Tervetuloa herkkujen maailmaan TUOTEVALIKOIMA 2017-2018
Topfoods on toiminut erityisesti HoReCa-alan ammattikeittiöiden ja ruokateollisuuden ammattitaitoisena kumppanina jo kymmenen vuoden ajan. Nämä kymmenen menestyksellistä vuotta eivät olisi onnistuneet ilman kokenutta ammattitaitoista henkilökuntaamme, aitoa haluamme palvella ja lukuisia yhteistyökumppaneitamme. Suuri kiitos kuuluu myös pitkäaikaisille asiakkaillemme, joiden kanssa olemme jatkuvasti vieneet valikoimaamme eteenpäin. Pyrimme aina kehittämään yhteistyössä asiakkaidemme kanssa juuri heidän tarpeisiinsa sopivia tuotteita ja etsimään heille täsmälliset kilpailukykyiset tuotteet avaimet käteen -periaatteella. Perimmäisenä kivijalkana toiminnallemme on ymmärrys tuotteiden laadun, toimitusvarmuuden ja eettisyyden tärkeydestä, joissa meitä tukevat luotettavat auditoidut toimittajamme ensiluokkaisilla tuotteillaan. Haluamme jatkossakin tarjota oman ammattitaitomme Teidän käyttöönne ja kehittää yhdessä maukasta, turvallista ja kannattavaa ruokaa. Koska rakastamme ruokaa Terveisin Janne Rantala Toimitusjohtaja
3 SISÄLTÖ VEGAANISET TUOTTEET o VEGAANISET/PAKASTEET 5 o VEGAANISET JUUSTOT/TUOREET 6 JUUSTOT- JA MAITOTALOUSTUOTTEET o JUUSTOT/PAKASTEET 10 o JUUSTOT/TUOREET 12 TEOLLISET TUOTTEET o TEOLLISET TUOTTEET/KRUTONGIT 14 o TEOLLISET TUOTTEET/PAAHDETTU SIPULI 15 o TEOLLISET TUOTTEET/TONNIKALA 16 TUORELIHA o TUORELIHA 17 PAKASTELIHA o PAKASTELIHA/RAAKA 21 o PAKASTELIHA/KYPSÄ 24 SIIPIKARJA PAKASTELIHA o PAKASTELIHA/KYPSÄ 25 o PAKASTELIHA/RAAKA 27 PAKASTEKALA o PAKASTEKALA/RAAKA 27
4 IA ANIS A G E V KSIA U U T UU TA! L I S D OO TOPF Mehukkaampaa kuin kana, mureampaa kuin nauta silti täysin vegaanista VEGAANISET TUOTTEET Kasvisten luomuviljelijä Jaap Korteweg perusti The Vegetarian Butcher yrityksen vuonna 2010 luodakseen uuden sukupolven herkullisia lihan ja kalan korvaavia vegetaarisia ja vegaanisia tuotteita. Uudet The Vegetarian Butcher -tuotteet onnistuvat jäljittelemään lihaa ja kalaa niin hyvin, että jopa parhaimmat asiantuntijat sekoittavat ne alkuperäisiin.
V E G A A N I S E T / P A K A S T E E T 5 TFT VEGAANINEN KANANLIHAN TAPAAN KÄYTETTÄVÄ SOIJAVALMISTE 1,75 KG 1,75 kg Myyntierä/pakkaus: 1 GTIN 8718692784888 UUTUUS TFT VEGAANINEN NAUDANLIHAN TAPAAN KÄYTETTÄVÄ KASVISVALMISTE 1,75 KG 1,75 kg Myyntierä/pakkaus: 1 GTIN 8718692784895 UUTUUS 685 kj / 164 kcal 21,4 g 4,8 g Hiilihydraattia: 4,7 g Suolapitoisuus: 1,7 % 675 kj / 161 kcal 20 g 4 g Hiilihydraattia: 7,7 g Suolapitoisuus: 2,5 % AINESOSAT: 93% SOIJAvalmiste (vesi, SOIJAproteiini konsentraatti, suola), auringonkukkaöljy, luontainen aromi. Valmistettu tehtaassa, jossa käsitellään maapähkinöitä, pähkinöitä ja gluteiinia. ALLERGEENIT: Soija. Valmistettu tehtaassa, jossa käsitellään maapähkinöitä, pähkinöitä ja gluteiinia. 21437020 2137537 8056042 10302 AINESOSAT: 56% kasvisvalmiste (porkkana, sipulitiiviste, herneproteiini, hernekuitu), vesi, tärkkelys, auringonkukkaöljy, luontainen aromi, yrtit ja mausteet, suola. Valmistettu tehtaassa, jossa käsitellään maapähkinöitä, pähkinöitä, soijaa ja gluteiinia. ALLERGEENIT: Valmistettu tehtaassa, jossa käsitellään maapähkinöitä, pähkinöitä, soijaa ja gluteiinia. 21437021 2137529 8056039 10303 Mehukkaita ja maukkaita vegaanisia tuotteita TFT VEGAANINEN JAUHELIHAN TAPAAN KÄYTETTÄVÄ SOIJAVALMISTE 2 KG 2 kg Myyntierä/pakkaus: 1 GTIN 8718692784901 520 kj / 124 kcal 24,3 g 0,2 g Hiilihydraattia: 2,8 g Suolapitoisuus: 1,6 % UUTUUS AINESOSAT: 95% SOIJAvalmiste (vesi, SOIJAproteiini), happamuuden säätöaine (kaliumlaktaatti), OHRAmallastiiviste, glukoosi, kasvisgelatiini (SOIJA), aromit, yrtit ja mausteet, sokerikulööri, suola, rauta, vitamiini B12. Valmistettu tehtaassa, jossa käsitellään maapähkinöitä, pähkinöitä ja gluteiinia. ALLERGEENIT: Soija, ohra. Valmistettu tehtaassa, jossa käsitellään maapähkinöitä, pähkinöitä ja gluteiinia. 21437022 2137545 8055928 1059692 10304
6 VEGAANISIA UUTUUKSIA TOPFOODSILTA! Aidon juuston maku täysin vegaanisesti V E G A A N I S E T J U U S T O T U O T T E E T T U O R E T U O T T E E T TFT VEGAANINEN PIZZARAASTE KASVIRASVAVALMISTE 1 KG 1 kg Myyntierä/pakkaus: 9 x 1 kg GTIN 5201646312600 GTIN ME 5201646312617 Alkuperämaa: Kreikka UUTUUS TFT VEGAANINEN SALAATTIKUUTIO KASVIRASVAVALMISTE 1 KG 1 kg Myyntierä/pakkaus: 10 x 1 kg GTIN 5201646312808 GTIN ME 5201646312815 Alkuperämaa: Kreikka UUTUUS 1235 kj / 295 kcal 0 g 23 g Hiilihydraattia: 22 g Suolapitoisuus: 2,2 % 963 kj / 230 kcal 0 g 18 g Hiilihydraattia: 17 g Suolapitoisuus: 3,1 % AINESOSAT: Vesi, puhdistettu kookosöljy (23%), muunnettu perunatärkkelys, tärkkelys, muunnettu tapiokatärkkelys, merisuola, kasviaromi, säilöntäaine (kaliumsorbaatti), hapettumisenestoaine (sitruunahappo), väri (betakaroteeni). 21453330 2149086 8056803 10160 AINESOSAT: Vesi, puhdistettu kookosöljy (18%), muunnettu perunatärkkelys, muunnettu tapiokatärkkelys, merisuola, tärkkelys, kasviaromi, säilöntäaine (kaliumsorbaatti), hapettumisenestoaine (sitruunahappo). 21453331 2149078 8056828 10161 TFT VEGAANINEN KASVIRASVAVIIPALE 250 G 250 g Myyntierä/pakkaus: 10 x 250 g GTIN 5201646312303 GTIN ME 5201646312310 Alkuperämaa: Kreikka 1159 kj / 277 kcal 0 g 21 g Hiilihydraattia: 22 g Suolapitoisuus: 2,1 % UUTUUS AINESOSAT: Vesi, puhdistettu kookosöljy (21%), muunnettu perunatärkkelys, muunnettu tapiokatärkkelys, merisuola, kasviaromi, säilöntäaine (kaliumsorbaatti), väri (betakaroteeni). Maukkaat vegaaniset vaihtoehdot juustoille 21453329 10162
8 R E S E P T I T / V E G A A N I S E T 7 - Kasvisruoka - VEGAANINEN LASAGNE ROYAL RESEPTI Täysin vegaanista AINESOSAT: Vegaaninen jauhelihabolognese 400 g TFT naudan jauhelihan tapaan käytettävää jauhelihaa ½ dl Oliiviöljyä 200 g Sipulia hakattuna 20 g Valkosipulin kynttä hakattuna 200 g Porkkanaa hienoksi raastettuna 4 dl Vettä 1,4 l Mutti tomaattimurskaa 1 rkl Santa Maria kuivattua basilikaa 2 tl Santa Maria kuivattua oreganoa Herbamare-yrttisuolaa, mustapippuria myllystä Porkkana-valkokastike 70 g Neito kylmäpuristettua rypsiöljyä 60 g Vehnäjauhoa 0,6 l Porkkanamehua 0,5 dl Oatly kaurakermaa 13% Herbamare-yrttisuolaa ja mustapippuria myllystä MUUT AINESOSAT: 300 g Barilla munatonta lasagnelevyä 100 g TFT vegaanista pizzaraastetta 500 g Porkkanaa pitkittäin lastuiksi höylättynä VALMISTUSOHJE: Esilämmitä uuni 180 C asteeseen. Vegaaninen bolognese 1. Lämmitä oliiviöljy isossa pannussa. 2. Lisää sipuli, valkosipuli, vegaaninen jauheliha ja porkkanaraaste. Kun tuotteet ottavat väriä lisää mausteet ja tomaattimurska. 3. Hauduta 20 minuuttia miedolla lämmöllä. Lisää Herbamare- yrttisuolaa tarvittaessa. Vegaaninen porkkana-valkokastike 1. Lisää neitsyt oliiviöljy pannulle ja lisää jauhot kuumaan öljyyn. 2. Sekoita tasaiseksi massaksi ja hauduta kaksi minuuttia (älä ota väriä jauhoihin). 3. Lisää porkkanamehu ja kiehauta, lisää kaurakerma, Herbamareyrttisuola ja pippuri. Hauduta 10 minuuttia miedolla lämmöllä. Lasagnen kasaaminen 1. Kasaa kerroksittain. Ensin vegaaninen bolognese, sitten porkkana-valkokastike, sitten porkkanaviipaleet ja niiden päälle lasagnelevyt. Jatka kerrostamista niin pitkään kunnes vuoka on melkein täysi. 2. Viimeistele porkkana-valkokastikkeella ja vegaanista juustoraastetta päälle. Paista uunissa 180 C keskitasolla 30 minuuttia. Anna levätä 10 minuuttia ennen tarjoilua. Tarjoile ja Nauti!
8 R E S E P T I T / V E G A A N I S E T Täysin vegaanista - Kasvisruoka - VEGAANINEN KANAWRAP KOOKOSKERMALLA RESEPTI AINESOSAT: VALMISTUSOHJE: 400 g TFT vegaanista kananlihan tapaan käytettävää soijavalmistetta 1 rkl Santa Maria Lemon Currymaustetta 4 kpl Santa maria Soft Tortilla 10 tuuman wrappia 8 rkl Topfoods kookoskermaa 24% 2 rkl Hellmans sitruuna vinegrettiä 50 g Punaista paprikaa ohuina viipaleina 2 kpl Kevätsipulia karkeana hakkeena 1 kpl Punasipuli ohuena viipaleena 3 rkl Tuoretta korianteria hakattuna ½ dl Santa Maria banaani chiliviipaletta 1. Pyörittele kanapalat lemon curryssä. 2. Paista Lemon curryllä maustetut vegaaniset kananpalat muutama minuutti öljytyllä kuumalla pannulla. 3. Levitä kookoskerma tasaisesti wrapeille, lisää kasvikset tasaisesti wrapin päälle. 4. Pirskota sitruuna vinegrettiä päälle. 5. Laita kuuma vegaaninen kana päällimmäiseksi. 6. Kääri wrapit tiukaksi rullaksi ja leikkaa viistoon. Tarjoile ja Nauti!
R E S E P T I T / V E G A A N I S E T 9 - Kasvisruoka - VEGAANISET NAUTA-TERIYAKI NUUDELIT RESEPTI KAHDELLE Täysin vegaanista AINESOSAT: 200 g TFT naudanlihan tapaan käytettävää kasvisvalmistetta 80 g Vegaanisia nuudeleita (kuivapaino) 80 g Punainen paprika, 1 cm leveinä viipaleina 100 g Tuoretta siitakesientä, viipaleina 70 g Kevätsipulinvarsia, pätkinä 4 cm 1 rkl Tuoretta korianteria revittynä 6 rkl Santa Maria Teriyaki kastiketta 2 rkl Rypsiöljyä paistoon 2 tl Seesaminsiemeniä Suolaa VALMISTUSOHJE: 1. Paista vegaaniset nautasuikaleet ja seesaminsiemenet wokissa n. viisi minuuttia. 2. Lisää 4 rkl Santa Maria Teriyaki kastiketta ja poista wok liedeltä. 3. Varmista, että suikaleissa on kaunis kiilto päällä ja kaada vegaaniset nautasuikaleet astiaan. Puhdista wok-pannu. 4. Valmistele nuudelien keitto tällä välin. Kiehauta nuudelit miedossa suolavedessä. Valuta nuudelit. 5. Wokkaa siitakesieni ja paprikaviipaleet. Lisää kevätsipulin pätkät. Mausta kasvikset Herbamare-suolalla. 6. Lisää nuudelit ja vegaaniset nautasuikaleet. 7. Mausta lopuksi vielä 2 rkl Santa Maria Teriyaki kastikkeella ja viimeistele seesaminsiemenillä ja tuoreella korianterilla. Tarjoile ja Nauti!
10 Hävikki nolla, aina tuoretta juustoa pakasteesta J U U S T O T J A M A I T O T A L O U S T U O T T E E T J U U S T O T / P A K A S T E E T TFT VUOHENJUUSTOVIIPALE 7,5 G / 45 MM, 500 G 4 kg Myyntierä/pakkaus: 8 x 500 g GTIN 3060921455904 GTIN ME 3060921712526 1233 kj / 297 kcal 16,3 g 24 g Hiilihydraattia: 1,7 g Suolapitoisuus: 1,5 % AINESOSAT: Pastöroitu vuohenmaito, hapate, juoksute, suola. ALLERGEENIT: Maitoproteiinit, laktoosi. 21150745 595389 595389 10405 TFT MOZZARELLA SIIVU 12 G / 55 MM, 500 G 4 kg Myyntierä/pakkaus: 8 x 500 g GTIN 3060921455645 GTIN ME 3060928012810 Alkuperämaa: Saksa 1490 kj / 360 kcal 18 g 24 g Hiilihydraattia: 0,0 g Suolapitoisuus: 1,5 % AINESOSAT: Pastöroitu maito, hapate, juoksute, suola. ALLERGEENIT: Maitoproteiinit, laktoosi. 21150744 0595272 10354 TFT VUOHENJUUSTO 60 G / 90 MM, 6 KG 6 kg /ltk Myyntierä/pakkaus: 6 kg GTIN 3060921462681 GTIN/ME - 1208 kj / 291 kcal Proteiinia 20 g 22 g Hiilihydraattia: 1,8 g Suolapitoisuus: 1,3 % Aitoja ja maistuvia juustoja kätevästi pakkasesta AINESOSAT: Pastöroitu vuohenmaito, hapate, juoksute, suola. ALLERGEENIT: Maitoproteiinit, laktoosi. 21388661 2079952 8053071 1059691 10412
J U U S T O T / P A K A S T E E T 11 TFT MOZZARELLAHELMI 2 G, 2,5 KG 5 kg Myyntierä/pakkaus: 2 x 2,5 kg GTIN 7640101093155 GTIN ME 7640101093353 Alkuperämaa: Sveitsi 1015 kj / 224 kcal 19,5 g 18 g Hiilihydraattia: 1 g Suolapitoisuus: 0,6 % TFT MOZZARELLAHELMI 5 G, 2,5 KG 5 kg Myyntierä/pakkaus: 2 x 2,5 kg GTIN 7640101098068 GTIN ME 7640101098051 Alkuperämaa: Sveitsi 1015 kj / 224 kcal 19,5 g 18 g Hiilihydraattia: 1 g Suolapitoisuus: 0,6 % UUTUUS AINESOSAT: Pastöroitu maito, suola, hapate. ALLERGEENIT: Maitoproteiinit, laktoosi. 21208677 057133 8039070 10352 AINESOSAT: Pastöroitu maito, suola, hapate. ALLERGEENIT: Maitoproteiinit, laktoosi. 21391332 2065316 8052885 1059019 10356 TFT MOZZARELLAHELMI 7,5 G, 2,5 KG 5 kg Myyntierä/pakkaus: 2 x 2,5 kg GTIN 7640101093575 GTIN ME 7640101093513 Alkuperämaa: Sveitsi 1015 kj / 224 kcal 19,5 g 18 g Hiilihydraattia: 1 g Suolapitoisuus: 0,6 % Katteen hallinta on helppoa tasapainoon leikatuilla juustoilla AINESOSAT: Pastöroitu maito, suola, hapate. ALLERGEENIT: Maitoproteiinit, laktoosi. 21208676 10355
12 Herkullisia, tuoreita juustoja salaatteihin, pizzoihin ja sandwicheihin J U U S T O T J A M A I T O T A L O U S T U O T T E E T J U U S T O T / T U O R E E T TFT LAKTOOSITON CAESAR JUUSTOLASTU 1 KG 5 kg Myyntierä/pakkaus: 5 x 1 kg GTIN 8718164203633 GTIN ME 8718164209079 1690 kj / 402 kcal 36 g 31,2 g Suolapitoisuus: 1,8 % AINESOSAT: Raaka- ja pastöroitu maito, suola, hapate, juoksute, säilöntäaine E1105. ALLERGEENIT: Maitoproteiini. 21276832 0881607 0881607 10316 TFT ARDENA VÄLIMERELLINEN LAKTOOSITON SALAATTIKUUTIO 1,8 KG 3,8 kg / 1,8 kg Myyntierä/pakkaus: 1 x 3,8 kg / ämpäri GTIN 5706792310109 Alkuperämaa: Tanska 1146 kj / 276 kcal 18 g 22 g Hiilihydraattia: 18 g, josta laktoosia < 0,01 g Suolapitoisuus: 1,8 % AINESOSAT: Pastöroitu lehmänmaito, suola, kasvirasva, maitohappobakteerit, juoksute. ALLERGEENIT: Maitoproteiini. Laktoositon 21453815 2128064 10123
J U U S T O T / T U O R E E T 13 TFT OLDENBURGER EDAM-JUUSTO N. 3 KG (vain pikatukuissa) 12 kg Myyntierä/pakkaus: 4 x 3 kg GTIN 2356941000004 GTIN ME 2456942000000 Alkuperämaa: Saksa 1295 kj / 311 kcal 26 g 23 g Hiilihydraattia: < 0,1 g Suolapitoisuus: 1,7 % AINESOSAT: Pastöroitu maito, suola, hapate, juoksute, beetakaroteeni. ALLERGEENIT: Maitoproteiini, laktoosi. Vähälaktoosinen. 21021605 8030449 8030449 10150 TFT OLDENBURGER TILSIT 45 N. 3 KG (vain pikatukuissa) 12 kg Myyntierä/pakkaus: 4 x 3 kg GTIN 2356944700000 GTIN ME 2456944700007 Alkuperämaa: Saksa 1295 kj / 311 kcal 26 g 23 g Hiilihydraattia: < 0,1 g Suolapitoisuus: 1,7 % AINESOSAT: Pastöroitu maito, suola, hapate, juoksute, beetakaroteeni. ALLERGEENIT: Maitoproteiini, laktoosi. Vähälaktoosinen. 21261057 8043253 8043253 10154 TFT LAKTOOSITON PARMESAN JUUSTOLASTU DOP 500 G 4,5 kg Myyntierä/pakkaus: 9 x 500 g GTIN 8000407025547 Alkuperämaa: Italia 1691 kj / 402 kcal 32 g 32 g Suolapitoisuus: 1,8 % AINESOSAT: Maito, suola, hapate ja juoksute, E1105. ALLERGEENIT: Maitoproteiini. Laktoositon. 21352220 10524 TFT VUOHENJUUSTOTANKO TUORE 1 KG 2 kg Myyntierä/pakkaus: 2 x 1 kg / tanko GTIN 8413376035767 GTIN ME 18413376035764 Alkuperämaa: Espanja 1340 kj / 324 kcal 15 g 29 g Hiilihydraattia: 1 g Suolapitoisuus: 1,3 % AINESOSAT: Vuohenmaito, suola, kalsiumkloridi, hiiva, maitohappo, jalohome. ALLERGEENIT: Maitoproteiini, laktoosi. 21388421 10404 Juustot antavat salaatteihin täyteläisen maun lisäksi loistavaa ravitsemuksellista ravintolisää TFT VÄHÄLAKTOOSINEN MOZZARELLA JUUSTORAASTE 2 KG 10 kg Myyntierä/pakkaus: 5 x 2 kg / pss GTIN 8715261152017 GTIN ME 8715261152062 1224 kj / 293 kcal 25,5 g 20,6 g Hiilihydraattia: 1,6 g Suolapitoisuus: 1,2 % AINESOSAT: Pastöroitu maito, hapate, juoksute, suola. ALLERGEENIT: Maitoproteiini. Vähälaktoosinen. 21352221 0216663 10025
14 Maustettuja tai maustamattomia rouskuvan rapeita krutonkeja keittoihin, salaatteihin tai take away -annoksiin T E O L L I S E T T U O T T E E T / K R U T O N G I T TFT ANNOSPAKATTU YRTTIKRUTONKI 8 MM x 8 MM, 10 G, 2 KG 2 kg / ltk GTIN 5413612200730 Alkuperämaa: Belgia 1981 kj / 473 kcal 10,7 g 20,5 g - joista tyydyttyneitä 2,5 g Hiilihydraattia: 59,7 g, joista sokereita 1,9 g Kuitua: 3,3 g Suolapitoisuus: 1,8 % AINESOSAT: Vehnäjauho, auringonkukkaöljy, vehnägluteiini, suola, sokeri, hiiva, mauste-seos (maltodextriini perunasta), suola, sipuli, valkosipuli, luontaisia-aromiaineita, persilija). ALLERGEENIT: Gluteeni. 21159352 504 TFT YRTTIKRUTONKI 10 MM, 900 G 900 g / ämpäri GTIN 5413612700292 Alkuperämaa: Belgia 2095 kj / 501 kcal 9,8 g 26,1 g Hiilihydraattia: 54,9 g Suolapitoisuus: 2,0 % AINESOSAT: Vehnäjauho, kasvirasva, suola, maltodekstriini, sokeri, hiiva, yrtit ja luontaiset aromit. ALLERGEENIT: Gluteeni. 21184422 881300 881300 512 TFT KRUTONKI MAUSTAMATON 10 MM, 500G 2 kg Myyntierä/pakkaus: 4 x 500 g GTIN 5413612130600 GTIN ME 5413612200747 Alkuperämaa: Belgia 21879 kj / 447 kcal 12 g 15 g Hiilihydraattia: 64 g Suolapitoisuus: 1,0 % AINESOSAT: Vehnäjauho, kasvirasva, suola, sokeri, hiiva. ALLERGEENIT: Gluteeni. 21184421 255141 8037001 514
15 T E O L L I S E T T U O T T E E T / P A A H D E T T U S I P U L I TFT PAAHDETTU SIPULI 200 G 4 kg Myyntierä/pakkaus: 20 x 200 g GTIN 8718144570601 GTIN ME 8718144570441 22455 kj / 590 kcal 7 g 44 g Hiilihydraattia: 45 g AINESOSAT: Sipuli (75 %), kasvisöljy, vehnäjauho, suola. ALLERGEENIT: Gluteeni. 990440 990440 530 TFT PAAHDETTU SIPULI 500 G 5 kg Myyntierä/pakkaus: 10 x 500 g GTIN 8718144570465 GTIN ME 8718144570502 22455 kj / 590 kcal 7 g 44 g Hiilihydraattia: 45 g AINESOSAT: Sipuli (75 %), kasvisöljy, vehnäjauho, suola. ALLERGEENIT: Gluteeni. 21184423 773655 531 TFT PAAHDETTU SIPULI 1 KG 10 kg Myyntierä/pakkaus: 10 x 1 kg GTIN 8718144570649 GTIN ME 8718144570632 22455 kj / 590 kcal 7 g 44 g Hiilihydraattia: 45 g Paahdetulla sipulilla saat helposti makua ja rakennetta ruokaan AINESOSAT: Sipuli (75 %), kasvisöljy, vehnäjauho, suola. ALLERGEENIT: Gluteeni. 21184424 773465 532
16 T E O L L I S E T T U O T T E E T / T O N N I K A L A TFT TONNIKALAPALA ÖLJYSSÄ, PUSSI 1 KG 6 kg / 5,7 kg Myyntierä/pakkaus: 6 x 1 kg / 0,95 kg GTIN 8429583005318 GTIN ME 28429583005312 Alkuperämaa: Ecuador 798 kj / 190 kcal 25 g 10 g Suolapitoisuus: 1,5 % AINESOSAT: Tonnikala, auringonkukkaöljy, suola. ALLERGEENIT: Kala ja kalatuotteet. 21390891 0390088 0390088 4013
17 Kokeile, maista ja hämmästy Peter s Farm -vasikanlihan mureudesta ja puhtaasta mausta T U O R E L I H A PETER S FARM tuottaa huippulaadukasta eettisesti oikein kasvatettua vasikanlihaa, jolla on maku- ja mureustakuu! Eläimet saavat elää vapaasti laumoissa, eikä ruokintaa rajoiteta millään tavalla. Lihan jäljitettävyys on huippuluokkaa. Jokaisesta etiketistä löytyy tuottajan koodi, jonka perusteella voit www.petersfarm.com -sivuilta käydä katsomassa millä tilalla vasikka on kasvatettu. Suomen kokkimaajoukkue on myös voittanut kultaa Peter s Farm -vasikalla.
18 T U O R E L I H A / R A A K A TFT PETER S FARM MAITOVASIKAN SISÄFILEE ILMAN REUNANAUHAA N. 1,1 KG n. 6,6 kg Myyntierä/pakkaus: 6 x n. 1,1 kg/vac GTIN 2356948900000 GTIN ME 2356946300000 439 kj / 104 kcal 22,4 g 2,4 g TFT PETER S FARM MAITOVASIKAN ULKOPAISTI ILMAN PYÖRÖPAISTIA 2,2 KG n. 4,4 kg Myyntierä/pakkaus: 2 X 2,2 kg GTIN 2356948600009 GTIN ME 2356946000009 542 kj / 130 kcal 21,3 g 4,6 g 8036102 2020 8036106 2015 TFT PETER S FARM MAITOVASIKAN ENTRECOTE 1,2 KG n. 7,2 kg Myyntierä/pakkaus: 6 x 1,2 kg/vac GTIN 2356948800003 GTIN ME 2356949100003 757 kj / 180 kcal 21,5 g 0,5 g 8036103 2040 TFT PETER S FARM MAITOVASIKAN PAAHTOPAISTI PUHDISTETTU N. 2,1 KG n. 8,4 kg Myyntierä/pakkaus: 4 x n. 2,1 kg/vac GTIN 2356948500002 GTIN ME 2356945900003 588 kj / 140 kcal 20,0 g 6,1 g 8036107 201 TFT PETER S FARM MAITOVASIKAN ULKOFILEE SISÄLTÄÄ RASVAN JA KALVON N. 2,4 KG n. 9,6 kg Myyntierä/pakkaus: 4 x n. 2,4 kg/vac GTIN 2356948700006 GTIN ME 2356946100006 757 kj / 180 kcal 21,5 g 10,5 g 21177414 8036105 203 TFT PETER S FARM MAITOVASIKAN POSKI N. 0,6 KG n. 6 kg Myyntierä/pakkaus: 10 x n. 0,6 kg/vac GTIN 2356940600007 GTIN ME 2356940700004 962 kj / 234 kcal 16 g 26 g Hiilihydraattia: < 0,5 g 8039244 19601 Kokeile ja ylläty mureudesta ja mausta
T U O R E L I H A / R A A K A 19 TFT PETER S FARM MAITOVASIKAN PICANHA N. 1 KG n. 6 kg Myyntierä/pakkaus: 6 x n.1,0 kg / vac GTIN 2356940900008 GTIN ME 2356941100001 542 kj / 130 kcal 21,3 g 4,6 g TFT PETER S FARM MAITOVASIKANKYLJYS N. 260 G / KPL n. 4 kg (16 kpl) Myyntierä/pakkaus: 4 x 4 kpl / vac GTIN 2356946800005 GTIN ME 2356946900002 757 kj / 180 kcal 21,5 g 10,5 g 21204739 8039244 127 8043158 2130 TFT VITENDER ROSEVASIKAN PAISTIKUUTIO N. 1 KG n. 6 kg Myyntierä/pakkaus: 6 x n. 1 kg / vac GTIN 2356143700009 GTIN ME 2356143800006 470 kj / 111 kcal 22,0 g 2,6g TFT PETER S FARM MAITOVASIKAN RINTA 2,5 KG n. 5 kg Myyntierä/pakkaus: 2x 2,5 kg / vac GTIN 2356941500009 GTIN ME 2356941600006 757 kj / 180 kcal 21,5 g 0,5 g 8049025 2138 8039944 1280 TFT PORSAAN SISÄFILEE N. 500 G 10 kg Myyntierä/pakkaus: 20 x n. 500 g / vac GTIN 2356946200003 GTIN ME 2456946200000 Alkuperämaa: Espanja 524 kj / 125 kcal 21 g 4,5 g TFT PORSAAN NISKA N. 2 KG n. 20 kg Myyntierä/pakkaus: 10 x n. 2 kg / vac GTIN 2356949600008 GTIN ME 2456949600005 Alkuperämaa: Espanja 860 kj / 205 kcal 18 g 15 g 21121355 9861014 8038766 80579 21294695 9865502 21294695 80580 TFT PORSAAN SISÄPAISTI, KALVOTON N. 1,5 KG 20 kg Myyntierä/pakkaus: 13 x n. 1,5 kg / vac GTIN 2356142900004 GTIN ME 2456142900001 Alkuperämaa: Espanja 675 kj / 161 kcal 27,8 g 5,5 g 21311017 8047305 80600 TFT PORSAAN ULKOFILEE N. 3,3 KG n. 20 kg Myyntierä/pakkaus: 6 x n. 3,3 kg / vac GTIN 2356941200008 GTIN ME 2456941200005 Alkuperämaa: Espanja 524 kj / 125 kcal 21 g 4,5 g KESPRO WIHURI HEINO MEIRANOVA 21066334 9863390 8043771
20 T U OR E L I H A / R A A K A TFT NAUDAN ULKOPAISTI, KALVOTON +4 KG n. 20 kg Myyntierä/pakkaus: 5 x n. 4 kg / vac GTIN 2356943200006 GTIN ME 2456943200003 1169 kj / 279 kcal 30 g 10,1 g TFT NAUDAN PAAHTOPAISTI, KALVOTON +2 KG n. 20 kg Myyntierä/pakkaus: 10 x n. 2 kg / vac GTIN 2356943300003 GTIN ME 2456943300000 464 kj /111 kcal 21,6 g 2,6 21256379 12406 21256376 8043555 12407 TFT NAUDAN KULMAPAISTI, KALVOTON +2 KG n. 20 kg Myyntierä/pakkaus: 10 x n. 2 kg / vac GTIN 2356943400000 GTIN ME 2456943400007 695 kj /165 kcal 23,8 g 10,5 21256377 8043553 12408 TFT NAUDAN SISÄPAISTI ILMAN LÄPPÄÄ, KALVOTON +2 KG n. 20 kg Myyntierä/pakkaus: 10 x n. 2 kg / vac GTIN 2356943100009 GTIN ME 2456943100006 645 kj / 154 kcal 17 g 7,4 g 21256374 8049714 12402 TFT NAUDAN ULKOFILEE, KALVOTON +2,5 KG n. 20 kg Myyntierä/pakkaus: 8 x n. 2,5 kg / vac GTIN 2356945700009 GTIN ME 2456945700006 513 kj /123 kcal 21,1 g 4,1 g 21253176 8043319 1206
P A K A S T E L I H A / R A A K A 21 TFT PETER S FARM MAITOVASIKAN MAKSA ½, KALVOTON 1,5 KG n. 3 kg Myyntierä/pakkaus: 2 x 1,5kg / vac GTIN 2356941700003 GTIN ME 2356941800000 548kJ / 131 kcal 18,4 g 3,7 g Hiilihydraattia: 5,8 g 8041491 19603 TFT PETER S FARM MAITOVASIKANKYLJYS N. 260 G / KPL n. 4 kg Myyntierä/pakkaus: 4 x 4 kpl / vac GTIN 2359143900004 GTIN ME 2359144000000 757 kj / 180 kcal 21,5 g 10,5 g 21338649 8054144 1005756 2139 TFT VITENDER RUOHOVASIKAN SISÄPAISTI N. 3,2 KG n. 6,4 kg Myyntierä/pakkaus: 2 x n. 3,2 kg GTIN - GTIN ME 2359147900000 UUTUUS 458 kj / 109 kcal 22,7 g 1,9 g 8054806
22 P A K A S T E L I H A / R A A K A TFT PORSAAN RIBSI MAUSTAMATON LOIN RIBS 10 KG n. 10 kg GTIN 2456941400009 Alkuperämaa: Espanja 524 kj / 125 kcal 21 g 4,5 g TFT BLACK ANGUS HAMPURILAISPIHVI 200 G, 4 KG 4 kg Myyntierä/pakkaus: 20 x 200 g / kpl GTIN 6405654104007 Alkuperämaa: Irlanti 1180kJ / 248 kcal 20 g 4,5 g Hiilihydraattia: 0,5 g Natrium: 0,14 g 21204157 8084 21201308 0471243 8037426 105604 19023 TFT VASIKAN SCHNITZEL N. 180 G, 7,2 KG 4 x n. 180 g +/- 20 g Myyntierä/pakkaus: 7,2 kg GTIN 5941645359908 636 kj / 152 kcal 17 g 4,2 g Hiilihydraattia: 11,5 g Suolapitoisuus: 2 g UUTUUS Aito ainoa ja oikea Wiener Schnitzel tehdään aina vasikasta AINESOSAT: Vasikanliha 70 %, korppujauho (VEHNÄJAUHO, vesi, hiiva, suola), KANANMUNA, vesi, vehnäjauho, ruokasuola, mausteita. ALLERGEENIT: Gluteiini, kananmuna LAKTOOSITON 21419530 2105435 8054152 1005757 135990
P A K A S T E L I H A / R A A K A 23 PAKASTELIHA / RAAKA / LEHTIPIHVIT TUOTE TFT NAUDAN LEHTIPIHVI RAAKA N. 150 G TFT PORSAAN LEHTIPIHVI RAAKA N. 130 G TFT NAUDAN BURGER LEHTIPIHVI N. 150G Määrä 7,5 kg 6 kg 6 kg Myyntierä/pakkaus: 50 x 150g 50 x 130g 40 x 150g GTIN 2358264900009 2358264800002 2359143600003 GTIN ME Saksa Suomi RAVINTOSISÄLTÖ Energiaa / 100 g: 513 kj / 123 kcal 524 kj / 125 kcal 952 kj / 228 kcal Proteiinia / 100 g: 21,1 21 19 Rasvaa / 100 g: 4,1 4,5 17 Hiilihydraattia / 100 g: 0 0 0 KESPRO 21200059 21200058 21345295 WIHURI 0415075 0415083 0920967 HEINO 8049098 MEIRANOVA 1005754 TFT TUOTENRO 1242 8075 1298
24 P A K A S T E L I H A / K Y P S Ä TFT YLIKYPSÄ NAUDANRINTA N. 1,6 KG n. 5 kg Myyntierä/pakkaus: 3 x n. 1,6 kg / vac GTIN 2356947200002 GTIN ME 2356947100005 Alkuperämaa: Saksa 628 kj / 150 kcal 20 g 8 g Suolapitoisuus: 1,8 % TFT YLIKYPSÄ PORSAANNISKA N. 2 KG n. 6 kg Myyntierä/pakkaus: 3 x n. 2 kg GTIN 2359144200004 GTIN ME 2359144300001 Alkuperämaa: Espanja 1243 kj / 297 kcal 26,4 g 21,4 g Suolapitoisuus: 1,8 % AINESOSAT: Naudanliha (100 %), stabilointiaineet (E450, E452), hapettumisenestoaine (E315). 21162721 542050 8038240 1210 AINESOSAT: Sianliha (100 %), stabilointiaineet (E450, E452), suola 1,8 %, hapettumisenestoaine (E351). 21345276 8053149 19500 TFT YLIKYPSÄ LUUTON LAMPAAN TUNNELIPAISTI N. 1,5 KG n. 6 kg Myyntierä/pakkaus: 4 x n. 1,5 kg GTIN 2359145000009 GTIN ME 2359145100006 Alkuperämaa: Espanja 787 kj / 188 kcal 19,1 g 12,5 g Suolapitoisuus: 1,8 % AINESOSAT: Lampaanliha (100 %), stabilointiaineet (E450, E452), suola 1,8 %, hapettumisenestoaine (E351). Luuton. 21393057 8053148 1216 TFT PORSAAN SCHNITZEL 140 G, 3 KG / LTK 3 kg Myyntierä/pakkaus: 3 kg GTIN 5941645320304 Alkuperämaa: Saksa 845 kj / 202 kcal 14 g 9,5 g Hiilihydraattia: 15 g Suolapitoisuus: 2 g AINESOSAT: Sianliha 60 %, korppujauho (VEHNÄJAUHO, vesi, suola, hiiva, rypsiöljy), KANANMUNA, rypsiöljy, ruokasuola, tärkkelys, mausteita. ALLERGEENIT: Gluteiini, kananmuna LAKTOOSITON 21393060 2064830 8051630 132030 TFT PORSAAN CORDON BLEU 140 G 3 kg Myyntierä/pakkaus: 3 kg GTIN 5941645320700 Alkuperämaa: Saksa 897 kj / 214 kcal 14,5 g 10 g Hiilihydraattia: 16,5 g Suolapitoisuus: 2 g AINESOSAT: sianliha 50 %, korppujauho (VEHNÄJAUHO, vettä, suolaa, hiivaa, rypsiöljyä), KANANMUNA, porsaankinkku 8% (sianliha 80%, vettä, tärkkelys, nitriittisuola (suola, säilöntäaine: natriumnitriitti (E250 )), stabilointiaine: fosfaatti (E450 ), maltodekstriini, dekstroosi, hapettumisenest oaine: natriumaskorbaattia (E301), aromi, mausteuute), GOUDAJUUSTO 6%, rypsiöljy, suola, tärkkelys, mausteita. ALLERGEENIT: Gluteiini, kananmuna VÄHÄLAKTOOSINEN 21393061 2064848 8051656 132070 Tiesitkö että Topfoodsin ylikypsiä tuotteita haudutetaan n. 24 tuntia? Mureus on taattua
Poistimme kaikista paistetuista broilertuotteista lisäaineet Entistä maukkaampaa ja terveellisempää 25 UUSITTU LISÄAINEETON RESEPTI! S I I P I K A R J A P A K A S T EL I H A S I I P I K A R J A / K Y P S Ä P A K A S T E TFT PAISTETTU BROILERIN FILEESUIKALE 9 MM, 2,5 KG 10 kg Myyntierä/pakkaus: 4 x 2,5 kg GTIN 5941645102511 GTIN ME 5941645702513 Alkuperämaa: Puola 413 kj / 98 kcal 16,5 g 1,5 g Hiilihydraattia: 4,5 g Suolapitoisuus: 1,5 g AINESOSAT: Broilerinliha 90 %, vesi, suola, tärkkelys, maltodekstriini, dekstroosi. 21369404 2071918 170251 TFT PAISTETTU BROILERIN FILEEKUUTIO 12 MM, 2,5 KG 10 kg Myyntierä/pakkaus: 4 x 2,5 kg GTIN 5941645102559 GTIN ME 5941645702551 Alkuperämaa: Puola 413 kj / 98 kcal 16,5 g 1,5 g Hiilihydraattia: 4,5 g Suolapitoisuus: 1,5 g AINESOSAT: Broilerinliha 90 %, vesi, suola, tärkkelys, maltodekstriini, dekstroosi. 21369405 2071926 170255 TFT PAISTETTU BROILERIN FILEEKUUTIO 19 MM, 2,5 KG 10 kg Myyntierä/pakkaus: 4 x 2,5 kg GTIN 5941645102511 GTIN ME 5941645702513 Alkuperämaa: Puola 413 kj / 98 kcal 16,5 g 1,5 g Hiilihydraattia: 4,5 g Suolapitoisuus: 1,5 g AINESOSAT: Broilerinliha 90 %, vesi, suola, tärkkelys, maltodekstriini, dekstroosi. 21369406 170256 TFT PAISTETTU BROILERIN SISÄFILEE FLAKES 6-12 G, 2,5 KG 10 kg Myyntierä/pakkaus: 4 x 2,5 kg GTIN 5941645102702 GTIN ME 5941645702704 Alkuperämaa: Puola 447 kj / 106 kcal 18 g 1,5 g Hiilihydraattia: 5 g Suolapitoisuus: 1,5 g AINESOSAT: Broilerinliha 93 %, vesi, suola, tärkkelys, maltodekstriini, dekstroosi. 21369408 2053338 8053139 170270
26 S I I P I K A R J A / K Y P S Ä P A K A S T E TFT PAISTETTU BROILERIN FILEE ESCALOPE 40 G, 2,5 KG 10 kg Myyntierä/pakkaus: 4 x 2,5 kg GTIN 5941645102603 GTIN ME 5941645702605 Alkuperämaa: Puola 414 kj / 98 kcal 16 g 2 g Hiilihydraattia: 4 g Suolapitoisuus: 1,5 g AINESOSAT: Broilerinliha 90 %, vesi, suola, tärkkelys, maltodekstriini, dekstroosi. 2053304 2053304 8053225 170260 TFT PAISTETTU BROILERIN SISÄFILE PALA 15-30 G, 2,5 KG 10 kg Myyntierä/pakkaus: 4 x 2,5 kg GTIN 5941645102320 GTIN ME 5941645702322 Alkuperämaa: Puola 408 kj / 96 kcal 20 g 1 g Hiilihydraattia: 1,8 g Suolapitoisuus: 1,5 g AINESOSAT: Broilerinliha 97 %, suola, tärkkelys, maltodekstriini. 21369402 170232 TFT PAISTETTU BROILERIN KOKONAINEN SISÄFILEE 40 G, 2,5 KG 10 kg Myyntierä/pakkaus: 4 x 2,5 kg GTIN 5941645102344 GTIN ME 5941645702346 Alkuperämaa: Puola 408 kj / 96 kcal 20 g 1 g Hiilihydraattia: 1,8 g Suolapitoisuus: 1,5 g AINESOSAT: Broilerinliha 97 %, suola, tärkkelys, maltodekstriini. 21369403 2053270 170234 TFT PAISTETTU BROILERIN KOKONAINEN RINTAFILEE 110-130 G, 2,5 KG 10 kg Myyntierä/pakkaus: 4 x 2,5 kg GTIN 5941645104621 GTIN ME 5941645704623 Alkuperämaa: Puola 437 kj / 103 kcal 19,5 g 1 g Hiilihydraattia: 4 g Suolapitoisuus: 1,5 g AINESOSAT: Broilerinliha 94 %, vesi, suola, tärkkelys, maltodekstriini, dekstroosi. 21369410 2087484 170462 TFT PAISTETTU BROILERIN FILEEVIIPALE 6 MM, 2,5 KG 10 kg Myyntierä/pakkaus: 4 x 2,5 kg GTIN 5941645102726 GTIN ME 5941645702728 Alkuperämaa: Puola 443 kj / 105 kcal 19,5 g 1 g Hiilihydraattia: 4 g Suolapitoisuus: 1,5 g AINESOSAT: Broilerinliha 94%,vesi, suola, tärkkelys, maltodekstriini, dekstroosi. 21369409 2071934 1016030 170272 TFT PAISTETTU REISIKUUTIO 12 MM, 2,5 KG 10 kg Myyntierä/pakkaus: 4 x 2,5 kg GTIN 5941645103532 GTIN ME 5941645703534 Alkuperämaa: Puola 478 kj / 114 kcal 18 g 3,5 g Hiilihydraattia: 2,5 g Suolapitoisuus: 1,3 g AINESOSAT: Broilerinliha 94 %, tärkkelys, maltodekstriini, suola, dekstroosi. 21393058 170353
S I I P I K A R J A / K Y P S Ä P A K A S T E 27 TFT BROILERIN SCHNITZEL 140 G / KPL, 3 KG 3 kg Myyntierä/pakkaus: 3 kg GTIN 5941645300603 Alkuperämaa: Puola 839 kj / 201 kcal 13 g 10,5 g Hiilihydraattia: 13,5 g Suolapitoisuus: 2 g AINESOSAT: Broilerinliha 60%, korppujauho (VEHNÄJAUHO, vesi, hiiva, suola, rapsiöljy), vesi, rapsiöljy, KANANMUNA, tärkkelys, maltodekstriini, suola, dekstroosi, happamuudensäätöaine: natriumasetaatti (E262), natriumkarbonaatti (E500). ALLERGEENIT: Gluteiini, kananmuna 21393059 2048874 8051195 130060 S I I P I K A R J A P A K A S T E / R A A K A TFT BETAGRO BROILERINFILE SUOLATTU N. 140 G (BLOKKI) 6 x 2 KG 12 kg Myyntierä/pakkaus: 6 x 2 kg / vac GTIN 8858957900018 GTIN ME 8858957900032 Alkuperämaa: Thaimaa 439 kj / 105 kcal 2,2 g Suolapitoisuus: 1,2 % 21103740 3151 P A K A S T E K A L A / R A A K A TFT LOHIKUUTIO 20 MM x 20 MM, 5 KG 5 kg Myyntierä/pakkaus: 5 kg GTIN 6405694961301 Alkuperämaa: Norja 907 kj / 217 kcal 19 g 15,7 g Suolapitoisuus: 0,1 g TFT PUNA-AHVENFILEEPALA N. 140-160 G / KPL, 5 KG 5 kg Myyntierä/pakkaus: 5 kg GTIN 6405694906173 Alkuperämaa: Useita alkuperiä 393 kj / 94 kcal 19 g 2 g Suolapitoisuus: 0 g 8055398 8055440
TFT TOPFOODS TRADING OY Tukut, ketjut, Pääkaupunkiseutu ja Muu Suomi Petri Huhta Myyntipäällikkö Mobile +358 40 500 2633 petri@topfoods.fi Tukut, ketjut ja Varsinais-Suomi Jussi Nässi Myyntipäällikkö Mobile +358 500 121 339 jussi@topfoods.fi Itä- ja Kaakkois-Suomi Mikko Savolainen Myyntipäällikkö Mobile +358 45 315 4878 mikko@topfoods.fi Tilaukset p. 045 8844 650 tilaukset@topfoods.fi info@topfoods.fi www.topfoods.fi