Suomen ja Viron välinen kauppa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen ja Viron välinen kauppa"

Transkriptio

1 Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Viron välinen kauppa Milj.e Kuvio 1. Suomen ja Viron välinen kauppa v (1-11) (1-11) Tuonti Vienti 2015 (1-11) Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tulli. Uppgifterna kan citeras med uppgivande av Tullen som källa. Quoting is encouraged provided Finnish Customs is acknowledged as the source.

2 1 KAUPPA VIRON KANSSA LASKI VIIME VUONNA 12 PROSENTTIA Öljytuotteiden viennin arvon lasku vaikutti kokonaisviennin vaisuuteen Suomen tavaraviennin arvo Viroon oli viime vuoden tammi-marraskuussa runsas 1,4 miljardia euroa Tullin ulkomaankauppatilaston mukaan. Viennin arvo laski 12 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Tuonti sen sijaan pysyi samalla tasolla vertailuajankohtaan nähden ja oli arvoltaan 1,4 miljardia euroa. Vuonna 2014 viennin arvo Viroon kasvoi kaksi prosenttia, mutta tuonnin arvo väheni yhdeksän prosenttia. Suomen kaupan tasapaino Viron kanssa on vaihdellut suuresti viimeisten kymmenen vuoden aikana. Vuonna 2005 kauppa oli Suomelle hiukan alijäämäistä, mutta vuosina ylijäämäistä. Enimmillään ylijäämää kertyi vuosina 2006 ja 2007 puoli miljardia euroa vuodessa. Vuoden 2009 taantuman aikana vienti supistui huomattavasti tuontia jyrkemmin, ja kauppa kääntyi jälleen alijäämäiseksi. Vaje kasvoi vuoteen 2011 asti, jonka jälkeen kauppa on taas ollut Suomelle ylijäämäistä. Viime vuoden tammi-marraskuussa ylijäämää kertyi 36 miljoonaa euroa ja edeltävänä vuonna 248 miljoonaa euroa. Kokonaisviennin lasku Viroon viime vuoden tammi-marraskuussa johtui suureksi osaksi öljytuotteiden viennin arvon laskusta. Myös muun kemianteollisuuden, metalliteollisuuden ja elintarviketeollisuuden tuotteiden vienti väheni. Viennin kasvualoja olivat metsäteollisuuden tuotteet sekä koneet, laitteet ja kuljetusvälineet. Kemianteollisuuden ja metalliteollisuuden tuotteiden tuonti Virosta kasvoi, mutta kuljetusvälineitä ja teollisuuden koneita ja laitteita tuotiin Virosta viime vuoden tammi-marraskuussa vähemmän kuin vertailuvuotena. Viron osuus Suomen kokonaisviennistä on pysytellyt viime vuosina kolmen prosentin tuntumassa, viime vuoden tammi-marraskuussa osuus oli 2,9 prosenttia ja vuonna 2014 osuus oli 3,2 prosenttia. Viron osuus oli pienempi verrattuna muihin naapurimaihimme, Ruotsin osuus kokonaisviennistämme oli viime vuonna noin kymmenes ja Venäjän 5,8 prosenttia. Baltian maista Viro on kuitenkin selvästi suurin vientimaa. Latvian osuus Suomen kokonaisviennistä oli 1,2 prosenttia ja Liettuan 0,7 prosenttia. Viron osuus kokonaistuonnista on heilahdellut kahden ja kolmen prosentin välillä viime vuosikymmenen aikana. Tammi-marraskuussa osuus oli 2,8 prosenttia ja vuonna 2014 se oli 2,7 prosenttia. Myös tuonnissa Viro oli huomattavasti naapurimaitamme pienempi, mutta muita Baltian maita suurempi. Ruotsilla oli 11,6 ja Venäjällä 11,1 prosentin osuus Suomen kokonaistuonnista. Latvian osuus oli 0,3 ja Liettuan 0,6 prosenttia. Viro oli viime vuoden tammi-marraskuussa yhdeksänneksi suurin Suomen vientimaa ja kymmenenneksi tärkein tuontimaa. Viron ulkomaankaupassa 1 Suomen asema on vahva. Suomi oli viimevuoden tammi-lokakuussa Viron toiseksi suurin vientimaa ja suurin tuontimaa. Ruotsi kohosi Viron suurimmaksi vientimaaksi vuonna 2011, sitä ennen Suomi oli maan ylivoimaisesti suurin vientimaa. Viron kokonaisvienti laski viime vuoden tammi-marraskuussa neljä prosenttia, eli yhtä paljon kuin Suomen kokonaisvienti. Viron kokonaistuonti laski samana ajanjaksona viisi prosenttia, kun Suomen tuonti laski seitsemän prosenttia 2. 1 Lähde: Eurostat easy comext-tilastotietokanta, viimeisin tieto tammi-lokakuulta. 2 Lähde: Eurostat news release 9/2016.

3 2 Kuvio 2. Viron osuus Suomen tuonnista ja viennistä (1-11) Osuus % Tuonti Vienti Kuvio 3. Suomen ja Viron välinen kauppatase (1-11) Milj. e Kuvio 4. Vienti Viroon, Latviaan ja Liettuaan kuukausittain (marraskuu) Milj. e Viro Latvia Liettua Kuvio 5. Tuonti Virosta, Latviasta ja Liettuasta kuukausittain (marraskuu) Milj. e Viro Latvia Liettua.

4 3 Taulukko 1. Suomen ja Viron välinen kauppa v (1-11) Vuosi Tuonti Vienti Kauppatase Milj. e Muutos % Osuus % Milj. e Muutos % Osuus % Milj. e , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,9 36 (1-11) KONEIDEN JA LAITTEIDEN SEKÄ METSÄTEOLLISUUSTUOTTEIDEN VIENTI VIROON NOUSI Sähkön viennin kasvu ripeää Koneet, laitteet ja kuljetusvälineet olivat suurin tavararyhmä Suomen viennissä Viroon, niiden osuus oli 24,2 prosenttia koko viennistä maahan. Ryhmän vienti Viroon oli viime vuoden tammimarraskuussa arvoltaan 348 miljoonaa euroa ja kasvua edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan oli yhdeksän prosenttia. Teollisuuden koneita ja laitteita vietiin 126 miljoonalla eurolla, niiden vienti nousi kolme prosenttia. Viennin kasvu johtui teollisuuden erikoiskoneiden viennin noususta; sekä moottoreiden että yleiskäyttöisten teollisuuden koneiden vienti laski. Maatalouskoneiden vienti kasvoi 13 prosenttia ja nousi 11 miljoonaan euroon. Maansiirto- ja kaivuukoneiden vienti suureni eniten, 88 prosenttia lähes 17 miljoonaan euroon. Nosto- ja lastauskoneiden viennin arvo laski 13 prosenttia ja vienti jäi 15 miljoonaan euroon. Sähkökoneiden ja laitteiden viennin arvo oli 139 miljoonaa euroa ja kasvuprosentti oli kymmenen. Eniten nousi viestintälaitteiden vienti, joka kohosi kahdeksaan miljoonaan euroon Kuljetusvälineitä vietiin 84 miljoonalla eurolla, nousua oli 15 prosenttia edellisvuoden vastaavaa ajankohtaan nähden. Henkilöautot olivat suurin ryhmä, niiden viennin arvo oli lähemmäs 51 miljoonaa euroa ja kasvua kertyi 18 prosenttia. Öljytuotteiden viennin osuus kokonaisviennistä Viroon oli viime vuoden tammi-marraskuussa 12,6 prosenttia, kun se vuonna 2014 oli vielä yli 22 prosenttia. Öljytuotteiden viennin arvo laski tammimarraskuussa 51 prosenttia ja vienti oli arvoltaan hieman yli 173 miljoonaa euroa. Vientimäärät laskivat 34 prosenttia ja vientihinnat 28 prosenttia. Sähkövirran vienti Viroon nousi viime vuoden tammi-marraskuussa 17 prosenttia, vienti oli arvollaan 136 miljoona euroa. Vuonna 2014 sähkön vienti Viroon kaksinkertaistui ja kasvu siis jatkui viime vuoden puolella. Muun kemianteollisuuden viennin osuus kokonaisviennistä Viroon oli 6,8 prosenttia ja niiden vienti pysyi lähes edellisvuoden tasolla. Peruskemikaalien vienti laski 15 prosenttia, mutta lääkkeiden vienti nousi lähes kymmenksen. Metallien ja metallituotteiden viennin arvo kohosi viime vuoden tammi-marraskuussa 143 miljoonaan euroon ja osuus kokonaisviennistä Viroon oli lähes kymmenes. Metallisektorin vienti kuitenkin väheni kahdeksan prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon nähden. Rautaa ja terästä vietiin 58 miljoonan euron arvosta eli lähes kymmenes edellisvuotista vähemmän. Värimetallien viennin lasku oli maltillista, vain yhden prosentin. Erilaisten metallitavaroiden vienti (69 miljoonaa euroa) väheni kahdeksan prosenttia.

5 4 Metsäteollisuuden tuotteiden vienti Viroon kasvoi viime vuoden tammi-marraskuussa yhteensä kahdeksan prosenttia ja oli arvoltaan 127 miljoonaa euroa. Paperia ja pahvia vietiin 55 miljoonalla eurolla. Niiden vienti laski viisi prosenttia. Sahatavaran, paperimassan ja puutuotteiden vienti sen sijaan suureni merkittävästi. Elintarvikeviennin osuus koko viennistä Viroon oli viime vuoden tammi-marraskuussa 6,3 prosenttia. Vienti väheni kymmeneksen 91 miljoonaan euroon. Vuonna 2014 vienti vielä kasvoi seitsemän prosenttia. Elintarvikeviennissä kahvilla on suurin osuus, sen vienti nousi 18 prosenttia, mutta kala- ja kalavalmisteiden vienti väheni lähes neljänneksen. Maitotaloustuotteiden vienti kasvoi myös, 13 prosenttia. Juomien vienti (29 miljoonaa euroa) väheni seitsemän prosenttia. Muut tavarat (-14 %) 20,1 % Kuvio 6. Vienti Viroon tavararyhmittäin v.2015 (1-11) Elintarvikkeet (-10 %) 6,3 % Juomat (-7 %) 2,0 % Metsäteollisuuden tuotteet (+8 %) 8,8 % Kuljetusvälineet (+15 %) 5,8 % Öljytuotteet (-51 %) 12,6 % Sähkökoneet ja -laitteet (+10 %) 9,6 % Teollisuuden koneet ja laitteet (+3 %) 8,7 % Metallit ja metallituotteet (-8 %) 9,9 % Kemialliset aineet ja tuotteet (-1 %) 6,8 % Sähkövirta (+17 %) 9,4 % Taulukko 2. Vienti Viroon; tärkeimmät tavararyhmät SITC- tavararyhmä (1-11) Milj. e Osuus % Muutos % Milj. e Osuus % Muutos % 0 Elintarvikkeet 111 6, , Juomat 34 1, , ,63-64 Metsäteollisuuden tuotteet 128 7, , Öljytuotteet , , Sähkövirta 129 7, , Kemialliset aineet ja tuotteet 106 6, , Metallit ja metallituotteet 167 9, , Teollisuuden koneet ja laitteet 134 7, , Sähkökoneet ja laitteet 138 7, , Kuljetusvälineet 79 4, ,8 15 Muut tavarat , ,1-14 Yhteensä , ,0-12

6 5 SÄHKÖKONEIDEN JA -LAITTEIDEN SEKÄ METALLITUOTTEIDEN TUONTI KASVOI Tekstiilien, vaatteiden ja jalkineiden tuonti vähentynyt Koneet, laitteet ja kuljetusvälineet olivat suurin tavararyhmä myös tuonnissa Virosta. Niiden osuus oli 32,1 prosenttia viime vuoden tammi-marraskuussa. Tuonti oli arvoltaan 451 miljoonaa euroa ja se oli samalla tasolla kuin edeltävän vuoden vastaavana ajanjaksona. Teollisuuden koneita ja laitteita tuotiin 181 miljoonalla eurolla, laskua kertyi neljä prosenttia viime vuoden tammi-marraskuussa. Sähkökoneiden ja laitteiden tuonti sen sijaan nousi viisi prosenttia 229 miljoonaan euroon. Kuljetusvälineiden tuonti oli arvoltaan 41 miljoonaa euroa viime vuoden tammi-marraskuussa, laskua edeltävän vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden oli seitsemän prosenttia. Metsäteollisuuden tuotteiden osuus koko tuonnista Virosta oli lähes kymmenes ja arvo viime vuoden tammi-marraskuussa 126 miljoonaa euroa. Tuonti oli viisi prosenttia pienempää kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana. Puutavaraa tuotiin 58 miljoonalla eurolla, laskua kertyi lähes viidennes. Puutuotteita tuotiin 55 miljoonalla eurolla ja tuonti oli 12 prosentin kasvussa. Paperin ja pahvin (11 milj. eur) sekä paperimassan (2 milj. eur) tuonti oli vähäistä. Metalliteollisuuden tuotteiden osuus tuonnista oli lähes kahdeksan prosenttia. Niitä tuotiin 112 miljoonalla eurolla ja kasvua viime vuoden tammi-marraskuussa oli yhdeksän prosenttia. Raudan ja teräksen osuus tästä oli 31 miljoonaa euroa (+5 %) ja värimetallien neljä miljoonaa euroa (-30 %). Metallituotteiden tuonti kohosi 13 prosenttia 76 miljoonaan euroon. Kemian teollisuuden tuotteiden osuus tuonnista Virosta oli 3,3 prosenttia. Tuonti oli arvoltaan 46 miljoonaa euroa ja kasvua edeltävän vuoden vastaavaan ajanjaksoon oli kymmenes. Lannoitteiden tuonti suureni 27 prosenttia runsaaseen 17 miljoonaan euroon. Muovia tuotiin yhdeksällä miljoonalla eurolla, suunnilleen yhtä paljon kuin vertailuajanjaksolla. Elintarvikkeita tuotiin Virosta viime vuoden tammi-marraskuussa 115 miljoonalla eurolla. Niiden osuus koko tuonnista Virosta oli hieman yli kahdeksan prosenttia. Tuonti kasvoi yhden prosentin viime vuonna, kun se edeltävänä vuonna oli kasvanut viisi prosenttia. Maitotaloustuotteita tuotiin yli 24 miljoonalla eurolla (+14 %), viljaa ja viljatuotteita lähemmäs 21 miljoonalla eurolla (-6 %) sekä lihaa ja lihatuotteita lähes 14 miljoonalla eurolla. (+4 %). Muita suuria tuontitavaroita Virosta olivat muun muassa huonekalut, joiden tuonti ylsi 106 miljoonaan euroon ja valaisimet, joiden tuontiarvo oli 41 miljoonaa euroa. Valaisimien tuonti oli hienoisessa kasvussa viime vuoden tammi-marraskuussa. Tekstiilien, vaatteiden ja jalkineiden tuonti oli arvoltaan 72 miljoonaa euroa ja niiden osuus koko tuonnista Virosta oli 5,1 prosenttia. Näiden tuotteiden tuonti laski tammi-marraskuussa 14 prosenttia.

7 6 Kuvio 7. Tuonti Virosta tavararyhmittäin v (1-11) Muut tavarat (+1 %) 23,9 % Elintarvikkeet (+1 %) 8,2 % Metsäteollisuuden tuotteet (-5 %) 9,0 % Kemialliset aineet ja tuotteet (+10 %) 3,3 % Tekstiilit, vaatteet ja jalkineet (-14 %) 5,1 % Metallit ja metallituotteet (+9 %) 8,0 % Huonekalut (-1 %) 7,5 % Valaisimet (+4 %) 2,9 % Kuljetusvälineet (-7 %) 2,9 % Sähkökoneet ja -laitteet (+5 %) 16,3 % Teollisuuden koneet ja laitteet (-4 %) 12,9 % Taulukko 3. Tuonti Virosta; tärkeimmät tavararyhmät SITC- tavararyhmä (1-11) Milj. e Osuus % Muutos % Milj. e Osuus % Muutos % 0 Elintarvikkeet 123 8, , ,63-64 Metsäteollisuuden tuotteet 145 9, ,0-5 5 Kemialliset aineet ja tuotteet 46 3, , Metallit ja metallituotteet 111 7, , Teollisuuden koneet ja laitteet , , Sähkökoneet ja -laitteet , , Kuljetusvälineet 47 3, , Valaisimet 42 2, , Huonekalut 117 7, ,5-1 65, Tekstiilit, vaatteet ja jalkineet 91 5, ,1-14 Muut tavarat , ,9 1 Yhteensä , ,0 0

8 VIENTI VIROON V (1-11) (1-11) 2015(1-11) SITC-TAVARARYHMÄ REV e Osuus % 1000 e Osuus % Muutos % 1000 e Osuus % 1000 e Osuus % Muutos % 0 elintarvikkeet ja elävät eläimet , , , , elävät eläimet 727 0,0 29 0, , ,1 > liha ja lihatuotteet , , , , maitotaloustuotteet ja munat , , , , kala- ja kalavalmisteet , , , , vilja ja viljatuotteet , , , , hedelmät ja kasvikset , , , , sokeri ja sokerivalmisteet, hunaja , , , , kahvi, tee, kaakao, mausteet; tuotteet niistä , , , , rehuaineet , , , , erinäiset elintarvikkeet , , , , juomat ja tupakka , , , , juomat , , , , tupakka ja tupakkavalmisteet 864 0, , , , raaka-aineet, pl. polttoaineet , , , , vuodat, nahat ja turkisnahat, raa'at , , , , öljysiemenet, öljypitoiset pähkinät ja ytimet 565 0, , , , luonnonkumi, synteettinen ja regeneroitu kumi 354 0, , , , puutavara ja korkki , , , , paperimassa , , , , tekstiilikuidut sekä niiden jätteet , , , , kivennäisaineet, valmistamattomat , , , , malmit ja metalliromu , , , , muut eläin- ja kasviraaka-aineet 561 0, , , , poltto- ja voiteluaineet, sähkövirta , , , , kivihiili, koksi, briketit yms , , , , kivennäisöljyt ja kivennäisöljytuotteet , , , , kaasut 104 0,0 45 0, ,0 47 0, sähkövirta , , , , eläin- ja kasviöljyt ja -rasvat , , , , eläinöljyt ja -rasvat 151 0, , , , kasviöljyt ja -rasvat , , , , valmistetut eläin- ja kasviöljyt yms. 97 0,0 59 0, ,0 3 0, kemialliset aineet ja tuotteet , , , , orgaaniset kemialliset aineet , , , , epäorgaaniset kemialliset alkuaineet , , , , väri- ja parkitusaineet , , , , lääkevalmisteet ja farmaseuttiset tuotteet , , , , haju-, kiillotus- ja puhdistusaineet , , , , lannoitteet, valmistetut , , , , muovit, valmistamattomat , , , , muovit, valmistetut , , , , erinäiset kemialliset tuotteet , , , ,7 5 6 valmistetut tavarat valmistusaineen mukaan , , , , nahka,nahkatavarat ja muokatut turkisnahat , , , , kumituotteet , , , , puu- ja korkkituotteet, pl. huonekalut , , , , paperi ja pahvi sekä tuotteet niistä , , , , tekstiilituotteet, pl. vaatteet , , , , kivennäisainetuotteet , , , , rauta ja teräs , , , , muut metallit , , , , tuotteet epäjalosta metallista , , , ,8-8 7 koneet,laitteet ja kuljetusvälineet , , , , voimakoneet ja moottorit , , , , eri toimialojen erikoiskoneet , , , , metalliteollisuuskoneet , , , , yleiskäyttöiset teollisuuden koneet ja laitteet , , , , toimistokoneet ja atk-laitteet , , , , puhelin-,radio-,tv- yms. laitteet , , , , muut sähkökoneet ja laitteet , , , , moottoriajoneuvot , , , , muut kuljetusvälineet , , , , erinäiset valmiit tavarat , , , , tehdasvalmisteiset talot;lvi- ja valaisinkalusteet , , , , huonekalut , , , , matkatarvikkeet,laukut,kotelot yms , , , , vaatteet , , , , jalkineet , , , , kojeet,mittarit yms , , , , valokuvauskojeet ja -tarvikkeet;kellot , , , , muut valmiit tavarat , , , ,6-6 9 muut tavarat , , , ,1-8 YHTEENSÄ , , , ,0-12

9 TUONTI VIROSTA V (1-11) (1-11) 2015(1-11) SITC-TAVARARYHMÄ REV e Osuus % 1000 e Osuus % Muutos % 1000 e Osuus % 1000 e Osuus % Muutos % 0 elintarvikkeet ja elävät eläimet , , , , elävät eläimet x x 01 liha ja lihatuotteet , , , , maitotaloustuotteet ja munat , , , , kala- ja kalavalmisteet , , , , vilja ja viljatuotteet , , , , hedelmät ja kasvikset , , , , sokeri ja sokerivalmisteet, hunaja 428 0, , , , kahvi, tee, kaakao, mausteet; tuotteet niistä , , , , rehuaineet , , , , erinäiset elintarvikkeet , , , , juomat ja tupakka , , , , juomat , , , , tupakka ja tupakkavalmisteet x x 2 raaka-aineet, pl. polttoaineet , , , , vuodat, nahat ja turkisnahat, raa'at , , , , öljysiemenet, öljypitoiset pähkinät ja ytimet , , , , luonnonkumi, synteettinen ja regeneroitu kumi 141 0,0 61 0, , , puutavara ja korkki , , , , paperimassa , , , , tekstiilikuidut sekä niiden jätteet 51 0,0 37 0, ,0 65 0, kivennäisaineet, valmistamattomat , , , , malmit ja metalliromu , , , , muut eläin- ja kasviraaka-aineet , , , ,1 42 0,0 3 poltto- ja voiteluaineet, sähkövirta , , , , kivihiili, koksi, briketit yms. 33 0,0 46 0, , , kivennäisöljyt ja kivennäisöljytuotteet , , , , kaasut 70 0,0 1 0, ,0 0 0, sähkövirta , , , ,1 8 4 eläin- ja kasviöljyt ja -rasvat 795 0, , , , eläinöljyt ja -rasvat 17 0, kasviöljyt ja -rasvat 509 0, , , , valmistetut eläin- ja kasviöljyt yms , , , ,0-9 5 kemialliset aineet ja tuotteet , , , , orgaaniset kemialliset aineet 935 0, , , , epäorgaaniset kemialliset alkuaineet , , , , väri- ja parkitusaineet , , , , lääkevalmisteet ja farmaseuttiset tuotteet 165 0, , , , haju-, kiillotus- ja puhdistusaineet , , , , lannoitteet, valmistetut , , , , muovit, valmistamattomat 780 0, , , , muovit, valmistetut , , , , erinäiset kemialliset tuotteet , , , , valmistetut tavarat valmistusaineen mukaan , , , , nahka,nahkatavarat ja muokatut turkisnahat , , , , kumituotteet , , , , puu- ja korkkituotteet, pl. huonekalut , , , , paperi ja pahvi sekä tuotteet niistä , , , , tekstiilituotteet, pl. vaatteet , , , , kivennäisainetuotteet , , , , rauta ja teräs , , , , muut metallit , , , , tuotteet epäjalosta metallista , , , , koneet,laitteet ja kuljetusvälineet , , , , voimakoneet ja moottorit , , , , eri toimialojen erikoiskoneet , , , , metalliteollisuuskoneet 702 0, , , , yleiskäyttöiset teollisuuden koneet ja laitteet , , , , toimistokoneet ja atk-laitteet , , , , puhelin-,radio-,tv- yms. laitteet , , , , muut sähkökoneet ja laitteet , , , , moottoriajoneuvot , , , , muut kuljetusvälineet , , , , erinäiset valmiit tavarat , , , , tehdasvalmisteiset talot;lvi- ja valaisinkalusteet , , , , huonekalut , , , , matkatarvikkeet,laukut,kotelot yms , , , , vaatteet , , , , jalkineet , , , , kojeet,mittarit yms , , , , valokuvauskojeet ja -tarvikkeet;kellot 533 0, , , , muut valmiit tavarat , , , ,1-5 9 muut tavarat , , , ,7 1 YHTEENSÄ , , , ,0 0

10 Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Viron välinen kauppa 2016:M03, Tiedustelut - Förfrågningar - Inquiries: Telasuo, Christina p Kaarna, Anssi p Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.fi Kaikki tilastot ja katsaukset ovat ilmaiseksi luettavissa Tullin Internet-sivuilla Internet-sivuiltamme löytyvät myös käsikirja ulkomaankaupan tilastointiperiaatteista, Intrastat-opas sekä kunkin tilaston kuvaus ja laatuseloste. Tarkempia maa- ja tavarakohtaisia tietoja sekä logistiikkatilastoja on saatavissa maksutta ulkomaankauppatietojen jakelujärjestelmästä (ULJAS) uljas.tulli.fi Yhteystiedot: Tulli Tilastointi Opastinsilta 12 PL Helsinki Vaihde Tilastopalvelu tilastot@tulli.fi Kontaktuppgifter: Tullen Statistik Semaforbron 12 PB Helsingfors Växel Statistikservice statistik@tulli.fi Contact information: Finnish Customs Statistics Opastinsilta 12 PO Box 512 FI Helsinki Exchange Statistics service statistics@tulli.fi

Suomen ja Kanadan välinen kauppa

Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Kanadan välinen kauppa 1 000 Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Kanadan välinen kauppa v. 2004-2014 800 600 400 200 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Tuonti

Lisätiedot

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kauppa 21 Handel Trade Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa v. 21-21 (tammikuu) 4 Milj. e 3 2 1 21 22 23 24 25 26 27 28 29 29 21 (tammi) (tammi) Tuonti Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 21 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2-21 (1-7) 5 Milj. e 4 3 2 1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 29 (1-7) Tuonti Vienti 21 (1-7) Helsinki 2.1.21

Lisätiedot

Suomen ja Brasilian välinen kauppa

Suomen ja Brasilian välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Brasilian välinen kauppa 900 800 700 600 500 400 300 200 100 Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Brasilian välinen kauppa v. 2002 2015 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2013 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2003-2013 (1-8) 12000 11000 10000 9000 8000 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 Milj. e 2003 2004

Lisätiedot

Suomen ja Kanadan välinen kauppa

Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kauppa 0 Handel Trade Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kuvio. Suomen ja Kanadan välinen kauppa v. 00-0 (-) 700 Milj. e 600 00 00 00 00 0 0 00 00 00 00 00 006 007 008 009 0 0 (-) Tuonti Vienti 0 (-) Helsinki

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2001-2012 (1-8) 5000 Milj. e 4000 3000 2000 1000 0 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010

Lisätiedot

Suomen ja GCC-maiden välinen kauppa

Suomen ja GCC-maiden välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja GCC-maiden välinen kauppa Milj. e 2 000 Kuvio 1. Suomen ja GCC-maiden välinen kauppa v. 2002 2015 (1-10) 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Ranskan välinen kauppa

Suomen ja Ranskan välinen kauppa Kauppa 212 Handel Trade Suomen ja Ranskan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ranskan välinen kauppa v. 22-211 2 1 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 Tuonti Vienti Helsinki 26.3.212 Tietoja lainattaessa lähteenä

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2002-2012 (1-3) Milj. e 12000 11000 10000 9000 8000 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 2002 2003

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 211 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2-211 (1-8) 5 Milj. e 4 3 2 1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 21 (1-8) Tuonti Vienti 211 (1-8) Helsinki

Lisätiedot

Suomen ja Viron välinen kauppa

Suomen ja Viron välinen kauppa Kauppa 212 Handel Trade Suomen ja Viron välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Viron välinen kauppa v. 22-211(1-1) 2 Milj. e 15 1 5 22 23 24 25 26 27 28 29 21 21 211 (1-1) (1-1) Tuonti Vienti Helsinki 17.1.212

Lisätiedot

Suomen ja Turkin välinen kauppa

Suomen ja Turkin välinen kauppa Kauppa 2010 Handel Trade Suomen ja Turkin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Turkin välinen kauppa v. 2000-2010 (tammikuu) 800 Milj. e 700 600 500 400 300 200 100 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007

Lisätiedot

Suomen ja Kanadan välinen kauppa

Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kauppa 2019 Handel Trade Suomen ja Kanadan välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Kanadan välinen kauppa v. 2008 2018 (1-10) 1 000 900 800 700 600 500 400 300 200 100 0 Tuonti Vienti Helsinki 29.1.2019.

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2002-2012 (1-2) 8000 Milj. e 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2002 2015 (1-3) 10 Mrd. e 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Tuonti Vienti Helsinki 17.6.2015 Tietoja lainattaessa

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2012

Ulkomaankaupan kuljetukset 2012 Kauppa 2013 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2012 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 9 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2002-2012(1-9) 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Mrd. e 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2011 (1-9)

Lisätiedot

Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa

Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa v. 2005 2015 (1-6) 5 000 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Milj. e 2005

Lisätiedot

Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa

Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa v. 2003-2013(1-9) 2500 Milj. e 2000 1500 1000 500 0 2003

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2013 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2003-2013 (1-7) 5000 Milj. e 4000 3000 2000 1000 0 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2004 2014 (1-7) 5 000 Milj. e 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2005 2015 (1-6) 5000 Milj. e 4000 3000 2000 1000 0 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014

Lisätiedot

Suomen ja Norjan välinen kauppa

Suomen ja Norjan välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Norjan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Norjan välinen kauppa v. 2002-2011(1-11) Milj. e 2500 2000 1500 1000 500 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2010

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2004-2014 (1-8) 8 000 Milj. e 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2004 2005 2006 2007 2008

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2014

Ulkomaankaupan kuljetukset 2014 Kauppa 2015 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2014 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus%) Maantiekuljetukset; 3,5; 8 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Suomen ja Intian välinen kauppa

Suomen ja Intian välinen kauppa Kauppa 2013 Handel Trade Suomen ja Intian välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Intian välinen kauppa v. 2003-2012 Milj. e 700 600 500 400 300 200 100 0 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Tuonti

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Ulkomaankauppa 2005:M01 Utrikeshandel Foreign Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 1995-2004(1-10) 2000 Milj. e 1500 1000 500 0 1995 1996 1997 1998 1999 2000

Lisätiedot

Suomen ja Norjan välinen kauppa

Suomen ja Norjan välinen kauppa Ulkomaankauppa 2006:M01 Utrikeshandel Foreign Trade Suomen ja Norjan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Norjan välinen kauppa v. 1996-2005(1-10) Milj. e 1500 1000 500 0 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa 8000 Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2005 2015 (1-8) 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa 2004-2014(1-9) 12 000 11 000 10 000 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2004

Lisätiedot

Suomen ja Australian välinen kauppa

Suomen ja Australian välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Australian välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Australian välinen kauppa v. 2007 2017 (1-3) 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti Helsinki 28.6.2017. Julkaistavissa

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 21 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 21-21 (1-3) Milj. e 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 21 22 23 24 25 26 27 28 29 29 (1-3) Tuonti Vienti 21 (1-3)

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2015 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2015 Huhti-kesäkuu April-juni

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa 8000 Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2006-2016 (1-8) 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa

Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa Kauppa 2010 Handel Trade Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa v. 2000-2009 Milj. e 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006

Lisätiedot

Suomen ja Espanjan välinen kauppa

Suomen ja Espanjan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Espanjan välinen kauppa 2 000 Milj. e Suomen ja Espanjan välinen kauppa 2004-2014(1-10) 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009

Lisätiedot

Suomen ja Ranskan välinen kauppa

Suomen ja Ranskan välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Ranskan välinen kauppa Milj. e 2 500 Kuvio 1. Suomen ja Ranskan välinen kauppa v. 2002 2016 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti Helsinki 5.5.2017. Julkaistavissa klo

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2015 Loka-joulukuu Oktober-december

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2011

Ulkomaankaupan kuljetukset 2011 Kauppa 2012 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2011 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 8,2 % Muut kuljetukset; 0,2; 0,6 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa v. 2007 2017 (1-7) 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Milj. e 10 000 Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2007-2017 (1-9) 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2007 2008 2009

Lisätiedot

Suomen ja Japanin välinen kauppa

Suomen ja Japanin välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Japanin välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Japanin välinen kauppa v. 2006 2017 (1-2) 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti Helsinki 30.5.2017.

Lisätiedot

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Milj. e 4 500 Kuvio 1. Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa v. 2008 2018 (1-7) 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2006 2016 (1-6) 5000 4500 4000 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 Milj.e 2006 2007 2008 2009 2010 2011

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2016 Heinä-syyskuu Juli-september

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2006 2017 (1-3) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 Tuonti Vienti Helsinki 15.6.2017.

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size Kauppa 2014 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2014 Tammi-maaliskuu Januari-mars

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2008 2018 (1-9) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 Tuonti Vienti Helsinki 28.12.2018. Julkaistavissa

Lisätiedot

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa v. 2008 2018 (1-8) 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Tanskan välinen kauppa

Suomen ja Tanskan välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Tanskan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Tanskan välinen kauppa v. 2006 2016 (1-10) 2 500 Milj. e 2 000 1 500 1 000 500 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014

Lisätiedot

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa v. 2007 2017 (1-9) 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2016 Loka-joulukuu

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2007 2017 (1-5) 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Tuonti Vienti Helsinki 29.8.2017.

Lisätiedot

Suomen tevanake-kauppa

Suomen tevanake-kauppa SVT Ulkomaankauppa 2003:M01 Utrikeshandel Foreign Trade Suomen tevanake-kauppa Kuvio 1. Suomen tevanake-kauppa v. 1992-2002 (I-IX) Milj. euroa 2000 1800 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 0 1992 1993

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2016 Huhti-kesäkuu April-juni

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2002-2013(1-9) 9 Mrd. e 8 7 6 5 4 3 2 1 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 Tuonti 2009 2010 Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Japanin välinen kauppa

Suomen ja Japanin välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Japanin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Japanin välinen kauppa v. 2008 2018 (1-5) 1 400 Milj. e 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti Helsinki 22.8.2018. Julkaistavissa

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2006 2018 (1-3) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 Tuonti Vienti Helsinki 15.6.2018.

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2 Heinä-syyskuu Juli-september

Lisätiedot

Transitokuljetukset, maaliskuu 2013

Transitokuljetukset, maaliskuu 2013 Kauppa 2013 Handel Trade Transitokuljetukset, maaliskuu 2013 250 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2011-2013 2,5 200 2 Mijl. kiloa 150 100 1,5 1 Mrd. 50 0,5 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2015

Ulkomaankaupan kuljetukset 2015 Kauppa 2016 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2015 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus %) Maantiekuljetukset; 2,9; 6,8 % Rautatiekuljetukset; 0,5; 1,2 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa

Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa v. 2007 2017 (1-10) 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti Helsinki

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2008 2018 (1-5) 8 000 Milj. e 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Tuonti Vienti Helsinki 29.8.2018.

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Huhti-kesäkuu

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2008 2018 (1-8) 5 000 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti Helsinki

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

Suomen ja Kreikan välinen kauppa

Suomen ja Kreikan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Kreikan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kreikan välinen kauppa v. 2004 2014 (1-11) 400 350 300 250 200 150 100 50 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

Suomen ja Norjan välinen kauppa

Suomen ja Norjan välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Norjan välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Norjan välinen kauppa v. 2008 2018 (1-3) 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti Helsinki 21.6.2018. Julkaistavissa

Lisätiedot

Transitokuljetukset 2018

Transitokuljetukset 2018 Kauppa 2019 Handel Trade Transitokuljetukset 2018 Mrd. 0,9 0,8 0,7 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,1 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2015 2018 tuhatta tonnia 80 70 60 50 40 30 20 10 0 01 02 03 04

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 28 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 28 Heinä-syyskuu Juli-september

Lisätiedot

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa v. 2006 2016 (1-8) 4 500 Milj. e 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 2006

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2018

Ulkomaankaupan kuljetukset 2018 Kauppa 2019 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2018 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus %) Maantiekuljetukset; 3,3; 6,7 % Rautatiekuljetukset; 0,3; 0,7 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014 Kauppa 2015 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014 % 100 Viennin jakautuminen yrityksen omistajatyypin mukaan vuosina 2005 2014 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2005 2006 2007

Lisätiedot

Transitokuljetukset 2017

Transitokuljetukset 2017 Kauppa 2018 Handel Trade Transitokuljetukset 2017 Mrd. 1,6 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2014-2017 tuhatta tonnia 140 1,4 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 120 100 80 60 40 20 0 01 02 03 04 05 06

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2017

Ulkomaankaupan kuljetukset 2017 Kauppa 2018 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2017 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus %) Maantiekuljetukset; 3,0; 6,7 % Rautatiekuljetukset; 0,4; 0,8 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 218 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 218 Huhti-kesäkuu April-juni

Lisätiedot

Metalliteollisuuden ulkomaankauppa

Metalliteollisuuden ulkomaankauppa Kauppa 2012 Handel Trade Metalliteollisuuden ulkomaankauppa 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Kuvio 1. Metalliteollisuuden tuotteiden ulkomaankauppa v. 2001 2012 (1-2) Mrd. euroa 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007

Lisätiedot

Suomen ja Italian välinen kauppa

Suomen ja Italian välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Italian välinen kauppa Milj. e 2 500 Kuvio 1. Suomen ja Italian välinen kauppa v. 2006-2016(1-8) 2 000 1 500 1 000 500 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014

Lisätiedot

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa v. 2007 2017 (1-8) 4 500 Milj. e 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 2007 2008

Lisätiedot

Transitokuljetukset 2016

Transitokuljetukset 2016 Kauppa 2017 Handel Trade Transitokuljetukset 2016 Mrd. 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2013-2016 tuhatta tonnia 180 160 140 120 100 80 60 40 20 0 01

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001 SVT Ulkomaankauppa 2002:M01 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-2001 Mrd mk sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä

Lisätiedot

Rajaliikennetilasto 2014

Rajaliikennetilasto 2014 Kauppa 2015 Handel Trade Rajaliikennetilasto 2014 450000 400000 350000 300000 250000 200000 150000 100000 50000 0 kpl Kuvio 1. Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot vuosina 2008 2014 2008 2009

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 217 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 26 217 (1-7) 5 4 5 4 3 5 3 2 5 2 1 5 1 5 Tuonti Vienti Helsinki 13.1.217. Julkaistavissa klo

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2000

Ulkomaankaupan kuljetukset 2000 SVT Ulkomaankauppa 2001:M08 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2000 TUONTI Rautatiekulj. (11,7 milj. t) 20,4 % Muut kulj. (3,3 milj. t) 5,7 % Maantiekulj. (3,7 milj. t) 6,4 % Laivakulj.

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2002

Ulkomaankaupan kuljetukset 2002 Ulkomaankauppa 2003:M11 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2002 Maantiekulj. (2,5 milj. t) 6,4 % Rautatiekulj. (0,6 milj. t) 1,6 % Muut kulj. (0,2 milj. t) 0,5 % VIENTI Laivakulj. (36,1

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010

Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010 Kauppa 2011 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,4; 8 % Rautatiekuljetukset; 1,2; 3 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa v. 2008 2018 (1-9) Milj. e 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 2008 2009

Lisätiedot

Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa

Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa v. 2006 2016 (1-5) 5 000 Milj. e 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 2006

Lisätiedot

Suomen venevienti ja -tuonti

Suomen venevienti ja -tuonti Ulkomaankauppa 2004:M01 Utrikeshandel Foreign Trade Suomen venevienti ja -tuonti Kuvio 1. Suomen venevienti ja tuonti v. 1997-2003(I-X) 1000 euroa 200 000 180 000 160 000 140 000 120 000 100 000 80 000

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2005 2015 (1-5) 12 000 11 000 10 000 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Milj.

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000 SVT Ulkomaankauppa 2001:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-2000 Mrd mk sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä

Lisätiedot

Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ulkomaankauppa

Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ulkomaankauppa Kauppa 2012 Handel Trade Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ulkomaankauppa Kuvio 1. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteiden tuonti ja vienti v. 2002-2012(1-6) 16 14 Mrd. e Tuonti Vienti 12 10 8

Lisätiedot

Suomen ja Portugalin välinen kauppa

Suomen ja Portugalin välinen kauppa Kauppa 2008 Handel Trade Suomen ja Portugalin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Portugalin välinen kauppa v. 1998-2007(1-10) 400 Milj. e 300 200 100 0 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2006

Lisätiedot

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Milj. e Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa 2002-2016(1-9) Tuonti Vienti Helsinki

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2008

Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2008 Kauppa 2008 Handel Trade Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2008 Maantietransito; vienti itään v. 2008 (I-III) toimialoittain (1000 tonnia) Erittelemätön; 160; 19 Muut; 204; 24 Elintarvikkeet;

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010

Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010 Kauppa 2011 Handel Trade Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010 Kuvio 1. Maantietransito; vienti itään tavararyhmittäin vuonna 2010 (1000 tonnia) Tekstiilit, vaatteet ja jalkineet; 155; 8 % Autot;

Lisätiedot

Transitokuljetukset, tammikuu 2014

Transitokuljetukset, tammikuu 2014 Kauppa 2014 Handel Trade Transitokuljetukset, tammikuu 2014 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2012-2014 250 2,5 200 2 Mijl. kiloa 150 100 1,5 1 Mrd. 50 0,5 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10

Lisätiedot

Suomen ja Kreikan välinen kauppa

Suomen ja Kreikan välinen kauppa Kauppa 2009 Handel Trade Suomen ja Kreikan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kreikan välinen kauppa v. 1999-2008(1-11) 500 Milj. e 400 300 200 100 0 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2007 (1-11)

Lisätiedot