Lukuvuoden työajat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lukuvuoden työajat"

Transkriptio

1 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 127 Lukuvuoden työajat Asianro 895/ /2016 Sivistysjohtaja Matti Sivonen : Perusopetuslain 23 :n mukaan lukuvuosi alkaa 1. päivänä elokuuta ja päättyy 31. päivä heinäkuuta. Lukuvuodessa on 190 työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. Lukuvuonna on 188 työpäivää. Perusopetuslain 7 :n mukaan lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä. Esiopetuksen tuntimäärä on 700 tuntia lukuvuodessa. Lukiosäädöksissä ei ole mainintaa lukuvuoden työajasta. Raision lukiossa on pääsääntöisesti ollut viikon syysloma ja perusopetuksessa kahden päivän syysloma. Koulut ovat halutessaan voineet käyttää yhden lauantaipäivän kodin ja koulun yhteistyöhön ja ottaa vastaavan päivän vapaaksi. Lukion esitys: Vaisaaren koulun rehtori Janne Ahlqvist on tehnyt esityksen Vaisaaren koulun siirtymisestä viikon syyslomaan. Perusteluina on mm.: - muutos yhtenäistäisi yläkoulun ja lukion työpäivät. Tämä helpottaisi lukion ja yläkoulun yhteisten opettajien käyttöä ja samalla mahdollistaisi tehokkaamman henkilöstöresurssien käytön, - yhtenäiset työpäivät mahdollistaisivat myös yläkoulun osalta harkinnan yhtenäiseen jaksojärjestelmään siirtymisestä lukion kanssa. Erilaiset jaksojärjestelmät ja tuntien pituudet hankaloittavat merkittävästi opettajayhteistyötä yläkoulun ja lukion välillä, - viikon syysloma tukisi niin oppilaiden kuin opettajien jaksamista, - yläkoululaisten oppilaiden perheillä ei ole enää lastenhoito-ongelmaa, vaan he pystyvät viettämään syyslomaa ilman vanhempien valvontaa, jos koko perheellä ei ole lomaa samanaikaisesti.

2 Raision kaupunki Pöytäkirja 2 (2) Lukuvuoden työpäivistä on keskusteltu rehtorikokouksissa. Keskustelujen perusteella on päädytty esitykseen, että lukuvuonna sekä peruskouluissa että lukiossa olisi viikon syysloma. Peruskoulun iltapäivätoiminta siirtyy kaupungin omaksi toiminnaksi lukuvuoden alusta. Tämä antaa mahdollisuuden syyslomaviikolla järjestää pienimmille oppilaille (1. ja 2. luokka) ohjelmaa kouluissa. Lomaviikolla maanantaista keskiviikkoon voidaan alakouluissa tarvittaessa järjestää koulunkäynninohjaajien johdolla valvottua toimintaa ja tarjota ruokapalveluja. Turun seudun joukkoliikenteestä on esitetty toivomus, että FöLi-kunnissa kouluissa noudatettaisiin yhtenäisiä työaikoja. Turun kaupunki suurimpana käyttäjänä käytännössä määrittelee esityksen yhteisesti noudatettavista koulujen työajoista. Turun seudun joukkoliikenteen esitys on perusteltu, mutta Raision kaupungin osalta FöLin koulupäiväliikenteellä koulukuljetusten järjestämisessä ei ole oleellista merkitystä. Esiopetuksen esitys lukuvuoden toiminta-ajoiksi (181 päivää = 724 tuntia/vuosi): Päätösehdotus Sivistysjohtaja Matti Sivonen Sivistyslautakunta päättää, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion lukuvuoden työajat seuraavasti: Esiopetus Peruskoulu ja lukio

3 Raision kaupunki Pöytäkirja 3 (3) Koulut voivat halutessaan käyttää yhden lauantaipäivän kodin ja koulun yhteistyöhön ja ottaa vastaavan päivän vapaaksi. Päätös Keskustelun kuluessa Helena Sukari Kimmo Kososen kannattamana esitti, että alakouluissa syysloma olisi kaksi päivää ja muuten työajat päätösehdotuksen mukaisesti. Sivistyslautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Helena Sukarin esityksen mukaisesti esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion lukuvuoden työajat seuraavasti: Esiopetus Alakoulut syyslukukausi (91 työpäivää) ti pe syysloma to 19. su Yläkoulu ja lukio Koulut voivat halutessaan käyttää yhden lauantaipäivän kodin ja koulun yhteistyöhön ja ottaa vastaavan päivän vapaaksi.

4 Raision kaupunki Pöytäkirja 4 (4) Tiedoksi Koulut Kiinteistönhoitopalvelut Ruokapalvelut Siivoustyönjohto Varhaiskasvatus

5 Raision kaupunki Pöytäkirja 5 (5)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3815/12.01.00/2014 177 Lukuvuoden 2015-2016 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 9 / 2013 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 9 / 2013 Sivistyslautakunta Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 9 / 2013 Sivistyslautakunta 115 Kokousaika Keskiviikko 12.12.2013 klo 18-18.39 Kokouspaikka Koskisali, Hämeentie 12, Koski TL Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 28.09.2016 Sivu 1 / 1 3739/2016 12.01.00.00 151 Lukuvuoden 2017-2018 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2015 Sivu 1 / 1 3991/12.01.00/2015 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

-2, SIV-SU :00

-2, SIV-SU :00 -2, SIV-SU 2018-12-05 16:00 Kokouskutsu Keskiviikkona 5.12.2018 klo 16.00, kokoushuone Panama (ent. Mårdin ruokala, Alholminkadulta vasemmalle alas kellariin Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset

Lisätiedot

TORPPARINMÄEN PERUSKOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUKSEN pöytäkirja 3 / 2018

TORPPARINMÄEN PERUSKOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUKSEN pöytäkirja 3 / 2018 TORPPARINMÄEN PERUSKOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUKSEN pöytäkirja 3 / 2018 Aika: maanantaina 1.10.2018 klo 18 Paikka: Ylä-Fallintie 54, 00690 Helsinki Läsnä: Heidi Antinkari, puheenjohtaja Hanna Vieruaho, huoltajajäsen

Lisätiedot

Minna Saikkonen edustaja. Muut läsnäolijat *Sari Keinonen alakoulun rehtori

Minna Saikkonen edustaja. Muut läsnäolijat *Sari Keinonen alakoulun rehtori JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULU PÖYTÄKIRJA 1/2010 Johtokunta Alakoulu, opettajainhuone, III krs Pitkäkatu 8 klo 18.00-20.38 torstai 18.3.2010 Päätöksentekijät *Tapani Lehto Sirkku Laurila Sami Kalaja * Eero Tolvanen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA NRO 10/2017 Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Maunulan ala-asteen 1 (6) johtokunta

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA NRO 10/2017 Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Maunulan ala-asteen 1 (6) johtokunta HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA NRO 10/2017 Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala SIVU Maunulan ala-asteen 1 (6) johtokunta KOKOUSAIKA TIISTAI 3.10.2017 KLO 17.37-19.14 KOKOUSPAIKKA Maunulan ala-aste Puheenjohtaja

Lisätiedot

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta 57 26.10.2017 70 14.12.2017 Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ-

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 8/2016. Keskiviikkona klo Mellilän kunnantalo, Loukeentie 24, Mellilä

MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 8/2016. Keskiviikkona klo Mellilän kunnantalo, Loukeentie 24, Mellilä 1 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 14.12.2016 klo 18.30 KOKOUSPAIKKA Mellilän kunnantalo, Loukeentie 24, 32300 Mellilä SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Jäsenet Varajäsenet ( ) Korimäki Eeva, pj. Valta Anne ( ) Häkkinen

Lisätiedot

Valmistelija ja esittelijä: sivistysjohtaja Pekka Hirvonen, puh ,

Valmistelija ja esittelijä: sivistysjohtaja Pekka Hirvonen, puh , KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirjanote 1 Perusopetuksen ja lukion lukuvuoden 2018-2019 työpäivät 19/12.00.01/2017 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 20.12.2017 109 Perusopetuslain 23 :n mukaan perusopetuksessa

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2016-2017

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2016-2017 Sivistyslautakunta 84 28.10.2015 Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2016-2017 728/12.00.01/2015 Sivistyslautakunta 84 Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksessa

Lisätiedot

Sisällysluettelo KO, :30, Esityslista 1

Sisällysluettelo KO, :30, Esityslista 1 Sisällysluettelo KO, 17.12.2018 18:30, Esityslista 1-1 Esityslistan kansilehti (kokouskutsu)... 1 2 Koulujen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2019-2020... 2 3 Päiväkodinjohtajan virka... 3 4 Tiedoksiantoasiat...

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Esityslista nro 8 / 2014 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Esityslista nro 8 / 2014 Sivistyslautakunta Kokousaika Keskiviikko 10.12.2014 klo 18 Kokouspaikka Marttilan koulu, Metsäniityntie 11 Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj. :t 90- Tamminen Tiina Hämäläinen Risto vpj. :t 90- Nummela

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA ESITYSLISTA Kokousnumero 2/2017 Aika Tiistai klo 17.30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU 07.03.17 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 2/2017 ASIA LIITE 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2018 Sivu 1 julkaistu extranettiin Koululautakunta

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2018 Sivu 1 julkaistu extranettiin Koululautakunta SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2018 Sivu 1 julkaistu extranettiin 19.01.2018 Koululautakunta Aika: Paikka: Torstai 25.01.2018 kello 19.00 (Kahvit ennen kokousta klo 18.40 alkaen) Lukio. - Kokouksen alussa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 25.09.2013 Sivu 1 / 1 4015/12.01.00/2012 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Marjo Tuoriniemi,

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 7/2014 Sivistyslautakunta. 101 Sivistyslautakunnan alaisten viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 7/2014 Sivistyslautakunta. 101 Sivistyslautakunnan alaisten viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 2.12.2014 klo 17.30-18.10 Paikka Kunnanvirasto, alakerran kahvihuone Asiat 95 Kokouksen avaaminen 96 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 97 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 2/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi

Muonion kunta Esityslista 2/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi Muonion kunta Esityslista 2/2019 1 Sivistyslautakunnan kokous Aika Tiistaina 29.1.2019 klo 18.00 Paikka kunnantalon valtuustosali Läsnä Petri Sinikumpu puheenjohtaja Mikael Heikkilä varapuheenjohtaja Aki

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna Sivistyslautakunta 81 26.10.2016 Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2017-2018 625/12.00.01/2016 Sivistyslautakunta 26.10.2016 81 Varhaiskasvatus

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 1/2017 Sivistyslautakunta

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 1/2017 Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 31.01.2017 klo 18.00- Paikka Yläkoulu opettajain huone Asiat 1 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.3.2017 alkaen 2 Lastenhoitajan määräaikainen toimi 3 Jäänhoitokoneen hankinta 4 Työryhmän

Lisätiedot

Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2018 / 3 1(5) PL Helsingin kaupunki Johtokunta

Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2018 / 3 1(5) PL Helsingin kaupunki Johtokunta Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2018 / 3 1(5) PL 3719 00099 Helsingin kaupunki Johtokunta 4.10.2018 Puistopolun peruskoulun johtokunnan kokous Aika Torstai 4.10.2018 klo 18.05 19.41 Paikka Läsnä: Puistopolun

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Esityslista 9 / 2018 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Esityslista 9 / 2018 Sivistyslautakunta Kokousaika Keskiviikko 19.12.2018 klo 18.30 Kokouspaikka Koskisali, Kosken kirjaston yläkerta, Härkätie 12 Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj. :t 105- Hägg Anna Mikkola Laura vpj. :t

Lisätiedot

Pirjo Rintala, puheenjohtaja Pirkko Korhonen Päivi Kamppi, varapuheenjohtaja Katariina Wargelin Anna-Maija Tuuliainen Anne Kilpeläinen Vexi Virtanen

Pirjo Rintala, puheenjohtaja Pirkko Korhonen Päivi Kamppi, varapuheenjohtaja Katariina Wargelin Anna-Maija Tuuliainen Anne Kilpeläinen Vexi Virtanen JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULU Johtokunta Alakoulun opettajanhuone, 3. krs Pitkäkatu 8 klo 18.00-20.12 PÖYTÄKIRJA 1/2014 torstai 13.3.2014 Päätöksentekijät Muut läsnäolijat Allekirjoitukset Pirjo Rintala, puheenjohtaja

Lisätiedot

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 1/2006 Sivistyslautakunta

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 1/2006 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 08.02.2006 KOKOUSAIKA 08.02.2006 klo 18.00-20.30 KOKOUSPAIKKA Suutalan koulu KÄSITELLYT ASIAT PYKÄLÄ SIVU 1 KOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AIKAKALENTERI 2006 2007 2 2 PELASTUSSUUNNITELMAT 3 3

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009 Sivistyslautakunta 27.01.2009 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 27.01.2009 klo 18.00 18.40 Kunnanviraston kokoushuone Hietala Ritva Mattila

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Selostus Juha Nurmi tulee pyytämään lausuntoa nuorisovaltuustolta, koskien koulujen työ-

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 2/2017 Aika Tiistai klo 17.30 20.03 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU 07.03.17 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 2/2017 ASIA LIITE 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010 Sivistyslautakunta 26.01.2010 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 26.01.2010 klo 18.00 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Räsänen Jesse

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULU ESITYSLISTA 1/2016 Johtokunta Alakoulun opettajanhuone Pitkäkatu 8, III krs klo torstai

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULU ESITYSLISTA 1/2016 Johtokunta Alakoulun opettajanhuone Pitkäkatu 8, III krs klo torstai JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULU ESITYSLISTA 1/2016 Johtokunta Alakoulun opettajanhuone Pitkäkatu 8, III krs klo 18.00 torstai 17.3.2016 Päätöksentekijät Pirjo Rintala, puheenjohtaja huoltajien edustaja Pirkko

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 3/ (5) MEILAHDEN YLÄASTEEN JOHTOKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 3/ (5) MEILAHDEN YLÄASTEEN JOHTOKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 3/2018 1 (5) Aika 1.10.2018 klo 17.00 Paikka Meilahden yläasteen opettajanhuone Läsnä: Luottamusmiesjäsenet Leo Bonsdorff Hanna Paatela Tytti Karhu Arto Sevón Tua Tapper

Lisätiedot

Iltapäivätoiminnan järjestäminen Raisiossa lukuvuoden alusta

Iltapäivätoiminnan järjestäminen Raisiossa lukuvuoden alusta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 758/12.01.03/2016 50 Iltapäivätoiminnan järjestäminen Raisiossa lukuvuoden 2017-2018 alusta Sivistysjohtaja Matti Sivonen 24.8.2016: Perusopetuksen iltapäivätoiminta

Lisätiedot

Iltapäivätoiminnan järjestäminen Raisiossa lukuvuoden alusta

Iltapäivätoiminnan järjestäminen Raisiossa lukuvuoden alusta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Vapaa-aikalautakunta 50 30.8.2016 Asianro 758/12.01.03/2016 99 Iltapäivätoiminnan järjestäminen Raisiossa lukuvuoden 2017-2018 alusta Päätöshistoria Vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

Sivistyslautakunta KIHNIÖN KUNTA (12) Sivistyslautakunta. Esityslista 1/2019. Kokousaika ke kello 17:30

Sivistyslautakunta KIHNIÖN KUNTA (12) Sivistyslautakunta. Esityslista 1/2019. Kokousaika ke kello 17:30 30.1.2019 1 (12) Kokousaika ke 30.1.2019 kello 17:30 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Osallistujat Törmä Leila Puheenjohtaja Jokioja Tiina 1. Varapuheenjohtaja Haapamäki Arsi Kortesluoma Sirpa

Lisätiedot

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2017 Sivu 1 julkaistu extranettiin Koululautakunta

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2017 Sivu 1 julkaistu extranettiin Koululautakunta SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2017 Sivu 1 julkaistu extranettiin 20.01.2017 Koululautakunta Aika: Paikka: Keskiviikko 25.01.2017 kello 19.00 KH huone Kokoukseen kutsutut: Koululautakunnan jäsenet Huhtala

Lisätiedot

Koulukeskus, luokka 22, Lampitie 3, Koski TL

Koulukeskus, luokka 22, Lampitie 3, Koski TL Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 9/2011 108 Kokousaika Torstai 8.12.2011 klo 18-18.47 Kokouspaikka Koulukeskus, luokka 22, Lampitie 3, Koski TL Saapuvilla olleet jäsenet läsnä poissa Jalli Marja pj. :t 103-112

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja 9 / 2018 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Pöytäkirja 9 / 2018 Sivistyslautakunta Kosken Tl kunta Pöytäkirja 9 / 2018 123 Kokousaika Keskiviikko 19.12.2018 klo 18.30 19.16 Kokouspaikka Koskisali, Kosken kirjaston yläkerta, Härkätie 12 Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja

Lisätiedot

Konneveden kunnantalo

Konneveden kunnantalo KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA No 3/2019 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1 KOKOUSAIKA 14.3.2019 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo JÄSEN: Antti Waris, pj Henri Hedman, vpj Pirkko Hynninen

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 42 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 6/2016 KOKOUSAIKA To klo KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 42 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 6/2016 KOKOUSAIKA To klo KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 42 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 6/2016 KOKOUSAIKA To 1.12.2016 klo 18.30 19.40 KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu Jäsenet: paikalla: Varajäsenet: paikalla: Saukko Piia, pj. x Saukko

Lisätiedot

Haapamäki Arsi. Nevanperä Mikko Pietikäinen Petteri. Kortesluoma Sirpa

Haapamäki Arsi. Nevanperä Mikko Pietikäinen Petteri. Kortesluoma Sirpa 30.1.2019 1 (12) Kokousaika ke 30.1.2019 kello 17:30-18:08 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Osallistujat Jokioja Tiina Puheenjohtaja Annala Hanna Haapamäki Arsi Kortesluoma Sirpa Kuusisto Kosti

Lisätiedot

Kimmo Nurmi, puheenjohtaja Helena Sukari, varapuheenjohtaja Marja Kannisto Kirsi Rosman Aimo Koskela

Kimmo Nurmi, puheenjohtaja Helena Sukari, varapuheenjohtaja Marja Kannisto Kirsi Rosman Aimo Koskela Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (20) Kokoustiedot Aika 13.11.2013 keskiviikko klo 18:00-19:20 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Kimmo Nurmi, puheenjohtaja Helena Sukari, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sivistyslautakunta 75 31.8.2016 Asianro 754/01.00.01/2016 93 Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Päätöshistoria Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2013 Sivistyslautakunta

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2013 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 4.12.2013 klo 18.00-18.40 Paikka Ravintola Kammari, Olos Asiat 111 Kokouksen avaaminen 112 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 113 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 101 17.12.2018 110 18.12.2018 7 22.01.2019 Lukuvuoden 2019-2020 työ- ja loma-ajat Sipoon

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ (11 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ (11 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2017 1 (11 ) Koulutuslautakunta 22.11.2017 AIKA 22.11.2017 klo 16:00-18:15 PAIKKA Kemin lyseon lukio, Meripuistokatu 22 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 89 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2017 / 1 1(6) PL Helsingin kaupunki Johtokunta

Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2017 / 1 1(6) PL Helsingin kaupunki Johtokunta Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2017 / 1 1(6) PL 3719 00099 Helsingin kaupunki Johtokunta 11.10.2017 Puistopolun peruskoulun johtokunnan kokous Aika Keskiviikko 11.10.2017 klo 18.08 20.14 Paikka Läsnä:

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston yleiskokous, Aika: , klo Paikka: Valtuustosali

Nuorisovaltuuston yleiskokous, Aika: , klo Paikka: Valtuustosali Aika: 18.10.2017, klo 17.00 Paikka: Valtuustosali Läsnäolijat: Alli Toivanen, Joel Vanhanen, Jonas Papathemelis, Meija Saarinen, Natalia Romanoff, Niko Toivonen, Nicole Latini, Niklas Salmela, Nora Nevalainen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki MALMIN PERUSKOULUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ 2017

Helsingin kaupunki MALMIN PERUSKOULUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ 2017 1 Helsingin kaupunki MALMIN PERUSKOULUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ 2017 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.10.2017 kello 18.00 PAIKKA Malmin peruskoulu / TALVELA, Talvelantie 1, luokkahuone nro 31 OSALLISTUJAT Houtsonen

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Sivistyslautakunta Kokousaika Keskiviikkona klo

MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Sivistyslautakunta Kokousaika Keskiviikkona klo MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Kokousaika Keskiviikkona 13.12.2017 klo 18.00 18.50 Kokouspaikka Kylämäen hevostila, Hallintie 31, 21490 Marttila Pykälä: 71 72 73 74 75 76 77 Käsiteltävät asiat: Lukuvuoden

Lisätiedot

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sivistyslautakunta 1/2019 1

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sivistyslautakunta 1/2019 1 KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sivistyslautakunta 1/2019 1 KOKOUSAIKA Torstai 10.1.2019 klo 17 KOKOUSPAIKKA Nilakan yhtenäiskoulu, Opettajainhuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 1/2013 1

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Sivistyslautakunta 13.02.2013 AIKA 13.02.2013 klo 18:30-19:35 PAIKKA Johtokeskus KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (12) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (12) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:03 15.08 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Aleksi Eskelinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 32 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 4 / 2015 KOKOUSAIKA Ma klo KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 32 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 4 / 2015 KOKOUSAIKA Ma klo KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 32 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 4 / 2015 KOKOUSAIKA Ma 7.12.2015 klo 18.30 20.00 KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu Jäsenet: paikalla: Varajäsenet: paikalla: Saukko Piia, pj. x Saukko

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 8/2013. KOKOUSAIKA Keskiviikko 06.11.2013 klo 18.00-19.02 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT. Kunnantalo LIITE

Sivistyslautakunta 8/2013. KOKOUSAIKA Keskiviikko 06.11.2013 klo 18.00-19.02 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT. Kunnantalo LIITE YPÄJÄN KUNTA Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU 8/2013 KOKOUSAIKA Keskiviikko 06.11.2013 klo 18.00-19.02 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Kunnantalo LIITE 51 Varhaiskasvatuksen talousarvio vuodelle 2014 52

Lisätiedot

Sisällysluettelo KO, :30, Pöytäkirja

Sisällysluettelo KO, :30, Pöytäkirja Sisällysluettelo KO, 17.12.2018 18:30, Pöytäkirja -2 Pöytäkirjan kansilehti (osallistujat)... 1 45 Koulujen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2019-2020... 2 Liite: Tyopaivat_2019_2020... 3 46 Päiväkodinjohtajan

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2018. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2018. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2018 Sivistyslautakunta 24.01.2018 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Keskiviikko 24.01.2018 klo 17.30 Kunnanhallituksen kokoushuone Törmä Leila Jokioja

Lisätiedot

kunnanviraston kokoushuone

kunnanviraston kokoushuone Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika to 19.11.2015 klo 18.30 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 36 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2011. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2011. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2011 Sivistyslautakunta 25.01.2011 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Tiistai 25.01.2011 klo 18.00 19.05 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli

Lisätiedot

kunnanviraston kokoushuone

kunnanviraston kokoushuone Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika to 29.1.2015 klo 18.30 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2015 1. Rautjärven kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Simpele

Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2015 1. Rautjärven kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Simpele Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2015 1 Sivistyslautakunta Aika 21.01.2015 klo 14:00-15:20 Paikka Rautjärven kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Simpele Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 Kokousaika klo 17.12-17.14 Kokouspaikka Opetusvirasto, Hämeentie 11 A, 3. krs, huone 324 Läsnä Jäsenet Pakarinen, Pia Aaltio, Elina Kokko, Kristiina Laiho, Harri Leoni,

Lisätiedot

No 1/2017 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo. Timo Manninen, pj x Matti Ritvanen - Henri Hedman, vpj x Esa Vihtonen -

No 1/2017 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo. Timo Manninen, pj x Matti Ritvanen - Henri Hedman, vpj x Esa Vihtonen - KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA No 1/2017 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1 KOKOUSAIKA 23.2.2017 klo 18 19.44 KOKOUSPAIKKA Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo JÄSEN: VARAJÄSEN: Timo Manninen, pj

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. PÄÄTÖSVALTAISUUS

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. PÄÄTÖSVALTAISUUS MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 1/2018 KOKOUSAIKA Ke 14.3.2018 klo 18.00 20.15 KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu Jäsenet: paikalla: Varajäsenet: paikalla: Jukkola Paula, pj. x Jalonen

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/ Sivistyslautakunta. Taatanaitan Pitopassurit, Juhlatalo Nuuttila

HÄMEENKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/ Sivistyslautakunta. Taatanaitan Pitopassurit, Juhlatalo Nuuttila PÖYTÄKIRJA 10/2016 200 KOKOUSAIKA 15.12.2016 klo 18.19-19.20 KOKOUSPAIKKA Taatanaitan Pitopassurit, Juhlatalo Nuuttila Saapuvilla olleet jäsenet pj Kauko Autio vj Jarkko Härkki poistui klo 19.10 I vpj

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2 1 SIVISTYSLAUTAKUNNAN KOKOUSTEN AIKA JA PAIKKA SEKÄ KOOLLEKUTSUMINEN 3

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2 1 SIVISTYSLAUTAKUNNAN KOKOUSTEN AIKA JA PAIKKA SEKÄ KOOLLEKUTSUMINEN 3 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 10.2.2012 Kokousaika 9.2.2012 klo 17.00-17.55 Kokouspaikka Konneveden kunnanvirasto Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

-2, SIV-SU :00

-2, SIV-SU :00 -2, SIV-SU 2017-09-13 16:00 Kokouskutsu Keskiviikkona 13.9.2017 klo 16.00, kokoushuone Panama (ent. Mårdin ruokala, Alholminkadulta vasemmalle alas kellariin) Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2015. Sivistyslautakunta 10.02.2015 1

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2015. Sivistyslautakunta 10.02.2015 1 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2015 Sivistyslautakunta 10.02.2015 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Tiistai 10.02.2015 klo 18.00 18.55 Kunnanviraston kokoushuone Pystykoski Tero

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2015 Sivistyslautakunta. Aika 25.11.2015 klo 18.00- Kunnanvirasto, teknisen toimiston neuvotteluhuone

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2015 Sivistyslautakunta. Aika 25.11.2015 klo 18.00- Kunnanvirasto, teknisen toimiston neuvotteluhuone Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 25.11.2015 klo 18.00- Paikka Kunnanvirasto, teknisen toimiston neuvotteluhuone Asiat 110 Vuorotteluvapaahakemus, ei julkaista Internet-sivuilla 111 Vuorotteluvapaahakemus,

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2017. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2017. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 Sivistyslautakunta 01.02.2017 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Keskiviikko 01.02.2017 klo 17.30 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen

Lisätiedot

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 1/2012 Sivistyslautakunta

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 1/2012 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 14.02.2012 KOKOUSAIKA 14.02.2012 klo 18.00-18.50 KOKOUSPAIKKA Yläaste KÄSITELLYT ASIAT PYKÄLÄ SIVU 1 KOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AIKAKALENTERI 2012-2013 2 2 KOULUJEN TUNTIMÄÄRÄT LUKUVUONNA

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2017 2018 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 26.5.2017 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi peruskoululain 10 a ja 23 :n muuttamisesta ja lukiolain 15 :n muuttamisesta

Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi peruskoululain 10 a ja 23 :n muuttamisesta ja lukiolain 15 :n muuttamisesta 1991 vp - HE n:o 5 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi peruskoululain 10 a ja 23 :n muuttamisesta ja lukiolain 15 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että peruskoulun

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2016 2017 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1.6.2016 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 10/2014. KOKOUSAIKA Keskiviikko 10.12.2014 klo 18.00-19.13. Kunnantalo KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT LIITE

Sivistyslautakunta 10/2014. KOKOUSAIKA Keskiviikko 10.12.2014 klo 18.00-19.13. Kunnantalo KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT LIITE YPÄJÄN KUNTA Sivistyslautakunta ASIALISTA 10/2014 KOKOUSAIKA Keskiviikko 10.12.2014 klo 18.00-19.13 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT LIITE 70 Nuorisovaltuuston valinta 71 Liikunta- ja nuorisotoimen

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (22) Sivistyslautakunta Kokoustiedot. Aika keskiviikko klo 18:00-20:05.

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (22) Sivistyslautakunta Kokoustiedot. Aika keskiviikko klo 18:00-20:05. Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (22) Kokoustiedot Aika 11.11.2015 keskiviikko klo 18:00-20:05 Paikka Kaanaan päiväkoti Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Kimmo Nurmi, puheenjohtaja Helena Sukari, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 7/

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 7/ Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 7/2015 110 Sivistyslautakunta Aika Paikka 24.11.2015 klo 18:00-18:25 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA 11/2016 Sivu Päivämäärä Sivistyslautakunta

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA 11/2016 Sivu Päivämäärä Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 1.12.2016 169 KOKOUSAIKA 1.12.2016 klo 17.00 - KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja Kokoustiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja Kokoustiedot Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (12) Kokoustiedot Aika 24.06.2014 tiistai klo 8:15-8:20 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Kimmo Nurmi, puheenjohtaja Helena Sukari,

Lisätiedot

PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Sivistyslautakunta LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Sivistyslautakunta LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 Sivistyslautakunta 18.06.2019 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Sivu 1 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 3 Lukuvuoden 2019-2020

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus

Kuulemistilaisuus Tervon kunta Kuulemistilaisuus 15.4.2019 Tervon kunta yläkouluselvitys 2018-2019 Petteri Ristikangas kunnanjohtaja Kunnanhallitus asetti yläkouluselvitys toimikunnan valmisteluryhmäksi toimikaudelle 7.11.2018-31.3.2019.

Lisätiedot

Vehmaan kunta Koululautakunta Kokous 50 Nro 9. KESKIVIIKKONA klo 18.00, Lautakunnan ja opettajien kahvitilaisuus kello 17

Vehmaan kunta Koululautakunta Kokous 50 Nro 9. KESKIVIIKKONA klo 18.00, Lautakunnan ja opettajien kahvitilaisuus kello 17 Koululautakunta Kokous 50 Nro 9 Kokoustiedot Aika: Paikka: KESKIVIIKKONA 29.11.2017 klo 18.00, Lautakunnan ja opettajien kahvitilaisuus kello 17 Vinkkilän koulu Asialista: 50 Kokouksen laillisuuden ja

Lisätiedot

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2019 80 Sivistyslautakunta 03.10.2019 AIKA 03.10.2019 klo 16:32-17:20 PAIKKA Kunnanvirasto, neuvotteluhuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 58 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA 82 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (12 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (12 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (12 ) Koulutuslautakunta 12.01.2016 AIKA 12.01.2016 klo 16:00-18:55 PAIKKA Syväkankaan koulu, Kulmatie 7 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

No 1/2014 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

No 1/2014 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2014 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1 KOKOUSAIKA 13.2.2014 klo 18.00-18.58 KOKOUSPAIKKA MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Lisätiedot

kunnanviraston kokoushuone

kunnanviraston kokoushuone Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika to 28.1.2016 klo 18.30 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 1 / 2013

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 1 / 2013 1 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 1 / 2013 Aika 17.1.2013 klo 19.05 20.02 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Niskala Jorma puheenjohtaja Mustasilta Timo varapuheenjohtaja

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Sivistyslautakunta sivu 1. Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Sivistyslautakunta sivu 1. Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Sivistyslautakunta sivu 1 Kokousaika 28.1.2011, kello 14.30 17:00 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Hellsten Vesa,

Lisätiedot

Emmi Romppainen Emmi Romppainen

Emmi Romppainen Emmi Romppainen Kokouskutsu Nro Koulutuslautakunta 9.5.2019 3 Kokousaika Tiistai 14.5.2019 klo 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Oheismateriaali: sivistyslautakunnan päätös

Oheismateriaali: sivistyslautakunnan päätös Kunnanhallitus 385 21.11.2016 Kunnanhallitus 404 05.12.2016 Sivistyslautakunnan päätös 26.10.2016 81 (Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2017-2018),

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Sivistyslautakunta 15.01.2019 AIKA 15.01.2019 17:31-18:06 PAIKKA Kunnanhallituksen huone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 2

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SEUTUSIVISTYS MUISTIO 5/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SEUTUSIVISTYS MUISTIO 5/ Aika: 26.10.2016 klo 9-11.03 Paikka: Scandic Tampere Station -hotelli, Ratapihankatu 37 Osallistujat: Lehtinen Nina sivistysjohtaja Lempäälä, pj. Pikka Pauliina sivistysjohtaja Nokia Kivekäs Pekka tilaajapäällikkö

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 1/2015 1

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Sivistyslautakunta 24.03.2015 AIKA 24.03.2015 klo 18:00-18:48 PAIKKA KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 8/

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 8/ Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 8/2017 100 Sivistyslautakunta Aika Paikka 12.12.2017 klo 17:00-18:35 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ Otsikko Sivu 84 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 123

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ Otsikko Sivu 84 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 123 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2016 120 Kasvatus- ja opetuslautakunta 22.11.2016 AIKA 22.11.2016 klo 18.03-19.33 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 84 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN

Lisätiedot

Kuhmoisten kunta Pöytäkirja 1/ Yhtenäiskoulun johtokunta Aika klo 16:00-17:15. Käsitellyt asiat

Kuhmoisten kunta Pöytäkirja 1/ Yhtenäiskoulun johtokunta Aika klo 16:00-17:15. Käsitellyt asiat Kuhmoisten kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Yhtenäiskoulun johtokunta 24.01.2019 Aika 24.01.2019 klo 16:00-17:15 Paikka Yhtenäiskoulu Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

5 Talousarvion käyttösuunnitelma ja täytäntöönpano-ohjeet 2016

5 Talousarvion käyttösuunnitelma ja täytäntöönpano-ohjeet 2016 MULTIAN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNAN KOKOUS SINERVÄN KOULUKESKUKSESSA TIISTAINA 23.02.2016 KLO 19.00 ALKAEN. ASIAT: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 3 Sivistyslautakunnan

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016. Sivistyslautakunta 28.01.2016 1

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016. Sivistyslautakunta 28.01.2016 1 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016 Sivistyslautakunta 28.01.2016 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Torstai 28.01.2016 klo 18.00 18.25 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen Annika

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (11) Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (11) Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2018 1 (11) Aika 07.03.2018, klo 18:04-18:52 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Ervast, Ervastintie 2, 02400 Kirkkonummi Käsitellyt asiat 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Työsuunnitelman muutos lukuvuodelle / Leppätien koulu

Työsuunnitelman muutos lukuvuodelle / Leppätien koulu Sivistysvaliokunta/ 92 17.10.2011 Bildningsutskottet Suomenkielinen koulutusjaosto 66 01.11.2011 Työsuunnitelman muutos lukuvuodelle 2011-2012 / Leppätien koulu SIVVLK 114 Sivistysvaliokunta/Bildningsutskottet

Lisätiedot