ULKOMAAN :KAUPP A. II HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTO. HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOKONTTORIN HELSINKI 1924 MERCATOR'IN KIRJAPAINO QSAKEYHTIÖ
|
|
- Pasi Sala
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HELSNGN KAUPUNGN TLASTO. ULKOMAAN :KAUPP A HELSNGN KAUPUNGN TLASTOKONTTORN JULKASEMA. HELSNK 1924 MERCATOR'N KRJAPANO QSAKEYHTÖ. '
2 STATSTQUE DE LA VLLE DE HELSNGfORS.. COMMERCE EXTEREUR PUBLE PAR LE, BUREAU DE STATSTlQUE DE LA VLLE DE HELSNGfORS. HELSNK, 1924.
3 AL.KULA USE. Helsingin kaupungin kauppa tilaston esillä ol~va kahdeksas vuosikerfa, joka käsittelee kaupungin ulkomaan kauppaa vuo/j.na 1923, on toimitettu saman suunnitelman mukaan kuin edellinenkin vuosikerta. Numeroaindsto on päätauluihin (taulut 1 ja 2) otettu Helsingin tullikamarin ilmoituskirjakappaleista, mikä työ on suoritettu tullihallituk~en tilastokonttorissa. Julkaisun painatllksesta on ensimmäinen aktuaari jilosojiankandidaatti S. ]. Lieto pitänyt huolta; tekstiosasto on myöskin hänen kirjoittamansa. Väärinkäsitysten välttämiseksi huomautettakoon kerta kaikkiaan, että tauluissa olevat pisteet (.) merkitsevät, ettei tietoja ole ollut saatavissa, viivat (-) taas, ettei sarekkeen otsakkeen osoittamia tapauksia ole lainkaan esiintynyt, s. o. samaa kuin 0 merkki. Helsingin kaupungin tilastokonttorissa, syyskuun 29 p:nä Otto Bruun.
4 SSÄLLYSLUETTELO. Siv. 1. Johdanto 1 2. Tuonti 3 3. Vienti Tullikaitto Tullivarasto- ja yleinen talletusvarastoliike 37 6 Satamakannantakonttorin kanto Helsingin makasilniosakeyhtiö 39 Taulusto. 1. Eri tavaralajien tuonti eri maista Helsinkiin vuonna * 2. Eri tavåralajien vienti eri maihin Helsingistä vuonna * 3. Helsingin kaupungin tuonnin ja viennin arvo; jaettuna tavararyhmien mukaan vuosina * 4. Helsingin kaupungin tuonti ja vienti sekä sen tullikamarin kanto koko maahan verraten vuosina '. 91 * 5. Helsingin tullikamarin kanto vuosina * 6. Eräitä tullivarastossa vuosien alussa olleita tavaralajeja sekä tullivarastoliike vuonna * 7. Eräitä yleisessä talletusvarastossa vuosien alussa olleita tavaralajeja sekä yleinen talletusvarastoliike vuonna * 8. Satamakannantakonttorin maksuunpano 'ja kanto vuosina * 9. Helsingin makasiiniosakeyhtiön toiminta vuosina * TABLE DES MATERES. Page 1. ntroduction 1 2. mportation 3 3. Exportation Drolts per~us par la douane Mouvement des entrepöts et des magasins generaux Drolts per~us par le Bureau de perceptlon des droits municipaux Societe de depots a Helsingfors 39 Tableaux. 1. lmportation ä Helsingfors des differentes marchandises en 1923, par pays de provenance 3* 2. Exportation de Helsingfors des differentes march.andises en 1923, par pays de destination * 3. Valeur de l'importation et de 'exporfation, par groupes de marchandlses, en * 4. Valeur de l'importation et de 'exportation et drolts per~us par la douane ä He singfors en 18S5-1923; chiffres correspondants pour le pays entier 91 * 5. Droits per~us par la douane ä Helsingfors en * 6. Quantites de quelques marchandises en entrepöts au debut des annees et mouvement des entrepöts en * 7. Quantites de quelques marchandises en magasins generaux au debut des annees et mouvement de ces magasins en 1923.: 93* 8.~ Droits portes et per~us par le Bureau de perception des droits municipaux en * 9. Societe de depöts ä Helsingfors en * Liitteitä. 1. Aakkosellinen nimikeluettelo 96*. Tuotujen ja vietyjen tavaralajien luettelo taulujen 1 ja 2 mukaan (ranskankielinen) 105* Appendices. 1. Repertoire alphabetique de la nomenclature statistique des marchandises (fi9nois) 96*. Liste des marchandises 'importees et exportees contenues dans les tableaux 1 et 2 105*
5 1. Johdanto. ntrodaction. Vuonna 1923 muodostui maamme kauppatasaus jälleen passiiviseksi, kuten asianlaita aina aikaisemminkin, vuotta 1922 lukuunottamatta, oli ollut. Tämä tulos johtui etupäässä tuonnin kasvamisesta, sillä vienti, joka volyminsa muk?an arvioituna vuonna 1922 oli ollut 93.5 % vuoden 1913 viennistä kohosi vuonna 1923 ainoastaan vähän, ollen nyt 94.8 % siitä, kun sen sijaan tuonnin volymi samana aikana kohosi 74.7 %:sta lo1.li %:iin. Tuonnin kasvamiseen oli syynä poikkeuksellisen huono sato, joka aiheutti runsaan. viljan ja väkjrehun tuonnin, sekä myöskin kasvanut tuotantotoiminta, josta oli seurauksena raaka-aineiden ja koneiden tuonnin lisääntyminen, ja lisääntynyt kulutus. Vientiä sen sijaan haittasi paperin, voin ja osaksi myöskin puutavaroiden hintojen alentuminen ja pienentynyt kysyntä maailmanmarkkinoilla, johon vielä lisäksi tuli ulkomaisten valuuttojen hintojen alentuminen. Kuitenkin olivat hintasuhteet edelleenkin siinä suhteessa edulliset, että tuontitavaroiden hinnat, vuoden 1913 hintoihin verrattuina, olivat tuntuvasti alhaisemmat kuin vientitavaroiden, edellisten koko vuotta käsittävä indeksi kun oli 915 ja jälkimmäisten Kuinka edullisesti tämä hintasuhteiden erikoisuus on vaikuttanut tuonnin ja viennin raha-arvojen väliseen suhteeseen huomataan siitä, että arvioituna vuoden 1913 yksikköhintojen mukaan tuonnin arvoksi tulee miljoonaa ja viennin miljoonaa markkaa, joten tuonti näin arvioituna kohoaa kokonaista 31.3 % yli viennin, vastaavan prosenttiluvun tuonnin ja viennin todellisiin arvoihin nähden ollessa ainoastaan 4.9 %. Yleiskatsauksen Helsingin kaupungin ja koko maan kauppavaihdon arvoon 1) vuosina antaa seuraava taulukko: Valeur du mouvement commerdat totat de Helsingfors et du pays entier en ;>; Helsingin kaupungin kauppa Koko maan kauppavaihto 1). ~ ~~ vaihto 1). ' c '/;;':: '::t Mouvement commercial de Mouvement commercial du ::! S ~ ;>;,,' ~ ~ ('b ~ t:.)_ pays entier 1). '1:l;:s~::! cqi~. - Helsingfors 1). ~ ~o (1) '0 _.::l ~ Vu osi., <:l ;:s 1l ;:::<1.9. <:>. 0::1 Lisääntymine n Lisääntyminen ' ::!,,,, Qi 0 Annee. (+) tai vähenty- (+) tai vähenty- ~::! ~~ S'o-g; Markkaa. minen (-), 0/0. Markkaa. minen (-), 0/0. ~. ~ <;-::! g-;>;. :''''~,cn~c Marcs. Accroissement Marcs. Accroissement ~';:: ~ s- oja (+) ou diminu- (+) ou diminu-.::! S 3 S ~<:>. ' tion (-), en Olo. tion (-), en 0/0. ::::~ ',' ::1, , / 1) Takaisinvienti ja muuttotavara mukaanluettuina. - 1) Reexportation et demenagements y compris. Ulkomaan kauppa /923. 1
6 2 Kuten taulusta 4 sivulla 91 voidaan nähdä, on niin hyvin koko maan kuin myöskin Helsingin kaupungin kauppavaihdon arvon nousu vuonna 1923 ollut yksinomaan seurauksena tuonnin arvon kohoamisesta; vienti sekä koko maasta että myöskin Helsingin kaupungista on tänä vuon~a? arvouaan alhaisempi kuin lähinnä edellisenä vuotena. Yäolevia kauppavaihdon arvoa esittäviä lukuja arvosteltaessa on otettava huomioon hintatason vaihtelut vuosina Aivan toisen käsityksen ~uin edelliset luvut, antaa asiasta seuraava taulukko, joka esittää Helsingin kaupungi'n kauppavaihdon arvoa, takaisinvienti poisluettuna, vuosina , arvosteltuna 1) vuonna 1913 voimassa G olleiden yksikköhintojen mukaan: Valeur du mouvement commerdal (reexportation non comprise) ell 19}4-23 d'apres les valeurs normales de v u 0 s i. Annt!e , , :. ' , : Tuhansia markkoja. MilLiers de marcs Lisääntyminen Kauppavaihto % (+) tai vähenty- v kauppaminen (-), Olo. vaihdosta. Ac cr 0 'ss nt Mouvementcom 1 eme,. l 0/ d (+) d mercw en 0 u. ou lmmu- mouvement comtlon (-), en Olo. mefcial de 1913., n, l11.n ljintatason aleneminen vuonna 1923 on aiheutt~nut sen, että kaupungin kauppavaihdon arvon nousu näin arvosteltuna on paljon sen todellista nousua voimakkaampi. Suhde kaupungin ja koko maan kauppavaihdon välillä ei kuitenkaan oleellisesti muutu, jos sekin määrätään käyttämällä vuoden 1913 yksikköhintojen mukaan laskettuja arvoja; 'vuonna 1923 on näin laskien kaupungin kauppavaihto 29.5 %, vuonna %, vuonna % ja vuonna % koko maan kauppavaihdosta. 1) Tätä arviointia on kuitenkin vuosina suuresti vaikeuttanut käytännössä ollut uusi tilastollinen tavaraluettelo. Ei ole voitu aina määrätä, kuinka uuden ja vanhan tilastollisen tavaraluettelon nimikkeet vastaavat toisiansa. Melkein kaikissa ryhmissä on kuitenkin lukuisiin nimikkeisiin nähden tämä vastaavaisuus ilmeinen. Näin ollen on määrätty se suhde, joka on olemassa näihin nimikkeisiin kuuluvien tavaroiden yhteisen arvon, laskettuna vuoden 1913 yksikköarvojen mukaan, ja niiden todellisen arvon välillä, ja tällä suhdeluvulla sitten kerrottu koko ryhmän todellinen arvo. Täten saatua lukua on,katsottu koko ryhmän vuoden 1913 yksikköarvojen mukaan lasketuksi arvoksi. Niiden ryhmien arviointi, joiden arvon suoranainen määrääminen vuoden 1913 yksikköhintojen mukaan on ollut mahdotonta, on suoritettu siten, että niiden' todellinen arvo on kerrottu muiden ryhmien vuoden 1913 yksikköhintojen mukaisen ja niiden todellisen arvon suhdeluvulla. Myöskin entisessä tilastollisessa tavaralue.ttelossa oli nimikkeitä, joiden paljoutta ei ollenkaan ilmoitettu, joten arviointi vuoden 1913 yksikköarvojen mukaan niiden suhteen ei ole ollut mahdollinen. Käyttämällä edellä esitettyä menettelyä ovat vuosien kauppavaihdon, arvoa vuod~n 1913 yksikköarvojen mukaan esittävät luvut korjatut ja poikkeavat nyt siis jonkun verran kaupungin vuoden 1919 kauppaa koskevassa julkaisussa ilmoitetuis~a arvoist.aan.
7 3. 2. Tuonti. \ mportation. Vuonna 1920 käytäntöön otetussa uudessa tilastollisessa tavaraluettelossa on tuonti- tavaroita koskevia nimikkeitä kaikkiaan 1 602, kun sitävastoin niiden lukumäärä enti~ sessä tilastollisessa tavaraluettelossa oli ainoastaan 851. Taulu 1, josta yksityiskohtaiset tiedot Helsingin kaupungin tuonnista ova.t saatavissa, sisältää näistä nimikkeistä, poikkeuksia lukuunottamatta, erikseen mainittuina ainoastaan ne, joihin kuuluvien tavaroiden tuopnin arvo markkaa tai sitä suurempi. Muut nimikkeet ovat yleensä yhdistetyt koko ryhmien tai ryhmiin kuuluvien alaryhmien nimikkeeseen»muunlaisia tavaroita». Jos jonkun nimikkeen tilastonumero kokonaan puuttuu, merkitsee se, että tähän nimikkeeseen kuuluvia tavaroita ei ole ollenkaan tuotu kaupunkiin. Paitsi siinä erikseen mainittujen tavaroiden tuonnin koko paljoutta ja arvoa sisältää taulu 1 myöskin tiedot siitä, paljonko ja kuinka suurien raha määrien arvosta kutakin tavaralajia on kaupunkiin tuotu eri tuontimaista, sillä poikkeuksella kuitenkin yksityisiin tavaralajeihin nähden, että ne tuontimaat, joista tubnti on arvoltaan ollut alle markkaa, ovat jätetyt ltainitsematta. Tavararyhmiin nähden kokonaisuudessaano. ovat tiedot tuonti maista shävastoin täydelliset. Tuontia koskevat tiedot ovat kuitenkin siinä suhteessa puu.tteelliset, että muilla kotimaisilla paikkakunnilla tullatut tav~rat eivät sisälly niihin, mikä lähinnä käytännöllisistä vaikeuksista aiheutuva puute on haitannut aikaisempiakin Helsinkiä koskevia kauppatilastollisia tietoja. ' Samoin kuin virallisessakin kauppatilastossa kohdistuvat tiedot taulussa 1, kuten muutkin tässä julkaisussa esitetyt tuonfin).merot, niihin tuontitavaroihin, jotka vuoden kuluessa ovat jätetyt vapaaseen liikkeeseen joko välittömästi tahi tulivarastossa, yleisessä talletusvarastossa tai kauttakulkuvarastossa oltuaan. Vertailua varten mainittakoon tässä seuraavat tiedot Helsingin kaupungin tuonnin arvosta aikaisempina vuosina. Tämä tuonti oli allamainittuina viisivuotiskausina keskimäärin: Valeur moyenne de l'imporfation annuelle en , par periodes de cinq ans '.'.. Tuhansia markkoja. Milliers de marcs Kuten edelläolevista luvuista käy ilmi, tapahtui tuontiarvossa kerrassaan huomattava kohoaminen jo viisivuotiskautena Tämä alkoivuonna 1906, jolloin tuontiarvo oli tuhatta markkaa oltuaan tuhatta edellisenä vuonna. Vuonna tuontiarvo kohosi tuhanteen markkaan, jääden jokseenkin samalle tasolle kahtena seuraavana vuonna. Vuonna 1910 tapahtui taas voimakkaampi kohoaminen tuontiarvon noustessa tuhanteen markkaan. Seuraavina vuosina kohosii tuonnin arvo allaoleviin määriin:.
8 4 Valear de l'importation annaelle en / Tuhansia markkoja. Milliers de marcs , Lisääntyminen (-1-) tai vähentyminen (-), 0/0. Accroissement (+) ou diminution (-). en 0/ , Kaupungin tuonnin arvon tavaton suuruus viime vuosina on johtunut hintatason korkeudesta sodan aikana ja sen jälkeen, kuten selviää seuraavasta taulukosta, joka esittää Helsingin kaupungin tuonnin arvoa, arvioituna vuoden1913 yksikköarvojen mukaan: Valear de l'importation en J914-;-23 cal~alee d'apres les valears normales de /9/3. Vuosi. Annee. Lisääntyminen (+) tai Vähentyminen Tuhansia markkoja. (-), %. Milliers de marcs. Accroissement (+) ou diminution (-), en 0/0. Tuonti % vuoden 1913 tuonnista. mportation en % de l'importation de , ' ' , Vertailuja tuonnin arvon jakaantumisesta eri tavararyhmien kesken ennen ja jälkeen vuoden 1920 vaikeuttaa se, että ryhmäjako nykyään voimassa olevassa ja entisessä tilastollisessa tavaraluettelo~sa ei ole kauttaaltaan samanlainen. Yksityiskohtaisesti vertaa-
9 5 malla vanhaa ja uutta tilastollista tavaraluetteloa keskenään huomataan, että näiden luettelojen ryhmät vastaavat toisiaan pääasiassa seuraavasti: Uusi luettelo. Vanha luettelo.. Eläviä eläimiä.. Eläimistä saatuja ruokatavaroita.. Viljaa ja viljatuotteita. V. Karjanrehua ja siemeniä. V. Hedelmiä, keittiö kasveja, eläviä kasveja y. m. XV. Puunkuorta, ruokoa, oksia y. m. s. ja!iistä valmistettuja teoksia. V. V. V. X. X. X. X\. X. XV. XV. XV. XX. Siirtomaantavaroita ja mausteita. Säilykkeitä, i1manpitävästi suljetuissa pakkauksissa. Juomia. Kehruuaineksia. Lankaa ja punontateoksia. Kankaita. Sekalaisia kutomateollisuustavaroita. Puutavaroita ja puuteoksia. Paperivanuketta, pahvia ja paperia sekä niistä valmistettuja teoksia. Vuotia ja nahkoja, nahkateoksia, turkiksia y. m., Metalleja ja metalliteoksia. Koneita ja laitteita. xx. Kuljetusneuvoja. XX. Soittokoneita, kojeita jå kelloja. XX. Kivi- ja maalajeja sekä niistä valmistettuja teoksia. XX. Asfalttia, tervaa, harlseja, kautsua y. m. sekä valmisteita niistä. XXV. Öljyjä, rasvoja ja vahoja sekä niistä tehtyjä tuotteita. XXV. Eetterejä, esterejä ja alkoholilajeja, erikseen mainitsemattomia, haihtuvia öljyjä, kosmeettisia aineita y. m. XXV. Kemiallisia alkuaineita ja niiden yhdis XXV\. XXV. XXX. XV. XXX. XXX. } tyksiä sekä lääkkeitä. Värejä ja värjäysaineita. Räjähdysaineita, ampumatarvikkeita, sytytysvälineitä ja ilotulitustavaroita. Kirjallisuus- ja taidetuotteita, opetusväineitä, konttoritarpeita y. m. Jouhia, harjaksia, höyheniä sekä luita,.\ sarvia ja muita muovailtavia aineita, erikseen mainitsemattomia, sekä niistä valmistettuja teoksia. Lannoitusaineita. Muualla mainitsematlomia tavaroita. { } 1 } { { 1. Eläviä eläimiä.. Karjantuolteita ja riistaa sekä iha- ja silavateoksia.. Kalaa, tuoretta, kuiva tua, suolattua tai savustettua. V. V. V. X. V. V. X. XV. XV. XV. XX. XV. XV. X. XXV. X~V. XXX. XXX. XXX. XX. Jyviä, teoksia niistä ja palkohedelmä. Kasviksia ryytimaankasveja ja maahedelmiä. Hedelmiä ja marjoja. Eläviä kasveja ja siemeniä sekä kasvlaiueita ja teoksia niistä, muualla mainitsemattomia. Siiromaantavaroita ja höysteitä. Säilykkeitä ja syötäviä kuoriaisia. Juomatavaroita'. Kehruuaineita. Lankaa ja rihmaa sekä köydenpunojanteoksia. Kudelmia. Valmiita vaatteita sekä kaikenlaisia kehruuaineista valmistettuja teollistavaroita. Puuaineita ja puuteoksia. Puuvanuketta ja paperia sekä paperiteoksia. Vuotia ja nahkoja sekä teoksia niistä. XX\. Metalleja ja metalliteoksia. Koneita, mooltoreja, laitteita ja kaluja, erikseen mainitsemattomia. Vaunusepänteoksia. Laivoja ja veneitä. Konekaluja ja kellosepänteoksia. Mineraleja ja maalajeja sekä teoksia niistä. xx. Kumia, gultaperkkaa, tervaa y. m. hartsil1)aisia aineita ja teoksia niistä. Öljyjä ja rasvoja sekä teoksia niistä. { X. Apteekkitavaroita. XX. Kaunottavia aineita. XXV. Kemiallisia valmisteita ja tarveaineita. XXV\. XXV. XXX. f X. XXX. 1 XXXV. Värejä ja värjäysaineita. Räjähdys- ja sytytysaineita. Kirjalisuus- ja taidetuotteita, kokoelmaesineitä sekä opetus- ja kirjoitusvälineitä. Luita, harjaksia, sarvia, karvoja, jouhia y. m. eläinaineita ja teoksia niistä. Koru-, ylellisyys- ja kappaletavaroita, muualla mainitsemattomia. Tavaroita, joita ei voida, lukea edellisiin ryhmiin. Kuten ylläolevasta näkyy on vastaavaisuuden aikaansaamiseksi entisen ja nykyisen tilastollisen tavaraluettelon välillä ollut pakko yhdistää molemmin puolin muutamia tavararyhmiä, yksityisiä tavaralajeja kun nykyisessä tilastollisessa tavaraluettelossa on
10 luettu kuuluviksi toisiin ryhmiin kuin entisessä luettelossa. Näin ei kuitenkaan ole menetelty muihin kuin niihin ryhmiin nähden, joiden tavarat eivät laatunsa puolesta jyrkästi eroa toisistaan. Sentähden on, jotta vertailut vupsien ja aikaisempien v1\osien eri ryhmien tuonnin välillä olisivat niin vähän virheelliset kuin suinkin, ollut pakko vuosina siirtää muutamia tavaralajeja niistä ryhmistä, joihin ne nyt kuuluvat, aivan toisiin ryhmiin, joihin ne aikaisemmin sisältyivät 1). Tämän mukaisesti on laadittu seuraava taulukko, joka ilmoittaa tuonnin suhteellisen arvon eri tavararyhmissä vuosina lausuttuina prosenteissa tuonnin. kokonaisarvosta samoina vuosina:, Valeur relative de fimportation par groupes de marchandises en , en % de ta valeur totale de l'importation a Helsingfors.. V. Karjanr~llUa ~... r.a r.a r.a r.a Tavararyhmät. 0 ~ ~ 0 ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~. 0> ~ 0> r.a r.a r.a ;C; ~ r.a r.a r.a r.a r.a r.a Groupes rj,e marchandises. 1 - ~. ~ l'v l'v l'v ~ 0 l'v ~ :1:0 S ~ :--'?!D ~ ~ ~ ~ S ;:; S ~ 1. Eläviä eläimiä (0.] (0.,] ( (0 1 (0.001] ( ( : Eläimistä saatuja ruoka tavaroita Viljaa ja viljatuotteita l ja siemeniä V. Hedelmiä, keittiökasveja, eläviä kasveja y. m XV. Puunkuorta, ruokoa, oksia y. m. s. ja niistä valmistet-, tuja teoksia 1) Tärkeimmät näistä siirroista ovat seuraavat: eläimistä saatujen ruokatavaroiden ryhmästä ovat öljy- ja rasvaryhmään siirretyt ihra ja r'asva sekä säilykkeiden ryhmään tiivistetty ja kuiva maito, kaviaari, osterit ja kravut; siirtomaantavaroiden ryhmään on kemiallisten alkuaineiden ja yhdistysten ryhmästä siirretty ruokasuola; kankaiden ja sekalaisten kutomateollisuustavaroiden ryhmästä ovat asfalttia, tervaa, hartsia, kautsua y. m. tavaroita käsittävään ryhmään siirretyt kautsua sisältävät ja kaikki muut vedenpitävät, vernissatut ja lakatut kankaat, paitsi matot, sekä niistä valmistetut vaatteet ja ompelukset; vuotien ja nahkojen ryhmästä ovat koneiden ja laitteiden ryhmään siirretyt käyttö- ja kuljetushihnat; metallien ja metalli teosten ryhmästä ovat myöskin koneiden ja laitteiden ryhmään- siirretyt rautatievaunujen pyörät, pyöräparit ja kehät; koneiden ja laitteiden ryhmään on paitsi edellämainittuja v,uotien ja nahkojen ryhmään kuuluvia käyttö- ja kuljetushihnoja, metallien ja metalliteosten ryhmään kuuluvia rautatievaununpyöriä, pyöräpareja ja pyöränkehiä, siirretyt soittokoneiden ja kei'lojen ryhmästä valokuvauskoneet, asfalttia, tervaa, kautsua y. m. aineita käsittävästä ryhmästä käyttö- ja kuljetushihnatsekä nyörit, letkut ja tiivisteainekset ja on ryhmästä taasen soittokoneiden, kojeiden ja kellojen ryhmäään siirretty kaasu-, vesi- ja tyhjiömittarit sekä manometrit; asfalttia, tervaa, hartseja, kautsua y. m. aineita käsittävään ryhmään on, paitsi edellämainittuja kautsua sis.ältäviä ja muita vedenpitäviä, vernissat~ tuja ja lakattuja kankaita sekä niistä valmistettuja vaatteita ja ompeluksia, öljy- ja rasvaryhmästä siirretty parafiini, vaha ja vahavalmisteet, sekä alkoholi- ja öljylakkavernissa, eetteri- ja esteriryhmästä kamferi sekä kirjallisuus ja taidetuotteiden ryhmästä sinettilakka, jotapaitsi ryhmästä on koneiden ja laitteiden,ryhmään siirretty joukko jo aikaisemmin mainittuja tavaroita; öljy- ja rasvaryhmästä on, paitsi edelliseen ryhmään siirrettyjä tavaroita, vielä eetteri- ja esteri ryhmään siirretty hajustamaton saippua ja siitä tähän ryhmään tärpättiöljy sekä lopuksi, kuten jo on mainittu, ryhmään vielä lisätty ihra ja rasva; eetteri- ja esteriryhmään, samoinkuin värien ja väriaineiden, kemiallisten alkuaineiden ja yh'distysten ynnä kirjallisuus- ja taide tuotteiden ryhmiin on tehty, ne muutokset, jotka edellä jo mainittiin.
11 <D Tavararyhmät. -- <D <D -- <D - ;: V V V V Oroupes de marchandises..l ao ao ;:0 -- ~ ~ -- <D <D <D <D <D <D <D ~ f' ~?> ':'l 9 ~ ~ ~!V ~ 0 V ~ ~ ~ ~, - V. Siirtomaa n ta varoita ja mausteita , V. Säilykkeitä, i1manpitävästi suljetuissa pakkauksissa [O.03J V. Juomia X. Kehruuaineksia X. Lankaa ja punontateoksia X. Kankaita X. Sekalaisia kuto l mateollisuustavaroita )10' 0 X. Puutavaroitajapuuteoksia XV. Paperivanuketta, pahvia ja paperia sekä niistä valmistettuja teoksia XV. Vuotia ja nahkoja, nahkateoksia, turkiksia y. m XV. Metalleja ja metalliteoksia : ' XX. Koneita ja laitteita \ XX. Kuljetusneuvoja \ XX. Soittokoneita, kojeita ja kelloja \ \ XX. Kivi- ja maalajeja sekä niistä valmis-. tettuja teoksia J XX. Asfalttia, tervaa, harlseja, kautsua y. m. sekä valmisteita niistä XXV. Öljyjä, rasvoja ja vahoja sekä niistä tehtyjä tuotteiia XXV. Eetterejä, esterejä ja. alkoholilajeja, erikseen mainitsemaltomia,. haihtuvia öljyjä, kosmeettisia aineita y. m XXV. Kemiallisia alkuaineita ja niiden. yhdistyksiä sekä lääkkeitä XXV. Värejä ja värjäysaineita \ XXV. Räjähdysaineita, l ampumatarvikkeita, sytytysvälineitä ja ilotulitustavaroita 0.\ XXX. Kirjallisuus- ja tai- 0.\ 0.\ \ 0.\ , 0.3, \ detuotteita, opetusvälineitä, konttoritarpeita y. m. 2.\
12 8 Tavararyhmät. Oroupes de marchandises. <D ;0 c ~ ~ ' O'l O'l <D <D <D <D <D <D <D <D <D ~. ~ t-:l t-:l t-:l t-:l ~ :1-?'?> :-'1?' :0 ~ 0 t-:l!'j ~?' ~ ~ ~ XV. Jouhia, harjaksia, höyheniä sekä luita, sarvia ja muita, muovailtavia aineita, erikseen maj nitsemattomia, sekä niistä valmistettuja teoksia XXX. Lannoitusaineita XXX. Muualla mainitsemauomia tavaroita Yhteensä (Total) } oo.oh oo.ollloo.oj Säännöllisinä aikoina vaihtelivat eri ryhmien osuutta kaupungin koko -tuontiin i1mai- sevat prosenttiluvut varsin vähän. Ryhmien keskinäinen suhde oli silloin jotakuinkin muuttumaton. Toisin on asianlaita ollut sota-aikana ja sodan jälkeen. Useimpien ryhmien suhteellista suuruutta. ilmaisevat prosenttiluvut ovat vuosina olleet suurien vaihteluiden alaisia. Koska kuitenkin, kuten myöhemmin tullaan osoittamaan, hintojen keskimääräinen nousu eri tavararyhmissä on hyvinkin erilainen, ei näiden lukujen perusteella voida vetää mitään täsmällisiä johtopäätöksiä eri tavararyhmien tuontipaljouksien keskinäiseen suuruuteen nähden. Vaihtelut Helsingin kaupungin suhteellisessa mer,' ~yksessä tuontipaikkana ilmenevät niin eri tavararyhmiin kuin kokonaistuontiinkin nähden allaolevasta taulukosta, joka osoittaa prosenteissa jokaisen ryhmän ja ryhmäyhdistelmän tuonnin arvon vuosina koko maan vastaavaan tuonti arvoon verrattuna: Valeur relative de l'importation a Helsingfors par groupes de marchandises en en % des chiffres correspondqnts pour le pays entier. Tavararyhmät. <D <D <D ~. O'l O'l 0 0. <D <D <D <D <D <D <D <D <D ~ ~ ~ :1-?'?> :-'1?' :0 ~!'J ~ Oroupes de marchandises. 1 t-:l t-:l t-:l t-:l 0 t-:l?' ~?' ~ 1. Eläviä eläimiä ~ Eläimistä saatuja ruoka tavaroita Viljaa ja viljatuotteita V. Karjanrehua ja siemeniä V. Hedelmiä, keittiökasveja, eläviä kasveja y. m XV. Puunkuorta, ruokoa, oksia, y. m. s. )24' ja niistä valmisteltuja teoksia V. Siirtomaantavaroi!a ja mausteita V. Säilykkeitä ilmanpitävästi sulje- 581'5., 59 tuissa pakkauksissa T V. Juomia X. Kehruuaineksia X. Lankaa ja punontateoksia
13 9 <D <D <D T a v,a r a r y h m ä t. ~.. ::: 0>. 0> ~ ~ <D <D <D <D <D <D <D ~ \ l'-' l'-' l'-' l'-' Groupes de marchandises. l ~ : S p; ;--l?o!d!=' 0!'J ~ l'-' S!=' S!=' ~: ~~~?~~~!~: :~~t~~~t:~o::i~~~~~a~:a~ r~'o ~ ~ X. Puutavaroita ja puuteoksia XV. Paperivanuketta, pahvia ja paperia sekä niistä valmistettuja teoksia 42: XV. Vuotia ja nahkoja, nahka teoksia, turkiksia y. m XV. Metalleja ja metalliteoksia XX. Koneita ja laitteita XX. Kuljetusneuvoja XX: Soittokoneita, kojeita ja kelloja XX. Kivi- ja maalajeja sekä niistä valmistettuja teoksia ~ XX. Asfalttia, tervaa, hartseja, kautsua y m. sekä valmisteita niistä {j XXV. Öljyjä, rasvoja ja vahoja sekä niistä tehtyjä tuotteita. ~.. JO XXV. Eett.erejä, esterejä ja alkoholi-l lajeja, erikseen mainitsematto- mia, haihtuvia öljyjä, kosmeetti sla. anel. t a y. m J22' , XXV. Kemiallisia alkuaineita ja niiden yhdistyksii! sekä lääkkeitä. XXV. Värejä ja värjäysaineita XXV. Räjähdysaineita, ampumatarvikkeita, sytytysvälineitä ja ilotulitustavaroita io XXX. Kirjallisuus- ja taidetuotleita, opetusvälineitä, konttotitarpeita y. m XV. Jouhia, harjaksia, höyheniä sekä luita, sarvia ja muita muovailtavia aineita, erikseen mainitsemattomia, sekä niistä valmistettuja teoksia , XXX. Lannotusaineita.. XXX. Muualla mainitsemattomia tavaroita.'. Koko tuonti (mportation totalej! 24.3!28. t!28.9!40.6!!30.2!28.3!24.8!23.5!28.6!46.9!43.8!46,1!45.5! Helsingin kaupungin osuus koko maan tuontiin, joka viisivuotiskautena alentui hiukan, on tämän jälkeen viisivuosittain jatkuvasti kasvanut ja on kasvu vuosina ollut jyrkempi kuin minään nyt kysymyksessä olevana viisivuoti&kautena. Tämä kasvu ei kuitenkaan ole ollut tasaista, sillä alenemista, jota kaupungin tuonnissa verrattuna koko maan tuontiin oli. havaittavissa jo vuonna 1913, jatkui 3 seuraavana vuotena, niin,. että vuonna 1916 kaupungin osuus koko maan tuontiin supistui 23.5 %:iin. Syynä tähän alenemiseen oli luonnollisestikin se lisääntynyt merkitys, jonka Rauma, Mäntyluoto, Tornio y. m. tuontipaikat olivat saaneet sota-aikana. Seuraavina kahtena vuotena seurasi nousu, joka vuonna 1918 oli erityisen jyrkkä. Tänä vuonna kohosi kaupungin osuutta maan koko tuontiin osoittava prosenttiluku 46.9 ja on sittemmin pysytellyt verrattain lähellä tätä ylirajaa. Ulkomaan kauppa
14 10 Eri tavararyhmien tuontiarvon 'absoluuttinen' ja suhtteellinen lisääntyminen tai vähentyminen Helsingin kaupunkiin ja koko maahan nähden vuonna 1923, verrattuna lähinnä edelliseen vuoteen, ilmenee seuraavista luvuista: Augmentation ou diminution absolue et relative de la valeur de ['imporfation a Helsingfors et dans Le pays entier en /923. Helsinki. Koko maa. 0 Helsingfors. Pays' entier. Tavararyhmät. Absoluuttinen isään Suhteellinen i Absoluuttinen lisään Suhteellinen i tyminen (+) tai vä sääntyminen (+J tyminen (+) lai v sääntyminen (+) Groupes de marchandises. hentyminen (-J, tai vähentymi- hentyminen (-), tai vähentymi markkaa. nen (-), olo. markkaa. nen (-), '1., Augmentatiof! Augmenlalion Augmentation (+) (+) ou diminu- Augmentalion (+) (+) ou diminuou diminution (-) fion (-) relative. ou diminution (-) fion (-) relalive. absolue, marcs. en 0/0. absolue. marcs. en olo. 1. Eläviä eläimiä Eläimistä saatuja ruoka tavaroita - 1' Viljaa ja viljatuotteita ~ V. Karjanrehua ja siemeniä V. Hedelmiä, keittiökasveja, eläviä kasveja y. m., V. Siirtomaantavaroita ja mausteita V. Säilykkeitä, i1manpitävästi suljetuissa pakkauksissa V. Juomia X. Kehruuaineksia X. Lankaa ja pullontateoksia X. Kankaita X. Sekalaisia kutomateollisuustavaroita X. Puutavaroita ja puuteoksia XV. Puunkuorta, ruokoa, oksia y. m. s. ja niistä valmistettuja teoksia XV. Paperivanuketta, pahvia Ja paperia. sekä niistä valmistettuja teoksia XV. Jouhia, llarjaksia, höyheniä sekä, luita, sarvia ja muita muovailtavia aineita, erikseen mainitsemattomia, sekä niistä valmistettuja teoksia XV. Vuotia ja nahkoja, nahkateoksia, turkiksia y. m XVll. Metalleja ja metalliteoksia '+, XX. Koneita ja laitteita, XX. Kuljetusneuvoja XX. Soittokoneita, kojeita ja kelloja XX. Kivi- ja maalajeja sekä niistä val-, mistettuja teoksia XX. Asfalttia, tervaa, hartseja, kalltslla, y. m. sekä valmisteita niistä XXV. Öljyjä, rasvoja ja vahoja sekä niistä tehtyjä tuotteita XXV. Eetterejä, esterejä ja alkoholilajeja, erikseen mainitsemattomia, haihtu- via öljyjä, kos'meettisia aineita y. m XXV. Värejä ja värjäysaineita XXV. Räjähdysaineita, ampumatarvikkeita, sytytysvälineitä ja ilotulitustavaroita XXVl. Kemiallisia alkuaineita ja niiden yl1distyksiä sekä lääkkeitä XXX. Lannoitusaineita., ' XXX. Kirjallisuus- ja taidetllotteita, opetus- välineitä, konttori tarpeita y. m , XXX. Muualla mainitsemattomia tavaroita Koko tuonti (mportatioll totalej >-
15 11 Kuinka suuri tuonti eri maista on vuonna 1923 ollut, näkyy taulusta 1. Neljän suu-. rimman tuonti maan osuus kaupungin koko tuontiin, prosenteissa lausuttuina, käy selville seuraavista luvuista, joihin vertailua varten on liitetty vastaavat luvut neljältä edelli-. se tä vuodelta:. mporfation des principaux pays de provenance en % des imporfations totales. Tuo n tim a a. Pays de provenance r Saksa (ALlemagne) so-britannia (Grande Bretagne) Pohjois-Amerikan Yhdysvallat (Etats-UnisJ Ruotsi (Suede) Viidennellä sijalla oli vuonna 1923 Alamaat, jonka osuus kaupungin tuontiin oli 4.8 %. Aikaisemmin oli tämä sija Tanskalla, jonka osuus nyt oli 4.7 %., Edelliset tarkastelut koskivat tuontia kokonaisuudessaan. Yksityiskohtaisemmin tarkastetaan seuraavassa ainoastaan kaikkein tärkeimpiä ryhmiä, joiden tuontiarvoja vuosina esittää seuraava taulukko: Valeur de l'imporfation des groupes de marchandises plus imporfantes, en , 1,000 marcs. Ta va r a r y h m ä 1). Groupes de marchandises Eläimistä saatuja ruokata varoita : : Viljaa ja viljatuotteita V. Hedelmiä ja marjoja 2) , V. Siirtomaantavaroita ja mausteita X. Kehruuaineksia X. Lankaa ja punontateoksia X-X. Kankaita ja.sekalaisia kutoma teollisuusta varoita 3) XV. Vuotia ja nallkoja XV. Metalleja ja metalliteoksia. ',r..1' XX. Koneita ja laitteita XX. Kivi- ja maalajeja sekä niistä valmistettuja teoksia 4) XX. Asfalttia, tervaa, hartseja, kautsua y. m. sekä va1misteita niistä XXV. Öljyjä, rasvoja ja V8- hoja sekä niistä tehtyjä tuotteita ' Aivan toisen 'luontoisina kuin tässä taulukossa esiintyvät tuontiarvojen muutokset vuonna 1923 lähinnä edellisestä vuodesta, jos lasketaan ryhmien arvot vuoden 1913 yksikköhintojen mukaan. Nämät luvut, joita seuraavassa kutsutaan ryhmien völymeiksi, ovat seuraavat: 1) Ryhmien kokoonpanoon tehtyihin muutoksiin nähden yiitatilan muistutukseen sivulla ) Ainoastaan osa, nimikkeet , ryhmästä V. - 3) Ainoastaan ne tavaralajit, joiden paljous on ilmoitettu kiloissa. - 4) lman lasia ja lasita~aroita.
16 12 Valeur de l'importation des groupes de marchandises plus imporlantes, en , calculee d'apres ies valeurs de 1913, 1000 marcs. T a v a r a r y h m ä. Groupes de marcha'!dises. /1913./1914./1915./1916./1917./1918./1919./1920./1921./1927./ Eläimistä saatuja ruokatavaroita q Viljaa' ja viljatuotteita V. Hedelmiä ja marj9ja J) ~ V. Siirtomaantavaroita ja mausteita X. Kehruuaineksia X. Lankaa ja punontateoksia ' X-Xi. Kankaita ja sekalaisia kutomateolisuustavaroita 2) XV. Vuotia ja nahkoja XV. Metalleja ja metalliteoksia XX. Koneita ja laitteita ~ XX. Kivi- ja maalajeja sekä niistä valmistettuja teoksia 3) XX. Asfalttia, tervaa. hartseja, kautsua y. m. sekä valmisteila niistä XXV. Öljyjä, rasvoja ja vahoja sekä niistä tehtyjä tuotteita Vuoden 1913 yksikköhintojen mukaan arvostetuna on tuonnin arvo vuonna 1923 ainoastaan kehruuaineksien ryhmässä alempi kuin edellisenä vuonna. Kaikissa muissa ryhmissä on se edellisestä vuodesta noussut ja 'on nousu kahta ryhmää - metallien ja metalliteoksien sekä koneiden ja laitteiden - lukuunottamatta näin arvostetuna ollut voi 7 makkaampi kuin ryhmien todellisten arvojen mukaan määrättynä. Tämä johtuu luonnollisesti hintojen yleisestä alenemisestä vuonna 1923, mistä on ollut seurauksena, että ryhmien tuonnin arvoja vastaavat nyt suhteellisesti suuremmat' volymit kuin edellisenä vuonna. Ryhmien tuonnin arvon ja volymin välisen suhteen vaihtelut käyvät selville seuraavasta taulukosta, joka osoittaa montako markkaa kunkin ryhmän todellisessa arvossa vuosina vastaa 100 markkaa sen volymissa: \ T a v a ra r y h m ä../ / : / Eläimistä saatuja ruokatavaroila Viljaa ja. viljatuotteita V. Hedelmiä ja marjoja V. Siirtomaan tavaroita ja mausteita t X. Kehruuaineksia X. Lankaa ja punontateoksia X-X. Kankaita ja sekalaisia kutomateollisuustavaroita XV. Vuotia ja Qahkoja ! XV. Mc!alleja ja metalliteoksia XX. Koneita ja laitteita XX. Kivi- i2 maalajeja sekä niistä valmistettuja teoksia XX. Asfalttia, tervaa, hartseja, kaut- ~~a y. m. sekä valmisteila niistä XXV. Oljyjä, rasvoja, vahoja sekä niistä tehtyjä tuotteita ) Katso muistut. 2 sivulla ) Katso muistut. 3 siv ) Katso muistut. 4 sivulla 11.
17 13 Mitä volymiin lähemmin tulee, voi sen arvon katsoa riippuvan kahdesta seikasta, nimittäin ensiksikin kaikkien ryhmään kuuluvien tavaroiden yhteenlasketusta kilomäärästä, ryhmän tuontipaljoudesta, ja toiseksi vielä siitä, kuinka tämä kilomäärä on jakaantunut ryhmän eri tavaralajien osalle. Ja erikoisesti on huomattava,' että vaikkakaan tämä tuontipaljouden jakaantuminen eri tavaralajien kesken vuosina lähinnä ennen sotaa ei läheskään ollut muuttumaton, se kuitenkin, jos pidetään silmällä vain tärkeimpiä tavaralajeja, osoittautui jossain määrin säännölliseksi. Täma käy ilmi seuraavasta taulukosta, joka ilmoittaa, montako prosenttia tärkeimpien tavatalajien tuontipaljous on vuosina ollut kulloinkin kysymyksessä olevan ryhmän koko tuontipaljoudesta: - ;0 - ;:0 - '- ;:0. <J:) <J:) <J:) <J:) <J:) Tavaralaji. Ta va ra 'a j i. ;:0 - <J:). <J:) Ta v a ra aj i. ;-!'V ~ P.!'V ~ ~!'J ~ - ~ ~ Voita Villalankaa Maanviljelyskoneita Lihaa ja silavaa Puuvillalankaa Meijerikoneita ' Munia Köyttä ja touvia Silliä. ' Sähkökoneita Yhteensä Rautat. vaununpyöriä Muita kaloja paitsi kuivattuja laisia Rautaisia koneita, muun Yhteensä Nauhaa ja h.ipsuja Vaskisia y. m. koneita i Kalan verkkoja Välityshihnoja Pumpulikankaita Vehnäjauhoja Vilakank.aita Yhteensä Ruisjauhoja Pela.va- Ja hamppukan- Rukiita kalta Ryynejä Silkki~ank~ita Kipsiä, valmistamatonta Tärkkelystä ja peruna- MattOja en!. aln Sementtiä jauhoja Yhteensä JOO JOO Kivihiiltä ja koksia Maltaita Savea Maissia Vuotia, valmistamat Tiiliä Yhteensä ' valmistettuja Yhteensä Kenkla Turkiksia Appelsiineja Omenoita Yhteensä Asfalttia ja asfaluipikeä Viinirypäleitä, Kumiarabikumia y:m Manteleja, / 2 2'\1 1 Takkirautaa KOolofoniumla Rusinoi.ta ja korintteja Kanki- ja hie.noa rautaa jylakkavernissaa LuumuJa Rauta- Ja teräslevyä Kivihiilitervaa Yhteensä Putkia ja torvia veny- Kumijalkineita tehyjä tai hilsauuja Yht en ä R au t a t le k' S k Oja e s Kahvia Jykeitä valinteoksia ja Sokeria valmistamattomia jy- Suolaa., keitä takeita Pellåvaöljyä, keittämä- Tupakkaa Pieniä valinteoksia ja töntä Yhteensä m~stata~.eita.: Takeita, vl1lattuja Maalarinvernissaa Kokos- ja palmuöljyä Kuparia, messinkiä ja Kivennäisöljyjä, raakoja Lampaanvillaa 1913 JO 11 aluminiumia, va,lmista- Petroleumia Puuvillaa matonta., Koneöljyä Lumppuja Lyijyä ja lyijy teoksia Talia Yhteensä/87/91/95J81 Yhteensä/ 97/ 95/ 96/ 96 Yhteensä/92/92/87/ 84 Kehruuaineiden ryhmän - pienimmän kaikista - kokoonpano yksiflään näyttää vuosina olleen kokonaan vailla mitään säännöllisyyttä. Mitä muihin ryhmiin tulee, havaitaan, kun vielä otetaan huomioon, että volymia laskettaessa vaihtelut ryhmän
18 14. kokoonpanossa osaksi kumoavat 'toisensa, että säännöllisyys niiden kokoonpanossa on siksi suuri, että niide~ volymeista vuosina , jos ne lasketaan, suunnilleen oikein käy selville myöskin niiden tuonti paljouden suhteellinen suuruus näinä vuosina. Tätä kaksinaista merkitystä ei seuraavina vuosina enään ole ryhmien volymeilla ollut. Sillä kaikkien ryhmien kokoonpano on näinä vuosina ollut mitä suurimpien vaihteluiden alainen. Että nämät vaihtelut ovat olleet varsin tuntuvat, voidaan havaita seuraavalla tavalla, puuttumatta lähemmin yksityisiin 'tavaralajeihin. Lasketaan kuinka suuri kunkin ryhmän arvo olisi vuoden 1913 yksikköhintojen mukaan ollut, jos ryhmän tuontipaljous olisi jakaantunut ryhmän eri tav~ralajien kesken kuten vuonna On selvää, että täten saatu luku, ei ollenkaan voi poiketa volymin arvosta, ellei ryhmän kokoonpano poikkea sen kokoonpanosta vuonna Volymin ja tämän luvun eroitus, milloin se, verrattuna vo ymiin, on huomattavan s,uuri, osoittaa riittävästi, että ryhmän kokoonpano huomattavasti p-oikkeaa sen kokoonpanosta vuonna Määräämällä eroitus prosenteissa volymista ja varustamalla se + tai - merkillä sen mukaan, onko volymi vertailu lukua suurempi tai pienempi, saadaan seuraava taulukko: Tavararyhmä Eläimistä saatuja ruoka- tavaroita ~, Viljaa ja viljatuotteita V. Hedelmiä V. Siirlomaantavaroita ja mausteita X. Kehruuaineksia X. Lankaa ja punontateoksia ':' X-X. Kankaita ja sekalaisia kutomateollisuustavaroita XV. Vuotia ja nahkoja XV. Metalleja ja metalljteoksia ~ XX. Koneita ja laitteita XX. Kivi- ja maalajeja sekä niistä valmistettuja teoksia XX. Asfalttia, tervaa, hactseja,. kautsu8 y. m. sekä valmisteita niistä XXV. Öljyjä, rasvoja ja,ahoja sekä niistä tehtyjä tuotteita Milloin tässä taulukossa prosenttiluku on varustettu + merkillä, tiedetään, että sinä vuonna kalliimpien tavaralajien osuus ryhmän tuontiin on ollut suhteellisesti suurempi ja halpahintaisempien suhteellisesti pienempi kuin vuonna 1913; jos prosenttiluvulla on - merkki, on asianlaita päinvastoin. Niinpä esimerk,iksi vuonna 1920 viljaryhmän prosenttiluku, , on etupäässä johtunut erään ryhmän halvemman tavaralajin, jauha-.
19 15 mattoman rukiin, poikkeuksellisen runsaasta tuonnista. Jos vuosille lasketaan vastaavat luvut, saadaan kunakin vuonna ainoastaan kaksi tapausta, joissa ne itseisarvoltaan ovat yli 12.5 %. Edellä olevassa taulukossa ovat ne prosenttiluvut, joiden itseisarvot ovat yli tämän rajan, painetut lihavalla ja osoittavat ne, että säännöllisyys ryhmien kokoonpanosta vuosina 1915-':23 on yleisesti kadonnut. Kuitenkin on huomattava, että vaikkakin näiden prosenttilukujen poikkeuksellinen suuruus täysin sitovasti osoittaa, että ryhmän kokoonpano huomattavasti poikkeaa sen kokoonpanosta vuonna 1913, ei kuitenkaan päinvastoin se, että prosenttiluku on vähäinen tai kokonaan häviää, riitä todistamaan, että ryhmän kokoonpano' olisi sama kuin vuonna Mutta jos ajatellaan ryhmän tavarat niiden yksikköhintojen mukaan, mitkä niillä vuonna 1913 oli, järjestetyiksi kahteen luokkaan, halpahintaisempiin ja kallishintaisempiin, osoittaa puheena olevien prosenttilukujen häviäminen, että sama suhde, mikä oli oiemassa näiden luokkien välillä vuonna 1913, on jälleen saavutettu. Eri ryhmien tuontipaljouksien ke;;kinäisestä; suuruudesta vuosina saq. käsityksen seuraavan taulukon avulla, josta ilmenee, montako prosenttia tämä tuontipaljous on ollut saman ryhmän tuontipaljoudesta vuonna 1913: La quantitt de l'importation en , en % des chiffres correspondants pour T a v a r a r y h m ä Eläimistä saatuja ruoka tavaroita ,. Viljaa ja viljatuotteita V. Hedelmiä ja marjoja V. Siirtomaantavaroita ja mausteita X. Kehruuaineksia s X. Lankaa ja punontateöksia lr X-X. Kankaita ja sekalaisia kutomateollisuustavaroita XV. Vuotia ja nahkoja XV. Metalleja ja metalliteoksia XX. Koneita ja laitteita XX. Kivi- ja maalajeja. sekä niistä valmistettuja teoksia XX. Asfalttia, tervaa, hartseja, kautsua y. m. sekä valmisteita niistä XXV. Öljyjä, rasvoja ja vahoja sekä niistä tehtyjä tuotteita Kuitenkin on näidenkin lukujen, samoinkuin volymie!nkin avulla saatu käsitys tuonnista vaillinainen, jollei samalla pidetä silmällä kunkin ryhmän kokoonpanossa tapahtuneita muutoksia. Tähän tarkoitukseen soveltuu sivulla 17 oleva taulukko, joka esittää tärkeimpien puheena oleviin ryhmiin kuuluvien tavaroiden tuontia, tonneissa lausuttuina. Jo. aikaisemmi n sivulla 12 esitettiin taulukko, johon sisältyvistä luvuista saa suunnilleen oikean käsityksen hintojen vaihteluista eri tavararyhmissä vuosina 1< Näitä lukuja määrättäessä ei ollenkaan kiinnitetty hupmiota ryhmien kokoonpanossa tapahtuneisiin muutoksiin. Kun otetaan huomioon, että eri tavaralajien hinnat näinä vuosina ovat vuoden 1913 hintoihin verrattuina kohonneet hyvin eri lailla, näyttää otaksuttavalta, että, mikäli. mahdollista, on koetettu välttää niiden tavaroiden tuontia, joiden hinnat ovat eniten kohonneet, jos ne on voitu korvata toisilla, joiden hintojen nousu on /
20 16 ollut vähäisempi. Siis hintojen erilainen nousu eri tavaroille on myöskin voinut olla syynä, joskaan ei ratkaisevana, muutöksiin ryhmien kokoonpanossa. Odotettavissa näin ollen on, että puheena olleet luvut, punnitsemattomat indeksit, ovat yleellsä alhaisemmat kuin ne hintojen vaihteluita osoittavat luvut, punnitut indeksit, jotka saadaan, jos otetaan huomioon.myöskin ryhmien kokoonpanossa sattuneet muutokset. Näitä jälkimmäisiä indeksejä esittää seuraava taulukko 1): T a v a 'r a r y h m ä ,. Eläimistä saatuja ruoka tavaroita !. Viljaa ja viljatuotteita. tl V. H~delmiä ja marjoja V. SiirtolJ1aantavaroita ja mausteita X. Kehruuaineksia tl X. Lankaa ja punontateoksia ' 381 9tl X-X. Kankaita ja sekalaisia kutomateollisuustavaroita XV. Vuotia ja nahkoja XV. Metalleja ja metalliteoksia tlo XX. Koneita ja laitteita XX. Kivi- ja maalajeja sekä niistä valmistettuja teoksia XXll. Asfalttia, tervaa, hartseja, kautsua y. m. sekä valmisteita niistä XXV. Öljyjä, ;~s'~~j~: ~~h~j~ ~~kå 'n'ilstå tehtyjä tuotteita Ne tämän taulukon luvut, jotka ovat vastaavia punnitsemattomia indeksilukuja suuremmat, ov,at painetut ihavalla ja nähdään heti, että etenkin sodan jälkeisinä vuosina nämät täten merkityt luvut ovat suurena enemmistönä. Mitä niiden ryhmien. yhteiseen tuontiin tulee, jotka edellä ovat olleet lähemmin tarkasteltavina, saadaan, jos ryhmien suhteellisina tuontipaljouksina käytetään näiden ryhmien tuontipaljouksien keskiarvoja vuosilta , seuraavat punnitut ja punnitsemattomat indeksiluvut: f Punnitsematon indeksi. ' Punnittu indeksi Vuosia 1914 ja 1917 lukuunottamatta on punnittu indeksi punnitsematonta aina tuntuvasti korkeampi. Mitä yksityisiin tavaralajeihin tulee, käyvät niiden tuontipaljoudet ja arvot vuosina selville seuraavista taulukoista: 1) Nämät punnitut indeksit ovat määrätyt seuraavalla tavalla. On laskettu kuinka suuri ryhmän arvo kunakin vuonna olisi tämän vuoden yksikköhintojen mukaan ollut, jos ryhmän koko tuontipaljous olisi jakaantunut sen yksityisten tavaralajien kesken kuten yuonna 1913, sekä myöskin suuriko se, kokoonpanoon nähden samoin edellytyksin, olisi vuoden 1913 yksikköhintojen mukaan ollut; punnitut indeksit osoittavat montako % edelliset luvut ovat vastaavista jälkimmäisistä luvuista.
21 17 La quantitt des marchandises principales de l'importation, en 1000 kg. Tavaralaji. Marchandises Voita (Beurre) : [0.2] Lihaa ja silavaa (Viandes et lards) Munia (Oeuls) '87 5 [0.5] 4, Silliä (Harengs) Kalaa, muunlaista, suolattua (Poissons, autres, sates) [0:4] 8 6, Vehnäjauhoja (Farine de romen t) , Ruisjauhoja (Farine, de- seigle) , Rukiita (Seigle) [0.3] 1019 ' Ryynejä (Gruaux) _ Tärkkelystä ja perunajauhoja (Amidon et /ecule de pommes de terre). _ '2246 Maltalta (Malt) Maissia' (Mars)., ! Appelsiineja ja pomeransseja (Oranges et bigarades) ' 188 ' Omenia (Pommes) ~ ' 2378 Rusinoita ja korintteja (Raisins \ secs) [0.02] Luumuja (Prunes) P Kahvia (Cale) Tupakkaa (Tabac) Sokeria (Sucre) Suolaa (Sel) Lampaanvilaa (Laine de mouton) Puuvillaa, puuvillakarikkeita ja puuvillavanua (Coton, bourre de coton et ouate de coton) LUl!lppuja (Chillons) Vitlalankaa (Fils de laine) Puuvillalankaa (Fils de coton) Side- ja. purjelankaa Se\{ä pullontateoksia (Ficelles d' emballage et cordages), MattOja' erilaisista ain'eista (Tapis de diverses matieres) , Pellavaisia, hamppuisia ja juteisia kankaita (Etolles,en in, chan- vre et jute) Puuvillaisla kankaita (Etolles en coton)., Koko- ja puolivillaisia kankaita (Etolles en laine et.mi-laine) Sukankutojan- ja nyörlnpunojanteoksia (Tricotage de bas, passementerie) Vaatteita' (Vetements conlectionnes)., Koko- ja puolisilkkisiä pnkaita (Etolles en soie et i-soie) Ulkomaan kauppa
22 18 Tavaralaji. Marchandises Vuotia (Peaux).. Jalkineita (Chaussures).. Turkiksia (PelleterieJ / / Takkirautaa (Fonte brute).. Kankirautaa ja hienoa rautaa (Fer en barres ei jer jin).. Rautaa ja teräslevyä (flaques de jer et d'acier).. Putkia ja torvia, venytettyjä ja hitsattuja (Tubes et tuyaux) _. Rautatiekiskoja (Rails de chemin de jer).. Erilaisia valinteoksia ja takeita (Ouvrages de jer et d'acier, diverses),. Lyijyä ja lyijy teoksia (Plomb et articles en plomb).. Kuparia ja muita erikseen mainitsemattomia metalleja ja niistä valmistettuja teoksia (Cuivre ei metaul, genres divers, ainsi que des articles qui en soni jabriques) -.,., [0.06] 3io Maanviljelyskoneita (Machines aratoires),.,. Koneita meijeritointa varten (Machines de laiterie).,. ' Sähkökoneita (Machines electriques).,.. Lokomotiivin- ja rautatievaununpyöriä (Roues pour chemins de jer).,,. Muunlaisia koneita (Autres machines).,.,.. Välityshihnoja- ja -nyöriä (Courroies de transmission) Sementtiä (Ciment)., Kivihiiliä (Houille), Koksia (Coke)., Tiiliä (Briques).,,, ' Asfalttia ja asfalttipikeä' (Bitume et poix d'saphalte).. Kivihiili- ja asfaluitervaa (Ooudron milllfral),., ;.,.. Kolofoniumia (Colophone).. Muita hartsr.ja (Resines, autres) Liimoja (Colles).,.,.. Öljylakkavernissaa (Vernis-laque a l'huile).. Kumia ja guttaperkkaa (Caoutchouc et guttapercha).. Kumijalkineita (Chaussures en caoutchouc)., Muita kumiteoksia (Autres articles en caoutchouc)., [0.02] [0.03] ~
23 19 Tavaralaji. Marchandises Kivennäisöljyjä, raakoja. (Huiles minerales, non rajjinees) Petrolia (Petrole) m , Bentsinili, fotogenia y. m. (Benzine, photogene etc.) Koneöljyjli (Huiles pour machines) Pellavaöljyä, keittämlitöntli (Huile tie in, non bouillie) Maalllrinvernissaa (Huiles et vernis de peintre) Kokos- ja palmuöljyä (Huiles de palmiers et de coco) l hraa ja rasvaa (Axonge et sain- 18 doux) [0.4] [O.03J La valeur des marchandises principales de l'importation, en 1000 marcs. Tavaralaji. Marchandises , Voita (Beurre) Lihaa ja silavaa (Vian des et lards) Munia (Oeujs).' Silliä (Harengs) /. Kalaa, muunlaista, suolattua (Poissons, autres, salt!s) Vehnäjauhoja (Farine de jroment) Ruisjauhoja (Farine de seigle) Rukiita (Seigle) [0.3] Ryynejä (Gruaux) Tärkkelystä ja perunajauhoja (Amidon et Ncule de pommes de terre) Maltaita (Mali) Massia (Mars) Appelsiineja ja. pomeransseja (Oranges et bigarades) Omenia (Pommes) Rusinoita ja korlntteja (Raisim; secs) [0.06] Luumuja (Prunes) ' Kahvia (Ca/lf/ Tupakkaa (Tabac) Sokeria (Sucre) Suolaa (Sel) LampaanviUa (Laine de mouton) Puuvillaa, puuvillakarikkeita ja puuvillavanua (Coton, bourre de coton et ouate de coton) Lumppuja (Chijjons) '.,
24 20 Tavaralaji. Marchandises Villalankaa (Fils de laine) Puuvillalankaa (Fils de coton) Side- ja purjelankaa sekä punontateoksia (Ficelles d'emballag.e et cordages) Mattoja erilaisista aineista (Tapis de diverses matieres) Pellavaisia, hamppuisia ja juteisia kankaita (Etolles en in, chan- - vre' et jule) Q Puuvillaisia kankaita (Etoljes en colon) Koko- ja puolivillaisia kankaita (Etojjes en laine et mi-laine) Sukankutojan- ja nyörinpunojanteoksia (Tricotage de bas, passemenlerie) Vaatteita (Vetements conjeclionnes) Koko- ja puolisilkkisiä kankaita (Etojjes en soie et mi-soie) i Vuotia (Peaux) Jalkineita (Chaussures) Turkiksia.(Pelleterie) Takkirautaa (Fonte brute) Kankirautaa ja hienoa rautaa (Fer, en barres et jer in). 1 1, Rauta- ja teräslevyä (Plaques de jer et d'acier) Putl<ia ja torvia, 'venytettyjä ja hitsattuja (Tubes et tuyaux) Rautatiekiskoja (Rails de chemin de jer) Erilaisia valinteoksia ja takeita (Ouvrages de jer et d'acier, diverses) Lyijyä ja lyijy teoksia (Plomb et articles en plomb) [0.3} Kuparia ja muita erikseen mainitsemattomia metalleja, ja niistä valmistettuja teoksia (Cuivre et metaux, genres divers, ainsi que des articles qui en sont labriquljs) Maanviljelyskoneita (Machines aratoires) Koneita meijeritointa varten (Machines de laiterie) Sähkökoneita (Machines electriques) Lokomotlivin- ja rautatievaununpyöriä (Roues pour chemins \ de ler) Muunlaisa koneita (Autres machines) Välityshihnoja ja -nyöriä (Cour-, roies de transmission)
25 Maalarinvernissaa (Huiles et ver- de peintre),,,., Kokos- ja palmuöljyä (Huiles de palmiers et de eoca) hraa ja rasvaa (Axonge et saindoux),.,., [0,1) o nis,, ' , Tavaralaji. Marehandises, , : Sementtiä (Ciment),/ Kivihiiliä (Houille) Koksia (Coke).,.,., Tiiliä (Briques),,.,,. ~., Asfalttia ja asfalttipikeä (Bitume et poix d'asphalte),., Kivihiili- ja asfalttitervaa (Ooudron mineral) 0.'., Kolofoniumia (Colophone), [0,1) Muita hartseja (Resines, autres) Liimoja (Colles) Öljylakkavernissaa (Vernis-laq ue a ['huile) [0.1) Kumia ja guuaperkkaa (Caoutehoue et guttapereha)..,, Kumijalkineita (Chaussures en eaoutehouc) Muita kumiteolq;ia (Autres articles en eaoutehouc), ' Kivennäisöljyjä, raakoja (Huiles minerales. non raffinees)., Petrolia (Petrole)., Bentsiniä. fotogenia y, m, (Benzine. photogene ete.).., Koneöljyä, keittämätöntä (Huiles pour maehines) Pellavaöljyä. keittämätöntä (Huile de lin. non bouillie) ,6881, 3. Vienti. Exportation. Yksityiskohtaiset tiedot vuoden 1923 viennistä ovat julkaistut taulussa 2. Tämä tauju sisältää 0 kuitenkin, poikkeuksia lukuunottamatta, erikseen mainittuina ainoastaan ne tavaralajit, joiden vienti arvoltaan on ollut markkaa tai sitä suurempi. Jos jonkun nimikkeen tilastonumero kokonaan puuttuu, merkitsee se, että tähän nimikkeeseen kuuluvien tavaroiden vientiä ei ole ollenkaan harjoitettu. Paitsi tietoja siitä, paljonko ja kuinka suurien rahamäärien,arvosta eri tavaralajeja kaupungista kaikkiaan on viety, sisältää taulu 2 myöskin tiedot siitä, mihin eri maihin vienti on tapahtunut ja kuinka suuri vienti kuhunkin niistä on ollut sekä tavaramäärätään että raha-arvoltaan, sillä poikkeuksella yksityisiin tavaralajeihin nähden kuitenkin, että ne vientimaat, joihin vienti on arvoltaan ollut 10 qoo markkaa pienempi, ovat kokonaan jätetyt mainitsematta. Ryhmiin näh-
26 22 den kokonaisuudessaan ovat tiedot vientimaista sen sijaan täydelliset. Vientimaaksi on nyt, kuten myöskin jo vuosina merkitty se maa, johon tavara on myyty taikka myyntiä tai' muuta tarkoitusta varten määrätty lopullisesti meneväksi, eikä, kuten aikaisemmin, se maa, johon tavara ensiksi on viety.' Samaten kuin viralliseen kauppatilastoon on tähän tauluun vientitavaroina merkitty kaikki vapaasta liikkeestä, poistetut tavarat, kuten asianlaita aikaisemminkin oli, tällöin kuitenkin sillä etenkin sotavuosina tärkeällä poikkeuksella, että rautateitse Venäjälle viedyt sotilas- ja intendentuuritavarat, joista ei oltu annettu tilastollisia ilmoituskirjoja, eivät sisältyneet siihen. Helsingin vuosittaisen viennin arvo, takaisinvientiä lukuunottamatta, oli näiden lukujen mukaan allamainittuina viisivuotiskausina keskimäärin seuraav~.: Valeur moyenne de l'exportation annuelle (reexportation non comprise) en Tuhansia' markkoja. Milliers de marcs ,., ' , Kuten ylläolevista luvuista ilmenee, on vientiarvon lisääntyminen vuosina viisivuosittain katsottuna ollut hyvin tasainen. Keskimäärät peittävät kuitenkin tuntuvia vaihteluja, esim. huomattavat nousut vuosina 1900 ja 1901 ja niitä seuraavat vähentymiset vuosina 1902 ja 1903, erinomaisen voimakkaan nousun vuonna 1905 ilman sanottavaa taantumista kahtena seuraavana vuonna sekä melkoisen vähentymisen vuonna 1908, minkä jälkeen arvo jälleen vähitellen on noussut. Vuosina on viennin arvo, takaisin vientiä lukuunottamatta,,ollut seuraava: Valeur de l'exportation annuelle (riexporfation non comprise), en Lisääntyminen (+) Tuhansia markkoja. tai Vähentyminen (_), 0/0. Milliers de marcs. Accroissement (+) ou diminution {-), en 0/ ; ,
27 23 Sodan puhjettua vuonna 1914 laski viennin arvo jyrkästi, mikä ilmeisesti johtui siitä, että vientiä länteen päin ei voitu harjoittaa. Seuraavjna vuosina viennin arvo taasen nousi ja kohosi vuqnna 1916 lähes 2.3 kertaa niin suureksi kuin vuonna 1913, jolloin se kuitenkin oli ollut suurempi kuin koskaan ennen rauhan aikana. Tämä viennin arvon jyrkkä kohoaminen johtui osaksi siitä, että vienti Venäjälle oli päässyt kehittymään, mutta etupäässä oli siihen kuitenkin syynä se, että 'vientitavaroiden hinnat sota-aikana jyrkästi nousivat. Kun Venäjän oloissa sattuneet mullistukset tekivät kauppasuhteiden ylläpitämi.sen yhä vaikeammaksi ja lopulta kokonaan mahdottomaksi, aleni myöskin kaupungin viennin arvo. Tämä aleneminen olisi ollut monin verroin jyrkempi, ellei samaan aikaan kaikkien tavaroiden yksikköarvot olisi voimakkaasti nousseet. Tästä yksikk6arvojen kohoamisesta on ollut seurauksena kaupungin viennin arvon tavaton suuruus myöskin vuosina Arvosteltuna vuoden 19J3 yksikköarvojen mukaan, on viennin arvo vuosina ollut seuraava:. Valeur de l'exportation en / calculee d'apres Les valeurs normales de /913. Vuosi. Ann/te. Tuhansia markkoja. MilLiers de marcs. LiSää!1ty~inen Olo vuoden 1913 (+,l ta vähe~ty- viennistä. mmen (-), 10.. En ota de ['ex- Accrolsse.m~nt portation de (+) ou dtmmu tion (-J, en 0( :. : '. HH \ : '.' ' Vuoden 1913 yksikköarvojen mukaan arvosteltuna osoittaa siis vienti 1923 pientä nousua eikä, kuten sen todellisesta arvosta kävisi päätteleminen, laskua. Takaisinviennillä, jota ei ole otettu lukuun edellä esitetyissä yleiskatsauksissa ja joka käsittää ne ulkomaan tavarat, jotka aikaisemmin maahan tuotuina ja laskettuina vapaaseen liikkeeseen jälleen on viety maq,sta, ei vuoteen 1914 asti ollut mainittavaa merkitystä kaupungin vienti tilastossa. Helsingin takaisinviennin arvo nousi allamainittuina viisivuotiskausina vuosittain' keskimäärin seuraaviin summiin: Valeur moyenne de La riexportation annuelle en /90/-20. Vuosina on takaisinviennin arvo ollut seuraava: Tuhansia markkoja; Milliers de marcs
28 Valeur de ta reexportation annuelle en 19Jr-23. lisääntyminen (+) Tuhansia tai vähentyminen markkoja. (-), 0/0. Milliers de marcs. 1.., ' Accroissement.( + J ou diminution (-J,. en olo Viennin suhteellinen arvo tärkeimmissä tavararyhmissä vuosina verrattuna kaupungin viennin kokonaisarvoon vastaavina vuosina käy ilmi seuraavista prosenttiluvuista:. Valeur relative de l'exportation par groupes de marchandises en , en % de la valeur totale de l'exportation de Helsingfors. Tavararyhmät. Groupes de marchandises. <D (0 <D <D 0 0. (0 en en <D <D <D <0 <D <D <D <0 ~ ~ tj tj tj tj tj ~ ~!=J'?' ;--1 1iO!O!=> ~! ~,!=J'!=>!=J'!=> Eläviä eläimiä 0.1 [0.04) 0.3 [0.02) [0.04) [0.00) Eläimistä saatuja ruokata varoita Viljaa ja viljatuotteita [0.00) [0.00) [0.00) [0.01) [0.00) [0.01) V. Karjanrehua ja siemeniä V. Hedelmiä, keittiö.kasveja, eläviä kasveja y. m... XV. Puunkuorta, ruokoa, oksia y. m. s. ja niistä valmistettuja teoksia V. Siirtomaantavaroita ja mausteita [0.04) V. Säilykkeitä, i1manpitävästi suljetuissa.' pakkauksissa [0.02) - [0.02) V. Juomia [0.00) [0.01] [0.02) [0.00) [0.02) [0.01) [0.00) [0.00) [0.00] [O:ooJ [0.00] [0.00) X. Kehruuaineksia [0.00] [O.OJ [0.01) [0.03) [0.01) - [0.00] [0.03] [0.03) [0.04) X. Lankaa ja punontateoksia [0.00) [0.04) [0.01) [0.03) 0.2 [0.03] [0.02) X. Kankaita } X. Sekalaisia kutoma l teollisuustavaroita 1. 1
29 (0 (0 (0 (0 Tavararyhmät Ol (0 (0 (0 (0 (0 ~ ~ ~ a,oupes de marchandises. -' - ~ ~ ~ ~ ~ of>- ~?' :-.J?' ~ 9 - ~ ~ ~ ~ 9 - ~ 9 - r (0 X. Puuta varoita ja puuteoksia.. ; XV. Paperivanuketta,pahvia a : ja paperia sekä niistä valmistettuja teoksia XV. Vuotia ja nahkoja, nahkateoksia, turkiksia y. m : 0.7 XVl. Metalleja ja metalliteoksia : XX. Koneita ja laitteita XX. Kuljetusneuvoja l XX. Soittokoneita, kojeita ja kelloja [0.03) XX. Kivi- ja maalajeja [0.01) [0.03) 0.2 [0.01) [0.01) L6 0.4 [0.(0) (0.00) (0.00) [0.(0) (0.00) sekä niistä valmistettuja teoksia XX. Asfalttia, tervaa', hart- ' seja, kautsua y. m. sekä valmisteita niistä XXV. Öljyjä, rasvoja ja vahoja sekä niistä teh- } 0., tyjä tuotteita XXV. EeUerejä, ester~jä ja alkoholilajeja, erik seen mainitsematto mia, haihtuvia öljyjä, kosmeettisia aineita y. m.... XXV. Kemiallisia akuaineta ja niiden yhdistyksiä sekä lä~k~eitä XXV. Värejä ja värjäysaineita (0.01) (0.01) XXV. Räjähdysaineita, ampumatarvikkeita, (0.00) (0.02) (O.OJ (0.00) [0.04) (0.01) sy- tytysväl.ineitä ja ilotulitustavaroita XXX. Kirjallisuus- ja taidetuotteita, [0.05J 2.4 [0.(0) opetusväi- netä, konttoritarpeita _ y. m La La XV. Jouhia, harjaksia, höyheniä sekä luita, sarvia ja muita muo- vailtavia aineita, erikse en mainitsematto-.' lo.02j :2 mia, sekä' niistä valmistettuja teoksia XXX. Lannoitusaineita XXX. Muua\1a mainitsemattomia tavaroita, Yhteensä (rotalj Vuonna 1923 on vienti vielä enemmän kuin kahtena edellisenä vuonna keskittynyt eläimistä saatujen ruoka tavaroiden, puutavaroiden ja puuteosten ryhmiin, sekä paperivanuketta, pahvia ja paperia ynnä vuotia ja nahkoja käsittäviin ryhmiin. Näiden neljän ryhmän vienti oli vuonna %, vuonna %ja vuonna % koko viennin arvosta. Ulkomaan kauppa <
30 26 Vaihtelut Helsingin kal:lpungin merkityksessä vientipaikkana ilmenevät, mitä sekä eri tavararyhmiin että kokonaisvientiin tulee, allaolevasta taulukosta, joka prosenttiluvuin esittää kunkin ryhmän vientiarvon vuosina verrattuna koko maan vastaavaan vientiarvoon. Valeur relative de l'exportation ei Helsingfors par groupes de marchandises en , en % des chiffres correspondants pour Le pays entier <J:> <J:> <J:> 0 0 ~ Tavararyhmät ;0 ;0... r. Ol <J:> <J:> <J:> <0 <J:> <0 ~ ~ ~ 1... t-.:l t-.:l t-.:l t-.:l b -.J. Groupes de marchandises. t-.:l ~ :1' ~?'!JO ~ 9 :-!'J ~ ~ 9 ~ 9-1. Eläviä eläimiä Eläimistä saatuja ruoka ' tavaroita. Viljaa ja viljatuotteita V. Karjanrehua ja siemeniä, V. Hedelmiä,keittiökasveja, eläviä kasveja y. m. 1 XV. Puun kuorta, ruokoa, ,'; ['9,0. oksia y. m. s. ja niistä valmistettuja teoksia V. Siirtomaantavarola ja mausteita V. Säilykkeitä ilmanpitävästi suljetuissa pakkauksissa 20; V. Juomia l X. Kehruuaineksla X. Lankaa ja punontateoksia [0.01) Xl. Kankaita X. Sekalaisia kutomateolli ; }O. sullstavaroita X. Puuta varoita ja puuteoksia XV. Paperivanuketta, pahvia ja paperia sekä niistä valmistettuja teoksia XV. Vuotia ja nahkoja, nahkateoksia, turkiksia y. m XV. Metalleja ja metalli, teoksia.,, XX. Koneita ja laitteita XX. Kuljetusneuvoja :3 XX. Soittokoneita, kojeita ja kelloja XX. Kivi- ja maalajeja sekä niistä valmistettuja teoksia XX. Asfalttia, tervaa, hartseja, kl\utsua y. m. sekä valmisteita niistä XXV. Öljyjä, rasvoja ja vahoja sekä niistä tehtyjä tuotteita XXV. Eetlerejä, esterejä ja alkoholilajeja, erikseen mainitsematlomia, haihtuvia öljyjä, kosmeettisia. aineita y. m.... lxxv. Kemiallisia alkuaineita ja niiden yhdistyksiä sekä lääkkeitä } 3:' s
31 27.1 r.t:> r.t:> r.t:> ~ Tavararyhmät O'l -r ~ r.t:> r.t:> r.t:> r.t:> r.t:> r.t:> r.t:> ~ r.t:> r.t:> V V V V Groupes. de marchandises. 1. ~ ~ S;;?> :-.J?O ~ 9 :-!'J ~ 0 V SJl 9 SJl 9, XXV. Värejä ja värjäysaineita [0.02] XXV: Räjähdysaineita, ampumatarvikkeita, ~ytytysvälineitä ja ilotulitus- - tavaroita ; XXX. Kirjallisuus- ja taidetuotteita, opetusvälineitä, konuoritarpeita y. m XV. Jouhia, harjaksia, höyheniä sekä luita, sarvia ja muita muovailtavia aineita, erikseen manitsemattomia, sekä niistä val mistettuja teoksia XXX. Lannoitusaineila XXX Muualla mainitsematto mia aineita 1 1 1, 1 Koko vienti (Exportation totale) !t Helsingin kaupl;lngin ja koko maan vientiarvon absoluuttinen ja suhteellinen lisääntyminen tai vähentyminen vuonna 1923, lähinnä edelliseen vuoteen verrattuna, käy eri tavararyhmiin nähden ilmi seuraavista luvuista: Augmentation ou diminution absolue et relative de La valeur de l'exportation de Helsingfors et du pays entier en Helsink. Helsingfors. Koko maa. Pays entier. Tavararyhmät. Absoluuttinen lisään Suhteellinen i Absoluuttinen sään Suhteellinen tyminen (+) tai vä ~lantyminen (+) tyminen (+), tai vll sääntyminen (+) Groupes de marchandises. hentymlnen (-), tai vähent~minen hentyminim (-), tai vähentyminen markkaa. (-), /0. markilaa. (-),%. Augmentation Augmentation Augmentation (+) (+) ou diminu Augmentation (+) (+) ou 'diminulion (-) ou diminu tion (-) rela- ou diminution (-) absolue. marcs. tion (-) rela- tive. en Olo. absolue. marcs. tive, en Olo. 1. Eläviä eläimiä Eläimistä saatuj~' ~~k~t~~~r~it~' Viljaa ja viljatuotteita , V. Karjanrehua ja siemeniä V. Hedelmiä, keittiökasveja, eläviä kasveja y. m V. Siirtomaantavaroita ja mausteita V. Säilykkeitä, i1manpitävästi suljetuissa pakkauksissa. ; V. Juomia X. Kehruuaineksia X. Lankaa ja punontateoksia X. Kankaita ; X. Sekalaisia kutomateolisuustavaroita ' X. Puuta varoita ja puuteoksia \
32 28 Tavararyhmät. Groupes de marchandises. Helsinki. Helsingfors. Koko maa. Pays entier. Absoluuttinen lisään. Suhteell.inen i ~bsoluuttlnen lisään. Suhteel!inen i tymlnen (+) tai vi säa!1 tymmen (+) tyminen (+) tai vä. sääntymtnen (+) hentymlnen (-), tai vahentrml. hentymlnen (_), ta vähentrml. markkaa. nen (-),,~. markkaa. nen (-), '?. Augmentatwn. Augmentalwn Aug!e,,:tall~n (+) (+) ou diminu- Augmenfation (+) c+) ou diminuou d,mmulwn (-) tion (_) relative ou diminution (-) tion (-) relative.. absolue, marcs. en 0/0. absolue. marcs. en Olo. XV. Puun kuorta, ruokoa, oksia y. m. s. ja niistä valmistettuja teoksia - XV. Paperivanuketta, pahvia ja paperia sekll niistä valmistettuja teoksia -- XV. Jouhia, harjaksia, höyheniä sekä luita, sarvia ja muita muovailtavia aineita, erikseen mainitsemattomia, sekä niistä valmistettuja teoksia - XV. Vuotia ja nahkoja, nahkateoksia, turkiksia y. m ' XV. Metalleja ja metalliteoksia XX. Koneita ja laitteita + XX. Kuljetusneuvoja + XX. Soittokoneita, kojeita ja k~loja - XX. Kivi- ja maalajeja sekä niistä valmistettuja teoksia XX. Asfalttia, tervaa, hartseja, kautsua y. m. sekä valmisteita niistä.. - XXV. Öljyjä, rasvoja ja vahoja sekä niistä tehtyjä tuotteita + XXV. Eetterejä, esterejä,ja alkoholilajeja, erikseen mainitsematlomia, haihtuvia öljyjä, kosmeettisia aineita y. m. - XXV. Värejä ja värjäysaineita - XXV. Räjähdysaineita, ampumatarvikkeita, sytytysvälineitä ja ilotultustavaroita + XXVll. Kemiallisia alkuaineitå ja niiden yhdistyksiä sekä lääkkeitä - XXX. Lannoitusaineita 1 XXX. Kirjallisuus- ja taidetuotteita, opetusvälineitä, konuoritarpeita y. m... - XXX. Muualla mainitsemattomia.tavaroita - Yhteensä (TotaLJ - Takaisinvienti (Reexpor,tation) - Koko vienti (Ensemble) [ ' ' [ Mitä Helsingin takaisinviennin arvoon tulee, oli se vuosina ,. verrattuna koko maan takaisinviennin arvoon, %:ssa seuraava: Valeur relative de la reexportation. de Helsingfors en , en % des chiffres. correspondants pour le pays entier , ' ,
33 29 Edelliset tarkastelut koskivat vientiä kokonaisuudessaan. Yksityisistä ryhmistä on tärkein puuvanuketta, pahvia, paperia ja niistä valmistettuja teoksia käsittävä ryhmä. Sen viennin arvoa ja volymia - arvoa vuoden 1913 yksikköhintojen mukaan - esittää seuraava. taulukko:, Exportation 'de pate de papier, carlon, papier et d'ariicles en ces matieres, en ,, mk. Arvo (Valeur reelle)., Vo1ymi (Valeur d'apres les, valeurs normalesde 1913) Ryhmän vienti on siis vuonna 1923 sekä arvoltaan että volymiltaan alentunut. On kuitenkin huomattava, että volymin suuruus on riippuvainen myöskin' ryhmän kokoonpanosta. Jos lasketaan viennin arvo vuoden 1913 yksikköhintojen mukaan edellyttäen, että ryhmän eri tavaralajeja olisi viety kaupungista suhteellisesti samat määrät kuin vuonnil 1913, saadaan edellisiä volymin arvoja huomattavasti alhaisemmat luvut. Volymin ja näiden lukujen eroitukset ovat, lausuttuina prosenteissa volymin arvosta, vuosijärjestyksessä lueteltuina vuosina , 14.6, 27.9, 32.8, 39,6, 12.4, 19.1, 13.7, 11.7 ja 9.7 %. Tämä osoittaa, että ryhmän vientiin on näinä vuosina sisältynyt suhteellisesti suuremmat määrät kallishintaisempia lajeja kuin vuonna Mitä sitten hintojen nousuun tulee, johtuu ryhmän kokoonpanossa sattuneista muutoksista, että punnitsematon ja punnittu indeksi eroavat huomattavasti toi~istaan. Näitä indeksilukuja esittää seuraava taulukko: ;923. Punnitsematon indeksi Punnittu indeksi Samoinkuin edellisenäkin vuonna on punnitsematon indeksi myöskin vuonna 1923 punnittua tuntuvasti pienempi. Tämä osoittaa,' että vuoden 1913 yksikköhintoihin verrattuina suhteellisesti eniten kohonneiden tava'roiden osuus vientiin on ollut pienempi kuin samojen tavaroiden vientiosuus vuonna Ryhmän tärkeimpien tavaralajien vientiä vuosina esittää seuraava taulukko:
34 30 Exportation' des marchandises principales du groupe indique plus haut, en /9/3-23. Tavaralajit.. /1913./1914./1915./1916 /1917./1918./1919./ 1920./1921./1922./1923. Marchandis,!s. Hiottua, kuivaa puuvanuketta. (Pdte de bois, mecanique, seche) Pahvia, puu- ja lumppu-. (Carton Paljous 1000 kg. Quantite kg l, de bois et de chijjons) Kemiallista, kuivaa puuvanuketta. (Pdte de bois, chimique, seche) Kläre-, kartusi- ja makulaturipaperia. (Papier d'emballage, papier gris, maculature) _.; Påino- ja konseptipaperia. (Papier d'impression, papier ecolierj _ Kirjoitus- ja olifanttipaperia. (Papier å ecrire, papier ivoire) Posti-, kortti- ja kopiopaperia. (Pa- pier å lettres, å cartes, å copier) Paperossi- ja silkkipaperia. (Papier å cigarettes, papier de soie) Arvo 1000 mk. Valeur 1000 marcs. Hiotfua, kuivaa puuvanuketta: (Pdte de bois, mecanique, seche) \ Pahvia, puu- ja lumppu-. (Carton de bois et de chijjons) Kemiallista, kuivaa puuvanuketla. (Pdte de bois, chimique, seche) Kääre-, kartusi- ja makulaturipaperia. (Papier d'emballage, papier gris, maculaturej 2379 ' ~1176 Paino- ja konseptipaperia. (Papier d'impression, pap'ier ecolier) Kirjoitus- ja olifanttipaperia. (Pa- pier d eqire, papier ivoire) Posti-, kortti- ja kopiopaperia. (Papier å lettres, d cartes, å copier) Paperossi- ja silkkipaperia. (Papier å cigarettes, papier de soie) Arvo yhteensä (Valeur to talej ! t t J Vientiarvoltaan paperiryhmää lähinnä suurin on puutavaroiden ja puuteosten ryhmä. Tämän ryhmän viennin arvoa ja volymia vuosina esittävät seuraavat luvut: Valeur de l'exportation de bois et d'articles en bois, en / r / ) ~.~ mk., Arvo (Valeur reelle) 8 J , Volymi (Valeur d'apres les valeurs normales de 1913)
35 31 Huomattava on, että puutavaroiden paljous ilmoitetaan kuutiometreissä, mutta puuteosten kiloissa. Tästä syystä käsitellään seuraavassa puutavarat ja puuteokset erillään toisistaan. Puutavaroiden viennin arvo ja volymi vuosina käyvät selville seuraavista luvuista 1): Exportation de bois, en 1913-: [ [ [ [ [ 191~. [ [ ~921. [,1922.[ mk. Arvo (Valeur rielle). : Volymi (Valeur d'opres les va- leurs normales de 1913) Sekä viennin arvo että volymi ovat vuonna 1922 kumpikin edellisestä vuodesta nousseet. Viennin kokoonpano, josta volymin arvo on ~uuresti riipp.uvainen, on kuitenkin melkein kaikkina kysymyksessä olevina vuosina ollut huomattavien muutoksien alainen. Jos'määrätään viennin arvo vuoden 1913 yksikköhintojen mukaan edellyttäen, että yksityisten tavaralajien suhteelliset vientipaljoudet olisivat samat kuin vuonna 1913, ja lausutaan volymin sekä täten saatujen.ukujen eroitus %:ssa volymista, saadaan, vuosijärjestyksessä lueteltuina vuosina 1) seuraavat luvut , , + 8.5, , - 4.2; -11.0, , ja %. Näistä luvuista nähdään, että vuonna 1923, samoinkuin edellisenäkin vuonna, halpahintaisempien tavaralajien vientiosuus on ollut suhteellisesti paljon suurempi kuin vuonna Puutavaroiden 'hintojen vaihteluita valaisevat seuraavat punnitsemattomat ja punnitut indeksiluvut: [ 19:16. [ [ [ [ Punnitsematon indeksi Punnittu indeksi Vertaamalla punnittua ja punnitsematonta indeksiä keskenään. huomataan, että poikkeus viennin kokoonpanossa vuonna 1923, verrattuna sen kokoonpanoon vuonna 1913, on edelleenkin tapahtunut siinä suhteessa edulliseen suuntaan, että eri tavaralajien keskimääräinen hintojen nousu on paljon korkeampi kuin mitä se olisi ollut, jos eri tavaralajien suhteellisetvientipaljoudet olisivat olleet samat kuin vuonna ) Vuonna 1915 ei puutavaroiden vientiä ollenkaan harjoitettu.
36 32 Honkaisten tai kuusisten, sahattujen tai puoleksi jalostettujen puutavaroiden vientiä esittää seuraava taulukko 1): Exportation de bois brut, ele pin ou d'epictfa, en Tavaralajit. Marchandises ~ /1918./ Lankkuja (Madriers) ~ 2756 Pa 1 j ous m3. Quantite m Battensia (Bastins) Lautoja (Planches) Parruja, sahattuja (Chevrons scies) Lankun- ja laudanpätä (Bouts de planches et de madriers. jirewood) Kimpiä (Douvelles de douves) Höylättyä puutavaraa (Bois rabote) Muunlaista (Autres) Arvo 1000 mk. Valeur JOOOmarcs. Lankkuja (Madriers) Battensia (Bastins) Lautoja (Planches) , Parruja. sahattuja (Chevrons scies) Lankun- ja laudanpäitä (Bouts de planches et de madriers. jirewood) [0.435] Kimpiä (Douvelles de douves) , Höy1ättyä puutavaraa (Bois rabote) Muunlaista (Autres) Arvo yhteensä (Valeur totale) Paitsi tässä taulukossa mainittuja tavaralajeja, vietiin kaupungista vuonna 1923 vielä m 3 paperi- ja hiomopuita arvoltaan tuhatta markkaa. Vuonna 1922 oli niiden vienti, m 3, arvoltaan tuhatta markkaa. Mitä puuteoksiin sitten tulee eroavat nykyinen ja entinen tilastollinen tavaraluettelo toisistaan siksi paljon, että päteviä vertailuja vuosien ja aikaisempien vuosien koko vientiin nähden ei voida suorittaa Tärkeimpien yksityisten puuteosten vientiä esittää seuraalja taulukko: \ 1) Vuonna 1915 ei puutavaroiden vientiä ollenkaan harjoitettu.
37 33 Exporlation de nzenuiseries, d'ouvrages de charpenterie et de bobines, en } Vilosi. Annee. Paljous. Quantitti. Arvo. Valeur.,1 Puusepän- Kirvesmie- Puusepän- Kirvesmie- 1- teoksia. henteoksia. Rihmarullia. henteoksia. Rihmarullia. teoksia. Yhteensä. Menuise- Ouvrages Bobines Menuise- Ouvrages Bobines Toial. des. de charpen- de ji/. des. de charpen- de ji/. tier. tier kg mk '1920. ~. 2, <:., Paitsi tässä taulukossa mainituita tavaroita, vietiin vuonna 1923 kaupungista 6151 tonnia faneeria arvoltaan tuhatta 'markkaa. Edellisenä vuonna oli sen vienti 5594 tonnia raha-arvoltaan tuhatta markkaa. Kolmanneksi tärkein vientiryhmä on eläimistä saatujen ruokatavaroiden ryhmä. Sen viennin arvo javolymi vuosina ' käy selville seuraavista luvuista: Exportation de produits alimentaires r.faninzaux, en } !1914.! 1915.! 1916.! 1917.! !1920.! 1921.!' 1922.! mk. Arvo (Valeur reelle) \ Volymi (Valeur d'apres les valeurs normales de 1913) Myöskin tämän ryhmän kokoonpano poikkeaa vuosina suuresti sen kokoonpanosta vuonna Sillä jos määrätään ryhmän arvo vuoden 1913 yksikköhintojen mukaan edellyttäen, että eri tavaralajien suhteelliset vientipaljoudet olisivat samat kuin vuonna 1913, ja määrätään volymin ja täten saadun luvun eroitus prosenteissa volymin arvosta, saadaan seuraavat luvut, vuosijärjestyksessä lueteltuina: , , , , , , , , , %. Näistä luvuista ilmenee, että vuonna 1923, samoinkuin kolmena edellisenäkin vuonna, vienti paljon Ulkomaan kauppa
38 34 suureml11assa. määrässä kuin vuonna 1913 on kohdistunut ryhmän kallishintaisempiin. tavaralajeihin. Tämä käy selville myöskin seuraavasta taulukosta, joka esittää ryhmän tiirkeimpien tavaroiden vientiä vuosina : Exportation des marchandises principales,du groupe indiqiu! plus haut, en 19;3-23. \,C ' r' _. ;S~g ;S~g ~Ul ::r: 1:) Ul Vuosi. '? ~.?' ~ '? ~.?' _. r :!l:.ft3 ' r :!~fta ' ' :0:- :0:- ~ ' ~,~ =~ ~ :0:- ~ ' ~ ~'- ~.~ s :0:- ~'- >< _1: <:) 1: Ct<: c::r-, ' _1: '::3 <:) 1: Ct<: c::r-', <:) 1') ' ~ 1') 1').?' ~;:r 1') ::3 :! ~ ~ 0 1') ::3 <:) 1') - :! ~ ~ g. :::2 ~ ~ aa _. ::;:' 1:: 1:: ~ 2 :::2 ss 2!. r t; ~ 0 -. ::;:- en S-~ _.~ ~. 1: _::3 ~,?l. J:i' ~!!. 1:: -,.~ :o:-.?'!! C') C f)!'.?i' ~ -'1:. ::;: ::;: Annee. ~g ~,~ :0:-'''' ~s ~ S!.. ' ' 1» 't:;' s.' E. ' ~ ' ~.~~S!.., 1: ~~ ~. 1: ~-» ~! r+ ~., 1: _ ~' ~s >. --.1»1:.?',.?' kg mk , [0.1) [0.5) [0.02) [0.2) [0.2) & ~! ~. Valtavin osa viennistä on vuonna 1923 tullut ryhmän kaikkein kallishintaisempien tavaroiden, nimittäin juuston ja voin osalle. Muista ryhmän tavaroista mainittakoon kerma, jota vuonna 1923 vietiin 129 tonnia arvoltaan tuhatta markkaa. Ryhmän kokoonpanossa t.apah(tuneista muutoksista johtuu, että punnitsematon ja punnittu indeksi vuosina 1914-,.-23 tuntuvasti eroavat toisistaan Näitä indeksilukuja esittää seuraava taulukko: 191( /1917./ /1920./1921./1922./ Punnitsematon indeksi Punnittu indeksi., Muista ryhmistä mainittakoon vliotien, nahkojen, nahkaieosien ja iurkiksien ryhmä, jonka vienti vuosina on kohonnut varsin huomattavaksi, oltuaan edellisinä vuo-
39 35 sina aivan vähäinen. Sen viennin Ö,rvo ja volymi, verrattuna vuoden 1913 vientiin, käy selville seuraavasta taulukosta: Exportation,de peaux,. cljirs, pdleteries et /ourrures en 1913 et ' mk. Arvo (Valeur reelle) ' :,',' Volyml (Valeur d'apre.s les valeurs normales de /913) Punnitsematon indeksi oli vuonna ,. vuonna ja vuonna , punnittu taasen vuonna , vuonna ja vuonna Tullikanto. Droits perfus par ta douane.. Helsingin tulli kamarin kantoa vuosina valaistaan seikkaperäisesti taulussa 5, josta ilmenee kannon keskeytymättä kasvaneen vuodesta 1903 alkaen aina viimeiseen rauhanvuoteen 1913 saakka, jolloin sen kokonaissumma nousi yli 21.3 milj. markkaan. Jo ensimmäinen sotavuosi aiheutti kuitenkin tuntuvan alenemisen, lähes 16.7 milj. markkaan, ja tätä alenemista jatkui koko sota-ajan, kunnes vuonna 1918 koko kanto supistui 7.8 milj. markkaan. Vuonna 1919 tapahtui jyrkkä nousu ja seuraavina vuosina on tullikannon kokonaismäärä vuosi vuodelta kohonnut yhä suurempiin rahamääriin.. Kuten taulusta 5 voidaan nähdä, on kaupungin tullikannon kokonaismäärän suuruuteen ratkaisevasti vaikuttanut tuontitulin suuruus ja ovat kannon kokonaismäärän muutokset oleellisesti riippuneet tuontitulin suuruuden vaihteluista. Sama on asianlaita aina vuoteen 1920 asti koko maan tullikannonkin suhteen, vienti tullit kun, mikäli niitä oli, olivat verrattain mitättömät. Kahtena seuraavana vuotena kannettiin vientitullit tuntuvasti koroitettuina ja lisäksi oli tavaroita maasta vietäessä niistä vielä suoritettava erinäisiä vienti maksuja. Nämät vientiä rasittavat maksut saivat täten varsin huomattavan sijan sekä koko maan että myöskin kaupungin tullikannossa. Niiden merkitys väheni kuitenkin jälleen vuosina 1922 Ja 1923, niitä kun oli varsin tuntuvasti alennettu ja vientitulleja muutamilta tavaroilta kokonaan poistettukin. Helsingin koko tullikannosta tulikin vuonna % yksinomaan tuontitulin osalle ja tullikannon jyrkkä nousu' aiheutuikin melkein yksinomaan tuontitulin kannon kohoamisesta, johtuen tämä taas pääasiassa lisääntyneestä tuonnista. Mitä siihen osuuteen tulee, mikä Helsingin tullikamarin kannolla on ollut koko maan tullikantoon, käy taulusta 4 selville, että.se vuonna 1923 on jonkun verran noussut mikä taas ilmeisesti on johtunut siitä, että kaupungin osuus koko maan tuontiin,tänä vuonna. on myöskin jonkun verran kohonnut.
40 36 Vertailua varten esitetään allaolevassa taulukossa maan suurimpien tullikamarien kanto vuosina 1913~23:, Droits perfus par la douane a Helsirzgjors et dans quelques autres villes de Finlanäe en Kaupungit. Villes. td td td td td td ;0 td S S 1-:> 1-:> ;: ~ ~ 1 1 ~ 1 ~ 1 :'l 1 ~ 1 ~ 1 P 1 1!' Miljoonaa markkaa. Millians de marcs. 1 td 1-:> ~ Helsinki Tur.ku Viipuri Vaasa Kotka Hanko [0.02] [0.02] Pietarsaari Pori Kuopio Oulu Tampere Kokkola Rauma ' 24.6 '0., Eri kuukausien osalle Helsingin tulli kanto vuonna 19~3, peruutukset y. m. vähennettyinä, jakaantui seuraavalla tavalla: Droits perfus par la douane a Helsingfors en 1923, par mois. Kuukausi. Markkaa ja Kuukausi. Markkaa ja penniä. penniä. Mais. Marcs et penni. Mais. Marcs et penni. Tammikuu (Janvier) Elokuu (AoatJ Helmikuu (Fevrier) Syys~uu (Septembre) Maaliskuu (Mars) Lokakuu (Octabre) Huhtikuu (Avril) Marraskuu (Novembre) Toukokuu (Mai) Joulukuu (Decembre) Kesäkuu (Juin) Yhteensä (Tatal) Heinäkuu (Juillet). ; C
41 37 5. Tullivarasto- ja yleinen tali etu svarastoli ike. Mouvement des entrepots et des magasins generaux. Taulussa 6 julkaistut tiedot eräi'den tärkeiden tavaralajien vuosien alussa tulivarastossa olleista määristä osoittavat, että mitään huomattavampia varastoja ei näinä vuosina ole päässyt muodostumaan. Koska tullivarastoliikkeestä saa parhaimman käsityksen varastoonpanoja 'ja varastostaottoja koskevista luvuista, esitetään tässä vuosiin nähden niistä yhdistelmä, johon on' otettu samat tavaralajit kuin tauluun 6: Mouvement des entrepots en Tavaralajit. Marchandises Vehnäjauhoja (Farine de jroment) kg Vehnäryynejä (Gruaux de jroment) Riisiryynejä (Gruaux de riz) Kahvia (Caje) Sokeria (Sucre): raakaa (brut) C : puhdisteuua (rajjine) Tupakkaa (Tabac):, lehti- (enjeuilles) varsi- (en c6tes) Arrakkia, rommia, konjakkia ja ranskan viinaa astioissa (Arrac, rhum, cognac - et eau-de-vie jran~aise, en jats) Viinejä astioissa. (Vins, en jats) Yleistä talletusvarastoliikettä koskevia tietoja vuosilta on eräisiin tärkeihin tavaralajeihin nähden julkaistu taulussa 7. Tässä taulussa mainittujen tavaralajien varastoonpano' ja varastostaotto nousi vuosina seuraaviin määriin:
42 38 Mouvement des magasins generaux en Tavaralajit..,0 <:,.0 <:.,0 <:.~~o ~.,.~'O ~ ~~o~.0 <:,.0 <: ~ 1::'0 1».,.1::01» ~::'OP> ~ 1::'0 1» Marchandises.. ~»;l r::tt:::tq)~ Q~~ ~S a~ ~. ~~ ~ ~~ ~.~ [~ ~ [~ ~,::!.are. ~,~s.~ ~,~are. t;. ~!l ~ t't.,.,.,. ~ ~'t'fo--,., ~ '.t: ~ ~;:;:~~. = 0 ~'::-.cö ~ -.= 0,. ~;;:F~ ~;;:~8 ~'::::e-o c. lof. 0 ~~. g C.r,) ''. en C) 'to-. en.~. :1,~, S-,~, S- ~~. g,~, Et.~. :1. ~. ss Vehnäjauhoja (Farine de froment) kg Vehnäryynejä (Gruaux de froment) R.iisiryynejä (Gruaux de riz) Kahvia (Cafe) E Sokeria (Sucre): raakaa (brut) Q puhdistettua (rajjim!) J Tupakkaa (Tabac): lehti- (en feuilles) ~ varsi- (en ctjtes) C Arrakkia,rommla, konjakkia ja ranskan viinaa astioissa (Arrac, rhum, cognac et eau-de-vie fran(:aise, en jtlts) ,. ~ Viinejä astioissa (Vins, en jt1ts) Satamakannantakonttorin kanto. Droits per[us par te Bureau de perception des droits municipaux. Satamahallinnon vuonna 1921 tultua uudesti järjes~etyksi keskitettiin vuoden 1922 alusta alkaen liikennekonttoriin kaikkien. liikennettä rasittavien kunnallisten maksujen, niidenkin, joiden periminen aikaisemmin oli kuulunut satamakonttorille, maksuunpano ja kanto; konttori sai uuden nimen satamakannantakonttori ja satamakonttorin tilalle tuli nykyinen satamaliikennekonttori. Taulu 8 käsittää ainoastaan sen osan satamakannantakonttorin maksuunpanosta ja kannosta, joka aikaisemmin kuului entiselle iikennekonttorille.
43 39 Taulussa 8 mainittujen k;unnallisten maksujen kannossa on, samaten kuin tullika marinkin kannossa, huomattavissa n >peasti ja vain harvoin taantumisin nousevia lukuja aina viimeiseen rauhanvuoteen 1913, saakka, jolloin. kannon kokonaismäärä pyöristetyin luvuin oli tuh~tta markkaa. Jo ensimmäisenä sotavuonna kantomäärä sitävastoin väheni jyrkästi ja pysyi sitten vuoteen 1919 saakka rahan al~ntuneeseen arvoon nähden varsin vähäisenä. Vuonna 1919 tapahtui jyrkkä muutos parempaan päin, kantomäärän kohotessa 4458' tuhanteen markkaan. Tämä nousu johtui, paitsi tuonnin jyrkästä kohoamisesta, liikennemaksujen 'ja tullitariffin, joista tuulaakimaksujen suuruus on riippuvainen, koroittamisesta. Myöskin vuosina on nousu pääasiassa aiheutunut näinä vuosina tapahtuneista tulitariffin ja liikennemaksujen koroituksista. Vuonna 1923 johtui nousu etupäässä tuonnin jyrkästä kohoamisesta. Koko kanto määrän suuruuteen on aina ratkaisevasti vaikuttanut tuulaaki- ja iikennel11aksujen kantomäärien suuruus. Muilla maksuilla ei siihen ole ollut sanottavampaa vaikutusta. Vuoteen 1919 asti oli iikennemaksuilla kantomäärän suuruuteen nähden etusija. Sanottuna vuonna vaihtuivat osat, tuulaaki kun tänä vuonna kohosi jonkun verran liikenne'maksuja korkeammaksi. Sama on ollut asianlaita seuraavinakin vuosina, johtuen tämä siitä, että liikennemaksuja ei ole koroitettu lähesk~än niin jyrkästi kuin tullitariffin määriä, joiden koroittamisesta tuulaakimaksujenkin kohoaminen on ollut seurauksena Helsingin makasiiniosakeyhtiö. Soditi de dipots a,helsingfors. Helsingin makasilniosakeyhtiön toimintaa vuosina valaistaan taulussa 9. Kuten siitä ilmenee, saavutti yhtiön liike, noustuaan melkein säännöllisesti vuodesta vuoteen, huippunsa viimeisenä rauhanvuonna 1913, jolloin ei ainoastaan varastoon pantujen ja varastosta otettujen tavarain määrät, 14.6 ja 13.7l milj. kiloa, sekä panojen ja ottojen luku; 4218 ja , vaan myöskin kanto, kaikkiaaan 4.4 milj. markkaa, ja.. vuosivoiho,. enemmän kuin 148 tuhatta markkaa, nousivat suuremmiksi kuin minään aikaisempana vuonna. Sodan 'puhkeamisen vuonna 1914 aiheuttama tuonnin vähentyminen aikaansai heti taka-askeleen yhtiön liikkeessä ja samaan suu,:!taan tapahtlli kehitys kaikkina muinakin sotavuosina, poikkeuksella kuitenkin vuoteen 1916 nähden, jolloin' tapahtui ohimenevä liikkeen vilkastuminen. Vuonna 1918 supistui varastoonpantujen tavaroiden kilo määrä 26.7 %:iin ja varastosta otettujen tavaroiden 26.8 % niiden määrästä vuonna Vuosivoitto oli tänä vuonna Smk : 56. Seuraavana vuonna tapahtui kuitenkin pysyväinen käänne parempaan päin ja vuonna 1923 oli liike vilkkaampi kuin koskaan aikaisemmin; varastoon pantujen tavaroiden määrä oli tänä vuonna % ja varastosta otettujen % niiden määristä vuonna Tavaraliikkeen vaihtelut makasiiniyhtiön yleisessä talletusvarastossa ja tullivarastossa vuosina käyvät tasaisin tuhatluvuin ilmi seuraavasta:
44 40 M ouvement des marchandises dans les magasins generaux et entrepots de la Sociite de depots en Va i h to. Mouvement \1914.\1915.\1916.\1917.\ \.l92~.\1921.\1922.\1923. Tuhansia kg. Milliers de kg. Panoja (Entrees), Yleiseen talletusvarastoon (Dans les magasins generaux) Tullivarastoon (Dans les entreptjts) Yhteensä (Total) Otloja (Retirees) Yleisestä talletusvarastosta (Des magasins generaux) 1' Tullivarastosta (Des entreptjts) _ Yhteensä (Total) /12 981/9 190\10 397/ Kaikkiaan (Somme totale)
45 TAULUSTO. TABLEAUX.
46 3* Taulu 1. Eri tavaralajien tuonti eri' maista Helsinkiin vuonna mporfation a Helsingfors des differentes marchandises en 1923, par pays de provenance. ~<: Arvo ~<: Arvo 1:) 1:: ::l o-l 1:) 1:: ::l o-l ~;: = _. Tavaralaji. Påljous. markoissa. ~~\ =: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~ 3 ~~ ~ ~.~ a: 5- Marchandises. Quantite. Valeur.c;' ti ~ g. Marchandises. Quantite. Valeur ~:>.~' en marcs. 1:: ~, en marcs.,1:>.. ' 1 ' 1. Eläviä eläimiä Sianlihaa.. kg Viro Koko ryhmä Norja Viro Tanska Ruotsi Saksa Norja sobritannia, Tanska P. A. Yhdysvallat Saksa sobritannia Linnunlihaa.. kg Viro Hevosia kpl Viro Lihaa, erikseen mai- Ruotsi 3 Lehmiä kpl nitsemltton ta kg Viro Viro Suolia kg sobritannia Viro o. Latvia Härkiä kpl Ruotsi Viro Tanska Saksa., Hiehoja ja vasikoita. Alamaat Viro. kpl Belgia Sikoja. Kanada. o. Viro kpl P. A. Yhdysvallat 7 Lampaita ja vuohia. 28 Lihamehustetta, tii- Viro kpl. 666 los 980 vistettyjä soppia, soijaa ja kastik- sobritannia , 12 Multa lajeja kelta.. kg Tanska sobritannia, Saksa hraa kg Ruotsi Tanska Eläimistä saatuja Saksa ruokatavaroita. Alamaat P. A. Yhdysvallat Koko ryhmä Z5 ZJS Brasilia Venäjä Argentina , Viro Latvia Rasvaa, sulatettua kg Puola Tanska Ruotsi Saksa Norja sobritannia., Tanska Kanada slanti P. A. Yhdysvallat Saksa Brasilia Danzig Alamaat Voita, luonnollista kg Belgia Viro sobritannia Tanska Ranska talia S:n, keinotekoista Sveitsi (margariinia) kg Kanada, Ruotsi P. A. yhdysvallat Tanska Brasilia Alamaat Argentina sobritannia
47 4* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~<: Arvo ~<: Arvo 1:1 1:: ::S'-l 1:1 1:: ::S-l ::1 =_. Tavaralaji. Paljous. markoissa. i!-:: = Tavaralaji. Paljous. markoissa. &;.~, 3 ;;; ('()~ 1» ~~~S- Marchandises. Quantite. Valeur,s.(3 ~!!l- Marchandises. Quantite. Valeur ;: ~ 1:: en marcs.? 9,1:1., en marcs. ~~ 37 Juustoa kg sobritannia. ~ sobritannia Ranska Ranska Espanja talia Munia.. kg Sveitsi 335 Viro tävalta 70 Latvia Tschecko-Slovakia Ruotsi Unkari 21 Saksa Rumania Bulgaria Kalaa, tuoretta, Paestina muunlaista kg Kiina ' Viro Japani Britti!. tä-ntia Silliä, suolattua tai Hollannin tä-ntia mausteftua, kg Marokko Ruotsi Kanada Norja P. A. Yhdysvallat Tanska Brasilia 1(i 000 slanti Argentina Saksa Australia Alamaat sobritannia Jauhamatonta viljaa. 53 Rukilta kg Lohta, suolattua tai Venäjä maustettua kg Saksa Ruotsi Alamaat Kalaa, suolattua tai maustettua, muunlaista kg Ruotsi P. A. Yhdysvallat Ohria kg Ruotsi Saksa Alamaat Sei-kalaa ja turskaa, Tschecko-Slovakia kulvattua kg Rumania Norja Kauroja 49 Kalaa, kulvattua, kg Venäjä muunlaista kg Ruotsi Latvia '0' Ruotsi Norja Saksa Alamaat 25-27, Multa tähän ryh Belgia 33,34,47, mään kuuluvia ta P. A. Yhdysvallat varoita, kg Argentina Viro Maissia,- kg Saksa Viljaa ja vilja- sobritannia tuotteita; P. A. Yhdysvallat Argentina Koko ryhmä Venäjä , 57, 60 Muunlaista kg Viro Latvia Puola Jauhoja. Ruotsi Ruisjauhoja, lese- Norja mäftömlä kg Tanska Ruotsi Saksa Saksa Danzig Danzig Alamaat Alamaat Belgia P. A. Yhdysvallat
48 5* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). S-~::-l Arvo ~<: Arvo S::O!:: ::-l a:i:! =:::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~it ~ Tavaralaji. Paljous. markoissa.. '_ 3 '. t()~ Marchandises. Quantite. Valeur ~ a å S- Marchandises. Quantite. Valeur -t:l c a 0 ~ 1:1.', en marcs. ~ 1:1.', en marcs.. '. ' Alamaat kg S: n, lest~jä kg Ruptsi sobri tan n ia, Tanska Ranska Saksa : Marokko Alamaat P. A. Yhdysvallat P. A. Yhdysvallat Rilsiryynejä kg OhraJauhoJa kg Saksa Alamaat Alamaat sobritannia KauraJauhola.- kg Espanja Alamaat,., talia, Kiina Vehnäjauhoja, lese- Japani' mättömlä (gra- Britti. tä-ntia ham-) kg P. A. Yhdysvallat sobritannia 0'0' Sago- ja perunaryy- 67 S:n,!lstyjä, myös nejä., kg granular-. - kg Saksa.' Viro Latvia Muunlaisia kg Ruotsi. o Ranska Tanska Saksa. ~ MattaUa kg Danzig. '.,. ' Latvia. ~ Alamaat Puola. : sobritannia., Tanska ' Kanada, Saksa P. A. Yhdysvallat Brasilia Tschecko-Slovakia Danzig Australia Maissijauhoja., kg lhmisruuaksi sopivia P. A. Yhdysvallat, ~0 palkoviljalajeja , 69, 70 Muunlaisia kg HerneUä kg Alamaat, Venäjä P. A. Yhdysvallat Ryynejd Ruotsi, o Tanska Saksa Danzig Ohraryynejä kg Alamaat Saksa Belgia Alamaat sobritannia., Tattarlryynejä., kg i Linssejä kg Venäjä Saksa,,~:~~~ Papuja. kg, Alamaat Tanska Alamaat. 73 Kauraryynejä kg Ruotsi o' J Tanska Leiplid Saksa ' Alamaat Blsketfejä (keksejä) kg Kanada. tt Alamaat., P. A. Yhdysvallat sobritannia Ranska Vehnäryynejä kg ' Puola Pikku leipää, leivok- Tanska sia 'y. m. s. o kg Saksa.., Alamaat !
49 6* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). \ ~~ \:> 1:: ::s., Arvo l}iif::s., Arvo ~~ f;:::::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~;.:t f;:::::: Tavaralaji. Paljous. markoissa.. >.3' >. 3 ~ ~. (3 ~ S- Marchandises. Quantite. Valeur ::. '. C. t'd 0 ~ Marchandises. Quantite. Valeur ::~~' en marcs. ;:: 9 en marcs. ~' '~. ' 87 Muunlaista leipää kg P. A. Yhdysvallat kg Ruotsi Brasilia sobritannia Arge?tina , 89 Hvaa -, kg Ru kiinleseltä. Alamaat. kg ~akitroneja ja vermlsellejä. kg Muunlaisia leseltä. Tanska Sa~sa., kg Saksa Alamaat Virnaa kg sobritannia Viro o' Ranska Latvia Kanada Saksa P. A. Yhdysvallat Danzig Peluskeja Tttrkkelysttt. kg Venäjä Perunajauhoja kg Saksa Viro Puola Oljykakkuja. Saksa Danzig Puuvillasiemenkak- Alamaat kuja kg sobritannia Tanska P. A. Yhdysvallat Saksa Muunlaista kg Auringonkukkakak- Saksa \ kuja kg Alamaat Alamaat Belgia '370 sobritannia ' Maapähkinäkakkuja kg P. A. Yhdysvallat Saksa , Alamaat Belgia Ranska V. Karjanrehua ja Espanja siemeniä. Argentina. ' Koko ryhmä Rapsi- ja naurlinsle- Venäjä menkakkuja kg Viro Saksa Latvia.., Alamaat Ruotsi Tanska., , 110 Muunlaisia kakkuja kg 2' Saksa Saksa. ' Danzig Alamaat Alamaat Ranska Belgia sobritannia Karjanrehua. Ranska Espanja ; Malssi- ja multa öljy- talia kakkujauhoia, Tschecko-Slovakia.- 40 maisslnltuja sekä P. A. yhdysvallat maisslnitujauhoja kg ' Brasilia, Ruotsi Argent,ina ; Tanska Saksa Vehnänleseltä kg '1 ' Alamaa! Viro sobritannia Ruotsi Saksa , 115 Muita lajeja kg Alamaat Ruotsi o
50 . 7* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Sui/e). 0 ~<: Arvo ~!:: :S.-,j S-'~ :s.-,j ~~ 3:=: Ta v a.r ala j i. Paljous. markoissa. ~:! 3 ::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~ ~ ~~~t(t) e; ~.~ ~ S Marchandises. Quantiti. Valeur ~'C '', Marchandises. Quantite. Valeur s::: s:>!:: en marcs.? 9 en marcs. ~~ ~~ Arvo Saksa. kg Norja. ' Alamaat Tanska Belgia Saksa so britannia Danzig. ( Brasilia Alamaat, ' Belgia Siemenitt. sobritannia, Puna-apllanslemenlä. Viro kg Ranska. ' Luxemburg Espanja talia Sveitsi, 00 0, Valkoapllansiemenlä. Tanska kg Heinänsiemeniä. kg Tanska, tävalta Tschecko-Slovakia Unkari jugo-slavia,., Albania Kreikka ; Turkki Pellavansiemeniä kg Viro Latvia Saksa Turkin Aasia ; ',' Hollannin tä-ntia 20 Argentina Algieri, Puuvillan-, aurngon- Britti!. Etelä-Afrika 8200 kukan- ja muiden Kanada öljykasvien sleme- P. A. Yhdysvallat niä. kg 3992, Valkojuurlkkaanslemeniä. Hedelmitt ja marjoja. Tanska kg Tuoreita tai paljaaltaan keitettyjä, 125 Naurlin- (myös tur- myös survottu)a nipsin-) ja lantun- tai muulla tavalla Brasilia.0, Australia, siemeniä kg ' plenennettyjä: Tanska ' omenia.. kg Saksa Venäjä Viro ö ' Keittiö- ja puutarha- Latvia. ' kasvien siemeniä, Ruotsi erikseen mantse- Tanska n mattomia kg Saksa Saksa., sobritannia Ranska talia P. A. Yhdysvallat Kanariansiemeniä kg Australia Tanska Alamaat , 122, Muunlaisia siemeniä kg J päärynöitä kg , 129 Tanska, Venäjä Ruotsi Saksa , ' Tanska Saksa. 3126: sobritannia, V. Hedelmiä, kettiö- talia kasveja, eläviä kas- P. A. Yhdysvallat 57' veja y. m. 132 appelsneja ja po- Koko ryhmä meransseja 'kg, Yenäjä ~ Ruotsi Viro.. - ' Tanska Latvia Saksa Puoia. ' sobritannia Ruotsi ~ : r t :,, talia ',;
51 8 Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). S-~::l-l Arvo ~~ Arvo E:S: ==: ::!:~ = =: 3~,,3~.,Ei ti ~ S Marchandises. Quantite. Valeur i-a ~ 8-' Marchandises. Quantite. Valeur Tavaralaji. Paljous. markoissa ~ 1:: ::l-l Tavaralaji. Paljous. markoissa. 1:: ~ ~, en marcs. 1:: ~ ~, en marcs.!'! 133 sltruuneja kg taatelelta kg , Tanska Saksa Saksa so britannia so britannia Ranska viinirypäleitä kg P. A. Yhdysvallat Tanska vlikunolta kg Saksa Ruotsi Tanska Espanja Saksa sobritannia Alamaat. 135 ananaseja. kg sobritannia Saksa Ranska banaaneja. kg Espanja Ruotsi Turkki Tanska Turkin Aasia Saksa Algieri sobrtannia kolikospähklnöitä 137 luumuja Ja bru-. Ja kopraa. kg nelleja kg Ranska Ruotsi ' , Tanska saksan- y. m. erik- Saksa seen mainltsemattomla syötävlä 138, 139 muunlaisia kg pähklnöltä sekä kastanjolta.. \ kg Kuivia tai kuivattuja: Saksa 140 omenia.. kg sobritannia Saksa Ranska Ranska talia ' Kanada P. A. Yhdysvallat mantelelta. kg luumuja, vlsku- Tanska noita Ja brunelleja kg Saksa Ruotsi Alamaat. n Tanska ' sobritannia Saksa '865 Ranska Danzig Espanja Alamaat talia sobrtannia 1. ' n Rariska aprlkosin-, persl- talia '! kan-, luumun- ja tävalta pähklnänsydämlä kg Tschecko Slovakia Saksa Unkari Alamaat ]ugo-slavia 21' sobritannia P. A.' Yhdysvallat , Ranska : talia ruslnolta Ja ko-, rintteja kg appelsllnln-, 51t-, Ruotsi ruunan- ja pome- Tanska ransslnkuorla. kg 2/ Saksa Saksa ! Alamaat sobritannia marjoja. kg , Espanja Saksa., talia Kreikka muunlaisia, syötä- : Turkki vlä, myössuolatfuja kg n..,. Turkin Aasia Ruotsi / P. A. Yhdysvallat Tanska Brasilia Saksa 40324,395 ~OO
52 9* Taulu!. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~~ Arvo ~~ Arvo 1:> 1:: ::l-l 1:> 1:: ::l-l ;:s C_. Tavaralaji. Paljous. markoissa. ::: ~ t:: =: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~, 3 ~~. 3 ~.,s,a ~ ~ Marchandises. Quantite. Valeur ~ a ~ 0- Marchandises. Quantite. VaLeur ::!:.!= en marcs. 1::!= en marcs. ~~!'>~ Alamaat. kg kaalia kg sobritannia 0, n Tanska P. A. Yhdysvallat Saksa Alamaat Öljyssä, alkoholissa tai etikassa säily- 168 tomaatteja. kg tettyjä tai hillothlja. kg , 169, muunlaisia. kg Alamaat. n Juuri- ja keittiokas- 171, 173 S:n, s:n, suolattuja veja y. m. tai kuiva,ttuja kg Saksa Perunoita, raakoja kg Alamaat. Viro Tschecko-Slovakia Puola. n Ruotsi., Tanska S:n, s:n, alkoholissa Saksa..., tai etikassa säily- Danzig tettyjä tai hillot- Alamaat tuja kg sobritannia Valkojuurlkkaita (sokerijuurlkkalta), lekattuja ja kul- Koristekasveja y. m. vattuja. Kasveja, erikseen Tanska kg maintsematlomia: 175 multaan ja astiaan 158 Slkurljuurla, 'kulvat- stutettuja, eläviä kg tuja. kg Tanska Tanska Saksa : Alamaat Alamaat Belgia Belgia Plparjuurla kg muunlaisia, elä- Tanska viä kg , Viro , 161 Juurikasveja, syötä- Ruotsi viä, muunlaisia kg Tanska, Tanska Saksa Alamaat Alamaat Sieniä, syötävlä. 177, 17.8 kuivattuja tai Ruotsi kg 1 33 muulla tavalla valmlstettuja. kg Kettiökasveja, erlk- Saksa,' seen malnltsemat- tornia, tuoreita: 163 sipuleja. kg , 180 Kukkia ja kilkanosia kg Venäjä Saksa Viro talia Latvia,. n Tanska , 182 Oksia ja lehtiä, erik-, Saksa seen mainltsemat- Alamaat tomia. kg ~ sobritannia Ruotsi talia Saksa Tschecko-Slovakia Kukkasipulia kg 97 ~ kurkkuja kg Saksa, Saksa. ; Alamaat Alamaat {i25. S9!Jri~iln!Jja Ulkomaan kauppa /923. n
53 10' Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~:c: Arvo ~:c: i:: 1:: ::l-l Arvo i::!:: ::l-l ~~ C_. Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~ C_.,',.3 Tavaralaji. Paljous. markoissa. ::::-' (t) en. ~ 3 [ ~'o -t ff Marchandises. Quantite. Valeur,.s'd a.o Marchandises. Quantite. Valeur,.,.,!::!=' 9 1::., en marcs. en morcs. ~~. ', 973\ syötävlksl kelpaa-, P. A. Yhdysvallat mattomia kg Keski-Ameriikka Tanska Bråsilia Saksa 1750!) Venezuela. 719!) Juuria, muunlaisia, Arabia kg Alamaat. '66n Teetä o' 0 kg Tanska V. Siirtomaantava- Saksa !) roita ja mausteita. Alamaat o' sobritannia Kol<o ryhmä Kiina. o' o' o' Venäjä, G Britti. tä-ntia Viro P. A. Yhdysvallat Latvia o Puola.' Kaakaopapllja Ja Ruotsi kuoria..,- kg Norja o' Norja Tanska Tanska Saksa. 0 o' Saksa 0 Danzig Alamaat o' o' Alamaat. o' sobritannia Belgia Ranska sobritannia Ranska Hi 192 Kaakaojauhoa kg Espanja Saksa talia Alamaat. 0 Sveitsi, Seitsi tävalta., Tschecko-Slovakia Suklaata, myös kaa- Unkari. ' kaola kakkuina kg Kreikka o' 0 Bulgaria 0 o' o' Saksa GOl Alamaat o' Turkki - 15 Sveitsi Turkin Aasia P. A. Yhdysvallat Georgia. o' o' o' 2515G4 Palestina. ' , 19'1 ('\uunlaista. 0 : kg Egypti (iina o' Britti!. tä-ntia 0 Hollannin tä-ntia ' Sokeria y. m , 196 Sokeria, pllhdistama- - Länsi-ntian saaret o tonta kg } Arabia Viro Liberia Puola Kanada - 92 Ruotsi P. A. yhdysvallat Saksa o' o' o' P Keski-Ameriikka Danzig Brasilia Alamaat 0 0 0':' G8 Argentina Belgia Venezuela Kahvia. teetti ja kaakaota sobritannia ' G , 187 Kahvia kg 1# Ruotsi Pala- ja kakkusoke- Tanska ria kg Tschecko-Slovakia Hollannin tä-ntia P. Ao Yhdysvallat Brasilia {j Saksa o' o' Puola 0 0 Alamaat Saksa,'0' '0 Belgia Danzig sobritannia Alamaat 0 0 o' Ranska Belgia Turkin Aasia Tschecko-Slovakia
54 11* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~~o~ Arvo ~~ 1:1 1:: 0-3 ~~ e.:::.: Tavaralaji. Paljous. markoissa.. '.3' ~~ S:::.: ro-, ~~ ~ Arvo Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~.~ ~ 6- Marchandises. Quantite. Valeur ~'d ~ S. Marchandises. Quantite 1 Valeur!,,,1:>,. ' :::>,?' en marcs. ;::: ~ en marcs., 200 Kandisokerla kg 71U Kariella. kanelinnup- Belgia pula ja cassia gnea,. kg Siirappia. kg Saksa sobritannia o Kaprlsia. 203 Hunajaa kg Ranska kg Saksa sobritannia. o Kardemummaa. kg Saksa Lastenjauhoja ja sobritannia muita väkijauhoja kg Ruotsi Muskottia ja musko- Saksa tinkukkaa '.' kg sobritannia Saksa Malto- /a mallasso- 221 Neilikolta /a nellikankeria sekä mallas- varsla kg mehustetta. :. kg Saksa Saksa Maustepippuria (pi- 206 Rypäle- ja tärkke- menttiä) kg yssokerla. - kg Saksa sobritannia 0, Sokeriväriä, alkoho- itonta kg Plppuria, muunlaista kg Tanska Saksa., Saksa., sobritannia o c Makeisia: 22,1 nkiväärlä kg knramelleja /a Saksa konvehteja kg Ruotsi Safranla. kg Ranska o muunlaisia kg Ruotsi Vaniljaa /a vani!- liinia kg Lakrltsia: Saksa sokerl-, m'auste- Alamaat tai esanssilisäyk- Ranska o sittä kg Ruotsi Sinappia, jauhettua kg Tanska. j Tanska o talia Saksa sobritannia muunlaista kg Tanska 0, 372 :1.1336,229 S:n, valmistettua kg Saksa sobritannia P. A. Yhdysvallat Ranska o , 199, Muunlaisia. kg Humalia. kg 9969, Ruotsi Tanska Mausteita. Saksa Anlksia ja tähtlanlk- 219, 220, Muunlaisia kg sla. kg Saksa , sobritannia Tupakkaa. 232 Valmistamatonta, 214 Saksankuminoita lehti- kg (fenkolia) ja ko- Venäjä rlandere/a kg Viro 4308 Saksa ~ 320' Ruotsi ~g~ ;g~, o
55 12* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~<: Arvo ~<: Arvo $:l 1:: ::l -l $:l 1:: ::l-l a:~ :::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. a:~ :::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. :=t~(t)~ ' ~~ ~ -t:> c, 0 Marchandises. Quantite. Valeur ~ a ä 0- Marchandises. Quantite. Valeur ~ $:l. 1=>, en marcs. 1::.' en marcs.. ~. ~$:l. ~ Tanska kg Krapuelälmlä kg Saksa sobritannia Alamaat Belgia Hedelmiä Ja marjoja kg sobritannia o sobritannia Sveitsi Ranska, Kreikka P. A. Yhdysvallat Bulgaria., Georgia Keittiökasveja kg P. A. Yhdysvallat 821!l Saksa Belgia S:n, varsi.:.. kg Ranska talia , Tanska, O' Saksa P. A. Yhdysvallat Sikareja. kg Sieniä. kg Saksa Ranska Länsi-ntian saaret Muunlaista tupakkaa, valmistettua kg 1U , Muita lajeja kg , 249, Ranska V. Sllilykkeitll, 11- V. Juomia. manpitllvllsti sulje- Koko ryhmä.. -, tuissa pakkauksissa. Venäjä - 65 Koko ryhmä.. - Z ZJ9 619 Viro - 30 Viro Puola Latvia Ruotsi Puola Tanska Ruotsi Saksa Norja Alamaat Tanska.. - 1'4703 sobritannia Saksa Ranska Alamaat , Espanja. _ Belgia - '20087 Portugali sobritannia talia Ranska Sveitsi talia Unkari Sveitsi - 19 Unkari , 257 Väki viinaa. ',' kg Jugo-Slavia Alamaat Hollannin tä-ntia - 50 sobritannia P. A. yhdysvallat Ranska Lihasta ja eläin osista Viinejä, tynnyrelssä: saatuja tuotteita kg alkoholipitoisuu- Ranska., den ollessa enin- P. A. Yhdysvallat tään \4 % kg Ranska Anjovista kg Espanja Ruotsi Lohta kg alkoholipltoisuu- Ruotsi den ollessa yli 14 sobritannia %:n. kg Espanja Kalaa, muunlaista kg Portugali Ruotsi Unkari Norja Saksa S:n, muissa asti so britannia , oissa: Ranska kuohuvia.. kg talia, Ranska
56 13* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suile). Ta v a ra la j i. Marchandises. Paljous. Quantiti. Arvo markoissa. Valeur en marcs. Tavaralaji. Marchandises. Paljous. Quantitt!. Arvo markoissa. Valeur en marcs kuohumattomla, alkoholipitoisuuden ollessa enintään 14 % kg Saksa.. Ranska Tanska kg Saksa Alamaat. Belgia sobritannia tävalta s:n, alkoholipitoisuuden ollessa yli 14 0/0:n kg Espanja Juutla, jätteitä, rohtimia Ja täppeitä,. tervaamattomla. sobritannia. kg Marja- ja hedelmämehua (alkoholipitoisuus alle Z 1/2 %:n)... kg Tanska sobritannia Ranska 258, 267 Multa lajeja kg 268 X. Kehruualneksia. Koko ryhmä. Venäjä. Viro. Latvia.. Liettua. Ruotsi.. Norja Tanska.. Saksa!. Alamaat. Belgia. sobritannia.. Ranska.. Sveitsi tävalta. Tschecko-Slovakia. Unkari.. Turkki... Egypti. Puuvillaa: raakaa.. kg Tanska sobritannia // Z f Hamppua, häkiölmätöntä ja häkllöltyä. kg Kasvikunnasta saatuja kehruualneksla, muunlaisia kg Tanska Saksa.,' Alamaat 280 LampaanvlJiaa... kg Ruotsi Norja ; Tanska Saksa. Alamaat Belgia sobritannia Ranska :rurkki Muunlaista villaa kg sobritannia Unkari 282 Tekovilaa (shoddia ja mungoa) kg Saksa Alamaat.. sobritannia. 284 ViJ.ajätteltä. kg Saksa.. sobritannia , valkaistua, värjättyä tai kemlalll sesti puhdlstettua kg sobritannia. karstattua sekä puuviavanua. kg Ruotsi,. Saksa Lumppuja ;... kg Latvia.. Liettua. Ruotsi. Tanska Saksa. Alamaat sobritannia tävalta ' Puuvlajättetä ja -trassella kg Viro , 279, Multa tähän ryh- 285 määit kuuluvia tavaroita.. kg
57 14* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~~ Arvo \~~ ~!:: :l-l ~!:: :l -l Arvo ~~ c =:. Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~ c_. Tavaralaji. Paljous. markoissa..,3,, ~,3' _.' (D tr. s ti ~ ~ Marchandises. Quantite. Valeur Marchandises. Qqantite. Valeur!:: 00 ~cao C'b ~. en marcs. ~ :l', en marcs... X. Lankaa ja punon- sobritannia kg tateoksla. tävalta Koko ryhmil.. P. A. Yhdysvallat Venäjä valkaistua, värjät- Viro tyä tai painettua kg Latvia, Puola. Ruotsi Saksa,. Ruotsi Norja. - sobritannia 0, P. A. Yhdysvallat Tanska Saksa Danzig 150 Alamaat Belgia so britannia Ranska Sveitsi tävalta Merseroitua sekä koruompelu-, effektija fanlasialankaa, jugo-slavia 800 Turkki Kanada - 20 P. A. Ylidysvallat Puuvillalankaa, yksl- sälkelstä: raakaa (valkaise- matolta) kg Viro Ruotsi sobritannia puuvillaista kg Tanska Saksa sobritannia Rihmaa, pienemmlssa, vählttäiskauppaan tarkotetuissa pakkauksissa, puuvillaista kg Viro Puola. : Tanska o Saksa sobritannia Ranska Turkki Tanska.. o Saksa Kookoskultulankaa, tävalta yksl- tai kaksisälkeistä, 5 mm ohu.- 292, 293, valkaistua, värjät- 295 empaa kg tyä tai painettua kg 8' Saksa Saksa isobritannia '0' , 317 Juutllankaa tävalta kg Saksa sobritannia S:n, kaksl- tai use- ampisäikelstä, yh Slde- ja purjelankaa desti kerrattua: sekä punontateok raakaa (valkaise- sia. kg matonta) kg Ruotsi Venäjä Ruotsi Saksa Belgia Tanska sobritannia Saksa i Alamaat tävalta Belgia valkaistua, värjät- sobritannia tyä tai painettua kg Saksa Hamppu-, pellava- sobritaniia., o ja muuta lankaa, 10 erikseen mainitse S:n, s:n, enemmän matonta, kasvi-. kuin yhdesti ker-. kunnastasaadulsta rattua: kehruuainekslsta raakaa (valkalse- valmistettua: Ruotsi ~ matonta) kg , yksisälkeistä kg Viro Saksa Belgia
58 15* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~~ Arvo ~~ 1:1 1:: ;:-l 1:1 1:: ;:-l Arvo ::t~ c=: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~ c =: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~'>-3~ >.3' ~ a å 0 Marchandises. Quantitt!. Valeur, J5' i3 ~ ~ Marchandises. Quantite. Valeur 1:: ~ R.' en marcs. 09 ' R.. en marcs.. >. ' kaksi- Ja use- Silkkiä, kehrättyä: ampisäikeistä, raa- 348 pienemmissä, väkaa (valkaisema- hittäiskauppaan tonta) kg tarkoitetuissa pak- Saksa kaukslssa kg O!ff! sobritannia Ruotsi.. 20 U980. Tanska , 335 5:n, valkaistua, värjättyä tai painettua kg Saksa, sobritannia Saksa 3149 ~ sobritannia Sveitsi muunlaista kg Ruotsi rihmaa, plenem-. Saksa missä, vähittäis- Belgia kauppaan tarkol- Sveitsi tetuissa pakkauksissa kg Saksa.: sobritannia 0' n X Kankaita. Villalankaa: Koko ryhmä yksisäikeistä, raa- Venäjä kaa (valkalsema- Viro tonta) 'kg Latvia Norja Saksa Puola Belgia Ruotsi \ Tanska , 343 kaks- tai useampisäikeistä, raa- Saksa kaa (valkaisema- Danzig , tonta). kg Alamaat Tanska Belgia Saksa sobritannia Ranska Belgia talia 7370 sobritannia Sveitsi tävalta :n, Tschecko-Slovakia värjättyä tai pal- Egypti - 15 nettua kg Kiina 500 Puola jap,a,!i Ruotsi n Hollannin tä-ntia , 345 valkaistua, Tanska n Kanada Saksa P. A. Yhdysvallat Alamaat '5 Belgia sobritannia Puuvillakankaita: 350 konehuopaa teh- 346 pienemmissä, vä- dastarpeisiin kg hittäiskauppaan. Ruotsi.. 981,52775 tarkoitetuissa pak- Saksa n kaukslssa. kg Alamaat. n Ruotsi Belgia n Tanska n sobritannia Saksa Ranska sobritannia purjekangasla, val- ' 347 effektl- ja fanta-. kaisematonta ja sialankaa kg värjäämätöntä kg Saksa Tanska sobritan )ia sobritannia
59 16* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). lq,~ Arvo ~~ Arvo ~::::l-l ~ 1:: ::l-l a:~ ' =: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ::t~ ' =: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~. 3 ~ lq,~,3~ ~ ti a: 0- Marchandises. Quantite. Valeur ~.~ a:, Marchandises. Quantite. Valeur 1:: o. 1:: en marcs. p 9 en marcs. <b i:l.!'>!} <b J felbiä, nukkaver- 35,8, 361, kappaleiksi sokaa (plyysiä) )a 364 vltettuja., kg samettia sekä ss- Tanska metin- ja nukka- Saksa veranlaatuisia kan- Alamaat kaita: sobritannia valkaisematto- tävalta mia ja värjää- Tschecko-Slov mättömiä kg Viro erikseen mainitse- sobritannia mattomia, muunlaisia, myös kuo- 353 valkaistuja, vär- silnkudottuja: jättyjä tai pai- 365, 368 valkalsemattonettuja kg mia Ja värjää- Tanska mättömiä kg Saksa Viro Alamaat Belgia , 369 valkalstuja, vär- sobritannia jättyjä tai pal- Ranska o' nettuja kg 90' Viro kappaleiksi 80- Puola vitettuja... kg Ruotsi ' Tanska o' Tanska Saksa Saksa sobritannia Danzig , Ranska Alamaat Sveitsi Belgia sobritannia erikseen manitse- Ranska mattomla, joiden Sveitsi koko pinta-ala ku- tävalta donnaltaan on sa- / Tschecko-Slov manlaatuinen: 355, 359, valkaisematto- 367, 370 kappaleiksi so- 362 mla ja värjää- vltettuja kg mättömiä. kg Puola Viro ' Ruotsi Ruotsi Tanska o Tanska Saksa Saksa o sobritannia Alamaat. _ Ranska sobritannia Tschecko-Slov , 357, valkalstuja, vär- 371 Kookoskuldulsta Ja 360, 363 jättyjä tai pal- kookoslangasta kunettuja 0 kg dottu)a kankaita kg Viro Tanska Puola., Saksa. 0 Ruotsi Alamaat Tanska Belgia Saksa Danzig tt Juutikankalta: Alamaat säkki- tai kääre- Belgia o' kankaita, valkal- sobritannia o' semattomla, vär- Ranska O' )äämättömlä, 111- Sveitsi maamattomla,,' kg tävalta Tanska , Tscliecko-Slov Saksa'. 0.,, p, A. Yhdysv sobritannia
60 17* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~<: Arvo ~<: Arvo $:> r::: :l -l $:> r::: :l'-l ~;: Tavaralaji. Paljous. markoissa. C _. i-;: C ::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. '.3' ~ 3 [ s' ti ~ ~ Marchandises. Quantite. Valeur ~ ti ~. M arc.handi$es. Quantiie. Valeur ;:: 09 en marcs. r::: 09 ~!}' ~!}. en marcs. 375 muunlaisia kg s:n, erikseen mai-. Viro nitsemattoj:llia, Tanska o' myös kuosiinku- Saksa. ' dottuja: Alamaat ' kappaleiksi so- sobritannia ' vitettuja kg Tschecko-Slbvakia Tschecko-Slov ~7, 378 Paperikankaita. kg muita. kg Saksa, Saksa sobritannia o Villakankaita sekä Hamppu-, pellava-ja huopaa: muita, erikseen 399, huopaa, naudanmainitse matto- karvoista vanntetmista, kasvikun- tua, kutomatonta kg nasta saadulsta kehruuaineksista 400 konehuopaa., kg ' kudottuja kan- Ruotsi kaita: Norja : satulavyökangasta, Tanska kaksiniltistä, val- G' Saksa kaisematonta ' ja - Alamaat värjäämätöntä kg Belgia Saksa , sobritannia o' Ranska samettia ja nukka- tävalta o verkia (plyysiä) P. A. Xhdysvallat sekä sametin- ja nukkaveranlaatui- 401 puserrusvaatetta kg sia kankaita. kg Saksa. 5, muunlaisia, joiden 402, 403 mattoja, solmitkoko pinta-ala ku- tuja kg donnaltaan on sa- Tanska manlaat~inen. kg sobritannia., o' Viro Ranska o. Tan,ska.. o Saksa s:n, nukkaveran- sobritannia o' (plyysin-) laatui- sia, solmiamatto , 388, 8:n, valkaisemat- mia kg , 394 tonda ja värjää: Tanska kg fJ 334 Saksa, mättömlä, Ruotsi Alamaat, Tanska Belgia,', 301, \ Ranska Saksa. ' sobritannia Tschecko-Slovakia Tschecko,Slovakia , 389, s:n, valkaistuja, 392, 395 värjättyjä t,al pal- 405 s:n, muunlaisia., kg nettuja. kg ,401 Ruotsi Tanska., Saksa Saksa Belgia samettla ja nukka- sobritannia verkaa (plyysiä) Ranska, sekä sametin- 0 ja Tschecko-Slovakia nukkaveranlaatuisia kankaita: 387, 390, 8:J1, kappaleiksi kappaleiksi , 396 vitettuja.. kg vitettuja... kg '140 sobritannia sobritannia Ulkomaan kauppa *
61 18' Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). 1::;<: Arvo 1::;<: Arvo 1:) 1::: ::s -l!:> 1::: ::l-l ~Ei c =: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~ c::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~;3'. ~. ;3 ~ ~. ti a: S- Marchandises. Quantite. Valeur ~ c å 0- Marchandises. Quantii~. Valeur 1::: 0, en marcs. :::!:l.' ',en marcs. ~ ~. ~'>. Tanska o silkklslä kg muunlaisia kg , 417 muita lajeja, koko- Saksa Ruotsi. 0' Belgia, o Tanska sobritannia n Saksa Alamaat puku kankaita, vä- Belgia o hlntään 300 gr sobritannia m 2 :ltä painavia, Ranska Joissa on enintään Sveitsi, % silkkiä.. kg tävalta Tanska Japani Saksa P. A. Yhdysvallat sobritannia , 419 s:n, puolisilkkisiä kg muunlaisia kankalta sekä vla- Ruotsi huopaa, vanutet- Tanska Saksa. tua, kutomatonta: Alamaat. 409 kappaleiksi so vitettuja kg Belgia o n 'Puola !W ' sobritannia Ranska Saksa (j 432 Sveitsi o' ': Danzig ,., tävalta multa.. kg Viro o Puola, (j P. A. Yhdysvallat Ruotsi Tanska X Sekalaisia kuto- Saksa mateo1llsuustava- Danzig o rolta Alamaat Belgia Koko ryhmä sobritannia Venäjä, Ranska Viro Sveitsi Latvia.' tävalta Liettua - 35 Tschecko-Slov Puola P. A. Yhdysv Ruotsi , Norja., Tanska Jouhlsta tai muista Saksa. elälnkarvoista, paitsi villasta, ku- Danzig, Alamaat. dottuja kankaita kg Tanska Belgia sobritannia Saksa Ranska Alamaat. _ sobritannia Luxenburg. 463 talia Tschecko-Slovakia Sveitsi P. A. Yhdysvallat tävalta Silkkikankata: Tschecko-Slovakia Unkari , 415 felblä, nukkaver- jugo-slavia kaa (plyysiä) ja Palestina samettla. kg Egypti Tanska Kiina Saksa Hollannin tä-ntia - 40 Alamaat Kanada.. --< 5530 Ranska P. A. yhdysvallat Sveitsi Ar en tina g
62 19* Ta\llu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~<: Arvo ~<:. Arvo 1:> 1:: :::l, 1:> 1:: :::l, ~~ :::::: Tavaralaji. Paljous. markoissa., ~~ =::: T a v a ra 1 a j i. Paljous. markoissa.,. 3 ~,. 3 ~.s,a a:. Marchandises. Quantite. Valeur.c;,a ~. Marchandises. Quantite. Valeur 1:: 09 1:: en marcs. 09 en marcs. ~~. ~ ~. Nauhoja, punoksla 430 sllkkisiä kg ja punoteoksla: Tanska , 421 puuvillasta ja Saksa :.., muista kasvi kun- sobritannia 62' nasta saa'dulsta Ranska /? kehruualnekslsta S-.:eitsi valmistettuja.. kg Ruotsi Sukankutomateok- Tanska sia: Saksa puuvillasta ja isobritannia., muista kasvikun- Ranska nasta saadulsto Sveitsi kehruualnekslsta valmistettuja: 422, 423 vlllalsla. kg metrltavaraa kg Saksa Saksa , 424 kokosllkklslä kg {; a!usvaauelta kg Ruotsi Ruotsi , Tanska., Tanska Saksa Saksa sobritannia..., Alamaat Ranska sobritannia talia Ranska Sveitsi P. A. Yhdysv puollsilkklslä. ; kg sukkia kg ' , Ruotsi ',t Viro. Tanska Puola Saksa Ruotsi Ranska Tanska Sveitsi Saksa Danzig PitseJä, pltsikankaita sobritannia ja tylllä: c Ranska puuvillasta,ja Sveitsi muista erikseen' P. A. Yhdysv mainltsemauo- mista, kasvlkun- 434 käsinetä kg nasta saadulsta Puola kehruualnekslsta Ruotsi valmlstettuj~: Tanska ' lankauudinkan- Saksa , gasts, vähintään 50 cm:n le- 435 muunlalsl~ kg vylstä kg Tanska o' \ Ruotsi Saksa Tanska ' Saksa '837 vlllaisla: sobritannia metritavaraa kg' Puola muunlaisia., kg Ruotsi Tanska Tanska., Saksa Saksa Alamaat sobritannia sobritannia tävalta Ranska Sveitsi alusvaatteita kg Ruotsi pellavalsia kg Tanska Saksa vlllalsla.. ','. kg Alamaat Saksa sobritannia
63 20* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~<: Arvo ~<: ;:, 1:: ::l-l ;:, 1:: ::l -l Arvo ::::3 s::::::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~3 s::::::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~,,,3 el ~,,.3 el s.~!!: ~ Marchandises. Quantite. Valeur.c;' ci!!:. Marchandises. Quantite. Valeur 1::!=> 9 $:: en marcs. 09 en marcs.!\>~!\> 1}. Tanska tetfuja. kg Saksa Tanska sukkia kg muista kehruual- Ruotsi nekslsta valmls- sobritannia Saksa sobritannia o käslneltä kg Ranska Ruotsi o. Tanska P. A. Yhdysvallat Saksa Kankaita Ja multa sobritannia kehruutavarolta, veden pitäviä, 440 muunlaisia kg muulla massalla Ruotsi kuin kautsulla. Tanska päällystettyjä, ver- Saksa ' nissattuja tai la- sobritaunia kattuja:, Ranska o klrjansltojanvaa- tävalta tetta sekä vllmeis P. A. Yhdysv teltyä kangasta, (abelvaatetta) kg kokosllkklslä: Tanska., metritavaraa kg Saksa. ' Saksa.., sobritannia Ranska o P. A. Yhdysvallat ' 442 sukkia Ja käsl- 450 vahakangasta kg neltä kg Puola Saksa Ruotsi Ranska Tanska Saksa muunlaisia.. kg Alamaat Ruotsi o Ranska Tanska P. A. Yhdysvallat Saksa sobritannia mattoja. kg Ranska Latvia, Ruotsi puolisilkklslä: Tanska sukkia Ja käsl- Saksa ' neltä.. kg Alamaat Rnotsi sobritannia Tanska P. A. Yhdysvallat Saksa sobritannia klilloitusvaatetta Ranska (smlrkeli- y., m.) kg P. A. Yhdysv Norja Saksa , 446 muunlaisia. kg so britannia Puola Sveitsi Ruotsi Tanska , 454, muunlaisia. kg UO Saksa Viro sobritannia Tanska 0_ Ranska, Saksa Belgia Kankaita Ja muita sobritannia kehruutavaroita, kautsua sisältäviä: ' P. A. Yhdysvallat kokonaan tai 456 Presennlnkejä kg osaksi sllkklslä k,g Ruotsi Tanska Saksa Saksa sobritannia
64 , 34'61 21* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~~ Arvo ~~ Arvo :=:-;: 1:: ::-l C _. Tavaralaji. 1:: Paljous. ::-l markoissa. a:;: c= Tavaralaji. Paljaus. markoissa. ~~ 3C) ~30> ~ a ~ ~ Marchandises. Quantite. Valeur ~. ti ~ 8- Marchandises. Quantite. Valeur 1:: 09 en marcs. 1:: ~.~ ~ ~. en marcs. ~ ~ 457 Purjeita, telttoja ja Vaatteita ja muita ulkokalhtimla kg ompeluksia, erik- Ruotsi ',0, seen malnltsemat- Saksa tomia: Säkkejä: sobritannia ,530 pitselstä, pitsikankaasta tai tylllstä valmistettuja: 458 käytettyjä kg kokonaan tai Ruotsi osaksi silkkislä kg Tanska Saksa Saksa Alamaat muunlaisia kg Belgia Ruotsi sobritannia Saksa P. A. Yhdysvallat Sveitsi ',' muunlaisia..'. kg' 54884, kokosilkkislstä Saksa. kehruutavarolsta vahrilstettuja. kg sobritannia Ruotsi Tanska Pöytällinoja, hulveja Saksa y.m. Palllstettilja sobritannia., tai reunustettuja Ranska teoksia lman Sveitsi muuta ompelu- tävalta työtä. kg P. A. Vhdysvallat Puola.' Ruotsi ' puollsllkklsistä Tanska kehruutavarolsta Saksa, valmistettuja. kg Danzig.., Saksa.: Alamaat Ranska,f! Belgia, '0 itävalta sobritannia Ranska vlllalsista kehruu- talia tavaroista valmls- Sveitsi tettuja: Tschecko-Slovakia' koruompeluk- _Jugo-Slavia slja tai pitseillä P. A. Vhdysvallat korlstettuja sekä sellaisella vuo- 461 Koruompeluksla kg rllla, rlnnuslle-, Venäjä peellä tai muulla Viro , korlstuksella va- Ruotsi rustettuja, jossa, Tanska on silkkiä. kg Saksa , Ruo.tsi. ' : Belgia Tanska, ' Ranska Saksa. ;. ' Sveitsi Alamaat sobritannia : Kurelllvejä: Ranska 13~ 87880, 462 kokonaantaiosak- st silkklslä kg muunlaisia kg 20' Ranska Ruotsi '. Norja Ruotsi Saksa \ 463 muunlaisia kg Tanska. 0- Tanska Alamaat Saksa sobritannia Belgia Ranska, Ran~ka,., ~,,, P. A. Vhdysv !,
65 22* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite).., :<; Arvo Arvo ~~:l-l i3' 1:: :l -l ~i! c =: Tavaralaj. Paljous. markoissa. ~i! c =: Tavaralaji. Paljous. markoissa. '. 3 '.3' ~.~ ~ ~ Marchandises. Quantite. Valeur s a ~ S- Marchandises. Quantite. VaLeur 1:: 09 en marcs. 1:: R. s:> ' en marcs. ' R.!,. ' muista kehruuta- 476 Housunkannattlmla kg f14 varoista valmls- Tanska tettuja: Saksa koruompeluksllla tai plt- Völtä, sukkanauhoja, selllä korlstet- hameen-ja hlhantuja sekä sel- kannattimia y.m.s. laisella vuorilla, kehrullainekslsta rlnnusllepeellä valmistettuja tatai muulla ko- varoita: rlstuksella VB- 477 silkistä tai kullanr~stettuja, jossa kehrääjänteokslsta on silkkiä. kg valmistettuja.. kg , Saksa Ruotsi Tanska Saksa muunlaisia.. kg sobritannia Tanska Ranska Saksa.., Sveitsi tävalta Hattuja: 479 kukilla tai sulla 471 muunlaisia. kg koristettuja kpl., Ruotsi Tanska Saksa Alamaat ',' Belgia sobritannia muunlaisia, silknsekaisesta aineesta valmistettuja: 480 vaatettamattomla. kpl Ruotsi Ranska Tanska Sveitsi Saksa tävalta Ranska Tschecko-Slov 'P. A. Yhdysv vaatetettuja tai verhottuja kpl Vaatteita Ja multa Tanska ompeluksla, erlk- Saksa. _ seen malnltsemat- Ranska O' tomla, kautsua si- tävalta sältävistä, vedenpltävlstä, muulla s:n, muusta almassalla kuin neesta valmlstetkalltsulla päällystllja, vaateltamattetylstä,' vemissa- c tomla: tulsta tallakatulsta 482 huopa-. kpl kehruutavarolsta Viro valmistettuja. kg ij Ruotsi., Viro Tanska ; Ruotsi Saksa Norja Ranska Tanska tävalta Saksa sobritannia muunlaisia kpl Ranska Ruotsi P. A. Yhdysvallat Tanska , 474 Särikyvaattelta. kg Saksa sobritannia Ranska Saksa ~ tävalta Klerrekalhtlmla kep- s:n, s:n, vaatetet- peineen ja konels- tuja tai verhottuja: toineen kg huopa- kpl P. A. Yhdysvallat Ruotsi
66 23* Taulu 1'. Tuonti. Jatkoa (Suite).. ~:c: Arvo ~:c: Arvo ä.!::::, 1:> 1:: ::1,. l! f;:: ::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~f;::::: Tavaralaj. Paljous. markoissa.. '. :3 ~ Marchandises.. '. a ~ -Ei' ~ ~ S Quantite. Valeur s.~ ~ 0 Marchandi8es. Quantite. Valeur r.: \=>. 1:: en marcs. o. ~!} ' 1:>., en marcs.. ' Tanska kpl Letkuja kg Saksa Saksa sobritannia sobritannia ',' Ranska P. A. Yhdysvallat talia. o Sveitsi Multa teknillisiä ta- tävalta varoita, erikseen Tschecko-Slov malnltsemattomla kg Ruotsi o muunlaisia kpl Tanska 0_ Ruotsi Saksa Tanska sobritannia Saksa.' P. A. Yhdysvallat sobritant;ia Ranska o Kehruuteoksla, jol- talia hln on käytetty hle- tävalta o nompia metallilankoja, sekä kullan- 486 Hatunteelmlä, huo- kehrääjänteoksla : vasta valmistettuja kpl kullankehrääjän- Saksa lankaa., 0 kg talia Saksa tävalta o Tschecko-Slovakia helyjä sekä kulta- - ja hopeakultu- 487 lakkeja, ommetuja kpl kiehkuroita kg Ruotsi Saksa Tanska Saksa ' 498 kankaita, nauhoja, sobritannia 0, punoteoksla y. m. kg talia Tanska Saksa Sateen- ja päivän- Ranska 0_ koko- tai puoli-, silkkl!ilä. kpl Saksa X. Puutavarota ja puuteoksia. 489 muunlaisia kpl varjoja: Sveitsi Saksa Koko ryhmä Venäjä Verkkoja: Viro kala- kg Latvia Saksa, Puola Alamaat Ruotsi Belgia Norja sobritannia o Tanska Saksa muunlaisia sekä Danzig rlippumattoja kg Alamaat Belgia., Lampun- ja kynttl- sobritannia länsydämlä. kg Ranska Saksa talia Alamaat Sveitsi tävalta Käyttö- ja kuljetus- Tschecko-Slovakia hlhnoja. kg Unkari Ruotsi Jugo-Slavia Tanska o Kiina Saksa Hollannin tå-ntia - 20 Belgia., Kanada sobritanniil P''_' P. A. Yhdysvallat
67 24* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). i ~<: Arvo ~<: Arvo l:>!:: :l-l l:>!:: :l -l ~~ c::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~ c::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. '.3'. '.3' Quantitd. Valeur ~.~ ~ S Marchandises. Quantite. Valeur, -'5' ti a: S Marchandises.!:: ~~? en marcs. o.!'> ~. en marcs.. ' Puuta, Jalostama- 518 muunlaisia kg tonta: Viro tamml-,. kg , Ruotsi Danzig Saksa.., , 501 muunlaista' kg , 520 Varsla kg Saksa Saksa Danz'ig o sobritannia o Harjapuuteelmiä, apiolta sekä mal- Puutavaraa, sahat- leja Ja muotfeja, tua, vähintään teollisuustarkol- 7 mm:n paksuista: tukslin aiotfuja kg mänty-, kuusio, Tanska / koivu- Ja haapa- Saksa '.' puista. Saksa. : kg Lestejä, pakotuspuita ja puukengänpyökki- ja leppä- 504 jalava, punapohjia kg G4460 Saksa puista. kg Saksa ',' Työkaluja, plsla, erikseen maintse- 505 tammipuista kg mattomla kg Saksa Saksa Danzig , 506 pähkinäpuista kg' Vaunun- Ja muita Saksa., pyöriä, kumlren- kaattomia. kg muunlaista kg Ruotsi.. o Ruotsi Saksa, Puolia (boblineja) kg Danzig sobri tannia ',. '1 Vllu- (faneerl-) le- 528 Muita kutomateollivyjä, alle 7 mm:n suuteen aiottu ja paksuisia, sekä n.s. e' / koneenosia Ja nli- liirnaautoja: den puisia teelmlä kg Saksa Puola ' sobritannia o. 727 :i8869 Saksa , 510 tammi puisia kg pähkinäpuisia. 529 Kävelykeppejä.. kg Saksa. kg Saksa ! 508, 512 muunlaisia kg Keppejä, muunlaisia, Ruotsi 1127, sekä sateen-ja päi-, Saksa vänvarjonvarsia kg Saksa Puollvalmisteita, erikseen mainitse 531 Teoksia, erikseen ; mattomla:., 5-16 mainitsemattomia, mänty-, kuusi., sorvattuja tai soi- ~.',, koivu- ja haapakeiksl ja pyörelksi : puisia kg jyrsiltyjä kg ,151, Saksa Tanska o Saksa. 517 jalava-, , puna- pyökki- ja leppä- puisia kg , 535 Kehyksiä kg Ruotsi Saksa
68 25* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~ <:. Arvo ~<: Arvo $:) t::: ::l -l $:), t::: ::l-l ~~ s::::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. i-::! s:: ::: a ' a ' Tavaralaji. ' Paljous. markoissa. ~. ti ~ S- Marchandises. Quantite. Valellr ~. ci ~ S- Marchandises. Qllantite. Valeur ::!:)? en marcs. ~!:)? en marcs.!'>. Huonekaluja: paino yli Z kg:n pronssattuja, kul- kappaleella netto: lattuja tai bopeoi- 556 pronssatluja, tuja sekä koruleik- kullattuja tai hokauksilla tai upok- peoltuja sekä kokeilla varustettuja: ruleikkauksilla 536 täytettyjä, i- tai upokkeilla man päällistä kg !J56 varustettuja kg : Saksa Ruotsi , Tanska s:n, päällisellislä kg 3U Saksa muunlaisia. kg petsatluja, kiil- Venäjä loitetluja, va- Tanska hattuja tai la- Saksa kattuja, tai milloin pinta on petsattuja, kiiltoi- muulla samantettuja, våhattuja laisella tavalla tai lakattuja, tai valmistettu kg ,350 milloin pinta on Ruotsi muulla samanlal- Tanska sella tavalla val- Saksa mistettu. kg Saksa maalattuja tai öjy~tyjä kg , 545 maalatluja tai öl- Saksa jytly,jä. kg Ruotsi muunlaisia, mänty-, kuusi-, 5< muunlaisia kg pyökki-, koivu- Saksa. : tai leppäpuusta. valmistettuja kg Valmiita puusepän- Ruotsi 0, teoksia, erikseen Saksa mainlt~einattomia:. paino enintään 560 s:n, muista puu-,. Z kg kappaleelta lajeista valmlsnetto: 0 tettuja kg 3.lfJ pronssattuja, Saksa kullattuja tai hd'- peoltuja sekä ko- 561, 562 Tynnyrintekijänteruleikkauksilla oksia kg tai upokkellla Tanska. o varustetluja kg Saksa Tanska Danzig Saksa 614,52947 Alamaa! petsattuja, kiil- 513, 5'26, Muita tähän. ryhloltettuja, vahat- 532, 552 mään kuuluvia tatuja, lakattuja, varoita kg maalattuja tai öljytlyjä kg 10241? Ruotsi' '0' Tanska XV Puunkuorta, Saksa ruokoa, oksia y. m. s. so britannia ja niistä valmistettuja' teoksia. 555 muunlaisia kg Viro. 0' Koko 'ryhmä Ruotsi Venäjä - 50 Saksa, , Viro Sveitsi ;J38 21'405 Latvia Ulkomaan' kauppa i923. 4*
69 26* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). 563 Tavaralaji. Marchandises. Ruotsi. 1 Norja.. Tanska [ Saksa.. Alamaat. Belgia.. sobritannia.. Ranska.. Espanja.. Sveitsi.. Tschecko-Slovakia.. Japani.. Britti\. tä-ntia.. Algieri. '.. Britti\. Etelä-Afrika P. A. yhdysvallat.. Bra~ilia.. Argenlina.. Korkklkaarnaa. Saksa kg 564 Puunkuorta,erlkseen malnitsematonta kg Saksa Möhkäleitä, laattoja y. m. s. karkeampia korkklkariketeoksia, joissa on asfalttia tai muuta sideainetta.... kg Saksa.. Korkkiteoksla, erikseen mainitsemattomia: 569 pullontulppia, helattomla kg Saksa Ranska 570 kengänpohjia ;. kg Saksa.. r 571, 572 muunlaisia kg Saksa Ruokoja: 573 bambu- ','.. kg Tanska Japani rottlnklit kg Tanska Saksa.... Alamaat muunlaisia kg Saksa Paljous. Quantite /j ' , 298 Arvo markoissa. Valeur en marcs , & , Tavaralaji. Marchandises. Oksia, erikseen malnitsemattomia, ja, Juuria kg Ruotsi. Tanska Saksa.... Alamaat. sobritannia Ruohoja, nilnlä, 01- kia, lastuja, kultuja y. m. palmikoimiseen tai harjantekoon tarkoitettuja. kasvaneita. erikseen mainitsemattornia, valmistamattornia kg Ruotsi. Saksa.... Alamaat Ruohoja, syistettyjä tai säikeinä, täpeheiniä, käherrettyjä kuituja, ja muita jouhensijakkeita sekä täyteaineeksi valmistettua sammalta kg Tanska Saksa.. Alamaat Belgia' Algieri Britt. Etelä-Afrika Hattupalmlkoita ruohosta, oljista y. m.s. kasvianeksista valmistettul\l kg Saksa.. sobritannia Korintekijänteoksia: 586 huonekaluja, ilman täytettä ja verhousta kg, Latvia.. Tanska Saksa S:1, läytteellä ja verhouksella varustettuja kg Saksa , 588 muunlaisia.... kg Latvia.,. Tanska Saksa Mattoja kg Paljous. Quantite (j ' Arvo markoissa. Valeur en marcs
70 27* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). Tavaralaji. Marchandises. Paljous. Quantite. Arvo markoissa. Valeur en marcs. Ta v a r a 1 aj i. Marchandises. Paljou!;. Quantite. Arvo markoissa. Valeur en marcs D D 597, Teoksia, muunlaisia, erikseen mantsemattomia kg Saksa.... Parkltusalnelta: kvebrachopuuta kg Ruotsi sobritannia Argentina. mimosankuorta kg Saksa. sobritannia muunlaisia.... kg Belgia sobritannia P. A. Yhdysvallat Parkitusuuttelta: kvebracho kg Ruotsi. Saksa.'... Brasilia. Argentina mlmosankuorl- kg Saksa..... Belgia. sobritannia. tammen-. sobritannia kg muunlaisia..... kg Ruotsi.. Tanska Saksa.. sobritannia.. Parkkihappoa (tannnla), gallushappoa ja pyrogallushappoa. kg Saksa D D D86' Latvia... Ruotsi Norja... Tanska. Saksa. Danzig.. Alamaat.. Belgia.. sobritannia.. Ranska. Espanja talia.. Sveitsi tävalta. :.. Tschecko-Slovakia.. Unkari.. jugo-slavia.. P. A. yhdysvallat.. 602, 603 Paperlvanuketta kg Saksa '.'.. Pahvia ja kartonkia. 604 Yulkaanikultua ja muuta kuiduista kemiallisesti valmistettua pahvia kg Saksa ' 606 Asfalttikattopahvia kg Ruotsi. Saksa P. A. Yhdysvallat Asfaltilla, tervalla tai tervaöljyllä siveltyä tai kyllästettyä pahvia ja kartonkia sekä asfalttija tervahuopaa. kg Ruotsi.. Saksa. sobritannia. Sveitsi ' D fi ; , 566, 581, 582 Multa tähän ryhmään kuuluvia tavaroita kg Tanska Kartonkia ja maalarinpahvia kg. Saksa XV. Paperivanuketfa, pahvia ja paperia sekä niistä valmistettuja teoksia. Koko ryhmä. Venäjä.. Viro 'Pahvia, muunlaista: vanukkeena vär-, jäämätöntä tai värjäftyä. kg Saksa s:n, kokonaan tai osaksi lumpulsta v!llmistettua kg Tanska Saksa [
71 Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). 28* ~<: Arvo ~<: Arvo Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~ ~ =: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~. ~.- 'i-ti ~ a ' ~~ Marchandises. Quantite. Valeur ~ ti ~ ~ Marchandises. Quantite. Valeur ;:: 09 en marcs. ;:: 09 ;::,.',;::,.' en marcs. ~;:: :l, ~ '. ' ~;:: :l, 611 värjättyä muuten 618 kokonaan tai kuin vanukkeena, osaksi seluloomuilla aineilla kuin l' sasta valmistetasfalt.ila, tervalla tua kg tai tervaöl)yllä sl-., Viro veltyä tai kyllästet- Ruotsi tyä, paperilla pääl- Tanska ystettyä, metallilla Saksa silattua, stanssattua tai kohopaina- 619 kokonaan tai tettua. kg osaksi hlmpulsta Saksa valmjstettua kg P. A. Yhdysvallat Viro Latvia Paperia. Tanska Asfaltilla, tervalla Saksa ' 38 () tai tervaöl)yllä sl- sobritannia veltyä tai kyllästettyä paperia kg P. A. Yhdysv. sobritannia värjättyä muuten kuin vanukkeena, Kemikaalioilla, ras- lakattua, verolsvalla y. m. S., paitsi sattua, liiduttua, väreillä, siveltyä laskostettua y. m. kg i4882 tai kyllästettyä pa~ Ruotsi. o perla: Tanska valopainopaperia kg / Saksa, Saksa sobritannia Belgia Ranska,, P. A. Yhdysvallat valonarkaa valo- kuvauspaperia. kg Paperl)ätteltä, hylky- Tanska paperia ja kelpaa- Saksa mattomiksi tehtyjä Belgia painotuotteita. sobritannia Saksa. kg Ranska o P. A. Yhdysvallat Puuvanuke-, pahvi- ja 615 muunlaista. kg paperiteoksia. Tanska, , 623 Paperia )a pahvia kg Saksa , Saksa Alamaat Belgia sobritannia., Paperitapetteja )a Ranska tapetinreunuksia kg P. A. Yhdysvallat Tanska Saksa Sanomalehti paperia kg Viro Smlrkeli- y. m. kiil loitus- tai hloma- Tanska paperia kg Paperia, erikseen Ruotsi 0., mainitsematonta: Norja : vanukkeena vär- Saksa jäämätöntä tai Sveitsi värjöttyä: P. A. Yhdysvallat pelkästään puutai olkivanuk- 626 Puolia (boblineja), keesta valmis- puolaplllejä )a reltettua. kg ällisiä jacquardko- Tanska nekortte ja kg Danzig Saksa
72 29* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~~::l-l Arvo ~<: 1:1;: ::l-l Arvo ~~ J::::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~)::::: Tavaralaji. Paljous. markoissa..,.3,. '. 3,~ -S. ti ~ ~ Marchandises. Quantite. Valeur -.a (t Marc!)andises. Quantite. Valeur 1:: 00 ('(:j ~. en marcs. ~,? 9,1:>. en marcs.. '. ' Työkalujenvarsia sobritannia sekä paperivanu- Ranska ke-, pahvi-. tai talia paperi putkia kg Sveitsi (j 472 tävalta Lomakkeita ja nimi- Tschecko-Slovakia lippuja, joissa et Egypti ole kirjasinpaina- Japani tusta.. kg Kanada Saksa P. A. Yhdysvallat Teoksia, erikseen mainitsemattomia: 633 Jouhia kg kullattuja, hopeoi- Yen,äjä 0' tuja, pronssattuja, Tanska., hikattuja tai ki- Saksa mallepronssilla si- Alamaat roteltuja. kg Saksa :j Harjaksia kg Venäjä muunlaisia: Saksa Höyheniä: 637 riipimättömiä kg röyhel!yksellä,, stanssatullla kuvioilla, laskostellla, kohokir- Tanska jasin- tai muulla Saksa,' painatuksella 638 riivittyjä sekä unvarustettuja tuvia. kg sekä maalattuja Tanska tai vernissattuja kg Saksa Ruotsi 2328 o Tanska 0' Harjansitojanteoksia: Saksa kuiduista, ruo- sobritannia hoista, juurista tai Ranska. ' muista kasviai- \ neista valmistet-, 632 tällä tavoin val- tuja.'0 0 kg mistamattomla Saksa sekä naamarelta kg Ruotsi muunlaisia, joissa Saksa kiinnike tai kehys- Ranska, tys on ra,udasta tai kiillolttamatto-, masta tai maala- tusta puusta: o' XV. Jouhla, harjak- 640 siveltimiä kg sla, höyheniä sekä Ruotsi luita, sarvia ja muita Saksa., muovailtavia aineita, erikseen malnitsemat- 641, muita. kg tomla, sekä niistä val- 'Ruotsi mistettuja teoksia. Saksa , sobritannia Koko ryhmä Venäjä s:n, s:n muista Y.iro aineista, paitsi kul- Latvia lasta tai hopeasta puola: sekätomuhuiskuja kg Ruotsi Ruotsi Norja Tanska Tanska Saksa Saksa sobritannia Alamaat '.' Rånska Belgia Japani
73 30* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). Tavaralaji. Marchandises. Paljous. Quantite. Arvo markoissa. Valeur en marcs. Tavaralaji. Marchandises. Paljous. Quantite. Arvo markoissa. Valeur en marcs Teoksia, luusta, sarvesta tai kilpikonnankuoresta valmistettuja,. erikseen mantsemattomia,. kg Tanska. Saksa... Ranska. talia. 648, 649 Helmiäistä (perlemoa) sekä slmpukan- ja kotilonkuoria kg Saksa. Helmiä: 652 oikeita, kllnnikkeettömiä kg Tanska. Saksa. sobritannia vale helmiä: 654 lasista ja oikeasta tai valeposlilnista tehtyjä sekä helmirlpsuja. kg Tanska.. Saksa.,... Ranska. Tschecko-Siov muunlaisia. kg Saksa Ambrolinia, selluloidla ja multa sellaisia muovailtavia aineita, erikseen maintsemattomia: valmistamattornia; samoin la1tttoja, putkia, tankoja, kosketinlevyjä sekä veitseltpäitä ja niiden teelmlä.. kg Saksa '. muunlaisia.... kg Viro. Latvia.... Ruotsi. Tanska Saksa.,. Belgia sobritannia Ranska.. Sveitsi P. A. Yhdysvallat , , 636, Multatähänryhmään 643, 651 kuuluvia tavaroita kg Saksa XV. Vuotla ja nahkoja, nahkateoksia, turkiksia y. m. Koko ryhmä.. Venäjä. Viro. Latvia.'.. Liettua. Puola'. Ruotsi.. Norja. Tanska Saksa.. Alamaat.. Belgia.. sobritannia Rariska.. Luxenburg. talia.. Sveitsi.. tävalta.. Tschecko-Slovakia Kiina.. Britti\. tä-ntia. Kanada P. A. Yhdysvallat Brasilia Argentina. Australia. Vuotia ja nahkoja, joita ei 'voida lukea turklksiln: muokkaamatfomia: lampaan-, karitsan- ja vuohen-. kg Viro. '''' Ruotsi Norja. Tanska,. Saksa.. sobritannia. Ranska. Argentina. Australia hevosen-.' kg Saksa.. Alamaat. Ranska.. Argentina. nautaeläinten, tuoreita tai suolattuja kg Viro ' \)
74 31* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~<: Arvo ~<: -Arvo!:: 1::: ::S-l!:: 1::: ::S-l E:~ ~ =: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ::t~ ~=: Tavaralaji. Paljous. markoissa.. '.3' Quantite. ~ 3 ~ ~ ti ~ ~ Marchandises. Valeur ~ ti ~. M archandises. Quantite Valeur 1::: _ 99 1::: en marcs. 09 :l,' ' en marcs. ~'. ' Ruotsi kg muita lajeja, Tanska o kappaleina, Saksa., Jotka paina- Alamaat vat enintään Bp.lgia kg netto. kg sobritannia Ruotsi Brasilia o.,,' Tanska o Argentina o Saksa Alamaat ~:n, kuivattuja kg Belgia Ruotsi sobritannia Saksa Ranska o Alamaat ' Sveitsi.., Belgia Tschecko-S\ sobritannia P. A. Yhdysv Britti\. tä-ntia n P. A. Yhdysv s:n, s:n, jotka Brasilia o painavat yli Argentina n kg:n netto kg Australia Ruotsi 0_ Tanska muunlaisia ~g Saksa sobritannia Alamaat ' P. A. Yhdysv sobritannia Ranska, _641 muokattuja: pohja- Ja sisus- Nahankappaleta, pohjanahkaa: stanssattuja tai lei- 663 kokonaisia tai kattuja, erikseen puolivuotia mainitsema tt omia: sekä vuodan- 671 pohja- ja sisuskappaleita, pohjanahasta teho. erikseen mai- tyjä kg nltsemawimia kg Saksa Viro P. A. Yhdysvallat Latvia Ruotsi ,80 ' 6'72 muunlaisia :. kg Tanska Tanska Saksa Saksa sobritannia sobritannia P. A. Yhdysv.,~ , Ranska 0, n i6332-6~4, 6,65 selkäkappa- Jalkineita: leita, puhtalk_, 673 päälliset koko- ja sl leikattuja puolisilkklset kg 19, sekä l<onehlhnanahkaa kg käännettyjä, Latvia., muunlaisia. kg, Ruotsi, 'Saksa Saksa tävalta, sobritannia n Tschecko-S mtonahkalsla:, - P. A. Yhdysv. n miesten kg '574 muunlaisia: Saksa., kiilto nahkaa kg Viro naisten kg Ruotsi Ruotsi Tanska ' Saksa : n Saksa Ranska,. 0' n Alamaat. 89, tävalta' Belgia 293 ' sobritannia lasten kg
75 32*. Taulu 1 Tuonti. Jatkoa (Suite). ~<: Arvo ~ <:' s:.. Arvo l:: :l-l s:. l:: :l-l :::~~= Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~;: ::: t:: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~ 3 ~ '; :3 D> ~.~ ~ 0- Marchandises. Q.uantite. Valeur ~ ci ~.~ 'Marctzandises, Quantite, Valeur l:: ~ ~? '. en marcs. 09 '~. en marcs.. '. ', 678 puupohjaisla ja 686 muunlaisia kg nahkapäälllsellisiä kg 544, Ruotsi Saksa muunlaisia: Ranska, miesten kg Tschecko-Slovakia Ruotsi o Tanska '7 Nahkavaatteita, erik- Saksa ' seen malnltsemat- so britannia tornia. kg tävalta Tanska o P. A. Yhdysv Saksa sobritannia naisten kg Sveitsi , Ruotsi o Yöltä sekä vöilten ja Tanska housunkannatti- Saksa, mien osia kg sobritannia o. Saksa Sveitsi' Tschecko-Slov Rasi~lta, koteloita, P. A. Yhdysv , lompakoita, salk- kuja ja rahakuk- 681 lasten /' kg karolta sekä lauk- Ruotsi ' kuja, joitten netto- Tanska paino on enintään Saksa kg kpl:lta kg Puola.., hlhnoja sekä nyö- Tanska rejä,. kg Saksa. ' 'Ruotsi sobritannia Saksa ,Ranska Alamaat Belgia \.' Hattukotelolta, lauk- 682 Käyttö- ja kuljetus- Ruotsi sobritannia o kuja, matka-ark- Luxenburg, ,00 kuja y. m. s~ matkakaplneita, joit- 683 Veto-, yöntl- ja om- ten netto paino on peluhihnoja ja let- yli 0.5 kg:n kpl:ta kg kujll, koneen tiivis- Tanska '739 teitä y. m. tekn- Saksa loi lisiä nahkatava- sobritannia rolta sekä kullan- - takojankalvoa kg Sa tu lase pän- ja, Ruotsi muita nahkateok- Saksa sla, erikseen mal sobritannia Q nitsemattoinla kg Ruotsi,., Käsineitä: TansJ(a säämlskä- ja glac~- Saksa hansikkaita.. kg Belgia Ruotsi sobritannia Tanska P A. Yhdysvallat! Saksa, Ranska Turkiksia: Tschecko-Slovakia valmistamattomia kg 17 i 028.' 685 rukkasia sekä valmistettu ja, tnyrkkit8'lstelu- ja railaan olevia: miekkailuhansik- 693 majavan, chinkaita. ',' kg chlllan; meri- Saksa saukon, kärpän, sobritannia hlerin, näädän,
76 33* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~<: Arvo ~<: :l;:: :l-l Arvo :::-3 c _. :l:::: :l-l Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~3 c = Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~,,3i». 3 to '. C3 (t) S!t Marchandlses. Quantite. Valeur (3 td ~.c::. a 0 Marchandlses. QuantiU. Valeur 1;;;:., en marcs. ~? 9,;: en marcs.. '. '. nertsln, ketun, 704 muunlaisista nasoopelin ja jout- holsta.. kg senen.. kg Ruotsi Venäjä Saksa.. : Saksa Ranska blsamln kg Tanska XV. Metalle/a ja Saksa;. ; metalllteoks a. Koko ryhmä. - Z Z45 '695 krlmln~ ja muun Venäjä lampaan.. kg, Viro , Saksa Latvia Liettua muunlaisia. ' kg Puola Ruotsi Ruotsi Tanska ' Norja Saksa Tanska Belgia Saksa.., sobritannia Danzig Ranska Alamaat Belgia s:n, kokoonom-. sobritannia meltuja turkls- Ranska nahkoja sekä kei- Luxenburg notekolsia häntiä: Espanja majavan-, chin- Portugali chillan-, merl- talia saukon-, kär- Sveitsi pän-, hillerln-, tävalta näädän-, nert- Tschecko-Slovakia sin-, ketun-, soo Unkari pelin- ja joutse- Jugo-Slavia nennaholsta kg 4, Egypti Saksa Britti. Etelä-Afrika - 25 Kanada bisaminnahoista kg P. A. Yhdysvallat Saksa Australia , 700 muunlalsistana- Rautaa ja rautalejeeholsta. kg rinkejli seklt nilstli val- Ruotsi mistettuja teoksia. Tanska Prautaa ja piiman- Saksa. n gaanlrautaa, joka \ Ranska sisältää piltäenemmän kuin 15 olo kg Valmiita vaatekappa- Ruotsi n leita, kuten hat- Norja tuja, lakkeja, muh- sobritamiia n veja, turkkejay.m.: 701 maja van-, chlnchil Takkirautaa ja talan-, merlsaukon-, ontaan kelpaamatkärpän-, hillerin-, J tornia rautalejeenäädän-, nertsln-, rlnkejä '. kg ketun-, soopeln- Saksa ja joutsenenna- Belgia o. n holsta.. kg sobritannia Saksa Ranska Luxenburg.. n krimln- ja mulstå lampaannaholsta kg Teräshiekkaa kg Saksa Saksa... n Ulkomaan kauppa *
77 34* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). Tavaralaji. Marchandises. \ Paljous. Quantite. Arvo markoissa. Valeur-, en marcs. Tavaralaji. Marchandises. Paljous. Quantite. Arvo markoissa. Valeur en marcs Romua.. kg Viro.,,, Ruotsi. ' Valantelta ja levyteelmiä, valssaamattomia tai takomattomla, sekä sulatinkappaleifa. kg Ruotsi. Saksa Bilets-nlmlslä tee 1- miä, neliskulmalsla, pyöreäsärmäisiä; taottu ja teelmiä, painoltaan vähintään 250 kg juoksumetrltä sekä valssattuja tai taottuja valanteita. kg Saksa sobritannia Palkki-, kulma- ja muuta kuumiltaan valssattua rautaa:, profiilirautaa ja rautapalkkeja: painoltaan alle 60 kg:n juoksu-. metriltä.... kg Saksa..'. Belgia sobritannia. painoltaan vä-. hlntään 60 kg, juoksumetriltä kg Saksa.. Belgia : sobritannia tankoja, valmstettuja, ilmeisesti betonitöihin aiottuja, sekä tankoja, joissa on valssat';,, tuja kuvioita tai joiden poikkileikkauksessa on kuumiltaan valssaamalla aikaansaatuja eri koko ja tai muotoja. kg , ' , , 'Tanska. kg Saksa Alamaat ',', Belgia sobritannia vähintään 6 mm, mutta alle 15 mm:n kg, Ruotsi Saksa. r' Alamaa! ' Belgia sobritannia vähintään 15 mm kg latvia. Ruotsi. Tanska [ Saksa.. Alamaat Belgia. sobritannia luxenburg tävalta P. A. Yhdysv.' muunlaista, jos pokkileikkausmuodon suurin läpimitta on: alle 6 mm:n kg, Ruotsi Kylmiltään valssattua tai kylmiltään vedettyä rautaa: silaamatonta ' kg Saksa.... Belgia. sobritannia slnkitlyä tai tinattua, jossa poikkileikkausmuodon suurin läpimitta on: alle mm:n kg Saksa.,, Belgia. '. sobritannia vähintään mm kg' Ruotsi. Saksa.,. Alamaat Belgia sobritannia muilla metalleilla tai kemlkaalloilla s'lattua. kg Ruotsi. Saksa klilloltettua. kg Ruotsi. Saksa.. sobritannia ~ :\ ,
78 35* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~~ Arvo,~~ Arvo $:) 1:: ::S-l $:) 1:: ::S-l ~::! c =: ravaralaji. Paljous. markoissa. ~::! c =: T a v a r ala j 1. Paljous. markoissa. _'. 3 ~ _,,31».s' ti. Marchandises. Quantite. Valeur. ~.~!!: ~ Marchandises. Quantite. Valeur ;: ~ 9 1:: en marcs. 09!b1} ' en marcs. ~.. ' 728 Terästä, taottua, tan- Belgia kg koina, myös plka- - sobritannia sorvlterästä sekä, sellaisesta teräk- 734 muilla epäjaloilla sestä muovattuja metalleilla silattua i teelmlä; tankoja, sekä killloitettua, joide!l poikkilelk- maalattua, lakatkauksessa on eri tua, väreillä paikovuusasteita sekä nettua y. m.. kg puristettuja kirk- sobritannia kalta akseleita. kg 5Jlj lävlstettyä sekä le- Ruotsi o vystä valmistettua Saksa verkkometallia kg 34n Alamaat Saksa Belgia sobritannia o Putkia ja putkenosia: Ranska. o putkia, valurautal- tävalta sia: 736 valmstamauo- Levyä: mia. kg hlomatonta, kill- Puola lolttamatonta tai Ruotsi pinnaltaan pelttä- Tanska mätöntä, paksuu- Saksa deltaan: Danzig alle 0.55 mm:n kg sobritannia Latvia Puola ~almlstettuja kg Ruotsi Ruotsi Tanska Saksa Saksa Belgia putkenosia. valu- sobritannia rautaisia: P. A. Yhdysv valmstamattomia kg no vähintään 0.55 Ruotsi mm, mutta alle Tanska mm:n o kg Saksa Puola.' Danzig Ruotsi sobritannia Saksa Alamaat valmistettuja. kg / Belgia Saksa sobritannia P. A. Yhdysv putkia, valssattuja, vedettyjä tai yh- 731 vähintään 3 mm kg teenuutettllja, jol-, den slsämltta on: 0' Ruotsi 0- Saksa enintään 250 Alamaat , mm: Belgia silaamatto- sobr.itannia mla... kg Luxenburg Ruotsi slnkittyä kg Saksa.. Tanska Saksa ;)anzig Alamaat Alamaat sobritannia Belgia P. A. Yhdysvallat sobritannia ;. P. A. Yhdysv tinattua kg Ruotsi.,., silattuja kg Saksa Ruotsi
79 36* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite).,~ <: Arvo ~<: Arvo 1:>;:: :::l o-'j 1:> ;:: :::lo-'j ~~ ':=: Tavaralaji. Paljous. markoissa. :::-~ '_. Tavaralaji. Paljous. markoissa. '3~ ~~, 3 Ei.~ ~ ~ Marchandises. Quantite. Valeur ~. C3 ~ S- Marchandises. Quantitlf. Valeur ;:: 00 ;:: 0, 1:>.', en marcs.!'>~ en marcs.!'>~ Tanska kg Silitysraudanluoteja, Saksa luoteja, painoja Belgia 'y. m. kg sobritannia Tanska Tschecko-Slov , Saksa P. A. Yhdysv Karkeampitekolsia 742 yli 250 mm:n kg kotitaloudessll, ra- Saksa kennus- ja puh- sobritannia dlstustölssä tarvittavia eslneitä,erlk- 743, 744 putken osia, tako- seen malnitsematrautaisia. kg tornia, taontaan Viro / kelpaamatfomasta Ruotsi valura;udasta val- Tanska mlstetfuja,. sekä Saksa.' niiden valetfuja Alamaat osia: Belgia emaljoituja, kupa- sobritannia roituja, messingöi- P. A, Yhdysvallat tyjä tai nikkelöltyjä: lankateoksia: 754 kastrulleja ja 745 köysiä kg ' muita talousesi- Ruotsi neitä.... kg Saksa Saksa Alamaat Belgia kylpyammeita kg sobritannia n, Tanska Saksa aitauslanka'a ja -nauhaa. kg viemärlsu ppl- Latvia lolta kg Liettua Saksa aitausverkkoa kg pesupöytiä. kg Saksa Saksa sobritannia P. A. Yhdysvallat multa esineitä kg kudelmaa, muun- Saksa laista, sekä kulvausrlstikolta kg muunlaisia: Ruotsi silitysrautoja. kg Saksa Saksa sobritannia sobritannia ' P. A. Yhdysvallat , 750 sängynpohjia, kehyksetfömlä sekä huonekalujoustlmla :,. kg Saksa.. ' kamlnolta. kg Saksa.' takkoja, helloja, uunela lavedellkg lämmitfäjlä Käslkarstoja, karsta- Ruotsi nauhoja ja viila- Saksa harjoja kg sobritannia , Saksa Alamaat radlaattoreja eli lämpöjohtopat- sobritannia tereja. i kg ' 752 Tullpesänarlnarau- Puola , toja, rralsla. kg Ruotsi J' Saksa; Tanska
80 37* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~<: Arvo ~<: ;::, 1:: :l-i Arvo ;::, 1:: :l -i ~.~ 3 = T a v a r ala j!. Paljous. markoissa. ~~ 1: = Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~ ~ ~~. 3 ~ ~.~ ~ ~ Marchandises. Quantite. Valeur s' ti ~ ~ Marchandises. Quantite. Valeur 1:: p 9 en marcs. 1:: 0:9 en marcs. ~~ ~ ~. ~. ~ Saksa. kg tinattuja, kappa- Alamaat leen nettopaino: sobritannia., enintään 1 kg kg lämmtys- tai Tanska. -. Ruotsi matalapane- Saksa pannuja kg sobritannia Tanska Saksa yli 1 kg:n: sobritannia meijeriastoita kg Ruotsi Tanska Saksa Ruotsi o. 759, 761, multa esineitä kg Tanska.o Saksa., multa kg sobritannia Ruotsi, Tanska, Lihamyllyjä, pihvnuljla, hedelmä- ja mehupuristlmla sinkittyjä tai lyl- sekä hunajanlln- jyttyjä: kouslalttelta kg ~ ämpäreitä. Saksa \ Ruotsi Saksa. kg Tanska Saksa muita. kg Saksa Käsipumppuja kg Ruotsi , 782 muunlaisia kg Saksa Ruotsi Norja., Kassa- y. m. s. kaap- Saksa.,.,,, peja. säilytysloke- sobritannia, \ 0 rolta sekä arkiston- ja. kassahol- 784 Hevosenkenkänauvlnovla.,. kg loja ja hokklnau-,,. sobritannia loja., kg 3$ Ruotsi Saksa.',,..,., , 771, 772 Sänkyjä sekä' niiden päätyjä ja slvu- Nauloja ja nastoja: t!lkeja kg lankanauloja: Tanska., enintään 25 Saksa., mm:n pituisia kg Saksa.. : ~ Levy- ja läkklpeltl- sobritannia, teoksia: 775 lakattuja,.maalat- 787 yli 25 mm:n,', tuja, hapetettuja, mutta ei yli 45 pronssattuja, nik- mm:n pituisia kg kelöityjä tai muu- Saksa , la, erikseen malnit- Alamaat.' semattomllla me- sobritannia, talleilla, silattuja kg Ruotsi yli 45 mm:n pi- Tanska, tuisia Saksa,.,.,.,.,., Saksa. kg sobritannia., P. A. Yhdysvallat puristettuja: 789 enintään emaljoltuja., kg mm:n pituisia kg Ruotsi Saksa,,, Saks~. ~ 1,,,, '.' sobritannia,
81 38* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~<: Arvo ~<: Arvo ~ 1:: ::-l ~ 1:: ::-l T a v a r ala j i. Paljous. markoissa. T a v a ra a j i. Paljous. markoissa. :» '.3' ~ ti ~ ~ Marchandises. Quantite: Valeur J5~ a ~ ~ Marchandises. Quantite. Valeur ::!:. P 1:: 0 en marcs. 09 en marcs. ~~. ~' ~1l 3:: a:~ ~ :: 790 yli ZS mm:n, 800 Nllttejä kg mutta ei yli 4S Saksa mm:n pituisia kg sobritannia. o Saksa Alamaat , 801 Pultteja ja ruuvlteel- mlä kg yli 4S mm:n pl- Tanska tulsla. kg Saksa Ruotsi Alamaat Saksa Belgia Alamaat Muttereita kg muunlaisia: Ruotsi, enintään Z5' Saksa mm:n pituisia kg sobritannia Tanska Saksa Mutterilaattoja. kg Saksa, yli ZS mm:n, mutta ei yli 4S 804 Puu- ja muita ruumm:n pituisia kg veja kg Saksa Liettua Ruotsi yli 45 mm:n pl- Saksa tulsla kg Alamaat Ruotsi sobritanilia Saksa Tschecko Slovakia Saranoita kg Rautatie- ja raitio- Ruotsi tietarpeita: Saksa kiskoja. kg i96 Säppejä, hakoja. ak- Ruotsi o. kunansalpoja sekä Tanska. o. Latvia,; '. oven-, akkunan- Saksa ja huonekalujl:d Alamaat heioja ja raudol- Belgia tuksia, erikseen sobritannia maintsemattomia kg P. A. Yhdysvallat Ruotsi 0_ Saksa kiskonauloja kg sobritannia Saksa Ovensulkimla ja 807 aluslevyjä, rataovenpidättlmlä kg pölkkyjä ja muita Ruotsi kiskonvahvlkkelta kg Saksa Ruotsi P. A. Yhdysvallat Saksa Alamaat Lukkoja kg Belgia Ruotsi o Tanska raidekehlä, ralde- Saksa '996 valhteita ja ralde- sobritannia rlsteykslä sekä P. A. Yhdysvallat 799 Ajo- ja ratsastustarvikkeita sekä val- pyöriä, rtonaisia: jaiden Ja hihnojen- 809 valmstamattoosia ja tarvikkeita' kg mla kg vaihteenkiellä kg Saksa. 0, HO 200 Saksa Saksa P. A. Yhdysvallat P. A. Yhdysv
82 39* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~~ Arvo ~~ Arvo ;:, 1:: ::l-l ;:, 1:: ::l-l ~Sl c =: T a v a r a '1 a j i, Paljous. markoissa. ~Sl c :::; TavaralajL Paljous. markoissa. >. 3 ~ >. 3 ~ JS' ti. Ma'rchandises. Quantite. VaLeur ~ a ~. Marchandises. Quantite. VaLeur 1:: ~ 9 1:: en marcs. 09 en marcs. ~ ~. ~~ 810 valmistettuja kg epäjaloilla me- Saksa, talleilla sllattuja kg '6095 P. A. Yhdysv., sobritannia pyöränkebiä kg Tadikoita, heinähan- Saksa koja y.m kook- Belgia. o kaampla haarukkamalsia käsityö- 812 pyöräpa~eja kg , 'kaluja sekä käsl- Ruotsi haravia. kg Saksa Ruotsi,.,; Danzig Saksa Tschecko-Slovakia Lapioita, klhveleitä 814 puskimia ja nil- ja kuokkia. kg den osia sekä veto- 'Ruotsi ja kytkylaluelta. Saksa Saksa kg 4661' sobritannia akseleita,. kg Vilkatteita, sirppejä, Saksa _ olkiveitslä ja keritsimlä. kg Rlstlkoita ja muita, Ruotsi rautarakenteita Saksa. ~' sekä tanko ja, reiälllsiä, valssattuja kg Multa maal1vlljelyk- Ruotsi sessä ja puutar- Norja hanhoidossa käy- Tanska tettävlä kästyö- Saksa kaluja. kg sobritannia, 35' Saksa Kettinkejä ja ket- 827 Eläinsukia. juja: Saksa.. kg nlvelpulttiketjuja sekä n. s. Ewartin 828, 829 Vasaroita, moukaketjuja kg reita, taitto ja, kl- Ruotsi vityökaluja y. m. kg Tanska Saksa Saksa'., ' so britannia sobritannia p, A. Yhdysvall~t, Ruuvlpuristimla 'ja -pakottlmia, kapmuunlaisia: paleen netto paino: sllaamattomia,, 830 enintään 10 kg. ~g joissa r!lngas- Saksa, ' raudanläpileik- kaus on: 831 yli 10 kg:n kg , 819 alle 6 mm:n kg ,10 Ruotsi Saksa Saksa sobritannia vähintään,6 mm, multa Pihtejä, vlilaimla, alle 25 mm:!1 kg !dlnnltysplhtejä ja Latvia '160 niiden osia sekä Tanska vaihtoavaimia: Saksa nikkelöltyjä tal sobritannia klilloitettuja.. kg Tanska vähintään 25 Saksa , mm -, kg Alamaat. ' muunlaisia kg Js9britannia Ruotsi ' c
83 40* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite) ~<: Arvo ~<: Arvo ;: ::l -l ;: ::l-l ::::;:! c:: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~;:! c:::: Tayaralaji. Paljous. markoissa. ~~3~ ~3~ J5 ti ~ 0- Marchandises. Quantite. VaLeur ~.~ ~ s: Mafchandises, Quantitlf. VaLeur ;: i: Sl en marcs. ~ i: Sl en marcs., ~ '1> '1>, Tanska kg käsi-, sauma- ja Saksa pistosaho ja. kg sobritannia Ruotsi Tanska Poria, porais tukkalta, Saksa jyrslmlä, kai vain- ~britannia porla, kierreleu- P. A. Yhdysvallat koja ja näiden osia kg Ruotsi <44 jännesahoja, me- Tanska talllen sahaamlsta Saksa varten kg sobritannia Ruotsi P. A. Yhdysvallat , Tanska Saksa ,835 Poranvarsla japoran- sobritannia tuppllolta. kg Ranska Ruotsi Saksa P. A. Yhdysvallat muunlaisia. kg Ruotsi Käsllevy- ja metall- Tanska lankasakseja, pul- Saksa tin- ja putkenkat- sobritannia kaisijoita, putken- P. A. Yhdysvallat kirlstlmiä sekä ti-. visteenlelkkaajia kg Höylänteriä, purasl- Saksa mla, sorvlteriä, puunleikkaustyö- 837 Ruuvltalttoja kg kaluja ja harppeja kg Saksa Ruotsi P. A. Yhdysvallat Saksa Viiloja ja sobritannia raspeja, pituudeltaan: 838 alle 16 cm:n kg Höyliä kg Ruotsi Tanska Saksa. ',' Saksa. ' sobritannia P. A. Yhdysvalla,t Sveitsi P. A, Yhdysvallat, Konehöylänteriä )a muita koneveitsiä 839 vähintään ~16 cm, sekä penkkllevy- ja mutta alle 35 cm:n kg puufarhasakseja kg {07 Ruotsi, Saksa Saksa. ' Alamaat sobritannia Työkalukoteloita, - Ranska -laatikoita ja-kaap Sveitsi peja niissä olevine P. A. Yhdysvallat työkaluineen. kg Ruotsi,,' vähintään 35 cm kg Tanska Ruotsi, Saksa Saksa sobritannia Veltsiä, erikseen mal- P. A. Yhdysvallat nltsemattomia: 851 partaveltsiä ja par- Sahoja ja sahanterlä: ' ranajokoneita sekä 842 slrkkelisahanteriä, niiden terlä. kg läpimitta enintään Ruotsi cm, sekä lehti- Tanska ja ketjusahoja kg 176' Saksa 2 :~ Saks!.., sobritannia
84 41* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite).., a: 3 c=: a: 3 c =: ~<: Arvo ~<: Arvo 1:> 1:: ::1 ''l 1:> 1:: ::1 ''l Tavaralaji. Paljous. markoissa. Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~. ~ ~. '. 3 ~ Marchandises. Quantite. VaLeur Marchandises. Quantite. VaLeur ~oao ~.~. ä ö ~ 1:>.' ' en marcs. 1:: 1:>.', en marr;s.. ' ~' pöytäveitsiä ja haa- 867 Hiusneuloja kg 915 1, rukoita: Saksa kullattuja, hopeoltuja tai päät nor-, 868 Nuppineuloja. ' kg sunluusta, helmi- Saksa äisestä y. m kg Tanska Säppineuloja. kg Saksa..,, nikkelöityjä tai päät luusta, sel- 870 Neuloja, muunlaisia kg luloidista y.m. kg Tanska Saksa Saksa sobritannia Alamaat sobritannia muunlaisia ' kg in 568 Saksa Rulla- ja muita luis- sobritannia 58 \\ timia: 871 nikkelöityjä kg kääntöpääveitsiä: Saksa ,<ullattuja, hopeoituja tai päät 872 muunlaisia. kg 4, norsunluusta, hel- Norja miälsestä y. m. kg Saksa Saksa Käyttö- ja kelon- 856 päät luusta, sel- vieterejä, lasti- luloldlsta y. m. kg koita ja karkas- Saksa seja... kg Saksa muunlaisia kg Ranska Saksa P. A. Yhdy~vallat Alamaat Sateenvarjon- ja päi- vänvarjontarvik puukkoja sekä merimiehen- ja työkeita sekä niisiä. Saksa. kg 2324 ' veitsiä. - kg Ruotsi. ' Pistimiä, tikareja, Saksa miekkoja ja muita sellaisia aseita kg Sakseja, erikseen Saksa., mainitsemattomia: 862 nlkkelöityjä tai A'l!puma-aseita: klilloitettuja kg metsästysklvää- Saksa rejä kg , Ruotsi , 863 muunlaisia. kg Tanska Saksa, ,83 Saksa Belgia 1 ' Kirurgisia kojeita kg sobri tannia Saksa Ranska so britannia P. A. Yhdysvallat , 865 Korkkiru uveja, so- 879 revolvereja ja plskeri- la' kynsipih- toleja kg tejä, pähklnänsär- Saksa kilöitä sekä tukan- Belgia leikkuukoneita kg Saksa , 880 muunlaisia kg Tanska NaskilleJa, plirtonas- Saksa kale ja ja sukka- Belgia 190,27585 pulkkoja kg sobritannia.., Saksa, P,!J, Yhdysvallat Ulkomaan kauppa *
85 42* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~:<; Arvo ~~ Tilasto- 1:> i:: :::s -l 1:> r:: :::s -l a:::j == Tavaralaji. Paljous. markoissa. ::::::1 == Tavaralaji. Paljous. numero. ~rt:., A:, ~~~ ~ ~.,Ei' ci ~ g. Marchandises. Quantite. VaLeur l C. 0 1 Marchandises. Quantite. VaLeur r::1:>.!= en marcs. i:: 1:>.!=' ', en marcs. ~' ~ ' Takeita sekä valu- Ruotsi kg raudasta valms- Saksa tettuja teoksia, erikseen mantse- valmistettuja:,mattomia, kappa- 902 silattuja kg leen netto paino : Saksa ; enintään 0.5 kg: 886 valmistamatto- 903 muunlaisia. kg ~ mia. kg 27 ' Ruotsi Ruotsi Norja Tanska Tanska Saksa Saksa P. A. Yhdysv Alamaat sobritannia , 889, valmistettuja kg talia Ruotsi tävalta Tanska o' P. A. Yhdysv Saksa sobritannia yli 50 kg:n: Ranska '1 904 valmistamatto- talia mia kg Sveitsi Ruotsi., tävalta Tanska P. A. Yhdysv Saksa , yli 0.5 kg:n, mutta 905 valmistettuja kg , ei yli 1 kg:n: Viro valmistamatto- Ruotsi mia.. kg Norja.. : Saksa Tanska Saksa , 895 valmistettuja kg Alamaat Ruotsi sobritannia Tanska 1875, P. A. Yhdysv Saksa Sobritannia 1210 ' , 769, Muita rautateoksia kg P. A. Yhdysv. Lyijy tt ja LyijyLejee- yli 1 kg:n, mutta ei yli 10 kg:n: , 783, 785, 841 / Saksa valmistamatto- rinkejtt seka Lyijymla.. kg teoksia. Ruotsi Lyijyä, valmstama- Saksa tonta, sekä romua kg sobritannia Ruotsi Saksa DOO valmistettuja kg Belgia Ruotsi sobritannia Tanska P. A. Yhdysvallat Saksa Alamaat, Lyiiyt~?ksla: sobritannia levya. kg Ranska Saksa talia Belgia tävalta sobrilannia,; P. A. Yhdysv putkia ja putkenyl 10 kg:n, mutta osia. kg ei yli 50 kg:n: Ruotsi 'valmstamatto- Saksa mia kg Belgia Liettua sobritannia
86 43* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~ <:. Arvo ~<:, Arvo 1:>1: :::l-'j ~. 2 ::l ~;: ~::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. Tavaralaji. Paljous. markoissa. 0> 3', ~,.3;;; ~ ti ~ 6- Marchandises. Quantite. VaLeur J:;' ~ ~ ~ Marchandises. Quantite. VaLeur 1: ;:, ~, en marcs. 1:,;:, ~ 9 en marcs. ~'. ' : 909 köysiä, tankoja, 920 valkometalllsekollankaa ja lyijy- tuksla. kg villaa.... kg Ruotsi Ruotsi Saksa Saksa P. A. Yhdysvallat sobritannia., P , 921 muunlaisa kg hauleja, kuulla ja Norja yljykkeitä kg ' Saksa sobri tannia sobritannia P. A. Yhdysvallat multa, erikseen mainitsemattomla: 923 Juottotinaa 912 vernissattuja, kg nikkelöltyjä tai Ruotsi muulla, erikseen Saksa mantsemattomala plntapelt- Levyä: teellä varustet- 924 aluminiuml- kg tuja kg Ruotsi Tanska Tanska o Saksa Saksa sobritannia sobritannia J 911, 913 muunlaisia kg kuparl- kg Saksa Ruotsi.. o sobritannia Tanska Saksa Kuparia ja muita erik- sobritannia siten mainitsemattomia P. A. Yhdysvallat metalleja ja niiden lejeerinkeja sekl1 niisttt 926 messlnkl- kg valmistettuja teoksia. Ruotsi.. o Tanska Yalmlstamattomla Saksa sekä romua: so britannia alumlnlumla. kg Ranska 00.' Ruotsi P. A. Yhdysvallat Norja Saksa sinkkl- kg kuparia kg Ruotsi,', Tanska Norja Saksa Saksa Belgia sobritannia messlnkiä. kg muunlaista. kg Viro 0, Ruotsi Ruotsi Tanska 0' sobritannia ~naa, myös kankl- kg P. A. Yhdysvallat Ruotsi Saksa Tankoja: Alamaat kupari- kg sobritannia Ruotsi P. A. Yhdysvallat Saksa sobritannia sinkkiä kg P. A. Yhdysvallat Ruotsi Norja., messinkl- kg Saksa Ruotsi Belgia Saksa P. A. Yhdysvallat 1113 ~4 391 sobritannia
87 44* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~<: Arvo ~<: Arvo ~ 1:: ::1 -l ~ 1:: ::-l ~~ ' =: Tavaralaji. Paljous. inarkoissa. ~~ ' =: Tavaralaji. Paljous. markoissa. '. 3 ~ '. 3 ~ ~. ti ~ g- Marchandises. Quantite. Valeur ~.C1 ~- Marchandises. Quantite. Valeur 1:: o. en marcs. 1::? 9 ~ 1}.,;:,. en marcs. 929, 932 muunlaisia kg Ruuveja, nauloja, Tanska nastoja, puuteja, Saksa nilttejä, mutte-, Belgia reita ja mutteri laattoja kg Putkia: Ruotsi kupari- kg Saksa Ruotsi Belgia n Tanska, sobritannia Saksa, Ranska SQbritannia Keittoastioita: 934, 935 messlnki- sekä 944 aluminluml- kg muunlaisia kg Saksa Ruotsi 6111' Saksa. n sobritannia ' 945 kul'ari- kg Ruotsi Lankaa: - kupari- ja mes- 946 muunlaisia kg slnki-, polkkileik- Saksa kausmuodon suurin läpimitta: Teoksia, erikseen 937 alle 0.5 mm:n kg mainitsemattomla: Ruotsi kullattuja, hopeoi- Saksa tuja tai jalolla sobritannia metallilla pleteeratfuja 938 vähintään kg mm, mutta alle Ruotsi mm:n. Tanska kg Saksa... Ruotsi Danzig Saksa Alamaat sobritannia sobritannia o. n Ranska , muunlaista, poik- 949 syövytetfyjä, nlkkileikkausmuodon kelöityjä tai lakatsuurin läpimitta: tuja.,.. kg alle 5 mm:n kg Venäjä Ruotsi.. o vähintään 0.5 Tanska., mm, mutta alle Saksa mm:n kg sobritannia n Ruotsi Ranska Saksa tävalta Tschecko-Slovakia Kaapeleita tai köysiä, P. A. Yhdysvallat eristämätlömlä kg Ruotsi muunlaisia kg Saksa Venäjä.,. o Viro Kudelmla kg Ruotsi Ruotsi Tanska Norja Saksa Tanska, Alamaat Saksa sobritannia Alamaat Ranska. ' Belgia ' 709 P. A. Yhdysvallat sobritannia Ranska tävalta ; , 947 Muita teoksia kg
88 45* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). Tavaralaji. Marchandises. Paljous. Quantite. Arvo markoissa. Valeur en rnarcs. Tavaralaji. Marchandises. Paljous. Quantite. Årvo markoissa. Valeur en marcs Jaloja metalleja seka niista valmistettuja teoksia. Kultaa: valmlstamatonta ja jätteitä.... kg Viro.. Saksa.. sobritannia. Ranska. lankaa ja levyä. Ranska. kg teoksia, muunlaisia kg Ruotsi Tanska Saksa. c : sobritannia. Ranska Sveitsi Hopeaa: valmistamatonta ja jätteitä kg Viro Saksa.. Ranska. 955 tankoja ja lankaa kg Tanska Saksa. ;. 957 teoksia, muunlaisia. kg Viro Ruotsi. Tanska Saksa.... so britannia Ranska talia. 958-':'960, Platinaa. kg Tyyppejä, klrjasimia, matriiseja y. m kg Ruotsi. Tanska Saksa sobritannia. P. A. Yhdysvallat Sekalaisia metalliteoksia. Lehtikultaa, lehtihopeaa ja kiltokultaa y. m. kultavalmlsteita.. kg Saksa. sobritannia , ,.2 0, , , ,.1 540, , ' ,0, 0,0,0, 360,76 180,0,0, 80,340,0, ,0, 580,70, ,230,0, 4430,0, ,0, ,0, 170,30, 70, , ,90,10, , , 15560, 120,730, ,3 420,0,0, Lyljy- ta tina lehtiä, stannlolia sekä pullonkapseleita kg Viro Saksa... sobritannia. Ranska. Hakasia ja lättiä, liivin- ja housunsolkia, kengänsirkkoja sekä sormustlmia ja ompelusormuksla..,kg Ruotsi. Tanska.. Saksa. Näppäimiä kg Ruotsi Saksa tävalta.. Tschecko-Slovakia XX. Koneita ja laitteita. Koko ryhmä-.. Venäjä Viro. Latvia. Puola... Ruotsi.. Norja. Tanska.. Saksa.. Danzig... Alamaat. Belgia. sobritannia.. Ranska talia. Sveitsi. tävalta.. Tschecko-Slovakia Unkari. Kanada... P. A. yhdysvallat. Australia. :-- Maanviljelyskoneita ja -laitteita. Auroja, muunlaisia kg Ruotsi. Tanska Saksa... P. A. Yhdysvallat, , ::\ , ,0, 40, , 280, ,16 10,2520, , ,86 140, ,0, 20,30, , , ,37160, ,40, , , , , ,0,0, ,0, 60, 160,
89 46* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite).. ~=<: Arvo ~=<: Arvo \:> 1:: ::S-l \:> 1:: ::S-l s:~ c:: :; Tavaralaji. Paljous. markoissa. a.~ C:; Tavaralaji. Paljous. markoissa. C\). 3 ~ '-3<» ~.~!!:-- Marchandises. Quantite. Valeur ~'d ~ ~ Marchandises. QuantiU. Valeur 1:: 09 en marcs. 1::!=' 9 C\) 1:\..,1:\. en marcs.. ' ' 972 Jousiäkeitä ja kulf- (' 987 Käsipuma- sekä 973 t!vaattoreja 0000 kg '7i 675 apilanhankausko- Ruotsi. ~ >, neitao Saksa Saksa kg Äkeitä, muunlaisia kg Ojenpuristimia,olkl-. Ruotsi elevaattorelta ja Tanska muita kuljettimia kg Saksa ' , Ruotsi P. A. Yhdysvallat 1965' Saksa Viljan- ja 'semenennela kg Lannanhajoituskopuhdistus- ja -ajlttehtkonelta.. kg Saksa. o Ruotsi P. A. Yhdysvall~t ' Saksa P. Ao Yhdysvallat G Kylvökoneita.. kg Ruotsi Viljankuivatusko- Saksa nelta.. kg ]4 Ruotsi Haroja kg Tanska Tanska Saksa.. o Perunannosto- ja -so tutuskonelta kg Niittokoneita 0 kg Saksa Ruotsi Norja Perunamyllyjä, juu- Saksa rlkkaanleikkuuko- Kanada nella, rehukakun- P. A. Yhdysvallat ja muita murentajia sekä rouhlnmyllyjä.. kg Hevosharavla ja hei- Ruotsi nänpöyhijöitä. kg Saksa o Ruotsi., Norja, Myllyjä, erikseen mal- SAksa o nitsemattomia o. kg sobri tannia Saksa P. A. Yhdysvallat Slppukonelta. 0 kg Elonleikkuukonella, Ruotsi muunlaisia kg Tanska Norja Saksa Saksa P. A. Yhdysvallat Ruohonlelkkuuko- neita kg Veitsen te roll usko-, Saksa neita eikkuu- ja, nllttokoneita var- 967, 974, Maanvljelyskoneita ten. 998,11000, la-laitteita, muun- kg Ruotsi kg laisia. 0 Ruotsi Elonkorjuukoneita. Saksa erikseen mainitsemauomia. kg Alamaat Meijerikoneita ja -laitteita. 986 Puimakoneta, kortevoimaa varten 00 kg , Maito- ja kermasäi- Yiro Höitä.. kg Ruotsi Tanska Saksa Saksa ,
90 47* Taulu 1., Tuonti. Jatkoa (Suite). ~<: Arvo ~<: Arvo 1':11:: :3-l 1':11:: :3-l Tavaralaji. Paljous. markoissa. ' ~~ ~,~ S =: c =:. Tavaralaji.. Paljous. markoissa. ' ~~ = ~n:o. a ~ ~. ti ~ S- Marchandises. Quantite. Valeur.Q.~ å ö Marchandises. Quantite. Valeur ~ 1:1.? ' en marcs. 1::.' en marlcs. n:o!~ -, i, 1003 Maidon-, juuston- ja 1013, transformaattore- volntarkastusko- 1015, ja, virran'muuntanelta.. kg jia y. m. s. kg 154 ~ Saksa V,enäjä Ruotsi Separaattoreja. kg Saksa Latvia Ruotsi o Sähkökeiftoastioita kg Saksa Ruotsi Australia Saksa..., Radiaattoreja ja mai Sähkösllltysrautoja kg donpuhdistu'sko- Ruotsi neita... kg Tanska Ruotsi Saksa Saksa Sähkökarkaisu-uu Kirnuja sekä voin- neja, sähkökamii~ ~aivaus-, se koitus- noita sekä sähkö- Ja muotoilu koneita kg liesiä ja -keittiöltä kg Ruotsi Ruotsi.: Saksa..' Saksa : 1007 Jäähdytyslaitteita kg ' Akkumulaattoreja ja. Saksa niiden osia kg Ruotsi Tanska Pastöroimis-ja steri- Saksa.. löimiskoneita sekä sobritannia, regeneratiivilait- telta kg P. A. Yhdysvallat 20; Tanska Galvaanisia paristoja kg Saksa.' Ruotsi o Tanska Juuston v~lmistus- Saksa koneita. Saksa '.'. kl{ P. A. Yhdysvallat ' Hiiliä, sähköteknilli Pullojen pesu- ja slin tarkoituksiin täyttämiskoneita. käytettäviä. ', kg Saksa. kg Ruotsi o Saksa ~ Meijerikoneita ja-alt- sobritarinia telta, muunlaisia kg P. A. Yhdysvallat Ruotsi '1 - Tanska Eristettyjä sähköloh- Saksa tola, kuten kaape- - leita, köysiä ja punoksla: Sl1hktJkoneita, -laitteita 1026 yijystä tai muusta ja -tarvikkeita. metallista tehdyllä Sähkökoneta: peltteellä (pinta- 1012, genera!lttoreja ja kerroksella) varus- 1014, moottoreja.. kg tettu)a kg {) Yenäjä o' Viro '60 Yiro,' Ruotsi, Ruotsi. n, Saksa n Norja. n, Alamaat. 'n Tanska n sobritannia n Saksa Alamaat dynamolankaa kg sobritannia 9' Ruotsi Unkari o. n Saksa P. A. Yhdysvallat n sobritannia
91 48* Taulu 1. Tuonti. jatkoa (Suite). ~:<: Arvo ~:<:.;:, 1:: ::l 'l Arvo ;:, 1:: ::l 'l a:~ c ~ Tavaralaji. Paljous. markoissa. a:~ c Tavaralaji. Paljous. markoissa. '.3' '. 3 ~ 5.~ ~ ~ Marchandises. Quantitt!. Valeur s.~ ~ 0- Marchandises. Quantitt!. Valeur ;:: 09 1:: 0, ~ ~. en marcs. ~~. en marcs muunlaisia kg Hehkulamppuja kg Ruotsi Ruotsi Saksa' Tanska Alamaat Saksa sobritannia Alamaat Ranska Eristysputkla kg H tävalta Saksa Unkari Belgia 3930 '19875 P; A. Yhdysvallat 1030' Putkikulmauksia, 1036 Puhelinkoneita, puhaarautumisrasi- helinvaihdepöytiä oita y. m. s. put- ja puhelinvaihteita kien osia kg sekä niiden osia,, Saksa erikseen mainitse mattomla kg Varolaitteita, posi- Viro nieristäjiin kiinni- Ruotsi tettyjä, käyntin- Norja pano-, säätö- ja Tanska muita vastuksia; Saksa kontrollikoneita ja Alamaat muita sähköregu~ Belgia laattoreja sekä so britannia sähkölaite- ja konetauluja, valmiiksi koko on pan Sähkölennätinkonei- ta sekä niiden osia, tuja kg erikseen mainitse- Viro mattomia kg Ruotsi Tanska Saksa ;. Tanska Saksa Unkari Sähköm ittareita ja niiden osia. J kg Öljyvirrankatkaisi- Ruotsi joita, käsin oh)at- Tanska tavia kg Saksa Ruotsi ' sobritannia Saksa ,873 P. A. Yhdysvallat Varolaittelta, erik Sähköteknillisiä eriseen mainitsemat- koislaitfeita, eriktomia, kuten var- seen mainitsematmuustulppia, su- tomia kg , lakkeita, sulake- Ruotsi tulppia ja ylijän-. Norja nityslaittelta; sa- Tanska moin hehkulam- Saksa punkiinnikkeltä )a sobritannia virrankatkaisijota, Ranska erikseen mantse- talia mattomia kg P. A. Yhdysvallat Viro Ruotsi Koneita ja laitteita, Ta'nska muunlaisia. Saksa ' , Voimalaitosten höy Kaarllamppuja sekä 1041 rypannuja, sulaniiden osia, erik- tusuuneja sekä koseen malnitsemat- ne laitosten vesltomia; samoin va- ja muita säiliöitä, lonheittäjiä kg erikseen mantse- Saksa mattomia.. kg Alamaat Ruotsi
92 49* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~~, Arvo ~~ Arvo ~:: C_. T a v a r ala j 1. Paljous. markoissa. ~:: c = Tavaralaji. Paljous. markoissa..:~. a [. '. a ~.,s'o!!: 0- Marchandi8es. Quantite. Valeur ~.~ ~ 0 Marchandises. QuantiU. Valeur!::iP.. en marcs; ;:: :i ~ en marcs. ~' ~' :i!: ::1., \!l;:: ;:l.,, Saksa kg Konepumppuja kg Unkari Ruotsi Norja Selluloosakelttimlä. Tanska '0' Saksa kg Saksa Alamallt Höyrypannun osia, sobritannia kuten pääfyjä, Ranska., ' vaippoja, tullput- Sveitsi kla y.m.,- kg !' Unkari o Ruotsi n P. A. Yhdysvallat Saksa sobritannia., Paloruiskuja kg Saksa , Höyrylokomoblllejä kg Belgia Viro Ruotsi., Metalll'1jalostuska- Saksa nella: 1075, sorveja kg , Höyryvetureja. 1081, Tanska. o Saksa kg Sa~sa hobritannla o , Höyry- ja öljytrak toreja (vetäjlä) kg , porakonelta kg Viro o' , Ruotsi o. Ruotsi 0_ Tanska o. \ Tanska Saksa Saksa. : P. A. Yhdysvallat , puristlmla kg , Saksa ' Höyrykoneita ja höy ryturbiineja kg , höyläkoneita., kg Saksa.,.,,, , Saksa,, sobritannia., , jyrslnkoneita., kg , Veslturblineja kg , Ruotsi Ruotsi Saksa Saksa., , muunlaisia kg , Naftamoottoreja., kg , Viro Ruotsi., Ruotsi tävalta Tanska , Bentsllnl- ja petroli- Saksa moottoreja., kg sobritannia Ruotsi p, A. Yhdysvallat Saksa Puunjalostuskoneta: sobritannia , sahakoneita kg tävalta Ruotsi , Tanska Unkari P. A. Yhdysvallat Saksa , Kaasu- y. m. poltta- sobritannia ja räjähdys- sekä lämminllmamoot- 1094, höyläkonelta kg toreja kg Ruotsi Ruotsi Tanska Saksa., Saksa 27, sobritannia , jyrslnkoneita kg mantiivlstäjlä Ja 1099 _Ruotsi jäähdytyskoneita kg Tanska 1} Ruotsi ' Saksa ; Saksa., P. A. Yhdys allat Ulkomaan kauppa *
93 50* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~~ Arvo '\ ~~ :ll:: Arvo ::s~ :ll:: ::s ~ ~ ~ s::.::: Tavaralaj. Paljous. markoissa. ~~ s::::: Tavaralaji. Paljous. markoissa.. 11>.9' 11>. S ~ s ti ~ ~ Marchandises. Quantite. Valeur J5'd ~ 0- Marchandises. Quantite. Valeur 1:: 00 ~ l}' ' en marcs. 1:: :l.? ' en marcs. ~ > 1'096, muunlaisia kg Norja. kg Ruotsi Tanska Tanska Saksa Saksa Alamaat P. A. Yhdysvallat sobritannia ' Ranska lmanvaihtolaitteita, tävalta kuten tuulettimla, Unkari letsoimia, puhalti- P. A. Yhdysvallat mla y. m kg Ruotsi, Norja XX Kuljetusneuvoja. Tanska Saksa., Koko ryhmä Sveit~i Venäjä Viro , Paperiteolllsllusko- Ruotsi neua kg Norja Ruotsi Tanska Saksa Saksa sobritannia., Alamaat P. A. Yhdysvallat Belgia sobritannia Kutomateollisuusko- Ranska neila sekä käsl- talia., kutomakoneua kg 215 9~ tävalta Ruotsi P. A. yhdysvallat Tanska Saksa Laivoja ja veneitä: Belgia netto kanta Villi del- sobritannia taan alle 19 rek.., sobritannia Tanska Saksa purje laivoja kpj sobritannia Ruotsi P. A. Yhdysvallat Saksa Kirjapainokoneita kg Ruotsi Saksa Alamaat Suutarln- ja räätätonnin: 1115 moottorllal~oja kpj nkoneita sekä Ruotsi ompelukoneita kg Saksa Ruotsi nettokantavuudel Kaasu- ja vesi mltta- taan vähintään 19 reja sekä niiden rek. tonnia, mutta osia kg bruttokantavuu- Saksa deltaan enintään Alamaat rek. tonnia: 1118 höyry laivoja muunlaisia. Saksa.. kpj Manometrejä ja tyh- Alamaat. kpl jlömlttareja sekä niiden osia kg moottori laivoja. Ruotsi Venäjä kpl Saksa sobritarinia purjelaivoja kpl Ruotsi Koneita ja laitteita, Saksa muunlaisia. kg Venäjä Rautatievaunuja, ta- Viro vara- Ruotsi Saksa kpl ,.
94 51* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suile). ~~ Arvo' ~~ $:>;:: Arvo :1 ''l $:>;:: :1 ''l :=::;: a:::::: Ta v ar ala j i. Paljous. markoissa. ~.;: a:: :::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~3. '-3<» ~ a ~ ~ Marchandises. Quanlite. Valeur.s. ti!!:!!!. Marchandises: Quaiilite. Valeur 1:: 00 ;:: 0 0 1:>' ' en marcs.. 1:>', en marcs. ~... Automobillejä: 114~ Ajo- ja, kuljetusrieu matkustaja- kpl vojen ~ustoita ja Viro kumirenkai~ia pyö- Ruotsi riä kg l Tanska Viro Saksa Ruotsi Belgia., Q08 Tanska sobritannia , Saksa ,7 Ranska Belgia talia sobritannia tävalta Ranska P. A. Yhdysvallat 1137 tavara- kpl Viro , P. A. Yhdysvallat Ruotsi XX., Soittokoneita, Tanska kojeita ja kelloja. Saksa Koko ryhmä Z7 OSS 461 sobritannia Venäjä Ranska 1 Viro talia o Latvia tävalta , Ruotsi P. A. Vhdysvallat Norja Tanska Polkupyöriä: Saksa moottori- kpl Alamaat - 115~6 Viro Belgia Ruotsi sobritannia Saksa Ranska, talia Belgia?sobritannia Sveitsi..~ P. A. Yhdysvallat tävalta Tschecko-Slovakia muunlaisia kpl Unkari Viro Kanada Ruotsi P. A. Yhdysvallat - ~ Tanska Saksa sobritannia P. A. Yhdysvallat Soittokoneila Pianinoja ja pianoja kpl Vito Lastenvaunuja kpl Saksa Saksa Flyygeleitä. Saksa kpl Rekiä. Saksa. kpl Torvi~rkuja. kg Saksa Ajo- Ja kliljetusneuvoja, erikseen mal Kieliurkuja (harmonitsemattomia: nloita) kpl matkustaja- kpl Saksa Saksa P. A. Yhdysvallat sobritannia P. A. Yhdysvallat Fonografeja, gramo-, 'foneja ja muita, 1144 tavara- ' kpl erikseen mainitse-,ruotsi mattomia soittoa Tanska' ' y. m. esittäviä ko- Saksa neita sekä niiden Belgia osia kg sobritannia, Ruotsi
95 52* Taulu 1. l'uonti. Jatkoa (Sui~'e). ~~ Arvo ~~ Arvo ~ 1:: ::1., Tavaralaji. Paljous. markoissa. Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~;: s:: :: ~3 s:::: ~'. 3 ~ i-å'~~ Marchandises: Quantite. Valeur.s a ~, Marchandises. Quantite. Valeur 1:: 1:: 1:>, ~, en marcs. 09 en marcs. ~ ~. ~' ~ 1:: ::1., Tanska kg kymmenys-, puus- Saksa ta Ja raudasta val- sobritannia ' mlstettuja, kappaleen nettopaino: 1154 Sottokoneta, muun enintään 50 kg kg laisla kg P. A. Yhdysv Ruotsi Saksa yli 50 kg:n kg sobritannia,> Ruotsi Ttalia Saksa 277Hi Tschecko-Slovakia ta vara- Ja henkilö-, 1155 Soitto koneitten osia vaakoja sekä rau- Ja tarvlkl<elta,erlk- taisia kymmenysseen mainltsemat- vaakoja ja vaa'antornia kg vlpuvarsla,kg Saksa Ruotsi sobritannia Tanska Saksa' Kojeita. P. A. Yhdysvallat Optisia kojeita Ja nll muunlaisia kg den osia: Ruotsi valoku vauskonelta, Tanska kappaleen netto- Saksa paino: sobritannia enintään S kg kg '1576 P. A. Yhdysvallat Tanska Saksa KoJeita, muunlaisia kg sobritannia Ruotsi Tanska , yli 5 kg:n kg Saksa ' Ruotsi >,' sobritannia., Saksa: Ranska Sveitsi muunlaisia kg P. A. Yhdysvallat Ruotsi Tanska Kelloja. Saksa Ranska Taskukeloja: tävalta ~ kulta- tai platlna- kuorlsia kpl mapuntareja, läm- Tanska pömlttareja ja kos- Ranska teusmlttareja.. kg Sveitsi 945, Latvia Saksa hopeakuorisla kpl sobritannia Tanska Saksa Vaakoja: Sveitsi analyysl- Jå ap- teekki- sekä nden 1169 muunlaisia kpl.' punnuksia.... kg Norja Saksa Tanska tävalta Saksa Sveitsi pöytä- kg 12 ' Saksa Taskukelonkuoria, sobritannia rtonalsia, hopea!- tävalta sla. P. A. Yhdysvallat Sveitsi. kpl
96 53* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~ <;, s::.;:: Arvo ::S-l :::!-3 c_. Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~ 3 ~ ~. a a:-- Marchandises. Quantite. Valeur ;::? 9 en marc's..~ <: s::. ;:: ::s Arvo -l Tavaralaji. Paljou~. markoissa. ~.~. 3 ~.~, t'1) C/). Marchandises. Quantite. Valeur ~ c a 9 en marcs.,!:l.,!:l.'. '. ' Tornl- ja asemakel- Saksa kg lo)a. sobritannia Saksa. kpl. 2, Fluorlsälpää, bauk elnäkello)a, puupoh- slittla )a kryollit- )al5la kpl tla kg Saksa Saksa Kelloja, muunlaisia: 1180 Pmultaa kg kappalelttaln tul- Saksa lattu)a kpl SakS!.' K vartsla ja kvartsl- Ranska hiekkaa kg Sveitsi Ruotsi Saksa painon mukaan Belgia tullauuja kpl Ruotsi, , Kalkkia... kg Saksa Saksa Sveitsi Kpsikiveä kg Kelonkoneistoja, ir- Saksa , tonalsla)a kehystämältömlä sekä nll Kipsiä, poltettua tai den osia, erikseen jauhettua.,. ' kg maintsemattomia kg Viro Saksa Saksa Sveitsi Magneslittla )a vlte rllttiä.. kg Saksa XX. Klvl- ja maa- Alamaat, lajeja sekä n stä val Maasälpää kg mistettuja.teoksla Ruotsi Koko ryhmä Z79 Venäjä , Raskassälpää kg Viro Saksa Latvia Puola Ruunlklveä kg Ruotsi Saksa Norja Tanska Savea: Saksa kaoliinla kg Danzig Tanska Alamaat Saksa,. 319' Belgia sobritannia.. 1 Oil , sobritannia Ranska,., muuta tulen kestä talia vää. kg Sveitsi Ruotsi tävalta Tanska Tschecko-Slovakia Saksa Unkari Kiina muurilaista. kg Hollannin tä-ntia - 70 Saksa P. A. yhdysvallat sobritannia Kivi- ja maalajeja Shamottl ja muuta savlaastia kg Asbestla, asbestijau- Ruotsi hetta Ja kllettä kg \ Tanska Venäjä Saksa
97 54* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~:<: Arvo ~:<; Arvo ~:: :lo-j ~:: :lo-j ~S!.,: =: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~S! å =: Tavaralaji. Paljous. markoissa. '.3' n:a. ~ s'ti a: ~ Marchandises. Quantite. Valeur J:i' a!!: r+.t1archandises. Quantite. Valeur 1:: p 9 1:: en marcs. p 9,!:l en marcs. > ~~,, 1195 Hiekkaa Ruskohlillä, hhllbri- Saksa. kg kette)ä, retorttihiiliä sekä po tto Petsikiillettä. kg aineita, erikseen Saksa malnitsemaftomla kg sobritannia Talkkia. kg Kiviä )a maala)e)a, Ruotsi erikseen mainitse- Saksa mattomia. kg Tanska Marmoria. Saksa Saksa kg , Muita kivi- ja maa Sementtiä kg lajeja. kg Viro ' Ruotsi Kivi- ja maalajeista Norja valmistettuja teoksia, Tanska erikseen mainitsemat- Saksa tomia Asbesti- )a killlete Eristysmassaa kg oksia.. kg Ruotsi Venäjä Saksa Saksa so britannia sobritannia Hohkakiveä kg Saksa..., P. A. Yhdysvallat Marmorlteoksla: laattoja Ja levy)ä: 146:: Orafllttia kg hlomattomla tai Saksa kiillo ittamattol sobritannia mia.. kg Tanska Smlrkellä kg Saksa Ruotsi talia Norja Saksa hiottuja tai kill Alamaat loltettuja kg sobritannia Saksa P. A. Yhdysvallat Teoksia alabasterlsta )a muista hienom 1209 Trlppellä Ja multa mlata klvlla)elsta kg kivennälslä puh- Alamaat diatus- Ja hiom& aineita.. kg ~ Kipslteoksla:, Norja teollisuustarkoi- Saksa tukslln käy teitä- sobritannia vlä muotteja, laattoja y. m. s. ra- Kvihiiliä: kennusalnelta kg , paja- Saksa sobritannia kg muunlaisia.... kg muunlaisia. kg Ruotsi., Kviteoksia, erlk- sobritannia seen manitsemattomia: 1212 Antrasiittihilllä kg kemialliseen, me- Ruotsi., tallurglseen Ja s6bri tan n ia muuhun teknilliseen käyttöön tart 213 Koksla kg koiteltu)a kg sobritannia 20 ~ Ruotsi
98 55* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). \ ~~ Arvo ~<: ~ 1:: i: -l Arvo ~ 1:: i:-l ~;: c =: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~;: c =: Tavaralaji. Paljous. markoissa.. >. a ~ ~'C't:)\ 3 ~ ~~ti a: 0 Marchandises. Quantite. Valeur ~ ti!:!l,s Marchandises. Quantite. Valeur ~:l.!=>' en marcs. ~ :l.!=> en' marcs. >. ' Norja kg tulenkestäviä k~ Saksa Ruotsi Norja muunlaisia: Tanska hlomattomla tai Saksa klilloittamattomla. Saksa kg hiottuja tai klil- 1242, muunlaisia kg Ruotsi Saksa loitettuja kg Saksa Lattia- ja selnälaat- talia toja: \ 1249 ykslvärlsiä Ja la- Deflbröörl-, kollerl- sittamattomla kg myllyn- ja multa Viro myllyn kiviä: Saksa '228 luonnollisia kg Saksa. ; muunlaisia.;.. kg sobritannia Viro Saksa keinotekoisia kg sobritannia Kovasln-, kiilloitus- Ruotsi Saksa tävalta Putkia, erikseen malnltsemattomia, putkenosia, kaivoja hlomaklviä: ja ja selmlä. kg luonnollisia kg Ruotsi Ruotsi Saksa KlosetteJa. ~. kg sobritannia Tanska P. A. Yhdysvallat Saksa keinotekoisia: sobritannia kovia hiomavälineitä. kg Pesualtalta.. kg, Ruotsi Ruotsi Norja Saksa Saksa sobritannia sobritannia P. A. Yhdysv Kylpyammelta ja pesusolkkoja. kg muunlaisia kg sobritannia Saksa Kivipainokiviä Sulatusupokkalta kg Saksa. kg Saksa sobritannia 5733 ' Sementtlteoksla kg Saksa. ; Erlstäjiä ja multa esineitä sähkö johdon 1219, 1221, Multa teoksia kivi- erlstämistä varten kg , 1239 ja maalajeista kg Ruotsi Savi-, jajanssi- ja posliiniteoksia. Saksa ' Teknilliseen käyttöön, tarkoitettuja savi- Tlilejä, laslttamatto- teoksia, erikseen mla: maintsemattomia kg muuri- kg Ruotsi Viro Saksa 3683, Saksa.: sobritannia.1', ,
99 56* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (SuiteJ. ~<: Arvo ~<: Arvo ;:, 1:: :::l.:j ;:, 1:: :::l.:j Tavaralaji. Paljous. markoissa. Tavaralaji. Paljous. ~;:J c: =: a:;:jc:=: markoissa. '. 3., '. 3 ~ ~ a ~ ~ Marchandises. Quantite. VaLeur ~.~ ~ 0 Marchandises. Quantite. VaLeur 1:: 0, 1::?9 en marcs. ;:,.' en marcs. ~ ~ - Yle isyys ja korlste- ~ ' Belgia kg esineitä: sobritannia Tanska o muunlaista kg Saksa Saksa poslllnlsia kg Belgia muunlaisia kg Ranska Tanska Saksa metallkavosta: Ranska lman särmätai reunahlon-, Fajansslteoksla,erik- taa kg seen malnltsemat- Saksa tornia: Belgia \ 1263 valkoisia tai yksi- sobritannia värlslä kg Tanska muunlaista kg Saksa Saksa sobritannia l' , 1264 muunlaisia kg Kattotiilejä, tiilejä, selmlä ja altaita. Tanska Saksa,. kg Saksa Poslinteoksia, erlkseen malnltsemat- tornia: ja ankalasia sekä muuta levyksi valettua _ raakalasia kg Saksa sobritannia Ranska Kansi, katukäytävä valkoisia tai ykslvärlsiä kg Katedraali, _ opal- Tanska senttl ja koriste- Saksa lasia kg Saksa muunlaisia kg Venäjä , lasista tai peillasista Latvia tehtyjä akkunan- Ruotsi ja oventäyttetä, Tanska., akkunoltaja muita Saksa teoksia, Joissa on sobritannia ' epäjaloista metal- - lelsta tehty kehys kg , Muita savi, fajamsi- Saksa , 1'262 ja poslnteoksia kg Saksa lasimaalauksia, peilejä ja multa, erikseen malnltsemat- L,asia ja lasiteoksia. tornia, akkuna ja pellasista valmis lasi, lasltus ja tettuja teoksia kg emaljlmassaa, lasl- Ruotsi jauhetta, laslslruja Tanska ja laslv1llaa kg Saksa Saksa Akkuna ja pela Optisia laseja, rrallsia ja kehystä. sia: mättömlä kg meta1l1kalvotonta: Saksa hlomatonta ja syövyttämätöntä' kg Valokuvauskulvale- Tanska vyjä kg Saksa. ; Tanska
100 57* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~~ Arvo ~~ Arvo :ll:: ::.:j :l l:: ::.:j ~::i 3:::: T'avaralaji. Paljous. markoissa. Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~!t3;: ~ -.ti ' (tl ~. a Marchandises. Quantite. Valeur ;.g:ti~~ M archandises. Quantite. Valeur 0 00 l:: :l.' en marcs. l:: :l. en marcs. ~' ~' Saksa 6359'25 J kg XX. Asfalttia, ter- Alamaat vaa, hartseja, kautsua ' Belgia y. m. sekä valmisteta sobritannia niistä Ranska Koko ryhmä Tölkkejä ja pulloja: Venäjä hiomattomla, Viro maalaamattomia, Latvia kultaamattomia tai Puola vallia muuta ko- Ruotsi' ristelua, kuin mikä Nerja on syntynyt muo- Tanska telssa olevista kal- Saksa verrukslsta: Danzig tummanvihre- Alamaat ästä tai ruske- Belgia asta massasta so britannia valmistettuja kg Ranska Ruotsi talia Sveitsi tävalta Tschecko Slovakia Unkari J(anada multa kg Ruotsi Saksa hiotullla pohjilla tai reunoilla tai hlomattomllla tai hlotullla tulpllla varustettuja kg ' 335 Saksa P. A. Yhdysvallat Argentina Asfalttia. tervaa ja valmisteita niisttt muunlaisia kg Asfalttia, myös as- Viro falttikiveä, -klttiä Ruotsi ja mastiksla. kg '1 563 Saksa Puola sobritannia Ruotsi Saksa Lasl- ja emaljlteok- Alamaat sia, erikseen mal- sobritannia nltsemattomla: P A. Yhdysvallat syövytettyjä, kullattuja, hopeoituja 1288 Goudronia la muita tai muuten korls- asfaltln ja kivente tuja kuin mikä nälsöljyn se koion syntynyt muo- tuksla. kg , 1H3q5 teissa olevista kai- Saksa verrukslsta kg Danzig Ruotsi Tanska Saksa Asfalttiteoksia, erlk- Belgia seen mainltsemat- sobritannia tomia Tschecko-Slovakia., Sakpa. kg 23291, 1286 muunlaisia kg 96143, Kvihiestä ja muista Ruotsi fossiiiaineista val- Tanska mistettua tervaa kg Saksa Ruotsi sobritannia Tanska Tschecko-Slovakia Saksa 749ii P. A. Yhdysvallat sobritannia Ulkomaan kauppa ~
101 Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). 58*, ~:;:>; Arvo ~:;:>; 1:) 1:: ::S-l Arvo 1:) 1:: ::S-l ~;l 3::; Tavaralaji. Paljous. markoissa. a:~ ~ ~ Tavaralaji. Paljous. markoissa.. <b. 1». 0>. 3 ~ s ti ~ ~ Marchandises. Quantite. Valeur c;'ti å 0 Marchandises. Quantite. Valeur 1:: 09 ~'~. en marcs. ::!:l' en marcs. ~ 0> 1291 Kivlhillltervaa, llitult- Belgia kg y. m. s. kivennäls- Ranska aineita sisältävää, P. A. Yhdysvallat kattojen y.m; s. slvelemlseen aiottua kg Hartsilmaa eli hart- Ruotsi , sisalppuaa kg Tanska Saksa , Shellakkaa kg Saksa Tanska so britannia Saksa Klvihllllpikeä kg Ruotsi 1294 Puutervaöljyä kg so britannia Puutervaplkeä. sobritannia,. kg Oummlguttaa ja multa kumihartseja kg Saksa Bentsolia kg Saksa Kopaalia kg Belgia Saksa so britannia sobritannia Karbollhappoa, kre Kumia, luontaista, solia ja kreosoottl- erikseen manitseöljyä kg matonta kg Puola Saksa Ruotsi Saksa Puusepänliimaa,y.m. Danzig ' jähmeitä imala- Alamaat jeja, erikseen mal- sobritannia nltsemattomia kg Puola Naftalllnla. Ruotsi Saksa. '. kg Tanska Saksa Karbolineumia. Alamaat ~ Saksa kg Belgia sobritannia Multa klvihiilltervan Ranska tlslaustuottelta Sveitsi sekä karbolikalkkia Oelatiinla sekä gela- Saksa kg 2314 ' tiinlkapselelta, kg Ruotsi Puutervaa Ja terva Tanska vettä sekä kautsu- Saksa. öljyä, hlrvensarvl sobritannia öljyä (uutervaa), dippelöljyä ja multa kasvl- tai elänaineista kulvatls- Saksa Albuminla kg lattuja tervoja tai öljyjä, erikseen 1313 Kaselinla kg maintsemattomia kg Viro' Hartseja ja liimaa.. Saksa 91 QOl Alamaat sobritannia Hartsia (kolofonl- P. A. Yhdysvallat umla) kg Ruotsi Munankeltuaista )a Tanska valkuaista.. kg Saksa Tanska
102 59* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~<: Arvo ~<: Arvo :l 1:: ::l-l :l 1:: ::l-l ::::~ s:::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~3g; ~~å~ ~ ti a: 0- Marchandises. Quantite. Valeur Z~a:~ Marchandises. Quantite. Valeur 1:: 1:1. 9, en marcs. 1:: 99 en marcs.!'>. -!'>~ Saksa. kg Tanska kg sobritannia ', Saksa sobritannla , 1315 Kasvllllmaa eli glu- P. A. Yhdysvallat teenilmaa.... kg sobritannia 1823, keinotekoista, pe~meää kaut8ua kg Dekstrilnlä, tärkke- sobritannia yslllsterlä Ja dekstrlini- tai tärkke- Pehmeästä kautsusta, - yspitolsia vilmeis- guttaperkasta Ja telyalnelta.. kg balatasta valmis- Tanska tettuja teoksia: Saksa tiiviste- Ja täpe- Alamaat aineksia: sobritannia multa aineita sisältämättömlä kg Valssl-, autografl- ja, Ruotsi hektograflmassaa kg Saksa Saksa sobritannia sobritannia P. A. Yhdysv Lmaa ja kumia, 1325 multa aineita 81- nestemäisiä, erlk- sältävlä.. kg seen mainltsemat- Ruotsi tornia: \ Tanska alle 3 kg:n kg Saksa Ruotsi '.' sobri tann ia Saksa käyttö- ja kulje vähintään 3 kg kg tushlhnoja kg Ruotsi Ruotsi Norja , Multa hartsi- ja 1i- Tanska malajeja '..... kg Saksa Belgia sobrltannia P, Kautsua ja kautsuteoksia. Tschecko-Slovakia P. A. Yhdysvallat Kautsua, guttaperkkail ja balataa: 1327 letkuja ja putkia kg mla, kumijättetä. Tanska o ja kumlnsljakkeita kg Saksa regeneroltua ku- Ruotsi Ruotsi sobritannia Tanska Saksa automobiilinren- sobritannia kalta: P. A. Yhdysvallat rautaklskoisla kg Saksa valmlsfamattomia, Al~maat muunlaisia.... kg sobritannia Tanska Ranska Saksa P. A. Yhdysv Alamaat Belgia ,uunlaisia kg so britannia Ruotsi , Tanska iuotet!uja tai tal- Saksa klnamaisla, myös Alli.maal multa aineita si- Belgia sältävlä kg sobritannia Ruotsi Ranska
103 60* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~<: Arvo ~<: ;:, -;::: :l o-j ;:,;::: :lo-j Arvo ~;:! ::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~;:! c ::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. '- :».,-3:» Ei'a ~ ~ Marchandises. Quantite. Valeur J5'~ ~ ~ Marchandises. Quantite. Valeur ;:::!=> 9 en marcs. ;:::!=> 9!>~ '1>1:>. en marcs. '1>, P. A. Yhdysv. kg , XXV. ÖljyjA, rasvoja Argentina ja vahoja seka nllsta tehty A tuotteita polkupyörän Ja moottoripyörän Koko ryhmä osia.. kg Viro '.,', Ruotsi Latvia Tanska Puola Saksa Ruotsi Belgia Norja sobritannia Tanska Ranska Saksa P. A. Yhdysvallat Danzig ' Alamaat., Belgia kautsujalkinelta. kg Ruotsi 3428Q sobritannia Ranska Tanska Sveitsi Saksa.: Tschecko-Slovakia 1500 sobribinnia Rumania P. _ A. Yhdysvallat Kreikka Egypti ja ter- Grönlanti kirurgisia veydenhoitoesl- P. A. Yhdysvallat neltä kg Argentina Saksa sobritannia Naftaa Ja muita luon- Ranska taisla klvennälsöljyjä, raakoja kg multa teoksia kg Puola Viro Tanska Ruotsi Saksa Tanska Saksa Petrolla kg sobritannia Viro Ranska Puola.: P. A. Y.hdysvallat Tanska '6 Danzig Kovakumlsta (ebo- P. A. Yhdysvallat niltlsta) valmistettuja teoksia: 1342 Petrolibentsilniä, ga möhkäle tä Ja laat- soliinla, groilnia toja kg Ja puhdlstusöljyjä kg Saksa Viro Puola putkia, lankaa Ja Saksa tankoja sekä veit Danzig senpäitä Ja nden sobritannia teelmiä kg Rumania Saksa P. A. Yhdysvallat tiivistetä kg Vaseliinia kg Ruotsi Saksa klrl;lrglsla esineitä kg Saksa sobritannia P. A. Yhdysvallat sobritannia kampoja kg 145li VolteluölJyJä: 1344 rasvattoj!1la kg Saksa Viro Puola multa teoksia kg ' Ruotsi S'aksa Norja
104 61* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~~:3 Arvo ~:<; Arvo 1:>1:: :3>-i ~l! c ;:l Tavaralaji. Paljous. markoissa. i;.l! c= Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~. 3 ~. ~. 3 ~.,s a ~ 0 Marchandises. QuantiU. Valeur a t'd r-t- -<::! a 0 Marchandises. Quantite. Valeur 1:: s:.?, en marcs. 1:: s: ' en marcs. ~~ ~~ Tanska kg Palmunsydänöljyä. kg Saksa Alamaat Danzig sobritannia sobritannia P. A. Yhdysvallat Kookosöljyä. kg Tanska rasva- ja kven- Alamaat nälsöljystä sekoi- sobritannia tettuja, Joissa kl- 'Ranska., vennälsöljy on pääaineena kg Nauris- ja rapsiöljyä kg Ruotsi Tanska Tanska Alamaat.. Saksa sobritannia, P. A. Yhdysvallat Puuvillaslemenöljyä. sobritannia kg , 1346 Kone- ja vaunuvoldetta sekä rasvaa 1359 Maapähkinäöljyä, tai öljyä sisältä- (arakisöljyä). kg ,70 vlä voltelujlineita, Saksa erikseen manitse- Alamaat mattomla kg Tanska q63 Rlsilniöljy ä kg Saksa Ruotsi P. A. Yhdysvallat Saksa Belgia,, Parafilnla kg Ranska Puola Ruotsi Kasvlöljyjä, Riuun- Tanska 7909 ~7 010 laula, erikseen Saksa maintsemauomia kg Danzig Ruotsi sobritannia ~orja, P. A. Yhdysvallat ' Tanska Saksa, Maavabaa ja seresli- Alamaat nlä : kg Belgia Saksa sobritannia Ranska Oliivl- tai puuöljyä kg Kreikka Ruotsi ! Tanska Spermaseettlöljyä ja Saksa traanla kg '146 Ranska Norja Saksa Pellavaöljyä, keittä- Belgia 4441 '15828, mätöntä kg sobritannia Tanska Saksa. ; Rasvaöljyjä, muun Aiamaat laisla, erikseen sobritannia maintsemattomia kg Norja.', ÖJyvernlssaa kg Tanska Ruotsi Saksa Tanska Belgia Saksa ' sobritannia Alamaat sobritannia!(' Talla, premler jus ja painotalia, kg Palmuöljyä.. kg 52 76,~ Saksa Saksa 1, Belgia sobritannia sobritannia
105 62* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~:c: Arvo ~:c: 1:> 1:: :2-l 1:> 1:: :2 -l Arvo ::::::1 ~ =: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~.:: ~=: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~ 3 ' '. 3 ~.s ti ~ ~ Marchandises. ' Quantite. Valeur JS' ti t!l Marchandises. Quantiil!. Valeur 1:: p 9 1:: en marcs. p 9 en marcs. ~~ ~~ P. A. Yhdysvallat kg , Alkohollvernissaa kg Argentina '0' n Ruotsi Saksa Spermaseettia. Saksa.. kg KittJä kg Belgi,a D4grasia.. kg ,Norja Kynttilöitä: Tanska steariini-.. kg Saksa Saksa sobritannia muunlaisia kg EläinrasvoJa, muun- Saksa lalsla, erikseen mainitsemattomia kg Saippuaa: Norja haju-, toaletti- ja Saksa lääke- kg sobritannia Ruotsi., Tanska Stearilnia kg Saksa Saksa..,' sobritannia Ranska Oeilnia ja multa öljy- 'happo ja, erikseen 1384 muunlaista.. kg maintsemattoma kg Ruotsi Ruotsi Saksa Tanska Alamaat Saksa. ' sobritannia Alamaat Ransl!a sobritannia Suopaa, myös turkln filyseriiniä kg punaöljyjä kg Ruotsi Ruotsi Tanska ' Saksa Saksa Belgia Alamaat sobritannia Lysolia, kreolilnia ja Vahaa: muita saippua- tai suopapitolsia des hyönteisvahaa nflsiolmlsaineita. kg (mehiläisvahaa) kg Saksa Saksa sobritannia Pesu-, puhdistus- tai kiilloltusaineita, 1376 karnauba-, palmu- joissa on saippuaa, y. m. kasvivahaa kg rasvaa t(ll öljyä kg Saksa RJlotsi Saksa montaanlvahaa kg sobritannia Saksa ' Puhdistusaineta, 1378 Öljylakkavernlssaa, Joissa ei ole alkoasfalttllakkaa ja holia, nahkateoksaponilakkaa kg sun käytettäviä: Ruotsi killlolfusvoldetta, Norja mustaa, jähmeää kg Tanska Saksa Saksa sobritannia Alamaat. c sobritannia muunlaisia kg ~3 Ranska Ruotsi Sveitsi Tanska P. A. Yhdysvallat Saksa
106 63* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). Tavaralaji. Marchandises. Paljous. Quantili!. Arvo markoissa. Valeur en marcs. Tavaralaji. Marchandises. Paljous. Quantite. Arvo markoissa. Valeur en marcs. sobritannia kg P. A. Yhdysvallat sobritannia. kg Ranska , 1393 Viimeistelyaineita, saippua-tai suopaptosia, joissa ei ole dekstrlinlä eikä tärkke ystä: nestemäisiä kg Ruotsi Norja Saksa jähmeitä. kg Saksa.... Vahavalmisteita, erikseen mainitsemattomia kg Saksa.,., 1349, 1360, Muita öljylajeja kg 1362 XXV. Eetterejä, esterejil ja alkoholilajeja, erikseen mainitsemattomia, haihtuvia öljyjil, kosmeettisia aineita y. m. Koko ryhmä., ',. Viro,.'.,.,. Latvia,,,,,.,. '. Puola,.,.,,,. Ruotsi,.,.., Norja.,.. Tanska... Saksa..,:.,. Alamaat., ~ Belgia sobritannia. Ranska.. talia.. Sveitsi.. tävalta. Tschecko Slovakia. Egypti P. A. yhdysvallat Etylieetterlä.. kg Saksa. Y Alamaat 1395 KonJakki- ja muita esansseja sekä hedelmäeetteriä.. kg Viro -. Tanska. Saksa Alamaat , Eetteri- Ja esterlla- JeJa, erikseen malnitsemattomla. kg Alamaat Amylialkoholla Ja muita alkoholilajeja, erikseen mainitsemattomia kg Saksa Asetonia 'Ja asetonöljyä kg Ruotsi Tärpättiöljyä... kg Tanska.. Ranska Kamferia.. kg Tanska Saksa KasviöljyJä, halhtuvia, erikseen malnitsemattomia,, sekä hellotroplinla, kumarlinla, myskiä y. m. s. hajuaineteollisuudessa käytettäviä aineita kg Ruotsi Tanska Saksa. Alamaat.,. sobritannia. Ranska ~asvoja, voltelta Ja pomadoja, hajustettuja. kg Halu-tai toalettl veplä, Joissa on eelterlä tai alkoholia sekä hiusflnktuureja kg Viro Ranska Haju-ja kosmeettisia aineita, muunlaisia kg Saksa.... Ranska ' \, Muitatähänryhmään J 405 kuuluvia aineita kg
107 64* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~:c:: Arvo ~:c:: Arvo \:1 1:: :::l -i \:1 1:: :::l-i a-~ å =: Tavaralaji. Paljous. markoissa. a-~ ~:: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~ ',,>, 3 ' aos (3 ~ ~ Marchandises. Quantite. Valeur.s0 (3 ~ ~ Marchandises. Quantite. Valeur 1:: 00 1:: P 9 (b Q' t en marcs. en marcs;!'>~ > XXV. Värejä ja vär- Saksa kg jäysaineita. Alamaat Belgia Koko ryhmä sobritannia Viro Latvia Kobolttivärejä.. kg Puola Saksa Ruotsi sobritannia Norja Tanska Sinoberia.. kg 43() Saksa Saksa Alamaat Belgia Ultramarllnia. kg sobritannia Saksa Ranska Sveitsi -' Kivennäisvärejä, tävalta muuillaisla. kg Tschecko-Slovakia Norja Unkari Saksa P. A. yhdysvallat sobritannia , Liltua.. kg Klmröökklä ja muita 1410 Ruotsi samanlaisia mus- Norja tla värejä kg Tanska Saksa Saksa Alamaat sobritannia Okraa... kg Saksa Luuhiltä ja luumus- Belgia taa kg Ranska Alamaat Bolusta kg Pronssijauhetta, bro- Saksa kaattipronssia, kiille pronssia sekä 1413 Punamultaa kg pronssi- tai väri- Ruotsi lehtiä kg Saksa Saksa.. ' sobritannia Väripuita ja multa 1414 Lyijyvalkoista kg värjäykseen sovel- Tanska tuvia kasveja ja Saksa kasvinosia, erik- Alamaat seen mainltsemat- sobritannia tomia: P. A. Yhdysvallat väripuita kg Saksa., Sinkki valkoista.. kg Ruotsi uutoksia. kg Tanska Saksa Saksa sobritannia Alamaat Belgia Tervavärejä sekä vä- sobritannia riuutoksia, joihin. on lisätty luotin Lltoponi- Ja baryyttl- tai peittausaineita: valkoista kg pienemmissä, vä- Ruotsi hittäiskauppaan Saksa ' alotuissa päällys- sobritannia töissä (kotivärjöysvärejä) kg LyiJymönjää kg Ruotsi Tanska Saksa
108 65* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~~::l--l Arvo ~~ Arvo ~ 1:: ::l--l ~~ 3 := Tavaralaji. Paljous. markoissa. ::!~ C_. 1» 1i,. a [ --t;'ti ~ S Marchandises. Quantite. Valeur Ei' ~!!: 1:: 0, ' 1:). ~ ~. ' Tavaralaj. Paljous. markoissa. en marcs. Marchandises. 1:: 09 Quantite. Valeur en marcs. Belgia. kg XXV. Räjähdysai- P. A. Yhdysvallat neita, ampumatarvikkeita, sytytysvälineitä 1428' / muunlasissa pääl- ja ilotulitustavaroita. ystölssä..... kg Puola Koko ryhmä _ \' Ruotsi Viro Tanska Ruotsi - Saksa Norja.. - Alamaat Tanska Belgia Saksa sobritannia Belgia - Sveitsi sobritannia talia Öljyyn sekolttaen val- P. A. yhdysvallat mlstettuja värejä: Salpletarrluutia: 1429 vählttälskauppaan 1437 alotulssa, enintään vuorl- Norja.. kg kg:n sisältävissä pakkauksissa.. kg muunlaista kg Saksa Norja sobritannia Saksa; muunlaisissa pak Ruutia, savutonta kg kauksissa kg Saksa Ruotsi Norja.. _ Nalleja kg 5769, Tanska Ruotsi.' Saksa Norja sobritannia Saksa Alkoholivernlssan 1444 Tulllankaa ja sytyavulla valmistet- tysputkia kg tuja värejä kg Tanska Saksa Taitelijavärejä, väri- laatikkoja, väri- Patruuneja: laatlkkolhin tar kuulakiväärejä koltettuja värejä varten _, kg sekä pastelllllitua kg Saksa Saksa Belgia Alamaat '012 talia., sobritannia P. A., Yhdysvallat Ranska , haulikkoja varten: 1446 ladattu ja. - kg Klrjapalno-, kivi. palno- ja kupar- Saksa painovärejä:., Belgia painomustetta, kg , Tanska tyhjiä kg Saksa Saksa ' sobritannia Tulitikkuja kg muunlaisia kg Ruotsi Saksa Saksa., sobritannia lotultusneuvoja, 1435, Värejä, muunlaisia, bengaalltlkkuja, 1436 erikseen mainitse- paukkusignaaleja, mattomla kg paukkupulveria ja Saksa. '. ' paukkupommeja. kg sobritannia sobritannia Ulkomaan kauppa *
109 66* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~:<; Arvo ~:<; 1:1 1:: ;:l :l 1:11:: Arvo ;:l :l ~~ = =: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~ 3 ~ Tavaralaji. Paljous. markoissa. 3 Q> ~ ~ 'en ~. ci ~ 8- Marchandises. Quantite. Valeur ~.~ ~ 0- Marchandises. Quantite. Valeur ::~!=l 0 en marcs. ::~!=l 0!,,en. marcs.! ' XXV. Kemiallisia 1460 Typpihappoa kg alkuaineita ja niiden Saksa yhdistyksiä sekä lääkkeitä Boorihappoa kg Saksa Koko ryhmä sobritannia Viro Latvia , Etikkaa ja etikka- Liettua happoa.. kg Puola Saksa Ruotsi Danzig Norja Ranska Tanska Saksa :l Oksaalihappoa kg Danzig Saksa Alamaat Belgia Muurahaishappoa kg sobritannia Saksa Ranska Espanja Maitohappoa. kg talia Saksa Sveitsi Belgia tävalta Tschecko-Slovakia Sitruunahappoa. kg Unkari Ruotsi. o Kanada Tanska 00 P. A. yhdysvallat Saksa Argentina - 10 Alamaat , Kaasuja, tiivistet Vinihappoa kg tyjä - kg Ruotsi Ruotsi Tanska Saksa Rikkiä kg talia, Saksa..., tävalta sobritannia Kaustista soodaa(na Fosforia kg trlumhydroksidia) kg Ruotsi, Viro Saksa Liettua Ruotsi Belgia , Saksa Alamaat Jodia ja bromia kg Belgia Tanska sobritannia Saksa P. A. Yhdysvallat 3' Elohopeaa ja eloho Kaliumhydroksidia kg pealejeerinkejä kg Saksa: Saksa Danzig sobritannia Ammoniakkiliuosta kg Rikkihappoa. kg Saksa Norja Saksa Magneeslaa,(poltett.) kg Alamaat Tanska Belgia Saksa Suola happoa. kg Lyijyoksidia kg Saksa Tanska 2074 ' Saksa Fosforlhappoa kg Alamaat Belgia sobritannia
110 Belgia 67* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~<: Arvo ~<: 1'> 1:: ::-l Arvo $:> 1:: ::1 -l ~;:s c =: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~SlS::=.: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~. ~ ~. '.3' ~ <:;:) '1. 0 Marchandises. Quantite. Valeur cs.~ ~ S- Marchandises. Quantite. Valeur 1:: 0, 1:: 0,!b ~. en marcs. '!::>. en marcs.. ' Vetysuperoksidia. kg Aluminiumsulfaattia kg Saksa'. 2' Ruotsi tävalta. e. 662,1306,8, Saksa sobritannia Keittosuolaa kg Latvia Magnesiumsulfaattia kg Saksa Saksa Alamaat. '.' sobritannia o Espanja Rautavihtrilllä.. kg Saksa Salmiakkia (ammo- sobritannia niumkloridla) 1. kg Saksa Kuparivihtrllllä kg Saksa Barlumkloridia. Belgia Saksa.. kg Kalisalpietarla kg Magnesiumkloridla kg Saksa Saksa Natrium- ja kalium Vesilasia (natriumbromidia, kalium- ja kaliumsillkaatjodidia sekä muita tia) kg bromi- ja jodivety- Norja, haponsuoloja.. kg Saksa, Tanska sobritannia Saksa sobritannia ~ 503 Kaliumkromaattla ja -blkromaattla... kg Kloorikakkia kg Saksa. : Saksa Belgia Alamaat Q P. A. Yhpysvallat Belgia o sobritannia., Natriumkromaattla P. A. Yhdysvallat ja -bikromaattla.kg Belgia Kallumkloraattia kg Saksa Soodaa (natrlumkar Natriumsulfldia, ka- bonaattla): himsulfldla ja 1505 kidemälstä kg rikkimaksaa kg Ruotsi Saksa Saksa Alamaat ~ 1489 Oaubersuolaa (nat kalsinoltua kg riumsulfaattia) kg Ruotsi Saksa '3423 Saksa : Belgia Alamaat sobritannia Belgia sobritannia Natriumblsufaattia kg Ranska Saksa Belgia Natriumblkarbonaat- sobritannia tia. kg Alunaa Saksa. ' ,0 kg sobritannia Saksa Kromialunaa ja kro Potaskaa (kaliummisulfaattia. ' kg karbonaattia) kg Saksa Saksa Belgia Belgia
111 68*.Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~~ Arvo ~~ Arvo ~;:: ::-l ~;:::l-l :=:-;:s c: _. Tavaralaji. Paljous.. markoissa. ~;:s c: :: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~ 3 ~ 3 e: Marchandises. Quantite. Valellr Marchandises. ;:: 00 ;:: p 9 tc:~' en mqrcs. en marcs. ~~.s' ~ a:--.s' C3 a:-- Quantite. Valeur.. / 1509 Hlrvensarvlsuolaa 1525 Metaloldeja, hap- ( ammonlumkarbo- poja, suoloja ja 1 naattia) ;. kg muita alkuainel- Saksa den yhdistyksiä, sobritannia erikseen malnltsemattomla., kg Magnesiumkarbo- Ruotsi naattla kg Tanska Saksa Saksa Alamaat Alamaat Belgia sobritannia Boraksia. kg Saksa , Formallinla,', kg sobritannia o Saksa Sltruuna- ja salisyll Kollodiumla kg hapon suoloja sekä Saksa aspirlinia ja multa salisylihapon yh Juoksutinta, nestedlstykslä kg mälsenä, jauheena Tanska tai tablettelna kg Saksa, Kemiallisia prepa- 1,515 Sakkarlinla, dulsiinla raatteja (seoksia), ja muita keinote- rohdoksia ja valkoisia voimakkaita mlita lääkkeitä, melyttämisval- erikseen malnltsemistelta. kg mattomla kg Tanska Viro Saksa Ruotsi ',' Alamaat Norja Tanska Vinikiveä. kg Saksa sobritannia Alamaat sobritannia Kalium- ja natrlum- Ranska syanldla.'. kg Sveitsi o Saksa P. A. Yhdysvallat , 1474, Multa tähän ryh Verisuolaa. kg , 1481, 1487, 1490, mään kuuluvia ta- Saksa , 1499, varoita kg , 1512, Saksa , 1517, 1521 Etikkahapon suoloja kg Saksa sobritannia Karborundumla (81- XXX. Lannoitus- lslumkarbidia) ja aineita. multa karbideja, erikseen mainltse- -, Koko ryhmä mattomia kg Ruotsi.., Norja NQrja P. A. Yhdysvallat Tanska Saksa Kulta-, hopea-, e1o- Alamaat hopea- ja platlna- Belgia yhdistyksiä. kg sobritannia., Viro :~ 780 Ranska Ruotsi ' ' Tanska Fosfaattla, raakaa kg Saksa., Alamaat
112 69* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~~ Arvo ~~ 1:0 1:: ::S-l Arvo 1:0.1:: ::S-l a:;! ~= Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~l: c::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. >. 3 ~,,>, 3 Q) ~ a ~, Marchandises. Quantite. Valeur.,s a a: ~ Marchandises. Quantite. Valeur 1::!=' 7' 1:: en marcs. 07' en marcs. ~~ > 1:>.' 'l> 1532 Luu- ja sarvljauhoa kg Japani - 40 Ruotsi Kanada Saksa P. A. yhdysvallat Alamaat Brasilia - 75 Beigia Argentina Australia Chilensalpietaria (natrlumnitraattla) kg Kirjoja, painettuja: Saksa , suomen- tai ruot- Ranska !nkielisiä, suomalaisen kustantajan 1534 Norjansalpietaria julkaisema kg (kalkkisalpietaria) kg Saksa Norja muunlaisia sekä 1537 Suolakaivosten kali- sanomalehtiä, aisuoloja kg kakauskirjoja, kä- Ruotsi slklrjoltuksla ja Saksa korkoklrjaimllla Ranska laadittu ja kirjoja kg Ruotsi Tuomaskuonaa kg Norja Saksa Tanska, Alamaat Saksa Belgia Alamaat Belgia Superfosfaattla kg sobritannia Ruotsi Ranska Alamaat Sveitsi P. A. Yhdysv , 1536, Muita lajeja. kg , Musilkklnuotteja kg Ruotsi Tanska XXX. Kirjatlisuus- ja.saksa taidetuotteita, opetus- Ranska välineitä, konttoritarpeita y. m Lasten kuva-ja maa- Koko ryhmä.. lausklrjoja kg Saksa Venäjä Viro Latvia Kuvia, erikseen mal- Puola nltsemattomla, \ Ruotsi ,painamalla tai Norja muulla tavoin ma- Tanska nlstettuja, kehys-. Saksa tämättömiä: Alamaat onnlttelu-ja kuva- Belgia postikortteja. kg sobritannia Ruotsi Ranska Tanska 1 1 ' ~ Luxenburg. 250 Saksa Espanja sobritannia Portugali tävalta ' talia ' Sveitsi muunlasia. kg tävalta Viro._ Tschecko Slovakia Ruotsi Unkari Tanska Jugo-Slavia Saksa Egypti - Kiina.1 O! - 17 sobritannia ' 50 P. A. Yhdysvallat \
113 70* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). 1::;.~ Arvo 1::;.~ Arvo :>!:: ::l-l :>!:: ::l-l ~~ 3:::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~.:: == Tavaralaji. Paljous. markoissa. tot-\;), ~ '.3'.s' ti ~ 0 Marchandises. Quantite. Valeur ~.~ ~ S Marchandises. Quantite. Valeur!:: 0,!:: 0, en marcs. en marcs. ~.~.,!:l '. C\) Koulu- ja muuta lii- tua, erikseen mai- Maalauksia, pilrroksia ja piirustuksia: 1549 kehystämättömiä kg nitsematonta, kap- Venäjä., paleihin muovail- Viro o tuna. kg Ruotsi Saksa Tanska Saksa Harppeja ja passa- Ranska reja (paitsi rautaisia) sekä harppi- Viro o Saksa.,.., kehystettyjä kg koteloita kg Ruotsi, Saksa Lakkaa, sinettl- ja pullo- kg Saksa Taltelijainteoksia, erikseen mainitse Suulakkaa ja öylätmattomia : kg tejä.. kg Tanska o Saksa. '.' Kirjoitus- ja lasku- koneita., kg Karttoja ja kartta- Viro palloja.. kg Latvia Ruotsi o Ruotsi Saksa Norja Tanska. o Anatomisia mali- Saksa kuvia. sobritannia Saksa kg Sveitsi P. A. Yhdysvallat 1554 Mustetta, mustejauhetta sekä tushla kg Konttorikoneita, Ruotsi erikseen manitse Saksa mattomia kg sobritannia Viro _. o P. A. Yhdysvallat Ruotsi Norja Lyijykyniä, lyljyky- Saksa nänlyljyjä sekä sobritannia -, värikyniä kg P. A. Yhdysvallat Saksa 'sobritannia ' Konttorikirjoja kg Tschecko-Slovakia Saksa sobnitannia 516 \ Kynänterlä kg P. A. Yhdysvallat , Saksa sobritannia o Keräily- ja irtonai- P. A. Yhdysvallat sla kirjankansia kg Ruotsi Kynänvarsla sekä Saksa klrjoltus- ja muita P. A. Yhdysvallat plirtlmlä. kg Tanska o Lomakkeita ja nimi- Saksa lippuja, kirjasin- sobritannia painatuksella vajugo-slavia rustettuja kg JO 208 P. A. Yhdysvallat Ruotsi Kirjoitustauluja ja Tanska 328' Saksa kivikyniä. lsobritannia Sl!k~l!,.,. kg R!~?.m,,.,,.,
114 71* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~~ ;:l., Arvo ~~ i: 1:: ;:l., Arvo Tavaralaji. Paljous. markoissa. Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~ ~~ 3;;;,.3' <t>' ~ ti ~ Marchandises. QuantitiJ. Valeur J5oC1 ~ ~ Marchandises. Quantite. Valeur P:~ ' _. a.~ ' :::: 00 1:: 09 ::~., en,marcs., ~. en marcs. ~ '., 1569 Reklamikortteja. ja Tschecko-Slovakia plakaatteja, ku- Unkari villa varustettuja, Palestina mutta ilman niihin Egypti - 12[i kuuluvaa tekstiä kg Siperia Ruotsi Kiina Tanska Japani Saksa Hollannin tä-ntia P. A. Yhdysvallat Britti!. Etelä-Afrika Kanada ' Painotu otteita, erik- P. A. Yhdysvallat seen mainltsemat- Brasilia tomia kg '816 Ruotsi Nappeja: Tanska kehruualneksista Saksa tehtyjä tai niillä sobritannia päällystettyjä kg P. A. Yhdysvallat Tanska Saksa Muistl- Ja muita kir- sobritannia joja, erikseen mainitsemattomla, jol luusta, lasista, hin on sidottu puh- puusta, sarvesta, dasta tai vii voi- raudasta, paperitehua paperia kg vanukkeesta, pos- Saksa liinista, selluloi- dista tai kivipäh- Albumeja: kinöistä tehtyjä kg valokuva- Ja ku- Tanska vapostlkorfti- kg Saksa Saksa Ranska talia !'i73\ muunlaisia kg TschC;cko-Slovakia Saksa , 1578, muunlaisia kg , Muita tähän ryh Tanska mään kuuluvia ta- Saksa., varoita kg Alamaat, Belgia sobritannia tävalta XXX. Muualla mal- Tschecko-Slovakia nitsemattomia tava- Japani roita Käsiseuloja, puuke- Koko ryhmä hyksisiä. Venäjä Saksa.. kg U Viro'. ' Latvia Hehkusukkia. kg Liettua Saksa Puola Ruotsi Kalakoukkuja kg Norja Norja Tanska ,sobritannia Saksa Danzig Ongenvapoja, uisti- Alamaat mia, onge!1siimoja Belgia ja muita sellaisia, sobritannia erikseen maintse- Ranska maftomla kalan- Espanja 2000 pyydyksiä kg talia Ruotsi Sveitsi Norja Jtiivi!lt~, Saksa
115 72* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suile). ~<: Arvo ~<: s::. Arvo 1:: ::-l s::. 1:: ::-l ~;: c::: T a v a r ala j i. Paljous. markoissa. ~;: c::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. '.3' ~o:.3~ -.ti (t) ~ Marchandises. Quantite. Valeur.s0 ti ~ 0- Marchandises. Quantite. Valeur. ' ~ 99 en marcs. 1:: 0, en marcs. ~~ ' s::',, sobritannia. kg Ruotsi kg P. A. Yhdysvallat Tanska Saksa Tekokukkia, -hede- sobritannia miä ja -kasveja Ranska sekä perhosten, ko- tävalta ristesulklen y.m.s. Tschecko-Slovakia mukailuja, kehruualnekslsta, pa Leluja ja joulukuu- perlsta, oljlsta ja sen koristeita kg muista sellasista- Tanska aineista valmistet- Saksa tuja kg sobritannia Tanska Ranska Saksa Ranska Tupakkapilppujasekä 1585 Tekokukkien ja muit- ten edellisessä nl- mlkkeessä luetetujen esineitten osia kg niiden pesiä ja varsia kg Ruotsi Saksa sobritannia Ranska , Koristesulkia kg , Sikaarin- ja savuke Tanska imukkeita kg Saksa Saksa Ranska Japani Rasioita, lippaita, laukkuja, kote Pesusieniä.. kg lolta, salkkuja, Ruotsi rahakukkarolta Tanska y. m. s., erikseen Saksa mainitsemattomia: sobritannia koko- tai puolisilkkisellä kehruu Kuolleita eläimiä, tavaralla päällys- syöttäviksi kelpaatettyjä kg mattomia, myös Saksa täytettyjä tai muul- Ranska la tavalla puaantumasta estettyjä kg muulla kehruu- Saksa tavaralla päällystettyjä kg , Muita tavaroita, erik- Tanska.~ A seen mainltsemat- Saksa tomla. kg Viro muunlaisia kg Ruotsi Saksa Tanska Ranska Saksa Alamaat Jalokiviä, kiinnikkeettömiä kg B Muuttotavaraa mk Tanska Venäjä Saksa Viro Belgia Latvia Puola Koristetavarota, Ruotsi kannettaviksi aiof- Norja tuja, paitsi kul- Tanska lasta, hopeasta tai Saksa platinasta valmis- Belgia tettuja kg J sobritannia Viro Ranska
116 73* Taulu 1. Tuonti. Jatkoa (Suite). ~<: Arvo ~<: Arvo :!:: :l-l ;:.!:: :l-l Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~;:J a:;:j c_. C :: Tavaralaji. Paljous. markoissa. '. a ~ ~,,3~.s ~ ~ ö Marchandises. Quantite. Valeur -.ti ('D_ c::. a Marchandises. Quantite. Valeur ;:: 0 0 <b!:l.' en marcs.!::!:.' en marcs.. '! <b tävalta. mk Sveitsi tävalta Tschecko-Slovakia Palestina Tschecko-Slovakia Kiina Unkari Japani Rumania P. A. Yhdysvallat Jugo-Slav;ia Albania ',' , Muita tähän ryhmään Kreikka kuuluvia tavaroita kg Bulgaria Turkki Turkin Aasia Georgia Tuonti yhteensä Palestina Egypti Venäjä Siperia Viro., Kiina Latvia Japani Liettua Britti!. tä-ntia Puola Hollannin tä-ntia : Ruotsi Länsi-ntian saaret Norja Arabia:' Tanska Marokko.. --' slanti. : Algieri. ' Saksa, Liberia Danzlg Britti!. Etelä-Afrika Alamaat. _ Grönlanti Belgia Kanada sobritannia P. A. Yhdysvallat Ranska Keski-Ameriikka Luxenburg Brasilia - 2' Espanja Argentina Portugali Venezuela talia Australia Ulkomaan kauppa ] *
117 74* Taulu 2. Eri tavaralajien vienti eri maihin Helsingistä vuonna Exportation de Helsingfors des differentes marchandises en 1923, par pays de destination. '~ Arvo ~=<: S!:: ::-l!:)!:: Arvo ::1 -l. :::-~ c_. Tavaralaji. Paljous. markoissa. :::- ~ C_. Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~' 3 ~ ~ 3 6> ~ c a: 0- Marchandises. Quantite. Valeur J;' ti ~ S Marchandises. Quantite. Valeur!:::::!=' en marcs.!:::::!=' 0 en marcs. ~ ' ~' 1. Eläviä eläimiä. 22, 23 luonnolista.. kg Voita: Ruotsi Koko ryhmä Tanska Viro Saksa :atvia sobritannia Ruotsi Tanska keinotekoista kg Saksa Viro, , 2 Hevosia kpj tjoo 25 Juustoa kg Viro., Latvia Latvia Ruotsi :129 Norja ~ Nautaeläimiä: Tanska lehmiä. kpl Saksa Latvia Danzig Belgia Ruotsi Alamaat härkiä - kpl. sobritannia Ranska Viro P A. Yhdysvallat Latvia.. o. n Ruotsi Munia. 9 Multa lajeja. sobritannia kg Tanska Kalaa: tuoretta: 27 lohta kg Ruotsi., Eläimistä saatuja ruokatavaroita. 30 muunlaista. Ruotsi kg Koko.ryhmä Viro suolattua tai ma- Latvia ustettua: Ruotsi. ~ sllakkaa kg Norja : Viro Tanska Saksa muunlaista kg Danzig Ruotsi Alamaat Belgia' sa vustettua. sobritannia., Ruotsi kg Ranska Ö P. A. Yhdysvallat , 18, 39 Muunlaisia kg Saksa Lnnunlhaa kg Ruotsi Norja Tanska Viljaa ja vilja- sobritannia tuotteita. 17 Suolla. kg Koko ryhmä Tanska Viro Saksa.; Ruotsi ' Norja Kermaa. kg Tanska Ruotsi Saksa Saksa Alamaat
118 Taulu 2. Vienti. Jatkoa (Suite). Tavaralaji. Marchandises. Paljous. QuantiU. Arvo markoissa. Valeur en marcs. Tavaralaji. Marchandises. Paljous. Quantite. Arvo markoissa. Valeur en marcs. Belgia.. sobritannia.. Ranska. P. A. yhdysvallat.. Brasilia.. Kauroja kg Saksa.. Alamaat Belgia Ranska., Muita hedelmiä ja marjoja. Viro kg Koristekasveja kg Saksa.... V. Siirtomaantavaroita ja mausteita Mailalta. P. A. Yhdysvallat kg 55, 56 Leipää. kg Viro Tanska sobritannia P. A. Yhdysvallat 43, 52 Muita lajeja kg Koko ryhmä.. Ruotsi.. Norja.. Tanska.. Saksa. Alamaat, Belgia.. sobritannia.. Espanja.. Kiina.. P. A. yhdysvallat.. Argentina. 3 H V. Karjanrehua ja siemeniä. Koko ryhmä. Tanska.. Saksa.. Alamaat.. sobritannia.. Heiniä. Saksa kg Okia. Saksa kg Heinänsiemeniä kg Tanska sobritannia Makeisia: karamelleja ja konvehteja..... kg Ruotsi marmeladeja kg Ruotsi Tanska sobritannia P. A. Yhdysvallat Kuminoita. Tanska kg 87, 88 Tupakkaa kg 89 Muunlaisia kg Saksa V. Hedelmiä, kettiökasveja, eläviä kasveja y. m. Koko ryhmä.. Viro.. Norja.. Tanska.. Saksa. sobritannia.. Sveitsi.. 70, 71 Metsämarjoja kg Norja Tanska Saksa V. Sällykkeitä, ilmanpitävästi suljetuissa pakkauksissa. Koko ryhmä.. Viro. Saksa.. sobritannia.. Kalaa. Saksa kg Muunlaisia:. kg Saksa. sobritannia '
119 76* Taulu 2. Vienti. Jatkoa (Suite). ~<:. Arvo ~<: Arvo \:l 1:: ~--l 1':> 1:: ~--l ::::~ ' = Tavaraiaji. Paljous. markoissa. a:~ = Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~ 3 ~ ~ (b~ ~ ~ ti!!: 0 Marchandises. Quantite. Valeur ~ a ~-- Marchandises. Quantite. Valeur 1:: ~ ~, en marcs. ;:: 09 en marcs. ~ ' V. Juomia. ~ ~. Puuvlllakankaita: erikseen mainitse- 98, 100 Koko ryhmä mattomia, joiden Ruotsi - 50 koko pinta-ala ku- P. A. yhdysvallat donnaltaan on sao manlaatuinen: 128 valkaisemattomia ja värjää- X. Kebruualneksia. mättömlä. Viro - kg Viro valkalstuja kg Ruotsi Viro Tanska Latvia Saksa : sobritannia Koko ryhmä värjättyjä tai painettuja 102 Puuvlajättetä ja kg Viro trassella kg Latvia Saksa , 133 erikseen mainltse- 108 Lumppuja kg matfomla, muun- Ruotsi laisia, myös kuo- Saksa slinkudotfuja. Viro kg , 107, Muunlaisia kg Viro Hamppu-, pellavaja muita, erikseen mainitse mattomista, kasvi kun- X. Lankaa ja punonta- nasta saadulsta teoksia. kehruuainekslsta kudottuja kan- Koko ryhmä kaita: Viro valkalsematto- Ruotsi mla ja värjää- Tanska mäftömlä 113, 115 Puuvlalankaa. Viro kg , 118, Hamppu-, pellava- 119 ja muuta lankaa, Viro.. kg ,0 137 valkalstuja kg Viro., Ruotsi erikseen malnltse- 138 värjättyjä tai matonta, kasv- painettuja. kunnastasaaduista Viro. kg kehruuaineksista valmistettua kg , 142 Villakankaita sekä Viro _ huopaa. Viro kg Punontateoksia, Ruotsi,. kg X. Sekalaisia kuto- mateo11isuustava- X. Kankaita. rolta. Koko ryhmä Koko ryhmä Viro Viro ' Latvia Latvia - 757,0 Ruotsi Ruotsi Tanska Tanska Saksa Saksa. ' Belgia so6ritannia 9050 sobritannia P. A. Yhdysvallat
120 77* Taulu 2. Vienti. Jatkoa (Suite). a: 3 ~::; a: 3 ~ ::; ~~ Arvo ~~ Arvo $:) ;:: :s -l $:);:: :S-l T a v a r ala j i. Paljous. markoissa. Tavaralaji. Paljous. markoissa. '. 3 ~. '. 3 ~ J5'~ ~ 0 Marchandises. Quantite. Valeur s.~ ~ 0- Marchandises. Quantite. Valeur ;:: $:l!=> ' en marcs. ;:: $:l!=> ' en marcs. ~' ~ ' 147 Pitsejä, pltslkankalta Saksa. m ja tylllä. Alamaat Viro kg Lehtipuuta: 154 Säkkejä kg visapuuta m Viro, Ruotsi Saksa , 156 Hattuja.. kpl muunlaista m Vaatteita ja muita Saksa ompeluksla, erikseen malnitsemat- Halaistuja runko-osia. tornia. kg Saksa Koivuhalkoja m Ruotsi , 148, Muunlaisia kg , 152, Viro o Plilkittyjli ja veistet- 162 Ruotsi tyjli runko-osia. P. A. Yhdysvallat Parruja, nelisärmäsiä m , Ruotsi Egypti,; X. Puutavaroita ja puuteoksia. 183 Ratapölkkyjä. Saksa m Koko ryhmä a Viro Latvia Sahattuja runko-osia. Puola Havupuuta: Ruotsi lankkuja m Norja Tanska, Tanska Alamaat Saksa Belgia., Alamaat sobritannia Belgia Ranska sobritannia Ranska ~oiroja m Espanja Ruotsi talia r o Tanska tävalta Saksa Tschecko-Slovakia Alamaat Turkin Aasia Belgia '.' Egypti, sobritannia Britti!. tä-ntia Ranska Hollannin tä-ntia Espanjan Afrika lautoja m , Brittil. Etelä-Afrika Ruotsi P. A. Yhdysvallat. - 8R 630 Tanska Brasilia Saksa Argentina Alamaat Australia Belgia sobritannia Muovailemattomia Ranska runko ja tai runko-osia. Espanjan Afrika R30 Havupuuta: 194 lankun- ja laudan- 167 kaivospylvätä ja päitä m paaluja. Saksa sobritannia.. ma sobritannia paperl- eli hlomo-,195 klmplä. m puita.. m Belgia Ruotsi sobritannia
121 78* Taulu 2. Vienti. Jatkoa (Suite). ~:c: Arvo ~:c: Arvo ~;:: ::l, ~;:: ::l, ~:1! t: :::: Tav.aralaji. Paljous. markoissa. a::1! å :::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. '. 3 ~ ~~ 0) os' ti a:.- Marchandises. Quantite. Valeur.s' ti ~ ~ Marchandises. Quanti~e. Valeur ;:: 0 0 ;:: 09 ~. ' en marcs. ~. en marcs. ~' ~ ' 197 rlmoja, ruoteja, 214 Rihmarullia kg listoja Ja paanuja ma Viro Tanska Puola sobritannia Saksa Espanjan Afrika Alamaat Belgia,. o laatikkolautoja: sobritannia 0' höyläämättömiä m Ranska Viro,. 23 1>1100 Espanja Saksa talia Belgia tävalta sobritannia Tschecko-Slovakia Turkin Aasia Britti!. tä-ntia Espanjan Afrika Brasilia Britti!. Etelä-Afr Argentina Puolia (boblineja) kg sobritannia höylättyjä ~ Suksia., kg sobritannia Viro o Espanjan Afrika Latvia Ruotsi, keppejä m sobritannia, Faneeriteoksia kg sobritannia muunlaista. sobritannia rn {joo Huonekaluja: 220. konttorl- kg Lehtipuuta: Viro., sobritannia lankkuja ja lau- toja.. m Ruotsi muita kg Viro keppejä ja muita Saksa pienempiä saha- sobritannia tavaroita m sobritannia , 222 Muunlaisia kg Viro Puuteoksia. Ruotsi Saksa Lastuvilaa kg sobritannia, sobritannia ' Ranska.. o P. A. Vhdysvallat Faneeria, myös n. s. 'liimalautoja kg ,,74 no. Viro Tanska XV. Paperivanuketla, Saksa pahvia ja paperia sekä Alamaat niistä valmistettuja Belgia teoksia sobritannia Britti!.. tä-ntia Koko ryhmä - Z Hollannin tä-ntia '850 Viro P. A. Yhdysvallat Latvia Argentina Liettua Puola Rakennuspuusepän- Ruotsi teoksia, erikseen Norja mainitsemattomia, Tanska kuten akkunoita, Saksa ovia y. m. s. kg Danzig sobritannia., Alamaat Ranska Belgia
122 ~ Saksa 79*.Taulu 2. Vienti. Jatkoa (Suite). ~<:: Arvo ~:c: :>!:: ::-l :>!:: ::-l Arvo ~~ 3:::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~.~ 3::::' Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~('(). ~ ~~. Q,) ~ cl å 0- Marchandises. Quantite. VaLeur ~ a ~ ~. Marchandises. Quantite. VaLeur_ ~ ~.!:: 09 en marcs.!'> ~. en marcs.. ~ sobritannia talia.. kg Ranska Japani talia , P.A. Yhdysvallat Rumania Brasilia Kreikka.' Uruguay, Turkki Argentina Egypti Kiina sulfaauisellu- Japani loosaa, kuivaa kg Brittil. tä-ntia Ruotsi Espanjan Afrika Saksa Britti. Etelä-Afrika Danzig, Kanada Alamaat P. A. Yhdysvallat Belgia Mexiko - ~ sobritannia Keski-Ameriikka P.A. Yhdysvallat Kolumbia., Brasilia Peru., Argentina Brasilia io Uruguay Argentina Pahvia ja kartonkia. Chile., Asfalttikattopahvia. kg Australia Tervalla tai terva- Paperivanukeita. öljyllä slveltyä tai kyllästettyä pahvia Puusta valmistettua: ja kartonkia sekä mekaanisesti val- asfalu- ja tervamistettua: huopaa kg märkää. Saksa kg Pahvia, erikseen mal-, nitsematonta: 239 kuivaa\ :. kg valkoista kg : Ruotsi Viro Tanska Ruotsi Saksa Tanska Belgia Saksa sobritannia Belgia Ranska sobritannia, P.A.Yhdysvallat Kreikka. ~ Mexiko Turkki Brasilia.., , Egypti Uruguay Japani Argentina P. A. Yhdysvallat Chile Argentilla Australia '.., ruskeata kg kemiallisesti val- Viro mlstettua: ~ Puola sulfiittiselluloo- Ruotsi saa, märkää kg a Tanska Belgia Saksa P. A. Yhdysv Dan'zig Alamaat :n, kuivaa kg Belgia Viro sobritannia Latvia P. A. Yhdysvallat Ruotsi Brasilia Argentina Alamaat Belgia muunlaista.. kg sobritannia Viro Ranska Ruotsi
123 . 80* Taulu 2. Vienti. Jatkoa (Suite). -- ~~. Arvo ~~ Arvo P ;:: ::l -l P ;:: ::l-l ~;: c ::::: Ta va r.a a j i. Paljous. markoissa. ~;: c ::::: Tavaralaji. paljous. markoissa. 0,. 3 el ~. 3 el J:;' a a: 0 Marchandises. Quantite. Valeur s' <:;) a:. Marchandises. Quantite. Valeur 1::' 0 ~ 09 ~ ~. : en marcs. ~ ~. en marcs. Norja kg Danzig kg Tanska Alamaat.:' Saksa Belgia sobritannia ' sobritannia Ranska Kartonkia kg Turkki Saksa. : ' Kiina Danzig ' japani Kiina Britti!. tä-ntia japani 't6500 P. A. Yhdysvallat Kolumbia o Peru,0' Paperia. Brasilia Käärepaperla: Uruguay., ruskeata kg Argentina Viro Australia Ruotsi Tanska Tapettipaperla,. kg Saksa Viro Danzig Tanska Alamaat sobritannia..., Belgia Brasilia sobritannia Ranska Konseptipaperla kg Turkki Saksa., Kiina , japani Krjoituspaperia kg Britti\. tä-ntia Viro Britti\. Etelä -Afrika Ruotsi Brasilia Tanska., Argentina Saksa ' Alamaat muunlaista kg Belgia Viro 0, sobritannia Puola Turkki o Ruotsi Kiina Tanska japani Saksa Britti\. tä-ntia Alamaat Brittil.Etelä-Afrika Belgia P. A. Yhdysvallat sobritannia :l Brasilia Ranska Argentina Kiina Australia japani Brasilia Postpaperia kg Argentina Viro Australia Ruotsi Tanska., Pergamenttlpaperia kg Saksa Viro sobritannia Latvia Brasilia -, Saksa Slkkipaperia kg Pergamllnipaperia kg Viro, Viro Ruotsi Ruotsi Tanska Saksa ',', Saksa Japani Alamaat Belgia Sanomalehtpaperia kg sobritannia Ruotsi Turkki Tanska japani '0' Saksa Mexiko/
124 kg * Taulu 2. Vienti. Jatkoa (Suite). ~~, Arvo ~~ 1:> 1:: : :> 1:: :1-3 Arvo ~;i s:::: Tavaralaji. PalJous. mar~oissa. a:;3 t:=: Tavaralaji. Paljous. markoissa. '. 3 ~ '.31>:0 s.~ ~ 0 Marchandises. Quantite. Valeur os' ti ~ g., Marchandises. Quantite. Valt'ur :::\.P' en marcs. 1:: 1:\. P!,!, en marcs. Brasilia kg Saksa Argentina, sobritannia Savukepaperia ' kg Eläinkarvoja. Viro Saksa kg Liettua Saksa sobritannia , 275, Muunlaisia kg Brasilia Viro, Ruotsi liiduttua ja marmo- Saksa roitua paperia. Viro Paperia, erikseen XV. Vuotia ja nahmainitsematonta kg koja, nahkateoksia, Viro, turkiksia y. m. Latvia Puola.' Koko ryhmä , Ruotsi ' Viro. ~ Tanska Latvia Saksa Liettua Danzig Ruotsi 00' Alamaat Tanska Belgia Saksa sobritannia Alamaat., Ranska, sobritannia Turkki , Ranska Kiina Britti!. Etelä-Afrika , P. A. Yhdysvallat Japani Britti!. tä-ntia P. A. Yhdysvallat Vuotla ja nahkoja, Brasilia Joita ei voida lukea Argentina !urkiksiin: Chile muokkaamatto- Australia mia: 278 lampaan-, karit- Puuvtlnuke-, pahvi- ja san- ja vuohen- kg paperiteoksia. Saksa PaperitapetteJa ja 279 hevosen-,'. kg tapetlnreunuksia kg Ruotsi Viro, Saksa Latvia Tanska poron- kg , 268, Muunlaisia kg Saksa Viro sobritannia Ranska Latvia Ruotsi XV. Jouhia, harjaksla, höyheniä sekä 281 vaslkan- kg Ruotsi Tanska Saksa luita,- sarvia ja multa sobritannia muovailtavia aineita, P. A. Yhdysv erikseen maintsemattomia, sekä niistä val- 282 muiden nauta-, mistettuja teoksia. eläinten kg Ruotsi Koko ryhmä Saksa Viro Alamaa! Ruotsi P. A. Yhdysv Ulkomaan kauppa / *
125 82* Taulu 2. Vient. Jatkoa (Suite). Tavaralaji. Marchandises. Paljous. Qulwtite. Arvo markoissa. Valeur en marcs. Tavaralaji. Marchandises. Paljolls. Quantite. Arvo markoissa. Valeur en marcs muunlaisia kg Ruotsi Tanska Saksa.. muokattuja: pohja- ja sisuspohjanahkaa kg Viro sobritannia muunlaisia.. kg Viro Ruotsi Tanska ' Saksa.. sobritannia Jalkineita kg- Viro :.iettua Ruotsi sobritannia. Turkiksia: irrallaan olevia: ora van- ja j ä niksennahkoja kg Tanska Saksa.... sobritannia P. A. Yhdysv. ketunnahkoja kg Saksa sobritannia u muunlaisia kg Saksa. '. P. A. Yhdysv. kokoonommetuja turklsnahkoja ja valmiita vaatekappaleita. sobritannia kg Muita tähän ryhmään kuuluvia tavaroita kg Viro , 312, Norja.. Tanska.. Saksa.. Alamaat.. sobritannia.. Ranska.. talia.. Kiina. Japani. P. A. yhdysvallat.. Australia.. Rautaa ja rautalejeerinkeja seka niistli valmistettuja teoksia. Romua kg Ruotsi Kankirautaa, myös profiilirautaa. Viro kg Putkenosia. Viro. kg 318 Karkeampitekoisla kotitaloudessa, rakennus- ja puhdstustöissä tarvittavia esineitä, erikseen mainitsemattomia, taontaan kelpaamaftomasta valuraudasta valmistettuja, sekä niiden valettuja osia kg Kassa- y. m. s. kaappeja, säilytyslokerolta sekä arklstonja kassaholvlnovia kg Viro Sänkyjä sekä niiden osia. kg Viro Levy- ja läkkipeltiteoksia: silaamattomia kg Ruotsi , XV. Metalleja ja metalliteoksia. Koko ryhmä.. Viro.. Latvia.. Liettua l' Puola,.. Ruotsi , 321, , sllattuja: tinattuja.. kg Viro,. muunlaisia.. kg Ruotsi Nauloja ja nastoja:, lankanauloja.. kg
126 83~: Taulu 2. Vienti. Jatkoa (Suite). ~<: Arvo. ~<: Arvo :l l:: ::l-l :l l:: ::l -l ~~ ~:: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~~ s:::: Tavaralaji. Paljous. markoissa.. '. 3,.,,<'t\ a t\:.,6' C\ ~ S- Marchandises. Quantite. Valeur ~.~ ~ ~ M archandises. Quantite. Valeur l:: :l ~, l:: en marcs. 09!,!~. en mdrcs. 328 muunlaisia. 348 kuparia kg Viro kg Ruotsi Saksa Lukkoja. kg sobritannia Australia muunlaisia kg Lapioita, kihveleitä Ruotsi ja kuokkia J , kg ,1794 Saksa Viro sobritannia Latvia Liettua Saksa Teoksia kg 4, Viro., Villoja ja raspeja. Tanska, Viro kg Kirveitä ja piiluja kg Jaloja metalleja sekti Viro teoksia niistti. 341 Käsityökaluja, erikseen mainitsemattornia kg Saksa Teoksia. Veitsiä, erikseen mai- XX. Koneita ja laitteita. sobritannia kg nitsemattomia: 343 pöytäveitsiäjahaa- Koko ryhmä JZ rukoita kg 3003 ' Viro Saksa Latvia.: japani Liettua Puola.. -' puukkoja kg Ruotsi., Viro Norja Ruotsi ,. Tanska, muunlaisia kg Viro Saksa Alamaat., Belgia Takeita sekä valurau- sobritannia ' dbsta valmistettuja Ranska teoksia, erikseen talia mainifsemattomia kg Sveitsi Viro Tschecko Slovakia Latvia japani Ruotsi Ranskan Afrika Norja P. A. Yhdysvallat Tanska Argentina Saksa Australia japani P. A. Yhdysvallat Maanviljelyskoneita 302, Muita rauta-ja rauta- ja -laitteita , lejeerinkiteoksia kg Auroja kg , 334, Viro Latvia , 340 Kuparia, lyijy tt ja Äkeitä: muita erikseen mainit- 354 jousi-. kg semattomia metalleja Viro ja niiden lejeerinkejti Norja seka niistti valmistet- tuja teoksia. 355 muunlaisia :. kg Valmistamaftomia Viro sekä romua: Tanska
127 84* Taulu 2. Vienti. Jatkoa (Suite). ~<: Arvo ~ <:. Arvo l:: ::J l:: ::1 Tavaralaji. Paljous.. markoissa. J ~3 ':::: ~3 ':::: Tavaralaji. Paljous. markoissa..,,, El 1» '. El 1» '. (j (0 ~ Marchandises. Quantite. Valeur ~.ci (t) ~ Marchandises. Quantite. Valeur ' a 0 a o l::,. en marcs. l::,!,!, en marcs. 359 Puima- ja apilan- 382 Traktoreja. hankauskonelta kg Latvia kg Viro Latvia '.' Bentsllni-, petroli- 357, 362, Maanviljelyskoneita y. m. poltto- ja räjähdysmoottoreja kg , 370 ja-laitteita, muun- Viro lalsia kg Latvia Saksa Saksa Meijerikoneita ja 384 Vesiturbline ja. -laitteita. Viro 0 kg Separaattoreja kg Viro Pumppu ja kg Latvia Ruotsi Liettua Puola , 386, Koneita ja laitteita, Ruotsi, muunlaisia kg Norja Viro Latvia Alamaat : Ruotsi Tanska Belgia sobritannia Saksa Ranska talia : Tschecko-Slovakia XX. Kuljetusneuvoja. Argentina Australia Koko ryhmä Venäjä Klrnuja sekä voin- Viro valvau8-, sekotus- Latvia ja muotoiluko-., R~otsi nelta kg Norja Ruotsi Saksa Norja Belgia Laivoja ja veneitä: Ranska nettokantavuudel- Japani taan alle 19 rek. tonnin: StthkOkoneita, -lait- 392 purje laivoja. - teita ja -tarvikkeita. Ruotsi kpl Sähkö koneita kg Viro muunlaisia kpl Ranskan Afrika Ruotsi Eristettyjä sähköjoh- nettokantavuudeltoja, kuten kaa- taan vähintään 19 pelelta, köysiä ja rek. tonnia: punoksla. 394 höyrylaivoja. Viro kg Ruotsi kpl Sähkölaitteita ja-tarvikkelta, muunlaisia kg purjelaivoja. Viro kpl Rekiä kpl Koneita ja laitteita, Norja. ' muunlaisia. 380 Höyrylokomoblilejä kg , 403, Ajo- Ja kuljetusneu- Viro voja, muunlaisia kpl ';6 Latvia Viro.,
128 85* Taulu 2. Vienti. Jatkoa (Suite). ~~ Arvo ~:<; Arvo ~;3 c:::: Tavaralaji. Paljous. markoissa. ~;3 c :::.: Tavaralaji. Paljo~. markoissa. 3'. '. 3 ~ J:i-a ~ ~ Marchandises. Quantite. Valew:.s,a ~;:; Marchandises. Quantite. Valeur ;:: p 9 ;:: 0, en marcs. en marcs. \:>;:: ::s, \:>;:: ::s, ~~ ~~. Kivi- ja maalajeista XX. Sottokoneta,, valmistettuja teoksia, kojeita ja kelloja. erikseen mainitsemat- tomia. Koko ryhmä - Z45Z5 Oranlittiteoksia: Ruotsi karkeiksi hakat- Saksa.' tuja kg '31471,48926 sobritannia Viro sobritannia , 407 Solttokoneita sekä niiden osia ja 432 hiottuja tai klilloitarvlkke!ta sekä tettuja kg muunlaisia kojeita kg \ Viro Saksa Saksa sobritannia Australia Kovasin-, killloltus- XX. Kivl- ja maa- ja hiomaklvlä kg laje/a seka niistä val- Viro' m stettuja teoksia. Latvia Saksa Koko ryhmä., Venäjä , 437, Muunlaisia kivi- ja Viro maalajeista val- Latvia mistettuja teoksia kg Ruotsi Norja '27 Tanska Savi-, fajanssi- ja posliiniteoksia. Saksa Belgia. ' Kaakelelta Ja uunn- sobritannia koristeita: Ranska., valkoisia tai yksl- P. A. Yhdysvallat värislä. Brasilia Viro.. kg Australia Kivi- ja maalajeja., 444 muunlaisia. Viro -, kg Maasälpää. 440, 442, Savteoksia, erikseen sobritannia kg maintsemattornia kg , Norja Oranttla ja por-, fyyrlä.. kg Fajansslteoksla, erikseen malnitsemat- tornia 'l' kg P. A:.,Yhdysvallat Ruotsi Sementtiä kg Viro P. A. Yhdysvallat Braslia sobritannia Eristysmassaa kg Viro , 448 Posliiniteoksia, erik- Ruotsi seen malnltsemat- Norja tornia kg Tanska., Saksa Belgia Lasia ja lasiteoksia. sobritannia Akkunalasla. Viro kg , 412, Muita klvl- ja maakk , 415 lajeja kg Peillasia 1000
129 . 86* Taulu 2. Vienti. Jatkoa (Suite). ~<: Arvo ~<: Arvo \:) 1:: :l-l \:) 1:: :l -l :::-~ ~_. Tavaralaji. Paljous. markoissa. Tavaraiaji. Paljous. markoissa. ~::! ~:: '.3' ~'. 3 [ s.~ ~ ~ Marchandises. Quantite. Val8ur s,a!!: 0 Marchandises. Quantite. Valeur 1::!=> 9 1:: 0, en marcs. en marcs. ~~ ' ~. 452, 453 Tölkkejä ja pulloja kg Puutervaöljyä kg Ruotsi Teoksia, erikseen ' 0 sobritan nia l, mainitsemattomia: 454 hiottuja, syövytet- 460 Puutervaplkeä kg tyjä, kullattuja tai Viro, hopeoltula. kg Ruotsi Viro Norja Norja sobritannia Tanska Saksa Muunlaisia kg sobritannia Viro muunlaisia kg Viro Hartseja ja liimaa. Tanska., Hartsia (kolofoni- sobritannia umia) kg Saksa Alamaat sobritannia XX. Asfalttia, ter- 469 Muunlaisia kg vaa, hartseja, kautsua Saksa y. m. sekä valmlsteita P. A. Yhdysvallat nlista. Koko ryhmä Viro Kautsua ja kautsu- Ruotsi teoksia Norja ' Regeneroitua kumia Tanska ja kumijätteitä kg Saksa Ruotsi Alamaat Saksa Belgia sobritannia Kautsu-, guttaperk- Ranska ka- ja balataleok- Portugali, sla. talia., Viro kg Marokko P. A. yhdysvallat Brasilia Asfalttia. tervaa jå valmisteila niistli. 456 Kvihiiestä ja musta fossillaineista val- XXV. Öljy ja, rasvoja ja vahoja sekä nlistä tehtyjä tuotteita. Koko ryhmä ,. Viro mlstettua. tervaa kg Latvia Norja Ruotsi Puutervaa kg Tanska Alamaat Viro (ijyseriinlä kg Norja Tanska Tanska Alamaat Saksa Alamaat Belgia, Saippuaa ~ kg sobritannia Viro, Ranska 6500, Portugali Suopaa. talia Latvia kg (100
130 87* Taulu 2. Vienti. Jatkoa (Suite).. ~<: Arvo ~~::-l Arvo l:> 1:: ::-l ~::! c::: ~~ ~ == Tavaralaji. Paljous. markoissa. Tavaralaji. Paljous. markoissa. ::!' ~~ ~ ~ '. S ~.t::!'c.,' Marchandises. Quantitt!. Valeur Ei.~ ~ 0- Marchandises. Quantitt!. Valeur 1:: 09,!:o. en marcs. ::!:o. ~, en marcs. ~'. ' 483, 484 Pesu-, puhdistus- tai XXV. Räjähdysaiklllloitusalneita kg nefta, ampumatarvik- Viro kelta, sytytysvälineftä 475, '485 Muunlaisia kg ja lotultustavaroita. Koko ryhmä Viro XXV. Eetterejä, este- Ruotsi rejä ja alkohollajeja, Norja erikseen mainitsemat- Tanska tornia, haihtuvia öljy- Saksa Jä, kosmeettisia aineita Alamaat y.m. sobritannia Ranska., Koko ryhmä Turkin Aasia Viro., P. A. Yhdysvallat Ruotsi Australia Norja' Tanska Räjähdysaineita ja Saksa ampumatarvlkkel- Alamaat ta, muunlaisia kg Belgia Saksa ,sobritannia talia Tulitikkuja.. kg Britti!. Etelä-Afrika -' Ruotsi P. A. Yhdysvallat Tanska Brasilia Saksa Alamaat ' Metylialkoholia kg, sobritannia Viro Ranska Saksa Turkin Aasia Alamaat , P. A. Yhdysvallat sobritannia Australia Tärpättiöljyä kg ,5 Viro XXV ' Kemiallisia Ruotsi alkuaineita ja niiden Norja yhdistyksiä sekä lällk- Saksa keitä Alamaat sobritannia Koko ryhmä Britti!. Etelä-Afrika Viro. ' Brasilia ' Ruotsi Tanska , 492 Muunlaisia kg Saksa _ Alamaat Belgia - 3'100 sobritannia 4160 XXV. Värejä ja vär- Rumania jäysainelta. / Kiina P. A. Yhdysvallat Koko ryhmä Viro Kaliumkloraattia kg Latvia P. A. Yhdysvallat Ruotsi - 50 Saksa Metalloideja, happoja, suoloja Ja 494 Klmröökkiä ja muita muita :alkualnelsamanlaisia mustia den yhdistyksiä, - värejä :. kg erikseen mainitse-, Viro mattomla kg 1J Viro Muunlaisia. '. kg 151 J 775 Tanska
131 88* Taulu 2. Vienti. Jatkoa (Suite). ~<: Arvo ~<: Arvo 1:> 1:: ::l >-l 1:> 1:: ::l >-l 1;;.::1 =:: T a v a r ala j i. Paljous. markoissa. 1;;.::1 t: :: Ta v a r a'l a jl. Paljous. markoissa.. '.3'.,.3' ~.~ ~ ~ Marchandises. Quantite. Valeur ti' ti a: s- Marchandises. Quantite. Valeur 1:: 09 en marcs. ::!:.?,!l>l}' en marcs.!>, Saksa kg XXX. Muualla mant- Aamaat ~ semattomia tavaroita, Kiina Koko ryhmä. - 53Z Kemiallisia prepa- Ruotsi raatteja (seoksia), Tanska rohdoksla ja lääk- Saksa., keitä, erikseen mal- Danzig nltsemattomla kg ,sobritannia Ranska Leluja,. kg XXX. Klrjallisuus- ja Danzig.. 15' taidetuotteita, opetus- sobritannia välineitä, konttortarpeita y. m. 526 Muurahaisten munia kg Saksa.. ' Koko ryhmä. : sobritannia Viro Latvia '1' Jätteitä, erikseen Liettua maintsemattomia kg Puola., Ruotsi Ruotsi Tanska Norja Saksa Tanska Saksa , 524, Multa tähän ryhmään Alamaat kuuluvia tavaroita kg Belgia Ruotsi sobritannia Ranska talia p, A. Yhdysvallat Takaisinvient ZZ Venäjä Viro : Kirjoja kg Viro., Latvia Latvia Liettua Puola Puola., 8600 Ruotsi Ruotsi Tanska Norja Saksa Tanska sobritannia Saksa. : talia Danzig P. A. Yhdysvallat Kuvia, erikseen maln tsemauomla, painamalla tai muulla tavoin monlsteuuja, kehys- - tämäuömlä kg Alamaat Belgia sobritannia Ranska Espanja talia Sveitsi Unkari tävalta Maalauksia, pllrroksla,ja piirustuksia mk Ruotsi Tanska Alamaat Yhteensä vienti ja ta- P. A, Yhdysvallat sobritannia kalslnvlentl - ' P. A. Yhdysvallat Venäjä Mustetta kg Viro Viro Latvia Liettua Muunlaisia kg Puola
132 89* Taulu 2. Vienti. Jatkoa (Suite). ~~ ~ ~ Arvo ~~ Arvo 1:> 1:: :3 ~. :'i,,_. Tavaralaji. Paljous. markoissa. a: ~ ::: :::: ~ 3 6> Quantite.. '. 3 ~ T a v a r ala j i. Paljous. markoissa. Quantite. ~.~ å S- Marchandises. Valeur ~ ti ~ 0 Marchandises. Valeur 1:: 1:>.' en marcs. ~ 1:>. 9 en marcs. ~'. ' Ruotsi Egypti Norja.,' Kiina Tanska '819 Japani Saksa.. ' Britti\. tä ntia Danzig Hollannin tä-ntia Alamaat Espanjan Afrika Beigia Marokko sobritannia., Ranskan-Afrika Ranska Britti\. Etelä-AfrikA Espanja Kanada Portugali P. A. Yhdysvallat talia Mexiko ' Sveitsi 8300 Keski-Ameriikka ' tävalta Kolumbia Tschecko Slovakia Peru., Unkari Brasilia Rumania.._ Uruguay Kreikka Argentina'.., Turkki Chile - 30's 807 Turkin Aasia Australia Ulkomaan kauppa *
133 90* Taulu 3. Helsingin kaupungin tuonnin ja viennin arvd, jaettuna tavararyhmien mukaan, vuosina Valeur de l'importation et de l'exportation, par groupes de marchandises, en 1CJ Tuonti. mportation. Vienti. Exportation. Tavararyhmät. Oroupes de marchandises. 1922, Smk Marcs, Smk Marcs. 1. Eläviä eläimiä,.. Eläimistä saatuja ruokatavaroita., 111. Viljaa ja viljatuotteita,.., V. Karjanrehua ja siemeniä.. V. Hedelmiä, keiltiökasveja, eläviä kasveja y. m. V. Siirtomaan tavaroita ja mausteita,.,,., V., Säilykkeitä, i1manpitävästi suljetuissa pakkau ksissa.,.,.,.. VJl. Juomia,. X, Keliruuainek~ia.,.,.;,.,. X. Lankaa ja punontateoksia.,,,.,. X. Kankaita.,.,.,,,,.,. X. Sekalaisia kutomateollisuustavaroita.. X. Puuta varoita ja puuaineita.,., XV. PuunkuortR, ruokoa, oksia y, m. s. ja niistä valmistettuja teoksia,,.,.,,,,,,. XV. Paperivanuketta, pahvia ja paperia sekä niistä valmistettuja teoksia.,..' XV. Jouhia, har'jaksia, höyheniä sekä luita, sarvia ja muita muovailtavia aineita, erikseen mainitsemattomia, sekä niistä valmistettuja teoksia XV. Vuotia ja nahkoja, nahkateoksia, turkiksia y,m. XVlll. Metalleja ja metalliteöksia.. XX. Koneita ja laitteita.,,.,. XX, Kuljetusneuvoja.,.,,,,, XX. Soittokoneita, kojeita ja kelloja,. XX. Kivi- ja maalajeja sekä niistä valmistettuja teoksia.,,.,. XXlll, Asfalttia, tervaa, hartseja, kautsua y. m. sekä valmisteita niistä,.,,.,..,xxv. Öljyjä, rasvoja ja vahoja sekä niistä tehtyjä tuotteita ', '.,,,.,,,.,. XXV. Eetterejä, esterejä ja alkohoilajeja, erikseen mainitsemattomia, haihtuvia öljyjä,. kosmeettisia aineita y, m.., XXV. Värejä ja värjäysaineita.,.,.. XXV. Räjähdysaineita, ampumatarvikkeita, sytytysvälineitä ja ilotulitustavaroita. ~.. XXVll: Kemiallisia alkuaineita ja niiden yhdistyksiä sekä lääkkeitä. XXX, Lannoitusaineita.,,.,,.,,,. XXX. Kirjallisuus-' ja taidetuolteila, opetusvälineitä, konttoritarpeita y, m,.,.,.,,. XXX. Muualla mainitsemaltomia tavaroita.,., ' ' , ~ ~~ r-----~~~--~~~ Yhteensä (Totat) ' Takaisinvienti (Reexporta/ion) \ c ~ ' ' Yhteensä (Total)
134 Taulu 4. 91* Helsingin kaupungin tuonti ja vienti sekä sen tullikamarin kanto.koko maahan verraten vuosina Valeur de l'importation et de l'exportation et droits perfus par La douane a Helsingfors en ; chiffres correspondants pour Le pays entier. Vienti (takaisin vienti siihen las- Tuonti. kettuna). Tullinkanto 2). 1 mportation. Exportation (reexportation y Droits per{:us par la douane. comprise). Vuosi. Annee. Koko maa 1). Helsinki. Koko maa. Helsink. Koko maa. Helsinki. Pays entier. Helsingfors. Pays entier. Helsingfors. Pays entier. Helsingfors., Smk. Marcs. olo. 1 Smk. Marcs. Olo. Smk. Marcs. 1 olo ' ' ' , ' ~ ) : , ' / < , : ~ : Q ' ' t , g ) Tiedot vuosilta eivät ole samat kuin virallisen tilaston vastaavat tiedot, syystä että tässä taulussa koko maata samoin kuin myös Helsinkiä koskeviin lukuihin sisältyy maahan tuodun muuttotavaran arvo, mikä a:rvo vuodesta 1903.alkaen on jätetty pois virallisen kauppatilaston luvuista. - 2) Takaisinmaksuja y. m. vähentämättä.
135 Taulu 5. Helsingin tullikamarin kanto vuosina Droits per~us par ta douane a Helsingfors en Tuontimaksuja Vientitulli ja Merenkulku- ulkomaisesta ja Varastoon- sahausmak- Majakkaroja (toimitus- Sekalaisia va- Tuontitul. maksuja. tullimaksuja ve- panomaksuja. suja. maksuja. Yhteensä. Vu 0 s 1. näläisestä tupa- maksuja y. m.). Droits d'entree. Droits de kasta. Droits d'en- Droits d'ex- Droits de Recettes Total. ' Annee. navigation. Droits d'entree trepm. portation et phare. de sciage. diverses. sur les tabacs. M a r kk a a j a p e n n i ä. Marcs et penni ' ' , ' : ' ' , , , ' ' ~ : ' ) ) ' ) ) ) G ) ' ) ) Alkaen 1 päivästä huhtikuuta 1919 ei näitä maksuja enfän ole kannettu. - 2) Alkaen 1 päivästä tammikuuta 1919 'ei sahausmaksuja enaan ole kannettu. 3) Tähän sisältyy Smk : 65 vientimaksuja. - 4) Tähän sisältyy Smk : 15 vientimaksuja. - 5) Tähän sisältyy Smk ; 65 vientimaksuja. 6) Tähän sisältyy Smk ; 70 vientimaksuja. ' ~ *
136 93* Taulu 6. Eräitä tullivarastossa vuosina alussa olleita tavaralajeja sekä ttillivarastoliike vuonna Quantitis de quelques marchandi5es en entrepofs au dibut des annies et mouvement des entrepots en Tavaraiaji. Marchandises Vehnäjauhoja (Farine de jroment) kg \ Vehnäryynejä (Gruaux de jroment) Riisiryynejä (Gruaux de riz).. Kahvia (Cafi)... Sokeria (Sucre): raakaa (brut) puhdistettua (rajfini). ' Tupakkaa (Tabac): lehti- (en feuilles) varsi- (en cotes Taulu 7. Eräitä yleisessä talletusvarastossa vuosien alussa olleita tavaralajeja- sekä yleinen talletusvarastoliike. vuonna Quantitis de quelques marchandi5es en magasins giniraux au dibut des annies et mouvement de ces magasins en Tavaralaji. Marchandises. Vehnäjauhoja (Farine de froment) kg Vehnäryynejä (Gruaux de jroment) Riisiryynejä (Gruaux de riz). Kahvia (Cafe).. Sokeria (Sucre): raakaa (brut) puhdistettua (rajfine)... Tupakkaa (Tabac): lehti- (en jeuilles) varsi- (en cotes) ' '
137 Taulu 8. Satamakannantakonttorin maksuunpano ja kanto vuosina Droits porfis et perflls par te Bllreau de perception des droits municipaux en M a k s ti u n pan o. Droits portes. K a n t o. Droits per~us. - Vuosi ja kuukausi. Liikennemak- Mittaus- Makasiini- l(ertynyt tllin- K.ertynyt edelli- Tu ulaakia '). suja. maksuja.. vuokraa. Työpaikkoja. Yhteensä. tekovuodelta. siltä vuosilta. Yhteensä. Annee et mois. Droits,de Droits Droits de Loyer qe Salaires. Tota/. Pour l'annees Poar les annees Total. quni'). municipaux. mesurage. magasln. courante. precedenles. M a r k k a aja p e n n i ä.,marcs et penni., Tammikuu. -. : Helmikuu Maaliskuu Q Huhtikuu., ) Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu. ' \} Marraskuu Joulukuu Koko vuosi (Toute l'annie) ' _ , '. : : ,' ) Tähän ei sisälly Helsinkiin meritse tulleista. ylämaan kaupunkeihin lähetettäviksi määrätyistä tavaroista suoritettava tuulaa ki ~ * :
138 Vuosi. ~ Annie./ hl g Varastoon pantuja tavaroita. Marehandises entrees.., ö:l ~. p.o;l 1:: < \:l!:i ö:l '.,, ~, ::l ' ' 1: -:>;- ~g. ',fl=': ~:>;.~ Taulu 9. Helsingin makasilniosakeyhtiön toiminta vuosina Sociitl de depots, a Helsingfors en Varastosta otettuja tavaroita. Marehandises retirees. o c.,o o ~.. ~ ::l ' ~.!'> ' -~ P.;.0' 1:: < \:l!:i ö:l ' E: ~: ~ =:.!' ' :>;- ~.~,Tavaroita vuoden lopussa. Marehandi8es å La fin de ['annee. ~ ~ ' ;! Uj',,\:! &!: ~ o~. ~S ' ~ ' S-. ()tj., - = frq :>;- ~ ~~~ ', < 1:1 ~ ' ~ ~g ~ ~. ' ~ ~ Q,O ~~ ~ ~;.; '. ~ Yhteensä, kg. Tota!, kg. Yleiseen varastoon tali ettajille annettuja. Aeeusesaux deposants en magasins generaux. -< ::t ;:l ::t t:: ~ ~ ;= ~,c ~5?5 1;;- ;: 1;; 8.9: ' :>;- ~'< ' '.<-~ ~ a t'd = :.:a. 0- ~ ti.l ~ (D ('1',)\0 Et- ~ ~~ 0. 't, ~ ~;:. 1;1) &.00 ~ ~ :l 00' ~3~~.,CJ_'~~:::::+.e-~\,J -.~ ~. e- C) ;::: ~~. ~ ~ ~~. D:.- Tullimaksuja. Droits de douane. Kanto. Pereeption. Tulot. Reeetfes. ~ i:i' < W&?' ~. ~ ~! a ~ - -~.~ ~ Pl =:l rd ~. S $:) < ~,~2 ', ~.::l ' V> 1:: ' :l ('(:) :l ~ ~ Cf ~ ~ Menot. - Depenses. M a r k k a aja p e n n i ä. Mares et penni. Tuulaakia ja liikennemaksuja. Droits de tjuai ete. Vuösivoitto. Benejiee annuel ' fJ j ' ' fi , , ' $ ' : }291~ _ ', ~ ' ' , :.4 20~ S G / ~
139 L/te 1. ' Appendice 1. Aakkosellinen nimikeluettelo. Tavaralaji. Tilastonumero. Tuonti. Vienti. Tavaralaji. Tilastonumero. Tuonti. Vent. Tavaralaji. Tilastonumero. Tuonti. Vienti. Absinttia Aisateelmiä ja aisoja. Aitauslankaa ja -nauhaa, rautaista..., Aitausverkkoa, rautaista Ajoneuvoja.. Ajotarvikkeita Akkumulaattoreja. Akkunansalpoja. Akkunantäytteitä, lasisia Akseleita, rautahevaunun A1abasteria. Alabasterite,bksia. Albumeja, postimerkkl- - valokuva- ja posti kortti-. - muita ','.. Albumiinia.. Alkoholia,amyli- ja muunlaista.. - metyli-. Altaita, lasi - ;. Aluminiumia Aluminiumhydroksidia ja -oksidia.. Aluminiumsulfaattia. Alunaa :. Alusvaatteita, puuvillasta ja muista kasviaineista - villaisia. Ambroiinia.. Ammoniakkiliuosta Ammoniumfosfaattia Ammoniumnitraattia Ammoniumoksalaattia Ammoniumsulfaattia Ampuma-aseita. Ampumatarvevaunuja Ananaseja.. Aniksia. Anjovista.. Anodeja... App,elsiineja. Arbuus~a Arkistonovia. Asbestia, asbestijauhetta ja -kiillettä.. Asbestiteoksia Asetonia. Asfalttia., Asfalttihuopaa.' Asfalttikattopahvia Asfalttikittiä, -kiviä ja -mastiksia. - -teoksia ' , J !} Aspiriillia Auringonkukkakakkuja Auroja, ajo-!.. -'- höyry- ja moottori-. c- muunlaisia.. Autografimassaa.. Automobiilejä, matkustaja- - tavara-. ;.. Automobiilinrenkaita. Balataa. Balsamilajeja Banaaneja. Bariumkloridia.. Baryyttivalkoista. Bauksiittia. Bengaalitikkuja.. ~. Bentsolia.. Biskettejä.. Bobiineja, puusta.. - puuvanukkeesta ja pahvista. Bolusta.. Boraksiå.. Breslinkiä - suolattua tai maustet , tua 45 Bromia Brun~leja 1' 137,141 Degrasia. Dekstriiniä.. Desinfisioimisaineita Drittelinkimpiä. Dulsiinia.. Dynamiittia.. Dynamolankaa ; ' Eboniittiteoksia Eetteriä, erikseen mainitsematonta et yli hedelmä- : Elohopeaa, elohopealejeerinkejä.. Elohopeayhdistyksiä.. Eläimiä, eläviä kuolleita Eläinkarvoja 635 Eläinosia. 25 Eläinrasvoja Eläinsukia Emaljimassaa.. Emaljiteoksia. Eristysmassaa. Eri5tysmassasta valmistettuja teoksia. Eristysnauhoja.. Eristysputkia Eristäjiä, lasisia.. - savi-, fajanssi- ja posliini-.. Esansseja, konjakki-.. Esterejä. Etikkaa. fajanssiteoksia. faneeria - haapa-, koivu-, kuusija 'mänty-.. - jalava-, punapyökkija leppä-.. - pähkinä-.. - tammi-. felbiä puuvilla-.. - silkki-. fenkolia.. fluorisälpää.. flyygeleitä. fonografeja.. formaliinia. fosfaattia.. fosforia.. Oagaattiteoksia.. Ga!ioliinia Gelatiinia ja gelatiinikapseleita. Generaattoreja.. Glaubersuolaa.. G1yseriiniä.. Goudronia. Grafiittia. Gramofoneja. Graniittia. Graniittiteoksia Guanoa. Gummiguttaa.. Guttaperkkaa.. Haarautumisrasioita.. Haarukoita.. Hajuaineita , , 1014, '
140 Tavaralaji. Tilastonumero. Tuonti. Vienti. Tavaralaji. 97* Tuonti. Vienti. Tilast.onumero. Tavaralaji. Tilastonumero. Tlonll Vienti. Hakasia.. Hakoja.. Halkoja.. Hameenkannattimia.. Hamppua ja hamppvjätteitä.. Hampunsiemenkakkuja Hanhia.. Hansikkaita, glace- ja säämiskä-.. - miekkailu- ja nyrkkitaistelu-.. Happoa, boori-.. - etikka-.. - fosfori-.. - gallus- ja pyrogallus- - maito muurahais-.. - oksaali-.. - rikki-.. - salisyli-.. - sitruuna-.. - suola-.. - typpi-.. - viini-.. - öljy-.. - muunlaista.. Harjaksia.. Harjansitojanteoksia.. Harjapuuteelmiä.. Harmonioita.. Haroja.. Harppeja ja harppikoteloita Hartseja.. Hattuja.. - huopa-.. - kukilla tai sulila koristettuja. - nahkaisia.. - silkinsekaisesta aineesta.. - vaatettamattomia.. - vaatetettuja.. Hattukoteloita, nahasta Hattupalmikoita.. Hatunteelmiä, huovasta Hauleja. Haupitseja.. Havupuuta, muovailematonta.. - sahattua.. Hedelmiä, ilmanpitävissä pakkauksissa.. - kuivia. - teko-. - vahasta.. - öljyssä, alkoholissa ja etikassa säilyleltyjä sekä hilloltuja. Hedelmäpuristimia.. Hehkulamppuja.. Hehkulampunkiinnikkeitä Ulkomaan kauppa / , , , , Hehkusukkia. Heiniä. Heinähankoja.. Heinänpuristimia.. Heinänpöyhijöitä.. Hektografimassaa.. Heliotropiinia.. Helloja. Helmiä, oikeita. - vale-. Helmiäistä.. Heloja, ovien ja akkunoiden.. Helyjä.. Herneitä Hevosenkenkiä.. Hevosenkenkähokkeja Hevosenkenkänauloja Hevosenlihaa, savustettua tai kuiva tua.. - suolattua.. - tuoretta.. Hevosharavia. Hevosia.. Hevoskiertoja.. Hiehoja. Hiekkaa.. Hihankannattimia. Hihnapyöriä.. Hihnoja, kuljetus- ja käyttö-.. - lyönti-, ompelu- ja veto-., Hiiibrikettejä.. Hiilihappoa, kaasuna Hiiliä, antrasiitti-.. - retortli- ja rusko- - sähköteknillisiin tarkoituksiin.. Hiivaa.. Hioma-aineita, kivennäis- Hiomakiviä.. Hiomapaperia.. Hirvensarvisuolaa.'. Hiuksia.. Hohkakiveä. Hokkinauloja.. Hopeaa.. - valmistamatonta.. Hopeayhdistyksiä.. Housunkannattimia.. Housunsolkia. Huiveja.. Humaia.. Hunajaa.. Hunajaninkouslaitteita Huonekaluja.. - koivu-, kuusi-,leppä-, mänty- ja pyökkipuusta. - konuori-.. - maalattuja tai öljyttyjä.. - f:j~a~t.u!~ t~~. ~~~a.t~ , , , , , Huonekaluja, pronssattuja, kullattuja tai koruleikkallksilla varustettuja.. - rautaisia.. Hlonekalujoustimia.. Huopaa, villa Härkiä. - \ Höyheniä.. Höyiä.. Höylänteriä.. Höyryjyriä.. Höyrylokomobiilejä.. Höyrypannuja Höyrytraktoreja Höyrytllrbiineja Höyryvetureja.. hraa. lmalaivoja.. lmantiivistäjiä.. llmanvaihtolaitleita.. lmapllntareja.. 1l0tllitusneuvoja.. mukkeita, savuke- ja sikaarin-.. nkivääriä Jalkineita. - kiiltonahkaisia. - käännettyjä.. - lasten.. - miesten. - naisten.. - puupohjaisia.. - silkkipäällisellisiä.. jaloja metalleja. jalokiviä, kiinnikkeettömiä.. jankkureja.. jauhoja., - kaura-.. - maissi-.. - maissinitu-.. - ohra-.. - riisi-.. - ruis-.;.. - tatlari-.. - vehnä-. jodi a.. jouhensijakkeita.. jouhia.. joulukuusenkoristeita jousia. jousiäkeitä.. juoksutinta.. juuria'.. - arrow-, kassava-, manioka- ja tapioka- juurikasveja, syötäviä juustoa.. - ilmanpitävissä pakkauksissa.. juutia.. juutijätteitä , ' , , , , , , , *
141 'C ~. ' TavaraJaji. Tilastonumero. Tuonti. Vienti. TavaraJaji: Tilastonumero. Tuonti. VientL Tavaralaji. Tilastonumero, Tuonti. Vienti. jyriä, cambridge- ja kiekko-. ;.,'. - muunlaisia.. jyrsimiä.. jäljennöspainimia.. jätteitä. jäähdytyskoneita.. jäähdytyslaittei,ta.. jääkaappeja Kaakaonsijakkeita. Kaakaota.. Kaakeleita.. Kaalia.. Kaapeleita, kllpari-, y. m. - sähköjohto-.. Kaappeja, rautaisia.. Kaarilamppuja Kaasuja.. Kaasumittareja.. Kahvia.. / Ka~vi.ns~jakk~ita.. Kalhtlmla, klerre-.. - ulko- '.. Kaislapalmikoita.. Kaivoja. '. Kaivospelkkoja , Kalaa, kuivattua savustettua suolattua tai maustettua tuoretta Kalakoukkuja Kalanmätiä i1manpitävissä pakkauksissa.. Kalanpyydyksiä.. Kalisuoloja.. Kaliumbikromaattia.. Kaliumbisulfaattia. Kaliumbromidia.. Kaliumfosfaattia Kaliumhyctroksidia Kaliumjo(jidia. Kaliumkloraattia.. Kaliumkloridia. Kaliumkromaattia.. Kaliumoksalaattia.. Kaliumsulfaattia Kaliumsulfidia '. Kaliumsyanidia.. Kalkkia, sammutettua - sammuttamatonta Kalkkikiveä ja kalkkisälpää.. Kalsiumasetaattia.. Kalsiumkarbidia.. Kalsiumkloridia Kalvainporia.. Kamferia. Kamiinoita.. Kampoja, eboniitti-.. Kanelia ja kanelil1l1uppuja Kangasta, vaha-.. Kankaita, hamppu-.. - veden pitäviä Kankaita, jouhi-.. - juuti- - kautsua sisältäviä - kookoskuitu- ja koo koslanka kääre- 374,377 - matto ,376 - paperi pellava puku-, puolisilkki purje puuvilla satulavyö silkki säkki- 374, villa- ' Kannonnostajia Kanoja 9 Kanuunoita 883' Kaoliinia 1191 Kaprisia ' Karamelleja 209 Karbidityppeä Karbolihappoa Karbolikalkkia Karbolineumia Karborundumia Kardemumrnaa 217 Karkasseja Karstanauhoja 751 Kartonkia asfaltilla tai tervalla kyllästettyä.. Karttapalloja ja karttoja Kaseiinia.. Kassaholvinovia ja kassakaappeja. Kastanjoita.. Kastikkeita.. - i1manpitävissä pakkauksissa.. Kastrlllleja, valurautaisia - valurautaisia, emaljoituja ja kuparoituja Kasveja, 'teko-,. Kasviöljyjä.. - haihtuvia. Katukiviä, luonnollisia Kauroja.. Kautsua.. Kautsujalkineita.. Kaviaaria...- i1manpitävissä pakkauksissa.. Kehyksiä.. Kehruuteoksia, hienompia metallilankoja sisältäviä.. Keittiöesineitä.. Keittiökasveja.. - i1manpitävissä pakkauksissa.. Keittoastioita.. - aluminiumi ' ' Keittoastioita, kupari- 1 Keittosuolaa. Keksejä.. Kelloja.,. - asema-.. - hopeakuorisia.. - kulta- tai platinakuorisia,. - seinä-.. - tasku~.. - torni-..,kellonkoneistoja.. Kellonvieterejä. Kengänpohjia, korkista Kengänsirkkoja.. Kenttäahjoja.. Keppejä.. Keritsimiä.. Kermaa.. - ihnanpitävissä pakkauksissa.. - kuivaa.. - fiivistettyä.. Kermasäiliöitä. Kettinkejä.. - Ewartin ja nivelpultti- - silaamattomia.. - silattuja.. Kieliurkuja.. Kierreleukoja.. Kihveleitä.. Kiilleteoksia.. Kiilloitusaineita D, Kiilloituskiviä.. Kiilloituspaperia.. Kiilloitusvaatetta. Kiiltokultaa.. Kiinnityspihtejä.. Kilpikonnal1kuorta, valmistamatonta.. Kimpiaineita.. Kimröökkiä.. Kipsikiveä.. Kipsiteoksia.. Kipsiä, poltettua., Kirjankansia.. Kirjansitojanvaatetta ' Kirjasimia.. Kirjekuoria.. Kirjoitustauluja.. Kirjoja.. - konttori-.. - kuva-. Kirnuja..,Kirurgisia esineitä, kautsusta ja gutlaperkasta - eboniittisia.. - kojeita.. Kirveitä.. Kiskoja. Kittiä.. Kivennäisjälteitä.. Kivennäisvesiä.. Kivihiiliä. - paja-. Kivikyniä., ,20,
142 Tavaralaji. Tilaslonuniero Tuonti. Vienti. Tavaralaji. Tilastonumero. Tuonti. Vienti. Tavaralaji. Tilaslonumero. TU'Onti. Vienti. Kivilajeja.. Kivipainokiviä.. Kiviteoksia.. - teknilisiin tarkoituksiin.. Kivityökaluja.. Kiväärejä, kone- ja sotilas- - metsästys-.. Kloorikalkkia.. Klosetteja, fajanssi-, posliini- ja savi.. Kojeita.. - optisia Kokkapuita.. Koksia, Kolodiumia _. Koneentiivistettä, vallasta Konehuopaa, puu villa- - villa-.. Konehöylänteriä.'.. - höyry-. :. - juurikkaanleikkuu- - juuston tarkastus - juusto,nvalmistus- - jyrsin-.. Kolofoniumia.. Koneenosia, kutomatebl isuutta varten. : Koneita, apilanhankaus- - aumaamis-.. - elonkorjuu-.. - elonleikkuu-.. - höylä , 1084, , , 1 085, 1 091, jäähdytys kirjapaino kirjoitus kontrolli konttori kuivatus kutomateollisuus kylvö käsikutoma käsipuima lannanhajoitus lasku-., maanviljelys maidon puhdistus maidontarkastus meijeri metallinjalostus niiuo- 978 ~ ojankaivu ompelu paperiteollisuus pastöroimis perunanistutus- ja perunannosto Koneita, pora-.. - puhelin-. - puima-.. - pullonpesu- ja -täyttämis-. - puunjalostus-.. - puutarhanhoito-.. - ruohonleikkuu-.. - räätälin-.. - saha-.. - siemen en puhdistus- - silppu-.. - sterilöimis-.. - suutarin-.. - sähkö-.. - sähkölennätin-.. - veitsenteroitus-.. - viljan kuivatus-.. - viljanlajittelu-.. - voinmuotoilu-, sekoitus- ja vaivaus- - voin tarkastus-.. Konepumppuja. Konesoittimia.. Konetauluja.. Koneveitsiä.. Konevoidetta.. Konttorihuonekaluja.. Konvehteja.. Kookospähkinöitä.. Kopaaia. Kopraa.. Koralleja, oikeita.. Koriandereja.. Korintekijänteoksia.. Korintteja.. Koriste-esineitä.. - posliinisia.. - valettuja, rautaisia Koristekasveja :. Koristesulkia.. Koristetavaroita.. Korkkikaarnaa.. Korkkikariketeoksia. Korkkikarikkeita.. Korkkiruuveja. Korkkiteoksia. Koruompeluksia.. Kosmeettisia aineita.. Kosteusmittareja.. Koteloita.,. - nahasta.. Kotilonkuoria.. Kovasinkiviä.. Krapueläimiä.. - ilmanpitävissä pakkauksissa ~. Kreoliinia.. Kresolia ja kreosoottiöljyä. Kromialunaa ja kromisulfaattia.. Kryoliittia , , , , , Kudelmaa, rautalanka- Kudelmia, kupari-, y: m. Kuituja. -., Kuivausristikoita.. Kukanosia.. Kukkasipulia.. 'Kukkia.. - teko-. - vaha-. Kuljetushihnoja.. - kautsusta ja gu!taperkasta. Kuljetusneuvoja. Kulankehrääjänlankaa Kulantakojankalvoa Kultaa.. Kultateoksia..' Kultayhdistyksiä.. K,dttivaattoreja.. Kumariinia.. Kumia.. Kuminoita.. Kuokkia.. Kuonaa.. Kuoria, appelsiinin-, pomeranssin- ja sitruunan-. ','.. Kuparia.. Kuparivihtrilliä.. Kureliivejä.. Kurkkuja.. Kuulia. Kuvia.. - vaha-.. Kvartsia ja kvartsihiek kaa.. Kvebrachopuuta Kylpyammeita, fajanssi-, posliini-, savi-.. - valurautaisia.. Kynsipihtejä.. Kynttilänsydämiä.. Kynttilöitä.. - steariini-.. Kynänteriä.. Kynänvarsia.. KytkyJaitteita.. Kädensijoja.. Käsiharavia. Käsikarstoja.. Käsilevysakseja.. Käsineitä, nahkaisia.. - puolisilkkisiä.. - puuvillasta ja muista kasviaineista.. - silkkisiä.. - villaisia Käsipumppuja. Käsiseuloja.. Kävelykeppejä.. Käyntiinpanovastuksia Käyttöhihnoja.. - kautsusta ja guttaperkasta,. Käyttövieterejä.. Köysiä, jouhi , ~
143 100:1: Tavaralaji. Tilastonumero. Tuonti. Vlen~1. Tavaralaji. Tilastonumero. Tuonti. Vienti. Tavaralaji. Tiiastonumero. Tuonti. Vienti. Köysiä, kupari- y. m. - yijy-.. - niini-.. - rauta-.. - sähköjohto-.. Laakerinlehtiä ja -marjoja. Laastia, savi- ja shamotti- Laatikoita.. Laattoja, ambroiinista ja selluloidista.. - eboniitti-.. - hioma-. - katto-.. - kiilloitus-.. - kipsi-.. - kovasin-.. - lattia-.. - marmori-. - sarvesta tai kilpikonnankuoresta.. - seinä-.. - sementti-. Labelvaatetta.. Laivoja. - hoyry-.. - moottori-. - purje- Lakkaa, asfaltti- ja saponi - pullo- ja sinetti- - suu-. Lakkeja, ommetuja.. - nahkaisia.. Lakritsia. Lampaita. Lampunsydämiä.. Lankaa.. - eboniitti-. - effekti- ja fantasia- - hamppu- ja juuti- - kookoskuitu-.. - koruompelu-. - kulta-. - kupari-. - yijy- - messmkl-. - paperi-.. - pellava-.. - purje- ja side-. - puuvilla - villa-.. Lannoitusaineita.. Lapioita.. Laseja, optisia.. Lasia, akkuna , , , , , 1126, , 1127, , , , ,396 Lasia, kansio, katu käytävä-, lanka- ja raaka - katedraali-, koriste- ja opalsentti-.. - metallikaivoista.. - metallikalvotonta. - peili-. Lasijauhetta, -massaa, -siruja ja -.viaa.. Lasimaalauksia.. Lasiteoksia. Lastenjauhoja. Lastenvaunuja.. Lastikoita.. Lastuja. Lastuvillaa.. Laukkuja.. - nahasta.. Lavetteja.. Lehmiä.. Lehtereitä.. Lehtihopeaa ja -kultaa Lehtipuuta, muovailema tonta. - sahattua. Lehtiä.,. Leipää.. Leivoksia.. Leluja. Lentokoneita.. Leseitä.. - riisin- - rukiin- - vehnän-.,... Lestejä. Letkuja, kangas-.. - kautsusta ja guttaperkasta.. 392, naha~ta.. - Levyjä, ambroiinista ja 518 selluloidista marmori-.. - sarvesta tai kilpikonnankuoresta.. Levyteelmiä, rautaisia Levyä.. - aluminiumi-.. - hopea-.. ~ kupari-.. - yijy-.. - messinki-. - rautaista, lävistettyä - - silattua, kiilloitettua tai maalattua - - sinkittyä - - tinattua. - sinkki-. Lietsoimia.:.. Ligroiinia. Lihaa, erikseen mainitsematonta.. - savustettua tai kuivattua.. - suolatlua.. - tuoretta., , ' lql , Lihamehustetta. - ilmanpitävissä pakkauksissa., Lihamyllyjä.. Lihatuotteita.. Liimaa, gluteeni-.. - hartsi- - nestemäistä.. - puusepän-. Liimalappuja. Liimalautoja.. Liitua.. - koulu- - pastelli- Liivinsolkia Liköörejä.. Linnunlihaa '.' Linssejä.. Lintuja.. Lippaita.. Litoponivalkoista.. Lohta, suolattua tai maus _ tettua 44 - säilyke tuoretta., 40 Lomakkeita 629,1568 Lompakoita, nahasta 689 Luistimia Luita 643 Lukko~ 798 Lumppuja 287 Luuhiiltä Luujauhoja Luumuja 137,141 Luumustaa Lyijykkeitä Lyijykyniä Lyijykynänlyijyjä Lyijylehtiä Lyijymönjää Lyijyoksidia Lyijysuperoksidia 1476 Lyijy teoksia, erikseen mai nitsematlomia.. Lyijyvalkoista.. Lyijyvillaa.. Lyijyä, romua ja valmistamatonta.. Lysolia.. Läkkipeltiteoksia - emaljoituja.. - kullattuja tai hopeoituja - lakattuja tai maalattuja, pronssattuja y. m. - sinkittyjä tai lyijytlyjä - tinattuja. Lämmityspannuja.. Lämpöjohtopattereja.. Lämpömittareja. Lättiä.. Lääkkeitä, valmiita Maalajeja Maalarinpahvia :
144 1 - nafta- 101* Tavara1aji. Tilaslonumero. Tuonti. Vienli. Tavaralaji. Tilaslonumero. Tuonti. Vienti. Tavaralaji. Tilaslonumero. Tuonti, Vienti. Maalauksia. Maanviljelystyökaluja Maapähkinäkakkuja. Maasälpää Maavahaa.., Magneesiaa, poltettua. '; Magnesiittia.. Magnesiumkarbonaattia. Magnesiumkloridia.. Magnesiumsulfaattia.. Maissia. Maissijauhokakkuja.. Maissinit'uja.. Maitoa.. - i1manpit~vissä pakkauksissa. - kuivaa ja tiivistettyä Maitosäiliöitä.. Makaroneja. Makeisia.. Makkaraa.. Mallasjuomia. Mallasmehustetta.. Malleja, puisia.. Mallikuvia, anatomisia Malmeja, rauta-. - muunlaisia.. Maltaita '.'.. Manometrejä.. Manteleita.. Margariinia.. Marjoja.. Marmoria.. Marmoriteoksia., Mastoja : Matalapainepannuja' Matka-arkkuja, nahasta Matriiseja Mattoja, kookoskuiduista - niini-.. - paperi-,.. - puunkuoresta y. m. - veden pitäviä.. - villa-. Mausteita.. Maustepippuria.. Mehiläisiä.. Mehua, hedelmä- ja marja Mehupuristimia. Meijeriastioita, tinattuja. Melassia. Meloneja.. Meripihkateoksia. Messinkiä.. Melallilankasakseja.. Miekkoja. Mimosankuorta. Moottpreja, sähkö- - bentsiini-. - kaasu-, lämminilma-, poltto- ja räjähdys-.. - petroli-. Moukareita , , , ,36 138, f> , 1014, Muhveja, nahkaisia ',' Muistikirjoja.;'.. Multapohtimia.. Munankeltuaista ja -v;alkuaista. _,. Mungoa. Munia. - muurahaisten.. Muotteja, kipsi-.. - puisia.. Musiikkinuotteja.. Muskotinkukkaa ja muskottia.. Mustejauhetta ja muste!ta Muttereita.. Mutterilaattoja.. Muuttotavaraa.. Myllyjä.. Myllynkiviä.. Myrobalaaneja.. Myskiä.'. Mörssäreitä. _.. Naftaa,.. Naftaliinia..'. Nahankappaleita.. Nahkaa. - kiilto-.. - konehihna-.. - pohja- ja sisuspohja- - teko-. Nahkajätteitä.. Nahkoja, bisamin.. - chinchillan, hillerin, joutsenen y. m. - hevosen, - karitsan, lampaan ja vuohen. - krimin.. - kuivattuja.. - muokkaamattomia - muokattuja. _.. - nautaeläinten.. - poron. - suolattuja ja tuoreita - vasikan.. Nalleja.. Nappeja,. - kehruuaineksista tehtyjä... - kullattuja ja hopeoituja - luusta, lasista, raudasta y. m. Naskaleja.. Nastoja.. Natriumbikarbonaatlia Natriumbikromaattia ja -kromaattia.. Natriumbisulfaattia.. Natriumbromidia.. Natriumfosfaattia Natriumkloraattia.. Natriumoksalaattia.. Natriumsulfidia , , , ' , 365, Natriumsyanidia Nauhoja., puuvilla-., silkki villa Nauloja kisko-.., kupari-, y. m lanka rau!a-, puristetluja muunlaisia Nauriinsiemenkakkuja 109 Nautaeläimiä Neilikanvarsiajaneilikoita,221 Neuloja, hius nuppi-.,., säppi muunlaisia 870 Niiniä,. 579 Niisiä., Niitlejä.,., 800,943 Nikkeliä., Nimilippuja,. 629,1568 Nitroben!solia ja nitroyhdistyksiä.,. Nukkaverkaa, juuti-.. - pellava-. _.. - puuvilla-.. - silkki-. - villa-. Nuuskaa.,.. Nyörejä, nahasta,. Näppäimiä.. Ohria.,.,. Okraa,... Oksennusviinikiveä. Oksia... Oleiinia.. Oljenpuristimia.. Olkia,. Olkielevaatloreita,. Olkiveitsiä,. Omenia.,. Ompelusormuksia _. Ongensiimoja ja -vapoja Orkestrioneja., Ostereita.. - i1manpitävissä pakkauksissa Ovenpidättimiä ja -sulki , , mia. 797 Oventäytteitä, lasisia Pahvia.. - asfaltilla tai tervalla kyllästettyä.. - kuiduista kemiallisesti valmistettua.. - maalarin-.., - vanukkeena värjäämätöntä tai värjättyä - värjättyä muuten kuin vanukkeena.. '1 Pahviteoksia, ,
145 102' Tilastonumero. Tilastonumero. Tavaralaji. Tavaralaji. Tuont. Vient. Tuonti. Vienti ~----~----~ ~---- Painoja, rautaisia.. Painomustetta.. Pakotuspuita.. Palkoviljaa, ihmisruuaksi sopima ton ta.. - ihmisruuaksi sopivaa. Paloruiskuja. Panssareita.. Paperia.. - aalloitettua, Jiisteröityä.. - asfaltilla tai tervalla kyllästettyä - hylky-.. - kemikaalioilla y. m. kyllästettyä.. - kirjoitus-.. - konsepti-.. - kääre-. - liiduttua tai marmoroitua.. - pergamentti-. - pergamiini-.. - posti-. - savuke-. -- silkki- - tapetti vanukkeena värjäämätöntä tai värjättyä - värjättyä muuten kuin vanukkeena. Paperijätteitä Paperipusseja Paperitapetinreunuksia ja -tapetteja.. Paperiteoksia.. Paperivanuketta.. Papuja.. Parafiinia.. Paristoja, galvaanisia Parkettilattioita.. Parkitusaineita.. Parkitusuutteita, kateku- -' kvebracho-.. - mimosankuori-.. - tammen-. - muunlaisia.. Parkkihappoa.. Parranajokoneita.. Parruja, nelisärmäisiä Parsaa.. Passareja.. Patoja, valurautaisia. Patroonanhylsyjä.. Patruuneja.. Paukkupommeja, -pulveria ja -signaaleja Peilejä '. Pelastusrenkaita ja -vöitä Pelikortteja. Peikkoja, tavallisia. Pellavaa.. Pellavajätteitä. Pellavansiemenkakkuja Peluskeja. Perlemoa ' , , ö Perunajauhoja.. Perunamyllyjä.. Perimoita. Pesuaineita Pesualtaita, savi-, fajanssija posliini- Pesu pöytiä.. Pesusoikkoja, savi-, fajanssi- ja posliini- Petrolia _. Petrolibentsiiniä.. Petsikiillettä. Pianinoja ja pianoja.. Pihkaa.. Pihtejä.. - nikkelöityjä tai kiilloitettuja.. Pihvinuijia Piiluja., Piimultaa. Piirtonaskaleja. Piirustuksia.. Pikeä, kivihiili-.. - puu terva-. Pimenttiä.. Piparjuuria.. Pippuria Pistimiä.. Pistoleja... Pitsejä.. - pellava-. - puu villa-.. - 'silkki-. - villa-. Pitsikankaita. - pellavaisia. - puuvillaisia.. - silkkisiä.. - villaisia. Platinaa, teoksia.. - valmistamatonta.. Platinayhdistyksiä.. Plyysiä, katso Nukkaverkaa. Polkupyöriä.. - moottori-.. Polttotupakkaa. Pomadoja, hajustettuja Pomeransseja.. Poraistukkaita.. Porantuppiloita ja -varsia Porfyyriä.. Poria. 'Poronlihaa, kuivattua, savustettua ja suolattua - tuoretta ~ Posliiniteoksia. ' Pos'tikortteja Potaskaa Premier jus Preparaatteja, kemiallisia Presenninkejä Projektiileja.. 884, Pronssia, brokaatti- ja - kiille- sekä pronssi- - jauhetta ja -lehtiä Tavaralaji. Proomuja. Puhaltimia.. Puhelinvaihdepöytiä ja -vaihteita. Puhdistusaineita.. - kivennäis- Puiloja.. - hiomattomia ja maalaamattomia. - hiotuilla pohjila ja reunoilla. Pullonkapseleita. Pullontulppia.. Pultinkatkaisijoita.. Pultteja.. - kupari-, y_ m. Pumppuhirsiä.. Punamultaa.. Punnuksia. Punoksia.'. - felbi-, nukkaverka- ja sametti-.. - hienompia metallilankoja sisältäviä.. - silkkisiä.,.. - sähköjohto-.. Punontateoksia.. Puolapillejä.. Puolia.. Puolivalmisteita, haapa-, koivu-, kuusio, mäntypuisia.. - jalava-, leppä- ja punapyökkipuisia.. - muunlaisia.. Purasimia Puristimia, kone-.. Purjeita.. Puserrusvaatetta.. Puskimia.. Putkenkatkaisijoita ja -kiristimiä Putkenosia, fajanssi-, posliini- ja savi-.. - yijy-.. - takorautaisia.. - valurautaisia.. Putkia, ambroiinista ja selluloidista.. - eboniiui-.. - fajanssi-, posliini- ja savi-.. - kautsusta ja guttaperkasta. - kupari-.. - yijy-., - messinki-.. - puuva'nukkeesta tai pahvista.. - rautaisia, valssattuja tai vedettyjä.. - sementti-.. - valurautaisia Tilastonumero. Tuonti. Vient. 1'123, , , , 1083,
146 103* Tavaralaji. Tilaston umero. Tuonti. Vienti. TavaraJaji. Tilastonumero. Tuonti. Vienti. Tavaralaji. Tilastonumero. Tuonti. Vienti. Putkikulmauksia.. Puuhiiliä.. Puujauhoa ja -lastuja. '.' Puukengänpohjia.. Puukkoja. Puunkuorta.. Puunleikkaustyökahija Puusepänteoksia, erikseen , mainitsemattomia 'Puuta, jalostamatonta, haapa-, }wivu-, kuusija mänty tammi muunlaista. i 501 Puutavaraa, sahattua, haapa-, koivu-, kuusi- ja mänty jalava-, leppä- ja punapyökki pähkinä tammi muunlaista Puuteoksia Puuvanuketeoksia.. Puuvillaa, karstattua raakaa valkaistua tai värjättyä Puuvi11ajätteitä ja -tras- selia Puuvillansiemenkakkuja,104 Puuvillavanua 270 Pyöriä 524, 809, 810, kumirenkaattomia kunlirenkaisia Pyöränkehiä. 811, Pyöränosia Pyöräpareja 812 Pyöräpuita Pähkinänsärkijöitä Pähkinöitä ' Päivänvarjoja , P~iv~~.varjontarvikkeita Parelta. 874 P~reko~eja.. ParepUlta.. Päärynöitä. Päätyjä, höyrypannun- Pöytäliinoja Radiaattoreja,. : 764,1005 Rahakukkaroita nahasta 689 Raidekehiä, -risteyksiä ja -vaihteita.. Raitiotietarpeita.. Raitiotievaunuja - moottori-.. Rakennuskoristeita Rakennuspuusepänteoksia.. Rapsikakkuja Rasioita.. - nahasta.. Raskassälpää Raspeja.. Rasv~a, sulatettua.. Rasvoja, hajustettuja.. Ratapölkkyjä Ratsastustarvikkeita Rautaa, kanki-. - kroini-.. - kulma- ja kuumiltaan valssattua.. - kylmiltään valssattua - mangaani- ja peili- - palkki-.. - pii- ja piimangaani-. - profiilie. '. - takki-.. Rautalankateoksia.. Rautaoksidihydraattia Rautapalkkeja.. Rautatietarpeita,.. Rautatievaunuja, matkustaja-.. - tavara-.. Rautavihtrilliä.. Rehua, gluteeni-.. - karjan-.. - melassi-.'. Rehukakunmurentajia Rekiä ',' Reklamikortteja ja -pla-' kaatteja.. Revolvereja.. Rihmaa, hamppu- ja pellava-.. - puuvilla-.. Rihmarullia.. R!!p.~umattoja.. Rlsla. Rikkimaksaa.. Rikkiä.. Ristikoita.. Rohdoksia.. Rohtimia, juuti-.. - pellava~ Romua, rauta-.. Rouhinmyllyjä.. Rukiita.. Rukkasia.. Rullaluistimia.. Ruohoja.. Ruokatavaroita, eläimistä saatuja.. Ruokoja.. - bambu-.. - rottinki-.. Rusinoita.. Ruunikiveä.. Ruutia, puuvilla-.. - salpietari-.. - savutonta ;. - muunlaista.. Ruuveja.. - kupari-, y. m. Ruuvipakottimia ja -puristimia :-. Ruuvitalttoja. 838= ~ , , Ruuviteelmiä. Ryynejä. :.. - hirsi-.. - kaura- - maissi-.. - ohra-.. - peruna- ja sago- - riisi-.. - tattari-.. - vehnä- :. Räjähdysail1t!ita -.. Safrania.. Sahanteriä, katso Sahoja. Sahanteräteelmiä.. Sahoja.. - jänne-.. - ketju- ja lehti-.. - käsi-, pisto- ja sauma- Saippuaa.. - haju-, lääke- ja toaletti-.. - hartsi-.. Sakkariinia.. Saksankuminolta.. Sakseja.. - penkkilevy- ja puutarha-.. Salkkuja.. - nahasta.. Salmiakkia.. Sai pietaria, Chilen-.. - kali-.. -Norjan-.. Samettia, pellava-. - puuvilla-. - silkki-.. - villa-.. Sammalta. Sankoja, pullvanukkeesta tai pahvista.. Sanomalehtipaperia. Saranoita. Sarvia.. Sarvijauhoa.. Sarvilastuja. Sateenvarjoja,. Sateenvarjontarvikkeita Satulasepänteqksia.. Savea.. Savi teoksia - Savukkeita.. Seignettisuolaa.. 'Seikalaa.. Seimiä.. Selluloidia.. Selluloosakeittimiä.. Sementtiteoksia.. Sementtiä.. Separaattoreja.. Seresiiniä. Sesamkakkuja Shellakkaa.. Shodclia ' , , ' '371
147 104* Tavaralaji. Tilastonumero. Tuonti. Vienti. Tavaralaji. Tilastonumero. Tuonti. Vienti. Tavaralaji. Tilastonumero. Tuonti. Vienti. Sianlihaa, savustettua - suolattua.. - tuoretta. Siemeniä.. - alsikeapilan-. - auringonkukan-, puuvillan- ja öljykasvien - hampun-.. - heinän-. - kanarian-.. - keittiö- ja puutarhakasvien.. - lantun-, nauriin- ja turnipsin-.. - männyn- ja kuusen- - pellavan-.. - puna-apilan-.. - timotein-.. - valkoapilan-.. - valkojuurikkaan-.. Sieniä, pesu- : - syötäviä.. Siirappia.. - tärkkelys-.., Siirtomaan tavaroita.. Sikaareja. Sikoja.. Sikurijuuria.. Silakkaa. - suolattua tai maustettua.. Silitysraudanluoteja.. Silitysrautoja.. Silkkiä ja silkkijätteitä - kehrättyä.. Silliä, suolattua tai maustettua. - tuoretta.. Simaa.. Simpukoita - ilmanpitävissä pakka- 'uksissa.. Sinappia.. - ilmanpitävissä pakkauksissa.. Sinkkivalkoista.. Sinkkivihtrilliä. Sinkkiä. Sinoberia.. Sipulia.. Sirkkelisahanteriä.. Sirppejä.. Sitojia, viljan-.. Sitruuneja. Smirkelipaperia.. Smirkelivaatetta. Smirkeliä.. Soodaa, kalsinoitua - kaustista. - kidemäistä. Soijaa.. - i1mimpitävissä pakkauksissa.. Soijakakkuja Soittokoneita.. Sokeria, kakku- ja pala :i , C> Sokeria, kandi-.. - keko.. - maito- ja mallas- - puhdistamatonta - puhdistettua - rypäle- ja tärkkelys-. Sokeripihtejä. Sokeriväriä.. Soppia, tiivistettyjä.. Sorkkia.. Sormustimia.. Sorveja, kone-.. Sorviteriä. Sotatarvikkeita.. Spermaseettia Stanniolia.. Steariinia.. Sukankutomateoksia.. - puolisilkkisiä.. - puuvillasta ja muista kasviaineista - silkkisiä.. - villaisia.. Sukkanauhoja.. Sukkapuikkoja Sukkia, puolisilkkisiä - puuvillasta ja muista kasviaineista.. - silkkisiä. - villaisia.. Suklaata... Sulaketulppia ja sulakkeita.. Sulatinkappaleita, rautaisia.. Sulatusupokkaita.. Sulatusuuneja.. Sulkia... Suojapusseja, alusten Suolia Suoloja.. - etikkahapon.,. - salisyli- ja sitruunahapon.,.. Suopaa.. Superfosfaattia. Sydämiä, aprikosin., luumun-, persikan- ja pähkinän-.. Sytytysputkia. Sähköjohtoja.. Sähkökamiinoita, -karkaisu-uuneja, -keittiöitä ja -liesiä.. Sähkökeittoastioita. Sähkökoneita.. Sähkölaitetauluja ja -regulaa ttoreja.. Sähkömittareita.. Sähkösilitysrautoja Säiliöitä, vesi-.. Säilytyslokeroita.. Säkkejä , , 1081, , Sängynpohjia, rautaisia - rautalangasta.. Sänkyjä, rautaisia. Sänky vaatteita.. Säppejä.. Taateleita. Tadikoita. Taide esineitä, valettuja, rautaisia. Taiteilijainteoksia.. Takeita. - raudasta, emaljoituja ' tai nikkelöityjä 888, 893, raudasta, kullattuja tai hopeoituja 887, 892, - raudasta, silattuja metalleilla - raudasta, valmistamattornia.. - raudasta, valmistettuja Takkoja. ', Talia.. Talkkia Talousesineitä. puuvanukkeesta tai pahvista Tattoja. Tammenkuorta'... Tankoja, aluminiumi-. - ambroiinista ja selluloidista... - betonitöihin aiottuja. - eboniitti-.. - hopea- - kupari-.. - lyijy-.. - messinki- - valssattuja, reiällisiä Tanniinia.. Tartraatteja. Taskukellonkuoria. - hopeaisia.. - kultaisia tai platinaisia Tattaria.. Teensijakkeita Teetä.. Tekovillaa.. Telttoja.. Teoksia, valuraudasta Tervaa, kivihiili-. - puu. Tervahuopaa. Tervavettä.. Teräshiekkaa.. Terästä.. Tiilejä - kalkkihiekka ,894, ,891, 896,901, , , , ,
148 105* Tavaralaji. Tilastonumero. Tuonti. '1 Vienti. Tavara laji. Tilastonumero. Tuonti. 1 Vienti. Tavaralaji. Tilastonumero. Tuonti. 1 Vienti. Tiilejä, katto-. - katto-, lasisia.. - lasitettuja.. - lasittamattomia.. - muuri-.. - tulenkestäviä Tiivisteenleikkaajia. '. Tikareja Tinaa, juotto-.. - kanki-.. Tinalehtiä. Tisl~ustuotteita, kivihiilitervan.. Tomaattia. Torpeedoja.. Torvisoittimia.. Torviurkuja.. Traania Transformaattoreja, sähkö-. Trippeliä.. Tuhkaa.. Tukanleikkuukoneita Tulilankaa. Tulipesänarinarautoja Tuliputkia, höyrypannurt- Tulitikkuja.. Tuomaskuonaa '.. Tupakansijakkeita.. Tupakkaa.. - lehti-.. - varsi-.. Tupakkapiippuja.. Turkiksia.. - kokoonommeltuja - valmistamattomia - valmistettuja.. Turpeenrepijöitä,. Turskaa.. Turvebrikettejä ja turvetta.. Turvepehkua.. Tushia. Tuulettimia. Tyhjiömittareja. Tylliä, pellavaisia.. - puuvillaisia.. - silkkisiä - villaisia.. Tynnyrintekijänteoksia Tyyppejä. Työkaluja, puisia.. Työkalukaappeja ja -koteloita. Tähtäysvälineitä.. Täpeheiniä.. Täppeitä, juuti-.. - pellava-.. Tärkkelysliisteriä. Tärkkelystä.. Uistimia. Ultramariinia.. Ulkomaan kauppa , , 1015, 10~ H ,60 Uuneja Uuninkoristeita Vaa'anvipuvarsia.. Vaakoja. :. - analyysi- ja apteekki- - henkilö- ja tavara-. - kymmenys-. - pöytä-.. Vaatekappaleita, nahkaisia Vaatteita.. -,kautsua sisältäviä. - jwkosilkkisistä kehruutavaroista. - nahka- - pitseistä, pit,;ikankaasta ja tyllistä.. - plwlisilkkisistä kehruutavaroista.. - villaisia.. VahJ:l, l:yönteis-.. - karnauba-, palmu-, y. m., - montaani-.. Vahavalmisteita.. Vaihtoavaimia. Valanteita, rautaisia Valkojuurillkaita.. Valkometallisekoituksia Valokuvauskoneita Valokuvauskuivalevyjä Valokuvauspaperia.. Val6nheittäjiä.. Valopainopaperia.. Valssimassaa., Valurautateoksia.. Vaniljaa ja vanilliinia Vanua, puu villa-.. - silkki-.. - villa-.. Varmuustulppia Varolaitteita.. Varsia, heinähangon-, kihvelin- y. m. s. työkalujen. - päivän- ja sateenvarjon-. - työkalujen-.. Varsoja.. Vasaroita.. Vaseliinia.. Vasikanvatsoja.. Vasikoita.. Vaunun pyöriä.. Vaunuvoidetta.. Vedenlämmittäjiä.. Vehniä.. Veitsenpäitä, ambroiinista ja selluloidista.. - eboniitista.. - sarvesta tai kilpkonnan kuoresta.. Veitsiä, kääntöpää-.. - merimiehen-.. - parta , , Veitsiä, pöytä-.. - työ-. Veneitä, katso Laivoja. Verisuolaa.. Verkkoja.. Vermisellejä.. Vernissaa, alkoholi-.. - öljy-. - öljylakka-.. Verta.. Vesilasia.. Vesimittareja.. Vesiturbiineja. Vesiä, hyvänhajuisia.. Vetolaitteita.. Vetysuperoksidia. Viemärisuppiloita, valurautaisia.. Viikatteita.. Viikunoita.. Viilaharjoja.. Viilaimia.. Viilanpurua.. Viiloja.,. Viinejä.. - kuohumattomia.. - kuohuvia.. - tynnyreissä.. Viinikiveä '.' Viinirypäleitä' ' Viljaa, jauhamatonta. Villaa.. - lampaan-.. Villajätteitä.. Vilavanua.. Virnaa.. Virrankatkaisijoita.. Virranmuuntajia.. Viskunoita.. Viteriittiä.'. Viuhkoja.. Voidetta, hajustettua.. - kiilloitus-.. - kone- ja vaunu-.. Voita, keinotekoista.. - luonnollista.. Voiteli1öljyjä.. Vuohia.. Vuolukiveä.. Vuotia, katso Nahkoja. Väkiviinaa.. Värejä. alkoholivernissa- - juusto-.. - kirjapaino-.. - kivennäis-.. - kivipaino-.. - koboltti-.. - kuparipaino-.. - taiteilija-.. - terva-.. - voi-.. - öljy-.. Värikyniä.. VäriJaatikkoja ' , 1015, ' *
ULKOMAAN KAUPPA. II. 1922. HELSINGIN KAUPUNGIN TlLASTO. HEI,..SINOIN KAUP\JNOIN rll-astokonttorin HELSINKI 1923 MERCATOR'IN.KIRJAPAINO QSAK~YHTIQ
HELSINGIN KAUPUNGIN TlLASTO. II. ULKOMAAN KAUPPA. 7. 1922. HEI..SINOIN KAUP\JNOIN rllastokonttorin JULKAJS~MA HELSINKI 1923 MERCATOR'IN.KIRJAPAINO QSAK~YHTIQ STATISTIQut DE LA V.ILLE DE HELSINGfORS..l
ULKOMAA.N K.. A U P PA HELSINGIN KAUPUNGI~ TILASTO. HELSINKI 1925 MERCATOR'IN 'KIRJAPAINO OSAKEYHTIÖ:
HELSNGN KAUPUNG~ TLASTO. 1.1 ULKOMAA.N K A U P PA. 9. 1924. HELSNGN KAUPUNGN TLASTOKONTTORN JULKASEMA. HELSNK 1925 MERCATOR'N 'KRJAPANO OSAKEYHTÖ: STATSTQUE. DE LA VLLE' DE. HELSNGfORS.. COMMERCEEXTERUR
ULKOMAAN. KAUPPA. II HELSINGIN' KAUPUNGIN TILASTO. HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOKONTTORIN HELSINGISSÄ JULKAISEMA.
HELSNGN' KAUPUNGN TLASTO.. ULKOMAAN. KAUPPA. 4. 99. HELSNGN KAUPUNGN TLASTOKONTTORN JULKASEMA. HELSNGSSÄ SANOMALEHT JA K~JAPANO OSAKEYHTÖN K~JAPANO 920. STATSTQUE DE LA VLLE DE HELSNGfORS... C 0 MM ER
ULKOMAAN KAUPPA. II. 6.' ll2b . HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTO. HELSINGISSÄ
ll2b. HELSNGN KAUPUNGN TLASTO.. ': \ (L\8J ) '; ~ 5.5. \4E.LS \ ~ k. \ T _A.~ TD\ V!..\
HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTO. II. ULKOMAAN KAUPPA. 1920" HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOKONTTORIN JULKAISEMA. HELSINGISSÄ
HELSNGN KAUPUNGN TLASTO.. ULKOMAAN KAUPPA. 5. 1920 HELSNGN KAUPUNGN TLASTOKONTTORN JULKASEMA. HELSNGSSÄ SANOMALEHT JA KR.JAPANO.OSA(EYHTlÖN KR.JAPANO - 1922. STATSTQUE DE LA VLLE DE HELSNGfORS.. COMMERC[
HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTO. t t. ULKOMAAN KAUPPA. 1917. HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOKONTTORIN JULKAISEMA. HELSINKI
HELSNGN KAUPUNGN TLASTO. t t. ULKOMAAN KAUPPA. 2. 97. HELSNGN KAUPUNGN TLASTOKONTTORN JULKASEMA. HELSNK FUlNCKELLN K~JAPANO-OSAKEYHTÖ 99. S T A T ST Q U E DEL A V L L E DE H EL S N GrO R S.., COMMERCE
HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTO. II. ULKOMAAN KAUPPA HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOKONTTORIN JULKAISEMA. HELSINKI, 1920.
HELSNGN KAUPUNGN TLASTO.. ULKOMAAN KAUPPA. 3. 98. HELSNGN KAUPUNGN TLASTOKONTTORN JULKASEMA. HELSNK, 920. SUOMALASEN KRJALLSUUDEN SEURAN KRJAPANO O.Y. STATSTQUE DE LA VLLE DE HELSNGFORS.. COMMERCE EXTEREUR.
ULKOMAAN KAUPPA JA MERENKULKU
HELSNGN KAUPUNGN TLASTO ULKOMAAN KAUPPA JA MERENKULKU UUS SARJA 6 93334 H HS NG N KAUPUNGN TLASTOTO MSTON JULKASEMA HELSNK 936 HELSNGfORS STADS STATSTK UTRiKES HANDEL OCH SJÖFART NY SERE 6. 93334 UTGVEN
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-3) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2017 2 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-6) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.8.2017 2 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2017 2 SUOMEN
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2016 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2012-2016(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2016 2 SUOMEN JA SUOMEN
UTRl K'ES HANDEL ULKOMAAN KAUPPA. HELSINGfORS STADS STATISTlK HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTO
HELSNGN KAUPUNGN TLASTO HELSNGfORS STADS STATSTlK ULKOMAAN KAUPPA UTRl K'ES HANDEL 11 1926 11 1926 UTGVEN AV H EL S 1 N G 1. N K A U P U N GN TLA S T 0 K 0 N TT 0 R 1 N H EL S 1 N G f 0 R S ST A D S S
ULKOMAAN KAUPPA. II. 19l6. HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTO. /2> 39.5 HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOKONTTORIN HELSINKI
/2> 39.5 HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTO. -\ (L'S.~W,c l\lasti);.. ) L \(ÖHr.t. \ K,." ~~(JA II. ULKOMAAN KAUPPA.. 9l6. HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOKONTTORIN JULKAISEMA. HELSINKI SANOMALEHTI JA KI~JAPAINOOSAKEYHTIÖN
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-7) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 28.9.2018 1 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-5) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.7.2018 1 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-1) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 29.3.2018 1 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-3) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2018 1 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-2) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2018 1 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-10) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.12.2018 1/23 SUOMEN
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-2) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2019 1/23 SUOMEN
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-3) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2019 1/23 SUOMEN
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 8.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 7.2.217
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 28.2.217
Suomen ja Kanadan välinen kauppa
Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Kanadan välinen kauppa 1 000 Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Kanadan välinen kauppa v. 2004-2014 800 600 400 200 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Tuonti
ULKOMAAN KAUPPA HANDEL. UrRI/KES HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTO. HELSINGfORS STADS STATIISTIK ka~pp . ' HELSINGIN KAUPUNOIN TILASTOKONTTORIN
HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTO?i I (lgoj I 33~. '5. Hf.l..Sll' \(. \ fll.a... ro"t" \) LI
Suomen ja Viron välinen kauppa
Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Viron välinen kauppa Milj.e Kuvio 1. Suomen ja Viron välinen kauppa v. 2006-2015 (1-11) 2 000 1 500 1 000 500 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2014 (1-11)
ULKOMAAN KAUPPA JA MERENKULKU
HELSNGN KAUPUNGN T LASTO ULKOMAAN KAUPPA JA MERENKULKU UUS SARJA 7 93536 H HS NG N KAUPUNGN TLASTOTOMSTON JULKASEMA HELSNK t 938 HELSN.GfORS STADS STATSTlK UTRKES HANDEL OCH SJÖFART NY SERE 7.. 93536 UTGVEN
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 217 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-217 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 Kauppatase Tuonti Vienti
ULKOMAAN KAUPPA JA MERENKULKU UTRIKES -HANDEL OCH SJÖFART
HELSNGN KAUPUNGN TLASTO-HELSNGfORS STADS STATSTK - ~ \C.\.\~O) B~, 5, -ltl ~ N\
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 29.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti
Tullin elintarviketutkimukset 2013
Tullin elintarviketutkimukset 2013 Elintarvikevalvonnassa tutkittiin vuonna 2013 yhteensä 3137 tavaraerää. Eristä 52 % oli alkuperältään EU:n ulkopuolisista maista ja 44 % oli EU:n alueella tuotettuja
VIENNIN VOLYYMI KASVOI 9,4 PROSENTTIA VUONNA 2017 Vientihinnat nousivat yli viisi prosenttia
Tulli tiedottaa Tullen informerar Customs Information 27.4.218 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI KASVOI 9,4 PROSENTTIA VUONNA 217 Vientihinnat nousivat yli viisi prosenttia Suomen
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2016. 31.5.2016 TULLI Tilastointi 1
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2016 31.5.2016 TULLI Tilastointi 1 VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2012-2016(1-3) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2012 2013 2014 2015 2016 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2016
Ruokamenot kuluttajan arjessa
Ruokamenot kuluttajan arjessa Tieteiden yö Rahamuseossa 13.1.2011 Jarkko Kivistö Ekonomisti Ruokamenot kuluttajan arjessa Ruokamenot Kuinka suuren osan tuloistaan kuluttajat käyttävät elintarvikkeisiin?
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015. 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1 VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2011-2015 7 Mrd. e 6 5 4 3 2 1 0-1 -2 2011 2012 2013 2014 2015 Vienti Tuonti Kauppatase 31.8.2015
Suomen ja Kanadan välinen kauppa
Kauppa 0 Handel Trade Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kuvio. Suomen ja Kanadan välinen kauppa v. 00-0 (-) 700 Milj. e 600 00 00 00 00 0 0 00 00 00 00 00 006 007 008 009 0 0 (-) Tuonti Vienti 0 (-) Helsinki
ULKOMAAN KAUPPA JA MERENKULKU UTRIKES HANDEL OCH SJÖFART
HELSNGN KAUPUNGN TLASTO-HELSNGfORS STADS STATSTlK -. ULKOMAAN KAUPPA JA MERENKULKU UTRKES HANDEL OCH SJÖFART UUS SARJA NY SERE 3 929 HELSNGN KAUPUNGN TLASTOKONTTORN JULKASEMA UTGVEN AV H ELS N G f 0 RS
ULKo'MAAN "KAUPPA JA MERENKULKU
helsngn KAUPUNGN' TLASfO-H,t:tSNGfORS STADS STATSTK - ULKo'MAAN "KAUPPA JA MERENKULKU UTRKES f-andel/ OCH SJÖFART UUS SARJA NY SERE 2, '928, - HELSNGN KAUPUNGN TLASTOKONTTORN JULKASEMA UTOVEN AV HEt'SN'GP"O'RS'
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 214 27.2.215 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-214 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 Kauppatase Tuonti
VIENNIN VOLYYMI LASKI VUONNA 2016 NELJÄ PROSENTTIA Vientihinnat nousivat aavistuksen
Tulli tiedottaa Tullen informerar Customs Information 2.3.217 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI LASKI VUONNA 216 NELJÄ PROSENTTIA Vientihinnat nousivat aavistuksen Suomen tavaraviennin
KIE RTOKIRJEKOKOE LM A
POSTI» JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIE RTOKIRJEKOKOE LM A 1939 N;o 121 Sisällys: N:o 121. Eräiden tavarain viennin kieltämisestä. Asetuksella 2 päivältä syyskuuta 1939 on eräiden sanotussa asetuksessa lueteltujen
Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa
Kauppa 21 Handel Trade Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa v. 21-21 (tammikuu) 4 Milj. e 3 2 1 21 22 23 24 25 26 27 28 29 29 21 (tammi) (tammi) Tuonti Vienti
4 LUKU. Rahdinkuljettajan vastuu
4 LUKU Rahdinkuljettajan vastuu 27 Vastuun edellytykset Rahdinkuljettaja on vastuussa tavaran katoamisesta, vähentymisestä tai vahingoittumisesta sen kuljetettavaksi ottamisen ja luovuttamisen välisenä
Suomen ja Kiinan välinen kauppa
Kauppa 21 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2-21 (1-7) 5 Milj. e 4 3 2 1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 29 (1-7) Tuonti Vienti 21 (1-7) Helsinki 2.1.21
Suomen ja Ranskan välinen kauppa
Kauppa 212 Handel Trade Suomen ja Ranskan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ranskan välinen kauppa v. 22-211 2 1 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 Tuonti Vienti Helsinki 26.3.212 Tietoja lainattaessa lähteenä
Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000
SVT Ulkomaankauppa 2001:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-2000 Mrd mk sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä
Suomen lääkintätekniikan teollisuuden markkinakatsaus. Vuosi
Raportin on laatinut FiHTAn toimeksiannosta Harri Luukkanen, Eco-Intelli Ky, 29.8.. 1 Yhteenveto kokonaiskehityksestä Lääkintälaitteiden vienti jatkuu aikaisemmalla korkealla tasolla Useimmat viennin pääryhmät
Suomen ja Kanadan välinen kauppa
Kauppa 2019 Handel Trade Suomen ja Kanadan välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Kanadan välinen kauppa v. 2008 2018 (1-10) 1 000 900 800 700 600 500 400 300 200 100 0 Tuonti Vienti Helsinki 29.1.2019.
Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001
SVT Ulkomaankauppa :M1 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 1 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 199-1 Mrd mk sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä Mrd mk Tuonti
Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2008
Kauppa 2008 Handel Trade Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2008 Maantietransito; vienti itään v. 2008 (I-III) toimialoittain (1000 tonnia) Erittelemätön; 160; 19 Muut; 204; 24 Elintarvikkeet;
Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003
Ulkomaankauppa 2004:M06 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003 Kuvio 1. Huipputeknologian tuotteiden tuonti ja vienti v. 1995-2003 14 12 Mrd. e Tuonti Vienti 10 8 6 4
Suomen ja Venäjän välinen kauppa
Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2002-2012 (1-3) Milj. e 12000 11000 10000 9000 8000 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 2002 2003
Ulkomaankaupan kuljetukset 2012
Kauppa 2013 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2012 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 9 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;
Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa
Kauppa 2010 -päivä Päivittäistavarakaupan aamupäivä 30.9.2009 Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Hanna Karikallio Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos
Transitokuljetukset, maaliskuu 2013
Kauppa 2013 Handel Trade Transitokuljetukset, maaliskuu 2013 250 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2011-2013 2,5 200 2 Mijl. kiloa 150 100 1,5 1 Mrd. 50 0,5 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09
Ulkomaankaupan kuljetukset 2011
Kauppa 2012 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2011 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 8,2 % Muut kuljetukset; 0,2; 0,6 % Rautatiekuljetukset;
Suomen ja Kiinan välinen kauppa
Kauppa 2013 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2003-2013 (1-7) 5000 Milj. e 4000 3000 2000 1000 0 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012
Suomen ja Turkin välinen kauppa
Kauppa 2010 Handel Trade Suomen ja Turkin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Turkin välinen kauppa v. 2000-2010 (tammikuu) 800 Milj. e 700 600 500 400 300 200 100 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007
23 RYHMÄ ELINTARVIKETEOLLISUUDEN JÄTETUOTTEET JA JÄTTEET; VALMISTETTU REHU
23 RYHMÄ ELINTARVIKETEOLLISUUDEN JÄTETUOTTEET JA JÄTTEET; VALMISTETTU REHU Huomautus. Nimikkeeseen 2309 kuuluvat muualle kuulumattomat tuotteet, jollaisia käytetään eläinten ruokintaan ja jotka on saatu
Suomen ja Viron välinen kauppa
Kauppa 212 Handel Trade Suomen ja Viron välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Viron välinen kauppa v. 22-211(1-1) 2 Milj. e 15 1 5 22 23 24 25 26 27 28 29 21 21 211 (1-1) (1-1) Tuonti Vienti Helsinki 17.1.212
MERIKARVIAN SATAMA. Satamamaksutaksa
MERIKARVIAN SATAMA Satamamaksutaksa Satamamaksutaksaa koskevat yleiset määräykset 1. Satamamaksutaksan mukainen lasku on maksettava laskussa mainittuun eräpäivään mennessä. Viivästyskorko on korkolain
Pelastaako Luoteis-Venäjän ja Pietarin talouskasvu Itä-Suomen? Pekka Sutela www.bof.fi/bofit 4.9.2008 Venäjä / Neuvostoliitto Suomen kauppakumppanina 100 80 60 Osuus, % Vienti Venäjälle / NL:on Tuonti
Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010
Kauppa 2011 Handel Trade Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010 Kuvio 1. Maantietransito; vienti itään tavararyhmittäin vuonna 2010 (1000 tonnia) Tekstiilit, vaatteet ja jalkineet; 155; 8 % Autot;
23 RYHMÄ ELINTARVIKETEOLLISUUDEN JÄTETUOTTEET JA JÄTTEET; VALMISTETTU REHU
23 RYHMÄ ELINTARVIKETEOLLISUUDEN JÄTETUOTTEET JA JÄTTEET; VALMISTETTU REHU Huomautus. Nimikkeeseen 2309 kuuluvat muualle kuulumattomat tuotteet, jollaisia käytetään eläinten ruokintaan ja jotka on saatu
Transitokuljetukset 2017
Kauppa 2018 Handel Trade Transitokuljetukset 2017 Mrd. 1,6 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2014-2017 tuhatta tonnia 140 1,4 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 120 100 80 60 40 20 0 01 02 03 04 05 06
Suomen elintarvikevienti ja -tuonti
Kauppa 21 Handel Trade Suomen elintarvikevienti ja -tuonti Kuvio 1. Suomen elintarvikevienti ja -tuonti v. 22-29 Milj. euroa 3 5 3 2 5 2 1 5 1 5 22 23 24 25 26 27 28 29 Tuonti Vienti Helsinki 5.8.21 Tietoja
Transitokuljetukset 2018
Kauppa 2019 Handel Trade Transitokuljetukset 2018 Mrd. 0,9 0,8 0,7 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,1 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2015 2018 tuhatta tonnia 80 70 60 50 40 30 20 10 0 01 02 03 04
Huipputeknologian ulkomaankauppa v.2002
SVT Ulkomaankauppa 23:M5 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa v.22 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-22 Mrd. euroa sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä 14 12
Jalkineiden vienti ja tuonti
Jalkineiden vienti ja tuonti Jalkineiden tavaravienti ja -tuonti / sisältö Tekstiilin ja muodin tavaraviennin tuoteryhmät...3 Jalkineiden vienti ja tuonti 1987-017..........4 Suurimmat jalkineiden vientimaat
Ulkomaankaupan kuljetukset 2002
Ulkomaankauppa 2003:M11 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2002 Maantiekulj. (2,5 milj. t) 6,4 % Rautatiekulj. (0,6 milj. t) 1,6 % Muut kulj. (0,2 milj. t) 0,5 % VIENTI Laivakulj. (36,1
Metalliteollisuuden ulkomaankauppa
Kauppa 2012 Handel Trade Metalliteollisuuden ulkomaankauppa 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Kuvio 1. Metalliteollisuuden tuotteiden ulkomaankauppa v. 2001 2012 (1-2) Mrd. euroa 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007
Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori
Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? 23.11.2016 Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori 2 Lihantuotannon arvoketju Kuluttajan rooli ostaa ja maksaa
Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa
Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa v. 2003-2013(1-9) 2500 Milj. e 2000 1500 1000 500 0 2003
Suomen ja Venäjän välinen kauppa
Kauppa 2013 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2003-2013 (1-8) 12000 11000 10000 9000 8000 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 Milj. e 2003 2004
ANNEX LIITE. asiakirjaan. Komission delegoitu päätös
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.2.2019 C(2019) 930 final ANNEX LIITE asiakirjaan Komission delegoitu päätös Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87/EY täydentämisestä niiden toimialojen ja toimialojen
Ulkomaankaupan kuljetukset 2014
Kauppa 2015 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2014 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus%) Maantiekuljetukset; 3,5; 8 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;
RAAKA-AINEIDEN ASEMA RUOKINNASSA. Marika Karulinna
RAAKA-AINEIDEN ASEMA RUOKINNASSA Marika Karulinna LIHA Koira on lihansyöjä, joten sen ravinnon perustana kuuluu olla liha Punaisesta lihasta saa rautaa Vaaleat lihat ovat usein rasvattomampia poikkeuksiakin
Kananmunamarkkinat ja ruokatrendit Kanaristeily Siipikarjaliitto. Saarnivaara, Pasi Kantar TNS Agri
Kananmunamarkkinat ja ruokatrendit Kanaristeily 2019 - Siipikarjaliitto Saarnivaara, Pasi 25.1.2019 Kantar TNS Agri Kananmunabarometri tammi-joulukuu 2018 (ennakko) Tammi-joulukuu TUOTANTO +2% KULUTUS
Suomalaiset Virossa 2017
Suomalaiset Virossa 2017 - Suomalaisten matkailu ja kulutus Virossa Poimintoja selvityksestä. Koko selvitys on Kaupan liiton jäsenten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivuilla, Tutkimukset-osiossa. Selvityksen
Alkuaineita luokitellaan atomimassojen perusteella
IHMISEN JA ELINYMPÄRISTÖN KEMIAA, KE2 Alkuaineen suhteellinen atomimassa Kertausta: Isotoopin määritelmä: Saman alkuaineen eri atomien ytimissä on sama määrä protoneja (eli sama alkuaine), mutta neutronien
Suomen ja Kiinan välinen kauppa
Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2001-2012 (1-8) 5000 Milj. e 4000 3000 2000 1000 0 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010
19 RYHMÄ VILJASTA, JAUHOISTA, TÄRKKELYKSESTÄ TAI MAIDOSTA VALMISTETUT TUOTTEET; LEIPOMATUOTTEET
9 9 RYHMÄ VILJASTA, JAUHOISTA, TÄRKKELYKSESTÄ TAI MAIDOSTA VALMISTETUT TUOTTEET; LEIPOMATUOTTEET Huomautuksia. Tähän ryhmään eivät kuulu: a) elintarvikevalmisteet (lukuun ottamatta nimikkeen 902 täytettyjä
Suomen ja Kiinan välinen kauppa
Kauppa 211 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2-211 (1-8) 5 Milj. e 4 3 2 1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 21 (1-8) Tuonti Vienti 211 (1-8) Helsinki
Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio
Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio Miten ruokaan käytettävät kulutusmenot jakautuvat elintarvikeketjussa? Lähestymistapa perustuu kotimaisten elintarvikkeiden,
Itään suuntautuva maantietransito v.2002
SVT Ulkomaankauppa 2003:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Itään suuntautuva maantietransito v.2002 Maantietransito; vienti itään v. 2002 toimialoittain (1000 tonnia) Erittelemätön 447 (30 %) Elintarvikkeet
Suomen ja Saksan välinen kauppa
Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2002-2012(1-9) 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Mrd. e 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2011 (1-9)
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1991 vp - HE 21 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tasausverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tasausverolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että tasausvero poistetaan kaikilta teollisuuden
Suomen ja Norjan välinen kauppa
Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Norjan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Norjan välinen kauppa v. 2002-2011(1-11) Milj. e 2500 2000 1500 1000 500 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2010
Suomen ja GCC-maiden välinen kauppa
Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja GCC-maiden välinen kauppa Milj. e 2 000 Kuvio 1. Suomen ja GCC-maiden välinen kauppa v. 2002 2015 (1-10) 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti
Ulkomaankaupan kuljetukset 2000
SVT Ulkomaankauppa 2001:M08 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2000 TUONTI Rautatiekulj. (11,7 milj. t) 20,4 % Muut kulj. (3,3 milj. t) 5,7 % Maantiekulj. (3,7 milj. t) 6,4 % Laivakulj.
Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Joulukuu 2013. 20.12.2013, Lasse Krogell
Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Joulukuu 2013 20.12.2013, Lasse Krogell Alan Yritysrakenne TOL 18 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen Tilastokeskus julkaisi marraskuun lopulla tiedot
Suomen ja Brasilian välinen kauppa
Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Brasilian välinen kauppa 900 800 700 600 500 400 300 200 100 Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Brasilian välinen kauppa v. 2002 2015 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009
VENÄJÄN FEDERAATION HALLITUS
[Venäjän federaation vaakuna] VENÄJÄN FEDERAATION HALLITUS ASETUS n:o 625 MOSKOVASSA 25. päivänä kesäkuuta 2015 Muutokset Venäjän federaation hallituksen 7. elokuuta päivättyyn asetukseen n:o 778 Venäjän
Tullin elintarviketutkimukset 2014
Tullin elintarviketutkimukset 2014 Elintarvikevalvonnassa tutkittiin vuonna 2014 yhteensä 3329 tavaraerää. Eristä 51 % oli alkuperältään EU:n ulkopuolisista maista ja 46 % oli EU:n alueella tuotettuja