Ekologiset hankinnat Ekohankintaverkosto 31.3.2014 Hankinnan ohjaus Anneli Enbom vs. kehittämispäällikkö
Espoo -tarina Espoon strategia vuosille 2013-2017 Espoon visio: Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa. Espoon arvot ja toimintaperiaatteet: Espoo on asukas- ja asiakaslähtöinen. Espoo on vastuullinen edelläkävijä Edelläkävijyys merkitsee ennakkoluulottomuutta ja luovuutta, avoimuutta, nykyisen kyseenalaistamista ja rohkeutta tehdä asioita uudella tavalla. Edelläkävijyyteen sisältyy tutkimuksen ja kansainvälisen kokemuksen hyödyntäminen, kokeilut ja myös niihin liittyvien epäonnistumisten kestäminen. Kehitämme Espoota sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävästi. Espoo on oikeudenmukainen 31.3.2014 2
Hankintatoimen painopisteet 2013 2016 Espoon hankintatoimen tehtävä: Espoon hankintatoimella tehostetaan kaupungin taloutta ja parannetaan hankintojen laatua ja tehokkuutta kaikissa tulosyksiköissä. Espoon hankintatoimen toiminta-ajatus: Espoo on vastuullinen edelläkävijä, joka toteuttaa kuntalaisten eduksi laadukkaita ja taloudellisia hankintoja, joilla on laajat myönteiset yhteiskunnalliset vaikutukset. Hankintojen toteuttamisessa siirrytään reagoivasta toimintamallista ennakoivaan toimintamalliin, jossa hankinnan näkökulma painottaa hankinnan suunnittelun kokonaisvaltaista näkemystä. 22.10.2013 3
Espoon hankinnan painopisteet 2013-2016: Kestävä kehitys Sosiaalinen ja eettinen kehitys Ekologinen kehitys Taloudellinen kehitys Hankintojen sähköistäminen Hankintaprosessin sähköistäminen Sähköisen tilaamisen lisääminen Sähköiset menettelyt Terveen kilpailun edistäminen Harmaan talouden torjunta Yritysystävälliset hankinnat Markkinoiden vahvistaminen ja uudet markkinat Luovat hankinnat Uudet hankintatavat ja innovatiivinen sopimustoiminta Vaikuttavuuden ostaminen 4
Painopiste 1: Kestävä kehitys Sosiaalinen ja eettinen kehitys: Sopimuksiin sisällytetään sopimuskumppanille vaatimus työllistämisestä tai työssäoppimispaikkojen tarjoamisesta Kiinnitetään huomiota toimitusketjun eettisyyteen tunnistetaan riskikohteet ja kohdistetaan niihin vaatimuksia Huolehditaan siitä että ostopalvelut (korostuu kuntalaispalveluissa) ovat saavutettavissa erilaisille käyttäjäryhmille Ekologinen kehitys: Minimoidaan hankintojen haitalliset ympäristövaikutukset hyödyntämällä ympäristökriteerejä kilpailutuksissa Esim. niin että kasvihuonepäästöt vähenevät, uusiutumattomien luonnonvarojen käyttö pienenee, energiankulutus supistuu Kiinnitetään huomiota hankinnan kohteen määrittelyssä energia- ja materiaalitehokkuusasioihin Olemme aktiivisia ympäristökriteerien määrittelytyössä yhdessä tutkimuslaitosten, muiden kaupunkien ja kumppanien kanssa 5
Painopiste 1: Kestävä kehitys Taloudellinen kehitys: Hankintojen suunnittelussa kiinnitetään entistä enemmän huomiota kokonais- ja elinkaarikustannuksiin Laaditaan valituilla alueilla kokonaiskustannusanalyysejä Standardoidaan tuotevalikoimia Optimoidaan tuotteiden ja toimittajien määriä Varmistetaan hankittavien tuotteiden ja palvelujen taloudellinen ja tehokas valvonta 6
Ympäristökriteerit julkisissa hankinnoissa Hankintalaki mahdollistaa kriteerien käyttämisen kahdella tavalla, joko 1) vähimmäisvaatimuksina tai 2) vertailuperusteina (+ ja/tai sopimusehtoina) Vähimmäisvaatimuksissa kriteerit ovat sellaisia, jotka tarjoajan tulee täyttää, jotta pääsee mukaan tarjousten vertailuun Vertailuperusteissa kriteerit vaikuttavat tarjoajan vertailupisteisiin Sopimusehdoissa kriteerit liittyvät yleensä vähimmäis- tai vertailuvaatimuksina käytettyihin kriteereihin, työnjakoon, raportointiin tai seurantaan 11.6.2013 7
Esimerkkejä ympäristökriteereistä vähimmäisvaatimuksina Kuljetuspalvelut: Laki ajoneuvojen energia- ja ympäristövaikutusten huomioimisesta julkisissa hankinnoissa, (1509/2011) -> velvoittaa asettamaan kriteerejä päästöille, HY saa kuitenkin itse valita keinot (vähimmäisvaatimukset/vertailuperusteet) 1) Eurokriteerit: Palvelutoiminnan alkaessa sopimuksen toteuttamisessa käytettävästä kuljetuskalustosta 100% tulee täyttää Euro IV -kriteerit. Palveluntuottaja sitoutuu uudistamaan kuljetuskalustoaan sopimuskaudella siten, että mahdollisen optiokauden alkaessa vähintään 50% sopimuksen toteuttamiseen käytettävästä kuljetuskalustosta täyttää Euro V -kriteerit. 2) Päästöt: Palvelutoiminnan alkaessa sopimuksen toteuttamisessa käytettävästä kuljetuskalustosta 100% tulee täyttää hiilidioksidipäästöjen osalta seuraavat kriteerit: suuri keskiluokka (5 hlö) max. CO2 175 g/km, tila-autot (7 hlö) max. CO2 220 g/km, suuret tila-autot (9 hlö) max. CO2 260 g/km. Tätä suurempien ajoneuvojen osalta edellytetään polttoaineenkulutuksen ja hiilidioksidipäästöjen aktiivista seurantaa (esim. energiatehokkuussopimusjärjestelmän todistus tai vastaava.) 11.6.2013 8
Esimerkkejä ympäristökriteereistä vähimmäisvaatimuksina AV laitteet: -> laitteen muoviosia (paino > 25g) ei saa pinnoittaa materiaalin kierrätettävyyttä heikentävillä aineilla Espoon terveysasema hanke: Tarjoajan toimitettava tarjouksen yhteydessä kuvaus siitä, miten yrityksen toiminnassa huomioidaan yhteiskuntavastuu (mm. ekologinen vastuu) Kopiopaperit: Tarjoajan tarjoamien tuotteiden tulee täyttää ympäristökriteerit, kriteerit voidaan todentaa virallisella ympäristömerkillä ja/tai sertifikaatilla (ympäristömerkkiesimerkkejä) IT laitteet: Laitteiden tulee olla varustettuja 1) Energy Star 5.0 tai 2) TCO sertifikaatilla tai vastaavalla 11.6.2013 9
Esimerkkejä ympäristökriteereistä vähimmäisvaatimuksina Kotiateriakuljetukset: Tarjoaja ottaa toiminnassaan huomioon ympäristöasiat ja edistää kestävää kehitystä. Todistus tarjoajan ympäristöasioiden hallintajärjestelmästä (esim. EMAS tai ISO 14001 tai vastaava on liitettävä tarjoukseen). Rakennusurakat: Järjestetty esim. suunnittelukilpailu, jossa edellytettiin vähimmäisvaatimuksena sitä, että suunnitteluryhmässä tuli olla energia-asiantuntija. Kilpailuun osallistuvia yrityksiä arvioitiin mm. elinkaari- ja energiatehokkaiden ratkaisujen perusteella 11.6.2013 10
Esimerkkejä ympäristökriteereistä vähimmäisvaatimuksina Kalustehankinta (yksi ei vastaus sallitaan alla olevista): 1) Puut Tarjoaja pyrkii edistämään tuotteissaan käytettävän puumateriaalin ja puupohjaisten raaka-aineiden alkuperän jäljitettävyyttä. Puuraaka-aine on peräisin oikeushenkilöltä, jolla on laillinen oikeus puunkorjuuseen kyseiseltä alueelta ja metsänhoito on toteutettu siten, että se vastaa paikallista metsä- ja ympäristölainsäädäntöä. 2) Muovit -> erilaisia vaatimuksia mm. kierrätettävyydestä, ISO 11469 standardista tai vastaavasta, PVC muovin käyttäminen lähtökohtaisesti kielletty. 3) Tietyt metalliosat -> Lopputuotteen pinnoitteet eivät saa sisältää kuusiarvoista kromia. Pyydettäessä toimitettava lista kromauksessa käytetyistä aineista ja kuvaus kromausprosessista. 4) Pakkausmateriaalit -> oltava valmistettu helposti kierrätettävästä materiaalista ja/tai uusiutuvista lähteistä peräisin olevista materiaaleista tai oltava useaan kertaan käytettäviä. Oltava helposti lajiteltavissa 11.6.2013 11
Esimerkkejä ympäristökriteereistä vertailuperusteina AV laitteet: energiatehokkuus: A+, A = 3p, B = 2p, C & D = 1p Kotiateriakuljetukset: Kuljetuspalveluiden laatu arvioidaan kuljetuskaluston ympäristöystävällisyyden perusteella. Eniten Euro V kriteerit täyttäviä ajoneuvoja käyttävä tarjoaja saa 20 pistettä, johon muiden tarjoajien pisteet suhteutetaan. 11.6.2013 12
Esimerkkejä sopimuslausekkeista Elintarvikkeet (esim. kala): Espoon kaupunki tukee vastuullista ruokatuotantoprosessia sekä omassa että sopimustoimittajien toiminnassa ja ottaa sen mahdollisuuksien mukaan huomioon jo kilpailutusvaiheessa muun muassa valitsemalla sopivia pakkauskokoja, keskittämällä elintarvikkeiden kuljetuksia, lajittelemalla ruoanvalmistuksessa ja - tarjoilussa syntyvät jätteet, seuraamalla biojätemääriä ja käyttämällä kestävästi tuotettuja/pyydettyjä kalakantoja. Siivouspalvelut: Toimittajan tulee käyttää pääasiassa ympäristömerkittyjä kemikaaleja palveluntuotannossaan. Ympäristömerkinnäksi hyväksytään Pohjoismaiden tai EU-ympäristömerkki tai Ruotsin Bra Miljöval. Jos tarjoajan käyttämällä tuotteella ei ole ympäristömerkkiä, sen tulee täyttää jonkun edellä esitetyn ympäristömerkin tuotteille asettamat ympäristömerkin hyväksymisvaatimukset. Toimittaja on velvollinen todentamaan, että tuotteen hyväksymisvaatimukset täyttyvät. KESTÄVÄ KEHITYS (käytetään yleisesti lähes kaikissa hankintasopimuksissa) Sopijapuolet sitoutuvat edistämään tarkoituksenmukaisilla toimintatavoilla ympäristöystävällisyyttä ja kestävää kehitystä toteuttaessaan tätä sopimusta. Toimintatapoja kehitetään hyvässä yhteistyössä ja seurataan säännöllisesti. 13
Miten eteenpäin? Edistetään ekologista ja eettistä vastuullisuutta hankinnoissa ja omassa toiminnassa Kestävä kehitys -poikkihallinnollinen kehitysohjelma toteuttaa osaltaan Espootarinaa ja sisältää konkreettisia toimenpiteitä ja projekteja kestävän kehityksen edistämiseksi -> kestävät hankinnat ja niiden kehittäminen Cleantech Valtioneuvoston periaatepäätös kestävien ympäristö- ja energiaratkaisujen (Cleantech-ratkaisut) edistämisestä julkisissa hankinnoissa. Cleantech - ratkaisuilla tarkoitetaan tuotteita, palveluita, prosesseja ja järjestelmiä, jotka edistävät luonnonvarojen kestävää käyttöä ja pienentävät haitallisia ympäristövaikutuksia Cleantech-ratkaisut sisältävät muuassa materiaali- ja energiatehokkuutta parantavia ja prosesseja tehostavia ratkaisuja, ympäristön tilaa vähemmän kuormittavia ratkaisuja ja palveluita sekä näihin liittyviä mittaus- ja monitorointiratkaisuja. Yhteistyö Vantaan kaupungin kanssa -> Tavoitteena tunnistaa mahdolliset kohteet, joissa mahdollisuus huomioida ja edistää (kuljetus, puurakentaminen) Yhteistyö pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksen kanssa Kierrätettyjen kalusteiden hankkiminen Toimitusketjujen eettisyys (auditointimallin rakentaminen) Opinnäytetyön tekijä kartoittamaan mahdollisuuksia ja rakentamaan mallia -> Seudullinen yhteistyö? Ammattiliitot? 11.6.2013 14
Kiitos! Anneli Enbom vs. kehittämispäällikkö Espoon kaupunki Hankinnan ohjaus anneli.enbom@espoo.fi 31.3.2014 15