Get a Life tulevaisuussuuntautunut uraohjaus korkeakouluopiskelijoille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Get a Life tulevaisuussuuntautunut uraohjaus korkeakouluopiskelijoille"

Transkriptio

1 Get a Life tulevaisuussuuntautunut uraohjaus korkeakouluopiskelijoille Johanna Ollila ja Mikko Vähätalo Pedamessut Turun yliopisto & Åbo Akademi

2 Get a Life -hanke Tuottaa korkeakouluopiskelijoille verkkosimulaation tulevaisuuden työelämän hahmottamiseksi Simulaatiossa on opintoihin, töihin ja muuhun elämään liittyviä valintatilanteita ja sattumuksia vuoteen 2030 asti Simulaatio sisältää ohjausmallin ja ohjaajien vinkkejä Hankkeessa on mukana 4 korkeakoulua (HAAGA-HELIA, HAMK, Laurea ja Turun yliopisto), joilla kaikilla on oma osaamisalue Uudessa kehitysversiossa näkökulman laajennus kansainvälisiin työmarkkinoihin

3 Tulevaisuuden simulointia Korkeakouluopiskelijoiden aikaperspektiivi on melko lyhyt: tentti, lukuvuosi, valmistuminen, (työpaikka) ja erikoistuminen etenee opintovuosien myötä -> mahdollisuudet näyttävät vähenevän Opiskeluaikana ei kerry kokemusta tulevista työtehtävistä, joihin pääsemiseen tarvitaan tutkinto -> tulevaisuus on tuntematon, jopa ahdistava Informaatio työelämästä (työkuvaukset, uratarinat, toisten kokemukset) ei tuota omakohtaista kokemista ja yksittäiset kuvaukset tarjoavat ainoastaan yhden näkökulman Tulevaisuusajattelu simuloimalla on ihmiselle luontaista: esim. matkalle pakkaaminen, koulutusvalinta, asunnon osto Simulaatiossa erilaisia työelämän tilanteita voidaan tarjota ja valintoja sekä niiden seurauksia voidaan harjoitella ja tarkastella

4 Työelämän simulointia Suomessa vuonna 2030 Vaihtoehtoisia tulevaisuuspolkuja opintonsa päättävälle ihmiselle Elämän kokonaisuus ja sattumukset mukana Kaukana tulevaisuudessa on uusia ammatteja, kompetensseja, toimintatapoja, teknologioita, työympäristöjä

5 Työnantajien odotuksia Voimakas itseohjautuvuus Kyky itsenäiseen työskentelyyn esimerkiksi ulkomailla Hyvä itsetuntemus ja kyky ilmaista tavoitteensa Näkemyksellisyys Innovatiivisuus Työelämän pelisäännöt hallussa Muutosvalmius ja avoimuus uusille toimintamalleille Yrittäjähenkisyys ja asenne Sosiaalinen osaaminen ja kulttuurien ymmärrys

6 Kokonaisvaltaisen ohjauksen tarve Opintojen ohjaus: tukee opiskelijaa ammatillisessa kasvussa itseohjautuvuudessa opintojen eri vaiheissa Uraohjaus: auttaa opiskelijaa tiedostamaan ja asettamaan työllistymiseen ja itsensä kehittämiseen liittyviä tavoitteita ja toteuttamaan niitä Yrittäjyyteen ohjaaminen: peruslähtökohtana opettajan ja opiskelijan esiymmärrys yrittäjyyden ilmiöstä Oman elämän suunnittelu ja työelämään siirtyminen: opiskelijan osaamisvaatimuksina yleis- ja erityisosaaminen

7 Simulaation ohjausmalli Tarvitaan uusiutuvia taitoja Kysytään aktiivista otetta omaan elämään Tulisi olla realistinen käsitys omasta osaamisesta sekä niistä mahdollisuuksista, joita ympäristö tarjoaa. Oppiminen edellyttää mukavuusalueelta irtautumista, riskinottoa ja mahdollisuuksien hakemista. Työelämä ja oppiminen kulkevat käsi kädessä. Tulevaisuudessa tarvitaan uudenlaisia oppimisympäristöjä ja kokonaisvaltaista ohjausta. Opintojen ja työelämän suunnittelu suhteessa muuhun elämän hallintaan.

8 Pohdin Suunnittelen Ohjaus mentorointi valmennus Opin Kehityn Tavoitteina: Mielekäs urapolku, pystyvyys ja omakohtaiset valinnat, elämänlaatu Haastan Yritän

9 Get a Life! simulaation testiversio Sisältää > 900 korttia eli tapahtumaa Simulaation testiversio osoitteessa: getalife.fi Simulaation vastaanotto innostunutta: uudenlainen työkalu - käyttökokemuksia ja palautetta laidasta laitaan Palautteesta mielenkiintoisia ehdotuksia kohderyhmiksi ja käyttötilanteiksi!

10 Get a Life 2.0 Uuden simulaation loogisuus lisääntyy ja tapahtumat monipuolistuvat Sisällössä painottuvat reilusti nykyistä versiota enemmän työuran keskivaihe ja ammatilliset tapahtumat Näkemystä tulevaisuuden työelämästä hankitaan mm. opiskelijoilta, työnantajilta ja työntekijöiltä Aineistoa kerätty tähän mennessä esim. kv. opiskelijoilta, työllistämiskursseilta Ulkoasu muuttuu ja pelillisiä elementtejä lisätään Simulaatio houkuttelee useisiin kokeilukertoihin ja pitää mielenkiinnon yllä erilaisilla palkinnoilla Valintojaan ja päätöksenteon mallejaan pääsee pohtimaan entistä monipuolisemmassa, kansainvälisemmässä ja visuaalisemmassa simulaatiossa

11 Eurooppalaista CMS-tutkimusta Hankesuunnittelua Coimbra-yhteistyönä: Focus on Your Future (FYFE) Tutkimusta verkostoitumisesta, tiedonrakentamisesta, oppimisen ja jakamisen malleista, tulevaisuuskognitiosta Ura- ja elämänvalintojen ohjauksen organisoituminen sosiaalisen median välineillä ja vertaisverkostoissa Tuloksena tulevaisuudesta oppimisen malli (future-based learning), jossa hyödynnetään yksilöllistä potentiaalia tulevaisuuden hahmottamisessa

12 Get a Life! getalifehanke.wordpress.com Get a Life löytyy Facebookista Simulaation testiversio: Mikko Vähätalo, projektitutkija mikko.vahatalo@utu.fi puh Johanna Ollila, projektipäällikkö johanna.ollila@utu.fi puh

YKSILÖLLISIÄ POLKUJA TULEVAISUUKSIIN

YKSILÖLLISIÄ POLKUJA TULEVAISUUKSIIN YKSILÖLLISIÄ POLKUJA TULEVAISUUKSIIN Epäkonferenssi Istuminen on heikoin oppimisasento 3.5.2013 Tampere Johanna Ollila Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto Get a Life -työelämäsimulaatio Esittelee

Lisätiedot

Hyppy tulevaisuuteen millaista osaamista tarvitaan?

Hyppy tulevaisuuteen millaista osaamista tarvitaan? Hyppy tulevaisuuteen millaista osaamista tarvitaan? Menestyjäksi elinikäisellä oppimisella webinaari 12.12.2011 Johanna Ollila, Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto MILTÄ TULEVAISUUS NÄYTTÄÄ? MITEN

Lisätiedot

Ohjaus ja osaamisidentiteetti Johanna Ollila, projektipäällikkö Turun yliopisto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus

Ohjaus ja osaamisidentiteetti Johanna Ollila, projektipäällikkö Turun yliopisto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus Ohjaus ja osaamisidentiteetti 1.11.2018 Johanna Ollila, projektipäällikkö Turun yliopisto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus OSATA Osaamispolkuja tulevaisuuteen Kohderyhmät: 2. asteella opiskelevat nuoret,

Lisätiedot

Kaikki ohjaavat tulevaisuutta - työelämän tulevaisuuskuvia ja valmiuksia

Kaikki ohjaavat tulevaisuutta - työelämän tulevaisuuskuvia ja valmiuksia Kaikki ohjaavat tulevaisuutta - työelämän tulevaisuuskuvia ja valmiuksia Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi 25.10.2013 Leena Jokinen Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto Osaamisen kehittämisen menetelmiä

Lisätiedot

Tulevaisuusohjausta kaikille ja kaikkialle

Tulevaisuusohjausta kaikille ja kaikkialle Tulevaisuusohjausta kaikille ja kaikkialle - ratkaisu vai ongelma? Educa-messut 24.1.2014 Leena Jokinen Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto Vaihtoehtoisten henkilökohtaisten tulevaisuuksien hahmottamista

Lisätiedot

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on?

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on? Työelämäpedagogi Mitä työelämäpedagogiikka on? millaisilla menetelmillä ja ratkaisuilla päästään siihen tavoitteeseen joka on asetettu ja tai olemassa toimitaan yhteistyössä koulutuksen järjestäjän ja

Lisätiedot

Uraohjaus työllistyvyyden parantamiseksi

Uraohjaus työllistyvyyden parantamiseksi Uraohjaus työllistyvyyden parantamiseksi Koulutuksen ja työelämän yhteistyö 21.3.2013 Arto Saloranta 3/20/2013 Työllistyvyyden käsite Ohjaus ja työllistyvyys Työllistyvyys korkea asteella Tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

POLKU OSAAMISEN YTIMEEN

POLKU OSAAMISEN YTIMEEN OSAAMISMATKA POLKU OSAAMISEN YTIMEEN MIKSI OSATA? Ohjauksen ja opetuksen roolin tulee muuttua siten, että se tukee oppijan osaamisidentiteetin kehittymistä ja antaa valmiuksia rakentaa omia yksilöllisiä

Lisätiedot

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen OSATA Osaamispolkuja tulevaisuuteen Miksi OSATA? Tulevaisuuden työelämässä uudenlaiset osaamisyhdistelmät korostuvat eikä työ sitoudu enää välttämättä tiettyyn ammattiin Opinto- ja työpolut eivät ole enää

Lisätiedot

Miten uraseuranta- ja työelämätietoa käytetään opetussuunnitelmatyössä ammattikorkeakouluissa? Uraseurantafoorumi Jaana Kullaslahti

Miten uraseuranta- ja työelämätietoa käytetään opetussuunnitelmatyössä ammattikorkeakouluissa? Uraseurantafoorumi Jaana Kullaslahti Miten uraseuranta- ja työelämätietoa käytetään opetussuunnitelmatyössä ammattikorkeakouluissa? Uraseurantafoorumi 11.12.2017 Jaana Kullaslahti Pedagoginen johtaminen ja koulutuksen kehittäminen mitä tietoa?

Lisätiedot

TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä

TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA Yleistä oppilaitosyhteistyöstä - Kokemukset oppilaitosyhteistyöstä - Yhteistyön muodot - Työssäoppimisjaksojen mahdollistaminen - Työssäoppimisjaksoon valmistautuminen työpaikalla

Lisätiedot

URAOHJAUKSELLA TUKEA OPISKELIJOIDEN URASUUNNITTELUUN

URAOHJAUKSELLA TUKEA OPISKELIJOIDEN URASUUNNITTELUUN URAOHJAUKSELLA TUKEA OPISKELIJOIDEN URASUUNNITTELUUN Joensuu 1.9.2017 KT Helena Kasurinen KT Helena Kasurinen SISÄLTÖ Ohjauksen tehtävä Urasuunnittelutaidot ja toimijuus Ura- ja elämänsuunnittelu Ohjaus

Lisätiedot

Osaamisidentiteetti ja ammattilaiseksi kasvaminen Sari Miettinen, Projektiasiantuntija Turun yliopisto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus

Osaamisidentiteetti ja ammattilaiseksi kasvaminen Sari Miettinen, Projektiasiantuntija Turun yliopisto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus Osaamisidentiteetti ja ammattilaiseksi kasvaminen 15.1.2018 Sari Miettinen, Projektiasiantuntija Turun yliopisto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus Tulevaisuuden tutkimuskeskus Pohjoismaiden suurin tulevaisuudentutkimukseen

Lisätiedot

Työn ja oppimisen integrointi. Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj.

Työn ja oppimisen integrointi. Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj. Työn ja oppimisen integrointi Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj. Visio Korkeakouluissa on toimivat työkalut ja toimintaympäristöt työn opinnollistamiselle. Tämä antaa opiskelijoille entistä

Lisätiedot

Ulkomailla suoritettujen tutkintojen pätevöitymiskoulutusten haasteet ja hyvät käytännöt

Ulkomailla suoritettujen tutkintojen pätevöitymiskoulutusten haasteet ja hyvät käytännöt Ulkomailla suoritettujen tutkintojen pätevöitymiskoulutusten haasteet ja hyvät käytännöt Korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien osaaminen käyttöön Suomessa hanke 16.05.2019 KV-Kevätpäivät Aikataulu Esittäytyminen

Lisätiedot

Ohjaus Oulun yliopistossa

Ohjaus Oulun yliopistossa Ohjaus Oulun yliopistossa Lähinnä sinua: oman tiedekuntasi lähipalvelut ja omaopettaja O Opintojen suunnittelu ja aikatauluttaminen Kaikille yhteisissä palveluissa: opintopsykologi ja suunnittelijat O

Lisätiedot

Esr-hanke Campus Conexus. Mitä verkostotoiminta edellyttää?

Esr-hanke Campus Conexus. Mitä verkostotoiminta edellyttää? ITK 2011 Workshop 6.4.2011 Verkostoituva opettajankoulutus mistä nyt tuulee? Esr-hanke Campus Conexus Mitä verkostotoiminta edellyttää? Pekka Kalli, yliopettaja Tampereen ammatillinen opettajakorkeakoulu

Lisätiedot

Kokeile ja kehitä -seminaari 7.11

Kokeile ja kehitä -seminaari 7.11 Kokeile ja kehitä -seminaari 7.11 Miten ohjaustilanteissa voidaan tunnistaa hyvinvoinnin ja opinnoissa onnistumisen yhteys? Arto Saloranta TOTEEMI TOIMIJUUS Itsesäätely Itseohjautuvuus Vastuunotto Päätöksentekokyky

Lisätiedot

KOULUTUS TULEVAISUUDESSA

KOULUTUS TULEVAISUUDESSA KOULUTUS TULEVAISUUDESSA Lukio Suomessa - Tulevaisuusseminaari 3.4.2014 Johanna Ollila, projektipäällikkö Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto TULEVAISUUDENTUTKIMUS Havainnointia mm. tilastot,

Lisätiedot

Tulevaisuudesta oppiminen ja tulevaisuusoppiminen tulevaisuustaitojen ohjausmalleja Tulevaisuudesta oppiminen ja tulevaisuusoppiminen

Tulevaisuudesta oppiminen ja tulevaisuusoppiminen tulevaisuustaitojen ohjausmalleja Tulevaisuudesta oppiminen ja tulevaisuusoppiminen Tulevaisuudesta oppiminen ja tulevaisuusoppiminen tulevaisuustaitojen ohjausmalleja Tulevaisuudesta oppiminen ja tulevaisuusoppiminen Tulevaisuustaitojen ohjausmalleja Leena Jokinen 18.3.2016 www.utua-hanke.fi

Lisätiedot

Digiohjausta kaikille!

Digiohjausta kaikille! Digiohjausta kaikille! 2018-2020 Osatoteuttajat Hankkeen toimijat Oulun yliopisto Centria-amk Osao Päätoteuttaja PP-ELOverkosto Yhteistyökumppanit Erilaisten oppijoiden liitto Oulun lukioverkosto Oulun

Lisätiedot

Osaaminen, tarve ja toteutus kohtaavat Korkeakouludiplomikokeilu

Osaaminen, tarve ja toteutus kohtaavat Korkeakouludiplomikokeilu Osaaminen, tarve ja toteutus kohtaavat Korkeakouludiplomikokeilu Palkkahallinnossa olisi töitä.. Paljonko jäisi opiskeltavaa, kun olen Yritys kasvaa ja pitäisi johtaa Nuoret esimiehet ovat lujilla ja heille

Lisätiedot

Erityisoppilaitos työllistymisen ja työuran tukena

Erityisoppilaitos työllistymisen ja työuran tukena Erityisoppilaitos työllistymisen ja työuran tukena Työkyvyn arviointi kun asiakkaalla on oppimisen vaikeus tai kehitysvamma Kainuun opisto, Paltamo Riitta Kaivola, koulutusjohtaja Jari Keisu, työelämäasiantuntija

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (6) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osasta ei anneta ammattiosaamisen näyttöä (kts. tutkinnon osan arvosanan muodostuminen) Näytön arviointi ja arvioijat: (kts. tutkinnon

Lisätiedot

Kyselyn tarkoitus. Rita Koivisto

Kyselyn tarkoitus. Rita Koivisto Kyselyn tarkoitus Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa Lapin ammattiopiston aikuiskoulutuksen opettajien näkemyksiä Työräätäli -toimintamallin kehittämiseksi opettajien ja opiskelijoiden hyödyksi. Työräätäli

Lisätiedot

OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut. Ohjausta ja neuvontaa. Ota yhteyttä

OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut. Ohjausta ja neuvontaa. Ota yhteyttä OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut Ohjausta ja neuvontaa O Opintojen suunnittelussa ja aikatauluttamisessa O Jumiutuneiden opintojen eteenpäin saattamisessa O Työnhaku- ja urasuunnittelussa

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 1 muuttuva toimintaympäristö Huomioimme toiminnassamme globalisaation, yhteiskunnalliset muutokset ja nopeasti muuttuvat lähiympäristön tarpeet. Olemme aktiivinen

Lisätiedot

Ohjausta tulevaisuuteen

Ohjausta tulevaisuuteen Ohjausta tulevaisuuteen Majvik 1.11.2018 Johanna Ollila, projektipäällikkö Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto Osaamiset: säätäminen, ideointi ja innostaminen Tulevaisuutta ei voi ennustaa tai

Lisätiedot

Valtti - Valmis tutkinto työelämävalttina

Valtti - Valmis tutkinto työelämävalttina Valtti - Valmis tutkinto työelämävalttina Toteutusaika 1.10.2008 31.12.2011 Valtakunnallinen kehittämisohjelma TL 2: Työllistymisen ja työmarkkinoilla pysymisen edistäminen sekä syrjäytymisen ehkäiseminen

Lisätiedot

Urapalvelut opiskelijoille

Urapalvelut opiskelijoille Urapalvelut opiskelijoille Lukuvuosi 2019-2020 Uraohjaajat Kirsi Vallius-Leinonen, Outi Suorsa, Saara Puittinen ja Janne Saarela Henkilökohtainen uraohjaus Uraohjauksen tavoitteena on tukea sinua rakentamaan

Lisätiedot

TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA

TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA OPO-päivä 10.11.2016 Eeva-Leena Forma opetuksen kehittämispäällikkö Opiskelijalähtöinen Korkeakoululähtöinen työn opinnollistaminen Työpaikkalähtöinen OPISKELIJALÄHTÖINEN

Lisätiedot

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa Valtti-hanke

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa Valtti-hanke Uraohjaus korkeakouluopinnoissa 10.11.2011 Valtti-hanke Tuutoroinnin tavoite: - Opintojen tehokas käynnistyminen - Opintojen sujuva eteneminen ja oppimisen syventäminen, tieteellisen ajattelun kehittyminen

Lisätiedot

Opintojen ohjaus. Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala

Opintojen ohjaus. Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala Opintojen ohjaus Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala Taustaa Opintojen ohjaaminen on strategisesti yksi kriittisimmistä prosesseistamme. Laadukkaalla ohjausprosessilla

Lisätiedot

Työpajatoiminta ja osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Työpajatoiminta ja osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Työpajatoiminta ja osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Tilastotietoja (OKM / AVI) Materiaalia vaikuttamistyöhön Synergiaseminaari 10. 11.10.2017 Reetta Pietikäinen tieto- ja laatupäällikkö www.tpy.fi

Lisätiedot

Työn opinnollistamisen levittäminen, prosessin kehittäminen ja henkilöstön valmentaminen ammattikorkeakoulussa Case Laurea-ammattikorkeakoulu

Työn opinnollistamisen levittäminen, prosessin kehittäminen ja henkilöstön valmentaminen ammattikorkeakoulussa Case Laurea-ammattikorkeakoulu Työn opinnollistamisen levittäminen, prosessin kehittäminen ja henkilöstön valmentaminen ammattikorkeakoulussa Case Laurea-ammattikorkeakoulu Johanna Lahti Pauliina Nurkka www.laurea.fi Työn opinnollistaminen

Lisätiedot

Koulutustiedon verkkopalvelu. OpinOvi-klinikka Satu Meriluoto (OPH)

Koulutustiedon verkkopalvelu. OpinOvi-klinikka Satu Meriluoto (OPH) Koulutustiedon verkkopalvelu OpinOvi-klinikka 31.8.2012 Satu Meriluoto (OPH) Palvelun suunnittelun ja toteutuksen kulmakiviä: Koulutustiedon tuottamiseen liittyvä muutos: Painetuista oppaista luopuminen

Lisätiedot

Henkilökohtaisten ratkaisujen mahdollistaminen opiskelijalle EQAVET Seminaari

Henkilökohtaisten ratkaisujen mahdollistaminen opiskelijalle EQAVET Seminaari Henkilökohtaisten ratkaisujen mahdollistaminen opiskelijalle EQAVET Seminaari 26.11.2018 Suuri Pedagoginen laatu yhdistyy yhä tiiviimmin hyvinvointiin Kivaa Opitaan ja hyvä olla HYVIN- VOINTI Ei opita

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

OSATAAN. Osaamisen arviointi työssä työpaikkojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistoimintana 01.01.2012-30.05.2014

OSATAAN. Osaamisen arviointi työssä työpaikkojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistoimintana 01.01.2012-30.05.2014 OSATAAN Osaamisen arviointi työssä työpaikkojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistoimintana 01.01.2012-30.05.2014 Miten tähän tultiin? Koulutuspäällikkö Mika Saranpää, HH AOKK 27.9.2012 AHOT korkeakouluissa

Lisätiedot

Uraa ja osaamista rakentamassa!

Uraa ja osaamista rakentamassa! Uraa ja osaamista rakentamassa! 18.4.2016 Projektipäällikkö, KT, Liisa Marttila http://uraseurannat.fi Mikä? AMKista uralle! -hankkeen tavoitteena on vahvistaa korkeakoulujen valmiuksia edistää opiskelijoidensa

Lisätiedot

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Pvm 4.12.2009 Helsinki Opetushallitus 1 Työelämään valmentautuminen ja

Lisätiedot

Tulevaisuuden työelämä ja tulevaisuuteen ohjaus. Opin ovi Leena Jokinen Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto

Tulevaisuuden työelämä ja tulevaisuuteen ohjaus. Opin ovi Leena Jokinen Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto Tulevaisuuden työelämä ja tulevaisuuteen ohjaus Opin ovi 19.11. 2013 Leena Jokinen Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto 2 Osaamisen kehittämisen menetelmiä Tulevaisuudesta ei voi tietää Siirtämistapa/ketkä

Lisätiedot

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa 01.12.2011 Valmis tutkinto työelämävalttina -hankkeenpäätösseminaari, Oulu

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa 01.12.2011 Valmis tutkinto työelämävalttina -hankkeenpäätösseminaari, Oulu Uraohjaus korkeakouluopinnoissa 01.12.2011 Valmis tutkinto työelämävalttina -hankkeenpäätösseminaari, Oulu Uraryhmä toiminta Taiteiden tiedekunnassa - Uraryhmä aloitti syksyllä 2010 - Osallistujia 6-8

Lisätiedot

Tulevaisuustyökaluja

Tulevaisuustyökaluja Tulevaisuustyökaluja TYÖKALUJA TULEVAISUUTEEN Vastuuseen ja valintoihin kasvaminen Merkitystä informaatiolle Systeeminen ja holistinen ajattelu Työkalut maailman haastamiseen tai haasteisiin vastaamiseen

Lisätiedot

TULEVAISUUS ON TEHTÄVÄ OHJAUKSEN MUUTOSVOIMIA. Erkkeristä eteenpäin seminaari 14.2.2013 Leena Jokinen Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto

TULEVAISUUS ON TEHTÄVÄ OHJAUKSEN MUUTOSVOIMIA. Erkkeristä eteenpäin seminaari 14.2.2013 Leena Jokinen Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto TULEVAISUUS ON TEHTÄVÄ OHJAUKSEN MUUTOSVOIMIA Erkkeristä eteenpäin seminaari 14.2.2013 Leena Jokinen Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto Osaamisen kehittämisen menetelmiä 2 Tulevaisuudesta ei

Lisätiedot

OSAAMINEN RATKAISEE COMPETENCE IS THE KEY ESOK seminaari Turku

OSAAMINEN RATKAISEE COMPETENCE IS THE KEY ESOK seminaari Turku OSAAMINEN RATKAISEE COMPETENCE IS THE KEY ESOK seminaari Turku 6.4.2016 Irmeli Lignell Projektipäällikkö Kuvat: Irmeli Lignell Osaaminen ratkaisee hankkeen tavoitteet Hankkeessa edistetään ammattikorkeakouluopiskelijoiden

Lisätiedot

VELI - verkottuva liiketoiminta -hanke

VELI - verkottuva liiketoiminta -hanke VELI - verkottuva liiketoiminta -hanke 1.9.2006-31.10.2007 Savonia yrityspalvelut Kasvua ja tehokkuutta verkostoitumalla - ratkaisuja pk-yritysten haasteisiin -seminaari 30.5.2007 Liiketalous, Iisalmi

Lisätiedot

Sijoittumisen yhteisseuranta

Sijoittumisen yhteisseuranta Sijoittumisen yhteisseuranta Seuraavat korkeakoulut keräsivät vuonna 2009 yhteistyössä tietoa valmistuneistaan Jyväskylän yliopisto Lapin yliopisto Turun yliopisto Turun kauppakorkeakoulu Åbo Akademi Hämeen

Lisätiedot

Erilaisten oppijoiden polut ja tukitoimet aikuisena ammatillisessa koulutuksessa

Erilaisten oppijoiden polut ja tukitoimet aikuisena ammatillisessa koulutuksessa Erilaisten oppijoiden polut ja tukitoimet aikuisena ammatillisessa koulutuksessa 30.8.2017 Kirsi Ek Projektipäällikkö, Noheva ESR Kiipulan ammattiopisto 2 Noheva ESR Noheva hanke pohjautuu PIAAC-tutkimukselle.

Lisätiedot

Baana pähkinänkuoressa

Baana pähkinänkuoressa BAANA-hanke Baana pähkinänkuoressa Tavoite: Luoda maahanmuuttajille konkreettisia väyliä työelämään ja yrittäjyyteen yhteistyössä muiden kentän toimijoiden kanssa. Mahdollistaa kahdensuuntaista integraatiota

Lisätiedot

Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä

Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä 1 Tämänhetkisiä ongelmia työn ja opintojen integroinnissa Opiskelijoiden opintojen aikaista työssäkäyntiä ja siinä syntyvää osaamista ei riittävässä

Lisätiedot

Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Työ kuuluu kaikille! 17.9.2015 Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto Sosiaalihuollon rooli vammaisten työllistymisen tukemisessa

Lisätiedot

Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula. PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi

Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula. PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi Keski-Uudenmaan nuorisotakuun kuntakokeilu 2016 Sisällys PARKKI -kokeilu... 3 Suunnittelu

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

Mestari oppipoika? - Ajankohtaista ammattipedagogista pohdintaa

Mestari oppipoika? - Ajankohtaista ammattipedagogista pohdintaa Mestari oppipoika? - Ajankohtaista ammattipedagogista pohdintaa Veijo Turpeinen, KT 2.2.2017 1 Tutkimus työpaikkaohjaajien työstä Työyhteisö Koulutustausta Yhteys ja tehtävä Työpaikkaohjaajakoulutus oppilaitokseen

Lisätiedot

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke 2 Pedagoginen kehittäminen Ilmiöperusteinen oppiminen Learnig by doing tekemällä oppiminen Kokemuksellinen oppiminen 3 Toteuttajataho

Lisätiedot

Ohjaava opettaja -osaajamerkki

Ohjaava opettaja -osaajamerkki Ohjaava opettaja -osaajamerkki Osaajamerkkikuvake Kriteerit Ohjaava opettaja -osaamismerkki koostuu seitsemästä osaamismerkistä. Saavutettuasi osaamismerkkien taitotasot saat Ohjaava opettaja -osaajamerkin.

Lisätiedot

Opettajasta valmentajaksi -- miten koet uuden roolisi siinä? Kyselyn tulosten yhteenveto

Opettajasta valmentajaksi -- miten koet uuden roolisi siinä? Kyselyn tulosten yhteenveto Opettajasta valmentajaksi -- miten koet uuden roolisi siinä? Kyselyn tulosten yhteenveto Opettajasta ohjaajaksi Opettajasta tiimivalmentajaksi Muutos: tiimityön ja -taitojen lisääntyminen ohjaustaitojen

Lisätiedot

Suositus henkilökohtaistamisen ohjaukseen näyttötutkinnon eri vaiheissa

Suositus henkilökohtaistamisen ohjaukseen näyttötutkinnon eri vaiheissa Suositus henkilökohtaistamisen ohjaukseen näyttötutkinnon eri vaiheissa Ohjauksen palvelutuokiot Satakunnan Opin ovi ja yhteistyötä koulutukseen! Satakunnan Opin ovi ja yhteistyötä koulutukseen! projektit

Lisätiedot

Oppilaitoksesta oppisopimukseen

Oppilaitoksesta oppisopimukseen Oppilaitoksesta oppisopimukseen opiskelijoiden näkemyksiä ammatillisesta koulutuksesta Katarina Ojala katarina.ojala@gmail.com Kasvatustieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto Tutkimuksen toteutus Laadullinen

Lisätiedot

Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto

Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto 23.11.2017 Nuorten ja aikuisten yhdessä oppiminen Reformi kannustaa yhdessä oppimiseen Yksi laki, jossa lähtökohtana

Lisätiedot

Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa

Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa Tutkinto: Hiusalan perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen

Lisätiedot

Johdanto päivän teemaan Osaamisen tunnistamisen prosessi sekä katsaus erilaisiin näyttötapoihin ja työkaluihin

Johdanto päivän teemaan Osaamisen tunnistamisen prosessi sekä katsaus erilaisiin näyttötapoihin ja työkaluihin Johdanto päivän teemaan Osaamisen tunnistamisen prosessi sekä katsaus erilaisiin näyttötapoihin ja työkaluihin Projektipäällikkö Tero Keva Turun yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea Työpajan

Lisätiedot

Yrittäjyys ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa (Yrtti-arviointi)

Yrittäjyys ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa (Yrtti-arviointi) Yrittäjyys ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa (Yrtti-arviointi) Ammatilliseen koulutukseen suunnatun opiskelijakyselyn tuloksia Juha Vettenniemi ja Raisa Hievanen Kansallinen

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. 1. Ikäryhmä. 2. Sukupuoli. 3. Äidinkieli. 4. Maakunta, jossa opiskelet

TAUSTATIEDOT. 1. Ikäryhmä. 2. Sukupuoli. 3. Äidinkieli. 4. Maakunta, jossa opiskelet TAUSTATIEDOT Tervetuloa kehittämään ammatillisen koulutuksen digitalisaation tulevaisuutta! Kyselyllä saadaan tietoa siitä, kuinka digitalisaation vaikutukset näkyvät ammatillisessa koulutuksessa opiskelijan

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen toimintamalli Koulutuskeskus Salpauksessa. Hanna Salminen Projektipäällikkö

Yrittäjyyskasvatuksen toimintamalli Koulutuskeskus Salpauksessa. Hanna Salminen Projektipäällikkö Yrittäjyyskasvatuksen toimintamalli Koulutuskeskus Salpauksessa Hanna Salminen Projektipäällikkö Rocket 2020 Rohkeasti Amis TAVOITE 1 Yli tutkintorajojen ja koulutusmuotojen välisen joustavuuden lisääminen

Lisätiedot

Monet polut Työelämään hanke (ESR) Tukea kotoutumiseen

Monet polut Työelämään hanke (ESR) Tukea kotoutumiseen Monet polut Työelämään hanke (ESR) 1.11.2016-31.12.2018 Tukea kotoutumiseen Monet polut työelämään -hanke 1.11.2016-31.12.2018 (ESR) Tukea kotoutumiseen Kootut toimintamallit Tekijät: Peltonen Mirja, Rintala

Lisätiedot

TYÖELÄMÄ SUOMESSA VUONNA 2030

TYÖELÄMÄ SUOMESSA VUONNA 2030 TYÖELÄMÄ SUOMESSA VUONNA 2030 Get a Life hanke Grasping the Future 2009 konferenssissa 20.10.2009, Wanha Satama, Helsinki Vaihtoehtoisia tulevaisuuspolkuja opintonsa päättävälle ihmiselle Elämän kokonaisuus

Lisätiedot

OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 11.11.2009 Osaamisen tunnistaminen selvitetään ennen kyseisten opintojen alkamista, mitä ja millaista osaamista opiskelijalla

Lisätiedot

Ohjatusti onnistuneisiin yliopistoopintoihin. työelämään

Ohjatusti onnistuneisiin yliopistoopintoihin. työelämään Ohjatusti onnistuneisiin yliopistoopintoihin ja osaavana oppijana työelämään Kaisa Karhu, Koulutuspalvelut, Opiskelun tuki .. Ja siitä se ajatus sitten lähti.. Opiskelun merkitys Opiskelutaidot 2 Mikä

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN Presentation Name / Firstname Lastname 24/05/2019 1 MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014 Tutkinto: Hiusalan perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen

Lisätiedot

Joustavia polkuja osaamisen tunnistamisella

Joustavia polkuja osaamisen tunnistamisella Joustavia polkuja osaamisen tunnistamisella Synergiaseminaari TPY 10.10.2017, Hämeenlinna Anni Karttunen, vastaava asiantuntija Opetushallitus Kansainvälistymispalvelut Visio osaamisperustaisuudesta Viestintää:

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Anita Lehikoinen Koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamisen nopeuttamista pohtivan työryhmän puheenjohtaja Nopeuttamisryhmän n toimeksianto Työryhmä ja ohjausryhmä

Lisätiedot

Lahden diakonian instituutti. Vastuuta ottamalla opit 3- hanke. Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015. Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut

Lahden diakonian instituutti. Vastuuta ottamalla opit 3- hanke. Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015. Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut Lahden diakonian instituutti Vastuuta ottamalla opit 3- hanke Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015 Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut Anne-Maria Karjalainen kehittämisvastaava Lahden diakonian

Lisätiedot

Tulevaisuuden osaamistarpeet työelämässä? Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Soveltavan liikunnan päivät , Helsinki

Tulevaisuuden osaamistarpeet työelämässä? Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Soveltavan liikunnan päivät , Helsinki Tulevaisuuden osaamistarpeet työelämässä? Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Soveltavan liikunnan päivät 21.8.2018, Helsinki 106 vuotta suomalaisen työn puolesta Kotimaisen Työn Liitto perustettiin 1912.

Lisätiedot

Tekemällä oppimista ja sisältöjen integrointia opettajan ja opiskelijan näkökulmia

Tekemällä oppimista ja sisältöjen integrointia opettajan ja opiskelijan näkökulmia Tekemällä oppimista ja sisältöjen integrointia opettajan ja opiskelijan näkökulmia koulutussuunnittelija Kaija Mattila, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä, Ammattiopisto, Nurmes OPH 3.2.2014 2 Tekemällä

Lisätiedot

Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi

Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi Rahoittaja: #OPEKE OPEKE AMMATILLISEN OPETTAJANKOULUTUKSEN UUDISTAMINEN Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi 27.9.2017 Mikä OPEKE on? Valtakunnallinen kehittämishanke, jossa kehitetään ja uudistetaan

Lisätiedot

Kokemuksia ja havaintoja työelämäläheisyydestä korkeakouluissa

Kokemuksia ja havaintoja työelämäläheisyydestä korkeakouluissa Kokemuksia ja havaintoja työelämäläheisyydestä korkeakouluissa Peda Forum-päivät Turussa 15.-16.8.2018 Jenni Koponen Metropolia AMK & Eetu Heikkinen Oulun yliopisto Esityksen runko Ketä me ollaan? Mitä

Lisätiedot

Verkostot ja työnhaku

Verkostot ja työnhaku Verkostot ja työnhaku Työpaja Jonna Heikkilä & Essi Hillgren Turun ammattikorkeakoulu Verkostotyöpaja Tavoite Tunnistaa osallistujan olemassa olevat verkostot ja pohtia miten niitä voi hyödyntää työnhaun

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä. OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden

Lisätiedot

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Kaakkois-Suomen ELO seminaari 26.3.2015 Lehtori, opinto-ohjaaja Jaakko Janhunen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Opiskelijan ohjaus uudistuu Kyamkissa Periaatteena

Lisätiedot

ARVIOINTISUUNNITELMA Sivu 1/5

ARVIOINTISUUNNITELMA Sivu 1/5 ARVIOINTISUUNNITELMA Sivu 1/5 Tutkinnon osa: ksi valmentautuminen 2 ov Ammattitaidon osoittamistavat: työprosessin työmenetelmien, -välineiden ja materiaalin hallinnasta opiskelijan ohjaamisen, oppimisen

Lisätiedot

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Miten tulevaisuuteen ohjataan? ZOOMI Sujuvat siirtymät yhdessä saa aikaa enemmän

Miten tulevaisuuteen ohjataan? ZOOMI Sujuvat siirtymät yhdessä saa aikaa enemmän Miten tulevaisuuteen ohjataan? ZOOMI Sujuvat siirtymät yhdessä saa aikaa enemmän 3. 5.5.2017 Sari Miettinen, projektipäällikkö Nina Pietikäinen, projektipäällikkö Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto

Lisätiedot

Sosiaalinen media opintoohjauksen. Anne Rongas Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Suomi

Sosiaalinen media opintoohjauksen. Anne Rongas Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Suomi Sosiaalinen media opintoohjauksen tukena Anne Rongas 20.4.2011 Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Suomi Sosiaalinen media ja... työ- ja toimintakulttuurin muutos opinto-ohjaajan työ tiedotuskanavat henkilökohtainen

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2013 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi

Lisätiedot

Työpaikoilla oppimisen monet muodot Määrä lisääntyy laatua kehittämällä?

Työpaikoilla oppimisen monet muodot Määrä lisääntyy laatua kehittämällä? Työpaikoilla oppimisen monet muodot Määrä lisääntyy laatua kehittämällä? Sampon neuvottelukuntien seminaari, Imatra 6.9.2017 Projektipäällikkö Maija Savolainen, Savon ammatti- ja aikuisopisto maija.savolainen@sakky.fi

Lisätiedot

Sisältö Mitä muuta merkitään?

Sisältö Mitä muuta merkitään? HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava

Lisätiedot

Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta?

Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta? Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta? Yhdessä seminaari 3.6.2013 Susanna Niinistö Sivuranta Pohdintaa seminaarin päätteeksi Viestinnän muutos miksi meidän kaikkien pitäisi välittää viestintäosaamisestamme

Lisätiedot

LUKIOKOULUTUKSEN OPINTO-OHJAUKSEN SUUNTAVIIVOJA KT opinto-ohjaaja Helena Kasurinen Lohjan Yhteislyseon lukio

LUKIOKOULUTUKSEN OPINTO-OHJAUKSEN SUUNTAVIIVOJA KT opinto-ohjaaja Helena Kasurinen Lohjan Yhteislyseon lukio LUKIOKOULUTUKSEN OPINTO-OHJAUKSEN SUUNTAVIIVOJA 20.4.2017 KT opinto-ohjaaja Helena Kasurinen Lohjan Yhteislyseon lukio LOHJAN YHTEISLYSEON LUKIO Yli 100-vuotias koulu lukio 40 vuotta (vuodesta 1976) OPISKELIJOITA

Lisätiedot

ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI

ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI Valmis -hanke Salon seudun ammattiopisto Toimintamalli Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan ohjaaminen työelämään hotelli-,

Lisätiedot

E S I K A T S E L U. Taustatiedot. Ohjaaminen, henkilökohtaistaminen ja ilmapiiri. Päättökysely syksy kevät Sukupuoli.

E S I K A T S E L U. Taustatiedot. Ohjaaminen, henkilökohtaistaminen ja ilmapiiri. Päättökysely syksy kevät Sukupuoli. Page 1 of 5 E S I K A T S E L U Päättökysely syksy 2013 - kevät 2014 Taustatiedot Sukupuoli Nainen Mies Äidinkieli Suomi Ruotsi Venäjä Muu Ikäryhmä Alle 18 vuotta 18-24 vuotta Yli 24 vuotta Koulutustausta

Lisätiedot

Futurex. Helmikuu 2011 Tuire Palonen

Futurex. Helmikuu 2011 Tuire Palonen Futurex Helmikuu 2011 Tuire Palonen Missio! Korkea-asteen täydennyskoulutuksen tehtävänä on yhdessä työympäristöjen oman toiminnan kanssa pitää huolta siitä että koulutus, tutkimus ja työelämässä hankittu

Lisätiedot

TYÖPAIKAT. Rakenna oma polkusi tulevaisuuteen askel kerrallaan, yhdessä eteenpäin

TYÖPAIKAT. Rakenna oma polkusi tulevaisuuteen askel kerrallaan, yhdessä eteenpäin TYÖPAIKAT Rakenna oma polkusi tulevaisuuteen askel kerrallaan, yhdessä eteenpäin VAHVEMPAA AMMATTITAITOA TYÖSTÄ Ota haltuun tulevaisuuden ammattiosaaminen! Aidoissa työympäristöissä ja -tilanteissa hankit

Lisätiedot

VIIKKI Klo 14: Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Ymmärtääkö oppilas itsearviointia?

VIIKKI Klo 14: Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Ymmärtääkö oppilas itsearviointia? VIIKKI Klo 14:45.- 16.00 Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Ymmärtääkö oppilas itsearviointia? PUHEENVUORON SISÄLTÖ Itsearvioinnin: - tavoitteet, - rooli ja tehtävä. Itsearviointitaidot. Itsearviointimalleista:

Lisätiedot

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajakysely ja työnantajien haastattelut Vuoden 2014 alussa työnantajille tehty työnantajakysely 161 vastaajaa 51 työnantajan

Lisätiedot

HARJOITTELUINFO URAPALVELUT Urapalvelut

HARJOITTELUINFO URAPALVELUT Urapalvelut HARJOITTELUINFO 26.1.2018 URAPALVELUT HARJOITTELUINFO 31.10.2017 Urapalvelut Harjoitteluinfo/ Urapalvelut 29/01/2018 1 URAPALVELUT Asiantuntemus Palvelut Harjoittelu Urasuunnittelu Uraseuranta Työnhaku

Lisätiedot