Kouvola RISKINUORET-työryhmä 22.5.2012
RISKINUORET-työ keskittyy itseään vahingoittaneisiin ja pahoinpitelyn uhriksi joutuviin sekä toistuvasti alkoholin vaikutuksen alaisena tapaturmiin joutuviin nuoriin Asiantuntijatyöryhmä ja työpajat molemmissa nuoret ovat mukana (tärkeintä) nuorten palveluiden/oikeuksien tunnetuksi tekeminen nuorille kaikilla nuorilla itseään vahingoittavilla psyk.konsultaation ja psykiatrinen kokonaisarvion toteuduttava päivystyspoliklinikalla päihdelyhytinterventiota päivystyspoliklinikalla kehitellään (nuorilla tuloksekas, koska ei vielä riippuvuutta, mm. Schermer 2005) Riskinuoret-toiminta alkoi vasta v.2012 alussa
RISKINUORET 15-29-vuotiaiden tapaturmien tarkempi analyysi menossa Tapaturmaindikaattoreista puuttuvat sosiodemografiset ja sosioekonomiset muuttujat, jotta saataisiin selville syrjäytymisvaarassa olevat eli työelämän ja koulutuksen ulkopuolelle jääneet Tiedetään kuitenkin (esim. Engström ym. 2002, Niemelä ym. 2008), että tapaturmilla ja sosioekonomisilla tekijöillä on yhteys Sosiaalihuollon, sivistystoimen ja työvoimatoimen ja terveydenhuollon tietojen yhdistäminen
VAKAAT Vanhusten kaatumisten ehkäisyn hyvät käytännöt 2010-2013 Erikoissuunnittelija Kirsi-Marja Karjalainen, ESTER-hanke
MIKSI? 2792 kaatumista vanhusten kotihoidossa, asumispalveluissa ja laitoshoidossa Kouvolalassa vuonna 2011 Lähde: TAPE-ohjelma
Monialaisella yhteistyöllä syntyy tuloksia Työryhmän itsearvioinnissa sanottua: Omassa työssä asiakaspinnassa voi suoraan hyödyntää saatua tietoa. Tietoa on voinut levittää omassa työyhteisössä, ja sitä kautta vaikuttaa toivottavasti ennaltaehkäisevästi vanhusväestön piirissä, mikä tietysti on työryhmän työn tavoite Saanut laaja-alaisemman näkökentän alueen toimijoihin ja kuullut muiden mielipiteitä kaupungin toimintatavoista.
Olen saanut uutta ajateltavaa omaan työhöni nähden. Alkanut ajattelemaan mitä voisi omalla työpisteellä tehdä toisin jotta kaatumisia saataisi ehkäistyä tehokkaammin. Olen oppinut tuntemaan samassa organisaatiossakin työskenteleviä ihmisiä, on helpompi ottaa jatkossa tarv. yhteyttä kun jo tuntee henkilön. Olen vienyt tietoa eteenpäin omassa työyksikössäni muille kollegoilleni ja opiskelijoille.
Herättelyä oman työn tekemiseen, käsiteltyjen asioiden työhön soveltamista ja työyhteisön informointia. Vanhustyön lisääntyvä arvostus, työntekijöiden arvostaminen entistä enemmän.
Mitä käsitellyistä teemoista jäi tärkeimpänä mieleen? D-vitamiinin ja proteiinin tärkeys iäkkään ravitsemuksessa Iäkkään ja työikäisen erilaiset ravintosuositukset
Tasapainoa ja lihaskuntoa parantavan liikunnan merkitys kaatumisten ehkäisyssä ja se, miten huonokuntoisiakin vanhuksia voidaan kuntouttaa Asumispalveluille ja kotihoidolle järjestetyt liikuntakoulutukset Kuntosaliliikunnan ja päivittäisen liikunnan merkitys
Lääkityksen kokonaisarviointi: usein tekemättä, apteekit voivat tehdä pyynnöstä, myös epäsopivia lääkkeitä käytössä D-vitamiinin puutos yleistä iäkkäillä, d- vitamiinilisän tärkeys Lääketietokannat mm. fimean käyttö.
Erilaiset syyt näön heikkenemiseen Optikkojen kotikäyntimahdollisuus Valon tarpeen lisääntyminen ikääntyessä, yövalo Optikon työn laaja-alaisuus ja ammattitaito voi paremmin hyödyntää jatkossa Huonon näön yhteys kaatumisriskeihin Näköaistin tarkuuden ja "laajuuden" muuttuminen ja hahmottamisen heikentyminen iän myötä
Kotihoidon liikunta- ja liikkumiskyvyn testauskoulutukset Käytännössä oppii parhaiten! Kiitos mielekkäästä koulutuspäivästä! Selkeä, innostava. Koulutuksen myötä tavoitteena tukea, selkeyttää kuntouttavaa hoitotyötä -> mahdollisuus selkeään helposti kotona toteutettavaan arviointiin liikkumisen osalta osana asiakkaankokonaisvaltaista hoitoa. Myös liikkumisen kirjaus yhdenmukaista, tiedonkulku yhteistyökumppaneille sujuvaa/ kootut tiedot yhdessä kohdassa.
Kaatumisten ehkäisyn hyvät käytännöt iäkkäiden asumispalveluissa Tulossa pilottiyksiköiden vetämät työpajat syksyllä
Yksikön nimi Vastuuhenkilö Kokeiltava toiminta Toimenpiteet Tähteen palveluasunnot Ravimiehentien palveluasunnot Mäkikylän palvelukeskus, Ruusulan palvelukoti Valkealakoti Heli Nikunen ja Taina Mäntynen, Jaana Venäläinen Tiina Valjakka ja Sari Juhanko Ulla Leskijärvi ja Erja Koivisto Enni Ollikainen, Marjo Kattelus ja Anu Turunen Lonkkasuojahousujen käytön tehostaminen ja D-vitamiinilisä asukkaille, liikunnanohjaus D-vitamiinilisä asukkaille ja ravitsemushoidon tehostaminen Perusliikunnan lisääminen asukkaille D-vitamiinilisän ja proteiinin käytön edistäminen ja kaatumisen riskin arviointi 23.3. ja 5.4. omaisten ilta henkilöstön motivointi ja koulutus liikunnanohjaukseen, hankittu välineistöä, testaukset, säännölliset liikuntatuokiot, kaikille D-vit 20 mikrog/vrk Ravitsemusterapeutin konsultaatiot Iltapuuro lisätty aterioihin Pehmeän ravinnon laadun parantaminen D-vit 20 mikrog/vrk D-vitamiinitason mittaaminen ennen ja jälkeen Henkilöstön liikunnanohjaus 2 liikuntaryhmää Henkilökohtaiset ohjelmat Liikunta kirjattu hoito- ja palvelusuunnitelmiin Omaiset mukaan Kerran viikossa liikuntatoimintaryhmä Kaikille D-vitamiini Omaisten ohjaus, arviointilomakkeiston kartoitus menossa Iltapuuro klo 20, ravinnon rikastaminen, MNA-testaus, lonkkahousujen käyttöä tehostettu ja ohjausta lisätty, liikuntavälineistöä hankinnassa
Tavoitteena KAAOS-klinikka Kouvolaan Kaatumis- ja osteoporoosiklinikan (KAAOS-klinikka) toiminnalla voidaan vähentää kaatumisia ja niiden seurauksena syntyviä vammoja lähes 30 prosenttia. Onkin perusteltua suositella KAAOS-klinikkatoiminnan laajentamista koko Suomeen (Mika Palvanen ym. 2012) Muistipoliklinikan toiminnan laajentaminen kaatumisten ehkäisyyn- vastuulääkäritoiminta Geriatrinen keskus, johon vastaanotoilta ja muista yksiköistä ohjataan kaatuilevia ja kaatumisvaarassa olevia vanhuksia Tiedon tuottaminen, interventiot ja seuranta Startkeskuksessa
AMIS-TAPE Ammattiin opiskelevien tapaturmien seuranta ja ehkäisy -hanke 2010-2012 Toteutetaan yhteistyössä Start-keskuksen ja Kouvolan seudun ammattiopiston (KSAO) kanssa
Amis-TAPE Lähtökohta: ammattiopistoilta puuttuu väline tapaturmien systemaattiseen seurantaan. Kuitenkin ammattiopistossa opiskelee suuri joukko nuoria, jotka kuuluvat ikänsä puolesta tapaturmien riskiryhmään. Lisäksi suuri osa heistä valmistuu suuren tapaturmariskin ammatteihin. Tavoite: Ammattiopiston käyttöön on kehitetty internetissä toimiva tapaturmien tilastointi- ja seurantaohjelma TAPE sekä henkilökunta on koulutettu ja motivoitu käyttämään ohjelmaa.
Amis-TAPE Säännölliset työkokoukset KSAO:n henkilökunnan kanssa Opettajien kouluttaminen ja motivointi ohjelman käyttöön Tapaturmakysely opiskelijoille ja opettajille Vapaa-ajan tapaturmiin liittyviä infotilaisuuksia opiskelijoille Työturvallisuuskoulutukset opettajille Katutaulukampanja Kouvolassa (tulossa marraskuussa) Amis-TAPE:a markkinoitu myös muihin ammattiopistoihin