Tukea, turvaa ja ohjausta - Lähellä lasta ja perhettä -

Samankaltaiset tiedostot
HUOLEN VYÖHYKKEET. Mittarina on työntekijän oma huoli lapsesta, perheestä. Tavoitteena on huolen väheneminen tai häviäminen

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Mistä puhumme, kun puhumme yksilökohtaisesta opiskeluhuollosta?

Yksilökohtaisen opiskeluhuollon toteuttaminen oppilaitoksissa. Marke Hietanen-Peltola Opiskeluhuollosta hyvinvointia

MÄNTYHARJUN KUNTA MÄNTYHARJUN KUNNAN VARHAISEN TUEN JA PERHEPALVELUIDEN KÄSIKIRJA. Kohti yhteisiä hyviä käytäntöjä. Tervis- Hanke; Taina Taumala

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA

Aidon kohtaamisen. loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo , Saimaa Stadium

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen

Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa

Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa

Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voimaa yhdessä tekemisestä, alueellinen toimintamalli. VIP-verkosto,

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen. esiopetuksessa

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI!

Perheesi parhaaksi - toimintamalli. Yhteistä työtä perheen parhaaksi Kangasalla

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuki sekä eroauttaminen Etelä- Savossa

Tusina teesiä aikuissosiaalityöstä - työpajatyöskentelyn tulokset. Kooste: Anni Kuhalainen, Pikassos

Mitä on palvelusuunnittelu?

Kehrä II -kehittämishanke. Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT

Mies Asiakkaana Mieslähtöisen työn kehittämisprosessi. Miessakit ry & Miestyön Osaamiskeskus 2011

Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät hanke

Monitoimijainen/monialaisen arvioinnin työrukkasen työskentelyn tulokset

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki

VARHAINEN PUUTTUMINEN

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI

YHDESSÄ VOIMISTUEN laadukasta sosiaalityötä lappilaisille

LAPSEN /NUOREN KOULU/OPPILAITOS/VARHAISKASVATUSPAIKKA (nimi, ryhmä/lk, opettaja)

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA

Perhe on paljon enemmän kuin siitä kerrotut tarinat

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS

Lapset puheeksi -menetelmä

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat

Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät

Tukiohjelman vaikutukset irtisanottujen työllistymiseen ja hyvinvointiin

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Nykytila Tavoitetila Ihannetila Toimenpiteet Arviointi Mittari/Seurantatapa

Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lapehanke

PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT. Marjatta Kekkonen, THL Ulla Lindqvist, LSKL Esityksen nimi / Tekijä

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

Toimintakulttuuri kehittyy opetussuunnitelman uudistumisen kautta yhteisin tavoittein ja yhdessä toimien

Monialainen yhteistyö kouluterveydenhuollossa opiskeluhuoltolain säädöksistä toimivaan käytäntöön

Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Integraatiota tukeva johtaminen Lape mallinnusprosessin päätösseminaari

Vammaispalveluhankkeen kysely kuntien työntekijöille

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k.

Lähemmäs. Marjo Lavikainen

Opiskeluhuollon palvelut. Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Oikeus oppimiseen

Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus

Yrittäjyyskasvatuksen toimintamalli Koulutuskeskus Salpauksessa. Hanna Salminen Projektipäällikkö

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma

Palveluesimies Tuula Holja

Monialaisen arvioinnin mahdollistava johtaminen LAPE-päivät

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

LAPSEN OSALLISUUS JA SUOJELU SOSIAALITYÖNÄ

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

(Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM)

Lasten- ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut koulun näkökulmasta. Arto Willman Hyvinvointipäällikkö Sivistys- ja kulttuuripalvelut

Itsearviointi osana ammatillista kasvua - välineitä ja käytäntöjä

Vanhemmuuden arviointi osana rangaistuksen täytäntöönpanoa - Kommenttipuheenvuoro yhdyskuntaseuraamustoimiston näkökulmasta

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

VASTUUTA Varmistetun siirtymän mallin kehittäminen

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN

HYVÄ PERHEEN KOHTAAMINEN TIETOA JA TOIVEITA AMMATTILAISILLE

SISÄLLY SISÄLL SL Y UETTEL

Osaaminen ja tutkinnon suorittaminen opiskelijalähtöisesti

Jyväskylän kaupungin kasvun ja oppimisen toimintaperiaatteet ja kehittämisen tavoitteet vuosille

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Monikulttuurisuus päiväkodissa. Anna Moring, FT Monimuotoiset perheet -verkosto Kaikkien perheiden Suomi -hanke

Ohjaamo-kyselyn tuloksia

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen

Perhekumppanuus Hyvinvointia vaikuttavasti

Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS) maahanmuuttaja-asiakkaan osaamisen tunnistamisen ja vahvistamisen sekä ohjauksen tukena

Transkriptio:

Tukea, turvaa ja ohjausta - Lähellä lasta ja perhettä -

Avata uusi ikkuna jokaisen työntekijän oman työn tarkastelulle uudesta näkökulmasta. Antaa rohkeutta lähteä rakentamaan uusia yhteistyömuotoja eri toimijoiden välille. Innostua kokeilemaan erilaisia toimintamuotoja lapsen ja perheiden hyvinvoinnin parantamiseksi.

3. askel- MITÄ? Yksilöllinen tuki, perhekohtainen tuki, ryhmämuotoinen tuki, vertaistuki, alueelliset toiminnot Asiakkaan tarve ohjaa 1.askel- MISSÄ? Lähellä asiakasta, luonnollisessa ympäristössä, peruspalveluna, matala kynnys, ei-leimaava paikka 2.askel- MITEN? Työote: aikaa kohdata asiakas, kuunnella / kuulla asiakasta. Asiakkaan subjektius määrittää; yhteistyötä ja sisältöä

Lapsen ja perheen toiveet ja tarpeet ovat toiminnan lähtökohtana. Kohtaaminen, aito läsnäolo, kuuntelemisen taito Tutustutaan perheen nykyiseen elämään tarjoamatta heti muutosta> vähitellen autetaan heitä oman elämänsä parempaan hallintaan. Tunnistetaan todelliset huolen aiheet Pyritään selvittämään mitkä asiat ovat arjessa hyvin. Vahvistetaan olemassa olevia voimavaroja. Otetaan huoli rohkeasti puheeksi.

KUN MINULLA HERÄÄHUOLI, MINÄ TARTUN SIIHEN Minusta tuntuu - tunne on tärkeä työväline huolen havainnoinnissa. Eri työntekijöillä on työtehtävänsä puolesta erilainen huoli ja huolen aste.> kenenkään ei tarvitse määritellä onko ongelmaa vai ei. Kukin näkee asiat omasta näkökulmastaan ja ratkoo omia toiminnallisia ongelmiaan. POINTTI: Olkaa kiinnostuneita sekä omasta että toistenne näkökulmasta, keskustelkaa. LÄHTÖKOHTA: huoli otetaan puheeksi ensin perheen kanssa kuunnellen, ymmärtäen ja hyväksyen tilanne.

Varhaisen tuen työmuodot pohjautuvat kunkin toimijan perustehtävään.( oma työprosessi) Perheen tarpeista lähtevän yhteistyön saumattomuus vaatii monenlaista osaamista. Ensin toimijoille yhteinen käsitys varhaisen tuen toiminnan kokonaisuudesta. Yhteistyön nivelkohtien sovittaminen vaatii työtä pala palalta sovitellen ja kokeillen.

Antoisan yhteistyön avaimena: Emme tarkastele perheelle tarjottavia palveluita ainoastaan siitä näkökulmasta, mitä meillä on tarjolla, vaan soveltaen ja kehittäen löydetään uusia yhteistyön muotoja asiakkaan ja verkoston kanssa. Yhteistyön kehittämisen asenteena tulisi olla: Minulla on jotain annettavaa, minulla on jotain opittavaa ja meillä on yhteinen kieli.

Asiakaslähtöinen työote: Lapsi/perhe aktiivisia osallistujia Yhteiset toiminnot: Monenlaista osaamista, oikeaaikaisesti, soveltaen Kohtaamisen taito, vuorovaikutus, ammatillinen osaaminen Työntekijän asenne ja orientaatio

HUOLEN HERÄTESSÄ Havaintojen kokonaisvaltainen kirjaaminen Pieni huoli : Asia puheeksi perheen kanssa, Tuen tarjoaminen Perhe aktivoituu, tilanne kohenee, HUOLI HÄVIÄÄ Tukitoimia tiivistetään ja laajennetaan, uudet tukitoimet käyttöön, eritystason tukimuodot Huoli jatkuu/ voimistuu: Vanhempien kanssa lisätuen tarpeen kartoitus Tarvittaessa monialainen yhteistyöneuvottelu perheen yksilöllisten tarpeiden mukaan. Perheen hyvinvointia ja voimavaroja kasvattava konkreettinen toimintasuunnitelma. Suunnitelman mukaiset tukimuodot käyttöön (seuranta, arviointi) Perheen hyvinvointi kasvaa, HUOLI HÄVIÄÄ

MONIALAINEN YHTEISTYÖRYHMÄ KOOTAAN AINA TAPAUSKOHTAISESTI. Tapaamiseen osallistuvat ne henkilöt, jotka kiinteästi liittyvät lapsen/ perheen asioiden hoitamiseen. Ryhmän kokoaa se henkilö, jolle asia työtehtävien perusteella kuuluu= KENELLÄ HUOLI HERÄSI Ryhmän kokoaminen ja työskentely perustuvat huoltajan SUOSTUMUKSEEN. -Perheeltä tiedustellaan, keitä he haluaisivat mukaan. - kerrotaan vaihtoehdoista ja ehdotetaan tarpeellisia tahoja. -Ryhmää voidaan täydentää tai karsia työn edetessä. Ryhmä valitsee keskuudestaan vastuuhenkilön /-t - Vastuuhenkilö kirjaa suunnitelman, tiedottaa sovituista asioista, huolehtii jatkotoimenpiteiden toteutuksesta ja seuraa niiden toteutumista. LAPSEN JA PERHEEN OSALLISUUDEN TOTEUTUMINEN -Perheen näkemykset omasta tilanteestaan tärkeitä. -Onko toivomukset otettu huomioon? -Miten lapsi /perhe voi osallistua/ vaikuttaa työskentelyprosessiin. -Perheen arvio tukitoimien vaikutuksesta.

ASIAKAS 1 PERHE- TYÖ 2 NEUVO- LA 2 VARHAI SKASVA -TUS 2 ERITYISTYÖNTEKIJÄT TIETOAINES TARVE TARVE TARVE TARVE YHTEYDEN -OTTO, KESKUSTEL U PERHEEN KANSSA, TIEDOTUS, OHJAUS, TUKI, 1.1 2.1 TAPAA MISET SOVI- TUSTI PER- HEEN TARPEI DEN MU- KAAN VARHAI SEN TUEN TYÖS- KENTEL Y JAKSO 5 KESKUSTE -LU JA TAPAAMI- SESTA SOPIMI- NEN 3.1 3.2 YHTEISTYÖ PERHEEN KANSSA ARVI- OINTI 6 JATKO TOI- MEN- PI- TEET 7.1 7.2 ALOITE- LOMAKE TIETOJEN SIIRTO ALKUKAR- TOITUS TYÖN SUUNNI- TELMA TIETOJEN KIRJAUS SEURANTA TAPAA- MISTEN KIRJAUS KYLLÄ, OHJAUS ETEENPÄIN KONSULTOINTI EI TAPAAMIS TA VARHAI SEN TUEN ALKU- KARTOI TUS 4

Jos haluat kuljettaa heidät syvyyden yli, sillan täytyy olla tuttua, lämmintä puuta. Vain sitä pitkin he lähtevät. Yksinkertaista puusiltaa pitkin. Yksinkertaisia sanoja pitkin. - Rakel Liehu 1977: Valo, läheisyys-