1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
|
|
- Amanda Ranta
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1992 vp - HE 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain säännöstä, joka koskee pelastusoppilaitosten ammatillisessa peruskoulutuksessa olevien opiskelijoiden kotikuntien maksuosuuksia. Muutos johtuu opetustoimen valtionosuusjärjestelmän uudistamisesta. Maksuosuus määräytyy nykyisin ammatillisten oppilaitosten rahoituksesta annetun lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetulla lailla on ammatillisten oppilaitosten rahoituksesta.annettu laki kumottu. Valtion pelastusoppilaitosten ammatillisessa peruskoulutuksessa olevien opiskelijoiden kotikuntien maksuosuus ehdotetaan määrättäväksi saman asteikon mukaan kuin opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa säädetään. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain kanssa vuoden 1993 alusta. YLEISPERUSTELUT 1. Nykyinen tilanne ja ehdotetut muutokset Valtion pelastusoppilaitokset ovat aloittaneet toimintansa 1 päivänä maaliskuuta Niiden tehtävänä on antaa palo- ja pelastustoimen henkilöstölle ammatillista peruskoulutusta ja lisäkoulutusta. Lisäksi oppilaitoksissa annetaan pelastuspalvelun johtamiskoulutusta, väestönsuojelukoulutusta sekä siviilihallinnon valmiuskoulutusta. Kunnat on velvoitettu osallistumaan ammatillisen peruskoulutuksen rahoitukseen samoin kuin ne osallistuvat opetusministeriön alaisten valtion ammatillisten oppilaitosten rahoitukseen. Valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain (62/92) 4 :ssä tarkoitettuja opiskelijakohtaisia korvauksia peritään ensimmäistä kertaa elokuussa 1992 alkavista kursseista. Aikaisemmin koulutus on ollut valtion yksin rahoittamaa. Sisäasiainministeriö on vahvistanut vuoden 1992 opiskelijakohtaisen korvauksen, joka tällä kertaa koskee vain syyslukukautta. Opiskelijaa kohti laskettu käyttömeno on valtion pelastusopistossa markkaa ja valtion pelastuskoulussa markkaa. Kunnan osuus siitä vaihtelee kantokykyluokan mukaan 14 %:sta 49 %:iin. Korvaus on suuruudeltaan Valtion pelastusopistossa mk mk ja Valtion pelastuskoulussa mk mk. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetulla lailla (705/92) on kumottu ammatillisten oppilaitosten rahoituksesta annettu laki (494/83), jonka 6 :ssä oleva valtionosuusasteikko on kunnan maksuosuuden perustana. V altion pelastusoppilaitoksista annetun lain rahoitusta koskevaa 4 :ää on tämän vuoksi muutettava. Esityksessä ehdotetaan, että opiskelijan kotikunnan maksuosuus säädettäisiin suoritettavaksi saman asteikon mukaan kuin opetus- ja H
2 vp - HE 132 kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa. Lisäksi esityksessä ehdotetaan, että korvaus määrättäisiin valtion pelastusoppilaitosten keskimääräisten todennäköisten kustannusten perusteella. Korvausten markkamääriä ensimmäistä kertaa laskettaessa osoittautui tarpeettomaksi vahvistaa sitä erikseen kummallekin koululle, koska opiskelijaa kohti lasketuissa käyttömenoissa ei ole suurtakaan eroa oppilaitosten välillä. 2. Asian valmistelu Esitys on valmisteltu sisäasiainministeriössä virkatyönä. Lakiehdotus liittyy valtion vuoden 1993 talousarvioon. Esityksestä on neuvoteltu kunnallistalouden ja -hallinnon neuvottelukunnan järjestelyasiakirjajaostossa. 3. Esityksen taloudelliset vaikutukset Ehdotettu muutos ei aiheuta lisäystä koulutuksen menoihin. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa olevan uuden maksuosuusasteikon käyttöön ottaminen lisää kuntien osuutta oppilaitosten rahoituksessa. Kuntien maksuosuus lasketaan ammatillisen peruskoulutuksen menoista. Oppilaitosten menot jaetaan ammatilliseen ja muuhun koulutukseen opiskelijapäivien suhteessa. Valtion pelastuskoulussa ammatillisen koulutuksen osuus on 84 % ja Valtion pelastusopistossa 54 %. Käyttökustannukset on arvioitu vuodelle 1993 seuraavasti: Valtion Valtion pelastus- pelastuskoulu opisto (1000 mk) Käyttökustannukset Valtion vastuulla oleva väestönsuojelu koulutus Erotus Ammatillisen koulutuksen osuus Kuntien maksuosuuden suuruus on voimassa olevan asteikon mukaan keskimäärin 30 %. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukaan kuntien osuus olisi keskimäärin 45%. Vuonna 1993 ammatillisen koulutuksen käyttökustannukset on arvioitu edellä olevan mukaan yhteensä 28 miljoonaksi markaksi. Siitä kuntien osuus on voimassa olevan lain keskimääräisen maksuosuuden suuruuden mukaan laskien markkaa ja esityksen mukaan markkaa. Kuntien osuudet nousisivat sen mukaan mk vuonna YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 1. Lakiehdotuksen perustelut 4. Rahoitus. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kotikunnan maksuosuus ammatillisessa peruskoulutuksessa olevasta valtion pelastusoppilaitoksen opiskelijasta määräytyisi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 8 :ssä olevan asteikon perusteella. Kotikunnan on suoritettava opiskelijaa kohti vahvistetun markkamäärän ja siitä mainitun lain 8 :ssä säädetyn asteikon mukaan laskettavan markkamäärän erotus. Tämän mukaan kunnan maksuosuudeksi tulee kantokykyluokittain seuraavat prosenttiosuudet: Kantokykyluokka Kunnan maksuosuus prosentteina Lisäksi ehdotetaan, että maksuosuuden perusteena oleva markkamäärä vahvistettaisiin yhteisesti kummallekin valtion pelastusoppilaitokselle niiden keskimääräisten todennäköisten
3 1992 vp - HE kustannusten perusteella. Voimassa olevan säännöksen mukaan opiskelijakohtainen korvaus määrätään kummallekin oppilaitokselle erikseen. Säännöstä valmisteltaessa arvioitiin opetuksen Valtion pelastuskoulussa olevan huomattavasti kalliimpaa opiskelijaa kohti laskettuna kuin Valtion pelastusopistossa. Korvauksia vahvistettaessa ilmeni, että eroa ei juurikaan ole. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi 2 momentti, jossa säädetään maksuerien lukumäärä ja maksujen ajankohta. Voimassa olevan säännöksen perusteella maksuajankohta määräytyy kumotun ammatillisten oppilaitosten rahoituksesta annetun lain mukaan. Ajankohdat ja maksuerien lukumäärä ehdotetaan samoiksi kuin opetusministeriön alaisissa oppilaitoksissa. Maksuosuus suoritetaan kahdessa yhtä suuressa erässä helmikuussa ja lokakuussa. 2. Voimaantulo Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan samanaikaisesti opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain kanssa vuoden 1993 alusta. Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:
4 vp - HE 132 Laki valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan valtion pelastusoppilaitoksista 31 päivänä tammikuuta 1992 annetun lain (62/92) 4 :n 1 momentti sekä lisätään 4 :ään uusi 2 momentti, jolloin nykyinen 2 momentti siirtyy 3 momentiksi, seuraavasti: 4 Rahoitus Ammatillisessa peruskoulutuksessa olevan opiskelijan kotikunta on velvollinen suorittamaan maksuosuuden opiskelijasta aiheutuvista käyttökustannuksista, jotka lasketaan sisäasiainministeriön vuosittain valtion pelastusoppilaitosten keskimääräisten todennäköisten kustannusten perusteella opiskelijaa kohti vahvistamasta markkamäärästä. Markkamäärää vahvistettaessa otetaan huomioon valtion pelastusoppilaitosten vuotuiset kulutusmenot sekä kone-, kalusto- ja laitehankinnoista aiheutuvat menot, joista on vähennetty muusta kuin ammatillisesta peruskoulutuksesta aiheutuvat menot ja työtoiminnan tulot. Kotikunnan on suoritettava opiskelijaa kohti vahvistetun markkamäärän ja siitä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (705/92) 8 :ssä säädetyn asteikon mukaan laskettavan markkamäärän erotus. Maksuosuus on suoritettava valtiolle saman suuruisina erinä kaksi kertaa vuodessa, ensimmäinen erä helmikuun ja toinen erä lokakuun loppuun mennessä. Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Helsingissä 11 päivänä syyskuuta 1992 Tasavallan Presidentti MAUNO KOIVISTO Sisäasiainministeri Mauri Pekkarinen
5 1992 vp - HE Laki valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta Liite Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan valtion pelastusoppilaitoksista 31 päivänä tammikuuta 1992 annetun lain (62/92) 4 :n 1 momentti sekä lisätään 4 :ään uusi 2 momentti, jolloin nykyinen 2 momentti siirtyy 3 momentiksi, seuraavasti: Voimassa oleva laki 4 Rahoitus Ammatillisessa peruskoulutuksessa olevan opiskelijan kotikunta suorittaa valtiolle opiskelijakohtaisen korvauksen siten kuin ammatillisten oppilaitosten rahoituksesta annetun lain ( 494/83) 17 :ssä säädetään. Poiketen siitä opiskelijakohtaisen korvauksen vahvistaa kuitenkin sisäasiainministeriö vuosittain tammikuussa kummallekin oppilaitokselle erikseen. Korvauksen määrää vahvistettaessa otetaan huomioon asianomaisen oppilaitoksen ammatillisen koulutuksen toimintamenot vähennettynä työtoiminnan tuloilla ja tarkistettuna kuluvan vuoden kustannustason muutosta koskevan arvion perusteella. Ehdotus 4 Rahoitus Ammatillisessa peruskoulutuksessa olevan opiskelijan kotikunta on velvollinen suorittamaan maksuosuuden opiskelijasta aiheutuvista käyttökustannuksista, jotka lasketaan sisäasiainministeriön vuosittain valtion pelastusoppilaitosten keskimääräisten todennäköisien kustannusten perusteella opiskelijaa kohti vahvistamusta markkamäärästä. Markkamäärää vahvistettaessa otetaan huomioon valtion pelastusoppilaitosten vuotuiset kulutusmenot sekä kone-, kalustoja laitehankinnoista aiheutuvat menot, joista on vähennetty muusta kuin ammatillisesta peruskoulutuksesta aiheutuvat menot ja työtoiminnan tulot. Kotikunnan on suoritettava opiskelijaa kohti vahvistetun markkamäärän ja siitä opetusja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (705/92) 8 :ssä säädetyn asteikon mukaan laskettavan markkamäärän erotus. Maksuosuus on suoritettava valtiolle saman suuruisina erinä kaksi kertaa vuodessa, ensimmäinen erä helmikuun ja toinen erä lokakuun loppuun mennessä. Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1993.
6
1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 187 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laiksi valtionosuutta saavista liikunnan koulutuskeskuksista annetun lain 9 ja 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 4. Voimaantulo
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaaedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ulkomaanedustuksen korvauksista annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi
HE 304/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan, että opetus- ja kulttuuriministeriön
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan, että opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle päätetyt opetustoimen
HE 272/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 272/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 23 a ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja
1992 vp - HE 297 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ
992 vp - HE 297 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansanopistojen valtionavusta annetun lain ja 2 a :n, lastentarhanopettajaopistoista annetun lain ja 2 :n sekä musiikkioppilaitoslain :n muuttamisesta
HE 165/1998 vp PERUSTELUT
HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto
HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta
1992 vp - HE 140. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan liikevaihtoverolakia muutettavaksi siten, että vuonna 1992
HE 160/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia
HE 160/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi pelastuslain 69 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia siten, että pelastustoimen toimenpiderekisterin
1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1988 vp. - HE n:o 152 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 22 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion
HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila
HE 216/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus-
1992 vp - HE 354 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 354 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Laki. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta
EV 165/1997 vp - HE 122/1997 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi opetusa kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain, valtionosuutta saavista kansanopistoista annetun lain 12 a 28 :n sekä
HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja radiorahastosta
1992 vp - HE '1JJ7 ESITYKSEN P ÅÅASIALLINEN SISÅL TÖ PERUSTELUT
1992 vp - HE '1JJ7 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN P ÅÅASIALLINEN SISÅL TÖ Esityksessä ehdotetaan erikoissairaanhoitolakia muutettavaksi niin, ettei
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta
valtionlainojen sekä maatilalain mukaisten korkotukilainojen korko säilyisi tasolla, jolle se on nostettu vuosina 1991 ja 1992.
1993 vp - HE 293 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 59 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan maaseutuelinkeinolakia muutettavaksi niin, että
Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp -
EV 207/1996 vp - HE 186/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitusta koskevaksi lainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 186/1996 vp ammatillisen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1991 vp - HE 117 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotimaisesta öljykasvituotannosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kotimaisesta öljykasvituotannosta
HE 126/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta
HE 126/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi apteekkimaksusta annetun lain 1 a ja 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua
HE 126/2007 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 126/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 7 luvun 12 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 43/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion vuonna 1999 kansaneläkelaitokselle suorittaman takuusuorituksen vähentämisestä annetun lain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen
1992 vp - HE 48 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 48 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi leimaverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan leimaverolaista kumottaviksi sähkölaitoskiinteistön rekisteröimisestä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 215/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain annetun lain, yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain annetun lain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun
Laki. Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 150/1998 vp eräiden opetustointa koskevien lakien muuttamisesta. Eduskunta,
EV 92/998 vp - HE 50/998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eräiden opetustointa koskevien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 50/998 vp eräiden opetustointa koskevien
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 7 a :n muuttamisesta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 7 a :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 18 ja 45 a :n muuttamisesta sekä sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta annetun lain
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 111/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 209/2006 vp. olevien metsämaapinta-alojen suhteessa. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi verontilityslain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia siten, että yhteisöveron metsävero-osuuden
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 61/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 10 a :n ja sotilasavustuslain 11 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1991 vp - HE 23 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden saamisten perimisestä kerta kaikkiaan annetun lain 1 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräiden
HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain ja tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia
HE 12/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 18 luvun 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia siten, että
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi vammaistukilain 2 ja 8 :n sekä kansaneläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vammaistukilakia ja kansaneläkelakia muutettaviksi
HE 13/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 13/2000 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rintamasotilaseläkelain 9 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan pienituloisten rintamaveteraanien taloudellisen
1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1991 vp - HE 93 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen virkamiesten puolisoille maksettavasta erityiskorvauksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä
HE 12/1997 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoim~n rahoituksesta ann~ttua
HE 12/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle eräiksi muutoksiksi opetusja kulttuuritoimen rahoitusta koskevaan lainsäädäntöön ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus-
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 107/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi apteekkimaksusta annetun lain 1 a ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua lakia. Apteekin mukaan määräytyvän
1994 vp - HE 140 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 155/2007 vp. tason muutoksen tarkentumisen takia. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetussa laissa sää-
HE 155/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kuntien lain 27 :n, sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain :n sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 13 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että työssäoloehtoa koskevaa säännöstä peruspäivärahan osalta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTö YLEISPERUSTELUT
1991 vp - HE 90 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTö Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtion pelastusoppilaitoksista. Samalla
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 44/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikenteen tietojärjestelmästä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikenteen tietojärjestelmästä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 29/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lastensuojelulain 5 c :n, lastensuojelulain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta
HE 42/2009 vp. ja maatalousyrittäjän eläkelakia lukuun ottamatta.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Koulutusrahastosta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että ammattitutkintostipendin
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien
1993 vp - HE 148 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 15 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
1981 vp. n:o 177. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1981 vp. n:o 177 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion eläkelain mukaisen eläketurvan piiriin kuuluvat myös ulkomaan kansalaiset
1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle
1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan.
HE 220/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain 10 luvun 1 :n ja säätiölain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 89/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähkölain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähkölain markkinavalvontaa koskevia säännöksiä. Esityksen
HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 199/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kuljetusten alueellisesta tukemisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1985 vp." - HE n:o 126 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arpajaisverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että arpajaisvero suoritettaisiin kokonaisuudessaan
HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun
HE 123/2010 vp. Arvonlisäverolain (1501/1993) 32 :n 3 momentin mukaan kiinteistöhallintapalveluja ovat rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito
HE 123/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 32 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi siten, että kiinteistöhallintapalvelun ja itse suoritetun
HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 299/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuntarakennelain muuttamisesta sekä kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 5 momentin kumoamisesta
2 HE 123/1998 vp PERUSTELUT
HE 123/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle Iaeiksi kuntien valtionosuuslain 27 :n muuttamisesta, kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain 14a :n kumoamisesta, valtionavustuksesta
eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta
HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 168/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merimieslain 81 :n ja merimiesten vuosilomalain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merimieslakia
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 119/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjän eläkelain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjän eläkelakia. Muutos
HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.
HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista
HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua
HE 128/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki
HE 137/1997 vp PERUSTELUT
HE 137/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 4 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta
1990 vp. - HE n:o 239 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1990 vp. - HE n:o 239 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain 5 ja 7 :n sekä lasten kotihoidon tuesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
HE 124/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain 9 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi toimeentulotuesta annettua lakia korottamalla
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen
HE 101/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi palosuojelurahastolakia.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi palosuojelurahastolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi palosuojelurahastolakia. Ehdotuksen mukaan palosuojelumaksun
Kauppahintarekisteristä annettavista otteista ja muista rekisterin suoritteista perittäisiin maksuja noudattaen, mitä valtion maksuperustelaissa
1994 vp - HE 141 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöjen kauppahintarekisteristä ja kauppahintatilastosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 78/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi osuuskuntalain voimaanpanosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan osuuskuntalain voimaanpanolakiin
HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-
HE 217/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1991 vp - HE 115 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sokerilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sokerilain voimassaoloaikaa jatkettavaksi yhdellä vuodella. Esityksessä
HE 89/2016 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 toiseen lisätalousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen
2000 alusta miljoonan markan. HE 79/1999 vp. Esityksessä ehdotetaan sosiaali- ja terveydenhuollon
HE 79/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
Esitys liittyy valtion tulo- ja menoarvioesitykseen vuodelle Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 1991.
1990 vp. - HE n:o 125 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain 16 ja 27 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että liikevaihtovero korotettaisiin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 159/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
1981 vp; n:o 130 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1981 vp; n:o 130 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuodelta 1982 toimitettavassa valtionverotuksessa sovellettavista veroasteikoista ja veroprosenteista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen
HE 17/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 17/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteen edistämisen järjestelystä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteen edistämisen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi omaishoidon tuesta annetun lain 4 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan omaishoitajan oikeutta lakisääteiseen vapaaseen lisättäväksi kahdesta vuorokaudesta kolmeen
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion eläkelakia muutettavaksi siten, että eläkeasioissa ensimmäisenä muutoksenhakuasteena
4-16 jäsentä. Verohallitus määrää veroviraston. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia.
HE 204/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi verohallintolain 3 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia. Verotuksen oikaisulautakunnan
HE 134/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 134/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntien valtionosuuslain sekä kunnan talouden vakauttamisesta ja kuntaselvityksestä annetun lain 19 :n muuttamisesta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi pelastuslain 91 :n ja Pelastusopistosta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia ja Pelastusopistosta
1993 vp - HE 168 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1993 vp - HE 168 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
HE 119/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 119/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työvoimapalvelulain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työvoimapalvelulakia. Lain nojalla voidaan myöntää