KANDIDAATINTUTKINNON OSAAMISTAVOITTEIDEN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI Peda-Forum -päivät 21.8.2013 44-VIRIT Anna Liisa Aho, TtT, dosentti, yliopisto-opettaja Katja Joronen, TtT, dosentti, yliopistonlehtori Terveystieteiden yksikkö / Hoitotiede
TAUSTAA Tampereen yliopisto toteutti 2011 2012 aikana koulutuksen uudistuksen siirryttiin oppiainepohjaisesta laaja-alaisiin tutkintoohjelmiin ja muutettiin opetussuunnitelmat osaamisperustaisiksi. Opetuksen laatua arvioidaan tilastojen lisäksi mm. opiskelijakyselyin ja valmistuneiden sijoittumistietojen avulla seurataan opintojen edistymistä, tyytyväisyyttä opintoihin sekä opintojen ongelmakohtia Tutkinto-ohjelmia tulee arvioida monesta näkökulmasta. Yksi merkittävimmistä on opiskelijoiden palaute opinnoistaan. Lisäksi arviointia tarvitaan, sillä yliopistojen uudistetussa rahoitusmallissa 3 % perusrahoituksesta jaetaan opiskelijapalautejärjestelmän (YOPALA) perusteella vuodesta 2015 alkaen. (Valtakunnallinen opiskelijapalautekysely 2012)
TARKOITUS JA TAVOITE Tampereen yliopiston terveystieteiden yksikössä (hoitotiede) kehitettiin ja pilotoitiin uuden laaja-alaisen terveystieteiden kandidaattitutkinnon osaamisperustaisuuteen ja tutkinnon tuomien valmiuksien arviointiin lomake Tavoitteena oli luoda yksikkökohtainen kandidaatintutkinnon arviointilomake, joka täydentää yliopistojen opiskelijapalautejärjestelmän eli YOPALA-arviointia erityisesti terveystieteiden näkökulmasta. Tarkoitus on alkaa käyttää arviointilomaketta syksyllä 2013.
LOMAKKEEN KEHITTÄMINEN Arviointilomake kehitettiin uuden terveystieteiden kandidaatintutkinnon osaamistavoitteiden pohjalta luoden niitä kuvaavia väittämiä jakautuivat yhteisiin opintoihin (geneeriset valmiudet), oppiainekohtaisiin valmiuksiiin (hoitotiede), kandidaatintutkinnon antamiin valmiuksiin. Arviointilomakkeeseen sisällytettiin väittämiä myös terveystieteiden kandidaatinohjelman painotuksista; esim. poikkitieteisyys, kansainvälisyys, työelämätietoisuus Taustatietoina kysyttiin opiskelijaan ja hänen aikaisempiin opintoihin liittyviä taustamuuttujia Arviointilomake pilotoitiin terveystieteiden kandidaattiopiskelijoilla (N=35), jotka valmistuvat keväällä 2012. Kyselyyn vastasi 16 opiskelijaa.
PILOTTIIN VASTANNEIDEN OPISKELIJOIDEN TAUSTATIETOJA Taustamuuttuja n % Ikä 27 35 6 38 36 45 8 50 46 48 2 12 Siviilisääty Avioliitto / avoliitto 14 88 Naimaton / eronnut 2 12 Ammatillinen koulutus Opistoasteen koulutus Amk tutkinto 6 38 9 56 Akateeminen tutkinto 1 6
Sosioekonominen asema n % Kokopäivätyössä 5 31 Osapäivätyössä 4 25 Täysipäiväinen opiskelija 6 38 Muu 1 6 Kotona asuvien lasten lkm Ei 5 31 Kyllä 11 69 Viimeisimmän ammatillisen tutkinnon ja terveystieteiden kanditutkinnon aloittamisajankohdan väli 1-5 vuotta 6 38 >5-10 vuotta 4 25 > 10 > vuotta 6 38 Aikaisempia opintoja avoimesta /kyllä Hoitotiede 7 44 Kasvatustiede 4 25 Terveyshallintotiede 1 6 Muu 6 38
Koetko olevasi oikealla opiskelualalla n % Kyllä 16 100 Ei 0 0 Ovatko opintosi tukeneet valmiuksiasi elinikäiseen oppimiseen Kyllä 16 100 Ei 0 0 Minulle on tärkeä päästä tiedeyhteisön jäseneksi Kyllä 11 69 Ei 5 31 Tämänhetkinen ammatti- identiteetti terveydenhuollossa Erittäin/melko heikko 1 6 Kohtalainen 1 6 Melko vahva / erittäin vahva 14 88 Tämänhetkinen terveystieteiden asiantuntija-identiteetti Erittäin/melko heikko 1 6 Kohtalainen 7 44 Melko vahva / erittäin vahva 8 50
PILOTIN TULOKSIA TERVEYSTIETEIDEN KANDIDAATINTUTKINNON OSAAMISTAVOITTEIDEN TOTEUTUMISESTA Geneeriset valmiudet: esim. tietotekniset valmiudet, tieteellisen tutkimustyön lähtökohtien tunteminen, tietoaineistojen hyödyntäminen, suullinen viestintä, kirjallinen viestintä, vieraan kielen hallinta..
GENEERISET VALMIUDET (%) Tieteellisen viittauskäytännön hallitseminen Tekstien hyödyntämiseen liittyvien eettisten sääntöjen noudattaminen
GENEERISET VALMIUDET (%) Rakentavan kriittisen palautteen antaminen Rakentavan kriittisen palautteen vastaanottaminen
PILOTIN TULOKSIA TERVEYSTIETEIDEN KANDIDAATINTUTKINNON OSAAMISTAVOITTEIDEN TOTEUTUMISESTA Oppiainekohtaiset valmiudet (Hoitotiede)
OPPIAINEKOHTAISET VALMIUDET (%) Väestön terveyden ja siihen vaikuttavien tekijöiden kuvaaminen Yksilön terveyden ja siihen vaikuttavien tekijöiden kuvaaminen
PILOTIN TULOKSIA TERVEYSTIETEIDEN KANDIDAATINTUTKINNON OSAAMISTAVOITTEIDEN TOTEUTUMISESTA Kandidaatintutkinnon antamat valmiudet
VALMIUDET OSALLISTUA TERVEYTEEN LIITTYVIIN ASIANTUNTIJATEHTÄVIIN (%)
Pilotin tulokset terveystieteiden kandidaatintutkinnon painoalueista ja halutuista painoalueista -opiskelijoiden näkökulmasta 12 eri osa-aluetta: Työelämätietoisuus, yhteiskuntatietoisuus, teoreettisuus, käytännöllisyys, uratietoisuus, poikkitieteisyys, terveystieteiden tietopohja, kansainvälisyys, viestintätaidoissa harjaantuminen, eettisyys, luovuus/innovatiivisuus
URATIETOISUUS % 50 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Erittäin vähän Melko vähän Kohtalaisesti Melko paljon Erittäin paljon Painottui Halusi painottuvan
POIKKITIETEISYYS % 50 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Erittäin vähän Melko vähän Kohtalaisesti Melko paljon Erittäin paljon Painottui Halusi painottuvan
TERVEYSTIETEIDEN TIETOPOHJA % 80 70 60 50 40 30 Painottui Halusi painottuvan 20 10 0 Erittäin vähän Melko vähän Kohtalaisesti Melko paljon Erittäin paljon
KANSAINVÄLISYYS % 60 50 40 30 Painottui Halusi painottuvan 20 10 0 Erittäin vähän Melko vähän Kohtalaisesti Melko paljon Erittäin paljon
VIESTINTÄTAIDOISSA HARJAANTUMINEN % 50 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Erittäin vähän Melko vähän Kohtalaisesti Melko paljon Erittäin paljon Painottui Halusi painottuvan
LUOVUUS/ INNOVATIIVISUUS % 50 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Erittäin vähän Melko vähän Kohtalaisesti Melko paljon Erittäin paljon Painottui Halusi painottuvan
KIITOKSET MIELENKIINNOSTA! Anna Liisa Aho, TtT, dosentti, yliopisto-opettaja email: anna.l.aho@uta.fi Katja Joronen, TtT, dosentti, yliopistonlehtori email: katja.joronen@uta.fi Terveystieteiden yksikkö / Hoitotiede