OSAAVA TYÖELÄMÄPEDAGOGI AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA, 6 OP

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSAAVA TYÖELÄMÄPEDAGOGI AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA, 6 OP"

Transkriptio

1 OSAAVA TYÖELÄMÄPEDAGOGI AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA, 6 OP

2 1. Työelämäpedagogiikka ammatillisessa koulutuksessa 6 op Koulutuksen ennakkotehtävä... 9

3 OSAAVA TYÖELÄMÄPEDAGOGI AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA Osaava työelämäpedagogi -koulutus antaa osallistujalle laaja-alaisen osaamisen toimia kouluttajana työelämässä sekä mahdollisuuden syventää omaa työelämäosaamistaan. Koulutus syventää osallistujan pedagogista, johtamis- sekä verkosto- ja yhteistyöosaamista. Tavoitteena on luoda uudenlaisia ja innovatiivisia tapoja toteuttaa työelämäyhteistyötä ja työelämän kehittämistehtävää. Koulutus on tarkoitettu ammatillisen koulutuksen opettajille ja muulle työelämäyhteistyötä tekevälle henkilöstölle sekä työelämänedustajille. Sitä voidaan hyödyntää esimerkiksi työpaikkaohjaajien kouluttamisessa, uusien työntekijöiden perehdyttämisessä sekä työelämä/oppilaitosyhteistyön koordinoinnissa. Koulutus toteutetaan vuonna 2014 pääkaupunkiseudulla, Oulussa ja Etelä-Pohjanmaalla. Koulutuksen sisällöt ja toteutustapa räätälöidään osallistujien aiemman osaamisen ja työyhteisöjen kehittämistarpeiden mukaan. Lisätietoja koulutuksesta voi kysyä: Ville Krannila, Omnia p Esko Lähde, AEL p

4 1. Työelämäpedagogiikka ammatillisessa koulutuksessa 6op Koulutuspaikka: Karttalinkki: AEL, Kaarnatie 4, HELSINKI, Rakennus 5, 2.kerros, luokka Koulutuspäivien ohjelmat: Lähijakso päivä Työelämäpedagoginen perusosaaminen 8.30 Aamukahvi 9.00 Koulutuksen avaus 9.15 Osallistujien esittäytyminen ja yhteisiä tavoitteita 9.45 Osaava työelämäpedagogi ammatillisessa koulutuksessa -hankkeen esittely Tauko Osaamiskartan sisältöjen avaaminen Lounas, omakustanteinen Ennakkotehtävien (osaamiskartta) käsittely - itsearviointi, kehittämiskohteet sekä tavoitteet Kahvitauko Kehittämiskohteet ryhmittäin ja osallistujittain - osaamiskartta ja itsearviointi pohjana Työpaikkaohjaajakoulutuksen taustaa - merkitys ja tavoite Koulutuspäivä päättyy, jatkosuunnittelu ja palaute

5 2. päivä Pedagoginen osaaminen 8.30 Aamukahvi 9.00 Työssäoppiminen työelämäyhteistyön väylänä - työssäoppimisen prosessit - ammattiosaamisen näytöt - tutkinnon suoritus - oppisopimus 9.45 Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä (TYKE) - työelämäyhteistyö - kumppanuudet ja kokonaisratkaisut Tauko Kehittämistavoitteet ryhmittäin - miten jatketaan - mitä kehitetään Lounas, omakustanteinen Ryhmien kehittämistehtävät - organisaation tavoitteet - organisaation oma malli toimia Kahvitauko Kehittämiskohteet - henkilökohtaiset keskustelut Työpaikan omat lähteet - mitä materiaaleja ja lähteitä on organisaatiossa - mitä olemassa olevaa voidaan hyödyntää Koulutuspäivä päättyy, jatkosuunnittelu ja palaute

6 Lähijakso päivä Verkosto- ja yhteistyöosaaminen 8.30 Aamukahvi 9.00 Vuorovaikutus työelämäyhteistyössä Tauko Palautteen hyödyntäminen - palautteen kautta ja sen avulla ohjaaminen - sosiaalisen median keinot Työelämäyhteyksien ylläpito - miten kuunnellaan yrityksiä - miten koulutuksen järjestäjä ja yritys toimivat yhteistyössä Lounas, omakustanteinen Kehittämistyö ryhmittäin - jatketaan ohjatusti kehittämistyötä Kahvitauko Kehittämistyö ryhmittäin - jatketaan ohjatusti kehittämistyötä Koulutuspäivä päättyy, jatkosuunnittelu ja palaute

7 2. päivä Verkosto- ja yhteistyöosaaminen 8.30 Aamukahvi 9.00 Työelämän näkökulma, Pasi Karttunen, pääluottamusmies Konecranes Oy - mitä on aito työelämäyhteistyö? - mitä on työhön perehdyttäminen työpaikalla Tauko Erityistä tukea tarvitsevat ohjattavat - miten tuetaan työssäoppimisessa ja työelämäyhteistyössä Lounas, omakustanteinen Kehittämistyö ryhmittäin - jatketaan ohjatusti kehittämistyötä Kahvitauko Kehittämistyö ryhmittäin - jatketaan ohjatusti kehittämistyötä Koulutuspäivä päättyy, jatkosuunnittelu ja palaute

8 Lähijakso Johtamisosaaminen 8.30 Aamukahvi 9.00 Päivän avaus 9.15 Kehittämishankkeiden esittely Tauko Kehittämishankkeiden esittely Lounas, omakustanteinen Kehittämishankkeiden esittely Kahvitauko Kehittämishankkeiden esittely Koulutuksen päätös ja yhteenveto, ryhmähaastattelut Koulutuspäivä päättyy

9 2. Koulutuksen ennakkotehtävä Osaava työelämäpedagogi -koulutuksessa hyödynnetään osaamiskarttaa osallistujan ja hänen organisaationsa nykyisen ja tavoiteltavan osaamisen tunnistamisessa. Osaamiskartta on työväline osaamisen arviointiin ja kehittämiseen. Tuloksena saadaan henkilökohtaiset osaamisraportit, joita käytetään koulutuksen suunnittelun ja toteutuksen tukena. Koulutuksen ennakkotehtävänä jokainen arvioi omaa osaamistaan työelämäpedagogisen osaamiskartan avulla, joka on kuvattu osaamisympyränä (kuva 1) sekä osaamisalueet on avattu tarkemmin taulukossa 1. Ennakkotehtävä: Perehdy osaamisympyrään ja osaamisaluetaulukkoon. Pohdi mitä osaamista sinulla jo on, ja mitä asioita toivot oppivasi lisää tässä koulutuksessa. Kirjaa sen jälkeen osaamisesi ja tavoitteesi ehr.fi järjestelmään. Ohjeet ja tunnukset kirjaamiseen tulet saamaan erillisessä sähköpostissa. Kuva 1: Työelämäpedagoginen osaamiskartta (Korento & Kotimäki)

10 Taulukko 1: TYÖELÄMÄPEDAGOGIIKAN OSAAMISALUEET 1 Työelämäpedagogiikan perusosaaminen 1.1. Työelämäpedagogin työnkuvan hahmottaminen 1.2. Oman osaamiseni kehittäminen 1.3 Tiedottamis- ja markkinointiosaaminen 1.4. Vuorovaikutusosaaminen 1.5. Selvitys-, tutkimus- ja innovaatiotoimintaosaaminen 1.6. Sosiaalisen median sekä tieto- ja viestintätekniikan hyödyntäminen Osaamisalueet - tunnistan työelämäpedagogin rooliin liittyvät tehtävät sekä vastuun ja velvollisuudet - osaan hahmottaa työni sekä työelämän että ammatillisen koulutuksen näkökulmasta - osaan ottaa työelämäpedagogin roolin työskentelyssäni - osaan arvioida kriittisesti omaa osaamistani ja kehitystarpeitani - vastaanotan ja kerään palautetta työskentelystäni asiakkailta ja verkostoilta - hyödynnän saamaani palautetta osaamiseni kehittämisessä - osaan tiedottaa ammatillisesta koulutuksesta ja sen kehityslinjoista suunnitelmallisesti ja kohdennetusti - osaan tiedottaa työelämän toimintatavoista ja sen kehityslinjoista suunnitelmallisesti ja kohdennetusti - varmistan tiedonkulun toimivuuden ja välitän tiedon organisaation johdolle - osaan markkinoida verkostoissa tarvittavaa osaamista asiakaslähtöisesti - osaan katsoa asioita muiden ihmisten näkökulmasta ja tunnistan kulttuurisia eroja vuorovaikutuksessa - osaan tunnistaa ja analysoida vaikeitakin vuorovaikutustilanteita ja toimia niissä - omaan tilannetajua ja herkkyyttä havaita hiljaista tietoa sekä olemassa olevaa osaamista - luon yhteistyötilanteita ja koordinoin yhteistä toimintaa - hallitsen tutkimustyön perusteet ja periaatteet - osaan ohjata työelämälähtöisiä opinnäytteitä, selvityksiä ja/tai tutkimuksia - tunnistan innovaatiopotentiaalin jota osaan myös jalostaa, tuotteistaa ja kehittää - osaan toimia vastuullisesti sosiaalisessa mediassa - osaan käyttää sosiaalisen median ja tieto- ja viestintätekniikan osaamistani yhteyksien luomisessa, ylläpitämisessä ja kehittämisessä - osaan käyttää sosiaalista mediaa ja tieto- ja viestintätekniikkaa koulutuksen-, valmennuksen ja ohjauksen tukena

11 2. Pedagoginen osaaminen 2.1. Koulutus-, valmennus- ja ohjausosaaminen 2.2. Kohderyhmäosaaminen 2.3. Oppimisympäristöosaaminen 2.4. Arviointiosaaminen - osaan suunnitella koulutus-, valmennus- ja ohjausprosesseja yhdessä työpaikan ja oppilaitoksen edustajien kanssa - osaan kouluttaa oppimista edistävästi - osaan valmentaa oppimista edistävästi - osaan ohjata oppimista edistävästi - osaan käyttää erilaisia työyhteisön kehittämisen menetelmiä, esim. mentorointi, työnohjaus, jne. - osaan tukea hiljaisen tiedon tunnistamista ja hyödyntämistä - otan koulutuksissani huomioon erilaiset kohderyhmät ja heidän osaamistarpeensa - otan koulutuksen markkinoinnissa, suunnittelussa ja toteutuksessa huomioon monialaisen ja kulttuurisen asiakasnäkökulman - osaan ottaa huomioon erilaisten kohderyhmien ja yhteiskunnan linjaukset kehittämisen painopisteistä ja osaan toteuttaa mm. yhteiskuntatakuun toteutumista - osaan valita työelämälähtöisiä ja -valtaisia oppimisympäristöjä sekä niihin soveltuvia pedagogisia menetelmiä - osaan arvioida ja kehittää oppimisympäristöjä - osaan arvioida oppimista ja osaamista koulutus-, valmennus- ja ohjausprosessien eri vaiheissa - osaan arvioida koulutus-, valmennus- ja ohjausprosessien tuloksellisuutta, vaikutuksia ja vaikuttavuutta 2.5. Ennakointiosaaminen - ennakoin ammatillisen koulutuksen kehitystrendejä, muutoksia ja kehitystarpeita - ennakoin työelämän kehitystrendejä, muutoksia ja kehitystarpeita - osaan hyödyntää ennakointitietoa - edistän työssäni työelämän alueellista kehittämis- ja palvelutehtävää

12 3. Verkosto- ja yhteistyöosaaminen 3.1. Toiminta verkostoissa - tunnistan erilaiset verkostot, niiden tavoitteet, toiminnan ja toimijoiden roolit - osaan toimia sekä oman organisaation sisäisessä että ulkoisissa verkostoissa sopimusten mukaisesti - osaa luoda uusia verkostoja 3.2. Hankeosaaminen 3.3. Verkostojen johtaminen - osaan toteuttaa ja arvioida organisaation strategisia tavoitteita tukevan oppilaitoksen ja työelämän yhteistyöhankkeen - osaan koota hankkeen kannalta keskeiset yhteistyöverkostot ja määritellä osapuolten tehtävät - osaan arvioida hankkeen tulosten hyödyntämismahdollisuuksia ja edistää niiden siirtymistä käytäntöön - toteutan verkostojen avulla organisaation strategiaa - pidän aktiivisesti yhteyttä viranomaisiin, kumppanuusverkostoihin ja niiden avainhenkilöihin - teen verkoston toimintaa koskevia päätöksiä valtuuksieni mukaisesti - seuraan ja varmistan verkostotoiminnan tehokkuutta ja tuloksellisuutta ja ryhdyn tarvittaessa toimenpiteisiin 4. Johtamisosaaminen 4.1. Pedagoginen johtaminen 4.2. Organisaation toimintajärjestelmien ja prosessien kehittäminen 4.3. Osaamisen johtaminen 4.4. Standardien ja määräysten noudattaminen - hahmotan pedagogisen johtamisen sekä oppilaitoksen että työelämän näkökulmasta - osaan kehittää ja arvioida opetussuunnitelmia, oppimisympäristöjä ja -menetelmiä sekä yksilöllisiä opintopolkuja - motivoin ja sitoutan omaa työyhteisöäni jatkuvaan oppimiseen ja kehittämiseen - työskentelen sekä oman organisaationi että työelämän arvoja, toimintatapoja pelisääntöjä noudattaen - tunnen toiminnan ja päätöksentekoprosessin erilaisissa organisaatioissa - osaan ottaa huomioon taloudellisuuden ja kestävän kehityksen periaatteet - osaan arvioida ja kehittää organisaatioiden toimintajärjestelmiä ja työyhteisöjä - ymmärrän osaamisen johtamisen kokonaisuuden ja sen merkityksen organisaatioille - osaan ennakoida henkilöstön osaamisen kehittämisen tarpeita - osaan kehittää ja markkinoida sekä henkilöstön että organisaation osaamista asiakaslähtöisesti - noudatan työssäni voimassaolevia standardeja ja määräyksiä sekä osaan ohjata henkilöstöä niihin liittyvissä asioissa - noudatan työssäni työturvallisuus- ja työsuojelumääräyksiä - osaan kehittää ja arvioida työssäni työturvallisuutta ja työsuojelua

13

Pääteemat osaamisalueen pohjalta - Onko olemassa olevaa valmista aineistoa - Mikäli on, onko se hyödynnettävissä sellaisenaan

Pääteemat osaamisalueen pohjalta - Onko olemassa olevaa valmista aineistoa - Mikäli on, onko se hyödynnettävissä sellaisenaan Aineistokartoitustehtävä 1 - Työelämäpedagoginen osaamiskartta, osaava työelämäpedagogi ammatillisessa koulutuksessa, 6 op - Valmiina käytettävissä oleva aineistojen sekä puuttuvan aineiston valmistaminen

Lisätiedot

YHTEISTYÖ YRITYSTEN JA KOULUTUSTEN JÄRJESTÄJIEN VÄLILLÄ TYÖELÄMÄPEDAGOGI KOULUTUS 6 OP

YHTEISTYÖ YRITYSTEN JA KOULUTUSTEN JÄRJESTÄJIEN VÄLILLÄ TYÖELÄMÄPEDAGOGI KOULUTUS 6 OP YHTEISTYÖ YRITYSTEN JA KOULUTUSTEN JÄRJESTÄJIEN VÄLILLÄ TYÖELÄMÄPEDAGOGI KOULUTUS 6 OP Pertti Lepola YRITYS-OPPILAITOSYHTEISTYÖ Oppilaitososaaminen ja Työelämäosaaminen Työyhteisöosaaminen, oppiva organisaatioosaaminen

Lisätiedot

OSAAVA TYÖELÄMÄPEDAGOGI AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA, 6 OP

OSAAVA TYÖELÄMÄPEDAGOGI AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA, 6 OP OSAAVA TYÖELÄMÄPEDAGOGI AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA, 6 OP 1. Työelämäpedagogiikka ammatillisessa koulutuksessa 6op... 3 2. Koulutuksen ennakkotehtävä... Error! Bookmark not defined. 1 OSAAVA TYÖELÄMÄPEDAGOGI

Lisätiedot

Osaava työelämäpedagogi

Osaava työelämäpedagogi Osaava työelämäpedagogi - Osaava työelämäpedagogi ammatillisessa koulutuksessa Osaamiskartta kehittämisen välineenä Kati Korento, Oamk / Amok kati.korento@oamk.fi Erja Kotimäki, Oamk / Amok erja.kotimaki@oamk.fi

Lisätiedot

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on?

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on? Työelämäpedagogi Mitä työelämäpedagogiikka on? millaisilla menetelmillä ja ratkaisuilla päästään siihen tavoitteeseen joka on asetettu ja tai olemassa toimitaan yhteistyössä koulutuksen järjestäjän ja

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ Myötätuulessa toimintaa ja tuloksia ammatilliseen koulutukseen 19.-21.3.2012 Helsinki-Tukholma-Helsinki, M/S Silja Serenade Hallitusneuvos Merja

Lisätiedot

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 1/2 Tutkinnon perusteisiin sisältyy erilaisia

Lisätiedot

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi OPAS- TUSTA Työpaikoille Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi MITÄ OVAT AMMATTI- OSAAMISEN NÄYTÖT koulutuksen järjestäjän ja työelämän yhdessä suunnittelemia, toteuttamia ja arvioimia työtehtäviä työssäoppimispaikassa

Lisätiedot

Erityistä tukea tarvitseva opiskelija työssäoppimassa Materiaalia työpaikkaohjaajakoulutukseen ja työpaikkaohjaajien kanssa tehtävään yhteistyöhön

Erityistä tukea tarvitseva opiskelija työssäoppimassa Materiaalia työpaikkaohjaajakoulutukseen ja työpaikkaohjaajien kanssa tehtävään yhteistyöhön Erityistä tukea tarvitseva opiskelija työssäoppimassa Materiaalia työpaikkaohjaajakoulutukseen ja työpaikkaohjaajien kanssa tehtävään yhteistyöhön Seija Eskola Julkaisun tarkoitus Tämä materiaali on tarkoitettu

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Osa 1: Kestävän kehityksen asioiden johtaminen Arvot ja strategiat KRITEERI 1 Kestävä kehitys sisältyy oppilaitoksen arvoihin, ja niiden sisältöä

Lisätiedot

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen

Lisätiedot

TYÖPAIKKOHJAAJAKOULUTUKSEN (2ov) PERUSMALLI VARSINAIS-SUOMESSA

TYÖPAIKKOHJAAJAKOULUTUKSEN (2ov) PERUSMALLI VARSINAIS-SUOMESSA 1 LIITE 1 Työssäoppimisen alueelliseen sopimukseen TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUKSEN. TYÖPAIKKOHJAAJAKOULUTUKSEN (2ov) PERUSMALLI VARSINAIS-SUOMESSA 1. Koulutuksen toteutustapa ja kohderyhmä Koulutukset toteutetaan

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Oulun TOPPI Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan

Lisätiedot

Pedagogisen johtamisen katselmus

Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmuksen lomakkeen täyttöohje: Pedagogista katselmusta käytetään pedagogisen johtamisen arvioinnin ja kehittämisen työkaluna. Arviointi on hyvä

Lisätiedot

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2011 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus

Lisätiedot

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä suunnittelemalla ja ohjaamalla itsenäisesti kerhotoimintaa. Keskeisinä taitoina kerhontoiminnan ohjauksessa ovat kasvatuksellisesti

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan ja

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta

Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta 1. Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaaminen Tunnen nuorten tieto- ja neuvontatyöhön vaikuttavat lait ja suositukset Ymmärrän nuorten tieto- ja neuvontatyön

Lisätiedot

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2012 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus

Lisätiedot

Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa

Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa Hakemukseen kirjatut tavoitteet: 1. Lyhentää kokonaisopiskeluaikaa opintopolulla, joka koostuu ammatillisesta 2. asteen tutkinnosta ja ammattikorkeakoulututkinnosta 2.

Lisätiedot

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017 POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta

Lisätiedot

Työpaikkaohjaus. Ydinosaajat. Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa

Työpaikkaohjaus. Ydinosaajat. Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa Työpaikkaohjaus Ydinosaajat Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa Sisältö 1. Pohjois-Suomen koulutusverkosto 2. Perehdyttämisen tavoitteet 3. Suomen koulutusjärjestelmä 4. Työpaikalla tapahtuva

Lisätiedot

Työssäoppimisen (TOP) prosessi. Omnian ammattiopisto. Päivitys Omnian ammattiopiston johtoryhmä

Työssäoppimisen (TOP) prosessi. Omnian ammattiopisto. Päivitys Omnian ammattiopiston johtoryhmä Työssäoppimisen (TOP) prosessi Omnian ammattiopisto Päivitys 11.11.2014 Omnian ammattiopiston johtoryhmä Työssäoppimisen (TOP) toteuttamisprosessi 1. SOVELTAMISALUE - Prosessia sovelletaan kaikissa Omnian

Lisätiedot

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 TOP palaute Työssäoppimisesta palautetta antoi yhteensä 431 opiskelijaa ja 16 työpaikkaohjaajaa Kokonaisarvio työssäoppimisesta asteikolla 1-5: opiskelijat 4,19

Lisätiedot

AMMATTIPEDAGOGINEN OSAAMINEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN SUUNNITTELUSSA, TOTEUTUKSESSA JA ARVIOINNISSA 38 op. Pedagoginen osaaminen I (5 op)

AMMATTIPEDAGOGINEN OSAAMINEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN SUUNNITTELUSSA, TOTEUTUKSESSA JA ARVIOINNISSA 38 op. Pedagoginen osaaminen I (5 op) Ammatillinen opettajankoulutus (60 op): Ammattipedagogisen osaamisen (38 op) osaamistavoitteet ja arviointikriteerit AMMATTIPEDAGOGINEN OSAAMINEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN SUUNNITTELUSSA, TOTEUTUKSESSA JA

Lisätiedot

Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus. Esipuhe 3. Johdanto 4

Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus. Esipuhe 3. Johdanto 4 Sisällys Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus Esipuhe 3 Johdanto 4 1 Opettajankoulutuksen rakenne 5 1.1 Ammatillisen opettajan ydinosaaminen 5 1.2 Opettajankoulutuksen tavoitteet ja

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke

TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke Yhdessä tekemällä -hanke (S10924) 1 TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Työssäoppimisen laatukriteerit työpaikalle on laadittu

Lisätiedot

TYÖPAIKKAOHJAAJAKOULUTUS (2 ov) TYÖPAIKALLA

TYÖPAIKKAOHJAAJAKOULUTUS (2 ov) TYÖPAIKALLA 1 Liite 2 Työssäoppimisen alueellisen yhteistyösopimukseen TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUKSEN TYÖPAIKKAOHJAAJAKOULUTUS (2 ov) TYÖPAIKALLA 1. Koulutuksen toteutustapa ja kohderyhmä Koulutukset toteutetaan tällä

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva

Lisätiedot

Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset

Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset Työssäoppimisen valmistelu ja suunnittelu Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset ver 21.11.2013 Taustamuuttujina opiskelijatiedoissa ovat mm. tutkinnon nimi, työssäoppimispaikan nimi, suoritetaanko

Lisätiedot

Vähittäiskaupan vuoden 2016 työpaikkaohjaaja kilpailu

Vähittäiskaupan vuoden 2016 työpaikkaohjaaja kilpailu Vähittäiskaupan vuoden 2016 työpaikkaohjaaja kilpailu Oppilaitoksen edustajan arviointilomake Täytä taustatiedot ja perustele kilpailuun ehdotettavan työpaikkaohjaajan osaamista ja toimintaa eri osa-alueilla.

Lisätiedot

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä. OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden

Lisätiedot

AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov

AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov AMMATILLINEN PAIKALLISESTI TUOTETTU TUTKINNON OSA AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov Ammattitaitovaatimukset osaa: suunnitella ja laatia toiminnan tavoitteet asiakkaan tarpeet huomioiden ottaa huomioon

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Finanssipalvelut 30 osp Tavoitteet: Opiskelija valmistautuu ja hoitaa finanssipalvelun työtehtäviä. Hän seuraa työnsä tuloksellisuutta ja

Lisätiedot

Opas työssäoppimisen kehittäjille. Hyvä työssäoppimispaikka itsearviointimalli yrityksille

Opas työssäoppimisen kehittäjille. Hyvä työssäoppimispaikka itsearviointimalli yrityksille Opas työssäoppimisen kehittäjille Hyvä työssäoppimispaikka itsearviointimalli yrityksille SISÄLTÖ 1. Työssäoppimisen kehittäminen itsearviointimallin avulla... 3 2. Motiivit ja tavoitteet yhteistyölle

Lisätiedot

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TI 1.2.2011 TYÖSSÄ OPPIMISEN OHJAAMINEN 8.00 -> Linjastoaamiainen (ruokala, Rustholli) 9.00 -> Työpaikkaohjaajan tietoperusta 9.30 -> Oppimis- ja

Lisätiedot

Liite 1 22.10.2013. HANKKEITA KOSKEVA TARKEMPI TIETO JA OHJEISTUS 1. Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso

Liite 1 22.10.2013. HANKKEITA KOSKEVA TARKEMPI TIETO JA OHJEISTUS 1. Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso 1 Liite 1 HANKKEITA KOSKEVA TARKEMPI TIETO JA OHJEISTUS 1. Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso 22.10.2013 Tavoitteena on kehittää ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen toteutustapoja

Lisätiedot

Työväline työssäoppimisen ja ammattiosaamisen näyttöjen toteutuksen arviointiin

Työväline työssäoppimisen ja ammattiosaamisen näyttöjen toteutuksen arviointiin Oppimistulosten arvioinnin kehittäminen sosiaali- ja terveysalalla Erja Kotimäki projektipäällikkö SOTE JÄRKEVÄ -projekti Projektissa kehitetään lähihoitajakoulutukseen soveltuva, näyttöjärjestelmään yhdistetty

Lisätiedot

Kohti ammatillista huippuosaamista

Kohti ammatillista huippuosaamista Kohti ammatillista huippuosaamista HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu KOULUTUSPALVELUT YRITYKSILLE JA ORGANISAATIOILLE 2 hamk.fi Palvelumme yrityksille ja organisaatioille HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3)

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) code name 1 2 3 sum YAKJA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 90 YAKJA15AYKJ01-1000 Toimintaympäristön muutos

Lisätiedot

Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? Sirkka Hulkkonen

Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? Sirkka Hulkkonen Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? 25.3.2010 Sirkka Hulkkonen Vaikuttavuus alkaa ideasta Mihin hanke perustuu? Onko taustalla Teknologian kehittyminen Rakenteiden muuttuminen

Lisätiedot

PARASTA PERHEEN VIDEOTERVEHDYKSET CE

PARASTA PERHEEN VIDEOTERVEHDYKSET   CE Parasta konkretiaa PARASTA PERHEEN VIDEOTERVEHDYKSET https://youtu.be/po4eb4wzk CE PARASTA PALVELUA -kehittämisohjelma TAVOITE: Asiakkaat saavat yhdenmukaisen kaikille koulutuksen järjestäjille yhteisen

Lisätiedot

Tutkinnon osa: Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus 15 osp Tavoitteet:

Tutkinnon osa: Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus 15 osp Tavoitteet: 1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osallistuu tuote- tai asiakasvastuualueen toimenpide-

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. MARKKINOINTIVIESTINNÄN TOIMENPITEIDEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS MAVI 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. MARKKINOINTIVIESTINNÄN TOIMENPITEIDEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS MAVI 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 MARKKINOINTIVIESTINNÄN TOIMENPITEIDEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS MAVI 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu

Lisätiedot

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Ammaattiosaamisen näyttö Arviointisuunnitelma Näytön kuvaus Opiskelija osoittaa osaamisensa

Lisätiedot

1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet:

1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet: 1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet: Opiskelija tuottaa verkkopalvelujen sisältöä verkkopalvelusovellukseen. Hän osallistuu

Lisätiedot

KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ

KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Hämeen Ammattikorkeakoulu KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Sijoittuminen työelämään Koulutus on tarkoitettu henkilöille jotka toimivat kulttuuri- ja taidetoiminnan asiantuntija - ja

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kriteerit näyttötutkinnon järjestäjille KRITEERIT. 1) Hakeutumisen vaihe

Kestävän kehityksen kriteerit näyttötutkinnon järjestäjille KRITEERIT. 1) Hakeutumisen vaihe Nämä kriteerit on tuotettu 2011-2012 Hyria koulutuksen koordinoimassa Aikuiskoulutuksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit (Aikuis-KEKE) -hankkeessa. Kriteerien suunnittelusta vastasi hankkeen kehittämisryhmä,

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (6) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osasta ei anneta ammattiosaamisen näyttöä (kts. tutkinnon osan arvosanan muodostuminen) Näytön arviointi ja arvioijat: (kts. tutkinnon

Lisätiedot

TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUS 3 OV

TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUS 3 OV TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUS 3 OV Määräykset ja ohjeet 2012:41 Opetushallitus ja tekijät Määräykset ja ohjeet 2012:41 ISBN 978-952-13-5271-3 (nid.) ISBN 978-952-13-5272-0 (pdf) ISSN-L 1798-887X ISSN 1798-887X

Lisätiedot

2 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019

2 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019 2 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019 4 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019 6 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus

Lisätiedot

Liikunnanohjaus. Ammattitaidon osoittamistavat. Utbildning Ab

Liikunnanohjaus. Ammattitaidon osoittamistavat. Utbildning Ab 1/6 Liikunnanohjaus Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa ammattitaitonsa toimimalla liikunnan ohjaustehtävissä. Hän hankkii tarvittavan tiedon, osallistuu tapahtuman

Lisätiedot

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Ehdotukset valmisteltu työurasopimuksen pohjalta käynnistetyssä työryhmässä keskusjärjestötasolla. Neuvottelut

Lisätiedot

PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ!

PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ! PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ! 2 PARASTA KOKONAISUUDESSA kehitetään koulutuksen järjestäjän ydinprosesseja vahvistetaan koulutuksen järjestäjien henkilöstön osaamista ohjataan uudenlaiseen toimintaan

Lisätiedot

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus: Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä työskentelemällä yrityksessä, jossa valmistetaan ja kehitetään sulautettuja järjestelmiä.

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ!

PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ! PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ! 2 PARASTA KOKONAISUUDESSA kehitetään koulutuksen järjestäjän ydinprosesseja vahvistetaan koulutuksen järjestäjien henkilöstön osaamista ohjataan uudenlaiseen toimintaan

Lisätiedot

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen Terttu Virtanen Aikuiskoulutusjohtaja Helsingin tekniikan alan oppilaitos Ammatillisen aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen oleellinen osa oppilaitosten

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani. TUTKINNON OSA: Kulttuurin soveltaminen käsityöhön LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani. TUTKINNON OSA: Kulttuurin soveltaminen käsityöhön LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TYÖVALTAINEN OPETUSSUUNNITELMA TUTKINNON OSA: Kulttuurin soveltaminen käsityöhön LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 FINANSSIPALVELUT

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 FINANSSIPALVELUT Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 FINANSSIPALVELUT Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Finanssipalvelut Ammattitaitovaatimukset o valmistautuu finanssipalveluihin o hoitaa finanssipalvelun o

Lisätiedot

Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa. Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10.

Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa. Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10. Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10.2011 Sisältö 1. WinNova 2. Opiskelijoiden perehdyttäminen arviointiin 3.

Lisätiedot

Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin

Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin Opit työssä Projektin kesto 1.1.2015-31.5.2017 Rahoittaja Hämeen ELY-keskus Toteuttajat Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto (hallinnoija) Kouvolan

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutusmallin työstäminen työpaikkaohjaajan osaamiskartan / aineiston pohjalta AEL Lepola Pertti

Työpaikkaohjaajakoulutusmallin työstäminen työpaikkaohjaajan osaamiskartan / aineiston pohjalta AEL Lepola Pertti Aineistokartoitustehtävä 1 - Osaamiskartta, työpaikkaohjaajan koulutus 3 0v - Valmiina käytettävissä oleva aineisto sekä puuttuvan aineiston valmistaminen tai muokkaaminen - Työpaikkaohjaan koulutus 3

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja Oppisopimuskoulutus on käytännönläheistä Oppisopimuskoulutus on ammatillisen koulutuksen järjestämismuoto,

Lisätiedot

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen uudistumisen tukena #UUSIAMIS on tervetullut

Lisätiedot

VUOSIVÄLIRAPORTTI 2012

VUOSIVÄLIRAPORTTI 2012 VUOSIVÄLIRAPORTTI 2012 Vuosiväliraportin sisältö Kirjallinen osuus Seurantatiedot e-lomakkeella Kysely valmistuneille Työnjohtokoulutuskokeilua koordinoiva koulutuksenjärjestäjä (TAO+PAIKO) toteuttaa kyselyn

Lisätiedot

Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi pedagogisen toiminnan johtaminen

Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi pedagogisen toiminnan johtaminen Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi pedagogisen toiminnan johtaminen Pedagogisen johtamisen hankkeen johtoryhmän jäsen Ritva Ylitervo ja AMKEn kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa

Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa Tutkinto: Hiusalan perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen

Lisätiedot

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon perusteiden ja koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman hierarkia Laki ja asetukset Ammatillisen

Lisätiedot

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. työskentelee matkailutapahtuman

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. työskentelee matkailutapahtuman Hyväksymismerkinnät 1 (5) Näytön kuvaus Matkailutapahtumien näyttö toteutetaan osallistumalla matkailutapahtuman toimintaan omalla työosuudellaan. Tutkinnon osan tavoitteisiin on osallistua 7 matkailutapahtuman

Lisätiedot

DigiOpit - verraten hyvää. Lahden diakonian instituutti Anne-Maria Karjalainen aikuiskoulutusvastaava anne-maria.karjalainen@dila.

DigiOpit - verraten hyvää. Lahden diakonian instituutti Anne-Maria Karjalainen aikuiskoulutusvastaava anne-maria.karjalainen@dila. DigiOpit - verraten hyvää Lahden diakonian instituutti Anne-Maria Karjalainen aikuiskoulutusvastaava anne-maria.karjalainen@dila.fi 044-713 2323 Lahden diakonian instituutti on ammattioppilaitos keskellä

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Asiakaspalvelu 30 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa toimia käytännön asiakaspalvelutehtävissä ja osoittaa ammattitaitonsa palvelutilanteessa,

Lisätiedot

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen EuroSkills2016-koulutuspäivä 9.6.2016 Eija Alhojärvi 1. Skills-toiminnan haasteet - strategiset painopistealueet 2. Kilpailu- ja valmennustoiminnan

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Sähköinen kaupankäynti 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osallistuu verkkokaupan ylläpitämiseen. Hän seuraa kilpailutilannetta ja alan trendejä

Lisätiedot

Kuntoutusohjauksen ja -suunnittelun arviointipassi

Kuntoutusohjauksen ja -suunnittelun arviointipassi Kuntoutusohjauksen ja -suunnittelun arviointipassi Sisällysluettelo JOHDANTO OSAAMISEN KEHITTYMINEN ARVIOINNIT: JAMKin yhteiset osaamiset Sosiaali- ja terveysalan yhteiset osaamiset Kuntoutusohjauksen

Lisätiedot

Valitsen ohjatusti työssäoppimis- ja näytön toteuttamista. Suunnittelee työssäoppimisen. Työssäoppimisjakson suunnitteleminen

Valitsen ohjatusti työssäoppimis- ja näytön toteuttamista. Suunnittelee työssäoppimisen. Työssäoppimisjakson suunnitteleminen PROSESSIKAAVIO ammattiosaamisen arviointi (näytöt) (luonnos 5) 15.8.2007 1 (7) OPISKELIJAN PROSESSI Valmentaudun topjaksoon Valitsen ohjatusti työssäoppimis- ja näyttöpaikan Suunnittelen työssäoppimisen

Lisätiedot

Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä?

Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä? Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä? Laatua laineilla ammatillisen koulutuksen laatuseminaari 2016 Jonna Kokkonen Laatu- ja kehityspäällikkö Itä-Savon

Lisätiedot

4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus

4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus 1 4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa kunnioittaa asiakkaan arvoja ja kulttuuritaustaa tunnistaa eri-ikäisten ja taustaltaan erilaisten asiakkaiden

Lisätiedot

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Pedagogisen johtajuuden päätavoite on lapsen hyvä kasvu, oppiminen ja hyvinvointi. Pedagogisella johtajuudella tarkoitetaan laajasti ymmärrettynä oppimiskulttuurin kehittämistä, organisaation

Lisätiedot

DigiOpit - verraten hyvää. Savon koulutuskuntayhtymä Y-TUNNUS: 1852679-9 Savon ammatti- ja aikuisopisto OPPILAITOSTUNNUS: 31816 OMISTAJATYYPPI: 21

DigiOpit - verraten hyvää. Savon koulutuskuntayhtymä Y-TUNNUS: 1852679-9 Savon ammatti- ja aikuisopisto OPPILAITOSTUNNUS: 31816 OMISTAJATYYPPI: 21 DigiOpit - verraten hyvää Savon koulutuskuntayhtymä Y-TUNNUS: 1852679-9 Savon ammatti- ja aikuisopisto OPPILAITOSTUNNUS: 31816 OMISTAJATYYPPI: 21 Ritva Ylitervo ritva.ylitervo@sakky.fi +358 44 785 8775

Lisätiedot

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke 2 Pedagoginen kehittäminen Ilmiöperusteinen oppiminen Learnig by doing tekemällä oppiminen Kokemuksellinen oppiminen 3 Toteuttajataho

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteuttaminen

Työssäoppimisen toteuttaminen Työssäoppimisen toteuttaminen 1 Sisällöt Määritelmät Valmistautuminen työssäoppimisen ohjaamiseen Mitä meidän työyhteisössä voi oppia? Yhteistyö oppilaitoksen kanssa Tutkinnon perusteiden merkitys työssäoppimisessa

Lisätiedot

DIGIOPE-selvitys. Alustavia tuloksia Ammatillisen koulutuksen opetus- ja ohjaushenkilöstö Tampere

DIGIOPE-selvitys. Alustavia tuloksia Ammatillisen koulutuksen opetus- ja ohjaushenkilöstö Tampere DIGIOPE-selvitys Alustavia tuloksia Ammatillisen koulutuksen opetus- ja ohjaushenkilöstö 16.5.2017 Tampere Sanna Ruhalahti ja Virve Kentta @somesanna #AMdiginyt #xbreikki #AMdiginyt Vastaajat

Lisätiedot

5.11.2015. Ammatillisen koulutuksen kansallisen laatuverkoston tapaaminen 4.11.2015 Lappeenranta Leila Arponen, Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto

5.11.2015. Ammatillisen koulutuksen kansallisen laatuverkoston tapaaminen 4.11.2015 Lappeenranta Leila Arponen, Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto 5.11.2015 Ammatillisen koulutuksen kansallisen laatuverkoston tapaaminen 4.11.2015 Lappeenranta Leila Arponen, 1 2 ORIVEDEN OPISTOYKSIKKÖ Koulutie 5 35300 Orivesi TAMPEREEN YKSIKKÖ Hallilantie 24 33820

Lisätiedot

voimavaroja. Kehittämishankkeen koordinaattori tarvitsee aikaa hankkeen suunnitteluun ja kehittämistyön toteuttamiseen. Kehittämistyöhön osallistuvill

voimavaroja. Kehittämishankkeen koordinaattori tarvitsee aikaa hankkeen suunnitteluun ja kehittämistyön toteuttamiseen. Kehittämistyöhön osallistuvill Niemi, Petri. 2006. Kehittämishankkeen toteuttaminen peruskoulussa toimintatutkimuksellisen kehittämishankkeen kuvaus ja arviointi. Turun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan lisensiaatintutkimus.

Lisätiedot

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2012 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus

Lisätiedot

Kirje 05.10.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016

Kirje 05.10.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016 Kirje OKM/64/592/2015 05.10.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö on vuonna

Lisätiedot

Liikuntatapahtuman järjestäminen

Liikuntatapahtuman järjestäminen 1/7 järjestäminen Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa ammattitaitonsa toimimalla liikunta- tai kilpailutapahtuman suunnittelu-, järjestely- ja ohjaustehtävissä. Hän

Lisätiedot

OPS-uudistus alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola

OPS-uudistus alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola 28.8.2015 Uudet määräykset Voimaan 1.8.2015 koskee myös jatkavia opiskelijoita! Opetuskeskeisyydestä

Lisätiedot

Tukea työpaikkaohjauksen arkeen

Tukea työpaikkaohjauksen arkeen Tukea työpaikkaohjauksen arkeen Työpaikoille ohjaajille, työnantajille, esimiehille Arjen työvälineeksi ohjaukseen, perehdytykseen, työelämäyhteistyöhön Reformin tekijöille opettajille, ohjaushenkilöstölle,

Lisätiedot

Toiminnasta tuloksiin miten osaamisen johtamisella tuetaan kehittämistyötä?

Toiminnasta tuloksiin miten osaamisen johtamisella tuetaan kehittämistyötä? Toiminnasta tuloksiin miten osaamisen johtamisella tuetaan kehittämistyötä? MYÖTÄTUULESSA TOIMINTAA JA TULOKSIA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN 6-8.5.2013 Riitta Karusaari Koulutuspäällikkö Lapin matkailuopisto

Lisätiedot

Ydinosaajat Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa (S20136) 27. huhtikuuta 2017 / 1 TYÖPAIKKAOHJAUKSEN VALMENNUSOPAS

Ydinosaajat Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa (S20136) 27. huhtikuuta 2017 / 1 TYÖPAIKKAOHJAUKSEN VALMENNUSOPAS Ydinosaajat Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa (S20136) 27. huhtikuuta 2017 / 1 TYÖPAIKKAOHJAUKSEN VALMENNUSOPAS SISÄLLYS... 1. Perehdyttämisen tavoitteet... 3 2. Suomen koulutusjärjestelmä...

Lisätiedot

OPISKELIJAN ARVIOINTI TYÖSSÄOPPIMINEN NÄYTTÖ

OPISKELIJAN ARVIOINTI TYÖSSÄOPPIMINEN NÄYTTÖ OPISKELIJAN ARVIOINTI TYÖSSÄOPPIMINEN NÄYTTÖ ARVIOINNIN PERUSLÄHTÖKOHTIA Arviointikriteerit ovat kirjalliset, jotka toimitetaan työpaikalle Arvioinnin perustana on aina etukäteen sovitut tavoitteet Arvioinnin

Lisätiedot

Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies. Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle?

Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies. Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle? Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle? Puustinen 19.4.2012 Kokeiluohjelmasta poimittua Tavoitteet ammattikorkeakouluyhteistyölle

Lisätiedot

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 () Matkailualan perustutkinto Koodi: MAT3902 Päätös: LAMO C19/201 Näytön kuvaus osoittaa ammattitaitonsa työskentelemällä kulttuuritapahtumassa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että

Lisätiedot

Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla

Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla Käsitteellisesti osaamisen johtaminen määritellään organisaation strategiaan perustuvaksi osaamisen kehittämiseksi, joka

Lisätiedot

OPPIMISTULOSTEN ARVIOINTI MILLAISTA TIETOA ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ TUOTTAA OPPIMISTULOKSIA

OPPIMISTULOSTEN ARVIOINTI MILLAISTA TIETOA ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ TUOTTAA OPPIMISTULOKSIA OPPIMISTULOSTEN ARVIOINTI MILLAISTA TIETOA ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ TUOTTAA OPPIMISTULOKSIA Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto (hiusalan ja maatalousalan vertailut) Anu Räisänen Helsinki 2013 ARVIOINTIASETELMA

Lisätiedot