Sivistyslautakunnan selvitys talouden sopeuttamisen mahdollisuuksista vuonna 2013



Samankaltaiset tiedostot
Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (30) Sivistyslautakunta Kokoustiedot. Aika tiistai klo 18:00-19:15

Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014

Iltapäivätoiminnan järjestäminen Raisiossa lukuvuoden alusta

Iltapäivätoiminnan järjestäminen Raisiossa lukuvuoden alusta

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Tilausten toteutuminen

Tilinpäätösennuste 2014

Liite KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara

1 Kaupungin sivistystoimen hallinnon järjestämisessä noudatetaan muualla säädetyn tai määrätyn lisäksi tämän johtosäännön määräyksiä.

Lukuvuoden työajat

Henkilöstösäästöjen vaikutusten arviointi

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Talousarvion toteutuminen

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Teknisen lautakunnan käyttösuunnitelma 2015

Emmi Romppainen Emmi Romppainen


2014 Sivistyslautakunta sisäiset vuokrat

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Harjurinteenteen koulu, lukusali, Ratakatu 1, Loviisa (käynti A-ovesta) Tenhunen Laura asiantuntija 5-7

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Raision kaupunki Pöytäkirja Kokoustiedot

Valtuutettu Heikki Laineen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoitomaksun tuntiperusteista laskutusta

Kaupunginhallituksen lausunto OAJ:n Raision paikallisyhdistys ry:n kunnallisvalitukseen

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Asianro 308/ / Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013

TA2019 valmistelu / Sivistyslautakunnan vastuualueet

Tilausten toteutuminen

Talousarvio toteutuminen

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (13) Sivistyslautakunta Kokoustiedot. Aika tiistai klo 18:00-21:00. Kokoushuone Kingisepp

Sari Heikkinen, jäsen. Anne Salovesi, jäsen. Ilona Taimela, jäsen. Riitta Jurvansuu, jäsen. Kirsi Myllymäki (rehtori), esittelijä, pöytäkirjanpitäjä

Järvenpää Pöytäkirja 1/ (7) Sivistys- ja vapaaaikalautakunta

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Tilaajan arvion tarkistus

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (12) Vapaa-aikalautakunta Kokoustiedot. Aika tiistai klo 17:00-17:20. Raisio-huone, Kirjastotalo

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koulujen liikuntatilojen välineistön käytön tehostamiseksi

Savonlinnan lyseon lukion Punkaharjun toimipisteen toiminta

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (6) Opetuslautakunta OTJ/

Kunnanvirastossa klo

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Kiteen kaupungin talouden tasapainottamissuunnitelma ja toimenpideohjelma vuosille

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2015

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Emmi Romppainen Emmi Romppainen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Selvitys Raision kaupungin päivähoidosta syksyllä 2015

Loimaan linja Keskusta-alueen päivähoitoselvitys 2015

Keskiviikko klo

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2015 Sivistyslautakunta. Aika klo Kunnanvirasto, teknisen toimiston neuvotteluhuone

2014 Tekninen lautakunta sisäiset vuokrat

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2

Verotulojen toteutuminen ja ennuste

SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI

LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista

Keskiviikko klo

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA. Sivistyslautakunta. Kokousnumero 2/2018 Aika Tiistai klo Kunnanhallituksen kokoushuone

KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 6/2017

Kaupunginhallituksen jäsenten vaali

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 2 / 2014 Sivistyslautakunta

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014

Vuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014

KRISTIINANKAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 2/2015 Suomenkielinen koulutuslautakunta. Olli Pursiainen, pj.

Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys

Kertyneen ylijäämän arvioidaan suunnitelmavuoden 2019 jälkeen olevan 11,2 miljoonaa euroa.

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Yhtymähallitus

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 1231/ /2016

Talousarvion toteutuminen

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Taloustoimikunnan loppuraportin esitykset sivistystoimen vuoden 2016 talousarvioon. Konkreettiset talouden tervehdyttämistoimenpiteet

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

Transkriptio:

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 276/02.02.00/2012 45 Sivistyslautakunnan selvitys talouden sopeuttamisen mahdollisuuksista vuonna 2013 Raision kaupungin alustavan vuoden 2012 tilinpäätöksen mukaan taseeseen on muodostumassa 1,5 miljoonan euron alijäämä. Katettava alijäämä edellyttää kuntalain 65 :n mukaista kunnan talouden tasapainottamista. Tämän lisäksi vuoden 2013 talousarvion toteutumiseen kohdistuu noin 4,0 miljoonan euron alijäämän riski. Kaupunginhallitus päätti kokouksessa 11.3.2013 109 käynnistää sopeuttamisohjelman valmistelun asettamalla sopeuttamistavoitteet seuraavasti: Palvelutaso -1,1 M Henkilöstösäästöt -1,5 M Taksat ja maksut +0,9 M Myyntituotot +0,5 M Yhteensä 4,0 M Lautakuntien on käsiteltävä omalta osaltaan säästötavoite huhtikuun 3. päivään mennessä. Mikäli lautakunta ei ole tehnyt ehdotusta määräaikaan mennessä, tekee kaupunginhallitus esityksen 15.4. kokoontuvalle valtuustolle ilman lautakunnan näkemystä. Lisäksi kaupunginhallitus on päättänyt käynnistää yt-neuvottelut henkilöstön edustajien kanssa pyrkimyksenä toteuttaa 1,5 M :n henkilöstökulujen säästötavoite. Sivistyslautakunnan ja vapaa-aikalautakunnan yhteinen tavoite palvelutason laskemiseksi on 300.000 euroa. Sopeutustoimenpiteet Kaupunginvaltuusto on vuoden 2013 talousarviossa päättänyt perustaa sivistyspalveluihin kolmannen koulupsykologin viran 1.8.2013 alkaen. Sopeutustoimenpiteenä koulupsykologin virkaa ei täytetä. Säästö vuonna 2013 on noin 20.000 euroa. Opetuspalvelujen ystävyyskaupunkitoimintaan on vuoden 2013 talousarviossa varattu 19.100 euroa. Hyväksytystä ohjelmasta on toteutunut sigtunalaisten opiskelijoiden vastavierailu Raision lukioon tammikuussa 2013. Lisäksi Padisen ystävyyskoulun oppilaiden ja opettajien vastavierailuun Tahvion kouluun varataan 1.500 euroa. Muut kohteet säästetään. Kokonaissäästö on 15.600 euroa.

Raision kaupunki Pöytäkirja 2 (2) Lukio Lukion rehtori Petri Vuorinen esittää äärimmäisenä vaihtoehtona lukion lakkauttamista. Lukion ylläpitäminen ei ole kunnalle pakollista. Raision lukion kustannukset ovat noin 3,2 miljoonaa euroa vuodessa ja tulot noin 100.000 euroa. Valtionosuus on noin 2,5 miljoonaa euroa. Nettokustannus kaupungille on noin 600.000 euroa vuodessa. Raision lukiossa on tällä hetkellä noin 440 varsinaista opiskelijaa. Raision kokoisessa kaupungissa oman lukion ylläpitäminen on perusteltua. Raision lukio toimii hyvin. Keväällä 2013 ensi- ja toissijaisia hakijoita Raision lukioon on 286 (1. toive 111, 2. toive 175). Lukioon otetaan 144 uutta opiskelijaa. Raision lukio on opiskelijamäärältään tällä hetkellä toimiva. Opiskelijamäärään vähentäminen vaikuttaa suoraan valtionosuuden määrään. Valtionosuus määräytyy opiskelijamäärän mukaan. Lukiossa ainoa merkittävä säästämiskeino on vähentää kurssitarjontaa. Raision lukio on mukana emath-projektissa. Projektiin sisältyy neljä kurssia. Luovutaan projektista. Yhden kurssin hinta on noin 2.500 euroa, säästö noin 10.000 euroa. Italian kielen opetus lopetetaan osittain tai täysin. Italian kieltä tarjotaan kahdeksan kurssia. Viiden kurssin vähennys, jolloin Raisiossa voisi suorittaa italian alkeet (kurssit 1-3), toisi säästöä noin 12.500 euroa. Italian kielen opetuksen lopettaminen kokonaan (kurssit 1-8) toisi säästöä noin 20.000 euroa vuodessa. Raision lukiossa tarjotaan yo-kertaavia kursseja reaaliaineissa, jokainen kurssi puolitetaan. Opiskelijat saavat vähemmän yo-valmennusta. Vähennys on yhteensä viisi kurssia, säästö noin 12.500 euroa. Varhaiskasvatus Päivähoidon järjestäminen on kunnalle pakollista. Ryhmäkoot ja henkilömitoitukset ovat hyvin tarkkaan säänneltyjä. Päivähoidosta on vaikea löytää säästökohteita rikkomatta säännöksiä. Säästökeinona päiväkotien johtajat esittävät, että kaikki mahdolliset päivähoitoyksiköt suljetaan ajaksi 3.6.-31.7. Työntekijät pitävät vuosilomia ja säästövapaita. Vaikuttaa lomapalkkavelkaan. Arvioitu vähennys lomapäivien määrään on noin 800 päivää. Vaikutus lomapalkkavelkaan on noin 120.000 euroa. Sivistyslautakunta on päättänyt keväällä 2012, että Friisilän koulun kolme musiikkiluokkaa siirtyvät Nokilan koulusta lukuvuoden 2013-2014 alusta Friisilän kouluun. Nokilan koulun tilat muutetaan noin 40 lapsen päiväkotitilaksi. Vuoden 2013 talousarviossa on varattu Nokilan koulun sisätilojen ja piha-alueen (läheinen leikkikenttä) muutostöihin 70.000 euron määräraha investointina (keittiön korjaus 10.000 ja puiston rakentaminen 60.000 ) sekä kalustamiseen 25.000 euron määräraha. Käyttötalouden lisäkustannukset ovat 2.500 euroa/vuosi (ruuan kuljetus 2.000 ja puiston hoito 500 ). Nokilan koulun tiloihin voidaan sijoittaa kolme päivähoitoryhmää. Kaksi ryhmää siirtyy Friisilän koulusta ja yksi ryhmä on uusi, johon tarvitaan uutena henkilökuntana kaksi

Raision kaupunki Pöytäkirja 3 (3) lastentarhanopettajaa. Lisäksi Nokilan yksikössä tarvitaan yksi laitosapulainen. Lisähenkilökunnan palkkakustannukset vuonna 2013 ovat noin 45.000 euroa. Sopeutustoimenpiteenä Nokilan tilan muutostöitä siirretään vuodella eteenpäin. Työväenopisto Työväenopistotoiminnan järjestäminen ei ole kunnalle pakollista. Tilinpäätöksen 2012 mukaan Raision työväenopiston kustannukset vuonna 2012 olivat noin 628.000 euroa ja kurssimaksutulot noin 170.000. Valtionosuus oli 481.553 euroa. Työväenopistossa tulot ovat olleet suuremmat kuin kustannukset. Valtionosuus määräytyy opetustuntien mukaan. Valtionosuuteen oikeuttavat opetustunnit päätetään opetus- ja kulttuuriministeriössä. Työväenopistossa säästökeinot ovat vähentää opetustunteja (vaikuttaa valtionosuuteen, vähentää kurssimaksutuloja), korottaa kurssimaksuja ja suurentaa kurssiryhmiä. Työväenopiston kurssimaksujen hintahaarukka on 10 100 euroa. Kurssikohtaisen maksun määrittelyperusteita ovat kurssin opetustuntimäärä ja ko. kurssin järjestämisestä aiheutuvat muuttuvat kustannukset. Säästökeinona rehtori Gitte Enqvist esittää työväenopiston kurssimaksujen korottamista keskimäärin 5 prosentilla (esimerkiksi 44 euron kurssin uusi hinta 46 euroa). Tulovaikutus on noin 8.000 euroa vuodessa. Perusopetus Aineet ja tarvikkeet, muu toiminta. Friisilä Ihala Kaanaa Kerttula Kuloinen Tahvio ja Tikanmaa Vaisaari Yhteensä 18.000 euroa 21.000 euroa 10.000 euroa 14.000 euroa 14.000 euroa (sisältää investointirahaa 10.000 euroa) 14.000 euroa 50.000 euroa 141.000 euroa Raision kaupunki on vuonna 2013 saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä opetusryhmien pienentämiseen kohdennettua valtionavustusta 537.200 euroa ja koulutuksen tasa-arvorahaa 115.000 euroa, yhteensä noin 650.000 euroa. Opetusryhmien pienentämiseen kohdennetun valtionavustuksen loppuraportointilomakkeessa on maininta, kunta ei ole kokonaisvaltaisesti vähentänyt opetustuntien määrää kyseisenä vuonna. Yllä oleviin koulujen säästölaskelmiin ei sisälly tuntikehysleikkauksia. Oheismateriaali 1 Talouden sopeuttaminen.pdf

Raision kaupunki Pöytäkirja 4 (4) Päätösehdotus Sivistysjohtaja Matti Sivonen Sivistyslautakunta päättää, 1. että koulupsykologin vakanssia ei täytetä 1.8.2013 alkaen, säästö noin 20.000 euroa, 2. että ystävyyskaupunkitoiminnasta säästetään 15.600 euroa, 3. että lukiosta karsitaan kuusi kurssia, säästö noin 15.000 euroa, 4. että päivähoidosta säästetään lomapalkkajaksotuksen kautta 120.000 euroa, 5. että Nokilan koulun muutostyötä päiväkotitilaksi siirretään vuodella, säästö noin 70.000 euroa (palkat 45.000 ja kalustoinvestoinnit 25.000), 6. että työväenopiston kurssimaksuja korotetaan noin 5 %:lla, 7. että perusopetuksesta säästetään pääosin aineista ja tarvikkeista noin 141.000 euroa, 8. esittää kaupunginhallitukselle ja valtuustolle yllä olevan sopeutusohjelman. Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti. Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Tiedoksi Kaupunginhallitus

Raision kaupunki Pöytäkirja 5 (5)