutta ne useimmiten ratkeavat, kun keskustelijat ovat aktiivisia, kyselevät jos eivät ymmärrä ja tarjoavat tarvittaessa lisätietoa. Silloin, kun vuorovaikutuksen toisena osapuolena on ihminen, jolla on vähän keinoja ilmaista itseään, kumppanit joutuvat usein tilanteeseen, jossa he miettivät, mitä toinen mahtaa ilmauksellaan tarkoittaa. Kumppaneiden voi myös olla vaikea tietää, miten hyvin hän ymmärtää heidän viestejänsä. Hetket, jolloin yhteisymmärrys löytyy, ovat kuitenkin hyvin palkitsevia molemmille vuorovaikutuksen osapuolille. Tunne siitä, että minä ymmärsin ja minua ymmärrettiin rohkaisevat yrittämään uudelleen. Pelkkä yhdessä oleminen voi myös olla niin palkitsevaa, ettei aina olekaan pääasia, tulivatko kaikki viestit oikein ymmärretyiksi. Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen viestien ymmärtäminen Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen viestien ymmärtäminen voi joskus tuntua vaikealta eikä aina voikaan täysin ymmärtää, mitä toinen haluaa kertoa. Oikeaa tulkintaa tärkeämpää on se, että osaavat kumppanit yrittävät eläytyä toisen kokemusmaailmaan ja sitä kautta yrittävät löytää jonkinlaisen tulkintaehdotuksen. Usein ilmaukset liittyvät käsillä olevaan hetkeen tai johonkin tälle ihmiselle tärkeään asiaan tai kokemukseen.
Tulkintaehdotuksen jälkeen osaavien kumppaneiden on tärkeää havainnoida, millaisen reaktion se herättää vastapuolessa. Yleensä olemuksesta tai muusta viestinnästä voi päätellä, hyväksyykö toinen tulkinnan vai ei. Vasta molemminpuolisen yhteisymmärryksen vallitessa voidaan toimia tulkinnan mukaan. Joskus voi vasta pidemmän ajan päästä ilmetä, että tulkinta ei osunutkaan oikeaan. Esimerkiksi ruokailutilanteessa vaikeimmin kehitysvammainen ihminen hymyilee kumppanin tuodessa pöytään ruokaa. Kumppani tulkitsee hymyn sanoen "Ah, ruokaa. Sinä haluat varmaan nyt syödä". Jos ruoka ei maistu ollenkaan ja ruoan tarjoaminen aiheuttaa vain sen, että suu menee yhä tiukemmin kiinni, kumppani voi miettiä, oliko hymyllä jokin toinen merkitys. Hymyhän saattoi tarkoittaa, että toinen oli vain iloinen saadessaan seuraa. Lähi-ihmisten ei pidä pelätä väärien tulkintojen tekemistä, koska ne antavat vaikeimmin kehitysvammaiselle kumppanille tärkeää tietoa siitä, millaiset keinot eivät toimi. Kun hän saa kuulla tai havaita, että hänen viestiään ei ole ymmärretty oikein, hän saa mahdollisuuden kokeilla jotain muuta, paremmin toimivaa ilmaisutapaa. Ymmärtämistä ei myöskään kannata teeskennellä silloin, kun ei oikeasti ymmärrä. Sen sijaan toiselta voi kysyä, "Tätäkö tarkoitit?" tai "Näytätkö uudelleen?". Joskus voidaan joutua neuvottelemaan pitkään, kunnes päästään perille siitä, mikä alkuperäisen viestin tarkoitus oli. Hyvin varhaisten taitojen varassa toimiva ihminen ei vielä kykene tarkoitukselliseen viestintään eikä hän tästä syystä pysty kertomaan sitäkään, onko hänen viestinsä tulkittu oikein. Olemuksensa avulla hän kuitenkin ilmaisee monia asioita, kuten hyvää tai huonoa oloa. Kun näitä ilmauksia tulkitaan johdonmukaisesti ja niihin vastataan, voi vaikeimmin kehitysvammainenkin ihminen oppia vähitellen, että hänen omilla ilmauksilla on tietty merkitys. Ymmärtämisen tarkkaileminen Vuoropuhelun aikana osaavan kumppanin tulee havainnoida tarkasti myös sitä, miten vaikeimmin kehitysvammainen vuorovaikutuskumppani ymmärtää hänen viestinsä. Jos vuorovaikutuksen toinen osapuoli ei esimerkiksi toimi kehotuksen mukaisesti, voidaan päätellä, että hän ei ole ymmärtänyt viestiä tai jotakin osaa siitä. Puheen lisäksi voi olla tarpeen käyttää muita keinoja, jotka tukevat viestin ymmärtämistä. Usein arkipäivän tilanteissa voi vaikuttaa siltä, että vaikeimmin kehitysvammainenkin ihminen ymmärtää kaiken puheen. Tosiasiassa hän saattaa tehdä tulkintansa aiempien kokemuksiensa tai tilanteeseen liittyvien tai sitä ennakoivien muiden vihjeiden avulla. Usein vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen arki
toistuu samantapaisena päivästä toiseen ja tietyt ilmaukset liittyvät tiettyihin rutiineihin ja toimintahetkiin. Rutiinissa pysyminen helpottaa tilanteiden ymmärtämistä. Tällöin asiat sujuvat ja yhteisymmärrys löytyy helposti. Vasta uudet, yllättävät tilanteet ja niiden aiheuttama hämmennys voivat paljastaa, että ymmärtämisessä on puutteita. Näiden tilanteiden analysointi jälkikäteen voi auttaa lähi-ihmisiä oivaltamaan, millä tavalla he itse voivat helpottaa tilanteiden ymmärtämistä ja muokata omaa ilmaisuaan kumppaninsa kommunikointitarpeita vastaavaksi. Yhteisymmärryksen tarkistamisen merkkejä vuorovaikutuksessa tulkintaehdotuksen tarjoaminen, ilmauksen toistaminen, asian nimeäminen vuorovaikutuskumppanin havainnoiminen tulkintaehdotuksen jälkeen, onko hän tyytyväinen ehdotukseen varmennuskysymysten esittäminen vahvistuksen pyytäminen ymmärtämisen tarkkaileminen Katja Burakoff suunnittelija / OIVA Kuvat: Katja Burakoff
KIRJALLISUUTTA Bloom, Y. & Bhargava, D. (2003). Participation through communication guide. Communication partner strategies for providing communication opportunities for people who are pre-intentional communicators. Beecroft, Australia: Innovative Communication Programming. Launonen, K. (2007). Vuorovaikutus - kehitys, riskit ja tukeminen kuntoutuksen keinoin. Helsinki: Kehitysvammaliitto. Nind, M. & Hewett, D. (2005). Access to communication: developing the basics of communication with people with severe learning difficulties through Intensive Interaction. 2nd ed. London: David Fulton Publishers. Nind, M. & Hewett, D. (2001). A practical guide to Intensive Interaction. England: BILD Publications. Pulli, T., Launonen, K. & Saarela, M.(2005). AURA. Lahti: Avain-säätiö. Ruiter, I. (2000). Allow me! A guide to promoting communication skills in adults with developmental delays. Toronto, Canada: The Hanen Center. Rødbroe, I. & Suosalmi, M. (2000). Vuorovaikutus ja kommunikaatio. S. Nurminen & V. Saar (toim.). Aistit väylänä vuorovaikutukseen ja kommunikaatioon. Helsinki: Kuulonhuoltoliitto ry, 12-28. Zeedyk, M. (2008) (toim.). Promoting social interaction for individuals with communicative impairments. Making contact. London: Jessica Kingsley Publishers.