Työelämäpedagogi Mitä työelämäpedagogiikka on? millaisilla menetelmillä ja ratkaisuilla päästään siihen tavoitteeseen joka on asetettu ja tai olemassa toimitaan yhteistyössä koulutuksen järjestäjän ja työpaikan kanssa perehdytetään työpaikkaohjaaja niihin asioihin, joita hän voi, pystyy, osaa perehdyttää tarkastellaan osaamista kokonaisuuksina sekä organisaation että yksilön näkökulmista yhteisten käsitteiden ja toimintatapojen luominen mitä osaaminen työpaikoilla ja oppilaitoksissa tarkoittaa (miten se näkyy ja saadaan esille) miten perehdytetään ja perehdytys toteutetaan (on pedagogiikkaa) sovitaan yhteinen kieli (oppilaitos ja työpaikka) ja perustellaan koulutuksen tavoitteet
Kehittämiseen liittyvää kartoitetaan työpaikkoja (työpaikkakartoitus) tehdään osaamiskartoituksia ja koulutuskartoituksia miten vastataan kartoituksessa syntyneeseen tarpeeseen analysoidaan asiakaspintaa miten toteutetaan ja arvioidaan toteutumista johtopäätösten tekeminen on tärkeä organisaatiossa ei tarvitse olla välttämättä kuin yksi/kaksi, jotka hallitsevat tämän aihealueen selvitetään yrityksen ja oppilaitoksen yhteistyötä (myös teknologiaosaamisen kautta), miten osaamisvaatimukset kohtaavat ja miten voidaan koulutuksella madaltaa aitaa (voidella sukset oikein, Pertti), jotta siirtyminen työelämään mahdollistuu parhaiten
Sosiaalinen media, TVT:n hyödyntäminen onko työkaluja, puuttuuko osaaminen tai kiinnostus miten voitaisiin hyödyntää sosiaalista mediaa työpaikkaohjaajien koulutuksessa voiko verkossa tapahtuva korvata face to face koulutuksen erilaisten alustojen ja järjestelmien käyttäminen on haaste ja hallitsenko kaikki ne ja miten työpaikoilla mahdollistetaan ja osataan asiat ei korvaa vuorovaikutusta kohderyhmä täytyy olla oikea ja on hyvin alakohtainen facebookissa voi olla rajattu ryhmä ja ohjausta voidaan tehdä sen kautta
Koulutus -- valmennus hiljaisen tiedon siirtäminen ja hyödyntäminen pedagoginen osaaminen työpaikalla voisi tarkoittaa sitä, miten perehdytetään ja saadaan osaaminen siirtymään opiskelijalle/työssäoppijalle mikä ero on ohjauksella, valmentamisella, kouluttamisella kuka työpaikalla on henkilö, jolla on taidot ohjaukseen (vuorovaikutustaidot, ym.) millaisilla menetelmillä ohjausta tehdään osaako ohjattava kysyä ja onko halu oppimiseen vertaismentorointi
Oppimisympäristöosaaminen miten osaa valita oppimisympäristöt miten osaa kehittää oppimisympäristöjä miten työpaikalta löytyy hyviä oppimisympäristöjä ja mitä työpaikka voi tarjota tutkinnon perusteisiin nähden miten tunnen työympäristön ja selvitetäänkö työympäristön mahdollisuudet työelämälähtöinen ja työelämävaltainen, mikä ero ja mitä tarkoittaa
Arviointiosaaminen mikä ero on oppimisen ja osaamisen arvioinnilla miten arvioin tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta onko koulutuksella vaikuttavuutta (lisääntyykö osaaminen) ja miten se ilmenee ja voidaanko sitä jollain menetelmällä arvioida miten ennakoidaan ja arvioidaan millaisiin ammatteihin kulutusta tarvitaan
Verkosto- ja työyhteisöosaaminen millaisia verkostoja tarkoitetaan oppilaitoksessa on olemassa paljon verkostoja, mutta miten se liittyy omaan toimintaan liittyykö oma toiminta näihin olemassa oleviin ja miten niitä voisi hyödyntää mikä on vastuu ja valtuudet toimia olemassa olevien verkostojen kanssa onko sisäinen verkosto (oppilaat, opettajat, johtajat, hallinto) onko ulkoinen verkosto( työpaikat, yrtitykset, viranomaiset ym.)
Verkostojen ja pedagoginen johtaminen näkökulmana esim. projektien johtaminen verkostosta voi saada omaan työhön lisää osaamista miten motivoit verkostoa toimimaan edelleen aktiivisimmin diplomatian ja vuorovaikutuksen keinoin ohjataan/motivoidaan toimimaan tehokkaammin miten saan esimerkiksi sisäisen verkoston toimimaan paremmin henkilökohtaistamisen prosessien kehittäminen oppilaitoksen pedagoginen strategia miten kehitetään henkilöstön osaamista
OSAAJAT YRITYS-OPPILAITOSYHTEISTYÖVERKOSSA