Vastuullisuus hankinnoissa Kylän Kattaus 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vastuullisuus hankinnoissa Kylän Kattaus 2017"

Transkriptio

1 Vastuullisuus hankinnoissa Kylän Kattaus

2 Hankinnat Vastuullisuuskriteerit hankintasopimuksissa Kaupungin vastuullisuus-sitoumus: - ympäristömerkittyjen ja kriteerit täyttävien tuotteiden ja palveluiden osto-osuutta lisätään seuraavien kahden vuoden aikana ympäristöasioiden entistä voimakkaammalla huomioimisella kilpailuttamisessa sekä ostokäyttäytymisen ohjaamisen kautta Kylän Kattaus käyttää lähes aina sopimustoimittajia ja pääosin sopimustuotteita

3 Kespro Asiakkaat ja toimittaja toteuttavat toiminnassaan ympäristöä säästäviä toimintatapoja, esim. ympäristöraportointi ja ympäristösertifikaattien noudattaminen. Sopimusaikaisessa yhteistyössä painotetaan ympäristönäkökohtia, esimerkiksi miten ylipakkaamista vältetään. Toimittajan tulee ottaa toiminnassaan huomioon tuotteiden elinkaaren aikainen mahdollisimman vähäinen ympäristökuormitus. Kuljetukset tulee toteuttaa ympäristönäkökohdat huomioiden ja turvallisuusnäkökohtiin (esimerkiksi toiminta koulujen ja päiväkotien pihoissa) panostaen. Asiakkaat hankkivat luomu- ja reilunkaupan tuotteita tarpeen mukaan sopimuskauden aikana, jolloin ne korvaavat vastaavia tavanomaisia tuotteita

4 Tuore leipä Vastuullisuus Sopijapuolet sitoutuvat edistämään tarkoituksenmukaisilla toimintatavoilla ympäristöystävällisyyttä ja kestävää kehitystä toteuttaessaan hankintaa. Toimintatapoja kehitetään hyvässä yhteistyössä ja seurataan säännöllisesti. Toimittaja sitoutuu vähentämään pakkausjätettä karsimalla pakkausmateriaalin määrää ja kehittämällä pakkausmateriaalin laatua (esim. uusiokäyttö, biohajoavuus). Myös tuotannossa tulee ottaa huomioon ympäristövastuutekijät

5 Tuore leipä Pakkausjätteiden määrää pyritään mahdollisuuksien mukaan vähentämään yhteistyössä Sopimustoimittajan kanssa. Tuotteen laadun säilyminen ja vähimmäisvaatimusten täyttyminen tulee huomioida vastuullisuudessa. Yhteiskunnallinen vastuu: teknisessä vuoropuhelussa käytiin läpi myös yrityksen käytäntöjä liittyen opiskelijoiden työssä oppimisen tukemiseen sekä maahan muuttajien, pitkäaikaistyöttömien ym. työllistämiseen

6 Pesuaineet, siivousvälineet ja toimistotarvikkeet Joutsenmerkki huomioi eri ympäristövaikutukset hyvin monipuolisesti. tuotteen ja palvelun koko elinkaaren ajalta. Tällaisia vaikutuksia ovat mm. ilmaston lämpeneminen, vesistöjen rehevöityminen ja ympäristön kemikalisoituminen. Pesuaineista merkki on yli puolelle sopimustuotteista * Pehmopaperituotteistakin merkkiä löytyy

7 Luomu, Reilu kauppa ja Lähiruoka Kylän Kattaus on Luomuportaalla 1: luomuhiutaleet käytössä päiväkodeissa Luomutuotteita tullaan lisäämään lähivuosina Reilun kaupan tuotteita käytössä jatkuvasti Caterinassa: kahvi, tee, hunaja Vietämme Reilun kaupan päivää 1-2 kertaa vuodessa kouluissa ja päiväkodeissa (banaanit) Lähiruoka: - Elosen leipä, Saksalan gluteenittomat tuotteet - Särkimassa Korpilahti - Puolukkaa, mansikkaa

8 Lähiruokakokeilut Olemme kokeilleet/kokeilemme mm. - Ruisjauho Lievestuore - Porkkana Vesanka - Kuivattu nokkonen Mukulaari - Härkäpapu Muurame Haasteena toimittajien ja valikoiman pysyvyys ja määrä sekä pakkauskoko, esikäsittelyn aste ja logistiikka Olemme valmiit kokeilemaan edelleenkin laajasti eri raaka-aineita saatavuuden mukaan

9 Kylän Kattauksen vastuullisuus Kasvisruoka toisena vaihtoehtona kaikilla Nauta ja possu-> broileri, kalkkuna, kala, kasvis Kausiajattelu ruokalistalla Hävikkilounas (7 koulua) ja linjastohävikin myynti (35 kpl) Jatkuva hävikin seuranta, valtakunnallinen hävikkiviikko ja omat tehostetut biojäteseurantaviikot ( 4 vkoa/v ) ja tehokas jatkojalostus (leipominen, krutongit ym.) Ympäristöauditoinnit, ympäristöpassit, erityisesti kasvisruuan tuotekehitys, vegaaniruokalista Pesuaineiden ja paperin kulutuksen seuranta, vesi ja sähkö tarkkailussa, jatkuvaa koulutusta, vedetön siivous

10 jatkuu Vakioruokaohjeet, tarkka sähköinen ostaminen, kilotilaus asiakkailla käytössä, sopimustuotteet Henkilöstöpolitiikka: työllistämme pitkäaikaistyöttömiä, maahanmuuttajia, työrajoitteisia ja tarjoamme oppimisympäristöjä monenlaisille opiskelijoille Ympäristökäsikirja, keittiön ympäristöopas

Kestävät elintarvikehankinnat ruokapalvelujen kilpailuttamisessa. Hankintafoorumi 10.4.2014

Kestävät elintarvikehankinnat ruokapalvelujen kilpailuttamisessa. Hankintafoorumi 10.4.2014 Kestävät elintarvikehankinnat ruokapalvelujen kilpailuttamisessa Hankintafoorumi 10.4.2014 Sisältö Palvelujen hankkiminen kunnassa Kuntastrategia Hankintaprosessi ISS Palvelut esimerkkinä palveluyrityksestä:

Lisätiedot

Ravintola-alan ympäristöasiat

Ravintola-alan ympäristöasiat Ravintola-alan ympäristöasiat Helsingin ympäristökeskus 03.11.2008 Ympäristökouluttaja Erja Mähönen Miljöönääri Oy Erja.mahonen@miljoonaari.fi Miksi? Laki vaatii - esim. jätelaki Hyvä yrityskansalaisuus

Lisätiedot

ENNAKOINNILLA MENESTYSTÄ - Keski-Suomen ruokaketjun tulevaisuus työpaja Tuija Sinisalo

ENNAKOINNILLA MENESTYSTÄ - Keski-Suomen ruokaketjun tulevaisuus työpaja Tuija Sinisalo ENNAKOINNILLA MENESTYSTÄ - Keski-Suomen ruokaketjun tulevaisuus työpaja 20.2.2018 Tuija Sinisalo Poprasus, kasvis&kala,scene-prot Viime aikoina on paljon käyty keskustelua kasvisruuan edistämisestä ja

Lisätiedot

Case Helsinki - päiväkotien siirtyminen luomuun

Case Helsinki - päiväkotien siirtyminen luomuun Case Helsinki - päiväkotien siirtyminen luomuun 20 / 20 -seminaari 21.3.2013, Pro Luomu ja EkoCentria Ruokapalvelupäällikkö Aulikki Johansson Koulu- ja päiväkotipalvelut Palmia catering-palvelut aulikki.johansson@palmia.fi

Lisätiedot

MERKKITEKOJA. Kampanjaesittely

MERKKITEKOJA. Kampanjaesittely MERKKITEKOJA Kampanjaesittely Agenda Merkkien esittelyt Kampanjaesittely Yrityskumppanit Reilu kauppa Kaikilla ihmisillä on oikeus tulla toimeen omalla työllään myös kehitysmaissa. Reilun kaupan visiona

Lisätiedot

Särkijaloste suurkeittiön käyttöön

Särkijaloste suurkeittiön käyttöön Särkijaloste suurkeittiön käyttöön Case Jyväskylän lähiruokakokeilu 2014 Lähiruokaa resurssiviisaasti julkisiin keittiöihin Vesistökunnostusseminaari, Rauma 11.6.2015 Leena Pölkki, projektipäällikkö, Jyväskylän

Lisätiedot

Kaupan yhteiskuntavastuu Elintarvikeketjun päättäjien visio- ja uutispäivä 20.11.2008. Ulla Rehell, Kesko Oyj

Kaupan yhteiskuntavastuu Elintarvikeketjun päättäjien visio- ja uutispäivä 20.11.2008. Ulla Rehell, Kesko Oyj Kaupan yhteiskuntavastuu Elintarvikeketjun päättäjien visio- ja uutispäivä 20.11.2008 Ulla Rehell, Kesko Oyj Sivu 2 Lähde: BIO IS Sivu 3 Lähde: BIO IS Sivu 4 Kauppa on paikallista palvelutoimintaa 45,5

Lisätiedot

Arkea & Lagerblad Foods. Tuotekehitysyhteistyö. Paula Juvonen 1.4.2014

Arkea & Lagerblad Foods. Tuotekehitysyhteistyö. Paula Juvonen 1.4.2014 Arkea & Lagerblad Foods Tuotekehitysyhteistyö Paula Juvonen 1.4.2014 Arkea asiakkaan kanssa 2.4.2014 1 Arkea (Turun Seudun Kiinteistöpalvelu Oy) Aloitti toimintansa 1.1.2012 Omistajana Turun kaupunki ja

Lisätiedot

Miten tarjonta ja kysyntä kohtaavat Case luomuvihannekset

Miten tarjonta ja kysyntä kohtaavat Case luomuvihannekset Miten tarjonta ja kysyntä kohtaavat Case luomuvihannekset 20/20-seminaari 21.3.2013 Paula Juvonen Palvelujohtaja Arkea Ruoka- ja siivouspalvelut 22.3.2013 Paula Juvonen 1 Turun Seudun Kiinteistöpalvelu

Lisätiedot

Green Key - te tapäivä tuotteiden vastuullisuudesta Mokkamestarit, Tampere Meira, Helsinki

Green Key - te tapäivä tuotteiden vastuullisuudesta Mokkamestarit, Tampere Meira, Helsinki Green Key - teemailtapäivä tuotteiden vastuullisuudesta 17.4. Mokkamestarit, Tampere 25.4. Meira, Helsinki Ympäristömerkityt tuotteet Green Key sertifioiduissa kohteissa Aina Green Key -kohteissa: Päivittäiset

Lisätiedot

Luomua lisää. Julkiselle sektorille

Luomua lisää. Julkiselle sektorille Luomua lisää Julkiselle sektorille Valtakunnallinen asiantuntijayksikkö, taustaorganisaatio Savon koulutuskuntayhtymä edistämme kestävän ruokaketjun, lähi- ja luomuruoan sekä suomalaisen ruoan käytön lisääntymistä

Lisätiedot

ONNISTUU! LUOMU ON MAHDOLLISTA

ONNISTUU! LUOMU ON MAHDOLLISTA ONNISTUU! LUOMU ON MAHDOLLISTA Savon koulutuskuntayhtymän asiantuntijayksikkö Edistää kestävän ruokaketjun toteuttamista julkisissa ruokapalveluissa, mm. lähi- ja luomuruoan käytön lisäämistä ja hankintaosaamista

Lisätiedot

Elintarvikehankinnat Espoo Catering liikelaitoksessa

Elintarvikehankinnat Espoo Catering liikelaitoksessa Elintarvikehankinnat Espoo Catering liikelaitoksessa Espoo Cateringin tunnuslukuja 2011 Kunnallinen, voittoa tavoittelematon liikelaitos 15 miljoonaa tuotettua ateriaa vuodessa Noin 63 000 ateriaa päivässä

Lisätiedot

ISS Ruokailupalvelujen tilannekatsaus. KeHa -koordinaattorikokous 21.3.2014

ISS Ruokailupalvelujen tilannekatsaus. KeHa -koordinaattorikokous 21.3.2014 ISS Ruokailupalvelujen tilannekatsaus KeHa -koordinaattorikokous 21.3.2014 Sisältö Pilotin kuulumiset Peruna Lähiruokaa logistiikan kautta Hankintaprosessi Tuotestrategia 2 Kruunupyy kuoripäällinen peruna

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

HANKINTOJEN TOIMINTAPERIAATTEET

HANKINTOJEN TOIMINTAPERIAATTEET HANKINTOJEN TOIMINTAPERIAATTEET 16.4.2013 HANKINTOJEN TOIMINTAPERIAATTEET Jyväskylän kaupungissa noudatetaan seuraavia hankintoja koskevia strategisia linjauksia: Hankinta-asiantuntemuksen lisääminen Ennakoiva

Lisätiedot

PAREMPAA ARKEA, OLKAA HYVÄ! Miten hankitaan kestävää ja vastuullista palveluntuottajan näkökulma Paula Juvonen

PAREMPAA ARKEA, OLKAA HYVÄ! Miten hankitaan kestävää ja vastuullista palveluntuottajan näkökulma Paula Juvonen PAREMPAA ARKEA, OLKAA HYVÄ! Miten hankitaan kestävää ja vastuullista palveluntuottajan näkökulma 24.11.2016 Paula Juvonen Arkea Oy Arkea Oy tuottaa ruoka-, siivous-, turvallisuus- ja kiinteistönhoitopalveluja.

Lisätiedot

Kasvisruoka ammattikeittiössä

Kasvisruoka ammattikeittiössä Kasvisruoka ammattikeittiössä Anu Arolaakso EkoCentria Luomuvalkuaista ja -viljaa markkinoille 18.1.2019, Joensuu Savon koulutuskuntayhtymän asiantuntijatiimi Edistää kestävän ruokaketjun toteuttamista

Lisätiedot

Työllistämisehto Iisalmen kaupungin hankinnoissa. PL 10, Iisalmi Puh. (017)

Työllistämisehto Iisalmen kaupungin hankinnoissa. PL 10, Iisalmi Puh. (017) Työllistämisehto Iisalmen kaupungin hankinnoissa PL 10, 74101 Iisalmi Puh. (017) 272 31 Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa Sosiaalisesti vastuullinen hankinta = * hankintayksikkö huomioi hankintansa

Lisätiedot

Miten pitkä matka 2020 tavoitteisiin?

Miten pitkä matka 2020 tavoitteisiin? Miten pitkä matka 2020 tavoitteisiin? 20/20 seminaari 21.3.2013 EkoCentria lyhyesti Kehittämisyksikkö, joka edistää kestävien valintojen toteuttamista julkisissa ruokapalveluissa Rahoitukset maa- ja metsätalousministeriö,

Lisätiedot

LUOMUKO KALLISTA? Luomun käyttöhintavertailu ammattikeittiöissä

LUOMUKO KALLISTA? Luomun käyttöhintavertailu ammattikeittiöissä LUOMUKO KALLISTA? Luomun käyttöhintavertailu ammattikeittiöissä Ruokapalvelut osana elintarvikeketjua Suomessa nautitaan julkisissa ruokapalveluissa n. 380 miljoonaa ateriaa vuodessa, joihin hankitaan

Lisätiedot

PAREMPAA ARKEA, OLKAA HYVÄ!

PAREMPAA ARKEA, OLKAA HYVÄ! PAREMPAA ARKEA, OLKAA HYVÄ! Paikallista ruokaa julkisiin ruokapalveluihin - rahat omalle alueelle Yritysten kanssa tehty tuotekehitystyö ja sen merkitys Palvelujohtaja Paula Juvonen 15.9.2016 Arkea Oy

Lisätiedot

Kestävät hankinnat 22 miljardia syytä. Taina Nikula Ympäristöministeriö Lähiruoka 2008 14.5.2008

Kestävät hankinnat 22 miljardia syytä. Taina Nikula Ympäristöministeriö Lähiruoka 2008 14.5.2008 Kestävät hankinnat 22 miljardia syytä Taina Nikula Ympäristöministeriö Lähiruoka 2008 14.5.2008 Teemat Miksi? Julkisen hankkijan mahdollisuudet Toimintaohjelmaehdotus kestävien hankintojen edistämiseksi

Lisätiedot

Luomu- ja kasvisruoan käytön lisäämisen halukkuus päiväkodeissa. Eeva Ipatti ja Outi Jalovaara 3.6.2010

Luomu- ja kasvisruoan käytön lisäämisen halukkuus päiväkodeissa. Eeva Ipatti ja Outi Jalovaara 3.6.2010 Luomu- ja kasvisruoan käytön lisäämisen halukkuus päiväkodeissa Eeva Ipatti ja Outi Jalovaara 3.6.2010 Tutkimuksen kulku Ensin tehtiin alustava kysely sellaisiin päiväkoteihin, joissa luomu- ja kasviruokaa

Lisätiedot

LUOMUA ILMAN LISÄKUSTANNUKSIA

LUOMUA ILMAN LISÄKUSTANNUKSIA LUOMUA ILMAN LISÄKUSTANNUKSIA TAVOITE 20/2020 julkisten keittiöiden tarjoamasta ruoasta 20 % tulee olla luomua vuoteen 2020 mennessä Julkinen sektori toimii kestävien hankintojen edelläkävijänä ja esimerkkinä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.04.2014 Sivu 1 / 1 5049/02.08.00/2013 114 Valtuustoaloite lähi- ja luomuruoan käytön edistämisestä (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Minna Ahola, puh. 050 525 2779 Regina Ekroos,

Lisätiedot

Paikalliset tuotteet ruokapöytään ja aitojamakuja.fi

Paikalliset tuotteet ruokapöytään ja aitojamakuja.fi Paikalliset tuotteet ruokapöytään ja aitojamakuja.fi Päivi Töyli Aitoja makuja -hanke, projektipäällikkö Koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea, TY Aitoja makuja -hanke (2009-2011) toteuttaa Manner-Suomen

Lisätiedot

Ilmastoasiat kunnassa toimeenpanoa ja yhteistyötä. Satakunnan ympäristötietoisuus ja -kasvatusverkosto 12.4.2013 Outi Aalto

Ilmastoasiat kunnassa toimeenpanoa ja yhteistyötä. Satakunnan ympäristötietoisuus ja -kasvatusverkosto 12.4.2013 Outi Aalto Ilmastoasiat kunnassa toimeenpanoa ja yhteistyötä Satakunnan ympäristötietoisuus ja -kasvatusverkosto 12.4.2013 Outi Aalto Esityksen sisältö Taustaa Hankkeen rahoitus Mitä hankkeessa tehdään? Hankkeen

Lisätiedot

Luomu Suomessa 2017 Päivitetty

Luomu Suomessa 2017 Päivitetty Luomu Suomessa 2017 Päivitetty 10.4.2018 Sisällys 2. Sisällys 3. Luomualan kehitys 4. Luomutilat 5. Puutarhatuotanto 6. Kasvintuotanto 7. Kotieläintilat 8. Kotieläintuotanto 9. Luomukeruu 10. Luomun valmistus

Lisätiedot

Ekokompassi avainhenkilöiden koulutus. Irina Niinivaara 2015

Ekokompassi avainhenkilöiden koulutus. Irina Niinivaara 2015 Ekokompassi avainhenkilöiden koulutus Irina Niinivaara 2015 Kierrätys on (vain) osaratkaisu Kuvitus: Sopiva Design Jätelaki Etusijajärjestys: 1. Jätteen määrän ja haitallisuuden vähentäminen 2. Uudelleenkäytön

Lisätiedot

Haminan kaupungin hankintaperiaatteet. Kaupunginhallitus

Haminan kaupungin hankintaperiaatteet. Kaupunginhallitus Haminan kaupungin hankintaperiaatteet Kaupunginhallitus 15.12.2017 Hankintojen toimintaperiaatteet Haminan kaupungissa noudatetaan seuraavia hankintoja koskevia strategisia linjauksia: 1) Ennakoiva toiminta

Lisätiedot

TAMPEREEN ATERIAN YMPÄRISTÖOHJELMA

TAMPEREEN ATERIAN YMPÄRISTÖOHJELMA TAMPEREEN ATERIAN YMPÄRISTÖOHJELMA 12.12.2012 Sisällysluettelo 1. TAMPEREEN ATERIA LIIKELAITOS... 3 2. TAMPEREEN ATERIAN YMPÄRISTÖOHJELMAN VIITEKEHYS... 4 3. TAMPEREEN ATERIAN YMPÄRISTÖPÄÄMÄÄRÄT JA TOIMENPITEET...

Lisätiedot

LÄHIRUOKAA KUNTALAISTEN LAUTASELLE. Lappeenranta 13.2.2014 Hanne Husso

LÄHIRUOKAA KUNTALAISTEN LAUTASELLE. Lappeenranta 13.2.2014 Hanne Husso LÄHIRUOKAA KUNTALAISTEN LAUTASELLE Lappeenranta 13.2.2014 Hanne Husso 24.2.2014 2 - Meri-Lapin alue - Aloite Kemi-Torinon seutuvaltuustolle paikallisten tuotteiden ja raaka-aineiden käytön lisäämiseksi

Lisätiedot

LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT

LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT Osallistujamäärä alle 20 Leirialue nimi (leiriläiset) 2050 koko

Lisätiedot

Hankintojen ympäristönäkökohdat Pk-yritysten näkökulmasta

Hankintojen ympäristönäkökohdat Pk-yritysten näkökulmasta Hankintojen ympäristönäkökohdat Pk-yritysten näkökulmasta Toimitusjohtaja Eino Fagerlund Savon Yrittäjät 29.10.2008 5.11.2008 1 Yleistä Kunnat suurin ostaja lähes jokaisessa Suomen kunnassa Kunnat ja yleensä

Lisätiedot

PIELISEN KARJALAN HANKINTASTRATEGIA

PIELISEN KARJALAN HANKINTASTRATEGIA PIELISEN KARJALAN HANKINTASTRATEGIA HANKINTASTRATEGIAN TAVOITE JA TEHTÄVÄT Hankintastrategian tavoitteena on ohjata hankintojen johtamista, suunnittelua ja toteuttamista kunnan sisällä siten, että julkiset

Lisätiedot

Luomu osana kestävää toimintaa 1.10.2015

Luomu osana kestävää toimintaa 1.10.2015 Luomu osana kestävää toimintaa 1.10.2015 2 25-vuotias Tampere-talo juhlii 3 Näkyvyyttä ympäristöasioissa 1992: suunnitelma ympäristöasioiden huomioimisesta toiminnassa 1994: EIBTM The Most Environmentally

Lisätiedot

Luomu keittiöissä LISÄÄ KASVIKSIA

Luomu keittiöissä LISÄÄ KASVIKSIA Luomu keittiöissä LISÄÄ KASVIKSIA Savon koulutuskuntayhtymän asiantuntijayksikkö Edistää kestävän ruokaketjun toteuttamista julkisissa ruokapalveluissa, mm. lähi- ja luomuruoan käytön lisäämistä ja hankintaosaamista

Lisätiedot

TUTKIVA OPPIMINEN, HAVAINNOINTI: Tutustutaan ympäristömerkkeihin

TUTKIVA OPPIMINEN, HAVAINNOINTI: Tutustutaan ympäristömerkkeihin PERUSTELE VÄITTÄMÄT: Ympäristöystävällinen ruoka Ruokaa syödään päivittäin ja ruokavalinnoilla on suuri vaikutus ympäristöön. Tutustutaan erilaisiin tapoihin vähentää oman syömisen ympäristökuormitusta.

Lisätiedot

Luomu keittiöissä. Luomuruokaseminaari Mikkeli

Luomu keittiöissä. Luomuruokaseminaari Mikkeli Luomu keittiöissä Luomuruokaseminaari 15.11.2016 Mikkeli Savon koulutuskuntayhtymän asiantuntijayksikkö Edistää kestävän ruokaketjun toteuttamista julkisissa ruokapalveluissa, mm. lähi- ja luomuruoan käytön

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin hankinnat Jaana Levo, VSSHP- Ruokahuoltopäällikkö

Sairaanhoitopiirin hankinnat Jaana Levo, VSSHP- Ruokahuoltopäällikkö Sairaanhoitopiirin hankinnat Jaana Levo, VSSHP- Ruokahuoltopäällikkö Miksi sairaanhoitopiirinkin ruoka kulki tuhansia kilometrejä? - Ruokatottumukset ovat muuttuneet - Työn tuottavuutta on nostettu keskittämällä

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 317 16.9.2013 Asianro 420/10.03.02.00/2013 117 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite lähi-, kasvis- ja luomuruoan osuuden lisäämiseksi

Lisätiedot

Lisää kannattavuutta luomuerikoiskasvien tuotantoon lisää luomupuutarhatuotantoa Tampere Jaana Elo

Lisää kannattavuutta luomuerikoiskasvien tuotantoon lisää luomupuutarhatuotantoa Tampere Jaana Elo Lisää kannattavuutta luomuerikoiskasvien tuotantoon lisää luomupuutarhatuotantoa 5.4.2018 Tampere Jaana Elo Luomutuotannosta Suomessa Luomutiloja 4587 kpl Keskikoko 56,6 ha Luomuomenoita 58 ha Avomaan

Lisätiedot

LUOMUHORECA RYHMÄ. 21.01. 2014 klo 10.00-12.00, Pääposti, Punainen neuvotteluhuone

LUOMUHORECA RYHMÄ. 21.01. 2014 klo 10.00-12.00, Pääposti, Punainen neuvotteluhuone LUOMUHORECA RYHMÄ 21.01. 2014 klo 10.00-12.00, Pääposti, Punainen neuvotteluhuone Osanottajat Nimi Paikalla 21.1.2014 Tiina Ahola, Palmia x Regina Ekroos, Espoo Catering Leila Fogelholm, Fazer Food Service

Lisätiedot

Ympäristöohjelma kaudelle:

Ympäristöohjelma kaudelle: Yritys Ympäristövastaava tai -tiimi Ympäristöohjelman tekijä(t) Kiinteistö-KYS Oy Päivämäärä (päivitetty viimeksi) 18.1.2018 Ympäristöpolitiikka Ympäristöohjelma kaudelle: 2018-2019,, Kati Lundgren Kiinteistö-KYS

Lisätiedot

Kuntaesimerkkinä Oulu

Kuntaesimerkkinä Oulu Kuntaesimerkkinä Oulu 20.3.2012 Yritysyhteistyön koordinaattori, Tekijäpuu palvelu / Tuvilta Työelämään hanke / Konsernipalvelut Satu Kaattari-Manninen Sosiaaliset näkökulmat julkisissa hankinnoissa Vaikka

Lisätiedot

Ohrasta olueksi -ketjun ympäristövaikutusten kehitys

Ohrasta olueksi -ketjun ympäristövaikutusten kehitys Ohrasta olueksi -ketjun ympäristövaikutusten kehitys Yrjö Virtanen, vanhempi tutkija, MTT Ohrasta olueksi -ketjun ympäristövaikutusten arviointi 2005, arvion päivitys 2010 Elinkaariarviointi (LCA) Luonnon

Lisätiedot

Ekologiset hankinnat Ekohankintaverkosto 31.3.2014

Ekologiset hankinnat Ekohankintaverkosto 31.3.2014 Ekologiset hankinnat Ekohankintaverkosto 31.3.2014 Hankinnan ohjaus Anneli Enbom vs. kehittämispäällikkö Espoo -tarina Espoon strategia vuosille 2013-2017 Espoon visio: Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen

Lisätiedot

JHL tukee Reilua kauppaa. JHL paikallisyhdistyksen vuosikokous 2010

JHL tukee Reilua kauppaa. JHL paikallisyhdistyksen vuosikokous 2010 JHL tukee Reilua kauppaa JHL paikallisyhdistyksen vuosikokous 2010 AIHEITA: - Miksi Reilua kauppaa? - Reilu kauppa kunnissa ja työpaikoilla - JHL ja Reilu kauppa - Toimintaa! MIKSI REILUA KAUPPAA? Miksi

Lisätiedot

Julia 2030 -hanke Julkiset hankinnat -projekti. Ilmastonmuutos Helsingin seudulla hillintä ja sopeutuminen

Julia 2030 -hanke Julkiset hankinnat -projekti. Ilmastonmuutos Helsingin seudulla hillintä ja sopeutuminen Julia 2030 -hanke Julkiset hankinnat -projekti Ilmastonmuutos Helsingin seudulla hillintä ja sopeutuminen Ympäristönäkökohdat ja hankintalainsäädäntö Mitä hankintalainsäädännössä säädetään kilpailutusten

Lisätiedot

Moduuli 4 Johdanto vihreään talouteen Liiketoimintaprosessien ekologisuuden parantamisen mahdollisuudet

Moduuli 4 Johdanto vihreään talouteen Liiketoimintaprosessien ekologisuuden parantamisen mahdollisuudet Moduuli 4 Johdanto vihreään talouteen Liiketoimintaprosessien ekologisuuden parantamisen mahdollisuudet Hanke on rahoitettu Euroopan komission tuella. Tästä julkaisusta (tiedotteesta) vastaa ainoastaan

Lisätiedot

Ekohankintaverkoston kokous. 31.3.2014 Entressen kirjasto, Espoo

Ekohankintaverkoston kokous. 31.3.2014 Entressen kirjasto, Espoo Ekohankintaverkoston kokous 31.3.2014 Entressen kirjasto, Espoo Ohjelma aamupäivä Kokouksen avaus 10:15 Espoon puheenvuoro YM:n puheenvuoro ja keskustelua Taina Nikula, ympäristöministeriö KL-Kuntahankinnat

Lisätiedot

Vastuullisuus ei ole makuasia - Paulig. Inspectan asiakastilaisuus 02092014 /Leena Miettinen

Vastuullisuus ei ole makuasia - Paulig. Inspectan asiakastilaisuus 02092014 /Leena Miettinen Vastuullisuus ei ole makuasia - Paulig Inspectan asiakastilaisuus 02092014 /Leena Miettinen 2014 PAULIG GROUP 2014 PAULIG GROUP Niin Pauligin perhe kuin yrityskin ovat läpi historiansa olleet maailmalla

Lisätiedot

Luomu Suomessa Päivitetty

Luomu Suomessa Päivitetty Luomu Suomessa 2018 Päivitetty 2.5.2019 Sisällys 2. Sisällys 3. Luomualan kehitys 4. Luomutilat 5. Puutarhatuotanto 6. Kasvintuotanto 7. Kotieläintilat 8. Kotieläintuotanto 9. Luomukeruu 10. Luomun valmistus

Lisätiedot

Luomu Suomessa 2016 Päivitetty

Luomu Suomessa 2016 Päivitetty Luomu Suomessa 2016 Päivitetty 21.3.2017 Sisällys 2. Sisällys 3. Luomualan kehitys 4. Luomutilat 5. Puutarhatuotanto 6. Kasvintuotanto 7. Kotieläintilat 8. Kotieläintuotanto 9. Luomukeruu 10. Luomun valmistus

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite lähi-, kasvis- ja luomuruoan osuuden lisäämiseksi Raision kaupungin ruokapalveluissa

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite lähi-, kasvis- ja luomuruoan osuuden lisäämiseksi Raision kaupungin ruokapalveluissa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 75 18.3.2013 Asianro 420/10.03.02.00/2013 135 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite lähi-, kasvis- ja luomuruoan osuuden lisäämiseksi

Lisätiedot

Motivan hankintapalvelu Ohjeita ja neuvontaa. Ma 6.5.2013 Satu Hyrkkänen, asiantuntija (kestävät hankinnat), Motiva Oy

Motivan hankintapalvelu Ohjeita ja neuvontaa. Ma 6.5.2013 Satu Hyrkkänen, asiantuntija (kestävät hankinnat), Motiva Oy Motivan hankintapalvelu Ohjeita ja neuvontaa Ma 6.5.2013 Satu Hyrkkänen, asiantuntija (kestävät hankinnat), Motiva Oy Motiva Oy tarjoaa yrityksille, julkishallinnolle ja kuluttajille tietoa ja ratkaisuja,

Lisätiedot

Kiinteistöpalvelut. Kiinteistöpalvelujen ympäristönäkökohdat

Kiinteistöpalvelut. Kiinteistöpalvelujen ympäristönäkökohdat Kiinteistöpalvelut Kiinteistöpalvelujen ympäristönäkökohdat KOUVOLAN KAUPUNGIN KIINTEISTÖPALVELUJEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN PERIAATTEET: KANNAMME VASTUUN YMPÄRISTÖSTÄ SEKÄ TIEDOSTAMME YHTEISKUNNALLISEN VASTUUMME

Lisätiedot

Vastuulliset Ruokapalvelut Tekme Oy Päivi Lindholm

Vastuulliset Ruokapalvelut Tekme Oy Päivi Lindholm Vastuulliset Ruokapalvelut Tekme Oy 3.10.2017 Päivi Lindholm Tekme Oy Valmistamme yli 15 000 ateriaa päivässä päiväkotien, koulujen, kokopäivälaitosten, terveyskeskuksen ja sairaalan asiakkaille sekä henkilöstölle

Lisätiedot

Luomu -aitous ja jäljitettävyys. Marjo Särkkä-Tirkkonen Erikoissuunnittelija, ETM Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti

Luomu -aitous ja jäljitettävyys. Marjo Särkkä-Tirkkonen Erikoissuunnittelija, ETM Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti Luomu -aitous ja jäljitettävyys Marjo Särkkä-Tirkkonen Erikoissuunnittelija, ETM Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti Taustaa AuthenticFood (Core Organic II-tutkimushanke) Fast methods for authentication

Lisätiedot

Elinvoimaa lähiruoasta

Elinvoimaa lähiruoasta Elinvoimaa lähiruoasta BioVirrat Alueen yrityksiltä ja elinkeinoelämän toimijoilta tullut vahva viesti, että kehittämistoimintaa ja koulutusta pitää suunnata jo alueella oleviin luontaisiin vahvuuksiin

Lisätiedot

Käytännön ohjeita elintarvikkeiden hankintaoppaasta

Käytännön ohjeita elintarvikkeiden hankintaoppaasta Käytännön ohjeita elintarvikkeiden hankintaoppaasta Vastuulliset julkiset elintarvikehankinnat seminaari 22.3.2017 Sari Väänänen sari.vaananen@sakky.fi NYT Tuotekehitystä ja hankintaosaamista hanke Valtakunnallinen

Lisätiedot

Kriteerit vastuullisesti tuotetuille elintarvikkeille Elina Ovaskainen, Motiva Oy Motiva 1

Kriteerit vastuullisesti tuotetuille elintarvikkeille Elina Ovaskainen, Motiva Oy Motiva 1 Kriteerit vastuullisesti tuotetuille elintarvikkeille Elina Ovaskainen, Motiva Oy 11.10.2017 Motiva 1 11.10.2017 Motiva 2 Maksuton Help Desk palvelumme vastaa kysymyksiin puhelimitse ja sähköpostitse hankintapalvelu@motiva.fi

Lisätiedot

Toteutuvatko suolasuositukset joukkoruokailussa? 8.2.2011 www.sodexo.fi Sodexo - Jokaisesta päivästä parempi Sodexo edistää omalta osaltaan suomalaisten terveyttä Annamme asiakkaille mahdollisuuden syödä

Lisätiedot

Asiakaskysely Nisulanmäen koulun 9-luokkalaisille helmikuussa 2017

Asiakaskysely Nisulanmäen koulun 9-luokkalaisille helmikuussa 2017 LIITE 2 Asiakaskysely Nisulanmäen koulun 9-luokkalaisille helmikuussa 2017 Muuramen kunnan ruokapalvelu Ravitsemispäällikkö Ilja Saralahti Vastanneita 100 hlö Naisia 52, Miehiä 48 Vastanneet 1. Miehiä

Lisätiedot

Purkukatselmus ja valtakunnallinen jätesuunniltema. Kouvola Erityisasiantuntija Matti Kuittinen

Purkukatselmus ja valtakunnallinen jätesuunniltema. Kouvola Erityisasiantuntija Matti Kuittinen Purkukatselmus ja valtakunnallinen jätesuunniltema Kouvola 21.11.2017 Erityisasiantuntija Matti Kuittinen Hiilineutraali 2045 Johtava maa kiertotaloudessa 2025 Esittäjän nimi alatunnisteeseen 2 Rakennettu

Lisätiedot

Ympäristökartoituksen tarkastuslista Lomake opiskelijoille

Ympäristökartoituksen tarkastuslista Lomake opiskelijoille Fiksu Ammattilainen YLEINEN YMPÄRISTÖTIETOUS Ympäristökartoituksen tarkastuslista Lomake opiskelijoille Ryhmän jäsenet: Kartoituspäivämäärä ja aika: Täytä lomake jokaisessa kohteessa kun saat tiedot selville.

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ 2015

MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ 2015 Kaupunginhallitus 5.10.2015 Liite 1 305 MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ 2015 Yleistä Hankintasääntö on Mikkelin kaupungin yleinen hankintaohje. Hankinnalla tarkoitetaan kaikkea Mikkelin kaupungin varoin

Lisätiedot

Juridinen näkökulma sosiaalisiin kriteereihin julkisissa hankinnoissa

Juridinen näkökulma sosiaalisiin kriteereihin julkisissa hankinnoissa Juridinen näkökulma sosiaalisiin kriteereihin julkisissa hankinnoissa 20.3.2012 Saila Eskola PTCServices Oy PTCServices Oy PTCServices Oy on julkisiin hankintoihin ja sopimusoikeuteen erikoistunut asiantuntijatoimisto

Lisätiedot

Hankintadirektiivi uudistuu - Uudistus hankkijan näkökulmasta. 1.4.2014 Liisa Lehtomäki. Hansel Oy. Copyright Hansel Oy

Hankintadirektiivi uudistuu - Uudistus hankkijan näkökulmasta. 1.4.2014 Liisa Lehtomäki. Hansel Oy. Copyright Hansel Oy Hankintadirektiivi uudistuu - Uudistus hankkijan näkökulmasta Hansel Oy 1 Ympäristömerkin käyttäminen Direktiiviteksti Artiklassa 43 Merkit Ympäristö, reilu kauppa, luomu. Miten voi käyttää ympäristömerkkiä

Lisätiedot

KULUTTAJAKYSELY KUNTIEN VASTUULLISISTA HANKINNOISTA. Yhteenvetoraportti huhtikuu 2016

KULUTTAJAKYSELY KUNTIEN VASTUULLISISTA HANKINNOISTA. Yhteenvetoraportti huhtikuu 2016 KULUTTAJAKYSELY KUNTIEN VASTUULLISISTA HANKINNOISTA Yhteenvetoraportti huhtikuu 2016 Kyselyn tausta ja sisältö Tämän kyselytutkimuksen liittyen suomalaisten näkemyksiin kuntien vastuullisista hakinnoista

Lisätiedot

Terveyttä ruoasta Mistä koostuu hyvä ruokavalio? 1.4.2014

Terveyttä ruoasta Mistä koostuu hyvä ruokavalio? 1.4.2014 Terveyttä ruoasta Mistä koostuu hyvä ruokavalio? 1.4.2014 Laura Rantalainen, ravitsemussuunnittelija Servica - Itä-Suomen huoltopalvelut liikelaitoskuntayhtymä SERVICA - ITÄ-SUOMEN HUOLTOPALVELUT LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ

Lisätiedot

Tarvitsetko lisää virtaa?

Tarvitsetko lisää virtaa? Tarvitsetko lisää virtaa? Elintarvikkeet ja taukotilaratkaisut 1 Staples Business Advantage Elintarvikkeet ja taukotilaratkaisut Parhaat ideat eivät aina synny työpöydän tai tietokoneen ääressä: toisinaan

Lisätiedot

INNOSTAVA LÄHIRUOKA! Sari Väänänen

INNOSTAVA LÄHIRUOKA! Sari Väänänen INNOSTAVA LÄHIRUOKA! Sari Väänänen - EkoCentria on Savon koulutuskuntayhtymän yhteydessä toimiva valtakunnallinen asiantuntijayksikkö - kestävän ruokaketjun edistäminen ammattikeittiöissä - www.kestavathankinnat.fi

Lisätiedot

JULKISTEN HANKINTOJEN YMPÄRISTÖOPAS: 'YMPÄRISTÖKUVAT'

JULKISTEN HANKINTOJEN YMPÄRISTÖOPAS: 'YMPÄRISTÖKUVAT' JULKISTEN HANKINTOJEN YMPÄRISTÖOPAS: 'YMPÄRISTÖKUVAT' Kuvat ovat oppaasta, jota myyvät Edita-kirjakaupat: Nissinen, Ari 2004. Julkisten hankintojen ympäristöopas. Ympäristöopas 113. Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

ONNISTU HANKINNASSASI JULKISTEN HANKINTOJEN AMMATTITAITOA ORGANISAATIOSI HYÖDYKSI

ONNISTU HANKINNASSASI JULKISTEN HANKINTOJEN AMMATTITAITOA ORGANISAATIOSI HYÖDYKSI ONNISTU HANKINNASSASI JULKISTEN HANKINTOJEN AMMATTITAITOA ORGANISAATIOSI HYÖDYKSI Ju-Ha Consulting Oy 8.11.2017 www.juhaconsulting.fi 1 Vastuulliset elintarvikehankinnat Ruokapalveluhankinnat mahdollisuus

Lisätiedot

Opas ympäristömerkin käyttämiseen julkisissa hankinnoissa

Opas ympäristömerkin käyttämiseen julkisissa hankinnoissa Opas ympäristömerkin käyttämiseen julkisissa hankinnoissa Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain mukaan (1397/2016) 1.1.2017 Sisältö Johdanto Uudet vahvat mahdollisuudet...3 Miksi

Lisätiedot

Suupohjan alueen kuntien elintarvikkeiden yhteishankintarengas. Paikallista ruokaa kuntakeittiöihin

Suupohjan alueen kuntien elintarvikkeiden yhteishankintarengas. Paikallista ruokaa kuntakeittiöihin Suupohjan alueen kuntien elintarvikkeiden yhteishankintarengas Paikallista ruokaa kuntakeittiöihin Yhteishankintarengas Suupohjan Yhteishankintarenkaaseen kuuluvat Kauhajoki, Teuva ja Isojoki Kauhajoelta

Lisätiedot

KYSELY VASTUULLISISTA HANKINNOISTA KUNTIEN HANKINTAPÄÄTTÄJILLE. Yhteenvetoraportti helmikuu 2016

KYSELY VASTUULLISISTA HANKINNOISTA KUNTIEN HANKINTAPÄÄTTÄJILLE. Yhteenvetoraportti helmikuu 2016 KYSELY VASTUULLISISTA HANKINNOISTA KUNTIEN HANKINTAPÄÄTTÄJILLE Yhteenvetoraportti helmikuu 2016 Kyselyn tausta ja sisältö Tämän kyselytutkimuksen kuntien hankintavastaaville liittyen vastuullisiin hankintoihin

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN KOKEMUKSIA JOENSUU

POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN KOKEMUKSIA JOENSUU POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN KOKEMUKSIA JOENSUU 15.05.2019 POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMI PÄHKINÄNKUORESSA Vastaa yhteistyötahojen tavaroiden ja palveluiden yhteishankinnoista Kilpailuttaa myös yhteistyötahojen

Lisätiedot

Ruokapalvelut, sivistystoimiala (koulut ja päiväkodit) info- ja tiedostustilaisuus

Ruokapalvelut, sivistystoimiala (koulut ja päiväkodit) info- ja tiedostustilaisuus Kysymykset ja vastaukset 1 (5) Ruokapalvelut, sivistystoimiala (koulut ja päiväkodit) info- ja tiedostustilaisuus 25.9.2017 Tilaisuus 27.9.2016 Varautuminen poikkeusoloihin ja häiriötilanteisiin. Tilaajalla

Lisätiedot

Suunnitelma kuvaa hankintatoimintaa, mutta ei ole sitova suunnitelma rahan käytöstä. ARVIO SOPIMUSKAUDE N PITUUDESTA (V) HANKINNAN VUOSIARVO

Suunnitelma kuvaa hankintatoimintaa, mutta ei ole sitova suunnitelma rahan käytöstä. ARVIO SOPIMUSKAUDE N PITUUDESTA (V) HANKINNAN VUOSIARVO HANKINTASUUNNITELMA VUOSI 2018 Täytetään siltä osin kuin tiedot saatavilla Suunnitelma kuvaa hankintatoimintaa, mutta ei ole sitova suunnitelma rahan käytöstä. HANKINNAN KOHDE VASTUUHENKILÖ NYKYINEN SOPIMUSKAUSI

Lisätiedot

Vastuulliset ja paikalliset elintarvikehankinnat Kuinka ne tehdään hankintalakia hyödyntäen. Seinäjoki Yrjö Ojaniemi, MTK-EP

Vastuulliset ja paikalliset elintarvikehankinnat Kuinka ne tehdään hankintalakia hyödyntäen. Seinäjoki Yrjö Ojaniemi, MTK-EP Vastuulliset ja paikalliset elintarvikehankinnat Kuinka ne tehdään hankintalakia hyödyntäen Seinäjoki 20.9.2017 Yrjö Ojaniemi, MTK-EP SUURIA EDISTYSASKELEITA Uusi hankintalaki selkeyttää asioita Valtioneuvoston

Lisätiedot

Kuinka kuluttajan ostoskori luomutetaan?

Kuinka kuluttajan ostoskori luomutetaan? Luomuelintarvikepäivä 18.10.2018 Kuinka kuluttajan ostoskori luomutetaan? Antti Oksa Valikoimajohtaja Tuoretuotteet S-ryhmän Vähittäiskaupan ketjuohjaus Twitter: @AnttiOksa Kuinka kuluttajan ostoskori

Lisätiedot

Näin K-ruokakaupan valikoima syntyy ja elää

Näin K-ruokakaupan valikoima syntyy ja elää Näin K-ruokakaupan valikoima syntyy ja elää Seminaariesitys PTY:n toteuttamassa hankkeessa: Elintarvikealan mikroyritysten valmentaminen päivittäistavarakaupan yhteistyökumppaneina Paikalliset tuotteet

Lisätiedot

ENEMMÄN KOTIMAISTA JA PAIKALLISTA MITEN SE KÄYTÄNNÖSSÄ TAPAHTUU? Hyvinkää

ENEMMÄN KOTIMAISTA JA PAIKALLISTA MITEN SE KÄYTÄNNÖSSÄ TAPAHTUU? Hyvinkää Saimaan rannalla. ENEMMÄN KOTIMAISTA JA PAIKALLISTA MITEN SE KÄYTÄNNÖSSÄ TAPAHTUU? Hyvinkää 11.10.2017 Palvelujohtaja Mia Hassinen Mikkelin ruoka- ja puhtauspalvelut MIKKELIN RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ

MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ Hyväksytty KH 2.5.2016 149 Voimaantulo 2.5.2016 Yleistä Hankintasääntö on Mikkelin kaupungin yleinen hankintaohje. Hankinnalla tarkoitetaan kaikkea Mikkelin kaupungin

Lisätiedot

Luomuliiketoiminnan kehittäminen. Hankesuunnittelun esittely (haut vasta aukeamassa) 18.3.2015 Hilkka Heikkilä Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Luomuliiketoiminnan kehittäminen. Hankesuunnittelun esittely (haut vasta aukeamassa) 18.3.2015 Hilkka Heikkilä Jyväskylän ammattikorkeakoulu Luomuliiketoiminnan kehittäminen Hankesuunnittelun esittely (haut vasta aukeamassa) 18.3.2015 Hilkka Heikkilä Jyväskylän ammattikorkeakoulu Miksi luomuliiketoimintaa pitää kehittää nyt? LUOMUMYÖNTEISYYS

Lisätiedot

Hankintojen avulla työllistäminen Helsingissä

Hankintojen avulla työllistäminen Helsingissä Hankintojen avulla työllistäminen Helsingissä n. 6-8 kk n. 4-6 kk 1. Hankintojen kartoitus ja kilpailutuksen valmistelu 2. Tarjouspyynnön laadinta ja julkaisu 3. Tarjousaika 4. Sopimus ja työllistettävien

Lisätiedot

Ympäristöriskianalyysit 1/7 Jätevedet Kyllä Osittain Ei

Ympäristöriskianalyysit 1/7 Jätevedet Kyllä Osittain Ei Ympäristöriskianalyysit 1/7 Jätevedet Kyllä Osittain Ei 1. Tunnetaanko tilalla muodostuvien jätevesien laatu ja niille soveltuvat käsittelymenetelmät? 2. Toimiiko asuinrakennusten jätevesien käsittely

Lisätiedot

Merkkitekoja-kampanjan kuluttajatutkimus Pieni teko, iso kiitos

Merkkitekoja-kampanjan kuluttajatutkimus Pieni teko, iso kiitos Merkkitekoja-kampanjan kuluttajatutkimus Pieni teko, iso kiitos Kantar TNS Oy Tarja Pentilä Merkkitekoja-kampanja 2018 kuluttajan suhde vastuullisuuteen ja valintojen merkityksellisyyteen Päätulokset Vastuullisuusmerkit

Lisätiedot

ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g

ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g Sivu: 1 Järjestys: (+) Ateriointipäivä, (+) tyyppi, (+) Rivinumero Ruokalista: VKO 26-31 LOUNAS 24.6.-4.8.2019 päivä / 100 / 100 / 100 / 100 / 100 / 100 8.7.2019 Kotiruoka 1 KALA BORDELAISE L 230 164,180

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle. OSA 3: Siivous ja ympäristö

YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle. OSA 3: Siivous ja ympäristö YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle OSA 3: Siivous ja ympäristö Sisältö 1. Osa: Perusteet Ympäristöongelmat ja ympäristönsuojelu Kestävä kehitys Ympäristöhuolto osana puhdistuspalvelualaa 2. Osa/päivä:

Lisätiedot

Muurame Hyvän kasvun paikka. Resurssiälykäs kunta Helsinki

Muurame Hyvän kasvun paikka. Resurssiälykäs kunta Helsinki Muurame Hyvän kasvun paikka Resurssiälykäs kunta 6.6.2019 Helsinki Resurssiälykäs kunta 6.6.2019 Helsinki Muuramen kunta Perustettu 1921 Asukkaita 10 174 (vuonna 2000 8000 asukasta), Keski- Suomen 5. suurin

Lisätiedot

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa TOIMINNALLASI ON ISO VAIKUTUS YMPÄRISTÖÖN Suurin osa ympäristövaikutuksista syntyy kiinteistöjen käytönaikaisista päivittäisistä toiminnoista,

Lisätiedot

Kopiokoneet, osto, vuokraus Keskushallinto Raija Okkonen/Jouko Vähärautio 61552335 10 15 X X X X X X X

Kopiokoneet, osto, vuokraus Keskushallinto Raija Okkonen/Jouko Vähärautio 61552335 10 15 X X X X X X X KAINUUN HANKINTARENGAS SU=Suomussalmi KU=Kuhmo P= Paltamo AM=Ammattikorkeakoulu HANKINTOJEN PERUSNIMIKKEISTÖ / HY=Hyrynsalmi VA=Vaala R=Ristijärvi S=Sotkamo HANKINTASUUNNITELMA V v.2010 PU=Puolanka MA=Maakunta

Lisätiedot

TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO. (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) 1/17. Pisteiden laskentatapa. Kiviranta Kodit oy

TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO. (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) 1/17. Pisteiden laskentatapa. Kiviranta Kodit oy 1/17 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) : 3 : 3 HINNOITTELU, PAINOARVO 60 % Lastensuojel upalvelut Kiviranta Kodit oy Arjessa Oy Hoitovuorokauden hinta Max pisteet Annettu

Lisätiedot

Suomen 5. suurin ammattikorkeakoulu

Suomen 5. suurin ammattikorkeakoulu Suomen 5. suurin ammattikorkeakoulu Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk aloitti toimintansa vuoden 2017 alussa, Kampukset: Kotka, Kouvola, Mikkeli ja Savonlinna Toiminta-alueena Etelä-Savo ja Kymenlaakso

Lisätiedot

LAL:n opiskelijatoiminnan ympäristöohjelma

LAL:n opiskelijatoiminnan ympäristöohjelma LAL:n opiskelijatoiminnan ympäristöohjelma Ammattiyhdistysliikkeen on kannettava omalta osaltaan vastuunsa ympäristön tilasta. LUOVA ja LAL:n opiskelijatoiminnassa mukana olevat jaostot haluavat kannustaa

Lisätiedot

Luomun markkinapotentiaali tuoteryhmittäin

Luomun markkinapotentiaali tuoteryhmittäin markkinapotentiaali tuoteryhmittäin Ilkka Alarotu 20.11.2015 Maa- ja metsätalousministeriö on rahoittanut tämän aineiston tuottamista myynti vuosimyynti on tällä hetkellä arviolta 242 milj. euroa ja luomun

Lisätiedot