ll2b. HELSNGN KAUPUNGN TLASTO.. ': \ (L\8J ) '; ~ 5.5. \4E.LS \ ~ k. \ T _A.~ TD\ V!..\<'Ql ' \ \./'U~\ r A ULKOMAAN KAUPPA. 6.' 92 HELS~GN KAUPUNGN TLASTOKONTTORN JULKASEMA. HELSNGSSÄ SANOMALEHT JA KUUAPANO.OSAKEYHTÖN KRJAPANO 922. Dr.. ~
STATSTQUE DE LA VLLE DE HELSN_GfORS.. CO MM ERC E EXTE R E U R. 6. 92. PUBLE PAR LE BUREAU DE STATSTQUE DE LA VLLE DE HELSNGFORS. HELSNK 922.
ALKULAUSE. Helsingin kaupungin kauppatilaston esillä oleva kuudes vuosikerta joka käsittelee kaupungin ulkomaan kauppaa vuonna 92 on toimitettu saman suunnitelman mukaan kuin edellinenkin vuosikerta. Numeroaineisto on päätaulumin (taulut ja 2) otettu fl.elsingin tullikamarin ilmoituskirjakappaleista. mikä työ on suoritettu tullihallituksen / tilastokonttorissa. Väärinkasitysten välttämiseksi huomautettakoon kerta kaikkiaan että tauluissa ole.vat pisteet (.) merkitsevät ettei tietoja ole ollut saatavissa viivat () taas ettei sarekkeen otsakkeen osoittamia tapauksia ole lainkaan esiintynyt s; o. samaa kuin 0 merkki. julkaisun painatuksesta on ensimmäinen aktilaari /iloso/iankandidaatti S.]. Lieto pitänyt huolta; tekstiosasto on mydskin hänen kirjoittamansa. Helsingin kaupungin tilastokonttorissa marraskuun 23 p:nä 922. Otto Bruun.
SSÄLL YSLU.ETTELO. Slv.. Johdanto... '... :..... 2. Tuonti... 4 3. Vienti...... 37 4: Tulllkanto.:... :... ::... 52 5 Tulllvarasto ja yleinen talletusvarastoliike...... 53 6. Liikennekonttorin kanto... 55 7. Helsin~it makasliniosakeyhti~... 55 Taulusto.. Eri tavara lajien tuonti eri aista Heisinkiin 'vuonna 92...... 3* 2. Eri tavaralajien vienti eri maihin Helsingistä vllonna 92... 64* 3. Helsingin kaupungin tuonnin ja viennin arvo jaettuna tavara ryhmän m.ukaan vuosina 9202... '80* 4~ Helsingin kaupungin tuonti ja vienti sekä sen tullikamarin kanto koko maahan verraten vuosina 88592... 8F 5'. Helsingif.\ tullikamarin' kanto vuosina 900 2... 82* 6. Eräitä. tullivarastossa vuosien 972 alussa olleita tavaralajeja sekä tullivarastoliike vuonna 92... 83' 7. Eräitä yteisessä talletusvarastossa vuosien 972 alussa olleita ta:varalajeja sekä yleinen talletusvarastoliike vuonna 92 83' 8. Liikennelwnttorin illaksunpano ja kanto' ~uosina 9002... 84* 9. Helsingin makasiiniosakeyhtiön toiminta vuosina 89792... ;... ~... 85~' Liitteitä... Helsingin kauptlngin iikenlckonttorin ker 'tomus vuodelta 92... 86' Aakkosellinen nimikeluettelo............ 88' J. Tuotujen ja vietyjen tavaralajien luettelo taulujen ja 2 mukaan (ranskankielineri) 99' \ TABLE DES MATERES. Page.. ntroduction... 2. mportation... ' 4 3. Exportatioit.:... 37 4. Drolts per~us.par Ja douane....'.. 52 5. Mouvement des entrepöls et des magaslns generaux...................... 53 6. Drolts per~us par le Bureau de'perceptlon des drolts municlpaux... '.... 55 7. Societe de depöts ä Helsingfors... 55 Tableaux.. mportation ä. HelsingfoFl dr..s differentes marchandises en 92 par pays de provenance....... 2.. Exportation de Helsingfors des differentes marchandises en 92 par pays de destidation.... 64*. 3 Valeur de l'importation et de l'cxportation. par groupes de ~arcl}andises en 920 2....... 80*. 4. Valeur dc 'importation et dc.l'!!xportation et droits per~us. par ;J douane å Hclsingrors en l8592; chiffres correspondants pour le pays entier... 8' 5. Droils per~us par la douane i HelsingforS en 9002....'... 82* 6. Quantites de quelqucs marchaodises en. entrepöts 3 debut des annees 97;2 et mollvement des entrepöts en 92.. 83' 7. Quantites de quelques marchandises en magasins generaux au debut des 3nnees 97~ et mouvement de ces magasi'ns en 92... '.'... 83' '8; Droits portes et per~us par le Bureau de perception des droits municipaux en 900 2... : 84* 9. Societe' de depöts a Helsingfors en '897 92... :... 85* Appendices.. Rapport du Bureau de perception' des.!. droits municipaux de la ville de Helsingfors de 'annee 92... 86';' Repec!oire alphabetique de la nomenc!ature statistique des marchandises (finnois).. 88* Liste des marchandises importees et. exportees contenues dans les tableaux et 2... 99'
o i kai s ta via. Corrections. Siv. 54 rivi 8 alh. on: 64432; lue: 8740. 9. 50906; 4975;. 83' 0 '75985; 748n. Viimemainittu virhe johtuu siitä; että 7308 kg varsltupakkaa oli varastoon pantaessa ilmoitettu lehttupakaksi'; katso alav. 2 sivulla 83*.
. Johdanto. ntroduction.. Maamme ulkomaan kauppaa koskevan säännöstelyn voimassaoloaika päättyi huhtikuun päivänä vuonna 92. Hallituksen esitys säännöstelyn osittaisesta jatkamisesta ei saavuttanut ecluskunnan hyväksymistä. Sen sijaan sai hallitus oikeuden koroittaa ylellisyystai muuten tarpeettomiksi katsottujen erityisesti lueteltujen tavaroiden tullia aina 0 kertaiseksi niistä määristä joiksi ne olivat vahvistetut 26 päivänä maaliskuuta 99. Myös määräys siitä että viennin kautta saatu ulkomaan valuutta oli siinä määrässä kuin Suomen pankki katsoi sen tarpeelliseksi sille luovutettava pankin ostokursseihin taukosi huhtikuun päivänä olemasta voimassa. Mitä tllimaksuihin lähemmin tulee säädettiin lailla joka julkaistiin 28' päivänä helmikuuta että edelleenkin qli maahan tuoduista tavaroista erinäisin.poikkeuksin suoritettava tullia ne mä~rät joiksi ne olivat vahvistetut 26 päivänä maalisku.uta 99 5:0rQitettuina 200 0 / o:la. Vienti tullit jäivät edelleenkin voimaan. Asetuksella 5 päivältä huhtikuuta 92 määrättiin kannettavaksi myöskin vienti maksuja asetuksessaeriks.een luetelluista tavaroista siinä olevan tariffin mukaan. Nämät vientimaksut olivat nyt kuitenkin huomattav asti pienemmät kuin edellisenä vuonna. Kireä rahaaika korkeat tuontitullit hintojen lasku tuontimaiss.a sekä rahamme alhainen ja häily vä arvo ulkomailla vuonna 92 olivat omiansa vaikuttamaan ehkäisevästi tuontiin jota vastoin olosuhteet vientiin nähden vaikka sitä kyllä rasittivatkin vieniitullit ja maksut olivat suotuiset. Tärkeimmillä vientitavaroillamme nimittäin puutavaroila puumassalla paperilla ja voilla oli hyvä menekki ulkomailla ja niiden hinnat olivat rahamme alhaisen arvon tähden korkeat. Omiansa näissä olosuhteissa vaikuttamaan kiih<?ittavasti vientiin oli myöskin se että viennin kautta s aatua ulkomaan valuuttaa ei enään tarvinnut luovuttaa Suomen pankille. Vienti kasvoikin vuonna 92 edellisestä vuodesta mitä jyrkimmin kun tuonnin arvo sitävastoin jäi jonkun verra.o alhaisemmaksi kuin v.uonna 920. Suomen kauppatasaus muodostui tänä vuonna edullisemmaksi kuin koskaan aikaisemmin. Eroitus tuonnin ja viennin arvojen välillä oli ainoastaan 2.9 0/0 koko kauppavaihdon arvosta jolloin vielä on muistettava että viennin arvo ilmoitetaan kauppatilastossa fob ja tuonnin cifhintojen mukaan. Huolimatta edullisesta kauppatasauksesta on rahamme arvo ulkomailla vuonna 92 laskenut alemmaksi kuin koskaan aikaisemmin kuten selviää seuraavasta taulukosta. joka esittää.eräiden tärkeimpien ulkomaalaisten rahalajien myyntikurssien kuukausittain lasketut keskiarvot sekä vuosittaiset keskiluvut vuosina 9792; Suome.n pankin~ noteerausten mukaan. Ulkomaan kauppa 92.
'2 Cours moyen du change de cerfaiizes monnaies etrangeres en 972 par mois. l C') :::c :s: :::c l /'; :::c ~:s: t::::lc... ~~ or... 0 ~3 ~~ ~g: ::t.. e 0 ~. ~ ~. ::t.. ] 0 0 c ' ' ;0; <:l... ~~ ~ ~: ~o Vuosi. ~ 3 <:l 3 <:l ::! ~. :l C 0 ~'<... ;0; ~ i>l ~.. _. : =:.. _. : 0 :::: ~: :;.;0; c ' ~.~ ~. ä ;: ~ <:>:>; ;: en ;: e ::s :: < ~. ;; ~. ~ a r::a!'. a ;0;... t: <:>e.. e <:>;0; Annee. :. e. e : e <:>ä ~'~g :. F F F. F.. e.. e!l F F' F F F!l' ~ F!l F ~. Markkaa j a p e n n i ä. Marcs et penni. ls Punnan kurssi. Livres sterling. 97.. 35 ~ 35 35 35 34 3 32 32!~ ~ ~ 4~ 6~ 35 87 36 53 34 99 98.. 32 4 3 33 78 38 89 38 4 75 45 28 ~4~ 408 42 6 39 39 99.. 42 9 44 46 44 45 5 68 58 7 65 35 73 9 92 86 0 5 24 60 66 97 920.. 03 8 83 7 52 7 74 85 4 98 3 4 38 3 38 36 5 592 45 36 05 44 92.. 8 o 7 4~ 46 5 73 35 86 220 55 22 43 242 68 263 37 25 68 2 7 28 92 99 8 Frangin kurssi. Francs. ~ ~~~~ :: ~;~ ~~~26~ 527 ~ 29 ~6!~~ ;~2!;i ~~!!~ ~~ ~!; ~7. ~~~ ~2~ ~~~ ~~!~~ 9; ~!: ~~!~~ ~~ 99.. 656 730 765~ 6083 56 748~905~ 974 207t 26022 288 30537 2048 920.. 24224748 408 342 la38 75~ 2083~ 2297 298 2585~ 2802 24756 2032 92.. 2027 73;3 265 2 3840j 39267 47 54 47662 55)7 5858 47 6/i 3835' 40 04 39029 98.. 2733! ~ 99'.. 4~ L0537 920.. 55 282 92.. 4932 502 Saksan markan kurssi. Reichsmarc.s. j 98 2 79 : i 3 8~ 42 6~ 3448 34 9~ 4550 8 E 80 80 86 90 96 8 23 73 73 83 67 W8 ~W 447 ~8 MT MO ~~ W 607i 700 76 8532 8005 796 6965 466 Ruotsin kruunujen kurss. Couronnes suedoises. 09~ 73 7004 64 5792 26 2807.A 307 8557 575 5982!i!i :: ~~~ ~7 ~:: ~i:: 5~: ::: 3~.~~~s~~ ~:~ :~~ ~~~ r~ ~~H~ ~i: i~ ~i: r~8 ~~~ r~ ~~~ i! ~i~!~ 920.. 5784 592 9058 3967 40976 4702 55348 6494 64842 77262 88554 8224 58953 92.. 67263 7267 5065 0372 0 3075 2839 40333 53846 496 23692.2940 66 25 Norjan kruunujen kurssi. Couronnes norvegiennes. 97.. 2 ~~ 25 ~ 28 ~ 28 4~ 2 76 97 ~ 24 2~ 222 5~ 25985 300 38 24820 98.. 2R 27. 20 22 22 70 2628 2546 27 7 2686 235 9~ 2504 99.. 256 25795264 24658 24776 2822 368 355 4082 508 599 6666 920.. 5387 4262 34708 3603 3652 38236 42048 4743 45005 54523 6205 60936 92.. 5545 39886077 7027 7382 8535887968667 927 87675238064 97 206 ~~06 ~! ~. 2;a;~k~~ 6k:~U~~;~~kU;~~' ~ 2 ~;u]ron;;; 0 d~an2~;e]~. 300 5~ 24404 98.. 24 j 20 2937 25670 253 26622 263 44 2297 2420 99. :240292453 255 4 ~40 2 2362 2655 2989 3323 3873 478 563 60.822 920.. 495 682 269 3257 325436722 470 4747450954926292 6452 92.. 5685 6 9 6487 798 6~ 8482 0042 9664 072 24977 23064 98558 02740 97.. 98.. 99.. 920.. 92.. Yhdysvaltain dollarin kurssi. ' Dollars. 70 65 7 820 75 879 7 5] 7 ~ 7 ~ 7~ 5 7 ~ 7 4~ 6 7! ~8~ 6 9~ 909499 966987365277 279247 96 82 95 29 2545 36 323 3 8 304 37 44 47 583 608 665 708 95 22 7~ 393 65.86 8 3~ 2697 464 535 22752 2453 3666 46297 75057 2254 24 3 34577 4470 9203 783744 898 877 3257 558 467 2927 5294 5207
3 Yleiskatsauksen Helsingin kaupungin ja koko maan kauppavaihdon arvoon ) vuosina 92~2 antaa seuraava taulukko: Valeur du mouvement commerciai total de Helsingfors et du pays entier en 922. Vu'OS i. Annee. Helsingin kaupungin kauppa Koko maan kauppavaihto ). d ~ ~ vaihto ).. ' c;; ~ 6::c Mouvement commercial de Mouvement commercial du ~ ~. ~ ~l ~ ~ H l f) pays entier ). l::s ;:s 'g ~ c ~ ~. e_stn_g_j_o_rs_ ~ ~ i::' ~ ~ :g s:c& Markkaa. Marcs. 92... 67680483 93... 73470785 94.................. 22425894 95... '........ 6967 822 96.................. 28435988 97... 3943824 98....'........ 2733447 99... 252975678 920... 2040483337 92.... 225764808 lisääntyminen (+) tai vähentyminen () olo. 'Åccroissement (+) ou diminution () en Ofo. + 9.9 + 3.5 29.4 + 38.5 + 67.6 + 37.7 30.2 + 358.4 + 62.9 + 0.6 Markj{aa. Marcs. 8508708 90 754 85 666542784 84598 73 J 474883584 680948674 732277 48 3393687837 6560330340 698340269 ' 0 '... o~ ~ ~ 0 ;:s ;:s 0 _. :>:' LiSääntyminen (+) tai vähentyminen (~) olo.!ii' ~ ;; ~ Co:>:'6... l:! ::ro~ ;>..' floc Accroissement. ti;: ~ S a ~ (+) ou diminution () en 0/0. ::7~ ~S ' 3:i' :. 0 ~ gj + 6.0 +. 26. + 26.9 + 74.3 + 4.0 56.4 + 363.4 + 93.3 + 6.4 Niin hyvin koko maan kuin myöskin Helsingin kaupungin kauppavaihdon arvon muutokset osoittavat vuonna 92 kuten kaikkina aikaisempinakin vuosina samaa suuntaa. Sama on tänä vuonna asian laita ei ainoastaan koko kauppavaihtoon vaan myöskin sekä tuontiin että vientiin nähden kuten taulusta 4 voidaan nähdä. Kuten ylläolevan taulukon viimeisestä.sarekkeesta voidaan havaita on Pyöskin Helsingin kaupungin osuus maan koko kauppavaihdon arvoon vuonna 92 edellisestä vuodesta jonkun verran kohonnut johtuen tämä yksinomaan siitä että maan koko viennistä suuntautui tänä vuonna suurempi osa kuin koskaan aikaisemmin kaupungin kautta. Ylläolevia kauppavaihdon arvoa esittäviä lukuja arvosteltaessa on otettava huomioon hintojen suunnaton kohoaminen vuosina 942. Yksinomaan tästä hintojen noususta on johtunut kauppavaihdon arvon tavaton suuruus viime vuosina. Aivan toisen käsityksen kuin edelliset luvut antaa asiasta seuraava taulukko joka esittää Helsingin kaupungin kauppavaihdon arvoa takaisinvienti poisluettuna. vuosina 942 arvosteltuna 2) vuonna 93 voimassa olleiden yksikköarvojen mukaan: ) Takaisinvienti ja muuttotavara mukaanluettuina. _) Reexportation et demenagemehts y compris. 2) Tätä arviointia on kuitenkin vuosina 9202 suuresti vaikeuttanut 'käytännössä ollut uusi tilastollinen tavaraluettelo. Ei ole voitu aina määrätä kuinka uuden ja vanhan tilastollisen tavaralueuelon nimikkeet vastaavat toisiansa. Melkein kaikissa ryhmissä on kuitenkin tukuisiin nimikkeisiin nähden täm'ä vastaavaisuus ilmeinen. Näin ollen on mäarätty se suhde joka on olemassa näihin nimikkeisiin kuuluvien tavaroiden yhteisen arvon laskettuna v.uoden 93 yksikköarvojen mukaan ja niiden todellisen arvon välillä täljä suhdeluvulla sitten kerrottu koko ryhmän todellinen arvo. Täten saatua lukua on katsottu koko ryhmän vuoden 93 yksiki<öarvojen mukaan lasketuksi arvoksi. Niiden ryhmien arviointi 20.7. 9.2 8.4 20.0 9.3 23.3 37.3 36.9 3. 32.3
4 Valear du moavement commerciajl (r:t!exportation non comprise) en 942 tfapres Les valeurs normales de 93. V uo's i. Annee. Tuhansia markkoja. Milliers de marcs. Lisääntyminen Kauppavaihto % (+) tai vähenty v. 9!3 kauppaminen () olo. vaihdosta. Accroissement Mou'l!ementcom (+) ou diminu merclal en Olo du tion (_) en 0/. mouvement com 0 mercla de 93. 94....... 95.... 96.... 97:... ;.... 98...'... '.'.... 99.... 920....... 92...'.... 4547 04520 4528 77 628 42647 92320 69657 75639 33.6 8.8 + 9.6 32.2 45. + 35.0.8 + 3.5 66.4 60.6 66.4 45.0 24.7.5. 98.s 0.8 Näistä luvuista v:oidaan huomata että Helsingin kaupungin kauppavaihto. itse asiassa on ainoastaan kahtena vuorna 99 ja 92 ollut vuoden 93 kauppavaihtoa suurempi. Kuten seuraavassa tullaan osoittamaan on kauppav'aihdon kasvu vuonna 92 yksinomaan johtunut siitä; että vienti kaupu~gista tänä vuonna oli p<;>ikkeukseisen runsas. 2. Tuonti.. mportation. Vuonna 920 käytäntöön otetussa uud'essa tilastollisessa tavaraluettelossa on tuontitavaroita koskevia nimikkeitä kaikkiaan 602kun sitävastoin niiden lukumäärä entisessä tilastohisessa tavaraluettelossa oli ainoastaan 85. Taulu josta yksityiskohtaiset tiedot.;elsing.in kaupung:in tuonnista ovat.saatavissa sisältää nä!stä nimikk.eistä poikk~uksia lukuunottamatta erikseen mainittuina ainoastaan ne joihin kuuluvien tavaroiden tuonnin arvo 0!l W 000 markkaa tai sitä suurempi. Muut nimikkeet ovat yleef.lsä yhdistetyt koko ryhmien tai ry.hmiin kuulwjien alaryhmien nimikkeeseen»muunalsia tavaroita». Jos jonkun nimikkeen tilastonumero kokonaan puuttuu merkitsee se että tähän nimikjoiden arvon suoranainen määrääminen vuoden 93 yksikköhintojen mukaan on ollut mahdatonta en suoritettu siten että niiden todellinen arvoon :kerrottu muiden ryhmien vuoden 93 yksikköhintojen mukaisen ja niiden todellisen arvon suhdeluvulla. Myöskin entisessä tilastollisessa favaraluettelossa oli nimikkeitä joiden paljoutta ei ollenkaan ilmoitettu joten arviointi 'vuoden 93 yksikköar:vojen mmkaah niiden suhteen ei ole ollut mahdollinen. 'Käyttämällä edellä esitet tyä menettelyä ovat vuosien 94.9 kaup'pavaihdon arvoa vuoden 93 yksi:kkö?rvojen mukaan esittävät luvut korjatut ja 'poikkeavat nyt siis lörikun verran 'kaupungin vuoden 99 'kauppaa koskevassa julkaisussa i:j.moi.tetuistaarvoistaan.
5 keeseen kuulmvia tavaroita ei ole ollenkaan tuotu kaupunkiin. Paitsi siinä erikseen mainittujen tavaroiden tuonnin koko paljoutta ja arvoa sisältää taull:l myöskin tiedot siitä paljonko Ja kuinka suurien rahamäärien arvosta kutakin tavaralajia on kaupunkiin tuotu eri tuontimaista sillä poikkeuksella. kuitenkin yksityisiin tavaralajeihin nähden että ne tuontimaat joista tuonti on arvoltaan ollut alle 0000 markkaa ovat jätetyt mainitsematta. Tavararyhmiin nähden k~konaisuudessaan ovat tiedot. tuontimaista sitävastoin täydelliset. Tuontia koskevat tiedot ovat kuitenkin siinä suhteessa puutteelliset että muilla kotimaisilla paikkakunnilla tullatut tavarat eivät sisälly niihin mikä lähinnä käytännöllisistä vaikeuksista aiheutuva puute on haitannut kaikkia aikaisempiakin Helsinkiä koskevia kauppatilastollisia tietoja.. Samoin kuin virallisessakin kauppatilåstossa kohdistuvat tiedot taulussa ' kuten muutkin tässä julkaisl:lssa esitetyt tuontinumerot niihin tuontitavaroihiil jotka vuoden.kuluessa ovat jätetyt vapaaseen liikkeeseen joko välittömästitahi tuuivarastossa yleisessä talletusvarastossa tai kauttakulkuvaraslossa oltuaan.. Vertailua varten mainittakoon tässä seuraavat tiedot Helsingin kaupungin tuonnin arvosta aikai&empina vuosina. Tämä tuonti oli allamainittuin<l viisivuotiskausina keski. määrin: Valeur moye'!ne de l'importation annuelle en 89695 par periodes de cijq ans. Tuhansia markkoja 896900.........'....... 90:05........ ''....... ' f906o _ _0 ' 95 '. Milliers de marcs~' 5556 653 0826 37294 Kuten edelläolevista luvuista käy ilmi~ tapahtui tuontiarvossa kerrassaan h.uomattava kohoaminen jo viisivuotiskautena 9060. Tämä alkoi vuonna 906 jollpin tuonti~ arvo oli 8 989.tuhatta markkaa oltuaan 68 288 tuhatta edellisenä vuonna. Vuonna 907 tuontiarvo kohosi 04 764 tuhanteen markkaan jääden jokseenkin samalle tasolle kah_ tena selilraavana vuonna. Vuonn~ 90 tapahtlli taas voimakkaåmpi kohoaminen tuonti. arvon noustessa 498 tuhanteen markkaan.. Seuraavna vuosina kohosi tuonniri al've allaoleviin {Tääriin:. \. Valeur de l'imporlation annuelle en 9':2. \ 9 92' 93 94 95 96... '.'... t.............. 0 0 lo /. 0...... t. t.. t... t!. t. i... Tuhansia markkoja. Milliers de marcs. 3640 48428 50050 0806 43573 22630 Lisääntyminen (+). tai vähentyminen (~) 0/0.. Accroissement (+) ou diminution (~) en olo. + 6. + 8.8 + l. 28.:0 + 32.9 + 57.7
6 Tuhansia markkoja. Milliers de marcs. 97 353985 98 237 99 00366 920 676674 92... i.. 636733 lisääntyminen ( +) tai vähentyminen () 0/0. Accroissement (+) ou diminution () en olo. + 56.4. 33.0 + 364. + 52.4. 2.4 Vuonna 94 alentui siis tuonnin arvo jyrkästi. Seuraavina vuosina se vuotta 98 lukuunottamatta sitävastoin on aina vuoteen 92 asti voimakkaasti noussut ja saavuttanut arvoja jotka ovat monin verroin suuremmat kuin koskaan säännöllisinä aikoina. Tämä on johtunut' yksinomaan yksikköarvojen suunnattomasta kohoamisesta sodan aikana ja sen jälkeen kuten selviää seuraavasta taulukosta joka e~ittää Helsingin kaupungin tuonnin arvoa arvioituna vuoden ~3 yksikköarvojen mukaan. Valeur de l'importation en' 942 calculee d'apres es valears normales de 93. lisääntyminen (+) Tuonti 0/0 vuoden tai Vähentyminen V uo S i. Tuhansia markkoja. 93 tuonnista. () Olo. Annee. 'Milliers de Accroissement (+) lportation en Olo marcs. de l' ou diminution () importation de 93. en Olo. 94... 00690 32.9 67. 95.... 92558 8. 6.7!)6... '.... 94885 + 2.5 63.2 97... '67376 29.0 44.9 98... 37089 45.0 24.7 99...'... 74285 + 369.9 6.2 920 ::::::::::::::::::::::::::::::::: :'.46395 6.0 97.6 92 38083 5.7 92.0 Vertailuja tuonnin arvon jakaantumisesta eri tavararyhmien kesken ennen ja jälkeen vuoden 920 vaikeuttaa se että :yhmäjako nykyään voimasså 'olevassa ja entisessä tilastollisessa tåvaraluettelossa ei ole kauttaaltaan samanlainen. YksityiskohtClisesti vertaamaha vanhaa ja uutta tilastollista tavaraluetteloa keskenään huomataan et~ä näiden luettelojen ryhmät vastaavat ~oisiaan pääasiassa seuraavasti:
7 Uusi luettelo. 'Vanha luettelo..... Eläviä eläimiä. Eläimistä saå~uja ruoka tavaroita.. V. V. XV. Viljaa ja vljjatuoueita. Karjanrehua ja siemeniä. Hedelmiä keittiö kasveja eläviä kasveja y. m. Puunkuorta ruokoa oksia y. m. s. ja niistä valmistettuja teoksia. V. Siirtomaan tavaroita ja mausteita. V. Säilykkeitä imanpitävästi suljetuissa pakkauksissa. V. Juomia. X. Kehruuaineksia. 'X. Lankaa ja punontateoksia. X. X. X. XV. XV. XV. XX. Kankaita. Sekalaisia kutomateollisuustavaroita. Puuta varoita ja puuaineita. PapenvanukeUa. pahvia ja paperia sekä niistä valmistettuja teoksia. Vuotia ja nahkoja nahkateoksia turkiksia y. m. Metalleja ja metalliieoksia. Koneita ja laitteita. XX. Kuljetusneuvoja. XX. XX. XX. XXV. XXV. XXV. XXV. XXV. XXX. XV. XXX. XXX. Soittokoneita kojeita ja kelloja.. Kivi ja maalajeja sekä niistä valmistettuja teoksia. Asfalttia tervaa hartseja kautsua y. m. sekä valmisteita niistä. Öljyjä rasvoja ja 'vahoja sekä niistä tehtyjä tuotteita. ' Eetterejä esterejä ja alkoholilajeja erikseen mainitsemauomia haih~uvia öljyjä kosmeettisia aineita y. m. KemJalisia alkuaineih ja niiden yhdistyksiä sekä lääkkeitä. ' Värejä ja värjäysaineita. Räjähdysaineita ampumat~ivikkeita sytytysvälineitä ja ilotulitustavaroita. Kirjallisuus~ ja taidetuoueita opetus' välineita konuoritarpeita y. m. Jouhia harjaksia höyheniä sekä luita }. sarvia ja muita muovailtavia aineita erikseen mainitsemattomia sekä' niistä valmist~ttuja teoksia. Lannoitusaineitaö 'Muualhi mainitsemattomia tavaroita. { } {. Eläviä eläimiä.. Karjantuotteita ja riistaa sekä liha ja silavateoksia.. Kalaa tuoretta kuivattua suolattua tai V. V. V. Xi. V. V. X. XV. XV. }{ XV XX. XV. XV. X. XXV. XXV~ f XXX. '\. X~. XXX. XX. savustettua. Jyviä teoksia niistä ja palkohedelmiä. Kasviksia ryytimaankasveja. je maahedelmiä. Hedelmiä' ja marjoja. Eläviä kasveja ja siemeniä sekä kasv muuilla mainit aineita ja teoksia niis~ semauomia. Siirtomaantavaroita jahöysteitä. Säilykkeitä ja syötäviä kuoriaisla~ Juomatavaroita. Kehruuaineita. Lankaa ja rihinaa sekä köydenpunojan teoksia. Kudelmia. Valmiita vaatteita sekä kaikenlaisia kehruuaineista valmisteulja teollista varoita. Puuaineita ja puuteoksia. Puuv~nuketta ja paperia sekä paperiteoksia. ' Vuotia ja nahkoja sekä teoksia niistä. Metalleja ja metalliteoksia. Koneita moottoreja laitteita ja kaluja erikseen mainitsemattomia. Vaunusepänteoksia. Laivoja ja veneitä. Konekaluja ja kellosepänteoksia. Mineraleja ja maalajeja sekä teoksia niistä. XX. Kumia guttap~rkkaa tervaa y. m. hartsimaisia aineita ja teoksia niistä. XX.' Öljyjä ja rasyoja sekä teoksia niistä. }{ X. Apteckkitavaroita. XX. Kaunottavia aineita. XXV. Kemiallisia valmisteita ja tarveain~lta. XXV. Värejä ja värjäysaineita. XXV. Räjähdys ja sytytysain'eita. XXX. ' XXX~. Xl. XXXV. Kirjalisuus~ ja taidetuotteita kokoelmaesineitä sekä opetus ja kirjoitusvälineitä. Luita harjaksia; sarvia karvoja jouhia y. rri. eläinaineita ja teoksia niistä. Koru ylellisyys ja kappaletavaroita muualla mainitsemattomia: :ravaroita joita ei voida lukea edellisiin ryhmiin ' Kuten ylläol~vasta näkyy on vastaavaisuupen aikaansaamiseksi entisen ja nykyisen tilastollisen tavaraluett~lon välillä ollut pakko yhdistää molemmin puolin muutamia'tavararyhmiä yksityisiä tavaralajeja kun nrkyi$es~i:\ tilastollisf;!s~a tavaraluettelossa on luettu
8 kuuluviksi toisiin ryhmiin kuin entisessä luettelossa. Näin ei kuitenkaan ole menetelty muihin kuin niihin ryhmiin nähden joiden tavarat eivät laatl;nsa puolesta jyrkästi eroa toisistaan. Sentähden on jotta vertailut vuosien 9202 ja aikaisempien vu'osien eri ryhmien tuonnin välillä olisivat niin vähän virheelliset kuin suinkin ollut pakko vuosina 9202 siirtää muutamia tavaralajeja niistä ryhmistä joihin ne nyt kuuluvat aivan toisiin ryhmiin joihin ne aikaisemmin sisältyivät. Tärkeimmät näistä siirroista esitetään edempän~ yksityisiä tflvararyhmiä lähemmin tarkastettaessa. Tämän mukaisesti on laadittu seuraava taulukko joka ilmoittaa tuonnin suhteellisen arvon eri tavararyhmissä vuosina 902 lausuttuna prosenteissa tuonnin kokonaisarvosta samoina vuosina. Valeur relative ele fimportation par groupes de marchandises en 902 en 0lo de la valeur totale de l' importation a Helsingfors...... <0 <0 <0 <0 Tavararyhmät. 0 0..................... 0> <0 <0 <0 <0 <0 <0 <0 Oroupes. de marchandises..l......... V V 0... V ~ : ~?' :!X>!O.S:> : ~ s:> ~ s:> <. Eläviä eläimiä... '' 0. 0. [0.0'] [0... ] 0. 0. [0.02] 0. [0.03] [0.00] [0.02 0. [0.0]. EläimisM saatuja ruokatavaroita... 3.6 3.8 3.6 2.8 3.5 3.2 4.7 3.0 2.2 9.4 4.5 0.8 2.6 H. Viljaa ja viljatuotteita.. 3.0 2.0.2 3:6 0.7.2 4.9 '3.9 3.i 6.2 4.2 6.4 7.2 V. Karjanrehua ja siemeniä V. Hedelmiä keittiökasveja eläviä kasveja y. m..... 6.8 7.3.5.6 7:0 8:0 84 8.3 3.4 6.7 8'. 2.6 5.2 XV. Puunkuorta ruokoa oksia y. m. s. ja niistä valmistettuja teoksia... ' V. Siirtomaantavaroita ja mausteita... :..8.6 3.2 3.5.0 2.8 9.0. 4.ö 6.3 7.5 4.4.7 4.7 V. Säilykkeitä ilmanpitävästi suljetuissa pakkauksissa 0.4 0.4 0.5 0.7 0.4 0.5 0.5 0.5 0.8 6.9 ' 0.4 [0:..] 0. V. Juomia... 2.9 2.6 3.0 0.3 3.4 3.0.8 0.9 0.' 0. 0.3 0:2 0. X. Kehruuaineksia... 2.0.~.2.9 '.3.0 0.8.5 2.7 2.3. 2.3.4 X. Lankaa ja punontateoksia.8.5 l.5.8.7 2.0.0.0 0.6 0.2.8 2.3 2.5 X. Kankaita... Xl. Sekalaisia kutomateoli }t.o.5 0.3 8.5.7 8.9 8.2 6.9 0.6 8.7.5 4.8 8.5.7 suustavafoita...'... }!:.. Puutavaroita ja puuaineita 0.7 0.8 0.7 0.4 0.9 0.6 0.3 0.6 0.4. 0.5 0.4 0.4 0.4 XV. PaperivånukeUa pahvia ja paperia sekä niistä valmistettujå teoksia... _..... 0.8 0.4 0.8 0.8 0.5 0.6.7 0.5 0.3 0.2 0.2 XV. Vuotia ja nahkoja nahkateoksia turkiksia y. m... 2.8 4.0 3.8 3.0 3:4 2.8 6.2 2.3 _..4 0.9 5.3 ~.3 3.0 XV. Metalleja ja met\llliteoksia 0.7 0.0.9 3.4 8.9 8.8 9.3 5. 6.8 7.6 6.6 7.6 9.9 XlX. Koneita ja laitteita... 7.6 8.5 8.6 8..0 0.7 5.9 6.7 5.7 4.8 8.0 9.4 8.9 XX. Kuljetusneuvoja....... 2.2.4.5.4 2. 3.8 0.2 0.2 0.3 0.5 0.4 2.6 3.0 XX. Soittokoneita kojeita ja kelioja....4.7 :6 0.9.7.5.. 0.9 0.7. 0.6 0.8 XXl. Kivi ja maalajeja sekä niistä '9'almisteUuja teoksia 5. 6.5 5:2 3.2 7.9 3.5.0 2..5 4.9 2. 4. 2.2
.~ ~ ~ 9 ~ ~ <0 ~ <0 <0 <0 <0 <0 <0 Tavararyhmät. 0 8 ~ C'> C'> ' <0 <0 ~ ~ Groupes de marchandises..l.l ~ ~ ~ S;; 0 ~ : 9' ;.J?' ~ 9 :' ~.. ~ 9 sn 9 XX. Asfalttia {ervaa hartseja kautsua y. m. sekä valmisteita niistä... 4.2 ' 4.3 5.5 3.3 5.2 6.9 6.0 4.6 7.6.8 2.0 34 30 XXV. Öljyjä rasvoja ja vahoja sekä niistä tehtyjä tuoueita 3.9 3.4 3.7 7.8 3.2 3.9 4.8 5.8 7.3.2 9.7 7.9 6.7 XXV. EeUerejä esterejä ja alkoholilajeja erikseen majnitsemauomja haihtuvia öljyjä kosmeettlsi.a aineita y. m..... 2..9..7 2.4.9.7 f.s 2.'~' 2.~.5.6 3.0.5 XXV; Kemiallisia alkuaineita ja. niiden yhdistyksiä sekä. lääkkeitä... XXV. Värejä ja Värjäysaineita....8.6.2 :3.4.2.2 2~6 2.6 0.9' 0.6.3.3 XXV. Räjähd'ysaineita.ampuma j tarvikkeita sytytysväli. neitä ja' ilotulitustavaroita 0. 0. ' 0. 0.4 0..0. 0.4 0.2 0.8 0.7 0.3 0.3 0.3 j XXX. Kirjallisuus.' ja taidettiot teita opetusväliqeitä ~onttoritarpeita y. m..... '. 2. 2.0.8 0.9.7 2.0.9..0.6 0.7 0.9 0.8 XV. Jouhia harjaksia höyheniä sekä luita; sarvia ja muita muovailtavia aineita erik \ seen mainitsemaltomia! sekä niistä valmisteltuja 2. 2..9.2.8.7.9.3.2.6.3 '. 2.5 teoksia... XXX Lannoitusaineita..... XXX. Muualla mainitsemaltomia aineita... '.. '... Yhteensä (Total)00.0oo.0 000 00.000.0 00.000'.0 roo~olloo.olloo.o 00.000.000.0 Säännöllisinä aikoina vaihtelivat eri ryhmien osu'uttä kaupungin kok<? tuontiin ilmaisevat proserittiluvut varsin vähän. Ryhmien' keskinäinen suhde oli siiloin jotakuinkin muuttumaton. Toisin on' asianlaita onut sotaaikana ja sodan jälkeen. Useimpien ryhmien suhteellista suuruutta ilmaisevat prosenttilu:llut ovat vuosina 942 olleet. suurien vaihteluiden alaisiå. Koska kuitenkin kuten myöhemmin tullaan osoittamaan hintojen keskimääräinen nousu eri tavararyhmissä on hyvinkin erilainen ei näiden lukujen perusteella' voida vetää mitään täsmällisiä johtopäätöksiä eri tavararyhmien tuontipaljouksien keskinäiseen suuruuteen' nähden. Vaihtelut Helsingin kåupungin suhteellisessa merkityksessä tuontipaikkana ilmenevät niin eri tavararyhmiin kuin kokonaistuontiin~in nähden allaolevasta taulukosta joka osoittaa prosenteissa jokaisen ryhmän ja ryhmäyhdistelmän tuonnin arvon vuosin'a 90 2 koko maaq. vastaavaan tuontiarvoon verrattuna: Ulkomaan kauppa 92/. 2
0 Valeur relative de l'importation a Helsingfors par groupes de marchandises en 902 en % des chiffres correspondants pour le pays entier. ;0 (0 '(0 (0 0 ::: () (0 (0 (0 (0 (0 t:l Tavararyhmät. Groupes de marchandises.!e!e!e l' t:l!='> of'o ~?' ;J 0 $X>!D '!=' ~!=' ;n!=' t:l. Eläviä eläimiä... 28.8 9.2 7.2 36.2 24.4.8 8.5 3.6 8.9 9.5 47.8 70.3 9.6. Eläimistä saatuja ruoka tavaroita.. 23.5 29.4 30.9 39.9 27.5 24.5 43.0 6.8 42.7 35.8 '37.9 47. 54.0. Viljaa ja viljatuotteita......9 4.9 4.9 35.5 6.2 5.3 4.4 5.2 5.7 63.9 28.9 5.6 39.2 V. Karjanrehua ja siemeniä... V. Hedelmiä keittiökasveja eläviä kasveja y. m... :.. )24 28.8 27.4 45.3 29.6 28.0 24.6 3.3 9.4 67.7 55.0 4.4 68.9 XV. Puunkuorla ruokoa oksia y. m_ s. ja niistä valmistettuja teoksia... V. Siirtomaantavaroita ja mausteita.. 26.9 29.7 28.~ 34.3 29.9 26.9 26.9 23.6 22.6 37. 43.6 35.7 34.4 V. Säilykkeltä imanpitävästi suljetuissa pakkauksissa... 55.6 58.8 58.3 75. 59.9 57.4 53.9 65. 74.7 79.2 73.8 37.6 78.0 V. Juomia 34.3 42.2 46.2 52.4 46.6 46. 42.6 34.7 32. 9.9 93.5 98.5 97.5 X. ' Kehruual~ek~~' : : : : : : : : : : : : :.: : : 9.3 7.0 6:0 ll4 6.9 4.2 2.6 4.0.7 53. 0.9 2. 9.3 X. Lankaa ja punontateoksia 4.9 8.8 23.3 33.5 24.7 26.0 20.6 5.7 5.0 32.9 33.8 38.5 57.5 X. Karikaita...'... X. Sekalaisia kutomateollisuustava }33.0 35.8 38.7 53. 37.7 36.8 44.5 37. 34.5 55.6 64.9 59.2 62. roita... X. 'Puutavaroita ja puuaineita... 26.5 27.0 27.0 45.0 33.6 23. 4.3 27.6 38.3 6.4 57.3 43.9 46. XV. Paperivanuketta pahvia ja pllperia sekä niistä valmistettuja teoksia.. 42.3 45.9 47.6 54.9 44.4 46.4 53. 53.6 49.0 74.0 74.6 49.2 60.0 XVii. Vuotia ja nahkoja nahka teoksia turkiksia' y. m.... 8. 24.8 26.8 38.0 23. 25.2 29.5 22. 8.0 35.0 52.6 32.3 50.5 XV. Metalleja ja metalliteoksia... 35.5 3.9.9 4.7 47.7 35.7 36.9 28.9 25.4 39.0 4.8 44.8 57.5 543 XX. / Koneita ja lailteita... 36.2 39.5 45.7 46.8 49.8 45.4 44.5 36.2 29.~ 32. 50.2 50.7 48.8 XX. Kuljetusneuvoja... :... 60.6 47.3 47.6 6. 47. 65.2 20.6 6.9 40.5 7.7 39.5 66.5 87.. XX. Soittokoneita kojeita ja kelloja.. 48.8 47.7 52.0 62.6 52.2 50.9 60.9 52.2 37.4 52.2 72.f> 7.6 6.5 XX. Kivi ja maalajeja sekä niistä valmisteltuja teoksia... 36.8 39.9 35.9 40.3 40.4 27.7 4.2 8:5 24.2 39.7 47.3 44.0 4l.7 XX. 'Asfalttia tervaa hartseja kautsua XXX. y.. m. sekä valmisteita niistä... 40.8 47.5 53.9 53. 57.5 57.3 47.7 37.0 46.7 45. 53.6 62.4 70.9 XXV. Oljyjä rasvoja ja vahoja sekä niistä teh tyjä tuolteita... 30.6 29.4 30.9 54.0 27.. 6 3.9 34.5 36.4 35.6 49.7 52.5 65.0 56.0 XXV. Eetterejä esterejä ja alkoholilajeja eri'kseen mainitsemattomia haihtuvia öljyjll kosmeettisia aineita y. m. 25.4 2.7 30.5 27.8 23..4 }22~.9 2.0 38.9 53.3 34.2 38.2 XXV. Kemiallisia aikuaineita ja niiden yhdistyksiä sekä lääkkeitä... ''.. XXV. Värejä ja värjäysaineita... 28.8 3~2 32.9 45.8 34.0 33.3 34.7 44.5 4. 34. 50.6 48.9 55:3 XXV. Räjähdysaineita ampumatarvikkeita sytytysväl!neitä ja ilotulitustavaroita.......'... 233 25.8 37.9 3. 37.0 39.5 ;39.4 2.0 3.0 48.2 5.9 54.9 66.2 KirjaHis!clus ja taidetuolteita opetusvälineitä konltoritarpeita y. m. 6.6 62.4 68.980. 66.767.6 77.9 66. 7.4 83.3 78.2 85.7 78.0 XV.. Jouhia harjaksia höyheniä sekä F luita sarvia ja muita muovailtavia j aineita erikseen mainitsemaltomia 27.8 28.838. 26.5 24.5 34.9 30.4 27.0 42. 35.2 sekä niistä valmisteltuja teoksia.. 46.2 55.0 XXX. Lannoitusaineita...'.... XXX. Muualla mainitsemaltomia aineita Koko tuonu (mportation totale)! 24.3!28.!28.9!40.6!!30.2!28.3!24.8!23.528.646.943.846.!45.5 Helsingin kaupungin osuus koko maan tuontiin joka viisivuotiskautena 9005 alentui hiukan on tämän jälkeen viisivuosittain jatkuvasti kasvanut ja on kasvu vuosina 9620 ollut jyrke'mpi ~uin minään nyt kysymykse~~a Qleyan~ viisiyuqt~k~~ten~. Täm~
25.7 '. il kasvu ei kuitenkaan ole ollut tasaista sillä alenemista jota kaupungin tuonnissa verrattuna koko maan tuontiin oli havaittavissa jo vuonna 93 jatkui 3 seuraavana vuotena niin että vuonna 96 kaupungin osuus koko maan tuontiin supistui 23.5 %:iin. Syynä tähän alenemiseen oli luonnollisestikin se isääqtynyt merkitys jonka Rauma Mäntyluoto Tornio y. m. tuontipaikat olivat saaneet sotaaikana. Seuraavina kahtena vuotena seurasi nousu joka vuonna 98 oli erityisen jyrkkä. Tänä vuonna kohosi kaupungin osuutta maan koko tuontiiri' osoittava proseottiluku 46.9 ja on sittemmin pysytellyt verrattain lähellä tätä ylirajaa.. Eri tavararyhmien tuonfiarvon absoluuttinen ja suhteellinen lisääntyminen tai vähentyminen.helsingin kaupunkiin' ja koko maahan nähden Vuonna 92 verrattuna Hl.hinnä edelliseen vuoteen ilmenee seuraavista luvuista: Augmentation ou diminution absolue et.relative de La valeur de L'importation a Helsingfors et d'ans Le pays entier en 92. Helsinki. Helsingfors. Koko maa. Pays entier. Ta vara r y h m ä t. Absoluuttinen lisään Suhteellinen i Absoluuttinen sään Suhteellinen i tyminen (+l tai vä sääntbminen (+l tyminen (+J tai vä sääntbminen (+l Oroupes de marchandises. hentymlnen (l tai vll entyminen hentyminen () tai vi! entyminen markkaa. (;'l Olo.. markkaa. (l. 0/0: Augmetitation Augmentation Augmenlation (+) (+l ou dimihu Augmenlation (+) (+l ou diminu ou diminution () lon () relalive. ou diminulion () lion () re/alive. absolue marcs. en.ofo. abso/ue. marcs. en Olo.. Eläviä euhmiä... 45287 60. 744230 69.4. Eläimistä saatuja ruoka tavaroita.. + 38524332 + 72. + 7696229 + 82.8 l. Viljaa ja viljatuotteita... + 563228 +.9 + 8 72200 + 33.9 V. Karjanrehua ja siemeniä... + 0 979 375 + 49.2 + 6262384 + 47.9 V. Hedelmiä keittiökasveja eläviä kas veja 'y. m.....+ 28770205 + 55.8.5 802285 + 9.8.. 24.5 + 6046029 + 30.8 V. Siirtomaantavaroita ja mausteita + 46828430 + V. Säilykkeitä imanpitävästi suljetuissa pakkauksissa.'... + 0 398 + 72.5 + 488907 + 3.4 V. Juomia... 640754 24.. 630729 23.3 X. Kehruuaineksia...... 4999870 39.3 6503962 20.7 X. Lankaa ja ~unontateoksia... 285642 7.4 27955695 28. X. Kankaita. + 4485286 2'.6 3320496 7.0 X. Sekalaisia kutomateoisuustavaroita 39773806 + 2.3 + 5622236 + 87.4 X. Puutavaroita ja puuaineita. '... + 42940 +. 2.0 445037 2.8 XV. Puunkuorta ruokoa oksia y. m. s. ja niistä valmistettuja tec;>ksia... + 462380 + 5.L 4329297 35.9 XV. PaperivanukeUa pahvia ja paperia sekä nistä valmistettuja teoksia.. + 685603 + 22. + 440 + 0.2 XV. Jouhia harjaksia höyheniä sekä luita sarvia ja muita muovailtavia aineita erikseen mainitsemlltlomia. s.ekä niistä valmistettuja teoksia...+ 4990309 + 204.3 + 776850 + 96.7 XV. Vuotia ja nahkoja nahkateoksia turkiksia y. m... ''... + 9877 677 +.246 2654556 7.8 XV. Metalleja ja metaliteoksia... 28 244 05 _. 42:6 20738068 40.5 XX. Koneita ja laitteita... 8048 8.0 0 930 472 3.8 XX. Kuljetusne).lVoja >.+ 563487 2.8 90532 3.8 XX. Soittokoneita kojeita ja kelloja + 35340 + 29.5 + 767809 + 52.0 XX. Kivi ja maalajeja sekä niistä valmistettuja teoksia... 3346 85 48.5 7370465 45.6 XX. Asfalttia tervaa hartse]a kautsua y. m. sekä valmisteita niistä... 7393263 3.8 270284 33.2 XXV. OliYjä. rasvoja ja vahoja sekä niistä ~ tehtyjä tuotteitlj.......... 327 23 36474502 85
2 Helsinki. Helsingfors. Koko maa. Pays ent~er. Tavararyhmät. Absoluuttnen lisään Suhteellinen li Absoluuttinen lisään Suhteellinen litymlnen (+) tai vä sääntyminen (+) tyminen (+) tai vä sääntyminen (+) Groupes ae marchandises. hentyminen () tai vilhentyminei hentyminen () tai vähentyminen markkaa. (_)0/. markkaa. () 0. Augmentation Augmentation Augmenlation ~+) <+) ou diminu Augmentation <+l (+) ou diminuou diminution ) tion () relative. ou diminution ( tion () 'elative. absolue. marcs. en olo. absolue. marcs. en olo. XXV. Eetterejä esterejä ja alkoholilajeja. erikseen mainitsernattomia haihtuvia öljyjä kosmeettisia aineita y. m. + 33458 + 3.5 620030.7 XXV. Värejä ja varjäysaineita... 70349 0.8 5409937 2.3 XXV. Räjähdysa in eita ampuma ta rvi kkeita sytytysvlllinei.tä ja ilotulitustavaroita 456932 8.9 2280482 24.5 XXV. Kemiallisia alkuaineita ja niiden yhdistyksiä sekä lääkkeitä... 30253529 56.3 979647 57.3 XXX. Lannoitusaineita 0 + 9326249 + 3.4 + 0 725 834 + 50. XXX. Kirjallisuus ja taidetuotteita. opetusvälineitä. konttoritarpeita y. m... 84 288 2. 63 72 3.6 XXX. Muualla mainitsernauomia aineita + 7825206 + 84.2 + 587207 '+ 98.3 Koko tuonti (lmportation totale) 3994505 2.4 39939728. Kuinka suuri tuonti eri maista on vuonna 92 ollut; näkyy taulusta. Viiden suurimman tuonti maan 'osuus kaupungin koko tuontiin prosentei~sa lausuttuina käy selville seuraavista luvuista Joihin vertailua varten on liitetty vastaavat luvut kahdelta edelliseltä vuodelta:.' mpodation des principaux pays de provenance en % des importations totales. Tuo i tim a a. Pays de provenance. 99.' 920. 92. Saksa. (Allemagne).:.... PohjoisAmerikan Yhdysvallat. (EtatsUnisJ.... sobritannia. (Grande Bretagne) '.'.......... Tanska. (Danemark)......... Ruotsi. (Suede)...... ~ :.... 7.6 25. 28.2 0.7 0.0 '2.9 26.9 22.6 5.. 6.5 Huomiota herättää se että Saksan osuutta osoittava prosenttiluku on vuodesta 99 vuoteen 92 kasvanut yli 5 kertaiseksi.. Syynä tähän ovat paitsi sodan katkaisemien kauppasuhteiden uusiminen tämän ma'an kanssa nähtävästi myöskin ed.uliset valuuttasuhteet. Edelliset tarkastelut koskivat tuontia kokonaisuudessaan. Seuraavassa käsitellään lähemmin tärkeimpiä tavararyhmiä ja esitetään vertailua varten tietoja niiden tuonnista edellisinä vuosina. Mitä ensinnäkin ryhmien tuontiarvoihin eri vuosina tulee vaikeuttaa vertailuja se että sotaaikana ja sodan jälkeen kaikkien tavaroiden hinnat ovat suunnattomasti kohonneet. Nämät vaikeudet voidaan välttää laskemalla uudestaan kunkin ryhmän arvo' vuoden 93 yksikköarvojen mukaan. Näitä täten mää~ättyjä ryhmien arvoja sanotaan seuraavassa lyhyyden vuoksi ryhmien normaaliarvoiksi. Verratessa toisiinsa näiden normaali arvojen suuruutta eri vuosina on kuitenkin muistettava että ne vain ilmoittavat. mikä kulloinkin olisi ollut ryhmän arvona jos yksikköarvot olisivat pysyneet samoina kuin vupnn~ 93 eivätkä niiden muutokset kuten muutokset ryhmän arvoissa säännöllisinä aikoina ennen sotaa ole omiansa edes suunnilleen osoittamaan ryhmän tuontipaljouden kasvua tai vähenty;nistä. Sillä viimeisinä säännöttöminä vuosina on jokaisen ryhmän kokoonpanossa tapahtunut suuria muutoksia ja ryhmän tuontipaljous on useimmiten 38.2 7.2 5.5 7.4 6.7
3 jakaantunut yksityisten tavaralajienkesken aivan toisella tavalla kuin ennen sotaa millä seikalla on ollut h'uomattava vaikutus ryhmän normaali arvon suuruuteen. ja mitä hintojen nousun mittaamiseen tulee niin saadaan kyllä määräämällä ryhmän todellisen. ja normaaliarvon suhdeluku tietää monenko kertaiset hinnat tässä ryhmässä keskimäärin ovat vuoden 93 hintoihin verrattuina mutta on tämän suhdelilvun suuruus taas varsin suuresti riippuvainen siitä miten ryhmään kuuluvien eri tavaralajien yhteinen tuontipal. jous milloinkin on jakaantunut näiden tavaralajien kesken. Kun tämä jakaantuminen eri vuosina on ollut erilainen eivät ryhmän todellisen ja normaaliarvon suhdeluvut oikein kuvasta ryhmään. kuuluven tavaroiden hintojen keskimäär~istä nousua eri vuosina. jos siis tahdotaan saada täsmällinen käsitys hintojen noususta viimeisinä epäsäännölisinä vuosina on myöskin otettava huomioon ryhmän kokoonpanossa sattuneet muutokset. Tästä syystä onkin seuraavassa laskettu kuinka suuri kunkin ryhmän arva kunakin vuonna olisi tämän vuoden hintojen tai yksikkö!rvojen mukaan ollut siinä tapauksessa että ryhmän tuontipaljous olisi jakaantunut yksityisten tavaralaji.en kesken kuten vuonna 93 sekä myöskin suuriko se tässä tapauksessa vuoden 93 yksikköarvojen mukaan olisi 0lut. Edellisiä lukuja sanotaan seuraavassa lyhyyden vuoksi ensimmäisiksi ja jälkimmäisiä toi~ siksi vertailuluvuiksi. Määräämällä ensimmäisen vertailuluvun suhde vastaavaan toiseen vertailulukuun ja kertomalla tämä suhdeluku sadalla saadaan sarja lukuja jotka esittäv~t hintojen keskimääräistä nousua viime vuosina kysymyksessä olevassa ryhmässä otaksuen että ryhmän kokoonpano olisi o'lut sama kuin vuonna 93. Näitä lukuja sanotaan seuraavassa hintojen nousua osoittaviksi indekseiksi. Mutta paitsi sitä että täten saadaan täsmällinen käsitys~intojen keskimääräisestä noususta kussakin ryhmässä voidaan vielä vertaamalla sitä hintojen nousua jota indeksi osoittaa siihen hintojen nousuun joka 'ilmenee ryhmän todellisen ja normaaliarvon suhdeluvusta tarkastaa onko sillä seikalla että eri tavaralajien hinnat ovat vuodesta 93 nousseet hyvin epätasaisesti ollutmitää) vaikutusta näiden tavaralajien välisten paljoussuhteiden muuttumiseen niiden suhteista vuonna 93. Sillä ryhmän todellisen ja normaaliarvon suhdelukuhan osoittaa monenko 'kertaiset ryhmään kuuluvien tavaroiden hinnat vuoden 93 hintoihin verrattuina keskimäärin ovat näiden tavaralajien välisten paljoussuhteiden ollessa sellaiset miks ne todellisuudessa tänä vuonna ovat muodostuneetkin 'kun taasen indeksistä käy selville monenko kertaisiksi hinnat vuodesta 93 keskimäärin olisivat nousseet jos tuontipaljous olisi jakaantunut eri tavaralajien kesken kuten vuonna 93. Hintojen nousun erilaisuus voi siis johtua ainoastaan eri tavaralajien välisten paljoussuhteiden erilaisuudesta. jos hintojen noustl jopakin vuonna ryhmän todellisen ja normaau:arvon suhdeluvun mukaan on alhaisempi kuin indeksin mukaan on niij.ä tavaralajeilla joiden hintojen nousu vuodesta 93 on muiden tavaralajien hintojen nousua korkeampi tänä vuonna pienempi osuus ryhmän tuontipaljouteen kuin vuonna 93. jos asian laita on näin ilmaistaan se.seuraavassa lyhyesti sanomalla muutosten ryhmän kokoonpanossa tapahtuneen edulliseen suuntaan. Päinvastaisessa tapaukse~s<t.sanotaan paljoussuhteiden muuttuneen epäeduliseen suuntaan; Mitä sitten ryhmän tuont~paljouteen tulee olisi yksinkertaisinta määrätä se suorastaan. laskemalla yhteen ryhmään kuuluvien tavaralajientuontimäärät. Mutta jos ei kiinnitetä huomiota fuontipaljouden absoluuttiseen vaan ainoastaan sen suhteelliseen suuruuteen eri vuosina saa tästä aivan yhtä selvän käsityksen toisen vertailuluvup avulla sen arvot kun eri vuosina suhtautuvat toisiinsa aivan sama:lla tavalla kuin ryhmän tuontipa:ljoudetkin vastaavina vuosina.' Toisen vertailuluvun merkitys ei kuitenkaan r~joitu ainoastaan tähän. :Siä 'sen ja lo/.hmän llormaaliarmon wälihä on olemassa seur.aava riippuwaisud:ls...
4 Ryhmän normaaliarvo ilmoittaa sen arvon mikä ryhmällä vuoden 93 yksikköarvojen mukaan on ryhmän yksityisten tavaralajien välisten paljoussuhteiden ollessa sellaiset miksi ne kysymyksessä olevana vuonna todella ovat muodostuneetkin; toinen vertailuluku taas osoittaa sen arvon mikä ryhmällä samojen yksikköarvojen mukaan' olisi ollut jos ryhmään kuuluvien eri tavaralajien väliset paljoussuhteet olisivat olleet samat kuin vuonna 93. Siis on selvää että ryhmän normaaliarvo ja toinen vertailuluku voivat olla eri suuret ainoastaan jos ryhmän tuontipaljous on jakaantunut eri tavaralajien kesken toisella tavalla kuin vuonna 93. Jos siis ryhmän normaaliarvo tuntuvasti poikkeaa toisesta vertailuluvusta voidaan siitä päättää että ryhmän yksityisten tavaralajien väliset paljoussuhteet myöskin huom'attavasti poikkeavat niiden suhteista vuonna 93. On kuitenkin huomattava että vaikka päinvastoin normaali arvo ja toinen vertailuluku jonakin vuonna olisivat yhtäsuuret tämä ei kuitenkaan riittävästi todista että ryhmän tuontipaljous tänä vuonna olisi jakaantunut yksityisten tavaralajien kesken samalla tavalla kuin vuonna 93. Mutta jos eroitus rtormaaliarvon ja toisen.ver.tailuluvun välillä on olemassa j~htuu se yksinomaan ryhmän k.okoonpanossa sattuneista muutoksista. Jos eroitus on positivinen osoittaa se että kalishintaisempien tavåralajien osuus ryhmän tuontiin on ollut suurempi ja jo? se on negativinen että se on ollut pienempi kuin vuonna 93. Määräämällä montako prosenttia ryhmän normaali arvosta tämä eroitus kunakin vuonna on saadaan luvut joiden avulla voidaan v.errata toisiinsa sitä vaikutusta mikä eri tavaralajien keskinäisten paljoussuhteiden muuttumisella niiden suhteista vuonna 93 on eri vuosina ollut ryhmän normaali arvon suuruuteen. Eri ry~mät käsitellään siinä järjestyksessä missä ne esiintyvät nykyisessä tilastollisessa tavaraluettelossa. Elä imi s t ä saa t u j e n r u 0 k a t a v a r 0 i den tuontia esittää seuraava taulukko: mportation de prodaits alimentaires d'animaax en 932. Normaaliarvon ja toisen vertailuluvun eroitus. Normaali Edellisen Ensimmäi Toinen Diffirence enfre la valeur Todellinen arvo. arvon suh nen ver vertailu normale et le nombre V u o.s arvo.. Valeur de jlllkim tailuluku. luku. comparatif /. Valeur nnrmale mäiseen. Nombre Nombre ndeksi. Absoluut Annee. reelle. (calcu Rapportde compara compara ndices 4). tinen. % ryhmän nor Lee) ). lapremiere tif [2). tif /3). Difteren maaliarvosta. valeur d la ce abso: Olo de la valeur seconde. lue. normale du groupe. 000 mk. 000 mk. 000 mk. 93... 526 526.00' 526 526 00 95... 94 3482 3437.0 2985 2'939 02 498 4.5 679 5378.25 568 ::\ 724 53 654 30.8 96... 6895 2295 3.00 6066 2233 272 + 62 + 2.7 97... 778 302 5.98 7394 394 530 92 7. 98... 2298 304 7.36 26370 4788.'5 774 58.9 99... 49456.537 9.30 64060 8075 793 2758 5.9 920... 362 096 2.42 20994 2088 '005 992 90.5 92... 42559 370.50 56067 4476 253 775 20.9 ) La valeur du groupe d'apres les valeurs normales de 93. 2) La. valeur du groupe d'apres les prix ou les valeurs normales de chaque annee les quantites des differentes marchandises du groupe entier etant proportionnelles aux marchandises correspondantes en 93. 3) La valeur du groupe d'apres les 'valeurs normales de 93 les.quantites des differentes marchandises du groupe entier etant proportionnelles aux marchandises correspondantes en 93. ') Rapport du nombre comparatif au nombre comparatif multiplie par cent.
5 lhra ja rasva ovat vuosina 920:2 siirretyt öljy ja rasvaryhmään johon ne entisessä tilastollisessa tavaraluettelossa kuuluivat. Sitä paitsi on näinä vuosina tiivistetty ja kuiva. maito kaviaari osterit ja kravut jotka aikaisemmin luettiin säilykkeiden joukkoon jätetty pois tätä taulukkoa laskettaessa. Ryhmän arvo ei tästä syystä vuosina 920 2 ole yhtäpitävä sen arvon kanssa mikä sillä uuden tavaraluettelon mukaan on. Vielä on huomattava että kananmunien paljous aikaisemmin ilmoitettiin kappaleissa. Yäolevaa taulukkoa ~skettaessa on niiden paino arvioitu 60 grammaksi kappaleelta. Maidon ja kerman paljous Joka e.nnen vuotta 920 ilmoitettiin itroissa on muunnettu kiloiksi käyttäen ominaispainona lukua.03. Mitä ensinnäkin ryhmän tuontipaljouteen tulee osoittaa toinen vertailuluku että se vuonna 92 on edellisestä vuodesta voimakkaasti noussut jääden kuitenkin iilapuolee vuo~en 93 tuontia josta se on 85.8 %. Päinvastoin kuin melkein kaikkina edellisinä vuosina on vuonna 92 poikkeus vuonna 93 vallineista eri tavaralajien välisistä painosuhteista tapahtunut edulliseen suuntaan koska hintojen keskimääräinen nousu ryhmän todellisen ja normaali arvon suhdeluvun mukaan on huomattavasti alhaisempi kuin indeksin mukaan. Kuten normaaliarvon ja toisen vertailuluvun eroitus osoittaa on tämä poikkeus ed~eenkin vaikkakaan ei yhtä jyrkästi kuin edellisinä vuosina tapahtunut halpahintaisempien tavaralajien eduksi. Vertailun vuoksi mainittakoon että vuosina 902 eroitus ryhmän todellisen arvon ) ja ensimmäisen vertailuluvun välillä oli 7.7 %0.0 % ja +.7 % ryhmän todellisesta arvosta ja että ainakin tärkeimpien tavar.alajien väliset paljoussuhteet vaihtelivat verrattain vähän. Ryhmän huomattavampien tavaralajien tuontia esittää seuraava taulukko: mportation des marchandises 'principales du groupe irujique plus haut en 932. Vuosi. Annee. Paljous. Arvo. Quantite. Valeur. Kalaa Kalaa Lihaa ja muunlals Lihaa ja muunlais Voita. silavaa. Munia. Siliä.l ta suolat Voita. Silliä. ta suolat Ybsilavaa. Munia. Beurre. Ha tua. Ha tua. teensä. Viandes Oeu/s. Poissons; Beurre. Viandes Oeu/s. et lards. rengs. et lards. rengs. Poissons Total. autres autres sales. saes..' 000' kg 000 mk 93... 684 647 325 377 960 676 84 327 44 637 4868 94.'...' 474 302. 28 422 434 86 372 28 27 349 362 95... 35 40 596 245 9' 3290 679 863 249 292 6373 96... [0.2] 308 554 8 225 882 579 62 447 667 97....2 296 428 40 27 8 643 4280 043 560 7534 98... 4 309 87 3733 225 54 2858 42 303 989 5625 99... 4 2350 5 5560 22 63 3306 63 3028 47 4627.920... 2 223 [0.5] 722 49 50 347 4 7372 345 242 92.... 5 954 4 2368 [0.4] 62 2932 70 8p8 3 37485 ) Normaaliarvoa ei voida laskea koska ei ole olemassa kyllin yksityiskohtaisia tietoja ryhmän tuonnista näinä vuosina.
6 Ryhmän halpalinfaisimmaua tavaralajilla nimittäin sililä on VllOnna 92 samoinkuin lähinnä edelishiäkin vuosina ollut paljon suurempi osuus ryhmän tuontiin kuin säännölisinäaikoina ennen sotaa. Voita lähinnä kaishintaisimman tavaralajin lihan ja siavan tuonnin jyrkkä kohoaminen vuonna 92 ~m taas syynä siihen että eroitus ryhmän normaaliarvol' ja toisen vertailuluvun välillä lausuhuna prosenteissa normaali arvosta on jokseenkin vähäinen :verrattuna niiden eroitukseen lähinnä edellisenä vuonna. Vi j a n ja vi l j a tuo t t e i d e 'fl' tuontia valaisee seuraava t~ulukko: mportation de cereales et leurs produits en 932. Normaaliarvon ja toisen vertailuluvun eroitus. Edellisen. Normaali Ensimmäi Toinen Di!!~renee arvon suhentre La valeur Todellinen arvo. de jälkim nen ver vertailu. normale et Le nombfe eom Vu o s'i. arvo. Valeur ' mäiseen. tailuluku. luku. parati!. VaLeur nor.male Nombre Nombre ndeksi. Rapp.ort Absoluut Annee. reelle. (ealeu' olo ryhmän norde La pre eompara eorara ndices. tinen. Lee). maaliarvosta. miere va U!. ti. D~fterenee olo de La valeur Leur d La.absoLue. normale du seeonde. gro.upe. 000 mk. 000 mk. 000 mk 93... 6003 6003.00 6003 :6003 00 94.... 2096 :'23.0~ 383 0036 3 + 77 + 0.5 95... 2457 2609. 70 2253 47 97 + 92 + 9.5 96 '3446 6345.92 28433 ~2 559 226 + 3786 + 23.2 97....02 22#. 4.9 884 J 806 453 + 438 + 9.5 98... 4.625 307.9 3824.554 890 247 8.9 99... 56735 672 9.69 37569 5824 869 + 348 + 2.2 920... 275430 5803 7.43 35595 8583 892 2780 7.6 92... 280593 4838 i 8.9 280583 4650 95 + 88 +.3 'Ryhmän uoniir>aljous on toisen vertailu'luvun mukaan vuonna 92 edellisestä vuodesta alentunut 2.2 %:la. ilndeksin ja ryhmän todellisen sekä normaali arvon 'suhdeluvun välinen eroihls on tänä vuonna varsin vähäinen. Ryhmän kokoonpanossa sattu Jllella muutoksilla ei myöskään ole tänä vuonna ollut huomattavampaa vaikutusta ryhmän ~oormaaliarvoem m ikä osoittaa' että kallis ja halpahintaisempien tavaralajien 'Välinen suhde on palautunut lähelle säännöllistä arvoansa. Vuosina 902 oli eroitus.qrhmän i.odelisef;larvo.'fl ja eflsimmäisen vei'tåiuluvun välillä 0.3 % 0.5 % ja +0. %' 'Tyhmän todellisesta arvosta. Mutta on huomattava että näinä vuosina ei ainoastaan kallis J.a halpahiniaisempien t.ay'aralajien välinen suhde vaihdellut juuri.ollenkaan vaan myöskin!että tärkeimpiä yksityisiä iavaralajeja tuotiin kaupunkiin suurin piirtein katsottuna suhteellisesti samat mää:ät kuin vuonna 93. Näin ei ole ollut asian laita Vl!onna 92 kuten käy :selville seuraavasta taulukosta joka esittää huomattavampien vijail.ajien tuontia kaupunlciin vuosina 932: \.
mporiation des cereales et des gruaux pnncipaux en 932. Tavaralajit. Marchandises. 93 94 9~ 9697 98 99 920 92. Paljous 000 kg. Quantite 000 kg. Vehnäjauhoja. (Farine de roment) 28364 2 45 5655 2727 736 236 833 506 23934 Ruisjauhoja. (Farine de seigle).... 7040 0 628 2243 447 566. 3674 5748. 59 555 Rukiita. (Seigle)... 2866 262 0289 480 [0.3) 09 945 47526 3875 Ryynejä. (Gruaux)... 447 2849 42 4352 202 290 384 5964 9275 Tärkkelystä ja perunajauhoja. (Amidon et Jecule de pommes de terre).. 598 423 58 46 827 38 5488 2395 2563 Maltaita. (Malt).... 037 94 335 700 62 43 2547 63. 90 Maissia. (Mars)... 5432 260 68 268 452 728. 357 Arvo 000 mk. Valeur 000 marcs. Vehnäjauhoja. (Farine de roment) 893 7052 9393 8989 2083 35 2090 30038 47 50 Rui5jauhoja. (Farine de seigle).... 38 2338 4285 42 537 7635 8286 244 20257 Rukiita. (Seigle)... 487 502 3293 536 [O.a) 2084 852 49284 47908 Ryynejä. (Gruaux)... 404[ 963 24 3888. 479 024 6246 3568 40204 Tärkkelystä ja perunajauhoja. (Amidon et jicule de pommes de terre).. 45 480 908 647 2596 725 856 0 236 0432 Maltaita. (Malt)... 3 282 600 350 02 9. 7083 24 3377 Maissia. (Mars)...... 85 39 42 290 6555 4302 96 Arvo yhteensä. (Valeur totale) 4 842656964530 53! 7797302040073225 93f 278 939 H e del m i e n j a m a r j 0 j e n tuontia ~sittää seuraava' taulukko: mporfation de /ruits et de bares en 932. Vuosi. ~ Annee. reelle. Norinaaliarvon ja toisen vertailuluvun eroitus. Edellisen Normaali arvon suh Ensimmilf Toinen Diljirence entre la valeur Todellinen arvo. de jälkim nen ver vertailu normale et Le nombre comarvo. Valeur mäiseen. tailululm. uku. paratii.' ndeksi. VaLeur normale Rapport Nombre Nombre Absoluut Olo rymhän' nor (calcu de La pre compara compara ndices. tinen. maaliarvosta. lt!e).. miere va tili.. til. Diljirence leur d La 0/0 de La valeur absolue. seconde. normale du groupe. 000 mk. 000 mk: 000 mk. 93... 365 365.00 365 365 00 94... 3479 2728.28 3722 3036 23 308.3 95... 3692 786 2.07 3422 762.94 + 24 +.3 96... 866' 2268 3.80 8096 236 343 93 4. 97... 4944 724 6.83 5.034 732 688. 8 l. 98... 544 6 3.3 930 8 788 2.7 99... 30605 290 0.52 24659 2959 833 49.7 920... '2055 993 2.4.. 20. 843 330 + 50 + 5. 92... 39827 3245 2.27 4099 2993 }'343.+ 252 + 7:8 Tähän taulukkoon sisältyy ainoastaan osa ryhmästä V nimittäin nimikkeet 30 52 ja marjamehut juomatavaroiden ryhmästä. Tässä kokoonpanossaan vastaa ryhmä jotenkin täsmällisesti entisen tilastollisen tavaraluettelon hedelmiä ja marjoja käsittävää ryhmää V. Mitä ensinnäkin ryhmän tuontipaljouteen tulee on se vuonna 92 toisen vertailu luvun mukaan 82.0 % vuoden 93 tuonnista. Hintojen keskimääräinen nousu o~ vuonna 92 Ulkomaan kauppa 92. 3
8 ihdeksln mukaan huomattavasti korkeampi kuin ryhmän todellisen ja normaalarvort suhdeluvun mukaan joten muutokset ryhmän kokoonpanossa ovat tapahtuneet hintojen epätasaiseen' nousuun nähden edulliseen suuntaan. Normaaliarvon ja toisen vertailuluvun eroitus on positivinen ja 7.8 % norma~liarvosta joten kallishintaisempien tavaralajien tuonti on tänä vuonna ollut suhteellisesti suurempi kuin vuonna 93. Vertailun vuoksi mainittakoon että vuosina 90~2 oli ryhmän todellisen arvon Ja ensimmäisen v!!rtaiuluvuri eroitus 2.0 % 0.2 % ja + 0.3 % ryhmän todellisesta arvosta.: Tärikeimpien hedelmälajien tuontia esittää seuraava taulukko: /mportation d~oranges et de bigarades de pommes de raisins secs et de prunes en 932. o Paljous Arvo Quantite. Valeur J 93.. 723 403 3 445 362 956 92 444 954 94. '' 622 840 77 200 342 472 46 267 2227 95. 79 907 27 28 43 409 383 433 2368 96... 55 2 45 360 26 308 33 92 5820 97... 4 377 83 6 56 923 499 703 38 98... 3 [0.02] 3 55 [0.06) 34 289 99... 275 295 442 399. 395 477 5509 4352 25973 920... 363 33 399 9 778 299 5546 8632 92.... 88 28 547 943 2088 8603 693 928 26732 S i i r tom a a n.t av a r 0 i den ja m a us t e i den tuontia esittää seuraava taulukko: /dtportation de denrees' EolOniales et' d'epic(!s' en 93~2. Normaallarvon ja toisen Appelsineja Vuos. Rusinoita Appelsineja Rusinoita ja pome Omenia ja korht Luumuja ja pome Omenia ja korint Luumuja Yhteesä Annie ransseja teja ransseja. teja Oranges et Pommes Raisins Prunes Oranges et Pommes Raisins Prunes Total bigarades secs bigarades secs 000 kg 000 mk vertailuluvun eroitus. Edellisen Enslmmäl Normaali Toinen Dilfirence entre La valeur Todellinen arvon suhde nen ver vertailu normiile et Le nombre arvo. arvo. jälkimmäi tailuluku. luku. comparatij fl. V u 05. VaLeur seen. Nombre ndeksi. Valeur Absoluutnonnale Nombre Annee. 0/0 ryhmän norreelle. Rapportde compara compara /ndices. (inen. (calculee). Lapremiere maaliarvosta. til. til ll. DilJiren val!ur ala ce abso Ofo de La' valeur seconde. lue. normale du 000 mk. 000 mk. groupe. 000 mk. / 93... 653 653.00 653 653 00 94... 3843 2939.07 3422 449 95 20 9.(. 95... 2732 4796.85 23044 2590 83 + 2206 + 4.9 96...... 3 796. 2958 2.45 2858 776 243 + Lj82 + 9. 97... 57820 9056 6.38 6057 926 659 70 0.8 i98... 4562 4.698 8.85 25994 83 56 363 76.9 99... 58377 2049 7.73 32726 4069 943 + 6422' + 3.3 920... 9674 3627 4.40 203764 lo385 962 + 3242 + 23.8 92... ' 24024 680 4.30 2529 4306.504 + 2495 + 4.9
9 On huomattava että entisessä tilastoliisessa tavaraluettelossa jossa ruokilsuola lu~ttiin kuuluvaksi tähän ryhmään sen paljous ilmoitettiin hehtolitroissa. Tätä taulukkoa laskettaessa ovat nämät hehtolitrat muunnetut kiloiksi käyttäen ruokasuolan ominaispainona lukua 2.8. 'Uudessa tilastollisessa tavaraluettelossa on ruokasuola luettu kuuluvaksi kemiallisten alkuaineiden ja yhdistysten ryhmään. Koska vuosien 9202 lukuihin ylläolevassa. taulukossa sisältyy myöskin ruokasuola ei ryhmän arvo ole yhtäpitävä sen arvon kanssa mikä sillä uuden tilastollisen tavaraluettelon mukaan on. Toisen vertailuluvun mukaan arvosteltuna on siirtomaantavaroiden tuonti vuonna. 92 edellisestä vuodesta kohonnut 37.8 %:la. ndeksi on tänä vuonna paljon alhaisempi kuin edellisenä mutta on kuitenkin hiukan korkeampi kuin todellisen ja normaaliarvon s)jhdeluku joten ryhmän todellinen kokoonpano edelleenkin on edullisempi kuin sen kokoonpano vuoden.93 painosuhteissa olisi ollut.. Kuten normaaliarvon ja toisen vertailuluvun eroitus osoittaa on kallishintaisempien tavaralajien tuonti myöskin vuonna 9'2 kuten kahtena edellisenäkin vuonna suhteellisesti suurempi kuin vuonna 93. Tämä käy selville myöskin seuraavasta taulukosta joka esittää tärkeimpien siirtomaantavaroiden tuontia vuosiva 932.. mportation des marehandises principales du groupe denrees eoloniales ete.'.. en 932. paljous. Quantite. Arvo. Vateur. Vuosi. Annee. Kahvia. Tupakkaa. Soke~ia. Suolaa. Kahvia. Tupakkaa. Sokeria. Suolaa. Yhteensä. Ca/t!. Tabac. Sucre. Sel. Cajt!. Tabac. Sucre. Se/. Totat. 009 kg. 000 mk. 93... 254 304 7394 6648 4820 3253 6954 84 52 94... 982 292 78 234 3765 320 55 36 2532 95... 94 87 4584 0748 420 6025 464 565 2544 96... 567 2535 4052 9522 2552 933 650 542 28728.97... 837 64 7494 0387 967 436 565 262 48884 98... 200. 30 353 6928 5.098 22 27 2376 2766' 99... 4.704 093 9398 4325 48938 4'555 40960 772 33525 920... 3992 92 670 947 64749 37888 73957 530 8904.92... 4944 325 2054q 7550 56882 6093 58258 2522 233755 Suolan tu!)nnin jyrkkä aleneminen ja kahvin tuonnin Jyrkkä kohoaminen vuonna 92 on ollut omiansa siirtämään ryhmän ~)painopistettä~) kallishinlaisempien tavaralajien puolelle kun taas tupakan tuonnin alentuminen ja sokerin tuonnin voimakas nousu ovat vai. kuttaneet päinvastaiseen suuntaan aiheuttaen sen että eroitus ryhmän normaaliarvon ja toisen vertailuluvun välilä on suhteellisesti paljon pienempi kuin edellisenä vuonna. Vertailun vuoksi mainittakoon että vuosina. 902 pysyttelivät eri siirtomaantavaralajien suhteelliset tuontipaljoudet verrattain lähellä vuoden 93 määriä. Tästä oli seurauksena että näinä vuosina ryhmän todellinen arvo j~ ensimmäinen vertailuluku eivät jyrkästi eronneet toisistaan. Niinpä oli edellisen ja jälkimmäisen eroitus vuonna ~O + 3.4. % vuonna 9 2.8 % ja vuonna 92 8.7 % ryhmän todellisesta arvosta.
K e h r u u a i n e i den tuontia esittää seuraava taulukko: mportation tie matieres premieres textiles en 932. Vuosi. Anmle. 20 Normaaliarvon ja toisen Edellisen vertailuluvun eroitus. Normaali arvonsuhde Ensimmäi Toinen' Dijjerence entre la valeur Todellinen arvo. jälkimmäi nen ver vertailu normale et le nombre. arvo. tailuluku. luku comparatij /. Valeur seen. VaLeur ndeksi. normale Rapport Nombre Nombre AbSOluut reelle. (calculee). de La pre compara compara ndices. tinen. % ryhmän normiere va tili. tij /. Dijjiren maaliarvosta. Leur å la ce abso lo de La valeur seconde. Lue. normale du. groupe..000 mk. 000 mk. 000 mk. 93... 9 9.00 9 9 00 ' 94... 053 027.03 03 0 76 7.4 95... 087 86.33 664 532 25 284 34.8 96... 335 993.68 _ 482 820 8 73 58.9 97... 9673 2870 3_37 339 895 35 + 975 68.8 98.... 5482 386 3.96. 45 + 97 + 70. 99... 2026 233 5. 4658 2384 65 53 2.3 920... 3829 2823 3.5 58572 4485 306 662 58.9 92... 2329 24 0.94 3007 2740 099 626 29.6 Kuten toinen vertailu luku osoittaa on ryhmän tuonti vuonna 92 edellisestä vuodesta tuntuvasti alentunut mutta pysynyt kuitenkin edelleenkin vuoden 93 tuontia paljon korkeampana. Hintojen keskimääräinen nousu on ryhmän todellisen ja normaaliarvon suhdeluvun ja indeksin mukaan jokseenkin yhtä korkea. Kuten edellisenäkin vuonna on myöskin vuonna 92 ryhmän normaali arvon ja toisen vertailuluvun eroitus negativinen ollen kuitenkin lausuttuna prosenteissa normaaliarvosta'noin puolet edellisen vuoden eroituksesta. Tästä huomataan että ryhmän tuonti on edelleenkin vaikka ei läheskään yhtä voimakkaasti kuin edellisenä vuonna keskittynyt ryhmän halvempiin tavaralajeihin. Tämä käy ilmi myöskin seuraavasta taulukosta joka esittää ryhmän tärkeimpien tavaroiden tuontia.. mportation des marchandi5es principales du groupe matieres premieres textiles en 932. Paljous. Quantite. Arvo. 'VaLeur. Puuvillaa puu Puuvillaa puu V u 0 s. Lampaanvillakarikkeita _ Lampaanvillakarikkeita villaa. j! puuvilla' Lumppuja. villaa. ja puuvila Lumppuja. Yhteensä. Annee. vanua. vanua. Laine de Coton bourre Chijjons. Laine de Coton bourre Chijjons. Total. mouton. de coton et mouton. de coton et ouale de colon. ouate de colon. 000 <g. 000 mk. 93... 83 406 739 822 620 222 ' 664 94... 4 84 277 54 238 83 835 95... 6 285 37 305 699 2 06 96... 379 240 68 2 Q72 627 34 3333 97... ;... 604 2 30 9082 490 33 9605 98... 302 9 40 5429 2 37 5478 99... '... 87 836 984 2572 6589 748 0909 920...... 292 267 3209 8205 395 362 35282 92...... 230 226 704 953 4476 556 2945
2 Pääosa koko tuonnista on joskaan ei enään siinä määrässä kuin edellisenä vuonna 'ollut ryhmän kaikkein halvimmalla tavaralajilla nimittäin lumpulla~ L a n g a: n ja p' u n 0 n t a t e 0 k s i e n tuontia valaisee seuraava taulukko: mportation de jils etcordages en.932. Normaaliarvon ja toisen vertailuluvun eroitus. Edellisell Ensimmä.i Toinen Difjerence entre La valeur Todellinen Normaai arvon suhde nen ver vertailu normale et Le nombre arvo. arvo. jälkimmä.i t3iuluku. luku. comparatif. Vuosi. VaLeur VaLeur seen. ndeksi. Annee. normale Nombre. Nombre Absoluut reelle. Rapportde compara compara ndices. tinen. 0/0 ryhmän nor (calculee). Lapremiere tif. tif. Difft!ren maaiarvosta. valeur d La ce abso 0/0 de la valeur seconde. lue. normale du 000 mk. 000 mk. 000 mk. groupe. 93 P 2533 2533.00 2533 2533 00 94... 209 2052.03 258 2469 05 47 20.3 95... 40 046.35 2837 2064 37 08 97.3 96... 2 290 235.85 6346 264 293 929 75.2 97'... 208 78 2.8 422 07 38 389 54.2 98... 457 22 20.77. 32. 0 '::45.5 99... 20252 249 8.37 22332 245 9 32.3 920... 38344 325 2.27 66546 4624 439.: 499 48.0 92... 420 378 0.90 4385 344 395 + 637 + 6.8 Toinen vertailuluku osoittaa että ryhmän tuontipaljous on vuonna 92 edellisestä vuodesta huomattavasti alentunut. Kuten vertaamalla indeksiä ja ryhmän todellisen ja normaali arvon suhdelukua keskenään helposti saattaa huomata poikkeaa ryhmän kokoonpano edelleenkin siitä kokoonpanosta mikä sillä vuonna 93 oli eri tavaralajien hintojen eri suureen nousuun nähden' edulliseen suuntaan. Normaaliarvon ja toisen~ vertaiuluvun eroitus' taas osoittaa että päinvastoin kuin edellisinä vuosina vuonna 92 on kallishintaisempia tavaralajeja tuotu kaupunkiin suhteellisesti suuremmat määrät kuin vuonna 93. Mainittu eroitus ei vuonna 92 enään ole prosenteissa normaali arvosta läheskään niin suuri kuin edellisinä vuosina. Vertaqun vuoksi mainittakoon että ryhmän todellisen arvon ja ensimmäisen vertaiuluvutl eroitus oli vuonna 90. 0.7 % vupnna 9 + 3. % ja vuonna' 92 8.2 % ryhmän todellisesta arvosta. Ryhmän tärkeimpien tavaroiden tuontia vuosina 932 esittää seuraav<l taulukko:'
22 lmportation des matchpndises principales du groupe jils et cordages en 932. Paljous. Arvo. Quantite. Valeur. Side ja purje Side ja purje Vuosi. Villalankaa sekä Puuvila Villa Puuvillalankåa sekä lankaa. lankaa. punontalankaa. lankaa. punonta Annee. teoksia. teoksia. Fils de Fils de Ficelles d' em Fils de Fi/s de Ficellesd'emlaine. coton. ballage et laine. coton. ballage et cordages. cordages. 000 kg. 000 mk. Yhteensä. Total. 93... 79 69 29 23 499 349 2079 94... 45 44 342 006 359 426 79 95... 4 44 400 4 575 60 27 96... 6 49 46 92 728 957 877 97... 27 22 26 696 670.392 98... 2 6 438 7 455 99... 63 56 306 5082 0534 282 8428 920... 94 64 734 227 529 9577 35933 92...... 50 22 336 5648 25630 4966 36244 Sitä paitsi tuotiin vuonna 92 hamppu pellava ja juutilankaa 33 tonnia arvoltaan 890 tuhatta markkaa ja 8 tonnia silkkiä arvoltaan 354 tuhatta markkaa. Edellisten tuonti oli vuonna 93 2 tonnia ja jälkimmäisen 6 tonnia. K a n kai den ja s.e ka a i s t e n k u tom a t e 0 i suu s t av a r 0 i den yhteistä tuontia valaisee seuraava taulukko: lmportation de tissus et cfarticles de mercerie en matieres textiles en 932. Normaaliarvon ja toisen vertailuluvun eroitus. Edellisen Enslmmäi Toinen Di!Jerence entre la valeur Todellinen Normaali arvonsuhde nen ver vertailu normale et le nombre arvo. arvo. ojälkimmäi Vuosi. tailuluku. luku comparati!. Valeur Valew seen. Nombre Nombre ndeksi. Absoluut Annee. reelle. normale Rapportde compara ndices. tinen. 0/0 ryhmän nor (calcullfe). comparalapremiere ~ i!. ti!. Di!Nren maaliarvosta. valeur å la ce abso 0/0 de la valeur seconde. lue. normale du 000 mk. 000 mk. 000 mk. groupe. 93... 370 370.00 370 370 00 94... 8769 870.0 7700 8085 95 + 625 + 7.2 95... 9667 7838.2 0 3 5787 4754 ~ 22 + 3084 0 + 39.3 96... 23743 lo96 2.7 0983 596 2 + 5765 + 52.6 97... 65474 0660 6.4 27876 4835 577 + 5825 + 54.6 98.... 26796 4080 6:57. 850. + 2230 + 54.7 99... 6 458 2567 06.29 93076 356 686 + 20 + 47.2 920... 3968 5645 8.90 3943 82 964 + 3824 + 24.4 92... 83284 8755 9.77 5429 986 76 + 8939 + 47.7
23 Koska muutamia tavaralajeja jotkå ennen vuotta 920 voimassa olleessa tilastolli. sessa tavaraluettelossa luettiin kuuluviksi kankaiden ryhmään uudessa tilastolisessa tavaraluettelossa on siirretty sekalaisten kutomateollisuustavaroiden ryhmään ei näitä ryhmiä ole käsitelty toisistaan erillään. Sitä paitsi ovat kautsua sisältävät ja ml.!ut vedenpitävät vernissatut ja lakatut kankaat sekä niistä valmistetut vaatteet ja ompelukset jotka vanhass'a tilastollisessa tavaraluettelossa luettiin kuuluviksi kumiaguttaperkkaa hartsimaisia aineita ja tervaa käsiwivään ryhmään uudessa tilastollisessa tavaraluettelossa luetut kuuluviksi sekalaisten kutomateollisuustavaroiden ryhmään. Nämät tavarat niistä valmistettuja mattoja lukuunottamatta ne kun vanhan tilastollisen tavaraluettelon mukaan kuuluvat kankaiden ryhmään eivät yläolevassa taulukossa sisäly vuqsia 920 ja 92 koskeviin lukuihin. Vielä on huomattava että muutamien sekalaisten kutomateollisuusryhmän tavaroiden paljoudet sekä uudessa että vanhassa tilastoliisessa tavaraluettelossa ovac imoitetut kappaleissa eikä kiloissa. Nämät tavarat ovat ylläolevaa taulukkoa laskettaessa jätetyt kokonaan pois..' Toisen vl;!rtailuluvun mukaan määrättynä on kankaiden. ja sekalaisten kutomateollisuustavaroiden tuontipaljous vuonna 92 edellisestä vuodesta alentunut 7.0 %:la. Vertaamala indeksiä ja todellisen sekä normaaiarvon suhdelukua keskenään huomaa että. tuontipaljouden jakaantuminen eri tavaralajien kesken on edeleenkin edullisempi kuin sen jakautuminen vuoden 93 painosuhteissa olisi olut. Pääosa koko tuonnista on edeleenkin tullut kallishintaisempien tavaralajien osale sillä normaaliarvon ja' toisen vertailuluvun eroitus on positivinen ja 47.7 % normaaiarvosta. Tämä käy selville myöskin seuraavasta taulukosta joka esittää puheenaolevista tavaroista tärkeimpien tuontia vuosina 932: mportation d'itojjes diverses de veiements col}jectionnes des tricotages de bas et des passementeries en 932. Tavaralajit. Marchandises. \93. 94.\95.\96.97.\98.\.99.920.\92. P a j 0 u s 000 k g. Quantite 000 kg Mattoj!l. erilaisista aineista. (Tapis de diverses matieresj...... Pellavaisia hamppuisia ja juteisia kankaita. (Etolles en in chanvre et jute).... Puuvlllaisia kankaita. (Etolles en coton) Ko~o ja pqglivillaisia kankaita. (.Etolles en laine et milaine).... Sukankutojan ja nyörinpunojanteoksia. (Tricotage de bas passementerie).. Vaatteita. (Vetements conlectionnes).. Koko ja puolisilkkislä kankaita. (Etolles en soie' et misoie).......... 782 459 38 83 6 25 85 30 26 7 274 94 24 228 342 248 66 98 4 53 53 37 50 8 43 74 50 70 4 4 0 6 28 24 6 2 34 58 25 2 9 896 569 68 86 7 24 47 79 55 2. 6 4 64 344 444 33 2 9
24 Tavaralajit. Marchandices. /93./94./95./96./97./ 98./99.\920.\lJ2. Mattoja erilaisista aineista. (Tapis de dies matieres)... vers Pellava isia hamppuisia ja juteisia kan: kaita. (Etolles en in chanvre et jute) Puuvi laisia kankaita. (Etolles en colon) Kokoen L aine et milaine)... ja puolivillaisia kankaita. (Etolles Sukank utojan ja nyörinpunojanteoksia. (Tric otage de. bas passementerie).. Vaattel ta. (Vetements conlectionmis).. Kokoen s oie et misoie). :... ja puolisilkkisiä kankaita. (Etolles / 7/ 44 75 458 26 58 289 50 2247 325 269 65 040 667 073 2507 574 28 270 837 886 A r voi 000 mk. Valeur 000 marcs. 20 23 40 48 947 369 69 495 40 68 634 467 4530 7 560 2478 7409 72925 39267 2756 2070 998 56425 35948 729 4037 3830 843 8234 7534 2273 2975 4500 226 036 587 583 664 7943 375 7357 3250 6932 Arvo yhteensä. Valeur totalel.! 426 7378840822956422590558072482559320 Tähän taulukkoon ovat eri tavaralajit sijoitetut sen yksikköarvon mukaan mikä niillä vuonna.93 oli niin _että halvimmat ovat ylimpinä ja kalleimmat aiimpina. Tässä järjestyksessä lueteltuina olivat ylläolevien tavaroiden yksikköarvot Smk. : 92: 3 7: 99 3: 9: 62 22: 59 ja 90: 7 kiloa kohden. Lukuunottamatta vaatteita on siis vuonna 92 kaikkien kallishintaisempien tavaroiden tuonti ollut huomattavasti suurempi ja halpahintaisempien joihin voidaan lukea kaksi. ylimmäistä tavaralajia paljon pienempi kuin vuonna 93. Mitä nf;iiden tavaroiden tuontiin säännöllisinä aikoina ennen.sotaa tulee ei täysin päteviä vertailuja voi toimittaa koska sekalaisten kutomateollisuustavaroiden tuqnnista on olemassa vain puutteellisia tietoja. Mutta mainittava on että kankaiden ryhmän tuontipaljous jakautui vuosina 902 tärkeimpien kangaslajien kesken jokse~nkin samalla tavalla kuin vuonna 93. Ryhmän todellisen arvon ja ensimmäisen vertailuluvun eroitus oli vuonna 90.6 % vuonna 9 +5.6 % ja vuonna 92 +.6 % ryhmän todellisesta arvosta. V u 0 tie n n a h k 0 j e n n a: h k a t e 0 s t e n j a t u r k i s t e n tuontia esittää seuraava taulukko:. mporfation de peaux cuirs; pelleteries et fourrures en 9/32.. Normaaliarvon ja toisen vertailuluvun eroitus. Edellisen. Normaali Ensimmäi Toinen DilNrence entre La valeur Todellinen arvon suhde arvo. nen ver vertailu normale et Le nombre arvo. jälkimmäi Vuosi. tlliluluku. luku. comparatil /. VaLeur Valeur seen. ndeksi. normale Nombre Nombre Absoluut Annee. reelle. Rapportde compara ndices. tinen. 0/0 4')'hmän nor (calculee). compara La premi!}re til. til/. Diljeren maaliarvosta. valeur d La ce abso 0/0 de la valeur seconde. lue. normale du 000 mk. 000 mk. 000 mk. groupe. 93... 55 55 /.00 55 55 00 94.. '.. 3053 3250 0.94 2647 2923 9 + 327 + 0. 95... 8876 658.44 220 7763 57 605 26. 96... 522 2658.97 7033 2972 237 34.8 97... 4835 267. 3.82 2323 456. 509 + 8 + 64.0 98... 255' 204 0.56 555 78 72 + 26 + 6.8 99... 58343 0535 '5.54 3353 5600 727 5065 48. 920... 3869 4240 9.3. 50554 4370 57 30 3. 92\... 49566 4707 0.53 75405 6689. 27 982 42.'
25 Vuosina 9202 ei ryhmän todellinen arvo tässä taulukossa ole yhtäpitävä sen arvon kanssa mikä sillä uuden tilastollisen tavaraluettelon mukaan on sillä käyttö ja kuljetushihnat jotka ennen vuotta 920 luettiin kuuluviksi koneiden ja la:itt~iden ryhmään ovat taulukkoa laskettaessa jätetyt pois. ' Toisen vertailuluvun mukaan arvosteltuna on ryhmän tuontipaljous vuonna 92 edellisestä vuodesta kohonnut 53. %:lla. Muutokset ryhmän kokoonpanossa verrattuna sen kokoonpanoon vuonna 93 ovat koska in'deksi on ryhmän todellisen ja normaaliarvon suh~elukua suurempi vuonna92 tapah~uneet hintojen epätasaiseen nousuun nähden edulliseen suuntaan ja halpahintaisempien tavaralajien eduksi koska toinen vertailuluku on normaaliarvoa huomattavasti korkeampi. Viimemainittu tosiasia käy ilmi myöskin seu raavasta ryhmän tärkeimpien tavaroiden' tuontia vuosina 932 esittävästä taulukosta. mportation des' marchandises principales du groupe indique plus haut en 932. Vu osi. Annee. Paljous. Arvo. Quantite. Valeur. Vuotia. Jalkineita. Turkiksia. Vuotia. Jalldneita. TurkikSia'l Yhteensä. Peaux. Ch~ussures. Pelleterie. Peaux. Chaussures. Pelleterie.. Total. 000 kg. 000 mk. ~93... 93 77 20 2548 345 629 4522 94... 503 57 5 290 0P2 398 2690 95... 526 25 5 7253 600 584 8437 96... 558 25 2958 796 67 4425 97... 45 26 2 527 294 83 3634 98... 0 4 2 337 23 59 205 99... 3046 2 8 47868 7654 563 57085 92<;... 779 50 6 27299 6432 207 35748 92... 286 0 8 35563 956 583 42350 Ryhmän halpahintaisimpien tavaroiden nimittäin vuotien ja nahkojen tuonti on vuonna 92 suhteellisesti~paljon suurempi kuin vuonna 93. Lopuksi on mainittava että muutokset ryhmän kokoonpanossa vuosina lähinnä ennen sotaa eivät ainakaan tärkeimp~in tavaralajeihin nähden olleet läheskään niin Jyrkkiä kuin useimpina seuraavina vuosina. Tästä johtui että eroitus ryhmän todellisen arvon ja ensimmäisen vertailuluvun välillä pysyi verrattain ahtaiden rajojen sisäpuolella. Vuonna 90 oli se 6.6 % vuonna 9 0.6 % ja vuonna 92 + 0.2 % ryhmän todellisesta arvosta. M eta i e n j a m eta i t e 0 s't e n tuontia esittää seuraava taulukko: Ulkomaan kallppa 92. 4
26 Vuosi: Annee. mporttition de metaux et d'ouvrages en metal en 932. Nonnaaliarvon ja toisen vertailuluvun eroitus. Edellisen Normaali Ensimmäi Toinen Diffirence entre La valeur. Todellinen arvon suhde nen ver verlailu normale et Le twmbre arvo. arvo. jälkimmäi tailuluku. luku. comparatif /. VaL~ur VaLeur seen. ndeksi. Nombre Nombre Absoluutreelle. normale Rapportde comyara compara ndices. tinen. 0/0 ryhm&n nor (calcult!e). Lapremiere maaliarvosta. tif. tif /. Diffiren valeur i La ce abso Ofo de La valeur seconde. Lue. normale du groupe. 000 mk. 000 mk. 000 mk. 93... 3287 3287.00 3287 3287 00 94... 9552 9352.02 8878 8478 05 + 874 + 9.3 95... 3359 6653 2.0 5533 2592 23. + 406 + 6.0 96... 34238 022 3.a~ 28777 7053 408 + 359 + 30.~ 97... 59572 985 6.07 46879 6860 683 + 2955 +30. 98... 79% 2326 7.74 4704 462 006 + 864 '+37. 99... 7240.9667 7.49 54 308 6596 823 +307 + 3.8 920... 295670 2432 3.80 295562 2258 390 + 74 + 0.8 92... 6 65 3492.98 2 48 9384 295 + 408 + 30.4 Ryhmän tuonnin todellinen arvo tässä taulukossa poikkeaa_vuosina 9202 siitä arvosta mikä sillä uuden tilastollisen tavaraluettelon mukaan on sentähden että rautatievaununpyörien pyöräparien ja kehien tuontia koskevat luvu't eivät sisälly siihen nämä! tav<j.rat kun vanhassa tilastollisessa tavaraluettelossa luettiin koneryhmään kuuluviksi. Mitä ensinnäkin ryhmän tuontipaljouteen tulee on se kuten toinen vertailuluku osoittaa vuonna 92 edellisestä vuodesta jolloin se olikin ollut poikkeuksellisen runsas jyrkästi alentunut. ndeksi on edelleenkin vuonna 92 ryhmän todellisen ja normaaliarv~m suhdelukua huomattavasti korkeampi joten ryhmän kokoonpano poikkeaa siitä kokoonpanosta mikä sillä vuonna 93 oli hintojen epätasaiseen nousuun nähden edulliseen suuntaan. Tämä poikkeus on siirtänyt ryhmän ')painopistettä) kallishintaisempien tavaralajien puolelle mikä näkyy siitä että normaaliarvo on huomattavasti toista vertailulukua suurempi. Tämä seikka voidaan todeta myöskin tarkastamalla seuraavaa taulukkoa joka esittää ryhriän tärkeimpien tavaroiden tuontia vuosina 932.. mportation de jer d'acier d'autres metaux communs et d'articles qui en sontjabriques' en 9392. Tavaralajit. Marchandises. 93.9).95.96.9'7: 98.9~9.920. ~92. Paljous 000 kg. Quantite 000 kg. Takkirautaa (Fonte brute)... 7720 44 483 257 2944 285 3980 620 2722 Kankirautaa ja }lenoa rautaa (Fer en barres et fer fin)... 809 388 525 626 6476 862 480 7 552 5906 Rauta ja teräslevyä (PLaques de fer et d'acier)... 6406 487 3589 4723 2036 33 388 0409 2f;>76 Putkia ja: torvia venytettyjä ja hitsattuja (Tubes et. tuyaux)... 253 832 289 886 266 479 768 2640 62 Rautatiekskoja (Rails de chemin de fer) 7742 6365 7 53 23 268 099 4006 7550 Erilaisia vallnteoksia ja takeita' (Ouvrages de fer et d'acier. diverses)... 5596 '3862 35 720 763 86 2398 479 3254 Lyijyä ja lyijy teoksia (PLomb et arlicles en plomb)... 295 225 3.78 38 [0.06) 370 555 262 Kuparia ja muita erikseen mainitsemauomia metalleja ja niistä valmistettuja teoksia.. (Cuivre et metaux. genres divers. ainsi que des articles qui en $ont tabriques) 46 854 582 '33 49 66 274 2007 32
27 Tavaralajit. '93.94./95./96./97./98./99. 920. 92. Marchandices.. ArvQ 000 mk. Valeur J 000 marcs. Takkirautaa (Ponte brute)...'.... 695 44 6 998 232 277 35870345 4380 Kankirautaa ja hienoa rautaa (Per en barres. et jer jin)... 59 55 2072 623 0536 495 6776 5555 5684 Rau~a.ia terllslevyä (Plaques de jer et d acler)... 484 95 244 629 4352 287 937 4880 2005 Putkia ja torvia venytettyjä jl! hitsattuja (Tubes et tuyaux)... 7 523 772 892 5296 87 2562 4036 708 Rautatiekiskoja (Rails de chemin de jer) 929 764 2 66 20 400 24 3505 4253 Erilaisia valinteoksia ja takeita (Ouvrages de jer et d'acier diverses).... 3489 2687 2 436 6230 7072 848 6552 437 Lyijyä ja lyijy teoksia (Plomb et articles en plomb)... :... 60 33 34 247 554 [0.3] 65 3320 593 Kuparia ja muita erikseen mainitsemattomia metalleja ja niistä valmistettuja teoksia (Cqivre et metaux; genres divers. ainsi que des artic'es qui en sont jabriques) 2792 2266 2395 759 690 097 8346 4589 36823. Arvo yhteensä (Valeur totale)u 49 8253 99432736246023756 628259 38235 5~0 Jos tahtoo luokite.lla tässä taulukossa olevat tavarat halpa ja kallishintaisiin joutuu edelliseen luokkaan viisi ylintä ja jälkimmäiseen kolme alinta tavaralajia. Huomataan siis todellakin että vuonna 92 ei kallishintaisempien tavaralajien hionti ole jäänyt läheskään niin paljon kuin useimpien halpahintaisempien jälelle niiden tuonnista vuonna 93. Erikoista mainitsemista ansaitsee että vuosina 920:2 ylläolevassa taulukossa oleviin takeisiin ja valinteoksiin sisältyy 2 uuden 'tilastollisen iavaraluettelon nimikettä. Entisessä tilastollisessa tavaraluettelossa luokiteltiin nämät tavarat 0 eri nimikkeeseen. Uudessa luettelossa tavataan kyllä runsaasti nä~hin 0 nimikkeeseen kuuluvia tavaroita mutta ver. tailua 'niiden tuonnin välillä vuosina 9202 ja edellisinä. vuosina ei kuitenkaan voida suorittaa' suuri osa näist~ tavaroista kun uudessa tilastollisessa tav~raluettelossa sisältyy. nimikejyhmään )takeita ja valuraudasta valmistettuja teoksia erikseen mainitsemattomia). _ Vielä on mainittava että vuosina 902 ryhmän todellinen arvo ja ensimmäinen. vertailuluku jyrkä~ti erosivat toisistaan. Vuonna 90 oli edellisen ja jälkimmäisen eroitus prosenteissa edellisen. arvosta +24.!l %; vuonna 9 i +49.2 % ja vuonna 92 +49. %. Tämä ei kuitenkaan johtunut siitä että ryhmän kokoonpano jyrkästi olisi eronnut Sen kokoonpanosta vuonna 93 vaan yksinomaan siitä että näinä vuosina tuotiin kaupunkiin huomattavat määrät kultaa ja kultateoksia kuten 'nähdään seuraavasta taulukosta... Jmportation dior brut ou ouvre en 90:2. 9O./9./9i2./93./94./95./96./97./98./99./920./92. Paljous (Quantiti!) kg Arvo (Valeur) 000 mk.. 43696364706 97'.97 50 29 23 26?[0.48J._~ 3792 284 052 34 72 44 92 59 365 98 5 24
28 Jos kulta ja kulta teokset eroitetaan ryhmästä tulee eroitus' ryhmän todellisen arvon ja ensimmäisen vertailuluvun välillä olemaan vuonna 90 6.4 % vuonna 9 2.9 % ja ~uonna 92 + 3.3 %. ~ 0 n e i den j ala i t t e i den tuontia.: esittää seuraava taulukko: mportation de machines et d'appareils; en 932. Normaaliarvon ja toisen. vertailuluvun eroitus Edellisen Normaali Enslmmäi Toinen DifNreizce ehtre lå valeur Todellinen arvon suhde nen ver vertailu7 normale et le nombre arvo. arvo. jälklmmäi tailuluku. luku comparatij. Vu osl. VaLeur seen. ndeksi. Absoluut Valeur Annee. reelle. normale Rapportde Nombre Nombre 0/0 ryhmän norcompara compara ndices. tinen. (calcult!e). lapremiere ti/. ti/. DifJerenmaaliarvosta. valeur d La ce abso Olo de la valeur seconde. lue. normale du groupe. 000 mk. 000 mk. 000 mk. 93... 648 648.00 648 648 00 94... 600 994.7 ) 83 0374 4 433 4.4 95... 8429 6443.3 656 4 ts82 33 + 56 + 24.2 96... 5208 6242 2.44 0987 4470 246.+ 772 '+ 28.4 97... 20095 6343 3.7 466 57 284. + 72 + 8.5 98... ' 272 283 3.98 4275 2528 565 + 303 + 0.7 99... 87783 2233 3.93 0973 23775 462 ~ 462 6.6 920... 5747 2072 7.60 32692 967 676 + 095 + 5.3 92... 45642 50 '9.64 32543 4575 909 + 526 + 3.5 Tähän ryhmään on' ylläolevassa taulukossa vuosina 9202 siirretty vuotien ja nahkojen ryhmästä käyttö ja kuljetushihnat ja nyörit metallien ja metalliteosten ryhmästä rautatievaununpyörät pyöräparit ja pyöränkehät soittokoneiden kojeiden ja kellojen ryhmästä valokuvauskoneet asfalttia tervaa hartseja kautsua y. m. aineita k'äsittävästä ryhmästä käyttö ja kuljetushihnat sekä nyörit letkut ja tiivisteainekset kaikki nämät tavarat kun entisen tilastollisen tavaraluettelon mukaan luettiin koneryhmään kuuluviksi. Pois ovat jätetyt kaasu vesi ja tyhjiömittarit sekä manometrit jotka ennen vuotta '920 kuuluivat soittokoneiden kojeiden ja kellojen ryhmään. Ryhmän arvo ei tästä syystä näinä vuosina ole yhtäpitävä sen arvön kanssa mikä sillä uuden tilastollisen tavaraluettelon mukaan on. Toisen vertailu luvun mukaan on ryhmän 'tuontipaljous vuonna 92 edellisestä vuodesta alentunut 25.8 %:la. Ryhmän kokoonpano poikkeaa sen kokoonpanosta vuonna 93 hintojen epätasaiseen nousuun nähden edel!eenkin vaikka ei enään siinä määrässä kuin edellisenä vuonna epäedulliseen suuntaan. Tämän poikkeuksen vaikutus ryhmän normaaliarvon suuruuteen on ollut vähäinen kuten normaaliarvon ja toisen vertailuluvun eroitus ollen ainoastaan + 3.5 % normaali arvosta osoittaa. Vertailun Vuoksi mainittakoon että eroitus ryhmän todellisen arvo ja ensimmäisen vertailuluvun välillä vuonn:;t 90 oli + 2.4 %'vuonna 9 +.8 % ja vuonna 92 + 2.8%.
29 Tärkeimpien konelajien tuonti on ohut seuraava: mporfation de maehines ele. reparfie par especes diverses des machines en 932. Paljous. Quantite. Arvo._ VaLeur. Vuos. Annee. 000 kg. 000 mk. 93.... 94.... 95.... 96.... 97.... 98.... 99.... 920.... 92.... 759 592 83 45 449 543 349 234 53 203 58.. 22 79 3 87 84 79 65 468 07 434 525 54 277 223 2200 242 2390 357 57 38 4936 60 746 4497 2690 2039 707 789 57 4777 5526 3092 76 36 33 4' 43 6 79 39 54 678 495 9 60 089 565 5472 2553 3764 530 4274 45 277 432 2707 392 5730 0 6867 97 4286 962 32076. 783 6803 632 6736 004 934 570 6968 26 4763 275 7603 9026 58 3537 7350 35075 36557562 905 5.389 606 6433 29 546 328 8347 009 5069 704 9787 905 268 6646 8758 980 46667 4230 3739 Kivi ja maalajien sekä niistä valmistettujen teosten tuontia valaisee seuraava taulukko: mportation de mineraux et terres et d'articies'en ces mafieres ies verreries non comprises en 932. VU'osi. Annee. Normaaliarvon ja toisen vertailuluvun eroitus. Edellisen Ensimmäl Toinen Dif/irence imtre La valeur Todellinen Normaali arvonsuhde nen ver vertailu normale et Le nombre 'arvo. arvo. jälkimmäi tailu'iulm. luku. comparatif l. Valeur Valeur seen. ndeksi. Nombre Nombre AbsoluutreeLLe. normale Rapport de compara compar.a ndices. tinen. Olo ryhmän nor (calculie). Lapremiere tif. ti! /. Differenmaaliarvosta. valeur å lq ce abso Olo de La valeur seconde. Lue. normale du groupe. 000 mk. 000 mk. 000 mk. 93... 230 230.00 230 230 00 95... 042 588 L'7 53. 9 43 + 94... 3376 353 0.96 330 3425 9 + 88 + 2.5 469 + 79.8 96... 3494 637 5.49 2290 335 684 302 47:4 97... 3725 687 5.42 790 346 57 34 49.6 98... 0395 209 8.60 382 004 376 205 7.0 99... 20458 2243 9.2 2527 63 335 630 28. 920... 64455 3699 7.42 69658 2404 2898 295 + 35.0 92.... _.. 3004 204 4.95 22947 328 728 + 686.+ 34. Entisessä tilasto.llisessa tavaraluettelossa eilasitavaro.iden paljoutta ilmoitettu kilo.issa kufen ryhmän muiden tavaroiden. Tästä syystä ei ylläolevaa taulukkoa laskettaessa ole O.len<:aan otet~u huo.mioo.n näiden tavaro.iden tuontia joten se käsittää vain ös~n nyt ky~ymyksessä olevasta ryhmästä. Vielä on huomattava' että muuri katto ja tulenkestävien tiilien joiden paljous entisessä tilasto.llises'sa tavaraltiettelo.ssa ilmo.itettiin kappaleissa paino. O.n arvioitu 4 kiloksi kappaleelta.
30 Toisen vertailuluvun mukaan on kivi ja maalajien tuonti vuonna 92 ohut vain vähäinen osa.8 % vuoden 93 tuonnista. Vertaamalla indeksiä ja ryhmän todellisen sekä normaaliarvon suhdelukua keskenään ja normaaliarvoa sekä t9ista vertairulukua keskenään huomataan että ryhmän kokoonpano vuonna 92 edelleenkin poikkeaa sen. kokoonpanosta vuonna Hi3 hintojen epätasaiseen nousuun nähden edulliseen suuntaan ja että tämä poikkeus on pysyttänyt ryhmän»painopisteen» edelleenkin kalishintaisempien tavaralajien puolella. _ Viimemainittuun seikkaan on ollut syynä se että sementin kivihiilen ja koksin tuonti joka vuonna 93 muodosti pääosan koko ryhmän. tuonnista on vuoden 93 tuontiin verrattuna kuten allaolevasta taulukosta n~kyy ollut.aiv~n mitätön.. mportation dis marehandises principales d[j. groape des mineraax en 932. Paljous. QuuntiU. ~. A v. VLiosl. se;enttiä.\l<ivihilliä.j <oksla. Tliä. sementtiä.\l<ivihiillä.l <oksia..\ Tiiliä. Yhteensil. Annee. Ciment. Houme. Coke. ) Briques. Ciment. Houille. Coke. Briques. Total. 000 kg. 000 mk.. 93... 45653 200709 30434 0395 826 508 93 286 8043 94... 522 63547 499 2580 605 '596 50 64 245 95... 206 526 585 2 2 79 46 8 254 96.... 240 2554 3072 46 32 5 '536 9 2377 97... 364 2299. 563 444. 903 84 78 23 99 98... 0237 547 50 685 2900 4582 567 323 8372 99... 7332 6247 6924 9508 2043 7268 4220 525 5056 920... 7649 23453 8735 663 4697 2560 5280 4287 49865 92... 20 7347 325 3947 77 9367 2382 275 50 Vertailun vuoksi mainittakoon että vuosipa 902 ryhmän todellinen arvo ja ensimmäinen vertailuluku pysyttelivät varsin lähellä toisiaan. Edellisen ja jälkimmäisen eroitus oli vuonna 90.7 % vuonna 9 5.9 % ja vuonna 92 4.0 % edellisen uvoda. A s f a l t t i a t e r v a a h a r t s e j a k a u t s u a y. m. sekä va m i s t e i t a n i i s t ä käsittävän ryhmän tuontia esittää seuraava taulukko:.. mportation'de bitalljes goadrons resines eaoatehoae ele. et d'articles en ces matieres en 932. Normaaliarvon ja toisen vertailuluvun eroitus. Edellisen Ensimmäi Toinen DifNrence entre La valeur Todellinen Normaali arvonsuhde nen ver vertailu normale et Le nombre arvo. arvo. jälkimmili Vuosi'. tailuluku. luku. comparatif. VaLeur' VaLeur seen. Nombre Nombre ndeks. Absoluut Annee. ree.l/e.. normale Rapportde ndices. 0/0 ryhmän not (calcuiee). compara tompara tinen. Lapremiflre Uf. ti!. DifNren maaliarvosta. valeur d La. ce abso Olo de La valeur seconde. lue. normale du 000 mk. 000 mk. 000 mk. \ grbupe. 93... 7854 7.854.oP 7854 7854 00 94... 7486 66.3 476 3705 3 + 2906 + 44.0 95... 8667 5294.64 58 924 7 + 4370 + 82.5 96... 0479 4778 2.9 3442 484 232 + 3294 + 68.9 97..... 26777 6670 4.0 5208 223 426 + 5447 + 8.7 98... 2977 588 5.06 3338 506 660 + 82 + 3.9 99... 22086 5055 4.87 25844.4639 557 + 4f6 + 8.2 920... 57790 8506 6.79 30967 497 738 + 4309 + 50.7 92 't. 49545 669 7.40 3498 5033.695 + 658 + 24.8
3 Vastaavaisuuden aikaansaamiseksi nykyisen ja entisen tilastollisen tavaraluettelon väl ilä on tähän ryhmään vuosina 9202 öljyjä rasvoja ja vahoja käsittävästä ryhmästä siirretty.parafiini vaha ja vahavalmisteet sekä alkoholi ja öljylakkavernissa' sekalaisten k utomateollisuustavaroiden ryhmästä kautsua sisältävät ja muut vedenpitävät kankaat ja vaatteet eetteri ja esteriryhmästä kamferi sekä kirjallisuus ja taidetuotteiden ryhmästä sin~ttilakka. Pois ovat jätetyt kautsu ja guttaperkatiivisteet letkut sekä käyttö ja kuljetushihnat jotka aikaisemmin sisältyivät koneryhmään. Tästä syystä ei ryhmän arvo mainittuina vuosina ylläolevassa taulukossa ole yhtäpitävä sen arvon kanssa mikä sillä nykyisen tilastollisen tavaraluettelon mukaan on. Vielä on huomattava että ennen vuotta 920 kivi~iilitervan paljous ilmoitettifn hehtolitroissa eikä kl:lten nykyään kiloissa. N~mät hehtolitrat ovat muunnetut' kiloiksi käyttäen kivihiilitervan ominaispainona lukua.2. Toinen vertailuluku osoittaa; että ryhmän ~uontipaljous on vuonna 92 huomatta. vasti noussut jääden kuitenkin alle'vuoden 93 tuonnin josta se on 64. %. Kuten vertaamalla indeksiä...)a ryhmän todellisen sekä normaaliarvon suhdelukua keskenään voi. huomata poikkeaa ryhmän kokoonpano sen kokoonpanosta vuonna 93 hintojen epä 'tasaiseen nousuun nähden epäedulliseen suuntaan. Normaaliarvon ja toisen vertailuluvun eroitus on edelleenkin positivinen. Määrättynä prosenteissa normaaliarvosta on se kuitenkin nyt alle puolet edellisen vuoden eroituksesta. Tästä päättäen on kallishintaisem. pien tavaralajien osuus ryhmän tuontipaljouteen edellisestä vuodesta pienentynyt ja siis halpahintaisempien kasvanut säilyen suhde edellisten ja jälkimmäisten tavaralaji~n tuontimäärien välillä kuitenkin suurempana kuin vuonna 93. Tämä voidaan todeta myöskin' seuraavasta ryhmän tärkeimpien tavaroiden tuontia esittävästä taulukosta~ mportation des marchandises du groupe indique plus haut en 932. Tavaralajit. Marchandises. 9394 9596'99'899 920 92 P a j 0 u s 000 kg. QuantiU 000 kg. Asfalttia ja asfaltttpikeä. (Bitume et poix d'asphalte)...... 4527 629 57 53 206 474 06 06 '35 Kivihiili ja asfalttitervaa. (Goudron mi / neral) t........... 2706 33 48 326 85 2379 576 2844' Kolofoniumia. (Colophone).... 556 462 3 72 8 [0.02] 763 683 50 Muita ha~eja. (Resines autresi.... 83 49 49 27 83 46 27 35 33 Liimoja. (Colles)... 37 40 59 7 53 5 3 250 429 Öljylakkavernissaa. (Vernislaque a l' huile)...'.. 32 33 54 39 35 [0.03] 45 58 75 Kumia ja guttaperkaa. (Caoutchouc et guttaperchq)... 42 53 2 3 6 9 47 57 47 Kumijalkineita. (Chaussures en caoutchouc)... 328 23 ~42 95 04 37 226 00 Muita kumiteoksia. (Autres articjes en caoutchouc)... 57 83 64.75 336 3 07 308 220
32 Tavaralajit. Marchandises. /93./94./95./96./97./98./99./920 /92. ~ A r voi 000 mk. Valeur J 000 marcs. Asfalttia ja asfalttipikeä. (Bitume et. poix' d'asphaltej... 267 99 8 93 73 90 0 340 856 Kivihiili ja asfalttitervaa. (Ooudron mineral)........ 293 42 49 24 66 2264 3274 4465 Kolofoniumia. '(Colophone)... 56 39 05. 9 [0.] 373 4737 60 Muita hartseja. (R~sines autres)... 08a 025 363 632 5737 477 770 727 065 Liimoja. (Colles)...... 54 4 4 334 547 246 320 2746 475 Öljylakkavernissaa. ivernislaque å.[huile)... 292 296 82 20 233 [0.] 787 3308 2073 Kumia ja guttaperkaa. (Caoutchouc et guttapercha)... 457 747 23 55 385 32 38 2773 3084 Kumijalkineita. (Chaussures en caoutchouc)... 295 2370 3502 3406 297 96. 53 566 Muita kumteoksia. (Autres articles 3' en caoutchouc)... ;. 960 2353 3023 3 796 ~5 669 07 6084 9243 22893 Arvo yhteensä. (Valeur totale).... 763 732 8493 983625646 286978450 30tl 45954 Tässä taulukossa edustaa ryhmän halpahintaisempia tavaralajeja kolme ylintä nimikettä. Vuonna 93 oli niiden tuontipaljous 88.8 % kaikkien tässä taulukossa löytyvien tavaroiden yhteisestä tuontipaljoudesta. Vuonna 920 oli vastaava luku 74.5 % ja vuonna 92 8. %. Lopuksi on mainittava että ryhmän todellisen arvon ja ensimmäisen vertailuluvun eroitus oli vuonna 90 45.8 % vuonna 9 0.6 % ja vuonna 92'2.4% ryhmän todellisesta arvosta. Tämän prosenttiluvun poikkeuksellinen suuruus vuonna 90 johtui siitä että kumijalkineiden tuonti oli tänä vuonna ry~män koko tuontiin verrattuna paljon pienempi ja kivihiilitervan paljon suurempi kuin vuonna 93. Ö j Y j ä r a s v 0 j a v aho j ase k ä n i i s t ä va m i s t e t t u j a tuo t t e i t a ~äsittävän ryhmän tuontia esittää seuraava taulukko: mportation d'huiles de graisses et de produits de ces matieres en 932/. Normaaliarvon ja toisen vertailuluvun eroitus.. Edellisen Normaali Ensimmäi Toinen Difjerence entre La valeur Todellinen arvon suhde normale et le nombre nen ver vertailuarvo. arvo. jälkimmäi tailuluku. luku. eomparatif. Vuo'si. '. Valeur Valeur seen. ndeksi Nombre Nombre Absoluut Annee. reelle. normale Rapportde Jndices. tihen: 0/0 ryhmän nor (ca/culee). compara comparamaaliarvosta. La premif}re tif J. Uf. 0 Difjerenvaleur å la ee abso Olo dl' la valeur seconde lue. normale du groupe. 000 mk. 000' mk. 000 ml<. 93... 4849 4849.00 4849 4849 00 94... 429 4094.03 554 4 ~57 04 86~ 2. 95... 6_844 4756.44 8854 699 43 ~ 443 30.3 96... 959 4946 2.42. 6408. 6584 249 638 33. 97... 25685 422 6.23 29472 5260 560 38 27.6 98.... 2830 303 9.34. 286. + 7 + 5.6 99... 06657 6235 6.67 25049 5282 88 + 953 + 5'2 920... 3 78 7823 6.85 2966 6979 857 + 844 + 0.8 92... 09759 9026 2.6 0706 8299 226 + 727 + 8.
00 37 33 Parafiilli vaha vahavalmisteet alkoholi ja öljylakkavernissa hajustettu saippua ja kiitomuste jotka ennen vuotta 92.0 voimassa olleen tilastollisen tavaraluettelon mukaan eivät kuuluneet tähän ryhmään ovat vuosina 9202 tätä taulukkoa laadittaessa kokonaan jätetyt pois. Sen sijaan on näinä vuosina eläimistä saatujen ruokatavaroiden ryhmästä tähän ryhmään siirretty ihra sekä rasva ja eetteri sekä esteriryhmästä tärpättiöljy~ nämät tavarat kun entisessä tilastollisessa tavaraluettelossa luettiin kuuluviksi öljyjen ja rasvojen ryhmään. Vuosina 9202 ei siis ryhmän arvo tässä taulukossa ole yhtäpitävä sen arvon kanssa mikä sillä uuden tilastollisen tavaraluettelon mukaan on. Toisen vertailuluvun mukaan laskettuna on ryhmän tuontipaljous vuonna 92 edellisestä vuodesta kasvanut 8.9 %:la. ndeksi on tänä vuonna ryhmän 'todellisen ja normaaliarvon suhdelukua aivan vähän korkeampi. Ryhmän kokoonpanossa verrattuna sen kokoonpanoon vuonna 93 sattuneilla muutoksilla ei myöskään ole ollut huomattavampaa vaikutusta ryhmän normaaliarvon suuruuteen. Ryhmän' )painopiste) on edelleenkin kallishintaisempien tavaralajien puolella. ' Tärkeimpien öjy ja rasvalajien tuontia vuosina 932 valaisee seurp'ava tau'. lukko: mportation des marehandises principales du groupe huiles grl!:isses ete. en 932..93.94.'95.96. i97 98 99 920 '92. P a j 0 U S 0 0 0 k g. Quantite 000 kg. Kivennäisöljyjä raakoja. (Huiles minerales non rajjinees).....'... 799 448 47 58!:) 2448 47 408 3772 540 Petrolia. (Petrole)... 9488 860 4346 406 00 37070 9227 489 Bentsinlä fotogenia y. m. (Benzine photogene etc.)... :.... 3 997 39 469 02 7 2.420 3738 3385 Koneöljyjä. (Huiles pour machines).. 683 395 2756 3853 28 77 3542 3857 4372 Pellavaöljyä keittämätönlä. (Huile de lin non bouillie)... 266 96 50 22 37 338 U. 560 Maalarinvemissaa. (Huiles et vernis de peintre)... 37 239 209. 46 52 702 67 262 Kokos ja palmuöljyä. (Huiles de palmiers et de coco)....3 66 6 32 52 8 675 29 285 lhraa ja rasvaa. (Axonge et saindoux).. 3 8 30 [0.4) [0.03) 960 404 038. A r vo 0 0 0 m k. Valeur '000 marcs. Kivennåisöljyjä raakoja. (Huiles mine ra es. non rajjinees)... 200 2 459 27 69 69 2 3766 2375 Petrolia. (Petrole)... 708 235 3587 4625 8257 36 3825 38763 28.646 Bentsiniä fotogenia y. ril. (Benzine photogene etc.)... 50 475 235 422 204 53 644 24487 7462 Koneöljyä.. (Huiles pour machine~).. 463 393 04 _2698 4393 533 9722 27738 2633 Pellava öljyä. keittämätöntä. (Huile de lin non bouillie)... 24 77 50 32 3 3'53 305 5035 Maalarinvemissaa. (Huiles et vernis de peintre) 2~ 209 88 759 7473 9 240 Kokos ja palmuöljyä. (Huiles de palmiers et de coco)... 30 99 46 73 435 78 4767 552 425 hraa ja rasvaa. (Axonge et saindouxj.. 3 37 37 28 3 [0.) 057 '8777 8342 Arvo yhteensä. (Valeur totale) 3546 3543 5727 94372030 769\ 82 38/20 8990045 Ulkomaan kauppa' 92. 5
34 Tällöin on huomattava että entisen tilastollisen tavaraluettelon bentsiiniä fotogenia y.m. valoöljyjä sisältävä nimike on ylläolevassa taulukossa rinnastettu uuden tilastollisen tavaraluettelon petrolibentsiiniä gasoiinia igroiinia ja puhdistusöljyjä käsittävän nimikkeen kanssa ja että koneöljyiksi ovat luetut uuden tilastollisen tavaraluettelon rasvåttomat voiteluöljyt sekä myöskin voiteluöljyt jotka sisältävät rasva ja kivennäisöljyjen sekoituksia joissa kivennäisöljy on pääaineena ynnä vaseliini. Vertailua varten mainittakoon että ryhmän todellisen arvon ja ensimmäisen vertailuluvun erpitus oli vuonna 90 3.9 % vuonna 9 6.5 % ja vuonna 92 5.2 % ryh män todellisesta arvosta... Vuosina 932 on suurin osa kaupungin tuontia keskittynyt niihin ryhmiin jotka. edellä ov~t olleet lähemmän tarkastelun alaisina. Niiden tuonnin arvo oli vuonna 94 77.9 % vuonna 95 82.6 % vuonna 96 83.4 % vuonna 97 84.6 % vuonna 98 67.6 % vuonna 9986.9 % vuonna 92087.0 % ja vuonna 92 85.3 % kaupungin kokö tuonnin arvosta. Muiden pienempien ryhmien käsittely täytyy rajoitetun tilan vuoksi jäädä sikseen.. Käsityksen siitä kuinka kunkin ryhmän tuontipaljous on vuosina 932 vaihdellut antaa seuraava taulukko josta ilmenee montako prosenttia tämä tuontipaljous on ollut vastaavan ryhmän tuontipaljoudesta vuonna 93. J'. La qaantiti de l'imporfation en 942 en % des chiffres correspoljdants poar 93. T a v a r a! y h m ä. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 920. 92.. Eläimistä saatuja ruokatavaroita... 56.3 7.4 42.8.26.7 9.8 54.8 40.0 85.8. Viljaa ja viljatuotteita... 62.7. 7.3 78.5..3 9.7 98.9 6. 9.5 V. Hedelmiä ja marjoja... 83.2 48.3 64.7 20.0 3.2 8.0 23. 82.0 V. Siirtomaantavaroita ja mausteita... 85.6 76.2 7.2 55.2 50.s 85. 62.8 86.5 X. Kehruuaineksla.... 57.7 27.8 42.9 46.8 2.7 24.8 234.7 43.4 X. Lankaa ja punontateoksla..... 97.5 8.5 85.4 43.7.3 96.8 82.6 24. XX. Kankaita ja sekalaisia kutomateollisuustavaroita... 6.4 36. 39.5 36.7 4.0 03.0 89.8 74.5 XV. Vuotia ja nahkoja... 57. 5.8 58. 8.9.5 305.0 85.4 30.8 XV. Metalleja ja 'netalliteoksla... 63.8 9.5 53. 5.6.0 49.6 uho 70.6 XX. Koneita ja laitteita...... 62.9 29.6 27. 3.4 5.3 44.3 9.0 88.4 XX. Kivi ja maalajeja sekä nstä valmisteltuja teoksia... ~... 30.0. 3.0. 3. 8.9 4.4 2.4.8 XX. Asfalttia.tervaa hartseja kautsua y. m. XXV. sekä valmistelta niistä... 47.2.8 8.9 ' 5.6 6.4 59. 53.4 64. Öljyjä rasvoja ja vahoja sekä niistä tehtyjä' tuotteita..... 02.2 27.8 35.8 08.5 5.9 35. 2 43.9 7. Näiden lukujen nojalla muodostettu kuva tuonnista on kuitenkin aivan puutteellinen. Jos olosuhteet olisivat olleet sä.ännöljiset olisi asian laita toinen. Sillä kuten kohta tullaan osoittamaan jakaantui tuontipaljous säännöllisinä vuosina juuri ennen sotaa useimmissa ryhmissä tärkeimpien tavaralajien kesken suurin piirtein katsottuna samalla tavalla..
35 Poikkeuksia luonnollisesti oli. Toisin on' asian laita ollut viimeisinä säännöttöminä vuosina jolloin kaikkien. ryhmien kokoonpano on ollut jyrkkien vaihtelulden alainen. Jonkinlaisen käsityksen näistä vaihteluista antaa seuraava taulukko joka osoittaa vuosina 902 montako prosenttia ryhmän. todellisen arvon ja ensimmäisen verfailuluvun eroitus ) on todellisesta arvosta ja vuosina 942 montako prosenttia normaaliarvon ja toisen vertailuluvun eroitus on normaaliarvosta. La difjirence entre ta valeur reelle et te nombre comparatif (902).et entre la. vateur normale et!e comparatif (942) en % de ta valeur reetle et de ta valeur normale. Tavararyhmä.. 90 9..92 94 95 96 97 ll~8 99.920.92.. Elä'imistä saatuja rqokata. varoita... 7.7 0.0 +.7 +4.5 +30.8 + 2.7 7. 58.9 5.9 90.5 20.9. Viljaa ja viljatuotteita.. 0.3 0.5 + 0. +0.5 + 9.5 +23.2 +9.5 '8.9 + 2.2 7.6 +.3 V. Hedelmiä... ''... '.'.. 2.0 0.2 + 0.3.3 +.3 4...7.7 +5. + 7.8 V. Siirtomaantavaroita ja mausteita... + 3.4 2.8 8.7 9.4 +4.9 + 9. ~ (t8 76.9 +3.3 +23.8 +4.9 X. Kehruuaineksia... +30.2 +36.0 +5.5 7.4 +34.8 +58.9 +68.8 +70. 2.3 58.9 29.6 X. Lankaa ja punontateoksia 0.7 + 3. 8.2 20.3 97.3 75.2 54.2.!..45.5.3 48.0 +6.8 XX. Kankaita ja sekalaisia ku tomateollisuustavaroita 2). =.6 + 5.6 +.6 + 7.2 +39.3 +52.6 +54.6 +54.7 +.47.2 +24.4 +47.7 XV. Vuotia ja nahkoja... 6.6 0.6 +0.2 +0. 26..8 +64.0 +6.8 48.! ~ 3. 42. XV.. Metalleja ja metalliteoksia 3)... ~.. 6.4 2.9 + 3.3 + 9.3 +6.0 +30.9 +30. +37.! +3.8 + 0.8 +30.4 XX. Koneita ja laitteita... +2.4 +.8 +2.8 4.4 +24.2 +28.4 +8.5 +0.7 6.6 + 5.3 + 3.5 XX. Kivi jamaalajeja sekäniis U valmistettuja teoksia 4).7 5.9 4.0 + 2.5 +79.8 +47.4 +49.6 +7.0 +28. +35.0 +34. XX. Asfalttia tervaa hartseja kautsua y. m. sekä valmisteita niistä... 45.8 0.6 2.4 +44.0 +82.5 +68.9 +8.7 +3.9 + 8.2 +50.7 +24.8 XX~. Öljyjä rasvoja ja vahoja sekä niistä tehty ja tuotteita 3.9 6.5 52 2. 30.3 33. 27.6 + 5.6 + 5.9 +0.8 + 8. Ryhmän normaaliarvo ja toine; vertailuluku voivat huomattavasti poiketa toisistaan ainoastaan jos ryhmän kokoonpano huomattavasti poikkeaa sen ~okoonpanosta vuonna 93. Sama on asian laita ryhmän todelliseen arvoon ja ensimmäiseen vertailulukuun nähden. Milloin siis ylläolevassa taulukossa olevat prosenttiluvut ovat huomattavan korkeita silloin void<\an olla varmat siitä että ryhmän kokoonpanossa on. sattunut huomattavia mqutoksia. Se että tämä prosenttiluku on vähäinen ei tarvitse kuitenkaan johtua siitä että ryhmän kokoonpano poikkeaa vaqn vähän sen kokoonpanosta vuonna 93. Mutta rnit~ vuosiin 9.03 tulee osoittaa allaoleva taulukko joka ilmoittaa montako prosenttia muutamien tärkeimpien tavararajien tuontipaljous on sen ryhmän koko tuontipaljoudesta johon ne kuuluvat' että useimmissa tapauksissa suurin piirtein katsottuna niin näyttää Qlieen asian laita. ) Koska ei ennen vuotta 93 ole olemassa tietoja kaikkien 'eri tavaralajien tuonnista kaupunkiin ei normaali arvoa ole voitu laskea. 2) Vuosina 902 ainoastaan kankaiden ryhmä. 3) lman kultaa ja' kultateoksia. ') lman lasia ja lasitavaroita.
T 8 V a r a ~ j.. ~ ~ ~ ~ T 36 a v a r ala j i. ~. ~ ~ ~ Tavaralaji. Vojta................ 8 833 3 37 ~7 Liha~ ~a silavaa... 2 5 3 2 7 7 8 Muma... :. '3282525 45 36 40 Silliä '.'... 2072226 83 80 75 Muita kaloja paitsi.. kuivattuja... 2227209 Na~haa ja hipsuja Yhteensä 93 95 93 95 Kalanverkkoja.... 2 Pumpulikankaita.... 5 8 8 Vehnäjauhoja... 4 44243 Villakankllita.... 6 8 6 Ruisjauhoja... 3 34 28 26 Pellava ja hamppukankaita..... 3 3 0 4 Rukiita... 5 6 5 4 Ryynejä.............. 6 6 7 7 Silkkikankllita... Kipsiä valmistamatonta 2 2 2 2 Tli!kely~tä ja peruna Mattoja eri!. a;;.;i;.;.n.;.;..~.;.;. '~'..;.';...;;.53+4.;.;8~5:..:~4.:.9l Sementtiä... '..554 5 JauhOJa............ 2 2 2 2 Yhteensä 00 00 99 0U Kivihiiltä ja koksia... 7 7372 75 Maltaita.............. 2 2 2 2 Savea............... 2 Maissia.............. 5 4 8 8 Tiiliä... 6 7 7 3 Yhteensä 92 95 94 92 Yhteensä 95 98 96 97 Vuotla valmistamat... 8 80 valmistettuja.. 8 7 Ke~klä... 7 8 Turkiksia... 2 2 77 8 8 7 9 7 3 2 Appelsiinejä... \43 5 Omenoita... 42373829 Yhteensä 98 97 9 97 Asfalttia ja asfalltipikeä 50 5248 5 Viinirypäleitä... 3 4 4 Kumiarabicumla y. m. 2 2 2 2 Manteleja... 2 2 Takkirautaa... 4 4 5' 9 Kolofoniu.mia... 5 5 4 6 Rusinoltaja korinttejil.. 7 0 6 6 Kanki ja hienoarautaa 20 2 25 20 Öljylakkavernissaa... L~umuja... 9 7 8 9 Rauta ja teräslevyä.. 3 4 5 6 Kivihiilitervaa... 353 36 30.' Putkia ja t.orvia veny Kumijalkineita........ 2 3 3 4 Xhteensä 74 72 68 64 tettyjä tai hitsattuja.. 6 6 0 6 Yhteensä 959494 94 Rautatiekiskoja...... 30 25 6 9 Kahvia... 7 i 6 7 Jykeitä valinteoksia ja Sokeria... 49454345 valmistamattomia jy S~olaa... 384346 43 keit~ takeita........ 3 4 4 5 Pellavaöljy keittämä Tupakkaa............ 3 2 2 3 Pieniä valinteoksla ja tönu.............. 2 2 ht 'ä 97 97' 9798 mustatakeita........ 8 8 8 8 Maal'arinvernissaa..... 2 2 3 2 Y eens 'Takeita viilattuja Kokos ja palmuöljyä.'.. 2 Kuparia messinkiä ja Kivenn!isöljyjä raakoja 3 6 5 Lampaanvlllaa... 9 3 0 aumilnia valmista Petroleumia... 76 n 68 6 Puuvillaa... 45 64 49 25 matonta... Koneöljyä............ 7 7 7 Lumppuja...:... 2343645 Lyijyä ja lyijyteoksia.. TaHa................ 2 2 Yhteensä!S7!9!95!S Yhteensä! 97! ~5! 96! 96 Yhteen.sä!92!92!87! 84 T.äsmälistä selitystä siihen mikä milloinkin on ollut syynä niihin suuriin muutoksiin eri tavararyhmien kokoonpariossa joista edellä on ollut puhe lienee mahdoton antaa. Mutta seuraava tosiasia on merkille pantava. Tuonnin sen osan siitä jota edellä on lähemmin käsitelty todellisen ja normaaliarvon satakertainen suhdeluku on kaikkina muina vuosina paitsi vu.onna 94 ja 97 alhaisempi kuin indeksi ) kuten voidaan havaita tarkastamalla seuraavia lukujå.. ) ndeksiä laskettaessa on eri ryhmien suhteelliset tuontipaljoudet. määrätty käyttämällil ).äiden tuontipaljouksien keskiarvoja vuosilta 9093.
37 Todellisen arvon suhde normaali VUQS i. arvoon. ndeksi. Annee. Rapport de ta ndices. vateur reelle d ta vateur norniate. 94....07 03 95....60 93 96... 2.43 303 97... '.. 5.30 529 98.... 7.26. 99... 6.77 820 920... 2.20 52 92... 2.23 348 Tuontiin nähden näyttää siis olleen vaikuttamassa semmoinen valinta että etupäässä on tuotettu niitä tavaroita joiden hintojen nousu vuodesta 93 on ollut muiden tavaroiden hintojen nousua penempi. Tätä tarkoittaen voidaan siis sanoa että muutokset tuonninkokoonpanossa ovat tapahtuneet edulliseen suuntaan. Merkille on pantava indeksin lasku vuonna 92. 2. Vienti. Exportation. ' Yksityiskohtaiset tiedot vuoden 92 viennistä ovat julkaistut taulussa 2. Tämä taulu sisältää kuitenkin poikkeuksia lukuunottamatta erikseen mainittuina ainoastaan ne tavaralajit joiden vienti arvoltaan on ollut 0000 markkaa tai sitä suurempi. Jos jonkun nimikkeen tilastonuniero kokonaan puuttuu merkitsee se että tähän ntmikkeeseen kuuluvien tavaroiden vientiä ei ole ollenkaan harjoitettu. Paitsi tietoja siitä paljonko ja kuinka suurien rahamäärien arvosta eri tavaralajeja kaupungista kaikkiaan on viety sisältää taulu 2 myöskin tiedot siitä mihin eri maihin vienji.on tapahtunut ja kuinka suuri vienti kuhunkin niistä on ollut sekä tavaramäärätään että rahaarvoltaan sillä poikkeuksella yksityisiin tavaralajeihin nähden kuitenkin että ne vientimaat joihin vienti on arvoltaan ollut io 000 markkaa pienempi ovat kokonaan jätetyt mainitsematta. Ryhmiin nähden kokonaisuudessaan ovat tiedot vienti maista sen sijaan täydelliset. Vienti maaksi on nyt kuten myöskin jo vuosina 9820 merkitty se maa johon tavara on myyty taikka myyntiä tai muuta tarkoitusta varten määrätty lopullisesti meneväksi eikä kuten aikaisemmin se maa johon tavara ensiksi on viety. Samaten kuin viralliseen kauppati/astoon on tähän tauluun vientitavaroina merkitty kaikki vapaasta Jiikke~stä poistet\t tavarat k\lten ~sian l~ita aikaisemminkin oli täuöi
38 kuitenkin sillä etenkin. sotavuosina tärkeällä poikkeuksella että rautateitse Venäjälle viedyt sofilas ja intendentuuritavarat joista ei oltu annettu tilastollisia ilmoituskirjoja eivät sisältyneet siihen. Helsingin v.uosittaisen viennin arvo takaisinvientiä lukuunottamatta oli näiden lukujen mukaan allamainittuina viisivuotiskausina keskimäärin seuraava:. Valeur moyenne de fexporlation annuelle (reexporlation non comprise) en 89695. Tuhansia markkoja. Milliers de marcs. 896900..... ;...... 8882 9005... 622 906:0............................................. 4248 95................................................. 7764 Kuten ylläolevista luvuista ilmenee on vientiarvon lisääntyminen viisivuosittain katsottuna ollut hyvin tasainen. Keskimäärät peittävät kuitenkin tuntuvia vaihteluja esim. huomattava~ nousut vuosina 900 ja 90 ja niitä seuraavat vähentymiset vuosina 902 ja 903 erinomaisen voimakkaan nousun vuonna 905 ilman sanottavaa taantumista kahtena seuraavana vuonna sekä melkoisen vähentymisen vuonna 908 minkä jälkeen arvo jälleen Vähitellen on noussut. Vuosina 92 on viennin arvo takaisinvientiä lukuunottamatta ollut seuraava:. Valeur de l'exportation. annuelle (reexporlation non comprise) en 92. 9... :... :.. 92... :.... :... 93.... 94.... 95... :.... 96... :.... 97.... 98... ''..... 99...'.... 920... ;.... 92...... Tuhansia markkoja Milliers de marcs. 5604 8725 2250 3593 8397. 5448 35229 29994 37 55 359076 585537 lisääntyminen (+) tai vähentyminen () olo Accroissement (+) ou diminution () en olo. 0.3 +.20.0 + 20.2..:. 39.6 + 35.3 +79.7 3.5 4.9 +357.3 +6.8 + 63. Sodan puhjettu<! vuonna 94 laski yiennip arvo jyrkästi mikä ilmeisesti johtui siitä että vientiä länteen päin ei voitu harjoittaa. Seuraavina vuosina viennin arvo taasen nousi ja kohosi vuonna 96 lähes 2.3 kertaa niin suureksi kuin vuonna 93 jolloin se kuitenkin Qi ollut suuremp'i kuin koskaan ennen rauhanaikana. Tämä viennin arvon jyrkkä kohoaminen johtui osaksi siitä että vienti Venäjälle oli päässyt kehittymään mutta etupäässä
39 oli siihen kuitenkin syynä se että vienti tavaroiden hinnat sotaaikana jyrkästi nousivat. Kun Venäjän oloissa sattuneet mullistukset tekivät kauppasuhteiden ylläpitämisen yhä vaikeammaksi Ja lopulta kokonaan mahdottomaksi aleni myöskin kaupungin viennin arvo. Tämä aleneminen olisi ollut monin verroin jyrkempi ellei samaan aikaan kaikkien tavaroiden yksikköarvot olisi voimakkaasti nousseet. Tästä yksikköarvojen suunnattomasta kohoamisesta on ollut seurauksena kaupungin viennin arvon hvaton suuruus myöskin vuosina 992. Arvostel~una vuoden 93 yksikköarvojen mukaan on viennin arvo vuosina 942 ollut seuraava: Valeur 'de l'exportation en 942 calculee d'apres les valeurs normales de 93. 6 Lisaantyml nen (+) tai Olo vuoden Tuhansia vahentymi 93 vien Vuosi. markkoja. nen () Olo. nista. Annie. MilLiers de Accroisse En Ofo de l' exmart:...s. ment (+J ou portation de diminution 93. (J en 0lo. 94... 3857 38.4 6.6 95....... 962 3.7 53.2 96.... 9643 + 64.2 87.3 97.... 0252 47.8 45.6 98... 5558 45.8 24.7 99... 8035 + 224.5 80.2 920... 23262 + 29.0 03.4 92... 37556 + 6.4 96.9 Vienti on siis todellakin vuonna 92 ollut säännöllisten aikojen y~sikköarvojen mukaan arv:ostetunakin.paljon runsaampi kuin koskaan aikaisemmin.. Takaisinvienniä jota ei ole otettu lukuun edellä esitetyissä yleiskatsauksissa ja joka käsittää ne ulkomaan tavarat jotka aikaisemmin maahan tuotuina ja laskettuina vapaaseen liikkeeseen jälle.en on viety mc\asta ei vuot~en 94 asti ollut mainittavaa merkitystä kaupungin vientitilastossa. Helsingin takaisinviennin arvo nousi allamainittuina viisivuotiskausina vuosittain keskimäärin seuraaviin summiin: Valeu!'. moyenne de la reexportation annuelle en 905. 9005 9060... ).... 95 Tuhansia markkoja.. Milliers de marcs. 32 520 2085 Takaisinvientiarvon huomattava lisääntyminen viimeisenä viisivuotiskautena johtui pääasiallisesti tämän viennin erittäin voimakkaasta noususta vuonna 95 k!lten seuraavat yksityisiä vuosia vuodesta 9 ~htien valaisev~t luvut lähemmin o~oittavat; /
40 Valeur de la reexportation annuelle en 92. 9.... 92...... 93..... 94... :.... 95...... :.... 96.... 97... '... '.... 98.......... 99... :.... 920... :.... 92.... Tuhansia markkoja. MilLiers de marcs. 52 527 920 87 7M8 6'57 2224 6209 5454 4733 34896 '. Lisääntyminen (+) tai Vähentyminen () 0/0. Accroissement (+) ou diminution () en olo.' 4.4 + 2.9 + 74.6.2 +836. 4.8 65.9 + 79.2 +48.9 69.4 +637.3 Viennin suhteellinen arvo tärkeimmissä tavararyhmissä vuosina 902 verrat tuna kaupungin viennin kokonaisarvoon vastaavina vuosina käy ilmi seuraavista prosenttiluvuista: Valeur relative de l'exportation par groupes de marchandises en 902 en % la valeur totale de fexportation de Helsingfors. Tavararyhmät. ::0 <0 <0 ~ Ol Ol <0 ~ r r 0 ~ de ~ ~ :!J' :J?'!=> 0 0 <0 <0 ~ <0 <0 l'oj l'oj Oroupes de marchandises..l ~.!J'!=>!=>.. Eläviä eläimiä... 0. [0.04] 0.3 [0.02] 0.3 0.4 0. 0. 0. [0.04] [0.00] 3.8. Eläimistä saatuja ruokatavaroita... 2.2 2.0.8 6.6.4 2.4 3.J 8.5 23.8 7.8 0.6 4.5.3. Viljaa ja viljatuotteita.. 0.3 0. 0.2 [0.00] 0. 0.2 0.6 0. [0.00] [0.00] [0.0] [0.00] [0.0] V. Kj'nrelm' j. ';m~' ) V. Hedelmiä keittiö kasveja eläviä kasveja y. m. XV. Puunkuorta ruokoa. 0.6. ~.3 0.4.9 0.8 0.2 0. 0.6.9 0.7 0.2.7 oksia y. m. s. ja niistä valmistettuja teoksia.. V. Siirtomaanavaraita ja 0.8 mausteita....3 V. Säilykkeitä imanpitävästi 3.3 3.3 0.2 4.4 0.7 [0.04] 0. 0.2 0.4 0. 0.9 suljetuissa pakka [0.02] [0.02] [0.00] X. Kehruuaineksia 0. 0.2 0. [0.00] 0. 0.2 [0.0] [0.0] [0.03] [0.0] [0.00] [0.03] X. hankaa ja punontateoksia [0.00] [0.04] 0. 0. [0.0] 0. 0.3 0. 0. [0.03] 0.2 [0.03] 0. X. Kankaita... } X. Sekalaisia kutomateolli 3.9 3.2 5.6.5 3. 8.2.0 2.7 2.9 0.5 _ 2.2 0..2 suustavaraita... X. Puutavaraita ja puuaineita... T 32.2 36.4 26.7 4.2 36; 25.9 :3.9.9 3.4. 27.0 3.3 0.3 uksissa... 0.9 Vll. Juomia... [0.00] 2.8 [0.0] 2.6 [0.02] 0. [0.00] 2.6 [0.02] 2.2 [0.0].0 [0.00] 0.5 [0.00] 0.2 [0.00]
4. ' Tavararyhmät.... ;:0...... 0.0... ~............... r e) <D <D <D <D <D ~ ~ ~ ~?'?> :'?'!D!='?'!='?'!=' <D <D (j) V. Oroupes de marchandises. ~...... V V xv. Paperivanuketta pahvia ja paperia sekä niistä valmistettuja teoksia XV. Vuotia ja nahkoja nahkat~oksia 2.7 8.7 3'. 6.4 28.3 32.8 42.0 47.2 33.3 56.9 5.8 70.2 57.9 turkiksia y. m. 0.7 7.5 8.8 3.0 0.8.9 2.0 0.8.4 4.9 8.3.3 4.3 XV. Metalleja ja metalliteoksia... 3.8 6.2' 2.4.9 2..5 5.0' 6.) 6.2 9.8.0 0.6.2 XX. Koneita ja laitteita... 3.4.0 3.8 2.4 3.2 3.5 7.5 6.0 8.6.2 0.5 0.6. XX. Kuljetusneuvoja 9.7 4.2 6.8 2.4.2 2:8 6.8 0.5 2.0 0.3 2.6 2.8 0.5 XX: Soitlokoneita kojeita ja kelloja... [0.03] [0.0] [O.o.~] XX. Kivi ja maalajeja sekä 0.2 [0.0] [0.0].0. 0.7.6 0.4 [0.00] [0.00] [0.00] niistä valmistettuja teoksia... xxm. A!t k<vm hrij. } 0.7 0.6.5 0.6 0.8 0.8 3.6..0 0.5 0.5 0.5 0.8 kautsua y. m. sekä val misteita niistä... 0.5 0.7.6.0.3 3.7 0.6 0.6 0.4 2.0.7 0.. 8.3 XXV. Öljyjä. rasvoja ja vahoja sekä niistä tehtyjä tuotteita... XXV. Eetterejä esterejä ja alkoholilajeja erikseen mainitsemauomia haihtl!vi~ öljyjä. kosmeettisia amelta y. m... 0.3 0.2 0. 0.6 0.2 0.2 0.2 0.6.0 0.5.0 0.5 0.7 XXV. Kemiallisia alkuaineita ja niiden yhdistyksiä sekä lääkkeitä... XXV. Värejä ja Värjäysaineita [0.0] [0.0] 0. 0. 0.00] [0.02] 0.5 0.4. 0.3 0. [O.OJ [0.00]. XXV. Räjähdysaineita ampumatarvikkeita sytytys ( välineitä ja ilotulitustavaroita... 3.4 0.3 [0.05] 2.4 [0.00] 0. 0. 0.5 0. 0.8 3.9 2. xxx. Kirjalisuus ja taidetuotteita opetusvälineitä konttoritarpeita y. m... XV. Jouhia harjaksia höyheniä 2.0.4.2 0.7. La.3.5.3 2. 0.5 0.7 0.5 0.5 sekä luita sarvia ja muita muovailtavia aineita erikseen mainit semauomia sekä' niistä.7 0.6 0.6 0.2 0.8 0.3 [0.02] 0. 0. 0.4 0.4 0. 0.3 valmistettuja teoksia.. XXX. Lannoitusaineita... XAX. Muualla mainitsemauomia tavaroita... Yhteensä (TotalJ!00.0!00.0!00.000.olllOO.0OQ.oll00.000.000.o!' 00.0 00.0 too.o\too.o Vienti on vuonna 92 ollut monipuolisempi kuin edellisenä vuonna ja tästä on johtunut että tärkeimmän ryhmän nimittäin paperiryhmän osuus viennin arvoon on edellisestä vuodesta tuntuvasti alentu'nut huolimatta paperin viennin voimakkaasta kohoamisesta. Huomiota herättää myöskin se että viennin rahaarvosta nyt on suurempi osa kuin puutavaroiden tullut eläimistä saatujen ruokatavaroiden osalle. Myöskin elävien eläinten ryhmän ja vuotien sekä nåhkojen ryhmän suhteelliset vientiarvot ovat merkille pantavat. Ulkomaan kauppa lj2. 6 /
42 Vaihtelut Helsingin kaupungin merkityksessä vientipaikkana ilmenevät mitä sekä eri tavararyhmiin että kokonaisvientiin tulee allaolevasta taulukosta joka prosenttiluvuin esittää kunkin ryhmän vientiarvon vuosina 90 2 'verratuna koko maan vastaavaan vientiarvoon. Valeur relative de l'exporfation a Helsingfors par groupes de marchandises en 902 en % des chiffres correspondants pour le pays entier.......... <.0 <0 0 0 ~ ~... Tavararyhmät...................... ~ ~ ~ <.0 <.0 <.0 ~ ~... V V Oroupes de marchandises. ~ :> ~ 9' ;?>!D!='... V r... Cl ~!=' ~!='. Eläviä eläimiä... 0.3 0.2. 3.4.2.0.9\ 0.7 7.3 2.0 2.4.6 72.6. Eläimistä saatuja ruokatavaroita... 0.8 0.7 0.6 9.7 0.6 0.7 0.9 5.4 8.5 49.7 4.9 23.2 5. U. Viljaa ja viljatuotteita...7.8 3. 2.2.8.8 8.6.9 0. 00.0.6 00.0.9 V. Karjanrehua ja siemeniä.. V. Hedelmiä keittiö kasveja eläviä kasveja y. m..... XV. Puunkuorta ruokoa oksia } 9. 5. 4.9 9.2 0.3 2. 0.8.4 3.2 7.9 5.5 9.7 39.6 y. m. s. ja niistä valmistettu ja teoksia... V. Siirtomaan tavaroita ja mausteita..... 36.9 57.2 60.3 23.6 63.9 9.0 l.9 9.8 8.3 0.7 89.8 28.8 63.0 V. Säilykkeitä imanpitävästi. suljetuissa pakkauksissa.. 20.7 39.5 44.0 6. 48.2 4.7 3.2!27.6 8. 64.8 7.9 V. Juomia... 7. 0.3 2.6.3 36.4.6 0.2 0.8 6.3 8.2 X. Kehruuaineksia... 4.4 5.8 0..9 3.2 8.7 9. 7.3 42.9 0.3 29.0 69.6 X. Lankaa ja punontateoksia [0.0) 0.3 0.6 7.6 0. 0.8.4 l.5.5 89.5 57.3 94.9 69.6 X. Kankaita... X. Sekalaisia kutomateolli }O. 9.6.7 6.4 0.0.8 5.5 6.7 5.0 9.4 78.2 38.3 57. suustavaroita.. :... X. Puutavaroita ja puuaineita 3.2 3.6 3.3 3.7 3.6 3.0. 2.0.4.6 0.7 6.7 2.9 3.9 XV. Paperivanuketta; pahvia ja paperia sekä niistä valmistettuja teoksia... 9.4 6. 7.8 20.2 8~9 6.8. 8.3 9.6 5.4 7.5 32.6 23.3 30.0 XV. Vuotia ja nahkoja nahka teoksia turkiksia y. m....9 2.4 4.4 26.5 9.4 5.8 8.3 23.3 26.2 32. 50.9.7 44.5 XV. Metalleja ja metalliteoksia.4 8.0 9.4 23.2 9.4 7.9 7.0 2.8 5.s 70.0 52.8 43.3 38.7 XX. Koneita ja laitteita... 9.8 2.8 2.s 30. 27.0 24. 28.4 33. 7.9 2.3 50.4 63.7 62.2 XX. Kuljetusneuvoja.... 54.3 48.5 32.8 50.3 8.4 8.4 39.5 6.7 3.5 3. 46.2 8.8 30.9 XX. Soittokoneita kojeita ja kelloja... 0.7 22.2 80.0 95.3 66.7 00.0 7.8 92.7 98.3 89.8 76.9 00.0 27.5 XX. Kivi ja maalajeja sekä niistä valmistettuja teoksia XX; Asfalttia tervaa hartseja 2.7 3. 5.7 23. 3. 2.3 26.3 4.6 0.7 6.5 65.8 36.7 29.4 kautsua y. m. sekä valmisteita niistä... '.' '.' } 3. 9.6 24.0 23.2 23.2 52.7 0.3 9.6 5.6 8.0 45.0 34.8 55.0 XXV.. Öljyjä rasvoja ja vahoja.'. 'sekä niistä tehtyjä tuotteita. XXV. Eetterejä 'esterejä ja alko l holilajeja erikseen mainitsemattomia haihtuvia öljyjä kosmee~tisia aineita y.m... 9.9 6.6 2. 2.5 6.4 3.4.0 4.9 5. 5.5 93.4 50.4 35.8 XXV. Kemiallisia alkuaineita ja niiden yhdistyksiä sekä lääkkeitä... XXV. Värejä ja värjäysaineita.. 0.3 0.3 6.8 23.s [0.02].4 7.9 3.3 25.9 30.9 88.0 27.4 2.9 XXV. Räjähdysaineita ampuma tarvikkeita sytytysvälineitä ja ilotulitustavaroita 87.6 9.9 2.9 34.9 6.7 2.0.2.5 3.8.9 9.2 7...7.8 3
Tavararyhmät. 8 Groupes de marchandises. 0 43 <D <D ~ <D 0 Ol Ol tv tv P : ~?> ;l!jo ~ 9 :' ~ 9 ~ 9 <D <D <D <D ~ ~ ~ ~ <D tv XXX. Kirjallisuus ja taidetuotteita opetusvälineitä konttoritarpeita y. m... 70.2 84.. 82.3 7.3 9.2 79.4 70.7 92.9 8.6 22.2 74.5 74.6 8.5 XV. Jouhia harjaksia höyheniä sekä luita sarvia ja muita muovailtavia aineita erikseen mainitsemattomia sekä niistä valmistettuja teoksia... 9.7 7.5 5.6 6.7 2.4 5.6 0.9.4.2 7.5 9.9 23.8 32.8 XXX. Lannoitusaineita... XXX. Muualla mainitsemattomia aineita.... Koko vienti (Exportation totale) 5.4 5.4 5.62.5 5.6 4.8 7.2 0.3 8.0 5.8 5.9 2.4 7.5 Helsingin kaupungin osuus koko maan vientiin on vuonna 92 varsin huomattavasti noussut. Kuten alla olevasta taulukostp joka esittää Helsingin kaupungin ja koko maan yientiarvon absoluuttisen ja suhteellisen lisääntymisen tai vähentymisen vuonna 92 lähinnä edelliseen vuoteen verrattuna niin eri tavararyhmiin kuin koko vientiinkin nähden käy selville on tämä johtunut etupäässä siitä että elävien eläinten paperivanukkeen pahvin. ja paperin sekä vu~tien ja nahkojen vienti Helsingistä on edellisestä vuodesta kohonnut suhteellisesti monin verroin voimakkaammin kuin niiden. vienti kaikkiaan koko maasta; samaan suuntaan.on myöskin vaikuttanut se että vaikka puutavaroiden kokonaisvienti arvoltaan onkin alentunut niiden vienti Helsingin kautta kuitenkin on huomattavasti kohonnut.. Augmentation ou dimitiution absolue et relative de La valeur de l'exportation de Helsingfors et du pays entier en 92... Helsinki. Helsingfors. Koko ma~. Pays eniier. Tavararyhmät. Absoluuttinen lisllän Suhteellinen li ~bsoluuttinen sllän Suhteellinen tyminen (+l tai vä säänt&mlneo (+j tymineo (+j tai vä saäotyminen (+j Groupes de inarchandises. hentymioeo (j. tai vii entymioen henlyminen (j. tai vähentymineo markkaa. {l./. markkaa. (lo;. Augmentation Augmentation Augmentation (+) (i! ou diminu Augmentation (+) (+) ou diminuoa diminution () ion () rela ou diminution () tion () relaabsolue. marcs. live en 0;.. absolue marcs. live. en 0/0. j. Eläviä eläimiä... + 22073790 + 89007.2.+ 28888533 + 850.3. Eläimistä saatuja ruokatavaroita + 49885249 + 306. + 368572774 + 523.7. Viljaa ja viljatuotteita... 42649 2324.5 224366 2830.5 V. Karjanrehua ja siemeniä... + 24670 + 49.8 + 83749 + 22.5 V. Hedelmiä keittiökasvejaeläviä kas.;: veja y. m... +. 8675334 2585.0 5753025 + 485.4 V. Siirtomaantavaroita ja mausteita.. + 522786 + 202.9 + 7826799 + 907.4 V. Säilykkeitä ilmanpitävästi suljetuissa pakkauksissa... 9800 2766 V. Juomia... 350 925 X. Kehruuaineksia... 63295 4665.6 227443 88. 7 X. Lankaa ja punontateoksia... 70256 62.4 05373 87.9 X. Kankaita... 5839987 280.8 89736 2002.3 X. Sekalaisia kutomateouisuustavaroita + 62226 + 763.ö + 2088980 + 678.9
44 Tavararyhmät. Groupes de marchandis~s. Helsinki. Helsingfors. Koko maa. Pays entier. Absoluuttinen lisään Suhteell.inen i!absoluuttinen sään S.uhteellinen ityminen (+) tai vä sö.äntvmnen (+) tyminen (+) tai vö säilntymnen (+) hentyminen (_) talvllhent~minen hentyminen (_) taivähent~minen markkaa. () /0.. markkaa. () /0... AagmentatlOn Aagmenfallon (+) (+) ou diminu. Aagmentation Aug}e~ltat~{}n (+) (+) ou diminuou dmmution () tion()re/ative. ou dlmmutlon () fion()relative. abso/ue. marcs. en 0/0. abso/ue. marcs. en 0/0. X. 'Puutavaroita ja puuaineita... + 2652022 XV. Puunkuorta ruokoa oksia y. m: s. ja niistä valmistettuja teoksia... + 5925 XV. Paperivanuketta pahvia ja paperia sekä niistä valmistettuja teoksia.. + 86580 625 XV. Jouhia harjaksia höyheniä sekä luita sarvia ja muita muovailtavia aineita erikseen m~initsemattomia sekä niistä valmistettuja teoksia.. + 55805 XV. Vuotia ja nahkoja nahkateoksia turkiksia y. m................... 20728976 XV. Metalleja ja metalliteoksia........ 477400 XX. Koneita ja laitteita.............. + 40429 XX. Kuljetusneuvoja... 700747 XX. Soittokoneita kojeita ja kelloja 50 XX. Kivi ja maalajeja sekä niistä val mistettuja teoksia _... + 2994 98 XX. Asfalttia tervaa hartseja kautsua. y. m. sekä valmisteita niistä... + 395776 XXV. Oljyjä rasvoja ja vahoja sekä niistä. tehtyjä tuotteita...'... + XXV. Eetterejä esterejä ja alkohollajeja erikseen maintsemattomia.haihtu 597840 via öljyjä kosme.ettisia aineita y. m. + 48595 XXV. Värejä ja värjäysaineita.......... 27927 XXV. 'Räjähdysaineita ampumatarvikkeita sytytysvälineitä ja ilotultustavaroita 370088 XXV. Kemiallisia alkuaineita ja niiden yhdistyksiä sekä lääkkeitä. XXX. Lannoltusalneita... _. _... + 90 630 XXX. Kirjallisuus ja taidetuotteita opetus välineitä kontloritarpeita y. m... ' + 36326 XXX. Muualla mainitsemattomia tavaroita + 42008.. Yhteensä (Totat) + 22646075 Takaisinvient (Reexportation) + 30 6226 + +. + + + + + + + + + Koko vienti /Ensemble) + 256 622 976 + + + 26.6 2.6 34.3 38.3 463.5 229.9 78.3 69..3 6. 7 23.2 6.8 29.2 54.9 9.9 90.0 83.5 552.0 63. 637.2 04395 862822 + 46892567 + + 8442005 292252 + 670076 + 224882 + 9695 + + 44080 + + + + + + 30358 + 434534 + 97973 + 59555 + 8552 207932 + 5700297 + 486630 + 2732640 + + 445 777 632 + + 7 242 025 + 70.5 + 463 09657 + u 6.4 43. 4.3 23.9 48.3 269.5 85.2 8. 258.5 226.5 66.5 6.9 60.8 4.6 0.7 494.6 67.9 427.6 5.4 56.9 5.8 Mitä Helsingin takaisirtviennin arvoon tulee. oli se vuosina 92 verrattuna koko maan takaisinviennin arvoon %:ssa' seuraava:. Valeur relative de La reexporta!ion de Helsingfors en 92 en % des thiffres correspondants pour te pays entier. 9...... 27.6 97... 42: 92........ 22.3 98... 6.7 93... 30.5 99.... 5.9 94....... 27.4 920.... 5.6 95.... 72.7 92..!.!......!..... 734 96... 5.!
45 Edelliset tarkastelut koskivat vientiä kokonaisuudessaan; Seuraavassa tarkastetaan lähemmin tärkeimpiä tavararyhmiä ja esitetään vertailuja varten tietoja niiden viennistä edellisinä vuosina. Rinnan kunkin ryhmän todellisen arvon kanssa esitetään. myöskin ryhmän normaaliarvo ensimmäinen ja toinen vertailuluku ja hintojen nousua esittävä indeksi jotka kaikki ovat määritellyt jo aikaisemmin sivujla 3. Elä imi s t ä saa t u j e n r u 0 k a t a v a r 0 i den vientiä esittää seuraava taulukko: Vuos. Annee. Exportation de produits alimentaires d'animaux en 932. Normaaliarvon ja toisen vertailuluvun eroitus. Edellisen Normaali Ensimmäi Toinen Di!!erence entre La valeur Todellinen arvon suhde nen ver vertailu normale et Le nombre arvo. arvo. jälkimmai tailuluku. comparati! /. VaLeur luku. VaLeur seen. ndeksi. Nombre. Nombre Absoluut normale Rapport de Jndices. tinen. % reelle. ryhmän nor (calculee). compara compara La premiere. U! J. maaliarvosta. li!. Di!firen valeur d La ce abso olo de La valeur seconde. lue. normale du groupe. 000 mk.. 000 mk. 000 mk. 93... 320. 320.00 320 320 00. 94... 324 36.03 567 558 02 242 6.6 95... 57 373.53 044 783 33 40 09.9. 96... 9502 5278.80 4672 238 29 + 340 + 59.6 97... 837 2428 3.45 704 322 537 + llo6 + 45.6 98... 533 849 6.28 47 448 36 + 40 + 47.2. 99... 826 20 6.88 6465 208 308 88 73.3 920 6296 350 2.07 686: '942 728 + 408 + 30.2..92.... 668l 4499 4.7 2749 2577 0.54 + 922 +. 42.7 Mitä ensinnäkin ryhmään kuuluvien tavaroiden vientipaljouteen tulee osoittaa toinen vertailuluku että se on vuonna 92 edellisestä vuodesta mitä jyrkimmin kohonnut. Vertaamalla indeksiä Ja ryhmän todellisen ja normaaliarvon suhdelukua keskenään huomaa että poikkeus ryhmän kokoonpanossa vuonna 92 verrattuna sen kokoonpanoon vuonna 93 on tapahtunut siinä suhteessa edujliseen suuntaan että ryhmään kuuluvien tavaroiden keskimääräinen hinta on paljon korkeampi kuin se olisi ollut 'jos eri tavaralajien suhteelliset vientlpaljoudet olisivat olleet samat kuin vuonna 9.3. Koska normaaliarvo on toista vertailulukua paljon suurempi on tämä poikkeus ryhmän kokoonpanossa tapahtunut kallishintaisempien tavaralajien eduksi mikä myöskin näkyy seuraavasta taulukosta joka esittää ryhmän tärkeämpien tavaroiden' vientiä vuosina 932.
46 Exportation.des man;kandises principales du groupe indique plus kaut en 932. Vuosi. ;: :: cnc 'C :S~g :S~g... ;: c ' ~(J).. _. ';? ~.' ::r: ;: ::;:' ' ~ ~ ' ii> C '~ ;:. rd 3 ;:. ' r ~~c:t3 ~\~ ~= G'q~ ~ ~5 ~' ~ ~r ~~~ ä= g ~' < _c l5~ ~< <::ro' ' :: o C _c :: o C ' 0;:' ~ a: 0;:' ~~ ~.~ ;:: $:: S'~. ~ ~ ;: ::s t':;:: Qj 2? ;: ~ :: 0 ::::2... :::: ~..... _....() ::; _.~ ;: ~... ' C')!::t _.~... ' G'q g ~ ~ s' ~g. 6' ~ ~..t;' f.!.~ ~. n;~ ~ ::;~ ~! '. 0 :: ~ ~. :: f' ~. ~.. S::'rJ) (J.. =:: C/ ;:. 'C ~ ~! ;:. _ c ' :::: 0._ ' ~.~... ~!2. ' a ';: '. _' <... 0 ' c ~ ~ ;:! ;:! ~~ [ä= ~ ~~ [~ ~. '.. C c txl Anm!e. ' :: ~~~ ::r:~! 'J>' 000 kg. 000 mk. 93... 42 20 5 52 5 85 40 4 292 94... 8 43 46 2 388 56 97 65 85 34 95... 3 '23 5 624 2 20 65 23 250 550 96... [O.l] 3 23 724 20 [0.5] 8 3 938 20 9478 97.... 8 9 766 43 62 7.663 57 8353 98... 7 [0.02] 289 7 5. [0.2] 5080 200 5295 99... 57 Q 4 [0.2] 29 487 60 78 4 84 83... 920. l46 485 23 3 988 282 566 79 5554 92... 28 8 23 397 5 309 2PQ 36968 757 8 5745 Valtavin osa viennistä 'on vuonna 92 tullut ryhmän kaikkein kallishintaisempien tavaroideh nimittäin juuston ja voin osalle. Muista ryhmän tavaroista mainittakoon kananmunat joita vuonna 92 vietiin 50 tonnia arvolta 4267 miljoonaa markkaa. Puu t a v a r 0 Ld e n j apu u t e 0 s t e n ryhmän todellista ja normaaliarvoa vuosina 932 esittävät seuraavat luvut: \ Valeur de l'exportation de bois et d'articles en bois en 932. 93 94 95 96 97 ll~)8 000 mk. 99 920 '92. Todellinen arvo. (Valeur r:t!elle) '... 824 3522 720 968j 38 37065 4765 60 267 Normaaliarvo. (Valeur normale)... 824 3740 436 547 408 03 572 324 470 Koska puutav?roiden paljous ilmoitetaan kuutiometreis~ä mutta puuteosten kiloissa ei koko ryhmää. koskevien vertailulukujen eikä indeksin laskeminen ole ollut mahdollinen. Mitä puutavaroihin erikseen tulee esittää niiden vientiä seuraava taulukko ): ) Vuonna 95 ei puutavaroiden vientiä ollenkaan harjoitettu.
V u Q s i. Annee. 4 Exporfation de bois en ]932. Normaaliarvon ja lohen vertailuluvun eroitus. Edellisen Ensimmäi Toinen Dij/irence entre La valeur Todellin'en Normaali arvonsuhde nen ver vertailu normale et Le nombre arvo. arvo. jälkimmäi tailuluku. luku. comparatij. VaLeur' VaLeur seen. Nombre Nombre ndeksi. Absoluut. reelle. normale Rapportde compara compara ndices. tinen. % ryhmän nor (calculee). LapremiCre tij.. tij. Dijjeren maaliarvosta.. valeur å La ce abso % de La valeur seconde. lue. normale du grou'pe. 000 mk. 000 mk. 000 mk. 93 6888 6888.00 6888 6888 00 _. 94... 2509 2469.02 275 277 0 '248 0.0 96... 98 38 2.58 57 49 6 28.9 97 698 38 2.9 507. 29 74 + 27 + 8.5 98... 77 50 3.54. 28. 78. 56.0 99 9989 436 6.9~ 573 496 774 60 4.2 920... 24539 800 3.63 2672 998 337 98.0 92... 30997 2443 2.69 45823 3962 57 59 62.2.. Puutavaroiden vientipaljous on kuten toinen vertailuluku osoittaa vuonna 92 edellisen Vuoden vientipaljoutta huomatt avasti korkeampi. Vuoden 93 vientiin verrattuna on vienti vuonna 92 kuitenkin vähäinen ollen ainoastaan 57.5 % siitä. Hintojen keski.mää'räinen nou'su' puutavaroiden todelhsen ja n'ormaaliarvon 'suhdeluvun mukaan 'on tänä vuonna tuntuvasti korkeampi kuin indeksin mukaan. Eri puutavaralajien vientimäärien paljoussuhteet poikkeavat huomattavasti niiden suhtei.sta vuonna 93. Koska eroitus normaaliarvon ja toisen vertailuluvun välillä on negativinen ja 62.2 % normaaliarvosta on kalliimpien tavaralajien osuus puutavaroiden vientiin ollut tänä vuonna paljon alhaisempi ja siis halvempien runsaampi kuin vuonna 93. Honkaisten tai kuusisten sahattujen tai puoleksi jalostettujen.puutavaroiden vientiä esittää seuraava taulukko ): Exportation d.e bois brut de pin ou d'epicia en 93~2. Tavaralajit. Marchandises. [93.[94.[96.[ i97. 98. 99. j920. 92. Paljous m 3 Quantite m 3.. Lankkuja (Madriers) '... 899.27 2756 4590 5276 3932 BaUensla (Bastins)... 4667 2474 3429 50 9302 4684 5507 Lautoja (PLanches)... 55043 3505 06 63 425 832 8868 9522 Parruja sahauuja (Chevrons scies)... 706 25 606 336 Lankun ja laudanpäitä (Bouts de planches et de madriers jirewood)... 2563 23 678 243 Kimpiä (Douvelles de douves).... 953 47 504 88 2765 05 603 Höylättyä puutavaraa (Bois rabote)... 3526 9972. 2280 2697 2069 Muunlaista (Autres)... ;.. 009 33 737. 6284 6380 ) Vuonna 95 ei puutavaroiden vientiä ollenkaan harjoitettu...
48 Tavaralajjt. ~ Marchandises. /93./ 94./96.97./98'/'99..920./92. A r vo 000 m k. Valeur 000 marcs. Lankkuja (Madriers)... 476 55 270 037 3047 83 Battensia (Bastins).._....'...... 205 966 370. 56 2207 697 6652 Lautoja (Planches)... 2202 540 0 25 44 882 404 9264 Parruja sahattuja (Cheurons scies)..... 2 8 9 89 Lankun ja laudanpäitä (Bouts de planches et de madriers jirewood)... :... 33 6 227 965 [0:435] Kimpiä (DouveLLes de douves)... 66 2 55 0 746 68 23 Höylättyä puutavaraa (Bois rabote).... 639 529 702 2407 37 Muunlaista (Autres)..... ;.'... '... 32 4 230 4284 522 Arvo yhteensä (VaLeur totalejl 6520 2204 65 68 0 9 2222 75624632 Jos nämät puutavaralajit tahtoo luokitella niiden hintojen mukaan jotka olivat voimassa vuonna 93 joutuvat korkeimpaan luokkaan lankut ja höylätty puutavara joista edellisten hinta mainittuna vuonna oli 58: ja jälkimmäisen 52: markkaa m 3 :ltä seu Faavaan luokkaan bat~ensi hinnaltaan 44: ja laudat hinnaltaan 40: markkaa m 3 :ltä sitä seuraavaan kimmet joiden hin.ta oli 34: mar~kaa muut sahatut tai puoleksi jalostetut puutavarat joiden hinta oli 32: markkaa ja parrut joiden hinta oli 30: markkaa m 3 :ltä ja viimeiseen 'luokkaan lankun ja laudanpäät arvoltaan 3: markkaa m 3 :ltä. Vienti jakaantui näiden eri luokkien kesken vuosina 93 ja 9202 seuraavasti: 93 920 92 0/0 % 0/0 Lankut ja höylätty puutavara ''...... 26.9 9.8 2.4 Battensi ja laudat... 68.9 58.4 72.5 Kimmet 'muut sahatut puutavarat ja parrut... 2;5 5.8 5.. Lankun ja laudanpäät....7 6.0 0.0 Yhteensä 00.0 00.0 00.0 Vaikkakin vuoden' 93 vastaaviin prosenttilukuihin verrattuina nämät luvut vuonna 92 osoittavat siirtymistä halvempiin luokkiin eivät.ne kuitenkaan riitä selittämään sitä suurta eroamikä on olemassa normaaharvon ja toisen vertailuluvun väliä. Paäasiassa on tämä etoitus johtunut polttopuiden viennistä. Näitä nimittäin vietiin vuonna 92 kaupungista kaikkiaan 26757 m 3 niiden viennin vuonna 93 ollessa ainoastaan 7 m 3 Puufeosten vientiä valaisee seuraava taulukko:
49 Exporfation d'ouvrages en bois en 932. ~ormaaliarvon ja toisen vertailuluvun eroitus. Edellisen Ensimmäi Toinen Difference entre La valeur Todellinen Normaali arvonsuhde nen verarvo. vertailu normale et Le nombre arvo. jälkimmäi tailuluku. luku. comparatif. / Vuosi. VaLeur VaLeur seen. ndeksi. Absoluut 'normale Nombre Nombre Annie. njelle. Rapportde lndices. tinen. 0/0 ryhmän nor (calcuteej. compara comparamaaliarvosta. Lapremiere tif. tif Jl. Diffirenvateur d ta ceabso ota de La valeur seconde. Lue~ normate du groupe. 000 mk. 000 mk. 000 mk. 93... 236 236.00 236 236 00 94.... 03 27 0.80 066 40 94 + 3 +\0.3 95..... 720 436.65 206 690 75 254 58.3 96... 870 509. 7 458 937 '56 ' 4.28 84. 97... 50 90 5.67 389 08 360 8 20.0 98... 4 53 2.66 235 44 534 + 9 + 7.0 99... 27076 3736 7.25 33394 3577 934 + 59 + 4.3 920... 9627 0 7.83. 204. 03 9.4 92.... 28004 2258 2.40. 2452. 94 8.6 Tämän taulukon suhteen on huomattava että sitä laskettaessa on fanerin vienti jätetty huomioonottamatta faneria kun ei aikaisemmin tavattu puuteosten ljoukossa. erikseen mainittuna. Tätä tavaraa vietiin vuonna 92 ]{aupungista 794 tonnia arvoltaan 266 tuhatta markkaa. Koska on epätietoista mikä ominaispaino tällä tavaralajila on ei sen tilavuutta ole voitu laskea. Tästä syystä. ei sen vientiä myöskään ole voitu ottaa huomioon puutavaroiden vientiä koskevaa taulukkoa laadittaessa. ~l Mitä sitten muiden puuteosten vientiä koskeviin lukuihin tulee puuttuu niide'n' joukosta vuonna 9202' ensimmäinen vertailuluku koska vastaavaisuus uuden ja vanhan tilastollisen tavaraluettelon välillä ei ole aivan selvä. Kuten toinen vertailuluku osoittaa on vienti vuonna 92 edellisestä vuodesta jyrkästi kohonnut. Vuoden 93 vientiin verrattuna on se lähes kaksinkertainen i Eroitus normaaliarvon ja toisen vertailuluvun välillä on negativinen joten vienti vuonna 920 enemmän kuin vuonna 93 on kohdistunut halvempiin tavaralajeihin. Tämä voidaan huomata myöskin seuraavasta taulukosta joka esittää tärkeimpien~puuteosten vientiä:. Exportation tie menuiseries d'ouvrages de charpenterie et de bobines en 932. \ Vuosi. Annie. Paljous. Quantitti. Arvo. VaLel!r. Kirvesmiehenteoksia. Rihmarullia. Ouvrages Bobines de charpen de fit. liero Puusepän. Kirvesmie teoksia. henteoksia. Rihmarullia. 'Menuise Ouvrages Bobines ries. de charpen de fit. tier. P\lusepänteoksia. Menuiseries. 000 kg. 000 mk. Yhteensä. Totat. 93... 573 4 405 443 7 773 223 94... 482 42 28. 294 5 6~0 929 95... 2 883 280 375 6 66 96... ''.. 220 256 3 465 777 97... '80 54 380 56 436 98... 66 2 6 6 22 99... 2864 3028 3936 23075 270 920... 2. 973 50. 9429 9479 92..... 9. 798 289. 20606 20895 Ulkomaan kauppa 92 7
5G Paitsi tässä taulukossa erikseen mainituita tavaroita vietiin vuonna 92 vielä '829 tonnia rakennuspuusepänteoksia arvoltaan 463 tuhatta markkaa. Puu van u k e t t a p a h via p a per i aja n i i s t ä vai m i s t e t t u j a t e 0 k s i a käsittävä ryhmä sisältää pääosan kaupungin koko viennistä. Ryhmän vientiä valaisee seuraava taulukko: Exportation de pate de papier carton papier et d'articles en ces matieres en 932. ' Vuosi. Annee. Normaaliarvon ja toisen vertailuluvun eroitus. Edellisen Ensimmäi Toinen Dijference entre la valeur Todellinen Normaali arvonsuhde nen ver vertailu normale et le nombre arvo. arvo. jälkimmäi tailuluku. luku. comparatif. Valeur Valeur se en. ndeksi. ' Nombre Nombre Absoluutreelle.' normale Rapportde compara compara Jndices. tinen. 0/0 ryhmän nor (calcultfe). lapremiere Uf J. iif. Difjerenmaaliarvosta. valeur d la ce abso OJa de la valeur seconde. lue. normale du groupe. 000 mk. 000 mk. 000 mk. 93... 6367 6367.00 63fi7 6367 00 94... 4465 4465.00 4330 487 03 + 278 + 6.2 95... 7722 5982.29 6853 506 34 + 876 + 4.6.96... 24269 7755 3.3 5989 5590 286 ~ 265 + 27.9 97... 748 254 4.67 60 690 362 + 824 + 32.8 98... 7076 3280 5.2 372 980 574 + 300 + 39.6 99... 705 9737 7.30 64764 8528 7.')9 +209 + 2.4 920... 25229 437 7.83 9853 44 735 + 2696 + 9. 92... 33870 8504 8.30 36987 5963 986 + 254 + 3.7 \ Kuten jo kahtena etlellisenäkin vuonna on ryhmän vienti myöskin vuonna 92 ed'ellisestä vuodesta voimakkaasti noussut. Tänä vuonna oli se jotenkin täsmällisesti 2.5 kertaa niin suuri kuin vuonna 93. Ryhmän kokoonpano poikkeaa vuonna 92 sen kokoonpanosta vuonna 93 siinä suhteessa epäedulliseen suuntaan että hintojen keskimääränen nousu ryhmän todellisen ja' normaaliarvon suhdeluvun mukaan on alhaisempi kuin. indeksin mukaan mikä osoittaa' että niitä tarvaroita joiden hinnat vuoden 93 hintoihin verrattuna ovat eniten kohonneet on viety suhteellisesti pienemmä t määrät kuin vuonna 93. Tämä poikkeus ryhmän kokoonpanos'sa on myöskin aiheuttanut sen että normaaliarvo on toista vertailulukua korkeampi joten kallishintaisempjen tavaralajien osuus ryhmän vientiin tin joskaan ei enään siinä määrässä kuin edellisenä. vuonna suurempi kuin vuonna 93. Tämä käy myöskin selville seuraavasta taulukosta joka esittää ryhmän tärkeimpien tavaroiden vientiä: Exportation des marchandises principales du groupe indique plus haut en 932. Tavaralajit. Marchandises. 93.94.95.96.97.98.99.920.92. Hiottua kuivaa puuvanuketta. (Pdte. de bois mecanique seche).... Pahvia puu.ja lumppu. (Carton de bois et de chiffons)... Kemiallista kuivaa puuvanuketta. (Pdte de bois chimique seche)....... P a j 0 u s 0 0 0 kg. Quantiti 000 kg. 36 2830 8083 672 594 22 809 2394 507 884 5602 20 680. 284 547 770 6079 377 5585 5605 658 470 322 584 023 7404 2064
5 Tavaralajit. Marchandises. 93.ll~4.95.96. 97.Q8.99.920. 92. Kääre kartusi ja makulaturipaperia (Papier d'emballage papier gris maculature)...................... 0 964 4360 7674 8743 2260.702 4238 5464 '824 Paino ja konseptipaperia (Papier d'impression papier ecolier).......... 3392 697 2 09 5 22 867 6059 6964 30874 38599 Kirjoitus ja olifanttipaperia (Papier å ecrire papier ivoire).... 65 307 709 359 392 258 3 664 2 573 Posti kortti ja kopiopaperia (Papier a ' Lettres å cartes å copier).... Paperossi ja silkkipaperia (Papier å cigarettes papier de soie).... 0: 33 '33 9 4 30 Hiottua kuivaa puuvanuketta. (Pdte de bois mecanique seche)............ 284 255 '808 543 558 Pahvia puu ja lumppu. (Carlon de bois et de chijjons)... 327844 38 258 6 Kemiallista kuivaa puuvanukeua. (Pdte de bois chimique seche).......... 086 0 825 2590 860 Kääre kartusi ja makulaturipaperia. (Papier d'emballage papier gris 533 58 72 58 02 33 73 60 32 543 576 A r vo 0 0 0 m <. Valeur 000 marcs. 392 00 096 5494 078 457 6467 5338 875 646. 0 3' 2 884 5456 maculature)...................... 2379 940 995 3934 582 935 9550 230 4250 Paino ja konseptipaperia (Papier d'impression popier ecolier)... 898 533 055 77 2987 9804 3805 4575! 73027 Kirjoitus ja olifanttipaperia (Papier å ecrire papier ivoire).... 39 84 '520 63 006 39 5.06 30703 2038B Posti kortti ja kopiopaperia (Papier å lettres å cartes. å copier).... 36 23 467 505 48 266 088 244 Paperossi ja silkkipaperia (Papier å cigaretfes papier de soie)..... 20 29 2 77 906 538 457 929 928! Arvo yhteensä (Valiur totale) 6044\393657593 8520 589\68875248222\322{i58' Eri tavaralajit ovat sijoitetut tähän taulukkoon vuonna 93 voimassa olleiden yksikköarvojen mukaan niin että halvimmat 'ovat ylimpinä ja kauiimmat alimpina.. Eritavata' lajien suhteelliset vientipaljoudet lausuttuina prosenteissa näiden tavaroiden kokonaisviennistä vuosina 9'3 920 ja 92 olivat seuraavat:. 93 920 92 Olo Olo 0lo Hiottu kuiva puuvanuke... ::.. ''... _........... 9.9 4.2 6.5 Pahvi puu ja lumppu... :... 27_6 0.7 4.7 Kemiallinen kuiva puuvanuke... 7.4 3_ 25.6 Kääre kartuusi ja makulatuuripaperi.... 34.2 9.7 0.4 Paino ja konseptipaperi... 0.6 54.6 49.0 Kirjoitus ja olifanttipaperi... 0.2. 6.5 3.3 Posti kortti ja kopiopaperi... _ [0.03] 0.2 {D.04) Paperossi ja silkkipaperi... O.03].0 0.5 ~~ Yhteensä 00.0 00.0 00.0 Kun vuosien 920 ja 92 vientiä koskevia lukuja vertaa vuoden 93 vientiä koskeviin lukuihin voi selvästi havaita siirtymisen l<alisarvoisempia tavaral~jeja käsittilv4in.
52 luokkiin; Vertaamalla taasen vuosien 920 ja '92 lukuja keskenään voi myöskin huomata vuonna 92 siirtymistä päinva:staiseen suuntaan mikä on sopusoinnussa sen tosiasian kanssa että ryhmän normaaliarvon ja toisen ' vertailuluvun eroitus lausuttuna prosenteissa normaaliarvosta on vuonna 92 huomattavasti pienempi kuin vuonna 920~ Mu'iden Vähäpätöisempien ryhmien vientiä ei rajoitettu tila salli lähemmin kuvata. 4. Tullikanto. Droits perfus par La doaane. Helsingin tullikamarin kantoa vuosina 9002 valaistaan seikkaperäisesti taulussa 5 josta ilmenee kannon keskeytymättä kasvaneen vuodesta '903 alkaen aina vii meiseen rauhanvuoteen 93 saakka jolloin sen kokonaissumma nousi yli 2.3 milj. markkaan. Jo ensimmäine n sotavuosi aiheutti kuitenkin tuntuvan alenemisen lähes 6. 7 milj. markkaan ja tätä alenemista jatkui koko sotaajan kunnes vuonna 98 kokokanto supistui 7.8 milj. markkaan. Vuonna 99 nousi kaupungin tullikanto mitä jyrkimmin ja on nousu kahtena seuraavanakin' vuonna ollut varsin tuntuva. ' Kuten taulusta 5 voidaan nähdä on kaupungin tullikannon kokonaismäärän suuruuteen ratkaisevasti vaikuttanut tuontitulin suuruus ja ovat kannon kokonaismäärän muutokset oleellisesti riippuneet tuontitullin suuruuden vaihteluista. Sama on asian laita aina vuoteen 920 asti koko maan tullikannonkin suhteen; vienti tullit kun mikäli niitä oli olivat verrattain mitättömät. Vuonna 99 kohosi tuonti kaupunkiin mitä jyrkimmin ja kun tänä vuonna myöskin tuli käytäntöön uusi huomattavasti korkeampi tullitariffi oli tästä seurauksena kaupungin tullikamarin kaqnon jyrkkä kohoaminen. Vuo'nna '920 oli kaupungin tuonti päättäen sen arvosta määrättynä vuoden 93 yksikköarvojen mukaan pienempi kuin edellisenä vuonna mutta maaliskuun 0 päivänä tänä vuonna koroitettiin tullimaksut 'erinäisin poikkeuksin 200 %:la niistä määristä joiksi ne olivat edellisinä vuosina vahvistetut. Tästä oli seurauksena tullikannon jyrkkä kohoaminen etenkin kun tänä vuonna vielä oli suoritettava vientimaksuja joita aikaisemmin ei ollut olemassa. Kaupungin tullikamarin kannon kohoamiseen vuonna 92 oli taasen pääasiassa syynä se että muutamien harvojen suurien kulutustavaroiden vehnäjauhoj~n kahvin ja sokerin joiden jo ennestään korkeita tulleja vuonna 92 oli huomattavasti koroitettu tuonti oli paljon runsaampi kuin edellisenä vuonna. Samaan suunta~n vaikutti myöskin se että vienti tullia ja maksuja vaikk:akin ne olivat alhaisemmat kuin edellisenä vuonna kaupungin lisääntyneen viennin tähden kertyi paljon enemmän kuin vuonna 920. Mitä siihen osuuteen tulee mikä Helsingin tullikamarin kannolla on ollut koko maan tullikantoon käy taulusta 4 selville että se vuonna 92 on jonkun verran kohonnut. Tämä johtuu siitä että vientitullia ja maksuja on Helsingistä kertynyt näiden maksujen kaikkiaan koko maasta saatuun määrään verrattuna suhteellisesti huomattavasti enemmän kuin edellisenä vuonna; tuontitullin osuus maan koko tuontitullin kantomäärään on sen sijaan edellisestä vuodesta tuntuvasti alentunut. Vertailua varten esitetään allaolevass~ taulukos~a maan SJUrimpien tullikamarien kanto vuosina ~32
53 Droits perfus par La douane a Helsingfors et dans quelques autres villes tie FinLande en 932........ ~~~~. <.0 to to to to...... ~ ~ ~ Kaupungit. ~ ~~ t:) t:)... :J?> )0 9... Kaupungit. 9' :J?> Villes. Miljoonaa markkaa. Villes. Miljoonaa markkaa. Millions de marcs. Millions de marcs............. ~ ~ ~ Helsinki.2.8 6.7 3.7 3.4 0.4 7.8.9 64.2 254.3 Pori....3..8 2.0.5 0.4 4.9 2.4 6.8 Turku. 9.5 7.3 6.2 5.4 3.6.5 48.2 59.8 80.9 Vaasa... 5.6 4.2 4.8 5.0 2.4. 9.7 2.4 36.4 Viipuri.. 7.0 5.2 4.6 4. 3.0 2.3 6.4 39.4 73.6 Tampere..6.3.3.4 0.9 0.2 4.. 6.0 0.7 Kotka. 3. 2;2.7.9 0.5 0.3 3.0 36.9 44.9 Rauma.. 0.7 '.0 2.0 2:8 0.6 0.3.5 4:.6 8.5 Hanko..8.2 0. 0. [0.02] [0.02] 7.4 25.5 28.4 Kokkola.. 0.8 0.6 0.4 0.8. 0.3 2.8 3.9 6.8 Pietarsaari 2.5 ~.2 2.5 2.0 0.9.5 7.3 5.8 2.0 Kuopio.. 0.6 0.4 0.4 0.6 0.2 0..7 2.0 6.8 Oulu....3.0 0.5 0.5 2.0 0.3 3.9 2.6 5.8 Eri kuukausien osalle Helsingin tullikanto vuonna 92 peruutukset y. m. vähen' nettyinä jakaantui seuraavalla t~valla: Droits perfus par La douane a HeLsingfors en 92/ par mois. Kuukausi. Mois. Markkaa ja penniä. Marcs et penni. Kuukausi. Mois. Markkaa ja penniä. Marcs et penni. Tammikuu (lanvier).......... 454999 62 Elokuu (Aaat)... _... 2249929 62 Helmikuu (Fevrier)... 7594664 32 Syyskuu (Septembre)... 2379734 2 Maalisl{lfu (Mars). :... 8850)25 2~ Lokakuu (Octobre)... 298095 22 Huhtikuu (Avril) :... :... 27468048 3 Marraskuu (Novenibre)..... 8378492 92 Toukokuu (Mai)... 2760535 3i Joulukuu (D~cembre)... 24873909 02 Kesäkuu (luin)... 2276966 25 Yhteensä (Tatat) 240030849/82 Heinäkuu (luillet) 228653 7j...... 5. Tullivarasto ja yleinen talletusvarastoliike. Mouvemeni. des entrepots et des magasins generaux. Taulussa 6 julkaistut tiedot eräiden tärkeiden tavaralajien vuosien 972 alussa tullivarastossa olleista määristä osoittavat että mitään huomattavampia varastoja ei näinä vuosina ole päässyt muodostumaan. Koska tullivarastoliikkeestä saa parhaimman käsityksen varastoonpanqja ja varastostaottoja' koskevista luvuista esitetä~n tässä vuosiin 982 nähden niistä yhdistelmä johon on \ otettu samat tavaralajit kuin tauluun 6.
t;).~ Mouvement ties entrepots en 982. '. 98. 99. 920. 92. Tavaralajit. ~.o <: ~~o;.; ~.o <:...0 < ~.o<...0 < ~.a <....0 < Marchanaises. ;:SSO~ ;:s :: 0. ~::O' ;:s :: 0. ~::o' ;:s::o' ~;: a ~ t:t~~~ ~. ae ~ ~ @ ~~ rt~.$:) (t) ~ ~ [~ ~ ~~ ~~::::~ q~~~ ' :::s tn ~\f'oto.... _!l:).fot..... C't) ~ö <'b.... ::a. ~... rt... c 0 ~.g:!=~ ~ ~2o (l;).~ 0 ('b ~ c ~.~F g ~ ;:;.:!= ~ 0!>~. g ~ ;:;: ~ en.j~' ~~. g 0.~. et.~. S.~. S.~. :: ~~. S ' ~ Kahvia (Caje)... kg. 248938 76262 68 57 240833 43247 326760 Sokeria (Sucre); raa kaa (brut)... 23279 2953607 24534C 456934 957 3 puhdistettua (rajjine).. 00 OC Tupakkaa (Tabac); lehti (en jeuilles)... 506 3789 78047 2 94 232888 9734 247023 776 varsi (en cdtes) Arrakkia rommia konjakkia ja ranskan viinaa astioissa (Arrac rhum cognac et eaudevie jran(:aise en jats)... _. Viinejä astioissa (Vins en jats)... : Varastoonpanot ovat vuosina 9202 huomattavasti suuremmat kuin edellisinä vuosina mutta sama on asian laita ottoihinkin nähden: Varastoon jäi vuoden 920pussa. vaille 06 tori.nia kahyia ja 206 tonnia lehtitupakkaa. Vertailun vuoksi mainittakoon että vuonna 93 jäi varastoon yhteensä 4229 tonnia erilaisia tavaroita. Yleistä talletusvarastoliikettä koskevia tietoja vuosilta 972 on eräisiin tärkeihin tavaralajeihin nähden julkaistu taulussa 7. Tässä taulussa mainittujen tavaralajien varastoonpano ja varastostaotto nousi vuosina 982 seuraaviin määriin: Mouvement des magasins generaux en 982. 98. 99. 920. ~2. T a v a. r a. a j i t..0 <...0< ~.o <....0 <: ~.Q <....0 <.0 <:...0 <: ~ :: 0. ~~a~ :::s t: t:: ~ ~::O' ;:s :: 0 ' ~ :: 0 ' ~ :: 0. Marchandises. ::'~Q)' ~Ss.~... $:::Q)Pa; 't..~q)ö ::;'~Po: ~ 'ffi:~ ~ [~ CC: ';:S::l~ ';:: ~~ ;:::S ::J () ~.~a~ ':::S:J~ t;.;:s ~ ~... _ rb...c 0 ~. :::::20 ~.~ ~.J;: 0 ~':'t rt) c 0 f'.:... t: ~'::::ao t';) ':00.= 0 ~ ~CO Go) '. 0!'l~. ~ ~~. g ~ ~. s C#? co... 0 C)~' fj) Go) ~. en.~. ::.~. :: ~~ Dr!'>~. g. ~. Et Kahvia (Caje).......... kg. 33460 3445 70253 606265 25862 269435 547 327946 Sokeria (Sucre); raakaa (brut).... 2277. 742948 65847 puhdistettua (rajjine).... 0 738 02460 9863 488957 432973 Tupakkaa (Tabac); lehti (en jeuilles).... 9372 626964 553665 50906 734 33~ 688746 353595 varsi (en cdtes)... 64432 3487C 3883 Arrakkia rommia konjakkia ja ranskan viinaa asl' tioissa (Arrac rhum cognac et eaudevie jran~aise en jq.ts)... 280 22208.. 456n 9865 Viin~jä astioissa (Vins en jats)..... '.. 27557 33
55 6. Liikennekonttorin kanto~ Droits perfus par Le Bureau de perception des droits municipaux. Helsingin kaupungin liikennekonttorin maksuunpanoa ja ka~toa vuosina 9002 valaistaan yksityi~kohtaisesti taulussa 8. Liikennekonftorille kuuluvassa Helsingin kaupungille tulevien kunnallisten maksujen kannossa on samaten kuin tullikamarinkin kannossa huomattavissa nopeasti ja vain harvoin taantumisin nousevia lukuja aina viimeiseen rauhanvuoteen 93 asti jolloin kannon kokonaismäärä pyöristetyin luvuin oli 280 000 mk. Jo ensimmäisenä sotavuonna kantomäärä sitävas:oinväheni jyrkästi ja tätä vähenemistä jatkui aina vuoteen 98 saakka. Vuonna 98 seurasi pienempi kohoaminen mikä johtui etupäässä liikennemaksujen koroittamisesta mutta vasta vuonna 99 tapahtui jyrkkä muutos parempaan päin. Kantomäärä oli tänä vuonna 4458 tuhatta markkaa. Tämä nousu johtui ilmeisesti paitsi tuonnin jyrkästä kohoamisesta liikennemaksujen ja tullitariffin koroittamisesta mistä oli seurauksena myös tuulaakimaksujen kohoaminen.' Myöskin vuosina 9202 aiheutui. nousu' t'ullitariffin ja liikennemaksujenkoroittamisesta. ' ' LiikennekonHorin koko kantomäärän suuruuteen on aina vaikuttanut määräävästi tuulaaki ja'liikennemaksujen kantomäärien suur;us. Muilla maksuila ei siihen ole ollut sanottavampaa vaikutusta. Vuoteen 99 asti oli iik\!nnemaksuilla kantomäärän suuruuteen nähden etusija. Sanottuna vuonna vaihtuivat osat 'tuulaaki kun tänä vuonna kohosi jonkun v~rran liikennemaksuja korkeammaksi. Sama on ollut asian laita seuraavinakin vuosina. Mitä tuulakimaksuun erikseen tulee on huomattava että sen suuruus on kokona'an riippuvainen tullimaksujen suuruudesta tllulaaki kun on 2 % tulista. Niistä seikoista jotka aiheuttivat tuontitulin kannon kasvamisen vuosina 9~02 on jo aikaisemmin sivulla 52 ollut puhe. Mitä liikennemaksuihin tulee koroitettiin ne vuonna 920 00 % ja vuonna 92 200 %:la niistä määri~tä jotka olivat voimassa 99. \ 7. Helsingin makasiiniosakeyhtiö. Sociite de dipots a Helsingfors. Helsingin makasiinoiosakeyhtiön toiminta vuosina 89792 valaistaan taulussa 9 Kuten siitä ilmenee saavutti yhtiön liike noustuaan melkein säännöllisesti vuodesta vuo teen huippunsa' viimeisenä rauhanvuonna 93 jolloin'ei ainoastaan varastoon pantujen ja varåstosta otettujim tavarain määrät 4.6 ja ;3.7 milj. kiloa sekä panojen ja ottojen luku 428 ja 5 67 vaan myöskin kanto kaikkiaan 4.4 milj. markkaa ja vuosi voitto enemmän kuin 48 000 mk. nousivat suuremmiksi kuin minään aikaisempana vuonna. Sodan puhkeamisen vuonna 94 aiheuttama tuonnin vähentyminen aikaansai heti takaaskeleen yhtiön liikkeessä' ja samaan suuntaan tapahtui kehitys kaikkina muinakin sotavuosina poikkeuksella kuitenkin vuot!!en 96 nähden jolloin tapahtui ohimenevä liikkeen vilkastuminen. 'Vuonna 98 supistui varastoonpantujen tavaroiden kilomäärä
56 26.7 %:iin ja varastosta otettujen tavaroiden 26.8 % niiden määrästä vuonna 93. Vuosivoitto oli tänä vuonna Smk. 69747: 56. Vuonna 99 tapahtui pysyväinen käänne parempaan päin. Vuonna 92 oli varastoon pantujen tavaroiden määrä 87.7 % ja varastosta otettujen 94.9 % niiden määristä vuonna 93. Vuosivoitto Smk.. 270 020: 05 oli suurempi kuin koskaan ennen. Tavaraliikkeen vaihtelut makasiiniyhtiön yleisessä talletusvarastossa ja tullivarastossa vuosina_932 käyvät_ tasaisin tuhatluvuin ilmi seuraavasta:. Mouvement des marchandi5es dans es magasins generaux et entrepots de La Societe de depots en 932. ' Vai h t o. Mouvement. 93.94.95.'96.97.98.. /99.920. \ 92. Tuhansia kg.!yilliers de kg.. Panoja (Entrees) Yleiseen talletusvarastoon (Dans les magasins generaux)... 3933 0504 7866 739 5259 3837 8330 0902 2807 Tullivarastoon (Dans les entrepms).. '. 679 22 29 74 22 68 55 2 Yhteensä (Total) 462 0 725 7995 83 528 3905 8385 0904 288 Ottoja (Retirees) Yleisestä talletusvarastosta (Des magasins generaux)....... 30 2578 8827 0284 p058 365 5964 0497 3024 Tullivarastosta (Des entrepms)...... 728 403 363 3 7 33 59 6 9 Yhteensä (Total) 3739 298 990\ 03976065 Kaikkiaan (Somme totale) 2835 23706 85 2220 346 3684 6023\ 0503\ 3033 7589 4408 2 407 2585
TAULUSTO. TABLEAUX.
3' Taulu.. Eri tavaralajien tuonti eri maista Helsinkiin vuonna 92. mportation a Helsin/?fors des diffirentes marchandises en 92 par pays de provenance. ~~ Arvo ~~ :>;:: =... Arvo :>;:: =... ~;!!. ~_ ~;!! ~ =: Tavaralaji. Paljous. markoissa.. Tavaralaji. Paljous. markoissa.... '. 3 ~ ~3~... ('t) C/). ~ ti ~ 0' Marchandises. QuantiU. Valeur Marchandises. Quantite. Valeur ;:: 0 ~cao ' s:.... en marcs. ~ s:... en marcs.. ' ' 29 hraa.... Eläviä eläimiä. kg 83 ]45 394 039 Norja... 00 3769 7865 Koko ryhmä... 300485 Tanska..... 73992 244422 Viro... 58200 Saksa... 00 04468 699244 Ruotsi... 92000 Danz.ig........ 3358 7609 Saksa... 30985 Alamaat... 352 4746 sobritannia.... 500 P A. Vhdysvallat 52 037 9498929 Sveitsi... 8000 Brasilia........ 00 3000 70000 2 Hevosia... kp\. 20. 260000 30 Rasvaa sulatetlua.. kg 225 73 4427779 V)ro.... 5 _ 55000 Ruotsi... 2500 45200 Norja... 00 7579 46094 Ruotsi... 2 90000 Tanska... o. 75839 483863 Saksa.. :... 3 5000 Saksa... 4502 933885 P. A. Yhdysvallat 89653 746937 Muita lajeja. 4 72... 40685 Brasilia... 4590 7800 Saksa... 5'985 Sveitsi... 8000 34 Tilvistettyä )a kuivaa maitoa Ja kermaa kg 293 265 Norja.... 283 2540. Eläimistä saatuja. ruokatavarota. 35 Voita luonnollista.. kg 57 6 870 Koko ryhmä... 6095675 Viro... 23396 36. keinoteko~sla Latv'ia... 52580 S.n Viro... 5004 59583 (margariinia)... kg 5725 262992 Ruotsi...... 844 2 Norja'... ' 524844 Tanska..... 339 7950 : Tanska... Alamaat... 8487 05202 7364478 slanti...... 20000 sobritannia 'f' oo 4087 78023 Saksa..... 649829 Dallzig....... 37 Juustoa... :... '.. 7609 kg 028 2792 Alamaa!...... 66 028 sobritannia... oo 629 2864 Belgia... 20... Viro 66 2208 38 Munia... :.: kg 4446 7048 sobritannia 5762959 Ranska... 502... Latvia 2829 38880 Sveitsi... 793...... Tanska... oo 975 8500 Unkari... 86 (anada... 3233 P. A. Yhdysvallat... 3652995 Brasilia... 4840 Argentilla... 2427 42 Kalaa tuoretta muunlaista.... kg i68. 3 620 Ruotsi... 477 0300 Australian Yhdysvallat 0994 43 Silliä suolattuo... kg 236809 8 8400 Latvia.... oo 4203 3000 35 Sianlihaa... kg 954034 29 32 092 Ruotsi... 386476 70402 oo Viro 2875 45273... oo Norja 5755 9007... Tanska... 6362 30200 Ruotsi 7306 259705... oo oo Norja... oo 2403 30493 slanti... oo 0842 20000 Tanska.... 80876 24 868 Saksa.. ~..... 35 37 09738 Saksa.... 26699 228438 Alamaa(...' 36650 7540 J' Alamaat...'... oo 2248 390456 sobritannia..... 404654 5668869 P. A. Yhdysvallat 7066 25034429 48 Seikalaa )a turskaa 23 Suolia... kg 04 362987 kulvattua.... kg 48080 553020 Latvia..... 330 00700 Norja..... 48076 552870 Ruotsi..... 28460 736697 Tanska..... 45476 792054 49 Kalaa kuivotua Saksa... oo 26002 63760 muunlaista... <g 50447 576058 P. A. Vhdysvallat 935 232562 Ruotsi...... 5097 7608 Austr. Yhdysvallat.. 589 0994 Norja..... 45350 504450.
7837 4* Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). Arvo ~~ ~~::Jl Arvo :>;:: ::Jl ~ 9 el... '. 3 en _... ('D....c::. Marchandi5es. Quantite. Valeur.sa ~ 0 Marchandises. Quantite. Valeur C... 0 ;: 0 ;:: 0 ;:.. en marcs. ;:.' en marcs.... ~ =:::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~ = fr Tavaralaji. Paljous. markoissa.'. '. ' 8 92 Multa tähän ryhmään 62 S:n lestyjä... kg 306 946 5438lil 22 24 26 kuuluvia tavaroita kg 2242 32098 Ruotsi... 34575 3487 2839 Viro o. 86 672 Saksa... 725795 2707372 44. 46.47. Danzig.... 3433 8498 5052. Viljaa ja vilja tuotteita....... Alamaat... :..... 68905 34300 sobritannia 53535 680053 P. A. Yhdysvallat.. 289505 452697 Koko ry hmä...... 280593273 Viro... 900085 63 Ohrajauhoja... kg 25.52 25880 Latvia... 9700 Alamaat... 4925 30000 Puola... 74240 sobritannia 0_ 8553272. Ruotsi.... '... j 20409 95800 Norja...... 397 64 Tattarijauhoja. Tanska... 4652537 _ Tanska kg 4 95~.2600 Saksa... 6070322... Danzig...... 202538 Alamaat...... 279973 66 Vehnäjauhoja lese Belgia... 085 mättömlä (gra sobritannia..... 33002 ham)... kg 2942 205253 Ranska... '... 69824 sobritannia.. 4 959 9500 Espanja........ 475 P. A. Yhdysvalla~.. 24462 85753 talia..... 40 Sveitsi... 76 67 S:n lestyjä myös Kanada... 309733 granular. '... kg 2390494 46944384 P. A. yhdysvallat... 44308375 Viro... 2958.370 Brasilia..... 78048 Ruotsi... 97730 488788 Argentina... 2050746 Tanska..... 27 25 56907 Saksa........ 3437387 20725032 Jauhamatonta viljaa. Danzig...... 54688 00640 Alamaat..... 42887' 26227... Belgia.......... 9958 6 U Ruotsi..... 50998 289500 sobritannia...... 647356 2773929 Tanska.... jloo 634 376320.. Kanada... 96859 687052 53 Rukilta kg. 875 3.9 47908023.. Saksa.'... 95807 3523534.' P. A. Yhdysvallat 455782 946832 Alamaat.. ;....... 236340 6523520 Brasilia.... 9850 78000 sobritannia 9424 248000...... Argentina...... 80726 99696 Kanada.... 'J. 497303 23005 P. A. Yhdysvallat.. '9052473 3737098 65 Muunlasia... kg 846 5202 54 Ohria... kg 23322.W2738 6870 Saksa..... 83339 97738 Ryynejti. Argentina..... 39983 05000 7 Ohraryynejä... kg 7744 333.7 56 Kauroja... kg 337222 727 265 Tanska...... 5268 20740. Argentina... '.' 33698 726600 Alamaat.... 2450 2500... 57 Vehnlä... kg ~ 257933 72 Tattarlryynejä... kg 4840 278628 sobritannia.... 5393 68500 Tanskl!..... 4959 35000 Argentina..... 23990 87950 Saksa..... 230'( 57328 Alamaat... 030 36300 58 Maissia.... kg 357077 960596 P. A. Yhdysvallat.. 9800 50000 Saksa...... 2484970 6896027... Argentina '4902 30000 Alamaat..... 033959 2578232 73 Kauraryynejä kg 258557 073064 ' Jauhoja...... Ruotsi 49292 225487........ Tanska..... 2428 0030 Saksa..... 289556 977245 6 Ruisjauhoja lesemät Kanada...... 24473 00000 tömiä..... kg 4243 637 4 89 24 P. A. Yhdysvallat. 229734 947726 476539 5355384 Ruotsi..... Tanska..... 9746 35000 74 Vehnäryynejä... kg 859 4 74 4:fO Saksa..... 638686 84750 Tanska...... 2944 8059 Danzig.... '.. 246063 75500 Saksa..... 4746 82920 Alamaat..... 84.603 4226480 Alamaat..... 55769 980826 P. A. Yhdysvjlllat 688000 2603700 P. A. Yhdysvallat.. 607942 352676:t
5* Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). Tavaralaji. Marcha'!dises... Paljous. Quantite. Arvo markoissa. Valeur en marcs. T a v a r ala j i. Marchandises. Paljous. QuantiU. Arvo markois'sa. Valeur en marcs. 76 7779 80 8 82 Rllsiryynejä... kg Viro... Ruotsi... Tanska... Saksa.......... Danzig... Alamaat... Belgia... sobritannia... Espanja... P. A. Yhdysvallat Muunlaisia... kg Maltalta......... kg Ruotsi... Tanska... Saksa... ' lsobrilannia.... P. A. Yhdysvallat hmisruuaksi sopwza' palkoviljalajeja. Hernetä.......... kg Saksa.......... Linssejä... kg 574 635 0077 9739 4957 4600376 4949 9802 264437 490408 9780 2857 28 90288 0236 6800 30093 225399 627760 l 047 9934 53 234445 50500 7236 5840 8476709 8000 700700 924000 27740 47075 020980 7076 337665 75600 5072 2734 6663 244206 25498 2508 95 92 93 95 Muunlaista... kg Tanska.... Saksa........... liv. Karjanrehua ja : siennenia. Koko ryhmä.... Viro.... Latvia.... Ruotsi.... Norja.... Tanska.... Saksa..... Alamaat.... Belgia.... sobritannia.... Ranska.... Sveitsi.... P. A. Yhdysvallat.... Argentina.... Vehnänleseitä. Saksa... kg Rlislnleseltä. Saksa... kg '060 5566 483 78 76 97308 72423 3599 34067 33 29470S 66863 9749 25005 45 584659 5998975 909004 476 77450 6776500 35 80098 589322 40000 98998 83 Papuja... kg Saksa... 2544 2542 538 52998 99 Vlrnaa. Saksa... kg 9900 57000 85 86 87 88 89 LeiptUi. Blskettejä (keksejä) kg Alamaat... Ral)ska... Pikkuleipää leivoksia y. m. s..... kg Alamaat... Muunlaista........ {g Hvaa... kg 2972 370 52 779 532 423 04 88005 3222 54720 2359 735 040 3902 00 02 04 06 Peluskeja. Saksa... kg Oljykakkuja. Pellavansiemenkakkuja. Saksa... kg Puuvlllansiemenkakkuja. Tanska... kg Maapähkinäkakkuja kg Saksa... Ranska... 42552 95670 55000 2303374' 372 592 930782 5680 45970 030000 5979900 873400 506500 90 9 Makaronejaja vermlsellejä... kg Saksa.......... Ranska... P. A. 'Yhdysvallat Tllrkkelysttt. Perunajauhoja... kg Viro... Puola..... Tanska... Saksa... Danzig... Alamaat... ]02687 63284 053 37505 2 55 885 75826 9706 28956 86564 43977 836289 99.5 55 524878 3088 447700 0 359264 83576 74240 38337 4246792 22900 3696947 07 08 Sesamkakkujn... k~ Ruotsi... Saksa.......... Alamaat... Soljakakkuja. Saksa... kg 05 0 Muunlaisia... kg Ranska... Karjanrehua. 2 Outeenlrehua. Saksa... kg 86637 54642 554725 256'770 342 43 7306 70 000 58800 2036500 37500 402400 496600 77500 676976 670000 20000
6* Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). Tavaralaji. Marchandises. Paljous. Quantitt!. Arvo markoissa. Valeur en marcs. Tavaralaji. Marchandises. Paljous. Qlantitt!. Arvo markoissa. Valeur en marcs. :i4 5 8 9 Maissl ja muita öljykakkujauhoja malssinltuja sekä maissinitujauhoja kg Saksa............ Alamaat..... '.. Muita lajeja... kg Ruotsi........ Tanska..... Saksa.......... Alamaat........ Siemenitl. Asikeapllansiemeniä kg Viro........ Latvia........ Timoteinsiemeniä. Ruotsi... '... kg 959309 ' 8942 64998 2605 37 9900 33000 2463874 88543 9843 323 6525 949 2285797 2080000 205797 64 998 29000 40000 6436 99882 8 500 66500 0000 ~ 6700 Ruotsi........ No~a Tanska.... Saksa.... Danzig.... Alamaat.... Belgia.... sobritannia....! Ranska.... Esp~nja... taha... : Sveitsi.... itävalta... Kreikka.... Turkin Aasia.... Kiina.... Algie'ri.... Tunis.... P. A. Yhdysvallat.... Argentina.... Australian Yhdysvallat 099460 256 384530 62796 500 2397030 28740 9582539 442037 933458 92535 5455 92960 74500 30006 500 45 32 9694289 24 74283 2 23 25 26 28 6 7 20 22 24 27 29 Pellavansiemeniii.. kg Latvia..... Tanska.... Saksa..... P. A. Yhdysvallat.. Argentina ''...... Puu.vlllan auringonkukan ja muiden öljykasvien siemeniä....... kg Saksa.......... sobritannia..... Nauriin (myös turnipsin) ja lantunsiemeniä... kg Tanska... '. Keittiö ja puutarhakasvien siemeniä erikseen mainitse. mattomla... kg Tanska....... Saksa... '.. '. Kanarianslemen!ä.. kg Muunlaisia.... kg Ruotsi... Tanska....... Saksa...... V. Hedelmiä keittiökasveja eläviä kasveja y. m. Koko ryhmä..... Venäjä.... Viro... '... '.. Latvia... 30595 22330 4996 664565 298756 874003 2544 250 0394 2029 078 8492 3646 4492.3 25 9463 80 227 6302 0937977 8649 352785 3030466 80004 589322 82265 000 7265 30922 704 20206 8955 05928 6975 235 84.l4 432 4965 64972 47232 572 750 4957950 3222 30 3 32 33 34 Hedelmitl ja marjoja. Tuoreita ai paljaaltaan keitettyjä myös survottuja tai muulla tavalla pienennetty jä : omenia... kg Viro..... Latvia... Ruotsi.... Tanska... '.. Saksa...'....... Alamaat..... sobritannia... tävalta...'. P. A. Yhdysvallat.. pääryn öitä...... g Viro'..... Latvia..... Ruotsi.... Tanska..... Saksa... '.. tävalta... appelsiineja ja pomeranssejn... kg Ruotsi..... Tanska..... Saksa.......... Espanja.......... sltruupeja...... kg Ruotsi... '. Tanska..... Saksa............ viinirypäleitä.... kg Tanska..... Saksa.......... sobritannia... 2767.' 590089 200338 6527 35930 9404 554 85235 3688 5208 75477 4256 4800 7579 2070 4574 457 87589 24392 4588 44635 3533 52269 428 7249 43592 659 979 798 656 860289[ 3 66 0~ 7607 75748 592684 64623 33530 327899 6500 67797 62 572 9840 2300 05334 2330 47528 3460 2087 899 470874 52388 438267 2905 358 328 278 45003 29247 20 682 48935 2875 38650
7* Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). B~::ll Arvo ~<: :;:: ::l l Arvo ~~ ~ Tavaralaji. Paljous. ma~koissa. ~~ =::: Tavaralaji. Paljous. markoissa..... en... <.3' JS a ~ 0 Marchandises. Quantite. Valeur.s' ti' a: ~ Marchandises. Quantite. Valeur ;:::. P en marcs. ;:: P 9 :. en marcs. < ~ ' 36 banaaneja... kg 70759 93922 47 manteleita... kg 68762 90064 Ruotsi... 8709 3780 Tanska... 4306 35006 Tanska... 6780 4088 Saksa... 8452 4964 Saksa... 9725 99300 sobritallnia... 35 220382 sobritannia... 32868 55720 Ranska... 5696 207654 P. A. Yhdysvallat 262 32500 talia... 28259 82847 37 luumuja Ja brunel 48 aprlkosln.. persi. lela... kg 3497 33625 kan luumud la Ruotsi... 3449 33425 pähklnänsydämlä kg 26787 539466 Saksa...... 2637 25570 35 muunlaisia... kg 273 3 ~65 sobritannia... 8430. 958 38 39 c Ranska... 3568 37400 Kuivia tai kuivattuja: talia... 62 62000 40 omeuia... kg '50982 203033 Ruotsi... 8588 663 49 appelsllnin slfruu Saksa... 4505 624248 nan la pomerans P. A. Yhdysvallat 97329 29427 slnkuoria... kg 480 3508.. Saksa... '.'. 953 8967. sobritannia... 49 3700 4 luumula viskunoi ta la brunelleja.. kg 942.940 92820 50 5. muunlaisia... kg 22653 733335. Saksa... 2443 83 40 Saksa... 7670 888027 sobritannia... 6685 42760 P. A. Yhdysvallat 45589 837094 P. A. Yhdysvallat.79832 7242929 52 Öljyssä alkoholissa 42 ruslnolta Ja korlnt tai etlkassa säily tela..... kg 546659 69383 tettyjä tai hlllot. Tanska... 2868 5446 tuja... kg 74 J 326 Saksa..... 580 808387 sobritannia..... 349355 4276328 Espanja... 30273 586720 Juuri ja keittio talia..... 2302 34500 kasveja y. m. Kreikka...... 5202 73000 53 Perunoita raakoja kg 543360 07 006 Aiistr. Yhdysvallat 4964 74283.. Viro.... 539270 05899 43 taatelelta... kg 293837 20282 54 S:n leikattuja Ja kul Tanska... 7972 04489 vattuja. Saksa... 2005 45569 Saksa... kg 20000 36480 sobritannia..... 270750 775347 Ranska.... 446 40764 56 ValkoJuurlkkaita (so Espanja... 447 30000 kerlj u urlkkalta) leikattuja Ja kui 44 vlikunolta... kg 4898 268232 vattula. Tanska... 2477 90264 Tanska... kg 0405 554 500 Saksa... 68967 45602 sobritannia... 4220 39282 58 SikurlJuurla kulva! Ranska... 482 45270 tuja......... ~g 5276 565082 Espanja... 28536 279323 Viro... 34753 470 Turkin Aasia... 2868 30006 Tanska........ 69502 34860 P. A. Yhdysvallat.. 5438 252 Belgia........ l' 4846 05000 45 kookospähklnöltä 59 PiparJuuria... kg 7899 6260 )a kopua... kg 222 5 403 Ruotsi.... 08 0000 Saksa... '... 22 5395 Saksa... 640 48260 46 saksan y. m. erik KeltllökasveJa erikseen malnitsema! seen mantsemattomia syötäviä päh tornia tuoreita: kln öitä sekä kas 63 slpuleja... kg 635356 2543 223 tanjolta... kg 24 838 288494 Viro... 30352 3996 Saksa..... 2093 239098 Latvia... 3087 22950 sobritannia... 2576 37350 Ruotsi..... 20472 08 4~0
8* Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). T a v a r a'! a j i. Marchandises. PaljCiUs. Quantite Arvo markoissa. Valeur en marcs. Tavaralaji. Marchandises. Paljous. Quantite. Arvo markoissa. Va/eur en marcs. 67 60 62 64' H87 73 74 75 76 78 80 8 83 85 77 79 82 Tanska... kg Saksa............ Alamaat..... sobritannia....; kaalia... kg Tanska..... Mult~ Jllurl Ja kelttlökasve)a y. m. kg Tanska..... Koristekasveja y. m. Kasveja erikseen maintsemattornia : multaan Ja astaan istutettu)a eläviä kg Saksa... Belgia..... muunlaisia eläviä kg Saksa... '.. Alamaat........... muunlaisia kuivattuja tai muulla ta\'alla valmistettuja... kg.saksa....... Kukkia Ja kukan osia muunlaisia myös JauhettiiJa kg Saksa... :... Oksia Ja lehtiä erikseen manitsemattomia koristeiksi käytettäviä...... kg Tanska... Saksa............ Kukkasipulia :..... kg Saksa............ Alamaat..... Juuria muunlaisia syötävlksl kelpaamattomla... kg. Saksa.... Alamaat...... Multa korlstekasve)a y.m.... :... kg 80i4 280670 ~2 889 29908 68i 2786 2298 80 6259 5035 083 3607 59!j3 5270 87 82 838 397 298 696 225 60979 689 59859 665 7570 3280 899 370626 07782 594790 28640 38235 27050 27506 030 3368 607 4520 67020 246978 40974 38887 36565 6030 45670. 3040 2800 7265 334 770 2658 305092 2.55547 220405 2593 3450 86 87 89 Ruotsi.... Norja....... Tanska.... Saksa.... Dl!Jlzig..... ~... Alamaat... Belgia... sobritannia.... Ranska.... Monaeo.... talia.... Sveitsi.... tjivalta.... TseheekoSlovakia.... Kreikka.... Turkki.... Orusia.... Muut Kaukasian maat E~~pti.... Kna..... Korea.... Britti!. täntia.... Java...'.... Tullis.... Kanada.... P. A. Yhdysvallat.... Brasilia.... Argentina.... Australian Yhdysvallat Kahvia. teetti. ja kaakaota. Kahvia paahtamatonta... kg Ruotsi... Tanska..... Saksa..... Ajamaat... sobrit::nqia..... P. A. Yhdysvallat Brasilia.......... Argentina... 8:n paahdettua Ja Jauhettua... kg P. A. Yhdysvallat Teetä... kg Ruotsi... Tanska.... Saksa... '... Alamaat..... sobritannia... P. A. Yhdysvallat 494298.5 5230 27882 7424 6966 236948 235324 28550 8862 678 555 62057 27 6509 747 5705 3892 33395 5894454 93330 333583 0596454 599644 7874576 350639 5000936 48426 30 3770 595455 30 4495785 8033 345 92835 70368 40 5505 03280 457 9527835 0 7 4203865 326628 47945 262 56864604 562727 994847 4083758 73932 30309 2725549 3259606 45335 9247 2220 26074 35050 30009 43875 925808 V. Srtomaantavaroita ja mausteita. Koko ryhmä.... Venäjä.... Viro... Puola...... 2J7 692 220 750 25538 868045 9 KaakaopapuJa Ja kuoria... kg Norja.......... Saksa......... Alamaat... sobritannia... Ranska..... 76892 2227 8.425 259 5348 932 03974 33 360 09840 le6300 79629 0000
0.. Taulu. 'Tuonti. Jatkoa (Suite). ~=<: Arvo ~=<: s::. :: :ll :>:::ll Arvo a~ ~ Tavaralaji. Paljous. markoissa. :=::;:) c =.: Tavaralaji. Paljolls. markoissa. rt\ t'd c.n Marchandises. Quajztit~. Valeur ~ ~~ ~ ~ ~ a ~ S..t:l'C 0 S Marchandises. Quantite. Valeur s:: P en marcs. :: s::... ' en marcs. ~~ ~<> 92 KakaoJauhoJa... kg 5565 9650 Makeisia: Norja..... 756 5975 209 karamelleja Ja kon Saksa... 206 783 3738 vehteja... kg 25567 Alamaat... 2996 4789 Sveitsi........ 7027 8200 ' 93 Suklaata myös kl!a 20 muunlai~la kg 2430 60094 kaota' kakkuina.. kg 307 7.87. Saksa... 567 236 sobritannia... 427 3580 88 94 Muunlaista... kg U 68 Sveitsi... 86 360 Sokeria y. m. Lakritsia: 95 Sokeria puhdilltama 2 sokerl. maustetonta rouhlmatai esansslllsäyktonta tai Jauha slttä... kg 263 85392 maton ta... kg Tanska... 595 6744294 2762657 50860 talia.. :... 866 3400 Puola... 42339 865545.. Ruotsi... 3975 403200 Tanska.......... 2642 87398 22 muunlaista.. kg 2903 5746 Saksa... 9397200 '60583724 Saksa..... 25 28386 Danzig..... 827978 4954924 Alamaa.t'... 005 6500 Alamaat... 753453 3466344 Belgia....' 7025 347690 99. 200 Muunlaisia... kg '327 7892 sobritannia...... 3872560 37960867 205207 TscheckoSiovakia.. 24327. 85878 Java... 54795 9527500 Mausteita. P. A. Yhdysvallat... 685299 4704047 23 Anlksia Ja tähtl Brasilia... 0046 66200 aniksla... kg 7596; 9553 96 S:n s:n rouhlttua tai Tanska........ ~ 500 26 Jauhettua... kg Saksa... 762652 30772 3820 56780 sobritannia 2276 27490 Saksa..... 84420... 68530 Alamaat... :.... 6826 5200 24 Saksankuminoita S:n puhillstettua: (fenkoua) Ja korl 97 pala la kakku kg 3575786 289053 andereja........ kg 408 3 34372 Tanska...... 2297 8278 Saksa.......... 2743 2647 Saksa... 2752469 2836246 sobritannia... 340 2725 Danzig..... 42082 244720 Alamaat... 9900 200000 25 Kanella kanellnnup TscheckoSlovakia 434463 3 587523 puja Ja c&ssla P. A. Yhdysvilllat 304025 2979)6 lgnea... kg 3496 202 788 sobritannia...... 26.45! 93873 98 keko... kg 72833 585786 Saksa... 6380.' 536267 26 Kaprisia... kg 670 8000 TscheckoSlovakia.. 9653 4959... 20 Siirappia: 27 Kardemummaa... kg kg 7 535 897 266 7930 03637 Saksa... 3929 78284 sobritannia 776 02046...... sobritannia...... 3606 78962 203 HunaJaa... kg. 2 402 9082.5' Ruotsi...... 5266 62265 220 LaakerinmarjoJa Ja Saksa..... 8833 70660 lehtiä.... kg 293 8566 Alamaat..... 4035 29700 Saksa....' 664 039 P. A. Yhdysvallat 3208 25800 22 204 LastenJauhoJa Nelllkoita Ja nellikan. Ja '. multa väkijauhoja kg varsla... kg 888 26864 29886 396407 Saksa... 2204 Saksa....... 7375.. 595 2087.. Sveitsi...... 869 278050 222 Maustepippuria (pi 208 Sokeri väriä alkoho menttlä)... kg 7582 47896 ltonta........ kg 3385 48897 Saksa... 303 6690 Saksa..... 335 4706 sobritannia..... 4550 375 Ulkomaan kauppa 92/. 2*
0* Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). Tavaralaji. Marchandises. Paljous. Quantite. Arvo markoissa. Valeur en marcs. 'favaralaji. Marchandises. Paljous. Quantite. Arvo markoissa. Valeur 'en marcs. 223 224 225 226 228 229 230. Pippurla muunlaista kg f sobritannia....' illkivääriä........ kg sobritannia..... Safrania.......... kg sobritannia... Rans~a....! Vaniljaa ja vanil' liiola... kg Saksa....' sobritannia..... Ranska... ' Slnappia jauhettua kg Saksa.......... sobritannia...! S:o valmistettua.. kg Ranska... : Humalla...'... kg Saksa........... 28. 29 Muunlai~la... kg 23 Tupakkaa. 232 233 235 Valmistamatonta lehli... kg Ruotsi'... Norja... Tanska... '. Saksa... :. >! Alamaat..... sobritannia..... Ranska... Sveitsi... Kreikka... Grusia... : MuutKaukas.maat ' Korea... P. A. Yhdysvalat : S:n yarsi...... kg : Tanska........ Savukkeita........ 'g Viro... s()britannia..... 234. 236 Tupakkaa valmis 238 tetlua... kg V. S~llykk~itä i'. manpttilvästj suljetuissa pakkauksissa. Koko ryhmä... Viro Ruotsi.... 589i 4845' 8:J4 553: 25 2i 355 02 38 94' 296 698 255 ' 922' 08! 2078 942 384 320209 2227 3908.2542 52947 4294 25284 342 624 2608 5363 2454 3037 64902 3883 2096 282 6 22 55 4 666 37564 2583 2776 36696 8675 4507 H9 450 75828 4730 59903 498560 22626 475649 36992 36927 42403 39903 5459 5 9854 ~ 36:;! 35475 668993 2992450 2382.657 658440 3435 90564 8033 92835 70368 03280 2872 603' 39976 29368 57857 20000 36627 4 078 597804 2438 Q 85987 240 24 242 24.4 245 246 248 250 25 252 Norja.... Tanska.... Saksa.... Alamaat.... ; Belgia.... sobritannia... Ranska... Espanja... Portugali.... talia.... Sveitsi.... Hollannin täntia P. A. Yhdysvallat... : Brasilia... ' Argentina.... Lihasta Ja eläin osista saatuja tuotteita kg Llhamehusteta tlvstettyjä soppla soljaa Ja kastk kelta... kg Tllvlstettyä inaltoa Ja kermaa.. '.... kg Norja... Saksa.......... Anjovista........ kg Ruotsi... Lohta... ':... kg 'j Kalaa muunlaista kg Ruotsi..... Tanska... Saksa............ Ranska..... talia..... Krapueläimiä... kg Ruotsi..... Saksa...... so britannia... ' P. A. Yhdysvallat.. Hedelmlä ja marjoja kg Ruotsi... Tanska.... Saksa.......... sobritannia... Ranska... Kettiökasveja... kg Tanska..... Saksa............ Ranska..... Sieniä... kg Ranska..... 75 289 7906 5603 2080 587 59 296 263 '.. 944: 486 769 8325') 259 3332 256 387 905 698 266 822 2842 2332 ' 435 37 775 808 843 3547 2029 2006 8049 502 78087 7645 7552 24249 670535 43 26 30405 88 40 39245 30 45 6829 485 202237 79544 980 4070 262 267 5 575 3508 67035 5282 37078 2000 88866 0762 25354 24047 2496 26248 7875 59522 54366 8046 323 '25206 5824 28846 55407 70632 69855
* Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~~~l Arvo ~:<; Arvo :> :: ~l ii'~ 3~ Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~c::: Ta v ar ~ aj i. paljous markoissa. ' e.... n:.. (t) en Quantite. Valeur ~~~!ä. t:l <:>... 0 Marchandises. Marchandises. Quantite'l Valeur ~ ~ J ~ <:> en marcs. 99 en marcs. '>$:. '>$:. '> '> 253 Slnappia... kg 2752 85907 268 Puuvillaa raakaa.. kg 95 468 4234348 sobritannia '..... 336 3453 Tanska..... 0732 9450 Ranska 2370. 79 Saksa............. 55505 320370 sobritanllia..... 2923 279828 243 247 Multa lajeja... kg 227 96682 249. 254 Ruotsi....... 55 004 269 S:n valkaistua vär: 255 Saksa. _.. _... 259 20500 jättyä tai kemlali Ranska......... 722 632 sestl puhdistettua. Saksa...... kg nvl 0493 V. Juomia. 27 Puuvillajätfeltä ja Koko ryhmä. _. _.. 202048 trassella... kg 30 08 223377 Viro.............. 580 Ruotsi... 4226 3862 0 Ruotsi... 800 Saksa... _. _ 2063 '035 Tallska........ 7985 sobritaimia..... 23699 74266 Saksa.... _ 0860 / sobritanllia... 0'0 275 Hamppua jätteitä Ranska...'... 70273 rohtimia ja täp Espanja... 00028 peltä tervaamat Portugali... ; 97 Q3 tornia... kg 25 8 6407 Ullkari.... 3 sobritannia..... 20000 54000 Argelltilla... 48 278 Kasvikunnasta saa 256 Väklvlllaa ynny 'tuja kehruualnekreissä. sia muunlaisia _. kg <280 2595 \ Ranska.... kg Saksa... _... 22720 6q8 549.. 936 20582 Alamaat....... 3200 96550 259 Viinejä tyn!yrelssä 280 Villaa lampaan.. kg 230 30 95323 alkoholipltolsiru Saksa... _.. _. _. den ollessa enin.. 543 686905 Belgia... 7834 305723 tään 4%. sobritannia.. ' 206948 095844 Ranska.... kg.. 2699 30420 28 S:n muunlaista... _ kg 206 95525 260 S:n 5:n alkoholipl Saksa..... 852 59000 toisuuden ollessa yli 35750 Espanja...... 882 00000 ja mungoa)... kg 8037 226652 Portugali... 808 9702 Tanska..... 2747 4307 Saksa... _... 0584 2852 < sobritannia..... 95 4 %:... leg 22350 35 ; 532 Ranska..........2387 58520 282 Tekov\llaa (shoddia 267 Klvennälsvesiä. kg 2739 0859 sobritannia...... 4706 63493 Saksa... 2676' 0659 28.4 Vlajätteitä... kg 52446 62 335...... Saksa _... _... 466 448078 sobritannia. _. _ 057 68964 285 Silkkiä. kehräärilätöntä jå silkki i Z3 Z8 8.00! jätfeltä. Viro... 60860 Saksa... kg 85 3267 Latvia... 77270 287 Lumppuja.... kg 704237 555977 Liettua.......... 327000 Viro...... 4739 60790 Ruotsi........... 697296 Latvia...... 48544 77270 Tanska... 30629 Liettua........ 678354 327000 Saksa.. ''... _... 425778 '.. Ruotsi... 5342 65848 Alamaat... _. _. _. 43830 Tanska... 0233 6000 Belgia.... 306498 Saksa... _.. 698237 390476 sobritannia........ 47838 Alamaat. _... _.. 788 40960 Ranska..... :... 40 talia... 300 270 274 Muita tähän ryh. P. A. Yhdysvallat...... 2400 276 277 maan kuuluvia Argentina.... 246 279 283 tavaroita... kg 50 2866 Australian Yhdysvallat 25 Saksa... _.. _.. 459 7753 257. Muita lajeja kg 43Q 4 788 26264 ~:~o' ~h::~~i.~~~~j.~.~ i
.' S~::Sl Taulu.' Tuonti. Jatkoa (Suite).. 2* Arvo ~:c: ;: :: :ll Arvo ~l!=::: Tavaralaji. paijous. markoissa.... l! t:_. Tavaralaji. Paljous. markoissa.... ~3' ~ 3 Er.Ei';:;!!: g. Marchandises. Quantite Valeur J5' ti ~ S Marchandises. Quantite. Valeur ~ ~ p en marcs. :: ~ P en marcs.. ' ~' X. Lankaa ja punon 32 Merseroltua sekä kotateoksla. i ruompelu ~ffektija fantasialankaa Koko ryhmä..... 4 ZOO 686 puuvillaista... kg 2 433 ;2 629.833 Viro...... 8260 Ruotsi... 782 8398 Latvia........... 2780 Tanska... 7369 749678 Ruotsi... ' 523749 Saksa... 20 82639 Norja... 8895 sobritapnia... 2796 495890 Tanska........... 2772 542 Ranska... 53 8628 Saksa... 70087 Sveitsi..... 32 36790 Alamaat... 8638 Belgia... 2786779 sobritannia... 22385869 33 Rihmaa pienem Ranska... 28099 ~ missä vählttäis Sveitsi kauppaan tarkoi 557279' tävalta..... 600 tetulssa pakkauk TscheckoSlovakia.. 250 sissa puuvillaista kg 8258 20630965 Viro 432 8230 Kiina... ' : 30....' P. A. yhdysvallat... 75725 Ruotsi........ 43044 36728! : Tanska......... 3767 92347! Saksa...... 22926 888283 Puuvlllalankaa yksi : Alamaat....' 6 3960 säikelstä: sobritannia... 060 '4 58080 28829 raakaa (valkalse : Ranska....... 302 77 438 matonta)... kg' 248i 222200 f Ruotsi..... 33 45000 sobritannia 45 68554 34 Kookoskuitulankaa... yksi tai kaksisäl ' : keistä 5 mm ohu 992 293 valkaistua värjä~ empaa... kg 294203 295 tyä tai painettua kg : 29528 Saksa..... 40693 292062 Ruotsi... 405 3000 Saksa... 3852 265064 36 37 Juutllankaa... kg 22950 38706.. Saksa... 5376 78250 S:o kaksl tai use sobritannia... 7280 304049 ampisäikeistä yh destl kerrattua: i 320 Paperlankaa kaksiraakaa (valkaise 296299 tai useamplsäikeis 87 J! maton ta)... kg 082 Ui!. tä 5 mm ohuem Saksa.... 98 423 paa sobritannia... 679. 063009 sobritannia.... kg 432 2!l00 300303 valkaistua värjät 32323 Slde ja purjelankaa tyä tai painettua kg 4258' 4339 sekä punontateok Ruotsi...... 0 34843 sia... kg 336 373 4965 E.20 Saksa..... 992 24043 Ruotsi.... 569 3740 sobritannia... 2255! 275028 Tanska....... 963 5493 Saksa..... 82854 469380 S:n kaksl tai useam i Alamaat...... 925 46978 plsäikelstä enem.. Belgia... 35433 828252 män kuin yhdesti ~ sobritannia.... 3683 586029. kerrattua: i 30307 raakaa (valkaise Hamppu pellava ja matonta) :... kg 4207 223237 muuta lankaa Ruotsi....... 34 47080 ' erikseen maintse Saksa... 399 38592 maton ta kasvi sobritannia 204 83250... ~ kunnasta saadulsta P. A. Yhdysvallat 453 5435 kehruualneksista valmistettua: 3083 valkaistua värjät 325. '326 yksisälkeistä raatyä tai painettua kg 56 2483 kaa (valkalsema Saksa..... 38 2300 tonta)... : kg J!l9 9700 sobritannia... 370 97723 Saksa... _... 200 7200
3* Taulu. Tuonti. Jatkoa' (Suite). ~~ ~~ :> l:: ::s Afvo. l $:> l:: ::s Arvo... ill c_. Ta varalaji. Paljous. markoissa. ~ill c ~ Tavaralaji. Paljous.. markoissa.!;jo ' :3 0; :::~~ ~ i(3~s Marchand.ises. Quantiti. Valeur ~'c.. 6 Marchandises. Quantiti. Valeur l::$:>.p' l:: P en marcs. en marcs.!b!b} 33 332 kaksi tai useampl tark oltetuissa paksäikeistä raakaa kauksissa... kg 6978 287 360 (valkaisemaonta) kg 2756 366078'. Ruotsi... 3223 89962 Ruotsi.... t 2 40522 Tl!nska... 74 78633 Saksa... '.... 28 2606 Saksa... ' 2759 46723 56 32950 Ranska........ 58 97533 sobritannia....' Sveitsi.......... 657 39589 334 335 s:n valkaistua värjäftyä fal pai 349 muunlaista... kg 25! netfua... kg 263 36(J 533 283005 Ruotsi... Ruotsi... 67 8683... 966 77 027 Saksa... 868. 74555 sobritannia........ 072 27856 Belgia..... 97 38967. sobritannia 3 400 337 rihmaa pienem Ranska....' 39 24000 missä vählttäls Sveitsi...... 4 2700 kauppaan tarkoitetuissa pakkauk sissa... kg 4784 350 669 Ruotsi...... 324 8004 sobritannia..... 336 62368.... '.. X. Kankaita. Koko ryhmä... 29787'363 Viro... 2045 52 Vlalankaa: Latvia... 400 338 339 ykslsälkeis tä 'raa Ruotsi... 6473899 kaa (valkaisema Norja... 593454 tonta)... kg 3008 256560 Tanska... 4365920 Saksa...'.. '. '.. 770 400 Saksa... 25926008 sobritannia.'..... 2238 4560 Alamaat... 94734 Belgia.... 28472 342. 34:: kaksi. tai useam sobritannia.' ' 29049075 pisäikelstä raa Ranska... 6893285! kaa (valkaisema talia... 53760 tonta)..... kg 8046 238679 Sveitsi... i 566348 Saksa... 320 548670 tävalta... 8340! Belgia...... 2058 4377 TscheckoSlovakia.. ' 58662 344 345 s:n sobritannia..... 2 i48 943370 Muut Kaukasian maat 25750 Sveitsi... 457 88200 Kiina... P. A. Yhdysvallat.. 23 6600 Japani... 000 valkaistua. 2420 Britti!. täntir... 390 Kanada... 54 P. A. Yhdysvallat... 3294679 värjättyä tai painettua... kg 2432 2332724 Ruotsi... 70 7980 Puuvilakankaita : Saksa........ 292 2034 350 konehuopaa teh Belgia..... 266 478382 das tarpeisiin... kg 263 659079 sobritannia.. 5730 634356 Ruotsi..... 263 24379 Saksa..... 32 2052 346 ' pienemmissä vä sobritannia... 7888 42488 hlttäiskauppaan tarkoitetuissa pak 35 purjekangasta kauksissa... kg 7427 95038 valkalsematonta Ja Ruotsi...... 320 452803 värjäämätöntä Saksa.... 209 79249 sobritannia kg 4567 25600 sobritannia........ 203 278897... 347 Effekti ja fantasia felblä nukkaverlank!la villaista kg 45 508J kaa (plyyslä) ja ' samettla sekä. sa Silkkiä kehrättyä: mdln ja nukka 348 pienemmissä vä veranlaa tuis!a hlttäiskauppaan ' kankaita:
.. P Taulu. Tuonti. Jatkoa (SuiteJ. ~~ i.. Arvo ~~ i Arvo $:> :: :: 4 $:> :: :: ' Tavaralaji: Paljous. markoissa. ~::! s:::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~ 3 ~... ~ 3 ' z.~~~ Marclzandises. Quantile. Valeilr ~.' ro ~ Marclzandises. Quantite.. Valeur :: 99 t:> C en marcs. ;;; (30 ~. ' en marcs. :o~. ~ 353 valkalstuja vär 367 370 kappaleiksi sovi jälty)ä tåi pai tettu)a... kg 338 23 622 nettu)a... kg 4 775 2985667 Tanska 80 280 Ruotsi... 96.9 267592... Saksa... 70 88353 Tanska... 8856 69904 Ranska... '. 69 8650 Saksa... 2325 460599 sobritannia. 2622 557940 KOOkoskuiduista ja i 354 kappaleiksi so \ kookoslangll!lta ku vitettuja... kg 865 06930 dottuja kankaita: Ruotsi... 393 4862 37 matto kankaita se Tanska... 250 4228 kä mattoja... <g i 758 50 52 Saksa... 22 6455 Tanska... 4640 6734 Saksa;... 8439 24099 erikseen malnit Alamaat... 430 85409 semattomiajolden koko pln taala ku 372 muunlaisia... kg 880 38000 donnaltaan on samanlaatulnen: Tanska... 325 4000 355 359 valkaisematto Saksa... 555 24000 362 mia Ja värjäämättömlä.... kg 44697 2207446 Juutlkankalta: Viro........ 42592 98329 374 säkkl tai kääre Ruotsi... 97 6750 kankaita valkaise sobritannia. 88 98065 mattomla värjää mättömiä liimaa 356 357 valkaistuja. vär i inattomla... kg 36460 5482 360 363 jättyjä tai pai Saksa... 6502 74545 netluja... kg 233 758 27563933 sobritannia... 29364 44024 Ruotsi... 2776 73647. P. A. Yhdysvallat 90 9345 Norja... 233 26525 Tanska... 23 2275378 Saksa... 8553 87675.. 373 375 i muunlaisia... <g 7042 893 2H sobritannia. 85002 09328 Tanska... 982 5980 Ranska... 2476 33598 Saksa... 288 7725 Sveitsi... 98 66035 sobritannia... 4772 4576 P. A. Yhdysv. 2399 5432 376378 Paperi kankaita... kg 2844 8762 358 36 i kappaleiksi sovl Saksa... 2308 722 364 teftuja... kg 365;) 459286 Ruotsi 84 243S... i ) Tanska... 35 3340 Hamppu pellava ja Saksa..... : 295 33749 multa erikseen sobritannia. i 64 60432 malnitsemattomls P. A. Yhdysv. 278 2240 ta kasvikunnasta saaduista kehruuerikseen mainltse aineksisla kudottumattomia muun ja kankaita: laisla myös kuo 379 satulavyökangasta sllnkudottuja: kakslniitistä val 365 vajkalsematto kaisematonta ja mla ja värjää värjäämätöntä.. kg 538 ;;48 90 mättömiä.... kg i 75 3250 Saksa... 4944 7 26 sobritannia... 300 000 366 369 valkaistuja värjä ttyjä tai pai.' nettuja... kg 29043 483 607 38 samettaja nukka Ruotsi... 968 249647 verkaa (plyyslä) ~ Tanska... 9244 45468 sekä sametln ja Saksa... 4087 69369 _tukkaveran laatui sobritannia. 408 808676 sia kankaita. Ranska.... 2293 90638 Tanska... kg 60 2000..
Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~~' '~ i :> : :l'l Arvo ;:;::ll l Arvo ~~ c _. Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~::! c =: T a v a ra a j i. Paljous. markoissa. ~ '. 3 ;;;... '.3' a () ~ Marchandises. Quantitt!. Valeur os' t3 å g. Marchandises. Quantite. Valeur o.c:> a 0 : ~. :. en marcs. en marcs.!!~ 384 muunlaisia jol samettia ja nuk den koko pintaala kaverkaa (plyyslä) kudonnaltaan on sekä sametln ja. samanlaatulnen. nukkaveranlaa Saksa... kg. 4 \ 4342 tuisla kankaita: 406 kappaleiksi sovl 385 388 muunlaisia val tettuja... kg 827 25273 39 kaisemattomla ja Tanska... 3 58985 / värjäämättömlä.. kg 4 73956 Saksa.... 00 399 66238 S.aksa... 00 040 70099 sobritannia. 296 90000 386 389 s:n valkalstuja 392 395 värjätlyjä tai' palnettuja... kg 968 54 30 Saksa... 864 32530. sobritannia... 7 4880 407 muunlaisia... kg 787 683084 Tanska 2809 640407 Saksa.... ~. 793 63205 sobritannia.. 048 30832 4Q8 pukukankata.. kg 229 4887 Tanska...... 238 2750 387 390 s:n kappaleiksi so Saksa... 3 82590 396 vitettuja... kg 404 52957 sobritannia... l' 940 27837 Tanska... 393 50932 40942 muunlaisia kan 397 398 muunlaisia erlk kaita sekä viljaseen mainitsema t huopaa vanutettornia myös kuo tua ku tomatonta kg 367 707 59577664 sllnkudouuja... kg 73 057 Viro..... 232 3474 Ruotsi..... 2777 5475927 Villa kankaita sekä Tanska..... 69823 252695 huopaa: Saksa... :.... 89072 5074086 399 huopaa naudan Belgia..... 34 2753 karvolsta vanutet sobritannia..... 72 70 9850 tua kutomatonta kg. 2.33 77378 Ranska..... 2380 84488 Ruotsi... 76 3393 talia.... 343 536525 Saksa.... 2057 63980 Sveitsi... 9 2837 TscheckoSlovakia 526 57662 400 konehuopaa P. A. Yhdysvallat 224 40746... kg 53264 834823 Ruotsi... 73'39 98580 43 Jouhlsta tai muista Norja..... 3524 542965 eläinkarvolsta pait Saksa..... 26770 2704222 si villasta kudot sobritannia... 4076 858265 tuja kankaita. 'kg 2820 435 8.i Ranska... 640 8878 Saksa..... 223 327985 Sveitsi...... 83 2687 sobritannia.... 49 2850 P. A. Yhdysvallat 0782 2934226 P.. A. Yhdysvallat.. 458 79700 '40 puserrusvaatetta. Silkklkankalta: Saksa... kg 882 88287 44 45 felblä nukkaver'kaa (plyyslä) ja sametmattoja solmlttuja kg 668 260 785 tfa...... kg 2208 757632 402 403 Viro... 59 20400 Ruotsi... 6 2343 Tanska... 32 40335 Tanska... 202 36786 Ranska 40 g3600 Saksa..... 57 394806...... Muut Kaukas. maat 32 25i50 sobritannia..... 34 5978 Ranska... 235 072599 404 s:n nukkaveriln Sveitsi... 5 4050 (plyysln) laatulsia solmlamatto 46. 47 muita lajeja komia...... kg 3043 469368 kosllkkislä... kg 295 3527522 Tanska..... 270 35469 Ruotsi....' 753 7 Q86 944 Saksa... '.. 793 02249 Tanska... 462 26938 Saksa..... 372. 54474 405 s:n~ muunlaisia.. kg 24 2097 sobritannia 0 '.. 260 229800 Saksa... 234 9357 Ranska... 949 3238'470
Taulu. Tuonti.' Jatkoa (Suite). 6* ~<: ~<: Arvo Arvo i:) :: :ll! i:) :: :l l a:~ S ~ T a v a r ala j i. Paljous. markoissa. ::t~s::= Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~ 3 ;::~(D(/) Marchandises. Quantite. Quantitt. ~'Q? 9 Valeur ~ ti å S Marchandises: Valeur en marcs. ~ :.' en marcs.!'>~. ~ Sveitsi... kg 264 436873 422 423 vlllalsla.. '.... kg 635 9093 tävalta..... 6 7623 Saksa.... 46 3662 P. A. Yhdysvallat.. 20 24428 sobritannia...... 477 5030 48. 49 s:o puollsilkkislä kg S 948 64655 424 kokosllkkislä... kg 4464 4.~04 243 Ruotsi..... 52 8563 Ruotsi.......... 78 8944 Tanska... 670 329528 Norja... 7 20400 Saksa... '.'...... 6R6 738464 Tanska..... 65 43934 Ranska..... 004 346779 Saksa... 2436.924 37 Sveitsi..... 20. 4766 Ranska... 32 3426 P. A. Yhdysvallat.. 30 7562 talia..... 246 33070 Sveitsi.......... 94 74 45 X. Sekalaisia kutomateolllsuustavaroita. 425 puollsllkkislä... kg 924 832850 Ruotsi..... 22 600 Koko ryhmä... 75 zoa 06 Tan'ska...... 59 02044 Venäjä... 480 Saksa... 520 65592 Viro... 4036 Ranska...... 62 33208 Latvia... 63630 Sveitsi..... 57 68.746 Puola... 33400 Ruotsi... 506349 Pitsejä. pltslkankalta. Norja... _. 22630 ja tylllä: Tanska... 7425932 puuvillasta ja Saksa... 29 R022 muista erikseen Alamaat... :. 65696 mahti tsemattomis Belgia.... 4074 ta kasvikunnasta sobritann ia... 5683308 saadulsta kehruu Ranska... 822557 aineksista valmis Monaco... 50 teftu)a: talia... 95850 426 lankauudinkan Sveitsi... 755255 gasta.... kg '056 92602 tävalta... 408520 Tanska... 40 6536 Unkari... 3775 Saksa... 944 65959 TscheckoSlovakia.. 240929 Kreikka... 30 427 muunlaisia... kg 446 05 34 Egypti... 360 Ruotsi... 28 8850 Kiina.'... 33 Tanska... 89 5839 Japani.... '.'... 300 Saksa... 884 63500 86 90095 i Britti!. täntia... 325 sobritan!ia.. Kanada...... ' 792 Ranska... 233 288547 P. A. yhdysvallat... 966 3 Sveitsi... 25 6250 Australian Yhdysvallat 5 428 pellavalsia... kg 9 /966 Nauhoja punoksia Saksa... 9 496 ja punoteoksla: puuvll8sta ja muis 429 villalsia...... kg 2 925 ta kasvikunnasta saaduista kebtuu 430 sllkklslä... kg 42 673 966 aineksista yalmls Ruotsi '.... 2 2223 ~ tettuja: Tanska...... 46 52963 420 felbl nukka Saksa........ 39 252427 ' verka (plyysl) sobritannia...... 30 26525 ja 8metti... kg 305 86930 Ranska.'.'... 90 30070 Tanska... 26 2922 Sveitsi...... 4 9685 Saksa... 268 72728 Sukanku tomateoksht: 42 muunlaisia... kg 4660 225697 puuvillasta ja muls Ruotsi...... 483 25863 ta kasvikunnasta Tanska..... 868 6379 saaduista kehruu Saksa... 9029 07843 ainekssta valms sobritannia.... 4088 724953 tettu)a: Ranska...'... 63 5803 43 metritavaraa.. kg 273 244 Sveitsi... 275 Saksa... 65 4858
.. 7* Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~<: '):: Olo) Arvo ~~Ol Arvo Tavaralaji. Paljous. markoissll. ;:; :j Tavllralaji. Pllljous. markoissa. ~~ å ~ ~ 3 ~ g.~' ~ S Marchandises. Quantite. Valellr..5' ci ~ S Marclzandises. Quantite. Valellr ::~ S:> :: 0 en marcs. ' ~. \ en marcs. ~'. ' 432. alusvaatteita. kg 3 986 7S 78 443. muunlaisia... kg 738 065 873 Tanska...... 584 785 Ruotsi.... 50 08028 Saksa...'..... 375 65057 Tanska....... 69 68842 P. A. Yhdysv... 56 8672 Saksa... 36 70063 Ranska...... 37 004 Viro '0 468 5420 Puola..... 24 0000 puollsilkki.lä: 433 sukkia.... kg 50939 7987094 Sveitsi...... 94 73875 Ruotsi...... 5380 756023 445 sukkia ja käsi Tanska... 28784 4 0'.l 88 neltä....... kg 456 73257 Saksa..... 354 2894463 Ruotsi..... 84 60695 P. A. Vhdysv... 596 244570 Tanska 494 250583..... Sal(s~..... 629 322936 434 kiisineitä.... ~g 25930 452830 Ranska...... 7 660 latvia..... 663 46880 talia..... 8 005 Ruotsi...... 244 395356 Sveitsi..... 40 900 Tanska.... 9253 30 44 P. A. Yhdysv... 73 39249 Saksa.... 3553 2770605 4'6 muunlaisia... kg 784 26403 435 muunlaisia... kg 982 79 739 Saksa..... 704 240749 Ruotsi '..... 39 4996 sobritannia. 5 060 Tanska...... 63 3582 Saksa.... 856 4870 Kankaita ja muita vlllaisia: kehruutavaroita kau 8ua sisältäviä: 436 metri/avaraa.. kg 40.9.39 672 447 kokonaan tai osak Tanska...... 2848 222588 sl silkklslä... kg. &4 324 Saksa... :... 228 5204 Snksa..... 65 8405 ~ansl<a......... 2 0000 437 alusvaatteita. kg 392 2003JO Tanska...... 673 7848 448 nmista kehruual Saksa..... 62 0778 neksista valmistettuja....... kg 7245 7V4 0~6 438 sukkia Ruotsi... 266 6969... kg 9/92 2007 437 Tanska... '.'... 63 794462 Ruotsi 00 247284........ Saksa... 9574 800870 Tanska.... 332 702703... sobritannia... 73 20080 Saksa..... 4258 84882.. talia.......... 33 0500 sobritannia 525 34437... Sveitsi.... 5 20390 P. A. Yhdysv... 555 72 785.. P. A. Yhdysvallat 370 2285 439 käsineitä... kg 4496 87 2rO Kankaita ja muita Ruotsi... 38 35235 ke hruuta varoita Tanska...... 43 22704 vedenpitäviä Saksa..... 290 67063 muulla massalla kuin kaulsulla 440. muunlaisia. kg '3524 862 257 pää)' s leftyjä ver Ruotsi...... 782 45479 nissattuja tai lakat Tanska...... 236 62255 tuja: Saksa..... 98 489090 449 kirjansitojanvan sobritannia... 345 9433 tefta sekä vlimeis Ranska...... 95 39097 telfyä kangasta.. P. A. Yhdysv... 20 23524 (abelvaatetta). kg 03.98 67203.; Tanska.... 246 2845 kokosilkkisiä: Saksa..... 906 548277 44 metrltavaraa.. 'kg 76 70600 sobritannia...... 35 94985 Saksa..... 27 0630 Ranska...... 43 5500Q 450 vahakangasta. kg 859 66654 Tanska...... 48 3639 442 sukkia ja kisi Saksa... '.... 4523 22996 neitä........ kg '3 8669 sobri lannia...... 5246 306698 Saksa..... 30 7508 P. A. Yhdysvallat.. 564 06083 Ulkomaan kauppa /92/... 3*
8* Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). ::::;.<: Arvo ~<: Arvo : l:: ::l : l:: ::l ~3!::=: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ::::3!: :=: Tavaralaji. Paljous. markoissa.... '. 3 ~ ::::;'.3 e:: J:; ti å 0 Marchandises. Quantite. Valeur.s.~ å 0 Marchandises.. Quantite. Valeur l::.' en marcs. l::;:.' el marcs.!>!}!>. 45 mattoja... kg 4 6 369329 464 kokonaan tai Ruotsi.......... 298 368 osaksi sllkkislä kg 8088 Tanska...... 049 80273 Ranska.... 7 0075 Saksa... 39667 939544 465 muunlaisia... kg 00 59739 sobritannia... 8907 200690 Saksa.... 43 2259 Ranska... 34 9250 453 kiilloitilsvaatetta (smirkeli y. m.) kg 3996 89245 466 kokosilkklsistä Saksa... 346 72 92 kehruutavarolsta P. A. Yhdysvallat 54 685 valmistettuja... kg 447 558739 Ruotsi'... 4 '590 454. 455 mu.unlaisia... kg 998 6905 Tanska... 7 7675 Saksa.... 277 2253 Saksa..... 24 287439 sobritannia... 626 490 Ranska... 35 05930... 456 Presennlnkejä kg 543 575 740 P. A. Yhdysvallat 6 24005 Latvia..... 640 2500 467 puolisilkklslstä Saksa..... 30 53604 kehruutavaroista sobritannia...... 964 499222 valmistettuja... kg 522 24 845 P. A. Yhdysvallat.. 59 044 Ruotsi.... 4 546 Saksa..... 39 06498 457 Purjeita tehtoja ja sobritannia...... 34 9674 ulkokaihtlmia.. kg 656 9940 Ranska..... 8 060 Viro...... 97. 700 Ruotsi... 69 3650 villalslsta kehruu sobritanriia... tavaroista valmis... 67 38099 P. A. Yhdysvallat.. 88 45000 tettuja: 468 koruompeluksllla 458. 459 Säkkejä... kg 4632 30880 tai pltselllä koris sobritannia...... 4486 30378 tettuja sekä sellaisella vuorilla 460 Pöytälinoja hulveja rlnnusuepeellä y.m. pallistetiuja tai muulla koristai reunustetiuja tuksella varusteoksia ilman muu teuuja; jossa on ta ompelutyötä.. kg 966 305408 silkkiä... kg 38 23 8 Ruotsi... 35 32856 Ruotsi..... 47 60824 Tanska...... 7398' 35908 Saksa.... 238 2769 Saksa...'.... 6404. 966097 Ranska..... 30 2420 sobritannia...... 536 640758 muunlaisia... Ranska....' 39 24359 469 kg 4208 993676 P. A. Yhdysvallat.. 92 0694 Ruotsi... 85 57898 Tanska...... 046 25599 46 Koruompeluksia... kg 844 4598907 Saksa..... 26 344058 Ruotsi...... 527 9823. sobritannia.... 782 205902 Tanska... 2689 40864 Ranska.... 67 8645 Saksa..... 5473 948832 P. A. Yhdysv. 846 0749 sobritannia..... 76 435g6 muista kehruutava Ranska...... 37 2099 roista valmistettuja: Sveitsi..... 3007 300037 470 koruompeluksi! tävalta.......... 6 5879 la tai pitseillä ko 462. 463 Kureliivejä... kg.. 946 007 90S rlstettuja sekä Ruotsi.... 628 364073 sellaisella vuori!.. Tanska...... 285 39900 la rinnusliepeel Saksa..... 350 98440 lä tai' muulla ko Belgia... 609 378907 rlstuksella va Ranska... 72 26655 rustettuja jossa on silkkiä... kg 968 593030 Vaatteita ja muita om Ruotsi... 66 70400 peluksla erikseen Tanska...... 87 48558 mainitsemauomia : Saksa... 478 2362 pltseistä pltslkan Ranska...... 98 52620 kaasta tai tyllistä Sveitsi...... 5 3300 valmistettuja: tävalta..... 5 37725
9* Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~<: Arvo ~<: :)::::S Arvo ~ :):: ::s ~ ij.~ c:: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ::::~ 3:: Tavaralaji. Paljous. markoissa.... ~ 3.. ~ ~~ (t) ~ ~. ti ~ S Marchandises. Quantite. Valeur ~. c... * Marclzandises. Quantite. Valeur ::~?' :: en marcs. P 9 ~~ en marcs. ~~. ~ 47 muunlaisia... kg 8422 448427' muunlaisia Ruotsi...... 26 44'783 silkinsekaisesta ai Tanska...... 2435 430627 neesta valmlstet Saksa..... 2639 538239 luja: Alamaat... 7 366 vaatettamatto 480 sobritannia.... 684 22458 mla.... kpl. 22 22265 tävalta...... 370 86677 Ruotsi..... 76 2385 P. A. Yhdysv... 97 5574 Tanska..... 46 3069 Saksa..... 825 6994 472 Yaatteita ja multa Ranska. o.. 63 2700 ompeluksla erikseen malnitsemat 48 vaatetettuja tai tomla kaulsua sl verhottuja... kpl. 426 9 23~ sältävistä veden Ruotsi..... 69 32360 pltävlstä muulla Saksa..... 34 288 massalla kuin Ranska... 65 23605 kautsulla päällys tetylstä vernlssas:n muusta alneestulsta tai la katulsta kehruutavarolsta valmistettuja vaatettamatfomla: ta valmistettuja kg 76964 0990877 482 huopa... kpl. 5053 279 23 Viro.... 97 5000 Ruotsi..... 224 5865 Ruotsi..... 73 3507.. Tanska... 744 34885 Norja... 554 64870 Saksa... 402 22753 Tanska.... 22428 334607.. ~... Saksa..... 876 230685 sobritannia...... 49596 768093 483 mu uniaisin... kpl. 0502 670 820 P. A. Yhdysvallat.. 36 4922 Ruotsi.. 266 7474 Tanska....... 46 03074 Saksa... 440 2762 Sänkyvaaltelta:.. 473 päällinen koko tai sobritannia... 892 7 000 puolisllkklnen Ranska... kg 3 065.. 433 45680.. s:n s:n vaatetel 474 päällinen muun tuja tai verhottuja: lainen...!cg 650 38358 484 huopa.... kpl. 43608 3809 088 Ruotsi...... 8 0320 Ruotsi.... 3703 5086 Saksa..... 454 25823 Tanska... 3236 25764 Saksa..... 8084 528572 476 Housunkannattimla kg 897 774588 sobritannia.... 647 80757 Tanska.... 26 37463 Ranska..... 02 25424 Saksa...... 7624 62399 talia........ 5303 55825.... tävalta..... 2473 250654 Yöltä sukkanauhoja ' 485 muuniaisin... k pl. 4. 6 36 664 hameen Ja hlhan Ruotsi... kannattlmia y.m.s... 580 29473 Tanska... kehruualnekslsta.. 36 25007 Saksa... valmistettuja tava.. 2609 4444 sobritannia.. rolta: 2256 53568 Ranska... 477 silklstä tai kullan.. 52 570 kehrääjän teoksista talia..... 69 74550 valmistettuja.. kg 38 00032 486 Hatunteelmiä huo Saksa......... 306 9672 vasta valmistettuja kpl. 845 809552 Saksa... 2496 549235 478 muunlalsljl.... kg 36 309034 sobritannia..... 24 24478 Ruotsi..... 486 30606 TscheckoSlovakia.. 467 2280 Tanska..... 429 42266 Saksa...... 278 232976 487 Lakkeja ommetuja kpi. 8795 659383 Ruotsi...... 3375 29072 Hattuja: Tanska..... 3959 234 479 kukilla tai sulla Saksa....... 98 6409 koristettu Ja. kpl. 45 3635 sobritannia..... 9449 344093..
20* Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). S~:ll Arvo ~~:ll Arvo ~~ C_. Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~ c = Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~: 3 6>...~. 3 ~.Ei' ~ ~ ~ Marchandises. Quantite. Valeur ~.~ ~ 0 Marchandises. Quantite. Valeur ;:!' 9 en marcs. ::~! en marcs. ~ ~. ~!>~ 488 Sateen ja..... palvan varjoja koko tai X. Puuta varoita ja puollsilkklsiä... kpl. 86 0798 puuteoksia. Saksa...... 82 065 Koko ryhmä... 75 W Viro... 6420 489 S:n muunlaisia... kpl. 249 58690 Latvia... 22680 Saksa... 25 57352 Puola...... 99200 Ruotsi... 2088605 verkkoja Norja...... 880 490 49... kg 7520 987 287 Tanska... 546468 Saksa... 586 825487 Saksa.. '...... 375332 Alamaat..... 650 50000 Danzig.... 663978 sobritannia.... 54 800 Alamaat..... 070 Belgia...... 2085 492 Lampun 'ja kynt sobritannia...... 38388 tilänsydämlä.... kg ] 234 727 Ranska... 09429 Saksa...... 29 7047 Espanja... 575 talia... 660. Sveitsi 5305...... 493 Käyttö ja kuljetus tävalta... 2000 hihnoja.... kg 43086 2788929 TscheckoSlovakia... 225 Puola... 3706 23400 Britti!. tä ntia... 600 Ruotsi..... 420 22883 P. A Yhdysvallat... 59698 Norja... 97 2073 Tanska...... 562 59478 Saksa..... 2736 4 625 Puutii jalostama sobritannia.. 24675 245562 tonta: 500 tammi.;.... kg 54558 34 600 Saksa... 494 Letkuja... kg 0238 486928.. 00659 73500 Danzig... TanSka'... 330 ' 29800.. 444922 26800 Saiesa... 9659 428699 sobritannia... 2 2625 50 muunlaista... kg 2949 36353 495 Multa teknillisiä ta P. A. Yhdysvallat varoita erikseen mainitsemattomia kg 50 296665 Ruotsi... 276 4777 Puutavaraa sahat.. Tanska 0.0 98 4009 tua vähintään 7.. Saksa... 2939 20362 mm:n paksuista: sobritannia... 664 2998 503 mänty kuusl.. koivu ja haapa Saksa... 9949 292896 sobritannia..... 6800 3500 400 6060 puista... '. kg 67 52530 Kehruuteoksla jol ' sobritannia..... 550 52000 hln on käytetty hienompia metallilankoja sekä kullankehrääjänteoksla: 496 kullankehrääjänlankaa kg 92 2480 504 jalava punapyökkl ja leppä puista... kg 42606 35006 Ruotsi... 0236 99626 Saksa..... l' 4020 2700... Danzig 28350 22680.. Saksa... 80 936... 505 tammipuista... ' kg 375005 48 006 497 helyjä sekä kilta Latvia..... 925 204000 ja hopeakultukieh : Saksa.... '... 33542 65576 kuroita... kg 3 7984 Danzig...... 246363 96503 Saksa...... 29 657.. )06 507 muunlaista '... kg 347 279 85 609 498 kankaita nauhoja.ruotsi..... 294688 702550 punoteoksia y. m. kg 383 29 474 Tanska... 6300 4878 Saksa...... 349 26632 Saksa. ''..... 629 7042 Ranska... 3 2520 Danzig.... 30000 29920
0 kg 0 0 0 kg kg kg ' kg 0 kg.. 0 0 kg.. 0 0 kg [ 0 <~. 2* Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~~ :! : :: Arvo ~~Q Arvo...j...jo Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~ Tav.aralaji. Paljous. markoissa. ~~ å ~ s:::::: _ a ' ~.~ ~ S Marchandises. Quantitt!. Valeur.t:i' C3 ~ 8 Marchandises. Quantitt!. Valeur : :>..!' en marcs. :!!> en marcs. ~.! ' Viilu '(foneeri) le 53 Teoksia erikseen' vyjä alle 7 mm:n maintsemattomia paksuisia sekä n.s. sorvattuja tai soiliimalautoja: keiksi ja pyöreiksi kg 50 tammipuisia... kg 2959 6357 jyrsittyjä.... 557 78070 R.uotsi..... 4630 62450 Tanska...... 496 2978 Saksa. :... o... 8070 60067 Saksa..... 5020 64972 i Danzig... 689 4000 '. 533 535 Kehyksiä. 5 pähkinäpuisia.. kg 2740 47400. Saksa... 0 257 587 R.uotsi..... 2700 46000 Huonekaluja: pronssatfuja kullattuja tai hopeoi 52 muunlaisia.. 0 4.95 82269 R.uotsi....... 205 3560 tuja sekä koru Tanska......... 362 300 leikkauksilla tai Saksa... 940 7309 upokkeilla varus. P. A. Yhdysvallat 688 2200 tettuja: 536 täytettyjä 5658 Puolivalmisteita ilman päällistä kg 702 26435 erikseen mainitse Saksa... 677 9775 t:nattomia...!<g 42 803 32353 Saksa... 2783 3978 537 s:n päällisellisiä kg 26 23250 Danzig...... 39985 93000 Saksa... 27 2300 59 520 Varsia 0.. Saksa... 0 255 206 538 muunlaisia. 0 837 29267. 244 20372 R.uotsi... 529 20502 52 HarJapuutee!miä la petsattuja kiilloipiolta sekä malleja tettuja vahattuja Ja muotteja teol tai lakattu/a tai.. isuustarkoitukslin.. milloin pinta on aiottuja.. muulla samanlai 0 2363 7362 Saksa..... 2240 64502 sella tavalla valmistettu: 540 ilman päälllstä kg 05 4 07 522 Lestejä pakotuspuita Ja puuken Saksa '... 0 092 377 gänpohjla... kg 2609 430 77 54 542 muunlaisia... kg 299 4403 Saksa... 0 25970 42932 R.uotsi... 09 2000 Saksa..... 970 28733 524 Vaunun.. ja muita pyöriä kumiren maalattuja tai kaattomla... kg 368 30600 543<;45. öljyttyjä: 527 363. 43056 550 55 Saksa... 0.3 095 42204 Puolla (bobilneja) 0 556 55624. Saksa..... 555 55502 552 Jääkaappeja. Saksa.. 0 2395 2400 528 Muita kutomateollisuuteen aiottuja Valmiita puusepänkoneenosia ja llli teoksia erikseen den puisia teelmiä kg 92 26225 mainitsemattomia: Saksa... 0 804 695 paino enintään 2 kg kappaleelta R.uo~si...... 3600 29950 547 548 täytettyj ä 0 529!(ävelykeppej ä...!<g 53 54670. netto: Saksa..... 403 38433 553 pronssa ttuja tävalta....... 96 5000 kullattuja tai ho.:.'... peoltuja sekä ko ~ 530 Keppejä muunlaisia ruleikkauksila sekä sateen. ja tai upokkeilla pälvänvarjonvarsia kg 28 2785 varustett.uja.. kg 367 5487 sobritannia... 895 20000 o. :.. Saksa.. '... 22 36790
22* Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suitr). ~~ Arvo ~~ Arvo :>!:: :::ll :>!:: :::ll ~~ ~ Tavaralaji. Paljous. markoissa. ::::;! = Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~ ~~ CJ) ~f';). ~ J:i'a ~ 0 Marchandises. Quantite. Valeur ~.~ a: 0 Marchandises. Quantite. Valeur ;:: P!:: en marcs. p en marcs. ~~ ~~ 554 petsattuja kill 0ltettuJa vahat. XV. Puunkuorta tuja lakattuja ruokoa oksia y. m. s. niaalattuja tai ja niistä valmistettuja 0 öljyttyjä.... kg 480 682049 teoksia. Tanska...... 4352 339063 Saksa... 5392 234403 Koko ryhmä..... JJ 796 ~anska...... 373 89565 Viro... 43898 Ruotsi... 23645 555 muunlaisia... kg 458 98426 Norja:...'... 55982 Saksa... 4045 89788 Tanska... 294302 Saksa... 33 745 paino yli Z kg:n Alamaat... 22505 kappaleella netto: Belgia... 56706 556 pronssattuja sobritannia... 850747 kullattuja ta Ranska... 32776 hopeotuja sekä talia... 809 korulelkkauksll Sveitsi... 25 la tai u pokkellla Algieri... 38466 varustettuja.. kg 29 0808 P. A. Yhdysvallat... 60 Saksa..... 990 0003 Brasilia... 23970 Argentina... 7944 557 petsattu)a killloltettuja vaha 563 Korkkikaarnaa. ttuja ta lakat Saksa... kg 427 3360 tuja tai milloin pinta on muulla 568 Möhkäleitä laaftoja samanlaisella ta y. m. s. karkeamvalla valmstettu kg 0205 252002 pia korkklkarlke Ruotsi... 576 0209 teoksia Joissa on Saksa..... 8780 200684 asfalttia tai muuta Ranska..... 00 895 sideainetta... kg 2543 4329 P. A. Yhdysv. 34 5020 Saksa..... 2437 2887 558 maalattuja tai Korkklteoksla erlköljyttyjä... kg 349 6272 seen malnltsemat Saksa... 3029 592 torna: 569 pullontulppla hemuunlaisia: lattomla... kg 494 2326 559 mänty kuu Saksa... 47 72&4 sl pyökkl <olvu tai 570 572 muunlaisia... kg 437 J.'j 05 leppäpuusta _ Saksa..... 435 4865 valmistettuja kg 423 4292 Ruotsi.... 503 4063 Ruokoja: Saksa... 6333 72 954 573 bambu... kg 0045 7940 Tanska... 4987 5405 560 musta pu. Brasilia...... 5000 23970 lajeista valmistettuja.. kg 905 37207 574 rottlnkia... kg 6096 78645 Saksa... 897 37087 Ruotsi........ 4083 32664 Saksa....' 627 4797 Tynnyrlntekljänteoksla: 575577 muunlasia... kg 368 70760 56 562 drlttellnklmplä Saksa... 666 48334 pyökklpulsla... kg 399248 064565 Alamaat..... 7000 22356 Puola... 32240 99200 Tanska... 3007 8300 578 Oksia erikseen mal Saksa... 336873 846825 nltsemattomla ja Juuria... kg 5656 33756 523 525 Multa tähän ryh Tanska... 73 7690 532 mään kuuluvia ta Saksa... 9373 4308 var~lta... kg 5642 5948 Alamaat... 3096 69930
23* Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~<: Arvo ::t<: Arvo \:>!:: ::l l \:>!:: ::ll ~:! s::::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ::t:! s:: ::: Tavaralaji. Paljous. markoissa.... '. 3 ~ Quantite. ~ 3 ~ a a: 0 Marchandises. Valeur ~.~ a: ~ Marchandises. Quantite. Valeur!::;:. 9 en marcs.!:: ;:. 99 en marcs.!b. ' 579 Ruohoja nlinlä 0 Parkltusuuttelta: kla lastuja kul 596 kvebracho:... kg 454 45 49925 tuja y. m. palml Viro...... 697 43898 kolmlseen tai har Saksa... 50980 33409 jantekoon tarkoi Argentina..... 395774 7944 tettuja kasvlalnei ta erikseen mai 597 kateku... kg 34fH 3244 nltsemattomla. S'aksa... valmistamattomia kg.. 898 6604 9737 242 740' Norja... 3037 29442 Tanska... 23 8502 598 mlmosankuori.. kg 49845 76792 Saksa..... 4587 94796 Norja..... 2800 6800 Saksa..... 56447 86039 sobritannia...... 90598 565082 580 Ruohoja sylstettyjä tai säikeinä täpeheiniä käherret 599 600 muunlaisia... kg 3645 30546 tyjä kuituja. ja Saksa............ 2957 2306 multa jouhensijakkelta sekä täy 60 Parkkihappoa (tanteaineeksl valmistettua samniinla) gallusmalta... kg 65448 67786 happoa ja pyro. gallushappoa... kg 065 60846 Saksa... 988 9275 Saksa... 028 54045 Alamaat..... 0003 298.. Belgia... 939 56706 Ranska... '4530 6729 564 565 Multa tähän.ryh Algieri............. 9546 38466 567 582 maan kuuluvia / 583 584 Ha ttupalmikolta ruohosta oljlsta y. m. s kas vlal XV. Paperivanukettå nekslsta valmispahvia ja.paperia sekä tettuja... kg 663 247 304 niistä valmistettuja Ruotsi... ' 556 20255 teoksia. Saksa... 3 0225 sobritannia...... 53 23050 tavaroita... kg 597 434 Koko ryhmä... 3793028 Viro... 82 Korintekijänteoksia: Ruotsi... 05565 586 587 huonekaluja... kg 424 263 Norja... 5250 Tanska........ 52 030 Tanska... 60629 Saksa... 2580072 585 588 multa.... :.. kg 496 29706 Alamaat 7334 Saksa..... 407 23628 Belgia... 44368 sobritannia... 47520 589 Mattoja... kg 305 469 Ranska... 2369 Tanska 3033 4539 Sveitsi... 876... tävalta... 4479 590 Teoksia muunlaisia erikseen mainitsemattomla... kg 28 50508 Tanska... 429 6893 Saksa... 678 3647 Pahvia ja kartonkia~ TscheckoSlovakia... 64 Kiina... 50 P. A. Yhdysvallat.... 8670 604 Vulkaanikultua ja 592 Parkitusainelta: muuta kuiduista mlmosankuorta.. kg 46073 250273 Saksa... kemiallisesti val.. 5424 32800 mlstettua pahvia kg 7752 57940 sobritannia... 40649 27473 Saksa... 749 52865 594 595 myrobalaane ja.. kg 44 [8 0664 Saksa..... 349'42 8674 605 Asfalttikattopahvia. sobritannia..... 0000 24400 Saksa... kg 62000 5589/i
24* Taulu J. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~<: Arvo ~<: Arvo Q ;::: :: l >=> ;::: :: l ~~ s:::::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~:3 s:: :::: Tavaralaji. Paljous. markoissa.... '.3»... '. 3 ~ ~ a ~ 6 Marchandises. Quantite. Valeur..s.~ ~ 0 Marchandises. Quantite. Valeur ;::: 0 ~;:.~. eli marcs.!'>!}. en marcs.. ' 606 Asfaltilla tervalla tai Paperia erikseen tervaöljyllä sivel.' malnitsematonfa: tyä toi kyllästet 67 68 vanukkeena värtyä pahvia j!l kar jäämatöntä tai tonkia sekä asfalt värjättyä.... kg 0544. 0023 ti jo tervahuopaa kg 5029 02523 Ruotsi... t 000 5000 Saksa... 49769 97953 Saksa..... 936 84309. 607 Kartonkia ja maalarinpahvia. osaksi lumpulsta 69 s:n kokonaan tai Saksa...... kg 3679 52043 valmistettua '. kg 3776 23 885 Saksa... 2762 94963 sobritannia... 58 22609 Pahvia muunlaista: 608 600 vanukkeena värjäämätöntä tai 620 värjättyä muuten värjäftyä... lg 90 70452 kuin vanukkeena Saksa... 3 67694 lakattua vemissattua idutlua laskostettua y. m. kg 8884 497984 60 kokonaan tai osak Saksa..... 7623 2808. sl lumpulsta val sobritallnia... 44 206523 mlstettua... kg 9327 5802 Saksa...... 9045 4637 Puuvanuke. pahvi 6 ' värjättyä muuten ja paperiteoksia. \ kuin van ukkeen!l muilla aineilla kuin 624 Paperitapelteja jo asfaltilla tervalla tapetinreun uksla kg 3332 9557 tai tervaöljyllä si Saksa.......... 2800 62457 vellyä tai kylläs sobritannia.... 40 27050. letlyä paperilla tj päällysteltyä me 625 Smirkeli y. m. kiiltallilla slla ttua loitus tai hiomastanssatfua tai ko paperia... kg 24 764 259 720 hopalnatetfua. Saksa... 2699 92776 Saksa..... kg 566 8007 sobritannia.. ' 525 5803 P. A. Yhdysvallat.. 2474 49345 Paperia. 626 Puolla (boblneja) Kemlkaallollla ras puolapillejä ja reivallay. m. s. paitsi ällisiä jacquardkoväreillä siveltyä nekortteja..... ko'.. 99 4 580 tai kyllästeltyä pa Saksa...... 864 3840 perla: 63 valopainopaperia kg 6292 237659 Saksa....'. 629 Lomakkeita ja niml 537 35537 lippuja joissa ei Belgia... 870 9822 ole kirjasinpainatusta... kg 652 74 554 64 valon arkaa valo Saksa... 68 5320 kuvauspaperia.. kg 57 957730 Belgia..... 387 7095 Ruotsi... '.... 372 3' 664 Tanska... 58 25240 Saksa... '...... 9987 453695 Belgia..... 3749 32540 sobritannia...... 583 06085 P. A Yhdysvallat.. 280 2496 Teoksia erikseen mainitsemaftomia: 630 kullattuja hopeoltu)a pronssattuja lakat/uja tai klmallepronssilla 65 66 muunlaista... kg 5866 2360 sirotetuja... : kg 8 6 758 Saksa. '..... 43 5229 Saksa....... sobritannia... '. 668 5769'0 lsobritallnia...... ~33 7536 775 40270
25' Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~<: Arvo ~<: Arvo $:>;:: ::l l $:>;:: ::ll Tavaralaji. Paljous. markoissa. Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~ å:: ~~ å:: ::t~(d~ Marchandises. Quantite. ~.~. (D ~ l <:>... 0 Va~eui' Marchandises. Quantite. Valeur ~ c 99 ~'.l..?' en marcs. 'l>'.l.. en marcs. '> n:. muunlaisia: 637 638 Höyheniä........ kg 79 30645 63 röyhellykse'lä Tanska....... 72 30480 stanssatuilla kuvioilla laskos l Harjanstojanteoksia: tellla kohokir joissa kiinnike tai jasin tai muulla kebystys on raupainatuksella va dasta tai kllloitta rustettuja sekä mattomasta tai maalattuja tai mnalatusta puusta: vernlssattuja.. kg 80'lr 365786 640 slveltlmiä... kg 04 7340 Ruotsi...... 355 42742 Saksa'..... 938 64630 Saksa..... 786 29008 sobritannia.... 227 6558 64. multa... kg 2794 42 763 Ruotsi...... 64 072 632 tällä tavoin val Saksa..... 2674 26784 mlstama tfomia sekä naamnreita kg 3934 5 568 Saksa '/..... 3548 2768 602 603 Muita tähän ryhmään 642 muista aineista paitsi kullasta tai hopeasta sekä tomuhulskuja... kg 294 48782 62623 kuuluvia tav!.lrolln l'g 2277 9975 Ruotsi...... 95 30368 627 628 Saksa........ 533 5054 Tanska... 85 04445 Saksa........ 796 297706 XV Jouhia harjak Ranska...... ' 74 457 sia.höyheniä sekä luita sarvia ja muita 645647 Teoksia luusta sarmuovaltavia aineita vesta tai kllpikonerikseen malnltsemat nankuoresta valtomla sekä nstä val mistettuja erik mistettuja. teoksia. seen mantsemattomia... kg 2969 40 968 Koko ryhmä... ' 7 432 607 Tanska 56 304 Viro 49079............. Saksa... l823 2666 Latvia... 00.. sobritannia.... 67 45483 Puola... 60680.. Ranska 252 57363 Ukraina... 5000.... talia 562 5349 Ruotsi...'... 54666............ Norja... 76 Tanska... 039344 648 649 Helmiäistä (perle Saksa.'... 388848 moa) sekä simpur Alamaat...... 70 kan ja kotilon Belgia........... 35844 kuoria... kg 5 3046 sobritannia.... 339 Tanska.... 5 4 000 Ranska... 839288 talia... 248(H 650 Koralleja oikeita Sveitsi........... 4522 kilnnlkkeeftömiä kg 40 5470 tävalta... 23700 TscheckoSlovakia... 5909 Helmiä: Kiina... 95 652 Oikeita P. A: Yhdysvallat... 2209 kiinnikkeeftömiä kg 0. 3 60'0 Argentina... 4900 Saksa.. '... 0. 0600.. 633 Jouhia... kg 4 098 267 452 vale helmiä : Tanska...... 523 8250 654 lasista ja oike Saksa........ 3575 249202 i asta. tai valepos inista tehtyjä 634 Harjaksia... kg 3975 46840 sekä.helmirip Puola.:..... 2700. 20480 silja.... kg 700 5 37 Saksa... 30 9900 Saksa..... _. 49Q 976 635 Eläinkarvoja... 'g 9407 358 S.53 655 muunlaisia... kg.09 20079 Belgia..... 9404 357053 Saksa...' 00 9077 Ulkomåan kauppa 92. 4*
26* Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~~::Sl Arvo ~:c: Arvo ~ :: ::Sl ~;: ::::;: s:: =: Tavaralaji. Paljous. markoissa. c _. Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~3 _.' ('t) ~ ~ 3 Marchandises. ~..c: c a 0 Quantiti. Valeur '. ti ro.....c: (30 Marchandises. Quantite. Valeur 5:;:. en marcs. ;; :..' ' en marcs. ~~. '. Ambrollitla seilu Vuotla ja nahkoja loldla ja multa jolta ei voida lukea sellaisia muovall turkikslin: tavia aineita erik muokkaamattomia: seen malnltsemat 658 lampaan karttomla: san ja vuohen kg 9205 293736 656 valmistamattomia; Norja... 4275 88462 samoin laattoja Saksa... 3737 575644 putkia tankoja sobritannia.. 95 385675 kosketinlevyjä Britti\. täntia 23000 393700. sekä vetsenpätä Argentina... 600 3700 ja nden teelmiä kg 79 53383 Saksa... 703 48594 659 hevosen... kg 67793 950482 Saksa..... 56000 800220 Argentina... 793 50262 657 muunlaisia... kg 3758 5364970. Viro... 43 43540 660 nautaeläinten Puola... 42 40200 tuoreita tai suo Ukraina....' '22 5000 lattuja... kg 52 882 7843952 Ruotsi...... 4(j0 50899 Saksa... 576 2069309 Tanska...... 739 82725 Belgia... 0024 224986 Saksa........!l49 27362 sobritannia. 8356 22999 sobritannia...... 207 237877 Ranska..... 24807 320000 Ranska...... 867 724353 Argentina..... 3579 4999666 talia...... 49 782 tävalta...... 26 23700 66 s:n kuivattuja kg' 39673 775776 Ruotsi... 8267 42500 636. 639. Muita tähän ryh Saksa... 35236 205628 643 määnkuuluvla ta Alamaat..... 3856 2367 varoita kg sobrilannia 707 9830... 50279... 00650 i Unkari... 0000 45000 Britti\. täntia 27 36968..! Britti. täafrik. i 4036 94426 XV. Vuotla ja nah Brasilia...... 3835 86090 koja nahkateoksia Argentina...... 69537 3872 57 turkiksia y. m. 662 muunlaisia... kg 2023 35 30 Koko ryhmä... 50069439 Saksa... 753 25330 Viro... 2668 Britlil. täntia 3060 62000 Latvia... 330 Ruotsi..... 38695 muokauuja: Norja... ' 83006 pohja ja slsu5 Tanska... 358397 pohjanahkaa : Saksa... 23972562. 663 kokonaisia tai Alamaat... 358958 puolvuotla se Belgia... 546765 kä vuodankap sobritann ia........ 78505 palelta erlk Ranska... 40660 seen mainitse Espanja... 78350 mattomla. kg 62989 837988 talia... 825 Ruotsi...... 4324 46496 Sveitsi... 5372 Tanska... 426 44350 tävalta... 4003 Saksa... 2632 00975 Unkari... 45000 Belgia..... 390 5560 TscheckoSJovakia.. 40 sobritannia.. 47440 306464 Kiina... 200 Ranska..... 6 750 223708 Britti\. täntia... _. 593442 50 664 selkäkappalel i~i~!r\.. it ä~åf~ik~: : : : 94426 ta puhtalksl Kanada... 40 leikattuja. kg 2522 62364 P. A Yhdysvallat... 235527 Latvia..... 99 4430 Brasilia... 86090 Tanska.... 22 2595 Argentina.... 9036025 sobritannia 6.442 304566 Australian YhdySvallat 404 Ranska...... 5546 277 250
27* Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). S~::i Arvo ~<: ~;:: ::i Arvo... ;:s c Tavarala.ji. Paljous. markoissa. ~;:s Tavaralaji. ~... 3 [ c ::: Paljous. markoissa.... 3'.s.~ ~ Ö ;:: o. Marchandises. Quantite. Valeur 5' a å S Marchandises. Quantite. Valeur ~. en marcs. ;:: ~.!>... en marcs.!>... muunlaisia: Saksa... kg 2736 249860 666 kiltonahkaa kg. 593 855 245 sobritannia... 856 32532 Tanska '... 539 3497 P. A. Yhdysv... 382 43572 Saksa..... 2790 87366 Alamaat..... 35 3780 680 'naisten.... kg 2068 93935 Belgia '... 68 69200 Saksa..... 540 23694 sobritannia.. 245 757075 P. A Yhdysv... 460: 59456 Ranska '... 64 2270! P. A. Yhdysv... 89 30973 68 lasten.... kg 972 82736 Saksa... '.... 838 53368 sobritannia... 94 20400 667 multa lajeja kappalela jotka painavat 682 Käyttö ja kuljetus enintään Z kg bibnoja sekä nyönetto... kg 5358 423 224 rejä kg 443............. 50329 Viro...... 4 20000 Saksa... 2345 253789 Latvia..... 44 6640 Belgia 40 56939 Ruotsi '... 2778 604653 sobritannia..... 68 92508 Tanska '. 9 576 2 586 626 Saksa..... 2058 5497908 683 Veto yöntl Ja om AJa:naa!..... 42 35000 pelublhnoja ja let sobritannia 9283 2374660 kuja koneen tiivis Ranska ' ; 245 94283 tettä y. m. tek Espanja... 556 78350 nllllsiä nahka tava P. A. Yhdysv... 69 4330 roita sekä kullan ta 668 s:n yli Z kg:n kojankalvoa... kg 230! 240509 neito... kg 25759 Saksa... 762340.. 798 9383 Alamaa!.... Ruotsi 243 2423.. 6 7600 '. Belgia... Tanska.. 757 4660 78 3070 sobritannia Saksa... 96.. 3749 76450....' 8753 Alamaat.:.... 652 50000 sobritannia Käsineitä:.. 5043 70892 Ranska 684 säämlskä ja glace '... 5248 4899 bansikkalta kg 958 40 949 Nabankappalelta Ruotsi.......... 30 43789 stanssaltuja talei Tanska...... 33 45858 kattuja erikseen Saksa............ 870 996948 maintsemattornia: Ranska...... 20 45779 67 pobja ja sisuspoh Janabasta tehtyjä kg 685 686 340 muunlaisia... kg 36020 477 277 258 Saksa.... 248 30500 Saksa..... 230 36363 Ranska...... 23 35256 672 muunlaisia.... kg 948 68924 Ruotsi... 505 Nahkavaatteita erlk 53400 687.. Tanska... seen mainitsemat.. 9 50 Saksa... :... tornia... kg 388 73769.. 8535 073905 Alamaa!... ~aksa 33 0970...... 384 70624.. Belgia...... 88 620 688 Völtä sekä völuen Ja Jalklneita: housunkanna ttl 673. 674 koko ja puolisilk mien osia... kg 402 533 kisiä sekä käännet Saksa... 289 38270 fyjä... kg 57 354 Saksa... 689 Raslolta kotelolta 37 50243 lompakoita salk isobritannia '... 09 302 tävalta... kuja ja rahakukka.. 27 2738 roita sekä laukku 675677 kiltonahkasa.. kg 46 4 347 Ja Joitten netto 678 puupohjasia ja paino on enintään nahkapäälliselllslä 0.5 kg kpl: ta kg 237 80 kg 3605 806 080 Saksa... 29 03 Ruotsi...... 6009.. Tanska..... 23865 muunlaisia: Saksa..... 2658 7:~ 624662 679 miesten... kg [j 23 440068 sobritannia... J2 23598...
28* Taulu. Tuonti. Jatkoa (Sui/e). 690 69 692 693 694 695 696 698 699 Tavaralaji. Marchandises. Hatfukotelolta laukkuja matkaarkkuja y. m. s. matkakaplnelta joltlen nettopaino on yli 0.5 kg:n kpl:ta.. kg Tanska... Salsa... Satulasepän jo muita nahka teoksia erikseen manitsemattomia... kg Ruotsi... Tanska... Saksa.......... Belgia... ' sobritannia... P. A. Yhdysvallat Turkiksia: valmstamattomia kg Tanska... valmistettujalrrallaan olevia: majavan chinchillan merlsau kon kärpän hlllerln näädän nertsin ketun ' soopelin Ja jout : senen.... kg Saksa........ bisamin... kg Ruotsi... Tanska... Saksa........ krimin jn muun lampaan kg Tanska... Saksa... : Ranska... muunlaisia.. kg Ruotsi... Tanska..... Saksa.......... Ranska... s:n kokoon ommeltuja turklsnahkoja sekä keinotekoisia häntlä: blsamlnnahoisto. Saksa... kg kriminla muista lompaollna hoista: Saksa... kg Paljous. i Quantite. J 75 45 3545 J4 647 308 409 3399 427 476 589 58 2 60 2 47 908 5 74 78 528 3 39 936 26 47 7 Arvo markoissa. Valeur en marcs.! ' 329087 44080 280427 2083 70 20423 2382 594467 36959 34075 68525 20 70'0 734 8879 78839 58949 0560 3440 3849 900 255 28567 754628 6960 3530344 0800 57308 330703 57000 5: [00 46: ~~ :l ;:: ::l l ~~~~ Tavaralaji. Z. ti!;: S Marchandises. ;:: ~ ~~ 697.700 muunlaisista noholsta... kg Ruotsi..... Tanska. ~.... Saksa.......... Ranska..... Valmiita vaatekappaleita kuten hattuja lakkeja muhveja turkkeja y.m.: 702 bisaminnaholsta.. <g 'io:i krimin Ja muista lampaannaholsta!<g Saksa.......... 70 704 muunlaisista naholsta... kg Saksa............ 669 60 Muita tähän ryhmään kuuluvia ta:' varoita... kg 706 XV. Metalleja ja metalli teoksia. Koko ryhmä.... Viro.... Latvia.... Puola.... Ruotsi.... Norja... '' Tanska.... Saksa... :.. Danzig..... Alamaat....'... Belgia.... sobritannia.... Ranska.... Espanja.... talia.... Sveitsi.... tävalta.... Unkari....... TscheckoSlovakia.... Kiina.... Britti!. tä ntia.... P. A. Yhdysvallat.. Rautaa ja rautalejeerinkeja seka niisut valmistettuja teoksia. Takkirautaa Ja taontaan kelpaamattornia rautalejeerlnkejä: takkrautaa... 'g Saksa.... Belgia.... sobritannia...... ' Paljous. Quantite. 407 6 6 385 0 5 298 29 59 40 2089 2 722 (JO 2678298 39546 460 Arvo markoissa. Valeur en marcs.. 596680 22650 2400 520740 40800 250 84040 80680 78882 70822. 7625 2 88386 24987 504630 993 7548460 864277 560999 20228360 75 8296' 49840 642 040 33535 566 3926 0876 98693 492 50337 0 500 0558933 4379978 430504 63664 300
Taul u. Tuonti. Jatkoa (Suite).. Arvo ~~. Arvo B~::Sl s::. i':: ::Sl ~~ =::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~.~=::: Tavaralaji. Paljous. markoissa.... '.3» ~o:..3~ J:i' ti ~ 8 Marchandises. Quantite. Valeur ~ ti ~ 0 Marchandises. Quantite. Valeur i':: 0 ~s::..!=>' en marcs.!'> ~. en marcs.. ' 708 709 muunlaista... kg 386 54092 sllaamatonta Jossa Saksa... 0386 49029 polkkllelkka usmuodon suurin läpimit 70 Teräshiekkaa... kg 346 805 ta on: 72 alle l mm:n.. kg 4 325 0663 7 Romua. 'Saksa..... 4065 9963 Latvia... kg 52 883 38078 722 vähintään l mm kg 7826 255299 73. Valanteita Ja levy Ruotsi...... 095 36098 teelmlä valssaa Saksa..... 707 2438950 mattomla tai tako sobritannia. 346 4495 matfomia sekä P. A. Yhdysv. 824 32494 sula tlnkappaleita kg 746 5 735... slnkittyä tai Hnatmiä neliskulmai 74 Blllelllnimlslä leeltua Jossa pokkleikkausmuodon sla pyöreäsärmälsuurin läpimitta on: slä; taottuja teelmiä palnoltaan vä 723 alle mm:n.. kg 27.533 52 752 hlntään 250 kg Saksa..... 26383 8775 juoksumetriltä se scbritannia... 885 2977 kä valssattuja tai taottu ja valantelta. 724 vähintään l mm kg 227 328 89002 Saksa... kg 4240 87630 Ruotsi... 6000 55780 Saksa.... 59757 557422 Palkkl kulma ja P. A. Yhdysv... 557 27680 muuta kuumlltaan valssattua rautaa: muilla me talleilla prqfllllrautaa ja tai kemikaalioilla rautapalkkeja: silattua; jossa poik 75 palnoltaan alle kilelkkausmuodon 60 kg:n Juoksu s~lurin läpimitta on: metriltä. :... kg 2020.59 443522 725 alle mm:n. Saksa..... 98745 432422 Saksa... kg 9088 5 26() sobritannia... 3'34 00 726 vähintään mm kg 22943 66603 76 palnoltaan vä Saksa... :... 2820 6464 hlntään 60 kg Juoksumetrltä. 727 klllloltettua... kg 2207 43393 Saksa... kg 50/. 9733 Saksa........ 527. 2493 sobritall)lia...... 680 2900 muunlaista Jos polkkllelkkaus 728 Terästä taouua tan muodon suurin lä kolna myös plkapimitta on: sorviterästä sekä 78 alle 6 mm:n. kg 2770 2259 sellaisesta teräk Saksa..... 26637 05294 sestä muovattuja teelmlä; tankoja 79 vähintään 6mm joiden pokkleikkauksessa on eri mutta. alle 5 mm:n... kg 826 53 2989 26 kovuusasteta sekä Ruotsi...... 25549. 83057 purlstettuja kirk Saksa..... 79056g 2763682 kalta akseleita kg. 47376 796302 sobritannia... 043 42522. Ruotsi... 22787 6648 720 vähintään 5mm kg 460035 57282 Saksa..... 5546 445062 Ruotsi.... 335704 07870 sobritannia....... 8982 23279 Saksa... 4206098 9789232 Belgia...... 2983 66859 Levyä: sobritannia 34023 79252 hlomatonta klil... loittamatonta tai Kylmiltään valssat plnnaltaan peltiätua tai kylmiuään mätöntä paksuuvedettyä rautaa: deltaan:
30* Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~=<: Arvo ~=<: $:) :: ::ll Arvo $:) :: ::ll... : C:_. Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~: 3 :::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~ 3 ~ ilto Cb~ ~ ~ a ~ 0 Marchandises. Quantite. Valeur..s.~!!: ~ Marchandises. Quantite. Valeur :: 'l.!=' en marcs. ;;:? 9 'l. en marcs.!. 729 alle 0.55 mm:n kg 30324 276 630 739 valmistettuja.. kg 309 66806 Tanska..... 5628 02460 Saksa...... 2560 6 206 Saksa........ 24692 909865 sobritannia. 42754 235305 putkia valssattu TscheckoSlov.. 0250 29000 ja vedetty)ä tai yh teenuutettu)a joiden slsämltta on: 730 vähintään 0.55 mm multa alle enintään 250 J mm:n.... kg 07030 246049 mm: Ruotsi...... 6586 46350 740 sllaamattomla kg 829 784 OltJ 345 Tanska...... 46499 200000 Ruotsi 95746 884023 Saksa. '..... 354674 228498 Norja...... 865 0732 Belgia...... 320 2500 Tanska.... 0633 208495 sobritannia... 25086 77352 Saksa..... 55535 2457037 P. A. Yhdysv... 34345 80079 sobritannia 29494 238745 73 vähintään J mm kg 896 402 2280007 P. A. Yhdysv... 42320 2663 Saksa..... 835038 2032876 74 sllattu)a.. kg 79 393.3060386 sobritannia.. 32693 83 P. A. Yhdysv. 2867 29500 Ruotsi... 9539 585.. Norja....' 4650 59650 732 sinkittyä.... kg 029 3002037 Tanska..... 97025 42258 Ruotsi 30609 6966 Saksa..... 2696 3882 '......... Tanska...... 50878 500000 P. A. Yhdysv... 36850 389842 Saksa. ''..... 29767 74729 sobritannia...... 00990 648637 742 yli 250 mm:n kg 4334 233920 P. A. Yhdysvallat.. 09947 93755 Norja...... 885 9'800 Saksa..... 40449 2425 733 tlnattua.. '.. '.. kg 370200 2862003 Ruotsi...... 258 2887 putkenosia tako Saksa........ 2588 35950 rautaisia: sobritannia '... 87697 206276 743 valmis tamalto P. A. Yhdysvallat.. 68657 59240 mla... kg 874 0890 Saksa........ 820 5475 734 muilla epäjalollla metallella sllattua i 744 valmistettuja.. kg 209008 274020 sekä kllllolteltua Viro... 45007 208450 maalattua lakat Ru'otsi 25647 59254 0 tua väreillä pal Norja... 720 400 nettua y. m.... kg 4 383 9873 Tanska.... 5943 89780 Tanska.......... 8687 59500 Saksa... 3903 723300 Saksa....... 496 366.. sobritannia.... 328 5030 735 lä vis tettyä sekä le~ vystä valmistettua Lankateoksia : verkkometallia 745 köysiä.... kg $020 602686 Saksa... kg 29 800 Ruotsi..... 5655 52600 Tanska..... 007 9603 Putkia Ja putkenosia : Saksa..... 583 332743 putkia valurautal sobritannia... 5420 246840! sla: 736 valmlstamalto.. 746 altauslankaa tai mla... kg 235860 627 7i2 nauhaa...'. ' kg 544 23888 Ruotsi...... 603 64727 Saksa... 3684 3880 Saksa....... 23549 505035 sobritannia...... 460 0 Ö08 sobritannia 6298 58000... 737 valmistettu) a.. kg 27386 2722'52 747 altausverkkoa. Ruotsi...... 2252 37427 Saksa... kg 9 762 60U9 Saksa...... 2534 234825 748 kudelmaa muunputken osia valu laista sekä kulrautaisia: vausrlstlkolta... kg 4 576 92689 378 valmistamatto Ruotsi..... 523 5484 mla........ kg 7829 26632 Saksa... 3 94273 2872 77292 Saksa..... 630 707 Ranska.....
Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). 3* \ ' <:. ~ <:. ~::loj Arvo Arvo :>: :loj ~;; '!= Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~;; 3 = Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~'. 3... fot.~. Q) '0 ('tl ~ Marchandises. Quantite. Marchandises. ~ a Valeur ~. ti a: s Quantite. Valeur 0 ' ~!}. ' ;:: en marcs. ;::? r 750 huonekalujousti 764 radlaa ttoreja eli mla. lämpöjohtopal' en marcs. Saksa... kg 687 226 tereja... kg 6284 6624 Ruotsi... ; 2958 4540 75 Käslkarstoja karsta Saksa... 57953 6638 nauhoja ja villaharjoja... kg 729 252376 765 lämmitys tai Tanska......252 4460 matalapanepan Saksa...!' 0 40236 nuja.... kg 4 882 8722 so britannia..... 357 66200 Ruotsi.... 448 38730. 348 39 95. Saksa.. ~.... 752 Tullpesänarlnarautola rrallisia kg 5995 2338 7H 762 multa esineitä. kg 39672 260538 766 Tanska Sa~5a... 4987 20285.. 2673 34082.. Saksa... 36255 224076 753 Sltysraudanluoteja luoteja painoja 767 lhamyllyjä plhvly. m... kg 2 ) 992 44275 nuljla hedelmä ja mehupurlstlmla se Tanska... 2000 00000 Saksa... kä hunajanlln 3363 40057 kouslalttelta... kg 0754 3565f Karkeampltekoisla Saksa'..... 0743 35295 kotitaloudessa ra 768 Käslpumppuja kenn us ja puhdiil... kg 554 4 893 Tanska... 396 0073 tustöissä tarvtta Saksa... via esineitä erik.. 0937 28244 seen malnitsemat. Kassa y. m. s. kaaptornia taontaan 770 peja sällytyslokevaluraudasta val kelpaamattomasta rolta sekä arkiston. ja kassaholvinovia kg mlstettuja sekä 44238 670556 nden valettuja Ruotsi......... 7053 50000 Saksa... 23950 292443 osia: emaljoituja kupa sobritannia.....! 3235 2283 roituja messlngöi 77. 772 Sänkyjä sekä nden tyjä tai nlkkelöi. päätyjä ja slvutyjä: 754 kastrulleja ja tukeja....... kg 6275 79526 Saksa... muita talousesl.. 697 79208 neitä. Levy ja läkklpelti Saksa... kg 936 375 teoksia: 755 774 kullattuja hopeolkylpyammelta. tuja tai jaloll~ Saksa... kg 24.270 208046 metallla pletee 756 rattuja ':...' vlemärisuppi. kg. 89 29500 lolta.... kg 4 557 8233 Ruotsi... 88 25725 757 Saksa... 486 74543 ' 775 lakattuja maalattuja hapetettuja pesupöytiä... kg 935 25745 pronssattuja nlk Saksa..... 789 4 752 kelöifyjä tai muilla 758 erikseen mantsemulta esineitä. mattomllla metal Saksa... kg 4 885 7208.ellla sllattuja... kg 6369.5 962007 muunlaisia: Ruotsi....... 33 07587 760 sl\lfysrautoja.. kg 4244 27583 Tanska....' 39 6932 Saksa..... 460 2673 Saksa... 54696 53465 763 takkoja helloja uuneja ja veden. sobritannia... 572 60542 P. A. Yhdysvallat.. 949 79976 lämmlttäjlä.. kg 8904 8393 776 emaljoltuja... kg 99574 77783 Saksa..... 8839 8793 Saksa... 9894 75336
Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). ; <;t~ Arvo <;t~ Arvo s::!:: :: oj s::!:: :: oj Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~ ' =: Tavaralaji. Paljous..; markoissa. ~~ ~ ~~~S Marchandises. Quantitlf. Valeur :::.~' ~ ;...t:: C... 0 Marchandises. Quantitt!. i Valeur ':.' ':.! '. ' i i':: 0 en marcs. i':: 0 en marcs. tinattuja kappa 793 yli 25' mm:n leen netto paino : ' mutta ei yli 45 777 enintään kg kg U 304 373090 mm:n pituisia. Ruotsi... 2 343 Saksa... kg 393 28826 Tanska... 385 23777 Saksa.... 2765 326496 794 yli 45 mm:n pi tulsla... kg 3688 202905 yli kg:n: Saksa... 36790 200905 778 meijeriastoita kg 4037 724 294 Tanska...... 4364 26524 795 Saranoita........ kg 263 20 ~ Saksa... 35852 59830 ~' Saksa... 24030 73640 P. A. Yhdysvallat... 88 2650 779 multa... g 25933. 307 i70 Tanska..... 240 5805 Saksa... 24978 282773 796 Säppejä hako ja akkunansalpoja sekä sinklttyjä tai ylo oven akkunanjyttyjä: ja huonekalujen 780 ämpäreitä... kg 500 454J4 heloja ja rau Saksa...' 4997 45207 doltuksla erikseen mainltsemat 78 multa... kg 03 999 753966 tomia... kg 3546 400788 Saksa... 0698 752683' Saksa... 34455 3863 P. A. Yhdysvallat 669 9250 '782 muunlaisia... kg 43839.47462 Latvia... 7523 3200 797 Ovensulklmiaja oven Ruotsi........ 97 83572 pidättimiä... kg 228 8334 Saksa..... 32802 355344 Saksa... 29 745 sobritannia..... 46 5 00. 798 Lukkoja... :... kg 5560 05673 Nauloja ja nastoja: Ruotsi... 7989 63 093 ~ lankanauloja: Saksa... 4245 758 786 enintään 25 sobritannia... 225 22788 ;. mm:n pituisia. Ranska... 26 7962 Saksa... kg 29798 63235 P. A. Yhdysvallat 908 98 787 yli 25 mm:n 7;}9 Ajo ja ratsastustarmutta ei yli 45 vlkkelta sekä valjalden ja hihno mm:n pituisia.. kg 7066 267 32 Saksa..... 7049 266384 jen osia ja tar!lkkelta... kg 887 77 079 788 yli 45 mm:n pi_ Saksa... 8460 58790. tuisla... kg 257 075 899425 Saksa..... 256939 893855 800 Nlittejä... kg 002 52823 puristettuja: Saksa... ;... 958 32068 789 'enlntään 25. sobritannia...... 377 770 mm:n pituisia. / Saksa... <g 448 556 80 Pullteja ja fluv: teelmlä... kg 68686 74666 7ilO yli 25 mm:n Ruotsi... 534 2098 multa ei yli 45 Saksa..... 6503 696376 mm:n pituisia.. kg 22 795 7337 Saksa... sobritannia..... 543 9025 22754 7438 P. A. Yhdys.vallat 4 63 79 yli 45 mm:n pi tuisla... kg 2648 9288 802 Muttereita... k'g 4 06 347 468 Saksa... '.... 26370 9072 Saksa... 40429 332835 muunlaisia: 804 Puu ja muita mu 792 enintään 25 veja... kg 8836 772976 mm:n pituisia kg 20 '22 288850 Ruotsi.... 2367 5050 Tanska..... 06 20000 Saksa... 8966 6562 Saksa... 857 263489 sobritannia..... 354 60832
33* Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~<: Arvo ~<: : l:: Arvo :l... : ;:: :l... ~:! ~ :: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~:!~_. Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~.. 3 ~ ~~3[ ~ ti å 0 Marchandises. Quantite. Valeur.s. <3 ~ Marchandises. Quqntiti. Valeur l:: :. en l:: marcs. 09 ~ ~. en marcs. ~ ' Rautatie ja rato muunlaisia tietarpeta : sllaamattomla 805 kiskoja... kg 6863988 28397 joissa rengasrau Latvia... 00000 70000 dan läpileikkaus Saksa..... 637925 45030 on: ~obritannia... 384737 3904 89 vähintään 2 mm mutta alle 6 j 806 klskonauloja. kg 272327 9039 mm:n...... kg 77.28 32020 Saksa... 268534 896929 Saksa... 779 3550 P. A. Yhdysvallat 37'93 320 820 vähintään 6 mm 8!J7 aluslevyjä rata mutta alle 25 pölkkyjä ja multa mm:n... kg 277 533 500 203 kiskonvahvlkkelta kg 6787 65 453 Saksa.... 94659 759070 Saksa... 604948 30579 P. A. Yhdysv 87 72675 P. A. Yhdysvallat 22'39 34874 82 vähintään 25 mm kg 384 6400 808 raldekehiä raide valhteita ja raide 823 Tadlkolta helnähanrlsteykslä Ckä koja y. m. kookvaihteenkielä. kg 68759 248695 kaampla haaruk Saksa...... 6739 246695 kamalsla kasityökaluja sekä käsi 809 80 pyöriä irtonaisla kg 4970 57.. 338 haravia... kg 9459 54 605 Saksa..... 'J)' 3534 5730 Ruotsi... 3883 2080 sobritannia 436 4608 Saksa.... 5573 33447... 8 pyöränkehlä... kg 883 692 3475453 824 Lapioita kihveleltä ja Saksa....... 882832 3458953 kuokkla.... kg 5 623 48730 sobritannia 860 6500 ' Ruotsi... 2255 27390 0' Saksa... '..... 3339 20745 82 pyöräpareja.... kg' 857 072 5482246 825. Vlikatteita sirppejä olklvellslä ja Saksa...... ke 855077 5462546 rltsimiä... '. kg '482 0943 Ruotsi... 995' 9700 8i3 jousia...... kg 32235 5056 826 Muita maanviljelyk Saksa...... 32264 507675 sessä ja puutarhan 84 puskimla ja niiden hoidossa käy teltäosia sekä veto ja vä käsityökaluja kg 3793 36583 kytkylaltfelta... kg 903. 52740 Saksa...... 207 2578 Saksa...... 6392 0085 827 Elälnsukia. Belgia...... 2629 5370 Saksa...... kg. 636 242 85 akseleita 0. kg 83558 55202 Vasaroita moukarel Saksa....... 779 3725 ta taittoja klvl sobritannia... 75037 53397 työkaluja y. rn. kappaleen netto.;... 86 Ristikolta ja mui.. ta rautarakenteita.. paino: 828 enintään 3 kg kg 3678 5456 sekä tankoja rel.;.. Saksa..... ;' 3268 49 26 älllslä valssatfuja kg 26880 839780 Saksa........ '257577 802844 829 yli 3 kg:n. sobritannia....... 274 36936 Saksa...:... :kg 985 2230.. Kettinkejä ja ketjuja: Ruuvlpuristimla ja 87 nivelpulttlketjuja pakottimla kappasekä n. s. Ewar leen nettopaino: tin ketju ja.... kg 4333 67357 830 enintään 0 kg.. kg 3009 64262 Ruotsi... 54 8090 Saksa.... :.. 2566 5305 Tanska... 265 285..... Saksa..... 3325 08562 83 yli 0 kg:n ' kg '532 277 sobritannia...... 60 285 Saksa...... 3677 92560 P. A. YlidysvalJat.. 42 5075 sobritannia 392.. 8:340.. ''.'. Ulkomaan kauppa 92. 5*
34* Tauiu. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~~ Arvo ~~ Arvo :>:: 0... :>:: 0...... ~!: _. T a v ar aja j i. Paljous. markoissa. TavaraJaji. Paljous. markoissa. E:~. å =.!;;. 3 ö; ~~. ~ ~ ti ~ S Marchandises. QU(ln~ite. Valeur g.~~5 Marchandises. Quantite. Valeur :: 0 0 ~ :>..!=' 0 en marcs..:>..' en marcs..... Plhtejä vlllalmia Sahoja ja sahanterlä: kilnnltyspihtejä ja 843 käsl sauma ja. niiden osia sekä pistosahoja. kg 2669 6906 vaihtoavaimia: Saksa...... 29 2933 832 nikkelöityjä tai P. A. Yhdysvallat 3()0 83200 klllloltettuja... kg 922 70380 Saksa..... 62 50947 844 jännesahoja me P. A.. Yhdysvallat... 94 220 tallien sahaamista varten... kg. 78 977 833 muunlaisia... kg 4987 52568. Ruotsi... 2084 42333 842 muunlaisia..... kg 7 Q45 :;44665 Tanska...... 299 70952 845 846 Ruotsi... 4077 3239 Saksa... ''. 0973 2967'd7 Tanska..... 889 6345 Saksa.... 545 355466 834 Porla poraistuk isobritannia.... 2 5020 kalta jyrslmiä Ranska... 42() 26350 kalvalnporla kler 0 releukoja ja näiden 847 Höyläilterlä puraslosia.... kg' 90P6 80866 mla sorvlterlil Ruotsi... 46 76308 puunleikkaustyö Tanska........ 556 6293 kaluja La harppeja kg 8 52854 Saksa...... 5 4~2 708204 Saksa...... 887 33973 sobritannia..... 324 90689 Ranska..... 28 4454 848 Höyliä... kg 586 275:;4 P. A. Yhdysvallat 2230 228280... P. A. Yhdysvallat 260 22480 835 Poranvarsia ja poran 849 Konehöylänterlä ja tuppllolta... kg 3426 29036 multa koneveitslä. Ruotsi..... 308 5300 sekä penkkllevyja Saksa..... 2766 9485 puutarhasakseja kg 3446 970 006 Ranska. o. 329. 4800 '0 Ruotsi 640 79907...... Saksa.... 28876 702595 836 Käsilevy ja metalli. sobritannia..... 539 42240 lankasakseja pul P. A. Yhdysvallat.. 277 27600 iln ja putkenkatkasijota putken 850 Työkalukoteloita klrlstimlä sekä ti aa tikoita ja visteenleikkaajla.. kg 209 77738 kaappeja nssä Saksa..... 942 73240. olevine työkalui.. neen... kg 3076 85834 837 Ruuvltalttoja.... kg 580 7242 Ruotsi..... 57 606 Saksa...... 568 5398 Saksa..... 2868 72375 Villoja ja raspeja; '.' Yeitsiä erikseen mal'. pituudeltaan: nltsemattomla :. 838 alle 6 cm:n... kg. 2249 44370 85 partaveilslä ja par Saksa... 93 09225 ranajokonelta sekä Sveitsi..... 25 20528 nden terlä... kg 332 37 087 Tanska... '.~ 70 3588 839 vähintään 6 cm Saksa..... 2?5 3634 mutta alle 35 cm:n kg 6483 87086 tävalta...9 0450 Ruotsi..... 944 857 Saksa... 4570 2922 pöytä veitslä ja sobritannia..... 287 727 haarukolta: Sveitsi..... 69 5256 853 nikkelöltyjä tai päät luusta sel 840 vähintään 35 cm kg 6427 6630 luloldlsta y. m. kg 689 54660 Ruotsi... 3765 20506 Saksa...... 43 374 Saksa....... 233 2645 P. A. Yhdysv. ;0 529 39206 sobritannia..... 277 23235... 852 854 muunlaisia... kg.' '49: 46603 84 Kirveltä ja pllluja kg 8 866 Saksa... '...0 ~3 42577
Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). 35* ~:c: Arvo ~:c: Arvo =:) ::: ::l =:)::: ::... c: _. l ~ Tav'aralaji. Paljous. markoissa. Tavaralaji. Paljous. a:~c:= markoissa. ~ 3 6l :'00...... '.3' n> ~.s.~ å 5 Marcltandises. Quantite. Valeur <:) c a 0 Mal'chandises. Quantite.\ Valeur :::.' en marcs. ~ \:l.' en marcs. ~~. ' käänt öpääveltsiä: 873 Käyttö ja kellon 856 päät luusta sel vieterejölastlkolta hiloldlsta y. m. kg 967 96906 ja karkasseja kg 6377 268282 Saksa...'..... 930 9575 Ruotsi..... 472 25790 Tanska........ 535 2990 855. 857 ' muunlaisia... kg 573 64855 Saksa..... 544 76340 'Saksa... 557 57549 P. A. Yhdysvallat.. 72 28000. 874 ' Sateenvarjon ja päl 859 860 puukkoja sekä me vänvarjontar'vlkrlmiehen ja työ keita sekä nilsiä. velt&lä... kg 703 60737 Saksa... kg 307 40435 Ruotsi..... 68 27468 Saksa...... 522 2969 Plstimiä tlkareja. miekkoja ja muita' Sakseja erikseen sellaisia aseita: malnlt&emattomla: 875 kullattuja tai ho 862 nlkkelöltyjä tai peoituja. ' klllloltettuja... kg 529 92074 Saksa...... kg 76 2775 Saksa..... 503 ~ 8939 876 muunlaisa... kg 565 88960 86 863 muunlaisia. Saksa..... 547 8770 Saksa... ' kg 955 9965 Ampumaasel ta: 877 metsästyskiväärejä kg 3273 70296 864 Kirurgisia kojeita.. kg 400 268569 Ruotsi....... 23 2060 Saksa....... 382 252665 Saksa......' 26' 26643 sobritannia.. 0.. 6 2350 Belgia.. ~..... 34 03928 sobritanllia..... 5 0875 865 Korkkiruuveja 50 P. A. Yhdysvallat.. 633 300640 keri ja kynslpihsotilas ja konetejä pähklnänsär 878 kljöltä sekä tukan klväärejä... kg 6 54 39.... lelkkuukonelta.. kg 446 37947 Tanska..... 434 474874 ) Saksa... 392 32378 Alamaat... 83 5000 P. A. Yhdysvallat.. 72 50400 866 Naskaleja. pllrtonaskaleja ja sukkatoleja... kg 4228 879 revolvereja ja pis 'puikkoja... kg 3889 223289 70366 Latvia.... 730 34480 Saksa..... 429 69575.. Saksa... n 336 87078 880 ttuunlalsla.... kg 2398 7622 Saksa....... 989 3490 867 Hlusneuloja... kg 2338 43078 Belgia.... 203 387 Saksa....... 233 406 P. A. Yhdysvallat.. 79 25600 868 Nupplneuloja. kg 3392 0406 Tanska..... 72 4359 Saksa..... 335 95827 869 SäppJneuloja... kg 8599 22884 Saksa....... 8 ~2 2577 870 Neuloja muunlaisia kg 2379 45 28 Tanska... n 50 395 Takeita sekä valu Saksa '...... '2070 206723 raudasta valmis Sotatarvikkeita erlkfeen malnltsemattomla: 884 tähläysvällneltö projektilleja ja patroonanhylssyjä sekä torpeedoja Alamaat... kg 2099 74500 sobritannia.... 3 220'263 tettuja teoksa. RullaJa multa lulstl erikseen manitsemaltomia kappamla: leen nettopaino: 87 nikkelöltyjä... kg 3570 00277 enntään 0.5 kg: Saksa...... 3567 00 5~ 886 valmista matto ' mia... kg 35226 537394 872 muunlaisia... kg 427 2407 Ruotsi.. 0'0. Saksa...;... 403 807 l'anska.'....... '. 289 39245... 2'460 25202
36* Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). S~:SJ Arvo ~<?: Arvo ;::: ::lj ~;:; 3 =: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~.;:; s:: =: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~ ~~ ~ ~... ~3D> J:i'o.. Marchandises. Quantite. Valeur... ~ ~ ~ Marchandises. Quantitl. Valeur ~ ~ ~ 9 a 0 ~;:.. en marcs. ::;:..' en marcs. ~ ~~ Saksa... kg 2976 3450 896 valmlstamauo '. so britannia.. 2 20:60 mla...... kg 0055 67935 P. A. Yhdysv. 5309 3337 Ruotsi... 288 30502 Saksa.... 05574 625764 valmistettuja: Belgia... 992 830 887 888 kullattuja tai hopeotuja e valmistettuja: maljoituja 898 emaljoltuja duloitettuja kiilloltettuja nikkelöityjä tai ' nlkkelöltyjä tai kuparoituja.. kg 2 784 049236 kuparoltuja : kg 38738 86 769 Ruotsi..... 8 54747 Ruo~si... 5080 iho 532 Tanska... 3807 25864 Tanska..... 775 259880 Saksa.. :... 5473 6 224 Saksa... 25309 873066 sobritann ia 74.8877 sobritann'ia. 332 20778 P. A. Yhdysv. 50 4582 P. A. Yhdysv. 302 2253 889 muilla metal 899 muilla mefal: leilla sllattuja kg.0653 30098 leula sllattuja.kg 6608 32605 Ruotsi... 297 7633 \ Ruotsi.... 446 2723 Tanska... 370 678 Saksa.... ' 3709 55945 Saksa... 79 7 77 P. A. Yhdysv. 2047 56685 : sobritannia.. 566 3874 P. A. Yhdysv. 484 3572 900 muunlaisia kg 227029 4660540 Ruotsi... 8239 408446 890 muunlalsi'a.. kg 80568 26480 Norja... 77 3938 Ruotsi o. 3336 293267 Tanska... 3620 36639 Tanska.... 436 6832 Saksa.... 8460 279077 Saksa... 6097 550563 Alamaat.. 26 4385 Belgia..... 450 0000 sobritannia 750 453820 sobritannia.. 53(i 34498 P. A. Yhdysv 2362 44633 Ranska... 225 20 talia.. '.... 369 26565 yli 0 kg:n mutta Sveitsi... 6 24705 ei yli 50 kg:n: P. A. Yhdysv: ' 574 207236 90 valmis tamatto mla..... kg 53688 386093 yli 0.6 kg:n mutta Ruotsi... 6 ;i25 96987 ei yli l kg:n: Tanska... 2274 970 89 valmlstamatfo Saksa... 44758 26899.'.. mlä... kg '2339 29846 ' valmistettuja:. Saksa... ;. 652 935 902 sllattuja. kg 7092 939 valmistettuja: Ruotsi... 89 9636 893 emaljoltuja kill Saksa... 5048 79076 loltettuja nlk 903 muunlaisia.. kg 3 025 378257 kelöltyjä tai' Ruotsi 24625 87393 kuparoituja kg 4 43 82629 Norja...:.. 096 460 Ruotsi 2289 22487... Tanska 6628 73386 0' Tanska... 2708 9969 Saksa.. 266274 245948 Saksa... ; 898 390790 sobritannia 4647 8447 P. A. Yhdysv. 47 4 475 P. A. Yhdysv... 6248 22769 894 muilla metal yli 50 kg:n: lellla slla ttuja kg 83 60532 904.. valmistamatto Saksa.. ~ 729 53572 mla '... kg 29600 6340 Saksa....... 26056 28035 892 895 muunlaisia. kg 39284 0273 sobritannia '.. 729 24400 Ruotsi..... 4706 344773 Tanska... 2 07 84592 905 valmistettuja. kg 764033 592697 Saksa.'...'...'; ' '29002 54839 Ruotsi... 8049 062462 sobritannia 'j' 823 73867 Norja... 5965 67375 P. A. Yhdysv. 5 72585 Tanska... 0696 46806 ~:'p.:..: : Saksa..... 647562 3995095.. ~. yli' kg:n mutta so britannia... 3929 396504!ll yli 0 kg: n: P. A. Yhdysv. 4844. 248305
.. 37*.. Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~~ Arvo ~~ Arvo ~ :: ::l l ~ :: ::ll ~;! s:: t::. T a v a r ala j i.. Paljous. markoissa: l:t;! s:: t:: Tavaralaji. Paljous. markoissa.... ~3' ~~3~..s' a a: ~ Marchandises.. Quantite. Valeur ~ a ~ Marchandises. Quantite. Valeur ::? 9 en marcs. ::? 9!l>!} en marcs. '>.~ '> 705 72 Multa rautateoksia kg 5264 2925 9 8 tinaa myös kankl kg 86342 329848 749 773 783 784 Saksa... 4623 2256 Ruotsi... 575. 444392. 803 822 Saksa... 325 86554 Lyijy tt ja lyijyiejeerin sobritannia... 756 2598902 kejtt sektt lyijy teoksia. 99 sinkkiä... kg 23553 6543 906 LyiJyä valmstama Ruotsi... 296 48765 tonta sekä romua kg 53792 337202 Saksa... 637 6648 Ruotsi... 3449 23090 Saksa;.... 28253 2707 920 valkometalllsekol sobritannia... 3380 86675 tuksla... kg 3940 46423 P. A. Yhdysvalat.. 8706 00400 Norja... '. 00 20000 Saksa...'... 265 9423 LyJyt~.oksia : 907 levya... kg 69464 370389 96. 92 m.uunlaisia... kg 50252 560837 Saksa.... 62204 39886 Ruotsi..... 459 0054 sobritannia.. 6997 50033 Tanska... 523 5323 Saksa....3906 56227 908 putkia la putken.' sobritannia 7005 66006 osia.... kg 07347 62432 P. A... Yhdys~allat 33227 32327 Ruotsi 535 2433... Tanska... '... 473 8780 923 Juotfotinaa... kg 4238 30 (}95 Saksa.... 8232 43904 Saksa... 608 3766 sobritannia... 2278 3440 sobritannia... 2030 82000 909 köysiä tankoja Levyä: lankaa Ja lyljy 924 alumlniuml... kg 285 69232 villaa... kg 2497 65866 Ruotsi...... 2093 6070 Saksa... 244 65440 Saksa... 7238 86i 90 hauleja kuulla Ja 925 kuparl... kg 55378 350644 lyljykkeitä. Ruotsi... 4076 37856 Saksa... kg 220 82867 Norja..... 34 38334 multa erikseen Saksa... 34774 7587 mainitsemattomia: sobritannia... i 87 75623.. 92 vernissattuja 926 messinki... kg 32 49 573306 nlkkelöhyjä. tai Ruotsi... 5847 46338 muulla erikseen Saksa....' 24734 38500 mainitse matto sobritannia... 90 4868 malla pintapeit. teellä varustet 927 slnkki... kg 46957 344498 tuja........ kg 697 34876 Ruotsi..... ~ 4420 3607 Saksa... 224 24848 Saksa..... 4259 307432 93 muunlaisia.: kg 5574 80668 928 muunlålsta... kg 57 27354 Tanska... 2475 4888 Saksa... 994 9579 Saksa....' 2873 37655 Tankoja: Kuparia ja mllita erik 930 kuparl... kg 94.497 720 797 seen mainitsemattomia Ruotsi...... 3947 35453 metalleja ja niiden Saksa..... 77 25 28466 lejeerinkeja seka niista sobritannia..... 305 76970 valmistettuja teoksia. Valmlstjlmaftomla seka romua: 93 messinkl... kg 943 294992 Riiotsi......... 648 3969 Saksa..... 2842 54268 94 aluminiumla... ~g 648 3657 Ruotsi...... 735 559 929 932 muunlaisia... kg 988 0935 Saksa..... 43 0337 Saksa..... 984 0835. Belgia...... 500 0229 95 kuparia... kg 3207 4683 sobritannia 3047 4567 Putkia: ~33 k!lp~ri.... kg 4'; 623 3286...... Ruotsi....... 226 30988 97 nikkeliä...... kg 536 8 090 Norja..... 976.395000 435 5460 Saksa... 2392 426843 Saksa.......
.5 38* Taulu. Tuonti: Jatkoa (Suite). B~tl Arvo B~ :l l Arvo '3~::! Tavaralaji. Paljous. markoissa. a: 3 ~::.: Tavaralaji. Paljous. markoissa. t;. a j>;.... a ~ ~~a:8 Marchandises. Quantite. Valeur.(Sa å 0 Marchandises. Quantite. Valeur : ~? en marcs. : l:l.' en marcs. ~ ~ 934 messlnkl... kg 670 267 884 947 HuonekaluJen akku Ruotsi... 3650 835 noiden ja ovien Saksa..... 800 86674 heioja... kg 09 28668 Saksa..... 09 28548 935 muunlaisia. Sailsa... kg 64 2052 Teoksia erikseen maintsemattomla: 948 kullattuja hopeoltuja tai Jalolla metajlla pletee rattuja... kg 28 370903 Lankaa: kupari Ja messlnkl polkklleik kausmuodon suu rin läpimitta: 937 alle 0.5 mm:n kg 2342 26709 Ruotsi...... 627 58900.. Saksa..... 624 0799 949 syövyteuyjä nlk Tanska..... 98 405 Saksa... 009 32398 938 vähintään 0.5 kelöltyjä tai lamm mutta alle kattuja... kg 42693 250904 Smm:n kg J88 757 7982753 Ruotsi..... 49 50225 Ruotsi... 08452 2390749 Tanska...... 064 76583 Saksa..... 249535 5032069 Saksa..... 3803 207344 sobritånnia.... 534 275 Belgia..... 23 700 P.' A. Yhdysv... 302 546560 sobritannia... 638 67096 tävalta... 248 3Q 560 muunlaista polkkllelkkausmuodon P. A. Yhdysvallat '. 945 8256 suurin läpimitta: 950 muunlaisia... kg 256894 0204373 939. 940 alle S mm:n.. kg J2 2503 Saksa... 258 70' Ruotsi..... 22528 25492.' Norja... 3426 9349 94 Kaapeleita tai köysiä Tanska..... 235 98449 erlstämättömiä.. 'kg Saksa... ' 8283 48682 44603 877896. Ruotsi... 974 265625 sobritannia... 09008 437455.. Ranska Saksa... 86 3609.. 32080 54857... Sveitsi... P. A. Yhdysvallat 80 3622.. 3344 63000.. P. A. Yhdysvallat 983 58462 942 Kudelmla... kg 3098 2922350 Norja..... 459 48948 922 936 Multa teoksia... kg 258 558 Saksa..... 26268 243852 Belgia... 462 89878 Jaloja metalleja seka sobritannia...... 749 8463 Ranska...... 908 69847 niista valmistettuja tävalta... 35 2248 teoksia. P. A. Yhdysvallat.. 733 6329 Kultaa: 943 Ruilveja nauloja 95 valmistamatonla nastoja pultteja ja J~tteltä. nllltejä. mutterelta Saksa... kg 0.6 2050 ja mutterllaattoja kg 534 228 76 Ruotsi..... 29 '5675 952. 953 teoksia miiunlai Saksa... ~. 354 3260 sla... kg 7.5 228690 sobritannia.... 397 6630 Ruotsi...... 0.2 0040 Ranska..... 06 22500 Tanska...... 5.4 ' 58960 Saksa...... 3970.~ Kelttoastlol ta: 944 altlmlnluml... kg 904 65579 Saksa... '..... 88 652305.. Ranska....' 0. 0000 Hopeaa: 945 kupar o kg 2782 48425 955 tankoja a lankaa Ruotsi.... ~ 26 82760 kaavalemauomia Saksa... '....' ' 52 65665 samoin levyä... kg 96 8879 Tanska.... '. 40 60078 946 muunlaisia... kg 760 34 680 ' Saksa.... 0 3670 Saksa..... 707 3080 sobritannia..... 46 497
39* Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~~ Arvo ~~::ll Arvo i: :: ::ll... ~3» a:;:c:::: Tavaralaj. Paljous. markoissa. ~;: c:::: Tavaralaji. Paljous: markoissa...'. 3 ~ J:i' <3 ~ ~ Marchandises. Quantite. Valeur ~ ti ~ 0 Marchandises. Quantite. Valeur ::? 9 t: en marcs. 9 en marcs. ~~?>~ 954 957 teoksia muunlal Saksa... 7956227 sla ja valmlstama Danzig... 24500 tonta hopeaa... kg 44 77 364 Alamaat... 222033 Ruotsi...... 2 48238 Belgia... 44270 Tanska.... 55 90930 sobritannia... 6957794 Saksa..... 338 600990 Ranska... '.:... 38988 Sveitsi... 5 2643 talia... 42988 Sveitsi... 6423 Platinaa: tävalta... 590 959 teknillsn ja tie TscheckoSlovakia... 792 teelllslln tarkoltuk Turkki... 300 sun alottuja teoksia P. A. Yhdysvallat.... 58040 Ruotsi... kg 0. 22000 958 960 teoksia muunlaisia Maanviljelyskoneita sekä valmstama ja laitteita. tonta platinaa.. kg 0.02 37290 966 Höyry ]a mootlorl Tanska... 0.0 36000 auroja... kg 2004 20 462 P. A. Yhdysvallat 55 9442 Sekalaisia metalliteoksia. 968 Auroja kg 29942 230560... 96 Tyyppejä klrjaslmla Saksa... 29243 25894 matriiseja y. m... kg 4605 3984 Ruotsi.. '.... 659 784 970 Klekko Ja cambrid Tanska........ 289 20532 gejyrlä. Saksa... 398 8680 Saksa... :... kg 46846 33685 sobritannia... 283 05898 962 lehtlkutaa lehtl 972 Jousläkeltä Ja kulttlhopeaa Ja klllto vaaftoreja... kg 4404 77 295 kultaa y. m. kul Tanska... 3866 69300 tavalmlstelta. Saksa... kg 00 2305 973 Äkeitä muunlaisia kg 4626 9940 Saksa... 4079 3940 963 lyijy Ja tinalehtiä.. stannlolia sekä 975 lannanhajoltuskopullonkapselelta.. kg 67J 0 20 nelta...... kg 7~ 5540 Tanska... 95 8 Saksa... 0462 45540 Saksa... 340 79842 476 Kylvökoneta... kg 2783 234 493 964 Hakasla ja lättiä Ruotsi........ ivln ja housun 2204 7285 Tanska... 5237 53958 solkia kengänslrk koja sekä sormus 977 Haroja. timia Ja ompelulanska.... kg 68 4620 Bormuksla... l<g 24 OJl9 72583 Tanska... 632 2052 978 Nllttökoneita. Saksa... 22296 57734 Saksa....kg 75869 99 925 sobritannia... 877 2478 965 Näppälmlä... kg 2540 534474. 979 Hevosharavla Ja hel Saksa... ;... 9050 392992 nänpöyhijöl tä. tävalta... 7 25982 Saksa... kg TscheckoSlovakia 2767 390 983 ': Elonleikkuukonelta. 49890 27 648 XX. Koneita ja lait Saksa... kg 334 9900 teita. 986 Puimakoneita kone Koko ryhmä... Z8 258 394 voimaa varten.. kg 046 77 680 Viro... 2274 Saksa... 8329 7480 Latvia... '' 23.596 Ruotsi... 29646626 987 Käslpulmä sekä api Norja... 03258 lanhankausltoneita. Tanska............ 3007636 Saksa... kg 029 28600
40* Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~<:. Arvo ~<: Arvo :> :: ::l...::j :>:: ::l~ ~~ 3::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~ ct)~ ~ a:~ 3 ~.s.~!!l S Marchandises. Qriantite. Valeur g.cf~~ Mqrchandises. Quantite. Valeur ;::? en marcs. ::!=9 en marcs. ~~ ~~ 988 Oljenpurlstlmla olkl r 004 Separaattoreja... kg 20807 649846 elevaattoreltl\ ja Ruotsi...... 9379 627504 multa kuljettimia. Saksa..... 57 8392 Saksa... kg 0953 86758 006 Kirnuja sekä voln 989 VUjan ja slemenen valvau! sekoituspuhdistus ja a ja muotoilukonel )lttelukonelta. ta.... kg 4 54 68364 Saksa... kg 557 52057 Ruotsi...... 807 44563 Saksa..... _.... 327 2270 990 Viljankuiva tuskonei. ta. Saksa... kg 485 900 007 Jäähdytyslalttelta.. kg 3483 89067 Saksa..... 3307 8482 008 Pastörolmls ja sterl 992 Perunannosto )a s löimlskonelta sekä tutuskonelta... kg 46644 26 222 regeneratllvlait Saksa..... 46633 25772 telta.... kg 6342 392205 Tanska...... 672 377399. 993 Perunamyllyjä juu sobritannia...... 70 4806 rikkaanlelkkuukoneita rehukakun ja muita murenta )a sekä rouhlnmyllyjä. Saksa... kg 96 24 992 005 Meijerikoneita )a 00 laitteita muunlai 0 sla...... kg 3 642 239930 Tanska..... 605 72276 Saksa..... 2022 64522 994 Myllyjä erikseen mai SlhklJkoneita laitteita nlfsemattomla.. kg 2632 30067 ja tarvikkeita. Tanska...... 567 20000 Sähkökoneta: Saksa...... 2592 27385 02 generaattoreja ja 04 moottoreja'... kg 828 564 20679505 995 Oklväklrehun val 06 Ruotsi 242590 9292985 mlstuskonelta. Norja.'..... 373 3665 Saksa..... kg 9895 45250 Tanska... 286 82583 ~... '.'.. Saksa... _..... 573624 046230 996 Silppukonelta... kg 056 89888 sobritannia...... 580 5567 Saksa..... 0240 74778 Ranska... 294 43852 P. A. Yhdysvallat.... 702 280 P. A. Yhdysvallat 880 730498....... 999 Ruohonlelkkuuko 03 transformaauoreja neita... kg 604 307fj6 05 vlrranmuuntajia y. Saksa..... 574 29896 07 m. s... kg 20fj 980 7744468 Ruotsi..... 5896.5256054 967 969 Maanvljelyskoneta Saksa'... :.... 47685 246300 974 98 ja laitteita muun P. A. Yhdysvallat.. 40 23839 985 00 lalsla... kg 9438 23783 Tanska 08... ''.. 086 60 Sähkökel ttoa8tlolta kg 4569 4347 406402 Saksa...... 6064 8766 Saksa... ~ 4548 P. A. YhdysvaUat.. 832 3920 09 Sähkösilitysrautoja kg 380 396 293 Saksa..... 3803 395793 Meijerikoneita ja laitteita. 020 Sähkökarkalsuuunejasähkökamilnolta 002 Maito ja kermasäl sekä sähkölleslä la löltä... kg 609 68052 keittöitä.... kg 887 70289 Tanska...... 680 20780 Saksa..... 842 6787 Saksa..... 4208 46272 02 Akkumulaattoreja jll 003 Maldon juuston ja niiden osia... kg 75408 37 837 voin tarkastusko Ruotsi...... 39 7550 nelta Saksa. _.......... 74337 25500 Saksa... kg 590J 248 P. A. Vhdysvallat.. 589 33045
4' Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite).. ' ~:c: Arvo ~:c: ' :>:: :loj Arvo :>:: :l>j ~:! c =: Tavaralaji. paljous. markoissa. a::! c=: Tavaralaji. Paljous mar.koissa....... '. 't 3 D ~... 3' 't ~ <::>... 0 Marchandises.. Quantite. Valeur..Q' ~ ~ 6 Marchandises Quantite Valeur ;:: ~ :: 0 en marcs..:\.. en marcs. ~} 022 Oalvaanlsla paristoja kg 74 65 593736 032 Ö/yvlrrankatkalsljol Ruotsi 2492 38330 ta käsin ohjat. '... Tanska... 28858 695333 tavia... kg 796 7834 Saksa..... 4022 78833 Ruotsi... 4094 6360 P. A. Yhdysvallat. 3 '77 7676 Saksa 7702 67704 023 Hiliä sähköteknilll 033 Varolaittela erikseen j 025 sun tarkol tukslln malnltsematfomla käytettäviä.. '.' kg 40257 425245 kuten varmuus Ruotsi... 228 73686 tulppla sulakkeita Saksa..... 37909 23460 sulaketulppla ja i sobritannia.. 'J.'.2032 68466 ylljännlfyslalttelta; Sveitsi... 46 36060 P. A. Yhdysvallat samoin hehkulam 28 3768 punklinnlkkeltä ja virrankatkasjota Eristettyjä sähköjoh erikseen malnltsetoja kuten kaape mattomla... kg 2035. 5727499 lelta köysiä ja pu Ruotsi... 7205 42548 noksia: Tanska.......... 679 46693 026 yljystä tai muusta Saksa... '. 9302 594205 metallista tehdyllä Ranska... 2 32544 peltteellä (plnta P. A. Yhdysvallat' 228 3249 'kerroksella) varustettuja... kg 90 46~ 20730 Ruotsi....... 2004 484228 034 Kaarllamppu)a sekä ~.. Saksa... 70326 586602 'nllden osia erlk 'seen malnltsemat 027 dynamolankaa. kg 2755 708 tomla samoin va Ruotsi...... 69 3635 lonheltfäjlä... kg 768 67950 Saksa 2438 98536 Saksa.. 745 56526.. 028 muunlaisia.' kg 57379 200803 035. Hehkulamppuja kg 8940 0643282 Ruotsi...... 308 49588 Ruotsi..... 6300. 660880 Tanska...... 2835 0403 Saksa :.. 58539 764787 Saksa...... 48280 2683 Danzig.........' 284 24500 talia...... 907 25200 Alamaat.. P. A. Yhdysvallat.. 2028 92224 P. A. Yhdysvallat 029 Erlstysputkla kg 60230 38243 Saksa... 59505 37653 036 Puhelin koneita puhelnvaihdepöytiä 030 Putkikulmauksla ja puhellnvalhtelhaara utumisrasl! ta sekä nden osia 4567 274 33 225 2365 oita y. m. '8. put erikseen malnltseklen osia... kg 4877 0865 mattomla.... kg 4039 3485363 Saksa.... ' 4874 07940 Ruotsi... 0068 237302 Norja...... :. 28 700 03/ Varolaitteita posliini Saksa.. 29747 290632 eristäjlin kllnnltet P. A. Yhdysvallat 32675 tyjä käyntilnpa. i no säätö ja mui ta vastuksia; konta sekji nden osia! '. 037 Sähkölennätinkoneltrollikonelta ja muierikseen malnltseta sähköregulaat. mattomla kg 940 4290 toreja sekä sähkö... laite Ja~onetau '. Tanska'..... 3' 87270 luja valmiiksi ko Saksa........ 8. 54839 koonpantuja... r kg 2028 309754 Ruotsi... 289 76068 038 Sähkömltfareita ja Norja........ 26 3426 niiden osia... kg 50534 289309 Tanska... 788.72329 Ruotsi... 539 56 706. Saksa......... 97274.. 226470 T!nska...... 22 39483 Ulkomaan kauppa 920 6*
42* Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~~C>l Arvo ~<:. :> ::.::3 >l Arvo ~::i ':= Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~ ':= Tavaralaji. Paljous. markoissa.... ~3'... ~3' J:i' ti å S M archandises. Quantite. Valeur..tia ~ ~ Marchandises. Quantite. Valeur ::. en marcs. ::? 9 en marcs. ~~. ' Saksa..... kg 49778 2747440 062 BentBlln )a petroll sobritannia '. 9 26750 064 moottore)a... kg 28800 07470 P. A. Yhdysvallat 86 20930 Ruotsi... 89 9663 Tanska...... 27 437 039 Sähköteknillisiä erl Saksa... 778 597822 kolslalttelta erlk P. A. Yhdysvallat 0036 362547 seen mantsemattomia... kg 7364/i 320 063 065. Kaasu y. m. poltlo Ruotsi... 2069 9302 066 ja räjähdys 8ekä Norja... 99 4464 lämmlnilmamoot ' Tanska... 25 36903 toreja. Saksa... 70047. 2835708 Saksa...... kg 873 26929 sobritannia... 340 5578 P. A. Yhdysvallat.. 805 54725 068 mantllvistäjlä ja 070 jäähdytyskonelta kg 20068 308 3.9 Koneita ja laitteita. Saksa... 737 9559 muunlaisia. sobritannia... 2476 99600 040. Voimalaitosten talia............. 22 348 04 höyrypannuja 8U j latusluneja sekä i 07 Konepumppuja... kg 8/i28 7/i244ti 'konelaltosten vesl 073 Ruotsi.... ;. 2283 545824 ja multa säiliöitä Norja... 5435 89838 erikseen mantse Tanska... 998 40909. matlomla... kg 29 767 2650660 Saksa... 59924 929528 : Ruotsi... 3093 482350 P. A. Yhdysvallat 2888 46346 Tanska........ 0800 20000 Saksa... 249242 29227 074 Paloruiskuja. sobritannia... 532 ~8 983 Saksa... ~... kg H 09./668/i0 Metallinjalostuskoneita: 042 Selluloosakeittlmlä.. kg 673/i/i 89683 043 Viro... 53350 03000 075 sorveja.... kg 7 296 677 060 Saksa... 4005 86683. 08 Tanska......... 375 37320 044 Hö)'rypannun osia 087 Saksa...'..... 6992 639740 kuten päätyjä 076 porakonelta... kg 30929 44834/i vaippoja tuliput 082. Tanska... 436 2000 kla y. m... kg 73468 699 203 088 Saksa... 7377 3075 Saksa... 49463 35474 P. A. Yhdysvallat 23035 32070 sobritannia... 2355 382529 077 purlstlmla... kg 8777 4/i7 23 046 Höyrylokomobillejä. 083 Ruotsi... 8760 360000 Saksa... kg 66347 726 560 089 Tanska... 2955 '4500 Saksa... 6303 7253 048 Höyryveture)a. Belgia..... 759 0560 Saksa... kg 45046 79003 078 höyläkonelta..'.. kg 6469 88968 049 Höyry..; ja öljytrakto 084 Tanska...... 2 20930 050 reja (vetäjlä)... kg 66'36 398200 090 Saksa... 5339 66828 Ruotsi..... 54 40000 Tanska...... 6tl 47200 079. jyrslnkonelta... kg 965 28266 Saksa... 58623 3 000 085 Saksa..... 632 23025 09 P. A. Yhdysvallat 303 45090 053 Höyrykonelta Ja höy 055 ryturbilneja... kg 3638 44 346 080 muunlaisia... kg 92932 467787 Ruotsi 2789 66738 Saksa... : 3472 406346 086...... 092 Saksa..... 83985 259023 056 Veslturbllneja... kg 348376 3684 207 sobritannia...... 4700 84853 058 Ruotsi........ 3757 400856 P. A. Yhdysvallat... 343 39785 Saksa:..... 307682 28335 P. A. Yhdysvallat 26937 00000 Puunjalostuskonelta : 093 sahakoneta... kg 29429.629 068 059. NaftamootloreJa... kg 4306 429666 097 Ruotsi...... '907 4400 060 so britannia..... 308 25200. Saksa..... 7750 60486 P. A. Yhdysvallat.. 3997 404466 P. A. Yhdysvallat 2572 5782
... Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). 43* ~~::>l 'Arvo ~~ Arvo ~ :: :: >l ~:: c:::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ::::::: c::::... 3' ~... 3~ Tavaralaji. Paljous. markoissa ~. ci ~ S Marchandises. Quantite. Valeur sa ~... Marchandises. Quantite. Valeur :: :l.? ' en marcs. ::? 9 en marcs. :l. ~ ~.' 094 höyläkonelta... kg 8445 2032 Tanska... kg 29407 92848 70780 26 382 098 Norja..... 725 3800 Saksa..... Saksa..... 5436 78907 Belgia..... 774 960 P. k. Yhdysvallat... 2284 28325 sobritannia.... 6077 209434 Ranska..... 736 40375 099 jyrsinkoneita. Sveitsi... 974 6000 Sak~a... _.. kg 735 32250 P. A. Yhdysvallat.. 25946 608028 096 muunlaisia. '.'... kg 238 54988 xx. KU)jetusneUVOja. 00 Ruotsi...... 9282 472 232 49475 Z7Z Saksa... 67864 520333 Koko ryhmä... '. 49950 P. A. Yhdysvallat 46685 55736 Viro..... Ruotsi... 566406 0 lmanvaihtolaitteita Tanska... 872740 03 kuten tuulettimla Saksa... :.. 683072 ietsolmia puhaltl Alamaat... 28784527 mla y. m... kg 6373 26 587 Belgia............ 6238 Saksa '.'.. :... 5959 205827 sobritannia 468492..... Ranska... 66889 05 262090 Paperteollisuusko talia... :... 07 nelta 2300 kg 2903 3668677 Sveitsi....... Ruotsi 5066 768425 tävalta 79475........ 399903 Norja..... 2209 602952 P. A. yhdysvallat... Saksa... :.. '... 24842 20290 Laivoja ja veneitä: sobrtannia...... 204 284390 nettokantavuudel. taan alle 9 rek. : 08 Kutomateolllsuusko nelta sekä käslkutomakoneitll kjl. 3 43000 tonnin: 5 moottorlaivoja.. kg 22856 3980 505 Viro 9000 Ruotsi... 34 42402..... 2.. Saksa... ~ 24000 Saksa... 8305 65668...sobritatinia..... 9420 2286435 6 purjelaivoja. Saksa... kpl. 2 76300 09 Suutarln ja räätälin. \! koneita sekä om 7 muunlaisia.... kpj. 7 25874 pelukonelta... kg 95003 2734602 Saksa... '... 3 5974 Ruotsi..... 6628 22740 Tanskå... 459 22650 bruttokantavuudel Saksa...... 29966 638723 taan yli 000 rek. Alamaat... n 773 35300 tonnin: sobritannia..... 56583 80689 29 höyrylaivoja.. kpj. 5 30052027 P.A. Yhdysvallat 594 4500 Saksa..... 267500 Alamaat... 28784527 0 Kirjapainokoneita.. kg 223507 73496 Ruotsi..... 23855 2627946 Rautatievaunuja: Saksa... 87560 367243 32 matkustaja. sobrtannia..... 4073 485805 Saksa... kpj. 0323 P. A. Yhdysvallat i 809 60922 35 Ratiotevaunuja. L Kaasu ja veslmitlll. Saksa... kpl..6. 29 605 reja sekä niiden osia Automoblllejä:.......... kg. 3706 99796 36 matkustaja kpl. 68. 9/73889 Saksa... _... 3695 97796..... Viro..... 7750 2 MllnometreJä ja tyh Ruotsi ' 0270 i 3 jlömlttanija sekä Tanska... 4 602390 nden osia..... kg 877 75655 Saksa... 84 4505298 Ruotsi...... 7 24060 Belgia..... 3 6238 Saksa... :. ~.. 658 39746 sobritannia..... 427903 Ranska... 3 60429.. Koneita ja laitteita talia..... 36 9 294 muunlaisia... kg 83642 4827973 Sveitsi..... 2300 RU'otsi... 348 6 745 tävalta..... 79475 Norja... 3537 3044 P. A. Yhdysvallat 484462! 2~
44'* Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). Tavaralaji. Marchandises. Paljous. Quantite. Arvo markoissa. Valeur en marcs. Tavaralaji. Marchandises. Paljous. Quantite. Arvo' markoissa. Valeur en marcs. 37 ' 38 '39 i tavara... kpl. Tanska..... Saksa... :..... talia.......... P. A. Yhdysvallat lmalaivoja ja lentokoneita. Saksa... kpl. Polkupyöriä: moottori... kpl. Rtiotsi... Tanska... Saksa..... sobritannia... P. A. Yhdysvallat 94 5 62 7 0 40 5 2 5 2 5 4943826 70638 348695 709796 57797 60500 879240 97208 3380 48950 2436 56866 46 47 49 50 Soittokoneita. Planlnoja ja pianoja kpl.l Saksa... Flyygeleitä... kpl. Tanska... Saksa... Torviurkuja. Saksa... kg!. Kiellurkuja (harm~' nloita)... kpl. Saksa... sob.ritannia... 59 58 8 7 2479 94 88' 6 480269 472269.43500 35000 396500 2854 238644 206964 3680 40 4 43 44 45 muunlaisia...... kpl. Ruotsi... Saksa... Lastenvaunula. Saksa... kpl. Ajo Ja kuljetusneuvoja erikseen mainitsema Uomia: matkustaja... kpl. Ruotsi... Saksa... :..;. P. A. Yhdysvallat tavara... kpl. 'Ruotsi... Saksa... Ajo Ja kuljetusneuvojen alustolta Ja k~mirenkal8la pyörla... kg Tanska....... Saklla....... XX.. Soitto koneita kojeita ja kelloja. 864 8 736 202 9 2 7. 69 38 6' 374 3 M6 ' 299 ' 30247! 777 65 90473 573468 27'! 765 44 795 7055 849 36988 8845 53500 72687 426960 63732 363228 52 53 54 55 To~:~:!t~~~:... kg. Fonografeja gramofoneja ja multa erikseen mainitse mattomia soittoa y. m. esittäviä koneita sekä nden o~ia... kg Saksa............ Ranska... Solltokonella muunlaisia... kg. Saksa... talia.......... Soittokoneitfen osia ja tarvikkeita erikseen mantsemattomia... kg Saksa... Alamaa!... Ranska... Britti!. täntia.. Kojeita. 3 630 296 260 8733 8440 286 2)32 989 3 4 4 770 230 2840 36000 0866 95097 6539 249089 208424 0000. 4000 370 Koko ryhmä.... Viro.... Ruotsi.... Norja....... Tanska.... Saksa...... Alamaat... :. sobritannia... Ranska... '... talia... Sveitsi... '.... tävalta....... TscheckoSlovakia... j Britti!. täntia.... P.A. yhdysvallat.... ' 3 840 458 075 234068 230 306364 052509 923 24642 9075 66569 259585 22 20 370 60747 56 57 58 Optisia kojeita ja niiden osia: valokuvauskoneita kappaleen nettopaino: enintään 5 kg kg Saksa........ söbritannia.... yli 5 kg:n. Saksa... ~g muunlaisia.... <g Saksa... ' {anska... '.. 97 890 297 572.3984 3788 75 40836 28785 2220 3853 808765 74442 4060
45* Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~~ Arvo ~:<; Arvo :>::: :l lo :: :l Ta v a ra.a ji. Paljous. markoissa. ~Si c c:: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~ Ei E' '~ 3 ~ g.a ~ re.. Marchandises. Quantite. Valeur.Q.CS ~ ft Marchandises. Quaniite. Valeur ::? 9 en marcs. ::!=' 9!bl} en marcs.!bl} > 59 mapuntareja läm 7 Taskukellonkuorlå pömittareja Ja kos 72 rtonalsla... kpl. 86 3866 Jeusmlttareja... kg.2662 30673 Tanskao... 42 2050 Ruotsi..... 2'8 033. Sveitsi... 4 9270 Saksa..... 2570 2883.73 KeiloJa muunlaisia kpl. 56 {j46 370629 Vaakoja: 76 Saksa.......... 55898 367366 60 analyysila apteek P. A. Yhdysvallat 69 7435 ~ klsekänllden punnuksla... :.. :. kg 938 7688 77 KeUonkonelstoja r Sak.sa... 866 75284 tonalsla ja kehys.t tämättömlä sekä 6: pöytä... kg 783 43857 nden osia erlk Saksa... :... l486 34842 seen mainltsematkymmenys puustomla... kg 45 289 487 ta Ja raudasta val Tanska... 50 9200 mlstettuja kappa Saksa... 557 7505 leen nettopaino : Sveitsi... 742 4936 62 enlntääit 50 kg kg 537 7 88 Saksa..... 462 2725. ; XX. Kvl ~a maa 63 yli 50 kg:n.. kg lajela seka n stll. val 244 96 383 ' m stettuja teoksia Ruotsi... 2867 42750 Saksa... 8370 47566 Koko ryhmä... 3S 489 702! Viro... '38020 64 tavara ja henkilö Latvia... 3774 val!koja sekä... rau~ Ruotsi... '.... 474294 tal8a kymmenys.. ~orja...;... 4289 vaakoja ja vaa'an... Tanska... 3098 vlpuvarsla... kg 6404 276324 Saksa... 5996523 Tanska... 405 5400 Alamaat.... _. 263820 Saksa... 5975 257624 Belgia... 600 77. sobritannia... 0593522 65 muunlaisia..... kg 6684 69365 Ranska... 08874 Tanska..... 369 20364 talia.... 872 Saksa... 6284 46455 Sveitsi... 9387 tävalta... 5007 66 KoJeita muunlaisia kg 243 444 794 TscheckoSlovakia... 63439 Ruotsi... 627 59380 P. A. Yhdysvallat... 366460 Tanska... 75 0988 Saksa... ; 0069 99340 sobritannia... 007 74545 Kivi ja maalaje/a. Sveitsi... 78 80654 78 Asbestla asbestljau P. A. Yhdysvallat 49 8097 hetta Ja kiillettä kg 9'684 6094 Saksa... 203 29349 Kelloja. sobritannia... 758 3565 Taskukeloja: 79 Fluorisälpää bauk 67 kulta tai platlnasllttla Ja kryollittla. kuorlsla.... kpl.. 45 J{j6 060 Tanska Tanska... 85 70900 kg 9698 07fjJ.... Saksa... 4 090 Sveitsi... ;.. 37 64800 80 Pilmultaa... kg 22288 90644 Saksa... :... '. 298 8799 68 hopeakuorlsla... kpl. 3 80 2026230 Tanska... 90 2686 8 Kvartsla. Ja kvartsl Saksa...! 576 303700 hiekkaa. Sveitsi... 504 692534 Saksa... kg 8q8'290 45278 69 muunlaisia.... kpl. 643 237468 86 Kpsiä poltettua tai.. Saksa.... 637 5264. Jauhettua... kg 727805 30336{j Sveitsi... 984 82097' Saksa...... 727605 302455.
kg 46' Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite) '<: ' ~<: i:i : ::s... Arvo :>: ::s... Arvo... '.3 en M archandises Qugntite.... '. ' a:~ c ~ Ta va ra a j i Paljous markoissa ~~ :: Tavaralaji. Paljous markoissa... ('D... Valeur.s' ~ å 6 Marchandises. Quantite. Valeur '~<:) ~ 9 ~~ en marcs. ;;':>' en marcs. 87 Magnesllttla Ja vlte 209 Trlppellä Ja multa rllttlä... kg '94288 3i9328 klvennälslä puhdlf Saksa...'... '63099 8262 tus ja hiomaal Alamaat.. 8856 5343 nelta 0 6754 5290 sobritannia... 2333 23285 Kvihilä : 89 Raskassälpää 20 paja Saksa... kg 3 662 243846 sobritannia... kg 67 57.~ 99300 90 Ruimlklveä..... kg 4687 8953... Saksa...... 2 muunlaisia... 40687 85938 kg 77544 9 3'i 229 Saksa... '..! 40525 6386 Savea: Belgia... 00000 50000 9 kaolllnla..... kg 378700 852 305 sobritannia 3878'29 684404 Saksa.... 376784 85035 P. A. Yhdysvallat 356490 277 354! 92 muuta tulenkes 22 Antraslittihlillä... kg 6337 5298 tävää. kg 620 460 83046 so~ritannia... '.' 5907 4898 Ruotsi... 40220 57920 Tanska..... 3650 230 23 <oksia... kg 32497 2382'444 ' Saksa. '... 448590 2996 Saksa... 526435 206046 Belgia... 500000 350000 93 muunlaista... kg 698780 302242 sobritannia... 087434 88623 Saksa.... 240492 9828 sobritannia... 456750 200965 24 'Ruskohiilä hilllbrl kettejä retorttl 94 Shamottl ja muuta hiiliä sekä poltto! savilaastia.... kg' 00 i09 9 302 aineita erikseen 8309 7297 Norja...... ' 7 000 6950 Saksa... 8209 7280 Saksa...... 7$ 472 67285 25 Kiviä Ja maalajeja Ruotsi... 3637 54867 malnltsemattomla {g 96 Kuonaa ja multa kl erikseen malnltsevennälsjätteitärau mattomla... kg!j92.l9 6965: taoksldihydraattia Tanska..... 86760! 63865 Ja tuhkaa.. kg 4300 3407 sobritannia.... 40000 26987 83. 84 Multa klvl Ja maa 88. 95 98. 99 lajeja... '... kg J4 847 8998 97 Petslkllllettä.... kg 95i 6397 Saksa... '... 34832 8878 Saksa.... 8280 56307 200 Talkkla... :... kg 432857 464034 Kivi ja maalajeista No~aL_ ~ 59500 04790 valmistettuja teoksia. Saksa..... 26957 353894 erikseen mainitse 202 Marmoria... kg 0705 309 mattomia. Saksa.. ~.. 2 00 254 76670 teoksia... kg 2598 48328.. Tanska........ 03 86702 205 Erlstysmass~a... kg 5 936 90652 Saksa... '. 2960 2922 Saksa.......49782 69252 sobritannia...... 7479 252307 sobritannia... 203 20000 P. A. Yhdysvallat 77 435 206 Hohkaklveä... kg 4235 2754 Marmorlteoksla: Saksa....' 3993 279 laatto ja Ja levyjä:.27 hlomattomla tai 204 Sementtiä... kg 20 3 77338 26 Asbestl Ja kiille 207 Graillttla... kg 379 36823 kllllolttamatto Saksa.... 8799 23527 mla. sobritannia... 2374 008 Tanska... kg 8340 4702 208 Smirkellä... kg 23327 423 474 28 hiottuja tai klll Norja..... 2000 8000 olteftuja.... kg 2737 86284 Saksa. v... 34427 70097 Saksa... 26778 78099 Alamaat... 67344 92046 sobritannia... tt 380 42320 29 muunlaisia.. kg 267 8804 P. A Yhdysvallat 870 00976 Saksa... 209 3804
47* Taulu.. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~:c:. Arvo ~~ :l ::!:l i :l ::!:li Arvo ~ S! ::: Tavaralaj. Palj~us. markoissa.... Si c _. Tavaralaji. Paljous. markoissa.... ~» ;;' 3 ii>... ~. (;) rn ~.~ ~ S Marchandises. Quantite. Valeur J:i'c.. rt Marchandises. Quantite. Valeur ::!=l en marcs. ::!=l 9 <> :\. en marcs. <b ~~ 222 Kipsiteoksia..... ' kg 2946 32534 220 Muita teoksia kivl. 223 Saksa... 29366 26508 22 Ja maalajeista. 239 Saksa... kg 66 666 Kviteoksia erikseen mainitsemauomia: Savi< jajanssi ja' 225 kemialliseen me posliiniteoksia. tallurglseen Ja TllleJä: muuhun teknilll lasittamattomla : seen käyttöön tar 240 muurl. koltettuja..... kg 296 5927 Viro... 'kg 035000 26365 Saksa..... 293 5795 242 katto 0 0 '0 '. kg 3762 270 226 muunlaisia hio Saksa... 37600 27076 mattomia tai kiillolttamattomia. kg 393 9486 243 tulenkestäviä.. kg 2797808 89588 Saksa...... 3967 920 Ruotsi.... ' 929028 93088 Taaska...... 94472 0465 227 s:n hiottuja tai Saksa... 674308 86 465 klllloitettuja kg 22 45 '330... Ruotsi...... 949 40000 244 muunlaisia... kg 60973 77837 Saksa... 57753 Deflbrööri kollerl 68299 myllyn Ja mul lasltettuja: ta myllynklvlä: 246 muunlaisia. 228 luonnollisia ;... kg 55634 65828 Saksa... kg 5553 47920 Saksa. 0 0 0 0 0' 0 ' 52280 56868 Kaakeleita Ja uunln 229 keinotekoisia... kg.8268 239406 koristeita: Norja....'.566 3586 247 valkoisia _ tai yksl Saksa... 7095 43060 värsä. tävalta... ' 3900 4355 Ruotsi........ kg 0 489 TscheckoSlovakia...3830 4725 Lattia Ja selnälaat Kovasin klilloltus.\. toja: Ja hlomaklvlä: 249 yksivärisiä Ja lst 230 luonnollisia... kg 438775 356335 tamattomla. Saksa... 244652 25572 Saksa. 0 kg 2030 354209 sobritannia...... 94086 094853 250 muunlaisia. keinotekoisia: Saksa... kg 03 48 274 23 kovia hioma välineitä '. kg 2554 706368 25 Putkia erikseen mal '0 Ruotsi... 2574 75560 nltsemattomla put 'N orja....... 4904 6956 kenosia kaivoja Saksa 0 9269 54735 Ja selmlä.... kg 5666 3970.' sobritannia.. 0 855 52254 Saksa..... 0 0 3366 3270 P.' Ao Yhdysv... 6729 2563 254 Klosette Ja..... kg 585 250862 232 muunlaisia... 0 kg 5356 30398 Ruotsi...... 87 50877 Norja 0 2500 6300 Tanska... 77 43323 Saksa..... i46582 279248 Saksa......4 700 66375 isobritannia. 403 070 sobritannia... 332 89537 '. 233 Kvipainokiviä... kg 0699 6ti 872 255 Pesualtaita 0 kg 9997 8688 Saksa... 068 65697 Ruotsi... 729 6788 Tanska...... 732 5365 Sementtiteoksla: Saksa... 0.. 0.. 638 86979 '236 laattoja myös se sobritannia 2288 60708 menttimosallkkl.. valmisteta. ' 256 Kylpyammelta Ja Saksa..... kg. 42f! 2ti 668 pesusolkkoja.. kg 40 23200 Ruotsi... ' i 34' 2000 238 Erlstysmassasta valmistettuja teoksia kg 36 ti6s 37 759 257 Sulatusupokkaita.. kg '3200 2 ti4 Saksa... 36558 3766 Sakså. 0 0 '.. 2'984 670
48* Taulu.. Tuonti. Jatkoa (Suite). a: S ~:= T a v a r ala j i. Paljous. markoissa. ~S~==....3»... '. 3 ~ ~~::l~ Arvo ~~ Arvö ::0:: ::l~ Ta v a r.a a j i. Paljous. markoissa...... ~!a. Marchandises. Quantite. VaLeur J:i a å 0 Marchandises. Quantite. VaLeur t:l c a 0 ~ ::0.' en marcs. :: en marcs.!>~. ' : 258 Eristäjlä ja muita. Akkuna ja pelllesineitä sähköjoh lasia: don eristämlstä i metallikalvotonta: varten...:.. kg 98242 704 54 268 hlomatonta Ja Ruotsi... 4004 25527 syövyttämätöntä kg 276 4889 Saksa... 5876 63639 Saksa... 795 3447 P. A. Yhdysvallat. 35522 042695 269 muunlaista... kg 86739 534525 t 259 Teknilliseen käyf Tanska... 8044 24280 töön tarkoitettuja Saksa. '.'... 20623 359473 savteoksia. erlk Belgia... 5754. 897845 seen mainltsemat Ranska... 29 30968 tomla... kg 8342 4609 Tschecko~Slov 73 290 Saksa... 7372.3344 sobritannia... 970 2965 metallikaivolista : 270 lman särmä tai Ylellisyys ja koriste reunahiontaa.. kg 382 23860 esineitä: Tanska... 248 8050 260 posliinisla... kg 38 75070 Saksa... '.. 259 8490 Tanska..... 95 56363 Belgia.... 870 8900 Saksa..... 46: 307 27 muunlaista... kg 55 72967 26 muunlaisia... kg 39 9445 Tanska... 342 46 735 Saksa..... 075 42425 262 Savteoksia erik seen mainltsemat 273 Kansl katukäytäyätornia...... kg 2462 47334 ja ankalasia sekä. Saksa... 9 96. muuta levyksi va Ranska...... 270 35390 lettua raakalasia kg 2 643 80885 Saksa... 2367 78872 Fajanssiteoksia erikseen mainltsemat '. 274 Katedraaliopalsent.. tornia: tl ja koriste lasia kg. 85 600 263 valkoisia tai yksl Saksa... 606 56600 värsiä... kg 5854 362 6 Saksa... 53699 298225 275 Lasista tai pellassta sobritannia..... 4632 57766 276 tehtyjä akkunanja ovent äytteltö 264 muunlaisia... ~g 5853 886700 akkunolta ja multa Latvia... 06 2064 teoksia joissa on Saksa..... 3989 42950 epäjalolsta me tal sobritannia...... 6035 405893 lelsta tehty kehys kg 338 33837 Ranska... 205 26800 Saksa... 234 8677 sobritannia... 04 560 Posliinteoksia erikseen malnltsemat 277 Lasimaalauksia pei tornia: lejä ja multa erik 265 valkoisia tai yksi seen mainitsematvärsä... kg 27092 537 266 tornia akkuna ja Ruotsi... 542 3639 pelilasista valmis Saksa... 2609 50552 teuuja teoksia.. kg 30 9 286 Saksa............ 294 73949 266 muunlaisia... kg 40240 20296 Ruotsi... 243 4504 278 Optisia laseja irral Tanska...... 4328 2606 lisia Ja kehystä Saksa..... 35023 897474 mättömiä.... kg 64 34466 sobritannia..... 304 2977 Saksa... 63 33935 280 Yalokuvauskulvalevy)ä... kg 28240 675572 Lasia ja Lasiteoksia. 267 Lasl lasltus' ja Ruotsi... 2730 95046 emaljlmassaa lasi Tanska... 844 32373 jauhetta laslslruja Saksa..... 958 40422 ja lasivllaa.... kg 44452 34302 Belgia......... 2959 96794 Saksa... 44452 34447 sobritannia...... 80 47462
'... 49* Taulu.. Tuonti. Jatkoa (Suiie). ~~ :. :: ::ll Arvo :. :: ::ll Arvo ::::'! ' _. TavllrallljL PalJous. markoissa. ' '. 3 ' a :'! = TavaralajL Paljous.. markoissa. ~~ ~.s:aa:s Marcltandises. Quantite. Valeur.E;' ti å S Marchandises. Quantite. Valeur :: ~? '. en marcs.!;; ~. ~' en marcs. ~ <:... ' Tölkkejä ja pulloja: Tanska... 2539654 hlomattonda maa Saksa...'. ''... 9430956. laamattomla kul Danzig... 2000 taamattomia tai Alamaat... 339089 vailla muuta koris Belgia... 4674 telua kuin mikä sobritannia...'... 7572 786 on syntynyt muo Ranska... 75066 telssa olevista ka! talia... 296403 verruksista: Sveitsi... 860 28 tummanvlhre tävalta... 0070 ästä tai ruske Turkki... 92 asta massasta P. A. yhdysvallat... 4646490 vllmlstettuja.. kg 2529 4 50 Saksa.~...; 2523 425 Asfalttia. tervaa ja 282 multa...... kg 5952 30699 valmisteita niistll. Saksa.... 5725 29657 287 Asfalttia my ös asfalttlklveä kittlä 283 hlotullla pohjllla ja mastiksla... kg 46508 659 863 tai.reunollla tai Ruotsi... 5399 5452 hlomaftomilla tai Tanska... 060 2406 hlotuilla tulpllla Saksa... 38937 47940 varustettuja... kg 4260 89629 sobritannia.... 5592 78065 Saksa...... 4243 87790 288 Ooudronla ja multa 284 muunlaisia... kg 3843 60'63 asfaltin )'a kven Saksa..... 3829 59969 näisöljyn sekoituk. sia... kg 93277 3 048 Lasl ja emaljlteok: Saksa... 92239 29048 sla erikseen malnltsemattomla: 289 Asfalttite oksia erik 285 syövytettyjä kul seen mainitsemat lattuja hopeoltuja tomia. tai muuten koris Saksa... kg 7595. 0983 teltuja kuin mikä on syntynyt muo 290 Kvihiiestä ja muista teissa olevista kal fossiiiaineista valverrukslsta... kg 5744 600064 mlstettua tervaa kg 2522746 4030459 Tanska... 48 44348 Ruotsi... 30362 647442 Saksa... :... 4585 39597 Norja... 92030 45500 Belgia.... '. 628 865 Tanska... 37449 670 sobritannia... ~. 28 2835 Saksa... 204583 3673 TscheckoSlovakia. 40 0225 sobritann'a...... 37722 5966 286 muunlaisia... kg 46996 29 002468 Klvlhlllltervaa ltua Tanska y. m. 8........ klvennäls '. 274 387 Saksa... 4335 858938 aineita sisältävää; so britannia kattojen y. m. s. sl '. '598 75268 TscheckoSlovakia 23 24570 veemiseen aiottua kg 22775S 303352 Saksa... 22389 294352. 272 Muita laseja ja lasl. 292 Kivlhiill plkeä..... kg 85320 luj{i 830 279 teoksia'. 'Ruotsi...... 203 38002 Saksa... kg 984 3380 Saksa... 79997 98586 sobritannia....' 50000 72000 XX. Asfalttia tervaa hartseja kautsua 295 Puutervaplkeä. y. m. sekä valmlsteita Saksa... kg 7 fj98 39634 nstä. 297 Karbollhappoa kre Koko ryhmä... 37 Z5 888 solla ja kreosoot Puola...... 25 tiöljyä.... :.. kg 9292Q 373908 Ruotsi... 337236 Saksa... 932 363268 Norja... 432560 sobritannia... 599 0 640 Ulkomaan kauppa. ]920. 7*
50* Taulu.. Tuonti. Jatkoa (Suite). Tavaralaji. Marchandises.. Paljous. Quantite. Arvo markoissa. VaLeur en marcs. Tavaralaji. Marchandises. Paljous. Quantite. Arvo markoissa. VaLeur en marcs. 298 Naftaliinia..... kg Ruotsi... Saksa..... 300 293 296 30 302 303 305 Karl)()llneumla. Saksa... kg Multa kivihilltervan tislaustuotteita sekä 'karbllllkalk kla;. Saksa... kg puutervaa ja tervavettä bentsolla kautsuöljyä hirvensarviöljyä (uutervaa) dippelöljyä la multa kasvi tal.elälnalneista kuivatislattuja tervoja tai öljyjä erikseen manitsemattomia..... kg Saksa..... Hartseja ja Liimaa. Plhkaa ja muita bontaisia balsamilajeja...... kg. Saksa.......... Hartsia (kolofonlumia)....'... kg Tanska........ Saksa... :..... Alamaat...'... Belgia........ sobritannia..... Ranska'...'.. P. A. Yhdysvallat.. Shellakkaa....'... ' kg Ruotsi..... Tanska..... Saksa... sobritannia..... 394;; '3855 35290 9487 6860 868 700 280 267 ' 49846 634 70334 473 2792 035 993 7967 7523 23 256 3809 2245 75646 62 ~4 034 7794 25349 9869 3444 23234 2074 600790 782 247633 30000 90300 58670 48026 46800 555866 760 69663 293443 8000 30 3 32 33 34 36 Pllusepänlllmaa y. m. jähmeltä UlmalaJeja erikseen mai::: nltsemattomla.. kg Ruotsi........ Tanska... '.'.. Saksa... :...... Alamaat..... sobritannia.... P. A. Yhdysvallat Oelatilnia sekä gelatlinikapselelta'... ' kg Saksa......... so britannia.. :.. P. A. Yhdysvallat Albuminla....... kg Saksa... '. sobritannia... Kaselinia...... kg Ruotsi..... Saksa...... ' sobritannia... P. A. Yhdysvallat Munankeltuaista Ja valkuaista..... kg Saksa.. '.......... P. A. Yhdysvalat.. Dekstriiniä tärkke.ysliisteriä ja dekst rlini;' tai tärkke yspitolsla vmeistelyaineita...... kg Tanska..... ' ' Saksa...... ' Alamaa!.'.. :... ' 37 Valssi alltografi ja hektografimassaa. kg Ruotsi......... Saksa.......... sobritannja..... 45233 '589 3086 9924 4034 33936 406 li...58 647 60 824 69 ino 40583 28423 57668 7205 76845 670 908 588.4979 524. 3604 2392 7425 2774 7432 553 3755 3.0 579959 28952 8Ö 900 973634 4445 33939 3320 620 430 63623 489490 6737 725947 4837 244200 308 3ti6 49950 754829 346754 56823 80290 5997 7'75 562 6658 4500 89309 228238 34602 009Z3 90973 306 fiummlguttaa ja muta kumlhartseja.. kg Saksa..... 307 Kopaalia... :. kg Tanska... Saksa........ sobritannia... 308 Multa fosslillhartseja. Saksa... kg 309 Kumia luontaista erikseen mainitsematonta... 'kg Saksa.......... sobritannia..... 3843 379 3686 354 2448 884 39 6'52 3225 323 9545 80524 84495 20000 36827 27668.8878 227 588 85508 4 {50 38; 39 304 35 LlimaaJ~ kumia nestemäisiä erikseen malnltsemattomia astioissa........ kg Saksa............ Multa hartsi: ja lilmalajeja. Sakga... kg Kautsua ja kautsuteoksia. Kautsua guttaperkkaa ja 'balataa: 320 regeneroitua kll 386 3005 66 55209 5200 i 6
0.. ~ Taulu.. Tuonti. Jatkoa (Suite). 5* ~<: Arvo ~ <: ) Arvo!:l!:: ::Jl ::>!:: ::Jl... :: = =: Tavaralaji. Paljous. markoissa. a:s! = = Tavaralaji. Paljous. markoissa. a 3 ~... '. 3... (D_ 0> Marchandises. Quantite. Valeur ~.~ ~ ~ Marchandises. Quantite. <:) C... 0 Valeur!:: O.!:: 00 :)' en marcs. ' :)' de marcs. ~ '. '.. mla kumijättetä 329 muunlaisia... kg 4098 460082. Ja kumlnsijakkeita kg 63795 49477 Ruotsi... 785 2005 Saksa... 2785 70067 Tanska.... 6335 06866 Alamaat..... 4080 73000 Saksa... 450 233924 sobritannia... 36838 649300 sobritannia.. 3 ~86 498870 P. A. Yhdysvallat 0092 6080 talia.... 3062 20375 P. A Yhdysv. 2020 394392 32 valmistamattomla. muunlaisia... kg 62 308964 330 polkupyörän Ja Saksa... 28825 657476 moottoripyörän osia kg 39246 254243 Belgia..... 6042 243850 Ruotsi..... 588 54348 sobritannia... 6245 407638 Tanska... 599 994780 322 liuotettuja tai tal Saksa... 3626 230989. Belgia klnamalsla myös....24 62000. multa aineita sisäl sobritannia... 7790 092097 tävlä... kg 5928 22086 Ranska....5 5869. Ruotsi 53 26984 P. A. Yhdysvallat 408 48860 Saksa.../.. 48 227 sobritannia... 328 6230 33 kautsujalklnelta.. kg 99965 566366 Ruotsi... 292 40084 323 keinotekoista peh Saksa... 6868 3443479 meää kautsua. P. A. Yhdysvallat 3437 674042 Saksa... kg 5947 60904 332 kirurgisia Ja ter Pehmeästä kautsusta veydenholtoesiguttaperkasta Ja neitä kg 336 296599... balatasta valmis Ruotsi... 58 067 tettuja' teoksia: Saksa... :. 2306 225420 tiivlste Ja täpe sobritannia... 589 4620 aineksia: Ranska.. ~.... 54 447 324 muita aineita sl 'sältämättömlä kg 8364 427 76 333 in ulta teoksia.. _. kg 20727 83 380 Ruotsi..... 35 373 Ruotsi... 625 65775 Saksa... 6299 26645 Tanska.... 463 0789 so britannia.. 979 06905 Saksa... 334.' 808470 P. A. Yhdysv. 675 2843 sobritannia... 3083 22387 Ranska... 303 4304 talia... 2070 80800 sältävlä... kg 2063 3978 P. A. Yhdysvallat 767 4595 325 m nita aineita sl Tanska 0 440 3O' 540 \ Saksa... 4546 97325 Kovakttmlsta (ebo Belgia... 388 62827 nlltlsta) valmlstet sobritannia.. 4346 72 380 tuja teoksia: P. A. Yhdysv. 88 29576 334 möhkäletä )a laat 326 käyttö Ja kllljetoja. tushihnoja... kg 49988 Saksa... 3 726 35 kg 372 7598 Norja... ~.. 239 273570 335 putkia lankaa Ja Tanska... 227 594 tankoja sekä velt Saksa..... 22737 56 6 senpäitii ja niiden \ sobritannia... 207 626676 teelmiä. P. A. Yhdysvallat 4452 290303 Saksa... kg 374 2377 327 letkujn ja putkia kg 2363 026 262 337 kirurgisia esineitä kg 352 4892.5 Ruotsi...... 9 990 Saksa... 34 40656 Sak~a... 2479 437822 sobritannia '. 7 94 536657. 338 kampoja... kg 4523 882896 P. A. Yhdysvallat. 730 38978 Tanska... 3 5607 Saksa.... 437 88035 automobiilinrenkalta: 336 multa teoksia... kg 489 93362 328 rautaklskolsia kg 5 428\ 39659 339 Saksa.... ' 359 53775 Saksa... 2768 230397 'sobritannia.... 78 3470 P. A. Yhdysv. 229 49572 P. A Yhdysvallat 7 4780
52* Taulu.. Tuonti. Jatkoa (Suite). > ~<: ~<: :l r::: Arvo :l l :> r::: Arvo :ll t;:~c= Ta v a r ala j i. Paljous. markoissa. t;:~ c;::: Tavaralaji. Paljous. markoissa.....3»....3» '... ('t) ~.s ti ~~S Marchandises Quantite. Valeur Marchandises. Quantite. 'Valeur ' <::).. 9 r::::.!= en marcs. r::: :.!=' de marcs.! ' ~ ' XXV. Öljyjä rasvoja ja vahoja' sekä nstä tehtyjä tuotteita. Saksa... kg 88259 8085372 Danzig... 4488 249000 sobritannia... 8766 538893 P. A. Yhdysvallat 389234 2783722 Koko ryhmä... 94 756 ~95 Yfro...... 4230 345 rasva ja kivennäis Latvia... '.. 366750 öljystä sekoitettula Puola... ;... 6400 Joissa klvennäisöljy Ruotsi... 72 708 on pääaineena.. kg 288888 373569 Norja... 266480 Ruotsi.... 2355 268224 Tanska... 36 353 Tanska... 54600 44535 Saksa... 442765 Saksa... 84429 440698 Danzig... 597400 sobritannia... 27956 20 828 Alamaat... 526447. Belgia... 5283 346 Kone ja vauj:luvol sobritannia... 6572 656 detta sekä rasvaa ' Ranska... 55276 tai öljyä sisältäviä Espanja... 9250 vol~elualnelta erik; talia... 9863 seen malnltsemat' ~ Sveitsi... 73 tomla... kg 88894 559 26. tävalta... 6607 Ruotsi... 892 26759 TscheckoSlovakia:... 00 Tanska... 629 77033 Kiina... ::... '250 Saksa...... 62589 350530 P. A. Yhdysvallat... 37970906 sobritannia '. 2 46 28376 Argentina... 22240 Ranska... 059 74500... 347 Parafilnla..... kg 78892 923925 340 Naftaa ja muita luon Tanska... 3763 29568 talsia kivennäis Saksa... 4565 226472 öljyjä raakoja.. kg 540238 237493 Danzig... 58599 330000 Ruotsi... 0553 35409 sobritannia... 7090 3Cl7835 Saksa... '. 24204 383850 sobritannia... 59856 32833 348 Maavahaa Ja seresli P. A. Yhdysvallat 224944 85296 nlä... kg 4496 27772 Tanska 376 6822 34 Petrol!a... kg 4 89 497 28'646264 Saksa.. : : : : ~ : : : 903 98703 'Saksa... 278435 924596 Danzig... 260600 78000 349 Hartsiöljyä... : kg 33 0523 sobritannia... 2700000 3800000 P. A. Yhdysvallat 094946 23200084 q50 Olllvl tai puuöljyä.. kg 298 400524 Ruotsi... ' 2 332 9623 342 Petrollbentsilniä ga Tanska... 433 32970 sollltila grolinia Saksa.... ' 479 39955 Ja puhdistusöljyjä kg 338480 7 46 56 sobritannia... 2 5255 Puola... 8532 6400 Ranska... 4546 59590 Ruotsi 0 0 3390 3000 Espanja.:... 008 9250 Tanska... 3962 94276 ~aksa... 385543 998872 352 PeUavaöljyä kelftä Danzig... 43563 293400 mötöntä... kg 56069 5034976 sobritannia '... ' 046950 520896 Tanska.... 26482 304600 P. A. Yhdysvallat 76486 896932 Alamaat... 208502 828000 so britannia... 32434 2895876 343 Vaseliinia... kg 4955 3447' Tanska... 5290 39324 353 ÖJyvemissaa... ~g 262366 240294 Saksa... 488 05258 ; Ruotsi... 3546 0559 sobritannia... 207 84957 Norja... 405 50300 P. A. Yhdysvallat 7238 0469 Tanska... 25908 25907 Saksa... 6402 739 'YolteiuöljyJä: Alamaat... '> 98498 80264 344 rasvattomla... kg 4034307 994759 sobritannia... 23092 2043 Ruotsi... 66767 343489 Norja... 64068 520477 354 Palmuöljyä. Tanska... 49867 7390875 sobritannia.... kg 297 254950
53* Taulu. Tuonti. Jatkoa (Suite). Arvo Ta v a r'i a j i. Paljous. markoissa. Marchandises. Quantite. Valeur en marcs. 'T a v a r ala ji: Marchandtses. Arvo Paljous. markoissa. Quaritite. Valeur. en marcs. i 355 356 357 358 359 360 362 363 364 '366 367 Palmunsydänöljyä. Tanska... kg Kookosöljyä... kg Norja..... Tanska..... Alamaat... so britannia Ranska... P. A. Yhdysval\at.. Nauris ja rapslöljyä kg Tanska..... Alamaat... sobritaj.nia... PuuvilasiemenöljYä. kg Saksa........... Maapähkinäölj>:.ä (araklsöljyä)... kg Tanska... AlJmaat... '... sobritannia'..... Sesamöljyä........ kg Tanska...... ' Alamaat..... SoljaölJyä. Tanska... kg RlslinlölJyä... kg Tanska..... Saksa.......... Alamaat:'..... KasviölJyJä muunlaisia erikseen. nialnltsemattomia kg Norja..... Tanska..... Saksa... Alamaa!...!' sobri!annia..... SpermaseettlölJyä Ja traanla... kg Norja... Saksa... : sobritannia..... RasvaölJyJä muunlaisia erikseen mainitsemattomia kg Norja... '... _ Saksa....... sobritannia..... P. A. Yhdysvallat.. 0537 262773 829 98 ~26 580 '26732 9548 268 7287 8372 502 380 24 20630 20306 9574 3009 7723 983 7074 490~ 6467 6692 60 2600. 99 76232 33938 3007 7467 2086 0779 5894 37540 8657 5'84 28889 326 3233 300 2462 264'44 399f632 20809 3098084 25767 30608 524 4687 92595 89664 46796 55940 223656 27756 247 324 20584 2390 05350 6658 0250 ~4 07 60400 90926 2042 30764 30500 635590 49673 0024 7625 6~O 6'78 89>959 377033 30393 392'4 322QO 79 733 500 67706 26220 68535 368 370 37 372 373 374 375 376 377 378 379 Talla. premler jus Ja paln?talla.... kg Latva.......... Saksa............ sobritannia...... Argentina..... Degrasla........ kg Norja.:..... sobritannia '.. ' EläinrasvoJa muunlaisia. erikseen mainlt@emattomia kg Norja... Saksa...'.. sobritannia... P. A. Yhdysvallat.. Steariinla... kg Saksa..... Alamaat..... OleUnia Ja muita ö! Jyhappoja erikseen manitsemattomia... : kg Ruotsi..... Norja... Tanska..... Saksa..... Alamaat... P. A. Yhdysvallat.' Oyserlinlä........ kg Ruotsi..... Saksa........... Alamaa!... Vahaa: hyöntelsvahaa (mehilälsvahaa). Saksa.. '... kg karnauba palmuy. m. kasvivahaa. Saksa....... kg montaanivahaa.. kg Ruotsi... Saksa...' ÖJylakkavernissaa asfalttllakkaa ja saponllakkaa... kg Ruotsi.. '..... Tanska... Saksa.......... Alamaa!... sobritannia..... P. A. Yhdysvalla! Alkohollvernissaa.. kg Saksa.......... 2.90866 30528 650 3608 250220 27095 6408 987 0486' 3875 7555 8586 49665 524 09 5065 7 709 7955 9800 9680 6957 7826 8 ~36. (j 254 94 2585 2097 490 3547 9363 373 7987 7557 90 838.24268 64.0 62 699 437 i 094. 53200 366750 7538 2563 22 00 226699 49374 68000 0.50739 337570 5000 6839 596965 77 5367 7423 75749 587 365 84999 67077 06'05 9309 83800 4442 22668 23690 426 47865 8424 6096 562 05 40987 2072688 3052 2 075 363332' 523884 60023 332077 37 466 2545
54* Taulu.. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~:c: Arvo ~~ Arvo : ':: ::ll ~ ~ :j (;;. 3 Ta v.a ra a j i. Paljous. markoissa. Tavaralaji. Paljous. markoissa. f~ 3 :t~(t);' ~~~ (t) ~ Marchandises. Quantite. Valeur.tfarchandises. Quantite. Valepr ~ c P 9 ~ en marcs. c P 9 en marcs. ' :>.... ' :>... '. ' 380 Klttiä... kg 984 483 XXV. Eetterejä es~. 38 Kynttilöitä terejä ja alkoholila... kg 4549 2564 jeja erikseen mainlt 382 sobritannia '. 4424 24200 semattomla haihtti Saippuaa: via öljyjä kosmeettlsla aineita y. m. 383 ~~u to~letti ja laake.... kg 3555 76 32 Koko ryhmä... Z 806 389 Ruotsi... 660 42200 Viro.... 764 Tanska........ 44 2664 Ruotsi... 76 '337 Saksa... 397 4897 Tanska............ 2057 Ranska... 034 5634 Saksa... 55326 Alamaat... 34579 384 muunlaista... kg 62566.450355 Belgia............ 325 Ruotsi... 227 33294 sobritannia..... 785 sobritannia '. 54024 35305 Ranska.... 40372 Ranska... 69 70836 'talia... 80 '. Sveitsi _...... 75 385 Suopaa myös tur ltäv;ita... 7780 klnpunaöljyjä... kg 3703 436 P. A. VhdysvaU!t... 890 Saksa... 3674 4Q 773 394 Etylleetterlä. 387 Pesu puhdistus tai Saksa... kg 872 47 985 kiilloitusalnelta joissa on saippuaa. rasvaa tai öljyä. kg 363 35285 395 KOlJjakkl ja muitn Saksa....' 3 23466 esansseja sekä he. delmäeetteriii... kg 6032 408665 Puhdistusaineta. jois. Tanska 0 690 25492 sa ei ole alkoho Saksa... 3265 8208 lia nahkateoksin Alamaat... 054 98267 käytettäviä: 388.klil\oitusvoidetta.. ' 396/ Eetterlja esterilaje ja mustaa jähmeä~ kg 855.. 30564 erikseen malnltfe Saksa....' 767 28359 mattomia... kg 250 ' 9034 389 muunlaisia... kg 263 6999 397 ' Metyllalkoholia. Ruotsi........ 633 22446 Saksa... ~g 400 44698 Saksa... ' 9626 24709. sobritannia '. 9.6... 8324 398 Amyllalkoholla ja multa alkoholilaie 390 Viimeistelyaineta ja erikeeen mal 39 salppua tai suopa nltsemattomla. pitoisia Joissa ei Saksa... kg 5 73594 ole dekstrlinlä eikä tärkkelystä... kg 996 :0250 399 Asetonia ja' asetonl. öljyä... kg '203 528.5 Vahavaimlstelta Ruotsi..... 244 4222 erikseen mainitsemauomla: '. Såksa.... 746 0278 392_ mehllälspeslen vä 400 Tärpättiöljyä... kg 8828 49962 liselnia..tanska... 827 2059 Saksa... kg 025 40400 Alamaat... 5080 85000 Ranska... 2406 37550 393 muunlaisia kuten kuvia kukkia he 40 Nitrobentsolla ja mui delmiä ~y. m. ta orgaanisia nlt Saksa... kg 87 5 085 royhdistykslä... kg 967 5657 Saksa... 908 4932 369. Multa öljy rasva ja 386 vahalajeja fekä 402 Kamferia... kg 586 5873/i.. tuotteita niistä.. ' kg 367 7796 Tanska... 227 23320 Saksa... 999. 3556 Saksa... 348 33976.....
55* Taulu.. Tuonti. Jatkoa (Suite). Tavaralaji. Marchandises. Paljous. Quantite. Arvo markoissa. Valeur en marcs: Arvo Tavatalaji. Paljous. markoissa.' Marchandises.. Quantite. Valeur l' en marcs. 403 Kasviöljyjä haihtu via erikseen mai '. nltsemattomia sekä hellotropllnla kumariinla mysklä y. m. s. hajuaineteollisuudessa käytettäviä aineita kg Saksa... Alamaat... '.. sobritannia... Ranska... ''.. 404 405 406 Rasvoja voltelta /a. pomadoja hajustettuja.'... kg Ranska... '... Hyvänhajuisia vesiä joissa ei ole eetterlä ~kä alkoholia kg Haju tai toalettivesiä joissa on eetteriä tai alkoholia sekä hlustlnktuu. re ja astlolssa j oi den bruttopaino on: alle J kg:n... kg Ruotsi. '..... Saksa..... Ranska...... 6 799 583 595 273 90 597 45 869' 35 22 ~68 228898 908894 5308 5536 07592 45' 56 30692 240 352938' 24 889 42.695 69005 4 42 43 44 45 46 47 48 Okraa... kg Saksa... '.'...'.. 80lusta. Saksa..... kg.. Punamultaa... kg Saksa........ sobritannia..... Lyijy valkoista... kg Viro..... Tanska... Saksa.... sobritannia..... P. A. Vhdysvallat '. Snkkivalkoista. kg Saksa.... Alamaat..... Litoponl ja baryyttl valkoista... kg Saks'a..... P. A. Yhdysvallat.. Lyijymönjää... kg Saksa... Belgia... P. A. Yhdysvallat.. Kobolttlvärejä.. '.. kg Saksa........... 89206 84598. 4 24 46227 389829 7875 245533 22932 0344 74'84 3032 24240 5866'4 540432 46009 82333 69430 2903 90.032. 3899 4'985 36028 4399 43.80 282958 274458 25482 /j30 585 683995 44090 '867773 97439 04767.274202 300 80000 465258 426409 389200 347 597 265043 82554 7280 39297 42000 249833 30826 30586 407 vähintään J kg kg 408 Haju/a kosmeettisia. aineita muunlaisia... kg Tanska.:.....'.. Såksa............ Ranska.... XXV. Värejä ja värjäysalneita. Koko ryhmä... '.... Vir!l....\.... Ruotsi....... Norja... :... '. Tånska... Saksa....... Alamaat.... Belgia....... \ sobritannia.... Ranska... '.... Sveitsi.... tävalta.... Tschecko Slovakia.... P. A. yhdysvallat.... 409 Liltua. 40 Saksa.'...... kg 02 3093 ~2 820 070 7743 934 85365 493 73490 87734 2 269075 20 894 262 62053 649285 708999 469769 42000 542307 538. 52592 400 2420 057394 44 989 49 420 42 422 4.23 424 Slnoberia. Saksa... kg Ultramarlinla... kg Tanska... Saksa............ Kivennälsvärejä muunlail\ia.. '.'.. kg Ruotsi... Norja..... Tanska:... Saksa:.'... :.. sobritan'lia... Kimröökkiå ja muita samanlaisia mustia värejä... kg Saksjl.. '.'... '.. Luuhiiltä ja luumustaa.. ''... kg Saksa... Alamaat... Pronssijauhetta bro. kaottlpronsslo killepronssia sekä. pronssi.tai värllehtiä... :... kg Saksa............ 3480 7 JJ9 600 649 24'979 7254 4660'0 20366 49244 5'03 f) 36 9309 49' 562 958.7 35'3 357 34 33 89 492 0754 78738 73037 93309 53239 27900 247734.20305 34 50 32696 88836 5336 73500 3.5 75 3272
Taulu.. Tuonti. Jatkoa (Suitel. ~~ Arvo ~<: Arvo s::> t:: =...j s::> t:: =...j a:::! s::::: Tavarålaji. Paljous. markoissa: ~::! =::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~... '.3'... '.3'. J:i' ~ å S Marchandises. ~ Quantite. Valeur ~.~ ~~. Marchandises. Quantite. Valeur ;:: :.' en marcs.. ;:: ~ 9 en marcs. ~' ~~ '. Väri puita ja multa sobritannia _... kg 07 23034 värjäykseen sovel Ranska 0'0. 459 84866 tuvia kasveja ja kasvinosia erlk Klrjapaino klvlpai' seen mainltsemat no ja kuparlpaitomia: novärejä: 425 värljlulta. 433 painomustetta.. kg 87873 832960 Saksa... ' kg 2627 a 285 Ruotsi... 059 866 j Tanska..... 0472 0905 426 uutoksla... kg 4 352 54254 Saksa..... 67225 64248. Tanska...... 345 0420 sobritannia..... 0420 76829 434 muunlaishl.... kg 0224 25339'6 Ranska... 2000 57365 Ruotsi... 33 25640 Saksa... 9654 25906 Tervavärejä sekä vä \ riuutoksla Joihin '436 Värejä muunlaisia on lisätty liuotin: erikseen mainitsetai peittausaineita: mattomia 427 pienemmissä vä... kg. ]{j 726 376596 Tanska hittälskauppåan..... 968 33978 aiotuissa päällys Saksa..... 822 263374 töissä (kotivärjä sobritannia... 564 44424 P. A. Yhdysvallat 083 2605 ysvärejä) kg n 977 440969.. Tanska... 29B 48350 b Saksa..... 2407 97784 XXV. Riljähdysai sobritannia... 34 54374 neita ampumatarvik P. A. Yhdysvallat.. 948 37537 keita sytytysvillineitil 428 muudlalsl~sa pääl. ja ilotulitustavaroita. ystö\ssä... kg 86999 66979 Viro...... 328. 3276....... Koko ryhmä... 4649 Z4 Latvia... 35000 Ruotsi... 4236 Tanska 70 804 Saksa... 8376 634004 Saksa...'... 2057758 Sveitsi..... 399 52592 Alamaat... 07400 P. A; Yhdysvallat.. 849 sobritannia... 2352250 6~450 P. A. Yhdysvallat... 92650 Öljyyn sekoittaen valmistettuja värejä: 438 Salpletarirulltla. 429 vählttälskauppaan Saksa...... kg 2067 6948 alotulssa enintään.\ kg:n slsältävlssä 440 Ruutia savutonta.. kg 634 434000 pakkauksissa... kg 2622. 43320 Saksa..... 630 433760 Norja...... 560 493 Saksa....:.... 426 286 443 Nalleja... kg 6088 532773 Saksa...... 6032 :.. 530423 430 muunlaisissa pak kaukslssa... kg 66726 66 79 444 Tulilankaa ja syty Ruotsi...... 242 32840 tysputkla Norja.... 6252. 6M28 Saksa... kg 4740 997 Tanska... 48 835. Saksa.... 24740 275225 Patruuneja: sobritannia... 4498 55800 445 kulllaldväärejä.p. A. Yhdysvallat 27676 22847 varten... kg 79 066 ;3 073 587 43 Alkohollvernlssan Saksa...... 3007 523853 avulla valmstettu Alamaat... 8'465 07400 Ja värejä.... sobritannia... 55925 2352075 Saksa... kg 37 P. A. Yhdysvalla! 668 90259 220 432 TaitelUjavärejä vä haullkkoja varten: rllaatikkoja värl 446 ladattu ja... kg 4 748 350687 laatikkolhln tar Saksa... ' 470 348287 koitettuja värejä sekä pastelllllitlla kg i558'! 494023 447 tyhjiä... kg.93; J;J 677 Saksa... 4988 38235 Saksa..... 905 33472
'Taulu.. Tuonti. Jatkoa (Suite). T a v a r ala j i. Marchandises. Paljous. Q'qantite. Atvo markoissa. Valeur en marcs Tavaralaji. Marchandises. Paljous. Quanttte. Arvo markoissa. Valeu'r en marcs. 449 Tulitikkuja... kg Latvia.... ;. 450 Jlotulltusneu.voja bengaalitikl<uja paukkusignaale ja paukkupulveria ja paukkupommeja. Saks'a........ kg 439. 44 442 45 52 453 Multa tähän ryhmään kuuluvia aineita kg XXV. Kemiallisia alku.ainelta ja niiden yhdistyksiä sekä lääkkeitä. Koko ryhmä...'... '. '' Viro... '..... i i Ruotsi... NorJa.... Tanska.... Saksa... Alamaat... ' Belgia.... sobritannia.... Ranska.... 'Espanja.... talia.... Sveitsi.... tävalta '.... Unkari'.... TscheckoSldvakia... : P: A. Yhdysvalhit.. '. Kaasuja tilvistettyjä kg' Saksa............ Rikkiä... kg 'Saksa............ Aiamaat... Belgia..... sobritannia.. P. A. ytl.dysvallat... 406 020 420 ~ 935 95 246 272 6 34630 25055 203000 2500 780894 l' 355.07 35000 087 9648 23445578 960 36890 72 255 523028 493324 33765 ~ 622 849 243242 5840 96954 244.272 8970 9050 400 3 038320 22684 4296 4796 07024 678200 284000 0600 33~ 427 459 460 46 462 463 464 465 466 467. 468 470 47 Fosforihappoa... kg Tanska..... Saksa............ Alam.aat........ i Belgia... Typpihappoa... kg Norja.. '.... Saksa...... Boorihappoa....... kg Saksa... :.....' Belgia... sobritarnla..... Etikkaa ja etikka: happoa... kg Saksa... :..... Ranska...... Oksaallhappoa... kg.! Tanska... Saksa........ '.M~:~!a~~~~p.p~~. :: ~~ Maitohappoa..... kg ; Saksa...... Sitruunahappoa.... kg Saksa........ Vnihappoa...:: kg Saksa.... :sobritannia Kaustista soodaa (natrlumhydroksidia) kg Saksa.......... Belgia..... sobritannia..... Kallumhydroksidia kg Tanska ~... Saksa... '..... 80'729 245 9776 2390. 562 43 8 3 3:788 395 6830 3299 500 203 27.546 25:247 779! 205 2079 997 rl 844 9544]' 20 58) 20577 2052 2002 '.224 8294 2930 28 420. 77320 9929 20344 496 78 284 4Mi 036 4500 2534 53500 334902 62703 3077 49626 04280 53533 9472 3275 234 828 220450 05 7307 348 4959 92223 88060 3538 32779 88032 82232 306795 232445 74350 05ti8 856720 3600 34300 47.03 6500 26482 454 Fosforia.......... kg! Saksa... :....... 6248 622 3 320 29642 472 Ammonlakkiliuosta kg Saksa... 3379' 3876 09 853 03'70 455 456 457 '58 Jodiala bn;mia.. kg Tanska... ' Saksa.......... i E~hopeaa ja eloho J!!alejeerinkejä.. kg. Ruotsi..... Saksa.......... Rikkihappoa... kg Saksa... '...... Suolahappoa....... kg Saksa............ 328 86 242 797. 23 568. 407324 40945 236 074 233076 82673 2506 667 67243' 0086.39667 94 254 905504 363026 359087 473 475 477 :l78 Magneesiaa poltettla kg Saksa... '... Lyijyoksidia... kg 'Saksa............ sobritannia..... Yetysuperoksldla.. kg Saksa... Keittosuolaa (natnumkloridia)... kg Saksa:......... sobritannia...... Espanja... '6987. '6886 72826'. 67749 5077 ' 5/iO 076' 400223' 252063: 329678! 4.5 057 43537 3530 38206 34895 3~ 585 29935 252 987 43859 9 7 969&4 Ulkomaan kauppa 92.
0 g8* Taulu..' Tuonti. Jalkoa (Suite). ~<: Arvo ~. <: Arvo : :: ::l l : :: el ~3'3 ::: Ta v a ra la j i. Paljous. markoissa. ~:! ::: Tavaralaji. Paljous. marlwissa....' '...3 ~ a ~ S Marchandises. Quantite. Valeur..Ei.~ å S MarchandLSes. Quantife. Valeur ' ;; ~ 9 '0 en marcs. ~ ~. 0 en marcs.. '.. '.... 480 Salmlakkia (ainmo 502 Vesllåsia (natrium ja nlumklorldia)... kg 566 5595 kallumslllkaattla):! Saksa... 00 f) 646 52fi Saksa... ~... kg 5 926 997S l' 483 MagneslumlHoridla. 503 Kaliumkromaattla ja Saksa... kg 9 237 (8973 bikromaattia. Saksa...'....... kg! 28269 274036 484 Natrlum~ ja kalhim bromidla kaliumj 504 jodidia sekä muita Natrl~mkromaåttia ja bikromaattia.. bromi ja jodivety Saksa ~:........ <g.; 3929 36668 hapons!joloja... kg 8.J 850 Tanska... 92 25400 Soodaa (natriumkar Saksa... 790 9270 bonaattla): 485 Kioorikalkkia : kg 25069 559342 505 kidemäistä.'. :. kg 45593 02682! Saksa... 92957 456 42 Saksa..... 43532 97257 P. A. Yhdysvallat 2040 0900 506 kalsinoitua...'.. kg 0M; 296 240 05 486 Kallumkloraåttla. Ruotsi... 50660 9627. Saksa... kg 8520: 347905 Saksa..... 34342 74655 Belgia... 403950 80909' 488 Natriumsulfldia ka sobritannia 53934 334095 ' lumsulfldia ja rik P.' A. Yltdysvaliat. 04340 424580 klmaksaa... kg 39 362 'Ui 'Ruotsi........ 9955. 4686 507. Natriumkarbonaattla. kg 6433 8206! Saksa........ 70924 33333G Saksa..... :.. 5993 5606 i sobritannia.... 3035 20 508 Potaskaa (kalium 489 ~ Oaubersllolaa (natri karbonaattia)... kg 69464 363946 mslllfaattia).. kg 998387 47. 855 Norja... '... 0 0667 44625 Saksa....... 682386 804979 Saksa :... '' 58789 39306 sobritannia... 34993 62000 509 Hirvensarvisuolaa 49 Natrlum~lsulfa8ttia kg 53609 6570 (ammonillmkarbo Saksa.... o. 42639 \ 42855 naattia).. Belgia... 0970 2235 Saksa.... kg 045 627 493 Alunaa. \ 50 Magnesiumkarbo Saksa...... kg 98 525 ' 235975 naattla... kg 38475 425 078 Saksa..... 7475. 68806 494 Kromlalunaa ja kro Alamaat :... :... 0000 2000 mlsulfaattla. talia... 2000 244272 Saksa '.. kg. 0500 68720. 5 BoraRsia.... kg 48789 362 589 495 Alumlniumsu!faa(tla kg 055257.54453 Saksa...... 29963 2049 Saksa...... 00 76526 3099 Belgia.... 3589 30395 Alamaat... '. 03500 43700 sobritannia.... o 5237 2703 sobritannia 86495 2~6 630 l' 53. Selgnettisuolaa okr 496 Magnesiumsulfaattia. sennllsvllnlkiveä ja Saksa:...... kg 6743 lio06 multa erikseen mainitsemattomia tar 497 Ralltavlhtrllllä... kg 97456 73079 traatteja.... kg 854' 20.589 Saksa..... 83 66229 652 Saksa.... 6589 498 Kuparivihtrilliä. 54 Sitruuna ja sallsyli! Saksa.. '. 0523 8'; 03 ' kg haponsuoloja sekä 500 Kalisalpietaria. aspirllnia ja muita 50... kg 8008 4 62 sallsylihapon yh. dlstykslä kg 985 9296 50L! Am~onlllmnitraattla. Tanska....' 222 3900 Saksa....... kg 5029 9 274 Saksa..... 753 78566
~. 59' Taulu.. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~:c: Arvo $:);::: 0 ol $:);::: :: ol' ~ ~ ' =: T a v a r ala j i.. Paljous. markoissa. ~~ 3 =: tot.t:b ~... '. :3 e; ~ <:... Arvo Ta v a ra a j i.. Paljous. markoissa...t) a ~ 0 Marchandises. Quantite. Valeur.Ei' a ~ s Marchandises. Qua.ntite. Valeur ;::: Sl en marcs. ;::: Sl im marcs. ~~ ~~ 55 Sakkarlinia dulsllnia 469. 474. Muita tähän ryh ~ 476 479 jå multa keino. mään kuulm il! ta i 48.482 tekolsia volmak 490 492 varoi'!a.... 9. kg 7299 35066 kaita mellyttämis 499 52 Saksa... 6989 3380 valmisteita... kg. 5522 838373 57 520 / 523 527! Saksa... 4082 60573 XXX. 'Lannoitus Alamaat... 43 2~4 203 ajnelta. 56 Viinikiveä........ kg 4 _ 0 78 Koko ryhmä.. '.'.... 6 4ZZ 7 Saksa... 404 0457 Ruotsi... 2962574 Norja...... 74278 58 Kalium ja natrium. Tanska... 270000 syanidla. Saksa... :... 256767 ~ Saksa...'. kg 98 9005 Alamaa!... 624286 Belgia..... 447092 59 Verisuolaa. sobritannia... 290650 Sakså... kg 932 2425 Ranska........... 904995 52 Etikkahaponsuoloja. 53 Fosfailttia raakaa. Saksa... kg 7468 83782. Ruotsi... kg Ol! OO(J 09 000 522 Kalslumkarbldla. 532 Luu ja sarvijauhoa kg 3727704 629095 Saksa...'. kg 3640 ~O 306 Ruotsi....... 206 00 ' 409 600 524. Kulta hopea elo '. Norja... 68489 35278 hopea~ ja patna Saksa'... 705060 490892 yhdistyksiä. Alamaat... 2254643 '3343245! Saksa... kg 247 5466 Belgia........ 9542 300000. Ranska... 97000 3~7 500 525 Metalloldeja happoja suoloja Ja multa 5:34 Norjansaipietaria alku'ainelden yh (kaikkisaipietaria) kg 430020 660039 distykslä erikseen Norja..... 250000 390000 maintsemattomia!g 2340 68264 Tanska... 80000 270000 Ruotsi... '...' 252 2784 Saksa..... 0076 586329 536 Ammoniumsulfaattia kg 0549 23970 ' 0305 67800 Saksa... 5450 7034 sobritannia.... 526 Formalllnla 537 ' Suolakaivosten kallvesjliuoksena; suol~la. / Saksa... kg 8576 24 926 Saksa... kg 957 584 83892 528 Kollodlumia... kg 653 42002 538 Tuomaskuonaa.... kg 775.00.22535.3. Saksa... 80 732 Alamaat..... 702500 04 808 P. A. Yhdysvallat.. 852 30270 Belgia... 8'52300 930095 sooritannia.....'.. 220500 28250 529 Juoksutlnta neste.. mälsenä jauheena.. : 539 Superfosfaattla.... kg 436343] 623238 tai tabletteinlt.. kg 2766 3 346 Ruo!si..... 4650' 2437474 Tanska.... 2559 223B6 Saksa..... 27000 202 EOO Alamaa!... 093 300 857808 530 K;mlallisla prepa. \ Belgia..... 99200 2656 raatteja (seoksia) Ranska...... 492430 57495 rohdoksla ja valmiita lääkkeitä 533. Multa lajeja... kg 777. 398 erikseen malnltse 540. Saksa..... 7499 208 ~~' mattomia... 6~ 624 2'900220 54 Ruotsi... 38 56544.. XXX. Kirjalllsuus ja Tanska... 5675 208077 faidetuotteita opetus Saksa :... 50 753 896228. ' välineitä onftorltar Alamaat....' 34 5650 peltay. m sobritannia 3352 229434....... Ranska... '..... 370 47296 Koko' ryhmä....36 36 Sveitsi... 559 8953 Viro.... 4937 P. A. Yhdysvallat. 4464 45543 Puola...... 5
60* Taulu.. Tuonti. Jatkoa (Sliite). 542 543 544 545 546 547 Tavaralajj. Marchandises. Ruo!si... :'... ' NorJa...... Tanska.... P... '; Saksa... ' Alamaat...... Belgia... ; s!>britannia..... Ranska... '... Portugali... '.... talia... '.. Sveitsi... '.' tävalta.. ~.... Unkari... TscheckoSlovakla... Kreik~a...... Egypti...... '. Kiina.......... : Tunls...... Kanada... i P. A. yhdysvallat... i Austr~lian YhdYSVallatl Kirjoja painettuja:! suomen tai ruot slnklellslä suomalaisen kustantajan julkalsemla... kg Saksa....' muunlaisia sekä~ sanomalehtiä aikakauskirjoja käslklrjoltl}ksla ja' korko kirjaimilla laadlttul~ kirjoja 'kg Ruotsi..... Norj\!... Tanska...... Saksa.... sobritannia... Ranska...... Sveitsi... P. A. Yhdysvallat Musikkinuotteja.. kg Ruotsi...... ' Saksa.......... Lasten kuva ja maa lausklrjoja... '. kg Saksa.......... Kuvia erikseen inainitsemattomla painamalla tai muulla tavoin monstettuja kehystämättömlä: onnlttelll ja kuvapostikortteja... kg j Ruotsi..... Saksa...... ' sobritan n ia..... J Paljous. : Quantite. 48 405i 2803iil 37.273 24 ~240 8237 294 886 586' 67 22339 48 242 522 5027 6776 597 4457 654 Arvo mark9issa. Valeur en marcs. 234704 8875 40865 7232783 52 3983 969994 354 7 57229 24227 RO 992 770 455 50 00 50 25 00 95453 600 7 700 5000 363294 568087 28677 8976 586090 255877 2048 9464 40967 30904 2002 27484 09 383 980.0 660282. 25823 '47009 60863 548 549 550 55 552 553 554 555 Tava'rala ji. M archand ises. muunlaisia.......kg Ruotsi..... Tanska..... Såksa..... sobritannia..!... Ranska... Maalauksia piirrok v 8a ja piirustuksia: kehystämättömiä. kg Ruotsi.... isobritannia.... Ranska...... kehystettyj ä... k.g Ruotsi...... Saksa... ' talia... '.... Taitelijainteoksia erikseen mainit '' / sellattomla ;... kg Saksa... '.. talia.. '... : Karttoja ja kartta 'palloja... kg Ruotsi.. '.... Saksa........... Anatomisla malkuvia.. Saksa... kg Mustetta mllstejauhetta sekä tushla kg Saksa.......... sobritannia. '.... Lyijykyniä yijykynänlyljyjä sekä vä. rlkynlä... kg Ruotsi... Norja..... Tanska...... Saksa....... tävalta.......... TscheckoSlovakia.' 556 Kynänteriä..... kg Saksa............ sobritannia... 557 Kynänvarsia sekä klrjoitus la multa pilrtlmlä... kg Saksa... :. sobritannia..... 558 Krjoitustauluja 'ja kivi kyniä... ig Saksa........ Paljous. Quantite. 72.37 923 72 5306 40 309 69 26.26 2 35 39 50! 62 5054. 57 322/ 23 324\ ' 727 6900 36 8020 276 594 762 5774. 544 40.. 498 50 345 278 222 28 074/ 070 Arvo markoissa. Valeur en marcs. 42389 0657 4934' 550800 73 024 24835 0307 62232 26250 9000 66848 0500 5350 9200 359 043 328943 3000 8308 3570 64754 4097 7 037 87246 2803 563380 60 27923 035 3377.32 64200 000 227 089 27032 98387 \ 396 37 28097 095 69022 68972
6* Taulu.. Tuonti. Jatkoa (Suite). i ; ~<: Arvo. ~ <: :>;: Arvo :::l 'l :> ;: :::l 'l a;:! s:: :::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. Tavaralaji. markoissa.....3 r.t ~.~ ~ ~ Marchandises. Qnautiu!. Valeur ~U~ f't)... <:> 0 a 0 Marchandises. Quantite Valeur ~:l.?' en marcs. ;: :l.' en marcs.. ' '!'> ' i P'jou. t 559 Koulu Ja muuta 570 Panotuottelta erlk tua erikseen mal seen malnitsematnltsematonta; kap tornia.... kg 704 8699 'palelhln muova Ruotsi...... 8 27466 tuna.... kg 853 49726 Tanska...... 085 '9839 Saksa:... ''.... 852 48346 Saksa..... 7960 86485 i sobritannia.. 802 24046 560 HarppeJa Japassareja P. A. Yhdysvallat.. 697 2678 (paltst rautaisa) sekä harppikote 57. ' Mulsti Ja multa <lr lolta... kg 668 8838 Jojo erikseen mal Saksa... '.'.. 667. 8783 nitsemattomla Joihin on sidottu puh 56 Lakkaa sinetti ja dasta tai vlivoitetpullo.'. '... kg 2066 tua paperia.... 844 kg 866 2740 Saksa... ''. 2043 80074 ' Saksa... '..... 845 26952... Albumeja: 563 KirJoitus Ja lasku 572 valokuva ja kukoneita... ]<g 622 304964 vapostikorttl... kg 377 22526 Viro.......... '.. 208 30243 Saksa..... 337 236 Ruotsi... 293 74648 Norja:... 40 0805 573 postimerkkl... kg 857 22378 Tanska...... 48 9076 Saksa...... 837 2703 Saksa....... 4684 07960 ' sobritannia....! 343 5882 574 muunlaisia... ~ kg' 54.5 23573 P. A. Yhdysvalltlt.. 0605 783350 Saksa... 50 22885 ~ 564 Jäljennöspalnlmlä. kg 646 8503 562. Multa tähän ryh sobritannia... 642 8408 575 mään kuuluvia tavaroita... kg 24 357 565 Konttorkoneta erikseen malnltse XXX~ Muualla maimattomla.:... ~g 4899 336 470 nltsemattomia tava Ruotsi...... 83 23525 rolta Saksa...... ~.. 3435 64270 sobritannia... 032 9542 Koko ryhmä...'... 7 Z3 386 P. A. Yhdysvallat 270 7838 Venäjä... 9500. Viro... 250239 566 Konttorikirjoja... kg 'Latvia... 2655 3202 374 Saksa... ;. < 2546 580 Ruotsi... 769042.. P. A. Yhdysv;dlat 447 6460 Norja...... 20575.. Tanska............ 2222042 Saksa... 966787 567 Kerälly ja irtonalsia Alamaat... 37827 kirjankansia... kg 322 64664 Belgia......... ' 20376 Saksa...... 2546 38887.. sobritannia... 70592 P.. A. Yhdysvallat.. 220 8270 Ranska... l' 569964 Espanja... : 70000 568 Lomakkeita Ja nlmi Monaco... 30 lippuja kirjasin talia 983366 palnatukseua va Sveitsi'. ; : : : : : : : : : : : 22428 rustettuja... kg 2208 889 tävalta... :... '. 44420 Ruotsi..... 47 69699 Unkari.... 29825 Saksa... '..... 97 82555 TscheckoSlovakia... 25743 Muut Kaukasian maat 0000 569 ' Reklamlkortteja ja Kiina......... 20 plakaattej a ku Japani... 6048 villa varustettuja. Britti\. täntia... 00 mutta lman nli Saksan LounaisAfrika 7000 hln kuuluvaa teka Kanada....... 254 tiä... '... kg 3237 83665 P. A. Yhdysvallat... 247878 Saksa.. '..... '.. 292 6070 Brasilia.... 49249
Taulu.. Tuonti. Jatkoa (Suite). 62* ~<: ~<: 5:l;:: ::l >:l Arvo 5:l;:: ::l :: c _. >:l Tavaralafi. paljous. markoissa. :::: c _. ~ 3 S;..... ('D~ ~ 3 ~..c: c a 0 ;::. en marcs. ;:: ~ 9 Arvo T.a v a r' ala j i. Paljous. markoi~:sa. Marchandises. Quantite. Valeur J:i' Cl ~ Marchandises. Quantite. Valeur.::... 37560 y. m. s. mukailu)a Australian Yhdysvallat 20 kehruuaineksista i 0 paperista ' oljlstil' ~} ~}. Argentina en marcs. Uusi Seelanti... 'la muista sellal ' Nappeja: slsta 'aineista val 576 kehruualnekslsta mlstettuja... kg 30 28; 842 t~.~yjä tai ~llä. Ruotsi... 6 3969 : paallystettyja... kg 5885 493968 Tanska... '.. 3 7755 Ruotsi...... 879 47550 : Saksa... 249: 22458 ' Tanska o 0 242 96385 Ranska.......... 23 33870 Saksa.... 2223 243' 903 i sobritallnia..... 64: 0630 585 Tekokllkkien ja muitten edellisessä : 577 i luusta lassta nimikkeessä lue puusta sarvesta teltujen esineitten raudasta paperi osia.......... kg VO 9040 vanukkeesta pos Saksa...... 90 8465 inista selluloi dista tai klvlpäh 586 Koristesulkia...' kg 56 425 34 6 30475 kinöistä tehtyjä.. kg 3024 35444b9 587 Tanska... ' Ruotsi........ 760 69'932 Saksa. '.. '.. 26 322322 Tanska..... 047 73527 Ranska..... 9 Saksa... 0 2557 2458325 talia... o. 3875 93005 588 Yluhko)a. Saksa...'. kg 2 578 kullattuja tai ho peoltuja... kg 3' 2488 Rasloita lippaita; ; laukkuja koteloi 579 muunlaisia... kg 6'035 843424 ta salkkuja raha Tanska.... 94 343304 kukkaroita y.m. Saksa... 3807 322022 8.. erikseen mai~ sobritannia.. o 539 20 nltsemattomla: Ranska... ' 65 22650 589 koko tai puoli talia..... 44 82 sllkklsellä kehrlllli 6226 tävalta..... 23 200 tavaralla pääiys tetty)ä.... kg 77 50894 580 Käslseuloja puuke Saksa..... 50 23222 hyksislä... kg '223 6349 tävalta!.... 7 500 Saksa... 223 6340 ~ 590 muulla kehruuta 58 ' Hehkusukkia. '... i kg 55 52738 varalla päällystet Saksa..... 538 50303 tyjä... kg' 2.'3 34739 Saksa... :... 75' 22089 582 Kalakoukkuja... kg 72 84657 Norja....... 535 45259 59 muunlaisia.. kg 778 204067 Saksa... 540 2 8757 Norja:...... 56 22400 sobritannia... 62 20460 Tanska..... 58 8456 Saksa..... 599 44709 583 Ongenvapoja ulsli Ranska.......... 32 i2477 mia ongensllmoja ja multa sellaisia 592 Jalokiviä kllnnlkerikseen mainitse keettömiä... kg 0 48352 mattomla kalan Tanska... 2 26975 pyydyksiä... kg 86 379223 Saksa... 8 4977 Ruotsi...... 75 3790 Saksa... 63 44789 593 Korlstetavaroita sobritannia '... 29 7824 kannettaviksi ai P. A. Yhdysvallat 230 98885 ottuja paitsi kul lasta hopeasta tai 584 Tekokukkia hedel platinasta valmls mlä ja kasveja tettu)a... kg 4843 87648 sekä perhosten Ruotsi... 5 52730 korstesulkien Norja...... 35 6795 '
63* Taulu.. Tuonti. Jatkoa (Suite). Tavaralaji. Marchandises..Paljous. Quantite. Arvo markoissa. Valeur en marcs. Tavaralaji. Marchandises. Palj:us. Quantite. Arvo markoissa. Valeur en marcs 594 595 596 597 598 599 600 602 A 602 B Tanska'.. '' Saksa..... Ranska... Tscheeko Slovakia Leluja ja joulukuu senkoristeita... kg Tanska... '' Saksa.. ; '... '. sobritannia Ranska... Tupakkapllppuja sekä niiden pesiä ja varsla..... kg Ruotsi.. Tanska... Saksa..... Alamaat '... '.. sobritallnia.:. Ranska..... TseheekoSlovakia Slkaarin ja savuke mukkeita.... kg Saksa.... '. ' Pesusieniä.... kg Ruotsi '.'. Tanska..... Saksa.... Kltollelta eläimiä syötäviksi kelpaamattomla myös täytettyjä tai muulla : tavalla pilaantumasta es~ettyjä kg Jätteitä erkseen mai'nltsemattomia kg Saksa....... Muita tavaroita erikseen mainitsemattomia...... kg Latvia..... Ruotsi.. ' _ Saksa. Alamaat.'. '... sobritannia... p A Yhdysvallat Brasilia.... Muuttotavaraa. mk Venäjä.... Viro...... Latvia... Ruotsi...'. Norja.... ' Tanska.. '... 26 338 559 44 3288 64 2825 8 73 3744 04 25 2972 2 40 75 75 42 35' 37' 58 67 54!!.5 77 208 77207 323653 8880 8572 25252 3465 22887 24002 3863 27'353 277858 298843 78328 944 874 29380 868490 0997' 3567 673675' 23630 60006 462608 2500 26272 422 28550 58780 5530 23887 8506 93726 57395 0860 67004 67000 54487 055 286030 89705 2292 5360 2988 49249 607080 9500 247680 5000. 2230 2500 292200 j Saksa... :..... Belgia.. '.' sobritannia.'... Ranska.'... Espanja. : talia....... ' Sveitsi.... l' Unkari.... TseheekoSlovakia...! Muut Kaukasian maat P. A. Yhdysvallat.. ' Argentina....' Tuonti yhteensä. Venäjä...... Viro..... Latvia...... Liettua '....... Puola:.... '.. Ukraina.... '.. Ruotsi...... '.. Norja.. :.... Tanska..... slanti....... Saksa..... Danzig.... Alamaat....... Belgia...... sobritannia... ~ Ranska...'.. Espanja........ Portugali.. '..... Monaeo....... '. talia......... Sveitsi...... tävalta... '... Unkari....' TseheekoSlovakia.. '. Kreikka........ Turkki...... Turkin Aasia..... Grusia..... Muut Kaukasian maat Egypti...... Kiina... :. Korea... '... Japani.......' Britti!. täntia..... Hollannin täntia. Jav:a...... Algieri....... Tunis....'.... Britti!. täafrlka... Saksan LounaisAfrika Kanada..... p A yhdysvallat Brasilia...... Argentina...''... Australian Yhdysvallat Uusi Seelanti.. 2739832 5000 82300 43700 70000 25000 5500 2967 0200 0000 269 37500 636 7n 500 2480 9 e90 53 38663 327000 200888 5000 0895207 037380 244988 20000.625064933 9586654 80258356 278804 253625573 262976 2267727 97274 0 707779 6065323 064099 8245 55740 25573 737 30006 92835 2068 500 263 03280 7348 6298 40 9527835 386 27 94426 7000 30777 28449744 3304238 94558 9033 0
Taulu 2. Eri tavaralajien vienti eri maihin Helsingistä vuonna 92. Exportation de Helsingfors des 'differentes marchandises en 92 par 'pays de destination. ~<: Arvo ~<:. Arvo :>!:: :ll :>!:: :ll ~~ C::_. Tavaralaji. Paljous. markoissa. ::l~ C::_. Tavaralaji. Paljous.. markoissa. ~~3;;; ~ ' 8 ;;; ~~ a ~.S Marchandises. Quantite. Valeur ~. ti ~ :a. Marchandises. <:> a Quantite. Valellr 0!:: ~ P. en marcs. ~;::.'. en marcs. ~'. ' suolattua tai sao 0552. Eläviä eläimiä. vusteuua..... kg 244 943 Ruotsi.... 643 6736 Saksa.... Koko ryhmä. '.'... i 22098590.. 2293 46050 sobritannia ' \lor 9250 Viro....... 245000. Ruotsi... 9804090. Poronlihaa:' Tanska... ;. 000 2 tuoretta. Saksa... :. 206000 Tanska kg 228 22000 sobritannia 2500....... ' l' P. A. Yhdysvallat.... \ 20000 3 suolattua savus tettua tai kuivattuh kg 764 9900 Ruotsi... 756 9800 :.. Viro...... 4 245000 Tanska...... 0000 4 : Lnnunlhaa.... kg 27 670 309490 2 Hevosia... :... kpl. 346 27000 Saksa..... ~ 304 96000. Ruotsi... 6246 242675 Norja... 227 35260 Nautaeläimiä : Tanska......... 2272 336980 3 lehmiä. i Saksa.....'... 30 48000 Ruotsi.... kpl. : 99) 422700 sobritannia'... 29600 56575 4 härkiö... kpl. 266 6597600 Lihaa muunlaista: Ruotsi... : 246 6537600 5 tuoretta... kg 90633 990672 Saksa... : 20 60000 Ruotsi....... 89566 973 672. 6 suolattua savus 5 hlehoja ja vasi teuua tai kuivat kolta. tua... kg 7552' 20924 Ruotsi..'.. ~.. kpl. 2 69500 Venäjä r. ''.. 925.2 275 6 : Ruotsi......... 0674. 39259 Sikoja... kpl. 580 8050 Norja... 593 2250 Ruotsi... '... 5790\. 807550.'. sobritannia... 905 5200 Saksa:... 20 35000 7 kg 6656 45' 460 7 Lampaita ja vuohia kpl.! 2299 90340 Slol\a... Ruotsi... Ruotsi 2279 89840 590 7500.... Tanska... 7650 67560 ~kl Säksa... 845 60400 9 Muita lajeja... 26600 ~. A. Yhdrs'vallat 20000 8 Vasikanvatsoja.! Tanska... kg 300 2000 H. Eläimistä saatuja 20 Maitoa... kg 480 68480 ruokatavaroita. Ruotsi... 2442 50900 Saksa... '... 9038 7580 Koko ryhmä. '... 66 8 387 Venäjä... 6954 2 Kermaa... kg 9233 84003 Viro... 6950 Ruotsi.... 67279 535498 Ruotsi.....22835499 Tanska... 2385 26500 Norja...... 876226 Saksa...... ' 5294 86438 Tanska.'... 392804 50britannia.... 5972 88650 Saksa... '= 3352500 Danzig... 7760 Voita: Alamaat...... 5075 luonnollista: Belgia... 680'274 22 drlueleissä... kg 37929. 663794 so britannia... 2795584 Ruotsi.... 224487 023344 Ranska... 6750 Norja... 543 52500 Tanska... 33829 33800 Sianlihaa: Saksa... ''. 8506 326300 0 tuoretta... kg 8084 349 335 sobritannil!.. 32887 585500 Ruotsi... 7984 346985 Ranska... 67 58850
65* Taulu 2. Vienti. Jatkoa (Suite). Tavaralaj. Marchandises. Paljous. Quantite.' Arvo markoissa. Valeur en marcs. Tavaralaji. Marchandises. Paljous. Quantite. Arvo markoissa. Valeur en marcs. 23 24 25 muissa astloissa kg Ruotsi....' Saksa..... sobritannia.. ~. keinotekoistå (margariinia)..... kg Venäjä... Juustoa...... kg Ruotsi... Norja... '... Tanska... Saksa.......... Alamaat... Belgia..... sobritannia.. '' Ranska..... 26 Munia...... kg Ruotsi... :... J Tanska... ' 27 Kalaa: ' tuoretta: lohta. Ruotsi 28.silkaa. Ruotsi 30 3 3234... kg... kg silakkaa. Ruotsi... kg suolattua tai mau& _ tettua: lohta '... kg Venäjä... Ruotsi... _.. muunlaista. _ kg Ruotsi '... 35 37. 38 Multa tähän ryhmään kuuluvia tavaroita... kg. Viljaa ja viljatuotteita. 86 5793 505 732 2340 2220 23 40 57634 7479 67097 97884 422 82554 8862 805 49678 4762 7903 37299 5527 6252 7484 6600 884 6220 224 475 643464 44 45.5 23 356 52. 54. 55. 90660 58 22070 66080 64520 36968373 230495 76396 820064 294239;72 43335 67607.4 37459 6358 426725 4077 605 89000 73997 69234 7458 02800 77 000 25800 480 33440 472 Multa lajeja... kg V. Karjanrehua ja siemeniä. 'Koko ryhmä..... Ruotsi..... Tariska.... Saksa...... sobritannia.... 67 Siemeniä........ kg Tanska..... Saksa......' sobritannia.... 68 69 Multa lajeja... kg Ruotsi..... 70 7 78 V. Hedelmiä kettökasveja elllvlä kas 'veja y. m. Koko ryhmä.... Viro...... Latvia..... Ruotsi........ Norja....... Tanska...... Saksa...... Danzig.... Alamaat...... sobritannia.'.... Ranska'...'....'. P. A. Yhdysvallat.... i Metsätilarjoja: puolukoita... kg '' 'Ruotsi..... Tanska....'.... Saksa.......... Danzig..... sobritannia..... muunlaisia... kg sobritannia... Muita lajeja _ kg 257 76iO 2200 2820 2600 _ 39 320 300867 7864 862 2730444 5000 535 9777 826 975 2090 726550 32000 48450 56400 56700 69400 48000 56400 56700 32450 32000 9009. 5525 750 232228 8'000 565235 8082023 5000 380 92370 30 9400 89063 2670 558385 808263 5000 7325 80428 74050 5 00 56 Koko ryhmä.... Venäjä...... Viro...... Ruotsi......... Tanska......... Saksa.... ''.... sobritannia :... Ranska.:..... p. A. yhdysvallat... Leipää... kg sobritannia..... / 3867 3074.2 8.9 7~. 75.79 0625 80 39 720 30 432 28740 33 750 30759 24300 Muita tähän ryh. mään kuuluva kas veja... :.. kg V. Slirlomaåntavarolta ja mausteita. Koko ryhmä.... Venäjä... Viro...... Ruotsi...... Norja.... 7979 9300 5.75752 396 0295 209906 385 Ulkomaan kauppa 92. 9*
~~::'l Taulu 2. Vient. Jatkoa (Suite). 66* Arvo ~~ Arvo :0 l:: :: 'l a:~ ~ :::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~ 9:::: Tavaralllji. Paljous. markoissa. ~ ('tl~ ~... C\). :3 ' ~.~ ~ 5 Marchandises. (aleur.e;' ~ å 8 Marchandises. Quantite. Valeur ;; ~ ~ C\)!Quantite. en marcs. l:: ~.! C\) en marcs. Tanska... 20286 02 Puuvllla)ätteitä Ja Saksa........ 23965 trassella... kg 2567 48240 Alalllaat... 88278 Viro....' 2557. 4800 sobritannia... 803686 Ranska... i 660 08 Lumppuja Kiina....... 500 Saksa..... kg 0825 8000 P. A. Yhdysvallat... ' 3620 kaota kakkulna. Ruotsi.'... kg 35 7646 04. 07 Muuulalsia... kg 7889 00555 8 Suklaata myös kaa 09 Viro............ 7609 99955 Makeisia: X. Lankaa ja punontateoksia. 82 karamelle )a ja konvehte)a.. :... kg 9673 42796 Koko ryhmä.... ' 87 225 Ruotsi... n 9202 40786 Viro.... 66229 Tanska.... n 360 4400 Ruotsi... '... 260 Norja... 65000 83 marmelade)a... kg 65730 228327 Saksa... 52620 Ruotsi... n 5740 20220 sobritannia... 5875 Tanska... 476 47980 Alamaat..... 765 6560 Puuvillalankaa:. sobritannia '. 53537 797586 0. yksisäikelstä. P. A. Yhdysvallat 322 09000 Viro... kg 467 24438 Tupakkaa: 3 kaks tai useam ) 87 savukkeita... kg 29028 26349 pisälkelstä yhdestl Viro... 474 036 kerrattua.' Ruotsi... 27 4968 Viro...... kg '8L2 48900 Norja........ 88 385 Tanska...... 3005 38906 kaksi tai useampi Alalllaat... 344 2558 sälkeistä enemmän kuin yhdestl 88 muunlaista... kg 333 89'04 kerrattua: Ruotsi 332 880.......... 85. 86. 89 Muunlaisia.... : kg ;J849 80260 4 raakaa (vakai Viro... 065 580 sematonta)... kg 23 57364 ' Ruotsi... 603 33600 Viro... 059 53664 Saksa. '..... 35636 23740 5 valkaistua vär jättyä tai painettua... kg 4669 V. SllilykkeUll i~ 382842 manpuävästi suljetuis Viro... 4406 330222 sa pakkauksissa... Saksa...... 263 52620 Koko ryhmä... 9800 Saksa... '... 900 Hamppu pellava )a sobritannia... 90900 muuta lankaa erikseen malnltsema 94 Sällykkeltä erikseen tonta kasvikunmalnl tsemattomia kg 4487 9800 nasta saaduista. kehruualnekslsta vahnlstettua: V. Juomia. '. ykslsälkelstä: 98 Koko ryhmä. 6 raakaa (vaka Saksa...... 350 sematonta)... kg 027 76976 Viro...'. 836 630 sobritannia X. Kehruualneksla... 9 3875 Koko ryhmä... 66795 7 valkaistua vär Venäjä... 40 jättyä tai pal Viro... 48055 nettua... ;... kg 96 03248 Ruotsi... 600 Viro...... 97 85347 Saksa...... 8000 Ruotsi. '... 225 790..
. 67* Taulu 2. Vienti. Jatkoa (Sulte). S~:lll Arvo ~<: Arvo :;:: :ll ~~ å:::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~ 3:::: Tavaralaji.. Paljous. markoissa. ::::: ~~ ('D ;. ~~ ~ Marchandises. Quantite. <:) <:)... 0 Valeur S. a!j: S Marchandises. Qllantite. ;:: :. 9 en marcs. Valeur! ~ :. 9. en marcs. 8 9 kaksi tai useam Hamppu~ pellava ja plsälkelstä... kg 22 0500 multa erikseen malnltsemattomls 20 Side ja purjelankaa kg 905 68596 ta kasvikunnasta Norja..... 700 60700 saadulsta kehruuaineksista klldot 24 Vlalankaa. tllja kankaita: Viro... kg 32 koko pinta ala ku 3400 donnaltaan samanlaatuinen: 26 Punonta!eoksla. 36 valkaisematto Virp.... kg 472 4096i mia ja värjäämättömlä. Ruotsi... kg 862 3548 X. Kankaita. 37 valkalstuja... kg 560 386728 Viro 503045 Ruotsi 368 666. Koko ryhmä..... 6 ot77s8 Viro..... 648 79922. '...... Latvia... 434426 Saksa...... 32 8450 Ruotsi... 237598 sobritannia.. 9 25490 Tanska... 5300 P. A. Yhdysv. 34 200000 Saksa....... 46292 sobritannia... 34690 38. 39 muunlaisia... kg 64 '2400 P. A. Yhdysvallat... 202593 Chile... 5584 40 42 Vilakankata sekä huopaa kg '536 04997.... Puuvillakankaita : Viro..... 4405 0943 27 konehuopaa teh Latvia..... 274 20000 dastarpelsiln. Chile..... 44 5584 Saksa...... kg erikseen malnitse. mattomla joiden koko plntaala ku 25 0 000 43 Muunlaisia. Viro... kg 83 2764 X. Sekalaisia kuto mateollisuustavarolta. donnaltaan on samanlaatulnen: Koko ryhmä 703766 28 valkalsemattomla Venäjä... 2000 ja värjäämättö Viro... 290822 miä... kg 837 65984 Latvia... 2000 Viro..... 59 42984 Ruotsi... 265225 Latvia....... 282 22000 Norja........ 2257 Tanska:... 9950 29 valkaistuja... kg 0.327 (/05 624 Saksa... 9587' Viro... 8703 753608 Alamaat... 2000 Latvia........ 234 93484 sobritattnia... 500 7 45282 P. A. Yhdysvallat... 6425 30 värjättyjä tai 44 45 Nauhoja... kg 38 22080 Ruotsi... ~ painettuja.... kg 33548 3093788 Viro..... 288 050 Viro...... 29667 2782558 Sukankutomateoksia: Latvia..... 3668 290995 48 puuvlllalsla.... kg ~ 395 46024 Saksa..... 95 7642 Tanska... 320 39300 erikseen mainltse 49 vlllalsla... kg 205 2 076 mattomla muun Viro..... 478 63504 lalsla. myös kuo Ruotsi..... 74 572 silnkudottuja: Tanska.......... 648 45000 32.valkalstuja.. kg 89 43250 52 Pöytälnoja hulveja Viro... 884 43 050 y. m. palllstettuja tai reunustettuja 33 värjättyjä tai pai. teoksia ilman muunettuja... kg 558 83825 ta ompelutyötä.. kg 57 20947 Viro... 489 75878 Vir:o..... 56 20637
6!* Taulu 2. Vienti. Jatkoa (S.uite). ~<: Arvo ~<: s::. :: ::ll s::. :: ::l l ~::i c = Tavaralaji. Paljous. markoissa. a:::i = Tavaralaji. paljous'l markoissa. f'ot. ~~ ~... '.3'.Q ti å ~ Marchandises. Qllantite. Valeur ~.(3 ~ ~ Marchandises. Quantitt!. Valeur ~ ~. en marcs. :::.99 en marcs. 0 Hatuja: 68 paperl eli hlomo! ' 55 huopa... kpl. 5024 puita... m 3 2565 935320 Viro...... 95 4657 Saksa... 6449 942670 Espanja... 66 992650 Vaatteita jå multa ompeluksla. erik Lehfipuufa: seen malnltsemaf 72 visapuuta. tomla: Saksa... 0 3 25 44 60 58 puuvillalsista keh ' ruutavarolsta val 74 muunlaista. mlstettuja ;... kg 449 69528 Saksa... m 3 2 3038 Viro..... 344 3250. Ruotsi..... 94 28936 Halaistuja runko 59 vljaisista kehruu osia. tavaroista vafmls Halkoja: tettuja........ kg 475 85060 75 l.avu.. Viro... 37 57700 Ruotsi... m 3 768 48000 Latvia..... 68 2000 Ruotsi..... 36 5360 76 koivu... m 3 24569 86 7QO 884 49700 60 muunlaisia.... kg 908 83987 Viro... Ruotsi......... 23535 754250...... Tanska 50 2750 Ruotsi 846 74537... 47 5 Multa tähän ryh 53 54. mään kuuluvia ta 77 seka....... m 3 420 79576 62 varoita.... kg 082 04850 Viro..... 336 72 06 Viro... 646 45200 Ruotsi........ 304 33250 Pttlkittyja ja' veistet sobritannia '... 2 500 tyjtt runkoosia. X. Puutavarota ja Ruotsi... 896 205000... puuteoksia sobritannia.... 344 53560 Arvo 83 Ratapölkkyjä...... m 3 240 35'8560 Koko ryhmä... 6026746 '. Venäjä... 793 Sahattuja runkoosia. Viro... 403742 Latvia........ 24000 Havupuuta: Ruotsi.... 3586 86 parruja... m 3 336 8988 p Norja...... 29660 Saksa... 334 88500 Tanska... 969939 Saksa... 944678 88 lankkuja höylää Danzig.... 2000 \ mättömiä... 3 3932 82838 Alamaat... 7227350 Norja...... 68. 45000 Belgia ''... 52723 Saksa.... 42 6880 sobritannia... 3262588' Alamaat..... 435 667332 Ranska.... 50574 Belgia... 242 0472 Espanja... 9846 sobritannia...... 629 677894 Sveitsi... 270 Ranska... 72 98090 TscheckoSlovakia... '33756 Espanja... 344 203470 Egypti... 750000 EspaitJjan Afrika... 550000 90 soiroja P. A. Yhdysvallat... 253686 höyläämättömiä.. m 3 5507 6652474 Brasilia.... 7000 Saksa..... 394. 33 232 Argentina.... 89250 Alamaat... :..... 566 24766 Australian Yhdysvallat 000 Belgia........' 99 48876 sobritannia.... 6875 265204 Ranska Muovailemattomia....' 452 8230 Espanja runkoja tai runkoosia...... 42 582026 Havupuuta: lautoja: 65 pylväitä..... m 3 763. 660086 92 höyläämättömiä m3 9522 9263942 Ruotsi..... 08 6300 Tanska..... 2463 56989 Saksa...!.... 655 643786 Saksa.... 2678 764375
69* Taulu 2. Vienti. Jatkoa (Suite). ~~ ::...j Arvo ~~::...j Arvo ~~ 3:::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ::::~ =_. Tavaralaji. Paljous. markoissa. '' ('b~ ~ ~3ii> ~ ti ~ S Marchandises. Quantiti. Valeur..s' ti å S Marchandises. Quantiti. Valeur :: ~? en marcs. ::~. en marcs.!! ' Alamaat '... m 3 7938 3470252 kuten akkunoita Belgia... 559 29038 ovia y. m. s.. kg 829 360 4630847 sobritannia.. 5000 2 94q 600 Ruotsi...... 7569 746 Ranska..... 444 5352 Norja.... 9970 63600 Espanja... 436 40000 Tanska...... 86347 220835 Alamaat..... 575 208880 93 ~~ylättyiä... m 3 726 982688 Belgia... 23409 69700. Norja... 20 6 BOO sobritannia...... 63977 399574 sobri tannia'... 697 96 000 24 Rlhmarullla... kg 797 636 2060566 Viro... 7895 5547 Ruotsi... 38763 838563 95 kimpiä... m 3 603 2300 Saksa... 707099 5293989 Tanska... 3500 Danzig..... 2084 2000 sobritannia...... 592 27600 Belgia.... 7563i 555755 sobritannia... 90852 339460 97' rimoja ru!lte)a lis Ranska...... 70 ~2 000 to)a ja paanuja TscheckoSlovakia.. 4255 309000 höyläämäftömlä.. \3 253 9 700 P. A. Yh9svallat. 065 65602 Belgia...... 63 2500 sobritannia...... 90 78780 28 Suksia.... kg 4609 68 3 Viro.......... 969 37735 laatlkkolauto)a: Ruotsi... 2235 85605 99 höyläämättömlä m 3 50 4696J5 P. A. Yhdysvallat 95 3827 Ruotsi... '. 45 36000 Saksa.'... 373 28490 29 Faneerlteoksia... kg 3036 3500 Alamaat... : 34 30000 Belgia...... 96 5200 Huonekaluja: sobritannia... 2388 2699355 220 konttorl... kg 6289 93989 Egypti... 044 750000 Viro.....' Espanjan Afrika.. 73 550000 7 4995 Ruotsi... 998 28220 Brasilia...... 83 7 000 sobritannia... 558 5504 Argentina 225 89250...... Ranska...... 82 60000 94 laukun)a laudanpäitä.... m 3 435 200 höylättyjä... m 3 343 388500 22 muita....... kg 2900 95050 Norja.... 39 60000 Norja....... 638 34000 Saksa..... 08 68 qoo Tanska... 300 38400 sobritanriia. 96 260000 209 2. Muunlaisia...... kg 385544 2262978 202 muunlaista. 26. 222 Viro... 203 68477 Alamaat... m 3 026 324400.' 27 Ruotsi... '.'.. 6236 53292 Lehtipuuta : Tanska... 904 2885 204 keppejä )a multa Saksa..... 578 553 pienempiä saha sobritannia...... 362333 96786 tavaroita m 3 2294 408 500 P. A. Yhdysvallat 2965 38975... Tanska.... 63 70000 sobritannia... /. 23 338500 XV. Puun kuorta Puuteoksia. 207 Lastuvilaa.. '... m 3 9299 ' 33952 ruokoa o~sia y. m. s. ja niistä valmistettuja. teoksia. ' Latvia.. '..... 4600 24000 Koko ryhmä..... 53045 Viro... 275 208 Faneeria myös n. s. Ruotsi... 900 malautoja... m 8 793897 26597 Tanska........... 5230 Tanska... 783 600 Saksa..... '. 45240 Alamllat...... 47879 94000 sobritannia...... 400 Belgia..... 4395 2750 sobritannia..... 72845 27729 227 Slmmalta....... kg 22837 50220 P. A. Yhdysvallat 947 0892 Saksa...... 26~7 44990 23 Rakennuspuusepän 225 228 Muita tähän. ry~ teoksia erikseen. 230. 232 mään kuuluvia. tamainitsemattomla. 233 varoita... kg 244 2825
70* Taulu.. 2. Vienti. Jatkoa. (Suite). ~~ Arvo ~~ Arvo ::: :: l ::: ::l ::t ~ s:: ::: Tavaralaj!. Paljous. markoissa. ~;:t ~_. Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~a~ ~ a [ _.' (t).....:::. C... 9 Marchandises. Quantite. Valeur.5' ti ~ 0 Marchandises. Quantitl!. Valeur :::? en marcs. ~? en marcs.! '. ' xv. Paperivanuketta Saksa... kg 457 27600 pahvia ja paperia Alamaat..... 8996 0300 sekä niistä valmlstet P. A. Yhdysv... 4.08283 800684 tuja teoksia. 24 s:n kuivaa. kg 4 930 27 40305859 Koko ryhmä... 338709749 Viro...... 635545 85734 Venäjä... 2450485 Latvia... 29520 87920 Viro... 872260 Puola..... 0 i06 30000 Latvia... 3593758 Ruotsi...... 2967050 8622894. Puola... 599845 Norja..... 0055 200000 Ruotsi... 4.0528486 Tanska.... '. 39642 460 Norja... 069892 Saksa... 272 67 5885234 Tanska... 6088756 Alamaat..... 53500 53400 Saksa '.'... 6880699 Belgia...... 368080 005370 Danzig... 260377 so britannia.. 53 949 234424 Alamaat... 782689 Espanja..... 44972 565026 Belgia... 2204986. talia... 28560 86450 sobritannia... 9796590 Sveitsi.... 2060 63000 Ranska... 2826089 Kiina..... 777 207 496787 Espanja. '.'... 788688 japani....' 2630286 635820 Portugali... 274.74 Britti!. täntia.. 5304 6064.0 talia... 86450 P. A. yrdysv... 394754 8250882 Sveitsi... 63000. Brasilia..... 65299 589.968 Rumania... 825000 Argentina...... 299797 960000 Turkki.... 5996 243 sulfaattl.selluloo Egypti....6 289 saa; Kiina... :... ' 554.367 kuivaa... kg 5234299 4 255 225 japani... 994634 Viro... 20000 40000 Britti!. täntia... 44564 Ruotsi.... 7400 508900 Hollannin täntia... 3860. Saksa..... 4450829 206 28 Espanjan Afrika... 74776 Alamaat.... 30030 60000 Britti!. EteläAfrika.. 57404 sobritannia 200000 600000 P. A. Yhdysvallat... 4.5947483 japani.:... :.... 209238 550000 Brasilia.... 860 85 P.. A. Yhdysv. 49780 75000 Argentina... 9962088 Chile........ 03022 26004.4 Chile... 4084 Australian Yhdysvallat 253844 Pahvia ja kartonkia. Paperivanuketta. 245 Tervalla tai tervaöl )luusta valmistettua: jyllä slveltyä tai mekaanisesti kyllästettyä pahvia va llistettua: ja kartonkia sekä 239 märkää. asfaltti ja tervahuopaa... kg 674 5300 Ruotsi ~... kg 49000 298000 238 kuivaa... kg 507682 0780693 Pahvia erikseen Viro... 02476& 264240 mainllsematonta: Latvia..... 70500 232900 246 valroista... kg J. 350 553 420077 Ruotsi... 750220 230600 Viro... 5378 46400 Saksa.... 897 896 :! 220 878 Ruotsi... 8939 45750 Belgia... 80032 240000 Norja... 62000 207000 sobritannia...' 78596 252000 Tanska..... 67008 58750 Espanja...... 3536 223662 Saksa... 3794 62720 Portugali..... 9844. 27474 Alamaat... 59400 8800 Kiina..... 200000 600000 sobritannia... 280537 0454.64 japani... 250000 750000 P. A. Yhdysvallat.. 272257 743253 Brasilia. 368820 555739 Argentina..... 64500 489500 Argentina '... 0000 03200... 247 ruskeata kg 2355 690 779697 kemiallisesti val. Viro..... 4.4689 49690 mistettua: Latvia... '. 02 34.3000 240 sulfllttlselluloo Puola... 50000 200000 saa Ruotsi... 95G 52000 472450 märkää.... kg 838584 Norja... ;.... 88600 2Mooo
7* Taulu. 2. Vienti. Jatkoa. (Suite). Tavaralaji. Marchandises. Paljous. Quantite. Arvo. markoissa. Valeur en marcs. Tavaralaji. lliarchandises. Paljous. Quantite. Arvo markoissa. Valeur en marcs. 248 249 25 252 253 254 255 Tanska... kg Saksa._........... Alamaat....sobritannia... P. A. Yhdysvallat Argentina... muunlaista...... kg Latvia... Kartonkia... kg Britti!. EteläAfrika. Paperia. Kemikaalioilla ra5 v!la y. m. s. paitsi väreillä siveltyä tai kyllästettyä paperia kg Käärepaperia: ruskeata..... kg Viro..... Latvia... ~. Puola... ; '.. Ruotsi... '.. Norja..... Tanska... Saksa......... Danzig..... Alamaat... _.... Belgia...... sobritannia..... Ranska '... Turkki..... Egypti... _...... Espanjan Afrika.... P. A. Yhdysvallat Brasilia... _... Argentina...._ muunlaista _... _. kg Viro... _. Latvia........... Ruotsi..... Norja..... Tanska..... Saksa..... Danzig..... Alamaat..... BelgiA..... sobritannia.... Kiinå... japani..... Espanjan Afrika.. P. A. Yhdysvallat Pergamenttipaperia kg Viro..... J:atvia... Tanska..... PergamUnipaperia kg Viro..... Latvia _..\..... ;_ Ruotsi..... 288783 6500 20000 40875 654 222250 52 0000 5958 4750 72 2879 i02 89477 85692 33550 50208 5687 5484 698058 37623 '49866 4064 32642 4267 029 48680 4265 5699 94254 4~ 500 5335077 36068 48996 625 44953 33996 762240 7888 2444 58373 906745 2506 3986 02622 7794 3685 567 6400 4798 48746 935 2850 460 958900 32000 80000 4 877 37672 59258 34780 30000 28567 20000 2450 4 200 472 270538 2630 8345 253540 3269 644660 3868 87040 62409 59' 400 780823 32007 40000 95094 44776 82il6 470594 4750 2830009 6959 83794 877865 256573 774984 34700 4785 6229 265885 264465 70772 722645 570000 629 307054 04300 75200 27554 96360 95'7 45600 2200 256 257 258 259 260 26l! Tanska... kg Saksa.......... Alamaat..... sobritannia..... Sanomalebtipaperla kg Venäjä..... Viro..... Latvia....... Ruotsi..... Norja..... Tanska... Saksa............ panzig..... Alamaat... : Belgia... sobritannia..... Ranska...._ Kiina... '... Japani....... Britti!. täntia.... Hollannin täntia _ Britti!. EteläAfrika P. A. Yhdysvallat Brasilia..... Argentina..... Chile..... Austr. Yhdysvallat.. Tapettipaperia... kg Tanska...'..... Konseptipaperia.... kg Venäjä..... Viro..... Latvia... _ Puola..... Ruotsi..... Kirjoituspaperia.... kg Viro..... Latvia'... Ruotsi..... Tanska..... Saksa...... Alamaat..... sobi'itannia... Turkki..... _ Kiina..... Japani... _ Britti!. täntia;... Brasilia..... Argentina..... Postipaperia... kg Viro..... Ruotsi... Tanska..... Saksa..........._ sobritannia..... Silkkipaper6... kg Viro..... Ruotsi..... Saksa..... Alamaat...\..... 8703 955 84 36626 3805233 80060 8309 59974 450378 3429 696224 64288 20575 46844 3686 0827044 09530 407247 43578 44838 9000 7579 7930605 '475447 89500 3806 5307 9885 9860 583689 339825 904 3707 3854 7892 2572575 77 587 2!f 00 284759 24507 997676 2646 59582 6 674 590 20 2990 44422 33433 9 2480 69 7050 2543 244 9.87 5445 23683 275 4347 47280 66605 2000 25925 6950 69 25668 43623 20533 6058909 29050 676625 27885687 252 425057 443923 5975247 2698736 7285 635044 8969 3860 3036 34937697 500328 6605930 48070 25404 05950 05200 357260 25990 074000 5000 36500 3850 2038838 704468 430 989450 94424 8039976 88997 555630 996 26574 225 62835 46486 948507 243545 495 0300 00 54000 53950 3549623 99747 87200 443962 599280.
72* Taulu. 2. Vienti. Jatkoa. (Suite). ~<: Arv'o ~<: Arvo!=> : ::l l!=> : ::l l Tavaralaji. Paljous. markoissa. Tavaralaji. Paljous. markoissa. i:j 3 ~ a.~ c=... ~ rn... n:.. 3 ' _.' ('D ~..::. Co... 0 Marchandises. Quantite. Valeur.s'(3 ~ ~ Marchandises. Quantite. Vaipur : :>.!=l ' en marcs: : :>.!=l9 en marcs. ~n:. ~'! Belgia... kg 868 3000 sobritannia... 7024 999088 XV. Jouhla harjak Ranska...... 2076 95346 sla höyheniä sekä lul P. A. Yhdysvallat.. 22 2000 ta sarvia ja muita 262 Savukepaperia kg 4730 57368.'... Venäjä...... 400 6905 Viro...... 6460 74704 muo.valltavla aineita erikseen mainitsemattomia sekä nllsti!. valmlstettuja te9ksia Latvia... :..... 48 3808 Koko ryhmä... ZO 593 Ruotsi...... 948 648000 Venäjä 56 Tanska...... 5923 3829 Viro.... 4303 Saksa..... 6374 25953 Latvia... 250 Danzig..... 35 4000 Ruotsi... 8872 Alamaat..... 647. 70000 Saksa... 8752 sobritannia... 6224 264000 sobritannia 600 Rumania 42346 825000.. '....... Egypti.......... 47 6695 P. A. Yhdysvallat. 259 04065 273 Eläinkarvoja... kg 79453 96384 Brasilia...... 9584 360734 'Saksa..... 7550 8752 263 Lilduttua Ja manno 275 Harjanstojanteoksia kg 03 5209 rouua paperia' Viro... kg 4902 4869 _ XV. Vuotla ja nah 265 Paperia erikseen mai koja nahkateoksia nltsematonta... kg 23 553 2265263 turkiksia y. m. Viro...... 3395 246797 Latvia..... 0458 6973 Koko ryhmä... Z5 ZO Z76 Puola... 3453 ' 52000 Viro... 97022 Ruotsi...... 72285 34074 Latvia... 40000 Tanska........ 536475 2924933.' Ruotsi... 56764 Saksa..... 382394 76994 Norja... 724 Alamaat... '.. 5734 332677 Tanska... 406330 Belgia... 4735 77408 Saksa... :... 6325225 sobritannia.... 406848 293829 Alamaat... 0354 Kiina... 86927 999900 sobritannia '..... 3978 Britti!. täntia... 0583 32520 Ranska... 370 P. A. Yhdysvallat.. 8939 406222 Espanja... 55205 Brasilia...... 78204' 484076 TscheckoSlovakia... 852 Argentina...... 22988 46333 Britti!. täntia... 357 ~ P. A. Yhdysvallat... 5720927 Puuvanuke. pahfjl Australian Yhdysvallat 364 ja paperiteoksia. 267. Paperltapetteja Ja Vuotia ja nahkoja. jolta ei voida lu tapetlnreunuksia.kg 595 54897 kea turklkslln: Venäjä..... 306 0762 muokkaamatto Viro..... 59205 538209 mla:.! 28 vaslkan... kg 408 725 6 83848 269 Kirjekuoria... kg 2'542 4980 Tanska..... 29072 765247 Viro...... 449 24505 Saksa... 82696 25406 sobritannia...... 767 20275 P. A. Yhdysv. 296949 2876640 270 Muunlaisia... kg 9980 5962 282 muiden nauta Viro..... 274 49633 eläinten... kg 222333 464833 Latvia....243 26700 Tanska...... 296 32962 Ruotsi...... 2656. 79 054 Saksa... 3552 308036 Tanska...... 503 6326 sobritannia.... 354 39000 Saksa..... 596 7850 Espanja... 8263 55205 sobritannia.... 2367 2739 P. A. Yhdysv... 64243 06280
73* Taulu 2. Vienti. Jatkoa (Suite). Tavaralaji. Marchandises. 278 280. muunlaisia.... kg! 283 Tanska..... Saksa....'... sobritannia.... 284 285 287 muokattuja: pohja Ja slsuspohjanahkaa.. 'kg Viro..... multa lajeja.. kg Britti!. tä ntia.. 290 29 Jalklnelta... kg Viro... Latvia.......... ~ Tanska... J ~ Saksa....... sobritannia..... P. A.. Yhdysvallat..! 294 Satulasepän ja muita nahkateoksia erikseen mainitsemattomia... kg Viro... ' Tanska..... Saksa.......... so britannia..... Turkiksia: irrallaan olevia: 296 oravan ja jäniksennahkoja kg Saksa... sobritannia.... P. A. Yhdysv.. 297 ketunnahkoja kg Saksa.......... P. A. Yhdysv.. 298'. muunlaisia.... kg Ruotsi.... Saksa.......... 299 kokoonomtneltuja turklsnahkoja ja valmiita vaatekappaleita... kg Ruotsi.... Tanska..... Saksa............ sobritannia..... 292. 293 Multa lajeja... kg Ulkomaan kauppa 92. XV. MetatfeJa ja metallteoksia. Paljous. Quantite. Koko ryhmä..... Venäjä.... Viro....Latvia.. '.... 7 424 2 073 5 026 230 '650 373 69 33 266 6 433 356 072 277 86 34! 7.5 225 72 347 69 i 305J 62 476 942 503 288 24 53' '2 49 3 5 5 5 2 83 Arvo markoissa. Valeur en marcs. 05 868 48950 33775 6278 5247 40000 2396 357 59782 907942 400000 203749 23800 3950 27642 72280 6820 28700 4520 950 726730 43930 30000 262500 Tavaralaji.. Marchandises. Ruotsi.... Norja.... Tanska... ~ Saksa... 0. anzlg.... Alam.aat... :. i Belgta sobritannia... i Ranska... Portugali.... talia.... Sveitsi.... TscheckoSlovakia.... Kiina.... Britti!. täntia.... P. A. yhdysvallat.... Australian Yhdysvallat Rautaa ja rautalejee! rinkejtt seka niista val t mistettuja teoksia. ' 300 Takkirautaa ja taontaan kelpaamattomla rautalejeerinkejä...... kg Viro.....! Ruotsi..... No~a... :. h i Tanska....... Saksa............ Portugali..... ; 30 Romua... kg Saksa... Alamaat... 303 Kanklrautaa myös 620330 proflrautaa.... kg 79530 Viro...! 440000 Norja.... solritannia..... 873 0200 304307 Lankaa levyä put 69 73 kla ja putken oslo kg 84 068 33468 3500 3500 9000 5 69 6850458 30066.409582 557 309 30 Lankateoksia...... kg i Tanska... 32 Karkeampltekolsla kotitaloudessa rakennus ja puhdstustöissä. tarvittavia esineitä erikseen maintsemattomla taontaan kelpaamattomasta valuraudasta valmisteltuja.sekä niiden valettuja osia: takkoja. helloja uuneja ja veden lämmltläjlä... kg Paljolls. Quantite. 678009 42627 60754 39665 256073 66740 050 '39 463 2707 0000 45 842 25844 8568 220 909 2 749 2360 Ar:vo markoissa. Valeur en mlircs. 4972 6257 604092 227622 220 5260 2285 77882 2635 6500 35 200 450 5700 90 8560 2000 258576 24785 8200 233600 4500 64000 6500 0* 4378 32740 0000 49 48 66753 3420'84 0500.2075 49444 45000 088
74* Taulu 2. Vienti. Jatkoa (Suite). ~<:. Arvo ~<: Arvo ~;::: ::S.l ~;::: ::S.l ~a = =: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~a = =: Tavaralaji. Paljous. markoissa.... ~ 3 >... ~3» os' ti å 8 Marchandises. Quantite.. Valeur ~'ci ('D ~ Marcha ndises.. Quantite: Valeur 0 0 ;::: :l..' en marcs. ;::: :l..' en marcs. ~~ ~ ~ 33 radiaattoreja eli 344 345 muunlaisia... kg 230 7256 lämpöjohtopattere ja. 325 33 Takeita sekä valu Viro... kg. 5600' 32000 333 334 raudasta valmlstet 336 342 tuja teoksia erik 3 35 multa esineitä kg 722 25450 347 seen mainltsemat. Ruotsi... '>07; 9700 tornia... kg 33329 506956 Venäjä........ 52 2242 Viro... 3846 72 899 36 Kassa y. m. s. kaap. peja sällytysloke Latvia... 2537 43950 rotta sekä arkis Ruotsi... '373 4457 ton Ja kassaholvln Tanska...... 464 453 ovia.......... kg 23098 2332 Saksa..... 294 5059 Viro.... ' 2558 26686 sobritannia... 346 49805 sobritannia...... 540 6525 P. A. Yhdysvallat.. 780 3827 37 Sänkyjä sekä niiden Kuparia. lyijya ja muiosia. ta erikseen mainitse Viro... kg 8748 9398 matfomia metalleja ja niiden lejeerinkeja seteoksia: teoksia. Levy Ja läkklpeltl ka niista valmistettuja 38' sllaamattomia.. kg 56 5 968 Belgia.......... 40 000 Yalmlstamattomla.' sekä romua: 'silaftuja: 348. kuparia... ; kg 4528 290986 39 emaljoituja kg 6208 9599 Viro... 002 7000 Viro.... 608. 9399 Ruotsi....'.. 26753 84826 320 tinaftuja..... Saksa.......... 3773 8960 Viro kg 4675 37950 349 muunlaisia... kg 688028 2925437 Ruotsi... 6877 93282 32. sinklttyjä tai yl Tanska...... 30099 2575 jyttyjä.... kg 3 34 Saksa..... 48873 858440 326. 328 NauloJa Ja nastoja kg 3628 23787 350 Teoksia... kg 55 50325 Saksa... Viro 3493 2292.. 5000 40000..... 329 LukkoJa... kg 898 58. 72 Jaloja metalleja sekll Norja........ 457 3878 teoksia niista. 352 Teoksia... kg 25 2060 335 Laplolta kihveleitä Ruotsi....... 2800 Ja kuokkla. Latvia........ kg 249 24670 XX. Koneita ja laitteita. 339 Klrveltä JapllluJa.. kg 288 24636 Viro...!' 2768 23584 Koko ryhmä... 645903 Venäjä... 3095 340 SahoJa Ja sahanterlä kg 38 27738 Viro.... 2284539 Viro...... 048 20965 Latvia..... 56738 Puola... 208225 3U Kästyökaiuja erik Ruotsi... 406470 seen mainitsemat Norja........ 3475 tornia...... kg 852 30664 Tanska... 952 Latvia..... 228 5850 Saksa...... 850252 sobritannia... _... 257300 Veiisiä erikseen mal 0 Ranska... 55000 nltsemattomla: talia... 49500 343 pöytäveltslä Ja haa Sveitsi... 350 rukolta.... kg 2342 3292 tävalta... 3800 Vi~o...... 332 22855 TscheckoSlovakia... 0200 Latvia..... 23 649 Japani.... 8700 P. A. yltdysvallat.. 584 3863 Britti!. täntia.... 25500
75* Taulu 2. Vienti. Jatkoa (Suite). Tavaralaji. Marchandises. Paljous. Quantite. Arvo markoissa. Valeur en marcs. Tavaralaji. Marchandises. Paljous. Quantite. Arvo markoissa. Valeur en marcs. P. A. Yhdysvallat.... Mexiko.... Brasilia.... Argentina.... Australian Yhdysvallat Maanviljelyskoneita ja laitteita. 353 Auroja.......... kg Venäjä..... Viro.... Ruotsi... 354 355 Äkeitä... kg Viro... 359 Pulma ja apilanhankauskoneita... kg Viro... Latvia..... 357. 360 36 365 Maanvljelyskoneita ja laitteita. 366. 369. muunlaisia... kg 370 Venäjä..... Viro..... Latvia.... Meijerikoneita ja laitteita. 37 Separaattoreja... kg Viro..... Latvia.'........... Puola..... Ruotsi..... Norja..... Saksa............ Ranska..... talia..... TscheckoSlovakia. Britti!. täntia... Brasilia..... Argentina.... Austr. Yhdysvallat.. 372 Kirnuja sekä volnvalvaus sekoitus Ja muotolukoneita kg Puola... ' 373 Meijerikoneita ja laitteita mttunlal5a... kg StthktJkoneita Laitteita ja tarvikkeita. 374 Sähkökoneta...... kg Saksa............ 375 EristettYjä sähköjohtoja kuten kaa 706 030 256 4240 49686 48843 585 4376 8009 6875 3600 55 8 72337 4809 30524 4539 4906 469 4472 2580 47 462 594 898 438 5 69 447 026 906 45 peleita köysiä ja punoksla. Viro... kg 939 850 5200 00 25 66700.57300 2890 9000 30640 66000 278720 272250 506 459 394944 55 77757 34000 6456 2346 349665 99200 298800 93725 94200 2675 652890 55000 49500 0200 25500 0025 65500 55800 35400 376 380 382 383 384 379. 385 387. 389 3~7 Sähkö laitteita jatarvikkeita muunlaisia....... kg Viro... ~... Koneita ja laitteita muunlaisia. Höyrylokomobillejä kg Viro..... Latvia.......... '. Traktoreja........ kg Venäjä... Viro... Latvia............ Tanska..... Bentsiini. petrolly. m. poltto ja räjähdysmoottoreja... kg Viro... Ruotsi..... sobritannia..... Veslturbllneja.! Viro... kg Koneita Ja laitteita : muunlaisia... kg Viro...... Latvia... ' Ruotsi..... Saksa............ i sobritannia..... xx. Kuljetusneuvoja. Koko ryhmä... : ' Viro.... Latvia...... Puola...... Ruotsi...... Tanska....'. Saksa.... sobritannia.... P. A. yhdysvallat.... Laivoja ja veneitä: 20300 netlokantavuudeltaan alle 9 rek. 4500 tonnin: 39 moottorllalvoja kp!. 8900 Puola..... Ruotsi..... 392 393 muunlaisia... kpl. Ruotsi... 29 250 Saksa.......... 2600 nettokanfavuudeltaan vähintään 9 rek. tonnia: ~;!ela.~~~a.. : : k~l: Latvia..... l' 53 329 63650 53300 0350 5894 2200 8805 2000 2889 5077 977 2930 000. 067 38089 2390 3746 329 5740 037 30 5. 24 29 9 4 5 39425 30400 730600 640620 89980 42995 72 000 259090 20000 7886.79440 48500 25440 202500 6300 59846 332939 6700 4 280 7822 4550 3 3) 980 28300. 42800 600000 755550 462430 98900 50000 2000 2275500 600000 667500 07 930 72 050 20500 734650 0400 42800
76* Taulu 2. Vienti. Jatkoa (Suite). ~<: Arvo ~<: Arvo : :: :l... :.:: :l... ~;:!j'9 ::: T a v a r ala j i. Paljous. markoissa. ::;:!j '_. Tavaralaj. Paljous. markoissa. 5i _ 3 ;;; ~~(Dm. Marchandises. '!Quantitlf. Valeur.Q' ti å 8 Marchandises. Quantite. Valeur ~o~9 ~!}. en marcs. ;; ~ en marts. Tanska....... 453050 Kivi ja maalajeista Saksa..... 78400 valmistettuja teoksia sobritannia... 50000 erikseen mainitsemat tornia. 40. 403 Ajo ja kuljetusneu yoja muunlaisia kpl. 5 2900 430432 Oranittiteoksia... kg 24 5 5) 39 Ruotsi.... 6000 Viro... 8646 399. '.'....' : Belgia 2940 20000 405407 XX. Soittokoneita kojeita ja kelloja. 434 Kovasin klilloi tus Ja hiomakiviä.. kg 50573 464940 Koko ryhmä... 3700 Viro...... 70600 20540 Viro... 700 Latvia... 77 973 245200 Ruotsi... 600 Saksa...... 200 437 Sementtiteoksia. sobritannia 400 Ruotsi... kg 2400 0000 Brasili~... ~... ' 400 Argentma... 400 Savi. jajanssi ja posliiniteoksia. XX. Klvl ja maa lajeja sekä niistä val 443. 444 Kaakeleita ja uuninmlstettuja teoksia. koristeita... kg 2422 98294 Viro...... 2003' 94505 Koko ~~~lmä... '... t 484622 VenaJa.:... ' 2805 445 Eris'töJiä Ja multa Viro... 595809 esineitä sähköjoh Latvia... 628350 don eristämistä Puola...... 9 200 varten. Ruotsi........... 5425 Viro kg Norja......... 7257 ;.......... 8 975 69256 Tanska '... 32095 440. 446 Savteoksia erikseen Saksa... '....... 428650 mainitsemattornia kg 42 4675 Alamaat... 29480 Belgia... j 2000 FaJansslteoksia erik sobritannia 37 09 447........ seen malnitsemat Ranska........... 33900 tornia... kg 586\ 64027 P. A. Yhdysvallat... 6532 Viro...... 5260 548 Kivi ja maalajeja. 409 Kvartsia. 448 Posliiniteoksia erik Saksa... '... kg 63250 2330 seen mainitsemattornia..... kg 55 3440 43 Maasälpää... '... kg 354959 697 420 Saksa... 340895 666920 ' Viro...... 498 20.. Norja...... 7 3300 Alamaat... '... 0000 29000.. 46 Kuonaa Ja muita Lasia ja lasiteoksia. kivennäisjätteitä sekä tuhkaa. 449 Akkunalasla... kg 0689 629355 Saksa... kg 9278 20000 Viro...... 3757 233955 ; Latvia. '... 67680 38350 47. 48 MalmeJa... kg 40 300 /JO 00.. sobritannia... i 40000 50000 45 Peililasia metallika 423 Oraniittia Ja porfyy vollista... kg 20 6680 riä... kg 22930 00050 Belgia......... 20000'0 92000 TölkkeJä ja pulloja: 452 hiomattqmia maa 426 Eristysmassaa... kg j 66709 757985 laamattomia kul Ruotsi........ 9200 3830 taamattomia tai Norja..... 2240 7300 muuten koristele Saksa.. '..... 57909 568550 mattomia kg 07 406 2059 sobritannia... 62340 22430.... Viro....... 20089 02806. Ranska 20020 30000......... 4J2 4.'>; Muita kivi ja maa 453 muunlaisia... kg 5508 4389 425. 428 lajeja... '... kg.58545 5260 Viro...... 4395 33470 Saksa..... ' ' 42020 3850 sobritannia...... 3 042
7* Taulu. 2. Vienti. Jatkoa' (Suite). Tavaralaji. Marchandiges. : Paljous. Quantite. Arvo markoissa. Valeur en marcs. Tavaralaji. Marchandises. Paljous. Quantite. Arvo niarkoissa. Valeur en marcs. 454 455 457 Teoksia erikseen maittitsemattomia: hiottuja syövytettyjä kullattuja tai hopeotuja...... kg Viro..... Ruotsi... '..... Norja..... Tanska.!... sobritannia..... muunlaisia...... kg Viro... :'... Ruotsi..... sobritannia.... XX. Asfalttia; 'tervaa hartseja kautsua y. m. sekä valmisteita! niistä. Koko ryhmä.... Venäjä... Viro.... latvia..... liettua....... Ruotsi...... Norja.... Tanska... '.... Saksa.... Alamaat.... Belgia.... sobritannia.... Asfalttia. teroaa ja valmis/eita niista. Plllltervaa... kg 'Ruotsi.. '........ Tanska..... Saksa............ Alamaat c......... Belgia.... sobritannia..... Puutervapikeä... kg Viro..... Ruotsi..... Norja..... Tanska..... Saksa.... sobritannia... '.. 7702 975 3980 35 82 070. 8553 83373 70 858 2272230 2794 3848 082475 '464526 9676 237552 7542 3267 8500 5825 0467 7790 35847 456. 458 Muunlaista... kg 2 ]45 459 Hartsia ja liimaa. 463 Hartsia (kolofoniumia).... kg 280 Saksa...'..... 77 464 Puusepänlllinaa y. m. jähmeitä malajeja erikseen mainitsemattllmia. Viro... kg 582066 52424 '408406 37057 335 63964 876848 686826 56825 9945 5 84385 700 262298 2240 2750 89437 25600 967926 246447 020560 27700 759703 4995 3 30405 870520 227394() 00935 27700 585363 359 28 '8935 46000 2200 83056 7565 62000 0298 462. 465 Muunlaisia... kg 467469 Saksa..... Kautsua ja kautsuteoksia. 470 Regeneroltua kumia ja kumijätteitä.'. kg Saksa... 47 'Kautsuguttaperkka Ja balatateoksia.. kg Viro... Tanska...'... 475 476 478 479 480 XXV. Öljyjä rasvoja ja vahoja sekä niistä tehtyjä tuottei.ia. Koko ryhmä.... Venäjä.... Viro.... latvia.... Puola.... Ruotsi.... Norja........ Tanska... Saksa.... Alamaat.... Sveitsi.... Kone ja vaunu voidetta sekä rasvaa tai öljyä sisältäviä voiteluaineta erikseen mainitse' mattomla.... k~ Kasviöljyjä... kg Viro..... Sveitsi... '..... Eläinrasvoja muunlaisia erikseen maintsemattomia kg latvia...... '.. Oyserllniä... '.'.. kg Alamaat..... Saippuaa... kg Venäjä... Viro... latvia..... Ruotsi........ Suopaa.... kg latvia... 35602 3554 27059 2700 4388 460 222 855 5 46 466 2907 549 2687 32674 32492 74'864 000 29340 32050 3090 48 8364 772 2648 6 368 483 484 Pesu puhdlstus tai klllloltusalnelta. kg P 2084 Viro... ' 209 5300 477 485 Muunlaisia... kg latvia..... Puola..... 72352 66 58 ~ 4950 ]45770 40650 33572 5.500 233403 27403 2000 564803 9885 380760 82700 25330 9532 60 4500 8430 47850 52326 0373 704 425 52326 36837 30425 52825 46200 66670 90790 325000 229500 3500 46060 40000 29675 26700 556322 52700 25000
78* Taulu 2..vienti. Jatkoa (Suite). Tavaralaji. Marchandises. paljous. ' Quantifl!. Arvo markoissa. Valeur en marcs. Tavaralaji. Marchandises. Paljous. Quan~ite. Arvo markoissa.. Valeur en marcs. XXV. Eetterejä esterejä ja alkoholilajeja erikseen mainitsemat tornia halhtuvlaöljyjil kosmeettisia aineita. y. m.. Koko ryhmä.... Venäjä.... Viro.... Ruotsi.... Tanska.... Saksa...'... sobritannia.... Japani.... P. A. Yhdysvallat.... Brasilia.... 486 Metylalkoholia... ~ kg. sobritannia... 489 j Tärpättlö';jyä...... kg Viro... Ruotsi... Saksa.......... sobritannia.... japani... h Brasilia..... 488. 49 Muunlaisia... kg 493496 Koko ryhmä... '.... Venäjä.... iro V'.... Latvia.... Ruotsi.... 499 lxxv. Vl!.rejäja vär jilysaineita. XXV. Räjähdysaineita ampumatarvikkeita sytytysvälineitä ja' ilotulitustavaroita. Koko ryhmä........ Tulitikkuja........ kg Venäjä.. Ruotsi... _. Tanska... Saksa..... Danzig.... Alamaat.... sobritannia. P. A. Yhdysvallat XXV. Kemiallisia alkuaineita. ja niiden yhdistyksiä sekä lääkkeitä. Koko ~~~mä... :..... Venaja........ Viro... '.... 50 509 238952 96 568 2 22 7756 788 5908 936585 23 35 625 5563 40200 29277 450324 99844 2037742 575 \ 0575 5935 2 500 785434 35323 0000 400 75000 2270 22635 202672 0075 4000 785434 2688 0000 75000 2360 22923 7240 088 2865 2000 244846 244846 463 200 2063475 467625 280000 77485 650568 768600 922 857 523 226604 502 503 504 507 508 Ruotsi......... Tanska......... Saksa.... Belgia.... sobritannia.... Ranska....... japani... P. A. Yhdysvallat.... Australian Yhdysvallat ~ Kaustista soodaa (natrlumhydl'oksidia) kg Kloorikaikkia. Viro....... kg Kaliumkloraattia.. kg Viro... Tanska... Japani.......... P. A. Yhdysvallat Austr. Yhdysvallat Metalloide)a happoja suoloja ja multa alkuaineiden. yhdistyksiä erikseen maintsemattomia' kg Viro... ~... Tanska..... Saksa:...... Belgia.... sobritannia... Kemiallisia preparaatteja (seoksia) tohdoksla' ja. lääkkelt.ä erikseen mainitsemattomia kg Ruotsi... sobritanilia... XXX. Kirjalllsuus ja tajdetuotteita opetus. välineitä konttoritarpeita y. m. Koko ryhmä.... Venäjä..... Viro.... Latvia... Puola...... Ruotsi '.... Norja... '.... Tanska.... Saksa '.... Alamaat... '.... Belgia..... sobritannia.... Ranska.... Sveitsi.... P. A. Yhdysvallat.... Argentina.... 830 2705 28249 2070 060 2005 225520 5080 835 6249 7900 8000 30000 2000 56 475 40 3450 02230 37600 52500 90600 2500 4850 2600 25400 687'9 68000.540032 07882 50800 4850 2600 25400 25966 42587 5430 30000 52500 80400 48285 28850 0200 2995096 525 74730 5984 50 2363390 00 9065 27625 0040 2000 85230 800 2950 23507. 6 000
Taulu. 2. 'Vienti. Tavaralaji. Marchandises. Jatkoa. (Suite). 5 Kirjoja... kg Viro... Ruotsi...... Saksa.......... sobritannia... P. A. Yhdysvallat 54 Maalauksia piirroksia ja prustuksia.. :... '... mk Ruotsi...... Tanska... '... sobritannia... P. A. Yhdysvallat 55 Taiteljainteoksia erikseen mainitsemattomla. '. '... mk Latvia.......... : 59 Konttorikirjoja... kg Viro... 52 53 Muunlaisia...... kg 57 58 Alamaat... :... 520 522 526 527 XXX. Muualla maloitsemattomla tavaroita. Koko ryhmä.... Viro.... Latvia...... Ruotsi.... Tanska... '.... Saksa... '' Alamaat....... sobritannia.... Ranska.... Muurahaisten munia kg Ruotsi..... Saksa....... Alamaat...... sobritannia Jätteitä erikseen mainitsemattomia.. kg Latvia............ Ruotsi... Tanska....... Saksa.......... 524 525 Muunlaisia... kg 529 Ruotsi..... Paljous. Quantite. 89069 540 77 83 3687 665 4470 477 89 548 245 648 240 563 599 585 26727 22478 99 652 78883.9056 6962 Arvo markoissa. Valeur en marcs. 79* 230470 553 98690 23925 3230 98507 528 050 367250 _ 84000 5000 25000 850 0000 25 29 8245 9597 0040 <:> 677353 640 2768 64873 25000 47802 25670 55800 450 27 670 36500 6000 25670 49500 527 09 2768 4059 25000 454202 22664 434 Tavaralaji. Marchandises. Tai~J~nvientl.. ' Venäjä.... Viro.'.... Latvia;.......Liet!ua...... Puola....... Ruots... '... Norja.... Tanska...... Saksa... '.'... Danzig....... Alamaat..... Belgia.....'.... sobritannia '.. '.... Ranska...... Sveitsi.... tävalta.... P. A. Yhdysvallat.. Yhteensä vienti ja ta ' kal~..~vlenti... ' VenaJa... Viro...... Latvia.... Liettua.... Puola..... Ruotsi.... Norja........ Tanska.... Saksa.... Danzig.... Alamaat.... Belgia'..... ' sobritannia.... Ranska.. '...... Espanja...... Portugali.'..... talia.... Sveitsi....... tävalta..... TscheckoSlovakia.. Rumania...... Turkki........ E~ypti....... Kna.... Japani.... Britti!. täntia.... Hollannin täntia... Espanjan Afrika... Britti!. EteläcAfrika.. P. A. Yhdysvallat.... Mexiko.... Brasilia...... Argentina.... Chile.... Australian Yhdysvallat Paljous. Quantite. Arvo markoissa. Valeur en marcs. 3.895638 29990 4965620 083933 24950 25873 502960 3259690 97593 2482786 83500 80300 3300 06575 8800 4700 70300 700430 620432308 4048826 38786388 896026 244700 2468523 00057563 6279883 3073875 4802820 667857 844237 582276 448000 505389 2862039 43974 9265 60796 7400 326258 825000. 5996 9289 5550367 007584 484875 3860 264776 57404.668743 '5200 8957340 0324438 463928 339908
80* Taulu 3. Helsingin kaupungin tuonnin j:r iennin arvo jaettuna tavararyhmien mukaan vuosina.9202. Valeur de l'importation et de l'exportation par groupes de marchandises en 9202. Tuonti. mportation. Vienti. Exportation. Tavararyhmät. Oroupes de marchandises. 920. 92. Smk. Marcs. 920. 92. Smk. Marcs.. Eläviä eläimiä. Eläimistä saatuja ruokatavaroita.......... Viljaa ja viljatuotteita... ' V Karjanrehua ja siemeniä...... ' V. Hedelmiä keittiökasveja elavla kasveja y. m. V Siirtomaantavaroita ja mausteita...... V. Säilykkeitä imanpitävästi suljetuissa pakka! uksissa......... V Juomia.............. '\' X. Kehruuaineksia..... X. Lankaa ja punontateoksia.... :.... X. Kankaita............... :...! X. Sekalaisia kutomateollisuustavaroita...... X. Puutavaroita ja puuaineita........ XV. Puunkuorta ruokoa. oksia y m s ja niistä valmistettuja teoksia...... XV. Paperivanuketta. pahvia ja paperia sekä niistä valmistettuja teoksia......... XV. Jouhia. harjaksia. höyheniä sekä luita sarvia ja multa muovailtavia aineita. erikseen mai nitsemattomia. sekä niistä valmisteltuja teoksia XV. Vuotia ja nahkoja nahkateoksia turkiksiay. m. XV. Metallejlj. ja metalliteoksia........ XX. Koneita ja laitteita...... '...... XX. Kuljetusneuvoja........ XX. Soittokoneita. kojeita ja kelloja...... XX. Kivi ja maalajeja sekä niistä valmistettuja teoksia............ XX. Asfalttia. tervaa hartseja kantsua y. m sekä valmisteita niistä...... XXV. Öljyjä. rasvoja ja vahoja sekä niistä tehtyjäi tuotteita..'...... ~ '...... XXV. Eetterejä esterejä ja alkoholilajeja. erikseen' mainitsemattomia haihtuvia öljyjä. kosmeettisia aineita' y. m............... XXV. Värejä ja värjäysaineita. '.'...... XXV Räjähdysaineita ampumatarvikkeita. syty'tysvälineitä ja ilotulitustavaroita.... xxv. :' Kemiallisia alkuaineita ja niiden yhdistyksiä sekä lääkkeitä...... '.'... '.'... XXX Lannoitusaineita..'.. '........ XXX Kirjallisuus ja taidetuotteita. opetusvälineitä. kon ttoritarpeita y m.......... XXX. Muualla mainitsemattomia tavaroita.... 753556 2239343 275430045 2235330 J8 462 3a7 90863790 586406 2660902 3828670 38344265' 5302077 35429255 7 008'228~ 28546 307 42~ 2442 298' 409762 302540 39439442 43 843 785 06898 68905887 546455 27467 :26 2472 23 2439424 506226 53 69~ 07 7095868 577424 929880 300685 6095675 280593273 33294705 47232572 237692220 597804 202048 2328800 4200686 29787363 7520306 75 68 433796 3793028 7432607 50069439 72 88386 28258394 49475272 3840458 35489702 3725888 94756395 2806389 2269075 4649294 23445578 64227 333936 723386 24 800 629638 200 484880 335607 248566 3500 4709 20777 8550 4765394 4720 2'52 29 24 '45788 4472 300 2076358 2305474 04745 3'750 85204 856669 966963 ' 88947 50850. 388504 02227 63835 257266 22098590 668387 42849 726550 90094 5475752 9800 350 66795 87225 6047758 703766 6026746 53045 338709749 20593 2520276 6850458 645903 339980 3700 484622 584385 564803 2037742 22923 244846 922857 2995096 677353 Yhteensä. (Total) Takaisinvienti (Reexportation). Yhteensä (Total) 67~ 674005 676 674 005 63~ 732 500 636 732 500 359075955 4733377 363809332 585536670 34895638 620432308
8* Taulu 4. Helsingin kaupungin tuonti jlf. v;.enti sekä sen tullikamarin kanto koko maahan verraten vdosina 885i 92. Valelir de t'imporfation et de l'exportation et droits perfus par ta doualle a Helsingfors en 88592; chiffres correspondants pour Le pays entier... Vienti (takaisin vienti siihen las Tuonti. kettllna). Tullikanto 2). mportation.. Exportation (reexportation y comprise). Droits perpls. par la douane. Vuosi. Annt!e. Koko maa ). Helsinki. Koko maa. Helsinki. Koko maa. Helsinki. Pays entier. Helsingfors. Pays entier. HeLsingfors. Pays entier. HeLsingfors. Smk. Marcs. olo. Smk. Marcs. olo. Smk. Marcs. olo. 885.... 08775775 24687409 22.7 89852956 50243 5.6 5780530 3636366 23.0 886..... 98390355 25370857 25.8 77 368 230 4564286 5.9 4997422 3756378 25.0 887...... 05865873 24605247 23.2 77066434 49575 6.4 64046 4795088 29.2 888... 228884 27264795 24.3 90484386 6572 688 7.S 882765 4822474 25.6 889..... 33 479 685. 32 (;20 965 24.4 0273723 7596728 7.4 2009807 58484 29.0 890... 40602428 3248906 23. 9242094 594464 6.s 2330336 65095 27.9 89.... 46526720 34993808 23.9 049833 6227238 6.0 22466653 620292 27.6 892... 45650569 34800948 23.9 9368325 626790 6.6 2009086 587 62 29.2 893...' 26244437 29890084 23.7 4777476 8038700 7.0 968724 5438774 27.6 894... 38702 (;35 2899885 20.8 35965234 834050 6. 2302343 607424 26. 895...... 5634566 3474396 23. 4293477 8979969 6.2 2546920 690845 27.0 896... 72 64557 '42494973 24.6 58942428 8799550 5.5 29085797 8656004 29.8 897... 202502867 4647 085 22.9 6869098 8000454 4.7 3295208 9449657 28.7 898.:... 23704357 ' 60039930 25.s 8005666 7.86394 4.3 37487 98 70086 3.2 899... 2503 82 6235048 24.8 8493977 9059207 4.9 36693242 23788 33.6 900:... 270755765 66222366 28.2 97730749 069 33 5.6 498329 336448 3.8 90.... 255745 54338796 25.2 86874446 302568 7.0 32037893 0592893 33.6 902... 23449023 54780862 23.4 202678024 405028 5.6 3332954 029744 3004 903.... 27628624 62482424 23.0 23729509 974552 4.6 3773683 440727 30.s 904... 268276620 65875364 24.6 25586697 8720020 4.0 38983268 2240950 3lA.905... ' 26976083 68288495 25.3 247792033 682090 6.8 40508768 2755389 3.5 906... 35474 Ö96 8989304 26.0 28 3j50 237 7529275 6:2 4872 86 6623 3:3.5 )907... 380524'33 04763804 27.5 267237383 674975 6.3 524399 734085 33.8 908.... 364 959 037 0070742 27.4 25044377 0936074 4.5 509028 747 226 ~u 909... 368528309 0470664 28.4 257054344 238673 4.8 509093'7 779067 349 '90... 3853980 749837 30.5 29042305 6245054 5.6 52582480 9278785 36.7 9... 44604084 ~36 40 26 30.6 39549720 66404 5.0 5528720 9823856 35.9 92... 47468300 4842844 3.5 340040408 9252069 5.7 59 47 08 20923327 '35.4 93..... 49695644 50050205 30.2 404798707 23420580 5.8 6 080372 2324689 34.9 94.... 38362868 0805878 28.3 2857996 44006 5. 47870564 6695622 34.9 95... :... 57959484 43572 998 24.8 26646689 26044824 9.8 42742898 3688922 32.0 96... 9643039 22635084 23.5 50580465 57964904.4 4620369 339299 29.0 97...... 236089964 353984907 28.6 44485870 3745327 8.4 3443538 0443032 30.3 98... 505434488 23740 47.0 226842660 3620333 6.0 7520493 778226 44.4 99... 253289035 00366086 43.8 880398802 52609592 7.3 246096259 867 792 45.4 920... 3633908460 676674005 46. 292642880 363809332 2.4 43254884 6425445 38.0 92.... 3593968732 636732500 45.5 338944537 620432308 8.3 660864840 25433745 38.5 ) Tiedot vuosilta 9039 eivät ole samat kuin virallisen tilaston vastaavat tiedot. syystä että tässä taulussa koko maata samoin kuin myös Helsinkiä koskeviin lukuihin sisältyy maahan tuodun muultotavaran arvo mikä arvo vuodesta 903 alkaen on jätetty pois virallisen kauppatilaston luvuista.. 2) Takaisinmaksuja y... vähentämättä.. Ulkomaan kauppa 92. *
Taulu 5. ohelsingin tulli kamarin kanto vuosina 9002. Droits perrus par ta douane a Helsingfors en }9002. Vu os i. Annie. Tuontitulli. Droits d' entree. Merenkulkumaksuja. Droits de navigation. Tuontimaksuja ulkomaisesta ja ' Vienti tulli ja tullimaksuja ve Varastoon. sahausniaknäläisestä tupa panomaksuja. suja. kasta. Droits d'en Droits d'ex Droits d'entrie treptjt. portation et Sllr les tabacs. de sciage. Majakkamaksuja. Droits de phare. Sekalaisia varoja (toimitusmaksuja y. m.). Recettes diverses. Yhteensä. Total. M a r k k a a j a p e n n i a. Marcs et penni. 900 90 902 903 904 '905 906......'...... ~..........'...:.... 907......... 908 HO!J 90 9 92 93 94 95... 96 97... 98 99 920 92 96903 57 9906309 75 935955 69 0508283 96 224 768 20 704 692 0 4954860 49 597588 5990707 95 6234226 72 7498506 96 3 05 003 78 892645 80 8993454 93 4703254 28 356353 08 0927329 89 8727740 7 657587 97 08894 26 94 5'0 73 96495 235 75243 5 358577 9'5 2973 ;37 280698 39 3590 42 336670 29 3504' 97 448639 44 479282 64 479692 55 486977 43 524933 86 540435 3 567767 09 569764 34 44055 77 340552 76 32765 62 26545 88 96920 42 ) 83399 03 838946 57 27092 63 337822 3 435927 88 49338 29 522775 7 538567 92 640278 95 755389 44 79536 79 006760 96 03096 84 46776 27 444442 34 377697 87 929359 38 :2 07 997 8 403836 34 852292 5 ) 246 96075. 49950 22458 32 47007 35 327 69 34948 33 2378 95 36899 7 5328 67 3798 92 0724 78 39255' 03 2602 33 5530 06 7232 02 5536 56 7433 28 59420 94 8528 54 59278 62 20749 28 5794 7 8635 64 35 04 3674 84 65609 67 490 35 50222 38 2778 39 30582 76 0795 29 2604 87 6859 39 94 6 93732 275278 4547 33 827 38 2007 83839 558[30 2)266269765 40 003 4 50 005 50 9282 4 4362 50 336448 6 80327 92 393 90 0592892 6 789 93 33 550 50 0 29 744 0 87769 40 4 327 440 727 5 9349 89 46046 62 2240949 99 865089 38 448 22 2 755 388 7 0286066 43769 75 6623 34 8407 82 54727 65 734085 0 24690 89 52796 08 747 226 39 25637 32 68 439 34 7 790 670 50 2456 85 5359' 22 9278785 20 39635 84 52633 33 9 823 855 98 4669 3 5592 05 20923326 54 77049 70 67 976 42 2 324688 50 9284 25 4005 3> 6 695 62 52 22380 99 27 670 62 3 688 92 70 26242 23 2254 63 339298 94 30590 25 7 46690 0 443 032 0 9826 23 3869 05 7 782 26 43 333350 27027878677986 85 62 5 3) 9875 602 77 642544482 85282 3 4) 3 09 07 '6 254337 44 57 ) Alkaen päivästä huhtikuuta 99 ei näitä maksuja enään ole kannettu. 2) Alkaen päivästä tammikuuta 99 ei sahausmaksuja enään ole kannettu. 3) Tähän sisältyy Smk. 8808604: 65 vientimaksuja. 4) Tä\län sisältyy Smk. 0979288: 5 vientimaksuja 0< tv *
83* Taulu 6. Eräitä tullivarastossa vuosien 972 alussa olleita tavaralajejasekä tullivarastoliike vuonna 92. Quantitis de quelqaes marchandises en entrepots au dibut des annies 972 et mou vement des entrepots en 92. Tavaralaji. Marchandises..0 < ~~ < ~:: ' ' '... ':> ~ ' ':> ~... ~ ~~....0.......0... ~ _0 ~ _0 ':: (X):: ~~ ~tt ;:. '. ~'~ ' tu2: ' ':> aöi i:'... :: \7 <... ' < <o~.! c <O~ 'c 0 ~~ 2?o~ c..... ::l... :: :: ' :: '.0 < ~:: ~.o < '':> ' öl... ~... ' ':;;... ' 9 2..0...... ~ ~.. g: ~~ _0 ~.. a: 0.0:: 0::...0 ' ~. 5 ~. ~s g~ 'S'~ g < ~':> ::.= == ~~g ~ ~tc 0 ~.':> ::... = ' i:ö> < ~E: ~m ~ f} g 5 <O~... ' ' c :: _5:: ::::E ~~ ;;:$ :g ::l ~ _~ c~... 0 ' < ~~ ~'8 ~::;. ~.=!c ~.. ~ ~ Q~' ög <0 <:r c.. ~~ 0 ~~. ~ ~ [=: g ; '0 ~'$~' Dr <;::) <:r c.. ~~Ei~ :: ::...... f};:~;; ~.S ~ ; ::l '... :: Kahvia (Caje)... kg Sokeria (Srrcre): raakaa (brat)... puhdistettua (rajjine)...... Tupakkaa (Tabac): lehti (en jeailles)................ varsi (en cotes....... Arrakkia rommia konjakkia ja Ranskan viinaa astioissa (Arråc rham cogl/ac et eaadevie jranraise en juts)... Viinejä astioissa (Vins en juts)...... 224270 3022 32 592. 4347 72676 43247 326760 05 7 50097 456934 957 3 35754 247023 77 6 20566 Taulu 7. Eräitä yleisessä talletusvarastossa vuosien 972 alussa olleita tavaralajeja sekä 'yleinen talletusvarastoliike. vuonna 92 ). Quåntitis de quelques marchamjises en magasins giniraux au dibut des annies g72 et mollvement cie ces magasins en.92. Tavarala.ii. Marchandises..0 < ~:: f't) ~ ~ ' ~~ < ~ ' ':> ' ::::t~~ ~ _._0 :~ ':> _._0 u;~ :::t ~ J::3 ~ ;;:: (X)::l ;::: Co?... ;:::t c. tu... ~.~ ~~ ~.~ ~~...~.. ~ <... t: ~ < <o~!c <O~! ~~ 2 ::..?o~ g... ::l... ::l Kahvia (Caje)..... kg Sokeria (Sacre): raakaa. (brut)......... '.'... puhdistettua (raffintf).. _............ Tupakkaa (Taba~: lehti (en jeuilles).................. varsi (en cotes)..... Artakkia rommia konjakkia ja Ranskan viinaa astioissa (Arrac rham cognac et eaudevie jranfaise en luts).... Viinejä astioissa (Vins en juts)........ 39229 79783 952 05849 302 240 9896 6334 22655 603 56 56 60882 28406 547 327946 9475 742948 65847 26223 0738 488 957 432 973 9039 75985 688746 353595 04.859 2) 46 620 3883 36633 280 22 208 45 677 9865 26609 33 4792 4825 ) Varastoon pantaessa ilmoitetaan tavarain brutto ja varastosta otettaessa niiden nettopaino ; tämän johdosta ei todellinen varaston tila ole yhtäpitävä varastoon panojen ja varastosta ottojen kanssa. 2) Ei ole yhtäpitävä vuoden 920 kauppatilastossa löytyvän tiedon kanssa varaston tilasta vuoden 920 lopussa syystä että tullihallituksesta saatu tieto varaston panosta tänä vuonna 64A32 kg oli 7 308 kg liian pien i.
Taulu. 8. Liikrnnekonttorin maksuunpano ja kanto vuosina 9002 Doits porfes et perfas par te Bareaa de perception des droits manicipaax en 9002. \ M a k suu n pan o. Droits portes. K a n t o. Droits per{:us. Vuosi ja kuukausi. Liikennemak Mittaus Makasilni Kertynyt tilin Kertynyt edellisuja. maksuja. vuokraa. Työpaikkoja. Yhteensä. fekovuodelta. siltä vuosilta. Yhteensä. Tuulaakia ). Annee et mois. Droils de Droits Droits de Loyer de. Salaires. Tolal. Pour l'annt!es Pour les allnees Tolal. quai ). municipaux. mesurage. magasm. courante. prt!cedentes. M a r k a a' j a p e n n i ä. Marcs ei penni. 9 2. Tammikuu... 226239 48 80' 486 29 2492 42827 77 4837 9 20'5 53 439477 44 Helmikuu.:... :...:.. 49994 70' 0' 923 0'6 ' 984 60' 26759 36 2549 44 933 94 2560'53 38 Maaliskuu... 76683 0'8649 35 2460' 60' 297793 0'6 30'40' 4 28 47 30'438 6 Huhtikuu... :... ~... 545 BaO' 43 35395 0 240'73 60' 885299 0'4 870' 62 38 283 80' 870' 90'5 8 Toukokuu... 54469 95 347637 85 990'3 80' 90'2233 60' 890' 777 79 5i8 2 S92296 (esäkuu......'.. '... ; 4553 9 2875 84 25380' 80' 76670 55 757973 0'4 020' 38 758993 42 Heinäkuu......... 449204 26 247227 8 20' 529 60' ~ 7696 67 7973 9 4 96 7978 5 Elokuu. ~...... 450' 080 99 394765 0'5 370'88 80 88934 84 875442 0'6 875442 7 Syyskuu... 473 667 0' 37607 :: 23480' 92 _ 84755 08 80'8484 69 80848'. 7690 44 72803 09 60 72936 69 258 Lokakuu...... 437 74 07 254320'. 24696 24 Marraskuu... 368645 29 320436 5 24592 40' 73673 84 680' 0'06 77 96 02 680' 922 79 Joulukuu..... 49640 5 329465 39 3454 4 85569 68 &5929 82 85929 82 (oko vuosi (Toute ['annie) 476896535 399 089 2680H 50 823608 96 8593 24 2/ OiO 0 8 [ 920'......... 30'2977247 963225 37 233004 56 5226002 40 586973 37 2764 47 52437 84 99... ;... 2202549 76 24495 4 2575 58. 4469760 48 44380 6 25884 2 4457685 37 98... 45753 430242 69 32208 76 355 70 609522 28 577096 92 8404 32 58550' 24 97...... 99508 48 30942'7 65 8966 60 509 50 532922 23 49776 76 298 86 49905 62 96...... 25908 47 45355 28 8022 60 4870 80 733330 5 72044 9 64:;39 63 726853 82 ;95... 263832 9 44222 28 228 80 30 79 69485 78 6859 36 5838 73 686998 09 94... '... '... _... 3537 2 522307 28 273 564 78 6792 5 867308 80 857776 28 897 55 875973 83 93.......... _ 399576 08 82757 03.844 37 5243 66 29276 02 2735 6 25 435 73 27824 94 279260 67 92... 397343 09 83794 42 266 79 4 587 20 24'97 270' 808 6 237686 06 2350'6 2692 7 9.... 3746 90 793365 2 977 66 9536 80 302 4 89353 98 620 7 30' 380 48 9590 65 90... '.... 363542 05 724055 5 680 99 200'7 36 ~ 0285 55 06524 69 26593 9 0'9835 60 909... 332548 7 70298 57 630 84 95 06 047392 64 06539 07 25957 93 042497 908... : 325640 2 685087 95 2433 0'8 2377 90 025539 4 99406 97.29569 023 63 08 907... 3260'22 44 7330'9 0 658 25 7999 08 068698 87 035888 0 997 39 055859 40' 906...... 308338 74 604843 48 996 09 0096 86 925275 7 902555 7 4330 4 96885 3 905...... 242220 7 52042 62 233 46 5377 38 769873 63 753055 37 488 89 764544 26 904..... :...... 23240 09 493054 7 2004 36 483 6 73652 23 7972 7 0732 09 730453 80 903... 27005 49 467050 33 985 72 430'4 80 690346 34 678950 66 5072 86 684023 52 902...... 9638 66 453945 69 92 68 450 68 65656 7 646085 8282 33 65! 367 33 92 654995 38 646509 8 242 97 657 752 78 90'.... 99557 73 45050'2 7 565 0'2 3369 900... 253432 6 50653 24 2795 73 3783 53 76665.. 75483 9 ) Tähän ei sisälly Helsinkiin meritse tulleista ylämaan kaupunkeihin lähetettäviksi määrätyistä tavaroista suoritettava tuulaaki. 00 ' *
Vuosi. Annie. ~.2. Varastoon pantuja tavaroita. Marchandises entnles. määrä '. ~ g kg.. 2 kg. ~ 2 Quantitis Taulu 9. Helsingin makasiiniosakeyhtiön toiminta vuosina 89792. Soditi de dipots' a Helsingfors en 89792). Varastosta otettuja tavaroita. Marchandises retirees. Tavaroita vuoden lopussa. Mahhandises d La fin de ['ann/le. ~ ~ ;;' Tavara ~ t!!. hj>l V ;:s : o Tavaramäärä ~ ~~:...... ~ ~ ' :;::.... V V?S <:> ~. 0>..... ' ;: kg. ~~.~[ ~ ~ ~. o..~ Quantites'l' ~ ~ [... V. = kg. ~. ~ :OJ» ~ ' < ~ ~!;/f!:: 0> ;:s 0> Yhteensä kg. 7otaL kg. Yleiseen varastoon tali ettajille annettuja. Accuses aux deposants e.n magasins gflzllraux.. Kanto. Perception. ~o 5' ;;~ ~ ~ sg Tulli kia ja ~ g: ~.. ~:l [ co ~ < e: ~ maksuja. liikenne C'J...... ~ J:»: t: 0;:::: C'. ~ ~ (D k. 0 S!:>!:l.. < V!:>... =;:::: Droits de ma suja. ~e:~'s~~ ;>;=. ~ ~~.!:>!:l.. öl 0.!:> :l ;:::: ~. 'E;' douane. Drolts de... c ;:::S:t\':::s';:::S:~rD~ t ~ ;>; < r;j:l';:::: ~ r;j ~'E;' S qual e c. ~ ~. ' 0.. ' =. ~. '< <:J>. :J>. ;>; ~ >l ' c: Tuulaa Tulot. Menot. Vucsi voitto. Recettes. Depenses. Bini/ice annuel. ~:» ~ ~g;' ~ Ei (i). ' ~ '!:>. S'!: 0>' = M a r k k a aja p e n n a. ~...; en ~ Cf :;' ~ ~. Marcs et penni... ' 897~ : 368 470790 258 234232 2480688 2480688 898.. 670 ~ 376 79 285 378872 4068695 4068695 899.. 735 833438 4325 748.4220 489793 489793 900.. 92 0574602 43 89780 650335 650335 90.. 750 749696 420 900634 4969932 2 285 49927 902.. 996 948604 498 7757223 658964930359 6720008 300 54 690<. 858 723 834 68 29 45 63 27 43 903.. 878 820099 4737 90277 575840 34986 5893396 829 49 254 904.. 233 8447.786 5 679 9399679 4752556 88947 4 94 503 055 46' 248 905.. 20 80573 640 862203 470990205793 4376783 088 2 204 906.. 452 748062 7004 02907 5753.539242235 5995774 355 0 80 907.. 450 996904 6844 204 845 6495 556 29~ 277 6787833 307 30 85 908.. 9920456377 9232743685 508037542050 5500525 839 909.. 2260 395869 0763 325639 584790354465 6202375 2076 90.. 3268 4430.65 2853 3234233 6934060464733 7398793 2964 9.. 392 2003970 3203 2220289 658 649 600 825 782474 3902 92.. 467 04550 3649 2873 272 4207935390 472472 425 93.. 428 46257 567 373866 53234746586 5598208 3990 94.. 2504 0 725024 833 298 375 3058068 283 789 334 857 2273 95.. 485 '99539 5474 989933 2097335 49908 247243 383 96.. 2302 83 34 5000 0396822 355988 774 3563762 223 97.. 2077 52809 394 6064807 2752696 2770 2779866 737 98.. 9343904785 2447 368398293835625353000670 85 99.. 876 8385 06 383 6022965 530435 58460 53628 70 920.. 59 0904305 3492 0503397 570924254477 576379 40 92.. 2800 287570 657 3032675 549233 5630 554864 2600 2 23 55 34 4 ~9 28 3. 63 20 89 08 94 56 73 458 375 274 260 66 02 93 89 95 32 29 82 2 20 35 62 34 88 63 228 22 87 22639 38325 8 22976 46 823 75 67 3469472 538953 3208323 500368 05 63 062 29 72 94 57 35 26 34 73495709 7 724 09 73 420 95 265502 590 633 64 66 439 2 73 50 35 28532 70 42982 89 63 00 60 7 39 35 2606 09 892500 73 77 87 0 77345 35 3 836 03 9003004 79 629 52 80453 49 33 762 75 2207 979 92 88808 55 33 4408 2 778 489 97 06 926 90 3 083 090 23 8 795 62 378375534440 38395765 59 375 ~3 6853.6 4076 '4438 62090 52 73 499 04 3 865 24 64 5858 35 77 494 55 3862922 85 6448 38 76930 25. 4 204 772 9 65 056 98 232266 83 377498068 4776798 205278 3252797 72 7504 2 432 946 99 95 293 88 92 045 63 38 290 23 53 755 40 2747292 43280 22846359 45768 8274678 754 672 3 77 976 35 24 939 7 68403 98 73535 9 655 463 2055 82 287408502766094 6974756 6 447520494782 4268373733674675 9009062 3286 44383836 72 3 907365 80 69692 63 20453 7 36 770 720 59 99 453 34 242 023 6972003 270 020 05 00 Cl.:~
Liite.. Appendice. Helsingin kaupungin liikennekoilttodn kertomus vuodelta 92. Rapport du Bureau de percepfion des droifs municipaux de la ville de Helsingfors de l'annie 92. Vuonna 92 nousivat tuulaaki ja liikennemaksut sekä makasiinivuokrat yhteensä Smk. 823608: 96 kohote'n siis Smk. 300 06: 56 yli vuoden 920 maksuunpanon. Tuulaakimaksuno Helsingissä 2 olo tullimaksusta maksuunpantu määrä oli vuonna 92 Smk. 4768 965: 35. Vuoden tulosääntöön oli tuulaakimaksusta kertyvät tulot arvioitu Smk. 3200000:. Lailla 28 päivällä helmikuu(a 92 säädettiin noin 600 tullitaksan nimikkeen tullimaksut koroitettaviksi 200 0/o:lla. Mitä muihin nimikkeisiin kuuluvien.tavaroiden tullimaksuihin tuli oikeutettiin valtioneuvosto tarpeen mukaan päättämään niiden suuruudesta ja määräsikin valtioneuvosto päätöksellään 5 päivältä maaliskuuta 92 ne entistään huomattavasti korkeammiksi. Nämät tullitaksan melkein kaikkiin nimikkeisiin kohdistuneet koroitukset aiheuttivat sen että tuulaakimaksujen määrä kohosi enemmän kuin puolellatoista miljoonalla markalla yli arvion. Vuoden 920 maksuunpanoon verrattuna on lisäys pyörein luvuin Smk. 700000:. Kuten konttori tulosääntöehdotuksessaan edellyttikin on tuonti kaupunkiin vakiintunut muistuttaen tuontia. ennen sotaa. Konttorin otaksuma että liikennemaksut. eivät paljoakaan kohoaisi yli Smk. 3 000 000: on osoittautunut oikeaksi. Liikennemaksujen maksuunpantu määrä oli Smk. 3 99089:. Maksuunpano tapahtui 200 Olo koroituksella voimassa olevaan taksaan merkityistä määristä vastaavan korohuksen edellisenä vuonna oltua ainoastaan 00 Olo. Tulosääntäehdotuksessa arvioitiin makasiini ja kauttakulkuvarastovuokria kertyvän Smk. 40000:. Niiden maksuunpantu määrä Sk. 268054: 50 on siis arvioituun määrään verrattuna lähes kaksinkertainen. Tämä erinoniainen tulos johtuu sekä taksan koroittamisesta 00 /o:la (kaupunginvaltuuston päätös 27 /4 92) että myöskin viennin lisääntymisestä. Rahasääntöän otetut tulot kaikista konttoriin suoritettavista maksuista olivat todelliseen maksuunpanoon verrattuina seuraavat: Rahasäännön ~ Kirjojen mukaan mukaan Smk. Smk. Tuulaaki...................... 4768965:35 3200000: Liikennemaksu... 3 99 089: 3 000 000: Makasiinivuokra... _...;;.26.;.;8~0.;.;5~4;;.:..;;.5..;;.0...;;...;;.40.;.;..;;.00.;.;0;;.;.:~ 8 236 08: 96 6 340 000:...:... Maksuunpantu m'äärä on tulosäälltöön merkittyä määrää Smk. 896 08: 96 suurempi. Koko maksuuupano jakaantui eri konttori en osalle seuraavasti: Pääkonttori.... Srnk. 4 835 80: 08 Haarakonttori..... 570208: 45 Haarakonttori.... 830 090: 43 Haarakonttorin maksuunpanoon sisältyi yksinomaan yleisessä varastossa (wiuantissa) tullikäsitellyistä tavaroista maksettavia tuulaaki.: ja liikenn'emaksuja kaikkiaan Smk. 99 453: 3tl. Kai~kiaan 98 245 ty.llausanolluksesta on 43 463 kpl. käsitelty pääkonttorissa 35 380 kpl. haarakonttorissa ja. 9 402 kp. haarakonttorissa.
87* Liikennemaksuista vapautetuista (kaupunginvaltuuston päätös 23/3 95 vientitavaroista olisi jos vapautusta ei olisi ollut kertynyt Smk. 272 804: 04. Tästä rahamäärästä tulee paperin osalle Smk. 07 343: 70 puutavaroiden Smk. 0 89: 5 ja erinäisten muiden tavaroiden osalle Smk. 5464: 9. Liikennemaksusta ovat kaupunginvaltuuston päätöksen mukaan 25/5 907 vapautetut ne tullikäsittelyyn imoitetut mutta tullista vapaat tavarat joista tavaroiden omistaja 0 päivää sen jälkeen kun ne ovat ilmoitetut tullattaviksi esihää todistuksen että ne ovat lähetetyt toiselle tullaukseen oikeutetulle paikkakunnalle. Tätä oikeuttaan on vuoden kuluessa ainoastaan yksi iikennöitsijä kerran käyttänyt hyväksensä useimmat niistä tavaroista joita tämä vapautus koskee kun nykyään eivät enään ole tullivapaita. Kysymyksessä oleva tavaraerä oli 70 000 kg. tuo: maskuonaa josta iikennemaksuna olisi ollut suoritettava Smk. 05: ~. Koko Smk. 8 236 08: 96 suuruisesta maksuunpanosta suoritettiin Smk. 8 59 3: 24 eli siis 98.8 Ofo. Tilivuotta koskevat poistot ovat olleet Smk. 8: 7 ja palautukset Smk. 583: 04. Vuoden 92 alussa oli edellisten vuosien (93 9520) rästimäärä Smk. 7694: 0. Tästä määrästä on vuoden kuluessa suoritettu 28070: 0 ja poistettu Smk. 22465: 49. Suuret poistot johtuvat siitä että konttorin saatavaa Venäjän valtiolta Smk. 6 000: ei ole voitu periä ja että tämainen tupak)<atehdas on valitustietä saanut takaisin Smk. 2 26: 88 suorittamiansa tuulaakimaksuja. Muut poistot. koskevat pääasiassa Suomen messuilta takaisinviedyistä tavaroista suoritettuja maksuja. Vaakamestari joka riippumatta tullikäsiuelystä' huolehtii tavaroiden punnituksesta punnitsi kaikkiaan 35 toiininimen laskuun yhteensä 27624 tonnia erilaisia tavaroita. Punnitustoimitusten lukumäärä oli 92 suoritettujen työpäivien 789 ja punnitusapulaisten 7. Punnitusmaksujen määrä oli Smk. 58 00: josta pul'nitsijat saivat 'Smk. 36049: ja vaaka mestari Smk. 2 96:. Tähän hänelle lisäksi tuli vuokraapuna Smk. 900:. Menosääht6ön 'merkityt menot ovat Smk. 42 53: 25. Kirjojen mukaan ovat todelliset menot Smk. 420 268: 5 joten on säästynyt Smk. 5 885: 20. Säästynyt on osa lämmitykseen ja ylimääräistä työvoimaa varten varattuja määrärahoja; Ylimääräisinä määrärahoina on konttori saanut Smk. 3 350: ~ [otti en hävittämiseksi pakkahuoneen huoneistosta ja Smk. 7 348: kirjoituskoneen ostoa varten. Men'ojen jakaantuminen eri määrärahojen kohdalle näkyy seuraavasta taulukosta: Määrärahat meno Kirjoihin vledyt Säästö. ' T i l i. säännön mukaan. menot. Smk. J p:iä Smk. p:iä Smk. p:iä Palkkaukset... 4993 35 4993 35 Ylimääräiset apulaiset... 48760 4687 39 2572 6 Lämpöjohdon hoito... 7350 698 30 43 70 Tavaravajojen silmälläpito... 2400 2400 Lämmitys ja valaistus....... 2250 6447 28 46778 72 rfalmisto... 40000 3834 35 658 65 Tavarahissien käyttökustannukset... 4600 4438 30 6 70 Tarverahal... 42800 4258 8 28 82 Yhteensäl 47253 35 420268 5 5885 20 Jos säästyneistä määrärahoista yhteensä Smk. 5 885: 20 vähentää ylimääräiset määrärahat Smk. 0 698: huomataan että todelliset menot ovat myönnettyjä määrärahoja Smk. 4 87: 20 pienemmät. Jos säästyneisiin määrärahoihin lisätään ylittävät tulot Smk. 896 08: 96 nähdään että kaupungin konttorista saamat tulot ovat melkein 2 miljoonaa markkaa tuloarviossa laskettuja tuloja: suuremmat.
Liite. Appendice. Aakkosellinen nimikeluettelo. Tlastonumero. Tilastonumero. Tilastonumero. Tavaralaji. e Tavaralaji.. Tavaralaji. ~Tuonti _+vienti._t~tuont._i +_v_i_e_nt_.t ~Tuonti.~vienti. i Absinttia '.... Aisateelmiä ja aisoja.. Aitauslankaa ja nauhaa rautaista.... Ailausverkkoa rautaista Ajoneuvoja.... Ajotarvikkeita.... Akknmulaattoreja.... Akkunansalpoja... Akkunantäytteitä lasisia Akseleita rautatievaunun Alabasteria.... Alabasteriteoksia.... Albumeja postimerkki.. valokuva ja postikortti.... muita.... Albumiinia.... Alkoholia amyli ja muunlaista.... metyli........ Altaita lasi...... Aluminiumia.... Aluminilllnhydroksidia ja oksidia...... Aluminiumsulfaattia.... Alunaa.... Alusvaatteita puuvillasta ja muista kasviaineista villaisia..... Ambroiinia.... Ammoniakkiliuosta Ammoniumfosfaattia... Ammoniumnitraattia... Ammoniumoksalaattia.. Ammoniumsulfaattia... Ampumaaseita.... Ampumatarvevaunuja.. Ananaseja........ Aniksia.... Anjovista...... Anodeja...... Appelsiineja.... Arbuus~a.... Arkistonovia...... Asbestia asbestijauhetta ja kiillettä.... Asbestiteoksia.... Asetonia........ Asfalttia.... Asfattih uopaa..... Asfalttikattopahvia... Asfalttikittiä kiviä ja masfi.ksia... teoksia.... 258 525 746 747 4344 799 02 796 27576 85 203 220 573 572 574 32. 398 397 272 94 474 495 493 432 437 65657 472 52 50 57 536 87780 882 35 23 244 922 32 65 770 78 26 399 287 606 605 287 289 40304 487 486 90 36 456 6 245 244 Aspiriinia.... Auringonkukkakakkuja.. Auroja ajo.... höyry ja mooeori.. muunlaisia :.... Autografimassaa.... Automobiilejä matkustaja.... tavara.... Automobiilinren kaita.... Balataa.... Balsamilajeja.... Banaaneja.... Barium kloridia.... Baryyttivalkoista... :.. Bauksiittia... _. Bengaalitikkuja.... Bent50lia.... Biskettejä.... Bobiineja puusta.... puuvanukkeesta ja pahvista.... Bolusta.... Boraksia.... Breslinkiä.... suolattua tai maustetlua.... Bromia.... Brunelleja.... Degrasia... Dekstriiniä.... Desinfisioimisaineita.... Drittelinkimpiä...... Dulsiinia.... Dynamiittia.... Dynamolankaa.... Eboniittiteoksia.... Eetteriä; erikseen mainitsematonta.... et yli.... hedelmä.... Elohopeaa elohopealejeerinkejä.... Elohopeayhdistyksiä.... Eläimiä eläviä.... kuolleita.... Eläink:irvoja.... Eläinosia... ;.. Eläinrasvoja.... Eläinsllkia......... 54 05 967 966 968 37 36 37 32829 320 23 302 36 482 46 79 450 ;.296 85 527 626 42 5 4 45 455 37 4 370 36 386 56 55 4' 027 33439 396 394 395 456 524 2 599 635 25 37 827 _ Emaljimassaa......... 267 ' Emaljiteoksia.......... 28586 Eristysmassaa........ 205 426 467 47 55 466 482 497 9 273.478 Eristysmassasta valmisl et tuja teoksia........ 238 : Eristysnauhoja... 452 Eristysputkia.......... 029 Eristäjiä lasisia... 279 savi fajanssi ja posliini.... 258 Esansseja konjakki.... 395 Esterejä.... 396 Etikkaa.... 46263 438 :. 445 50 fajanssiteoksia.... 240.66 447 i faneeria.... 5082 208 29; haapa koivu kuusija mäntyc.... 508 jalava punapyökkija leppä... 509 pähkinä... 5 tammi...... ; 50 felbiä puuvilla... 35254 silkki...... 445 fenkolia.............. 24 fluorisälpää... 79 flyygeleitä............ 47 fonografeja... 53 formaliinia... 52627 fosfaattia... 53 fosforia.............. ~ 454 ' Gagaattiteoksia... 22 ' Oasoliinia... 342 Oelatiinia ja gelatiinikapseleita.... Oeneraattoreja..... Olaubersuolaa.... Olyseriiniä... Ooudronia.... Orafii ttia.... Oramofoneja..... Oraniittia.... Oraniittiteoksia..... Ouanoa........ Oummiguttaa.... Outtaperkkaa.... 3 02 04 06 489 374 288 207 53 20 540 306 32023 Haarautumislasioita \...' 030 Haarukoita... 85254 tlajuaineita... 408 465 479 423 42932 47
/ 89* Tavaralaj. Tilastonumero. Tuonti. Vienti. Tav.aralaji. ' Tilastonumero. Tuonti. Vienti. Tavaralaji. Tilastonumero. Tuonti. Vienti. Hakasia.... Hakola.... Halkoja.... Hameenkannattimia.... Hamppua ja hamppujätteitä.... Hampunsiemenkakkuja.. Hanhia.... i Hansi.kk~ita glace ja säämlsl<a.... miekkailu ja nyrkkii taistelu.... HapP?a boori.... ehkka.... ~ fosfori.... gallus ja pyrogallus maito.... muurahais.... o.ksa.ali.... rkkl...... salisyli...... sitruuna.... suola.... typpi'.... viini.... öljy.... muunlaista.... Harjaksia.... ihar!ansitojant~?ksia.... Harjapu4teehma ;.... Harmonioita.... Haroja.... Harppeja ja harppikoteloita... Hal'tseja..... Hattuja...'.... huopa.... kukilla tai sulilla koristett~j.a.... nahkasa.... silkinsekaisesta ai neesta.... vaatettamattomia.... vaatetettuja.... 964 796 502 47778 27475 03 8 684 685 46 46263 459 60 466 465 464 457 469 467 458 460 468 373 525 634 639 r42 52 50 977 847 560 3029 47985 482484 479 7004 4808 480 48283 48 48485 Hattukoteloita nahasta.. 690 Hattupallllikoita... : 58384 Hatunteelmiä huovasta.. 486 Hauleja... r 90 HauJitseja..... ' 883 Havupuuta muovailematonta... ~ sahauua... _. Hedelmiä ilmanpitävissä: pakkauksissa.... i kuivia...... teko... vallasta.... öljyssä alkoholissa ja i etikassa säilytettyjä sekä hillottuja..... Hedelmäpuristilllia.... : Hehkulamppuja.... Hehkulampunkiinnikkeitä Ulkomaan:kauppa 92 250 405 584 393 52 767 035 033 7577 0304 507 272 27f> 46269 5506 55 6369 86202 r 93 73 74 Hehkusukkia... ~. Heiniä.... Heinähankoja...... : Heinänpuristimia... ' Heinänpöyhijöitä... ( Hektografil]assaa.... Heliotropiinia.... Helloja.... Helmiä oikeita.... vale...... Helmiäistä.... Heloja ovien ja akkunoiden.... Helyjä.... Herneitä... ' Hevosenkenkiä... ' Hevosenkenkähokkeja.. Hevosenkenkänauloja.. Hevosenlihaa savustettua tai kuivattua.... suolattua.... tuoretta.... Hevosharavia.... Hevosia.... Hevosldel'toja.... Hiehoja.... Hiekkaa... '.... Hihankannattimia.... Hillapyöriä.... Hihll.?ja kuljetus ja käy! to.... yönti ompelu ja veto.... Hiilibl'ikettejä.... Hiilihappoa kaasuna.. Hiiliä antrasiitti.... retortti ja rusko.. sähköteknillisiin tar 58 97 823 98 979 37 403 763 65253 65455 64849 796947 497 8 783 785' 784 8 j 7 6 979 2 997 5 95 47778 526 682 683 24 45 22 24 koituksiin.......... 02325 Hiivaa... 8889 Hiollla!ineita kivennäis 209 Hiomakiviä... 23032 Hiomapaperia... 625 Hirvensarvisuolaa...... 509 Hiuksia... ~....... 636 Hohkakiveä...... 206 Hokkillauloja.......... 784 Hopeaa............. 95457 valmistamatonta... 954 Hopeayhdistyksiä...... 524 Housunkannattimia... 476 Housunsolkia.......... 964 Huiveja.............. 460 Humalia........ 230 Hunajaa.............. 203 Hunajalllillkouslaitieita.. 767 Huonekaluja......... 5365 62 334 467 32 323 325 324 2 5 45 292 292 57 427 434 52 759 2202 koivu kuusieppä mänty ja pyökkipuusta........... 54648 konttori... 539 m~~lattuja tai öljyttyja... 54345 ' petsattuja tai lakat tuja... 53942 Huonekaluja pronssattuja kullattuja tai koruleikkauksilla varustettuja............ 536.38' rautaisia... 759. Huonekalujoustimia... 750 _. Huopaa villa... [ 399! 4092 ti~rkiä.:... : 4 Hoyhema... 63738 Höyliä..... 848 Höylänteriä... 847 J;iöyryjyriä... ; 0552 H?yrylokom?biilejä... i 04546 Hoyrypannuja... 0404 Höyrytraktoreja... 04950 H?yryturbiin.eja... '/' 05355 Hoyryvetureja... 04748 hraa... 29 mala~~o.ja :.:.. :... 38. mantnvlstajla... ' 0680 manvaihtolaitteita '.003 mapuntareja... 59 lotulitusneuvoja... 450 lmukkeita savuke ja sikaarin............ 59697 nkivääriä... 224 Jalkineita... 6738 kiiltonahkaisa...... 67577 käännettyjä... : 674 lasten... 677 68 miesten... '675' 679 naisten:':.:... 676680 PuupohJalsla........ 678 :ilkkipäälli.sellisiä... ' 673 Jaloja metalleja.... Jalokiviä kiinnikkeettömiä... 592 jankkureja............ 969 Jauhoja... 670 kaura... ' 65 maissi... ' 68 4 maissinitu....4 ohra'... 63 rll~...] 69 rus..... 662 tattari... 64 vehnä... 66 67 jodia... 455 jouhensijakkeita... 580 Jouhia... 633 joulukuusenkoristeita.. 594 jousia........ 83 jousiäkeitä... 'j 972 Juoksutinta... 529! juuria...'......... 8'l 85 : arrow kassava ma nioka ja tapioka.. 84 juurikasveja syötäviä.. 60.6 juustoa... 37 ilmanpitävissä pakkauksissa... :. juulia.... juutijätteitä.... 243 272 73 ' 273 2* 4 274 9 2909 290 3552 4549 47 46 45 48 27 354 76 25
Tavaralaji. Tilastonume~o. Tuonti Vienti. Tavaralaji. r 90* Tlastonumero. Tuonti. Vienti Tavaralaj. Tilaslonumero. Tuonti. Vienti. jyriä cambridge ja kiekko.... muunlaisia.... jyrsimiä.... Jäljennöspainimia.'.... jätteitä.... jäähdytyskoneita.... jäähdytyslaitteita.... jääkaappeja.... Kaakaonsijakkeita.... Kaakaota.... Kaakeleita.... Kaalia.... Kaapeleita kupari y. m. sähköjohto.... Kaappeja rautaisia.... Kaarilamppuja.... Kaasuja.... Kaasumittareja.... Kahvia.... Kahvinsijakkeita.... Kaihtimia kierre.... ulko..... KaislapalmikOita.... Kaivoja....... Kaivospelkkoja.... Kalaa kuivattua.... savustettua.... :~~la~t~~. ~~i. ~~~~~~t: tuoretta.... Kalakoukkuja.... Kalan mätiä.... imanpitävissä pakkauksissa..... Kalanpyydyksiä.... Kalisuoloja.... Kaliumbikromaattia.... Kaliumbisulfaattia.... Kaliumbromidia.... Kaliumfosfaattia.... Kaliumhydroksidia.... Kaliumjodidia..... Kaliumkloraattia.... Kaliumkloridia... KaliumkromaaUia.... Kaliumoksalaattia.... Kaliumsulfaattia.... Kaliumsulfidia.... Kaliumsyanidia.... Kalkkia sammutettua sammuttamatonta Kalkkikiveä ja kalkkisälpää..... Kalsiumasetaattia.... Kalsiumkarbidia.... Kalsiumkloridia..... Kalvainporia.... ikamferia.... Kamiinoita... Kampoja eboniitti.... Kanelia ja kanelinnuppuja ; KangastaSvaha.... :Kankaita hamppu.... vedenpitäviä.... 970 97 834 564 600 06870 007 552 94 992 24748 6772 94 02628 770 034 4552 8687 88 475 457 582 25 4849 47 4346 39 42 582 50 249 583 537 503 492 484 52 47 484 486 479 503 57 490 488 i 58 84 83 527 4434~ 36 80 36 35 334 2730 37 92 504 42 4 82 40 520 506 522 48 834 402 762 3 338 25 450 37998 3639 44955 5 Kankaita jouhi.... juuti.... kautsua sisältäviä.. kookoskuitu ja kookoslanka.... kääre.... ~ matto.... paperi...... pellava.... puku...... puolisilkki...... purje.... puuvilla.... satubvyö.... silkki.... säkki.... villa... : Kannonnostajia... _... Kanoja.... Kanuunoita.... Kaoliinia... _. Kaprisia.... Karamelleja.... Karbidityppeä.... Karbolihappoa.... Karbolikalkkia c Karbolineumia.... Karborundumia.... Kardem.ummaa.... Karkasseja.... Karstanauhoja.... Kartonkia.... asfaltilla tai. tervalla kyllästettyä.... Kartt.~p~loja ja karttoja Kasenma.... Kassaholvinovia ja kassakaappeja... _.... Kastanjoita...... Kastikkeita.... ilmanpitävissä pakkauksissa.... Kastrulleja valurautaisia valurautaisia emaljoi. tuja ja kuparoituja.. Kasveja teko.... Kasviöljyjä.... haihtuvia.... Katukiviä luonnollisia.. Kauroja...'... Kautsua...... Kautsujalkineita.... Kaviaaria..... ilmanpitävissä pakkauksissa.... Kehyksiä... _.... Kehruuteoksia hienompia metallilankoja sisältäviä......... Keittiöesineitä.... Keittiökasveja. _... ilmanpitävissä pakkauksissa... ;... Keittoastioita.... aluminiumi..... 43 37375 44748 3772 374377 37376 37678 37998 408 489 35 35070 379 447 374377 39942 998 9 883 9 26 209 535 297 300 299 523 27 873 75 607 606 552 33 770 46 28 24 7(; 754 584 349 364 403 56 32023 33 50 3435 3639 2733 4042 368 82 249 36 476 490 422 42 4707 249 533 49698' 628 6374 25 94446 944 Keittoastioita kupari.. \ Keittosuolaa... Keksejä....... Kelloja... _... asema.... hopeakuorisia.... kulta tai platinakuorisia.... seinä.... tasku....... torni...... Kellonkoneistoja.... Kellonvieterejä..... Kenganpohjia korkista.. Kengänsirkkoja. _.... Kenttäahjoja.... Keppejä.... Keritsimiä.... Kermaa....... ilmanpitävissä pakkauksissa..... kuivaa.... tiivistettyä _.... Kermasäiliöitä.... Kettinkejä.... Ewartin ja nivelpultti silaamattomia.... silattuja _.... Kieli urkuja...... Kierreleukoja.... Kihveleitä.... Kiilleteoksia.... Kiilloitusaineita... _.'.. Kiilloituskiviä.... Kiilloituspaperia.... Kiilloitusvaatetta... Kiiltokultaa... '.'.. Kiinnityspihtejä.... Kilpikonnallkuorta; va.: mistamatonta.... Kimpiaineita...... Kimröökkiä.... Kipsikiveä.... Kip~iteoksia.... Kipsiä poltettua.... Kirjankansia.... Kirjansitojanvaatetta... ) Kirjasimia.... Kirjekuoria... Kirjoitustauluja.... Kirjoja... ~... _. konttori.... kuva.... Kirnuja...... Kirurgisiaesineitä kautsusta ja guttaperkasta eboniittisia.... kojeita.... Kirveitä..... Kiskoja...... Kittiä...... Kivennäisjätteitä.... <ivennäisvesiä.... Kivihiiliä.... paja....... Kivikyniä..... 945 478 85 6777 73 68 67 74 6769 73 77 873 570 964 04 '530 825 33 242 34 34 002 8722 87 882 822 50 834 824 26 387 23032 625 453 962 83233 644 422 85 '22223 86 567 449 96 558 54244 566 546 006 332 337 864 84 805 380 96 267 20 20 i 558 55 408 20 204 2 333 335 78 494 435 520 269 5 59 372 339 46 0
9* Tlastonumero. Tilastonumero. Tilastonumero. Tavaralaji. Tavaralaji. Tavaralaji. ~Tuontl.~vienti.. ~~TUOn_t_l.+_v_i_en_t_.~~Tuonti'7V_i_en_t_i._ Kivilajeja... 78 <. Koneita pora... 076 25 40928 082 : 233 puhelin... 036' i 2639 puima... 986 Kivipainokiviä.... Kiviteoksia.... teknillisiin tarkoituk siin... '.... pullon pesu ja täyttä 225 mis............. 00 Kivityökaluja.. ~.... 82829 337 puunjalostus..... 093 ' Kiväärejä kone ja soti: las... metsästys.... Kloorikalkkia.... Klosetteja fajanssi posliini ja savi.... Kojeita.... optisia...... ikokkapuita..... Koksia.... Kollo~iu.mia...... : KolofonlUmla..... Koneenosia kutomateol 878 877 485 254 5666 5658 545 23 528 303 i isuutta varten...... 528 Koneentiivistettä vahasta 683 Konehuopaa puuvilla.. 350 ; villa... 400 KonehöYlänteriä... 849 Koneita apilanhankaus 987 aumaanlls... 980 elonk~rjuu....... 985 elonlelklcuu...... 983! höylä... ~.. 078 084 090 094 098 ~ höyry..... 05355 juurikkaanleikkuu.. 993 juuston tarkastus... 003 juustonvalmistus.. 009 jyrsin.... 079 085 09 099 jäähdytys... 06870 kirjapaino... 0 kirjoitus......... 563 kontrolli.......... 03 konttori... _.... 565 kuivatus.......... 99 kutolllateollisuus 08 kylvö... 976 käsikutoma... 08 käsipuima :... 987 lannanhajoitus... 975 lasku...... 563 maanviljelys... _ 96600 maidon puhdistus.. 005 maidontarkastus.. 003 ' meijeri... 002 metallinjalostus... 07592 niitto...... 978 ojankaivu.... 967 ompelu... 09' paperiteollisuus... 0507 ~ pastöroimis... 008 perunanistutus ja pe runannosto........ 992 503 407 463 359. 357 35370 362 puutarhanhoito.... ruohonleikkuu.... räätälin.... saha..... siemenenpuhdistus.. silppu.... sterilöimis.... suutarin.... sähkö.... sähkölennätin.... veitseuteroitus.... viljan kuivatus.... viljan lajittelu.... voinllluotoilu sekoitus ja vaivaus.... voin tarkastus.... Koneplllllppuja... _... Konesoittimia.... Konetauluja... _... Koneveitsiä.... Konevoidetta..'... ~ Konttorihuonekaluja.... Konvehteja.... Koo~ospähkinöitä.... Kopaalia _.... Kopraa.... Koralleja oikeita.... Koriandereja. _.... Korintekijänteoksia.... Korin tteja.... Koristeesineitä _.... posliinisia....... valettuja rautaisia.. Koristekasveja... _. _. Koristesulkia.... Koristetavaroita.... /(orkkllcaarnaa.... Korkkikariketeol(sia.... Korkkikarikkeita.... KoJrkkiruuveja.... Korkkiteoksia..... Koruolllpeluksia Kosmeettisia aineita. :.. Kosteusmitlareja ' _.. Koteloita... _.... nahasta _... _ Kotilonkuoria.... Kovasinkiviä.... Krapueläimiä.... imanpitävissä pakkauksissa.. _.... Kreoliinia...'. Kresolia ja kreosootliöljyä.... Kromialunaa ja kromisulfaattia.... Kryoliittia..'.... 00 000 999 09 093 097 989 996 008 09 0239 037 984 990 989 006 003 0773 5 03 849 539 209 45 307 45 6505 24 58588 42 2606 260 769 7585 58687 593 563 568 565 865 56972 46 408 59 5899 689 64849 23032 52 248 386. i 297 494 79 369 360 366 36 360 372 342 475 220 82 233 7980 524 226 230 434 3S 482 Kudelmaa rauta lanka. Kudelmia. kupari y. m. Kuituja.... Kuivausristikoita.... Kukanosia.... Kukkasipulia.... Kukkia... teko..... vaha...... Kuljetushihnoja..... kautsusta ja guttaperkasta... Kuljetusneuvoja..... Kullankehrääjänlankaa.. Kullantakojankalvoa... Kultaa.... Kultateoksia.... Kultayhdistyksiä.... K ulttivaattoreja.... Kumariinia... '.' KUlllia.... KUlllinoita... Kuokkia.... Kuonaa.... Kuoria appelsiinin ]0 meranssin ja sitruunan... Kuparia.... Kuparivihtrilliä.... Kureliivejä.... Kurkknja...... Kuulia.... Kuvia.... vaha.... Kvartsia ja kvartsihiekkaa...... Kvebrachopuuta.... Kylpyammeita fajanssi 748 942 579 748 7980 83 7980 584 393 493 326 4344 496 683 9553 95253 i 524 972 403 309 29 824 96 49 95 498 46263 647 90 54748 393 8 59 posliini savi..... 256 valurautaisia..... 755 Kynsipihtejä... 865 Kynltilänsydämiä... 492 Kynttilöi.~ä....! 3882 stearnm... 38 Kynänteriä............ 556 i Kynänvarsia... 557 Kytkylaitteita........ 84 Kädensijoja... 520 Käsiharavia...... 823 Käsikarstoja... 75 Käsilevysakseja... 836 Käsineitä nahkaisia.... 68486 puolisilkkisiä.... 445 puuvillasta ja muista kasviaineista.... silkkisiä.... villaisia.... Käsipumppuja... Käsiseuloja... Kävelykeppejä.... Käyntiinpanovastuksia.. Käytlöhihnoja.... 434 442 439 768 580 529 03 493 ~::::us~a. ~~ ~~~t.a.p.e~~ 326 K~yt~?vi~ter~jä... ' 873 Koysla louhl... 324 40304 468 85 335 46 348 53 409 57 334 293
92* Tllnstonumero. Tilaston umero. Tilastonumero. Tavaralaji. Tavaralaji. Tavaralaji. Tuonti. Vienti. Tuonti. Vienti. Tuonti. Vienll. ~r~_+~ ~r++ Köysiä kupari y. m... 94 yijy.... 909 niini... r 58 rallta... i 745 sähköjohto... ' 02628 Laa.k~rinlehtiä ja mar jojl.......... 220 Laastia savi ja shalllotti' 94 Laatikoita.... Laattoja alllbroiinista ja' selluloidista... ' 656 eboniitti...! 334 hioma... ; 532 ' k~tto_... 224 209 klllloltus.......... 532 dpsi... ; 222 kovasin...... 532 laltia _... ' 24950 marmori... 278 sarvesta tai kilpikonnankuoresta... ' 645 seinä :... 24950 sementh... 236 La~el~aatetta.......... 449 Laivoja...'....... 43 39098 höyry............ 4 i 89: 2425 390 29 39495 moottori........... 5 202 26 30 39396 purje... 6. 22 27 3 Lakkaa asfaltti ja saponi 378 puo ja sinetti.. _. 56 suu...'......... 562 Lakkeja ommetuja... 487 nahkaisia.......... 7004 Lakritsia... 22 Lampaita.... 7 7 Lampunsydämiä... 492 lankaa... 304 eboniitti......... 335 effekti ja fantasia 32347 hamppu )a juuti 32537 69 l<ookoskultu... 34 koruompelu... 32 <ulta..... 952 kupari..... _.. 93738 yijy..... 909 messi?ki... 93738 papen... 3820 peuava... 32537 purje. ja side. 3223 p~uvlla... i ~8833 \ vllla... 33847 Lan?~itusaineita... 534 69 20 05 224 5090 335 LaplOta.............. 52824 Laseja optisia... 278 Lasia akkuna... 2687.. Lasia kansi katukäy Lihamehustetta... 28 tävä lanka ja raaka 273 ilmanpitävissä pakka katedraali koriste jal uksissa... : 24 opalsentti... 274 Lihamyllyjä... 767 etallikalvollista... ' 2707 Lihatuotteita.......... 27 m~t~likalvotonta... ' 26869 Liimaa gluteeni..... 35 pelh... 2687 hartsi....... 304 Lasijauhetta massaa nestemäistä....... 389 siruja ja villaa... 267 puusepän... 30 Lasimaalauk~ia... i 277 Liimalappuja.......... 670 Lasiteoksia... '. 26786 44955 'Liimalautoja... 5082 Lastenjauhoja.... 204 Liitua... 4090 Lastenvaunuja... 4 koulu........... 559 Lastikoita....... 873 pastelli... 432 \ Lastuja... 579 Liivinsolkia.......... 964 Lastuvillaa... :..... i 53 207224 LikööreJä... 258 Laukkuja... ' 5899 Linnunlihaa... 9 tahasta.......... 689 Linssejä.............. 82 Lavetteja... 882 Lintuja.............. 80 Lehmiä..... 3 3 Lippaita.............. 58!)9 Lehtereitä.......... 84 Litoponivalkoista...... 46 Lehtihopeaa ja kultaa.. 962 Lohta suolattua tai malls Lehtipuuta muovailema tettua... 44 tonta. ~.......... 7074 säilyke... 245 sahattua... 20305 tuoretta... 40 Lehtiä................ 882 lomakkeita... 629 t 568 Leipää... 8587 5556 Lompakoita nahasta.. 689 Leivoksia... 86 55 Luistimia............ 8772 Leluja................ 594 525 Luita............... 643 Lentokoneita.......... 38 Lukkoja...'... 798 Leseitä... 9396 6 Lumppuja............ 287 riisin... 95 Luuhiiltä.............. 423 rul<iin... : 94 Luujauhoja............ 532 vehnän...! 93 Luumuja... 374 Lestejä... 522 Luumustaa............ 423 Letkuja kangas... 494 Lyijykkeitä.......... 90.kautsusta ja guttaper Lyijykyniä............ 555 kasta... 327 Ly~~ykyn~?lyijyjä...... 555 392. 397 naha~ta.... 683 LYJylehtta............ 963 Levyjä ambroiinista ja Lyijymönjää... _.. 47 58 sehuloidista... 656 Lyijyoksidia.......... 475 luarmori... 278 Lyijysuperoksidia... 476 57 93 44 909 saryesta tai kilpikon Lyijy teoksia erikseen mainankuoresta........ 645 nitsemauomia.... Levyteelmiä rautaisia.. 73 302 Lyijyvalkoista.... Levyä.... ' 305 Lyijyvillaa.... alumii~iul~i' :: _.:. 924 Lyijyä romua ja valmis hopea............ 955 tamatonta.... kupari~...... [ 925 Lysolia.......... yijy.......... 907 Läkkipeltiteol<sia... emaljoituja.... messinki...... ' 926 rautaistalävistettyä.. 735 knllattuja tai hopeoi silattua dil tuja...... loitettua tai ' lakattuja tai maalatmaalattua.. 734 tuja pronssattuja y. m. sinkittyä... 732 sinkittyjä tai yijytlyjä tinattua..'733 tinattuja...... sinkki '...'927 Lämmityspannuja.... Lietsoimia... ' 003 Lämpöjohtopattereja.... Ligroiinia... 342 ~mp'ömittareja... : Lihaa erikseen mainitsei Lätha..... matonta... 2022 5 6 Lääkkeitä valmiita.... savustettua tai kuivat tua. ''.... 22 6 Maalajeja suolattua... 2 6 tuoretta... 20 5 Ma;llarinpahvia.... 906 386 77482 776 774 775 7808 77779 765 764 59 964 530 78 25 607 468 464 288 ;6 4 8 '276! 329 08 509 482 : 3822 39 3:lt 320 34 33. 40928 : j
93* Tavaralaji. Tilastonumero. Tuonti. Vienti. Tavaralaji. Tilastonumero. Tuont. Vienti. Tavaralaji. Tilastonumero. Tuonti. Vienti. Maalauksia.... MaanViljelystyÖkalUja.. Maapähkinäkakkuja... l ' Maas~lpää..... Maavahaa....... Magneesiaa; poltettua.. Magnesiittla.... Magnesiumkarbonaattia. Magnesiumkloridia.... Magnesiulsulfaattia.... Maissia.... Maissijauhokakkuja.... Maissinituja.... Maitoa.... imanpitävissä pakkauksissa.. '..... kuivaa ja tiivistettyä Maitosäiliöitä.... Makaroneja.... Makeisia.... Makkaraa.... Mallasjuomia..... Mallasmehustetta.... Malleja puisia.... Mallikuvia anatomisia.. Malmeja tauta..... muunlaisia.... Maltaita.... Manometrejä.... Manteleita... '.... Mar~~riinia.:... :.... MarJoJa.... Marmoria.... Marmoriteoksia.... Mastoja...... Matalapainepannuja... Matkaarkkuja nahasta.. Matriiseja...... ~_at~~~i_.k~~~~~~u.i~~~s.t~ paperl... puunkuoresta y. m... vedenpitäviä.... villa... Mausteita.... Maustepippuria.... Mehiläisiä.... Mehua hedelmä ja'marja Mehupuristimia... Meijeriastioita tina tuja. Melassia....... Meloneja... :.... Meripihkateoksia.... Messinkiä.... Metallilankasakseja.... Miekkoja..... Mimosankuorta... '.. Moottoreja sähkö.... bentsiini.... kaasu lämminilma potto ja räjähdys.. nafta :... : petroli.... Moukareita.... 54950 826 06 88 348 473 87 50 483 '96 58 4 i 3234 242 34 002 90 2090 26 265 205 52 553 98 99 80 2 47 336 38 50 202 279 545 765 690 96 37 58 376 589 45 4020f> 233 222 264 767 778 202 66 22 96 836 87576 _ 592 02 04 '06 06264 06567 0596 06264 82829 54 336 43 20 58 8284 99 479 49 53 7072 424 436 63 :.H4 98 337 Muhveja nahkaisia.... Muistikirjoja.... Multapohtimia.... Munankeltuaista ja val: kuaista.... Mungoa..... Munia.... ' muurahaisten.... Muo!teja kirsi... puisia.... Musiikkinuotteja.... Muskotinkukkaa ja muskottia.... Mustejauhetla ja mustetta Muttereita... '.'. Mutterilaattoja... Muuttotavaraa.... Myllyjä.... Myllynkiviä...... Myrobalaaneja.... Myskiä.... Mörssäreitä.... Naftaa...... Naftaliinia.... Nahankappaleita.... Nahkaa... :... kiilto...... konehihna.... pohja ja sisuspohja. teko.... Nahkajätteitä.... Nahkoja bisamin.... chinchillan hillerin'l joutsenen y. m... hevosen... karitsan lampaim ja vuohen.... krimin.... kuivattuja.... muokkaama!tomia. muokattuja.... nautaeläinten.... ' poron.... suolattuja ja tuoreita vasikan.... Nalleja... Napp~a...... kehruuaineksista tehtyjä....... kullattuja ja hopeoituja...... luusta lasista raudasta y. m.... Naskaleja.... Nastoja.... Natriumbikarbonaattia.. Natriumbikromaatlia ja kromaatlia..... Natriumbisulfaattia.... Natriumbromidia.... Natriumfosfaattia.... Natriumkloraatlia.... Natriumoksalaattia.... Natriumsulfidia.... 7004 57 974 34 282 38 222 52 545 28 554 802943 803943 602B 994 22829 594 403 883 340 298 6772 663 69 666 665 66365 669 670 694 697 659 658 695 66 65862 66368 6606 660 443 57679 576 578 577 866 78694 943 507 504 49 484 52 487 57 488 52 : 26 526 52 56 365 433 289 28487 286 279 278 27883 28487 282 280 28 523 32628 505 Natriumsyan'idia... 58 Nauh.oja:... 42025 4445 puuvllla...... 4202 44 silkki~... 42425 villa...... 42223 Nauloja.......... 78694 32628 ~ kisko... 806 kupari y. m..... ' 943 lanka a 0 78688 rauta puristettuja.. 7899 muunlaisia.. 79294 Nauriinsiemenkakkuja. i 09 Nautaeläimiä... ' 3 5 35 Neilik~nva~siajaneilikoita 22 ~ = NeuloJ3 hlus... 867 n.~lp~i... i 868 r sappl... 869 Nii~:.u.ri~~i~i.a.. : : : : : : : : ~~g 232 Niisiä... 874 Niittejä... 800943 33 Nikkeliä.............. 97 Nimilippuja... 629568 'Nitrobentsolia ja nitroyhdistyksiä.... Nukkaverkaa juuti.... pellava... puuvilla... silkki.... villa..... Nuuskaa.... Nyörejä nahasta.... Näppäimiä.... 40 373 3808 35253 445 40607 237 682 965 Ohria...... 54 Okraa...... 4 Oksennusviinikiveä... 53 Oksia...... 882 Oleiinia... ~;~ Oljenpuristimia........ 988 Olkia................ 98. 579 Olkielevaattoreita....... 988 Olkiveitsiä............ 825 Omenia... '... 30 Ompelusormuksia...... '964 Ongensiimoja ja vapoja 583 Orkestrioneja... 48 Ostereita....... 5 imanpitävissä pakkauksissa.... 247 Ovenpidättimiä ja sulkimia... 797 Oventäylteitä lasisia.. 27576 Pahvia.... asfaltilla tai tervalla kyllästettyä.... kuiduista kemiallisesti valmistettua.... maalarin..... vanukkeena värjäämätöntä tai värjäuyä.. värjät!yä muuten kuin vanukkeena.... ' Pahviteoksia.... 604 606 604 607 6080 4 24448
94' Tavaralaji. Tilastonumero. Tuonti. Vienti. Tavaralaji. Tilastonumero. Tuonti. Vienti. Tavaralaji. Tilastonumero. l'uonti. Ven(j. Painoja rautaisia.... Painomustetta.... Pakotuspuita.... Palkoviljaa ihmisruuaksi sopimatonta.... ihmisruuaksi sopivaa. paloruiskuja.... Panssareita....! Paperia.... aalloitettua liisteröi ~~a!.tili~. ~~i'. te~~~il~ kyllastetlya... 0 hylky... 0 0 0 kemikaalioilla y. m. kyllästeltyä... 0 kirjoitus.... konsepti.... : kääre... o.. o'... liidultua tai marmo roitua... 0 o. o... pergamentli 0 pergamiini 0 0 posu.. 0 savuke.... silkki...... tapetti.. 0.00.00 0 vanukkeena värjäämätön tä tai v ärjätlyä 0 värjätlyä muuten kuin vanukkeena. 0 0 0 ' Paperijätleitä '. 0 0 Paperi pusseja... 0 Paperitapetinreunuksia ja tapelteja.. 0 Paperiteoksil!... ~... Paperivanuketta... :.. Papuj!l.... Parafiinia.... Paristoja galvaanisia.. Parkettilattioita.... ParkitUSaineita.... Parkitusuulteita kateku kvebracho.... mimosankuori 0 tammen... 0 m~unlaisia 0 0 0 Parkklhappoa 0' 0 Parranajokoneita. 0 iparruja nelisännäisiä. Parsaa.. 0!Passareja 0 0 0 0 Patoja valurau!~isia. 0 0 PatroonanhylsYJa 0 0 0 0 0 'Patruuneja. :... 00 Paukkupommeja pulve ria ja signaaleja.. : Peilejä 00000.0.000 0 Pelastusrenkaita ja vöitä Pelikortleja... 0 0 Pekkoja tavallisia 0 0 0 0 Pellavaa... 0'.. Pellavajälteitä 0 0 0 0 0 0 0 Pellavansiemenkakkuja.. Peluskeja... 0 o... 0 Perlemoa.... o 753 433 522 0 884 074 88 622 622 62 62 635 679 620 62 624. 62232 60203 83 347 022 5995 597 596 598 599 600 60 i 85 69 560 76 884 4:54.7 64 54 25 065 266 250 25 259 258 25253 263 254 255 260 262 26 257 268 267 23743 22 23536 82 450 i ~~~ 4505 575 j 8 27677 0506 275 02 ' 00 64849 Perunajauhoja 0 9 Perunamyllyjä... 0 0 993 Perunoita... 00 5354 Pesuaineita.... 387 Pesuanaita savifajanssija posliini.. 0 0 0 255 Pesup9ytiä... 0 757 Pesusoikkoja savi fajanssi ja posliini.. Petrolia.... Petrolibentsiiniä.... Petsikiilletlä o. 0 0 Pianinoja ja pianoja.... Pihkaa.... Pihtejä.... nikkelöityjä tai kiilloi tetluja... 0 0 0 Pihvinuijia 0.0 0 0 0 0 0 : Piiluja.. o... 0 0 Piimultaa. 0 000. Piirtonaskaleja 0 Piirustuksia.... Pikeä kivi.hiili.... puuterva.... Pimenttiä.... P.iparjuuria.... Pippuria... 00 00 Pistimiä 0 : 00 Pistoleja 0000 000 Pitsejä... O' pellava 0 0 puuvilla.... silkki.. 0 villa...... Pitsikankaita.... pellavaisia... 0 puuvillaisia.... silkkisiä... 0 villaisia 0 0 Platinaa teoksia.... valmistamatonta... Platinayhdistyksiä.... Plyysiä katso Nukkaverkaa. Polkup'yöriä.... moottori.... Polttotupakl(aa. 0 Pomadoja hajusteltuja.. Pomeransseja.... Poraistlkkaita.... Porantuppiloita ja varsia Porfyyriä.... Poria... Poron lihaa kuivattua sa 256 34 342 97 46 302 83233 832 767 84 80 866 54950 292 295 222 59 223 87576 879 42630 428 42627 430 429 42630 428 42627 430 429 95960 958 524 39:40 39 236 404 32 834 835 834 0 vustettua ja suolattua tuoreita.. 0 Posliiniteoksia...... 24066 Postikortteja. 0 547 Potaskaa... 508 Premier jus... 0 368 Preparaatteja (emiallisia 530 Presenninkejä...... 456 Projektiileja... 884448 Pronssia brokaatti ja kiille sekä pronssijauhelta ja lehtiä.. 424 59 364 75 48384 339 54 47 47 40 49 423 3 2 44048 508 53 Proomuja... 23 28 398 Puhaltimia............ 0 03 Puhelinvaihdepöytiä ja vaihteita... ' 036 _. Puhd.istus~~?eita... 38789 48384 klvenllals........ 209 Pulloja... 288445253 hiomaltomia ja' maalaamattomia........ 2882 hiotuilla pohjilla ja reunoilla...... 283 Pullonkapseleita.... 963 Pll0ntulpPia.......... 569 Pltinkatkaisijoita...... 836 Pultteja........... 80 33 kupari y. m... 943 Pu'mppuhirsiä.0...... 545 Punamultaa... 43 Punnuksia... 0 60 Plnoksia... 42025 46 felbi nukkaverka ja santetti... 420 422 hienompia metallilankoja sisältäviä.... silkkisiä.... sähköjohto.... PUllontateoksia.... Puolapillejä.... Puolia.... Puolivalmisteita haapa koivu kuusio mäntypuisia.... jalava leppä ja punapyökkiplisia.... muunlaisia.... Purasimia.... Puristimia kone Purjeita.... Puserrusvaatetta 0 0 Puskimia.... Putkenkatkaisijoita ja kiristimiäo.. 0..... Pltkenosia fajanssi posliini ja savi. 0 ' yijy.... takorautaisia.... valurautaisia.... Putkia ambroiinista ja selluloidista.... eboniitti.... fajanssi;' posliini Ja savi... 0 kautsusta ja gultaperkasta... 0 0 kupari.... yijy.... lnessinki.... puuvanukkeesta tai pahvisia... o. rautaisia valssatluja tai vedettyjä.... sementti.... valurautaisia.... 498 42425 02628 3223 626 527626 56 57 58 847 077 083 089 457 40 84 836 25 908 74344 73839 656 335 25 327 933 908 934 627 26 25 53 307 74042 234 73637 306
95* Tavaralaji. Tilastonumero. Tuonti. Vienti. Tavaralaji. ' Tilaslonumero. Tuonti. Vienti. Tavaralaji. Tilastonumero. Tuonti. Vienti. Putkikulmauksia.... Puuhiiliä.... Puujauhoa ja lastuja.. Puukengänpohjia.... Puukkoja.... Puunkuorta.... Puunleikkaustyökaluja.. Puusepänteoksia erikseen mainrtsemattomia... Puuta; jalostamatonta haapa koivu kuusija mänty.... tammi...'.... muunlaista.... Puutavaraa.hattua; haapa koivu kuusi ja mänty.... jalava leppä ja punapyökki.... pähkinä.... tammi.... muunlaista..... Puuteoksia.... Puuvanuketeoksia.... Puuvillaa karstattua.... raakaa..... valkaistua tai värjättyä.... 030 566 53 522 85860 564 847 55360 499 500 50 503 504 506 505 507 499562 62232 270 268 269 Puuvillajätteitä ja tras f selia.............. 2'7 Puuvillansiemenkakkuja 04 Puuvillavanua... 270 Pyöriä... 524 809 8045 kumirenkaattomia.. 524 kumirenkaisia...... 45 Pyöränkehiä... 8 Pyöränosia............ 525 Pyöräpareja... 82 Pyöräpuita............ 545 Pähkinänsärkijöitä...... 865 Pähkinöitä............ 46 Päivänvarjoja.... Päivänvarjontarvikkeita ; Päreitä.... Pärekoreja.... Pärepuita.... Päärynöitä.... Päätyjä höyiypannun.. Pöytäliinoja.... 488 89 874 3 044 460 Radiaattoreja... 764005 Rahakukkaroita........ 5899 nahasta... 689 Raidekehiä risteyksiä ja vaihteita.... Raitiotietarpeita.... Raitiotievaunllja.... moottori.... Rakenn uskoristeita.... Rakennuspuusepänteoksia..... Rapsikakkuja.... Rasioita ;.... nahasta... Raskassälpää.... 808 8055 3435 34 25253 09 5899 689 89 225 223 344 02 6 206 20 78 52 33 332 400 23 Raspeja..... Rasvaa sulatettua.... Rasvoja hajustettuja.... Ratapölkkyjä...... Ratsastustarvikkeita... Rautaa kanki.... kromi.... kulma ja kuumiltaan valssattua.... kylmiltään valssattua mangaani ja pem.. palkki.... pii ja piimangaani. profim...' takki.... Ralltalankateoksia.... Ralltaoksidihydraattia.. Rautapalkkeja...'.... Rautatietarpeita.... Rautatievallnuja matkustaja....... tavara.... Rautavihtrilliä.... Rehua gluteeni.... karjan.... melassi.... Rehukakunmurentajia.. Rekiä.... Reklamikortleja ja plakaatteja.... Revolvereja....... Rihmaa hamppu ja pellava.... puuvilla.... Rihmarullia..... Riippumattoja.... Riisiä.... > Rikkimaksaa.... Rikkiä.... Ristikoitå..... Rohdoksia.... Rohtimia juutl.... pellava.... Romua rauta.... Rouhinmyllyjä.... Rukiita...... Rukkasia.... Rullaluistimia.... Ruohoja.... Ruokatavaroita eläimistä saatuja...... Ruokoja.... bambu.... rottinki '.... Rusinoita.... Ruunikiveä.... Ruutia puuvilla.... sai pietarl.... savutonta...... muunlaista... Ruuveja.... kupari y. m..... Ruuvipakottimia ja puristimia.... RuuvitalUoja.... 83840 30 404 807 799 708 7520 7227 707 7520 705 756 706 74550 96 756 8055 32 33 497 2 25 3 993 42 569 879 337 33 49 59. 488 453 8i6 530 273 277 7 993 53 685 8772 97 57980 352 57377 573 574 42 90 439 43738 440 438 804 94:: 6303 837 338 9 49 83 87.' 303 303 300 3080 332 399 66 402 _~.4 30 40 232 039 23 Ruuviteelmiä.... Ryynejä.... hirsi.... kaura.... maissi.... ohra.:.... peruna ja sago.. riisi.... tattari.... vehnä.... Räjähdysaineita.... Safrania.... Sahanteriä katso Sahoja. Sahanteräteelmiä.... Sahoja.... jänue.... ketju ja lehti.... käsi pisto ja sauma Saippuaa..... haju lääke ja toaletti.... hartsi.... Sakkariinia.... Saksankuminoita Sakseja.... penkkilevy ja puutarha.... Salkkuja.... nahasta~.... Salmiakkia.... Salpietaria Chilen.... kali.... Norjan.... Samettia pellava... puuvilla...... silkki.......... villa.... Sammalta... Sankoja puuvanukkeesta tai pahvista.... Sanomalehtipaperia... Saranoita..... Sarvia.... Sarvijauhoa.... Sarvilastuja... ' Sateenvarjoja...... Sateenvarjontarvikkeita Satulasepänteoksia.... Savea.... Savi teoksia.... Savukkeita.... Seignettisuolaa.... Seikalaa.... Seimiä.....Selluloidia.. '.... Selluloosakeittimiä.... Sementtiteoksia.... Sementtiä.... Separaatloreja.... Seresiiniä...... Sesamkakkuja...... Shellakkaa.... Shoddia.... 80 779 78 73 75 7 77 76 72 74' 442 225 846 84246 844 842 843 304 38384 383 304 55 24 849 8663 849 5899 689 480 533 500 534 3808 35254 445 40607 580 628 66 795 643 532 643 48889 874 69 993 24066 235 53 48 25 65657 04243 23437 204 004 348 07 305 282 5052 5 50 498 340 480 346 227 256 330 276 509 6 44 446 87 437 425 37