HÄMEENLINNAN SEUDUN LUONTO 9 Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistys ry

HÄMEENLINNAN SEUDUN LUONTO 9 Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistys ry

Vesisammalia Hauhon Kalijärvessä. Kuva: Karri Jutila.

2011 Hämeenlinnan seudun luonto 9 Hämeenlinnan seudun luonto 9 Julkaisija: Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistys ry Sisältö Sirpa Rautiainen: Onnea Pulsatilla-kasvikerho 20 vuotta!... 2 Terttu Haapanen: Kasvikerho Pulsatillan toimia vuosien 1991 2011 saatossa... 4 Kuvasatoa Pulsatillan retkiltä... 8 Heli Jutila: Kasvikerho Pulsatillan nimikkolajin hämeenkylmänkukan tilasta... 13 Karri Jutila: Kasviretkellä pinnan alla... 24 Jukka Airola: Metsälehmus Hämeenlinnan seudulla ja vähän muistakin jalopuista... 29 Soma Jutila: Soman pihlaja... 35 Hannu Kämäräinen: Kasviretkeilyä kansallisessa kaupunkipuistossa... 36 Heli Jutila: Vieraslajien kartoitusta ja torjuntaa Hämeenlinnassa... 53 Hannu Kämäräinen: Kasvaako sinun pihallasi leipäkoreja tai linnunpesiä?... 59 Helena Lundén: Rengon Seitsemänlamminsuon ja Korpilamminsuon luonto... 60 Kaija Helle, Marjo Kuisma ja Sirpa Rautiainen: Tarjoa historialliselle perinnemaisemalle auttava kätesi!... 64 Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistys... 66 Kansikuva: Kyläneidonkieli Vanajaveden rannassa. Kuva: Hannu Kämäräinen. ISSN 0780-9735 Taitto ja paino: Kirjapaino Jaarli Oy 2011 1

Hämeenlinnan seudun luonto 9 2011 Onnea Pulsatilla-kasvikerho 20 vuotta! Kirjoittaessani tätä pääkirjoitusta kesä 2011 alkaa olla lopuillaan. Parhaillaan Nåtön biologisella asemalla mietin, mitä upeita luontoelämyksiä olen taas saanutkaan kesän aikana kokea. Eilen ihastelin leikkipaikan laidalla harvinaista isolinnunruohoa ja tänään Bromarsundin linnoituksilla soikkoratamoa. Tänäkään kesänä harvinaisten kasvien ja lintujen bongaus ei kuitenkaan päässyt kolmen parhaan joukkoon elämysten järjestämisessä. Parhaat elämykset minulle järjestivät tänä kesänä hilla, vadelma, mustikka, juolukka, tyrni ja sinivatukka. Viime kesänä tämän "kisan" voitti ahomansikka. Silloin sain poimia poikieni kanssa huhtakurjenpolvien viereltä ahomansikoita muutaman litran astioihin, mutta tänä vuonna en harmikse- Sirpa ja Titus hillasuolla 2011. Kuva Ulla Heikkilä. 2

2011 Hämeenlinnan seudun luonto 9 ni päässyt samalle paikalle ja muutaman vuoden kuluessa avohakkuun seurauksena syntynyt mansikkapaikka umpeutuu hoidon puutteessa. Masentavaa! Juolukka oli tämän kesän hittini. Kun hyviä mustikkapaikkoja ei tullut oikein vastaan, tiputtelimme astioihin vaikuttavan kokoisia juolukkahelmiä. Marjapaikat ovat parasta, mitä olen Hämeestä löytänyt. Marjastus heinäkuun puolivälistä noin pari viikkoa eteenpäin - kutsun sitä kesämarjastukseksi - on tarjonnut minulle jo vuosia kokonaisvaltaisimmat ja myös runollisimmat elämykset, kuten "mustikoiden poiminta kesähelteillä (sateellahan ei poimita) vilvoittavan metsän siimeksessä". Ja oikeasti auringon paahde on minusta parasta! Miksi matkustaa kesällä Afrikkaan, kun saman ilmaston löytää avoimelta suolta - Suomen savannilta - ja voi poimia samalla Lapin kultamarjaa, hillaa? Tänä vuonna Hämeen soilla oli marjaa kuin Lapissa konsaan - ja taisi olla täällä tänä vuonna hillaa enemmän kuin Muoniossa. Vuosia olen huomannut miettiväni, että millähän ne hyönteissyöjät elävät, kun hyttyset ja muut surisijat häiritsevät marjastuksessa niin vähän, tuskin ollenkaan. Syksymmällä tulevat proosallisemmat puolukka- ja karpaloelämykset: onko karpaloita (puolukoitahan täällä Hämeessä ei kunnolla ole), tuleeko pakkasten jälkeen lämmintä poimintailmaa vai pysyvätkö sukat kuivina saappaissa karpalosuolla koko matkan ajan? Marjastus on minun kannattamaani luontokasvatusta. Ei tulisi mieleenikään pelotella syömästä tienvarsien marjoja, asiallista ohjeistusta tietenkin tarvitaan. Lapset luontaisesti rakastavat marjojen poimintaa. Tämän kesän "pakollisesta" lapsiperhekohteesta 3-vuotias olisi lähtenyt kotiin jo tunnin kuluttua, mutta metsävadelmapensaikoista hänet oli hämättävä lähtemään puolentoista tunnin jälkeen. Sitä ennen hän oli vedellyt napaansa jo yli tunnin kesän viimeisiä hilloja suolla koko ajan tallustellen. Marjastus lasten kanssa kasvattaa myös omaa kärsivällisyyttä. Oleellisinta ei olekaan suuri saalis, vaan kokemus luonnossa ja siitä rauhassa nauttiminen. Olen marjamatkaillut ulkomaillakin. Englannin kanaalin Jerseyn saaret muistan parinkymmenen vuoden takaa ennen kaikkea juuri sopivasti kypsyneistä karhunvatukoistaan. Tänään Bromarsundin linnoituksella sinivatukoita syödessäni jälleen muistelin, kuinka silloin ajattelin, että palaan joskus uudelleenkin niitä syömään. Sinivatukka, ahomansikka ja eräät muutkin marjat hyötyvät perinteisestä laidunnuksesta. Ennen kaikkea laidunnuksesta hyötyvät monet uhanalaiset kasvimme. Uhanalaisten, harvinaisten kasvien näkemisen ei pitäisikään olla hienoa ja sykähdyttävää, vaan ennen kaikkea toimintaa ja muutosta synnyttävää. Monet kasvilajit ovat uhanalaistuneet maatalouden muutoksen myötä. Vanhoja, arvokkaita hämäläisiä perinnemaisemia on hoidettu Ahomansikka-hankkeen toimesta kuntoon. Siitä on julkaisussamme oma juttunsa. Toinen juttu on se, kuinka saamme pidettyä nämä maisemat jatkossa avoimina ja lajirikkaina. Ilman jatkuvaa hoitoa se ei onnistu. Kohteet tarvitsisivat kummiryhmiä, jotka ottaisivat vastuun kohteiden hoidosta. Ahvenanmaalla, Bromarsundin linnoituksilla ja monella muulla upealla luontokohteella määkivät märehtijät pitivät alueita avoimina. Tänne Hämeeseenkin tarvitsisimme paljon lampaita. Elokuun 31. päivänä antoisia lukuhetkiä toivottaen Sirpa Rautiainen, puheenjohtaja Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistys 3

Hämeenlinnan seudun luonto 9 2011 Kasvikerho Pulsatillan toimia vuosien 1991 2011 saatossa Terttu Haapanen 1980-luvun loppupuolella aloin pitää rehtori Matti Viitalan esityksestä Hämeenlinnassa kasveista kertovia luentosarjoja. Niihin saapui kuulijoiksi hyvin virkeää luonnonharrastajajoukkoa, ja eipä aikaakaan, kun keskustelu jo kiertyi siihen, että kasveihin paneutuneilla kesäretkillä olisi myös mukava olla. Olin lähes koko 1980-luvun vetänyt aikuisväelle suunnattuja kasvimaailman kesäyliopistokursseja, samaan aikaan valmis- Hannu Raittinen paaluttaa kylmänkukkia Leveemäessä 26.8.1992. Kuva: Ulla Soinne. 4

2011 Hämeenlinnan seudun luonto 9 telin myös fil. lis. tutkimustani hämäläisistä heinäpeltojen ja pientareiden kasveista. Luonnonsuojeluyhdistyksetkin olivat vireytyneet retkeilyihin. Asia jäi muhimaan. Hämeenlinnan seudun kasviharrastajien joukko tuli marraskuussa 1991 Kaurialan koululle keskustelemaan yhteisen kerhon perustamisesta, ja niin siinä kävi, että päädyttiin anomaan järjestäytymistä Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistyksen kerhoksi. Paikalle oli saapunut runsaasti mm. kansalaisopiston kasviluentoja (joita tuolloin järjestettiin) seuraavia henkilöitä. Yhdistyksellä oli jo hyönteisharrastajillekin oma kerhonsa Cupido. Tuosta tapaamisesta ei ole säilynyt pöytäkirjaa. Perustamistilaisuuden jälkeen mukana ollut Hannu Raittinen esitteli asian lsy:n hallituksen kokouksessa joulukuulla 1991, ja kerhosta tuli siinä tilaisuudessa eräs luonnonsuojeluyhdistyksen toimintamuoto. Kerhomuotoon päädyttiin käytännön syistä: Kerholla ei ole samanlaisia velvoitteita kuin yhdistyksellä, kuten esim. määrävuosittaisia puheenjohtajan tai hallituksen jäsenten vaaleja, tilejä jne. Koska kuitenkin kuuluimme toimintasuunnitelman ja kertomuksen vuosittain tekevään yhdistykseen, nuo tehtävät tuli sisällyttää vuotuisiksi rutiineiksi. Kun kasvikerhon toiminta oli aika runsasta, saimme myös hieman määrärahoja toiminnan järjestämiseen. Vuosien mittaan jotkut kerhon jäsenistä kyllä kuuluivat luonnonsuojeluyhdistyksen hallitukseen- Kasvikerhon pikkujoulu 16.12.2008. Kuva: Ulla Soinne. 5

Hämeenlinnan seudun luonto 9 2011 kin. Ensimmäisen kokouksen aikana kiersi nimilista, johon kirjoittivat nimensä kerhohalukkaat, heitä oli marraskuun kokouksessa 12 ja tammikuun 1992 kokouksessa 16 lisää, yhteensä siis 28 jäsentä. Jäsenistö kasvoi vuosien mittaan niin, että 1996 jäseniä oli 62. Osallistujia retkille oli keskimäärin 10, kokouksiin 15 20. Niin kuin kaikissa yhteisöissä, jäsenistö elää, uudet liittyvät, toiset etsivät muita harrasteita. Monet jäsenet ovat taivaltaneet mukana koko kerhon olemassaolon, aina yhtä innokkaina ja vaivojaan pelkäämättä! Kerran päästiin eksymäänkin Someron takamailla, se oli jännittävää. Vesipullo opittiin ottamaan kynän ja vihkon ohella seuralaiseksi. Ensimmäinen virallinen kerhon kokous pidettiin 21.1.1992 Hämeenlinnan kirjastolla. Tästä kokouksesta on minulla pöytäkirja tehtynä. Tuolloin järjestäydyttiin eli kerhon puheenjohtajaksi valittiin Heli Erkkilä (myöh. Jutila) ja sihteeri-kirjastonhoitajan tehtäviin yllekirjoittanut. Helin kautta kesti vain vähän aikaa, sillä hänellä oli muita suunnitelmia. Jukka Airola valittiin Helin pitkäaikaiseksi seuraajaksi 1993. Kasvikerho jäi ilman sihteeriä Hämeestä poismuuttoni myötä 2005. Pirjo Virtanen on sen jälkeen tiedottanut Pulsatillan kokoontumisista. Ensimmäistä toimintasuunnitelmaa laadittaessa oli tehtävänä toisaalta luoda raamit jatkossa seuraavalle toiminnalle, toisaalta keskittyä vuoden 1992 toimintaan. Päädyttiin talvikaudella kuukausikokouksiin, jotka aluksi olivat maanantaisin, ja kesäkaudella kasviretkiin. Aika pian vuosien kuluessa saatiin vakiinnutettua sellainen järjestys, että toimintasuunnitelmat, varsinkin retket, valmisteltiin hyvissä ajoin ja tulivat julkaistua luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenlehdessä tai ilmoituksissa. Harmi, kun siihen aikaan ei vielä harrastettu nettitiedottamista, joka on vaivatonta, tai edes tekstiviestejä! Niinpä jäseniä aluksi kutsuttiin koolle korttipostilla tai puhelimella edellä mainittujen julkaisujen lisäksi. Koska hämeenkylmänkukkaprojekti oli parhaillaan lsy:n ohjelmassa, sekä kerhomme nimi että monet kevätretkistä keskittyivät tähän kasviin. Autoimme osaltamme pystyttämään merkkipaaluja ja monina vuosina tekemään seurantakartoituksia, samalla kun saimme ainutlaatuisia tilaisuuksia ihailla tämän upean kasvin keväisiä vaiheita. Mutta ne retket! Pian kävi ilmi, että kasviretkillä syntyi aineistoa, joka oli syytä tallettaa, ja luonnonsuojeluyhdistyksen varoin saatiin 1996 tehtyä ensimmäinen Retkipöytäkirjatjulkaisu. Se käsitti kasviretket 1992 95. Myöhempiä retkipöytäkirjoja ilmestyi 1998 (kasviretket 1996 97) ja 2005 (kasviretket 1998 2004). Sihteerinä kirjoitin ja toimitin julkaisuiksi kaikki nämä retkipöytäkirjat. Noissa julkaisuissa on yhteensä vajaat 300 sivua. Julkaisujen asiatekstiin saatiin lisämaustetta valokuvista, joita koottiin retkille osallistuneilta. Erityiskiitokset Seija Yrjölälle, Ulla Suomiselle (myöh. Soinne), Seppo Saariselle ja muille! Sen aikaisella kotitietokoneella ja vajavaisilla taidoilla ja ohjelmilla työ paperikuvien upottamisineen tuntui väliin turhankin vaativalta, mutta tieteellisestä tasosta ei maksanut vaivaa alkaa tinkiä. Olin kyllä harjoitellut aikaisemmin julkaisujen tekoa, kun 1980-luvulla laadin Janakkalan luonto ja ympäristö ry:lle liudan luontopolkuoppaita. Lajisto-ongelmissa varsinkin puutarhakasvien kohdalla oli korvaamatonta apua Seija Lehtisestä, kiitos hänelle! 1990-luvulla myös luonnonsuojelupiiri toimi aktiivisesti mm. retkin ja julkaisuin, niihinkin piti ehtiä osallistumaan. Tuntui, että kaikki vapaa-ajat sai istua työstämässä jotain kirjoitusta tai kokoamassa julkaisun aineksia. Harmi, että talvikauden kokousistunnoista on säilynyt vain ani harva muistiinpano, tämä ensi sijassa johtui siitä, että koko- 6

2011 ussali oli diaesitysten takia pimeänä. Meillä oli paljon ansiokkaita esittäjiä ja heillä ainutlaatuista ja kiinnostavaa kerrottavaa ja näytettävää, mm. alueella liikkuneita tutkijoita. Parhaat kiitokset näin vuosien takaa mm. Lasse Kososelle, joka vieraili useasti Tampereelta. Omista jäsenistämme erityiset kiitoksen sanat Jukka Airolalle, Seija Lehtiselle ja Hannu Kämäräiselle, joita kuulimme usein. Seppo Saarisen esityksiä kuultiin myös monesti. Vuodeksi 2000 aiottu retkipöytäkirja vaihtuikin Hämeenlinnan seudun luonto 6 -julkaisun tekemiseen, sillä elämä päättyi Pekka Lampiselta, lsy:n pitkäaikaiselta puheenjohtajalta, ja hänen pitkäaikaista vapaaehtoisen työn kauttaan haluttiin kunnioittaa muistojulkaisulla. Tuossa toimitusryhmässä olivat mukana Seija Lehtinen, Päivi Luppi ja Pirjo Virtanen allekirjoittaneen lisäksi. Allekirjoittanut työsti julkaisun käsikirjoituksen painokuntoon. Kokoontumistilat talvikauden istunnoille vaihtuivat, oltiin välillä kirjastolla, väliin kouluilla, mutta Seppo Saarisen auttamana löytyi pitkäaikainen kokoustila Hattulan Juteini-talosta, myöhemmin tilaa etsiskeli mm. Ulla Soinne. Parhaat kokoukset olivat yleensä joulukuussa, sillä siihen muodostui yhteisten pikkujoulujen merkeissä myös nyyttikestitystä ja hieman vapaamuotoisempaakin ohjelmaa. Kerho osallistui retkien ja istuntojen ohella moniin projekteihin, erityisesti olimme mukana Luontokoulu Ilveksen ja kuntayhtymän suosittujen yleisöretkien järjestämisessä. Retkien määrä paisui aika ajoin niin suureksi, että omien retkien tekeminen tuntui jäävän sivuasiaksi. Nuo retket olivat luonteeltaan kylläkin lähinnä luontoturismia, istuttiin linja-autoissa ja kuultiin oppaan selostuksia, vain niukasti jalkautuen. Niiltä ei ole säilynyt muistiinpanoja. Toisaalta ne olivat myös kasvikerholaisille hyviä matkoja kotiseutuun, ja tavattiin muiden harrastusten tiimoilta kiinnostuneita koti- Hämeenlinnan seudun luonto 9 seututuntijoita. Lisäksi osallistuttiin Janakkalan kansalaisopiston kevätretkiin, jotka olivat maastokävelyitä. Osallistuttiin tietysti myös oman luonnonsuojeluyhdistyksemme ja luonnonsuojelupiirin tilaisuuksiin. Hämeen ympäristökeskuksella oli vuosittain kiinnostavia hankkeita, joita seurailimme sekä retkin että talviluennoilla, mm. Vanhojen metsien suojeluohjelma, Pienvedet, Natura 2000, Perinnemaisemat, Uhanalaisten kasvien esiintymispaikkojen kartoitus ja seuranta; innostuttiin myös Luonnonkukkapäivän viettoon. Parhaat kiitokset vaivojaan säästämättömälle Jukalle ja hänen hankkimilleen monen monille esittäjille, kiitokset myös monille retkikohteiden isäntäväille! Erityishommiin jouduttiin 2000-luvun alkaessa Hattulassa, kun teimme Retulansaaressa Alikartanon tilan kasvillisuuskartoituksia, siellä taisi ahertaa myös hyönteiskerho Cupido. Jonkin verran yhteistyötä tehtiin myös Tampereen kasvitieteellisen yhdistyksen kanssa, mm. osallistumalla luontoruutujen kartoitukseen heidän toiminta-alueillaan, ja Tampereelta taas saatiin lukuisa kerta esiintyjä kuukausikokoukseemme, ja osallistuimme myös heidän retkiinsä. Lopella Birgitan kirkon ympäristökin tuli kasvillisuutensa suhteen kartoitettua. Yhteisiä retkiä tehtiin myös Hämeenlinnan sieniseuran kanssa, muun muassa Ruissaloon. 7

Hämeenlinnan seudun luonto 9 2011 Kuvasatoa Pulsatillan retkiltä Kasvikerhon kesäaikaiseen toimintaan kuuluvat retket mielenkiintoisiin luonto- ja kulttuurikohteisiin. Retkistä 20 vuoden ajalta on poimittu seuraava kuvakooste. Hakoisten linnavuorella 16.5.1992. Kuva: Ulla Soinne. Tuuloksen Hevospierettämänmäellä 21.5.1997. Kuva: Ulla Soinne. Retkellä Retulansaaressa 17.5.1993. Kuva: Ulla Soinne. Tiirikkalassa 11.6.1997. Kuva: Ulla Soinne. 8

2011 Hämeenlinnan seudun luonto 9 Matkalla Soininsaareen 9.7.1997. Kuva: Ulla Soinne. Kalvolassa matkalla Peurasuolle 12.9.1998. Kuva: Ulla Soinne. Kalvolan Peurasuolla 12.9.1998. Kuva: Ulla Soinne. Kalvolan Patamossa 12.9.1998. Kuva: Ulla Soinne. 9

Hämeenlinnan seudun luonto 9 2011 Kasvikerholaisia tutkimassa Kaija Ryypön pihaa Kalvolassa kesällä 2000. Kuva: Seija Yrjölä. Hörtsänän arboretumissa 15.7.2000. Kuva: Seija Yrjölä. Mustion puiden ihailua 24.5.2001. Kuva: Seija Yrjölä. Määrityspohdintaa Tammiston arboretumissa 24.5.2001. Kuva: Seija Yrjölä. 10

2011 Hämeenlinnan seudun luonto 9 Retkellä Evon kuloalueella 11.8.2001. Kuva: Seija Yrjölä. Hattulan Kouvalassa 14.8.2003. Kuva: Ulla Soinne. Opastetulla retkellä Loviisan Svartholmassa 14.7.2004. Kuva: Seija Yrjölä. Kylmänkukkia etsimässä 8.5.2008. Kuva: Kati Lindell. 11

Hämeenlinnan seudun luonto 9 2011 Kasvikerho Hauholla 22.6.2010. Kuva: Ulla Soinne. Luonnonkukkapäivän retkellä Katumajärven rannalla 20.6.2010. Kuva: Kati Lindell. Kylmänkukkaretkellä Janakkalan Tunturivuorella 2.5.2010. Kuva: Karri Jutila. 12 Noidanlukkoja etsimässä Mustilassa 27.6.2011. Kuva: Mauri Lahti.

2011 Hämeenlinnan seudun luonto 9 Kasvikerho Pulsatillan nimikkolajin hämeenkylmänkukan tilasta Heli Jutila Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistyksen kasvikerhon nimeksi valittiin kohta perustamisen jälkeen Pulsatilla hämeenkylmänkukan (Pulsatilla patens) mukaan. Lajista ehdittiin jo hetken käyttää nimeä Anemone patens, mutta nyt on palattu takaisin vanhaan, mistä kerhomme on mielissään. Kirjoitin vuoden 2009 lopulla ilmestyneeseen Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirin julkaisuun kylmänkukan tilasta yksityiskohtaisen kirjoituksen (Jutila 2009). Tässä keskityn mainitun julkaisun jälkeen kertyneisiin havaintoihin ja tiettyjen esiintyminen yksityiskohtaiseen populaatioseurantaan. Hämeenkylmänkukan ohella olen seurannut myös kylmänkukan ja kangasvuokon risteymäesiintymiä. Hämeenkylmänkukka on luonnonsuojelulain mukaan rauhoitettu (jo vuodesta 1952) ja erityisesti suojeltava laji, jonka esiintymispaikkojen heikentäminen ja hävittäminen on kielletty. Hämeenkylmänkukka on luokiteltu uusimmankin uhanalaisluokituksen mukaan (2010) erittäin uhanalaiseksi lajiksi. Hämeenkylmänkukka sisältyy myös Euroopan Unionin luontodirektiivin (92/43/ ETY) liitteen II mukaan suojeltaviin kasvilajeihin, mikä edellyttää tiukkaa suojelua ja erityisten suojelualueiden osoittamista. Kasvi kuuluu vuonna 1979 solmitun Bernin sopimuksen piiriin sekä Euroopan neuvoston uhanalaisten kasvien luetteloon. Kylmänkukan kanta on pienentynyt voimakkaasti 1970-luvulta lähtien. Hämeenkylmänkukan suojelun järjestämistilanne on parantunut selvästi viimeisen vuosikymmen aikana, sillä lajin suojelemiseksi on perustettu Natura- ja luonnonsuojelualueita ja lajin hoitotoimet on käynnistetty. Silti lajin ahdinko jatkuu. Kasvikerho on järjestänyt vuosittain kylmänkukkaretken, jossa on käyty paitsi ihailemassa lajin kukintaa myös kartoittamassa esiintymien tilaa. Keväällä 2011 Pulsatillan retki suuntautui Tuuloksen Hevospierettämänmäelle sekä Lammin Kellotapuliin ja Kilparistiin. Kylmänkukan yksilö- ja kukkamäärien vaihtelusta Hämeenkylmänkukka on mätästävä, monivuotinen ja syväjuurinen kasvi, jonka uudistuminen on kokonaan siementuoton varassa. Aurinkoisella paikalla, varhain keväällä kukkivan kylmänkukan siementuotos on yleensä runsas ja siemenet itävät heti karistuaan. Kasvi tarvitsee siementen itämiseksi paljasta mineraalimaata ja valoa, joita metsäpalot aikoinaan loivat, ja taimille kilpailutonta kasvuympäristöä. Runsaasta siementuotosta huolimatta uudistuminen siemenistä on tavallisesti vähäistä. Siementaimien kasvu on erittäin hidasta, joten kukkiakseen kasvi vaatii useita vuosia. Hämeenkylmänkukkayksilöt ovat pitkäikäisiä ja kasvupaikalle juurruttuaan pystyvät kasvamaan useita vuosikymmeniä muuttuneissakin olosuhteissa. Kylmänkukkien määrän seuraaminen antaa tietoa lajin menestymisestä ja mm. hoidon vaikutuksista, mutta yksilömäärän muutosten syyt ovat monesti hankalasti tulkittavissa, sillä vaihtelua aiheuttavia tekijöitä on useita. Yksilömäärän laskennassa virhettä voi aiheuttaa ajankohta: keväällä 13

Hämeenlinnan seudun luonto 9 2011 saadaan yleensä aliarvio yksilömäärästä, ja kesemmällä suoritetulla käynnillä paljastuu yleensä aina kukkimattomia yksilöitä, joista ei ole keväällä mitään havaintoa. Toisaalta kevät on sikäli sopivaa laskenta-aikaa, että muita kasvillisuus- ja kasvistotutkimuksia ei tehokkaasti vielä pysty tekemään. Lajin yhdestä populaatiosta löytyvät yksilömäärät voivat oikeastikin vaihdella jonkin verran vuosittain ilman, että yksilöitä oikeasti on kuollut. Kylmänkukka on pitkäikäinen laji, joka saattaa juroa joitain vuosia maan alla. Vuodet eivät ole veljeksiä, joten kylmänkukan esiintyminen ja varsinkin kukinta on kovasti riippuvainen edellisen vuoden ja kukintavuoden säästä. Laji tuntuu myös pitävän taukoa kukkimisen kanssa ja välillä se jättää runsaan kukinnan jälkeen kasvattamatta lehdetkin. Pitkän aikavälin muutoksista puiden ja pensaiden varjostava umpeenkasvu ja sammaloituminen aiheuttavat kylmänkukan kukkien ja vähitellen yksilömäärienkin vähenemistä. Seuraavassa esittelen poimintoja kylmänkukkahavainnoistani Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan kuntien alueella. Hämeenlinnan osalta käytetään aiempaa kunta- ja nykyistä kaupunginosajakoa. Kanta-Hämeenlinna Olen seurannut hämeenkylmänkukkaa Kanta-Hämeenlinnassa 16 esiintymäalueella vuodesta 1996 ja kukkamäärä on ollut keskimäärin 47 kpl keväässä. Kasvupaikkojen umpeutumisesta kertoo kukkamäärän lasku ja kukkivien yksilöiden osuuden lasku kylmänkukkakasvustoissa. Toki vuosittaisia eroja on. Vuonna 2001 kaikissa Kanta-Hämeenlinnan kylmänkukkakasvustoissa oli havaintojeni mukaan 222 yksilöä, joista 110 oli kukkimattomia ja 112 kukkivia. Kukkia oli tuolloin kaikkiaan 245. Vastaavasti keväällä 2011 yksilömäärä oli 183, kukkimattomien määrä 157, kukkivien määrä 26 ja kukkamäärä 55. Ahvenistonharjulla pieniä kylmänkukkaesiintymiä on vuosien saatossa kadonnut. Vastapainoksi Hämeenlinnan kaupunki on hoitanut Ahveniston tulotien varren ja Myllymäen kylmänkukkaesiintymiä. Kesällä 2011 jatkettiin Ahveniston hyppyrimäen esiintymän hoitoa puuston poistolla, ja samalla valoa sai myös vanakelttoesiintymä. Suunnitelmissa on Ahveniston nk. teatterin katsomon portaiden yläpuolisen kylmänkukkaesiintymän valoisuuden lisääminen. Kylmänkukka esiintyy Ahvenistolla edellä mainittujen lisäksi virkistysalueen polun varsilla ja ampumaradan luona, mutta viimeksi, kun vesilaitoksen esiintymää etsin, en onnistunut sitä enää löytämään. Keskussairaalan länsipuolen kylmänkukkaesiintymät ovat hävinneet. En ole ainakaan löytänyt niitä viime vuosina etsinnöistä huolimatta, vaikka kohteella edelleen on edustavaa harjulajistoa kuten harjusormisara (Carex pallens), sianpuolukka (Arctostaphylos uva-ursi) ja kissankäpälä (Antennaria dioica). Härkätien pohjoispuolista Vuorenharjun kylmänkukkaa en onnistunut löytämään vuonna 2009 sitä etsiessäni. Parina viime vuonna Ahveniston kylmänkukkayksilöiden määrä on pyörinyt 95 ja 94 yksilön kieppeillä ollen varsin hyvin samalla tasolla kuin 1990-luvun lopullakin (1999 85 kpl). On kuitenkin huomioitava, että ehkä viime vuosina olen laskennassa erottanut yksilöiksi versoja, jotka lienen aiemmin yhdistänyt laajaksi tuppaaksi. Kukkamäärä on sen sijaan laskenut voimakkaasti vuoden 2001 84 kukasta vuoden 2011 20 kukkaan. Sammonmäen kylmänkukkaesiintymän yksilömäärä näyttää nousseen vuosien saatossa, mikä johtunee siitä, että tietooni on tullut lisää alueella kasvavia yksilöitä. Populaatio sinällään ei liene juuri kasvanut. Kukkivien yksilöiden osuus kokonaisyksilömäärästä (kaaviokuva 1) on sen sijaan vähentynyt ja vastaavanlainen vähentyminen on vielä voimakkaampaa kukkamäärän kohdalla. Sammonmäen esiintymä on var- 14

2011 Hämeenlinnan seudun luonto 9 Sammonm en kylm nkukkaesiintym n yksilåm r n, kukkivien ja kukkam r n kehitys 25 20 15 kaikki kukkivat kukat 10 5 0 1998 2001 2003 2007 2008 2009 2011 Sammonmäen kylmänkukkapopulaation yksilö- ja kukkamäärän kehitys jaksolla 1998 2011. sin valoisassa mäntymetsässä, ja esiintymää hoidettaessa kuusen taimikkoa on poistettu. Sammonmäestä itään sijaitseva Kolkanmäen kylmänkukkaesiintymä on ollut käyntikohteenani vasta muutaman vuoden ajan, ja tänä keväänä onnistuin löytämään kaksi uutta yksilöä aiemmasta kiven luona olevasta ja varjostuneesta laajasta tuppaasta pohjoiseen (yksilömäärä 3-11 riippuen määrittelystä). Molemmat esiintymät on kyllä aikanaan merkitty paaluin. Kylmänkukka esiintyi Kolkanmäessä keväällä 2011 viiden kukkimattoman yksilön voimin. Leveämäen kylmänkukkia on polun varressa ja kiinteistön rajalla sekä laajalla alueella mäen itäosassa. Kohteella on paljon paaluja, joiden luota kylmänkukka on hävinnyt. Täällä kuten monella muullakin kohteella on nähtävissä kylmänkukan vaeltaminen: kasvi saattaa löytyä jopa yli kahden metrin päässä paalusta. Keväällä 2011 paikalla käydessäni metsää oli harvennettu kylmänkukan hoitamiseksi. Kokonaisyksilömäärä, 18 kpl, oli nyt hieman vuonna 2007 laskettua (12 kpl) suurempi (alueen avoimuuden lisääntymisen helpottaessa etsimistä), mutta toisaalta selkeästi 2001 laskettua alempi (42 kpl). Kukkamäärä on jatkanut laskuaan (v. 2001 31 kpl, v. 2007 6 kpl), ja löysin vain yhden kukkivan yksikukkaisen yksilön. Yllättäen tämä oli raivausjätteen alla, joten ehkä se ei ole ollut raivaajille ohjeita antaneen tiedossa. Poistin varjostavan raivausjätteen. Hämeen ELYkeskuksen Jouko Seppälän mukaan alueen hoitoa on jatkettu kesällä ja esiintymästä on laskettu 26 kylmänkukkaa kesällä 2011. Kanta-Hämeenlinnan laajimmat kylmänkukkaesiintymät ovat sijoittuneet Matinsillansuon ja Santasillansuon Naturaalueelle, missä on vuosien saatossa pyritty hoitamaan lajia. Alueella toteutettiin myös maan muokkausta ohjeista huolimatta ja asia päätyi poliisinkin tutkittavaksi. Itse en ole ehtinyt tätä esiintymää viime vuosina kartoittaa. Ruununmyllyn kylmänkukkaesiintymän tila panee miettimään, mitä laji oi- 15

Hämeenlinnan seudun luonto 9 2011 40 Ruununmyllyn kylm nkukkapopulaatio Heli Jutilan kartoitukset 35 30 25 20 kukkivat 15 kukkimattomat 10 5 0 1998 1999 2001 2003 2004 2006 2007 2009 2010 2011 Vuosi Ruununmyllyn kylmänkukkapopulaation yksilömäärän kehitys jaksolla 1998 2011. keastaan vaatii. Vaikka alue on hakattu ja valon määrä on noin viiden vuoden takaisesta voimakkaasti lisääntynyt, kylmänkukat eivät ole toipuneet. Mika Kalliovirran (2000) kartoituksien mukaan kohteella oli yli 50 kylmänkukan esiintymä. Sittemmin esiintymän koko laski alle kymmenen yksilön, mutta on sentään aivan viime vuosina lähtenyt hitaaseen nousuun (kaaviokuva 2). Kesällä 2011 laskin 23 kylmänkukkaa, joista kaksi oli kukkivia (kolme kukkaa). Paikoitellen Ruununmyllyn esiintymässä on nähtävissä rehevyyttä, mutta pääosin paikka on varsin karu eikä varjostus ainakaan lajia täällä vaivaa. Jo kadonneeksi pelänneeni Harvoilanmäen linjan alusesiintymä, sähköpaalun luona, löytyi onneksi keväällä 2011 tuppaana, jossa oli nupulla viisi kukkaa. Alle metrin päässä sähköpaalun luona oli tehty kaivutöitä, jotka olisivat huonolla tuurilla voineet tuhota kylmänkukan. Aulangon Ruutikellarinmäessä oli vielä 2001 11 yksilöä, joista 10 olin merkinnyt kukkivaksi. Näissä oli kaikkiaan 31 kukkaa. Itse asiassa kyseessä on yksi laaja tupas, joka sittemmin hiipui kukinnassaan vuoteen 2003, jolloin laskin yhdeksän kukkaa. Vuonna 2011 kylmänkukkaa etsiessäni sitä ei enää löytynyt, vaan kasvupaikan oli vallannut tiheä kuusitaimikko, joka kylläkin sai saman tien kyytiä, kun kaupungin luontopalvelut raivasi esiintymän ohjeitteni mukaan. Toiveissa on, että kasvin juurakko olisi säilynyt maassa ja kylmänkukka ilmaantuisi valon määrän lisääntyessä. Näin on käynyt muutamissa paikoissa aiemminkin. Meijerikoulun takaa löytyi sen sijaan sarjatalvikkia (Chimaphila umbellata). Kankaisten kylän kaakkoispuolinen Vuohenkallion kylmänkukka sijaitsee maastoajokilpailu- ja harjoitusalueen sisällä, sorakuopan pohjoispuolisessa rinteessä, missä laskin keväällä 2011 kahdeksan kylmänkukkaa, joista vain yksi kukki kolmen kukan kera. Vuonna 2010 yksilöitä oli kymmenen, kukkivia seitsemän ja kukkia 14. Ylipäätään vuosi 2010 oli kylmänkukkien 16

2011 kukinnan kannalta suotuisampi kuin vuosi 2011. Taka-Hätilän sorakuopan rinteellä kylmänkukkaesiintymä tuntuu vakiintuneen, ja keväällä 2011 kasvustossa oli 11 yksilöä, joista yksi kukki peräti viiden kukan voimin. Vuonna 2007 heti raivausten jälkeen löysin kohteelta useita sirkkataimia, ja kokonaisyksilömäärä oli 18. Toivottavasti moreenimäen tuntumassa kahden yksilön voimin kasvava (keväällä 2011) Kiimasuon länsipuolinen kylmänkukkakasvusto hyötyy viereisestä avohakkuusta, jonka myötä kylmänkukkakin saa enemmän valoa. Yksittäisiä kylmänkukkia Hämeenlinnassa kasvaa edelleen Myllymäessä (2011 kaksi yksilöä ja kolme kukkaa). Sen sijaan Hirsimäen esiintymä on ollut tietojeni mukaan paikalla vain vuonna 1999 (tarkistus viimeksi kesäkuussa 2011), ja taitaa Norjanmäen yhden yksilön muutaman vuoden aikana havaittu (viimeinen havaintoni v. 2003) esiintymäkin olla tyystin kadonnut. Hämeenlinnan seudun luonto 9 Mummunmäessäkään en havainnut kylmänkukkia tarkoista etsinnöistä huolimatta syksyllä 2010. Hauho Hauholla hämeenkylmänkukkaa tavataan nykyisin neljällä esiintymäalueella ja yksilömäärä on ollut vuosittain n. 320 yksilön luokkaa. Peräti 80 % yksilöistä on vuosittain kukkimattomia, mikä kertonee esiintymäalueiden umpeutuneisuudesta ja toisaalta myös Ruskeamullanharjun sähkölinjasupan sirkkataimien suuresta määrästä. Vanhoja kylmänkukkatietoja Hauholta on vuodesta 1910 lähtien, ja esiintymäpaikkoja on ollut nykyisten lisäksi noin 25. Hauhon merkittävin kylmänkukkaesiintymä sijoittuu Natura-alueena pääosin suojellulle Ruskeamullanharjulle, jossa esiintymiä on myös Supanmäki ja Tuittula -nimillä. Liekö nimi Ruskeamullanharju viitannut harjun eräänlaiseen rehevään Ruskeamullanharjun kylm nkukkapopulaation yksilå- ja kukkam rien kehitys 400 350 300 250 M r kpl 200 150 kaikki kukkimattomat kukkivat kukat 100 50 0 2001 2006 2007 2008 2009 2010 2011 Vuosi Ruskeamullanharjun kylmänkukkapopulaation yksilö- ja kukkamäärän kehitys jaksolla 2001 2011. 17

Hämeenlinnan seudun luonto 9 2011 Heli ja Soma sekä hämeenkylmänkukan ja kangasvuokon risteymiä Tuuloksen Hevospierettämänmäessä. Kuva: Karri Jutila. luonteeseen. Kylmänkukka tuntuu vaativan kasvualustaltaan tietyn määrän ravinteita eikä aivan karuimmille harjuille asetu. Ruskeamullanharjun runsain, yli parin sadan kylmänkukkayksilön kasvustoalue sijoittuu sähkölinjan alle, supan etelärinteeseen, itä-länsi -suuntaisesti kulkevan polun ala- ja yläpuolisiin kasvustoihin, joissa on reilut parisataa yksilöä. Kohde on ihastuttava paikka keväällä, kun kangas- ja sitruunaperhoset (Callophrys rubi ja Gonepteryx rhamni) sekä muurahaissinisiivet (Glaucopsyche arion) lentelevät kevään ensi kukkien lomassa. Kohde pysyy kohtuullisen avoimena sähkölinjaraivauksien ja nyttemmin kylmänkukan hoitotoimien ansioista. Supan alaosassa kukkivien kylmänkukkien määrä näyttäisi hienoisesti nousseen vuodesta 2008, jolloin siellä kasvoi 15 kukkivaa hämeenkylmänkukkatupasta ja vuonna 2010 laskin 24 kukkivaa tupasta ja keväällä 2011 22 kukkivaa tupasta. Alaosan esiintymässä oli keväällä 2011 41 kukkaa eli selvästi vähemmän kuin vuonna 2010 (137 kukkaa), joka olikin poikkeuksellisen hyvä kukintavuosi lajille. Myöhemmin kesällä suoritetuissa kylmänkukkien laskennoissa on ilmennyt, että kohteella esiintyy paljon kukkimattomia yksilöitä ja varsinkin alaosassa myös sirkkataimia. Kaikkiaan kesällä 2011 linjan alaosan esiintymän yksilömääräksi muodostui 179 yksilöä, josta 45 kpl oli sirkkataimia. Vuonna 2008 sirkkataimia laskettiin kas- 18

2011 Hämeenlinnan seudun luonto 9 vustosta peräti 200 kpl. Suuri osa niistä tuhoutunee varhain. Rinteen yläosassa sähkölinjan alla oli vuonna 2010 29 ja kesällä 2011 20 kukkinutta kylmänkukkatupasta (30 kukkaa). Kukkimattomien yksilöiden määräksi laskin 15.8.2011 tehdessäni kylmänkukkayksilöiden merkintää alueen hoitotoimia suorittavia varten 29 kylmänkukkayksilöä. Kaikkiaan linjan alla kasvoi 37 kukkivaa ja 249 kukkimatonta yksilöä eli kokonaisuutena 286 yksilöä vuonna 2011. Kokonaisyksilömääräksi muodostui kesällä 2008 259 yksilöä vertailuksi. Tuittulan tienhaaraa vastapäätä, Hauhontien varressa, kasvaa pari merkittyä kylmänkukkaa. Myös ampumaradan tien tuntumassa on muutamia kylmänkukkia, jotka on merkitty. 2000-luvun alussa esiintymä oli 22 yksilön kokoinen, mutta sittemmin se on kovasti vähentynyt ollen keväällä 2010 viiden steriilin yksilön ja 17.8.2011 12 steriilin yksilön kokoinen. Esiintymän ympäristön metsää on harvennettu kylmänkukan hoitamiseksi. Hauhontien länsipuoliset, Ruskeanmullanharjun lounaisrinteen kärrytien varren kylmänkukat (2 kpl) ovat kukkineet hyvin vuosittain. Tästäkin esiintymästä on poistettu kuusen taimia vuonna 2007. Keväällä 2011 toisessa yksilössä oli neljä kukkaa. Maa-ampiaiset parveilevat kukkimisen aikaan paahteisella paikalla. Hauhon Puun kylmänkukkaesiintymä ei kukkinut vuonna 2010, mutta kesällä 2011 laskin kolme kukkinutta (kukat 1+3+2) ja kaksi steriiliä yksilöä. Tuittulantien risteyksen pohjoispuolisten ja Hauhontien itäpuolisten Ruskeamullanharju B, C ja D esiintymien kylmänkukat ovat taantuneet hoidosta huolimatta viime vuosina. Rinteen ylempi kylmänkukka (B) on kokonaan hävinnyt ja alempi on varjostuksen, sananjalkojen ja metsänätkelmien Pulsatilla patens, Hevospierettämänmäki, Tuulos, 14.5.2005. Kuva: Karri Jutila. 19

Hämeenlinnan seudun luonto 9 2011 uhkaama ja siten hoidon tarpeessa, mutta kukki kuitenkin keväällä 2011 kahden kukan voimin ja tuntumassa oli myös steriili yksilö. Mäen päällystän (C) kaksi merkkitikulla merkittyä yksilöä kituuttavat muutaman lehden voimin, ja vuonna 2007 niiden tuntumasta havaitut pari muuta kylmänkukkaa ovat hävinneet. Sen sijaan harjanteen luoteisosan, esiintymän D, kylmänkukka löytyi kukkivana keväällä 2010, mutta eipä etsinnästä huolimatta havaittu kesällä 2011. Vaikka näitä esiintymiä on hoidettu vuonna 2007 ja valo pääseekin kohteille aikaisempaa paremmin, kylmänkukka ei tunnu paikalla juurikaan hyötyneen. Supanmäen pimeähkö suppa on yllättävästi onnistunut säilyttämään kohtalaisen kylmänkukkapopulaation. Kohteella on hyvin varovaisesti poistettu puustoa, sillä liiallinen poisto voisi johtaa esiintymän heinittymiseen ja kylmänkukan kärsimiseen. 1.8.2011 laskin kohteelta kaksi kukkivaa (4 kukkaa) ja 28 steriiliä kylmänkukkayksilöä. Supanmäen F-esiintymä lammen ja mökin koillispuolella tuntuisi hävinneen, ja siitä muistuttaa kohteella enää merkkitikku. Supanmäen itäpuolisen polun varren esiintymät ovat saaneet lisävaloa metsähoitotöiden seurauksena ja kesällä 2011 löysin 15 ja 2010 18 kylmänkukkayksilöä ja vastaavasti 14 ja 11 kukkaa. Kaikkiaan Ruskeamullanharjun kylmänkukkien määrä on vaihdellut vuosittain sadan yksilön tuntumasta peräti 286 yksilöön, joskin suuresta yksilömäärästä oli huippuvuonna 2011 merkittävä osa sirkkataimia. Kaaviokuvasta 3 on hyvin nähtävissä, että voimakkaan kukinnan jälkeisenä vuonna kukkimattomien yksilöiden määrä on kasvanut sekä vuonna 2008 että 2011. Kukkien suuri määrä on siis heijastunut sirkkataimien itämiseen ja toisaalta kukinnalta lepäävien yksiöiden määrään. Kylmänkukan ja kangasvuokon läntisin, yhden tuppaan voimin sinnittelevä, risteymä tavataan Akkijärven Laajakankaalla, missä kasvaa myös kymmenisen kangasvuokkoa. Keväällä 2011 puiden varjossa kasvava tupas (kahdeksan yksilöä) ei kukkinut, kuten ei muutamina edellisinäkään vuosina. Alvettulan Liinavuoren luoteisempi kylmänkukkakasvusto näyttää hyötyneen alueella tehdystä metsän avaamisesta. Kaakkoisessa esiintymässä laskin keväällä 2011 34 kylmänkukkayksilöä, joista kahdeksan oli kukkivia (kaikkiaan 11 kukkaa). Luoteisempi esiintymä on männikössä, jota tulisi harventaa reippaasti. Sieltä laskin 29 kylmänkukkatupasta, jossa oli vain kaksi kukkivaa kylmänkukkaa (yhteensä kaksi kukkaa). Keväällä 2010 näistä esiintymistä löytyi vähän enemmän kylmänkukkia (74 kylmänkukkatupasta). Lähiasukkaiden mukaan mäen päällä, lähellä näköalapaikkaa on esiintynyt yksi kukkiva yksilö, jota en onnistunut löytämään. Matkantaan hämeenkylmänkukkakasvustossa laskin vuonna 2010 33 yksilöä ja 2011 11 yksilöä. Kukkien määrä oli 2 ja 1 vastaavasti, joten kohde kärsii metsän umpeutumisesta ja tulisi saada hoidon piiriin. Näiden lisäksi Jouko Seppälän mukaan lähempänä tien risteystä on 2-3 kylmänkukkaa ja lisäksi tien länsipuolen kuusikossa kaksi yksilöä. Kalvola Tutustuin Kalvolan Könnölän suunnan kylmänkukkiin 14.5.2010. Kilpilammille johtavan tien risteyksen ja Könnöläntien penkan takana kukki yksi kylmänkukka ja toinenkin yksilö oli vasta tulollaan. Tapiolantien tuntumasta löysin vain kymmenen kukkimatonta kylmänkukkaa. Tyhjiä paaluja löytyi useita. Mäntykankaan talon pihassa sijaitsevalla luonnonsuojelualueella kylmänkukka kukoisti 32 kukkivan yksilön voimin ja kukkia laskettiin 43 kpl. Kaikkiaan esiintymän kooksi laskin tässä vaiheessa vuotta 126 20

2011 yksilöä. Todennäköisesti myöhemmin kesällä kukkimattomia taimia ja sirkkataimia löytyisi vielä lisää. Seuralaislajeista mainittakoon kissankäpälä, kanervisara (Carex ericetorum), kangaskorte (Equisetum hyemale), mäkilehtoluste (Brachypodium pinnatum) ja kanerva (Calluna vulgaris). Lammi Lammi sijaitsee hämeenkylmänkukan itäisellä esiintymisrajalla ja siellä onkin vain kolme kylmänkukan esiintymisaluetta: Kellotapuli, Kilparisti ja Suurmäki. Idästä levinneisyysalueensa Hämeeseen levittävä kangasvuokko risteytyy kylmänkukan kanssa Lammilla kuten naapurikaupunginosassa Tuuloksessakin monilla paikoin. Hämeenkylmänkukan ja kangasvuokon risteymiä tavataankin kaikilla em. lammilaisilla kylmänkukan kasvupaikoilla. Kellotapulin pari hämeenkylmänkukkaa kasvavat itäpuolisen supan etelään antavalla rinteellä. Niiden seurassa on kylmänkukan ja kangasvuokon risteymiä 6-7 kpl ja keväällä 2011 niissä oli kymmenen kukkaa. Kumpikin kylmänkukka kukki keväällä 2011. Esiintymä oli melko samanlainen keväällä 2009:kin. Kilparistin sorakuopan etelä- ja itäpuolen rinteissä on hämeenkylmänkukkia ja risteymiä. Soranottoalueen allekin on aikanaan jäänyt kylmänkukkia. Pusatillan kevätretkellä 2011 löysimme kolme hämeenkylmänkukkaa, joissa oli kaikkiaan viisi kukkaa, ja lisäksi neljä kylmänkukan ja kangasvuokon risteymää, joista yksi ei kukkinut. Yhdessä risteymässä oli yksi, toisessa kaksi ja kolmannessa 18 kukkavanaa. Tämä suurin risteymäyksilö sijaitsee huolestuttavan lähellä sorakuopan reunaa, ja sen vuoksi olin yhteydessä asiasta maaainesten oton valvojaan ja toisaalta Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kylmäkukkavastaavaan. Esiintymän tyvelle tullaan ajamaan tukimaata, jotta kylmänkukan kasvupaikka ei romahda. Renko Hämeenlinnan seudun luonto 9 Rengon kylmänkukkapaikoista selvästi elinvoimaisimmat ovat Natura-alueenakin suojeltu Metsolan luonnonsuojelualue ja Kolun peltotien varren luonnonsuojelualue. Keväällä 2010 Kolun kaikki kylmänkukat kukkivat 194 kukan voimin. Yksilömääräksi laskin tuolloin 50. Varmaan myöhemmin kesällä olisi löytynyt kukkimatta jättäneitä yksilöitä. Vuosina 2009 ja 2011 kukinta jäi selvästi alhaisemmaksi (34 ja arvio 30). Rengossa moni kylmänkukkaesiintymä on hävinnyt ja useissa kasvustoissa sinnittelee vain yksi tai muutama kylmänkukka. Tuulos Tuuloksen tunnetuin kylmänkukkapaikka on Hevospierettämänmäki, mikä on luonnonsuojelu- ja Natura-aluetta. Suureksi osaksi kylmänkukan ja kangasvuokon risteymistä muodostuvassa kasvustossa laskin keväällä 2011 tutkimuslinjoja käyttäen 69 yksilöä, joista pääosa sijoittui etelään antavaan loivaan rinteeseen. Aitoja kylmänkukkia löytyi 10 kpl ja kangasvuokkoja 30 kpl. Risteymäyksilöiden kukinta oli keväällä 2011 varsin runsas: 220 kukkaa verrattuna kevään 2010 169 risteymäkukkaan. Myös hämeenkylmänkukan kukkia oli keväällä 2011 (15) kevättä 2010 enemmän (4). Sen sijaan kangasvuokko kukki keväällä 2010 runsaammin (33) kuin keväällä 2011 (11). Hevospierettämän ennätys lienee keväällä 2005 lasketut peräti 311 risteymä- ja kylmänkukan kukkaa. Pääosa esiintymästä sijoittuu 30 x 30 m 2 alalle. Keväällä 2011 tulotien varren metsässä toteutettiin harvennusta. Itäosan esiintymä kaipaa lähiaikoina jonkin verran puuston poistoa, ja rinteessäkin puiden taimia tulee säännöllisesti poistaa. Hevospierettämänmäen lämpöinen rinne on houkuttanut myös kasvikerholaisia useina keväinä ihastelemaan kukinnan kauneutta. Keväällä 2011 kohde kuului jälleen kerran Pulsatillan retkiohjelmaan. 21

Hämeenlinnan seudun luonto 9 2011 Pulsatilla patens x vernalis, Kilparisti, Lammi, 9.5.2011. Kuva: Heli Jutila. 22

2011 Leutosten kylmänkukkia etsin ahkerasti keväällä 2011, mutta maisemoidun sorakuopan tuntumasta ei esiintymään kuitenkaan löytynyt, vaikka sopivan tuntuista paikkaa olikin jäljellä. Kylmänkukan esiintymiä Hattulassa Osa Ilamon kylmänkukista on hyötynyt toteutetuista hoitotoimista, ja keväällä 2011 Vallontien pään esiintymissä oli 73 kylmänkukkayksilöä, joista löytyi 31 kukkivaa yksilöä 53 kukan kera. Niin ikään Kyöpelinvuoren ja Hietasuon esiintymissä kylmänkukkia löytyi aiempaa paremmin eli 44 yksilöä ja 48 kukkavanaa). Ilamonvuoren ja Fagerinmäen kylmänkukat sen sijaan eivät tunnu tointuneen 2000-luvun alun voimakkaasta taantumisesta (1998 peräti 62 yksilöä ja 50 kukkaa oli romahtanut kevään 2010 12 yksilöön ja viiteen kukkaan), vaikka tiheää kuusikkoa on harvennettu ja sen ympäristöön on kohdistunut avohakkuita. Vastaavasti Linnokankaan 19 yksilön ja 27 kukan populaatio on pudonnut neljän yksilön (neljä kukkavanaa 2011) esiintymäksi. Vinajalamminharjulla oli vuonna 1998 peräti 188 kylmänkukkatupasta ja 25 kukkaa. Esiintymä hiipui vähitellen, mutta sittemmin sitä lienee hoidettu ja taantuminen on pysähtynyt. Liinalahden polun varresta löysin 14.5.2010 pieneltä alalta peräti 43 kylmänkukkaa, joista viisi oli kukkivia. Hautalammin esiintymän kylmänkukkakasvustot sen sijaan totesin kyseisellä retkellä hävinneiksi. Pulsatilla teki 4.5.2009 retken Marttaristille, ja löysimme 25 kylmänkukkayksilöä, joista 14 oli kukkivia (16 kukkaa). Hämeenlinnan seudun luonto 9 Janakkalan Tunturivuoren kylmänkukkaesiintymä on hyötynyt lähistön hakkuusta ja metsän harvennuksesta. Kohteella kylmänkukkien kukinta on vuodesta toiseen voimakasta ja esimerkiksi 16.4.2011 laskin 87 nuppua ja todennäköisesti tuon jälkeen kukkia tuli lisää. Tunturivuoressa kylmänkukkatuppaat ovat suuria ja useissa tuppaissa on 20 60 kukkaa. Niin Tunturivuoren kuin Leppäkosken Linnamäen esiintymäkin ovat hyvin varhaisia kukinnassaan. Laskin 16.4.2011 Linnamäellä 26 kylmänkukan nuppua 10 tuppaassa. Tämä luonnonsuojelualueella ja jyrkässä rinteessä oleva esiintymä on erityisen upeassa paikassa, missä niin sitruunaperhoset, suruvaipat (Nymphalis antiopa) kuin nokkosperhosetkin (Nymphalis urticae) lentelivät helteisen kauniina kevätpäivänä. Kirjallisuutta Jutila Heli 2009: Hämeenkylmänkukan esiintyminen Suomessa. - Etelä-Hämeen Luonto 2009: 4-14. Kalliovirta Mika, Ryttäri Terhi, Hæggström Carl-Adam, Hakalisto Sirkka, Kanerva Tiina, Koistinen Marja, Lammi Antti, Lehtelä Markku, Rautiainen Veli-Pekka, Rintanen Tapio, Salonen Veikko & Uusitalo Anna 2010: Putkilokasvit - Vascular Plants Tracheophyta. Julkaisussa Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö, Suomen ympäristökeskus. s. 200. Kalliovirta Mika 2000: Uhanalaisen hämeenkylmänkukan (Anemone patens) populaatioekologiaa. Opinnäytetyö, Helsingin yliopisto. Hämeenkylmänkukan esiintymiä Janakkalassa 23

Hämeenlinnan seudun luonto 9 2011 Karri Jutila Kasviretkellä pinnan alla Siitä lähtien, kun 1970-luvulla alakouluikäisenä katselin kapteeni Cousteaun seikkailuja Meren salaisuudet -televisiosarjassa, olen ollut innostunut vedenalaisesta luonnosta. Aikuisiällä suoritin laitesukelluskurssin, ja 1999 laadin Reposaareen Suomen ensimmäisen sukellusluontopolun. Vaivalloinen laitesukellus on sen koommin jäänyt, mutta aina kun perheemme menee kesällä uimaan, minä menen snorklaamaan. Tytär on monta kertaa minulta tiedustellutkin, että osaanko minä uida ollenkaan. Snorklauksessa eli vapaasukelluksessa käytetään sukelluslasia, snorkkelia eli hengitysputkea ja mielellään myös räpylöitä. Kasviharrastajalle tällainen kevytvarustus on järkevä siksi, että lähes kaikki vesikasvit kasvavat helposti saavutettavissa 3-4 metriä pinnasta alaspäin, ja ovat yleensä nähtävissä pinnallakin tähystäessä. 2000-luvulla ostin edullisen filmitaskukameran, jota pystyi kotelon kanssa käyttämään näillä sukelluksilla. Tuloksena oli julkaisukelvottomia suttukuvia. Filmin kanssa oli pinnan alla käytettävä salamavaloa, ja tuloksen näki vasta viikkojen kuluttua filmin tultua kehityksestä. Sitten löysin jostakin kaupasta digitaalista taskukameraamme varten sopivan vedenalaispussin. Se oli kuitenkin hankala käyttää ja varsinkin tarkennus oli sattumanvaraista. Loppukesällä 2009 ilmestyi hämäläi- Vesitatar (Persicaria amphibia) on vesirajaelämäänkin sopeutunut maakasvi. 24

2011 siin kamerakauppoihin Canon Powershot D10, ja pian useita muitakin vedenalaiskuvaukseen soveltuvia taskukameroita muutaman sadan euron edullisessa hintaluokassa. Hankin Canonin käyttööni. Esite lupaa sille vesitiiviyden kymmeneen metriin saakka, ja alle viiteen metriin ulottuvilla pyrähdyksilläni en kertaakaan todennut kameran vuotavan ainakaan vielä: takuuaika loppui kesällä 2011. Tämä kamera on avannut aivan uuden ulottuvuuden elinikäiseen sukellusharrastukseen. Kuvausominaisuuksia pystyy helposti säätelemään veden alla, ja digitaalinen herkkyys on sen verran hyvä, että salamavaloa pinnan alaisissa hämärissäkään oloissa harvoin tarvitaan. Ongelmallisinta on saada tarkennus kohdalleen, sillä toisin kuin jalat tukevasti kuivalla maalla kuvatessa, vedessä vapaasukeltaja kelluu ja liikkuu alati. Jos pohjassa on isoja kiviä tai uppopuita, niistä on hyvä pitää toisella kädellä kiinni ja itseään aloillaan samalla kun toisella kädellä kuvaa. Tässä kuvasatoani kolmelta kesäkaudelta etelähämäläisistä vedenalusmaisemista. Hämeenlinnan seudun luonto 9 Vesiherne (Utricularia) viihtyy rehevillä rannoilla pinnan tuntumassa. Kasvi on irtokelluja, joka kasvattaa keltaisen kukkavarren pinnan päälle. Vapaassa vedessä kasvavana se turvaa ravinteensa pyydystämällä vesikirppuja pyyntirakkuloilla. Lumme (Nymphaea alba) kasvattaa Suomen luonnon suurimmat kukat. Lumpeet ja ulpukat kasvavat yleensä alle parin metrin syvyydessä. 25

Hämeenlinnan seudun luonto 9 2011 Ahvenvita (Potamogeton perfoliatus) esiintyy yksittäisinä tuppaina hiekkapohjilla kirkkaassa vedessä yli metrin syvyydessä. Sen tuntee peukalonpään kokoisista lehdistä. Uistinvita (Potamogeton natans) versoo rehevillä liejupohjilla yli metrin syvyydessä. Nuottaruoho (Lobelia dortmanna) kasvattaa tuppaitaan alle metrin syvyydessä niukkaravinteisilla hiekkapohjilla. Tuppaan keskeltä lähtee kesällä pinnan yläpuolelle kurottava kukkavarsi. 26

2011 Hämeenlinnan seudun luonto 9 Rantaleinikki (Ranunculus reptans) on vesielämään sopeutunut rantakasvi, joka muodostaa hiekkapohjilla tiheitä vedenalaisia niittyjä alle metrin syvyydessä. Tummalahnaruoho (Isoetes lacustris) muodostaa niukkaravinteisten harjujärvien hiekkapohjilla laajoja nurmikoita metrin, parin syvyyteen. Siimapalpakko (Sparganium gramineum) kasvaa hiekkaja liejupohjilla. Sen heinämäinen lehti saattaa kasvaa nelimetriseksi ja kasvustojen ylimmät osat kelluvat mattona vedenpinnalla uintia ja veneilyä haitaten. 27

Hämeenlinnan seudun luonto 9 2011 Vesirutto (Elodea canadensis) on pelätty, mutta toisaalta myös kaunis viherkasvi, ikään kuin pienikokoinen ahvenvita. Se viihtyy kirkkaissa vesissä, mutta missä on riittävästi ravinteita tarjolla, saattaa se yltyä kasvattamaan varttaan jopa nelimetriseksi. Tällaisissa paikoissa se muutamassa vuodessa voi vallata vesitilan. Sarvikarvalehden (Ceratophyllum demersum) on todettu vuorottelevan vesiruton kanssa runsasravinteisissa järvissä. Tämä johtuu siitä, että liiaksi lisääntyessään vesirutto muuttaa veden happamuutta lajin kasvua haittaavaksi, jolloin vesiruton valtaama lahti voi parissa vuodessa korvautua karvalehdellä. Liiaksi lisääntyessään karvalehdelle käy samoin jolloin taas vesirutto valtaa alueen. 28

2011 Hämeenlinnan seudun luonto 9 Metsälehmus Hämeenlinnan seudulla - ja vähän muistakin jalopuista Jukka Airola Taustaksi Muutin Hämeenlinnaan vuonna 1983, koska minulle tarjottiin täältä työpaikkaa. Halusin tietysti tutustua uuden kotikaupunkini luontoon. Yksi hyvä tapa siihen oli selvityksen tekeminen jostakin luonnon osasta. 1980-luvulla minua kiinnostivat kasveista varsinkin puuvartiset lajit. Ensimmäiseksi kohdelajiksi valitsin tervalepän (Alnus glutinosa) ja pyrin löytämään sen kaikki kasvupaikat silloisen, nykyistä paljon pienemmän, Hämeenlinnan alueelta. Tulokset julkaistiin 1992 (Airola 1992). Seuraavaksi kohdelajiksi valikoitui pähkinäpensas (Corylus avellana) (ks. Airola 1996). Kolmantena oli vuorossa metsälehmus (Tilia cordata). Siinä vaiheessa intoni oli jo jonkin verran hiipunut ja muut kiireet veivät aikaani. Lehmuksesta kertyi kyllä tietoja, mutta en päässyt enää samaan intensiteettiin kuin aikaisemmin ja raportti tuloksista jäi kirjoittamatta. Vuoden 1997 alussa tuli voimaan uusi luonnonsuojelulaki. Siinä oli useita muutoksia aikaisempaan, alkuaan vuonna 1923 säädettyyn, luonnonsuojelulakiin verrattuna. Yksi uutuus oli luontotyyppien suojelu. Laissa lueteltiin yhdeksän luontotyyppiä, joihin kuuluvia luonnontilaisia tai luonnontilaiseen verrattavia alueita ei saa muuttaa niin, että luontotyypin ominaispiirteiden säilyminen kyseisellä alueella vaarantuu. Tämä muuttamiskielto astuu voimaan, kun alueellinen ympäristökeskus (nykyään elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus) on päätöksellään määritellyt luontotyyppiin kuuluvan alueen rajat. Yksi suojeltu luontotyyppi on luontaisesti syntyneet ja merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuvat metsiköt. Asetuksessa määriteltiin tarkemmin, millaisia niiden pitää olla: metsiköitä, joissa jaloja lehtipuita kasvaa runkomaisina puina vähintään 20 kappaletta hehtaarilla yhtenä tai useampana lähekkäisenä ryhmänä rajattavissa olevalla yhtenäisellä alueella. Runkomaisena pidetään puuta, jonka läpimitta 1,3 metrin korkeudella on yli 7 senttimetriä (tammella kuitenkin yli 20 cm). Silloisessa Hämeen ympäristökeskuksessa suojeltuihin luontotyyppeihin liittyvät asiat tulivat hoidettavikseni. Siten voin jatkaa lehmusten ja muidenkin jalojen lehtipuiden - tammi (Quercus robur), saarni (Fraxinus excelsior), vaahtera (Acer platanoides), kynäjalava (Ulmus laevis) ja vuorijalava (U. glabra) - etsintää myös työaikana. Samalla etsintäalue laajeni ympäristökeskuksen toimi-alueeksi, jonka muodostivat Kanta- Hämeen ja Päijät-Hämeen maakunnat. Ensimmäisenä uuden lain voimassaolovuonna keräsin eri lähteistä tietoja jalopuiden kasvupaikoista. Maastoinventoinnit alkoivat harjoittelijavoimin kesällä 1998 ja niihin palkattiin kesätyövoimaa vuoteen 2006 asti. Sen jälkeen etsintä on jatkunut suppeampana sen mukaan, miten muilta virkatöiltä on ehtinyt. Uusia kohteita löytyy joka vuosi ja 29