TASAPAINO- POLIKLINIKKA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TASAPAINO- POLIKLINIKKA"

Transkriptio

1 TASAPAINO- POLIKLINIKKA Maiju Torkkeli Sairaanhoitaja AMK, tasapainohoitaja Porin kaupunki/ terveys- ja sairaalapalvelut/geriatrian PKL Satasairaala

2 TASAPAINOPOLIKLINIKKA Toiminta Porin kaupunginsairaalassa alkoi vuonna 2013 Toimintamallin kehittäjä geriatri, ylilääkäri Maritta Salonoja Nykyisessä toimintamallissaan tilanteisiin muuttuva ja mukautuva konsepti. Henkilökunta muokkaa toimintaansa potilaslähtöisesti tarpeen mukaan. Noin 100 potilasta vuodessa moniammatillisella tasapainovastaanotolla.

3 TASAPAINOPOLIKLINIKAN TAVOITE Tavoitteena potilaan turvallinen kotona olo. (kaatumispelko, avuntarpeen lisääntyminen, vammat, laitoshoito) Selvitellään kaatumisen syitä, sekä ennaltaehkäistään uusia kaatumisia ja niistä mahdollisesti johtuvia/johtuneita murtumia. Laaja-alainen moniammatillinen arvio kaatumiseen vaikuttavista tekijöistä.

4 TASAPAINOPOLIKLINIKALLE Satasairaalan yhteispäivystyksestä Oman talon osastoilta (T5- Lonkkaliukumäki, T3 + muut osastot) Terveyskeskuslääkäreiltä Muistihoitajilta Yksityispuolelta Ensikäyntejä ja kontrollejakin satunnaisesti. Kontrollit myös muualle, kuten muistipuolelle.

5 TASAPAINOPOLIKLINIKAN TIIMI Lääkäri 0,5 päivää viikossa (keskiviikko-iltapäivisin) Sairaanhoitaja Fysioterapeutti-Geronomi Yhteistyössä GER PKL hoitajat, muistihoitajat, osteoporoosihoitaja, sisätautihoitajat, sihteerit. Vanhuspalveluista kotihoito, palveluohjaajat.

6 TASAPAINOPOLIKLINIKAN POTILASRYHMÄT KAATUILEVAT/ HUIMAUSPOTILAAT LONKKAMURTUMAKONTROLLIT OSASTOLTA (PIENENERGISET LUUNMURTUMAPOTILAAT) MOLEMMISSA POTILASRYHMISSÄ TAVOITTEENA ON KAATUMISTEN JA MURTUMIEN EHKÄISY JA TOIMINTAKYVYN PALAUTTAMINEN JA YLLÄPITO. MYÖS KAATUILUSTA JOHTUVAAN TERVEYDENHUOLLON PALVELUNTARPEEN VÄHENEMISEEN PYRITÄÄN!

7 TASAPAINOPOLKU esimerkki 1 Kaatuminen kotona -> Päivystys Päivystys -> lähete tasapainopolille -> LRI katsoo ja määrittää etukäteistoimet Fysioterapeutti kotikäynnille Hoitajakäynti + labrat Moniammatillinen vastaanotto (lääkäri, sairaanhoitaja ja fysioterapeutti) ->jatkosuunnitelmat, kontrollit, ohjaukset.

8 TASAPAINOPOLKU esimerkki 2 Kaatuminen kotona -> MURTUMA -> päivystys Leikkaus -> siirtyminen lonkkaliukumäen toimintamallin mukaisesti kuntoutukseen PKS os. T5, josta kotiutuessa lähete tasapainopoliklinikan kontrolliin, noin 2-3 kk kuluttua. Fysioterapeutin kotikäynti ja arviokäynti tasapainohoitajalla. Edeltävästi tehdään osastolta käsin jo tutkimuksia, ja kaikkien em. edeltävien toimien ja käyntien tulokset yhdistetään moniammatillisella lääkärikäynnillä. Jatkohoito- ja kuntoutussuunnitelma, esim. luustolääkityksen ohjauskäynti osteoporoosihoitajalla

9 TASAPAINOHOITAJAN TYÖNKUVA Hoitajakäynti lääkärin vastaanottoa edeltävästi. Sisällöllisesti hieman eroavainen käynti siitä riippuen, onko kyseessä kaatuileva potilas vai lonkkamurtuma-kontrolliin tuleva potilas. - Aikojen varaaminen hoitajalle ja lääkärille, kutsut, verikokeiden ja muiden tarvittavien aikojen varaaminen (esim. luustontiheysmittaus, pään TT), hammashoidosta muistuttaminen. - Hoitajakäynnillä selvitetään potilaan ja omaisen kanssa yhdessä mm. taustatiedot, toimintakyky, kaatumiseen johtaneita syitä ja käytössä oleva lääkitys. - Mitataan verenpaine (lyhyt ortostaattinen koe). Kiputilanteen kartoitus! - Jalkojen kunnon tarkistus, näkö- ja kuuloselvitys. - Testit: MMSE+ kellotaulu, MNA, GDS-15, Audit, IADL ja ADL. - FRAX-laskuri - Nukkuminen - Ruokailutottumukset, ohjausta ikääntyneen ruokavaliosta. - MONIAMMATILLISEEN PALAVERIIN OSALLISTUMINEN, OHJAUS TARV. PALVELUIDEN PIIRIIN.

10 FYSIOTERAPEUTTI/ GERONOMIN TYÖNKUVA Kotikäynti asiakkaan liikunta- ja toimintakyvyn, kaatumisriskitekijöiden ja apuvälinetarpeen arvioimiseksi asiakkaan elinympäristössä. Arviointikäynnillä suositeltavaa olla mukana myös asiakkaan omainen tai kotihoidon työntekijä. Asiakkaan yksilöllisen liikuntaohjelman laadinta, ohjaus, koordinointi ja seuranta sekä ryhmäliikuntaan ohjaaminen, jos mahdollista. Asiakkaan muistin, mielialan ja ravitsemustilan arviointia Asiakkaan palvelutarpeen arviointia Asiakkaan ja hänen omaisen kokonaisvaltainen ohjaus ja neuvonta asiakkaan kotona pärjäämisen tukemiseksi Tasapainoklinikan moniammatilliseen geriatriseen arviointityöryhmään osallistuminen Yhteistyö asiakkaan hoitoon ja palveluihin osallistuvien tahojen kanssa

11 MONIAMMATILLINEN PALAVERI Laaditaan potilaan, lääkärin, omaisen tai potilaan edustajan (esim. kotihoito), tasapainohoitajan ja fysioterapeutin kanssa KAATUMISTEN EHKÄISYN TOIMINTASUUNNITELMA. Sovitaan aikataulu, lisätutkimukset, toimenpiteet ja toteuttajat. MOTIVOINTIA, elämänlaadun kohentamista/ylläpitoa, tukea ja ohjausta. Yhteystiedot!

12 KEHITTÄMISAJATUKSIA Lääkäriresurssin vahvistaminen, toiveissa 1 kokonainen päivä/vko. Toiminnan vaikuttavuuden seuranta, säännöllisen seurannan järjestäminen (käynnit, soitot?) Lonkkamurtumien ennaltaehkäisyn parantaminen lisäämällä yhteistyötä Satasairaalan päivystys/päivystysosaston ja oman organisaation sisällä (avoterveydenhuolto), jatkossa tulossa 75-vuotiaiden terveystarkastuksia.

Kaatumisvaaran arviointiprosessit - JIK ky:n mallit

Kaatumisvaaran arviointiprosessit - JIK ky:n mallit Kaatumisvaaran arviointiprosessit - JIK ky:n mallit Kaatumisten ehkäisy, alueellinen koulutusiltapäivä 17.1.2019 Hanna Leskelä / Ikääntyneiden palveluiden vastuualueen ft Kaatumisvaaran arvioinnin kehittäminen

Lisätiedot

Kaatumisvaaran arviointiprosessit

Kaatumisvaaran arviointiprosessit Kaatumisvaaran arviointiprosessit JIK ky:n mallit Hanna Leskelä / Ikääntyneiden palveluiden vastuualueen ft Kaatumisvaaran arvioinnin kehittäminen JIK:ssä Kehittämistyö aloitettu syksyllä 2015 Moniammatillinen

Lisätiedot

TOIMINTAMALLIT ASIAKKAAN KUNTOUTUMISEN TUKENA Riskimittari & tehostettu kotikuntoutus Sparrauspäivä 2 Kuusa

TOIMINTAMALLIT ASIAKKAAN KUNTOUTUMISEN TUKENA Riskimittari & tehostettu kotikuntoutus Sparrauspäivä 2 Kuusa TOIMINTAMALLIT ASIAKKAAN KUNTOUTUMISEN TUKENA Riskimittari & tehostettu kotikuntoutus Sparrauspäivä 2 Kuusa 19.9.2017 Anne-Mari Hakala & Eija Janhunen Mikä on riskimittari? Rai-pohjainen Excel-työkalu

Lisätiedot

KAATUMISET JA HUIMAUS. Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Rovaniemen ikäosaamiskeskus

KAATUMISET JA HUIMAUS. Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Rovaniemen ikäosaamiskeskus KAATUMISET JA HUIMAUS Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Rovaniemen ikäosaamiskeskus KAATUMISET JA HUIMAUS Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Rovaniemen ikäosaamiskeskus Sidonnaisuudet: Mundipharma,

Lisätiedot

TYÖNKUVAT. Gerontologinen sosiaalityö työkokous Saara Bitter

TYÖNKUVAT. Gerontologinen sosiaalityö työkokous Saara Bitter TYÖNKUVAT Gerontologinen sosiaalityö työkokous 18.11.2015 Saara Bitter MUISTIHOITAJA Muistihoitajalla tarkoitetaan etenevien muistisairauksien hoitoon perehtynyttä terveydenhuollon henkilöä. Muistihoitaja

Lisätiedot

Kuntoutus- ja sairaalapalvelut Porin perusturva Kaupunginsairaalasta kuntouttavaksi sairaalaksi

Kuntoutus- ja sairaalapalvelut Porin perusturva Kaupunginsairaalasta kuntouttavaksi sairaalaksi Kuntoutus- ja sairaalapalvelut Porin perusturva Kaupunginsairaalasta kuntouttavaksi sairaalaksi 15.1.2015 Anna-Liisa Koivisto, johtava lääkäri Maritta Salonoja, geriatrian ylilääkäri Tavoite Iäkkään selviytyminen

Lisätiedot

Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Päivi Ilkka

Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Päivi Ilkka Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Osasto A32 34-paikkainen akuutti sydäntautien vuodeosasto hoitoajat lyhyet; noin 4vrk nopea vaihtuvuus päivystyspotilaiden osuus 50 % kotiutuksia

Lisätiedot

Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas

Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas Outi Iharvaara Rai- seminaari 3.4.2013 Asiakkaan taustatiedot 78- vuotias yksin asuva mies, jolla todettu lievä Alzheimerin tauti. Aivoinfarkti x 2 Vaimo kuollut

Lisätiedot

TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter

TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter TYÖNKUVAT Vanhusneuvoston työkokous 5.10.2015 Saara Bitter LÄÄKÄRI Muistilääkäri on muistisairauksiin perehtynyt lääkäri, tavallisimmin geriatri, neurologian tai psykogeriatrian erikoislääkäri. Hän toimii

Lisätiedot

Optimimalli. Viitasaari 06.03.14

Optimimalli. Viitasaari 06.03.14 Optimimalli Viitasaari 06.03.14 TYÖRYHMÄ 1 PREVENTIO / X Seniorikeskus / pysäkki X Vertaisryhmät - päivärytmi TYÖIKÄISET SAIRASTUNEET: työn jatkajan harkinta, omat ryhmät / vertaistuki X Erityisesti yksin

Lisätiedot

Porin Perusturvan Mobiilitoiminnasta ja kotiuttamisesta

Porin Perusturvan Mobiilitoiminnasta ja kotiuttamisesta Porin Perusturvan Mobiilitoiminnasta ja kotiuttamisesta YL Katriina Lähteenmäki Yleislääketieteen ja Akuuttilääketieteen el Ensihoitolääketieteen erityispätevyys Päivystyslääketieteen erityispätevyys mobiilitoiminnan

Lisätiedot

Kukoistava Kotihoito. Yhteenvetoa kuntien nykytilasta kyselylomakkeiden pohjalta

Kukoistava Kotihoito. Yhteenvetoa kuntien nykytilasta kyselylomakkeiden pohjalta Kukoistava Kotihoito Yhteenvetoa kuntien nykytilasta kyselylomakkeiden pohjalta Miten palveluohjaus ja neuvonta toteutuvat tällä hetkellä kunnassa? Kunta Palveluneuvonta ja ohjaus erillinen yksikkönsä

Lisätiedot

Kuntouttava arviointijakso. GeroMetro Laura Euramo Osastonhoitaja, Kotikuntoutus

Kuntouttava arviointijakso. GeroMetro Laura Euramo Osastonhoitaja, Kotikuntoutus Kuntouttava arviointijakso GeroMetro 6.6.2018 Laura Euramo Osastonhoitaja, Kotikuntoutus Taustaa: Pilotti 6/2017 2/2018 Pilotti Matinkylä-Olarin ja Tapiolan alueilla 2 sairaanhoitajaa 5 lähihoitajaa Terapeutit

Lisätiedot

Kotkan malli. Tavoitteena toimintakyvyn ylläpitäminen ja kaatumisten ehkäisy. Alhainen kaatumisvaara. KaatumisSeula klinikka

Kotkan malli. Tavoitteena toimintakyvyn ylläpitäminen ja kaatumisten ehkäisy. Alhainen kaatumisvaara. KaatumisSeula klinikka Kotkan malli Itsearviointilomake 3. sektori Liikuntatoimi Sote Ei kaatumisen vaaratekijöitä Tavoitteena toimintakyvyn ylläpitäminen ja kaatumisten ehkäisy Aktiivisuuden tukeminen Ohjaus liikuntaryhmiin

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Kotihoidon, tukipalveluiden ja palveluohjauksen henkilökunnalle syksyllä 2014 1. Ikä Vastaajien määrä: 86

Lisätiedot

Pöytyän terveyskeskuksen osasto

Pöytyän terveyskeskuksen osasto PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Pöytyän terveyskeskuksen osasto TIETOA POTILAAN OMAISELLE Osasto Yläneentie 1 21870 RIIHIKOSKI Puh: 02 4864 1300 Pöytyän terveyskeskuksen osaston tehtävänä on: Antaa

Lisätiedot

KAATUMISSEULA-HANKE KOTKASSA. Anu Takala Fysioterapeutti Hankekoordinaattori

KAATUMISSEULA-HANKE KOTKASSA. Anu Takala Fysioterapeutti Hankekoordinaattori KAATUMISSEULA-HANKE KOTKASSA Anu Takala Fysioterapeutti Hankekoordinaattori PAIKALLINEN KEHITTÄMINEN Hankekoordinaattori 50% aloitti työn huhtikuussa 2015 Alkukartoitus 1. Paikalliset yhdistykset, järjestöt,

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät

Lisätiedot

Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla

Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla Erikoistutkija, KaatumisSeula-hankkeen projektipäällikkö Saija Karinkanta KAATUMINEN ON YLEISTÄ 1 joka kolmas yli 65-vuotias kaatuu vuosittain näistä puolet

Lisätiedot

Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen

Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen (Versio 1) - Oulun kaupunki Sote tuotanto 24.1.2014 Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen Luokka Tarkoitus Prosessin

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 7.4.2017 1 Työpajan antia 28.3.2017 7.4.2017 riitta.nahkiaisoja@poskelappi.fi 2 Työpajan antia 28.3.2017 / 1 Palveluneuvonta ja ohjaus

Lisätiedot

SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus. Selvitys muistisairaiden hoidosta Lapissa Projektipäällikkö kk Leila Mukkala

SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus. Selvitys muistisairaiden hoidosta Lapissa Projektipäällikkö kk Leila Mukkala SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Selvitys muistisairaiden hoidosta Lapissa 10.4.2015 Projektipäällikkö kk Leila Mukkala Vastaajat Kemijärvi Kolari Muonio Pello Enontekiö Ranua Savukoski

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 20.10.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)

Lisätiedot

LUUSTOINFON JA ASKO-KURSSI

LUUSTOINFON JA ASKO-KURSSI Luustotiedon ajankohtaispäivät 27.11.2013 Helsinki LUUSTOINFON JA ASKO-KURSSI Pirjo Hulkkonen, Etelä-Karjalan keskussairaala, EKSOTE Iiris Salomaa, KAAOS-klinikka, Lahden kaupunki Pauliina Tamminen, Suomen

Lisätiedot

Sisäinen hanke/suunnitelma

Sisäinen hanke/suunnitelma Sisäinen hanke/suunnitelma 10.2.2015 Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman tavoitteena mm. ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan toiminnan vahvistaminen, kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Ohjelman

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS. Jämsän Terveys Oy Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Kotihoidon palveluvastaava Riitta Pasanen

KOTIKUNTOUTUS. Jämsän Terveys Oy Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Kotihoidon palveluvastaava Riitta Pasanen KOTIKUNTOUTUS Jämsän Terveys Oy Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Kotihoidon palveluvastaava Riitta Pasanen JÄMSÄN TERVEYS OY Pihlajalinnan ja Jämsän kaupungin perustama yhteisyritys 1.9.2015 Kotihoito:

Lisätiedot

Lonkkamurtumapotilaan vaikuttava kuntoutus. Tiina Huusko LT

Lonkkamurtumapotilaan vaikuttava kuntoutus. Tiina Huusko LT Lonkkamurtumapotilaan vaikuttava kuntoutus Tiina Huusko LT 08.02.2018 Sidonnaisuudet Lonkkamurtuman KH suositustyöryhmän pj Luustoliiton hallitus Footer Text 2 Lonkkamurtumapotilan kuntoutus Kuntoutuksen

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI Asiakasohjauspäällikkö Kaisa Taimi Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen/ Tilaajaryhmä/ Tampereen kaupunki LAKI IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN TUKEMISESTA SEKÄ

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Lean periaatteet Arvon tuottaminen asiakkaalle Sellaisten turhien vaiheiden havaitseminen ja poistaminen, jotka eivät tuota lisäarvoa

Lisätiedot

Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja

Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Lääkärin rooli toimintakykyä tukevan ja edistävän työn korostamisessa Kunnon Hoitaja koulutus kaipaa tuekseen laajan organisaation tuen

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen

Lisätiedot

Miksi ehkäistä kaatumisia ja millä keinoin?

Miksi ehkäistä kaatumisia ja millä keinoin? Kuva: Jan Mika/Colourbox.com Miksi ehkäistä kaatumisia ja millä keinoin? ANNI KUIVINEN, FYSIOTERAPEUTTI SUUPOHJAN LLKY; KAATUMISSEULA HANKE /UKK-INSTISTUUTTI 2015-2016 Kaatumisia kannattaa ehkäistä, koska

Lisätiedot

OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN PALVELUOHJAUKSEN JA PALVELUTARPEEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄN V KOKOUS. Maanantaina Klo Äänekoskella

OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN PALVELUOHJAUKSEN JA PALVELUTARPEEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄN V KOKOUS. Maanantaina Klo Äänekoskella OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN PALVELUOHJAUKSEN JA PALVELUTARPEEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄN V KOKOUS Maanantaina 10.2.2014 Klo 12-16 Äänekoskella Asialista: 1. Kokouksen avaus 2. Edellisen kokouksen muistio 3.

Lisätiedot

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi?

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi? ASIAKASPALAUTE Tämän asiakaspalaute keskustelun tarkoituksena on asiakkaan saamien palveluiden kehittäminen. Kysymyksiin vastataan keskustelemalla asiakkaan (ja omaisen) kanssa. Kotihoidon työntekijä osallistuu

Lisätiedot

Työkyvynarviointi terveyskeskuslääkärin vastaanotolla. Haasteellinen arvio kokonaisuudesta. Terveyskeskuslääkäri Taru Paananen Keuruun terveyskeskus

Työkyvynarviointi terveyskeskuslääkärin vastaanotolla. Haasteellinen arvio kokonaisuudesta. Terveyskeskuslääkäri Taru Paananen Keuruun terveyskeskus Työkyvynarviointi terveyskeskuslääkärin vastaanotolla Haasteellinen arvio kokonaisuudesta Terveyskeskuslääkäri Taru Paananen Keuruun terveyskeskus Keuruun terveyskeskus Omalääkärimallin aikaan yhteistyölääkäri

Lisätiedot

Kaatumis-ja osteoporoosiklinikka kaatumisia ja murtumia ehkäisemässä Näin meillä - seminaari 16.9.2014 Iiris Salomaa ft AMK - Kaatumistapaturmat ja murtumat - Ennaltaehkäisy, hoito ja kuntoutus - IKINÄ

Lisätiedot

Rai- vertailukehittämisen seminaari. 27.9.2012 Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko

Rai- vertailukehittämisen seminaari. 27.9.2012 Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko Rai- vertailukehittämisen seminaari 27.9.2012 Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko Eksote kartalla Etäisyyksiä Lappeenrannasta: Helsinkiin 220 km Pietariin 230 km Venäjän rajalle 35 km Terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN

Lisätiedot

Akuutti arviointi- ja kotikuntoutusyksikkö (AAKU) Kesäkuu Järvenpää

Akuutti arviointi- ja kotikuntoutusyksikkö (AAKU) Kesäkuu Järvenpää Akuutti arviointi- ja kotikuntoutusyksikkö (AAKU) Kesäkuu 2017 Järvenpää 12.6.2017 Taustaa.. Tehostettu kotihoito organisoitiin Vantaalla uudelleen 1.1.2017 alkaen: kotisairaala ja kotihoidon yöhoito siirtyivät

Lisätiedot

Toimintakykyä edistävä hoitotyö ja sen johtaminen. Pia Vähäkangas, TtT Projektipäällikkö Asiantuntija

Toimintakykyä edistävä hoitotyö ja sen johtaminen. Pia Vähäkangas, TtT Projektipäällikkö Asiantuntija Toimintakykyä edistävä hoitotyö ja sen johtaminen Pia Vähäkangas, TtT Projektipäällikkö Asiantuntija Aiheeseen liittyviä käsitteitä Toimintakyky, toimijuus, kuntoutuminen, toimintavajeet, toimintaedellytykset

Lisätiedot

Asiakas- ja potilastietojen käyttö ja hyöty hoidon jatkuvuuden näkökulmasta

Asiakas- ja potilastietojen käyttö ja hyöty hoidon jatkuvuuden näkökulmasta Asiakas- ja potilastietojen käyttö ja hyöty hoidon jatkuvuuden näkökulmasta case: Porin perusturvan mobiilitoiminta YL Katriina Lähteenmäki Akuuttilääketieteen el Yleislääketieteen el Ensihoitolääketieteen

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)

Lisätiedot

Lääkityksen arvioinnin tarpeita kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoidon asiakkailla

Lääkityksen arvioinnin tarpeita kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoidon asiakkailla Lääkityksen arvioinnin tarpeita kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoidon asiakkailla Ikäihmisten lääkkeidenkäytön järkeistämisverkosto 6.2.2014 Matti Mäkelä 6.2.2014 Järkeistystarpeita / Matti Mäkelä 1

Lisätiedot

Kaatumista ehkäisemässä: IKINÄ-malli ja RAI-integraatio

Kaatumista ehkäisemässä: IKINÄ-malli ja RAI-integraatio Kaatumista ehkäisemässä: IKINÄ-malli ja RAI-integraatio Anne Heikkilä, hoitotyön vastaava, ikääntyneiden palvelut 2 Iäkkäiden henkilöiden kaatumistapaturmat Yleisin suomalaisten ikäihmisten tapaturmatyyppi

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 2.3.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 2.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2010 1 59 LAUSUNTO KAHDESTA VANHUSTEN KUNTOUTUSPALVELUJEN KOKONAISUUTTA KOSKEVASTA TOIVOMUSPONNESTA Terke 2009-2185 Esityslistan asia TJA/15 TJA Terveyslautakunta päätti

Lisätiedot

I&O kärkihanke: Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon (OSSI-hanke ) IÄKKÄIDEN

I&O kärkihanke: Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon (OSSI-hanke ) IÄKKÄIDEN I&O kärkihanke: Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon (OSSI-hanke 2016-2018) IÄKKÄIDEN LÄÄKEHOIDON MONIAMMATILLINEN ARVIOINTI = ILMA OMAIS- JA PERHEHOITOON

Lisätiedot

Vanhustenhuolto 1.1.2017 alkaen: Vastuut ja roolit. 9.3.2016 v. 7. (Esimiesasemassa olevat numeroitu)

Vanhustenhuolto 1.1.2017 alkaen: Vastuut ja roolit. 9.3.2016 v. 7. (Esimiesasemassa olevat numeroitu) 1 Vanhustenhuolto 1.1.2017 alkaen: Vastuut ja roolit 9.3.2016 v. 7 (Esimiesasemassa olevat numeroitu) Viranhaltija Roolit Vastuut 1) Asiakkuuspäällikkö Kaisu Korpela Strateginen johtaminen - Erityisasumisen

Lisätiedot

Palvelutarpeen arviointiprosessi - Yhdessä olemme enemmän

Palvelutarpeen arviointiprosessi - Yhdessä olemme enemmän Palvelutarpeen arviointiprosessi - Yhdessä olemme enemmän Asiakas ja omainen Palvelutarpeen arviointiin ohjautuminen Palvelutarpeen arviointi ja palveluohjaus Säännöllisen kotihoidon asiakkuus alkaa Moniammatillinen

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA ARVIOINTIJAKSO Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KehittäjätyöntekijäOuti Sassali-Riipi

KUNTOUTTAVA ARVIOINTIJAKSO Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KehittäjätyöntekijäOuti Sassali-Riipi KUNTOUTTAVA ARVIOINTIJAKSO 13.3.2018 Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KehittäjätyöntekijäOuti Sassali-Riipi Kuntouttava arviointijakso Tarkoituksena asiakkaan toimintakyvyn

Lisätiedot

Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala

Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala 7.8.2017 Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala Palveluneuvon tavoite ja tarkoitus Tunnistetaan asiakkaan palvelun tarve yhdessä asiakkaan kanssa Palveluneuvossa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) 26 Asianro 4436/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) 26 Asianro 4436/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 26 Asianro 4436/00.02.03/2013 Minna Reijosen kirje 10.4.2013 Nilsiä-neuvottelukunnalle Minna Reijonen on toimittanut 10.4.2013 sähköpostitse kirjeen Nilsiäneuvottelukunnalle.

Lisätiedot

Eksoten palliatiivisen hoidon yksikkö. Sh YAMK Anne Tiainen Palliatiivinen yksikkö, Eksote

Eksoten palliatiivisen hoidon yksikkö. Sh YAMK Anne Tiainen Palliatiivinen yksikkö, Eksote Eksoten palliatiivisen hoidon yksikkö Sh YAMK Anne Tiainen Palliatiivinen yksikkö, Eksote 8.9.2017 Eksote kartalla Perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito ja sosiaalihuolto samassa organisaatiossa Perustettu

Lisätiedot

Laatija: Potilasturvallisuusvastaava Ann-Christin Elmvik Elokuu 2015

Laatija: Potilasturvallisuusvastaava Ann-Christin Elmvik Elokuu 2015 (Käännös) Laatija: Potilasturvallisuusvastaava Ann-Christin Elmvik Elokuu 2015 IKINÄ-TOIMINTAMALLIN KUVAUS JA TOIMINTAMALLIN TOTEUTUS PARAISTEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSOSASTOLLA 1. Tausta Terveydenhuoltoyksikössä

Lisätiedot

Merja Karjalainen Miia Tiihonen Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä, Suonenjoki

Merja Karjalainen Miia Tiihonen Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä, Suonenjoki Merja Karjalainen Miia Tiihonen Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä, Suonenjoki Valmistelut: Alueen omahoitaja: Terveyskeskuksen lääkelista, tekstit, laboratoriotulokset Hoivakodin hoitaja: Talon lääkelista,

Lisätiedot

VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE

VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE LIITE 3 1(7) VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE Kanta-Kauhavan kotihoito K u n t a y h t y m ä K a k s i n e u v o i n e n I k ä i h m i s t e n p a l v e l u t K o t i h o i t o K a n t a - K a u h a v a 3 /

Lisätiedot

ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015

ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015 Epäily muisti-ongelmasta ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015 Muistiasiakkaan (+65) palvelupolku Keski-Pohjanmaalla LUONNOS 13.3.2015 Asiakas ja läheiset Ennakoiva työ Daalia/Ikäneuvola/palveluohjaus/infot

Lisätiedot

Kotihoidon kriteerit alkaen

Kotihoidon kriteerit alkaen Kotihoidon kriteerit 1.1.2017 alkaen Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite Kotihoidon kriteerit Toimintakyky Palvelun tarve Palvelun määrä Palvelun tavoite Asioiden hoitoon liittyvissä

Lisätiedot

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen Muistipolku Tämä esite on tarkoitettu muistisairaille ja heidän läheisilleen. Esitteeseen on kirjattu palveluita, joita sairastunut voi tarvita sairautensa eri vaiheissa. Esite auttaa valitsemaan jokaiselle

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä työkokouksessa

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä työkokouksessa Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä 15.11.2017 työkokouksessa Kotikuntoutus Kotikuntoutus on moniammatillista, tavoitteellista ja määräaikaista kotona

Lisätiedot

Porin perusturvan mobiilitoiminta

Porin perusturvan mobiilitoiminta Porin perusturvan mobiilitoiminta YL Katriina Lähteenmäki Akuuttilääketieteen el Yleislääketieteen el Ensihoitolääketieteen erityispätevyys Päivystyslääketieteen erityispätevyys Porin perusturvan yhteistoiminta-alue

Lisätiedot

Kotkan kotihoidon kehittäminen: vastuuhoitajuudella lisäarvoa asiakkaalle

Kotkan kotihoidon kehittäminen: vastuuhoitajuudella lisäarvoa asiakkaalle Kotkan kotihoidon kehittäminen: vastuuhoitajuudella lisäarvoa asiakkaalle Sara Haimi-Liikkanen Kehittämiskoordinaattori Lappeenranta 9.10.2013 Kotihoito on ennaltaehkäiseviä ja toimintakykyä edistäviä

Lisätiedot

PALKOn avoin seminaari

PALKOn avoin seminaari PALKOn avoin seminaari 22.11.2016 22.11.2016 1 PALKOn jäsenet ja jaostot PALKON SUOSITUSPROSESSI Potilaat Viranomaiset (Kela ym.) Terveydenhuollon palveluiden järjestäjät Terveydenhuollon palveluiden tuottajat

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN ARVIOINTIPROSESSI ja. varhaisen puuttumisen tunnisteet

PALVELUTARPEEN ARVIOINTIPROSESSI ja. varhaisen puuttumisen tunnisteet PALVELUTARPEEN ARVIOINTIPROSESSI ja varhaisen puuttumisen tunnisteet Katriina Niemelä 4.4.2013 Sisältö Mitä on palvelutarpeen arviointi? määrittely Esimerkki palvelutarpeen arviointiprosessista ja sen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 23.3.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 23.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2010 1 83 2.3.2010 pöydälle pantu asia LAUSUNTO KAHDESTA VANHUSTEN KUNTOUTUSPALVELUJEN KOKONAISUUTTA KOSKEVASTA TOIVOMUSPONNESTA Terke 2009-2185 Esityslistan asia TJA/12

Lisätiedot

SenioriKaste. Johtajat

SenioriKaste. Johtajat SenioriKaste Johtajat 2.11.2015 Hanketyöskentely Hanke tukee kuntien omaa kehittämistyötä Järjestämällä mm. kaikille yhteisiä työkokouksia (vertaistuki ja hyvien käytäntöjen jakaminen), seminaareja, koulutuksia

Lisätiedot

Kotikuntoutus 11.06.2015 Tuula Holappa

Kotikuntoutus 11.06.2015 Tuula Holappa Kotikuntoutus Kotikuntoutusprojekti 2014 Osa TampereSenior- hanketta, jossa tavoitteena mm.: Tukea kotona asumista kehittämällä ja lisäämällä kotiin tuotavia palveluja. Luopua sairaalassa asumisesta, jolloin

Lisätiedot

KOTIHOITO SATEENVARJO Liikkuva mielenterveystyö peruspalveluissa

KOTIHOITO SATEENVARJO Liikkuva mielenterveystyö peruspalveluissa KOTIHOITO SATEENVARJO Liikkuva mielenterveystyö peruspalveluissa Hannele Peräkoski, Taina Heikkinen Projektityöntekijä Sairaanhoitaja Tikkurilan sosiaali ja terveyskeskus 27.3.2007 TOIMINTA ALUEEN HENKILÖSTÖ

Lisätiedot

Tasapaino-kuntoutusketju Turun malli 25.1.2013. Aoh Tiina Pitkänen Lääkinnällinen kuntoutus, Turun Sote

Tasapaino-kuntoutusketju Turun malli 25.1.2013. Aoh Tiina Pitkänen Lääkinnällinen kuntoutus, Turun Sote Tasapaino-kuntoutusketju Turun malli 25.1.2013 Aoh Tiina Pitkänen Lääkinnällinen kuntoutus, Turun Sote 1 Kaatumisen ehkäisystä Kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisyn fysioterapiasuositus 18.11.2011 Kaatumisen

Lisätiedot

ENNALTAEHKÄISEVIEN JA KUNTOUTUMISTA TUKEVIEN TOIMINTATAPOJEN SEKÄ KEHITTÄMISTARPEIDEN KARTOITUS

ENNALTAEHKÄISEVIEN JA KUNTOUTUMISTA TUKEVIEN TOIMINTATAPOJEN SEKÄ KEHITTÄMISTARPEIDEN KARTOITUS ENNALTAEHKÄISEVIEN JA KUNTOUTUMISTA TUKEVIEN TOIMINTATAPOJEN SEKÄ KEHITTÄMISTARPEIDEN KARTOITUS Vastaa seuraaviin kysymyksiin valitsemalla itsellesi sopivin vaihtoehto. Avoimiin kysymyksiin voit vastata

Lisätiedot

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta WEBROPOL -KYSELY Kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta

Lisätiedot

Sairaanhoidollinen toiminta - Hoitotyö- v Valtuuston info

Sairaanhoidollinen toiminta - Hoitotyö- v Valtuuston info Sairaanhoidollinen toiminta - Hoitotyö- v. 2015-2016 Valtuuston info 6.6.2016 Pirjo Kejonen Hallintoylihoitaja Rajallisten henkilöstövoimavarojen kohdennus Hoitohenkilöstön resurssien kohdennus ja henkilöstömenojen

Lisätiedot

GERIATRINEN OSAAMISKESKUS. Laura Majander

GERIATRINEN OSAAMISKESKUS. Laura Majander GERIATRINEN OSAAMISKESKUS Laura Majander ETELÄ KARJALAN SOSIAALI JA TERVEYSPIIRI PERUSTETTU 2010 8 KUNTAA 133 000 ASUKASTA ALKUUN IMATRA MUKANA VAIN ERIKOISSAIRAANHOIDON OSALTA. 2016 MYÖS IMATRAN PTH LIITTYI

Lisätiedot

2) Terveystarkastusprosessi Työvoiman palvelukeskuksessa Terveystarkastus sisältää:

2) Terveystarkastusprosessi Työvoiman palvelukeskuksessa Terveystarkastus sisältää: 2) Terveystarkastusprosessi Työvoiman palvelukeskuksessa Terveystarkastus sisältää: lähettävän tahon ja yhteistyöhenkilöiden selvittely + tarvittavien lupien allekirjoittaminen tietojen vaihtoon eri viranomaisten

Lisätiedot

IKINÄ avainhenkilöiden koulutuspäivä Moduli III

IKINÄ avainhenkilöiden koulutuspäivä Moduli III IKINÄ avainhenkilöiden koulutuspäivä 20.2.2019 Moduli III Ohjelma: 8.30 Koulutuspäivän avaus Iiris Salomaa; ft YAMK 8.45 Gerastenia oireyhtymä potilaan tutkiminen Sirkku Lavonius; geriatri 10.00 Kahvitauko

Lisätiedot

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,

Lisätiedot

Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutus

Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutus Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutus Luokka Tarkoitus Prosessin omistaja Prosessin asiakkaat ja sidosryhmät Asiakkaiden tarpeet ja vaatimukset Prosessin lähtötilanne Prosessin lopputilanne Prosessin keskeiset

Lisätiedot

Kotona selviytymiseen apua tarvitsevat oululaiset

Kotona selviytymiseen apua tarvitsevat oululaiset Kotihoito Luokka Tarkoitus Prosessin omistaja Prosessin asiakkaat ja sidosryhmät Asiakkaiden tarpeet ja vaatimukset Prosessin lähtötilanne Prosessin lopputilanne Prosessin keskeiset resurssit Prosessin

Lisätiedot

Kuntaseminaari Eskoon Asiantuntijapalvelut

Kuntaseminaari Eskoon Asiantuntijapalvelut Kuntaseminaari 24.5.2017 Eskoon Asiantuntijapalvelut Ulla Yli-Hynnilä Henkilöstö esimies lääkäri (1) psykologi (3) psykiatrinen sairaanhoitaja (2) puheterapeutti (2) kuntoutussuunnittelija (1) toimintaterapeutti

Lisätiedot

Terveydenhoitaja Raija Rantala Liikuntasuositukset ja liikuntaneuvonta Kuulotutkimukset Verenpaineen mittaukset. Semppi-piste

Terveydenhoitaja Raija Rantala Liikuntasuositukset ja liikuntaneuvonta Kuulotutkimukset Verenpaineen mittaukset. Semppi-piste Helsinki 21.-22.4.2015 Terveydenhoitaja Raija Rantala Liikuntasuositukset ja liikuntaneuvonta Kuulotutkimukset Verenpaineen mittaukset Semppi-piste - Liikuntaneuvonta Terveysliikunta Ikääntyminen ja tasapaino

Lisätiedot

kotihoito palveluasuminen laitoshoito tukipalvelut

kotihoito palveluasuminen laitoshoito tukipalvelut MYÖNTÄMISPERUSTEET kotihoito palveluasuminen tehostettu palveluasuminen laitoshoito tukipalvelut Sisällys 1. Kotihoidon myöntämisperusteet.3 2. Palveluasumisen myöntämisperusteet 5 3.Tehostetun palveluasumisen

Lisätiedot

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA KOTIHOITO Fysioterapeutti Anne Kytölahti

KUNTOUTTAVA KOTIHOITO Fysioterapeutti Anne Kytölahti KUNTOUTTAVA KOTIHOITO 26.11.2015 Fysioterapeutti Anne Kytölahti Tietoa Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Hyvät mahdollisuudet aktiiviseen ja hyvään elämään! KOTIKUNTOUTUKSEN MALLI IKÄIHMINEN Vastuullinen

Lisätiedot

Työfysioterapeutin toiminnan laadun arviointi

Työfysioterapeutin toiminnan laadun arviointi Ohjeistus: Taulukko on työväline oman työsi kehittämiseen hyvien käytäntöjen mukaiseksi. Tarkastele työtäsi oheisessa taulukossa kuvattujen toimintojen mukaan. Voit käyttää taulukkoa yksittäisen tai usean

Lisätiedot

Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti

Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti Toiminnan painoalueet 2009 2013 Väestön liikkumisen ja fyysisen kunnon seuranta Liikkumisen turvallisuus Terveysliikunnan edistäminen Liikuntavammat Suomessa

Lisätiedot

Kotiutuskäytännöt Kokemäellä

Kotiutuskäytännöt Kokemäellä Kotiutuskäytännöt Kokemäellä Kotihoidon näkökulmia kotiutukseen Kokemäen nykytilanteesta Vuonna 2013 alkuvuodesta ollut viimeksi tk sairaalassa pitkäaikaisia potilaita Tk sairaalassa keskim. 10 kokemäkeläistä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (5) 335 Stj / Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite kuntouttavasta hoitotyöstä päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Tuomo Valokaisen

Lisätiedot

30.9.2013 KOIVUPIHAN HOIVAKODIN KUNTOUTUMISKODIN TOIMINTAMALLI

30.9.2013 KOIVUPIHAN HOIVAKODIN KUNTOUTUMISKODIN TOIMINTAMALLI KOIVUPIHAN HOIVAKODIN KUNTOUTUMISKODIN TOIMINTAMALLI 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä Koivupihan hoivakodista 3 2. Kuntoutumiskodin toimintamalli vuokaaviona 3 3. Vuokaaviossa esitetyt toimijat 4 4. Vuokaaviossa

Lisätiedot

Omaishoidon tuki asiakasohjausyksikössä

Omaishoidon tuki asiakasohjausyksikössä Omaishoidon tuki asiakasohjausyksikössä Omaishoidon maakuntapäivä 16.4.2019 Asiakasohjausyksikön johtaja Mirva Ämmälä Ikäkeskus- ikäihmisten asiakasohjausyksikkö Mikä asiakasohjausyksikkö? Nykymuotoisena

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Evijärvi, Kauhava, Lappajärvi Ikääntyminen voimavarana seminaari SYO, Kauhava 3.5.2011 Ikäpoliittinen ohjelma v. 2011-2015 Visio:

Lisätiedot

Konsti kotiin suunnattu tuki päihde- ja mielenterveysasiakkaille

Konsti kotiin suunnattu tuki päihde- ja mielenterveysasiakkaille Konsti kotiin suunnattu tuki päihde- ja mielenterveysasiakkaille Tampereen kaupunki Avopalvelut Mielenterveys- ja päihdepalvelut Ohjaaja Elina Laurila 25.03.2019 Kotikatko -pilotti 2014-2015 Pilotti aloitettiin

Lisätiedot

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA 1 ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA Toimintaohjeen tarkoituksena on antaa tietoa Espoon vanhusten palvelujen kotihoidon toimintaperiaatteista kuntalaisille, kotihoidon asiakkaille

Lisätiedot

Asiakasmaksulain ja asetuksen mukaiset laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakasmaksut alkaen

Asiakasmaksulain ja asetuksen mukaiset laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakasmaksut alkaen lautakunta 19.12.2018, Liite nro 1, (1/5) 1 Asiakasmaksulain ja laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakas AVOHOIDON MAKSUT Maksukatto 683,00 Terveyskeskusmaksu (lääkäri, käyntimaksu) ei peritä

Lisätiedot

Asiakasmaksulain ja asetuksen mukaiset laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakasmaksut alkaen

Asiakasmaksulain ja asetuksen mukaiset laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakasmaksut alkaen lautakunta 20.12.2017 liite nro 2 (1/7) Asiakasmaksulain ja laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakas 1 AVOHOIDON MAKSUT Maksukatto 691,00 683,00 Terveyskeskusmaksu (lääkäri, käyntimaksu) ei peritä

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY

HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY 14.06.2018 Perustettu 1.1993 Jäsenmäärä 136 Tarkoitus ja tavoite: Yhdistyksestä: - toimii muistisairauksien haittavaikutusten vähentämiseksi ja valvoo näistä sairauksista

Lisätiedot

Pia Vähäkangas Katriina Niemelä Anja Noro

Pia Vähäkangas Katriina Niemelä Anja Noro Lähijohtaja toiminnan kehittäjänä ja hoidon laadun turvaajana IKÄIHMISEN KUNTOUTUMISTA EDISTÄVÄN TOIMINNAN JOHTAMINEN koti- ja ympärivuorokautisessa hoidossa Pia Vähäkangas Katriina Niemelä Anja Noro Kirjan

Lisätiedot

KOTIHOIDON UUSI YHTEINEN VERKOSTO Toimiva kotihoito Lappiin - monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

KOTIHOIDON UUSI YHTEINEN VERKOSTO Toimiva kotihoito Lappiin - monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KOTIHOIDON UUSI YHTEINEN VERKOSTO 13.2.2018 Toimiva kotihoito Lappiin - monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Webropol-kyselymme kuntien tämänhetkisistä käytössä olevista arviointimenetelmistä ikäihmisten

Lisätiedot

AVH-POTILAAN JATKOHOIDON SUUNNITTELU JA TOTEUTUS

AVH-POTILAAN JATKOHOIDON SUUNNITTELU JA TOTEUTUS AVH-POTILAAN JATKOHOIDON SUUNNITTELU JA TOTEUTUS Avh-potilaista joka toiselle jää pysyvä haitta, puolelle heistä vaikea-asteinen. Toisaalta joka neljäs toipuu oireettomaksi, yli puolet omatoimisiksi ja

Lisätiedot

Muistisairaiden kotona asumisen tuen kehittäminen. Työryhmän V kokous Viitasaari 6.3.2014 klo 12-14.30

Muistisairaiden kotona asumisen tuen kehittäminen. Työryhmän V kokous Viitasaari 6.3.2014 klo 12-14.30 Muistisairaiden kotona asumisen tuen kehittäminen Työryhmän V kokous Viitasaari 6.3.2014 klo 12-14.30 1. Kokouksen avaus 2. Edellisen kokouksen muistio http://jkl.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/jyvaskyla/embeds/jyvaskyl

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Kotona kokonainen elämä Ikäihmisten

Lisätiedot