Henkilökohtainen apu käytännössä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Henkilökohtainen apu käytännössä"

Transkriptio

1 Henkilökohtainen apu käytännössä Mirva Vesimäki, Henkilökohtaisen avun koordinaattori, Keski-Suomen henkilökohtaisen avun keskus HAVU

2 Henkilökohtainen apu vaikeavammaiselle henkilölle, 8 2 Kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle henkilökohtaista apua sekä palveluasuminen, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista. Kunnalla ei kuitenkaan ole erityistä velvollisuutta palveluasumisen eikä henkilökohtaisen avun järjestämiseen, jos vaikeavammaisen henkilön riittävää huolenpitoa ei voida turvata avohuollon toimenpitein.

3 Henkilökohtaisen avun sisältö, 8 c Vaikeavammaisen henkilön välttämätön avustaminen kotona ja kodin ulkopuolella päivittäisissä toimissa työssä ja opiskelussa harrastuksissa yhteiskunnallisessa osallistumisessa tai sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä henkilökohtainen apu on apua niissä toimissa, jotka henkilö tekisi itse mutta ei niistä vamman tai sairauden vuoksi selviä

4 Vaikeavammaisten henkilöiden oikeus henkilökohtaiseen apuun mikä muuttui? 1. Kunta ei voi määrärahojen puutteen vuoksi evätä palvelua, jos laissa mainitut edellytykset sen saamiselle täyttyvät edistää vaikeavammaisen henkilön yhdenvertaisuutta asuinpaikasta riippumatta 2. PL 19 1; välttämättömän huolenpidon turvaaminen laajassa merkityksessä ihmisarvoisen elämän turva mahdollisuus saada apua toimintoihin erityisesti kodin ulkopuolella paranee 3. Oikeus koskee myös välttämätöntä mutta määrällisesti vähäisempää avun tarvetta, joka on kuitenkin toistuva 4. Järjestämistavat monipuolistuneet - työnantajuus voi olla toisaallakin

5 Henkilökohtaisen avun päätökset Keski-Suomessa Lähde Sotkanet Keski- Suomi yhteensä

6 Henkilökohtaisen avun tarkoitus Auttaa vaikeavammaista henkilöä toteuttamaan omia valintojaan laissa tarkoitetuissa toiminnoissa, edellyttää että vaikeavammaisella henkilöllä on voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteutustapa (yksilöllinen kokonaisharkinta) Päätöksenteossa oltava riittävä valmius ja sosiaalityön ammattitaito ottaa selkoa asiakkaan omasta käsityksestä asiassa; tarvittaessa käytetään esim. tulkitsemista ja kommunikaation apuvälineitä ja - menetelmiä Myös omaisten ja läheisten asiantuntemus voi osin auttaa henkilön tahdon selvittämisessä, muttei kokonaan.

7 Henkilökohtaisen avun kriteerit Lähtökohtana, että avun tarvitsija itse voi vaikuttaa siihen, missä asioissa ja miten avustetaan lähtien omista valinnoistaan eikä ulkopuolisen tahon määrittämänä eli toisin sanoen: Kuka, Mitä, Missä, Miten, Milloin - auttaa henkilökohtaisesti asiakas itse päättää

8 Henkilökohtaisen avun järjestämistavat 1. Henkilökohtainen avustaja järjestelmä (vaikeavammainen työnantaja saa kunnalta korvauksen avustajan palkkaamiseksi) 2. Kunta antaa vaikeavammaiselle henkilölle palvelusetelin avustajapalvelun hankkimista varten 3. Kunta hankkii avustajapalvelun ostopalveluna, järjestää sen itse tai sopimusperusteisessa yhteistyössä toisen kunnan kanssa

9 Henkilökohtaisen avun järjestäminen, 8 d Järjestämistavoista päätettäessä ja henkilökohtaista apua järjestettäessä kunnan on otettava huomioon vaikeavammaisen henkilön oma mielipide ja toivomukset sekä palvelusuunnitelmassa määritelty yksilöllinen avun tarve ja elämäntilanne kokonaisuudessaan. Henkilökohtaisen avun luonne korostaa järjestämistavan valintaa yhteisymmärryksessä vaikeavammaisen henkilön kanssa. Tarvittaessa apuna voidaan käyttää tulkitsemista ja erilaisia kommunikaation apuvälineitä ja menetelmiä. Osittain, mutta ei täysin, voidaan tukeutua omaisten ja läheisten asiantuntemukseen. Henkilökohtaisen avun eri järjestämistapoja voidaan yhdistää toisiinsa sekä muihin vammaispalvelulain ja muun sosiaalihuollon lainsäädännön mukaisiin palveluihin ja tukitoimiin.

10 Henkilökohtaisen avun keskus Työnjohtajan/työnantajan tuki

11 Koulutusta henkilökohtaisen avun keskus HAVU:ssa Assistentti.infon PomOpisto 9.osainen koulutussarja: 1. Työnantajan alkukaaos 2. Henkilökohtaisen avun järjestelmä 3. Työsuojelu 4. Palkanmaksu 5. Työlainsäädäntö 6. Työehtosopimus 7. Vuorovaikutus työpaikalla 8. Hyvä työnjohtajuus 9. Ostajan opas Assistentti.infon henkilökohtaisen avustajan koulutussarja Yhteistyössä kansalaisopiston kanssa järjestetään Asumispalvelusäätiö ASPA:n Kohtaamisia -kurssia

12 Henkilökohtaisen avun eettiset periaatteet Henkilökohtaisen avustajan työnjohtajalle/työnantajalle sekä Henkilökohtaisena avustajana toimivalle Laadittu valtakunnallisessa henkilökohtaisen avun verkostossa Assistentti.infossa Lähtökohtana on, että kaikissa henkilökohtaisen avun järjestämistavoissa noudatetaan seuraavia henkilökohtaisen avun eettisiä periaatteita:

13 Ihmisarvo Jokaisella ihmisellä on arvo ja häntä tulee kunnioittaa ainutkertaisena yksilönä, jolla on oikeus elää hyvä ja arvokas elämä. Osapuolten tulee kunnioittaa toistensa elämänhistoriaa ja henkilökohtaista elämänkatsomusta.

14 Itsemääräämisoikeus Vammaisella ihmisellä on oikeus itsenäiseen elämään ja oikeus päättää siihen liittyvistä asioista. Henkilökohtaisen avun käyttäjä päättää henkilökohtaisen avun sisällön ja toteutustavan. Osapuolet kunnioittavat toistensa itsemääräämisoikeutta omaan elämäänsä.

15 Ammatillinen yhteistoiminta Henkilökohtaisessa avussa on kyse avustamisesta, joka perustuu luottamukselliseen yhteistyöhön ja sopimusten noudattamiseen Osapuolet huolehtivat hyvästä työilmapiiristä ja sen ylläpidosta. Hyvä vuorovaikutus osapuolten välillä on molempien vastuulla ja hyvän työnteon edellytys. Kommunikaatiossa halutaan ymmärtää toista, käytetään ymmärrettävää kieltä ja tarvittaessa kommunikoinnin apuvälineitä.

16 Salassapito ja yksityisyys Avustaja on vaitiolovelvollinen, hän ei missään tilanteessa (työsuhteen päättymisen jälkeenkään) saa kertoa työssään kuulemiaan, näkemiään ja tekemiään henkilökohtaisen avun käyttäjään liittyviä yksityisiä asioita muille. Osapuolet kunnioittavat toistensa fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista loukkaamattomuutta ja yksityisyyttä.

17 Kiitos! Henkilökohtaisen avun koordinaattori Mirva Vesimäki Puh Lisätietoa: ja

Lapsen oikeus henkilökohtaiseen apuun Tampere johtava lakimies Sirkka Sivula Kehitysvammaisten Tukiliitto

Lapsen oikeus henkilökohtaiseen apuun Tampere johtava lakimies Sirkka Sivula Kehitysvammaisten Tukiliitto Lapsen oikeus henkilökohtaiseen apuun Tampere 22.5.2017 johtava lakimies Sirkka Sivula Kehitysvammaisten Tukiliitto Ulos kuplasta Asiakassuunnittelu Arvio Suunnitelma Päätös Toteutus 3 Lapsen osallisuus

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu -järjestelmä periaatteet ja lakitausta

Henkilökohtainen apu -järjestelmä periaatteet ja lakitausta Henkilökohtainen apu -järjestelmä periaatteet ja lakitausta Lakimies Mika Välimaa 13.5.2014, Turku Kynnys ry Säädökset Vammaispalvelulaki (8-8 d, 3 a ) subjektiivinen oikeus palvelusuunnitelma Laki sosiaalihuollon

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispalveluissa henkilökohtainen apu ja vammainen lapsi

Ajankohtaista vammaispalveluissa henkilökohtainen apu ja vammainen lapsi Sosiaalipalvelut -tulosalue 1 Ajankohtaista vammaispalveluissa henkilökohtainen apu ja vammainen lapsi Päivi Nurmi-Koikkalainen 21.10.2008 Rovaniemi Oikeudenmukaisuus = normit + käytäntö H.T. Klami 1990

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN APU VAIKEAVAMMAISELLE HENKILÖLLE SOVELTAMISOHJEET 01.12.2009 LÄHTIEN

HENKILÖKOHTAINEN APU VAIKEAVAMMAISELLE HENKILÖLLE SOVELTAMISOHJEET 01.12.2009 LÄHTIEN Vaasan sosiaali- ja terveystoimi/sosiaalityö ja perhepalvelut/vammaispalvelut HENKILÖKOHTAINEN APU VAIKEAVAMMAISELLE HENKILÖLLE SOVELTAMISOHJEET 01.12.2009 LÄHTIEN YLEISTÄ HENKILÖKOHTAISESTA AVUSTA Henkilökohtaisen

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu. Maritta Ekmark Kvtl 10.10.2013

Henkilökohtainen apu. Maritta Ekmark Kvtl 10.10.2013 Henkilökohtainen apu Maritta Ekmark Kvtl 10.10.2013 VpL muutos 2009 Henkilökohtaisesta avusta subjektiivinen oikeus Vaikeavammaisen henkilön oikeus määrärahoista riippumatta Kolme järjestämistapaa Työnantajamalli

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 22.11.2016 Taltionumero 4949 Diaarinumero 4302/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Työ kuuluu kaikille!

Työ kuuluu kaikille! Esteetön ja yhdenvertainen työelämä Työ kuuluu kaikille! Uudenmaan TE-toimisto, Pasila 9.3.2016 Anne Mäki, ry 1 Esteettömyys Esteetön työympäristö on kaikkien etu Laaja kokonaisuus, joka mahdollistaa ihmisten

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu Heli Kulmala 1

Henkilökohtainen apu Heli Kulmala 1 Henkilökohtainen apu Heli Kulmala 1 Vammaispalvelulaki Henkilökohtainen apu on subjektiivinen oikeus vaikeavammaisille henkilöille Henkilö, joka tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden

Lisätiedot

Naantalin kaupungin vammaispalvelun toimintaohje henkilökohtaisen avun myöntämiselle 2018

Naantalin kaupungin vammaispalvelun toimintaohje henkilökohtaisen avun myöntämiselle 2018 Naantalin kaupungin vammaispalvelun toimintaohje henkilökohtaisen avun myöntämiselle 2018 Sosiaali- ja terveyslautakunta 19.4.2018 1 Sisällys Henkilökohtaisen avun tavoitteet... 2 Sovelletut oikeusohjeet...

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUT. Vammaispalvelujen palveluesimies Maija Tervo. Vammaispalvelun sosiaalityö ja ohjaus. Asumispalvelut Katja Vesterelve

VAMMAISPALVELUT. Vammaispalvelujen palveluesimies Maija Tervo. Vammaispalvelun sosiaalityö ja ohjaus. Asumispalvelut Katja Vesterelve VAMMAISPALVELUT Vammaispalvelujen palveluesimies Maija Tervo Vammaispalvelun sosiaalityö ja ohjaus Ansala Heli Juupaluoma Sauli Niemi Johanna Rapo Sirpa Asumispalvelut Katja Vesterelve Tiimivastaavat Päivätoiminta

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 9.9.2016 Taltionumero 3790 Diaarinumero 1816/3/15 1 (8) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja Henkilökohtaisen avun hakeminen Työpaja 10.10.2013 Vammaispalvelulaki - Henkilökohtainen apu liittyy vammaispalvelulakiin. - Vammaispalvelulaki uudistui 1.9.2009. - Vammaispalvelulakia muutettiin, jotta

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua. KVTL Salla Pyykkönen 9.11.2012

Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua. KVTL Salla Pyykkönen 9.11.2012 Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua KVTL Salla Pyykkönen 9.11.2012 Palvelujen suunnittelun olemassa oleva säädöspohja Perustuslaki yhdenvertaisuus, sosiaaliturva, oikeusturva

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu mitä se on? Kaisa Pesonen

Henkilökohtainen apu mitä se on? Kaisa Pesonen Henkilökohtainen apu mitä se on? Kaisa Pesonen 21.10.2015 VAMMAISPALVELUT Vammaisten ja kehitysvammaisten henkilöiden palveluiden tavoitteena on mahdollistaa vammaiselle henkilölle mielekäs ja muihin asukkaisiin

Lisätiedot

KESKUSTEN MERKITYS HENKILÖKOHTAISESSA AVUSSA

KESKUSTEN MERKITYS HENKILÖKOHTAISESSA AVUSSA KESKUSTEN MERKITYS HENKILÖKOHTAISESSA AVUSSA HENKILÖKOHTAISEN AVUN ALUETUKIKESKUS-PROJEKTIN PÄÄTÖSSEMINAARI Turku 14.11.2011 Raija Mansikkamäki Koordinaattori Assistentti.info Sisältö Esittelyssä Assistentti.info

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 4.2.2015 Taltionumero 278 Diaarinumero 4064/3/13 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Nokian kaupunki, perusturvakeskus Päätös, jota valitus

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus henkilökohtaiseen apuun , Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl

Ajankohtaiskatsaus henkilökohtaiseen apuun , Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl Ajankohtaiskatsaus henkilökohtaiseen apuun 23.9.2014, Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl Palvelusuunnitelman merkitys korostuu! Palvelusuunnitelma Yhteistyössä ja yhteisymmärryksessä asiakkaan ja hänen läheistensä

Lisätiedot

Eri järjestämistapojen valintaprosessit (miten se oikeasti Espoossa tapahtuu)

Eri järjestämistapojen valintaprosessit (miten se oikeasti Espoossa tapahtuu) Eri järjestämistapojen valintaprosessit (miten se oikeasti Espoossa tapahtuu) Anu Autio, asiantuntija Espoon kaupunki, Vammaispalvelut Henkilökohtaisen avun asiakasmäärä sekä nettokustannukset Kuusikossa

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 4.2.2015 Taltionumero 276 Diaarinumero 2783/3/13 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut

ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut Sosiaaliohjaaja Porin perusturva Vammaispalvelut LAINSÄÄDÄNTÖ Perustuslaki : 6 yhdenvertaisuus, 19 oikeus sosiaaliturvaan Sosiaalihuoltolaki: 1 yksityisen henkilön,

Lisätiedot

Dnro 1101/4/16. Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Esittelijäneuvos Tapio Räty HENKILÖKOHTAISEN AVUN JÄRJESTÄMINEN

Dnro 1101/4/16. Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Esittelijäneuvos Tapio Räty HENKILÖKOHTAISEN AVUN JÄRJESTÄMINEN 4.11.2016 Dnro 1101/4/16 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Tapio Räty HENKILÖKOHTAISEN AVUN JÄRJESTÄMINEN 1 KANTELU - - - (myöhemmin kantelija) arvosteli A:n kunnan

Lisätiedot

V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a

V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a Vammaispalvelulaki Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN UUDISTUS

VAMMAISPALVELULAIN UUDISTUS VAMMAISPALVELULAIN UUDISTUS Henkilökohtainen apu ja palvelusuunnittelu Tampere 1.6.2009 johtava lakimies Sirkka Sivula Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Vammaispalvelulain uudistus Osa vammaislainsäädännön

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu ja itsemääräämisoikeus. 8.12.2015 Onnensilta, Hyvinkää

Henkilökohtainen apu ja itsemääräämisoikeus. 8.12.2015 Onnensilta, Hyvinkää Henkilökohtainen apu ja itsemääräämisoikeus Onnensilta, Hyvinkää Matti Suontausta Lakimies Heta-Liitossa Valmistunut Turun yliopistosta jouluna 2013 Aloittanut Heta-Liitossa syksyllä 2014 Työtehtävät liittyvät

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun järjestämistavat Eksotessa. Katriina Kunttu

Henkilökohtaisen avun järjestämistavat Eksotessa. Katriina Kunttu Henkilökohtaisen avun järjestämistavat Eksotessa Katriina Kunttu 2.11.2016 Henkilökohtaisen avun järjestämistavat Eksotessa käytössä kaikki 4 vaihtoehtoa: Työnantajamalli Ostopalvelu Palveluseteli Henkilökohtainen

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toimintasuunnitelma 1.9.2009

Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toimintasuunnitelma 1.9.2009 Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toimintasuunnitelma 1.9.2009 Vammaispalvelulakiin tulee muutoksia 1.9.2009. Lakiin on lisätty säädökset vaikeavammaisille henkilöille järjestettävästä

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISEN AVUN MYÖNTÄMINEN VAMMAISPALVELULAIN NOJALLA LUKIEN - Uudenkaupungin toimintaohje

HENKILÖKOHTAISEN AVUN MYÖNTÄMINEN VAMMAISPALVELULAIN NOJALLA LUKIEN - Uudenkaupungin toimintaohje 1 HENKILÖKOHTAISEN AVUN MYÖNTÄMINEN VAMMAISPALVELULAIN NOJALLA 1.9.2016 LUKIEN - Uudenkaupungin toimintaohje 1 MITÄ HENKILÖKOHTAINEN APU ON Henkilökohtainen apu on välttämätöntä toisen ihmisen antamaa

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 4.2.2015 Taltionumero 280 Diaarinumero 3170/3/13 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Päätös,

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUOHJAUS JA NEUVONTA

HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUOHJAUS JA NEUVONTA HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUOHJAUS JA NEUVONTA Jyväskylän kaupungin henkilökohtaisen avun palveluohjaus ja neuvonta alkaen 1.6.2012 Palveluohjaaja Jaana Pekkola, (15.10.2015 alkaen sij. Mari Mäkelä),

Lisätiedot

Päätöksiä henkilökohtaisesta avusta

Päätöksiä henkilökohtaisesta avusta Päätöksiä henkilökohtaisesta avusta Kehitysvammahuollon yhteistyökokous Helsinki, 12.12. 2011 Lakimies Sampo Löf-Rezessy, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. lakineuvonta@kvtl.fi Henkilökohtainen apu Vammaispalvelulaki

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.10.2016 Taltionumero 4293 Diaarinumero 970/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Perusturvalautakunta Päätös, jota valitus koskee Asian

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 15.5.2018 Taltionumero 2333 Diaarinumero 5817/2/17 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 11.8.2011 Taltionumero 2130 Diaarinumero 3246/3/10 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus X:n perusturvalautakunta Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu. Pirjo Poikonen

Henkilökohtainen apu. Pirjo Poikonen Henkilökohtainen apu Pirjo Poikonen Henkilökohtaisen avun tarkoitus Vammaispalvelulain 8 c» Henkilökohtaisella avulla tarkoitetaan vaikeavammaisen henkilön välttämätöntä avustamista kotona ja kodin ulkopuolella:

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu. Seinäjoki, Lakimies Sampo Löf-Rezessy, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry.

Henkilökohtainen apu. Seinäjoki, Lakimies Sampo Löf-Rezessy, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. Henkilökohtainen apu Seinäjoki, 8.11. 2011 Lakimies Sampo Löf-Rezessy, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. lakineuvonta@kvtl.fi Henkilökohtaisen avun muutokset VPL:ssa 1.9.2009 Henkilökohtainen apu kunnan

Lisätiedot

Toimintaohje henkilökohtaisen avun myöntämiselle 1.1.2013 lähtien

Toimintaohje henkilökohtaisen avun myöntämiselle 1.1.2013 lähtien Toimintaohje henkilökohtaisen avun myöntämiselle 1.1.2013 lähtien Henkilökohtaisen avun tavoitteet Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää vaikeavammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu kuka sitä saa?

Henkilökohtainen apu kuka sitä saa? Henkilökohtainen apu kuka sitä saa? Kehitysvammahuollon yhteistyökokous Jyväskylä, 23.2. 2012 Lakimies Sampo Löf-Rezessy, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. lakineuvonta@kvtl.fi Henkilökohtainen apu Vammaispalvelulaki

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukainen Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi

Vammaispalvelulain mukainen Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi Vammaispalvelulain mukainen Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2014 Mitä tarkoittaa henkilökohtainen apu? Henkilökohtainen apu tarkoittaa vaikeavammaisen

Lisätiedot

Vammaispalvelulain muutokset

Vammaispalvelulain muutokset Vammaispalvelulain muutokset Tavoitteet Uusien säännösten tavoitteena on lisätä vaikeavammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta ja itsenäisyyttä. Tavoitteena on parantaa heidän mahdollisuuksiaan osallistua

Lisätiedot

TAVOITTEET. Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää. vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisina

TAVOITTEET. Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää. vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisina 2015 LAKI Vammaispalvelulaissa on määritelty ne palvelut ja taloudelliset tukitoimet, joita kunnan sosiaalitoimi järjestää Vammaisille henkilöille. Lain tarkoituksena on edistää vammaisten henkilöiden

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNGIN VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN HENKILÖKOH- TAISEN AVUN OHJEET 1.1.2015 ALKAEN

SASTAMALAN KAUPUNGIN VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN HENKILÖKOH- TAISEN AVUN OHJEET 1.1.2015 ALKAEN SASTAMALAN KAUPUNGIN VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN HENKILÖKOH- TAISEN AVUN OHJEET 1.1.2015 ALKAEN 1. Kenelle henkilökohtaista apua myönnetään 1.1 Vaikeavammainen henkilö Henkilökohtaista apua myönnettäessä

Lisätiedot

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt Helsingin sosiaalivirasto Vammaisten sosiaalityö 26.1.2010 www.hel.fi Sosiaalityö ja palveluohjaus Sosiaaliturvaa

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Tampereella toukokuussa 2009 Vammaispalvelulaki uudistuu mikä muuttuu? Kysymyksiä ja vastauksia henkilökohtaisesta avusta Sisältö Mihin tarvitaan uutta vammaispalvelulakia (VPL)? 1 uudistetut säännökset

Lisätiedot

Lapin aluehallintoviraston strateginen tulossopimus ja Kuntakysely kevät 2012

Lapin aluehallintoviraston strateginen tulossopimus ja Kuntakysely kevät 2012 Lapin aluehallintoviraston strateginen tulossopimus 2012 2015 ja Kuntakysely kevät 2012 SOSIAALIHUOLTO 1 Tavoitteen arviointi: Aluehallintovirasto on valvonut seuraavia kuntien toimia: Vammaisen henkilön

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Marjo Rikkinen 2016

Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Marjo Rikkinen 2016 Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Marjo Rikkinen 2016 Millaisiin kysymyksiin esitys hakee vastauksia Mitä tarkoittaa henkilökohtainen apu? Miksi kannattaa

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (7) Taltionumero 3783 Diaarinumero 1269/2/17

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (7) Taltionumero 3783 Diaarinumero 1269/2/17 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (7) 15.8.2018 Taltionumero 3783 Diaarinumero 1269/2/17 Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.7.2017 Taltionumero 3515 Diaarinumero 3492/2/16 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu matkoilla Tanja Alatainio, lakimies Heta-Liitto

Henkilökohtainen apu matkoilla Tanja Alatainio, lakimies Heta-Liitto Henkilökohtainen apu matkoilla 29.4.2017 Tanja Alatainio, lakimies Heta-Liitto Taustaa Vammaispalvelulaki Henkilökohtaista apua myönnetään päivittäisiin toimiin, työhön ja opiskeluun, harrastuksiin, yhteiskunnalliseen

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN APU PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ KALLION ALUEELLA

HENKILÖKOHTAINEN APU PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ KALLION ALUEELLA HENKILÖKOHTAINEN APU PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ KALLION ALUEELLA SISÄLLYS Mitä on henkilökohtainen apu? 1 Kuka voi saada henkilökohtaista apua? 2 Mihin henkilökohtaista apua on mahdollista saada? 3 Miten

Lisätiedot

assistentti INFO Palveluasumisen järjestäminen Sanna Ahola ja Juha-Pekka Konttinen Assistentti.info 2010 INFO sarja nro 10

assistentti INFO Palveluasumisen järjestäminen Sanna Ahola ja Juha-Pekka Konttinen Assistentti.info 2010 INFO sarja nro 10 assistentti INFO Palveluasumisen järjestäminen Sanna Ahola ja Juha-Pekka Konttinen Assistentti.info 2010 INFO sarja nro 10 ISBN 978-952-67335-7-9 (nid.) ISBN 978-952-67335-8-6 (PDF) Painopaikka: Arkmedia,

Lisätiedot

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Juha-Pekka Konttinen

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Juha-Pekka Konttinen 13.2.2018 EOAK/2107/2017 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Juha-Pekka Konttinen HENKILÖKOHTAISEN AVUN JÄRJESTÄMISTAVAT 1 KANTELU Kantelija arvosteli

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 30.12.2016 Taltionumero 5709 Diaarinumero 1775/2/16 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu - oikeuskäytäntöä. 12.4. 2011 Lakimies Sampo Löf-Rezessy, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. lakineuvonta@kvtl.

Henkilökohtainen apu - oikeuskäytäntöä. 12.4. 2011 Lakimies Sampo Löf-Rezessy, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. lakineuvonta@kvtl. Henkilökohtainen apu - oikeuskäytäntöä 12.4. 2011 Lakimies Sampo Löf-Rezessy, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. lakineuvonta@kvtl.fi Henkilökohtaisen avun muutokset VPL:ssa 1.9.2009 Henkilökohtaisesta avusta

Lisätiedot

Onni on yksilöllinen, sujuva arki ja turvallinen verkosto

Onni on yksilöllinen, sujuva arki ja turvallinen verkosto Onni on yksilöllinen, sujuva arki ja turvallinen verkosto OPAS HENKILÖKOHTAISEN AVUN HAKIJALLE Henkilökohtainen apu mahdollistaa yhdenvertaisuuden muiden kanssa Vammaispalvelulaki oikeuttaa henkilökohtaisen

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 30.4.2013 Taltionumero 1561 Diaarinumero 873/3/12 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Vammaispalvelut Helsingissä. Reija Lampinen vammaisasiamies 26.9.2013 Kampin palvelukeskus

Vammaispalvelut Helsingissä. Reija Lampinen vammaisasiamies 26.9.2013 Kampin palvelukeskus Vammaispalvelut Helsingissä Reija Lampinen vammaisasiamies 26.9.2013 Kampin palvelukeskus Vammaispalvelulaki Vammaispalvelulain mukaan vammaisella henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, jolla on vamman tai

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi

Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2014 Mitä tarkoittaa henkilökohtainen apu? Henkilökohtainen apu tarkoittaa vaikeavammaisen ihmisen avustamista

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2015

Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2015 Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2015 Miksi puheenvuoro henkilökohtaisesta avusta? Vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen apu voi olla

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu kehitysvammaisten ihmisten näkökulmasta. Aarne Rajalahti

Henkilökohtainen apu kehitysvammaisten ihmisten näkökulmasta. Aarne Rajalahti Henkilökohtainen apu kehitysvammaisten ihmisten näkökulmasta Aarne Rajalahti Henkilökohtaisen avun tarkoitus Auttaa vaikeavammaista henkilöä toteuttamaan omia valintojaan omassa elämässään Henkilökohtainen

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (8) Taltionumero 3844 Diaarinumero 2793/2/17

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (8) Taltionumero 3844 Diaarinumero 2793/2/17 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (8) 21.8.2018 Taltionumero 3844 Diaarinumero 2793/2/17 Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A huoltajanaan B Päätös, jota valitus koskee Asian

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 23.5.2013 Taltionumero 1789 Diaarinumero 983/3/12 1 (9) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUN PALVELUASUMINEN

VAMMAISPALVELUN PALVELUASUMINEN POHJOIS-SATAKUNNAN HANKEKUNNAT HONKAJOKI, JÄMIJÄRVI, KANKAANPÄÄ, KARVIA VAMMAISPALVELUN PALVELUASUMINEN TOIMINTAOHJE Palvelun määritelmä Vaikeavammaisen määritelmä Palveluasumiseen liittyvät palvelut ja

Lisätiedot

Ohje vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toteuttamisesta Keski-Karjalan yhteistoiminta-alueella

Ohje vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toteuttamisesta Keski-Karjalan yhteistoiminta-alueella Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 20.9.2011 98 Ohje vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toteuttamisesta Keski-Karjalan yhteistoiminta-alueella 1 Sisällysluettelo 1. Järjestämisvelvollisuus

Lisätiedot

Oikeus henkilökohtaiseen apuun

Oikeus henkilökohtaiseen apuun Oikeus henkilökohtaiseen apuun Kenellä on oikeus henkilökohtaiseen apuun? Henkilöllä oltava pitkäaikainen tai etenevä vamma tai sairaus Voimavarat avun tarpeen määrittelyyn Ikääntyneet ja henkilökohtainen

Lisätiedot

Juha-Pekka Konttinen Lakimies, assistentti.info 10.3.2009, Kouvola

Juha-Pekka Konttinen Lakimies, assistentti.info 10.3.2009, Kouvola Juha-Pekka Konttinen Lakimies, assistentti.info 10.3.2009, Kouvola Palvelusuunnitelma prosessina (laaja tulkinta) Palvelusuunnitelma lomakkeena tai sähköisenä järjestelmänä (suppea tulkinta) Ajattelutavan

Lisätiedot

Vammaispalvelulain muutokset lukien

Vammaispalvelulain muutokset lukien Kuntainfo 4/2009 01.07.2009 suomeksi Vammaispalvelulain muutokset 1.9.2009 lukien Sisältöteksti Vammaispalvelut yhdenvertaisuuden ja osallisuuden edistäjinä Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen apu. Soveltamisohje

Vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen apu. Soveltamisohje Vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen apu Soveltamisohje Sisällysluettelo Lainsäädäntö ja järjestämisvelvollisuus... 3 Henkilökohtaisen avun sisältö ja määrä... 3 Menettely henkilökohtaista apua

Lisätiedot

Vammaispalvelut ja vaikeavammaisuus

Vammaispalvelut ja vaikeavammaisuus Vammaispalvelut ja vaikeavammaisuus Lakimies Mika Välimaa, Kynnys ry Salo, 27.2.2014 1 Lait ja asetukset Sosiaalihuoltolaki Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 3.4.1987/380

Lisätiedot

Palvelut autismin kirjon henkilöille Vammaisten palvelut. Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt 14.1.2014

Palvelut autismin kirjon henkilöille Vammaisten palvelut. Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt 14.1.2014 Palvelut autismin kirjon henkilöille Vammaisten palvelut Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt 14.1.2014 SOSIAALITYÖ neuvonta ;lanteen arvioin; palvelutarpeen kartoitus palvelusuunnitelman tekeminen sopivien

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 29.9.2017 Taltionumero 4842 Diaarinumero 3101/2/16 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖTERVEYSHUOLLON MAKSUJEN HAKEMINEN

HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖTERVEYSHUOLLON MAKSUJEN HAKEMINEN 29.9.2015 Dnro 5122/4/14 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamiehen sijainen Pasi Pölönen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Juha-Pekka Konttinen HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖTERVEYSHUOLLON MAKSUJEN HAKEMINEN

Lisätiedot

Vaikeavammaisten henkilöiden palveluasuminen. Soveltamisohje

Vaikeavammaisten henkilöiden palveluasuminen. Soveltamisohje Vaikeavammaisten henkilöiden palveluasuminen Soveltamisohje Sisällysluettelo Lainsäädäntö ja järjestämisvelvollisuus... 3 Menettely palveluasumista haettaessa... 3 Myöntämisen perusteet... 4 Palveluasumisen

Lisätiedot

Yhdenmukainen arviointi ja asiakkaan oikeudet

Yhdenmukainen arviointi ja asiakkaan oikeudet Yhdenmukainen arviointi ja asiakkaan oikeudet Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö 17.3.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Asiakkaan oikeuksista sosiaalihuollossa Oikeus

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.3.2014 Taltionumero 714 Diaarinumero 3496/3/12 1 (8) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Henkilökohtainen avustajajärjestelmä ja vammaispalvelulaki. Jyväskylä 28.8.2008 lakimies Juha-Pekka Konttinen

Henkilökohtainen avustajajärjestelmä ja vammaispalvelulaki. Jyväskylä 28.8.2008 lakimies Juha-Pekka Konttinen Henkilökohtainen avustajajärjestelmä ja vammaispalvelulaki Jyväskylä 28.8.2008 lakimies Juha-Pekka Konttinen Henkilökohtainen avustaja järjestelmä (Kynnys ry:n laatima määritelmä) Henkilökohtainen avustaja

Lisätiedot

Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Palvelujen ja tukitoimien yksilöllinen järjestäminen palvelusuunnitelman

Lisätiedot

VANTAA LAIMINLÖI PALVELUSUUNNITELMAN LAADINNAN VAIKEAVAMMAISELLE

VANTAA LAIMINLÖI PALVELUSUUNNITELMAN LAADINNAN VAIKEAVAMMAISELLE 21.10.2010 Dnro 2855/4/10 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Tapio Räty VANTAA LAIMINLÖI PALVELUSUUNNITELMAN LAADINNAN VAIKEAVAMMAISELLE 1 KANTELU Kantelija

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun merkitys asumispalveluissa. Mitä on henkilökohtainen apu? Lainsäädäntö ja sen tulkinta. Avun käyttötarkoitus ja tuntimäärät

Henkilökohtaisen avun merkitys asumispalveluissa. Mitä on henkilökohtainen apu? Lainsäädäntö ja sen tulkinta. Avun käyttötarkoitus ja tuntimäärät Henkilökohtaisen avun merkitys asumispalveluissa Mitä on henkilökohtainen apu? Lainsäädäntö ja sen tulkinta Avun käyttötarkoitus ja tuntimäärät Omien valintojen toteutus ja voimavarat Vammaisuuden määritelmä

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.8.2011 Taltionumero 2121 Diaarinumero 3195/3/10 Lyhyt ratkaisuseloste 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus B A:n edunvalvojana Päätös, jota

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (6) Taltionumero 242 Diaarinumero 37/2/18

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (6) Taltionumero 242 Diaarinumero 37/2/18 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (6) 25.1.2019 Taltionumero 242 Diaarinumero 37/2/18 Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 16.8.2018 Taltionumero 3805 Diaarinumero 3382/2/17 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Havaintoja henkilökohtaisesta avusta Jyväskylässä Työkokous Säätytalolla Emmi Hanhikoski

Havaintoja henkilökohtaisesta avusta Jyväskylässä Työkokous Säätytalolla Emmi Hanhikoski Havaintoja henkilökohtaisesta avusta Jyväskylässä 2009-2016 Työkokous Säätytalolla 13.10.2016 Emmi Hanhikoski 13.10.2016 Tausta-ajatuksia isossa kuvassa Hallitusohjelman mukaiset rakennepoliittiset uudistukset/

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun soveltamisohje

Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun soveltamisohje Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun soveltamisohje Perusturvalautakunta 16.12.2014 143 1 Sisällysluettelo 1. Järjestämisvelvollisuus 3 2. Henkilökohtaisen avun sisältö ja määrä 3 3. Vammaispalvelulain

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (9) Taltionumero 3786 Diaarinumero 2011/2/17

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (9) Taltionumero 3786 Diaarinumero 2011/2/17 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (9) 15.8.2018 Taltionumero 3786 Diaarinumero 2011/2/17 Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Kuljetuspalvelua voi käyttää Jyväskylän, Joutsan, Jämsän, Laukaan, Luhangan, Muuramen, Petäjäveden, Toivakan ja Uuraisten kunnan alueella.

Kuljetuspalvelua voi käyttää Jyväskylän, Joutsan, Jämsän, Laukaan, Luhangan, Muuramen, Petäjäveden, Toivakan ja Uuraisten kunnan alueella. 2 erityishuollosta annetun lain (519/1977) 1 :ssä tarkoitetulle henkilölle järjestetään hänen vammaisuutensa edellyttämiä palveluja ja tukitoimia ensisijaisesti tämän lain nojalla siltä osin kuin ne ovat

Lisätiedot

Vammaispalvelulaista. Vammaispalveluraadille Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski

Vammaispalvelulaista. Vammaispalveluraadille Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski Vammaispalvelulaista Vammaispalveluraadille 15.5.2013 Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski 30.5.2013 Vammaispalvelulaki Ketä laki koskee? Vammaisuus (VpL 2 ) vamma tai sairaus pitkäaikaisuus eli

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 16.8.2018 Taltionumero 3803 Diaarinumero 953/2/18 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Päätös, jota valitus

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen vammaispalvelutoimistojen työntekijöiden työkokous, Kouvola, Elina Akaan-Penttilä, lakimies, OTM.

Kaakkois-Suomen vammaispalvelutoimistojen työntekijöiden työkokous, Kouvola, Elina Akaan-Penttilä, lakimies, OTM. Kaakkois-Suomen vammaispalvelutoimistojen työntekijöiden työkokous, 22.11.2016 Kouvola,, OTM. Yhteiskunnallinen määritelmä vs. lainsäädännöllinen Paradigman muutos: Vammaisuus taikauskon kohteena Vammaisuus

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 8.6.2017 Taltionumero 2732 Diaarinumero 2349/2/16 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Ohjeet henkilökohtaisen avustajan palkkaamiseksi

Ohjeet henkilökohtaisen avustajan palkkaamiseksi Ohjeet henkilökohtaisen avustajan palkkaamiseksi perusturvalautakunta 21.11.2018 Sisällys 1. SOVELTAMINEN 2. HENKILÖKOHTAINEN APU 3. JÄRJESTÄMISVELVOLLISUUS JA JÄRJESTÄMISTAVAT 4. MAKSUTTOMUUS 5. HENKILÖKOHTAISEN

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 27.9.2016 Taltionumero 4075 Diaarinumero 1045/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus ja hallintoriita-asia A Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN OSAUUDISTUS- Vaikeavammaisen oikeus henkilökohtaiseen apuun vahvistuu

VAMMAISPALVELULAIN OSAUUDISTUS- Vaikeavammaisen oikeus henkilökohtaiseen apuun vahvistuu VAMMAISPALVELULAIN OSAUUDISTUS- Vaikeavammaisen oikeus henkilökohtaiseen apuun vahvistuu Assistentti-info, Kaakkois-Suomen vammaistyön kehittämisyksikkö ja Socom 3.4.2009, Kouvola-talo. Elina Akaan-Penttilä,

Lisätiedot

Tulkkipalveluun liittyvä lainsäädäntö

Tulkkipalveluun liittyvä lainsäädäntö Tulkkipalveluun liittyvä lainsäädäntö Alle on koottu tulkkipalveluun ja tulkintaan liittyviä säännöksiä. Kokonaisuudessaan lakeihin voi tutustua osoitteessa www.finlex.fi Perustuslaki (731/1999) http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 14.6.2011 Taltionumero 1601 Diaarinumero 1543/3/10 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN OHJE VAMMAISPALVELULAIN MUKAAN MYÖNNETTÄVÄSTÄ HENKILÖKOHTAISESTA AVUSTA 1.11.2015 ALKAEN (Vammaispalvelulaki 19.12.

LAPINLAHDEN KUNNAN OHJE VAMMAISPALVELULAIN MUKAAN MYÖNNETTÄVÄSTÄ HENKILÖKOHTAISESTA AVUSTA 1.11.2015 ALKAEN (Vammaispalvelulaki 19.12. Liite nro 1 Peruspalvelultk 16.9.2015 LAPINLAHDEN KUNNAN OHJE VAMMAISPALVELULAIN MUKAAN MYÖNNETTÄVÄSTÄ HENKILÖKOHTAISESTA AVUSTA 1.11.2015 ALKAEN (Vammaispalvelulaki 19.12.2008/981 8 c ) 1. YLEISTÄ HENKILÖKOHTAISEN

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 23.5.2013 Taltionumero 1792 Diaarinumero 900/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus B alaikäisen A:n huoltajana Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu

Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu Kuljetuspalveluhakemus 1 (5) Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu Virkistys- ja asiointimatkat (enintään 18 yhdensuuntaista matkaa/kk) Sipoon kunnan ja lähikuntien alueilla, ei

Lisätiedot

Vähän mutta välttämättä -projekti Milla Ilonen 2011. Työnantajarengas. Kehittyvää erityisryhmien asumista

Vähän mutta välttämättä -projekti Milla Ilonen 2011. Työnantajarengas. Kehittyvää erityisryhmien asumista Vähän mutta välttämättä -projekti Milla Ilonen 2011 Työnantajarengas Kehittyvää erityisryhmien asumista Mikä on työnantajarengas? Työnantajarengas on henkilökohtaisen avun järjestämisen malli, jossa useampi

Lisätiedot

11107. 2009 Y 1005^2&0^3

11107. 2009 Y 1005^2&0^3 Kuntal i itto Kommunförbundet Yleiskirje 1 (8) S. Uotinen, J. Viemerö/eg 26.6.2009 16/80/2009 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI kaupunginhallitus Kunnan- ja kaupunginhallituksille Kuntayhtymien hallituksille 11107.

Lisätiedot