Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa

Samankaltaiset tiedostot
Varhainen tuki ja moniammatillisuus

Ehkäisevä lastensuojelu edellyttää monitoimijaisuutta

STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

Rovaniemen lapset ja perheet

Mirja Lavonen-Niinistö Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo Janne Pajaniemi

Käydään läpi hankkeen väliarviointi muutamien arviointikysymysten välityksellä. Kootaan yksityisten ja pienten ryhmien vastaukset.

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala

Näin me teimme sen. Perhepalvelumallin kehittäminen Rovaniemellä Teija Karvonen. terveydenhoitaja. Rovaniemi

Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.

Monitoimijainen perhevalmennus

Ehkäisevä lastensuojelu edellyttää monitoimijaisuutta

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla

NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA

VARHAINEN PUUTTUMINEN

LAPE-muutosohjelma, LAPE Etelä-Savo Monitoimijainen arviointi ja monitoimijaiset rakenteet Etelä-Savossa

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Helena Saari perhekeskusvastaava Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lapehanke

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa

MITÄ EVÄITÄ SAIMME YHDESSÄ TEKEMISESTÄ

Kehrä II -kehittämishanke. Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä

Ei rakennettu yhdessä yössä

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO

Yleistä Perhekeskustoiminnasta. Valtakunnallinen ohjaus, Keski-Pohjanmaan tilanne

Pohjois-Suomen lasten KASTE

Tukea, turvaa ja ohjausta - Lähellä lasta ja perhettä -

3. Nykyisen toimintatavan toimivuuden arviointi/kehittämiskohteiden tunnistaminen

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lapsiperheiden palvelut

Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa

Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (10) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUTAHO AIKATAULU. kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Koulun rooli verkostomaisessa yhteistyössä

HENKILÖSTÖTIEDOTE 2/2012 ( )

Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä

Toiminta-ajatus. Perhetyö tukee lapsiperheitä erilaisissa elämäntilanteissa ja vahvistaa perheen omia voimavaroja

PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT. Marjatta Kekkonen, THL Ulla Lindqvist, LSKL Esityksen nimi / Tekijä

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä

Ajankohtaista soteuudistuksesta

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL

Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN

LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus. Yritys- ja järjestötori , Sanna Nieminen

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

OPISKELUHUOLLON YHTEINEN ASIAKASTYÖ LAPE-SEMINAAR

Olkkari. Verkostoituva perhekeskus Jalkautuvat erityispalvelut Hyvinvoiva lapsi-ja nuori -hanke

Palvelukuvaus: Äitiys-ja lastenneuvolatyö perhekeskuksessa. Lanupe

HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 ( )

ASIANTUNTIJA- TERVEYDENHOITAJA TOIMINTA HÄMEENLINNASSA

Perhekeskustoimintamallin kohtaamispaikka

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa

Kuopion kaupungin peruskouluikäisten huolen tunnistamisprosessi

Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

Perheesi parhaaksi - toimintamalli. Yhteistä työtä perheen parhaaksi Kangasalla

Perheiden palvelujen asiakasprosessi Ritva Olsén

Hyvinvointineuvolan perhetyö perheiden tukena Imatralla Hyvinvointineuvolan erityinen kotikäyntityö

LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA / KSLAPE

Neuvolapalvelut osana perhekeskustoimintamallin kokonaisuutta

Varhaiskasvatus Sosiaalityö Perusopetus Nuorisotyö. Dialogisten menetelmien käyttö (Järvenpää, Nurmijärvi) Lastensuojelun kehittämisryhmä (Tuusula)

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Erityisesti Isä-projekti Mari Tuomainen

LAPE Etelä-Savo muutosohjelman tulokset

KEHITTÄJÄTIIMI_KOKKOLA MUISTIO 7/10. Aika klo Paikka Kokkolan kaupunki, Atlantic

Miten perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa ehkäistään Päijät-Hämeessä?

Iloa vanhemmuuteen. lapsiperheiden toimiva palvelukokonaisuus

Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY

Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin

PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT. Marjatta Kekkonen Ulla Lindqvist kohtaamispaikan työpajaverkosto Esityksen nimi / Tekijä

TYÖRUKKANEN MUISTIO 7/10

Lasten mielenterveysambulanssi - kokemuksia jalkautuvasta verkostotyöstä

HANKEKATSAUS. Tavoite 1. Virtaa vielä Virta II hanke Liite 6 Kuusamon toiminnallinen osakokonaisuus Pärnäsen Syli

Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa

Erilaisten asiakkaiden kohtaaminen Hannele Pesola Hannele Pesola

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista

LAPSI-, NUORISO- JA PERHESOSIAALITYÖN ERIKOISALAN KOULUTUS

Kasvatus- ja perheneuvonnan palvelukuvaus. Kasvatus- ja perheneuvonnan päivät Sirkku Rahikkala Virve Hongisto

Pirkanmaan LAPE. Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaalla

Keski-Suomen SOTE Lasten ja perheiden palvelut ja lastensuojelu workshop Petri Oinonen, Päivi Kalilainen ja Tanja Hänninen

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava

Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut

KP LAPE Keski-Pohjanmaa lapsi- ja perhepalvelumaakunnaksi. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE / STM ja OKM

Aidon kohtaamisen. loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo , Saimaa Stadium

Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN

Oppilashuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen

Asiakastietojen välittäminen moniammatillisessa yhteistyössä

Yhteisöllinen opiskeluhuolto PKKY:ssä

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari

Transkriptio:

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Lastensuojelun ja perhetyön kehittäminen Kokkolassa

Mistä lähdettiin liikkeelle, mikä tarve? Yhteistyön puuttuminen Lastensuojelun vetäytyminen Laki Tutkimuksia Miten toimittiin ennen ennaltaehkäisevä työ on jokaisen perustyötä mutta kun siitä ei saa otetta, se ei ole näkyvää eikä sitä voi mitata. Koordinointi!

Koordinoitua varhaista tukea A) Perhesosiaalityö 1.5.2009 Yhteistyöverkoston herätteleminen Perheohjaaja, Neuvolat, Varhaiskasvatus, Sivistystoimi Asiakastyö B) Perhekeskus Monitoimijuutta Perhekahvilatoimintaa Vertaistukiryhmät/ryhmätoiminta

Sitoutuminen ja yhteinen käytäntö Kehittäjätiimin ajatukset Kumppanuus Yhteinen orientaatio Varhainen tuki, yhteinen huoli, yhteinen toimintatapa, moniammatillisuus Tiedonkulun katkeamattomuus (kapula) Jos sinulla ei ole aikaa tehdä asiaa oikein, sinulla on oltava aikaa tehdä se uudestaan -tuntematon

Mitä varhainen tuki voi olla? Tuen tarpeen tunnistamista/havaitsemista Vanhemmuuden vahvistamista Lasten osallisuus on merkityksellistä Huoleen reagoimista > otetaan asia puheeksi, tarjotaan asiakkaiden tarpeiden perusteella erityistä tukea omien palvelujen piirissä, ohjataan muualle peruspalveluihin/erityispalveluihin Moniammatillisista yhteistyötä eri hallintokuntien välillä

Varhainen tuki (Lindqvist 2008) Varhaisen tuen ajatuksena on, että lapsen hyvinvointi saavutetaan tukemalla vanhemmuutta ja perhettä Lapsiperheille kohdennettua oikea-aikaista ja oikein kohdennettua tukea Keskiössä vanhemmuuden tukeminen ja perheen omien voimavarojen hyödyntäminen ja yhdistäminen ammattilaisten voimavaroihin Vanhempien motivointi keskiössä Yksi lähtökohta lapsen hyvän kasvun ja kehityksen riskitekijöiden ja suojaavien tekijöiden tunnistaminen

Varhainen tuki työntekijän toimintana (Lindqvist 2008) Kohtaaminen, puuttuminen ja tukeminen Perusasenne: aito kunnioitus, nöyryys, aitous, empatia, hiljainen innokkuus Vuorovaikutussuhteen muodostaminen ja tuen tarpeen kartoitus Perustaidot: läsnäolo, aktiivinen kuuntelu, puhumaan kannustaminen, empatian osoittaminen Huolen tunnistaminen (arvostava asenne, voimaannuttava lähestymistapa, aito läsnäolo, vuorovaikutusvastuu) Palveluihin ohjaus / Perhekeskus Tietoa alueen palveluista Valmiutta etsiä apua yhdessä Valmius ohjata ja saattaa palvelujen piiriin

Yhteistyö, moniammatillisuus Varhaisen tuen toteutumiseen tarvitaan toimivat yhteistyöverkostot yhteistyökäytännöt yhteiset sopimukset Viemällä työskentely riittävän konkreettiselle tasolle Luopumalla hierarkkisista yhteistyön malleista Ottamalla rohkeasti käsittelyyn ristiriidat ja erilaiset näkemykset Arvioimalla vaihtoehtoisia toimintatapoja, eikä vain tavoittelemassa yksimielisyyttä

Haasteita Yhteisten toimintatapojen muotoutuminen vaatii aikaa! Toimintatapoja voi tarkastella monella eri tasolla, joka on hyvä tiedostaa. Varhainen tuki ja moniammatillisuus vaativat kehittyäkseen myös resursseja ja organisatorisia muutoksia Varhainen tuki ei mahdollistu ilman palvelujen työntekijöiden osallisuutta yhteistyöhön motivoituminen on helppoa, kun asiakas on yhteinen

Tulevaisuuden suunnitelmat Saadaksesi sen mitä haluat, lakkaa tekemästä sitä, mikä ei toimi -Dennis Weaver Huolen harmaan vyöhykkeistön säännöllinen kouluttaminen, myös ylisektoraalisesti Huolen huojentumiseen liittyvien työmenetelmien vahvistaminen ja resursointi, verkostotyön menetelmät Varhaisen avoimen yhteistyön vahvistaminen Hyvät käytännöt, hiljaisen tiedon esiin nostaminen

Kiitos!