Aalto-yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden uraseurannan tuloksia
|
|
- Katariina Laakso
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Aalto-yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden uraseurannan tuloksia
2 Uraseurantatutkimuksen taustaa ja kohderyhmä Uraseurantatutkimus on Aarresaariverkoston (Suomen yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden verkosto) kehittämä tutkimusmalli, jolla kartoitetaan valtakunnallisesti korkeakoulutettujen (ylempi korkeakoulututkinto) työuria viisi vuotta valmistumisen jälkeen. Sijoittumista arvioidaan sekä työllisyystilanteen että työllistymisen laadun näkökulmasta sekä työn ja tutkintojen vastaavuudella. Uraseurantaa ja raportointia koordinoi Aalto-yliopistossa ura- ja rekrytointipalvelut. Tilastoaineiston raakadatan on tallentanut ja käsitellyt keskitetysti Tampereen yliopiston tutkimuspalvelut. Kyselylomake on kehitetty yliopistojen yhteistyönä. Syksyllä 16 Aalto-yliopistossa oli yksi yhteinen kyselylomake. Saatekirjeen Aalto-yliopiston puolesta allekirjoitti rehtori Tuula Teeri. Vastausprosentti Aallon vastaajien osalta oli 32 (vuonna 11 valmistuneita oli 1228, vastanneita oli 397). Seuraavilla sivuilla esitellään laadullisen työllistymisen rahoitusmalliin liittyvät vastaukset Aalto-yliopistosta ylempään korkeakoulututkintoon vuonna 11 valmistuneiden vastaajien osalta. 2
3 7 6 Työnantajat arvostavat tutkintoa Kaikki vastaajat, samaa mieltä: 93 Täysin eri mieltä Eri mieltä Hieman eri mieltä Hieman samaa mieltä Samaa mieltä Täysin samaa mieltä Aalto BIZ (N=95) Insinööritieteiden kk. (N=96) Kemian tekniikan kk. (N=41) Perustieteiden kk. (N=49) kk. (N=69) (N=46) 3
4 6 Suosittelisi koulutusta muille Kaikki vastaajat, samaa mieltä: 87 Täysin eri mieltä Eri mieltä Hieman eri mieltä Hieman samaa mieltä Samaa mieltä Täysin samaa mieltä Aalto BIZ (N=95) Insinööritieteiden Kemian tekniikan kk. (N=96) kk. (N=41) Perustieteiden kk. (N=49) kk. (N=69) (N=46) 4
5 45 35 Opintojen osaamistavoitteet tuotiin selkeästi esille Kaikki vastaajat, samaa mieltä: Täysin eri mieltä Eri mieltä Hieman eri mieltä Hieman samaa mieltä Samaa mieltä Täysin samaa mieltä 5 Aalto BIZ (N=95) Insinööritieteiden kk. (N=94) Kemian tekniikan Perustieteiden kk. kk. (N=41) (N=48) kk. (N=67) (N=45) 5
6 6 Koulutus antoi riittävät valmiudet työelämään Kaikki vastaajat, samaa mieltä: 7 Täysin eri mieltä Eri mieltä Hieman eri mieltä Hieman samaa mieltä Samaa mieltä Täysin samaa mieltä Aalto BIZ (N=95) Insinööritieteiden Kemian tekniikan kk. (N=96) kk. (N=) Perustieteiden kk. (N=49) kk. (N=7) (N=46) 6
7 35 Koulutuksen aikana tuotiin esille yrittäjyys uravaihtoehtona Kaikki vastaajat, samaa mieltä: Täysin eri mieltä Eri mieltä Hieman eri mieltä Hieman samaa mieltä Samaa mieltä Täysin samaa mieltä 5 Aalto BIZ (N=95) Insinööritieteiden kk. (N=96) Kemian tekniikan kk. (N=41) Perustieteiden kk. (N=49) kk. (N=69) (N=45) 7
8 7 Tyytyväisyys kokonaisuudessaan vuonna 11 suoritettuun tutkintoon työuran kannalta 6 Kaikki vastaajat, tyytyväisiä: 9 Erittäin tyytymätön Tyytymätön Hieman tyytymätön Melko tyytyväinen Tyytyväinen Erittäin tyytyväinen Aalto BIZ (N=95) Insinööritieteiden kk. (N=96) Kemian tekniikan kk. (N=41) Perustieteiden kk. (N=49) kk. (N=7) (N=46) 8
9 6 Aalto-yliopisto: Tyytyväisyys kokonaisuudessaan vuonna 7, 9 ja 11 suoritettuun tutkintoon työuran kannalta Kaikki vastaajat, tyytyväisiä: - 7: 91-9: 87-11: 9 Erittäin tyytymätön Tyytymätön Hieman tyytymätön Melko tyytyväinen Tyytyväinen Erittäin tyytyväinen v. 7 (N=617) v. 9 (N=583) v. 11 (N=397) Valmistumisvuosi 9
10 6 Yliopistossa opittujen tietojen ja taitojen hyödyntäminen ensimmäisessä työssä valmistumisen jälkeen Kaikki vastaajat, hyödynsi: 91 Ei ole voinut hyödyntää juuri lainkaan Hyödynsi jonkin verran/ osittain Hyödynsi jatkuvasti Aalto BIZ (N=95) Insinööritieteiden Kemian tekniikan Perustieteiden kk. (N=96) kk. (N=41) kk. (N=48) kk. (N=7) (N=45)
11 7 6 Yliopistossa opittujen tietojen ja taitojen hyödyntäminen tällä hetkellä Kaikki vastaajat, hyödynsi: 94 Ei voi hyödyntää juuri lainkaan Hyödyntää jonkin verran/ osittain Hyödyntää jatkuvasti Aalto BIZ (N=94) Insinööritieteiden kk. (N=96) Kemian tekniikan Perustieteiden kk. kk. (N=41) (N=48) kk. (N=7) (N=43) 11
12 8 7 Valmistumisen jälkeisen ensimmäisen työn vastaavuus vaatimustasoltaan yliopistollista koulutusta 6 Työn vaativuustaso oli koulutustasoa selvästi alhaisempi Työn vaativuustaso oli koulutustasoa osittain alhaisempi Työ vastasi hyvin koulutustasoa Työ oli koulutukseen nähden vaativampaa Aalto BIZ (N=95) Insinööritieteiden kk. (N=96) Kemian tekniikan Perustieteiden kk. kk. (N=41) (N=48) kk. (N=7) (N=45) 12
13 9 Nykyisen työn vastaavuus vaatimustasoltaan yliopistollista koulutusta Työn vaativuustaso on koulutustasoa selvästi alhaisempi Työn vaativuustaso on koulutustasoa osittain alhaisempi Työ vastaa hyvin koulutustasoa Työ on koulutukseen nähden vaativampaa Aalto BIZ (N=94) Insinööritieteiden kk. (N=94) Kemian tekniikan kk. (N=41) Perustieteiden kk. (N=48) kk. (N=69) (N=42) 13
14 14
15 45 Bruttopalkka kuukaudessa säännölliset lisät mukaan lukien syksyllä 16 kokopäivätyössä olevilla Alle e e e e e e e e 6 e- 5 Aalto BIZ (N=85) Insinööritieteiden kk. (N=82) Kemian tekniikan kk. (N=37) Perustieteiden kk. (N=44) kk. (N=55) (N=) 15
16 Kysymyksen Kuinka tärkeitä seuraavat tiedot ja taidot ovat nykyisessä työssäsi? kysymysvaihtoehto: Miten yliopisto-opiskelu kehitti kyseisiä työelämävalmiuksia? Tästä väittämät: 3. analyyttiset, systemaattisen ajattelun taidot 4. tiedonhankintataidot 21. kyky oppia ja omaksua uutta 23. tieteidenvälisyys/moniammatillisissa ryhmissä toimiminen 26. itseohjautuvuus/oma-aloitteisuus Lisäksi työryhmä esittää, että yliopistojen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakyselyn kysymykseen 24 lisättäisiin seuraava väittämä, joka sisältyisi rahoituslaskentaan 27. yrittäjyystaidot 16
17 Kyky oppia ja omaksua uutta Itseohjautuvuus/ oma-aloitteisuus Ongelmanratkaisutaidot Yhteistyötaidot Analyyttisten, systemaattisten ajattelun taidot Stressinsietokyky Tiedonhankintataidot Organisointi- ja koordinointitaidot Englannin kielen viestintätaidot Suomen kielen viestintätaidot Projektinhallintataidot Tieto- ja viestintätekniikan taidot Esiintymistaidot Verkostoitumistaidot Neuvottelutaidot Luovuus Tieteidenvälisyys/ moniammatillisissa ryhmissä toimiminen Opinnoista saatu käytännön osaaminen Monikulttuurisessa ympäristössä toimiminen Opinnoista saatu teoreettinen osaaminen Liiketoiminnan/ taloushallinnon perusteiden tuntemus Opetus-, koulutus- ja ohjaustaidot Esimiestaidot Lainsäädönnön tuntemus Ruotsin kielen viestintätaidot Muiden kielten viestintätaidot Tietotaito-osa-alueiden tärkeys työssä ja kehittyminen yliopisto-opiskelussa Aalto-yliopistosta vuonna 11 valmistuneilla -,6-1,1-1, -1,3 -,5-1,4 -,5-1,6 -,9-1, -1,7-1, -1, -1,1-1,8-1, -,9 -,8 -,5 -,7-1,1-1,4-1,,2,4,7 2,1 1,7 5,6 5,5 5,4 5,3 5,2 5,2 5,1 5,1 5, 5, 5, 4,9 4,6 4,6 4,5 4,5 4,3 4,1 4, 3,9 3,9 3,9 3,5 3, Kehittymisen keskiarvo yo:ssa (1=ei lainkaan 6=erittäin paljon) - Tärkeyden keskiarvo 17 työssä Tärkeyden keskiarvo työssä (1=ei lainkaan tärkeä 6=erittäin tärkeä)
18 Neuvottelutaidot Projektinhallintataidot Organisointi- ja koordinointitaidot Stressinsietokyky Esimiestaidot Yhteistyötaidot Opetus-, koulutus- ja ohjaustaidot Itseohjautuvuus/ oma-aloitteisuus Verkostoitumistaidot Esiintymistaidot Luovuus Ongelmanratkaisutaidot Tieto- ja viestintätekniikan taidot Lainsäädönnön tuntemus Suomen kielen viestintätaidot Tieteidenvälisyys/ moniammatillisissa ryhmissä toimiminen Englannin kielen viestintätaidot Opinnoista saatu käytännön osaaminen Liiketoiminnan/ taloushallinnon perusteiden tuntemus Kyky oppia ja omaksua uutta Analyyttisten, systemaattisten ajattelun taidot Tiedonhankintataidot Monikulttuurisessa ympäristössä toimiminen Ruotsin kielen viestintätaidot Muiden kielten viestintätaidot Opinnoista saatu teoreettinen osaaminen Tietotaito-osa-alueiden tärkeys työssä ja kehittyminen yliopisto-opiskelussa Aalto-yliopistosta vuonna 11 valmistuneilla -1,8-1,7-1,6-1,4-1,4-1,3-1,1-1,1-1,1-1, -1, -1, -1, -1, -1, -,9 -,9 -,8 -,7 -,6 -,5 -,5 -,5,2,4,7 2,1 1,7 Kehittymisen keskiarvo yo:ssa (1=ei lainkaan 6=erittäin paljon) - Tärkeyden keskiarvo työssä 18 Tärkeyden keskiarvo työssä (1=ei lainkaan tärkeä 6=erittäin tärkeä) 3,5 3,4 3,9 4,5 4,6 4,6 4,5 4,3 4,1 3,9 4, 3,9 5, 5,1 5,2 4,9 5, 5, 5,3 5,5 5,4 5,6 5,2 5,
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Teknillinen tiedekunta Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Arkkitehtuurin tiedekunta Saatteeksi Tässä
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013
TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 7 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 13 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 12 uraseurantakysely toteutettiin
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Teknillinen tiedekunta Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Arkkitehtuurin tiedekunta Saatteeksi Tässä
TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut
TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2005 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteuttaminen V. 2010 toteutettu uraseurantakysely v.2005 maisterin tutkinnon
Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015
Tampereen yliopistosta vuonna 29 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 21 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 214 uraseurantakysely toteutettiin vuonna 29
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Teologisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Valtiotieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Helsingin yliopistossa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012.
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 farmaseutin tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Lääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Humanistisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 29 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 214 ja vertailu vuonna 27 valmistuneiden kyselyyn 212. Materiaalin
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 K a s v a t u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään
Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta
Opintopalvelut Suunnittelija Outi Suorsa Uraseuranta 18 tuloksia vuonna 13 valmistuneiden uraseurannasta Uraseuranta 18 toteutettu syksyllä 18 valtakunnallisena kysely lähetetty kaikille vuonna 13 päättyvän
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Taloustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla
Sijoittumisseuranta 13 Vuonna 12 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 13 lopulla Jyväskylän yliopisto - koko aineisto (kyselyn vastausprosentti 4 %) Jari Penttilä Jyväskylän yliopisto/työelämäpalvelut
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Vastaa verkossa: Uraseuranta vuonna 2012 valmistuneille
Vastaa verkossa: Uraseuranta vuonna 2012 valmistuneille Vastaa kysymyksiin valitsemalla sopivimman vaihtoehdon numero tai kirjoittamalla vastaus sille varattuun tilaan. TAUSTAKYSYMYKSET Saamme opintorekisteristä
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)
Jyväskylän yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 16) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 4 valmistuneista) Vastaajien
Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ
Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen Vuonna 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet yhteiskuntatieteiden maisterit PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto
Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA
Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet taiteen maisterit PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012
Uraseuranta vuonna 2011 valmistuneille
Päivitetty: elokuu 2016 Lisätietoa Aarresaaren aineistoista: aarresaari.net/uraseuranta Uraseuranta vuonna 2011 valmistuneille Vastaa kysymyksiin valitsemalla sopivimman vaihtoehdon numero tai kirjoittamalla
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista Kaisa Kivelä Työelämä ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT
Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla
Hanna Lindholm Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Vuonna 2005 Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden
Maistereiden työurat ja työelämän osaamistarpeet
Maistereiden työurat ja työelämän osaamistarpeet Katsaus yliopistojen maisteriuraseurantakyselyn tuloksiin. Yliopistojen oposeminaari 3.11.2017 Eric Carver Helsingin yliopiston urapalvelut Agenda 1. Uraohjaajan
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista LUOKANOPETTAJAKOULUTUS
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista Kaisa Kivelä Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT
Kasvatustieteellinen tiedekunta 11/12/
TUTKINTOTYYTYVÄISYYS TYÖURAN NÄKÖKULMASTA YLIOPISTO-OPINTOJEN KEHITTÄMÄT VALMIUDET SUHTEESSA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN Tarja Tuononen, KM, tohtorikoulutettava, Yliopistopedagogiikan keskus (HYPE) Tuukka Kangas,
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA MATKAILUTUTKIMUS
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista Kaisa Kivelä Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1
Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla
Jyrki Ollikainen & Hanna Lindholm Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Vuonna 2003 Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon
Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille. Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista
Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista Huhtikuu 2013 2/12 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 KYSYMYKSIÄ OPINNOISTA... 3 TYÖMARKKINATILANNE...
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista POLITIIKKATIETEET JA
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista Kaisa Kivelä Työelämä ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista KASVATUSALAN KOULUTUS
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista Kaisa Kivelä Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT
Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEOLLINEN MUOTOILU
Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet taiteen maisterit PÄÄAINEENA TEOLLINEN MUOTOILU Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012 2 Saatteeksi
Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua
Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua 15.6.2015 Uraseurantakysely 2014 Kysely lähetettiin syksyllä
AARRESAARI-VERKOSTON URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA
AARRESAARI-VERKOSTON URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA URASEURANTA-AINEISTOSTA Tässä esitetyt tulokset on kerätty syksyllä 21 vuonna 25 ylemmän korkeakoulututkinnon sekä ns. päättyvän alemman korkeakoulututkinnon
Uraseuranta 2012 Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla
Uraseuranta 2 Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Vuonna 27 Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden
Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA MEDIATIEDE
Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet taiteen maisterit PÄÄAINEENA MEDIATIEDE Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012 2 Saatteeksi Työelämä-
Tarvitaan kokonaisvaltainen näkökulma työllistyvyyteen!
Tarvitaan kokonaisvaltainen näkökulma työllistyvyyteen! Työelämästä korkeakoulutukseen ja takaisin elinikäistä oppimista käytännössä (15.6.2011) HY:n urapalvelut, suunnittelija Eric Carver Urapalvelut/
Maistereiden uraseuranta Ari Kurlin Tampereen yliopisto
Maistereiden uraseuranta 2017 Ari Kurlin Tampereen yliopisto Maistereiden uraseuranta 2017 tehtiin 14 yliopiston yhteistyössä loka-tammikuussa 2017-2018. Kohdejoukossa 14448 ylemmän kk.tutkinnon tai päättyneen
Viisi vuotta työmarkkinoilla Uraseuranta vuonna 2009 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista
Viisi vuotta työmarkkinoilla Uraseuranta vuonna 2009 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista Satu Peteri Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2015 SISÄLLYS 1. TAUSTATIEDOT VASTAAJISTA...
Jyväskylän yliopistosta vuonna 2007 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2012)
Jyväskylän yliopistosta vuonna 27 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 212) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 47 valmistuneista) 1 Sukupuoli
Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/
KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2352 Yliopistoista vuonna 2001 valmistuneiden työelämään sijoittuminen viisi vuotta valmistumisen
Uraseuranta aineisto
Aarresaari-verkosto Kooste vuoden 2012 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2007 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua Uraseuranta aineisto Kysely lähetettiin
Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:
KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2574 Yliopistoista vuonna 2003 valmistuneiden työelämään sijoittuminen viisi vuotta valmistumisen
Viisi vuotta työmarkkinoilla Uraseuranta vuonna 2011 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista
Viisi vuotta työmarkkinoilla Uraseuranta vuonna 2011 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista Satu Peteri Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2017 SISÄLLYS 1. TAUSTATIEDOT VASTAAJISTA...
Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille
Sijoittumisseuranta vuonna 2 Metropoliasta valmistuneille Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Metropolia Ammattikorkeakoulu 7.4.23 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu
LASKENTATOIMI JA RAHOITUS (KTM)
LASKENTATOIMI JA RAHOITUS (KTM) Vuosi valmistumisen jälkeen Viisi vuotta valmistumisen jälkeen Vuosina 2009 2013 valmistuneet Vuosina 2001 2005, 2007, 2009 valmistuneet n=98, vastausprosentti 37 n=157,
Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille
Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille Tekniikan ja liikenteen ala Metropolia Ammattikorkeakoulu 11.4.2013 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu
KYSELYLOMAKE: FSD2923 YLIOPISTOISTA VUONNA 2007 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2012
KYSELYLOMAKE: FSD2923 YLIOPISTOISTA VUONNA 2007 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2012 QUESTIONNAIRE: FSD2923 FINNISH UNIVERSITY GRADUATES OF YEAR 2007: CAREER AND EMPLOYMENT SURVEY 2012 Tämä kyselylomake
Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille
Sijoittumisseuranta vuonna 21 Metropoliasta valmistuneille Liiketalouden ala Metropolia Ammattikorkeakoulu 21.5.212 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu
AMKista uralle - uraseurantatiedot käyttöön Satu Helmi
AMKista uralle - uraseurantatiedot käyttöön 1.9.2018 28.2.2021 Satu Helmi 22.5.2019 AMKista uralle uraseurantatiedot käyttöön Tavoitteena on luoda YO-sektorin kaltainen toimintamalli alumnien työuran seuraamiseksi.
Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille
Sijoittumisseuranta vuonna 211 Metropoliasta valmistuneille YAMK-tutkinnon suorittaneet Metropolia Ammattikorkeakoulu 22.4.213 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu
Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut
Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari
Ikä valmistuessa. Keskiarvo (v) Yliopisto
35 Ikä valmistuessa 30 25 (v) 20 15 10 5 0 Valmistumisen jälkeinen työssäoloaika työssäolleilla (v) 0,0 Valmistumisen jälkeinen työssäoloaika koulutusta vastaavassa työssä työssäolleilla (v) 0,0 6 Työnantajien
Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:
KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2353 Yliopistoista vuonna 2002 valmistuneiden työelämään sijoittuminen viisi vuotta valmistumisen
TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2010 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN
TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2010 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN TAMPEREEN YLIOPISTO Ura- ja rekrytointipalvelut Huhtikuu 2012 SISÄLLYSLUETTELO ALKUSANAT... 3 I TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA
Tulevaisuuden teologi
Tulevaisuuden teologi Teologikoulutustarveselvitys 2015 Heikki Salomaa Teotar 2 kyselyyn vastanneet (N=527) HY (N=366) 45 % ISY (N=126) 51 % ÅA (N=27) 30 % Koko aineisto Mies (N = 190) 33 % 42 % 48 % 36
Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista
Uraseuranta 212 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 27 maisteriksi valmistuneiden vastauksista Aalto-yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Taustatiedot Vuonna 27 Teknillisestä korkeakoulusta, Taideteollisesta
KYSELYLOMAKE: FSD3054 YLIOPISTOISTA VUONNA 2009 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2014
KYSELYLOMAKE: FSD3054 YLIOPISTOISTA VUONNA 2009 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2014 QUESTIONNAIRE: FSD3054 FINNISH UNIVERSITY GRADUATES OF YEAR 2009: CAREER AND EMPLOYMENT SURVEY 2014 Tämä kyselylomake
Uraseuranta 2010 koko aineisto. Vuonna 2005 valmistuneet uraseurantakyselyn tulokset
Uraseuranta koko aineisto Vuonna valmistuneet uraseurantakyselyn tulokset Uraseuranta kyselyn taustatietoja toteutettu syksyllä osana valtakunnallista kyselyä http://www.aarresaari.net/uraseuranta/index.htm#mais
Uraseurannat, mitä ne kertovat tutkinnoista
Uraseurannat, mitä ne kertovat tutkinnoista KOTA-seminaari 22.8.2017 Jyväskylä Juha Sainio, TY Mitä kertoisit nyt generalistitutkintoa aloittavalle hänen mahdollisuudesta löytää töitä v. 2022? 1. Mitä
Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille
Sijoittumisseuranta vuonna 2 Metropoliasta valmistuneille Kulttuuriala Metropolia Ammattikorkeakoulu 2.5.22 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu toteutti
Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen. Kasvatustiede, Aikuiskasvatus ja Mediakasvatus
Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen KM Kasvatustiede, Aikuiskasvatus ja Mediakasvatus Vuonna 2008 Lapin yliopistosta valmistuneet maisterit Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut
Uraseurantatiedon hyödyntäminen koulutusohjelman uudistustyössä
Latua-hankkeen toteuttajat Uraseurantatiedon hyödyntäminen koulutusohjelman uudistustyössä Pedaforum Jyväskylä 18.8.216 Eric Carver, projektivastaava, LATUA-hanke, uraohjauksen asiantuntija, urapalvelut,
Uraseuranta. Vuonna 2005 valmistuneiden uraseurannan tuloksia
Uraseuranta Vuonna 2005 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Taustatietoja kysely tehtiin kaikille vuonna 2005 loppututkinnon suorittaneille eli farmaseuteille, lastentarhaopettajille, maistereille sekä
ELÄINLÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT
ELÄINLÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT Vuosina 2003-2011 valmistuneet. Tuukka Kangas ja Eric Carver Helsingin yliopiston urapalvelut 3.5.2017. Lisätietoja Eric Carver eric.carver@helsinki.fi gsm.
LÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT
LÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT Vuosina 2003-2011 valmistuneet. Tuukka Kangas ja Eric Carver Helsingin yliopiston urapalvelut 3.5.2017. Lisätietoja Eric Carver eric.carver@helsinki.fi gsm. 050
2013 VALMISTUNEIDEN TULOKSET Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Omat kysymykset
2013 VALMISTUNEIDEN TULOKSET Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Omat kysymykset 1 - TEKin ja tekniikan yliopistojen yhteisesti toteuttama palautekysely vastavalmistuneille diplomi-insinööreille
FSD2574. Yliopistoista vuonna 2003 valmistuneiden työelämään sijoittuminen Koodikirja
FSD2574 Yliopistoista vuonna 2003 valmistuneiden työelämään sijoittuminen 2008 Koodikirja TIETOARKISTO Tämän koodikirjan viittaustiedot: Yliopistoista vuonna 2003 valmistuneiden työelämään sijoittuminen