Käsityö, laatu ja kestävä kehitys Ritva Koskennurmi-Sivonen ja Marja Anttila Tiivistelmä Tuotteen laatu on moniulotteinen käsite, jota käytetään mielellään mutta jota on vaikea määritellä ja havainnollistaa. Laatuteorioiden ja käsityön tutkimuksen pohjalta voidaan kuitenkin esittää malli, jonka avulla käsityötuotteen laadun osatekijät ja seuraukset paljastuvat tarkasteltaviksi. Käsityötuotteen laadun käsittäminen vaatii henkilökohtaisempaa asiantuntemusta kuin teollisuustuotteiden laatu, joilla on usein takuunaan vahvat brandit, joihin luotetaan. Käsityötuotteen laadun, niin tunnistamisen kuin itse tekemisen, opettamiseen liittyy useita haasteita. Laadun tuntemus on kuin mikä tahansa taito: sitä ei opita teoriassa vaan olemalla välittömästi tekemisissä laadukkaiden tuotteiden kanssa. Käsityötuotteen laatu muodostuu suunnittelun, tekniikan ja materiaalin vuorovaikutuksesta. Näiden avulla saavutetaan tuotteen perustoimivuus, lisäominaisuudet ja tyyli (esteettisyys, muodikkuus jne.), jotka ovat käytettävyyden edellytyksiä. Käsityötuotteen laatu ilmenee käytössä siinä, millainen on sen suorituskyky eli käytettävyys, luotettavuus, huollettavuus, kestävyys, mukavuus ja nautittavuus. Ympäristökeskeinen laatu ei välttämättä tule käytössä ilmi lainkaan. Siksi se onkin erikseen tiedostettava ja otettava huomioon, kun laatua tarkastellaan kestävän kehityksen näkökulmasta. Avainsanat: käsityö, laatu, tekijä, käyttäjä, kestävä kehitys, brandit Johdanto: käsityön laatu puhuttaa Samaan aikaan alkuvuodesta 2006, kun luonnostelimme tätä artikkelia käsityön laadusta, Käspaikan eli käsityönopettajien verkkoyhteisön sähköpostipalstalla käytiin keskustelua peruskoulun valinnaisesta käsityöstä, mistä seuraava lainaus:... Entä miten voidaan puhua kestävästä kehityksestä, jos samanaikaisesti tehdään kertakäyttöjuttuja, joista oppilaat pitävät; liimalla vaan kiinni koristeet!... Pienet jatkuvasti vaihtuvat työt syövät huomattavasti enemmän resurssia kuin pitkäjänteisemmät työt. Päivi M (tekstiili@kaspaikka.fi)
2 Keskustelusta kävi ilmi huoli siitä, millaista laatua peruskoulun käsitöiltä voidaan edellyttää ja miten oppilaiden lyhytjännitteisyys ja näennäisesti halvat materiaalihankinnat lopulta toimivat niitä kestävän kehityksen periaatteita vastaan, joita käsityönopetuksessa on tarkoitus toteuttaa. Niin ikään tammikuussa 2006 käsityönopetuksen 125-vuotisjuhlassa pitämässään puheessa käsityötieteen professori emerita Pirkko Anttila otti esiin huolen laadusta: Sen lisäksi, ettemme enää osaisi tehdä käsillämme hyvää, kestävää ja kaunista jälkeä olemme tällä menoa vaarassa menettää aistinvaraisen osaamisen ja laadun tajun. Vaarana on, ettemme erota esteettisesti kaunista, silmää, korvaa ja kehoa miellyttävää ja maukkaalta maistuvaa kaiken rujon ja ruman keskeltä. Olemme vaarassa menettää ihmisille annetun aistisuuden lahjan. Olemme nopeasti saapumassa uudenlaiseen taitoyhteiskuntaan. Siinä yhteiskunnassa ei menestymisen edellytykseksi enää riitä pelkkä tieto. Sen lisäksi tarvitaan käsitystä siitä, mihin sitä tietoa käytetään ja mitä merkitsee tehtyjen ratkaisujen ja saatujen tulosten laatu. Se edellyttää tietoista siirtymistä laadun tunnistamiseen. Laadut ovat kokemuksen perusteella asioille annettuja merkityksiä. Ne ajat ovat menneitä, jolloin laadun saattoi määrittää mittaamalla tai pelkästään testaamalla. Nyt edellytetään paljon enemmän. Todellisen laadun takeena tulee olemaan inhimillinen aistimus. (Anttila 2006. Korostukset lähteessä.) Ongelmat on siis havaittu, mutta kuinka lähteä opettamaan laadun tunnistamista tai laadukkaan työn tekemistä, kun laatu on jo lähtökohtaisesti vaikeasti määriteltävissä? Tutkijatkin ovat mitanneet laatua määrittelemättä käsitettä tarkasti, kuten vaatteiden laatua tutkinut Wanda Sieben (1991) toteaa. Samalla hän kuitenkin korostaa, että jos tuotteen laadun tutkimusta kuluttajan näkökulmasta lisätään, sen täytyy pohjautua laatukäsitteen selkeään rakenteeseen. Vastaava laadun komponenttien näkyväksi tekeminen koskee myös käsityötuotteita. Laadun määrittelyn moninaisuus Tässä artikkelissa esitettävän laatuajattelun taustalla on monta juonta, joista yhden keskeisen perustan muodostavat Garvinin (1988) klassiset laadun määritelmät: Ylivertainen laatu on jokseenkin sama kuin tuotteen synnynnäinen erinomaisuus. Ylivertainen laatu on merkki tinkimättömyydestä ja sellaisesta ajattomasta kestävyydestä, joka kohoaa maun ja tyylien muutosten yläpuolelle. Tuotekeskeinen laatu voidaan määritellä mitattavina ominaisuuksina. Näin määritellen tuot-
3 teet voidaan asettaa paremmuusjärjestykseen sen mukaan, millaisia ominaisuuksia niillä on. Käyttäjäkeskeinen laatu määritellään olettaen, että kuluttajilla on erilaisia tarpeita ja haluja. Niillä tuotteilla, jotka parhaiten vastaavat kuluttajan tärkeinä pitämiä ominaisuuksia, on paras laatu. Valmistuskeskeinen laatu määräytyy siitä, miten hyvin tuotteiden valmistus vastaa asettuja vaatimuksia. Laatu on korkea, kun tuottaminen tapahtuu kerralla oikein. Arvokeskeinen laatu määräytyy tuotteen suhteesta sen tuotantokustannuksiin ja hintaan. Korkealaatuinen tuote on sellainen, jolla on paras suorituskyky hyväksyttävään hintaan. Kuluttajatutkimuksessa on ollut lisäksi tapana erotella laadusta puhuttaessa tuotteen subjektiivinen (kuluttajasta riippuva) käyttöarvolupaus ja objektiivinen (tuotteen materiaalisista ominaisuuksista riippuva) käyttöarvolupaus (Ilmonen 1993). Kuluttajat näkevät saman tekstiilituotteen laatutekijät eri tavoin arvojensa mukaan. Vaikka tuotteen objektiiviset laatutekijät ovat vakiot, kuluttajan havaitsema laatu vaihtelee ja on subjektiivinen. (Sieben 1991) Havaittu laatu ei ehkä kuitenkaan riipu vain kustakin arvioijasta erikseen. Siksi em. käyttöarvolupauksiin olisi syytä liittää vielä kolmas: kollektiivinen tai yhteisöllinen lupaus, joka ei ole subjektiivista eikä objektiivista. Tuotetta nimittäin arvioidaan usein tietoisesti tai tiedostamatta yhteisöllisesti, jolloin muidenkin kuin yksittäisen käyttäjän laatuarvioinnilla on merkitystä. Ympäristökeskeinen laatu ja kestävä kehitys Systeemikeskeinen eli ympäristökeskeinen laatu on Lillrankin (1998) tärkeä lisäys Garvinin määritelmiin. Tässä laatumääritelmässä otetaan huomioon se, että tuotteella saattaa olla ominaisuuksia, jotka eivät tule ilmi käytössä tai ole olennaisia tuotteen käyttäjälle mutta jotka voivat aiheuttaa vahinkoa muille osapuolille. Ympäristökeskeinen laatu on korkea silloin, kun tuote ei aiheuta vahinkoa ympäristölle tuotannossa eikä elinkaarensa missään vaiheessa. Parhaassa tapauksessa tuote voidaan uusiokäyttää tai poistaa käytöstä suunnitelmallisesti. Kun ympäristö otetaan mukaan laatuajatteluun, on syytä edelleen pohtia, millaisissa ympäristöissä laadun tulisi olla kestävä ja mitä kaikkea ympäristö tässä yhteydessä tarkoittaa. Kestävän kehityksen näkökulmasta epäilemättä ensimmäisenä tulee mieleen luonnonympäristö. Ihminen ei kuitenkaan toimi vain luonnossa eikä luonnon ehdoilla. Suhde luontoon on kulttuurisesti muovautunut. Ympäristösanastossa (1998) ympäristö nähdään yleiskieltä suppeammassa merkityksessä. Se tarkoittaa ennen kaikkea ihmisen elinympäristöä. Ympäristösanaston mukaan ympäristö-käsite sisältää sellaiset ihmistä ympäröivät fyysiset, sosiaaliset
4 ja kulttuuritekijät, jotka kuuluvat luontoon, rakennettuun ympäristöön ja muihin ihmisiin, joiden kanssa ihminen on vuorovaikutuksessa. Luonto-käsitteellä puolestaan viitataan ihmisen elinympäristön ekologiseen perustaan. (Mt. 15) Ympäristöt voidaan jäsentää myös sen mukaan, mitä kestävä kehitys osa-alueina tarkoittaa. Vuoden 1987 YK:n Brundtlandin komission työstä alkaneessa prosessissa Suomen hallitus asetti Suomen kestävän kehityksen toimikunnan 1993. Toimikunta määritteli heti alkuun kestävän kehityksen osa-alueet, ja tämä jäsennys on voimassa edelleenkin Suomen virallisessa ympäristöpuheessa. Sen mukaan kehityksen tulee olla ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää. (Kestävä kehitys 2006) Samat näkökulmat esiintyvät Suojasen (1995, 10 13) kestävän kehityksen mallissa, jonka hän on laatinut erityisesti tekstiilien tarkastelua varten. Myöhempään käsityöyrityksiä varten laatimaansa malliin hän on lisännyt vielä teknologisen kestävyyden (Suojanen 2002, 11). Tunnettu brandi kulutustavaroiden laadun takaajana? Tuotteella on sisäisiä ja ulkoisia tekijöitä, joita käytetään muodostamaan vaikutelmaa laadusta. Esimerkiksi vaatteissa kuitusisältö sekä langan, kankaan ja vaatteen rakenne ovat esimerkkejä sisäisistä tekijöistä. Brandi, liikkeen nimi ja hinta ovat esimerkkejä ulkoisista tekijöistä. Jos kuluttajalta puuttuu kokemusta, hän käyttää hintaa enemmän kuin sisäisiä tekijöitä laadun arvioinnissa. Samoin mitä tunnetumpi merkki on, sitä korkeampi on laatuhavainto. Asiantuntijat taas ovat vähemmän riippuvaisia ulkoisista tekijöistä omissa laatuarvioissaan. Sen sijaan heidän omat tietonsa ja tuotteen visuaalinen tutkiminen vaikuttavat arviointiin. (Hatch & Roberts 1985) Kaksikymmentä vuotta sitten Kaj Ilmonen (1986) väitti, että perinteinen hyvän ja huonon erottelu on murentunut, samalla kun tavaramerkkien runsaus on tehnyt uuden koodin rakentamisen vaikeaksi. Sittemmin yhä näkyvämmiksi käyvät brandit ovat ottaneet koodinrakentajan roolin. Kulutustavaramarkkinoilla puhe laadusta liittyykin nykyään usein juuri brandiin. Markkinoinnin tärkein tehtävä on johtaa ja rakentaa brandia hyödyntäen yrityksen ydinosaamista ja laaduntuottokykyä, ja asiakas ostaa brandiin sisältyviä laatulupauksia omien tarpeidensa tyydyttämiseen (Silén 2001, 120). Pitkälti brandin maine ja sen laatulupaukset osuvat yhteen, ja brandit auttavat kuluttajaa suunnistamaan markkinoilla. Mutta ylettömäksi käyvä huippubrandiusko on saanut myös
5 kyseenalaisia piirteitä. Nuorten kaipuusta brandeihin on kerrottu tiheään lehtien otsikoissa: Teinisnobit. Mistä nu luxe -sukupolvi nousi? (City 31.3.2006); Brandit tärkeämpiä pojille kuin tytöille (Metro 7.4.2006). Helsingin Sanomien (2.4.2006) mukaan äidit taas ihmettelevät teini-ikäisten mankuessa Louis Vuittonin laukkuja, kun ne ovat jotain niin mahtavaa, että itkettää, jos näkee jollakin sellaisen. Huippukalliiden brandituotteiden, kuten Vuittonin tai Guccin, käyttäjät ovat harvinaisuuksia, mutta suoranaisten kopioiden tai mukailtujen plagiaattien käyttäjiä on jo huomattavasti enemmän. Vaikka piraattituotteiden myynti ei ole Suomessa varsinainen ongelma, ulkomaanmatkoilta ostettujen kopioiden käytön hyväksyminen vanhemmilla tai heidän nuorillaan osoittaa sen, että kyseessä on tarrautuminen merkkituotteen luomaan mielikuvaan eikä alkuperäisen tuotteen korkeaan laatuun, jolla brandin status on saavutettu. Ihmiset, jotka tunnistavat brandin mutta eivät tuotteen valmistuskeskeistä tai tuotekeskeistä laatua, toimivat samaan tapaan kuin ne, joista Thortein Veblen (1899/2002, 77) kirjoitti kriittiseen sävyyn runsaat sata vuotta sitten, että kalleuden merkit sekoittuvat arvostuksissamme selvittämättömästi esineen kauneuteen ja sekoituksen tuloksena syntyvä arvostus tulee luokitelluksi pelkästään kauneuden arvostamiseksi. Garvinin laatuteorioita soveltaen voidaan siis sanoa, että jos merkkituote tai sen kopio tekee käyttäjän onnelliseksi vastaamalla hänen tarpeisiinsa ja haluihinsa, siinä on ainakin käyttäjäkeskeistä laatua. Esimerkiksi Minna Aution (2006) ja Pekka Mattilan (2006) tuoreista tutkimuksista käy ilmi, että nuoret ovat riippuvaisia brandeista ja kuitenkin suhtautuvat niihin kriittisesti jopa yhtä aikaa. Kummankin tutkijan teksteissä laatu on läsnä implisiittisesti, mutta se jää muiden tärkeiden seikkojen, kuten brandilukutaidon, eettisen kulutuksen ja tyylin, varjoon. Vaikka tutkimukset antavatkin lohdullisen kuvan siitä, että nuoret suhtautuvat brandeihin tiedostavasti ja osaavat lukea niitä myöhäismoderneina satuina, päällimmäiseksi jää kuitenkin juuri tunne satumaisuudesta. Toisin sanoen keskustelu käydään ulkoisista laatutekijöistä sisäisten kustannuksella. Todellinen haaste sisältyy Mattilan (2006) toteamukseen, että brandien pakkoa on se, ettei ole asemia niiden ulkopuolella. Oltiinpa puolesta tai vastaan, ollaan silti suhteessa merkkeihin.
6 Laatu käsityössä Jos brandi toimii hyvässä tapauksessa kulutustavaroiden laadun takeena ja huonossa tapauksessa mielikuva brandista toimii laadun korvikkeena, niin mihin perustuu sellaisten tuotteiden laatuarviointi, joita ei voi tunnistaa merkistä ja joita joissakin tapauksissa pitäisi voida arvioida jo ennen kuin niitä on olemassakaan? Miten käsityön tekijät ja käyttäjät voivat luottaa omaan makuunsa, arvostelukykyynsä ja laatuasiantuntemukseensa? Kuluttajat tarvitsevat välittömiä kokemuksia tuotteista tajutakseen niiden monimutkaisia ja monitahoisia ominaisuuksia, jotka ovat heille tärkeitä ja merkityksellisiä (Abraham-Murali & Littrell 1995). Tämä pätee mihin tahansa tuotteisiin, kun halutaan tehdä tuotekeskeisen ja käyttäjäkeskeisen laatuarvioinnin synteesiä. Laadun tuntemus on kuin mikä tahansa taito: sitä ei opita teoriassa vaan olemalla välittömästi tekemisissä laadukkaiden tuotteiden kanssa. Käsityöstä puheen ollen laatutietoisuuden merkiksi ei kuitenkaan riitä kalliiden merkkituotteiden käyttö. Laadukkaan käsityön käyttäminen on seikkailu, sen tekemisestä puhumattakaan, koska siinä on kehitettävä omaa makua. Tekijän näkökulmasta käsityön tuote- ja valmistuskeskeisen laadun opettelussa on se ongelma, että tuotteen suunnittelu, valmistustekniikka ja materiaali kietoutuvat yhteen. Tekniikkaa on vaikea hioa ilman materiaalia, ja harvoin taitamisen alkuvaiheessa opettelija saa työstettäväkseen korkealaatuista materiaalia. Ihanteellisessa tapauksessa suunnittelutaito, valmistustekniikka ja materiaalit kohentuvat toisiaan tukien toistuvan tekemisen myötä, pitkäjännitteisissä prosesseissa. Tuotteen laadun ydinkolmion (suunnittelu-materiaali-tekniikka) haltuun ottaminen onnistuu ammattikoulutuksessa ja pitkäaikaisessa harrastuksessa, mutta katkonaisesti opiskelevalle ja satunnaisesti käsityötuotteita käyttävälle käsitys laadusta saattaa pysyä hämärän peitossa. Yksi panostus käsityön laadun moninaisten aspektien jäsentämiseksi on laatuteorioihin, aiempaan ateljeevaatteiden tutkimukseen ja empiiriseen aineistoon perustuva teetettyjen vaatteiden laatumalli (kuvio 1), joka auttaa näkemään laadunarviointimahdollisuuksia aikajanalla sekä tekijän että käyttäjän näkökulmasta (Koskennurmi-Sivonen & Pietarila 2005). Laatumalli on kehitetty juuri tähän tarkoitukseen siksi, että teetetyt vaatteet edustavat käsityön alaa, jolla asiakkaat oikeutetusti odottavat korkeaa laatua. Toisin kuin useimpien kulutushyödykkeiden kohdalla tämän käsityöalan erityinen ongelma on se, että laatua pitäisi voida arvioida ja siihen pitäisi voida luottaa jo silloin, kun tuotetta ei ole vielä olemassakaan. Vaat-
7 teita todella teetetään nykyään mutta niitä teetetään niin harvoin, että tilaajalla ei yleensä ole omakohtaista tuntumaa siihen, mitä hän voi vaatia käyttäessään suhteellisen suuren summan rahaa tavallisesti vielä tärkeän tilaisuuden edellä. Kuvio 1. Teetettyjen vaatteiden laatu (Koskennurmi-Sivonen & Pietarila 2005). Tässä emme pohdi tätä erityistapausta, jossa korostuvat vaatteen erityisominaisuudet ja palvelun laatu, mutta käytämme mallin osia luonnostellessamme toista yleisempää käsityön laatumallia (kuvio 2). Se ei ratkaise esimerkiksi koulun käsityöhön kohdistuvia ristiriitaisia paineita, mutta kuten käsitteiden kokoaminen yleensä, myös tämä mallinnus voi toimia keskustelun ja analysoinnin pohjana. Laatumallin äärellä voidaan pohtia, mitä itse kukin laadussa painottaa, mitkä osatekijät ovat välttämättömiä ja mitkä voivat kompensoida toisiaan. Perusajatuksemme on, että laatumallia voi käyttää, kun analysoidaan yhden henkilön tekemää ja toisen käyttämää tuotetta tai kun tekijä ja käyttäjä on sama henkilö. Pitääksemme esityksen tiiviinä asetamme sanamme siten, kuin kyseessä olisi sama käyttäjä-tekijä, kuten on asianlaita esimerkiksi oppilaan käsitöissä koulussa. Kuvio 2 havainnollistaa laadun arviointia tuotteen elinkaaren eri vaiheissa, aikajärjestyksessä vasemmalta oikealle. Käsityössä saavutetaan paras ympäristökeskeinen laatu, jos se otetaan huomioon jo ennen tuotteen valmistamista, kun kiinnostus on vasta heräämässä (vrt. Heeley & Press, 1997). Ympäristökeskeisen laadun tiedostaminen voi aiheuttaa ristiriitaisia paineita. Esimerkiksi ekologista kestävyyttä todennäköisesti tukisi ajaton tuote, mutta muotia arvostavassa sosiaalisessa ympäristössä tuote voisi saada heikon laatuarvion. Toisaalta suunnittelussa on mah-
8 dollisuus painottaa mielenkiintoisia, erilaisia lähtökohtia (Heeley ja Press, 1997), jotka murtautuvat ulos tavanomaisista kategorioista. Näin on laita esimerkiksi yksilöllisessä vaatesuunnittelussa, joka ei helposti antaudu arvioitavaksi muotina vaan jonka arvo riippuu optimaalisesta suhteesta käyttäjään. Harvat ihmiset käyttävät nykyään käsityötuotteita ensisijaisten tarpeidensa tyydyttämiseen. Jokseenkin kaikki tarpeet voi tyydyttää nopeammin, helpommin ja halvemmalla teollisuustuotteilla. Halu viittaa tarvetta enemmän mahdollisuuteen valita. Halu on intentionaalista, ja siihen liittyy oma kiinnostus tässä tapauksessa käsityön tekemiseen ja odotus tulevasta. Perustoimivuus tarkoittaa sitä, että tuotetta voi käyttää siihen tarkoitukseen, johon se on valmistettu. Tämä vastaa Garvinin (1988) laadun performance-ulottuvuutta. Lisäpiirteet (features) ovat tuotteen toissijaisia ominaisuuksia, jotka täydentävät perustoimivuutta. Käsityötuotteissa lisäpiirteisiin voi vaikuttaa yksilöllisesti, ja juuri tämä vaikuttamisen mahdollisuus saattaakin liittyä haluun ja motivaatioon valmistaa tuote. Tyyli on tässä laatumallissa laaja käsite. Se vastaa lähinnä Garvinin (1988) laadun aesthetics-ulottuvuutta mutta kattaa enemmän. Tyyli sisältää tuotteen estetiikan ja sen lisäksi ilmaisevuuden, ajallisuuden kuten muodikkuuden tai ajattomuuden sekä muunlaisia merkityksiä sisältävät tyyliseikat, jotka saattavat avautua vain tietyn kulttuurin tai yhteisön jäsenille. Materiaali on tyylin keskeinen osatekijä. Useimmissa käsitöissä se on olemassa oleva työstämisen kohde, kun käsityötä ryhdytään tekemään, mutta materiaalin valmistaminen jatkotyötä varten voi sinänsä olla käsityötä, kuten kehruu ja kankaankudonta. Materiaali on käsin kosketeltava osa käsityötä. Sen laatua voidaan arvioida aina, silloinkin kun tekniikka näyttää jäävän piiloon. Suunnittelu edustaa sitä osaa käsityöstä, jolla ennakoidaan tuotteen optimaalisuutta käyttäjän tarpeiden ja halujen tyydyttämisessä. Toisin sanoen suunnittelulla perustoimivuus, lisäpiirteet ja tyyli saatetaan toimivaksi kokonaisuudeksi. Käsitteellisesti tuotteen toteuttamisen tekniikan voi erottaa suunnittelusta, mutta käytännössä käsityöt ovat useimmiten sellaisia taitoteoksia, joissa ne ovat toisiinsa kietoutuneina. Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että tekniikka liittyy inhimillisiin kädentaitoihin ja työvälineiden käyttöön. Vaikka tekniikka on jotain konkreettista, sitä ei pidä samaistaa pelkkään mekaaniseen tuottamiseen, joka olisi erotettavissa esimerkiksi estetiikasta. Tekniikan korkea laatu vaikuttaa suoraan, vaikkei tietenkään yksin, tuotteen esteettiseen laatuun.
9 Kuvio 2. Käsityötuotteen laatu. Perustoimivuus, lisäpiirteet ja tyyli luodaan suunnittelun, tekniikan ja materiaalin avulla resurssien puitteissa. Resurssien perusominaisuus on se, että ne voivat kompensoida toisiaan. Se, jolla on aikaa etsiä, saattaa löytää korkealaatuisia materiaaleja taloudellisia resursseja säästäen. Taitoresursseilla voi niin ikään korvata niukkoja taloudellisia resursseja. Ongelma resurssiyhtälössä on kuitenkin usein siinä, että sekä aika- että taloudellisten resurssien tiukkuudessa taitoresurssi ei edes pääse kehittymään. Vaikka valmistuksen laatua olisi kontrolloitu kuinka hyvin tahansa, tuotteen laatu toteutuu vasta käytettävyyden toteamisen myötä ja ajan kuluessa. Luotettavuus tarkoittaa sekä tuotteen fyysistä käytettävyyttä että psyykkistä ja sosiaalista luotettavuutta. Epäluotettava tuote ei myöskään tuota mielihyvää vaan päinvastoin epävarmuutta. Nautittavuus on kuitenkin havaitun laadun ankarin mittari. Jos alussa halusta lähdettiin tekemään tai hankkimaan käsityötä tietyin laatuodotuksin, mielihyvä on työn paras laatupalkinto. Nykyisessä muotoilun tutkimuksessa nautittavuus eli tuotteesta saatu mielihyvä onkin otettu ilman muuta asiaan kuuluvaksi tavoitteeksi tuotteen toimivuuden ja käytettävyyden rinnalle (Jordan 2000). Tiger (sit. Jordan 2000) on jakanut mielihyvän vielä fyysiseen, psyykkiseen, sosiaaliseen ja ideologiseen mielihyvään. Käsityössä fyysinen ja psyykkinen mielihyvä liittyy moniaistisiin kokemuksiin sekä tuotteesta itsestään että taidosta. Sosiaalisen mielihyvän saaminen saattaa kilpailla ankarimmin brandituotteiden kanssa, jos merkki on korvannut maun käyttäjän viiteryhmässä. Panostus kestävää kehitystä tukeviin tuotteisiin on panostus
10 myös ideologis-eettiseen mielihyvään. Mielihyväkin tietenkin kestää silloin, jos tuote on kestävä. Kestävyyden voi todeta vain ajan kuluessa. Kestävyys on monien käyttötuotteiden kohdalla sidoksissa huollettavuuteen. Kertakäyttökulttuurin paineessa ja ammattityön kalleudesta johtuen kuluttajat ovat etääntyneet huollettavuuden vaatimuksesta tuotteiden laatua arvioitaessa, kun esimerkiksi kellojen ja monien kotitalouskoneidenkin huolto on joko mahdotonta tai ainakin kannattamatonta. Käsityötuotteiden helposti ymmärrettävä rakenne ja valmistuksen jäljitettävyys kuitenkin mahdollistavat sellaisen huollon, minkä pitkälle automatisoitu valmistus ja lopullisesti kiinni niitatut osat tekevät mahdottomaksi. Muunneltavuus on yhtäältä seuraus tuotteen lisäpiirteistä, jotka mahdollistavat joustavat käyttöominaisuudet. Toisaalta muunneltavuus voi tarkoittaa myös mahdollisuutta muuttaa tuotteen rakennetta ja uusiokäyttää sitä, kuten muodistamalla vaatetta. Yksilöllisesti suunnitellut lisäpiirteet ja muunneltavuus ovat olleet kautta aikojen käsityönä valmistettujen tuotteiden valtteja. Teollisuuden pyrkimyksestä vastaavaan kertoo nuorisovaateyritys Seppälän suunnittelukilpailu maaliskuussa 2006, jolloin tehtävänä oli suunnitella bileasu, jonka voi hetkessä vaikkapa naistenhuoneessa muokata originelliksi luomukseksi, mikäli jollakulla toisella sattuu olemaan sama asu yllään (Bisnes.fi 5/2006). Käyttötuotteen, kuten vaatteen, mukavuus koostuu useista fysiologisista ja psykologisista tekijöistä, jotka ilmenevät erilaisissa käyttötilanteissa. Nämä eri aistein havaitut tuntemukset ovat subjektiivisia, ja ne ilmenevät mukavana tai epämukavana olona. Psykologinen ja fysiologinen mukava olo voivat myös olla ristiriidassa keskenään. (Reijonen, 1998) Tässä edellä esitetyt valmiin tuotteen toteutuneen laadun tai käyttäjän havaitseman laadun näkökohdat eivät ole täydellisesti toisiaan poissulkevia kategorioita. Esimerkiksi nautittavuus ja mukavuus näyttävät luonnehtivan osittain samaa asiaa. Kuitenkin mukavuus liittyy ensisijaisesti käyttöesineisiin, jotka tunnetaan moniaistisesti. Taiteenomainen, vaikkapa vain pelkän katsomisen nautinnon salliva käsityötuote on vailla fyysisen mukavuuden vaatimusta. Tällainenkin tuote voi silti tuottaa visuaalisen ärsykkeen välityksellä synestesisen vaikutelman, ts. vedota muiden aistien kokemaan mukavuuteen. Jos ympäristökeskeinen laatu on otettu huomioon alusta saakka, tuotteen poistaminen käytöstä ei tuota ongelmia. Kestävän kehityksen näkökulmasta tavaroiden pitkä ikä on tavoiteltavaa, mutta koska mikään ei ole ikuista, tavaraan sidottu materiaali pitäisi saada jollakin ta-
11 valla kiertoon (Soininvaara 2005, 54). Kun tuote ei enää palvele missään muodossa, ihanteellisessa tapauksessa mikään sen osa ei jää ongelmajätteeksi. Laadun äärelle Ammattikäsityöläisiä on kannustettu panostamaan brandeihin, jotta heidän tuotteensa olisivat vastaavalla tavalla tunnettuja ja jäljitettäviä kuin vahvojen brandien teollisuustuotteet (Ruohomäki 2000). Mutta miten oppia tunnistamaan ilman logoa ja brandia olevan, kuten itse tehdyn, käsityön laatu? Laatukasvatus ei yksin riitä, jos laadukas tuote ei nauti sosiaalista arvostusta. Siksi laatukasvatuksen rinnalla pitää kasvattaa nuorten ja keiden tahansa itsetuntoa siten, että he oppisivat nauttimaan kestävästä laadusta ja arvostamaan sitä silloinkin, kun logo ei kerro tuotteen hintaa muille. Matkalla laadun äärelle on vielä muitakin ristivetoja. Aloittelevalle käsityöntekijälle tuskin voi opettaa materiaalin korkeaa laatua teoriassa ilman omaa kosketusta materiaaleihin, jotka tuntuvat ja näyttävät miellyttäviltä, jotka soveltuvat tekijän taidoilla työstettäviksi ja jotka ovat käyttötarkoitukseen nähden sopivasti huollettavissa. Harvoin aloittelija kuitenkaan pääsee harjoittelemaan parhailla mahdollisilla materiaaleilla. Mutta kun taito karttuu ja hyvän materiaalin tuntee, kuka silloin enää on motivoitunut tekemään korkeatasoista työtä huonoon materiaaliin? Kulutustavarat ovat hyvänlaatuisia, jos ne tyydyttävät sekä teknisesti että esteettisesti kuluttajaa. Pelkästään tuotteen valmistukseen käytetyn materiaalin ja muiden komponenttien laatu ei ratkaise, vaan tärkeämpää on se, miten tuote on niistä valmistettu (Levy 1983). Sama pätee ammattikäsityöhön, mutta itselle valmistettaessa suunnittelun ja tekniikan osalta kuvaan astuu vielä uusia tekijöitä. Tekemisen ja ilmaisun ilo sekä lopputuotteen laatu on tasapainotettava keskenään, mikä on erityisen keskeistä vasta-alkajan kohdalla. Laatu edustaa joka tapauksessa objektin ja henkilön välistä suhdetta (Norton 1991). Tämä ei tee lopputuotteen laadun intersubjektiivista arviointia mahdottomaksi. Sen sijaan kokemus, kuten tekemisen ilo tai tunne taidon edistymisestä, on aina viimekädessä subjektiivinen, vaikka muut voisivatkin myötäelää sen. Taitamattoman tekijän lohduttaminen sillä, että vinksallaan oleva tuote on taiteellinen tai että siinä on käsityön leima, ei anna korkeaa kuvaa taiteen eikä käsityön arvostuksesta. Haastamme siis keksimään uusia lohdutuksen sanoja käsityönoviiseille. Laatukasvatus on joka tapauksessa aloitettava varhain, sillä Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004:ään on kirjattu, että käsityön opetuksen ydintehtävä vuosiluokilla 1 4
12 on perehdyttää oppilas käsityötietoihin ja -taitoihin sekä herättää hänen kriittisyytensä, vastuuntuntonsa ja laatutietoisuutensa työskentelyssä ja materiaalivalinnoissa. Lähteet Abraham-Murali, L. & Littrell, M. A. 1995. Consumers Perceptions of Apparel Quality Over Time: An Exploratory Study. Clothing and Textiles Research Journal 13 (3), 149 158. Anttila, P. 2006. Käsityötiede, tutkimus, opetus ja ympärillä oleva yhteiskunta. Juhlapuhe käsityönopetuksen 125-vuotisjuhlassa 20.1.2006. Tekstiiliopettaja 1/2006, 6 7. Autio, M. 2006. Legoista Leviksiin kuluttajaksi kasvun aakkoset. Teoksessa H. Lehtimäki & J. Suoranta (toim.) Kasvattajan brändikirja. Helsinki: FINN LECTURA, 13 26. Bisnes.fi. 5/2006. Yksilöllisyys kaupan. (Toim. Kati Ala-Ilomäki). City. 31.3.2006. Teinisnobit. Mistä nu luxe -sukupolvi nousi? (Toim. Adele Parviainen). Garvin, D.1988. Managing Quality. The Strategic and Competitive Edge. New York: The Free Press. Hatch, K. L. & Roberts, J. A. 1985. Use of intrinsic and extrinsic cues to assess textile product quality. Journal of Consumer Studies and Home Economics 9, 341 357. Heeley, J. & Press M. 1997. Design and the Environment. Textiles Magazine 1, 22 24. Helsingin Sanomat 2.4.2006. Lumoava luksus. (Toim. Ritva Liisa Snellman). Ilmonen, K. 1986. Kulutus ja sen ongelmien merkitys modernissa yhteiskunnassa. Sosiologia 2/1986, 134 144 Ilmonen, K. 1993. Tavaroiden taikamaailma. Tampere: Vastapaino. Jordan, P. 2000. Designing Pleasurable Products. An introduction to the new human factors. London: Taylor & Francis. Kestävä kehitys. 2006. Ympäristöministeriö. http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=4259&lan=fi (8.8.2006) Koskennurmi-Sivonen, R. & Pietarila, P. 2005. Quality Clothes An Outline of a Model for Assessing the Quality of Customized Clothing. Teoksessa In the Making. Copenhagen: Nordes. Levy, I. 1983. Give the lady what she wants a retailer s view on quality and value. Teoksessa Quality, Design and Purhaser. Manchester: The Textile Institute, 1 11. Lillrank, P. 1998. Laatuajattelu. Laadun filosofia, tekniikka ja johtaminen tietoyhteiskunnassa. Helsinki: Otava. Mattila, P. 2006. Ero ja liitto brändin yhteisölliset tehtävät. Teoksessa H. Lehtimäki & J.
13 Suoranta (toim.) Kasvattajan brändikirja. Helsinki: FINN LECTURA, 44 60. Metro 7.4.2006. Brandit tärkeämpiä pojille kuin tytöille. (STT) Norton, M. 1991. Seeking Clarity and Consensus: The Apparel Quality Construct. Teoksessa S. Kaiser & M. L. Damhorst (toim.) ITAA Special Publication 4 Critical Linkages in Textiles and Clothing Subject Matter: Theory, Method and Practice, 74 80. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004. Helsinki: Opetushallitus. Reijonen, A. 1998. Mukavan olon tekstiilifysiologiaa. TEKSI 5 6, 40 42. Ruohomäki, H. 2000. Käsin tehty brandi. Käsi- ja taideteollisuusyrittäjän käsikirja. Helsinki: Sitra. Sieben, W. A. 1991. An Interdisciplinary Concept of Apparel Quality. Teoksessa S. Kaiser & M. L. Damhorst (toim.) ITAA Special Publication 4 Critical Linkages in Textiles and Clothing Subject Matter: Theory, Method and Practice, 65 73. Silén, T. 2001. Laatu, brandi, kilpailukyky. Helsinki: WSOY. Soininvaara, O. 2005. Vihreät ja talous. Oikealla, vasemmalla vai edellä? Helsinki: Tietokeino. Suojanen, U. 1995. Vihreät tekstiilit. Helsinki: Yliopistopaino. Suojanen, U. 2002. Ekokilpailukykyä PK-yritykseen Kestävän kehityksen elinkaari- ja arvoketjumalli käsityövaltaisiin yrityksiin. Helsinki: Opetusministeriön EU-Rakennerahastot. tekstiili@kaspaikka.fi Veblen, T. 2002 (1899). Joutilas luokka. (Suom. Tiina Arppe & Sulevi Riukulehto). Helsinki: Art House. Ympäristösanasto. Ympäristöalan keskeiset käsitteet ja termit. 1998. Helsinki: Gummerus ja Tekniikan sanastokeskus.