Ortopedis-traumatologisen päivystysleikkauspotilaan vastaanottaminen tapaturma

HYVÄN HOIDON KRITEEREJÄ - Ortopedis-traumatologisen päivystysleikkauspotilaan vastaanottaminen tapaturma asemalle. Sami Dufva Opinnäytetyö kevät 2004 Diakonia-ammattikorkeakoulu Helsingin yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Sairaanhoitaja (AMK)

SISÄLTÖ TIIVISTELMÄ..4 ABSTRACT.5 1 JOHDANTO.6 1.1 Tapaturma-aseman kuvaus..8 1.2 Tapaturma-aseman erityispiirteet... 9 2 HYVÄN HOITAMISEN LÄHTÖKOHDAT..11 2.1 Hyvän hoitamisen eettiset lähtökohdat.12 2.2. Potilaan yksityisyys. 13 2.2.1Yksilövastuinenhoitosuhde 15 2.3 Hyvä hoitosuhde..16 2.4 Vastaanottavan työntekijän ominaisuudet...18 2.4.1 Hyvä vuorovaikutus....19 2.4.2 Turvallisuuden tunteen luominen potilaalle 20 2.5 Potilaan kivun huomioon ottaminen..21 2.6 Potilaan osallistuminen omaan hoitoon 22 2.6.1 Potilaan tiedonsaanti..23 2.7 Dokumentointi potilaan vastaanottotilanteessa..24 2.8 Omaisten huomioon ottaminen..25 2.9 Yhteenveto 27 3 HYVÄN HOIDON KRITEEREJÄ POTILAAN VASTAANOTTAMISEEN.. 29 3.1 Hyvä hoitosuhde potilaan ja hoitajan välillä.29 3.2 Yksilövastuinen hoito..30 3.3 Potilaan intimiteetin säilyminen..... 30 3.4 Potilaalla turvallinen olo..31 3.5 Laadukas tiedottaminen..32 3.6 Hyvä kivun hoitaminen 32 3.7 Omaisten huomioon ottaminen.. 33 3.8 Eettinen hoitotyö.. 33 3.9 Laadukas dokumentointi.34 4 OPINNÄYTETYÖN TAVOITE.... 35 5 OPINNÄYTETYÖN TOTEUTTAMISEN JA PROSESSIN KUVAUS....35

5.1 Projektin määrittely..35 5.2 Opinnäytetyön prosessin kuvaus..36 5.2.1 Aloitusvaihe.. 37 5.2.2 Suunnitteluvaihe..38 5.2.3 Toimeenpano- ja valvontavaihe... 39 5.2.4 Päättämisvaihe....40 6 AINEISTON KERUU JA ANALYSOINTI... 41 6.1 Aineiston keruu. 41 6.2 Aineiston analyysi....41 7 POHDINTA....44 7.1 Opinnäytetyön luotettavuus...44 7.2 Opinnäytetyön ja prosessin eettisyys...47 7.3 Tulosten arviointi.. 49 7.4 Yhteistyön arviointi..50 7.5 Opinnäytetyön hyödyntäminen jatkossa ja kehittämisehdotukset.. 52 7.6 Oman oppimisen arviointi...53 LÄHTEET.. 55 LIITTEET 61 Liite1. 61

TIIVISTELMÄ Dufva, Sami. Hyvän hoidon kriteerejä: Ortopedis- ja traumatologisen päivystysleikkauspotilaan vastaanottamiseen Töölön sairaalan tapaturma asemalle. Helsinki, kevät 2004, 62 s. Liitteet 1. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveysja kasvatusalan koulutusohjelma, sairaanhoitaja (AMK). Opinnäytetyön tavoite oli kuvata hyvän hoitamisen kriteerejä ortopedis- ja traumatologisen päivystysleikkauspotilaan vastaanottamisessa Töölön sairaalan tapaturma-asemalle. Hyvän hoidon kriteerien kuvaamisen tarkoitus on auttaa tapaturma-aseman henkilökuntaa kehittämään hoitoa entisestään potilaiden edun mukaiseksi. Tässä työssä vastaanottaminen tarkoittaa potilaan tapaturmaasemalla viettämäänsä aikaa tulohetkestä lääkärin päätökseen päivystysleikkauksesta. Opinnäytetyön aiheeseen liittyviin, aiemmin tehtyihin tutkimuksiin ja kirjallisuuteen tutustuttiin avoimen lukemisen menetelmällä. Hyvän hoitamisen kriteerejä aineistosta muodostui sisällön analyysillä. Tukena aineistoa kerättäessä ja kriteereitä muodostettaessa oli Töölön sairaalan tapaturma-aseman sairaanhoitajia, sekä opinnäytetyön tukiryhmä. Lisäksi opinnäytetyön tekijä suoritti kaksi kahdeksan viikon kliinistä harjoittelua Töölön sairaalan tapaturma-asemalla, jonka kokemukset ja havainnot ohjasivat osaltaan opinnäytetyön etenemistä. Hyvän hoitamisen kriteereiksi potilaan vastaanottamiseen muodostuivat; hyvä hoitosuhde potilaan ja hoitajan välillä, yksilövastuinen hoito, potilaan intimiteetin säilyminen, potilaan turvallinen olo, laadukas tiedottaminen, hyvä kivunhoitaminen, omaisten huomioon ottaminen, eettinen hoitotyö ja laadukas dokumentointi. ---------------------------------------------------------------------------------------------------------- Asiasanat: hyvä hoito, potilas, potilaan vastaanottaminen, tapaturma-asema

5 ABSTRACT Dufva, Sami. Good Care Criterions for the reception of patients in emergency rooms. Helsinki, Spring 2004. Language: Finnish. Pages 62. Appendices 1. Diaconia Polytechnic, Helsinki Training Unit. Degree programme in Diaconal Social Welfare, Health care and Education; Bachelor of Social Services. The purpose of this study is to develop operations duties in a Helsinki City hospital emergency room. The initiative to this study came from the hospitals orthopedic- and traumatology clinic. The study aims to create good care criterions for the reception of patients who need emergency services. Criterions were created based on earlier studies, authors observations of the emergency room reception during practical training, and open discussion with nurses and nurses experiences. There were five seminars at the hospital. In these seminars the support group followed the progress of the study, checked the guidelines, gave feedback and evaluated reliability. The emergency room personnel made their final evaluation of the study before it was officially finished. The main results of this study are the following good care criterions: the professional skills of the receptionist in evaluating the patients care needs, nurses sensitivity and professional skills in detecting and caring for patient pain, the respect and appreciation of human value, nurses professional skills in creating good care relationships, individual responsibility, patients the provision of quality information, quality documentation, protection of patient intimacy and paying attention to patients next of kin. Keywords: good care, reception, patient, emergency services, emergency ward

6 1 JOHDANTO Tapaturma-asema on portti sairaalaan, jonka kautta päivystysleikkauspotilaat kulkevat ennen leikkausta ja varsinaista osastohoitoa. Tapaturma-asemalla hoitaja ja potilas yhdessä alkavat ensikohtaamisesta lähtien muodostaa hoitosuhdetta. Hoitosuhteen onnistuminen, potilaassa heräävät tuntemukset ja kokemukset hoidon onnistumisesta ja laadusta vaikuttavat pitkälle potilaan kokemukseen sairaalan hoidon laadukkuudesta osastohoitoon siirtymisen jälkeenkin. Vastaanottavan työntekijän ammatillisuus tehdä potilaan olo turvalliseksi on keskeistä myönteistä hoitosuhdetta rakennettaessa. Potilaan vastaanottamiseen liittyvien hyvän hoidon kriteerien kuvaamisen tarkoituksena tässä työssä on auttaa Töölön sairaalan tapaturma-aseman henkilökuntaa kehittämään entisestään potilaan vastaanottamistilannetta. Opinnäytetyö on osa Töölön sairaalan ortopedian- ja traumatologian klinikan suurempaa kehityshanketta päivystystoiminnan kehittämiseksi. Kehityshankkeella pyritään löytämään uusia keinoja leikkausjonojen lyhentämiseksi sekä kehittämään tapaturma-aseman päivystystoimintaa entisestään joustavammaksi ja potilaiden edun mukaiseksi. Tavoitteena on myös selvittää, kuinka tapaturmapotilas sairaalassa kulkee, minkälaisia tutkimuksia hänelle tehdään ja mitä hoitoprosessin aikana tapahtuu. Töölön sairaalan ortopedian- ja traumatologian klinikan aloitteesta perustettiin yhteistyö Diakonia-ammattikorkeakoulun Helsingin yksikön kanssa, josta jatkossa tässä työssä käytetään nimitystä Töölön tapaturma-asema. Traumatologian klinikalta yhteistyöhön osallistui sairaalalääkäri, ylihoitaja sekä leikkaus- ja anestesiayksikön, päiväkirurgiayksikön sekä tapaturma-aseman osastonhoitajat sekä kustakin toimipisteestä kaksi sairaanhoitajaa. Diakoniaammattikorkeakoulusta yhteistyöhön osallistui kaksi opettajaa sekä kuusi opiskelijaa.

7 Jokaisella kuudella opiskelijalla on oma opinnäytetyö. Opinnäyteöiden tavoitteena on kuvata hyvän hoidon kriteereitä omassa kehittämiskohteessa. Kehittämiskohteita ovat Töölön sairaalan tapaturma-asema, päiväkirurgian yksikkö sekä leikkausosasto. Jokaisen opinnäytetyössä hyvän hoidon kriteerien kohderyhmänä ovat päivystysleikkauspotilaat. Opinnäytetöissä kuvatut kriteerit esitetään opinnäytetyön lisäksi erikseen valmistetulla lehtisellä, joka toimitetaan kehittämiskohteeseen. Tämän opinnäytetyön tavoite on kuvata ortopedis- ja traumatologisen päivystysleikkauspotilaan vastaanottamiseen liittyviä hyvän hoidon kriteerejä ja työssä vastaanottaminen tarkoittaa potilaan tapaturma-asemalla viettämää aikaa tulohetkestä lääkärin päätökseen päivystysleikkauksesta. Työstä on rajattu pois kliininen hoitaminen, työ keskittyy tarkastelemaan ja kehittämään muita keskeisiä alueita tapaturma-aseman hoitotyössä. Martina Laine käsittelee opinnäytetyössään potilaan luovuttamista tapaturma-asemalta päivystysosastolle, Iris Kuisma potilaan vastaanottamista päiväkirurgian yksikköön, Sirpa Hujanen potilaan kotiutumista päiväkirurgian yksiköstä kotiin, Vera Sipinen potilaan vastaanottamista leikkaus- ja anestesiayksikköön ja Susanne Sieppo potilaan luovuttamista leikkaus- ja anestesiayksiköstä päivystysosastolle. Opinnäytetöiden tavoite on toimintakortin valmistaminen sovittuun kehityskohteeseen. Aineistoa kriteereiden kuvaamiseksi kerättään aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta sekä aiemmista tutkimuksista Aineiston kokoamista ja työn edistymistä ohjaa tukiryhmä Töölön sairaalassa järjestetyissä tukiryhmän ohjausseminaareissa. Ohjausseminaareissa tukiryhmä antaa palautetta työn edistymisestä, vaihtaa kokemuksiaan ja näkemyksiään kriteereiden muodostamisesta ja aineiston keräämisestä ja muodostaa siten seurannallaan keskeisen osan työn luotettavuutta arvioitaessa. Lisäksi opinnäytetyön tekijä suorittaa kaksi kahdeksan viikon mittaista kliinistä harjoittelua Töölön sairaalan tapaturma-asemalla ja opinnäytetyöhön liittyvänä tavoitteena on avoimen keskustelun käyminen hoitotyöntekijöiden kanssa, sekä vastaanottotilanteiden havainnoiminen.

8 Tämän opinnäytetyön aineiston analyysissä käytettiin sisällön analyysiä. Analyysin avulla muodostui kahdeksan hyvän hoidon kriteeriä liittyen potilaan vastaanottamiseen tapaturma-asemalla; hyvä hoitosuhde hoitajan ja potilaan välillä, yksilövastuinen hoito, potilaan turvallinen olo, potilaan intimiteetin säilyminen, laadukas dokumentointi, hoitotyön eettisyys, hyvä kivun hoitaminen ja omaisten huomioon ottaminen. 1.1 Tapaturma-aseman kuvaus Töölön sairaala kuuluu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin ja tuottaa erikoissairaanhoidon tutkimusta ja hoitoa Helsingin alueella kirurgian toimialalla. Töölön sairaalaan on keskitetty erikoissairaanhoitoa vaativa tapaturmakirurgia. Tämä toteutetaan ortopedian ja traumatologian erikoislääkärin johdolla yhteistyössä kiinteistössä toimivien muiden erikoisalojen lääkäreiden (plastiikkakirurgi, käsikirurgi, leukakirurgi ja neurokirurgi) kanssa. (Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri 15.9.2003) Tapaturma-asema on Helsingin ja uudenmaan sairaanhoitopiirin ortopedian- ja traumatologian klinikka, eli Töölön sairaalan päivystyspoliklinikka. Se toimii Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin tärkeimpänä monivammapotilaiden, tuoreiden tapaturmien sekä neurokirurgisten potilaiden vastaanotto- ja hoitoyksikkönä. (Tervetuloa opiskelijaksi Töölön sairaalan tapaturma-asemalle.) Potilaan vastaanottaa tapaturma-asemalle hoitotyöntekijä, joka yleensä on lääkintävahtimestari tai sairaanhoitaja. Tapaturma-asemalla on kolme eri hoitopistettä: vastaanotto, paarihuone ja shokkihuone, jonne vastaanottava hoitotyöntekijä sijoittaa potilaan hänen vammansa ja hoidontarpeensa mukaan. (Tervetuloa opiskelijaksi Töölön sairaalan tapaturma-asemalle.) Vastaanotto (ns. etupuoli) on tarkoitettu potilaille, jotka kykenevät istumaan. Siellä tapahtuu tavallisimpien pienten vammojen hoito: haavat, käsikirurgia, nyrjähdykset, venähdykset sekä kipsaukset erillisessä kipsisalissa. Vastaanottoon kuuluu myös leukakirurgiset potilaat, joille myöskin on olemassa erikseen leu-

9 kakirurgian hoitohuone. Siellä työskentelee leukakirurgi ja leukahoitaja. Leukahoitaja on tapaturma-aseman ulkopuolelta tuleva varsinainen leukahoitaja tai tapaturma-aseman sairaanhoitaja. Päihtyneet potilaat sekä infektiopotilaat hoidetaan myös vastaanotossa. Heitä varten on erikseen kolme huonetta (ns. kopit), joista yksi toimii ensisijaisena infektiohuoneena. Infektiohuoneessa pyritään hoitamaan kaikki tapaturma-asemalle tulevat infektiopotilaat. (Tervetuloa opiskelijaksi Töölön sairaalan tapaturma-asemalle.) Kuusipaikkaisessa paarihuoneessa potilaspaikat voidaan erottaa verhoilla. Paarihuoneessa hoidetaan potilaita, jotka eivät vammansa vuoksi kykene istumaan ja jotka vaativat tarkkailua sekä monitoriseurantaa. Paarihuoneessa tapahtuu vammapotilaiden tutkiminen ja seuranta: murtumat, selkäkipupotilaat, palovammat, käsikirurgia. Paarihuoneessa tapahtuu myös neurokirurgisten potilaiden tutkiminen ja seuranta sekä päivystyspotilaan leikkausvalmistelut. (Tervetuloa opiskelijaksi Töölön sairaalan tapaturma-asemalle.) Shokkihuoneessa, jossa on kolme potilaspaikkaa, hoidetaan suurienergisesti vammautuneet potilaat. Shokkihuoneessa potilaan perusteellinen tutkiminen sekä tehohoitaminen ovat tarpeen tullen mahdollista. Hoitovalmiutensa vuoksi shokkihuoneessa hoidetaan myös monivammapotilaat, tajuttomat potilaat ja laajat palovammat sekä hengitysteiden palovammat. Röntgen ja tietokonetomografia sijaitsee myös tapaturma-asemalla. (Tervetuloa opiskelijaksi Töölön sairaalan tapaturma-asemalle.) 1.2 Tapaturma-aseman erityispiirteet Tämän työn potilaat ovat tapaturmaisesti ja äkillisesti vammautuneita ortopedisja traumatologisia potilaita. Äkillisesti vammautuneiden potilaiden hoito on vaativaa ja tapaturma-asemalla auttajalta edellytetään kykyä toimia moniammatillisessa tiimissä. Jokainen päivä tapaturma-asemalla on erilainen ja toiminta edellyttää hoitajalta korkeaa valmiustasoa. (Sillanpää 2003, 40-41.) Tapaturma-asemalla hoitamisessa korostuu hoitotyöntekijän priorisointitaito ja

10 kyky tehdä päätöksiä potilaan hengen pelastamiseksi sekä hoitajan ammattitaito tunnistaa potilaan tarpeet huomioimalla potilasta kokonaisvaltaisesti. Tapaturma-aseman hoitajat joutuvat useasti toimimaan kovan paineen alaisina stressin ja kovan työtahdin vuoksi. Hengenpelastamisen lisäksi hoitajan tehtävä tapaturma-asemalla on lohduttaa ja olla aina lähellä. Hoitaja ohjaa, opettaa, tarkkailee ja auttaa potilaita uudessa yllättävässä tilanteessa. Lisäksi tapaturma-asemalla työtehtäviin kuuluu omaisten huomioiminen, tukeminen ja heidän auttaminen löytämään itsestään voimavaroja läheisensä tukemiseksi. (Hietanen, Pitkänen & Vilmi 1996, 5; Renholm & Suominen 2000, 112.) Äkillinen vammautuminen on ennakoimaton tapahtuma, joka sekoittaa ihmisen normaalin elämänkulun, tuo epätietoisuutta ja herättää pelon tunteita. Sairaalaan joutuminen merkitsee ihmiselle muutosta totutuissa arkielämän rooleissa ja selviytymisessä jokapäiväisissä toiminnoissa. Sillanpään (3002, 18) mukaan sairaalaan joutuminen voi merkitä potilaalle tärkeiden oikeuksien menettämistä, joita hänen mukaansa on itsenäisyys, itsemääräämisoikeus, ruumiillinen koskemattomuus ja läheiset ihmissuhteet. Ihmisen eläminen omista tarpeista huolehtivana ja itsenäisenä persoonana häiriintyy. Potilaana olemiseen liittyy eriasteista riippuvuutta toisten avusta sekä yksityisyyden ja turvallisuuden tunteen heikkenemistä. Sairaalaan joutumisen yllätyksellisyys ja mahdollisuus valmistautua potilaaksi tuloon on merkityksellistä sen kannalta, miten potilas kokee hallitsevansa tilanteen. (Hietanen ym, 1996, 7; Mattila 2000, 14.) Äkillinen vammautuminen voi aiheuttaa potilaalle ja hänen omaisilleen epävarmuuden, avuttomuuden tai turvattomuuden tunteita. Tärkeää tilanteesta selviytymisen kannalta on, että potilaat ja omaiset saamat riittävästi ja ymmärrettävässä muodossa olevaa tietoa vamman laadusta, tulevista tutkimuksista ja hoidoista. Tiedon saaminen mahdollistaa ja rohkaisee potilasta osallistumaan itseään koskevaan päätöksentekoon ja edistää valmiuksia itsensä hoitamiseen. Lisäksi potilaan ja omaisten saama tieto vähentää sairastumiseen liittyvää ahdistusta ja pelkoa. (Torkkola, Heikkinen & Tiainen 2002, 23-24.)

11 2 HYVÄN HOITAMISEN LÄHTÖKOHDAT Hyvä hoito tapaturma-asemalla on kokonaisvaltaista hoitoa, ja tarkoittaa potilaan ja hänen omaistensa ja läheistensä fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista auttamista sekä vaikuttamista potilaan ympäristöön. Hyvän hoidon päämääränä tapaturma-asemalla on potilaan pelastaminen, terveys, hyvänolontunne ja tyytyväisyys, johon kuuluu potilaan näkemys ja kokemus hoidon onnistumisesta. Hyvän hoitamisen lähtökohtana tapaturma-asemalla on potilaan ja omaisten yksilöllisten tarpeiden ja toiveiden huomioiminen ja ehtona hyvälle hoitamiselle on molemminpuolinen luottamus. Potilaan yksilölliseen huomioimiseen kuuluu myös potilaan elämäntilanteen huomioon ottaminen, mahdollisuus olla rauhassa omaisten kanssa, potilaan tapojen ja tottumusten mahdollisuuksien mukainen huomioiminen sekä myös aikaisempien sairaalakokemusten huomioon ottaminen. Hyvä hoitaminen ei tapaturma-asemalla edellytä potilaalta mitään tiettyjä ominaisuuksia tai piirteitä. (Airila 1995, 29 31; Lampinen 1998, 78; Leino- Kilpi 1990, 122; Lohva 2002, 33; Niinistö 1995, 3 4; Pellika, Lukkarinen & Isola 2003, 168; Suhonen, Välimäki & Katajisto 1999, 286.) Hyvää hoitoon kuuluu myös tapaturma-aseman hoitajien tietoisuus siitä, ettei pelkkä potilaan toiveiden myötäileminen ole hyvää hoitoa, sillä potilaan mielestä hyvää hoitoa saattaa olla se mitä hän haluaa eikä niinkään se mitä hän tarvitsee. Eivätkä potilaat välttämättä kykene arvioimaan ammatillista toimintaa lääketieteellisin- tai sairaanhoidollisin perustein, mutta pystyvät kuvaamaan omia kokemuksiaan, tuntemuksiaan ja merkityksiään ammatillisesta toiminnasta. (Niinistö 1995, 3-4; Pellikka ym. 2003, 168.) Edellytyksiä hyvälle hoidolle ovat mm. hoitajien riittävä tietoperusta, aineelliset resurssit, inhimilliset arvot sekä kokemus. Hyvässä hoitamisessa korostuu yhteistyön sujuvuus moniammatillisessa työyhteisössä, jossa kukin työntekijä on yksilönä muodostamassa potilaan yksilöllisen kokemuksen muodostumista. Hyvässä työyhteisössä keskustellaan moniammatillisista periaatteista ja päämääristä, tiedot pidetään ajan tasalla ja potilaspalautteeseen suhtaudutaan avoi-

12 mesti periaatteella asiakas on aina oikeassa. Lisäksi hyvä hoitaminen edellyttää, että henkilökunta tiedostaa hoitamista ohjaavat lait ja sopii työyhteisössä yhdessä miten niiden ohjausvoimia otetaan huomioon. Työntekijöiden väliset suhteet ja työssä viihtyminen vaikuttavat myös potilaan kokemukseen. (Kassara 1997, 61-62; Pellikka ym. 2003, 168; Lohva 2002, 33.) 2.1 Hyvän hoitamisen eettiset lähtökohdat Hoitotieteeseen perustuvaa ammatillista hoitamista kutsutaan hoitotyöksi, joka on inhimillisessä yhteistyössä tapahtuvaa pyrkimystä edistää toisen ihmisen hyvää. Tällöin toimintaan sisältyy oleellisesti eettinen ulottuvuus. (Leino-Kilpi 2003, 19.) Etiikan yleismääritelmänä voidaan pitää, että sen avulla otetaan kantaa siihen, mikä on hyvää ja oikein ja mikä on pahaa ja väärin (Rekola 2003, 46). Hoitotyön etiikalla tarkoitetaan tiedonalaa, joka käsittelee hyvän ja pahan sekä oikean ja väärän kysymyksiä osana ammatillista hoitotyötä. (Leino-Kilpi 2003, 19.) Hyvä hoito on eettisesti hyvän tekemistä ja vahingon välttämistä. Hyvän tekeminen tarkoittaa kärsimyksen lievittämistä ja hyvinvoinnin lisäämistä. Vahingon välttämisellä tarkoitetaan kivun ja kärsimyksen vähentämistä. Kärsimyksen diagnostiikan ohittaminen tai sen heikko tunteminen voi johtaa potilaan hoidon laiminlyömiseen tai ylimitoitettuun ja väärin ajoitetun hoidon käyttöön. (Eho, Hänninen, Kannel, Pahlman & Hallila 2003, 5) Tapaturma-asemalla, kuin muuallakin sairaanhoidossa eettisiä lähtökohtia ovat ihmisarvon kunnioittaminen, oikeudenmukaisuus, loukkaamattomuus ja itsemääräämisoikeus. Eettisen periaatteen mukaan potilaalla on oikeus saada tietää tilaansa liittyvät lääketieteelliset ja hoidolliset tosiasiat sekä oikeus osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon hoidosta. Potilaalla on myös oikeus kieltäytyä itseään koskevasta hoidosta. (Kangasniemi 2000, 248.) Tapaturma-asemalla eettiset päätökset on tehtävä saatavilla olevaan tietoon, tilanteeseen liittyvien arvojen tunnistamiseen ja hoitohenkilökunnan eettisiin käsityksiin perustuen. Eettisen päätöksenteon tavoitteena on välttää potilaan hoitamisessa pahaa ja sen avulla edistää hoitoon liittyvissä ratkaisuissa potilaan

13 hyvää ja toiminnan oikeudenmukaisuutta. (Rekola 2003, 46-47.) Lindqvist (2000, 197-199) korostaa ihmisen eheyden kunnioittamista. Myös Sillanpää (2003, 20.) kirjoittaa potilaan eheydestä ja hänen mukaansa tapaturmaasemalla potilaan eheydestä on huolehdittava takaamalla potilaalle, että hän säilyttää tilanteesta riippumatta ihmisarvonsa loukkaamattomana. Tällä tarkoitetaan hoitotyöntekijän asenteellista eheyden kunnioittamista, esimerkiksi kun hän hoitaessaan potilasta eettisiä periaatteita noudattaen joutuu koskettamaan potilasta koskettamaan potilasta tämän tahtomattaankin. 2.2 Potilaan yksityisyys Yksityisyys, jolla tarkoitetaan potilaan kokonaisuutta, itsenäisyyttä ja koskemattomuutta jakautuu fyysiseen ja psyykkiseen osaan. (Sillanpää 2003, 20.) Välimäki (2003, 136) jakaa yksityisyyden Sillanpään jaottelun lisäksi myös sosiaaliseen ja tiedolliseen osaan. Potilaan yksityisyyden toteutuminen vaatii tapaturma-aseman hoitohenkilökunnalta ammattitaitoa tiedottaa potilaalle ja omaisille ymmärrettävästi tulevista hoitotoimenpiteistä ja tutkimuksista (Sillanpää 2003, 20). Fyysisellä yksityisyydellä tarkoitetaan potilaan fyysistä ja ruumiillista koskemattomuutta. Tällä tarkoitetaan, että potilasta ei saisi lähestyä tai koskettaa ilman hänen lupaansa. Tapaturma-asemalla fyysinen intimiteetti näkyy esimerkiksi silloin, kun hoidon onnistumiseksi hoitotyöntekijä joutuu koskemaan potilaaseen potilaan tahdosta riippumatta. (Välimäki 2003, 136.) Potilaasta on tärkeää saada tietää, miten ja miksi häneen kosketaan. (Sillanpää 2003, 20.) Psyykkisellä yksityisyydellä tarkoitetaan potilaan henkistä koskemattomuutta. Potilaalla on oikeus säätää, kuinka lähellä hän on henkisesti muita ihmisiä tai kuinka paljon ja mitä asioita hän jakaa muiden ihmisten kanssa. Tapaturmaasemalla psyykkinen intimiteetti saattaa esiintyä esimerkiksi potilaan tulotilanteessa esihaastattelun yhteydessä. Tällöin potilaasta ja hänen läheisistään kerättävän tiedon oletetaan auttavan hoidon suunnittelussa ja toteuttamisessa. Haastattelu saattaa sisältää potilaan mielestä hyvinkin intiimejä kysymyksiä,

14 joiden käyttöarvo kokonaishoidossa saattaa jäädä kyseenalaiseksi. (Välimäki 2003, 136.) Sosiaalisella yksityisyydellä tarkoitetaan potilaan oikeutta säädellä sosiaalisten suhteidensa määrää. Tapaturma-asemalla sosiaalinen intimiteetti voi näkyä potilaan halussa tavata omaisiaan ja ystäviään muiden häiritsemättä tai vastaavasti potilas haluaa vetäytyä ja olla omissa oloissa. (Välimäki 2003, 136.) Tiedollisella yksityisyydellä tarkoitetaan, että potilaan aiempia tutkimus- ja terveystietoja sekä vapaa-aikaan, elämäntapaan ja sosiaalisiin suhteisiin liittyviä asioita joudutaan kartoittamaan hoitotyön onnistumiseksi. Salassapito on osa potilaan yksityisyyttä. Toisten potilaiden asioiden kuuleminen vaikuttaa potilaan yksityisyyden ja salassapidon kokemukseen. Potilaan kokemus yksityisyyden ja salassapidon säilymisestä tapaturma-asemalla riippuu paljon siitä, kuinka paljon potilas kuulee toisten potilaiden asioita. Mitä vähemmän potilas kuulee toisten asioita, sitä suojatummaksi hän kokee myös oman intimiteettinsä ja luottaa salassapitoon. Epämukavaa on myös toisten asioiden kuuleminen lääkärin sanellessa nauhalle, sekä omien asioiden kertominen muiden kuullen ja useammalle kuin yhdelle hoitotyöntekijälle. (Back 1998, 4; Poutala 1998, 70-71, Korhonen 2002, 65; Matero 1998, 42.) Tapaturma-asemalla potilaille ei ole omaa huonetta, vaan potilaita hoidetaan samassa tilassa verhoilla toisistaan eroittaen. Hyvässä hoitamisessa tapaturmaaseman hoitohenkilökunta ottaa huomioon potilaiden yksilölliset kokemukset intimiteetistä ja sen säilymisestä. Joillekin potilaille on esimerkiksi hyvin tärkeää, ettei heidän asioitaan käsitellä julkisesti. Oman ruumin paljastaminen toisten ihmisten nähden voi olla joidenkin potilaiden mielestä äärimmäisen vaikeaa ja toisille taas luonnollinen osa hoitoa tapaturma-asemalla. (Välimäki 2003, 133.) Backin (1998, 4-5) tutkimuksessa potilaat ja hoitajat arvioivat sairaalahoidossa yksityisyyden tarpeita hyvin samankaltaisesti. Hoitotyöntekijät arvioivat yksityisyyden toteutuneen hieman paremmin kuin potilaat. Toisaalta tutkimuksesta

15 käy ilmi, että toisinaan hoitotyöntekijät arvioivat yksityisyyden tarpeen suuremmaksi kuin potilaat. Tämä saattaa johtua Backin mukaan siitä, että potilaiden mielestä tietty yksityisyyden häiriö on hyväksyttävä sairaalaoloissa. 2.2.1 Yksilövastuinen hoitosuhde Tapaturma-asemalla potilaalle on tärkeää tieto siitä, kuka hoidosta vastaa ja keneltä siitä voi kysyä. (Mattila 2001, 77; Korhonen 2002, 86.) Omahoitajajärjestelmän koetaan useimmiten parantavan hoitosuhdetta ja yksilöllisyyden toteutumista. Hyvän hoidon tärkeimmäksi lähtökohdaksi määritellään usein yksilöllinen potilas hoitaja suhde. Se on tasavertainen, luottamuksellinen ja avoin yhteistyösuhde, jonka toteutumisen ehtona on molemminpuolinen luottamus. Hyvässä yksilöllisessä potilas hoitaja suhteessa molemmat osapuolet ovat tasavertaisia ja kyse on kahden ihmisen välisestä emotionaalisesta vuorovaikutuksesta, joka sisältää sekä positiivisia, että negatiivisia tunteita. Tasavertaisuudestaan huolimatta hoitosuhteessa korostuu hoitajan ammatillisuus, joka näkyy siinä, miten hoitaja suhtautuu, ymmärtää ja kohtaa potilaan tarpeineen. (Mäenpää 1998, 32-35, 44 46; Renholm & Suominen 2000, 112; Airila 1995, 42; Niinistö 1995, 3 4; Mäkelä ym. 2001, 11 12; Lampinen 1998, 78.) Yksilövastuisen hoitamisessa potilas kokee hoitajien työn hallittuna ja sujuvana, hoidon tavoitteet selkeämpänä ja hoitotyöntekijän asiantuntevana. Yksilövastuisen omahoitajasuhteen etuja Kokkosen ym:n (2004, 20) mukaan on, että potilaat tulevat yksilöllisesti huomioitua, he kokevat olonsa turvalliseksi ja yhteydenotto omahoitajaan on helppoa. Hyvä yksilövastuisen hoitosuhde edellyttää hoitotyöntekijältä kykyä sekä kuulla potilasta että rohkaista häntä ilmaisemaan tunteitaan, toiveitaan ja tarpeitaan. Omahoitajasuhteessa hoitotyöntekijän on tärkeä viestiä potilaalle välittämistä ja oman arvokkuuden kokemusta. (Kokkola 2004, 17, 22.) Mattilan (1998, 149) tutkimuksessa potilaat pitävät hyvänä jos hoitotyöntekijä on tutun tuntuinen, luotettava, asiantunteva ja kiireetön.

16 2.3 Hyvä hoitosuhde Käsitteenä hoitosuhde kuvaa hoitajan ja potilaan kahdenkeskistä vuorovaikutusta. Hoitosuhteella tarkoitetaan hoitajan ja potilaan tietoista, tavoitteellista ja suunnitelmallista yritystä hyödyntää vuorovaikutusta ihmisen hoitamisessa. (Mäkelä 2001, 12.) Hyvän hoitosuhteen tavoitteena tapaturma-asemalla on potilaan pelastaminen sekä potilaan hyvän voinnin ja terveyden edistäminen. (Sillanpää 2003, 13.) Mattilan (1998, 145) mukaan hoitotyöntekijä auttaa hyvässä hoitosuhteessa potilasta tunnistamaan ja korjaamaan itsehoidon puutteita. Hän rohkaisee potilasta ilmaisemaan tuntemuksiaan ja käsittelemään niitä tietoisesti. Hoitotyöntekijä myös ohjaa potilasta käyttämään voimavarojaan ja luo edellytyksiä potilaan pyrkimyksille vaikuttaa kaikkeen, mikä estää häntä olemasta terve. Hyvän hoitosuhteen muodostumisen edellytys on yksilöllisyyden toteutuminen. Yksilöllisten tarpeiden huomioiminen lisää potilaan luottamusta hoitotyöntekijää ja hoitoa kohtaan ja lisää siten avoimuutta hoitosuhteessa. Luottamuksellinen vuorovaikutus on edellytyksenä sille, että potilas kokee yksilöllisyyden toteutuneen. Avoimuus auttaa hoitajaa tiedonkeruussa, joka edesauttaa potilaan yksilöllisten tarpeiden toteutumista. Yksilöllisyyden toteutumisen kannalta on tärkeää, että hoitajat ottavat todesta kaiken mitä potilas sanoo, heitä kohdellaan yksilöinä ja luottamuksellisesti, hoitaja tiedustelee potilaiden vointia, tunnistaa siinä tapahtuvat muutokset ja on ylipäätään kiinnostunut potilaiden tilasta, tuntemuksista ja että hoitaja antaa potilaalle tarpeeksi ajastaan. Muita hyvään hoitosuhteen vaikuttavia tekijöitä ovat hoitajien asiallisuus, ystävällisyys, tiedonanto, potilaan intimiteettisuojan säilyminen, hoidon turvallisuutta, potilaan viihtyvyyttä, odotusajan pituutta. (Airila 1995, 30; Kassara 1997, 51, 61 62; Naukkarinen 1999, 49, 56; Lampinen 1998, 78; Lovikka 1998, 37; Renholm & Suominen 2000, 112; Suhonen ym. 1999, 286-288.) Kassaran (1997, 77) mukaan hoitohenkilökunnan jatkuva dialogi ja havaintojen teko potilaasta ehkäisee saatujen tietojen perusteella tehtyjen väärien ennakkokäsitysten luomiselta.

17 Hyvän hoitosuhteen toteutumiseen vaikuttaa myös monet ympäristötekijät. Työyhteisön hallinta vaikuttaa työnjakomallin, hoitamisen suunnittelun, kirjaamisen, tiedottamisen ja kannustusjärjestelmän kautta. Työyhteisön ilmapiiri vaikuttaa hoitamiseen, esimerkiksi avoimuus edesauttaa hoitamista kun taas kateus ja epäeettisyys ehkäisevät hyvän hoitamisen toteutumista. (Airila 1995, 42; Kassara 1997, 61-62.) 2.3.1 Potilaan ihmisarvon kunnioittaminen Kaiken toiminnan taustalla hoitotyössä on ihmisen henkilökohtainen arvo. Ihmisarvo on päämääräarvo, ehdoton jakamaton ja kaikille yhtäläinen. Ihmisarvoa kunnioittavassa hoitamisessa potilaalla on mahdollisuus olla eheä. Hoitohenkilökunta kohtelee potilasta tuomitsematta, ja loukkaamatta. Potilas otetaan aina tosissaan, häntä kuullaan ja hoidetaan aina parhaalla mahdollisella tavalla. (Sillanpää 2003, 16.) Hietasen ym:n (1996, 7) mukaan potilaat odottavat hoitajan aina tarjoavan mahdollisimman hyvää hoitoa ja kohtelua. Sairaanhoitajien ammatillisen pätevyyden keskeinen ominaisuus on potilaan kärsimysten lievittäminen, potilaan asianajajana toimiminen sekä inhimillinen potilaan etujen mukainen hoitaminen. (Luotola 2003, 240.) Tapaturma-aseman potilaat pitävät tärkeänä, että heitä kunnioitetaan omana itsenään ja että heitä kohdellaan ihmisarvoa kunnioittaen, heille on tärkeää tasavertainen kohtelu muiden potilaiden kanssa. Potilaat toivovat, että heitä kuunnellaan, kun he haluavat kysyä heidän hoidostaan tai haluavat muuten puhua omista asioistaan hoitohenkilökunnan kanssa. Ihmisarvoa kunnioittavaa kohtelua tapaturma-asema-asemalla on myös hoitohenkilökunnan luottamusta herättävä ja ystävällinen käyttäytyminen. (Renholm & Suominen 2000, 115; Koponen 1999, 32.) Potilaiden kokemus siitä, että he ovat tervetulleita hoitoon tapaturma-asemalle ja että he tuntevat olonsa turvalliseksi on ihmisarvon kunnioittamista. Henkilökunnan ystävällinen ja asiallinen käytös vaikuttaa potilaiden mukaan ihmisarvoa kunnioittavan kokemuksen syntymiseen. Ihmisarvoa kunnioittavaa hyvää hoi-

18 tamista on tunne-elämän huomioiminen, johon vaikuttaa henkilökunnan riittävä lähellä oleminen, huolenpito ja tukeminen pelkotiloissa sekä henkisessä pahassa olossa. Henkilökunnan riittävä tiedustelu potilaalta tämän voinnista sekä potilaan riittävä informaation saaminen tutkimus- ja hoitotoimenpiteistä lisää potilaan kokemusta ihmisarvoisesta kohtelusta. Töyryn ym:n (2000, 227) Ihmisarvoa kunnioittavaan hoitoon kuuluu myös potilaan henkilökohtaisesta tilasta huolehtiminen. Hyvässä hoitamisessa hoitotyöntekijä muistaa, että tällainen tila on olemassa ja että se on jokaiselle yksilöllinen. Tiedostamalla tämä tila hoitotyöntekijä myös ymmärtää potilaan käyttäytymistä ja edistää vuorovaikutusta hoitosuhteessa paremmin, jolla on loppujen lopuksi yhteys potilaan kokemaan hoidon laatuunkin. (Aavarinne, Rosqvist, E., Rosqvist, J 2000, 40-43.) 2.4 Vastaanottava työntekijän ominaisuudet Tapaturma-asema on portti sairaalaan ja tapaturma-asemalla vastaanottava hoitotyöntekijä muodostaa ensikohtaamisen yhdessä tapaturma-asemalle saapuvan potilaan kanssa. Ensikohtaaminen aloittaa vuorovaikutussuhteen ja vastaanottavan hoitotyöntekijän herkkyys ja sitoutuminen kohtaamistilanteen luo hyvän pohjan vuorovaikutussuhteen aikaansaamiseksi. Potilaalle vastaanottotilanteessa muodostunut kokemus hoitotyöntekijästä on jatkossa merkityksellinen potilaan kokemukseen hoidon laadusta. Vastaanottavan hoitotyöntekijän kyky hyväksyä potilas sellaisenaan ja potilaan arvostaminen antaa potilaalle mahdollisuuden luonnolliseen käyttäytymiseen heti kohtaamistilanteesta alkaen. Hyvän vuorovaikutussuhteen muodostumisen esteenä kohtaamistilanteessa voi olla hoitotyöntekijän kiire, hoitotyöntekijän oman todellisuuden hallitsevuus tai halu vaikuttaa asiakkaaseen. (Lovikka, 1998 36-37, 56; Mäenpää 1998, 60 61; Mattila 2001, 61; Sillanpää 2003, 39.) Lovikan (1998, 36-37) tutkimuksen mukaan ensikohtaamisessa välitetään myöhemmän vuorovaikutussuhteen peruselementit ja suunta. Mäenpään (1998, 60-61) mukaan ensikohtaaminen tapaturma-asemalla vaikuttaa potilaan kokemukseen myöhemmästä hoidosta ja onnistunut ensikohtaaminen ja hyvä vuorovaikutus alusta alkaen lievittää potilaan jännitystä tulevista hoitotoimenpi-

19 teistä. Mäenpään (1998, 60-61) mukaan potilaat muistavat sairaalaan tulon ja tuntemuksensa siellä, olivat he tullessansa missä kunnossa tahansa. Myönteisessä tulotilanteessa potilaalle muodostuu kokemus siitä, että hän on tervetullut tapaturma-asemalle ja tulohaastattelun tekeminen onnistuu paremmin. Potilaan myönteiseen kokemukseen tulotilanteessa vaikuttavia tekijöitä ovat myös hoitajan keskittyminen, avoimuus ja aitous, läheisyys, turvallisuus sekä potilaan kokema luottamus hoitajaa kohtaan ja potilaan hyväksytyksi tulemisen tunne. Potilaat kokevat tapaturma-asemalle tullessaan tärkeäksi ohjauksen siitä, keneltä he voivat kysyä neuvoa ja ohjeita. Tärkeää on, että vastaanottavana työntekijänä toimii sairaanhoitaja tai muu hoitohenkilökuntaan kuuluva hoitotyöntekijä. Tällöin potilaat kokevat vastaanottotilanteessa tapahtuneen vuorovaikutussuhteen paremmin onnistuneeksi, etenkin hoidon tarpeen määrittämisen, ystävällisyyden, kohteliaisuuden ja saadun aidon kiinnostuksenkin osalta. (Poutala 1998, 70-71.) Tosin Korhosen (2002, 65) mukaan potilaat ovat yhtä tyytyväisiä vastaanottotilanteeseen, oli vastaanottaja sitten osastonsihteeri tai sairaanhoitaja. 2.4.1 Hyvä vuorovaikutus Hyvässä hoitamisessa korostuu hoitosuhteen merkitys. Hyvän hoitosuhteen muodostumiselle on tärkeää luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen muodostuminen. Hyvä vuorovaikutussuhde hoitotyöntekijän ja potilaan välillä alkaa hoitotyöntekijän esittäytymisellä (Korhonen 2002, 82; Poutala 1998, 70-71.) Hyvässä vuorovaikutussuhteessa hoitotyöntekijä ja potilas ovat tasavertaisia ja hoitotyöntekijä tarkistaa ja täsmentää potilaan tarpeita sekä hoidon tavoitetta vuorovaikutussuhteen edetessä. Hyvän vuorovaikutuksen tavoitteena on potilaan mielenkiinnon herättäminen ja potilaan motivaation lisääminen omaa hoitoaan kohtaan. Hoitotyöntekijän ja potilaan vuorovaikutussuhteen tasavertaisuus yhdessä sairaalan hierarkian ja ympäristön edellyttämän käyttäytymismallin kanssa muodostavat hoitajalle ja potilaalle roolit siitä, millainen käyttäytyminen tapaturma-asemalla on sopivaa ja odotettavaa. (Liimatainen, Kettunen & Poskiparta 1996, 81 82; Torkkola ym, 2002, 26-29.) Myös Mäenpää (1998,

20 56) tuo tutkimuksessaan esille vuorovaikutuksen merkitystä onnistuneessa hoitosuhteessa. Hänen mukaansa hyvä hoitosuhde saavutetaan vain toimivalla vuorovaikutussuhteella. Tapaturma-asemalla vuorovaikutussuhteessa nonverbaalinen viestintä korostuu, minkä ammattitaitoinen hoitotyöntekijä myös tiedostaa. Nonverbaalinen vuorovaikutus ilmenee hoitajan tavassa liikkua, puhua, äänenpainossa, eleissä ja kosketuksessa. Tapaturma-asemalla nonverbaalisen viestinnän merkitys on korostunut, koska potilas odottaessaan omaa hoitoa havainnoi lähes kaiken mitä hänen ympärillään tapahtuu. (Mäenpää 1998, 34; Mäkelä ym. 2001, 14; Mäkelä 2000, 16; Torkkola ym. 2002, 26-29.) 2.4.2 Turvallisuuden tunteen luominen potilaalle Tapaturma-asemalla turvallisuuden tunteen luominen potilaalle alkaa heti ensikohtaamisesta. Hoitohenkilökunnan käyttäytymisellä on suuri merkitys potilaan turvallisuuden tunteen muodostamisessa. Tapaturma-aseman hoitohenkilökunnan oma-aloitteinen yhteydenpito potilaaseen ja kiireettömyys hoitotyön toiminnoissa on merkittävä osa turvallisuuden tunteen luomista. Keskeisintä on, että hoitohenkilökunta antaa potilaalle riittävästi ajastaan. Antamalla aikaa potilaalle hoitohenkilökunta mahdollistaa potilaalle kysymysten esittämisen. Hoitajien kiire ja kireys saattavat antaa potilaalle tunteen, että hänestä ei välitetä ja että hänestä on haittaa. Potilaan kokemus siitä, että häntä huomioidaan ja hänen tilassa tapahtuvia muutoksia seurataan luo potilaalle turvallisuuden tunnetta hoitoa kohtaan ja luottamusta siitä, että apua sekä lääkkeitäkin on tarvittaessa saatavilla. (Hietanen ym. 1996, 7; Lehtoranta 1998, 17-18; Mattila 1998, 149; Naukkarinen 1999, 56; Mattila 2001, 68.) Tapaturma-asemalla vammapotilaan turvallisuudentunnetta voidaan lisätä hoitamalla kokonaisvaltaisesti, aitoon läsnäoloon pyrkien ja toimenpidekeskeisyyttä ja rutiininomaisuutta välttäen laadukkaaseen tiedottamiseen pyrkien. (Airila 1995, 30; Naukkarinen 1999, 51.)

21 2.5 Potilaan kivun huomioiminen Kipu on luonnollinen osa vammautumista ja vammapotilaat kokevat kivun yksilöllisesti. Kipu on viesti potilaan elämäntilanteesta, joka vaatii tapaturmaaseman hoitohenkilökunnalta inhimillistä ymmärrystä ja tulkintaa. Kivun muodostumiseen vaikuttavat aikaisemmat kipukokemukset, kulttuuri, fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset sekä hengelliset tekijät. (Sailo & Vartti 2000, 30, 63.) Taulukko 1. Sailo & Vartti (2000, 37) jakaa kivun kuuteen osaan KIVUN MUODOSTUMISEEN VAIKUTTAVAT USEAT ERI TEKIJÄT Psyykkinen kipu sielun kipua, kaikkea sitä, mikä pelottaa ahdistaa, huolestuttaa ja aiheuttaa henkistä tuskaa. Aikaisemmat kipukokemukset pohjana kipukokemuksen muodostumiselle. Aikaisemmat epämiellyttävät kipukokemukset lisäävät pelkoa ja ahdistusta. Ahdistus ja pelko aiheuttavat stressiä, joka alentaa kivunsietokykyä. Kulttuuri vaikuttaa kipukokemukseen ja sen ilmaisemiseen. Eri kulttuureissa myös kivun kuvantamisessa on eroja. Sosiaalinen kipu yhteisön luomaa esim. työttömyyden. Hengellinen kipu Jumalasuhteeseen liittyvää huolta ja ahdistusta. Yhteisöllinen kipu kansakunnan kokemaa yhtä suurta kipua. Hallitsematonta kipua ei nykyisin ole juuri olemassa. Tästä ajattelusta lähtee myös tapaturma-asemalla hyvän kivunhoito. Hyvä kivunhoito vaatii tapaturmaasemalla hoitotyöntekijältä herkkyyttä havaita potilaan tarpeita sekä kykyä kohdata niitä. Hoitotyöntekijän kyky kohdata ja lievittää kipua tapaturma-asemalla

22 riippuu hoitajan kypsyydestä ja ammattitaidosta ymmärtää kipua monimuotoisuudessaan. Hyvään kivunhoitoon tapaturma-asemalla kuuluu kipulääkityksen lisäksi pelon ja ahdistuksen vähentäminen ja potilaan voimavarojen korostaminen hyvässä hoitoilmapiirissä. Hyvässä hoitoilmapiirissä potilas uskaltaa ilmaista tuntemuksiaan myös kivun osalta. (Sailo & Vartti 2000, 63,132.) Potilas on kipunsa ensisijainen asiantuntija myös tapaturma-asemalla ja hänellä on oikeus viestittää tuntemuksensa hoitohenkilökunnalle. Potilas on ainoa, joka todella tietää, miltä hänestä tuntuu ja potilaan kertomus on hyvän kivunhoidon kivun ensisijainen mittaus- ja arviointimenetelmä. Tapaturma-asemalla hyvässä kivunhoidossa hoitohenkilökunnan velvollisuuksiin kuuluu ottaa selvää, miltä äkillisesti vammautuneesta potilaasta todella tuntuu. Hoitohenkilökunta myös tarvittaessa tukee potilasta ilmaisemaan rohkeasti tuntemuksensa kivusta, jonka hoitohenkilökunta yhdistää potilaan vammamekanismiin. (Sailo & Vartti 2000, 62-65, 111-113.) Töölön sairaalan kivunhoitoryhmän tekemässä tutkimuksessa kävi ilmi, että annettu kivunhoito oli potilaiden mielestä ollut kiitettävää tai hyvää. Mikäli kivunhoito ei ollut riittävää, oli se potilaiden mukaan johtunut annetun kipulääkkeen vähyydestä tai kipulääke ei ollut auttanut toivotulla tavalla. (Töölön sairaalan kivunhoitokysely.) 2.6 Potilaan osallistuminen omaan hoitoon Tapaturma-asemalla päivystysleikkauspotilas ei useinkaan tunne tarvetta osallistua omaa hoitoaan koskevaan päätöksentekoon, vaan hän luottaa hoitavan henkilökunnan osaamiseen ja arviointikykyyn tai hän ei jaksa eikä kykene ottamaan siihen kantaa. (Pellikka ym. 2003, 176.) Potilaan rooli tapaturma-asemalla käsitetään perinteisesti melko passiiviseksi ja sairaan rooliin kuuluu viettää aikaa sängyssä maaten tutkimuksia odottaen, sosiaalisesti melko eristettynä. (Liimatainen 1996, 82.)

23 Liimatainen (1996, 82); Airila (1995, 42); Matero (1998 41 42); Pellikka ym. (2003, 176 177); Mattila (1998, 151) ja Koponen (1999, 39) tuovatkin esiin hoitotyöntekijän vastuuta potilaan rohkaisemiseksi oman hoitonsa suhteen. Mattilan (2001, 71) mukaan hoitaja voi vuorovaikutustilanteessa joko tukea tai heikentää potilaan vahvistumista, sillä osallistuminen omaan hoitoon voi tuntua potilaasta hoitotyön asiantuntijoiden alueelle tunkeutumiselta, kunnes potilas kokee omaa asiantuntijuuttaan hyödynnettävän. Potilaan motivoinnissa oman hoitonsa suhteen korostuu hoitotyöntekijän rohkea ja keskusteleva vuorovaikutus, joka luo potilaalle käsityksen siitä minkälainen potilaan rooli tapaturmaasemalla on. Torkkolan ym:n. (2002, 11) ja Mattilan (1998, 151) mukaan ammattitaitoinen hoitotyöntekijä auttaa potilasta tunnistamaan ja korjaamaan itsehoidon puutteita ja Pellikka ym:t (2003, 176) korostavat hoitotyöntekijöiden kykyä tunnistaa ja vahvistaa potilaan halukkuutta osallistua omaan hoitoonsa. Potilaan voimavaroja hyödyntävä hoitoilmapiiri edistää myös jatkossa potilaan itsehoitoa. Myös Rekolan (2003, 45) mukaan potilaan kokemus siitä, että on voinut heti alusta alkaen osallistua omaan hoitoonsa ja hoitoa koskevaan päätöksentekoon edistää hänen sitoutumistaan hoitoon ja myöhemmin myös toipumista. Tämän opinnäytetyön aineisto antaa kuvan potilaan haluttomuudesta osallistua omaan hoitoonsa. Käsitys on kuitenkin tässä työssä käytettyjen tutkimusten mukainen ja saattaisi olla toisenlainen, jos käytössä olisi enemmän aiheeseen liittyviä tutkimuksia. Potilas ei aina ole haluton osallistumaan hoitoonsa, vaan hoitoympäristön välittämät odotukset potilaan roolista voivat passivoida potilasta ja näin estää häntä osallistumasta omaan hoitoonsa. 2.6.1 Potilaan tiedonsaanti Odotusajan pituus vaikuttaa paljon potilaan kokemukseen saamastaan hoidosta tapaturma-asemalla, se on yleisin tyytymättömyyden aiheuttaja yhdessä epätyydyttävän kohtelun kanssa. Tiedotus hoidon etenemisestä, väliaikatietojen kertominen ja tieto siitä, keneltä voi kysyä omaan hoitoon liittyviä asioita parantaa pitkän odotusajan aiheuttamaa tyytymättömyyttä hoitoa kohtaan. (Korhonen

24 2002, 76; Naukkarinen 1999, 36; Pellikka ym. 2003, 176; Poutala 1998, 70; Töyry ym. 2000, 227.) Potilaat pitävät riittävää ja ennakoivaa, ymmärrettävästi ja rehellisesti kerrottua tietoa tilanteesta, hoitovaihtoehdoista, riskeistä, tulevista tutkimuksista ja hoitotoimenpiteistä laadukkaana. Laadukas tiedottaminen antaa potilaalle aikaa valmistautua ja sopeutua tuleviin hoitotoimenpiteisiin ja tutkimuksiin. (Alanen 2002, 29, 47; Naukkarinen 1999, 51 52; Koponen 1999, 35; Renholm & Suominen 2000, 116; Pellikka ym. 2003, 176; Töyry ym. 2000, 227; Korhonen 2002, 65.) Tärkein tiedonlähde potilaalle on hoitaja ja hoitotyöntekijöillä tulisi olla tarpeeksi aikaa keskustella potilaiden kanssa, jolloin heillä olisi mahdollisuus esittää riittävästi hoitoonsa liittyviä kysymyksiä. (Alanen 2002, 47; Töyry, Vehviläinen- Julkunen, Roine, Naumanen-Tuomela & Rissanen 2000, 227.) Hoitoympäristön paineenalaisuus heikentää vuorovaikutusta hoitosuhteessa ja hoitamisesta tulee tehtäväkeskeistä, jolloin potilaan on vaikea kysyä mieltä vaivaavista asioista. (Mattilan (2001, 78.) Tutkimusten mukaan tiedonsaantia riittämättömänä pitävät useimmiten nuoret ja korkeasti koulutetut potilaat sekä naiset. Tämä pätee tutkimusten mukaan myös tyytymättömyyteen ja kriittisyyteen hoitoa kohtaa ylipäätään. (Alanen 2002, 50; Naukkarinen 1999, 47; Koponen 1999, 35; Renholm & Suominen 2000, 116.) 2.7 Dokumentointi potilaan vastaanottotilanteessa Hoitotyön dokumentointi on sekä hoitajan velvollisuus että oikeus. Dokumentointia koskee salassapitovelvollisuus sekä henkilöstörekisterilain mukaiset suojaamis- ja huolellisuusvelvoitteet. Hyvä dokumentointi on osa potilaan ja hoitajan oikeusturvaa. Oikeusturvaan liittyy olennaisesti potilaan asiakirjasta ilmenevä potilaan henkilökohtainen allekirjoitus, mikäli hän kieltäytyy hoidosta tai hoitotoimenpiteestä. (Dokumentointi hoitotyössä 1999, 33-34, 40-41.)

25 Tiedon kerääminen tulotilanteessa potilaan saattajalta sekä potilaalta itseltään on osa vastaanottavan hoitotyöntekijän työtehtävää tapaturma-asemalla. Suullinen raportointi sekä kaikki kirjattu tieto on keskeisessä asemassa potilaan jatkohoitoa suunniteltaessa ja hoidon etenemisen turvaamisessa. (Rekola 2003, 49.) Tapaturma-asemalla dokumentoinnin tavoitteena on osaltaan varmistaa moniammatillinen yhteistyö, hoidon eettisyys, jatkuvuus ja potilasturvallisuus (Rekola 2003, 49). Dokumentoinnilla tuotetaan arvokasta tietoa koko potilaan hoitoketjua varten. Hyvässä dokumentoinnissa tapaturma-asemalla korostuu tässä ja nyt periaate ja se kuvaa lääketieteellisten faktojen lisäksi potilaan omia tuntemuksia. (Dokumentointi hoitotyössä 1999, 124,135.) Hyvä dokumentointi ottaa tapaturma-asemallakin huomioon potilaan parhaana asiantuntijana ja siitä ilmenee potilaan kokemukset esim. millaista kipu on, missä kipu on, milloin ja miten kipu on alkanut tai onko kivussa tapahtunut muutoksia. Hyvä dokumentointi on järjestelmällistä, potilas ja/tai perhekeskeistä ja perustuu hoitotieteen keskeisiin käsitteisiin. Hyvä dokumentointi on perusteltua ja arvioivaa ja se ottaa huomioon potilaan niin fyysiset kuin psyykkiset tarpeet. Hyvän dokumentoinnin sisällöstä ilmenee tiedot potilaan neuvonnan ja hoidon suunnittelemiseksi, toteutumiseksi ja seuraamiseksi. Hyvä dokumentointi kuvaa myös potilaan hoitoketjun vaiheita toimintayksikössä ja on siten todiste toteutetusta hoitotyöstä, mutta se ei kuitenkaan pelkästään ole tehtyjen hoitotoimenpiteiden luettelointia. (Dokumentointi hoitotyössä 1999, 41, 49, 80, 90, 111, 120, 124, 135.) 2.8 Omaisten huomioon ottaminen tapaturma-asemalla Potilaan läheiset ja omaiset ovat usein paras tietolähde potilaan itsensä jälkeen suunniteltaessa kokonaisvaltaista hoitoa. He kuuluvat olennaisesti potilaan elämään tapaturma-asemalla ja ovat osa potilaan ja hoitajan ihmissuhdeympäristöä. Hyvä vuorovaikutus heidän ja hoitotyöntekijän välillä tukee hoidon tavoitteita. Hyvässä hoitosuhteessa omaiset ja läheiset ovat keskeisessä asemassa

26 potilaan voimavarojen tukemisessa ja löytämisessä, he rauhoittavat, tuovat turvaa ja toimivat potilaan voimavarana. (Mattila 2001, 79; Rekola 2003, 45; Sillanpää 2003, 21; Toivonen 2002, 35.) Läheisen ihmisen äkillinen sairastuminen aiheuttaa elämänmuutoksen koko perheelle. Läheisen ollessa sellaisessa tilanteessa, ettei voi heidän kanssaan kommunikoida, on hoitajan tärkein tehtävä tukea omaisia ja pitää heidät ajan tasalla. (Mäenpää 1998, 39.) Lehdon ym:n (2000, 71) mukaan potilaalle on tärkeää, että omaisten läsnäolo sallitaan ja että heille kerrotaan tilanteesta. (Lehto ym. 2000, 71; Lehtoranta 1998, 21.) Omaisten odottaessa kotona on parempi, että heille soitetaan kotiin, kuin sanotaan, että tänne voi soittaa milloin vain ja tiedustella potilaan vointia. (Lehto ym. 2000, 71.) Potilaan autetuksi tuleminen edellyttää toisinaan myös omaisten ja läheisten auttamista (Airila 1995, 49). On muistettava, että omaisten hätä voi olla suurempi kuin potilaan ja heidän hätänsä ja ahdistuksensa voivat lisätä potilaan hätää. Tällöin omaisille annettu selkeä tieto potilaan tilasta ja mahdollisuus olla potilaan luona tapaturma-asemalla tukee omaisen voimavaroja auttaa lähimmäistään. (Sillanpää 2003, 20.) Hoitohenkilökunnan antama emotionaalinen tuki on osa laadukasta hoitamista. Emotionaalinen tuki on tunteiden ja kokemusten jakamista sekä omaisten rohkaisemista, kunnioittamista, kuuntelemista. Lisäksi se ilmenee luottamuksen osoittamisena, ja empatiana omaisia kohtaan. Emotionaaliseen tukeen liittyy hoitohenkilökunnan hyvä käyttäytyminen, ammattitaito ja inhimillisyys. (Toivonen 2002, 52; Lehto ym. 2000, 69-70.) Toisaalta Renholmin & Suomisen (2000, 115) ja Naukkarisen (1999, 58) tutkimuksissa potilaat eivät pitäneet tärkeänä omaisten osallistumista hoitoon ensiapupoliklinikkatilanteessa. Suurin osa tutkimuksen potilaat piti tarpeettomana terveydentilansa ilmoittamista läheisilleen ja yli puolet oli sitä mieltä että läheisen läsnäolo ensiapupoliklinikalla oli tarpeetonta.

27 2.9 Yhteenveto Kaiken toiminnan taustalla hoitotyössä on ihmisen henkilökohtainen arvo. Ihmisarvoa kunnioittavassa hoitamisessa potilaalla on mahdollisuus olla eheä ja hoitohenkilökunta kohtelee potilasta tuomitsematta ja loukkaamatta. Potilas otetaan aina tosissaan, häntä kuullaan ja hoidetaan aina kaikkein parhaalla mahdollisella tavalla. Hyvä hoito tapaturma-asemalla on kokonaisvaltaista, eettisiin arvoihin perustuvaa hoitoa, jonka päämääränä on potilaan pelastaminen, terveyden edistäminen ja tyytyväisyys. Sen lähtökohtana on potilaan ja omaisten yksilöllisten tarpeiden huomioon ottaminen hyvässä vuorovaikutuksessa, jossa luottamus on molemminpuolista. Kokonaisvaltaisella hoitamisella tarkoitetaan potilaan hänen omaistensa ja läheistensä fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista auttamista sekä vaikuttamista potilaan ympäristöön. Eettisyydellä tarkoitetaan ihmisarvon kunnioittamista, oikeudenmukaisuutta, loukkaamattomuutta ja itsemääräämisoikeutta. Hyvä hoitaminen edellyttää hoitotyöntekijöiltä riittävää tietoperustaa ja hoitoorganisaatiolta riittäviä aineellisia resursseja. Hyvässä hoitamisessa korostuvat inhimilliset arvot sekä kokemus ja työyhteisössä jokainen työntekijä on yksilönä muodostamassa potilaan yksilöllistä kokemusta moniammatillisessa yhteistyössä. Tapaturma-asema on portti sairaalaan ja vastaanottavalla työntekijällä on suuri merkitys siihen minkälaisena potilas kokee hoitonsa jatkossa. On tärkeää, että potilas kokee olevansa tervetullut hoitoon. Vastaanottavan hoitotyöntekijän kyky hyväksyä potilas sellaisenaan ja potilaan arvostaminen antaa potilaalle mahdollisuuden luonnolliseen käyttäytymiseen heti kohtaamistilanteesta alkaen ja luo pohjan hyvän vuorovaikutussuhteen muodostumiselle. Vastaanottotilanne muodostaa potilaalle kokemuksen siitä, minkälainen rooli potilaalla tapaturmaasemalla on ja antaa suunnan myöhemmälle vuorovaikutukselle hoitosuhteessa.