Pellingin saariston osayleiskaava Delgeneralplan för Pellinge skärgård

Samankaltaiset tiedostot
1. Uudenmaan ELY-keskus Liikennevirasto Museovirasto Suomenlahden merivartioston esikunta Metsähallitus 6. 6.

Lähivirkistysalue. Alue on tarkoitettu virkistys- ja ulkoilukäyttöön. Aluetta kehitetään nykyisen maaston, kasvillisuuden ja poluston pohjalta.

PORVOON KAUPUNKI PELLINGIN SAARISTON OSAYLEISKAAVA KAAVALUONNOS : KAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET

Taajama-alueen osayleiskaavan muutos

Merkinnällä on osoitettu kyläalueen uusien asuinrakennuspaikkojen alueet.

RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö

ETELÄISEN SAARISTON OSAYLEISKAAVA OTAVA LÄHISAARINEEN 1:10 000

vähintään 30 m. Rantaan ulottuvalle AO- alueelle voidaan rakentaa rantaan yksi kerrosalaltaan

Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 4. 5.

Parikkalan kunta Uukuniemen yleiskaavamuutos

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus

Rautjärven kunta Rautjärven rantayleiskaavan muutos ja laajennus

Liite C MUISTUTUKSET:

Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset:

Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe

Tiivistelmä Kahden rakennuspaikan siirto tien länsipuolelta tien itäpuolelle ja lähemmäs rantaa Ölandetissa.

LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO

INKOO, ÄNGÖ RANTA-ASEMAKAAVA

HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos

LIETVESI - SUUR-SAIMAAN OSAYLEISKAAVA

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1. Kaavaluonnoksen selostus

Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala

HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ehdotus

Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille. Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila

Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 10 14, VL-aluetta sekä VR-1,VR-2 ja VR-3 aluetta. Kaavaluonnoksen selostus

Uusikaupunki, Raudainen-Koivunen-Kiveistenmaa ranta-asema ja rantaasemakaavan

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3. Kaavaluonnoksen selostus

PARAINEN NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS PRÄSTGÅRDEN, NYGÅRD KAAVASELOSTUS

TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

Kaavaehdotus II oli nähtävillä Kaavaehdotuksesta saatiin 10 lausuntoa. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan vastineet.

VASTINE KUSTAVIN KUNTA VARESNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5

KOKEMÄEN KAUPUNKI KOSKENKYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5 VASTINE

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe

Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

Osa tiloista Stusnäs Östergård ja Stusnäs Vestergård Stusnäsin kylässä

LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kylän Haunia tila: Peltomäki LUONNOSVAIHE


OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA

PARAISTEN KAUPUNKI KIRJAISSUNDET RANTA-ASEMAKAAVA- MUUTOS

Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset

HAUHON ETELÄOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari

KROKSKÄRIN RANTA-ASEMAKAAVA

LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KÖÖRTILÄ, FIDIHOLMA koskien tilaa Tapanila Köörtilän kylässä

Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa.

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

TAAJAMAYLEISKAAVA. Kaavaluonnos PUUMALAN KUNTA MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KESKUSTATOIMINTOJEN ALUE


ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT KIVIHAKA JA KOTIRANTA

MALAX KOMMUN MAALAHDEN KUNTA

POLVIJÄRVI LAMPIRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SELOSTUS

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO

Muonio. KEIMIÖNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Kortteli 5 rakennuspaikat 1 ja 2. Kaavaehdotuksen selostus (täydennetty

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen , päivitetty

Kulennoisten osayleiskaava Kyläkaava kulttuuriympäristössä. Pöyry Finland Oy

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) KOIVURANNAN RANTA-ASEMAKAAVA. ENO, KALTIMOJÄRVI Tila Koivuranta


Kangasalan kunta Pohjan kylän osayleiskaava 1:

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe

SELOSTUS, kaavaehdotus

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

PARAINEN HOUTSKARIN YLEISKAAVAN MUUTOS BENSTRAND, KIVIMO KAAVASELOSTUS. Maanmittari Oy Öhman

SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

LOVIISA, ONNENLAHTI RANTA-ASEMAKAAVA

JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP

Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos)

LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA

Transkriptio:

Pellingin saariston osayleiskaava Delgeneralplan för Pellinge skärgård ERILLINEN LIITE 2 SEPARAT BILAGA 2. Yhteenveto luonnosvaiheen lausunnoista, mielipiteistä ja vastineista 1. Yhteenveto lausunnoista ja vastineista 2. Indeksikartta, mielipiteet 1-137 3. Yhteenveto mielipiteistä ja vastineista, MRA 30 (1-137) av utlåtanden, åsikter och bemötanden för utkastskedet 1. av utlåtanden och bemötanden 2. Indexkarta, åsikter 1 137 3. av åsikter och bemötanden, MarkByggL 30 (1-137)

Porvoon kaupunki Pellingin saariston yleiskaava 15.1.2015 Kaavaluonnos oli nähtävillä 21.11. 21.12.2012. Kaavaluonnoksesta saatiin 17 lausuntoa ja noin 130 mielipidettä. Seuraavassa on lyhennelmät lausunnoista sekä kaavoittajan niihin antamat vastineet. Sisällysluettelo 1. Uudenmaan ELY-keskus 2 2. Liikennevirasto 5 3. Museovirasto 5 4. Suomenlahden merivartioston esikunta 6 5. Metsähallitus 6 6. Finavia 7 7. Itä-Uudenmaan luonnon- ja ympäristönsuojeluyhdistys 7 8. Porvoon museo 8 9. Porvoon kaupunki, liikuntapalvelut 10 10. Porvoon kaupunki, ympäristönsuojelu 10 11. Porvoon kaupunki, terveydensuojelu 11 12. Porvoon vesi 11 13. Porvoon kaupunki, kaupunkikehitys, elinkeinot 11 14. Rannikkoverkkohanke 11 15. Elisa Oyj 12 16. Uudenmaan liitto 13 17. Itä-Uudenmaan pelastuslaitos 13 1

15.1.2015 1. Uudenmaan ELY-keskus Lausunto 28.1.2013 Ma/v määräykseen tulee lisätä myös Söderbyn valtakunnallisesti merkittävä maisema-alue rajauksineen. Höbergsgården on syytä varustaa ympäristön säilymisen turvaavalla merkinnällä PY/s ja sen vieressä oleva hautausmaa merkinnällä EH tai EH/s. Valtakunnallisesti arvokkaiden Söderbyn ja Österbyn osalta uudet rakennuspaikat sijoittuvat erityisesti Fladanin ympäristössä siten, että ne heikentävät historiallisen kylän tunnistamista. Lisäksi rakentamisen määrä on suuri ja vaikutuksia ei ole riittävästi arvioitu. Sivuasunnon salliva rakentaminen suurehkon päärakennuksen lisäksi vaikuttaa herkkään ympäristöön nähden ylimitoitetulta. Suurehkon varastorakennuksen salliminen pääosin omakotitalorakentamiselle ei tunnu perustellulta. LsL 29 :n nojalla suojellut luontotyypit tulee merkitä S-1 (YM:n ohjeen mukaisesti): Norra Sandön hiekkaranta LTA201381, Stora Brokholmenin eteläinen hiekkaranta LTA201076 Luontoselvityksen suosituksia SL merkinnöiksi ei ole otettu kattavasti huomioon, esim Stora Brokholm ja Norra Sandö. Hasselön SL rajausta tulee laajentaa liitekartan. Vaikutusten arviointia suhteessa Naturaan tulee täydentää. Lauttapaikan kaavamerkintä tulee muuttaa: LV-10 Yleisen vesiliikenteen alue. Alueelle saa sijoittaa toimintaan kuuluvia rakennuksia. Uusia rakennuspaikkoja muodostettaessa tulee olla yhteydessä Uudenmaan ELY-keskuksen. Osayleiskaavaan tulee liittää arvio nykyisistä ja tulevista liikennemääristä myös lauttaliikenteen osalta. Vesihuollon vaikutus kiinteistön käyttötarkoitukseen korostuu liiallisesti. Vapaa-ajan asunnoissa, ainakin pienemmissä saarissa sijaitsevissa, tulee olla vesikäymäläkielto. MRL 44 2 mom. mukainen 10 v ehto suorien rakennuslupien osalta lisättävä määräyksiin. Kaavasta tulee käydä ilmi kuinka se ohjaa ranta-asemakaavoitettuja alueita. Kulttuuriympäristö ma/v, ma/m ja ma/p rajaukset on tarkistettu vastaamaan RKY2009- rajauksia ja maakunnallista inventointia sekä muita selvityksiä. Käytetyt merkinnät perustuvat ministeriön oppaaseen maankäyttö- ja rakennuslaki 2000, opas 11, joten ne säilytetään ennallaan. Porvoon museon toiveesta on täydennetty mainita milloin museon lausunto on tarpeen. Söderbyn valtakunnallisesti merkittävä maisema-alue on osoitettu rajauksineen kaavaan. Kaavamääräysten osalta sen sijaan on syytä täsmentää, että kyseessä RKY-2009 -aineiston mukainen rajaus kun taas vuonna 2008 laaditussa Pellingin saariston kulttuuriympäristöselvityksessä on esitetty ainoastaan RKY-1993 mukainen rajaus. Myös voimassa olevassa maakuntakaavassa on osoitettu RKY-1993 mukainen rajaus. Kaavaselostuksessa on virhe: valtakunnallisesti merkittävälle maisema-alueelle on osoitettu uusia rakennuspaikkoja enemmän kuin kaavaselostuksessa on tuotu esiin. Virhe korjataan. Valtakunnallisesti merkittävällä maisema-alueelle sijoittuvien rakennuspaikkojen määrä ja sijoitus on tutkittu kaavaluonnoksen jälkeen uudelleen. Tätä varten on laadittu tarkempi Pellingin sisäsaariston maisemaselvitys, jonka johdosta Fladanin lähistön uusia rakennuspaikkoja on siirretty toisaalle. RKY-alueelle osoitetaan kaavaehdotuksessa 12 uutta rakennuspaikkaa, jotka sijoittuva peitteisille alueille. Höbergsgården osoitetaan PY/s merkinnäksi. Viereisen hautausmaan osalta tilanne selvitetään ja osoitetaan lausunnossa esitetyllä tavalla. Aparnäsin kummelin sekä muidenkin sm-2 merkintöjen osalta kaavaa täsmennetään laaditun muinaisjäännösinventoinnin mukaisesti. Fladan läheisyyteen sijoittuvien rakennuspaikkojen sijaintia vielä harkitaan. Rakennuspaikkojen sijoittelu on harkittu maastossa useaan otteeseen ja sijoittuvat maastoltaan selvästi niin korkealle, että rakennuksia ei ole tulvavaaran takia tarpeen nostaa poikkeuksellisen korkealle. Osayleiskaavaehdotuksessa Fladanin varteen sijoittuvat rakennuspaikat ovat korkeammalla kuin +3,0. Lisäksi kaavamääräyksissä oleva yleinen määräys on tarkistettu muotoon: Meren rannalla muun rakennuksen kuin venevajan alimman rakentamiskorkeuden on oltava 2

15.1.2015 vähintään +3,0 metriä N2000 korkeusjärjestelmässä. Lisäksi on otettava huomioon aaltoiluvara. Alinta rakentamiskorkeutta määritettäessä on tulvavaara otettava myös siten huomioon, että rakenteet eivät vaurioidu veden noustessa. Pellingin saariston osayleiskaavan yhtenä päätavoitteena on turvata alueen elinvoimaisuuden säilyminen. Käytännössä tehokkaimpia yleiskaavallisia tapoja toteuttaa tätä tavoitetta on mahdollistaa rakennuspaikoilla ympärivuotinen tasokas asuminen sekä elinkeinotoiminnan harjoittaminen. Tämä tarkoittaa riittävää rakennuspaikkakohtaista rakennusoikeutta, joka sallii myös rakennusoikeutta vaativat elinkeinotoiminnot. Sekä Lill-Pellingessä, Söderbyssä ja Österbyssä on jo nyt hyvin tiivistä kylärakentamista ja AT-4/s ja AT-6/s päärakennusten rakennusoikeus on valittu jo rakennetun ympäristön perusteella. Lisäksi kussakin näissä kylässä tonttikoko ja niiden taustalle jäävät maisemassa erottuvat selännemetsät mahdollistavat, että rakennusoikeus on sovitettavissa maisemaan ilman että vaarannetaan alueiden rakennushistoriallisten arvojen säilymistä. Kaavaluonnoksen jälkeen kuitenkin RKY-alueiden uusien rakennuspaikkojen tonttikohtaista rakennusoikeutta alennetaan muuttamalla rakennuspaikat AT-5 alueiksi. Lisäksi on laadittu rakennustapaohjeet, jotka turvaavat rakentamistavan soveltuvan alueen arvoihin. Tullandet ja Ölandetin pohjoiskärki, joissa on sekä saaristolaisasutusta että huvila-asutusta, edustavat poikkeuksellisen tiivistä kyläympäristöä. Alle 5000 m²:n rakennuspaikoilla rakentamisen määrää on rajoitettu jo tehokkuusluvulla. Lisäksi alle 3000 m²:n rakennuspaikoilla ei saa rakentaa sivuloma-asuntoa. Kaavamääräyksiä on tarkistettu näiden kyläalueiden osalta myös siten, että päärakennuksen suurin sallittu koko on näillä alueilla korkeintaan 140 k-m². Määräyksellä pyritään varmistamaan, että uudisrakentaminen soveltuu mittakaavaltaan ja massoittelultaan ympäröivään pienimittakaavaiseen rakennuskantaan. Luontoselvitykset Seuraavat LsL 29 :n mukaiset suojellut luontotyypit osoitetaan lausunnossa esitetyllä tavoin S-1 merkinnällä: - Norra Sandön hiekkaranta - Stora Brokholmenin eteläinen hiekkaranta - Hasselön SL-alue rajataan lausunnossa esitetyllä tavalla Muilta osin em. saaret osoitetaan VR-2-merkinnällä (Retkeily- ja ulkoilualue, jolla erityisiä ympäristöarvoja.) SL-9 merkintä, kuten kaikki -9 -tekstiin päättyvät merkinnät viittaavat rantaasemakaavoitettuun alueeseen. Määräyksiin lisätään SL-9 merkintä. Kaavoittajan arvion mukaan Pellingin saariston yleiskaavalla ei merkittävästi heikennetä Natura-alueiden arvoja. Kaavan vaikutuksia Natura-alueeseen on kuvattu kaavaehdotuksessa kaavaselostuksen kohdassa 6.7. Erillistä Natura-arviointia ei ole tarvetta tehdä. Söderskärin ja Långöre-nin saariston (FI0100077) Natura-alueelle tai sen läheisyyteen ei ole kaavalla osoitettu uutta rakentamista tai muuttuvaa maankäyttöä. Pernajanlahtien ja Pernajan saariston merensuojelualueelle (FI0100078) ei juurikaan ole osoitettu muuttuvaa maankäyttöä tai uutta rakentamista. Natura-alueelle on kaavassa osoitettu 2 uutta lomarakennuspaikkaa, joista toinen sijoittuu Finnholmarna saarien eteläisimmälle saarelle ja toinen Sändön -saarelle. Saaret ovat olleet jo ennestään rakennettuja. Näiden rakennuspaikkojen lisäksi on osoitettu 5 uutta lomarakennuspaikkaa, jotka rajoittuvat rannan osalta kyseiseen Natura-alueeseen. Kokonaisuudessaan kaavalla osoitetaan rantaan rajoittuvia uusia rakennuspaikkoja noin 20 kpl. Lisäksi jätevesimääräyksillä rajataan ravintokuormitus alhaiseksi. Kaavaratkaisulla voidaan turvata Natura-arvot tulevaisuudessa paremmin kuin ilman, että kaavaa olisi laadittu. 3

15.1.2015 Liikenne Lauttapaikan kaavamerkintä muutetaan L-1 merkinnäksi ja annetaan lausunnossa esitetty kaavamääräys. Kaavaselostukseen on lisätty lauttaliikenteen osalta nykyinen liikennemäärä ja arvio tulevista liikennemääristä. Vesihuolto Lausunnossa esiin tuotua ehtoa 2 ei poisteta. Mahdollisuus muuttaa loma-asunto ympärivuotiseen käyttöön on kaavalla rajattu vain AT-4/s, AT-4 ja AT-6/s alueille. Nämä alueet sijoittuvat kylä-alueiden lomaan jo nyt, eli ensisijainen kriteeri on sijoittuminen. Tällä siis taataan sijoittuminen järkevästi yhdyskuntarakenteessa, olemassa olevaa rakennetta tukien ja sen lisäksi määräyksen kriteerit pitää täyttyä. Sen sijaan kaikilla RA-rakennuspaikoilla on vesikäymälä kielto kaavaluonnoksessa esitetyn yleisen määräyksen johdosta: "AT-4, AT-4/s ja AT-6/s alueilla loma-asunnoilla on vesikäymälän rakentaminen sallittu myös loma-asutukseen käytettävillä rakennuspaikoilla, mikäli jätevedet ohjataan vesihuoltolaitoksen viemäriverkkoon. Muilla lomarakennuspaikoilla vesikäymälän rakentaminen on kielletty." Osalla suunnittelualueesta on tällä hetkellä Porvoon Saariston Vesihuoltolaitoksen osuuskunnan vesihuoltoverkostoja. Alueella ei ole vesihuoltolain mukaisia toiminta-alueita. Vesihuoltolain mukaan kunnalla on vastuu vesihuollon järjestämisestä, jos suurehkon asukasjoukon tarve sitä edellyttää. Lisäksi harkintaan vaikuttavat terveydelliset ja ympäristönsuojelulliset syyt sekä keskitetyn järjestelmän kustannukset. Osayleiskaava-alueen nykyinen asumisen tiheys täydennettynä osayleiskaavassa osoitetulla uudella rakentamisella ei aiheuta kunnalle vastuuta vesihuollon järjestämisestä. Muuta Suorien rakennuslupien osalta kaavamääräystä täsmennetään seuraavasti: "Tämän osayleiskaavan perusteella voidaan myöntää rakennusluvat osayleiskaavan ranta-alueella osoitetuille rakennuspaikoille (MRL 72.1 ). Lisäksi rakennusluvat voidaan kaavan perusteella myöntää ranta-alueen ulkopuolella AT-4, AT- 4/s, AT-5, AT-6, AT-6/s, AO-3 ja AO-4 mukaisille alueille. Ranta-alueiden ulkopuolisten alueiden osalta määräys on voimassa 10 vuotta osayleiskaavan voimaanastumisesta (MRL 44 )." Kaavaluonnoksen jälkeen on laadittu tarkempi Pellingin sisäsaariston maisemaselvitys (Ramboll) sekä Pellingin saariston osayleiskaavan rakentamistapaohjeet (Ramboll). Edellä mainitun perusteella uusia rakennuspaikkoja on siirretty Söderbyn kylän maiseman kannalta aroilta alueilla toisaalle. Rakentamistapaohjeiden avulla rakentaminen saadaan maisemallisiin arvoihin soveltuvaksi. Voimassa olevien ranta-asemakaava-alueiden osalta täsmennetään merkintöjä. Tarkoitus on, että kyseiset alueet kuuluvat osayleiskaava-alueeseen ja ohjaavat ranta-asemakaavojen muuttamista. 4

15.1.2015 2. Liikennevirasto Lausunto 18.12.2012 Kaavakartan ja kaavamääräysten merkintätapaa pyritään yhtenäistämään. Kaavassa ympäristö- ja maisema-alueiksi osoitetut alueet eivät ole esteenä väylästön ylläpidolle ja kehittämiselle. Vaaka ja pystyrasterit -merkinnät eivät estä vesiväylien ylläpitoa ja kehittämistä. Myöskään Natura-alue ei estä nykyisten vesiväylien ylläpitoa. Mahdollisten uusien vesiväylien sijoittuminen Natura-alueelle ratkaistaan vesilain ja luonnonsuojelulain mukaisissa menettelyissä ja tarpeen mukaan YVA menettelyllä. 3. Museovirasto Lausunto 15.11.2012 Museovirasto edellyttää, että Pellingin osayleiskaava-alueella suoritetaan mahdollisimman nopeasti arkeologinen inventointi suunnittelua varten. Myös arkeologinen vedenalaisinventointi on tärkeä. Muinaisjäännösten kaavamääräyksen tulee kuulua seuraavasti: Muinaismuistolain (295/1963) rauhoittama kiinteä muinaisjäännös. Kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen on kielletty. Kohdetta koskevista suunnitelmista tulee pyytää Museoviraston lausunto. Lisäksi kaavaselostuksessa on tuotava esiin se, että mikäli rakennushankkeet tai kaivutyöt koskettavat muinaisjäännösaluetta, tulee niistä ottaa yhteyttä Museovirastoon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa hanketta. Kaavaan merkitään ainoastaan muinaismuistolain mukaan rauhoitetut kohteet, jotka on luetteloitu Museoviraston ylläpitämässä kiinteiden muinaisjäännösten rekisterissä. Selostukseen liitettävässä muinaisjäännösluettelossa tulee olla näkyvillä muinaisjäännösrekisterin numero. Epävarmoiksi luokiteltuja kohteita ei kaavaan tule merkitä. Rakennetun kulttuuriympäristön osalta kaavaan osallinen viranomainen on Itä-Uudenmaan maakuntamuseo Arkeologisten selvitysten osalta selvitystarve on niiden alueiden osalta, joilla osayleiskaava aiheuttaa ympäristöön sellaisia muutoksia, jotka voisivat tuhota arkeologista kulttuuriperintöä. Erityisesti vedenalaisten kohteiden osalta kaavalla ei pääosin muuteta nykytilannetta, joten selvitystarvetta ei ole. Museoviraston kanssa määriteltiin kaavaluonnosvaiheen jälkeen ne alueet joilla inventointien tarkennus on ollut tarpeen ja inventointi tehtiin näille alueille. Inventoinnin tulokset on huomioitu kaavaratkaisussa turvaamalla erityisesti muinaisjäännökset omin merkinnöin ja jättämällä ne rakentamisen ulkopuolelle. Myös muut inventoinnissa esiin tuodut kulttuurihistorialliset kohteet on huomioitu vähintään jättämällä ne merkittävän rakentamisen ulkopuolelle 5

15.1.2015 ja tarvittaessa osoitettu kaavaan. Tällaisia ovat esim. kyläntonttien paikat. Kyläntontit osoitetaan kaavaehdotuksessa /s symbolimerkinnällä ja niiden rajaus esitetään kaavaselostuksessa. Muut kulttuuriympäristökohteet on osoitettu kaavaehdotukseen sm-1 merkinnällä omalla määräyksellään. Hylyt, jotka ovat muinaisjäännöksiä, on osoitettu muinaisjäännöksiksi. Sellaiset hylyt, jotka ovat mahdollisia muinaisjäännöksiä, ei ole osoitettu kaavaehdotuksessa Porvoon museo toimii viranomaisena rakennetun kulttuuriympäristön osalta. Heiltä on pyydetty lausunto ja se on saatu. 4. Suomenlahden merivartioston esikunta Lausunto 15.1.2013 Merivartiosto on siirtymässä pois alueelta. Glosholmenin tulevan käytön kannalta on tärkeää osoittaa edelleen mahdollisuus huoltosatama läheltä. Kaavaluonnoksessa Målasvikintien päähän osoitettu LV-alue pidetään tämän johdosta edelleen kaavassa ja se laajennettiin yhtenäiseksi alueeksi viereisen rantaasemakaavan kanssa. Toteutus ja ylläpito edellyttävät sopimusta maanomistajien kanssa ja asia ratkaistaan tarvittaessa maanmittaustoimituksessa. 5. Metsähallitus Lausunto 5.12.2012 Glosholmenin VR-2 merkintä vastaa valmisteilla olevaa hoito- ja käyttösuunnitelmaa. LS-2 merkinnän määräys tulisi olla: "Alueelle saa rakentaa veneilyä, retkeilyä ja luontomatkailua palvelevia rakennuksia". Glosholmenille osoitettu satama-alue jaetaan kahteen erilliseen osaan. Rannassa oleva satama-alue rajataan olemassa olevan laajuisena LS-merkinnällä. Tämän alueen taakse rajataan laajempi LS-2 alue, johon sisällytetään mm. merivartioston rakennukset. LS-2 merkinnän määräykseksi muutetaan: Alueelle saa rakentaa veneilyä, retkeilyä ja luontomatkailua palvelevia rakennuksia. Saari muutettiin luonnoksen jälkeen muilta osin VR-3/s merkinnäksi: "Retkeily- ja ulkoilualue, jolla on erityisiä ympäristö- ja kulttuuriympäristöarvoja Alue on suunniteltava siten, että virkistystoiminta sopeutuu alueen maisemallisiin, luonnonsuojelullisiin ja kulttuuriympäristön arvoihin. Alueen käyttöä suunniteltaessa ja toteutettaessa on otettava huomioon luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeiden elinympäristöjen ja eliölajiesiintymien säilyttämisedellytykset. Alueen arvokasta rakennuskantaa ja ympäristöä tulee pyrkiä hyödyntämään alueen kehittämisessä. Uudis- ja korjausrakentamisen tulee rakentamistavaltaan ja mittakaavaltaan liittyä olemassa olevaan rakennuskantaan ja ympäristöön. Kulttuurimaisemaan tai rakennettuun kulttuuriympäristöön merkittävästi vaikuttavista hankkeista on kuultava museoviranomaisia." 6

6. Finavia 15.1.2015 Lausunto 20.12.2012 Kaavaselostukseen tulee lisätä vilkkaan lentoliikenteen kuvaus. Lausunto merkitään tiedoksi. Tämänhetkisen tiedon mukaan Finavia on ilmoittanut luopuvansa malmin kentästä vuonna 2016. 7. Itä-Uudenmaan luonnon- ja ympäristönsuojeluyhdistys Lausunto 18.1.2013 Ympärivuotisten uudisasukkaiden osalta lähityöpaikkojen puute johtaa lisääntyvään työpaikkaliikenteeseen saaresta pois. Kiinteistöjen käyttöstatusta ei tule muuttaa alueilla, joissa kiinteistöjen käyttöajan pidentyminen tuo lisähäiriötä esim. lintujen pesintäaikana. Uudet rantarakennuspaikat eivät ole tarpeellisia. Muunnetun rantaviivan määrittelyssä ei huomioida alueiden ympäristöarvoja! Lopullisessa osayleiskaavassa tulee luontoharrastukselle ja/tai virkistäytymiselle osoittaa yleinen alue, joka on saavutettavissa myös ilman venettä. Sekä nykyisten, että kaavaluonnoksessa osoitettujen uusien kiinteistöjen jätevesien määrään ja ravinnepitoisuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Asuinrakennuspaikkojen rakennusoikeus sekä kaavamääräykset muutoinkin mahdollistavat pienimuotoisen yritystoiminnan sekä pienteollisuuden harjoittamisen. Pellinginsaariston tyyppisellä kylä- ja saaristoalueella ei ole tarkoituksenmukaista osoittaa erikseen työpaikkaalueita ellei niistä aiheudu erityisiä ympäristöhäiriöitä, jolloin niiden tulisi sijoittua etäämmäs asutuksesta ja häiriintyvistä luontokohteista. Lomarakennuspaikkoja ei lähtökohtaisesti muuteta asuinrakennuspaikoiksi. Joissakin poikkeustapauksessa muutos on tehty, mikäli rakennuspaikka sijaitsee poikkeuksellisen hyvällä paikalla suhteessa kyliin ja muihin toimintoihin nähden. Muunnetunrantaviivan määrityksessä ei huomioida ympäristöarvoja, koska nämä asiat huomioidaan mitoitusvyöhyketarkastelussa. Alue on jaettu mitoitusvyöhyketarkastelussa erilaisiin vyöhykkeisiin ympäristöarvoista riippuen. Laajoja ympäristöarvoja omaavilta alueilta rakennusoikeutta muodostuu vähemmän ja näin rakentaminen ohjautuu alueelle väljemmäksi. Lisäksi luontoarvot huomioidaan rakennuspaikkojen sijoittelussa. Mitoitusperiaatteiden maininta, että muunnetunrantaviivan määrittelyssä ei huomioida ympäristöarvoja, on tarpeellinen maininta siitä syystä, että tulee selväksi se, että millä tavoin ja missä ympäristöarvot on huomioitu. Mainittakoon vielä, että tämä yleinen käytäntö Suomessa. Lisäksi muunnetussa rantaviivassa on huomioitu rakennuskelvottomiksi luokitellut rannasta, joita ovat laajat alavat ruovikoituneet/soistuneet alueet. Tällaisilta alueilta ei muodostu rakennusoikeutta ja ne ovat useasti myös linnuston kannalta tärkeitä. Kaavaluonnoksessa osoitettu virkistysalueiden määrä, joka mantereella keskittyy Sanholmsuddenille antaa väärän kuvan alueen virkistykseen soveltuvista alueista. Myös kaavan mukaiset M-alueet muodostavat riittävän laajoja kokonaisuuksia ja ne ovat jokamiehenoikeuden perusteella käytettävissä. Kaavaehdotukseen on lisätty Ölandetille uusi virkistysalue. Rakentamiselta vapaat ranta-alueet ilmenevät selkeimmin kaavaselostuksen karttaliitteestä 5. Melko laajoja maa- ja metsätalousalueita, joilla on ulkoilunohjaamistarvetta (MU), on osoitettu lisäksi Aparnäsiin sekä Hagnäsiin. 7

15.1.2015 Ulkosaariston ravinnekuormituksen lisääntymistä ehkäisee tehokkaasti kaavamääräys, joka ei salli loma-asunnoille vesikäymälän rakentamista. 8. Porvoon museo Lausunto 18.1.2013 Kaavakartalla uusia rakennuspaikkoja on toistakymmentä valtakunnallisesti merkittävän maisema-alueen sisällä, toisin kuin selostuksessa kerrotaan. Museo esittää kaavamääräyksen muuttamista muotoon; Merkinnällä on osoitettu alueet, joita koskee valtioneuvoston 22.12.2009 tekemä päätös valtakunnallisesti merkittävistä kulttuurihistoriallisista ympäristöistä 1.1.2010 alkaen. Alueiden käytön on sovelluttava alueen historialliseen kehitykseen. Alueen vanhan rakennuskannan säilymistä ja uudiskäyttöä tulee edistää. Mahdollisen täydennysrakentamisen ja muiden muutosten on sopeuduttava kulttuuriympäristön ominaisluonteeseen ja erityispiirteisiin. Alueella ei saa tehdä toimenpiteitä, jotka vähentävät kulttuurimaiseman, historian ja kyläkuvan kannalta merkittävän aluekokonaisuuden arvoa. Alueen rakentamista tai muuta maankäyttöä koskevista suunnitelmista tulee pyytää museoviranomaisen lausunto. Uusia rakennuspaikkoja tulee karsia ja pienimittakaavaistaa Söderbyn alueella. Maakunnallisesti arvokkaita kulttuuriympäristön alueita tulee laajentaa tuoreen maakuntakaava-aineiston Missä maat on mainioimmat (Uudenmaan liiton julkaisuja E 114-2012) mukaisesti. sr-1 määräys esitetään muutettavaksi muotoon; Merkinnällä on osoitettu rakennustaiteellisesti tai kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennukset, joiden purkaminen on maankäyttö- ja rakennuslain 41 2 mom:n nojalla kielletty. Rakennuksessa suoritettavat korjaus- ja muutostyöt sekä muu täydennysrakentaminen tulee tehdä siten, että kohteen rakennus- ja kulttuurihistorialliset arvot säilyvät. Kohteita koskevista suunnitelmista tulee pyytää museoviranomaisen lausunto. Sekä sr-2 määräys muutettavaksi muotoon; Merkinnällä on osoitettu rakennustaiteellisesti tai kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennukset, joiden purkaminen on maankäyttö- ja rakennuslain 41 2 mom:n nojalla kielletty. Rakennuksessa suoritettavat korjaus- ja muutostyöt sekä muu täydennysrakentaminen tulee tehdä siten, että kohteen rakennus- ja kulttuurihistorialliset arvot säilyvät. Ennen rakennusta merkittävästi muuttaviin toimenpiteisiin ryhtymistä tulee museoviranomaiselle varata tilaisuus lausunnon antamiseen. Koskien kaikkien /s-alueiden määräystä, esittää museo määräyksiin lisättäväksi kohtaa; Merkinnällä on osoitettu merkittävät rakennetun ympäristön kokonaisuudet. Alueen arvokas rakennuskanta ja ympäristö tulee säilyttää. Rakentamisessa tulee ottaa huomioon alueen kulttuurihistoriallisesti arvokas luonne siten, että uudis- ja korjausrakentaminen rakentamistavaltaan ja mittakaavaltaan liittyy olemassa olevaan rakennuskantaan ja ympäristöön. Kulttuurimaisemaan tai rakennettuun kulttuuriympäristöön merkittävästi vaikuttavista hankkeista on kuultava museoviranomaisia. Lisäksi Porvoon museo esittää kohteisiin Glosholm, Pellingin hautausmaa ja kappeli sekä Hörbergsgårdenin kotiseutumuseo lisättäväksi /s- indeksiä. Kaavaa varten tehdyn kulttuuriympäristöselvityksen puute on että sodanjälkeistä lomarakentamista ei ole siinä huomioitu. Villa Modeen tontilla Majvik r:n 5.6 esitetään osoitettavaksi suojelumerkinnällä ja tontille /s-indeksiä. Porvoon museo esittää että rakennustapaohjeet tulisivat olla kaavan ehdotusvaiheessa kommentoitavana. Muinaisjäännösten osalta lausunnonantaja on Museovirasto Itä-Uudenmaan maakuntamuseon ja Museoviraston välisen sopimuksen perusteella. ma/v, ma/m ja ma/p rajaukset on tarkistettu vastaamaan RKY2009- rajauksia ja maakunnallista inventointia sekä muita selvityksiä. Käytetyt merkinnät perustuvat ministeriön oppaaseen maankäyttö- ja rakennuslaki 2000, opas 11, joten ne säilytetään ennallaan. Lausunnon johdosta on täydennetty mainita milloin museon lausunto on tarpeen. Söderbyn valtakunnallisesti merkittävä maisema-alue on osoitettu rajauksineen kaavaan. 8

15.1.2015 Kaavamääräysten osalta on syytä täsmentää, että kyseessä RKY-2009 -aineiston mukainen rajaus kun taas vuonna 2008 laaditussa Pellingin saariston kulttuuriympäristöselvityksessä on esitetty ainoastaan RKY-1993 mukainen rajaus. Myös voimassa olevassa maakuntakaavassa on osoitettu RKY-1993 mukainen rajaus. Kaavaselostuksessa on virhe: valtakunnallisesti merkittävälle maisema-alueelle on osoitettu uusia rakennuspaikkoja enemmän kuin kaavaselostuksessa on tuotu esiin. Valtakunnallisesti merkittävälle maisema-alueelle sijoittuvien rakennuspaikkojen määrä ja sijoitus on tutkittu kaavaluonnoksen jälkeen uudelleen. Tätä varten on laadittu tarkempi Pellingin sisäsaariston maisemaselvitys, jonka johdosta Fladanin lähistön uusia rakennuspaikkoja on siirretty toisaalle. RKY-alueelle osoitetaan kaavaehdotuksessa 12 uutta rakennuspaikkaa, jotka sijoittuvat peitteisille alueille. Kaavaluonnoksen jälkeen on laadittu tarkempi Pellingin sisäsaariston maisemaselvitys (Ramboll) sekä Pellingin saariston osayleiskaavan rakentamistapaohjeet (Ramboll). Edellä mainitun perusteella uusia rakennuspaikkoja on siirretty Söderbyn kylän maiseman kannalta aroilta alueilla toisaalle. Rakentamistapaohjeiden avulla rakentaminen saadaan maisemallisiin arvoihin soveltuvaksi. Lausunnossa esitetty RKY-alueisiin kohdistuva kaavamääräys on tarpeeton, sillä määräys on voimassa ymp. ministeriön ohjeen mukaan ilman kaavamääräystäkin. Rakennuspaikkojen määrä, leikkuri / sivuasunnot pois. Ennen kaavaehdotuksen nähtäville asettamista maisema-arkkitehti arvioi syvällisemmin maisemallisia vaikutuksia, lisäksi laaditaan rakennustapaohjeet, joiden avulla rakentaminen pyritään saamaan maisemallisiin arvoihin soveltuvaksi. Kaavaluonnoksessa esitetty rakennuspaikkakohtainen rakentamisenmäärä on merkittävän suuri ja sen sopeuttaminen vallitseviin maisemallisiin arvoihin voi olla haastavaa. Maakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden osalta asiaa selvitetään ja osoitetaan niitä lisää tarpeen vaatiessa. sr-kohteiden määräykset on muutettu kaavaehdotuksessa seuraavasti: sr-1 Rakennus- tai kulttuurihistoriallisesti arvokas suojelukohde Rakennus/rakennelma tulee säilyttää ja sen asema rakennetun ja/tai luonnonympäristön näkyvänä osatekijänä säilyä. Rakennuksen purkaminen on kielletty (MRL 41 2). Kohdetta tulee hoitaa ja käyttää siten, että sen kulttuurihistoriallinen arvo säilyy. Olemassa olevien rakennusten alkuperäisen tyylin mukaista massoittelua, julkisivu- ja katemateriaalia, pintakäsittelytapaa, aukotusta ja ikkunoiden puitejakoa ei saa muuttaa kuin pakottavista syistä ja tyyliin sopivalla tavalla. Kohteita koskevista suunnitelmista tulee pyytää museoviranomaisen lausunto. sr-2 Rakennus- tai kulttuurihistoriallisesti arvokas suojelukohde Rakennus/rakennelma tulee säilyttää ja sen asema rakennetun ja/tai luonnonympäristön näkyvänä osatekijänä säilyä. Rakennuksen purkaminen on kielletty (MRL 41 2). Korjaus- ja muutostoimenpiteet on pyrittävä sovittamaan rakennuksen mittakaavaan ja historialliseen ominaisluonteeseen. Ennen rakennusta merkittävästi muuttaviin toimenpiteisiin ryhtymistä tulee museoviranomaiselle varata tilaisuus lausunnon antamiseen. /s merkintä on lisätty esitettyihin kohteisiin. Glosholmenille on lisäksi annettu oma määräyksensä. Sodanjälkeisen Villa Modeen kohteen osalta rakennuspaikka osoitetaan RA-11/s merkinnällä, joka nähtiin 13.12.2014 pidetyssä viranomaisneuvottelussa riittävänä sodanjälkeisten kohteiden huomioimisen osalta. Kaava-asiakirjoja on täydennetty rakentamistapaohjeilla ja ne asetetaan nähtäville ehdotusvaiheessa. Museovirasto on antanut kaavaluonnoksesta oman lausuntonsa. 9

9. Porvoon kaupunki, liikuntapalvelut 15.1.2015 Lausunto 17.1.2013 Österbyn virkistysalueen rajaa tulisi tarkistaa. Pellingin saaristoon riittää yksi uimarantaalue (W). Tämä yksityisen omistuksessa oleva alue sijaitsee Porvoon kaupungin ylläpitämän virallisen vierasvenesataman ja Porvoon kaupungin omistaman (kartassa merkitty VR-1 alueen välillä). Santasaaren (Sandholmsudden) kärjessä on nyt suunnitelmissa varattu Satama-alue (LS). Satama-alueen osalta tulee muuttaa ja varata Satama-alue, palvelusatama (LS-2). Palvelusatamassa tulee olla mahdollisuus rakentaa kahvila/kioski, wc- ja sosiaalitilat niin että alue jatkossakin voi toimia virallisena vierasvenesatamana. Alueelle tulee varata tarpeeksi rakennusoikeutta palvelurakentamista varten. Pohdittavaksi pyydän myös että katsotte mahdollista aluetta ns. lähiliikunta-aluetta varten missä Pellinkiläiset voivat myös ylläpitää talvisin jääkenttää. Paikkahan on tietysti koulu ja/tai päiväkodin viereen. Glosholmenia varten tulee jatkossakin olla mantereella varattu LV/venesatama. Österbyn virkistysalueella tarkoitettaneen Ölandetille johtavan sillan viereistä virkistysaluetta. Kyseisen alueen sijoittamisesta ja laajuudesta on esitetty useita mielipiteitä. Alue on merkitty ehdotuksessa huomattavasti suppeampana ja VL-1 -merkinnällä. Sanholmsuddeniin toivottu LS-2 merkintä on osoitettu kaavaan. LS-2 alueen osalta ei ole esitetty maksimi rakennusoikeuden määrää osayleiskaavalla, vaan se harkitaan tapauskohtaisesti. Kaavaehdotukseen lisätään uimarantamerkintä VV Kaava ei estä jääkentän rakentamista kaavan mukaisille rakennuspaikoille tai esim. nykyisen päiväkodin pihaan. Tämä johdosta erityistä aluevarausta ei ole tarpeen osoittaa. LV/Venevalkama merkintä on säilytetty kaavaehdotuksessa, sen rajausta on tarkistettu. 10. Porvoon kaupunki, ympäristönsuojelu Lausunto 18.1.2013 Österbyn ja Söderbyn niityt arvokkaina perinnemaisemina ja jäljellä oleva osa Sundön saniaiskorpea luo-merkinnällä tulee osoittaa kaavaan. Määräyksillä tulee kieltää vesikäymälän rakentaminen tiettömiin saariin, ellei mahdollisuutta viemäriin liittymisestä ole. Österbyn niitty osoitetaan luo merkinnällä. Söderbyn niitty sijoittuu MA- ja MY-4 osoitetuille alueille ja lisäksi Fladanin rantapelto / -niitty on osoite ma-1 rasterimerkinnällä. Tarvetta täydentävään merkintään ei ole. Sundön saniaiskorpi on osoitettu kaavaehdotuksessa luomerkinnällä. Kaavaluonnoksen mukaan vesikäymälöiden rakentaminen muilla kuin AT-4 tai AT-4/s mukaisilla lomarakennuspaikoilla on kielletty. Tämä tarkoittaa vesikäymälä kieltoa myös veneyhteyden varassa olevien rakennuspaikkojen osalta. 10

11. Porvoon kaupunki, terveydensuojelu 15.1.2015 Lausunto 16.1.2013 Ei huomautettavaa. 12. Porvoon vesi Lausunto 9.1.2013 Vesihuollon osalta kaavaselostusta on täsmennetty esiintuotujen asioiden sekä uusien ilmenevien asioiden mukaisesti. 13. Porvoon kaupunki, kaupunkikehitys, elinkeinot Lausunto 18.1.2013 Elinkeinoelämän kehittämisen näkökulmasta katsottuna Pellingin osayleiskaava-luonnos mahdollistaa alueella toimivan sekä uuden elinkeinotoiminnan kehittämisen jatkossa ja toiminnan edellyttämien toimintatilojen rakentamisen alueen erikoispiirteet ja alueelle soveltuvan yritystoiminnan toimintaedellytykset huomioon ottaen riittävässä määrin. Lausunto merkitään lausunto tiedoksi. 14. Rannikkoverkkohanke Lausunto 20.12.2012 Elinkeinojen edellyttämä rakentaminen on keskeinen edellytys saariston säilymiselle asuttuna ja elinvoimaisena. Pellingin saariston osayleiskaavan tavoitteet 11

15.1.2015 Pellingin osayleiskaavan yhdeksi tavoitteeksi on määritelty alueen elinkeinojen säilyminen ja kehittämisen edistäminen. Yleiskaavan tavoitevaiheessa osallisten esittämät tavoitteet painottuivat elinkeinoihin: niiden jatkuminen nähtiin erittäin tärkeänä. Näiden tavoitteiden tulisi näkyä selvemmin myös osayleiskaavassa. Kaavan tavoitteisiin tulisi lisätä valtion saaristopolitiikan suuntaviivat ja kaavassa huomioida Itä-Uudellemaalle laadittu saaristo-ohjelma. Saaristolaki (494/81, 1138/93) velvoittaa valtiota ja kuntia toimimaan saariston elinkeinojen, liikenneyhteyksien ja muun infrastruktuurin, palvelujen ja ympäristön turvaamiseksi. Pelllingin saariston osayleiskaavaluonnos saariston elinkeinojen ja yritystoiminnan kannalta Elinkeinojen turvaamista ja edellytysten luomista niiden kehittymiselle ei ole riittävästi huomioitu kaavaratkaisussa. Tällä kohden kaavaluonnos ei ole kaavan tavoitteiden, alueen asukkaiden tarpeiden eikä saaristo-ohjelman linjauksien mukainen. Yleiskaavassa tulee konkreettisesti esittää, kuinka saariston yritysten rakennustarpeisiin vastataan. Niiltä osin, kun ei ole mahdollista määritellä tilakohtaisia yritystoiminnan rakennusoikeuksia voitaisiin esittää yleismääräyksiä, toimintamalleja ja pelisääntöjä, joiden mukaan rakennusoikeutta kohdennetaan yritystoiminnan rakennushankkeille. Laki saariston kehittämisen edellytyksistä ja saaristo-ohjelman tavoitteet on lisätty kaavaselostuksessa esitettyihin tavoitteisiin. Sinänsä tavoitteiden sisältö on jo huomioitu kaavan muiden tavoitteiden myötä. Kaavaluonnoksen mukaisessa kaavaratkaisussa on lähdetty siitä, että AT-rakennuspaikkojen suuri rakennuspaikkakohtainen rakennusoikeus mahdollistaa elinkeinotoiminnan harjoittamisen. MRL:n mukaan suorat rakennusluvat voidaan myöntää osayleiskaavan mukaisesti asumista, lomarakentamista ja niihin liittyviä talousrakennuksia varten. Elinkeinoja varten tapahtuva rakentaminen edellyttävät vähintään poikkeamispäätöstä ja/tai suunnittelutarveratkaisua. Elinkeinoja varten tapahtuva rakentaminen soveltuu pääsääntöisesti hyvin AT-4, AT-4/s jne. alueille. Lisäksi osayleiskaavassa on osoitettu P merkinnät erityisen hyvin palvelurakentamiseen soveltuville rakennuspaikoille näitä ovat mm: Sandholmsuddenilla, Österbyssä, Srömsundetilla, Ölandetilla, Vähä-Pellingissä ja Tullandetilla, Näistä täysin uusia ovat Söderbyhyn ja Österbyhyn sijoittuvat kaavamerkinnällä P-10/AT-6 osoitetut rakennuspaikat. Lisäksi osayleiskaavassa on osoitettu TY-1 alueita, LS-2 ja LS- 3 alueita joilla on erikseen mahdollistaa harjoittaa elinkeinotoimintaa. 15. Elisa Oyj Lausunto 1.3.2013 Ei huomautettavaa. 12

15.1.2015 16. Uudenmaan liitto Lausunto 1.3.2013 Itä-Uudenmaan maakuntakaava ohjaa osayleiskaavan laadintaa. Osayleiskaavaluonnoksen selostuksessa luetellun lisäksi Suur Pellingin saarelle on osoitettu arvokas geologinen muodostuma. Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan ehdotuksessa Glosholmen on osoitettu merkinnällä puolustusvoimien alue, jonka toissijainen käyttötarkoitus on virkistys-, matkailu- ja/tai koulutustoiminta (EP/u). Kaavaehdotukseen on tarkennettu maakuntakaavojen tilanne. Lisäksi 4. vaihemaakuntakaavan luonnos on tullut nähtäville tammikuussa 2015. 17. Itä-Uudenmaan pelastuslaitos Lausunto 27.2.2013 Alueen rikkonaisuuden vuoksi osoitteiston selkeyteen ja yksiselitteisyyteen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Osayleiskaavalla ei oteta kantaa osoitetietoihin, vaan ne ratkaistaan erikseen. Lahdessa 15.1.2015 Ramboll Finland Oy Markus Hytönen Kaavoitusinsinööri 13

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 10 10 10 10 10 10 10 10 12 12 12 12 12 12 12 12 12 13 13 13 13 13 13 13 13 13 15 15 15 15 15 15 15 15 15 16 16 16 16 16 16 16 16 16 17 17 17 17 17 17 17 17 17 18 18 18 18 18 18 18 18 18 19 19 19 19 19 19 19 19 19 20 20 20 20 20 20 20 20 20 21 21 21 21 21 21 21 21 21 22 22 22 22 22 22 22 22 22 23 23 23 23 23 23 23 23 23 24 24 24 24 24 24 24 24 24 25 25 25 25 25 25 25 25 25 26 26 26 26 26 26 26 26 26 27 27 27 27 27 27 27 27 27 28 28 28 28 28 28 28 28 28 29 29 29 29 29 29 29 29 29 31 31 31 31 31 31 31 31 31 33 33 33 33 33 33 33 33 33 34 34 34 34 34 34 34 34 34 35 35 35 35 35 35 35 35 35 36 36 36 36 36 36 36 36 36 37 37 37 37 37 37 37 37 37 38 38 38 38 38 38 38 38 38 39 39 39 39 39 39 39 39 39 40 40 40 40 40 40 40 40 40 41 41 41 41 41 41 41 41 41 42 42 42 42 42 42 42 42 42 44 44 44 44 44 44 44 44 44 45 45 45 45 45 45 45 45 45 46 46 46 46 46 46 46 46 46 47 47 47 47 47 47 47 47 47 49 49 49 49 49 49 49 49 49 51 51 51 51 51 51 51 51 51 52 52 52 52 52 52 52 52 52 54 54 54 54 54 54 54 54 54 55 55 55 55 55 55 55 55 55 56 56 56 56 56 56 56 56 56 58 58 58 58 58 58 58 58 58 59 59 59 59 59 59 59 59 59 60 60 60 60 60 60 60 60 60 61 61 61 61 61 61 61 61 61 62 62 62 62 62 62 62 62 62 63 63 63 63 63 63 63 63 63 64 64 64 64 64 64 64 64 64 65 65 65 65 65 65 65 65 65 67 67 67 67 67 67 67 67 67 68 68 68 68 68 68 68 68 68 69 69 69 69 69 69 69 69 69 70 70 70 70 70 70 70 70 70 71 71 71 71 71 71 71 71 71 72 72 72 72 72 72 72 72 72 74 74 74 74 74 74 74 74 74 75 75 75 75 75 75 75 75 75 79 79 79 79 79 79 79 79 79 82 82 82 82 82 82 82 82 82 83 83 83 83 83 83 83 83 83 84 84 84 84 84 84 84 84 84 86 86 86 86 86 86 86 86 86 87 87 87 87 87 87 87 87 87 88 88 88 88 88 88 88 88 88 89 89 89 89 89 89 89 89 89 90 90 90 90 90 90 90 90 90 91 91 91 91 91 91 91 91 91 92 92 92 92 92 92 92 92 92 94 94 94 94 94 94 94 94 94 95 95 95 95 95 95 95 95 95 96 96 96 96 96 96 96 96 96 97 97 97 97 97 97 97 97 97 98 98 98 98 98 98 98 98 98 99 99 99 99 99 99 99 99 99 100 100 100 100 100 100 100 100 100 101 101 101 101 101 101 101 101 101 102 102 102 102 102 102 102 102 102 103 103 103 103 103 103 103 103 103 104 104 104 104 104 104 104 104 104 106 106 106 106 106 106 106 106 106 107 107 107 107 107 107 107 107 107 108 108 108 108 108 108 108 108 108 109 109 109 109 109 109 109 109 109 110 110 110 110 110 110 110 110 110 113 113 113 113 113 113 113 113 113 114 114 114 114 114 114 114 114 114 115 115 115 115 115 115 115 115 115 116 116 116 116 116 116 116 116 116 118 118 118 118 118 118 118 118 118 119 119 119 119 119 119 119 119 119 121 121 121 121 121 121 121 121 121 122 122 122 122 122 122 122 122 122 125 125 125 125 125 125 125 125 125 126 126 126 126 126 126 126 126 126 127 127 127 127 127 127 127 127 127 128 128 128 128 128 128 128 128 128 129 129 129 129 129 129 129 129 129 130 130 130 130 130 130 130 130 130 32 32 32 32 32 32 32 32 32 53 53 53 53 53 53 53 53 53 66 66 66 66 66 66 66 66 66 77 77 77 77 77 77 77 77 77 78 78 78 78 78 78 78 78 78 80 80 80 80 80 80 80 80 80 81 81 81 81 81 81 81 81 81 132 132 132 132 132 132 132 132 132 134 134 134 134 134 134 134 134 134 135 135 135 135 135 135 135 135 135 57 57 57 57 57 57 57 57 57 85 85 85 85 85 85 85 85 85 93 93 93 93 93 93 93 93 93 120 120 120 120 120 120 120 120 120 136 136 136 136 136 136 136 136 136 137 137 137 137 137 137 137 137 137 PORVOON KAUPUNKI PORGÅ STAD PELLINGIN SAARISTON OSAYLEISKAAVA DELGENERALPLANEN FÖR PELLINGE

ID:1 Pellingin saariston osayleiskaava 24.11.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200120078 Kiinteistön nimi: STORMATTAS (*) Kyllä ( ) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Siirtokohteen sijainti Kahden rakennuspaikan siirto tien länsipuolelta tien itäpuolelle ja lähemmäs rantaa Ölandetissa. Ölandetin rakennuspaikkoihin on kohdistunut useita mielipiteitä, joissa on toivottu rakennuspaikkojen hajauttamista, joka on osin vastoin kaavoituksen yleisiä periaatteita. Tämän johdosta Ölandetin kaavaratkaisu on tutkittu uudelleen kokonaisuutena. Mielipiteen esittäjän kanssa on keskusteltu ja päädytty seuraavaan ratkaisuun: - Ölandetin eteläiselle palstalle osoitetaan 4 kpl rakennuspaikkoja aivan ranta-alueen tuntumaan ja kaikki nämä rakennuspaikat osoitetaan RA-11 rakennuspaikkoina. Tilan rantaan osoitetaan lisäksi venevalkama LV-1. - Leirikeskuksen ympäristö osoitetaan lähivirkistysalueksi VL. - Sandholmenin RM-alueen rakennusoikeudeksi määritetään 780 k-m2, joka kuluttaa 3 uutta laskennallista kylärakennuspaikkaa kun alueella katsotaan olemassa olevan rakentamisen johdosta kuluvan ennalta jo 1 rakennuspaikka. RM-alueen toteuttaminen edellyttää ranta-asemakaavan laatimista. - Korsnäsiin osoitetaan 1 rakennuspaikka osin tilan 12:75 ja 12:78 alueelle ja tilan 12:78 rantaan osoitetaan LV-1 alue. - Söderbyntien varteen osoitetaan kaksi AT-5 rakennuspaikkaaluonnoksessa olleen yhden RA-11 sijaan. - Sandholmenille osoitetaan lisäksi VL- ja MU-aluetta, koska alueet sijoittuvat ulkoilun kannalta otollisille alueille. Alue on osoitettu MU alueeksi myös maakuntakaavassa. Painetta ulkoiluun lisää myös maanomistajan omistama RM -alue ja viereinen VR alue. Flyttning av de två byggplatserna från västra sidan av vägen till östra sidan av vägen och närmare stranden på Ölandet. Det har framkommit många åsikter om byggplatserna på Ölandet där man har önskat att byggplatserna ska spridas, vilket delvis strider mot de allmänna principerna för planläggning. Därför har planlösningen för Ölandet undersökts på nytt som en helhet. Diskussioner har förts med den som framförde åsikten och man har kommit fram till följande lösning: - På det sydliga skiftet på Ölandet anvisas 4 st byggplatser alldeles nära strandområdet och alla dessa byggplatser anvisas som RA-11-byggplatser. Vid fastighetens strand anvisas dessutom en småbåtsplats LV-1. - Området kring lägerområdet anvisas som område för närrekreation VL. - Som byggrätt för Sandholmens RM-område anges 780 m2 våningsyta, vilket förbrukar 3 nya kalkylmässiga bybyggplatser, då det på grund av redan befintliga byggnader på området anses att 1 byggplats redan är förbrukad. För att RM-området ska kunna förverkligas måste en stranddetaljplan utarbetas. - I Kornäset anvisas 1 byggplats delvis på fastigheterna 12:75 och 12:78, och på stranden av fastigheten 12:78 anvisas LV-1-område. - Intill Söderbyvägen anvisas två AT-5-byggplatser i stället för en RA-11 som fanns i utkastet. - På Sandholmen anvisas dessutom VL- och MU-område, eftersom områdena lämpar sig för friluftsliv. Området är också utmärkt som MU-område i landskapsplanen. Behovet av områden för friluftsliv ökas även av RM-området som markägaren äger samt VR-området intill.

ID:2 Pellingin saariston osayleiskaava 24.11.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200120078 Kiinteistön nimi: STORMATTAS (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Siirtokohteen sijainti Kahden rakennusoikeuden siirto Pellinge Caravanista (11:120) Kornäsetiin (12:78). Tiloilla sama omistaja. Mielipiteen esittäjän kanssa on keskusteltu ja päädytty seuraavaan ratkaisuun: - Ölandetin eteläiselle palstalle osoitetaan 4 kpl rakennuspaikkoja aivan ranta-alueen tuntumaan ja kaikki nämä rakennuspaikat osoitetaan RA-11 rakennuspaikkoina. Tilan rantaan osoitetaan lisäksi venevalkama LV-1. - Leirikeskuksen ympäristö osoitetaan lähivirkistysalueksi VL. - Sandholmenin RM-alueen rakennusoikeudeksi määritetään 780 k-m2, joka kuluttaa 3 uutta laskennallista kylärakennuspaikkaa kun alueella katsotaan olemassa olevan rakentamisen johdosta kuluvan ennalta jo 1 rakennuspaikka. RM-alueen toteuttaminen edellyttää ranta-asemakaavan laatimista. - Korsäsiin osoitetaan 1 rakennuspaikka osin tilan 12:75 ja 12:78 alueelle ja tilan 12:78 rantaan osoitetaan LV-1 alue. - Söderbyntien varteen osoitetaan kaksi AT-5 rakennuspaikkaaluonnoksessa olleen yhden RA-11 sijaan. - Sandholmenille osoitetaan lisäksi VL- ja MU-aluetta, koska alueet sijoittuvat ulkoilun kannalta otollisille alueille. Alue on osoitettu MU alueeksi myös maakuntakaavassa. Painetta ulkoiluun lisää myös maanomistajan omistama RM -alue ja viereinen VR alue. Flyttning av två byggrätter från Pellinge Caravan (11:120) till Kornäset (12:78). Fastigheterna har samma ägare. Diskussioner har förts med den som framförde åsikten och man har kommit fram till följande lösning: - På det sydliga skiftet på Ölandet anvisas 4 st byggplatser alldeles nära strandområdet och alla dessa byggplatser markeras som RA-11-byggplatser. Vid fastighetens strand anvisas dessutom en småbåtsplats LV-1. - Området kring lägerområdet anvisas som område för närrekreation VL. - Som byggrätt för Sandholmens RM-område anges 780 m2 våningsyta, vilket förbrukar 3 nya kalkylmässiga bybyggplatser, då det på grund av redan befintliga byggnader på området anses att 1 byggplats redan är förbrukad. För att RM-området ska kunna förverkligas måste en stranddetaljplan utarbetas. - I Kornäset anvisas 1 byggplats delvis på fastigheterna 12:75 och 12:78, och på stranden av fastigheten 12:78 anvisas LV-1-område. - Intill Söderbyvägen anvisas två AT-5-byggplatser i stället för en RA-11 som fanns i utkastet. - På Sandholmen anvisas dessutom VL- och MU-område, eftersom områdena lämpar sig för friluftsliv. Området är också anvisat som MU-område i landskapsplanen. Behovet av områden för friluftsliv ökas även av RM-området som markägaren äger samt VR-området intill.

ID:3 Pellingin saariston osayleiskaava 26.11.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845208760012 Kiinteistön nimi: VESIALUE (*) Ei ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Ranta on merkitty lähivirkistykseen. Ranta on yhteisomistuksessa, mutta sen hoidosta on vastannut viereiset kiinteistöt. Aluetta ei tule avata kaikille. On naapurikiinteistöjen ansiota ettei ranta ole kasvanut umpeen eikä ole reilua että tämä tulee nyt kaikkien käytettäväksi. Vaihtoehtoinen ratkaisu on, että yleinen alue osoitetaan lähemmäs Laggarholmenia. Kaavaluonnoksessa esitettyä virkistysalueen rajausta supistetaan etelästä siten, että se ulottuu ainoastaan tilojen 7:133 ja 7:117 välisen rajalinjan kohdalta pohjoiseen. Alueeseen kohdistuva merkintä muutetaan sellaiseksi, että sitä ei ole tarkoitettu yleiseen käyttöön, vaan paikallisten asukkaiden käyttöön ja ylläpidettäväksi omien mahdollisuuksien mukaisesti. Tämän johdosta merkinnäksi muutetaan VL-1 (Lähivirkistysalue, joka on tarkoitettu paikallisten asukkaiden käyttöön. Område för närrekreation, som är avsedd för den lokala befolkningens bruk.) Strandområdet är inritat som område för närrekreation. Stranden är samfällt ägd men har skötts av de fastigheter som finns intill stranden. Området ska inte öppnas för alla. Det är grannfastigheternas förtjänst att stranden inte har vuxit igen och det är inte rättvist att alla andra nu ska få utnyttja den. En alternativ lösning är att ett allmänt område anvisas närmare Laggarholmen. Den avgränsning av rekreationsområdet som presenteras i planutkastet minskas i söder så att det endast vid gränslinjen mellan fastigheterna 7:133 och 7:117 når ända till norr. Beteckningen för området ändras så att området inte är avsett för allmänt bruk utan för lokalbefolkningens bruk och ska hållas i skick inom ramen för egna möjligheter. Beteckningen ändras därför till VL-1 (Område för närrekreation, som är avsett för lokalbefolkningens bruk.)

ID:4 Pellingin saariston osayleiskaava 26.11.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200070137 Kiinteistön nimi: NEDRA-TALLAS ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Burkholmenille lisää rakennusoikeutta (kerrosalaa). Rakennuspaikan rakennusoikeus määräytyy sen mukaan millä saaristovyöhykkeellä ja minkäkokoisella saarella rakennuspaikka sijaitsee. Tämän osalta taulukko on esitetty kaavaselostuksessa. Taulukossa esitetystä kaavamerkinnästä ja rakentamisen määrästä voidaan perustellusti poiketa joko ylös- tai alaspäin, jos rakennuspaikan olosuhteet esim. peitteisyys, korkeustaso, sijainti ja näkyvyys maisemassa antavat siihen mahdollisuuden. Maininta on täydennetty kaavaselostuksen taulukkoon. Tässä tapauksessa saari on kokonaisuudessaan tiheän puuston peittämä ja saaren rakentamisolosuhteet ovat muutoinkin saaren kokoon nähden hyvät. Kaavamerkintä muutetaan merkinnäksi RA-15. Större byggrätt (våningsyta) på Burkholmen önskas. Byggplatsens byggrätt bestäms enligt inom vilken skärgårdszon och på hur stor ö byggplatsen är belägen. Beträffande detta finns en tabell i planbeskrivningen. Det går att av motiverade skäl avvika från tabellens planbeteckning och byggnadsareal, antingen uppåt eller nedåt, om förhållandena på byggplatsen, t.ex. skymmande växtlighet, höjdnivå, läge och synlighet i landskapet möjliggör detta. Omnämnandet har kompletterats i en tabell i planbeskrivningen. I det här fallet är hela ön täckt av ett tätt trädbestånd och byggförhållandena på ön är också i övrigt goda i förhållande till öns storlek. Planbeteckningen ändras till RA-15.

ID:5 Pellingin saariston osayleiskaava 26.11.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200070137 Kiinteistön nimi: NEDRA-TALLAS ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Hyvä paikka rakennuksille. Lähellä vesi- ja viemärverkostoa. Voi rakentaa tien molemmille puolelle. Rakennusoikeuslaskelman mukaan tilalla ei ole jäljellä olevaa rakennusoikeutta, joten uusia rakennuspaikkoja ei voida osoittaa. Tila kuuluu sellaiseen vuoden 1959 mukaiseen emätilakokonaisuuteen, jolle on rakennettu yhteensä 6 rantarakennuspaikkaa ja 9 kylävyöhykkeelle sijoittuvaa rakennuspaikkaa. Tällä emätilakokonaisuudella ei ole riittävästi pinta-alaa ja rantaviivaa, jotta rakennusoikeus olisi enemmän kuin edellä mainitut 15 rakennuspaikkaa. Tilan alueelle on kaavoitettu yksi RA-15 rakennuspaikka (Burkholmen) sekä kolme AT-4 rakennuspaikkaa. AT-4 rakennuspaikoista kaksi on sellaista, joissa loma-asutus on mahdollista muuttaa ympärivuotiseen rakentamiseen, jolloin kaava tuo merkittävää lisärakennusoikeutta. Kaavaa ei muuteta mielipiteen johdosta. En bra plats för byggande. Nära till vatten- och avloppsnät. Kan byggas på båda sidorna om vägen. Enligt beräkningen av byggrätt har fastigheten ingen återstående byggrätt, så det går inte att anvisa nya byggplatser. Fastigheten hör till en stamfastighetshelhet från 1959 på vilken sammanlagt 6 strandbyggplatser har bebyggts och i byzonen finns 9 byggplatser. Den här stamfastighetshelheten har inte tillräcklig areal och strandlinje för att ge större byggrätt än ovannämnda 15 byggplatser. På fastighetens område har planlagts en RA-15-byggplats (Burkholmen) samt tre AT-4-byggplatser. Två av AT-4-byggplatserna är sådana där fritidsbosättningen kan ändras till byggande för åretruntboende, vilket innebär att planen ger betydligt ökad byggrätt. Planen ändras inte till följd av åsikten.

ID:6 Pellingin saariston osayleiskaava 27.11.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200020014 Kiinteistön nimi: FRIDHEM II ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Rakennusoikeuden määrittely alle 3000 m2:n kokoisilla AT-4/s alueilla on määriteltävä samalla tavoin kuin muillakin AT-4/s alueilla. Lisäksi velvoite vesihuoltoon liittymisestä tulee poistaa. Kaavalla vaikeutetaan kyläalueen lomarakennusten muuttamista vakituiseen asuinkäyttöön ja samalla osoitetaan uutta asutusta etäälle kylistä. Nyt asetetaan velvoitteita, mutta viedään rakennusoikeutta. Määräys on MRL:n (mm. 39 ) vastainen eli aiheuttaa merkittävää haittaa omistajalle. Mielipiteen jättäjän nykyiset kiinteistöt 2:4 ja 2:14 muodostavat yhdessä nykyisen loma-asunnon rakennuspaikan, jonka suuruus on noin 2 500 m². Alueella ei ole voimassa olevaa yleiskaavaa, joten alueella noudatetaan rakennusjärjestyksen määräyksiä. Voimassa olevan rakennusjärjestyksen mukaan rakennuspaikka ei vastaa nytkään rakennuspaikan minimipinta-ala vaatimusta, joka on 5 000m². Rakennusjärjestyksen mukaan, sellaisella itsenäisellä tilalla, jonka pinta-ala jää alle 5 000 m², lasketaan loma-asunnon rakennuspaikan kokonaisrakennusoikeus tehokkuusluvun e 0.032 mukaan. Rakennuspaikan rakennusjärjestyksen mukainen kokonaisrakennusoikeus on siis noin 80 k-m². Kaavaluonnoksessa tilan rakennusoikeus on tehokkuusluvun e = 0,082 mukainen eli noin 205 k-m2. Eli kun otetaan huomioon rakennuspaikan nykyinen rakennusjärjestyksen mukainen rakennusoikeus ja se mitä kaavaluonnoksen mukainen ratkaisu mahdollistaa, voidaan todeta että kaavaluonnoksen mukainen ratkaisu ei aiheuta merkittävää haittaa maanomistajalle päinvastoin mahdollistaa rakennuspaikan merkittävän täydennysrakentamisen. Ottaen huomioon, että kaavaratkaisu sallii nykyisen rakennuskannan tiivistämisen, on perusteltua, että osayleiskaava tulee sisältämään määräykset vesihuollosta. Byggrätten på AT-4/s-områden som är mindre än 3000 m2 ska bestämmas på samma sätt som på andra AT-4/s-områden. Dessutom ska skyldigheten att ansluta sig till vattentjänster avlägsnas. Genom planen försvåras ändring av byområdets fritidsbyggande till användning som fast bostad och samtidigt anvisas ny bosättning långt från byn. Nu uppställs skyldigheter, men byggrätten minskas. Bestämmelsen strider mot MBL (bl.a. 39 ), dvs. den orsakar betydande olägenhet för ägaren. Åsiktsyttrarens nuvarande fastigheter 2:4 och 2:14 bildar tillsammans den nuvarande fritidsbostadens byggplats. Byggplatsens storlek är cirka 2 500 m2. På området finns ingen gällande generalplan, så byggnadsordningens bestämmelser ska följas på området. Enligt gällande byggnadsordning motsvarar byggplatsen inte ens nu minimiarealen för en byggplats, som är 5 000 m². Enligt byggnadsordningen beräknas den totala byggrätten på en byggplats för en fritidsbostad på en sådan självständig fastighet vars areal är mindre än 5 000 m2 enligt exploateringstalet e 0.032. Byggplatsens totala byggrätt enligt byggnadsordningen är alltså cirka 80 m2 våningsyta. I planutkastet motsvarar fastighetens byggrätt exploateringstalet e = 0,082, alltså cirka 205 m2 vy. Det innebär att när man beaktar byggplatsens nuvarande byggrätt enligt byggnadsordningen och vad lösningen enligt planutkastet ger möjlighet till, kan man konstatera att en lösning enligt planutkastet inte medför några kännbara olägenheter för markägaren, tvärtom möjliggör den en betydande tilläggsbyggnation på byggplatsen. Med beaktande av att planlösningen tillåter en förtätning av det nuvarande byggnadsbeståndet är det motiverat att delgeneralplanen ska innehålla bestämmelser om vattentjänster.

ID:7 Pellingin saariston osayleiskaava 27.11.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200070137 Kiinteistön nimi: NEDRA-TALLAS ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Paikalla on vanha 1970-luvun mökki. Pitäisi merkitä rakennuspaikaksi. Kyseiselle paikalle on myönnetty rakennuslupa lomarakennuksen rakentamista varten ja rakennus on rakennettu. Rakennuslupa on myönnetty kyseiselle kiinteistölle eikä erilliselle määräalalle. Näiden asioiden valossa uutta rakennuspaikkaa ei osoiteta kaavaan, vaan laajennetaan AT-4 -aluetta siten, että rakennus on selvästi AT-4 alueen sisäpuolella. AT-4 -merkintä mahdollistaa rakennuksen käyttämisen nykyisellään. På platsen finns en gammal sommarvilla från 1970-talet. Borde ritas in som byggplats. På den aktuella platsen har bygglov beviljats för en fritidsbyggnad, och byggnaden har uppförts. Bygglovet har beviljats för ifrågavarande fastighet och inte för ett separat outbrutet område. På grund av detta anvisas ingen ny byggplats i planen utan AT-4-området förstoras så att byggnaden tydligt ligger inom AT-4-området. Beteckningen AT-4 ger möjlighet att använda byggnaden på samma sätt som nu.

ID:8 Pellingin saariston osayleiskaava 27.11.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200050001 Kiinteistön nimi: SANDÅKERN (*) Kyllä ( ) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Siirtokohteen sijainti Uusi rakennuspaikka olisi parempi sijoittaa Westervik-kiinteistölle kuin Sandåkern-kiinteistölle. Nyt merkitty paikka on syrjässä metsässä ja liian lähellä naapureita. Molemmat tilat ovat osa valtakunnallisesti arvokasta kulttuurriympäristö rajausta. Kaavaluonnoksessa osoitettu paikka on kulttuuriympäristön kannalta soveltuvampi, koska ei ole tämän osalta niin keskeisellä paikalla. Kaavaluonnosta ei muuteta mielipiteen johdosta. Det skulle vara bättre att placera den nya byggplatsen på fastigheten Westervik i stället för på Sandåkern. Den nu utmärkta platsen ligger avsides i skogen och för nära grannarna. Båda fastigheterna är en del av den avgränsade värdefulla kulturmiljön av riksintresse. Den i planutkastet anvisade platsen är lämpligare med tanke på kulturmiljön, eftersom den inte är belägen på en så central plats i det här avseendet. Planutkastet ändras inte till följd av åsikten.

ID:9 Pellingin saariston osayleiskaava 27.11.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200060027 Kiinteistön nimi: RÖDJAN ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Kiinteistö on lohkottu 1922 ja on siten kantatila ja pitää merkitä rakennuspaikaksi. Kiinteistön muodostuminen on tarkistettu kiinteistörekisteristä. Tämän perusteella tila on lohkottu vuonna 1928. Tämän perusteella tila on lohkomaton ja rakentamaton emätila. Tilan koko on alle 5 000 m2, joten se ei täytä mitoitusperiaatteiden mukaista pinta-ala vaatimusta. Tämän johdosta tilalle ei osoiteta rakennuspaikkaa. Kaavaa ei muuteta muistutuksen johdosta. Fastigheten har brutits ut 1922 och är därför en stamfastighet och ska märkas ut som en byggplats. Det har kontrollerats i fastighetsregistret hur fastigheten har uppkommit. Enligt detta har fastigheten styckats år 1928. På basis av detta är fastigheten en ostyckad och obebyggd stamfastighet. Fastigheten är mindre än 5 000 m2, så den uppfyller inte arealkravet enligt dimensioneringsprinciperna. Därför anvisas ingen byggplats på fastigheten. Planen ändras inte till följd av anmärkningen.

ID:10 Pellingin saariston osayleiskaava 27.11.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200080112 Kiinteistön nimi: KATUVARP ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä AT-4/s aluetta siirrettävä kaakkoon viereisen RA-11 -alueen rajaan saakka. Vastaavasti pohjoiosasta AT-4/s -aluetta voidaan supistaa. Kaavaa ei muuteta mielipiteen johdosta. Laajennukselle ei ole olemassa perusteita. Kaavaluonnoksen mukainen rakennuspaikka kuluttaa rantaviivaan noin 150 m. Lisäksi päärakennus ja rakennusmassa muutoinkin sijoittuvat rakennuspaikan luoteisosaan ja melko lähelle rantaviivaa. Rakennuspaikan supistaminen luoteisosasta ei käytännössä vapauttaisi rantaviivaa yleiseen käyttöön. AT-4/s-området ska flyttas mot sydost fram till intilliggande RA-11-områdes gräns. AT-4/s-området kan på motsvarande sätt minskas i den norra delen. Planen ändras inte till följd av åsikten. Det finns ingen motivering för en förstoring. En byggplats enligt planutkastet förbrukar cirka 150 m strandlinje. Dessutom ligger huvudbyggnaden och byggnadsmassan också i övrigt i nordvästra delen av byggplatsen och ganska nära strandlinjen. En minskning av byggplatsen i den nordvästra delen skulle i praktiken inte frigöra strandlinje för allmänt bruk.

ID:11 Pellingin saariston osayleiskaava 27.11.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200120080 Kiinteistön nimi: Arvids (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä AT-5 -aluetta tulisi laajentaa pohjoiseen ja länteen. Alueelle on tarkoitus rakentaa 2 asuinrakennusta ja ravintola sekä leipomo nykyisen navetan kohdalle. Rakennuspaikkaa laajennetaan mielipiteen johdosta pohjoiseen ja länteen siten, että rakennuspaikka on kooltaan hieman yli 5 000 m2. Lisäksi rakennuspaikka merkitään omalla merkinnällään, jolla tuodaan esiin rakennuspaikan käyttö palvelu- ja yritystoimintaan. AT-5-området borde förstoras norrut och västerut. På området kommer man att bygga 2 bostadsbyggnader och en restaurang samt ett bageri på det nuvarande fähusets plats. Byggplatsen förstoras enligt åsikten norrut och västerut så att byggplatsen blir något över 5 000 m2. Dessutom ges byggplatsen en egen beteckning för att ange att den ska användas för service och företagsverksamhet.

ID:12 Pellingin saariston osayleiskaava 27.11.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200060185 Kiinteistön nimi: SARASÅKERN (*) Kyllä ( ) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Siirtokohteen sijainti Rakennuspaikka on kelvoton, koska se on jyrkänteessä korkean kallion pohjoispuolella. Pitäisi siirtää kallion päälle. Tilalle osoitetut rakennuspaikat sijoitetaan Heimnäsintien varteen. Kaavan periaatteiden mukaan molemmat rakennuspaikat on mahdollista osoittaa rantavyöhykkeelle siten, että ne eivät ole omarantaisia rakennuspaikkoja. Tämä sen tähden, että toinen rakennuspaikoista muodostuu kylärakennusoikeudesta ja toinen rakennuspaikoista on siirretty Ölandetilta tillalta, joka sijoittuu rantavyöhykkeelle. Byggplatsen är otjänlig, eftersom den ligger i en brant bakom ett högt berg på norra sidan. Den borde flyttas upp på berget. De byggplatser som är anvisade på fastigheten ligger intill Heimnäsvägen. Enligt planens principer kan båda byggplatserna anvisas i strandzonen så att de inte är byggplatser med egen strand. Detta för att den ena av byggplatserna består av bybyggrätt och den andra byggplatsen har flyttats från Ölandet från en fastighet i strandzonen.

ID:13 Pellingin saariston osayleiskaava 29.11.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200130155 Kiinteistön nimi: Lillängen (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä AT-4 aluetta tulisi laajentaa etetlään. Tilaan on liitetty lisäalue. Myös rekisterinumero on muuttunut. Liitteenä kartta AT-4 alueen laajentamisesta. Päärakennuksen rakennusoikeudeksi on määritetty 2002 myönnetyssä poikkeamisluvassa 200 k-m2. Ennen kaavan voimaantuloa on rakennettu joitakin luvanvaraisia rakennuksia, jotka ovat suurempia kuin kaavamääräysten sallimat maksimirakennusoikeudet. Kaavamääräyksissä on tätä varten oma määräyksensä, joka mahdollistaa näiden rakennusten peruskorjaamisen sekä rakennuksen tuhouduttua sen korvaamisen uudella vastaavalla rakennuksella. Myös voimassa olevien rakennuslupien rakennukset voidaan toteuttaa yleiskaavamääräyksistä riippumatta. Rakennuspaikan rajausta muutetaan siten, että rakennuspaikkaa supistetaan pohjoisesta ja laajennetaan etelään siten, että rakennuspaikan koko ei kasva. Rakennuspaikkaa ei kuitenkaan laajenneta kallion päälle siten, että mahdollistuisi rakentaminen joka näkyy selvästi vastarannalle ja merelle. AT-4-området borde förstoras söderut. Ett tilläggsområde har anslutits till fastigheten. Registernumret har också ändrats. Som bilaga finns en karta över förstoringen av AT-4-området. Byggrätten för huvudbyggnaden i undantagslovet som beviljades 2002 är 200 m2 vy. Innan planens ikraftträdande har vissa tillståndspliktiga byggnader byggts. Dessa är större än de maximibyggrätter som planbestämmelserna tillåter. I planbestämmelserna finns en särskild bestämmelse om detta. Den möjliggör grundlig renovering av byggnaderna, och i det fall att en byggnad förstörts får den ersättas med en ny motsvarande byggnad. Byggnader enligt gällande bygglov kan också byggas oberoende av bestämmelserna i generalplanen. Avgränsningen av byggplatsen ändras så att byggplatsen förminskas i norr och förstoras i söder så att byggplatsens storlek inte ökar. Byggplatsen förstoras dock inte upp på berget så att det skulle möjliggöra byggnation som skulle synas tydligt till den motsatta stranden och mot havet.

ID:14 Pellingin saariston osayleiskaava 29.11.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63844200010063 Kiinteistön nimi: KLUMPEN (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Natura raja kulkee saaren halki siten että poikkeusluvalla (2007) rakennettu mökkimme näyttää sijaitsevan naturan puolella??? Poikkeus-ja rakennusluvat hoidettiin viimeisen päälle. Mihin toimenpiteisiin minun tulee ryhtyä asian oikaisemiseksi. Natura-alueeseen kuuluu ainoastaan vesialueet. Saaren eteläosa on osoitettu MY-5-alueeksi. Kyseiselle rakennuspaikalle rakennetut rakennuslupien mukaiset rakennukset rajataan rakennuspaikan sisäpuolelle. Tämän johdosta kaavaa muutetaan siten, että RA-18 -aluettta laajennetaan. Käytetty rakennusoikeus ylittää RA-18 kaavan mukaisen rakennusoikeuden, rakennuksia voidaan kuitenkin pitää kunnossa ja korvata tuhoutunut uudella RA-18 -määräyksen estämättä. Naturagränsen går tvärs över ön så att vår stuga, som är byggd med undantagslov (2007), verkar ligga på Naturaområdet??? Undantagsloven och byggloven sköttes mycket omsorgsfullt. Vilka åtgärder borde jag vidta för att korrigera detta? Naturaområdet omfattar endast vattenområden. Öns södra del är anvisad som MY-5-område. De byggnader som finns byggda på ifrågavarande byggplats enligt byggloven avgränsas så att de ligger innanför byggplatsen. På grund av detta ändras planen så att RA-18-området förstoras. Den använda byggrätten överstiger den byggrätt som enligt planen finns på RA-18-område. Byggnaderna får dock hållas i skick och en byggnad som förstörts får ersättas med en ny utan att RA-18-bestämmelsen utgör något hinder.

ID:15 Pellingin saariston osayleiskaava 29.11.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200060064 Kiinteistön nimi: NORRGÅRD II (*) Kyllä ( ) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Siirtokohteen sijainti Rakennuspaikan siirto lähemmäs nykyistä omaa rakennuspaikkaa. Siellä on sähkö ja vesi. Jos ei rannalle, niin hieman ylemmäs. Rakennuspaikkaa siirretään tilalla olevan rakennetun rakennuspaikan pohjoispuolelle siten, että se sijoittuu yli 200 metrin etäisyydelle rantaviivasta. Rakennuspaikkaa ei voida siirtää rantavyöhykkeellä, koska kysymyksessä on hajarakennusmitoitusnormin tuoma rakennusoikeus. Flyttning av byggplatsen närmare den befintliga egna byggplatsen. Där finns el och vatten. Om inte vid stranden så en liten bit högre upp. Byggplatsen flyttas till en plats norr om den bebyggda byggplatsen på fastigheten så att den ligger över 200 meter från strandlinjen. Byggplatsen kan inte flyttas inom strandzonen, eftersom det är fråga om en byggrätt enligt normen för dimensionering utgående från gles bebyggelse.

ID:16 Pellingin saariston osayleiskaava 29.11.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200020077 Kiinteistön nimi: KURRES (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Tähän tien molemminpuolin tulisi sallia veneensäilytystä. Alueella tarvetta tällaiselle toiminnalle ja tarve kasvaa kokoajan. Tilasta 2:77 on lohkottu tila omaksi tilakseen. AT-4 alueen määräyksen mukaan rakennuspaikan rantaviivan tulee olla vähintään 50 m. Esim. 2:88 tilalla tämä ei toteudu. Silti rantaan pitää saada rakennettua venevaja. Kts. Pellinge-Maskinservice Ab:n erilliseen mielipiteeseen annettu vastine (11522). Veneen säilytykseen on osoitettu TY-rakennuspaikka. Maanomistajien tasapuolinen kohtelu perustuu mitoitusperiaatteiden mukaiseen emätilatarkasteluun. Tarkastelun perusteella kyseisellä tilalla ei ole jäljellä olevaa rakennusoikeutta, joka voitaisiin osoittaa kaavaan. Lisäksi voidaan katsoa, että tämäkin tila on saanut kohtuudella rakennusoikeutta. 50 metrin rantaviivan vähimmäisvaatimus on yleinen periaate, joka sisältyy myös Porvoon kaupungin rakennusjärjestykseen. Periaatteesta ei ole syytä luopua Pellingin osayleiskaavassa. Tapauksissa, joissa rakennuspaikan rantaviivan pituus ei täytä 50 m vaatimusta, rakennustarkastaja tulkitsee mahdollisuuden sijoittaa venevaja rantaan määräyksestä huolimatta. Båtförvaring borde tillåtas på båda sidorna om den här vägen. På området finns behov av sådan verksamhet, och behovet ökar hela tiden. Från fastigheten 2:77 har en skild fastighet brutits ut till en egen fastighet. Enligt bestämmelsen för AT-4-området ska en byggplats ha minst 50 m strandlinje. T.ex. på fastigheten 2:88 uppnås inte detta. Ändå måste ett båthus få byggas vid stranden. Se bemötandet av den separata åsikten från Pellinge Maskinservice Ab (11522). För båtförvaring har en TY-byggplats anvisats. Det jämlika bemötandet av markägarna är baserat på en genomgång av stamfastigheter enligt dimensioneringsprinciperna. Enligt granskningen har ifrågavarande fastighet ingen återstående byggrätt som kunde anvisas i planen. Dessutom kan man anse att även den här fastigheten har fått skälig byggrätt. Minimikravet på 50 m strandlinje är en allmän princip som också ingår i Borgå stads byggnadsordning. Det är inte skäl att avstå från principen i Pellinge delgeneralplan. I de fall där längden på byggplatsens strandlinje inte uppnår kravet på 50 m tolkar byggnadsinspektören möjligheten att placera ett båthus på stranden, trots bestämmelsen.

ID:17 Pellingin saariston osayleiskaava 29.11.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200060108 Kiinteistön nimi: Kesäkorpi (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Tilalla oleva rakennuspaikka tulisi osoittaa asuinrakennuskäyttöön. Perustelut: Rakennettu rakennusluvan mukaisesti ympärivuotiseen käyttöön. Rakennuspaikalla asutaan pysyvästi. Porakaivosta puhtaat tulee puhtaatvedet. Jätevesien käsittely on hoidettu kolmivaiheisella järjestelmällä sekä imeytysalueella. Vesijohto on suunnitelmissa johtaa alueelle. Alueen ympäristössä on jo ennestään paljon ympärisvuotisessa käytössä olevia asuinrakennuksia. Rakennuspaikalle tulee kiinteä laajakaistayhteys. Lisäksi toivotaan rakennuspaikan laajentamista rakennuspaikalle johtavan tien pohjoispuolelle tilan itärajaan saakka. Rakennuspaikan rakennuslupa on myönnetty loma-asunnolle. Uutta ympärivuotista rakentamista on osoitettu kyliin tai kyläalueiden välittömään läheisyyteen tukemaan nykyistä kylärakennetta. Myös tällaisilla alueilla olemassa olevan loma-asunnon saa muuttaa vakituiseen asumiseen. Yksittäisiä erillisiä olemassa olevia loma-asuntoja ei ole sallittu muuttaa vakituiseen asumiseen. Tämä rakennuspaikka sijaitsee erillään kyläalueista ja nykyisestä ympärivuotisesta asutuksesta. Tämän johdosta riittäviä perusteita käyttötarkoituksen muuttamiselle ei ole. Kun kaavalla muutetaan lomarakennuspaikkoja vakituiseen asuinkäyttöön, tulee huomioida maanomistajien tasapuolinen kohtelu sekä palvelujen järjestämisestä kaupungille aiheutuvat kustannukset pitkällä aikavälillä. Lisäksi kaavoitus järjestelmän valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ohjaavat kaavoja suunniteltaviksi siten, että yhdyskuntarakennetta tiivistetään. Mikäli kyseinen lomarakennuspaikka muutetaan vakituiseen asuinkäyttöön, tulee sama mahdollisuus antaa myös muille vastaaville lomarakennuspaikoille. Vastaavanlaisia lomarakennuspaikkoja on alueella noin 100 kpl. Näiden kaikkien muuttaminen vakituiseen asuinkäyttöön ei tue yhdyskuntarakenteen tiiviyden tavoitetta ja aiheuttaisi kaupungille tarkoituksettoman suuria velvoitteita palvelujen järjestämisen osalta. Joskus aiemmin asuinrakennuspaikan statuksen rakennusluvan perusteella saaneet rakennuspaikat on osoitettu kaavaan asuinrakennuspaikkoina. Tämän johdosta joitakin asuinrakennuspaikkoja on kaavassa osoitettu etäämmäksikin kyläkeskuksista. Tätä perusteena käyttäen ei voida toisaalta lähteä siitäkään, että aikanaan huonoimmalle paikalle asuinrakennuspaikan rakennusluvan saanut rakennuspaikka toimisi mittarina sille milloin lomarakennuspaikka voidaan muuttaa asuinrakennuspaikaksi. Byggplatsen på fastigheten borde anvisas för en bostadsbyggnad. Motiveringar: Den har i enlighet med bygglov byggts för användning året runt. Byggplatsen används som fast bostad. En borrad brunn ger rent vatten. Avloppsvattenbehandling är ordnad med ett trestegssystem samt ett infiltreringsområde. Det finns planer på att dra en vattenledning till området. I områdets omgivning finns redan många bostadsbyggnader som används för åretruntboende. Fast bredbandsförbindelse kommer att dras till byggplatsen. Dessutom önskas att byggplatsen förstoras till området norr om vägen till byggplatsen ända till fastighetens östra gräns. Bygglov på byggplatsen har beviljats för en fritidsbostad. Nytt byggande för åretruntboende har anvisats i byarna eller i byområdenas omedelbara närhet för att stöda den befintliga bystrukturen. Även på sådana områden får en befintlig fritidsbostad ändras till fast bostad. Enstaka avskilt belägna befintliga fritidsbostäder har inte fått tillstånd att ändras till fast

ID:17 Pellingin saariston osayleiskaava 29.11.2012 bostad. Denna byggplats är belägen avskilt från byområdena och från befintlig åretruntbosättning. Därför finns inte tillräckliga motiveringar för en ändring av användningsändamålet. Då fritidsbyggplatser genom planen ändras för åretruntanvändning måste man beakta jämlikt bemötande av markägarna samt de kostnader som staden åsamkas för att ordna service på lång sikt. Planläggningssystemets riksomfattande mål för områdesanvändningen har dessutom en styrande verkan på så sätt att samhällsstrukturen ska förtätas. Om ifrågavarande fritidsbyggplats ändras till användning för fast boende måste samma möjlighet också ges till andra motsvarande fritidsbyggplatser. På området finns cirka 100 st motsvarande byggplatser för fritidsboende. Att ändra alla dessa till byggplatser för fast boende stöder inte målet att förtäta samhällsstrukturen och skulle orsaka staden onödigt stora skyldigheter att ordna service. Byggplatser som någon gång tidigare genom bygglov har fått status som byggplats för bostad har i planen anvisats som byggplatser för bostadsbyggnader. Därför har vissa byggplatser för bostadsbyggnader i planen anvisats även längre bort från byarnas centrum. På basis av detta går det å andra sidan inte att utgå ifrån att en byggplats som en gång i tiden fått bygglov för bostadsbyggnad på en sämre plats ska fungera som mätare för när en byggplats för en fritidsbostad kan ändras till en plats för fast bostad.

ID:18 Pellingin saariston osayleiskaava 03.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200020037 Kiinteistön nimi: OLKHOLMEN (*) Ei ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Kaavaselostusta pitää korjata, kohta 2.5.5, virkistysalueet ja muut vapaat alueet. Olkholmenia mainitaan virkistysalueena. Tämä ei pidä paikkaansa, saari on ollut ykistyiskäytössä vuodesta 1960. On luultavasti tarkoitettu Olkholmsbullenia eikä Olkholmenia, kuten kaavakartalla. Asia pitää korjata. Kaavaselostuksessa on Olkholmenin osalta virhe. Maanomistajakyselyn perusteella virkistysalueena on pidetty viereistä Olkholmsbullenia. Kaavaselostusta korjataan tämän osalta. Planbeskrivningen ska ändras, punkt 2.5.5, rekreationsområden och andra fria områden. Olkholmen nämns som ett rekreationsområde. Detta stämmer inte. Ön har varit i privat bruk sedan 1960. Man har troligen avsett Olkholmsbullen och inte Olkholmen, som på plankartan. Det här måste korrigeras. I planbeskrivningen står det fel beträffande Olkholmen. Enligt enkäten bland markägare har den närbelägna Olkholmsbullen använts som rekreationsområde. Planbeskrivningen ändras till denna del.

ID:19 Pellingin saariston osayleiskaava 03.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200130117 Kiinteistön nimi: FÖJSÅKERN ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Kuuluuko kiinteistö AT-4 vai AT-4/s -alueeseen? Tila kuuluu AT-4 alueeseen. Kaavakarttaa täsmennetään tältä osin. Uudisrakentamisessa tulee kuitenkin ottaa huomioon sijoittuminen maakunnallisesti arvokkaalle kulttuuri-maisema-alueelle (vaakarasteri) Hör fastigheten till AT-4- eller AT-4/s-område? Fastigheten hör till AT-4-området. Plankartan preciseras till denna del. Vid nybyggnation måste man dock beakta läget på ett värdefullt kulturlandskapsområde av intresse på landskapsnivå (horisontellt raster)

ID:20 Pellingin saariston osayleiskaava 04.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200100066 Kiinteistön nimi: NYBONDAS ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Uusi rakennuspaikka nykyisten viereen. Kompensaatioksi siitä, että Tunnholmin 8 hehtaarin alueen pitkä rantaviiva on korvauksetta siitynyt valtiolle luonnonsuojelualueeksi. Se että Kortesskärillä on 4,75 m2 saunarakennus, ei voi rasittaa koko rakennusoikeutta, koska talon yhteydessä saa olla saunarakennus. (Ihmettelee Hilkka Jokelan kommenttia, että jos Kortesskärin saunan purkaisi, Ednäsuddille saisi todennäköisemmin uuden rakennuspaikan.) Tunnholmenin suojelualueelta on muodostunut rakennusoikeuslaskelmassa rakennusoikeutta kuten muilta alueilta. Emätilan rakennusoikeuslaskelma on tarkistettu. Emätilan käytetyksi rantarakennusoikeudeksi oli laskelmassa merkitty virheellisesti 11 rantarakennuspaikkaa. Laskelmaan tehdyn tarkistuksen perusteella oikea määrä on 9 rantarakennuspaikkaa. Lisäksi on tarkistettu haja-asutusvyöhykkeen käytetty rakennusoikeus, joka tulee olla yhden sijaan 2. Tilasta on lohottu kaavaprosessin aikana kylärakennuspaikka 10:80, jolloin käytetty kylä rakennusoikeus on 2. Koska rantarakennusoikeus on silti ylitetty niin merkittävästi (-5,31 rp), ei tämän johdosta uusia rantarakennuspaikkoja voida osoittaa. Asuin- / lomarakennuspaikan yhteydessä saa olla saunarakennus, mutta sen tulee olla samassa pihapiirissä, joten Kortesskärin erilliset saunat/lomarakennukset kuluttavat rakennusoikeutta yhden erillisen rakennuspaikan verran. Osayleiskaavan mitoitusperusteissa on mainittu, että mikäli osayleiskaavassa osoitetaan erittäin merkittäviä vapaan ranna osuuksia tai virkistysalueita, voidaan maanomistusyksikön rakennusoikeutta korottaa harkinnanvaraisesti 0,1-1,0 laskennallisella rakennuspaikan rakennusoikeudella. Tässä tapauksessa Tunnholmenin luonnonsuojelualueen perusteella korotetaan rakennusoikeutta 1,0 rakennusoikeudella. Tämä ei kuitenkaan tuota rakennusoikeutta ranta-alueelle, koska ranta-alueen rakennusoikeus on jo merkittävästi (-5,31) ylitetty. Kompensaatio rakennuspaikka osoitetaan kylän läheisyyteen. Tilalle osoitetaan kaavassa siis yhteensä 1 uusi hajarakennuspaikka ja 2 uutta kylä rakennuspaikkaa olemassa olevien rakennuspaikkojen lisäksi. Kaavaluonnokseen verrattuna uudet rakennuspaikat lisääntyvät yhdellä. Tämä yksi uusi rakennuspaikka osoitetaan tilalle 10:66 osoitetun läntisemmän uuden rakennuspaikan länsipuolelle. Vastaava tarkastelu on tehty Tunnholmenin toisen omistajan osalta. En ny byggplats i närheten av de befintliga. Som kompensation för att den långa strandlinjen på Tunnholmens 8 hektar stora område utan ersättning har tillfallit staten som naturskyddsområde. Att det finns en 4,75 m2 bastubyggnad på Kortesskär kan inte belasta hela byggrätten, eftersom det får finnas en bastu i anslutning till ett hus. (Undrar över Hilkka Jokelas påstående om att ifall bastun på Kortesskär rivs skulle möjligheten att få ett nytt lov på Ednäsudd vara större.) Skyddsområdet på Tunnholmen har gett upphov till byggrätt i beräkningen av byggrätt på samma sätt som andra områden. Beräkningen av byggrätt för stamfastigheten har korrigerats. Stamfastighetens använda strandbyggrätt hade i beräkningen felaktigt angetts vara 11 strandbyggplatser. Enligt korrigeringen av beräkningen är rätt antal 9 strandbyggplatser. Dessutom har den använda byggrätten i glesbygdszonen korrigerats. Den ska vara 2, inte en. Under planläggningsprocessen har bybyggplatsen 10:80 brutits ut från fastigheten, varvid 2 bybyggplatser har använts. Eftersom strandbyggrätten har överskridits så mycket (-5,31 bp), kan inga nya strandbyggplatser anvisas. I anslutning till en byggplats för bostad/ fritidsbostad får det finnas en bastubyggnad, men den måste finnas i samma gårdsmiljö, vilket innebär att de separata bastubyggnaderna/fritidshusen på Kortesskär förbrukar byggrätten för en separat byggplats. I delgeneralplanens dimensioneringsgrunder sägs att om det i delgeneralplanen anvisas mycket avsevärda fria andelar strand eller rekreationsområden, kan markägarenhetens byggrätt efter prövning ökas med byggrätt för 0,1 1,0 kalkylmässig byggplats. I det här fallet höjs byggrätten med 1,0 byggrätt på grund av Tunnholmens naturskyddsområde. Detta skapar dock inte byggrätt på strandområdet, eftersom strandområdets byggrätt redan är betydligt överskriden (?5,31). Den kompenserande byggplatsen anvisas i närheten av byn. För fastigheten anvisas i planen alltså sammanlagt 1 ny byggplats på

ID:20 Pellingin saariston osayleiskaava 04.12.2012 glesbygdsområde och 2 nya byggplatser på byområde utöver de redan befintliga byggplatserna. Jämfört med planutkastet ökar de nya byggplatserna med en. Den här nya byggplatsen anvisas väster om den västligare anvisade nya byggplatsen på fastigheten 10:66. Motsvarande granskning har också gjorts för den andra markägaren på Tunnholmen.

ID:21 Pellingin saariston osayleiskaava 04.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200100066 Kiinteistön nimi: NYBONDAS ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Alue ei ole 'maa- ja metsätalousvaltainen', ei erotu alueen muista saarista. Kaavaa ei muuteta mielipiteen johdosta. Lähialueen kaikki muutkin samankokoiset saaret on merkitty kyseisellä merkinnällä. Merkinnällä turvataan maisemallisten arvojen säilyminen edellyttämällä puiden kaatamiseen maisematyölupaa. Vähäiset toimenpiteet voidaan suorittaa ilman maisematyölupaa. Tällainen toimenpide on esimerkiksi pienten yksittäisten puiden kaataminen. Området är inte jord- och skogsbruksdominerat, det skiljer sig inte från områdets övriga holmar. Planen ändras inte till följd av åsikten. Alla andra holmar av samma storlek i närområdet har samma beteckning. Med beteckningen tryggas att de landskapsmässiga värdena bevaras genom att trädfällning kräver tillstånd för miljöåtgärder. Mindre åtgärder kan göras utan tillstånd för miljöåtgärder. En sådan åtgärd är exempelvis fällning av enstaka små träd.

ID:22 Pellingin saariston osayleiskaava 04.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200020037 Kiinteistön nimi: OLKHOLMEN (*) Ei ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Rakennuspaikan laajentaminen länteen. Rakennuspaikkaa laajennetaan hieman länteen, mutta samalla supistetaan idästä. Rakennuspaikka on luonnoksessa kooltaan melko suuri, noin 7 000 m2. Tämän johdosta pinta-alan kasvattaminen ei tule kysymykseen. Förstoring av byggplatsen västerut. Byggplatsen förstoras en aning västerut, men samtidigt görs en minskning i öster. Byggplatsen är i utkastet ganska stor, cirka 7 000 m2. Därför kommer det inte på fråga att öka arealen.

ID:23 Pellingin saariston osayleiskaava 04.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845208780026 Kiinteistön nimi: Jordområden (*) Ei (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Yhteisomistusalueen edustaja toivoo, että koko rantakaistale osoitetaan venesatamaksi, koska aluetta käytetään tähän tarkoitukseen jo nyt. Nyt osoitettu alue käsittää vain valtion laituria ja lyhyen käytön venepaikkoja. Melkein kaikki vakituiset venepaikat ovat rannalla nyt osoitetun alueen pohjoispuolella. Jo nyt koko alue on käytössä ja lisäpaikkojen tarve on suuri. Kaavaa muutetaan siten, että Pohjoisosaan osoitetaan oma LV-1 -merkintä. Erillinen merkintä on tarpeen, koska kyseiselle alueelle ei ole tarkoituksenmukaista sallia rakentamista maastomuotojen johdosta. Myös LV-6 -merkintää laajennetaan parkkialueella kallioihin saakka. En representant för samfällt område önskar att hela strandremsan ska anvisas som båthamn, eftersom området används för detta ändamål redan nu. Det nu anvisade området omfattar endast statens brygga och båtplatser för korttidsbruk. Nästan alla stadigvarande båtplatser finns vid stranden norr om det nu anvisade området. Hela området är redan nu i bruk och behovet av fler platser är stort. Planen ändras så att en egen LV-1-beteckning anges i den norra delen. En separat beteckning är nödvändig, eftersom det på grund av terrängformerna inte är ändamålsenligt att tillåta byggande på ifrågavarande område. LV-6-beteckningen förstoras också på parkeringsområdet ända till berget.

ID:24 Pellingin saariston osayleiskaava 08.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200060164 Kiinteistön nimi: SOLVIK ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä 50 m rantaviivanpituus vaatimus tulee poistaa, koska se ei toteudu rakennetulla rakennuspaikalla. Rakennuspaikka tulisi mahdollisuuksien mukaan muuttaa AO-3 rakennuspaikaksi. Ympäristössä on asuinrakennuksia ja tilallemme on haettu ok-talolle rak.lupaa ja kaupunki myönsi luvan,uudenmaan ympäristökeskus ei hyväksynyt koska ei ollut vahvistettua rantakaavaa (Dnro:0197L1106-214)(30.3.1998) Rakennuspaikan rantaviivanpituus vaatimus säilytetään. Rakennuspaikalle haettaessa rakennuslupaa, voidaan rakennuslupa myöntää mikäli hakemus on muilta osin osayleiskaavan, rakennusjärjestyksen ja MRL:n mukainen, vaikka rantaviivan vähimmäispituus ei täyty. Kysymyksessä on tällöin vähäinen poikkeaminen osayleiskaavasta, tulkinnan asiassa tekee rakennustarkastaja. Määräyksen tarkoituksena on erityisesti tarkastella näitä tiloja erikseen lupakäsittelyn yhteydessä. Uutta ympärivuotista rakentamista on osoitettu kyliin tai kyläalueiden välittömään läheisyyteen tukemaan nykyistä kylärakennetta. Myös tällaisilla alueilla olemassa olevan loma-asunnon saa muuttaa vakituiseen asumiseen. Yksittäisiä erillisiä olemassa olevia loma-asuntoja ei ole sallittu muuttaa vakituiseen asumiseen. Tämä rakennuspaikka sijaitsee erillään kyläalueista ja nykyisestä ympärivuotisesta asutuksesta. Tämän johdosta riittäviä perusteita käyttötarkoituksen muuttamiselle ei ole. Kun kaavalla muutetaan lomarakennuspaikkoja vakituiseen asuinkäyttöön, tulee huomioida maanomistajien tasapuolinen kohtelu sekä palvelujen järjestämisestä kaupungille aiheutuvat kustannukset pitkällä aikavälillä. Lisäksi kaavoitus järjestelmän valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ohjaavat kaavoja suunniteltaviksi siten, että yhdyskuntarakennetta tiivistetään. Mikäli kyseinen lomarakennuspaikka muutetaan vakituiseen asuinkäyttöön, tulee sama mahdollisuus antaa myös muille vastaaville lomarakennuspaikoille. Vastaavanlaisia lomarakennuspaikkoja on alueella noin 100 kpl. Näiden kaikkien muuttaminen vakituiseen asuinkäyttöön ei tue yhdyskuntarakenteen tiiviyden tavoitetta ja aiheuttaisi kaupungille tarkoituksettoman suuria velvoitteita palvelujen järjestämisen osalta. Joskus aiemmin asuinrakennuspaikan statuksen rakennusluvan perusteella saaneet rakennuspaikat on osoitettu kaavaan asuinrakennuspaikkoina. Tämän johdosta joitakin asuinrakennuspaikkoja on kaavassa osoitettu etäämmäksikin kyläkeskuksista. Tätä perusteena käyttäen ei voida toisaalta lähteä siitäkään, että aikanaan huonoimmalle paikalle asuinrakennuspaikan rakennusluvan saanut rakennuspaikka toimisi mittarina sille milloin lomarakennuspaikka voidaan muuttaa asuinrakennuspaikaksi. Kravet på 50 m strandlinje ska avlägsnas, eftersom detta inte uppnås på den bebyggda byggplatsen. Byggplatsen borde i mån av möjlighet ändras till en AO-3-byggplats. I omgivningen finns bostadsbyggnader och för vår tomt har bygglov för ett egnahemshus ansökts och staden beviljade lov, men Nylands miljöcentral godkände det inte, då det inte fanns en fastställd strandplan (Dnr: 0197L1106-214) (30.3.1998). Kravet på strandlinjens längd på en byggplats bibehålls. Vid ansökan om bygglov för en byggplats kan bygglov beviljas om ansökan i övrigt motsvarar delgeneralplanen, byggnadsordningen och MBL, även om kravet på strandlinjens minimilängd inte uppfylls. Det är då fråga om en liten avvikelse från delgeneralplanen. Tolkningen görs av byggnadsinspektören. Avsikten med bestämmelsen är att speciellt granska dessa fastigheter separat i samband med behandlingen av bygglov. Nytt byggande för åretruntboende har anvisats i byarna eller i byområdenas omedelbara närhet för att stöda den befintliga bystrukturen. Även på sådana områden får en befintlig fritidsbostad ändras till fast bostad. Enstaka avskilt belägna befintliga fritidsbostäder har inte fått tillstånd att ändras till fast bostad. Denna byggplats är belägen avskilt från byområdena och från befintlig åretruntbosättning. Därför finns inte tillräckliga motiveringar för en ändring av användningsändamålet. Då fritidsbyggplatser genom planen ändras för åretruntanvändning måste man beakta jämlikt bemötande av markägarna samt de kostnader som staden åsamkas för att ordna service på lång sikt. Planläggningssystemets

ID:24 Pellingin saariston osayleiskaava 08.12.2012 riksomfattande mål för områdesanvändningen har dessutom en styrande verkan på så sätt att samhällsstrukturen ska förtätas. Om ifrågavarande fritidsbyggplats ändras till användning för fast boende måste samma möjlighet också ges till andra motsvarande fritidsbyggplatser. På området finns cirka 100 st motsvarande byggplatser för fritidsboende. Att ändra alla dessa till byggplatser för fast boende stöder inte målet att förtäta samhällsstrukturen och skulle orsaka staden onödigt stora skyldigheter att ordna service. Byggplatser som någon gång tidigare genom bygglov har fått status som byggplats för bostad har i planen anvisats som byggplatser för bostadsbyggnader. Därför har vissa byggplatser för bostadsbyggnader i planen anvisats även längre bort från byarnas centrum. På basis av detta går det inte att utgå ifrån att en byggplats som en gång i tiden fått bygglov för bostadsbyggnad på en sämre plats ska fungera som mätare för när en byggplats för en fritidsbostad kan ändras till en plats för fast bostad.

ID:25 Pellingin saariston osayleiskaava 09.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200010026K Kiinteistön nimi: NORRBO (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Tyytymätön siihen, että rakennuspaikkaa on 'siirretty' lohkotulta tontilta. Tietoon on tullut, että aiemmassa vaiheessa osoitettu rakennuspaikka on siirretty kiinteistön toisen osakkaan (50 %) toiselle kiinteistölle mielipiteen jättäjän tietämättä. Nyttisholmenin rakennuspaikka pitää palauttaa. Emätilatarkastelu on vanhanaikainen ja jäykkä menetelmä. Pitäisi olla mahdollista poiketa tästä säännöstä, niin että otetaan huomioon alueen todellinen rakennustiheys. Kaavatyössä pitää tarkistaa ketkä omistavat alueet oikeasti. Vain toisen osakkaan kuuleminen on laitonta ja epäeettistä. Nykyisten rakennuspaikkojen lisäksi pitäisi saada vielä yksi rakennuspaikka kiinteistön 1:29 (5 ha) eteläosaan. Mitoitusperiaatteista on voitava poiketa, niin että huomoidaan alueen (Pellingin 'takamaa') todellinen rakennustiheys. Emätiloilta 1:9 ja 1:11 muodostuu merkittävästi rakennusoikeutta, joka sijoittuu maisemallisten tekijöiden kannalta ongelmallisesti. Rakennusoikeuden sijoittaminen perustuu kultakin tilalta muodostuvaan rakennusoikeuteen, käytettyyn rakennusoikeuteen, rakennuslupiin sekä omistussuhteisiin. Näiden seikkojen johdosta neuvoteltiin tilan 1:30 ja 1:32 maanomistajien kanssa erilaisista vaihtoehdoista, joissa pyrittiin samalla löytämään oikeudenmukainen ratkaisu lohkotilojen kesken. Tilalle 1:26 päädyttiin osoittamaan yksi uusi lomarakennuspaikka perustuen seuraavaan: - Fladanille osoitettuja uusia AT rakennuspaikkoja muutetaan omarantaisiksi lomarakennuspaikoiksi. 3 pinta-alaperusteisesti muodostunutta kuivan maan rakennuspaikkaa vastaa tällöin yhtä rantarakennuspaikkaa. Yhteensä 6 AT -rakennuspaikkaa muutetaan kahdeksi lomarakennuspaikaksi, joista toinen sijoitetaan Nyttesholmenin itärannalle tilalle 1:26 ja toinen Suur-Pellingin länsirannalle tilalle 1:30. Tätä menetelmää on sovellettu kaavassa vain tässä erikoistapauksessa, koska menetelmällä voidaan turvata se, että sekä valtakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö, että Fladan luonnonympäristö säilyvät merkittävästi paremmin. Tässä tapauksessa näin tapahtuu. Tilalle 1:29 ei ole perusteita osoittaa rakennuspaikkaa.tilalle jo rakennetut 2 rakennuspaikkaa vastaavat tilan 1:29 laskennallista rakennusoikeutta. Missnöje med att bygglov har flyttats från en utbruten tomt. Det har blivit känt att en byggplats som tidigare har anvisats nu har flyttats till en annan fastighet som den nu aktuella fastighetens andra ägare (50 %) äger utan att åsiktsyttraren har vetat om detta. Byggplatsen på Nyttisholmen måste återställas. Det är en gammalmodig och stel metod att bevilja bygglov via stamfastigheter. Det borde gå att avvika från den här regeln så att områdets verkliga byggnadstäthet beaktas. I planläggningsarbetet måste man kontrollera vem som egentligen äger områdena. Det är olagligt och oetiskt att höra bara den ena delägaren. Utöver de befintliga byggplatserna borde ytterligare en byggplats fås i södra delen av fastigheten 1:29 (5 ha). Det måste gå att avvika från dimensioneringsprinciperna så att man beaktar områdets verkliga byggtäthet (västra sidan av Pellinge, baklandet ). Stamfastigheterna 1:9 och 1:11 ger betydande byggrätt, som är problematiskt belägen på grund av landskapsfaktorer. Placeringen av byggrätten är baserad på den byggrätt som var och en fastighet ger upphov till, använd byggrätt, bygglov samt ägoförhållanden. På grund av dessa aspekter diskuterades med ägarna till fastigheterna 1:30 och 1:32 om olika alternativ, där man samtidigt försökte hitta en rättvis lösning mellan de utbrutna fastigheterna. För fastigheten 1:26 beslutades att en ny byggplats för fritidshus anvisas med följande motivering: - De nya AT-byggplatser som anvisats vid Fladan ändras till byggplatser för fritidshus med egen strand. 3 arealbaserade byggplatser på torra land motsvarar då en byggplats på stranden. Sammanlagt 6 AT-byggplatser ändras till två byggplatser för fritidshus, av vilka den ena placeras på östra stranden av Nyttesholmen på fastigheten 1:26 och den andra på västra stranden av Storpellinge på fastigheten 1:30. Denna metod har tillämpats i planen endast i det här specialfallet, för genom den här metoden kan man trygga att både den

ID:25 Pellingin saariston osayleiskaava 09.12.2012 värdefulla kulturmiljön av riksintresse och Fladans naturmiljö betydligt bättre kan bevaras. Så blir det i det här fallet. På fastigheten 1:29 finns det inga motiv för att anvisa någon byggplats. De redan bebyggda 2 byggplatserna på fastigheten motsvarar den kalkylerade byggrätten för fastigheten 1:29.

ID:27 Pellingin saariston osayleiskaava 09.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200010029 Kiinteistön nimi: BENGTSBERG (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Tyytymätön siihen, että rakennuspaikkaa on 'siirretty' lohkotulta tontilta. Tietoon on tullut, että aiemmassa vaiheessa osoitettu rakennuspaikka on siirretty kiinteistön toisen osakkaan (50 %) toiselle kiinteistölle mielipiteen jättäjän tietämättä. Nyttisholmenin rakennuspaikka pitää palauttaa. Emätilatarkastelu on vanhanaikainen ja jäykkä menetelmä. Pitäisi olla mahdollista poiketa tästä säännöstä, niin että otetaan huomioon alueen todellinen rakennustiheys. Kaavatyössä pitää tarkistaa ketkä omistavat alueet oikeasti. Vain toisen osakkaan kuuleminen on laitonta ja epäeettistä. Nykyisten rakennuspaikkojen lisäksi pitäisi saada vielä yksi rakennuspaikka kiinteistön 1:29 (5 ha) eteläosaan. Mitoitusperiaatteista on voitava poiketa, niin että huomoidaan alueen (Pellingin 'takamaa') todellinen rakennustiheys. On tyytyväinen tilalle 1:36 osoitetusta lomarakennuspaikasta. Emätiloilta 1:9 ja 1:11 muodostuu merkittävästi rakennusoikeutta, joka sijoittuu maisemallisten tekijöiden kannalta ongelmallisesti. Rakennusoikeuden sijoittaminen perustuu kultakin tilalta muodostuvaan rakennusoikeuteen, käytettyyn rakennusoikeuteen, rakennuslupiin sekä omistussuhteisiin. Näiden seikkojen johdosta neuvoteltiin tilan 1:30 ja 1:32 maanomistajien kanssa erilaisista vaihtoehdoista, joissa pyrittiin samalla löytämään oikeudenmukainen ratkaisu lohkotilojen kesken. Nyttesholmenille tilalle 1:26 päädyttiin osoittamaan yksi uusi lomarakennuspaikka perustuen seuraavaan: - Fladanille osoitettuja uusia AT rakennuspaikkoja muutetaan omarantaisiksi lomarakennuspaikoiksi. 3 pinta-alaperusteisesti muodostunutta kuivan maan rakennuspaikkaa vastaa tällöin yhtä rantarakennuspaikkaa. Yhteensä 6 AT -rakennuspaikkaa muutetaan kahdeksi lomarakennuspaikaksi, joista toinen sijoitetaan Nyttesholmenin itärannalle tilalle 1:26 ja toinen Suur-Pellingin länsirannalle tilalle 1:30. Tätä menetelmää on sovellettu kaavassa vain tässä erikoistapauksessa, koska menetelmällä voidaan turvata se, että sekä valtakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö, että Fladan luonnonympäristö säilyvät merkittävästi paremmin. Tässä tapauksessa näin tapahtuu. Tilalle 1:29 ei ole perusteita osoittaa rakennuspaikkaa.tilalle jo rakennetut 2 rakennuspaikkaa vastaavat tilan 1:29 laskennallista rakennusoikeutta. Missnöje med att bygglov har 'flyttats från en utbruten tomt. Det har blivit känt att en byggplats som tidigare har anvisats nu har flyttats till en annan fastighet som den nu aktuella fastighetens andra ägare (50 %) äger utan att åsiktsyttraren har vetat om detta. Byggplatsen på Nyttisholmen måste återställas. Det är en gammalmodig och stel metod att bevilja bygglov via stamfastigheter. Det borde gå att avvika från den här regeln så att områdets verkliga byggnadstäthet beaktas. I planläggningsarbetet måste man kontrollera vem som egentligen äger områdena. Det är olagligt och oetiskt att höra bara den ena delägaren. Utöver de befintliga byggplatserna borde ytterligare en byggplats fås i södra delen av fastigheten 1:29 (5 ha). Det måste gå att avvika från dimensioneringsprinciperna så att man beaktar områdets verkliga byggtäthet (västra sidan av Pellinge, baklandet ). Är nöjd med den byggplats för fritidshus som är anvisad på fastigheten 1:36. Stamfastigheterna 1:9 och 1:11 ger betydande byggrätt, som är problematiskt belägen på grund av landskapsfaktorer. Placeringen av byggrätten är baserad på den byggrätt som var och en fastighet ger upphov till, använd byggrätt, bygglov samt ägoförhållanden. På grund av dessa aspekter diskuterades med ägarna till fastigheterna 1:30 och 1:32 om olika alternativ, där man samtidigt försökte hitta en rättvis lösning mellan de utbrutna fastigheterna. För fastigheten 1:26 på Nyttesholmen beslutades att en ny byggplats för fritidshus anvisas med följande motivering: - De nya AT-byggplatser som anvisats vid Fladan ändras till byggplatser för fritidshus med egen strand. 3 arealbaserade byggplatser på torra land motsvarar då en byggplats på stranden. Sammanlagt 6 AT-byggplatser ändras till två byggplatser för fritidshus, av vilka den ena placeras på östra stranden av Nyttesholmen på fastigheten 1:26 och den andra på västra stranden av Storpellinge på fastigheten 1:30. Denna metod har tillämpats i planen endast i det här specialfallet, för genom den här metoden kan man trygga att både den värdefulla kulturmiljön av riksintresse och Fladans naturmiljö betydligt bättre kan bevaras. Så blir det i

ID:27 Pellingin saariston osayleiskaava 09.12.2012 det här fallet. På fastigheten 1:29 finns ingen motivering för att anvisa någon byggplats. De redan bebyggda 2 byggplatserna på fastigheten motsvarar den kalkylerade byggrätten för fastigheten 1:29.

ID:30 Pellingin saariston osayleiskaava 10.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200060205 Kiinteistön nimi: HÖRBERG (*) Ei ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Haluaisimme suurentaa aluetta jossa metsähakkuu on sallittu. Keskellä saarta on ihan tavallinen metsä joka ehdottomasti pitäisi saada hoitaa. Tämä osa on myös mukanan metsänhoito-ohjelmassamme. Emme toki lähde kallioalueille tekemään hakkuita tai kaatamaan hienoja vanhoja mäntyjä, mutta keskellä saarta metsänhakkuut olisivat sallittuja.bockholmenin saari on myös erilainen luonteeltaan kuin Gåsholmen ja Sandön. Kaavaluonnoksessa esitetty rajaus luonnonmaisemakokonaisuuden osalta on yleistetty ulottumaan tarkoituksettoman laajalle saaren sisäosiin. Rajausta kavennetaan siten, että se kattaa kutakuinkin luonto- ja maisemaselvityksessä esitetyn kallioranta-alueen rajauksen. Määräys ei toisaalta tarkoita, etteikö puita saisi kaataa, vaan että puiden kaataminen on luvanvaraista luonnonmaisema-alueella. Vähäiset toimenpiteet voidaan suorittaa ilman maisematyölupaa. Tällainen toimenpide on esimerkiksi pienten yksittäisten puiden kaataminen. Lupaa puiden kaatamiseen haetaan Porvoon kaupungilta. Vi vill förstora området där skogsavverkning tillåts. Mitt på ön finns helt vanlig skog som absolut borde får skötas. Den här delen ingår också i vårt skogsvårdsprogram. Vi tänker förstås inte göra några avverkningar på bergsområdena eller fälla fina gamla tallar, men mitt på ön borde avverkningar vara tillåtna. Bockholmen har ju en helt annan karaktär än Gåsholmen och Sandön. Avgränsningen i planutkastet har generaliserats beträffande naturlandskapshelheten så att den sträcker sig onödigt långt in mot öns inre delar. Avgränsningen minskas så att den någorlunda omfattar avgränsningen av det klippstrandsområde som nämns i natur- och landskapsutredningen. Bestämmelsen innebär å andra sidan inte att man inte skulle få fälla träd utan att trädfällning kräver tillstånd på naturlandskapsområde. Mindre åtgärder kan göras utan tillstånd för miljöåtgärder. En sådan åtgärd är exempelvis fällning av enstaka små träd. Tillstånd för trädfällning ansöks av Borgå stad.

ID:31 Pellingin saariston osayleiskaava 13.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200040081 Kiinteistön nimi: KUDDVIKAN (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Kuddvikan 4:81 Rakennuspaikka laajennetaan oheisen kartan mukaisesti. Perustelut: - nyt osoitettu alue on turhan pieni kaikkia sallittuja rakennuksia ajatellen - sijaitseee +2 m ja osittain +3 m mpy. Jykevä maapohja. - kunnallinen vesijohto ylitää tontin, mikä vaikeuttaa sen käyttöä, etenkin venevajalle. - vuoden 1991 rakennusluvassa on kirjattu että koko tila on rakennuspaikka. Rajataan itäpuoleiselta palstalta rantaviiva pois ja laajennetaan takamaastoa. Rakennusoikeussymboli osoitetaan kaavassa läntiselle palstalle joka kertoo, että rakennusoikeus on yhteen rakennuspaikkaan. Kuddvikan 4:81 Byggplatsen förstoras enligt bifogade karta. Motiveringar: - det nu anvisade området är onödigt litet med tanke på alla tillåtna byggnader - ligger på nivån +2 m och delvis +3 m m ö.h. Stabil mark. - den kommunala vattenledningen korsar tomten, vilket gör det svårare att utnyttja tomten, speciellt för ett båthus. - i bygglovet från 1991 står det att hela fastigheten är en byggplats. På det östra skiftet görs en avgränsning så att strandlinjen inte ingår och det bakre terrängområdet förstoras. Symbolen för byggrätt anges i planen på det västra skiftet för att ange att det finns byggrätt för en byggplats.

ID:32 Pellingin saariston osayleiskaava 13.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200050053 Kiinteistön nimi: Bergkulla (*) Kyllä ( ) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Toivotaan AT-5. Ennen kuin tontti lohkottiin oli jo myönnetty rakennuslupa, mutta ei ole toteutettu. Tilan lohkomistoimituksessa on todettu, että koska kysymyksessä on perinnönjako, ei tilan rakentamisedellytyksiä ole tutkittu. Tila kuuluu emätilaan, jonka jäljellä oleva rakennusoikeus on käytetty, joten tilalle ei voida osoittaa uusia rakennuspaikkoja. AT-5 önskas. Redan innan tomten bröts ut hade ett bygglov beviljats, men det hade inte förverkligats. Vid styckningsförrättningen av fastigheten konstaterades att eftersom det är fråga om ett arvskifte har byggförutsättningarna på fastigheten inte undersökts. Fastigheten hör till en stamfastighet vars återstående byggrätt har använts, så det går inte att anvisa nya byggplatser för den här fastigheten.

ID:33 Pellingin saariston osayleiskaava 16.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200100043 Kiinteistön nimi: FÅRUDDEN ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Vastustaa määräystä, että RA-alueilla sallitaan vesikäymälä vain jos jätevesi voidaan johtaa viemäriverkostoon. Rakennusjärjestyksen mukaan RA-11 alueille on voitu rakentaa vesikäymälä jos tontilta on suora yhteys tieverkostoon. Mikäli jätevedet johdetaan asianmukaiseen säiliöön, johon tyhjennysauto pääsee tietä pitkin, ympäristökuormitusta ei synny. Kaavassa on osoitettu tieyhteyden päähän noin 170 lomarakennuspaikkaa RA-11 -merkinnällä. Nämä rakennuspaikat sijaitsevat hyvin erillään toisistaan, nykyisestä kylärakenteesta ja olemassa olevasta alueen vesiosuuskunnan viemäriverkostosta. Lisäksi rakennuspaikkojen maasto on hyvin usein kallioinen ja vaikeasti rakennettavissa, jolloin todennäköisin ratkaisuvesikäymälävesien käsittelyyn olisi umpinaisen tankin rakentaminen ja säiliön loka-autotyhjennykset. Ratkaisuna se ei ole tarkoituksenmukainen ja kestävä. Markkinoilla on useita erityisesti loma-asunnoille hyvin soveltuvia muita kuin vesikäymälä ratkaisuja. Tällaisia ovat esim. kuiva- / kompostoiva käymälä, polttava / tuhkaava käymälä tai pakastava käymälä. Nykyisin käytössä olevat tekniikat mahdollistavat käymälän sijoittamisen myös asuintilojen yhteyteen. RA-alueiden vesikäymäläkielto säilytetään kaavassa. Motsätter sig bestämmelsen att vattentoalett tillåts på RA-områden endast om avloppsvattnet kan ledas till avloppsnätet. Enligt byggnadsordningen har det gått att bygga vattentoaletter på RA-11-område om tomten står i direkt förbindelse med vägnätet. Om avloppsvattnet leds till en lämplig tank dit en tömningsbil kan nå längs vägen uppstår ingen miljöbelastning. I planen har anvisats cirka 170 byggplatser för fritidshus med beteckningen RA-11 vid ändan av en vägförbindelse. Dessa byggplatser ligger utspridda långt ifrån varandra, från den befintliga bystrukturen och vattenandelslagets befintliga avloppsnät. Dessutom är byggplatsernas terräng ofta mycket bergig och svår att bebygga, varvid den sannolikaste lösningen för behandling av vatten från vattentoaletter skulle vara att bygga en sluten tank som töms av en slambil. Detta är ingen ändamålsenlig och hållbar lösning. På marknaden finns flera andra speciellt för fritidsbostäder lämpade lösningar än vattentoaletter. Sådana är t.ex. torrtoalett/komposterande toalett, förbrännings-/asktoalett eller frystoalett. De tekniker som numera används gör att toaletten också kan placeras i anslutning till bostadsrummen. Förbudet mot vattentoaletter på RA-områden bibehålls i planen.

ID:34 Pellingin saariston osayleiskaava 17.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200020082 Kiinteistön nimi: Lejonudden ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Rakennuspaikkaa tulee laajentaa länteen naapuritilan rajaan saakka. Rakennuspaikkaa laajennetaan länteen naapuritilan rajaan saakka. Samalla rakennuspaikkaa supistetaan idästä siten, että jo rakennetut rakennukset juuri mahtuvat rakennuspaikan sisäpuolelle. Näin kaavalla rajataan aivan niemen kärki rakentamattomaksi. Byggplatsen borde förstoras västerut fram till grannfastighetens gräns. Byggplatsen förstoras västerut fram till grannfastighetens gräns. Samtidigt förminskas byggplatsen i öster så att de redan befintliga byggnaderna dock ryms inom byggplatsen. På detta sätt görs en avgränsning i planen så att uddens spets förblir obebyggd.

ID:35 Pellingin saariston osayleiskaava 17.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200020065 Kiinteistön nimi: LUGNET ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Rakennuspaikkaa tulee laajentaa takamaastoon sähkölinjaan saakka. Rakennuspaikka on määritetty rakennusluvassa kyseisen suuruiseksi. Laajentaminen mahdollistaisi rakennuspaikan muodostumisen tien molemmin puolin, joka ei ole perusteltua. Byggplatsen borde förstoras bakåt i terrängen fram till elledningen. Byggplatsens storlek är angiven i bygglovet. En förstoring skulle göra det möjligt att skapa en byggplats på båda sidorna om vägen, vilket inte är motiverat.

ID:36 Pellingin saariston osayleiskaava 17.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200020077 Kiinteistön nimi: Långängen (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Rakennusoikeutta veneiden säilytystä varten. Ei ole oikeudenmukaista että veneidensäilytysta hallissa sallitaan vain kahdelle nykyiselle toimijalle, joista vain toinen käytännössä harjoittaa veneiden säilytystä. Syntyy paikallinen monopoli. Ilman veineiden talvisäilytystä venehuoltoyrityksellä Pellinge Maskinservicella tulee olemaan vaikeuksia pärjätä talvikuukausina. Kesäasukkaat haluavat säilyttää veneensä asianmukaisissa tiloissa lähellä, eikä ajaa vene säilytykseen Porvooseen, Sipooseen tai Loviisaan. Tarvetta on sadoille säilytyspaikoille. Osayleiskaavan suunnittelun periaatteena on, että olemassa olevaa yritystoimintaa pitää voida jatkaa ja kehittää aikaisemmin valitulla paikalla. Osayleiskaavan yhtenä tavoitteena on turvata työpaikkojen säilyminen Pellingin saaristossa. Pellinge Maskinservice Ab:lla ei ole mahdollisuutta laajentaa yritystoimintaa nykyisellä paikalla tilan 2:88 päärakennuksen yhteydessä, koska rakennuspaikka sijaitsee ahtaasti Pikku-Pellingin kylätaajamassa. Kaavaa muutetaan siten, että Pellinge Maskinservice Oy:n omistamalle erilliselle tilalle osoitetaan TY-alue, joka mahdollistaa toivotun veneidensäilytyksen alueella. Merkintä osoitetaan yleisentien Itäpuolelle. Byggrätt för båtförvaring. Det är inte rättvist att båtförvaring i hall tillåts endast för två nuvarande aktörer, av vilka i praktiken endast den ena utövar båtförvaring. Det uppkommer ett lokalt monopol. Utan vinterförvaring av båtar kommer båtserviceföretaget Pellinge Maskinservice att ha svårt att klara sig under vintersäsongerna. Sommargästerna vill förvara sina båtar i lämpliga utrymmen i närheten och inte behöva köra båten till förvaring i Borgå, Sibbo eller Lovisa. Det finns behov av hundratals förvaringsplatser. Principen för planeringen av delgeneralplanen är att befintlig företagsverksamhet ska kunna fortsätta och utvecklas på den tidigare valda platsen. Ett mål för delgeneralplanen är att säkerställa att arbetsplatserna i Pellinge skärgård bevaras. Pellinge Maskinservice Ab kan inte utvidga sin företagsverksamhet på den nuvarande platsen i anslutning till huvudbyggnaden på fastigheten 2:88, då byggplatsen är trång i Lillpellinge bytätort. Planen ändras så att TY-område anvisas på en separat fastighet som Pellinge Maskinservice Ab äger, vilket möjliggör båtförvaring på området. Beteckningen anvisas öster om den allmänna vägen.

ID:37 Pellingin saariston osayleiskaava 17.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200060116 Kiinteistön nimi: NORDSTRAND (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Tila on ohkottu rakennuspaikaksi ja tulisi osoittaa rakennuspaikkana. Tila 6:116 on rekisteröity itsenäiseksi tilaksi 26.8.1971. Lohkomistoimituksessa on todettu tilan täyttävän rakennuspaikaksi tällöin edellytetyn 1 ha minimirakennuspaikan koon ja että ranta-asemakaava ei ole tarpeen. Kunta ei ole vastustanut lohkomista. Tilan lohkomisen jälkeen edellytykset rakennusluvan myöntämiseen olisivat olleet olemassa voimassa olleen lainsäädännön mukaisesti. Tilalle 6:116 ei kuitenkaan ole haettu rakennuslupaa vaan lomailua on palvellut vaatimaton ''kalastusmökki''. Samalla emätilalla on lohottu yksi uusi rakennuspaikka (6:123, RA-11) tilan 6:116 lohkomisen jälkeen. Tila 6:116 täyttää mitoitusperusteissa mainitut tunnusmerkit rakentamattoman tilan osoittamisesta uudeksi rakennuspaikaksi. Tilalle osoitettu uusi rakennuspaikka ei vaikeuta kaavoitusta eikä maanomistajien tasapuolista kohtelua. Kaavaa muutetaan siten, että tilalle osoitetaan yksi uusi lomarakennuspaikka (RA-11) tilan länsirajalle naapuritilaan rajoittuen. Fastigheten har brutits ut som en byggplats och borde anvisas som byggplats. Fastigheten 6:116 registrerades som en självständig fastighet 26.8.1971. Vid utbrytningsförrättningen konstaterades att fastigheten uppfyller det dåvarande kravet på att en byggplats ska ha en storlek av minst 1 ha och att en stranddetaljplan inte behövs. Kommunen motsatte sig inte utbrytningen. Efter utbrytningen av fastigheten skulle förutsättningarna för beviljande av bygglov ha varit i kraft enligt den lagstiftning som då gällde. Inget bygglov har dock ansökts för fastigheten 6:116 utan en anspråkslös fiskarstuga har använts under semestervistelserna. På samma stamfastighet har en ny byggplats (6:123, RA-11) brutits ut efter att fastigheten 6:116 bröts ut. Fastigheten 6:116 uppfyller de krav som anges i dimensioneringsgrunderna för anvisande av en ny byggplats på en obebyggd fastighet. Om en ny byggplats anvisas på fastigheten försvårar detta inte planläggningen eller jämlikt bemötande av markägarna. Planen ändras så att en ny byggplats för fritidshus (RA-11) anvisas på fastigheten, vid dess västra gräns så att den gränsar till grannfastigheten.

ID:38 Pellingin saariston osayleiskaava 17.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200070033 Kiinteistön nimi: SANDUDD ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä 1. Rakennuspaikka pitäisi palauttaa ympärivuotiseksi. Talossa on asuttu vuoden ympäri rakentamisestaan aina vuoteen 1979 asti. Tarkoitoitus on että talossa asuttaisiin taas ympäri vuoden. 2. Kiinteistörajat ovat väärin. Tontti menee rannalle saakka ja Jivikmalmenin suuntaan menevä kiila kuuluu ko. tontille eikä 7:106:lle. 3. On tärkeää, että kaavaluonnoksen tilanne, missä on viheralue seurakunnan ja ko. tontin välissä, säilyy. 4. Määräyksissä on useita virheitä. Mm. s. 11 ensimmäisessä kappaleessa RA-11 ei ole rakennusoikeutta. AT-4, AT-4S ja AT-6S voidaan muuttaa ympärivuotisiksi mutta miksi ei AT-5 ja AT-6? 1. Rakennuspaikka muutetaan ympärivuotisen asuinrakennuksen rakennuspaikaksi (AO-3), koska rakennuspaikka on ollut aikaisemmin asuinkäytössä ja se rajoittuu kylärakenteeseen. 2. Kiinteistön rajat on päivitetty kaavaehdotuksen pohjaksi. Rakennuspaikka rajataan siten, että tila 7:141 kuuluu kyseiseen rakennuspaikkaan. 3. Seurakunnan alueen ja kyseisen rakennuspaikan väliin ei osoiteta jatkossakaan rakentamista. Alue muutetaan ulkoilu/virkistysalueeksi. 4. Kaavamääräykset on täydennetty ja siinä olleet virheet on korjattu. AT-5 ja AT-6 alueet ovat uusia rakennuspaikkoja, joten niissä loma-asunnon muuttaminen ympärivuotiseen asumiseen ei tule kysymykseen. 1. Byggplatsen måste återställas som plats för åretruntbostad. Man har bott i huset året om ända sedan det byggdes fram till 1979. Avsikten är att man igen ska börja bo i huset året om. 2. Fastighetsgränserna är felaktiga. Tomten går ända ner till stranden och kilen upp mot Jivikmalmen hör till ifrågavarande tomt och inte till 7:106. 3. Det är viktigt att situationen i planutkastet, där det finns ett grönområde mellan församlingens tomt och den aktuella tomten, bibehålls. 4. Det finns flera fel i bestämmelserna. Bl.a. enligt s. 11 första stycket har RA-11 ingen byggrätt. AT-4, AT-4S och AT-6S kan ändras till plats för åretruntbostad men varför inte AT-5 och AT-6? 1. Byggplatsen ändras till byggplats för en åretruntbostad (AO-3), eftersom byggplatsen tidigare har använts som fast bostad och den gränsar till bystrukturen. 2. Fastighetens gränser har uppdaterats som grund för planförslaget. Byggplatsen avgränsas så att fastigheten 7:141 hör till ifrågavarande byggplats. 3. Mellan församlingens område och ifrågavarande byggplats anvisas i fortsättningen inget byggande. Området ändras till frilufts-/rekreationsområde. 4. Planbestämmelserna har kompletterats och felen i dem har korrigerats. Områdena AT-5 och AT-6 är nya byggplatser, vilket innebär att ändring av en fritidsbostad till en åretruntbostad på en sådan plats inte kommer i fråga.

ID:39 Pellingin saariston osayleiskaava 18.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63846700010006 Kiinteistön nimi: SOLSIDA ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Toivovat, että kiinteistö merkitään A-alueeksi. Talo on alunperin ollut ympärivuotisessa asuinkäytössä kun se rakennettiin 1910-luvulla. Tarkoitus on korjata se ja muuttaa sinne. Vesijohto kulkee tontin ohi ja maantie on lähellä. Eivät vastusta, että myös naapuritontit merkitään A-alueeksi. Tämä sekä viereinen rakennuspaikka sijoittuvat yleisen maantien tuntumaan ja ovat helposti saavutettavissa ja olemassa oleva vesijohto kulkee rakennuspaikkojen vieritse. Rakennuspaikkojen muuttaminen ympärivuotiseen asumiseen ei hajauta yhdyskuntarakennetta. Kaavaa muutetaan siten, että kyseiset rakennuspaikat muutetaan AT-4 merkinnäksi, joka sallii sekä loma-asumisen että ympärivuotisen asumisen. Önskar att fastigheten får beteckningen A-område. Huset användes ursprungligen som åretruntbostad då det byggdes på 1910-talet. Avsikten är att reparera huset och flytta dit. Vattenledning går förbi tomten och landsvägen ligger nära. Motsätter sig inte att också granntomterna blir A-område. Den här och intilliggande byggplats ligger nära allmän landsväg och kan lätt nås och den befintliga vattenledningen går förbi byggplatserna. Om byggplatserna ändras till platser för åretruntboende gör detta inte samhällsstrukturen mera spridd. Planen ändras så att ifrågavarande byggplatser ändras till AT-4 som tillåter både fritidsboende och åretruntboende.

ID:40 Pellingin saariston osayleiskaava 18.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200040071 Kiinteistön nimi: ASPERA ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Osayleiskaavaluonnoksen mukaan tontti on täyteen rakennettu. Tontin koko KTJ:n mukaan on 2,120 ha. Omistajan oli pakko ostaa kaksi naapuritonttia, joilla aiemmin oli omat rakennusluvat. Mielipiteen jättäjän mukaan ei ole reilua että tontin rakennusoikeus ei ole suhteessa sen kokoon puolet pienempiin naapurikiinteistöihin verrattuna. Ei ole tasavertaisesti kohdeltu. Tilan 4:71 lohkomistoimituksessa ei ole mainintaa, että tila olisi muodostunut kahdesta rakennuspaikasta, vaan se on lohottu alunperinkin yhdeksi tilaksi. Myönnetyt ja rakennetut rakennusluvat on myönnetty yhdelle lomarakennukselle (18/75) ja saunarakennukselle (189/75). Tilan alueella voidaan katsoa olevan yksi rakennuspaikka. Osayleiskaavan mitoitus ei anna mahdollisuutta uuden rakennuspaikan osoittamiseen. Enligt utkastet till delgeneralplan är tomten fullt bebyggd. Tomtens storlek är enligt Fastighetsdatatjänsten 2,120 ha. Ägaren var tvungen att köpa två granntomter som tidigare hade egna bygglov. Enligt åsiktsyttraren är det inte rättvist att tomtens byggrätt inte står i proportion till dess storlek jämfört med grannfastigheterna som är hälften mindre. Detta är inte jämlik behandling. I styckningsförrättningen för fastigheten 4:71 finns inget omnämnande om att fastigheten skulle ha uppkommit av två byggplatser utan den är också ursprungligen utbruten som en enda fastighet. De beviljade och byggda byggloven har beviljats för en fritidsbostad (18/75) och en bastubyggnad (189/75). Det kan anses att det finns en enda byggplats på fastighetens område. Delgeneralplanens dimensionering ger ingen möjlighet att anvisa en ny byggplats.

ID:41 Pellingin saariston osayleiskaava 18.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200120046 Kiinteistön nimi: NORRSTRAND (*) Kyllä ( ) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Siirtokohteen sijainti - Merkityllä paikalla sijaitsee pääasunto. - Kiinteistöraja 12:46/12:47 on merkitty väärin, pohjoinen raja pitää siirtää 20 m itään rannalla. - Toisella merkityllä paikalla on rakennettu uusi ympärivuotinen päärakennus ja työpaja (jok Tilan rakennuslupatilanne on tutkittu kaavaluonnosvaiheen jälkeen ja alueelle on tehty maastokäynti. Näiden perusteella voidaan todeta, että tilan varsinainen rakennuspaikka on tilan pohjoisrannalla ja tilan itärannalla on ränsistynyt käyttämätön saunarakennus. Tämän johdosta kaava tarkennetaan siten, että tilalle osoitettu lomarakennuspaikka siirretään tilan itäosasta tilan pohjoisosaan. Olemassa oleva saunarakennus voi olla edelleen tilan itäosassa. Tilalla ei kuitenkaan varsinaisesti osoiteta kahta erillistä rakennuspaikkaa kaavaan. Mikäli saunarakennus tuhoutuu, tulee se sijoittaa osayleiskaavan mukaiselle rakennuspaikalle. - Den huvudsakliga bostaden befinner sig på den i planen angivna platsen. - Fastighetsgränsen 12:46/12:47 är fel anvisad. Den nordliga rån bör förskjutas 20 m österut vid strandlinjen. - På den andra inritade platsen finns redan uppfört en ny huvudbyggnad för åretruntboende och en verkstad (som delas av den fel inritade rån) samt en fritidsbostad med tillhörande bastu, på den tidigare indikerade platsen. Bastun har sedermera rivits. Fastighetens bygglovssituation har undersökts efter planutkastskedet och området har undersökts på platsen. På basis av detta kan konstateras att fastighetens egentliga byggplats finns vid fastighetens norra strand, och vid fastighetens östra strand finns en förfallen bastubyggnad som inte används. Därför preciseras planen så att den fritidsbyggplats som anvisas på fastigheten flyttas från den östra till den norra delen av fastigheten. Den befintliga bastubyggnaden kan vara kvar på den östra delen av fastigheten. I planen anvisas dock inte två separata byggplatser på fastigheten. Om bastubyggnaden förstörs ska en eventuell ny bastu placeras på den byggplats som anges i delgeneralplanen.

ID:42 Pellingin saariston osayleiskaava 18.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200070133 Kiinteistön nimi: ÖFRA TALLAS ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Haetaan rakennuspaikkaa tilan osalle Sandvikeniin. Tilan osalla sijaitsee yksi asuinrakennus ja yksi lomarakennus. Haetaan rakennuspaikkaa 150-180m2 asuinrakennukselle. Tällöin alueella jo oleva asuinrakennus voi olla esimerkiksi sivuasunto. Ehdotetaan, että rakennus rakennettaisiin samaan pihapiiriin olemassa olevan rakennuksen kanssa, mutta irti siitä, jotta maisema meren suunnalta ei muutu olennaisesti. Tavoittena on saaristolaistyylinen talo, joka noudattaa mittakaavaltaan ympäristönsä rakennuksia ja muodostaa pihapiirin jo olemassa olevan rakennuksen kanssa. rakennus liitettäisiin tietä pitkin kulkevaan kunnan jätevesiverkkoon. Kaavaa muutetaan mielipiteen johdosta siten, että AO-3 rakennuspaikkaa laajennetaan hieman kuitenkin siten, että rakennuspaikan pinta-ala ei nouse kohtuuttomasti ja että omakotitalo ja sivuasunto tulevat sijoittumaan saamaan pihapiiriin. Uusia rakennuspaikkoja ei osoiteta. En byggplats ansöks för fastighetens del vid Sandviken. På denna fastighetsdel finns en bostadsbyggnad och en fritidsbostad. En byggplats på 150-180 m2 ansöks för bostadsbyggnaden. Då kan den bostadsbyggnad som redan finns på området vara exempelvis en sidobostad. Det föreslås att byggnaden byggs i samma gårdsmiljö som den befintliga byggnaden, men fristående från den så att landskapet mot havet inte nämnvärt förändras. Målet är att bygga ett hus i skärgårdsstil med motsvarande proportioner som byggnaderna i omgivningen och så att det bildas en gårdsmiljö tillsammans med den befintliga byggnaden. Byggnaden ska anslutas till kommunens avloppsvattennät som går längs vägen. Planen ändras på grund av åsikten så att AO-3-byggplatsen förstoras något, dock så byggplatsens areal inte ökar oskäligt och så att egnahemshuset och sidobostaden kommer att befinna sig i samma gårdsmiljö. Inga nya byggplatser anvisas.

ID:43 Pellingin saariston osayleiskaava 18.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63844200010039 Kiinteistön nimi: FISKIS ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Pyytäisimme kaavan laatijaa kaavoittamaan talousrakennuksen (sauna) pinta-alaltaan vähintään 8 m2, tilalla jo olevan 35 m2 asuinrakennuksen lisäksi. Kiinteistöt 1:39 ja 1:99 muodostavat yhden rakennuspaikan. Rakennusluvat on myönnetty vuonna 1983 kiinteistölle 1:39 ja lohkominen on suoritettu sen jälkeen. Se, että kiinteistö 1:39 on lohottu rakennuslupien myöntämisen jälkeen kahdeksi kiinteistöksi, ei tuo perustetta osoittaa osayleiskaavaan kahta rakennuspaikkaa. Myöskään mitoitusperusteet eivät anna mahdollisuutta osoittaa ulkosaaristossa sijaitsevalle noin 2,2 ha:n suuruiselle saarelle uudeksi laskettavaa rakennuspaikkaa tilanteessa, jossa emätila on ylittänyt rantarakennusoikeutensa kuudella rakennuspaikalla. Kaavamerkintä on oikein, maanomistajien tulee sopia keskenään miten rakennusoikeus jakaantuu tilojen kesken. Vi ber planläggaren att planlägga en ekonomibyggnad (bastu) på minst 8 m2 utöver den bostadsbyggnad på 35 m2 som redan finns på fastigheten. Fastigheterna 1:39 och 1:99 bildar en byggplats. Bygglov beviljades år 1983 för fastigheten 1:39 och styckningen har gjorts efter det. Att fastigheten 1:39 har styckats till två fastigheter efter att byggloven har beviljats utgör ingen grund för att anvisa två byggplatser i delgeneralplanen. Dimensioneringsgrunderna ger inte heller möjlighet att anvisa en byggplats som ska räknas som en ny plats på en cirka 2,2 ha stor ö i den yttre skärgården i en situation där stamfastigheten har överskridit sin strandbyggrätt med sex byggplatser. Planbeteckningen är korrekt. Markägarna måste sinsemellan komma överens om hur byggrätten ska fördelas mellan fastigheterna.

ID:44 Pellingin saariston osayleiskaava 18.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200060177 Kiinteistön nimi: HÖRHEIM ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Kyseiselle paikalle tulisi voida rakentaa vaja, autotalli, tms. Alue on täytetty, jotta korkea vesi ei häiritse. Rakennuspaikkaa laajennetaan tien toiselle puolelle siten, että se ei ulotu ruovikkoon ja on yli 3 metriä merenpinnan tason yläpuolella. På den aktuella platsen borde det gå att bygga en bod, ett garage el.dyl. Området är utfyllt så att eventuellt högvatten inte stör. Byggplatsen förstoras till andra sidan vägen så att den inte går ned till det vassbevuxna området och så att den ligger mer än 3 m över havsnivån.

ID:45 Pellingin saariston osayleiskaava 18.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200110105 Kiinteistön nimi: MILLARSNÄSÄNGEN ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Kiinteistö 11:105 on muodostettu 1995. Kiinteistölle annettiin oikeus venepaikalle 11:106:n alueella Dirvikenissä. Kiinteistöllä ei ole omaa rantaa, mutta on alunperin tarkoitettu vapaa-ajan asunnolle/ympärivuotiseksi. Kiinteistölle pitää merkitä RA-11 tai AT-4. Ei ole ristiriidassa selvitysten tai rakennuspaikan kokovaatimusten kanssa ja sillä on tieyhteys. Emätilan sisäistä muodostumisketjua on tutkittu tarkemmin. Tällöin todettiin, että lohkotilasta 11:43 on muodostettu muita lohkotiloja enemmän rakennuspaikkoja. Siitä on muodostuneet tilat 11:50 (RA), 11:51(RA), 11:129(RA), 11:52(-) ja 11:53(-). Suluissa oleva merkintä kuvaa rakennuspaikkaa. Laskennallinen rakennusoikeus tilalle 11:43 olisi ollut 1,1 ja siitä muodostunut 3 RA rakennuspaikkaa, joten se on ylittänyt oman osuutensa 1,1-3 =-1,9. Kun muu emätila huomioidaan omana kokonaisuutenaan ilman, että lohkotilan 11:43 jo käyttämä rakennusoikeuden ylitys ei rasita emätilaa jää rakennusoikeutta jäljelle siten, että tilalle 11:105 voidaan osoittaa yksi uusi haja-asutuksen rakennuspaikka, kuten tilalle 11:106. Se osoitetaan merkinnällä RA-11. Fastigheten 11:105 bildades 1995. Fastigheten gavs rätt till en båtplats på 11:106:s område vid Dirviken. Fastigheten har ingen egen strand, men den är ursprungligen avsedd för en fritidsbostad/åretruntbostad. Fastigheten måste få beteckningen RA-11 eller AT-4. Detta står inte i konflikt med utredningen eller kravet på byggplatsens storlek och den har vägförbindelse. Det har undersökts noggrannare hur stamfastigheten har kommit till. Då konstaterades att den utbrutna fastigheten 11:43 har gett upphov till fler byggplatser än de övriga utbrutna fastigheterna. Den har gett upphov till fastigheterna 11:50 (RA), 11:51(RA), 11:129(RA), 11:52(-) och 11:53(-). Inom parentes anges byggplatsens beteckning. Den kalkylerade byggrätten för fastigheten 11:43 skulle ha varit 1,1 och den har gett upphov till 3 RA-byggplatser, vilket innebär att den har överskridit sin egen andel med 1,1 3 = -1,9. Då den övriga stamfastigheten beaktas som en separat helhet utan att den utbrutna fastighetens 11:43 redan utnyttjade överskridning av byggrätten belastar stamfastigheten finns återstående byggrätt så att fastigheten 11:105 kan anvisas en ny byggplats för gles bebyggelse liksom för fastigheten 11:106. Den ges beteckningen RA-11.

ID:46 Pellingin saariston osayleiskaava 19.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63846700010009 Kiinteistön nimi: SUNDÖ ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Haluavat tontin ympärivuotiseksi (AT-5) sukupolven vaihdoksen takia. Tie ja vesijohto kulkee vieressä. 3 ympärivuotista rakennuspaikkaa sijaitsee jo pellon toisella puolella. Tämä sekä viereinen rakennuspaikka sijoittuvat yleisen maantien tuntumaan ja on helposti saavutettavissa ja olemassa oleva vesijohto kulkee rakennuspaikkojen vieritse. Rakennuspaikkojen muuttaminen ympärivuotiseen rakentamiseen ei hajauta yhdyskuntarakennetta. Kaavaa muutetaan siten, että kyseiset rakennuspaikat muutetaan AT-4 merkinnäksi, joka sallii sekä loma-asumisen että ympärivuotisen asumisen. Vill att tomten ska vara avsedd för åretruntboende (AT-5) på grund av generationsskifte. Väg och vattenledning går strax intill. 3 byggplatser för åretruntboende finns redan på andra sidan åkern. Den här och intilliggande byggplats ligger nära allmän landsväg och kan lätt nås och den befintliga vattenledningen går förbi byggplatserna. Om byggplatserna ändras till platser för åretruntboende gör detta inte samhällsstrukturen mera spridd. Planen ändras så att ifrågavarande byggplatser ändras till AT-4, som tillåter både fritidsboende och åretruntboende.

ID:47 Pellingin saariston osayleiskaava 19.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63846700010009 Kiinteistön nimi: SUNDÖ ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Toivovat että LV-1 merkitään LV-2:ksi. Lukuisten varkauksien takia olisi hyvä että voisi rakentaa tilan, johon voisi lukita venetarvikkeita. LV-1 alue sijoittuu kahden rakennuspaikan viereen ja ko. alueelle on mahdollista rakentaa myös pieni varasto. Tämän johdosta kaavamerkintä muutetaan merkinnäksi LV-2, joka sallii 30 k-m²:n suuruisen varastorakennuksen rakentamisen. Önskar att LV-1 ändras till LV-2. På grund av många stölder skulle det vara viktigt att få bygga ett båthus där båttillbehör kunde låsas in. LV-1-området ligger intill två byggplatser och på detta område går det också att bygga ett litet förråd. Därför ändras planbeteckningen till LV-2, som tillåter byggande av en förrådsbyggnad med 30 m2 våningsyta.

ID:48 Pellingin saariston osayleiskaava 19.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63846700010009 Kiinteistön nimi: SUNDÖ ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Muunnettu rantaviivalaskelma pitää tarkistaa Sundön kohdalla. Koko eteläinen ranta ja itäinen niemi pitäisi olla merkittynä sinisellä, koska rannat ovat syviä ja etäisyydet muihin saariin ovat pitkät. Muunnetturantaviiva on määritetty kyseisellä tilalla samalla tavoin kuin muillakin tiloilla. Saaren kaakkois-osassa kerroin on 0,75, koska Sundön saaren niemi on alle 300 metriä leveä. Saaren itäosassa vastarannalla on lomarakentamista ja rantaviivaan kuuluu niemiä ja lahtia. Beräkningen av omvandlad strandlinje borde justeras beträffande Sundön. Hela den södra stranden och den östra udden borde vara märkt med blått, eftersom stränderna är djupa och avstånden till andra öar är långa. Den omvandlade strandlinjen på ifrågavarande fastighet är beräknad på samma sätt som på andra fastigheter. I sydöstra delen av ön är faktorn 0,75, eftersom Sundöns udde är mindre än 300 m bred. I östra delen av ön finns fritidsbebyggelse på den motsatta stranden och strandlinjen omfattar uddar och vikar.

ID:49 Pellingin saariston osayleiskaava 19.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200010031 Kiinteistön nimi: OLLAS (*) Ei ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä On tyytyväinen osoitetusta rakennuspaikasta. Tila on lohkottu rakennuspaikaksi ja emätilalla on jäljellä olevaa rakennusoikeutta, joten se on osoitettu kyseiselle tilalle. Är nöjd med den erhållna byggplatsen. Fastigheten har styckats till en byggplats och på stamfastigheten finns återstående byggrätt som har anvisats för ifrågavarande fastighet.

ID:50 Pellingin saariston osayleiskaava 19.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200010026 Kiinteistön nimi: NORRBO (*) Ei (*) Kyllä ( ) Ei ( ) Ei koske siirtämistä On tontin omistajan lapsi. Tontille pitäisi merkitä rakennuslupa, koska se on tarkoitettu mökille. Kaavan aiemmassa vaiheessa tähän oli merkitty rakennuspaikka, joka on siirretty, ilman että tontin kaikki omistajat on kuultu. Yleinen palaute: Omistussuhteet on voinut muuttua kaavan aloittamisesta, ei vain kyseisellä tontilla. Kaavoittajien tulisi tarkistaa säännöllisesti, että omistaja on edelleen sama kuin kaavaprosessin alussa. Muuten joidenkin maanomistajien mielipiteet jää kuulematta. Emätiloilta 1:9 ja 1:11 muodostuu merkittävästi rakennusoikeutta, joka sijoittuu maisemallisten tekijöiden kannalta ongelmallisesti. Rakennusoikeuden sijoittaminen perustuu kultakin tilalta muodostuvaan rakennusoikeuteen, käytettyyn rakennusoikeuteen, rakennuslupiin sekä omistussuhteisiin. Näiden seikkojen johdosta neuvoteltiin tilan 1:30 ja 1:32 maanomistajien kanssa erilaisista vaihtoehdoista, joissa pyrittiin samalla löytämään oikeudenmukainen ratkaisu lohkotilojen kesken. Tilalle 1:26 päädyttiin osoittamaan yksi uusi lomarakennuspaikka perustuen seuraavaan: - Fladanille osoitettuja uusia AT rakennuspaikkoja muutetaan omarantaisiksi lomarakennuspaikoiksi. 3 pinta-alaperusteisesti muodostunutta kuivan maan rakennuspaikkaa vastaa tällöin yhtä rantarakennuspaikkaa. Yhteensä 6 AT -rakennuspaikkaa muutetaan kahdeksi lomarakennuspaikaksi, joista toinen sijoitetaan Nyttesholmenin itärannalle tilalle 1:26 ja toinen Suur-Pellingin länsirannalle tilalle 1:30. Tätä menetelmää on sovellettu kaavassa vain tässä erikoistapauksessa, koska menetelmällä voidaan turvata se, että sekä valtakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö, että Fladan luonnonympäristö säilyvät merkittävästi paremmin. Tässä tapauksessa näin tapahtuu. Är barn till ägaren av tomten. På denna tomt ska det finnas ett bygglov, eftersom den är uttagen som sommarstugeplats. I planens tidigare skede fanns en byggplats utritad här, men den har flyttats utan att tomtens alla ägare har hörts. Allmän respons: Ägoförhållandena kan ha förändrats efter att planläggningen startade, inte bara på den här tomten. Planläggarna borde kontrollera regelbundet att ägaren fortfarande är densamma som då planläggningsprocessen började. Annars blir vissa markägares åsikter inte hörda. Stamfastigheterna 1:9 och 1:11 ger upphov till betydande byggrätt, som är problematiskt belägen på grund av landskapsfaktorer. Placeringen av byggrätten är baserad på den byggrätt som var och en fastighet ger upphov till, använd byggrätt, bygglov samt ägoförhållanden. På grund av dessa aspekter diskuterades med ägarna till fastigheterna 1:30 och 1:32 om olika alternativ, där man samtidigt försökte hitta en rättvis lösning mellan de utbrutna fastigheterna. För fastigheten 1:26 beslutades att en ny byggplats för fritidshus anvisas med följande motivering: - De nya AT-byggplatser som anvisats vid Fladan ändras till byggplatser för fritidshus med egen strand. 3 arealbaserade byggplatser på torra land motsvarar då en byggplats på stranden. Sammanlagt 6 AT-byggplatser ändras till två byggplatser för fritidshus, av vilka den ena placeras på östra stranden av Nyttesholmen på fastigheten 1:26 och den andra på västra stranden av Storpellinge på fastigheten 1:30. Denna metod har tillämpats i planen endast i det här specialfallet, för genom den här metoden kan man trygga att både den värdefulla kulturmiljön av riksintresse och Fladans naturmiljö betydligt bättre kan bevaras. Så blir det i det här fallet.

ID:51 Pellingin saariston osayleiskaava 19.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200010029 Kiinteistön nimi: BENGTSBERG (*) Ei (*) Kyllä ( ) Ei ( ) Ei koske siirtämistä On tontin omistajan lapsi. Tälle isolle maa-alueelle pitäisi osoittaa ainakin yksi rakennuspaikka. Myös ympärivuotinen asunto, josta on itse kiinnostunut 5-10 vuoden kuluttua. Yleinen palaute: Muunnettu rantaviiva ja rakennuspaikkojen myöntäminen ikivanhojen kantatilojen mukaan ei ole nykyaikana sujuvaa, ja on etenkin epäreilua. Tasarvoisen kohtelun nimissä menetelmästä pitäisi luopua ja huomoida paremin maanomistajan toiveet ja visiot. Muunnetunrantaviivan periaate sekä kantatilatarkastelu on todettu tämän tyyppisissä kaavoissa tasapuolisimmaksi tavaksi jakaa tiloille rakennusoikeutta. Kyseiseltä emätilalta muodostuu rakennusoikeutta. Rakennusoikeuden sijoittaminen perustuu kultakin tilalta muodostuvaan rakennusoikeuteen, käytettyyn rakennusoikeuteen, rakennuslupiin sekä omistussuhteisiin. Kyseiselle tilalle on jo rakennettu kaksi rakennuspaikkaa, eikä rakennusoikeutta muodostu niin paljoa, että tilalle voitaisiin osoittaa enempää rakennuspaikkoja. Uuden rakennuspaikan osoittamiseen ei ole perusteita. Tilalle 1:29 ei ole perusteita osoittaa rakennuspaikkaa.tilalle jo rakennetut 2 rakennuspaikkaa vastaavat tilan 1:29 laskennallista rakennusoikeutta. Är barn till ägaren av tomten. På det här stora markområdet borde åtminstone en byggplats anvisas. Även en åretruntbostad, som personen själv är intresserad att bygga om 5-10 år. Allmän respons: Omvandlad strandlinje och beviljande av byggplatser enligt urgamla stamfastigheter är inte smidigt i dagens läge, och det är framför allt orättvist. I jämlikhetens namn borde man avstå från det tillvägagångssättet och bättre beakta markägarens önskemål och visioner. Principen för omvandlad strandlinje samt granskningen av stamfastigheter har i planer av den här typen konstaterats vara det jämlikaste sättet att fördela byggrätter mellan fastigheterna. Den aktuella stamfastigheten ger upphov till byggrätt. Placeringen av byggrätten är baserad på den byggrätt som var och en fastighet ger upphov till, använd byggrätt, bygglov samt ägoförhållanden. På den aktuella fastigheten har redan två byggplatser bebyggts, och det uppkommer inte så mycket byggrätt att fler byggplatser skulle kunna anvisas på fastigheten. Det finns inte grund för att anvisa en ny byggplats. På fastigheten 1:29 finns det inte grund för att anvisa en byggplats. De redan bebyggda 2 byggplatserna på fastigheten motsvarar den kalkylerade byggrätten för fastigheten 1:29.

ID:52 Pellingin saariston osayleiskaava 19.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200070114 Kiinteistön nimi: HELLBÄCK (*) Ei (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä 2,7 ha tontti sopii erinomaisesti vapaa-ajan asunnoll, esim. keskittämällä rakennukset alueen keskelle, joka on korkein kohta, joilloin saisi rauhallisen vapaa-ajan tontin (RA-11). Tontilla on myös yhteisomistus vesi-, maa- ja saarialueisiin. Tilat 7:113 ja 7:114 muodostavat yhdessä vuoden 1959 emätilan 7:53. Tilalle 7:113 on myönnetty poikkeamislupa lomarakennuksen rakentamista varten ja lohkomisen perustana on ollut kauppa ja lohkotila on täyttänyt rakennuspaikalta vaaditun 1 ha pinta-alavaatimuksen. Näiden asioiden vallitessa tilalle 7:113 on osoitettu kaavaluonnoksessa yksi uusi lomarakennuksen rakennuspaikka. Kantatilaksi jääneelle tilalle 7:114 ei voida osoittaa uutta rakennuspaikkaa, koska emätilalta ei muodostu mitoitusperiaatteiden mukaista rakennusoikeutta kahta rakennuspaikkaa varten. Kaavaluonnosta ei muuteta mielipiteen johdosta. Tomten på 2,7 ha är utmärkt lämpad för en fritidsbostad, t.ex. genom att byggnaderna kan koncentreras på områdets mitt, som är den högsta punkten, så att det blir en fridfull fritidsfastighet (RA-11). Tomten har också rätt till gemensamma vatten- och markområden och gemensamma områden. Fastigheterna 7:113 och 7:114 bildar tillsammans stamfastigheten 7:53 från 1959. Fastigheten 7:113 har beviljats undantagslov för byggande av en fritidsbostad och orsaken till utbrytningen har varit en affär och den utbrutna fastigheten har uppfyllt kravet på 1 ha areal för en byggplats. Under dessa omständigheter har fastigheten 7:113 anvisats en ny byggplats för en fritidsbostad i planutkastet. För fastigheten 7:114, som blev kvar som stamfastighet, kan ingen ny byggplats anvisas, eftersom stamfastigheten enligt dimensioneringsprinciperna inte ger grund för byggrätt för två byggplatser. Planutkastet ändras inte till följd av åsikten.

ID:53 Pellingin saariston osayleiskaava 19.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200030002 Kiinteistön nimi: BRÄNNÄS (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Rakennuspaikka tulisi jakaa kahdeksit erilliseksi asuinrakennuspaikaksi, koska tilalla on selvästi 2 eri pihapiiriä. Lisäksi rakennukset ovat yli 100 vuotta vanhoja asuinrakennuksia, joille tulisi osoittaa kaavassa kulttuurihistoriallisia arvoja omaavat merkinnät. Rakennuslupahakemusten perusteella tilalle myönnetyt rakennusluvat on myönnetty yhdelle tilalle, jolloin tilaa käsitellään kaavassa yhtenä rakennuspaikkana. Rakennuspaikka sijoittuu etäälle varsinaisista kyläalueista eikä alue ole osa laajempaa Pellingin vanhan asutuksen historiaa, jonka perusteella rakennuspaikka voitaisiin kaavalla osoittaa vakituiseen asuinkäyttöön. Kaavaan ei tehdä muutoksia muistutuksen johdosta. Byggplatsen borde delas till två separata bostadsbyggplatser, eftersom det tydligt finns 2 separata gårdsmiljöer på fastigheten. Dessutom är byggnaderna över 100 år gamla bostadshus som i planen borde ges beteckningar som anger kulturhistoriska värden. De bygglov som har beviljats för fastigheten på basis av bygglovsansökningar har beviljats för en fastighet, varvid fastigheten behandlas som en byggplats i planen. Byggplatsen ligger långt från de egentliga byområdena och området utgör inte en del av Pellinges mera vidsträckta gamla bosättningshistoria, som kunde utgöra grund för att i planen bevilja en byggplats för en fast bostad. Inga ändringar görs i planen till följd av anmärkningen.

ID:54 Pellingin saariston osayleiskaava 19.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200080163 Kiinteistön nimi: SVEABORG ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Koko kiinteistö tulisi merkitä AT-4, koska olemassa oleva autotalli on kiinteistön eteläosassa. Rakennuspaikkaa laajennetaan tilan eteläosaan, koska alueelle on jo rakennettu autotalli. Lisäksi tämä muutoinkin mahdollistaa rakennusmassan sijoittamisen tarvittaessa etäämmäs rannasta. Vaikka tilan 8:163 asuinrakennusta on laajennettu useaan otteeseen, on ranta-alueen luonne säilynyt perinteisenä. Rakennuspaikka on osa Vähä-Pellingin ja Lökön välisen kapeikon kyläasutusta. Kaavamerkintänä säilytetään AT-4/s. Hela fastigheten borde ha beteckningen AT-4, eftersom det befintliga garaget finns i södra delen av fastigheten. Byggplatsen förstoras till fastighetens södra del, eftersom ett garage redan finns byggt på området. Dessutom ger detta också möjlighet att vid behov placera byggnadsmassan längre bort från stranden. Fastän bostadsbyggnaden på fastigheten 8:163 har byggts ut flera gånger har strandområdet bibehållit sin traditionella karaktär. Byggplatsen är en del av den smala bybosättningen mellan Lillpellinge och Lökön. Som planbeteckning bibehålls AT-4/s.

ID:55 Pellingin saariston osayleiskaava 19.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200130078 Kiinteistön nimi: ÅKERVIK (*) Ei (*) Kyllä ( ) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Rakennuspaikka pitää palauttaa kiinteistölle 13:78, kun se oli merkitty ympärivuotiselle asumiselle aikaisemmassa vaiheessa. Ei se voida poistaa. Lisäksi lähellä on vesijohto, tie ja sähkö. Samojen maanomistajien omistuksessa on tilat 13:59, 13:72 ja 13:78. Vuosien myötä myönnetyissä rakennusluvissa tila 13:59 (noin 3800 m²) on muodostanut itsenäisen ympärivuotisen asumisen rakennuspaikan ja tila 13:72 (noin 1900 m²) erillisen lomarakennuspaikan. Tila 13:78 on rakentamaton. Tila 13:78 ei ole ollut aiemmassa vaiheessa yleiskaavassa aluevarausmerkinnällä osoitettua kyläaluetta. Sen sijaan alue on mitoitusperiaatteissa esitetty ydinkylävyöhykkeeksi, joka tarkoittaa sitä, että kyseiltä alueelta muodostuu rakennusoikeutta 1 rakennuspaikka/hehtaari. Tämä ei tarkoita sitä, että kaikkia niitä alueita, jotka ovat mitoitusperiaatteissa määritetty ydinkylä tai kyläalueiksi osoitetaan kaavakartassa kyläalueen aluevarausmerkinnällä. Tällöinhän kyläaluetta olisi huomattavasti laajemmalti kuin mitä kaavaluonnoksessa on esitetty. Emätilakokonaisuuden rakennusoikeus on ylitetty eikä edellytyksiä osoittaa uutta rakennuspaikkaa tilalle 13:78 enää ole. Tilalle 13:72 osoitettua rakennuspaikkaa kuitenkin hieman laajennetaan, jotta rakennuspaikan koko saadaan yli 3 000 m2 suuruiseksi. En byggnadsrätt bör återföras på fastigheten 13:78, eftersom den har varit inritad som byggplats för fast boende i tidigare skede. Den kan inte tas bort. Dessutom finns vattenledning, väg och el i närheten. Samma markägare äger fastigheterna 13:59, 13:72 och 13:78. I de bygglov som beviljats under årens lopp har fastigheten 13:59 (cirka 3800 m2) bildat en självständig byggplats för åretruntboende och fastigheten 13:72 (cirka 1900 m2) en separat byggplats för fritidsboende. Fastigheten 13:78 är obebyggd. Fastigheten 13:78 har inte i ett tidigare skede i generalplanen varit anvisat med beteckningen för områdesreservering som byområde. Däremot är området i dimensioneringsprinciperna angivet som kärnbyzon, vilket innebär att på ett sådant område uppkommer 1 byggrätt/hektar. Det här innebär inte att alla de områden som i dimensioneringsprinciperna definieras som kärnby- eller byområden anvisas med områdesreservering i form av beteckning som byområde. Då skulle ju byområdet vara betydligt större än vad som föreslås i planutkastet. Stamfastighetshelhetens byggrätt har överskridits och det finns inte förutsättningar för att anvisa en ny byggplats på fastigheten 13:78. Byggplatsen på fastigheten 13:72 förstoras dock något så att byggplatsen blir över 3 000 m2.

ID:56 Pellingin saariston osayleiskaava 19.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200110064 Kiinteistön nimi: SANDÖ ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Sandö 11:64 on neljän sisarusten omistuksessa ja syksyllä 1988 myönnettiin neljä rakennuslupaa. Neljättä rakennuslupaa ei ole erinäisistä syistä vielä käytetty. Sen takia pitäisi lisätä myös neljäs rakennuspaikka kaavaan. Kantatila Brands varmaan vaihtaisi yhden sen saamista lukuisista rakennuspakoista 'metsässä' Sandön rakennuspaikaksi, jotta Sandön käyttö suvussa helpottuisi. Yleinen palaute: Kun koulu on suljettu eikä pian ole muuta palvelua Pellingissä saaresta tulee kaupunkilaisten kesäparatiisi. Sen takia isompi osa rakennuspaikoista pitäisi sijata rannalla. Nykytekniikalla vesihuolto ja viemäröinti ei ole ongelma. Vanhentuneet rakennusluvat eivät ole perusteena rakennuspaikkojen osoittamiselle Pellingin saariston osayleiskaavassa. Rakennusoikeuden siirtämiselle sen sijaan on olemassa esteenä se, että haja-asutusalueelta muodostuvaa rakennusoikeutta ei ole mahdollisuutta siirtää rantavyöhykkeelle, joka on 200 metriä rannasta mantereelle ulottuva vyöhyke. Sandön saari on kokonaisuudessaan rantavyöhykettä. Sandölle ei voida osoittaa uusia rakennuspaikkoja, koska rakennusoikeuslaskelman mukaan uutta rakennusoikeutta ei muodostu. Tila kuuluu emätilakokonaisuuteen, joka on ylittänyt emätilamitoituksen jo neljällä rakennuspaikalla. Samalla tilalla on jo kolme erillistä rakennuspaikkaa. Rakennuslupaa ei ole vuosien kuluessa uusittu eikä tilaa lohottu aikoinaan myönnettyjen rakennuslupien mukaisesti. Se, että tilalla on ollut myönnettynä rakennuslupa vuonna 1988 myös neljännelle lomarakennukselle, ei riitä perusteluksi uudelle lomarakennuspaikalle. Maanomistajalle on lisäksi annettu mahdollisuus rakennuspaikan siirtoon Suur-Pellingistä tilalta 11:123 muodostuvan rantarakennusoikeuden osalta. Sandö 11:64 ägs av fyra syskon som hösten 1988 beviljades fyra byggplatser. Det fjärde bygglovet har av olika orsaker inte utnyttjats ännu. Därför borde en fjärde byggplats läggas till i planen. Stamfastighet Brandt skulle säkert byta en av sina många byggplatser i skogen till en byggplats på Sandö för att underlätta användningen av Sandö inom släkten. Allmän respons: Då skolan är stängd och det snart inte finns någon annan service på Pellinge kommer ön att bli ett sommarparadis för stadsbor. Därför borde en större del av byggplatserna vara belägna vid stranden. Med modern teknik är vatten och avlopp inget problem. Föråldrade bygglov utgör inte grund för byggplatser i delgeneralplanen för Pellinge skärgård. För flyttning av en byggrätt finns ett hinder på grund av att en byggrätt på glesbebyggt område inte kan flyttas till strandzonen, som omfattar ett område på 200 m från stranden in mot land. Sandö utgör i sin helhet strandzon. Inga nya byggplatser kan anvisas på Sandön, för enligt beräkningen av byggrätter uppkommer ingen ny byggrätt. Fastigheten hör till en stamfastighetshelhet som redan har överskridit stamfastighetsdimensioneringen med fyra byggplatser. På samma fastighet finns redan tre separata byggplatser. Bygglovet har inte förnyats under årens lopp och fastigheten har inte styckats enligt de bygglov som en gång i tiden beviljades. Att fastigheten har haft ett beviljat bygglov också för en fjärde fritidsbyggnad år 1988 räcker inte som motivering för en ny fritidsbyggplats. Markägaren har dessutom getts möjlighet att flytta byggplatsen från Storpellinge beträffande den strandbyggrätt som uppkommer av fastigheten 11:123.

ID:57 Pellingin saariston osayleiskaava 20.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200130078 Kiinteistön nimi: ÅKERVIK (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Åkerviken kuului kaavan edellisessä vaiheessa kyläalueesee ja siinä oli rakentamismahdollisuus, nyt se on viheralue. Omistajat eivät hyväksy tätä. Samojen maanomistajien omistuksessa on tilat 13:59, 13:72 ja 13:78. Vuosien myötä myönnetyissä rakennusluvissa tila 13:59 (noin 3800 m²) on muodostanut itsenäisen ympärivuotisen asumisen rakennuspaikan ja tila 13:72 (noin 1900 m²) erillisen lomarakennuspaikan. Tila 13:78 on rakentamaton. Tila 13:78 ei ole ollut aiemmassa vaiheessa yleiskaavassa aluevarausmerkinnällä osoitettua kyläaluetta. Sen sijaan alue on mitoitusperiaatteissa esitetty ydinkylävyöhykkeeksi, joka tarkoittaa sitä, että kyseiltä alueelta muodostuu rakennusoikeutta 1 rakennuspaikka/hehtaari. Tämä ei tarkoita sitä, että kaikkia niitä alueita, jotka ovat mitoitusperiaatteissa määritetty ydinkylä tai kyläalueiksi osoitetaan kaavakartassa kyläalueen aluevarausmerkinnällä. Tällöinhän kyläaluetta olisi huomattavasti laajemmalti kuin mitä kaavaluonnoksessa on esitetty. Emätilakokonaisuuden rakennusoikeus on ylitetty eikä edellytyksiä osoittaa uutta rakennuspaikkaa tilalle 13:78 enää ole. Tilalle 13:72 osoitettua rakennuspaikkaa kuitenkin hieman laajennetaan, jotta rakennuspaikan koko saadaan yli 3 000 m2 suuruiseksi. Åkerviken hörde i det föregående förslaget till byområdet där det fanns möjlighet att bygga, nu är det grönområde. Ägarna godkänner inte detta. Samma markägare äger fastigheterna 13:59, 13:72 och 13:78. I de bygglov som beviljats under årens lopp har fastigheten 13:59 (cirka 3800 m2) bildat en självständig byggplats för åretruntboende och fastigheten 13:72 (cirka 1900 m2) en separat byggplats för fritidsboende. Fastigheten 13:78 är obebyggd. Fastigheten 13:78 har i ett tidigare skede i generalplanen inte varit anvisat med beteckningen för områdesreservering som byområde. Däremot är området i dimensioneringsprinciperna angivet som kärnbyzon, vilket innebär att på ett sådant område uppkommer 1 byggrätt/hektar. Det här innebär inte att alla de områden som i dimensioneringsprinciperna definieras som kärnby- eller byområden anvisas med områdesreservering i form av beteckning som byområde. Då skulle ju byområdet vara betydligt större än vad som föreslås i planutkastet. Stamfastighetshelhetens byggrätt har överskridits och det finns inte förutsättningar för att anvisa en ny byggplats på fastigheten 13:78. Byggplatsen på fastigheten 13:72 förstoras dock något så att byggplatsen blir över 3 000 m2.

ID:58 Pellingin saariston osayleiskaava 20.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63844200020132 Kiinteistön nimi: BROKHOLM (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Brokholmenissa on voimassa oleva ranta-asemakaava nro 38:69- vuodelta 1984. Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen tarkoituksena ei ole toteuttaaa mitään kaavasta, mutta pitemmän ajan tavoitteena on joskus siirtää rakennusoikeus muualle.voimassa oleva ranta-asemakaava tulee siten näkyä osayleiskaavakartassa kuten muut ranta-asemakaava-alueet. Alueella on edelleen voimassa kyseinen ranta-asemakaava. Alueelle on kuitenkin Uudenmaan maakuntakaavassa osoitettu virkistyskohde, jonka perusteella alue osoitetaan myös osayleiskaavassa virkistykseen. Osayleiskaava on ohjeena kun alueen ranta-asemakaavaa muutetaan. På Brokholmen finns gällande stranddetaljplan nr 38:69- från 1984. Nylands rekreationsområdesförening har inte för avsikt att förverkliga något av planen, men ett långsiktsmål är att någon gång flytta byggrätten till någon annan plats. Gällande stranddetaljplan ska därför synas på delgeneralplanekartan liksom andra stranddetaljplaner. På området är ifrågavarande stranddetaljplan fortfarande i kraft. I Nylands landskapsplan har dock anvisats rekreationsområde på området. Därför anvisas området även i delgeneralplanen för rekreation. Delgeneralplanen utgör föreskrift då områdets stranddetaljplan ändras.

ID:59 Pellingin saariston osayleiskaava 20.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200060216 Kiinteistön nimi: Peikkopoukama (*) Kyllä ( ) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Siirtokohteen sijainti 1. Onko mahdollista siirtää toista rakennuspaikkaa vajaa 100 m itäänpäin jotta molemmille taloille muodostuisi rauhaisat pihapiirit? 2. Onko mahdollista lisätä rakennusoikeutta per talo esim 200 m2? 3. Onko mahdollista saada rakennusoikeus toiselle rantarakennukselle niin että molemmille taloille olisi omat rantasaunat? 4. Onko mahdollista saada lisärakennusoikeus esim 150 m2 länsirannan puolelle, toiselle puolen tontin halkovaa tietä? 5. Onko ylipäätään mahdollisuus lisätä rakennusoikeuden määrää koko tontille esim nykyiset + 3 x 150 m2? 6. Onko mahdollista lisätä rantasaunan/saunojen rakennusoikeutta esim 75 m2? Alueen rantakaava on vahvistettu 18.3.1997 ja yhteiskäyttöalueiden kaavamääräyksiin on tehty muutoksia 2.9.2004 hyväksytyllä ranta-asemakaavalla. Ranta-asemakaava on voimassa yleiskaava-alueella ja mikäli ranta-asemakaavaa muutetaan, on yleiskaava ohjeena ranta-asemakaavaa muutettaessa. Vireillä olleissa ranta-asemakaavaprosesseissa maanomistajan toiveesta maksimoitiin rakennuspaikkojen lukumäärä ja ne osoitettiin tästä syytä yhteisrantaisina ja ne sijoitettiin ryhmiin. Ranta-asemakaavan rakennuspaikkakohtainen rakennusoikeus vastaa ranta-asemakaavoissa hyväksyttyä tavanomaista rakennusoikeutta. Rakennuspaikkojen maksimointi perustui myös siihen että rakennuspaikoilla on yhteiskäytössä oleva saunarakennus rannassa. Tästä johtuen ei ole edellytyksiä väljentää rakennusten sijoittelua, lisätä rakennuspaikkakohtaista rakennusoikeutta eikä osoittaa toista saunaa ranta-asemakaavan yhteiskäyttöalueelle. 1. Går det att flytta den ena byggplatsen knappt 100 m österut så att båda husen får en fridfull gårdsmiljö? 2. Går det att öka byggrätten per hus till exempelvis 200 m2? 3. Går det att få byggrätt för en andra strandbyggnad så att båda husen får egna strandbastur? 4. Går det att få tilläggsbyggrätt t.ex. 150 m2 på den västra stranden, på andra sidan vägen som löper genom tomten? 5. Går det över huvud taget att öka byggrätten på hela tomten till exempelvis nuvarande byggrätt + 3 x 150 m2? 6. Går det att öka byggrätten för strandbastun/-basturna till exempelvis 75 m2? Områdets strandplan fastställdes 18.3.1997 och ändringar i planbestämmelserna för samnyttjoområdena gjordes genom den stranddetaljplan som godkändes 2.9.2004. Stranddetaljplanen gäller på generalplaneområdet och om stranddetaljplanen ändras, utgör generalplanen föreskrift för ändringen av stranddetaljplanen. I de pågående processerna med stranddetaljplanen maximerades antalet byggplatser enligt markägarnas önskemål och de anvisades därför med gemensam strand och placerades i grupper. Byggrätten per byggplats i stranddetaljplanen motsvarar den sedvanliga byggrätt som godkänns i stranddetaljplaner. Maximeringen av antalet byggplatser baserades också på att byggplatserna har en bastubyggnad för gemensamt bruk vid stranden. Därför finns det inga förutsättningar för att göra placeringen av byggnaderna glesare, öka byggrätten per byggplats eller att anvisa placering av en annan bastu på stranddetaljplanens samnyttjoområde.

ID:60 Pellingin saariston osayleiskaava 20.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200060029 Kiinteistön nimi: MARSUNDET ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Paikka on vanha rakennuspaikka, mutta rakennus on siirretty pois. Toivotaan että LV-1 muutetaan LV-2:ksi. Naapurissa on laajamiitaista venesäilytystä. LV-2 antaisi mahdollisuuden rakentaa vajan veneiden moottorien säilyttämistä varten. Tilalle osoitettu LV-1 alue muutetaan LV-2 alueeksi, joka mahdollistaa alueelle vähäisen veneilyä palvelevan rakentamisen. Platsen är en gammal byggplats, men huset har flyttats bort. Man önskar att LV-1 ändras till LV-2. Grannen har storskalig båtförvaring. LV-2 skulle ge möjlighet att bygga ett skjul för förvaring av båtmotorer. Området med beteckningen LV-1 på fastigheten ändras till LV-2, vilket möjliggör småskaligt byggande för båtar på området.

ID:61 Pellingin saariston osayleiskaava 20.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200060173 Kiinteistön nimi: Lohokallio (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Pitäisi saada lisää rakennuspaikkoja esim. saaren keskellä. Kiinteistö on 8 ha ja rantaviivaa 160 m ja voisi rakentaa niin, että naapurikiinteistölle on 100 m. Lisärakennuspaikat eivät muuttaisi ympäristöä jos ne sijoitetaan saaren keskelle. Uusien rakennuspaikkojen lukumäärä perustuu laadittuun rakennusoikeuslaskelmaan. Emätilan alueelle on rakennettu yhteensä 6 rantarakennuspaikkaa. Emätilalla on rantaviivaa 1,1 km, josta muodostuu muunnettua rantaviivaa 0,85 km. Tästä muodostuu rantarakennusoikeutta 3,21 rakennuspaikkaa. Käytetty rakennusoikeus on suurempi kuin laskennallinen rakennusoikeus, joten uusia rakennuspaikkoja ei laskelman perusteella voida osoittaa. Saari on kokonaisuutena rantavyöhykettä, joten rakennuspaikkoja ei ole mahdollista osoittaa etäämmäksi rannasta. Rakentamattomat ja lohkomattomat emätilat ovat oikeutettuja yhteen uuteen rakennuspaikkaan. Tila on rakennettu ja osa suurempaa emätilakokonaisuutta, joten tämänkään johdosta uusia rakennuspaikkoja ei voida osoittaa. Man borde få ytterligare byggplatser, t.ex. mitt på ön. Fastigheten är 8 ha och har 160 m strandlinje och man kunde bygga så att avståndet till grannfastigheten är 100 m. De nya byggplatserna skulle inte förändra miljön, om de placeras mitt på ön. Antalet nya byggplatser är baserat på en beräkning av byggrätter. På stamfastighetens område har totalt 6 strandbyggplatser bebyggts. Stamfastigheten har 1,1 km strandlinje, vilket ger 0,85 km omvandlad strandlinje. Detta ger en strandbyggrätt på 3,21 byggplatser. Den utnyttjade byggrätten är större än den beräknade byggrätten, så enligt beräkningen kan inga nya byggplatser anvisas. Ön utgör i sin helhet strandzon, så det går inte att anvisa byggplatser längre bort från stranden. De obebyggda och ostyckade stamfastigheterna är berättigade till en ny byggplats. Fastigheten är bebyggd och utgör en del av en större stamfastighetshelhet, så inte heller detta ger motivering för att anvisa nya byggplatser.

ID:62 Pellingin saariston osayleiskaava 20.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 638-452-7-9 Kiinteistön nimi: Lagerudd (*) Ei ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Rantakaistaleelle osoitettu virkistyaluemerkintä on tarpeeton ja se tulisi poistaa. Kaavaluonnoksessa esitettyä virkistysalueen rajausta supistetaan etelästä siten, että se ulottuu ainoastaan tilojen 7:133 ja 7:117 välisen rajalinjan kohdalta pohjoiseen. Alueeseen kohdistuva merkintä muutetaan sellaiseksi, että sitä ei ole tarkoitettu yleiseen käyttöön, vaan paikallisten asukkaiden käyttöön ja ylläpidettäväksi omien mahdollisuuksien mukaisesti. Tämän johdosta merkinnäksi muutetaan VL-1 (Lähivirkistysalue, joka on tarkoitettu paikallisten asukkaiden käyttöön. Område för närrekreation, som är avsedd för den lokala befolkningens bruk.) Beteckningen för rekreationsområde på strandremsan är onödig och borde tas bort. Den avgränsning av rekreationsområdet som presenteras i planutkastet minskas i söder så att det endast vid gränslinjen mellan fastigheterna 7:133 och 7:117 når ända till norr. Beteckningen för området ändras så att området inte är avsett för allmänt bruk utan för lokalbefolkningens bruk och ska hållas i skick inom ramen för egna möjligheter. Beteckningen ändras därför till VL-1 (Område för närrekreation, som är avsett för lokalbefolkningens bruk.)

ID:63 Pellingin saariston osayleiskaava 20.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200110065 Kiinteistön nimi: MÖSSHOLMEN ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Mielestämme rakennusoikeuden RA-18 epätasa-arvoinen verrattuna lähellä olevien muiden rakennettujen kohteiden suhteen; kuuluisi olla min RA-16/ RA-11. Samoin perusteet MY-5:lle eivät aukea 30 vuotta saaressa asuneelle:)mielestämme 1,7 ha aluetta ei voi pitää luotona vaan riittävänä pinta-alana ympärivuotiseen asumiseen, jona saarta on tähänkin saakka käytetty. Osayleiskaava heikentää mittavasti kohteen arvoa ja käytettävyyttä. Missholmille myönnetty poikkeuslupa 12.6.2012 96+25 m2, päätös 1402/50/504/2012. Rakennuspaikan rakennusoikeus määräytyy sen mukaan millä saaristovyöhykkeellä ja minkäkokoisella saarella rakennuspaikka sijaitsee. Taulukko on esitetty kaavaselostuksessa. Taulukossa esitetystä kaavamerkinnästä ja rakentamisen määrästä voidaan perustellusti poiketa joko ylös- tai alaspäin, jos rakennuspaikan olosuhteet esim. peitteisyys, korkeustaso, sijainti ja näkyvyys maisemassa antavat siihen mahdollisuuden. Maininta on täydennetty kaavaselostuksen taulukkoon. Tässä tapauksessa saari on kokonaisuudessaan tiheän puuston peittämä ja saaren rakentamisolosuhteet ovat muutoinkin saaren kokoon nähden hyvät. Kaavamerkintä muutetaan merkinnäksi RA-17. Osayleiskaavan estämättä voimassa olevien rakennuslupien mukaiset rakennukset voidaan rakentaa, loma-asunto vanhan tilalle 99,5 k-m² ja uusi sauna 25 k-m². Rakennuspaikalla on tämän lisäksi 38 m²:n suuruinen talousrakennus. MY-5 -alueen tarkoitus on turvata pienten saarten puustonkäsittely siten, että puiden kaataminen vaatii maisematyöluvan. Vähäiset toimenpiteet, kuten pienten yksittäisten puiden kaataminen eivät edellytä maisematyölupaa. Vi anser att byggrätt enligt RA-18 är ojämlikt jämfört med andra bebyggda byggplatser i närheten; det borde vara min. RA-16/ RA-11. Motiveringarna för MY-5 är också oklara för den som bott på ön i 30 år:) Vi anser att 1,7 ha inte kan anses vara ett skär utan en tillräckligt stor areal för åretruntboende. På det sättet har ön hittills använts. Delgeneralplanen försämrar kännbart områdets värde och användbarhet. Missholm har beviljats undantagslov 12.6.2012, 96+25 m2, beslut 1402/50/504/2012. Byggplatsens byggrätt bestäms enligt inom vilken skärgårdszon och på hur stor ö byggplatsen är belägen. En tabell över detta finns i planbeskrivningen. Det går att av motiverade skäl avvika från tabellens planbeteckning och byggnadsmängd, antingen uppåt eller nedåt, om förhållandena på byggplatsen, t.ex. skymmande växtlighet, höjdnivå, läge och synlighet i landskapet möjliggör detta. Omnämnandet har kompletterats i tabellen i planbeskrivningen. I det här fallet är hela ön täckt av ett tätt trädbestånd och byggförhållandena på ön är också i övrigt goda i förhållande till öns storlek. Planbeteckningen ändras till RA-17. Oberoende av delgeneralplanen kan byggnader enligt gällande bygglov byggas, en fritidsbostad i stället för den gamla 99,5 m2 våningsyta och en ny bastu 25 m2 vy. På byggplatsen finns dessutom en 38 m2 stor ekonomibyggnad. Avsikten med MY-5-områden är att trygga trädbehandlingen på små öar så att trädfällning kräver tillstånd för miljöåtgärder. Mindre åtgärder, exempelvis fällning av enstaka små träd, kräver inte tillstånd för miljöåtgärder.

ID:64 Pellingin saariston osayleiskaava 20.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200080172 Kiinteistön nimi: LÖKEN ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Rakennuspaikan laajentaminen 15 m pohjoiseen suotuisan maaston takia. Rakennuspaikkaa laajennetaan pohjoiseen noin 15 m. Laajennus ei kuluta vapaata rantaviivaa eikä muutoinkaan aiheuta virkistys, luonto tai maisemallistenarvojen heikkenemistä. Päin vastoin rakennusmassa on mahdollista tällöin sijoittaa etäämmälle rantaviivasta. Byggplatsen förstoras 15 m norrut på grund av lämplig terräng. Byggplatsen förstoras norrut cirka 15 m. Förstoringen förbrukar ingen strandlinje och försämrar inte heller rekreations-, natur- eller landskapsvärdena. Tvärtom kan byggnadsmassan då placeras längre bort från strandlinjen.

ID:65 Pellingin saariston osayleiskaava 20.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200080173 Kiinteistön nimi: UDDEVALLA (*) Kyllä ( ) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Siirtokohteen sijainti Toivoo rakennuspaikan laajentamista länteen venevajaa varten, koska itäosan ranta ei ole siihen sopiva savisen maaperän ja huonon rannan takia. Heillä on myös toinen käyttämätön rakennusoikeus, mutta sille rakennukselle ei ole järkevää paikka merkitylle rakennuspaikalle. Toivoo että rakennuspaikkaa laajennettaisiin kalliolle nykyisen rakennuksen länsipuolelle. Rakennuspaikkaa laajennetaan hieman länteen siten, että mäkisen kallioalueen itäosa sisältyy rakennuspaikkaan. Rakennuspaikkaa ei voida laajentaa siten, että rakennuspaikka rajaa rantaviivaa kohtuuttoman paljon. Poikkeustapauksena ovat rakennuspaikat, joille on jo rakennettu luvanvaraisia rakennuksia etäälle toisistaan. Tällöin ko. rakennukset tulee osoittaa rakennuspaikan sisälle. Vill förstora byggplatsen västerut för ett båthus, eftersom stranden på tomtens östra sida är oändamålsenlig på grund av lerig jord och dålig strand. De har också en annan outnyttjad byggrätt, men inom den markerade byggplatsen finns ingen vettig plats för byggnaden. Önskar att byggplatsen förstoras upp på berget på den nuvarande byggnadens västra sida. Byggplatsen förstoras en aning västerut så att det bergiga klippområdets östra del ingår i byggplatsen. Byggplatsen kan inte förstoras så att den avgränsar strandlinjen oskäligt mycket. Undantagsfall är byggplatser där det redan finns byggnader som uppförts med bygglov långt ifrån varandra. Då ska byggplatsen märkas ut så att sådana byggnader ligger inom byggplatsen.

ID:66 Pellingin saariston osayleiskaava 20.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200130114 Kiinteistön nimi: STRANDBRÖTAN (*) Kyllä ( ) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Rakennuspaikka tulee laajentaa vähintään 5000 m2 suuruiseksi. Kaavaluonnoksen mukainen AT-5-rakennuspaikka on hyvin laajennettavissa esittämälläni tavalla etelään. Tilani itäosassa ennen tilan 2:31 välistä rajaa on metsämaata ja keskiosassa tilani kapeimmalla kohdalla on MA-aluetta myös rajan länsipuolella. Täten laajennuksesta huolimatta peltoalue säilyisi kokonaisuutena. Toisaalta rakennuspaikkaa voidaan osaksi laajentaa myös pohjoiseen ilman, että heikennetään ympäristön kulttuurihistoriallisia arvoja. Niiden turvaaminen otetaan huomioon sekä rakennus- että ympäristö- ja toimenpidelupien käsittelyssä. Kaavamääräysten mukaan AT-5-alueiden uusien rakennuspaikkojen koko tulee olla 5 000 m2. Tämän johdosta rakennuspaikkaa laajennetaan näin suureksi. Laajennus tehdään länteen ja pohjoiseen, jotta rakennuspaikka ei tulisi lähemmäksi rantaa. Ranta on myös alavaa, joten se soveltuu siltäkin osin huonosti rakentamiseen. Byggplatsen ska förstoras så att den blir minst 5000 m2. Enligt planutkastet kan AT-5-byggplatsen förstoras på det sättet söderut. I östra delen av fastigheten före gränsen till fastigheten 2:31 finns skogsmark och i den mellersta delen på det smalaste stället av min fastighet finns MA-område också väster om gränsen. Det innebär att åkerområdet förblir orört trots förstoringen. Å andra sidan kan byggplatsen också delvis förstoras norrut utan att miljöns kulturhistoriska värden försämras. Man kommer att se till att de skyddas vid behandlingen av både bygglov och miljötillstånd samt åtgärdstillstånd. Enligt planbestämmelserna ska storleken på de nya byggplatserna på AT-5-områden vara 5 000 m2. Därför förstoras byggplatsen så att den uppnår denna storlek. Förstoringen görs mot väster och norr så att byggplatsen inte kommer närmare stranden. Stranden är också låglänt och är därför dåligt lämpad i det avseendet.

ID:67 Pellingin saariston osayleiskaava 20.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200060172 Kiinteistön nimi: ÖGÅRD ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä 1) Stensholmin (6:172) rakennuspaikka on ok. Suunniteltu laituri vastapäätä kuitenkin tarkoittaa että kiinteistön arvo laskee. Ei tunnu hyvältä että yleinen laituri vastapäätä kun on investoitu rakennukseen, teihin, ym. 2) Miksi ei Lillsaningenille (6:172) ole merkitty rakennuspaikkaa. Jo 1950-luvulla paikalle on suunniteltu taloa ja paikalla on kaivo, tie ja sähköä. Myös 1980-luvulla kaikki oli valmista rakennuslupaa varten, mutta ei ollut taloudellisia resursseja. Tämäkin tarkoittaa kiinteistön arvon alenemista. Sukupolvenvaihdos on menossa eikä tunnu oikealta maksaa veroa jostain, joka menettää arvonsa tämän kaavan takia. Laituriongelman takia ovat aikeissa rakentaa Lillsanningenille, mutta kaava ei mahdollista sitä. 1) Pellingin saariston osayleiskaavan yhtenä tavoitteena on osoittaa alueelle venepaikkoja. Tämä on tullut esiin sekä maanomistajien, että viranomaisten esittämissä tavoitteissa. Koska Pellingissä rannat ovat jo lähtötilanteessa melko täyteen rakennettuja, tulevat uudet venevalkamatkin väistämättä melko lähelle uutta asutusta. Osoitettu venevalkama on toiminnalliselta sijainniltaan erinomaisella paikalla, joten se osoitetaan jatkossakin osayleiskaavaan. 2) Uusien rakennuspaikkojen tilakohtainen lukumäärä perustuu lähtökohtaisesti laadittuun rakennusoikeuslaskelmaan. Poikkeustapauksena on mm. se, että tila on lohkomaton ja rakentamaton emätila. Tämä tarkoittaa sitä, että tilasta ei ole muodostettu rakennuspaikkoja vuoden 1959 jälkeen. Rakennusoikeuslaskelman perusteella tila on käyttänyt rakennusoikeutensa. Emätilan rakennusoikeutta kuluttaa 12 emätilalle rakennettua rantarakennuspaikkaa, kun rakennusoikeutta muodostuu muunnetunrantaviivan perusteella ainoastaan 2,2 rakennuspaikkaa. Sen sijaan tilalle 6:233 (luonnoskartassa tila 6:172) on osoitettu kaavaluonnoksessa yksi uusi lomarakennuspaikka, joka on siirretty tilalta 1:14, joka on nykyisin osa tilaa 1:37. Kyseinen tila on oikeutettu yhteen uuteen rakennuspaikkaan, koska tila on ollut rakentamaton ja lohkomaton emätila. Kaavaluonnoksen jälkeen maanomistajat ovat sopineet, että kyseinen rakennuspaikka siirretään tilojen 6:233 ja 6:172 väliin siten, että rakennuspaikkaa voidaan hyödyntää molemmilla tiloilla. Tämän johdosta rakennuspaikka siirrettään ko. tilojen molemmin puolin ja osoitetaan omalla merkinnällä, jonka rakennusoikeus on yhteensä 160 m2, eli 60+20 m2 kiinteistöä kohti. 1) Byggrätten på Stensholm (6:172) är ok. Den planerade bryggan mittemot innebär dock att fastighetens värde minskar. Det känns inte bra med en allmän brygga mitt emot, då man har investerat i hus, vägar etc. 2) Det är svårt att förstå varför ingen byggrätt har getts vid Lillsaningen (6:172). Redan på 1950-talet planerades ett hus där och det finns brunn, väg och el där. Även på 1980-talet var allt klart för bygglov, men det fanns inte ekonomiska resurser. Också detta innebär att fastighetens värde minskar. Ett generationsskifte är på gång och det känns fel att betala skatt för sådant som förlorar sitt värde i och med den här planen. På grund av problemet med bryggan övervägs att bygga vid Lillsaningen, men planen ger inte möjlighet till detta. 1) Ett mål med delgeneralplanen för Pellinge skärgård är att anvisa båtplatser på området. Detta har kommit fram både i diskussioner med markägarna och i de mål som myndigheterna har presenterat. Eftersom Pellinges stränder redan i utgångssituationen är ganska fullt bebyggda kommer de nya småbåtsplatserna oundvikligen ganska nära den nya bosättningen. Den anvisade småbåtsplatsen är placerad på en i funktionellt hänseende utmärkt plats, så den anvisas fortsättningsvis där i delgeneralplanen. 2) Antalet nya byggplatser per fastighet är i princip baserat på en beräkning av byggrätter. Undantagsfall är bl.a. om fastigheten är en ostyckad och obebyggd stamfastighet. Det innebär att inga

ID:67 Pellingin saariston osayleiskaava 20.12.2012 byggplatser har bildats av fastigheten efter 1959. Enligt beräkningen av byggrätter har fastigheten utnyttjat sin byggrätt. Stamfastighetens byggrätt förbrukas av 12 bebyggda strandbyggplatser på stamfastigheten, då byggrätten enligt den omvandlade strandlinjen skulle vara endast 2,2 byggplatser. På fastigheten 6:233 (på utkastkartan fastighet 6:172) har däremot en ny byggplats för fritidshus anvisats. Den har flyttats från fastigheten 1:14, som numera är en del av fastigheten 1:37. Ifrågavarande fastighet är berättigad till en ny byggplats, eftersom fastigheten har varit en obebyggd och ostyckad stamfastighet. Efter planutkastet har markägarna kommit överens om att ifrågavarande byggplats flyttas till en plats mellan fastigheterna 6:233 och 6:172 så att byggplatsen kan utnyttjas på båda fastigheterna. Därför flyttas byggplatsen på båda sidorna om dessa fastigheter och anvisas med en egen beteckning, vars byggrätt är sammanlagt 160 m2, alltså 60+20 m2 per fastighet.

ID:68 Pellingin saariston osayleiskaava 20.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200020032 Kiinteistön nimi: MÖRTVIK III (*) Kyllä ( ) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Siirtokohteen sijainti Vastustavat nykyisen rakennuspaikan ulkorajoja. Ehdottavat että raja siirretään etelään, luonnollinen raja olisi kallion jyrkänteellä, missä niemi kapenee. Rakennuspaikka on kooltaan luonnoksessa jo 0,7 ha, joka on tavanomaista enemmän rantarakennuspaikkojen osalta. Tämän johdosta rakennuspaikkaa ei ole mahdollista enää laajentaa. Lisäksi laajennusta on ehdotettu kallionlaelle ja avautuvaan niemeen, joita kaavassa pyritään mahdollisuuksien mukaan jättämään vapaiksi rakentamiselta. Näiden reunaehtojen vallitessa rakennuspaikkaa ei voida enää laajentaa. Motsätter sig den planerade byggplatsens gränser. Det föreslås att gränsen flyttas söderut, en naturlig gräns kunde vara vid bergsstupet där udden börjar smalna av. Byggplatsens storlek i utkastet är 0,7 ha, vilket är mera än vanligt beträffande strandbyggplatser. Därför kan byggplatsen inte mera förstoras. Dessutom har en förstoring föreslagits upp på berget och på den öppna udden, som man i planen i mån av möjlighet försöker lämna fria från byggnation. På grund av dessa ramvillkor kan byggplatsen inte mera förstoras.

ID:69 Pellingin saariston osayleiskaava 20.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200020081 Kiinteistön nimi: NYBONDAS (*) Kyllä ( ) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Siirtokohteen sijainti Jos Bovikenin virkistysalue toteutuu ja mielipiteenjättäjä saa lisärakennusoikeutta, hän toivoo, että se sijoitetaan hänen alueelleen Korsholmenilla. Tilan osalta on havaittu rakennusoikeuslaskelmassa virhe. Laskelmassa on kyläalueen käytetty rakennusoikeus 2, kun se todellisuudessa tulisi olla 4. Emätilakokonaisuus, johon tila kuuluu on käyttänyt rantarakennusoikeutta 10 rakennuspaikkaa ja rakennusoikeutta muodostuu 2,89 rakennuspaikkaa. Rantarakennusoikeus on tällöin -7,11. Kun kyläalueen käytetty rakennusoikeus on 4 ja kyläalueelta muodostuu rakennusoikeutta 11,3 rakennuspaikkaa jää jäljellä olevaksi rakennusoikeudeksi 0,02 eikä tämän perusteella uusia rakennuspaikkoja voida osoittaa. Tämän johdosta tilalta poistetaan 2 uutta rakennuspaikkaa. Tilalle oli osoitettu kaavaluonnoksessa lisäksi yksi kompensaatiorakennuspaikka, koska maanomistajan alueelle oli osoitettu VV-alue. Uimarantavaraus sai runsaasti vastusta naapurustossa, joten sekä uimarantamerkintä että kompensaatiorakennuspaikka poistetaan kaavaehdotuksesta. Om friluftsområdet vid Boviken verkställs och åsiktsyttraren får tilläggsbyggrätt önskar han att den överförs till personens område på Korsholmen. Ett fel i beräkningen av byggrätt har hittats beträffande den här fastigheten. I beräkningen har för byområdet använts 2 byggrätter, fastän det borde vara 4. Den stamfastighetshelhet som fastigheten hör till har använt byggrätt på 10 byggplatser, och det uppstår 2,89 byggplatser. Strandbyggrätten är då -7,11. Då byområdets byggrätt är 4 och byområdet ger upphov till 11,3 byggplatser är den återstående byggrätten 0,02, vilket innebär att inga nya byggplatser kan anvisas. Därför tas 2 nya byggplatser bort från fastigheten. I planutkastet hade dessutom anvisats en kompensationsbyggplats på fastigheten, eftersom VV-område finns anvisat på markägarens område. Reserveringen för en badstrand mötte mycket motstånd bland grannarna. Därför tas både badstrandsbeteckningen och kompensationsbyggplatsen bort ur planförslaget.

ID:70 Pellingin saariston osayleiskaava 20.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200010027 Kiinteistön nimi: VÄSTAN I (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Vastustan omistamieni kiinteistöjen 1:23 ja 1:27 eteläpuolelle suunniteltua kolmea rakennuspaikkaa. Kaavoitettujen rakennuspaikkojen ranta tulisi ainutlaatuisen kivi- ja kalliomaiseman takia säilyttää rakentamattomana. Kyseisillä rantaosuuksilla on mm. runsaasti suojeltuja rantakäärmeitä. 1:27 kiinteistön viereisellä rakennuspaikalla on korkea kallio. Kalloin päällä rakennus olisi vaikea sijoittaa niin, että se rakennustyyliltään sopisi maisemaan eikä olisi liian näkyvä merelle päin. Korkea kallio tekee rakennuspaikasta epäkäytännöllisen. Rantaan on lähes mahdotonta saada venepaikkaa, joka ei näkyisi kauas merelle. Kun tarkoitus on rakentaa loma-asunnot yhtenäisille alueille, olen vahvasti sitä mieltä että kyseisille rakennuspaikoille löytyisi muita suojaisempia sijainteja pidempänä etelään päin. Tällä hetkellä 1:27 kiinteistöstä etelään päin loma-asunnot on sijoiteltu yksitellen. Jos rakennuspaikkojen tulisi olla keskitettyjä, olisi luonnollisempaa sijoittaa nyt esitettävät uudet rakennuspaikat näiden yksittäisten loma-asuntojen yhteyteen esim. pareittain. Tällöin pitkää rantaviivaa säilyisi rakentamattomana, kuten kaavassa suositellaan. Alueelle on tehty kaavanlaatijan toimesta maastokäynti 24.6.2014, jossa tutkittiin Suur-Pellingin länsirannan rakennettavuutta. Samalla on tutkittu eteläpuoleisen emätilan osalta erilaisia sijoitusvaihtoehtoja. Näiden perusteella on todettu, että kaavaluonnoksessa osoitetut rakennuspaikat ovat rakennettavuudeltaan rakentamiseen hyvin soveltuvia ja vapaata virkistykseen sopivaa rantaviivaa jää riittävästi. Rakennuspaikkoja tosin kavennetaan hieman, sillä ne ovat kaavaluonnoksessa piirretty tarpeettoman laajoiksi kun tavoitteena on osoittaa rakennuspaikka varaamaan rantaviivaa noin 50 m. Tilalle 1:36 osoitettu rakennuspaikka on osoitettava kyseiselle tilalle, koska tila on lohottu rakennuspaikaksi ja kyseisellä emätilalla on jäljellä rakennusoikeutta. Mielipiteen esittäjän tiloille 1:23 ja 1:27 myönnetyistä rakennusluvista on käynyt ilmi, että tilat 1:23 ja 1:27 muodostavat yhdessä yhden rakennuspaikan. Jatkossa tilat osoitetaan yleiskaavassa yhtenä rakennuspaikkana. Lisäksi tilojen 1:23 ja 1:27 rakennuspaikkaa kavennetaan pohjoisosastaan, koska rakennuspaikka varasi kaavaluonnoksessa rantaviivaa noin 180 m kun tavoite on noin 50 m. Jag motsätter mig de planerade tre byggplatserna söder om mina fastigheter 1:23 och 1:27. De planlagda byggplatsernas strand borde bevaras obebyggd på grund av det unika sten- och bergslandskapet. På det aktuella strandavsnittet finns bl.a. rikligt med skyddade snokar. På byggplatsen intill fastigheten 1:27 finns ett högt berg. Det skulle vara svårt att placera en byggnad på berget så att byggnadsstilen passar in i landskapet och så att den inte är för synlig ut mot havet. Det höga berget gör byggplatsen opraktisk. Det är så gott som omöjligt att anlägga en båtplats vid stranden på ett sådant sätt att den inte syns långt ut till havs. Då avsikten är att bygga fritidsbostäder på enhetliga områden anser jag att det finns mera skyddade platser för dessa byggplatser längre söderut. Söder om fastigheten 1:27 är fritidsbostäderna nu placerade en och en. Om byggplatserna ska vara koncentrerade skulle det vara mera naturligt att de nu föreslagna nya byggplatserna placeras i anslutning till dessa ensamma fritidsbostäder så att de placeras t.ex. parvis. Då kan en lång strandlinje bevaras obebyggd, vilket rekommenderas i planen. Planläggaren har besökt området 24.6.2014, varvid byggbarheten på Storpellinges västra strand undersöktes. Samtidigt undersöktes olika förläggningsalternativ för stamfastigheten på den södra sidan. Därvid konstaterades att de byggplatser som är anvisade i planutkastet har god byggbarhet och att det blir kvar tillräckligt med fri strandlinje som lämpar sig för rekreation. Byggplatserna görs dock litet smalare, för i planutkastet är de ritade onödigt breda, då målet är att en byggplats ska ha cirka 50 m strandlinje. Den byggplats som är anvisad på fastigheten 1:36 måste anvisas på ifrågavarande fastighet,

ID:70 Pellingin saariston osayleiskaava 20.12.2012 eftersom fastigheten är utbruten som byggplats och stamfastigheten har återstående byggrätt. Av de beviljade byggloven för åsiktsyttrarens fastigheter 1:23 och 1:27 har det framkommit att fastigheterna 1:23 och 1:27 tillsammans bildar en byggplats. I fortsättningen anges fastigheterna i generalplanen som en byggplats. Dessutom görs byggplatsen på fastigheterna 1:23 och 1:27 smalare i den norra delen, eftersom byggplatsen tog cirka 180 m strandlinje i anspråk i planutkastet, medan målet är cirka 50 m.

ID:71 Pellingin saariston osayleiskaava 21.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200020083 Kiinteistön nimi: Lill-Strandas ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä 1) Mielipiteenjättäjä on iloinen, että Pellinkiin on osoitettu lisää rakennuspaikkoja, mutta ei siitä että hänen kiinteistölleensä Lill-Strandas 2:83 ei ole osoitettu rakennuspaikkaa. Se sijaitsee alueella, jossa on jo rakennuksia, jotka muodostavat kylän ja kiinteistöllä on tieyhteys ja vesijohto on lähellä. Kun tila jaettiin 1986-1990 maalaiskunta lupasi sisaruksille kaksi rakennuspaikkaa, toinen Lill-Strandasille. Toinen luvatuista rakennusluvista on toteutettu. Toinen sisaruksista sai vielä toisenkin rakennuspaikan tilalle Kurres 2:77 jakamisen jälkeen, joka on verottanut kantatilaa. 2) Världens Ände 2:66 rakennuspaikka pitäisi laajentaa, mm. venevaja rannalla ja tilaa lisärakennuksille. 3) Yritys Pellinge-Maskinservice Ab tarvitsee rakennuspaikan sen omistamalle kiinteistölle, joka on lohkottu tilasta Kurres 2:77, mm. veneiden varastohalleille, jotta yritys pysyisi kannattavana. 4) Ei ole oikeudenmukaista, että mitä on tapahtunut 50-60 vuotta sitten ohjaa nykypäivän elämäntilanteita. Nyt rankaistaan uudet sukupolvet esi-isien tekemisistä asioista. 1) Maanomistajien tasapuolinen kohtelu perustuu mitoitusperiaatteiden mukaiseen emätilatarkasteluun. Tarkastelun perusteella kyseisellä tilalla ei ole jäljellä olevaa rakennusoikeutta, joka voitaisiin osoittaa kaavaaan. Lisäksi voidaan katsoa, että tämäkin tila on saanut kohtuudella rakennusoikeutta. Suullisesti annetut lupaukset rakennuspaikoista eivät valitettavasti ole perusteena rakennuspaikkojen osoittamiselle osayleiskaavassa. 2) Tilan Världens Ände 2:66 rakennuspaikkaa laajennetaan hieman sisämaassa, mutta ei rantaan saakka, koska rakennuslupa on myönnetty ns. kuivan maan rakennuspaikalle. 3) Kts. Pellinge-Maskinservice Ab:n erilliseen mielipiteeseen annettu vastine (11522). Veneen säilytykseen on osoitettu TY-rakennuspaikka. 4) Emätilatarkastelu on menetelmä, joka korkeimman hallinto-oikeuden mukaan on todettu hyväksi tavaksi arvioida maanomistajien tasapuolisen kohtelun toteutumista määritettäessä uusien rakennuspaikkojen tilakohtaista määrää. Tämän tilan kohdalla on tutkittu lohkomisasiakirjat ja niiden perusteella voidaan todeta seuraavaa: ''Samassa toimituksessa on muodostettu tilat sekä mielipiteen jättäjälle, että hänen veljelleen. Mielipiteen jättäjä on saanut lohkomisessa muodostetun tilan alueelle AT-4 rakennuspaikan ja RA rakennuspaikan ja jo yhden rakennuspaikan (2:66) sitä ennen. Veli on puolestaan saanut 2 AT rakennuspaikkaa ja 2 RA rakennuspaikkaa.'' Näiden asioiden vallitessa voidaan todeta molempien osapuolien saaneen rakennuspaikkoja kutakuinkin kohtuullisesti. Rakennuspaikkojen määrää ei lisätä mielipiteen johdosta tilanteessa, jossa emätila on jo ylittänyt rakennusoikeutensa. 1) Åsiktsyttraren är glad över att det nu har beviljats flera nya byggplatser i Pellinge, men tyvärr har ingen byggplats

ID:71 Pellingin saariston osayleiskaava 21.12.2012 anvisats på hennes fastighet Lill-Strandas 2:83. Den här tomten finns på ett område med bebyggelse som bildar en by. Fastigheten har vägförbindelse och vattenledning finns i närheten. Då fastigheten delades 1986-1990 lovades det från dåvarande Borgå landskommun två byggplatser, den ena på Lill-Strandas. Det ena utlovade bygglovet har förverkligats. Den ena av syskonen fick ytterligare en byggplats på fastigheten Kurres 2:77 efter skiftningen, vilket har belastat stamfastigheten. 2) Byggplatsen på Världens Ände 2:66 borde förstoras för bl.a. båthus på stranden och utrymme för andra tillbyggnader. 3) Företaget Pellinge-Maskinservice Ab behöver få byggplats på sin fastighet, som är utstyckad från Kurres 2:77, bl.a. för båtförvaringshallar för att hålla verksamheten lönsam. 4) Det är inte rättvist att det som skedde för 50-60 år sedan ska styra dagens livssituation. Nu straffas yngre generationer för det som förfäderna har gjort. 1) Ett jämlikt bemötande av markägarna baseras på en genomgång av stamfastigheter enligt dimensioneringsprinciperna. Enligt granskningen har ifrågavarande fastighet ingen återstående byggrätt som kunde anvisas i planen. Dessutom kan man anse att även den här fastigheten har fått skälig byggrätt. Muntliga löften om byggplatser utgör tyvärr inte grund för att byggplatser ska anvisas i delgeneralplanen. 2) Byggplatsen på fastigheten Världens Ände 2:66 förstoras något inåt land, men inte ända till stranden, eftersom bygglov har beviljats för en byggplats som ligger på s.k. torra land. 3) Se bemötandet av den separata åsikten från Pellinge Maskinservice Ab (11522). För båtförvaring har en TY-byggplats anvisats. 4) Granskningen av stamfastigheter är en metod som enligt högsta förvaltningsdomstolen har konstaterats vara ett bra sätt att bedöma att markägarna bemöts jämlikt, då antalet nya byggplatser per fastighet fastslås. När det gäller den här fastigheten har styckningsinstrumenten undersökts och på basis av dem kan man konstatera följande: I samma förrättning har fastigheter bildats för både åsiktsyttraren och hennes bror. Åsiktsyttraren har fått en byggplats på den fastighet som vid utbrytningen bildades på området AT-4 och en byggplats på RA-område och en byggplats (2:66) tidigare. Brodern har fått 2 AT-byggplatser och 2 RA-byggplatser. På basis av detta kan man konstatera att båda parterna har fått någorlunda skäligt antal byggplatser. Antalet byggplatser ökas inte på basis av åsikter i en situation där stamfastigheten redan har överskridit sin byggrätt.

ID:74 Pellingin saariston osayleiskaava 21.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200070110 Kiinteistön nimi: LÄGEROMRÅDET ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä PY (julkisten palveluiden ja hallinnon alue) => muutos P (paveluiden ja hallinnon alueeksi). Ulosvuokrattu omakotikiinteistö tulee osoittaa AO-4 -merkinnällä. Hautausmaan alapuolisen ranta-alueen ja kivilaiturin omistusuhteet tulee kaavan yhteydessä selvittää. Jivikintien 12 rakennuspaikkaa tulee sijoittaa mahdollisimman kauas esim. tien eteläpuolelle. Rakennusoikeuden määrä lähistöllä tulisi muutoinkin supistaa. Kaikki kurssikeskuksen läheiset alueet sekä viereiset kiinteistöt tulee olla jatkossakin loma-asutusta jotta voidaan mahdollisimman hyvin varmistua leiri-/ majoitustoiminnan häiriöttömästä jatkumisesta. Kurssikeskukselta kappeliin johtava valaistu jalkakäytävä tulee osoittaa kaavaan. Ajoyhteys Granbo -kiinteistöön 7:63 tämän rantatien kautta, ei ajoyhteyttä Lägergården -kiinteistön kautta. Vanhan kivilaiturin ja rannan veneaittojen omistussuhteet selvitettävä sekä merkittävä niiden funktio kaavaan. PY -merkintä muutetaan P-merkinnäksi. Leirikeskuskokonaisuuteen kuuluvalle omakotitalolle ei osoiteta AO-4 rakennuspaikkaa. Seurakunta toivoo myös naapureille osoitettujen ympärivuotiseen asutukseen osoitettujen rakennuspaikkojen vähentämistä kaavasta. Ölandetin kaavaratkaisua on tutkittu uudestaan ja rakennuspaikat vähenevät kolmella leirikeskuksen läheisyydessä. Leirikeskuksen ympäristöön osoitetaan lähivirkistysaluetta ( VL) vastaamaan alueella olevaan virkistystarpeeseen. Myös seurakunnan omistama tila 7:139 osoitetaan lähivirkistysalueeksi, venevalkamaksi ja uimarannaksi (VL, LV-2 ja VV). Pohjoispuolelle rakennetut asuinrakennukset ovat lupatietojen mukaan asuinrakennuksia, joten ne säilytetään asuinrakennuspaikkoina. Valaistu jalkakäytävä osoitetaan kaavaan. Kivilaiturin osalta annetaan LV-2 merkintä. Yleiskaavalla ei ratkaista yksittäisen rakennuspaikan tierasitetta vaan ne tulee selvittää yksityistietoimituksena. PY (område för offentlig service och förvaltning) => ändras till P (område för service och förvaltning). Den uthyrda egnahemsfastigheten ska ges beteckningen AO-4. Ägoförhållandena före strandområdet och stenbryggan nedanför begravningsplatsen ska utredas i samband med planen. Byggplatsen på Jiviksvägen 12 ska placeras så långt bort som möjligt t.ex. söder om vägen. Antalet byggrätter i närheten borde också i övrigt minskas. Alla områden i närheten av kurscentret samt fastigheterna intill ska också i fortsättningen vara fritidsbosättning så att man så bra som möjligt kan försäkra sig om att läger-/inkvarteringsverksamheten kan fortsätta ostört. Den belysta gångbanan från kurscentret till kapellet ska anges i planen. Körförbindelse till fastigheten Granbo 7:63 via den här strandvägen, ingen körförbindelse via fastigheten Lägergården. Ägoförhållandena för den gamla stenbryggan och båthusen vid stranden ska utredas och deras funktion ska märkas ut i planen. Beteckningen PY ändras till P. Egnahemshuset som hör till lägergårdens helhet ges inte en AO-4-byggplats. Församlingen önskar också att antalet byggplatser som getts till grannarna för åretruntbostäder ska minskas i planen. Planlösningen för Ölandet har undersökts på nytt och antalet byggplatser minskas med tre i närheten av lägercentret. I lägergårdens omgivning anvisas område för närrekreation (VL) för att svara mot behovet av rekreation i området. Fastigheten 7:139, som församlingen äger, anvisas också som område för närrekreation, småbåtsplats och badstrand (VL, LV-2 och VV). De bostadsbyggnader som har byggts norr om fastigheten är enligt uppgifterna om loven bostadshus, så de bibehålls som byggplatser för bostadshus. Den belysta gångbanan anges i planen. För stenbryggan ges beteckningen LV-2. I en generalplan avgörs inte vägservitut för en enskild byggplats utan de ska avgöras i en vägförrättning för en enskild väg.

ID:76 Pellingin saariston osayleiskaava 21.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63844200020076 Kiinteistön nimi: LEDISUDD ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Saaren MY-5 -merkintä tulee muuttaa M-merkinnäksi, koska muissakin ympärillä olevissa saarissa merkintä on M. Erilaisia RA-alueita on liikaa aiheuttaen maanomistajien epätasa-arvoista kohtelua. RA-17 merkintä tulee muutta RA-16 -merkinnäksi, koska saaret ovat lähellä toisiaan muodostaen suuremman kokonaisuuden. Tilalle tulee osoittaa 2 rakennuspaikkaa, koska tilalle on rakennettu 2 lomarakennusta. Toisen rakennuslupa on 57 m2 saunalle, joten se voidaan tulkita lomarakennukseksi. Lisäksi tilajatous puoltaa kahta erillistä rakennuspaikkaa. Skånholmsfjärden muodostaa pienine saarineen maakunnallisesti arvokkaan saaristomaiseman (maakuntakaava ma/m). MY-5 -merkinnällä on pyritty siihen, että pienehköjen saarten rantapuustoa säilyisi, koska metsälainsäädäntö ei suojele merenrantapuustoa. Merkintää on käytettty muissakin vastaavissa saarissa. Kaavaan on osoitettu erilaisia RA -merkintöjä, koska esimerkiksi pienissä saarissa erityisesti ulkosaaristossa ja merivöhykkeellä on maisemallisten tekijöiden johdosta tarkoituksen mukaista sallia vähäisempi rakennuspaikkakohtainen rakennusoikeus. Rakennuspaikan rakennusoikeus määräytyy sen mukaan millä saaristovyöhykkeellä ja minkä kokoisella saarella rakennuspaikka sijaitsee. Tällä varmistetaan, että rakentamisessa otetaan riittävästi huomioon rakennuspaikkojen erilaiset olosuhteet ja että rakentamismahdollisuudet olosuhteiltaan samantyyppisillä rakennuspaikoilla ovat samat. Taulukko on esitetty kaavaselostuksessa. Taulukossa esitetystä kaavamerkinnästä ja rakentamisen määrästä voidaan perustellusti poiketa joko ylös- tai alaspäin, jos rakennuspaikan olosuhteet esim. peitteisyys, korkeustaso, sijainti ja näkyvyys maisemassa antavat siihen mahdollisuuden. Maininta on täydennetty kaavaselostuksen taulukkoon. Tässä tapauksessa saaret ovat hyvin lähellä toisiaan eivätkä erotu yksittäsinä saaristomaisemassa. Ledesholmarna saariryhmän isoin saari on kauttaaltaan puuston peittämä ja rakentamiseen sopiva. Kaavamerkintä voidaan muuttaa merkinnästä RA-17 merkinnäksi RA-16, jolloin se on vastaava kuin viereisellä Bredholmenin saarella. Tilat 2:93 ja 2:76 on alueelle myönnetyissä rakennusluvissa katsottu yhdeksi rakennuspaikaksi esim. rakennusluvan (289/90) myöntäminen 57 m² suuruiselle poikkeuksellisen isolle saunalle on perustunut siihen, että tilat muodostavat yhden rakennuspaikan ja rakennuslupa koski olemassa olevan rakennuspaikan talousrakennuksen rakentamista. Se, että saunatiloja ei ole rakennukseen rakennettu, ei muuta sitä itsenäiseksi lomarakennukseksi. Myös viimeisimmissä laajentamisia koskevissa rakennusluvissa 2013-69 ja 2013-70, rakennuslupapäätökset ovat koskeneet rakennuspaikkaa, joka muodostuu tiloista 2:76 ja 2:93. Emätilan rantarakennusoikeus on jo käytetty eikä ole olemassa muitakaan perusteita osoittaa tilaa 2:93 itsenäisenä rakennuspaikkana. Öns beteckning MY-5 ska ändras till M, eftersom de övriga öarna i omgivningen också har beteckningen M. Det finns för mycket av olika RA-områden, vilket ger upphov till ojämlikhet i bemötandet av olika markägare. Beteckningen RA-17 ska ändras till RA-16, eftersom öarna ligger nära varandra och bildar en större helhet. Fastigheten bör ges 2 byggplatser, eftersom 2 fritidsbyggnader har byggts på fastigheten. Den enas bygglov är för en 57 m2 bastu, så den kan tolkas som en fritidsbyggnad. Dessutom försvarar fördelningen mellan fastigheterna två separata byggplatser. Skånholmsfjärden med dess små holmar utgör ett värdefullt skärgårdslandskap som är av intresse på landskapsnivå (landskapsplanen ma/m). Med beteckningen MY-5 har man eftersträvat att strandträden på de mindre holmarna ska bli kvar, eftersom skogslagstiftningen inte skyddar trädbestånd vid havsstränder. Beteckningen har också använts på andra motsvarande holmar. I planen anvisas olika RA-beteckningar, eftersom det med tanke på landskapet är ändamålsenligt att på små holmar, speciellt i yttre skärgården och i havszonen, tillåta mindre byggrätt per byggplats. Byggplatsens byggrätt bestäms enligt inom vilken skärgårdszon och på hur stor holme byggplatsen är belägen. På detta sätt säkerställs att man i byggnationen tillräckligt beaktar byggplatsernas olika förhållanden och att byggmöjligheterna på byggplatser med samma slags förhållanden är desamma. En tabell över detta finns i planbeskrivningen. Det går att av motiverade skäl avvika från

ID:76 Pellingin saariston osayleiskaava 21.12.2012 tabellens planbeteckning och byggnadsmängd, antingen uppåt eller nedåt, om förhållandena på byggplatsen, t.ex. skymmande växtlighet, höjdnivå, läge och synlighet i landskapet möjliggör detta. Omnämnandet har kompletterats i tabellen i planbeskrivningen. I det här fallet ligger holmarna mycket nära varandra och urskiljs inte som enskilda holmar i skärgårdslandskapet. Den största holmen bland Ledesholmarna är helt trädbevuxen och lämpar sig att bebyggas. Planbeteckningen kan ändras från RA-17 till RA-16, varvid det motsvarar beteckningen för närbelägna Bredholmen. Fastigheterna 2:93 och 2:76 har i de beviljade byggloven betraktats som en enda byggplats. T.ex. det beviljade bygglovet (289/90) för en 57 m2 stor bastu är baserat på att fastigheterna bildar en enda byggplats och bygglovet gällde byggande av en ekonomibyggnad på den befintliga byggplatsen. Att inga bastuutrymmen har byggts i byggnaden gör inte att den skulle ändras till en självständig fritidsbyggnad. Också i de senaste byggloven om utbyggnad 2013-69 och 2013-70 har besluten om bygglov gällt den byggplats som består av fastigheterna 2:76 och 2:93. Stamfastighetens strandbyggrätt har redan utnyttjats och det finns inte heller några andra grunder att anvisa en självständig byggplats på fastigheten 2:93.

ID:77 Pellingin saariston osayleiskaava 21.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200090008 Kiinteistön nimi: HÖGHOLM (*) Ei ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Rakennuspaikkaa tulee laajentaa pohjoiseen, koska Glosholmenin satama aiheuttaa häiriötä rakennuspaikan eteläosassa. Alueelle tehdyn maastokäynnin perusteella kaavaluonnoksessa esitetty ratkaisu on perusteltu. Maasto nousee jyrkästi pohjoiseen kaavaluonnoksen mukaisesta rakennuspaikasta, joten edellytyksiä laajentamiselle ei korkeuserojen johdosta ole. Byggplatsen ska förstoras norrut, eftersom hamnen på Glosholmen orsakar störningar i södra delen av byggplatsen. På basis av terränggranskning på området är planutkastets lösning motiverad. Terrängen stiger brant mot norr från byggplatsen i planutkastet. På grund av höjdskillnaderna finns det inte förutsättningar för att förstora byggplatsen.

ID:78 Pellingin saariston osayleiskaava 21.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200120080 Kiinteistön nimi: Arvids ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä 1. Ölandsvägen 122. Haen alueelle rakennusoikeutta määräyksen AO-4 mukaisesti. Liite 1. 2. Brändholmarna 12:88. Haen alueelle rakennusoikeutta RA-17 tai vastaavan mukaisesti. Liite 2. 3. Delholmen 12:88. LUO -alue ehdotuksen kumoaminen. Selvityksen kohta 24. mukaan alueella ei ole uhanalaisia lajeja. Liite 3. 4. Delholmen 12:88. Haen alueelle rakennusoikeutta RA-14 tai vastaavan mukaisesti. Liite 4. 1. Tila 12:80 on lohkottu ennen kaavaprosessia tiloiksi 12:82 ja 12:83 ja kaavaprosessin aikana tiloihin 12:86, 12:88 ja 12:89. Tämä ei vaikuta tilalle 12:88 osoitettavaan rakennusoikeuden määrään. Tila 12:80 kuuluu emätilaan, jonka käytetty rantarakennusoikeus on 4 rakennuspaikkaa. Emätilalta on muodostunut rantarakennusoikeutta 1,94 rakennuspaikkaa, joten tilan jäljellä oleva rantarakennusoikeus on -2,06. Emätilalta muodostuu haja-asutusalueen osalta rakennusoikeutta 2,78 rakennuspaikkaa. Kun rantarakennusoikeuden ylitys huomioidaan jää jäljellä olevaksi haja-asutusalueen rakennusoikeudeksi 0,72. Tämä oikeuttaa emätilan yhteen uuteen haja-asutusalueen rakennuspaikkaan. Emätilan kylärakennusoikeutta muodostuu yhteensä 4,92 rakennuspaikkaa ja emätilan kyläalueelle on rakennettu yhteensä 3 rakennuspaikkaa, joten jäljellä oleva kylärakennusoikeus on 1,92. Tämä oikeuttaa emätilan yhteensä kahteen uuteen kylärakennuspaikkaan. Emätilan kylärakennusoikeus muodostuu pääosin tilalta 12:81. Kun huomioidaan tilasta 12:81 muodostetut ja sille rakennetut rakennuspaikat on perusteltua osoittaa nämä 2 uutta kylärakennuspaikkaa tilalle 12:81 ja 12:86. Emätilan hajarakennusoikeus muodostuu pääosin tilalta 12:83. Kun huomioidaan tilasta 12:83 muodostetut ja sille rakennetut rakennuspaikat on perusteltua osoittaa tilalle 12:83 1 uusi hajarakennuspaikka Kivisaarentien varteen. Tilalle 12:88 ei voida osoittaa uusia rakennuspaikkoja.. 2-4. Tilan 12:88 rantarakennusoikeus on edellä kuvatusti käytetty, joten uusia rakennuspaikkoja ei voida osoittaa. Delholmenin luo-merintä poistetaan, koska luontoselvityksen suositus alueen kaavamerkinnäksi on M. 1. Ölandsvägen 122. Jag ansöker om byggrätt för området enligt bestämmelsen AO-4. Bilaga 1. 2. Brändholmarna 12:88. Jag ansöker om byggrätt för området enligt bestämmelsen RA-17 eller motsvarande. Bilaga 2. 3. Delholmen 12:88. Upphävning av förslagets LUO-område. Enligt kapitel 24 i utredningen finns inga hotade arter på området. Bilaga 3. 4. Delholmen 12:88. Jag ansöker om byggrätt för området enligt RA-14 eller motsvarande. Bilaga 4. 1. Fastigheten 12:80 har styckats till fastigheterna 12:82 och 12:83 före planläggningsprocessen samt under planläggningsprocessens gång till fastigheterna 12:86, 12:88 och 12:89. Detta påverkar inte den byggrätt som anvisas för fastigheten 12:88. Fastigheten 12:80 hör till en stamfastighet vars använda strandbyggrätt är 4 byggplatser. Stamfastigheten har gett upphov till en strandbyggrätt på 1,94 byggplatser, så fastighetens återstående strandbyggrätt är -2,06. Stamfastigheten ger beträffande glesbebyggt område upphov till en byggrätt på 2,78 byggplatser. Då överskridningen av strandbyggrätten beaktas är den återstående byggrätten på glesbebyggt område 0,72. Detta berättigar stamfastigheten till en ny byggplats på glesbebyggt område. Stamfastighetens byggrätt i byzonen blir totalt 4,92 byggplatser och på stamfastighetens byområde har totalt 3 byggplatser bebyggts, vilket innebär att 1,92 byggrätter i byzonen återstår. Detta berättigar stamfastigheten till totalt två nya byggplatser i byzonen. Stamfastighetens byggrätt i byzonen uppkommer främst av fastigheten 12:81. Då man beaktar de byggplatser som uppkommit av fastigheten 12:81 och som byggts på den är det motiverat att anvisa dessa två nya byggplatser i byzonen till fastigheterna 12:81 och 12:86. Stamfastighetens byggrätt på glesbebyggt område uppkommer främst av fastigheten 12:83. Då man beaktar de byggplatser som uppkommit av fastigheten 12:83 och som byggts på den är det motiverat att anvisa 1 ny byggplats på glesbebyggt område på fastigheten 12:83 intill Stenholmsvägen. Fastigheten 12:88 kan inte ges några nya byggplatser. 2-4. Byggrätten i strandzonen för fastigheten 12:88 har enligt beskrivningen ovan utnyttjats, så inga nya byggplatser kan ges. Luo-beteckningen på

ID:78 Pellingin saariston osayleiskaava 21.12.2012 Delholmen tas bort, eftersom naturutredningens rekommendation för området är planbeteckningen M.

ID:81 Pellingin saariston osayleiskaava 21.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200070075 Kiinteistön nimi: BREDVIK II (*) Ei ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Tiedoksenne, että tila tullaan liittämään tilaan 638-452-7-76-N Tilat 7:75 ja 7:76 on yhdistetty yhdeksi kiinteistöksi 7:142, lisäksi kiinteistöön on lunastettu vesijättöä. Kaavaa tarkistetaan siten, että rakennuspaikka määritetään vastaamaan uutta kiinteistöjaotusta. Rannassa olevaa LV-1 -aluetta kavennetaan siten, että se käsittää ainoastaan kyläyhteisen laiturin ympäristön. Till er kännedom: fastigheten kommer att slås ihop med fastigheten 638-452-7-76-N Fastigheterna 7:75 och 7:76 har sammanslagits till en enda fastighet, 7:142, dessutom har tillandning lösts in för fastigheten. Planen justeras så att byggplats ges motsvarande den nya fördelningen mellan fastigheterna. LV-1-området på stranden görs smalare så att det omfattar endast området kring byns gemensamma brygga.

ID:82 Pellingin saariston osayleiskaava 21.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200110055 Kiinteistön nimi: BRÄNNÄS ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Rakennuspaikka tulee muuttaa asuinrakennuspaikaksi. Olen asunut omakotitason varusteilla (sähköt, kaivo, täysi talviasuttavuus...) varustettua vapaa-ajan asuntoani useamman vuoden yksinomaan vakituisena asuntonani ja harjoitan ko. osoitteessa myös yritystoimintaa. Olen laajentamassa yritystoimintaani myös kalastusmatkailuun ja sekä omaan asumistani että yritystoimintaa varten tulen tarvitsemaan nykyisen rakennusoikeuden lisäksi mm. veneiden ja muiden varusteiden säilyttämiseen lämmintä sekä kylmää varastotilaa. Vastaavia vakituiseen asuminseen muutettuja kohteita on viime vuosien aikana Pellingissä ollut muutamia ja niiden sijainti omistamaani kiinteistöön verrattuna on ollut vielä kauempana kyläkeskuksista. Yllä olevan perusteella vaadin että omistamani kiinteistön kaavaehdotusta muutetaan siten että ko. kiinteistö kaavoitetaan vakituista asumista silmällä pitäen. Kun kaavalla muutetaan lomarakennuspaikkoja vakituiseen asuinkäyttöön, tulee huomioida maanomistajien tasapuolinen kohtelu sekä palvelujen järjestämisestä kaupungille aiheutuvat kustannukset pitkällä aikavälillä. Lisäksi kaavoitus järjestelmän valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ohjaavat kaavoja suunniteltaviksi siten, että yhdyskuntarakennetta tiivistetään. Mikäli kyseinen lomarakennuspaikka muutetaan vakituiseen asuinkäyttöön, tulee sama mahdollisuus antaa myös muille vastaaville lomarakennuspaikoille. Vastaavanlaisia lomarakennuspaikkoja on alueella noin 100 kpl. Näiden kaikkien muuttaminen vakituiseen asuinkäyttöön ei tue yhdyskuntarakenteen tiiviyden tavoitetta ja aiheuttaisi kaupungille tarkoituksettoman suuria velvoitteita palvelujen järjestämisen osalta. Joskus aiemmin asuinrakennuspaikan statuksen rakennusluvan perusteella saaneet rakennuspaikat on osoitettu kaavaan asuinrakennuspaikkoina. Tämän johdosta joitakin asuinrakennuspaikkoja on kaavassa osoitettu etäämmäksikin kyläkeskuksista. Tätä perusteena käyttäen ei voida toisaalta lähteä siitäkään, että aikanaan etäälle kylätaajamasta asuinrakennuspaikan rakennusluvan saanut rakennuspaikka toimisi mittarina sille milloin lomarakennuspaikka voidaan muuttaa asuinrakennuspaikaksi. Kaavaan ei tehdä muutoksia mielipiteen johdosta. Byggplatsen ska ändras till en byggplats för en bostad. Jag har bott i min fritidsbostad, som har samma utrustning som ett egnahemshus (el, brunn, helt vinterbonad ) på heltid i flera år och haft den som fast bostad, och jag bedriver också företagsverksamhet på den aktuella adressen. Jag håller på att utvidga min företagsverksamhet till att också omfatta fisketurism, och både för mitt boende och för företagsverksamheten kommer jag att utöver nuvarande byggrätt också behöva bl.a. varmt och kallt förvaringsutrymme för bl.a. båtar och annan utrustning. I Pellinge har det under de senaste åren varit flera motsvarande fall där hus har ändrats till fast bostad, och de ligger ännu längre från bycentrum än min fastighet. Med hänvisning till ovanstående kräver jag att planförslaget beträffande min fastighet ändras så att den aktuella fastigheten planläggs med tanke på fast boende. Då fritidsbyggplatser genom planen ändras för åretruntanvändning måste man beakta jämlikt bemötande av markägarna samt de kostnader som staden åsamkas för att ordna service på lång sikt. Planläggningssystemets riksomfattande mål för områdesanvändningen har dessutom en styrande verkan så att samhällsstrukturen ska förtätas. Om ifrågavarande fritidsbyggplats ändras till användning för fast boende måste samma möjlighet också ges till andra motsvarande fritidsbyggplatser. På området finns cirka 100 st motsvarande byggplatser för fritidsboende. Att ändra alla dessa till byggplatser för fast boende stöder inte målet att förtäta samhällsstrukturen och skulle orsaka staden onödigt stora skyldigheter att ordna service. Byggplatser som någon gång tidigare genom bygglov har fått status som byggplats för bostad har i planen anvisats som byggplatser för bostadsbyggnader. Därför har vissa byggplatser för bostadsbyggnader i planen anvisats även längre bort från byarnas centrum. På basis av detta går det inte att utgå ifrån att en byggplats som en gång i tiden fått bygglov för bostadsbyggnad långt från bytätorten ska fungera som mätare för när en byggplats för en

ID:82 Pellingin saariston osayleiskaava 21.12.2012 fritidsbostad kan ändras till en plats för fast bostad. Inga ändringar görs i planen till följd av åsikten.

ID:83 Pellingin saariston osayleiskaava 21.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200120046 Kiinteistön nimi: NORRSTRAND (*) Ei (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Kiinteistöllä 12:46 Norrstrand, joka lohkottiin nykyiseen muotoonsa 1960- ja 1970-lukujen taitteessa, on yli 60 vuoden ajan ollut 2 kesämökkiä, eli 2 rakennuspaikaa. Todellisuutta ei voi mitätöidä mitoituksella, siis ON EDELLEEN OLTAVA 1 rakennuspaikka pohjoisrannassa Brännäsörenin luoteispuolella sekä 1 rakennuspaikka Trastvikenin puolella. Tämän mielipiteen lausun omistajan pojan ominaisuudessa. Ohimennen voisi myös todeta, että äitiäni/omistajaa ei ole lähestetty millään tavalla suunnitteluprosessin alkuvaiheessa - lienee muotovirhe, eikös vain? Tilan rakennuslupatilanne on tutkittu kaavaluonnosvaiheen jälkeen ja alueelle on tehty maastokäynti. Tilan varsinainen rakennuspaikka on tilan pohjoisrannalla ja tilan itärannalla on ränsistynyt käyttämätön sauna/lomarakennus. Tämän johdosta kaava tarkennetaan siten, että tilalle osoitettu lomarakennuspaikka siirretään tilan itäosasta tilan pohjoisosaan. Olemassa oleva sauna/lomarakennus voi olla edelleen tilan itäosassa ja sitä voidaan kunnostaa ja ylläpitää. Mahdolliset uudisrakennukset tulevat rakennettavaksi osayleiskaavassa osoitetulle rakennuspaikalle. Tilalla ei kuitenkaan varsinaisesti osoiteta kahta erillistä rakennuspaikkaa kaavaan. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa on kerrottu, missä kaavan vaiheissa lähetetään tieto maanomistajille. Tässä tapauksessa kiinteistön lainhuuto on edelleen Bernhard Johanssonin nimissä ja vanhentunut. Tästä syystä kiinteistötietojärjestelmä ei myöskään tunne mielipiteen esittäjän äitiä kiinteistön omistajana eikä omistajan osoitetta. Jatkossa postitetaan maanomistajakirjeet antamallanne osoitteella. På fastigheten 12:46 Norrstrand, som bröts ut till sin nuvarande form vid skiftet mellan 1960- och 1970-talet, har det sedan drygt 60 år funnits 2 sommarstugor, alltså 2 byggplatser. Det går inte att bortse från verkligheten vid dimensioneringen. Det SKA ALLTSÅ FORTFARANDE FINNAS 1 byggplats på den norra stranden nordväst om Brännäsören samt 1 byggplats vid Trastviken. Denna åsikt framför jag i egenskap av ägarens son. Dessutom kunde man också konstatera att min mor/ägaren inte på något sätt har kontaktats i början av planeringsprocessen det är väl fråga om ett formellt fel? Fastighetens bygglovssituation har undersökts efter planutkastskedet och området har undersökts på platsen. Fastighetens egentliga byggplats finns vid fastighetens norra strand, och vid fastighetens östra strand finns en förfallen bastubyggnad/ fritidsbostad som inte används. Därför preciseras planen så att den fritidsbyggplats som anvisas på fastigheten flyttas från den östra till den norra delen av fastigheten. Den befintliga bastun/fritidshuset kan finnas kvar på den östra delen av fastigheten och den får repareras och hållas i skick. Eventuella nybyggen ska ske på den byggplats som anges i delgeneralplanen. I planen anvisas dock inte två separata byggplatser på fastigheten. I programmet för deltagande och bedömning beskrivs i vilka skeden av planläggningen information sänds till markägarna. I det här fallet är fastighetens lagfart fortfarande i Bernhard Johanssons namn och har löpt ut. Därför känner fastighetsdatasystemet inte heller till att åsiktsyttrarens mor skulle vara ägare till fastigheten och inte heller ägarens adress. I fortsättningen postas markägarbreven till den adress som ni uppgett.

ID:84 Pellingin saariston osayleiskaava 21.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200130104 Kiinteistön nimi: HÖITERVIK (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Kiinteistö on 2650 m2. Aiemmin on saanut rakentaa 100+60=160 m2. Osayleiskaavan mukaan saa rakentaa e=0,032 -> 84,8 m2 ja viitataan rakennusjärjestykseen. Mikä on nykyinen rakennusoikeus? Onko muutos tapahtunut rakennusjärjestyksen astuessa voimaan? Tuleeko rakennusoikeus olemaan 84,8 m2 jos kaava astuu voimaan? Kuinka paljon on käytetty ja kuinka paljon on jäljellä? Yleinen palaute Silta Tirmo-Sundö on erittäin tarpeellinen. Lossi oli riittävä vielä 1980-luvulla, mutta nykyisin muodostuu pitkät jonot kesäisin. Sillan suunnittelu pitäisi aloittaa jo osayleiskaavavaiheessa. Pitäisi myös rakentaa kävelysilta Tullandet-Lökön, missä salmi on kapeimmillaan. Vastaavanlainen kuin Tullandet-Pikkupellinki. Salmen läpi ei mene väylää, joka siitä häiriintyisi. Mielipiteen esittäjä on tulkinnut sekä voimassa olevan rakennusjärjestyksen (hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.12.2007 143, tullut voimaan 20.2.2008) että kaavaluonnoksessa esitetyn kaavamääräyksen oikein. Tässä tapauksessa rakennusjärjestyksen ja kaavaluonnoksen mukaiset kokonaisrakennusoikeudet ovat samat. Koska tilan pinta-ala on alle 5000 m², lasketaan loma-asunnon rakennuspaikan kokonaisrakennusoikeus tehokkuusluvun (kerrosalan suhde rakennuspaikan pinta-alaan) e 0,032 mukaan ollen yhteensä 84,8 k-m². Lisäksi koska rakennuspaikan rantaviivan pituus ei täytä rakennusjärjestyksessä eikä osayleiskaavaluonnoksessa edellytettyä 50 metrin rajaa, antaa kumpikin asiakirja rakennustarkastajalle mahdollisuuden tutkia rakentamisen määrä tapauskohtaisesti. Kaikki rakennuspaikalla olevat rakennukset lasketaan ns. käytettyyn rakennusoikeuteen ja jäljellä oleva saadaan vähentämällä kokonaisrakennusoikeudesta käytetty rakennusoikeus. Kaavassa esitetyt määräykset tulevat voimaan kun kaava saa lainvoiman. Ennen tätä noudatetaan rakennusjärjestyksen määräyksiä. Sillan rakentaminen Sundön ja Tirmon välille ei lukeudu tiehallinnon suunnittelemiin hankkeisiin. Osayleiskaavan laatimisessa katsotaan lossiyhteyden riittävän eikä kiinteää yhteyttä lasketa tarvittavan. Lökon ja Tullandetin välisen kävelysiltaa ei esitetä kaavaehdotuksessa. Kevyenliikenteen sillalla ei ole sellaista yleistä tarvetta, että se olisi syytä esittää osayleiskaavassa. Fastigheten omfattar 2650 m2. Tidigare har man fått bygga 100+60=160 m2. Enligt delgeneralplanen får man bygga e=0,032 -> 84,8 m2 med hänvisning till byggnadsordningen. Hur stor är den nuvarande byggrätten? Har en förändring skett då byggnadsordningen trädde i kraft? Kommer byggrätten att vara 84,8 m2 om planen träder i kraft? Hur mycket har använts och hur mycket återstår? Allmän respons En bro Tirmo-Sundö är mycket nödvändig. Färjan räckte till ännu på 1980-talet, men numera blir det långa köer på somrarna. Bron borde börja planeras redan i samband med delgeneralplanen. Det borde också byggas en gångbro Tullandet-Lökön där sundet är som smalast. En likadan som Tullandet-Lillpellinge. Genom sundet går ingen farled som skulle störas av en bro. Åsiktsyttraren har tolkat både gällande byggnadsordning (godkänd av stadsfullmäktige 12.12.2007 143, trädde i kraft 20.2.2008) och planbestämmelsen i planutkastet rätt. I det här fallet är de totala byggrätterna enligt byggnadsordningen och planutkastet desamma. Eftersom fastighetens areal är mindre än 5000 m2 beräknas den totala byggrätten för en byggplats för en fritidsbostad enligt exploateringstalet (våningsytans förhållande till byggplatsens areal) e 0,032 och är då totalt 84,8

ID:84 Pellingin saariston osayleiskaava 21.12.2012 m2 våningsyta. Eftersom längden på byggplatsens strandlinje dessutom inte uppfyller kravet på 50 meter, som anges i byggnadsordningen och i utkastet till delgeneralplan, ger båda dokumenten byggnadsinspektören möjlighet att undersöka byggnadsmängden från fall till fall. Alla byggnader som finns på byggplatsen räknas in i den s.k. utnyttjade byggrätten och återstående byggrätt fås genom att den utnyttjade byggrätten subtraheras från den totala byggrätten. Bestämmelserna i planen träder i kraft då planen vinner laga kraft. Fram till dess följs bestämmelserna i byggnadsordningen. Ett brobygge mellan Sundö och Tirmo ingår inte i de projekt som Vägförvaltningen har under planering. I arbetet med delgeneralplanen anses färjförbindelsen vara tillräcklig och det anses inte behövas någon fast förbindelse. Någon gångbro mellan Lökön och Tullandet föreslås inte i planförslaget. En bro för gång- och cykeltrafik utgör inte ett sådant allmänt behov som borde förslås i delgeneralplanen.

ID:85 Pellingin saariston osayleiskaava 27.12.2012 Kohteen kiinteistötunnus: 63845208760012 Kiinteistön nimi: VESIALUE (*) Ei ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Jakokunnan mielestä virkistysalue ulottuu liian pitkälle etelään. Käytännössä ranta pidetään kuuluvan tien toisella puolella oleville kiinteistöille (7:9, 7:39), eikä se pitäsi osoittaa yleiseen virkistykseen. Kiinteistöt ovat kiinnostuneita lunastamaan ranta-alueen. Virkistysalueen raja voisi olla 7:133 ja 7:117 jatko. Alue olisi edelleen tarpeeksi iso virkistyskäytölle. Kaavaluonnoksessa esitettyä virkistysalueen rajausta supistetaan etelästä siten, että se ulottuu ainoastaan tilojen 7:133 ja 7:117 välisen rajalinjan kohdalta pohjoiseen. Alueeseen kohdistuva merkintä muutetaan sellaiseksi, että sitä ei ole tarkoitettu yleiseen käyttöön, vaan paikallisten asukkaiden käyttöön ja ylläpidettäväksi omien mahdollisuuksien mukaisesti. Tämän johdosta merkinnäksi muutetaan VL-1 (Lähivirkistysalue, joka on tarkoitettu paikallisten asukkaiden käyttöön. Område för närrekreation, som är avsedd för den lokala befolkningens bruk.) Skifteslaget anser att rekreationsområdet sträcker sig för långt söderut. Stranden uppfattas i praktiken tillhöra de fastigheter (7:9, 7:39) som ligger på andra sidan vägen och borde således inte betecknas som allmänt rekreationsområde. Fastighetsägarna har visat intresse av att lösa in dessa delar av den samfällda stranden. Gränsen för rekreationsområdet kunde dras som en fortsättning av gränslinjen mellan 7:133 och 7:117. Området skulle fortfarande vara tillräckligt stort för rekreationsanvändningen. Den avgränsning av rekreationsområdet som presenteras i planutkastet minskas i söder så att det endast vid gränslinjen mellan fastigheterna 7:133 och 7:117 når ända till norr. Beteckningen för området ändras så att området inte är avsett för allmänt bruk utan för lokalbefolkningens bruk och ska hållas i skick inom ramen för egna möjligheter. Beteckningen ändras därför till VL-1 (Område för närrekreation, som är avsett för lokalbefolkningens bruk.)

ID:86 Pellingin saariston osayleiskaava 04.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200110053 Kiinteistön nimi: MELLANNÄS ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Tontti on viimeinen jäänne 50- ja 60-luvun lohkomisista. Toivotaan että sille voidaan osoitaa rakennuspaikka. Tila 11:53 on rekisteröity 1974 eli kysymyksessä ei ole mitoitusperusteissa takoitettu rakentamaton emätila. Ennen vuotta 1974 tilasta on lohottu jo kolme rakennuspaikkana käytettävää tilaa. Tila kuuluu emätilaan, jonka mitoitusperiaatteiden mukainen rantarakennusoikeus on käytetty. Tämän johdosta tilalle ei voida osoittaa uusia rakennuspaikkoja. Emätilasta on lohkottu yhteensä 4 rantarakennuspaikkaa, joihin rantarakennusoikeus on käytetty. Tomten är det sista som finns kvar efter avstyckning på 50- och 60-talet. Hoppas det går att inrätta en byggplats på tomten. Fastigheten 11:53 registrerades år 1974, dvs. det är inte en sådan obebyggd stamfastighet som avses i dimensioneringsgrunderna. Före år 1974 avstyckades tre fastigheter som används som byggplatser. Fastigheten hör till en stamfastighet vars använda strandbyggrätt enligt dimensioneringsprinciperna har utnyttjats. Därför kan fastigheten inte ges några nya byggplatser. Från stamfastigheten har sammanlagt 4 strandbyggplatser brutits ut och strandbyggrätten har använts för dem.

ID:87 Pellingin saariston osayleiskaava 07.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200060196 Kiinteistön nimi: Hvitheim ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä 1) Lisärakennuspaikka Hvitheimille 6:196 (Liite 1). Jos liitteen mukainen ratkaisu ei ole mahdollinen toivotaan, että se sitten muutetaan yleiskaavan periaatteiden mukaisesti. Rakennusluvalle on myönnetty poikkeuslupa 1998 ja 2004 (liitteet 2 ja 3). Luvissa on todettu että kiinteistöllä on enemmän käyttämättömiä rakennuslupia kuin mitä on haettu. Rakennuslupa haettiin saaren eteläpuolelle, mutta kaatui korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Vuonna 2006 haettiin uusi poikkeuslupa pohjoisrannalle, joka myönnettiin, mutta se jäi rakentamatta. Silloin ei nähty esteitä rakentaa pohjoisrannalle, eikä tilanne ole muuttunut siitä. 2) Nykyisen rakennuspaikan laajentaminen niin, että ympäristö ja nykyiset rakennukset huomioidaan. Rakennuspaikka siirretään itään nykyisestä asunnosta, eikä länteen kiinteistön rajalle. 1. Mitoituslaskelmaa on tarkistettu Långölle sijoittuvien emätilojen osalta. Mitoituslaskelmasta puuttuneet emätilat 6:7 ja 6:46 on täydennetty rakennusoikeuslaskelmaan. Tämän johdosta emätilan 6:35 rakennusoikeus on 2,15 ja käytetty rakennusoikeus on kahden sijaan 1. Emätilan jäljellä oleva rakennusoikeus on näin ollen 1,15, joka lasketaan kuuluvaksi tiloille 6:190 ja 6:196 puoliksi. Tiloilla on lisäksi ollut voimassa tarkistusta vastaavat poikkeamispäätökset. Mielipiteen johdosta tilalle 6:196 saaren pohjoisrannalle osoitetaan yksi uusi rakennuspaikka, RA-11. 2. NYKYISEN rakennuspaikan koko on kaavaluonnoksessa yli 1 hehtaari, jolloin se on tavanomaista suurempi. Lisäksi kaikki rakennetut rakennukset mahtuvat pohjakartta ja ortokuva -tarkastelun perusteella rakennuspaikan sisälle. Rakennuspaikkaa ei tämän johdosta voida laajentaa, eikä sitä ole tarkoituksenmukaista siirtää itäänkään. 1) En byggplats ska läggas till för Hvitheim 6:196 (Bilaga 1). Om en lösning enligt bilagan inte är möjlig önskas att den justeras så att den motsvarar generalplanens principer. Ett undantagslov för byggande på fastigheten beviljades 1998 och 2004 (bilaga 2 och 3). I beviljandena har det konstaterats att fastigheten har mera outnyttjade byggrätter än vad som har ansökts. Bygglov ansöktes på södra sidan av ön, men detta förkastades av högsta förvaltningsdomstolen. År 2006 ansöktes om nytt undantagslov för den norra stranden, vilket beviljades, men det blev inte byggt. Då sågs inga hinder för att bygga på den norra stranden, och situationen har inte förändrats sedan dess. 2) Den existerande byggplatsen utvidgas så att omgivningen och de existerande byggnaderna beaktas. Byggplatsen sträcker sig österut från den nuvarande bostaden, inte västerut till fastighetens gräns. 1. Dimensioneringsberäkningen har justerats beträffande stamfastigheterna på Långön. Stamfastigheterna 6:7 och 6:46, som saknades i dimensioneringsberäkningen, har kompletterats i beräkningen av byggrätter. Enligt detta är byggrätten för stamfastigheten 6:35 nu 2,15 och den utnyttjade byggrätten är 1, inte två. Stamfastighetens återstående byggrätt är alltså 1,15, som räknas höra till fastigheterna 6:190 och 6:196, hälften var. För fastigheterna har dessutom funnits gällande undantagsbeslut som motsvarar justeringen. På grund av åsikten ges fastigheten 6:196 på norra stranden av ön en ny byggplats, RA-11. 2. Den existerande byggplatsens storlek är i planutkastet över 1 hektar, vilket betyder att den är större än vanligt. Enligt granskning av baskarta och ortofoton ryms dessutom alla uppförda byggnader inom byggplatsen. Därför kan byggplatsen inte förstoras och det är inte heller ändamålsenligt att flytta den österut.

ID:88 Pellingin saariston osayleiskaava 15.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200060112 Kiinteistön nimi: KIRJALAHTI ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Tilan kaakkoisosassa oleva LV-merkintä tulee poistaa tarpeettomana. LV-alue on vuokrattu rajavartiostolle, jonka toiminta Glosholmenissa on lakannut Glosholmenia kehitetään jatkossa virkistystä ja matkailua varten. Tämän johdosta mantereella tulee jatkossakin olla Glosholmenin huoltoa palveleva LV/venesatama. Satama-aluetta laajennetaan hieman itään, jonne on viereisessä ranta-asemakaavassa osoitettu LV-alue. Beteckningen LV i sydöstra delen av fastigheten ska avlägsnas, eftersom den är onödig. LV-området är utarrenderat till gränsbevakningen vars verksamhet på Glosholmen har upphört. Glosholmen kommer i fortsättningen att utvecklas för rekreation och turism. Därför ska det fortsättningsvis finnas en LV/småbåtshamn på fastlandet för att betjäna servicen på Glosholmen. Hamnområdet förstoras något österut, där det i den närbelägna stranddetaljplanen finns anvisat ett LV-område.

ID:89 Pellingin saariston osayleiskaava 16.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200110060 Kiinteistön nimi: ORRUDDEN ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Tilalle tulisi osoittaa yksi uusi lomarakenuksen rakennuspaikka osoitettuun paikkaan. Tilan omistaja ei ole hyötynyt mitenkään tilasta lohkotusta luonnonsuojelualueesta tilalla 11:61, jonka hän edelleen omistaa. Tilan omistajaa ei muutoinkaan ole kohdeltu tasapuolisesti. Emätilatarkastelu ja muunnetturantaviiva on määritetty väärin. Emätilatarkastelussa ei ole huomioitu tilojen muodostumisketjua. Emätila 11:13 on jaettu osiin 11:39 ja 11:40. Tilasta 11:40 on lohkottu useita rakennettuja lomarakennuspaikkoja, joille kuudelle on osoitettu kaavaluonnoksessa rakennuspaikat. Tilasta 11:39 lohkotuille rakennuspaikoille, johon tila 11:60 kuuluu ei ole osoitettu yhtään uutta rakennuspaikkaa. Tila 11:60 ei ole voinut omilla toimillaan vaikuttaa tilaketjun 11:40 ylirakentamiseen. Ratkaisu on kohtuuton tilaketjun 11:39 kannalta. Muunnetturantaviiva on oijouttu ja määritetty muuntokertoimet siten, että rantaviiva vähenee osittain useaanotteeseen. Tämän johdosta muunnetunrantaviivan määritys tulee tehdä uudelleen. Tilan 11:60 muodostumista on tutkittu ja todettu mielipiteessä esiintuodut lohkomisketjut ja tehty tarkistus muunnettuun rantaviivaan. Lisäksi on huomioitu tilan 11:61 luonnonsuojelualue, josta maanomistaja ei ole päässyt hyötymään. Näiden asioiden vallitessa voidaan tehdä kohtuullistaminen, jossa tilan 11:60 katsotaan saavan oman osuutensa emätilan kokonaismitoituksesta ja että emätilan muilla lohkotiloilla tapahtunut rakentaminen ei rasita tämän tilan rakennusoikeutta. Muunnetturantaviiva oli tulkittu tilan lounaisrannalla rakennuskelvottomaksi rannan alavuuden johdosta. Verrattaessa rantaa muiden tilojen vastaaviin rantoihin, voidaan osa tästä rannasta tulkita rakennuskelpoiseksi. Tilan Koillisrannan osalta niemen leveys on paikoin yli 200 metriä, jolloin kertoimena voidaan käyttää 0,5 sijaan 0,75. Tällöin tilalta 11:60 muodostuu rakennusoikeutta 0,68. Kun tilaa 11:60 käsitellään siten, että emätilan rakennusoikeuden ylittäneet tilat eivät rasita tilaa 11:60 voidaan tilalle 11:60 osoittaa yksi uusi RA-16 rakennuspaikka. Rakennuspaikka sijoitetaan mielipiteessä esitettyyn paikkaan muiden rakennuspaikkojen yhteyteen. Fastigheten borde ges en ny byggplats för en fritidsbostad på den angivna platsen. Fastighetens ägare har inte haft någon nytta av det från fastigheten utbrutna naturskyddsområdet på fastigheten 11:61, som hon fortfarande äger. Fastighetsägaren har inte annars heller bemötts jämlikt. Stamfastighetsgranskningen och bestämningen av omvandlad strandlinje är fel gjord. I granskningen av stamfastigheter har fastigheternas uppkomstkedja inte beaktats. Stamfastigheten 11:13 har delats i delarna 11:39 och 11:40. Från fastigheten 11:40 har flera bebyggda fritidsbyggplatser brutits ut och för sex av dem har byggplatser anvisats i planutkastet. För de byggplatser som har brutits ut från fastigheten 11:39 och dit fastigheten 11:60 hör har inte en enda ny byggplats anvisats. Fastigheten 11:60 har inte genom egna åtgärder kunnat påverka att fastighetskedjan 11:40 har blivit för mycket bebyggd. Lösningen är oskälig för fastighetskedjan 11:39. Den omvandlade strandlinjen har rätats ut och omvandlingsfaktorerna har bestämts så att strandlinjen minskar flera gånger. Därför måste den omvandlade strandlinjen räknas om. Uppkomsten av fastigheten 11:60 har undersökts och de utbrytningskedjor som beskrivs i åsikten har konstaterats. Den omvandlade strandlinjen har justerats. Dessutom har man beaktat naturskyddsområdet på fastigheten 11:61 som markägaren inte har kunnat utnyttja. Under dessa omständigheter kan en skälighetsprövning göras så att fastigheten 11:60 anses få sin andel av stamfastighetens totala dimensionering och så att det som byggts på stamfastighetens övriga utbrutna fastigheter inte ska belasta den här fastighetens byggrätt. Den omvandlade strandlinjen har på den sydvästra stranden av

ID:89 Pellingin saariston osayleiskaava 16.01.2013 fastigheten bedömts vara olämplig för byggnation på grund av att området är låglänt. Vid jämförelse av stranden med andra fastigheters motsvarande stränder kan en del av den här stranden tolkas som bebyggbar. Beträffande fastighetens nordöstra strand är uddens bredd ställvis över 200 m, varvid en faktor på 0,75 i stället för 0,5 kan användas. Då uppstår en byggrätt på 0,68 för fastigheten 11:60. Då fastigheten 11:60 behandlas så att de fastigheter av stamfastigheten som har överskridit byggrätten inte belastar fastigheten 11:60 kan denna fastighet anvisas en ny RA-16-byggplats. Byggplatsen placeras på den plats som anges i åsikten i anslutning till de övriga byggplatserna.

ID:90 Pellingin saariston osayleiskaava 16.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200060145 Kiinteistön nimi: BÄFVERHOLM ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Tilalle tulisi osoittaa olemassa olevan lomarakennuspaikan lisäksi toinen lomarakennuspaikka osoitettuun kohtaan. Muunnetturantaviiva on määritetty luonnoksessa väärin. Kyseisen tilan kohdalla rantaviivaa on pienennetty oikomalla ja muuntokertoimilla siten, että se ei ole enää mitoitusperiaatteissa esityn mukaisesti tehty. Emätilaan kuuluvat tilat ovat saman sukulaisperheen omistuksessa ja tila on jaeuttu siten, että myös rakennusoikeus jakaantuu lohkotiloille omistusten suhteessa. Jaon yhteydessä ei ole luovutettu rakennusoikeutta lohkotilojen kesken. Emätilan rakennusoikeuslaskelma on tarkistettu mielipiteen johdosta. Emätilan muunnetturantaviiva oli määritetty rakennusoikeuslaskelmassa tavanomaista rankemmin. Koko rantaosuudella suurin kerroin oli 0,25. Kuitenkin saari on muodoltaan sellainen, että sen niemet ja lahdet sekä etäisyys vastarannalle on paikoin enemmän kuin 100 metriä, jolloin tulee käyttää suurempia kertoimia seuraavasti: 100-200 m (kerroin 0,5) 200-300 m (kerroin 0,75). Tehdyn tarkistuksen seurauksena muodostuu emätilalle rakennusoikeutta yhteensä 2 rakennuspaikkaa. Näin ollen tilalle 6:145 mielipiteen esittäjän esittämää paikkaa hieman idemmäksi on mahdollista osoittaa yksi uusi lomarakennuksen rakennuspaikka olemassa olevan venevajan kohdalle. Utöver den befintliga byggplats för fritidsbostad som har anvisats för fastigheten borde också en fritidsbyggplats till anvisas på fastigheten. Bestämningen av omvandlad strandlinje är fel gjord i utkastet. För den här fastigheten har strandlinjen förminskats genom uträtning och med omvandlingsfaktorerna så att den inte mera motsvarar det som anges i dimensioneringsprinciperna. De fastigheter som hör till stamfastigheten ägs av samma släktfamilj och fastigheten är delad så att också byggrätten delas mellan de utbrutna fastigheterna i förhållande till ägarandelen. I samband med delningen har ingen byggrätt överlåtits mellan de utbrutna fastigheterna. Beräkningen av byggrätt för stamfastigheten har korrigerats på basis av åsikten. Stamfastighetens omvandlade strandlinje hade i beräkningen av byggrätt beräknats strängare än vanligt. På hela strandavsnittet var den största faktorn 0,25. Öns form är dock sådan att dess uddar och vikar samt avstånd till den motsatta stranden ställvis är mer än 100 m, varvid större faktorer borde användas: 100-200 m (faktor 0,5), 200-300 m (faktor 0,75). Till följd av justeringen får stamfastigheten byggrätt för sammanlagt 2 byggplatser. På så sätt kan en ny byggplats för ett fritidshus anvisas på fastigheten 6:145 något längre österut än vad som föreslås i åsikten, vid det befintliga båthuset.

ID:91 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200080179 Kiinteistön nimi: Havergärdan (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Kahden naapurikiinteistön yhteinen mielipide (Burkdal ja Havergärdan). 1-2 rakennuspaikkaa olisi kohtuullista kiinteistöjen koon ja rantviivan pituuden takia. Kantatilalla Storbonds on edelleen rakennusoikeutta jäljellä. Taulukon mukaan Burkdalilla pitäisi olla yksi rakennuspaikka, joten tätä pitäisi korjata. Alueella on sähköjohto, vesijohto ja tieyhteys. Havergärdan tila kuuluu kokonaisuudessaan emätilakokonaisuuteen, jonka käytetty rantarakennusoikeus on 26 rakennuspaikkaa. Emätilalla on muunnettuarantaviivaa noin 1,4 km, josta muodostuu rantarakennusoikeutta yhteensä 8 rakennuspaikka. Jäljellä oleva rantarakennusoikeus on näin ollen - 11, joten uusia rantarakennuspaikkoja ko. tilalle ei voida osoittaa. Kyseiseltä Emätilalta muodostuva kylä tai haja-asutusalueen rakennusoikeus ei nouse niin suureksi, että se ylittäisi emätilan käytetyn rantarakennusoikeuden. Tila Burkdal on emätilatarkastelun leikkausvuonna ollut kahta eri emätilaa. Toinen näistä emätiloista on sama kuin Havergärdan tilalla. Sen sijaan toinen emätiloista on ollut tila 8:28, jolta muodostuu 2 uutta kyläalueen rakennuspaikkaa. Tila Burkdal on kuitenkin niin vähäisessä määrin kyseisen emätilan alueella, että siltä muodostuva rakennusoikeus ei oikeuta osoittamaan tilalle Burkdal emätilan 8:28 rakennusoikeutta. Rakennusoikeus osoitetaan niille tiloille, joilta se todellisuudessa muodostuu eli tiloille 8:184 ja 8:151. Kummallekaan mielipiteessä esitetyistä tiloista ei voida osoittaa uusia rakennuspaikkoja. Två fastigheters gemensamma åsikt (Burkdal och Havergärdan). 1-2 byggplatser vore skäligt med tanke på fastigheternas storlek och strandlinjens längd. Stamfastigheten Storbonds har fortfarande återstående byggrätt. Enligt tabellen borde Burkdal få en byggplats, så detta borde korrigeras. På området finns elledning, vattenledning och vägförbindelse. Fastigheten Havergärdan hör till en stamfastighetshelhet vars använda strandbyggrätt är 26 byggplatser. Stamfastigheten har cirka 1,4 km omvandlad strandlinje, som ger en total byggrätt på 8 byggplatser. Den återstående strandbyggrätten är alltså -11, vilket innebär att inga nya strandbyggplatser kan anvisas på ifrågavarande fastighet. Den by- eller glesbygdsbyggrätt som denna stamfastighet ger upphov till blir inte så stor att den skulle överstiga stamfastighetens använda strandbyggrätt. Fastigheten Burkdal har under det år för vilket stamfastighetsgranskningen gjordes hört till två stamfastigheter. Den ena av dessa stamfastigheter är densamma som för fastigheten Havergärdan. Den andra stamfastigheten däremot var 8:28, som ger upphov till 2 nya byggplatser i byområdet. Fastigheten Burkdal ligger dock till så liten del på denna stamfastighets område att den byggrätt som den ger upphov till inte berättigar till att ge Burkdal en byggrätt från stamfastigheten 8:28. Byggrätten ges till de fastigheter som i verkligen utgör grund för byggrätten, alltså fastigheterna 8:184 och 8:151. Ingen av de två fastigheter som åsikten gäller kan ges några nya byggplatser.

ID:92 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200080101 Kiinteistön nimi: HÄLLEBORG (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Mielipiteenjättäjä ei hyväksy, että osa kiinteistöstä on merkitty MY-4 ja se pitäisi muuttaa RA-14:ksi. Hän haluaa tietää mikä on ollut syy miksi on osoitettu MY-4. Alueella ei ole tiedossa jotain erityistä luonnon kannalta, vaan on samanlainen alue kuin muu ympäröivä luonto. Tilan Lökön puolinen osuus on osoitettu kaavassa RA-14 ja M -merkinnöillä. Ainoastaan Pienemmät Hönsholmenin saaret on osoitettu MY-4 -merkinnällä. Kaikki pienet saaret on osoitettu MY-5 -merkinnällä, ellei niissä ole selvitysten perusteella havaittu erityisiä arvoja. Hönsholmenin saaret on osoitettu MY-4 -merkinnällä, koska luontoselvityksen perusteella kyseistä merkintää on suositeltu linnustollisten arvojen johdosta. Käytännössä MY-4 -merkintä tarkoittaa sitä, että puiden kaataminen vaatii maisematyöluvan saamista. RA-14 merkintää ei ole ulotettu niemen pohjoiskärkeen saakka, koska kaavaluonnoksessa esitetty rakennuspaikka on jo kooltaan tavanomaista rakennuspaikkaa suurempi. Rakennuspaikat pyritään rajaamaan siten, että kapeat niemet eivät kuulu rakennuspaikkaan. Rakennuspaikan Lökön puoleinen osuus on kuitenkin erittäin alavaa. Tämän johdosta rakennuspaikkaa hieman laajennetaan pohjoiseen, jotta mahdolliset uudisrakennukset on mahdollista sijoittaa riittävän korkealle merenpinnasta. Niemenkärkeen osoitetaan luontoselvitykseen perustuen MY-4 -alue, koska se on osoitettu luontoselvityksessä arvokkaaksi kalliorannaksi. Åsiktsyttraren godkänner inte att en del av fastigheten har beteckningen MY-4, den borde ändras till RA-14. Hon vill veta orsaken till att beteckningen är MY-4. På området finns inget speciellt i fråga om naturen utan det är likadant område som den omgivande naturen. Fastighetens del på Lökön har i planen beteckningarna RA-14 och M. Endast Hönsholmens mindre holmar har beteckningen MY-4. Alla små holmar har beteckningen MY-5, om enligt utredningarna inga särskilda värden har upptäckts på dem. Hönsholmens holmar har beteckningen MY-4 för att denna beteckning har rekommenderats med anledning av fågelvärden. I praktiken innebär beteckningen MY-4 att trädfällning kräver tillstånd för miljöåtgärder. Beteckningen RA-14 har inte dragits ända till uddens norra spets, eftersom den i planutkastet angivna byggplatsen redan är större än en vanlig byggplats. Man eftersträvar att avgränsa byggplatserna så att smala uddar inte ingår i byggplatsen. Byggplatsens del på Lökön är dock mycket låglänt. Därför förstoras byggplatsen något norrut så att eventuella nybyggen kan placeras tillräckligt högt över havsnivån. På basis av naturutredningen ska uddens spets vara MY-4-område, eftersom det i naturutredningen anges vara en värdefull klippstrand.

ID:93 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200110109 Kiinteistön nimi: KODALN ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Kiinteistöllä on kaksi omistajaa, joista toinen omistaa mökin. Kiinteistölle toivotaan toinen rakennuspaikka, muuten mökkiosakas joutuu lunastamaan toisen osakkaan osuuden, eikä hänellä ole siihen varaa. Koska molemmilla on perhe, rakennukset eivät voi olla liian lähekkäin. Kyseinen tila kuuluu emätilakokonaisuuteen, jonka muunnetun rantaviivan pituus on noin 2 km. Tästä muodostuu rantarakennusoikeutta yhteensä 6,2 rakennuspaikkaa. Emätilan alueelle on rakennettu yhteensä 10 rantarakennuspaikkaa. Tilan jäljellä oleva rantarakennusoikeus on tämän johdosta - 4 rakennuspaikkaa. Tilalle 11:19 on osoitettu yksi olemassa oleva rakennuspaikka RA-11. Tilalla ei ole mitoitusperiaatteiden mukaista rantarakennusoikeutta, joten uusia rakennuspaikkoja ei ole mahdollista osoittaa. Fastigheten har två ägare av vilka den ena äger stugan. Man vill få en byggplats till på fastigheten, annars måste den som äger stugan lösa ut den andra delägarens andel, vilket hon inte har råd med. Eftersom båda har familj kan byggnaderna inte placeras alltför nära varandra. Den här fastigheten hör till en stamfastighetshelhet vars omvandlade strandlinje är cirka 2 km. Detta ger en strandbyggrätt på sammanlagt 6,2 byggplatser. På stamfastighetens område har totalt 10 strandbyggplatser bebyggts. Fastighetens återstående strandbyggrätt är därför -4 byggplatser. På fastigheten 11:19 har den befintliga byggplatsen beteckningen RA-11. Enligt dimensioneringsprinciperna har fastigheten ingen strandbyggrätt, så det går inte att ge några nya byggplatser.

ID:94 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200120032 Kiinteistön nimi: NAMNLÖSHOLM (*) Ei (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Namnlösholmille pitää osoittaa rakennuspaikka, koska saarella on ollut rakennus vuodesta 1957. Rakennuslupa on liitteenä. Kaavaan lisätään RA-18 -rakennuspaikka myönnetyn ja rakennetun rakennusluvan perusteella. En byggplats måste ges på Namnlösholm, eftersom det har funnits en byggnad på holmen sedan 1957. Bygglov finns med som bilaga. I planen läggs en RA-18-byggplats till på basis av beviljat bygglov som har förverkligats.

ID:95 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200120074 Kiinteistön nimi: SANDKULLA (*) Kyllä ( ) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Siirtokohteen sijainti Useita rakennuspaikkoja tulisi siirtää Ölandetilla. Yksi tilan Ölandetille sijoittuvista rakennuspaikoista siirretään seurojentalojen pohjoispuolelle saman tilan eri palstalle. Tämä on yhdyskuntarakenteen kannalta perusteltua. Ranta-alue on määritetty noin 200 metrin laajuiseksi, joten rakennuspaikkoja ei voida siirtää tätä lähemmäksi rantaviivaa. Rakennuspaikkojen siirtäminen ei myöskään saa tarpeettomasti hajauttaa rakennuspaikkoja siten, että viemärilinjoja joudutaan sen johdosta merkittävästi laajentamaan. Muilta osin kaavaa ei muuteta muistutuksen johdosta. Flera byggplatser borde flyttas på Ölandet. En av byggplatserna på Ölandet flyttas till en plats norr om föreningshusen till ett annat skifte av samma fastighet. Detta är motiverat med tanke på samhällsstrukturen. Strandområdet definieras som ett cirka 200 meter stort område, så byggplatserna kan inte flyttas närmare strandlinjen än detta. Flyttningen av byggplatser får inte heller i onödan sprida ut byggplatserna så att avloppsnätet på grund av detta måste byggas ut över ett betydligt större område. I övrigt ändras planen inte till följd av anmärkningen.

ID:96 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200110033 Kiinteistön nimi: MILLARSNÄS ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Tila Millarnäs tulee kaavoittaa kyläalueeksi ja aluerajausta tarkistaa. Vaadimme tontille kaavamerkintää AT-6/s. Tila merkitty RA-12 -merkinnällä, jota ei ole kaavamääräyksissä. Tilalla tulee mahdollistaa vakituinen asuminen elinkeinotoiminnan harjoittamisen mahdollistamiseksi. Vasta rantakin on osoitettu asuinalueeksi ja kylämaisema koostuu molemmista rannoista. Rakennuspaikan pohjoispuolelle on luonteva paikka saunalle, joten rakennuspaikkaa tulee tältäosin laajentaa. Tilan Grönkulla rakennusoikeus tulee määrittää sellaiseksi, että nykyaikainen veneveistämötoiminta on mahdollista. Tilalla on vanha veneveistämö ja se on osa alueen kulttuurimaisemaa. Asuinrakennuspaikkojen osalta sallitaan 100 m2 talousrakennuksia. Tämä ei riitä veneveistämölle. Nykyinenkin rakennus on jo tätä suurempi. Kaavalla tulee mahdollistaa tämän tyyppisen alueen kulttuurihistorian kannalta tärkeän elinkeinotoiminnan harjoittamisen jatkuminen alueella. Tila 11:33 sijoittuu Bastuhamniin, joka on hyvän suojasataman yhteyteen muodostunut vanhastaan asumiseen käytetty alue. Uusien ympärivuotisen osoitettujen rakennuspaikkojen osoittaminen näin etäälle yleisestä tiestä ei ole yleensä perusteltua ja hajauttaa yhdyskuntarakennetta entisestään. Tässä tapauksessa samalla omistajalla on kuitenkin omistuksessaan vastarannalla sijaitseva verstasrakennus tilalla 1:15. Tilat luovat yhdessä mahdollisuuden saaristoon liittyvien elinkeinojen kehittämiseen. Tilan 11:33 rakennuspaikka muutetaan AT-4 merkinnäksi kuten Bastuhamnin muut rakennuspaikat. Samalla muutetaan tila 1:15 nykyisestä AT-4 merkinnästä TY-1/s -merkinnäksi. Fastigheten Millarnäs ska planläggas som byområde och områdesavgränsningen ska justeras. Vi kräver att tomten ska ha planbeteckningen AT-6/s. Fastigheten är utmärkt med beteckningen RA-12, som inte finns med i planbestämmelserna. Fast boende måste möjliggöras på fastigheten så att det är möjligt att bedriva näringsverksamhet där. Den motsatta stranden har också anvisats som bostadsområde och bylandskapet består av båda stränderna. Norr om byggplatsen finns en naturlig plats för en bastu, så byggplatsen borde förstoras till denna del. Byggrätten för fastigheten Grönkulla borde bestämmas så att ett modernt båtbyggeri är möjligt. På fastigheten finns ett gammalt båtbyggeri som utgör en del av områdets kulturlandskap. Beträffande byggplatser för bostadshus tillåts en ekonomibyggnad på 100 m2. Det här räcker inte för ett båtbyggeri. Redan den nuvarande byggnaden är större än detta. Genom planen borde man göra det möjligt att fortsätta bedriva denna typ av näringsverksamhet som är viktig med tanke på områdets kulturhistoria. Fastigheten 11:33 ligger i Bastuhamn, som är ett område som sedan gammalt har varit ett bostadsområde i anslutning till en bra och skyddad hamn. Det är i allmänhet inte motiverat att anvisa nya byggplatser för åretruntboende så här långt från allmän väg och det sprider ut samhällsstrukturen ytterligare. I det här fallet har samma ägare dock en verkstadsbyggnad på den motsatta stranden på fastigheten 1:15. Fastigheternas skapar tillsammans en möjlighet att utveckla näringar med anknytning till skärgården. Byggplatsen på fastigheten 11:33 ändras till AT-4 liksom övriga byggplatser i Bastuhamn. Samtidigt ändras fastigheten 1:15 från nuvarande AT-4 till TY-1/s.

ID:97 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200010032 Kiinteistön nimi: NEDRA-OLLAS (*) Kyllä ( ) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Siirtokohteen sijainti Bölen rakennuspaikat sekä osa Fladanin varren uusista rakennuspaikoista tulisi siirtää kylästä Skokärretin tuntumaan sekä Bastuhamnin menevän tien varteen ja merkintä tulisi vaihtaa AT-5 -> AT-6. Nyttisholmen tilalle 1:26 tulisi osoittaa rakennuspaikka. Bastuhamnin LV-1 merkintä tulisi muuttaa LS-3 -merinnäksi. Emätiloilta 1:9 ja 1:11 muodostuu merkittävä määrä rakennusoikeutta. Kaavaluonnosvaiheen jälkeen on harkittu useita vaihtoehtoisia ratkaisuja rakennusoikeuden sijoittamiselle. Ongelman on muodostanut suuri haja- ja kylärakennusoikeuden määrä, joka luonnoksessa osoitettiin Fladanin pohjoispuolelle. Useiden viranomaiskannanottojen mukaan alueelle ei voitaisi maisemallisten tekijöiden johdosta osoittaa kaavaluonnoksen mukaista määrää rakentamista. Lisäksi laadittiin tarkempi maisemallinen selvitys, jonka johtopäätös oli sama. Rakennusoikeutta ei myöskään tahdottu osoittaa etäälle kylärakenteesta, jolloin rakennuspaikoista muodostuisi uusi asuinrakennuskeskittymä kylän ulkopuolelle. Näiden seikkojen johdosta neuvoteltiin tilan 1:30 ja 1:32 maanomistajien kanssa erilaisista vaihtoehdoista, joissa pyrittiin samalla löytämään oikeudenmukainen ratkaisu lohkotilojen kesken. Kaavaa päädyttiin muuttamaan seuraavasti: - Fladanille osoitettuja uusia AT rakennuspaikkoja muutetaan omarantaisiksi lomarakennuspaikoiksi. 3 pinta-alaperusteisesti muodostunutta kuivan maan rakennuspaikkaa vastaa tällöin yhtä rantarakennuspaikkaa. Yhteensä 6 AT -rakennuspaikkaa muutetaan kahdeksi lomarakennuspaikaksi, joista toinen sijoitetaan Nyttesholmenin itärannalle tilalle 1:26 ja toinen Suur-Pellingin länsirannalle tilalle 1:30. Tätä menetelmää voidaan kaavassa soveltaa vain, jos menetelmällä voidaan turvata se, että ympäristöarvot säilyvät merkittävästi paremmin. Tässä tapauksessa näin tapahtuu. - Nedre Ollaksen alueella pienennetään mitoitukseen vaikuttavaa kylävyöhykettä maisemallisten arvojen turvaamiseksi, jolloin emätilojen 1:11 ja 1:9 uusista rakennuspaikoista vähenee 1. - Lisäksi yksi Fladanin varren uusista rakennuspaikoista siirretään Bastuhamnissa olevalle palstalle. Nedre Ollaksen alueelle jää tällöin kyseisten emätilojen alueelle 4 AT-rakennuspaikkaa. - Bölen rakennuspaikat soveltuvat erityisen hyvin rakentamiseen, joten ne säilytetään. - Bastuhamnin LV-1 -merkintä säilytetään ennallaan. Alue on kooltaan vain noin 1400 m² ja se sijoittuu aivan naapurirakennuspaikan edustalle. Alue ei sovellu LS-3 merkinnällä osoitettavaksi. Byggplatserna i Böle samt en del av de nya byggplatserna intill Fladan borde flyttas från byn till närheten av Skokärret samt intill vägen till Bastuhamn och beteckningen borde ändras AT-5 -> AT-6. En byggplats borde anvisas på fastigheten 1:26 på Nyttesholmen. Beteckningen LV-1 i Bastuhamn borde ändras till LS-3. Stamfastigheterna 1:9 och 1:11 ger ett betydande antal byggrätter. Efter planutkastskedet har flera alternativa lösningar för placeringen av byggrätten övervägts. Ett problem har varit det stora antalet byggrätter på glesbebyggt område och på byområde, vilket i utkastet anvisades norr om Fladan. Enligt flera ställningstaganden från myndigheter kan man med tanke på landskapet inte anvisa så mycket byggande som anges i planutkastet. Dessutom gjordes en noggrannare utredning av landskapet, med samma slutsats. Man ville inte heller anvisa byggrätt långt från bystrukturen, vilket ju skulle innebär att byggplatserna skulle bilda en ny koncentration av bostadsbyggnader utanför byn. På grund av dessa aspekter diskuterades med ägarna till fastigheterna 1:30 och 1:32 om olika alternativ, där man samtidigt försökte hitta en rättvis lösning mellan de utbrutna fastigheterna. Det beslutades att planen ändras på följande sätt: - De nya AT-byggplatser som anvisats vid Fladan ändras till byggplatser för fritidshus med egen strand. 3 arealbaserade byggplatser på torra land motsvarar då en byggplats på stranden. Sammanlagt 6 AT-byggplatser ändras till två byggplatser för fritidshus, av vilka den ena placeras på östra stranden av Nyttesholmen på fastigheten 1:26 och den andra på västra stranden av Storpellinge på fastigheten 1:30. Den här metoden kan tillämpas i planen endast om man på så sätt kan trygga att miljövärdena bevaras betydligt bättre. Så blir det i det här fallet. - På området Nedre Ollas minskas den byzon som påverkar dimensioneringen för att trygga

ID:97 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 landskapsvärdena, varvid antalet nya byggplatser på stamfastigheterna 1:11 och 1:9 minskar med 1. - Dessutom flyttas en av de nya byggplatserna vid Fladan till ett skifte i Bastuhamn. Då blir det 4 AT-byggplatser på ifrågavarande stamfastigheter på området Nedre Ollas. - Byggplatserna i Böle är speciellt väl lämpade för byggnation, så de bibehålls. - Bastuhamns LV-1-beteckning bibehålls oförändrad. Området omfattar endast cirka 1400 m2 och det ligger alldeles utanför grannbyggplatsen. Området lämpar sig inte för beteckningen LS-3.

ID:98 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200110010 Kiinteistön nimi: SANDÖVILLA (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Rakennuspaikka tulee jakaa kahdeksi erilliseksi rakennuspaikaksi ja jakaa rakennusoikeus omistussuhteiden mukaisesti. Rakennuspaikka on vuosien mittaan vakiintunut kahdeksi erilliseksi lomarakennuspaikaksi ja rakennuspaikat ovat selkeästi erillään toisistaan. Tilalle 11:10 osoitettu RA-14 rakennuspaikka jaetaan kahdeksi erilliseksi RA-16 rakennuspaikaksi kuten viereiset rakennuspaikat. Perusteluna tälle on se, että tämä ei pienennä vapaan yhtenäisen rantaviivan osuutta, Sandön saaressa on saman maanomistajan alueilla muutoinkin merkittävä määrä vapaata rantaviivaa ja suojelualueita. Lisäksi olemassa oleva rakentamistilanne vastaa jo käytännössäkin kahta erillistä rakennuspaikkaa eikä yleiskaava tuo tilalle 11:10 uutta rakennusoikeutta. Byggplatsen ska delas till två separata byggplatser och byggrätten ska delas enligt ägoförhållandena. Byggplatsen har under årens lopp småningom blivit två separata byggplatser för fritidshus och byggplatserna är belägna tydligt åtskilda från varandra. RA-14-byggplatsen på fastigheten 11:10 delas till två separata RA-16-byggplatser liksom byggplatserna intill. Motiveringen till detta är att detta inte minskar andelen fri enhetlig strandlinje, på samma markägares områden på Sandön finns också i övrigt mycket fri strandlinje och skyddsområden. Den befintliga byggnadssituationen motsvarar dessutom i praktiken två separata byggplatser och generalplanen medför ingen ny byggrätt på fastigheten 11:10.

ID:99 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200060209 Kiinteistön nimi: SILVERVIKEN (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Rakennuspaikkaa tulee laajentaa itään. Rajan siirto väljentää tilan läpi kulkevan ajotien ja tontin itäsivun väliin jäävää rakentamisaluetta. Alue on tarpeen varata paikoituskäyttöön sekä varasto- ja talousrakennuksille sekä katoksille, joita ei sijoiteta pihapiiriin. Rakennuspaikalle on jo rakennettu 103 k-m² suuruinen loma-asunto, 35 k-m² suuruinen vierasmaja ja 25 k-m² suuruinen saunarakennus. Osayleiskaavan mukaista rakennusoikeutta on jäljellä 2 k-m² ja lisäksi venevaja. Rakennuspaikkaa ei laajenneta mielipiteen johdosta. Rakennuspaikka on esitetty kaavaluonnoksessa jo melko laajana vastaten myönnettyjä rakennuslupia. Laajennus mahdollistaisi rakennusten rakentamisen ajotien itäpuolelle, jolloin rakennuspaikka käytännössä varaisi myös Sikvarpshällenin rantaa. Byggplatsen ska förstoras österut. Flyttningen av gränsen gör byggnadsområdet mellan körvägen som går genom fastigheten och tomtens östra sida mera rymligt. Området behöver reserveras för parkering, förråds- och ekonomibyggnader samt skyddstak som inte placeras i gårdsmiljön. På byggplatsen har redan byggts en fritidsbostad med en våningsyta på 103 m2 vy, en gäststuga på 35 m2 vy och en bastubyggnad på 25 m2 vy. Av byggrätten enligt delgeneralplanen återstår 2 m2 vy och dessutom båthus. Byggplatsen förstoras inte på grund av den här åsikten. Byggplatsen i planutkastet är redan ganska stor och motsvarar de beviljade byggloven. En förstoring skulle ge möjlighet att uppföra byggnader öster om körvägen, varvid byggplatsen i praktiken skulle reservera också Sikvarpshällens strand.

ID:100 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200080027 Kiinteistön nimi: STARKIS (*) Ei (*) Kyllä ( ) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Katsomme, että vastarannan massiivinen rakentaminen ei ole hyväksyttävää kapean lahden rannalle. Olemassa olevat lomarakennukset ovat pääosin vaatimattomia ja kaava sallisi niille liian suuren rakennusoikeuden korottamisen. Rakennuspaikat tulisi poistaa tai sijoittaa lähemmäksi kylää. Vastarannalla olevan emätilan 2:31 osalta oli rakennusoikeuslaskelmassa virhe. Laskelmassa käytetyksi rakennusoikeudeksi oli osoitettu 2 kyläalueen rakennuspaikkaa, kun todellisuudessa kyläalueelle on kaavassa osoitettu 4 rakennuspaikkaa. Tämän johdosta emätilalta 2:31 poistetaan 2 kyläalueelle osoitettua uutta rakennuspaikkaa. Tilalle 2:31 oli osoitettu kaavaluonnoksessa lisäksi yksi kompensaatiorakennuspaikka, koska maanomistajan alueelle oli osoitettu VV-alue. Uimarantavaraus sai runsaasti vastusta naapurustossa, joten sekä uimarantamerkintä että kompensaatiorakennuspaikka poistetaan. Vi anser att det massiva byggandet på den motsatta stranden inte kan godkännas på stranden av en smal vik. De befintliga fritidshusen är huvudsakligen anspråkslösa och planen skulle godkänna för stor ökning av byggrätten. Byggplatserna borde tas bort eller placeras närmare byn. Beträffande stamfastigheten 2:31 på den motsatta stranden hade det blivit ett fel i beräkningen av byggrätter. Som utnyttjad byggrätt i beräkningen hade det markerats 2 byggplatser i byområdet, då det i verkligheten har anvisats 4 byggplatser i byområdet. Från stamfastighet 2:31 avlägsnas därför 2 nya byggplatser som anvisats i byområdet. För fastigheten 2:31 hade det dessutom i planutkastet anvisats en kompensationsbyggplats på fastigheten, eftersom VV-område hade anvisats på markägarens område. Reserveringen för en badstrand mötte mycket motstånd bland grannarna. Därför tas både badstrandsbeteckningen och kompensationsbyggplatsen bort.

ID:101 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200060205 Kiinteistön nimi: HÖRBERG (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Osoitettuun kohtaan tulee lisätä loma/asuinrakennuksen rakennuspaikka. Tilan koko on riittävä hajarakennusoikeuden muodostumiseksi. Purjehdusharrastusta varten tulee saada riittävät varastotilat. Tila kuuluu emätilakokonaisuuteen, jonka muunnetun rantaviivan pituus on noin 1,8 km. Tämän perusteella muodostuu rakennusoikeutta 6,59 rantarakennuspaikkaa. Emätilan alueelle on rakennettu yhteensä 14 rantarakennuspaikkaa, jotka kuluttavat rantarakennusoikeutta. Jäljellä oleva rantarakennusoikeus - 7,41 rakennuspaikkaa. Tämän johdosta kaavaan ei voida osoittaa uusia rantarakennuspaikkoja. Kyseisellä emätilalla muodostuu lisäksi kylä- ja hajarakennusoikeutta. Emätilan hajarakennusoikeus katsotaan käytetyksi rantarakennusoikeuden ylitykseen. Lohkotila 6:231 sijaitsee pääosin ranta-alueella ja vain 0,5 ha alue sijoittuu ranta-alueen ulkopuolelle hajarakennusvyöhykkeelle. Tilan alueelta muodostuu hajarakennusoikeutta vain noin 0,1 laskennallista rp, joka ei oikeuttaisi uuteen hajarakennusrakennuspaikkaan, vaikka tilalle 6:231 katsottaisiin kuuluvaksi emätilasta huolimatta sen oma osuus hajarakennusoikeudesta. Kylärakennusoikeuden osalta emätilan jäljellä oleva kylärakennusoikeus on 2 rakennuspaikkaa. Kylärakennusoikeus muodostuu kyläalueelta ja lohkotilan 6:231 alueella ei ole kyläaluetta. Tämän johdosta emätilan kylärakennusoikeus kuuluu tilalle 6:205. 14.1.2008 tehdyssä kauppakirjassa ei ole mainintaa, että kauppa koskisi rakennuspaikkaa. Kaupanvahvistaja on todennut kaupan koskeneen maa- ja metsätalousaluetta. Rakennuspaikkaa ei laajenneta tämän johdosta. På den anvisade platsen ska en byggplats för fritidshus/bostadshus läggas till. Fastighetens storlek är tillräcklig för att en byggrätt på glesbygdsområde ska uppstå. Det måste gå att få tillräckliga förrådsutrymmen för seglingshobbyn. Fastigheten hör till en stamfastighetshelhet vars omvandlade strandlinje är cirka 1,8 km. Därför uppkommer en byggrätt på 6,59 strandbyggplatser. På stamfastighetens område har det byggts sammanlagt 14 strandbyggplatser som förbrukar strandbyggrätt. Fastighetens återstående strandbyggrätt är -7,41 byggplatser. Därför kan inga nya strandbyggplatser ges i planen. På den aktuella stamfastigheten uppkommer dessutom byggrätt på byområde och glesbygdsområde. Stamfastighetens byggrätt på glesbygdsområde anses ha förbrukats till överskridningen av strandbyggrätten. Den utbrutna fastigheten 6:231 ligger huvudsakligen på strandområde och endast ett 0,5 ha område ligger utanför strandområdet i glesbygdszonen. På fastighetens område uppkommer byggrätt på glesbygdsområde endast cirka 0,1 beräknade byggplatser, vilket inte berättigar till någon ny byggplats på glesbygdsområde, även om man trots stamfastigheten skulle räkna att dess egen andel av byggrätten på glesbygdsområde hör till fastigheten 6:231. Stamfastighetens återstående byggrätt i byzonen blir 2 byggplatser. Byggrätten i byzonen uppkommer av byområdet, och på den utbrutna fastighetens 6:231 område finns inget byområde. Därför hör stamfastighetens byggrätt i byzonen till fastigheten 6:205. I köpebrevet som är daterat 14.1.2008 nämns inte att affären skulle gälla någon byggplats. Köpvittnet har konstaterat att affären gällde jord- och skogsbruksområde. Byggplatsen förstoras inte på grund av detta.

ID:102 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200040095 Kiinteistön nimi: Brollas (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä VV-merkintä tulee poistaa VV-merkintä poistetaan tilan 4:95 ja 2:31 alueelta ja. Samalla poistetaan tiloille osoitetut kompensaatio rakennuspaikat. Aikaisemmin uimaranta-alueeksi osoitettu alue osoitetaan maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi, M. Beteckningen VV ska tas bort Beteckningen VV tas bort från fastigheterna 4:95 och 2:31. Samtidigt avlägsnas de kompensationsbyggplatser som anvisats på fastigheterna. Det område som tidigare anvisades som badstrandsområde blir jord- och skogsbruksdominerat område M.

ID:103 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200130149 Kiinteistön nimi: TALLUDDEN (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Tilan kylän palstalle tulisi osoittaa yhteensä 3 erillistä rakennuspaikkaa, koska kaikille on myönnetty rakennusluvat. Lisäksi tilan Vähä-Pellinkiin sijoittuvalle metsäpalstalle tulee osoittaa uusi RA-11 rakennuspaikka. Talluddenin 13:149 kylään sijoittuvalle palstalle on osoitettu yksi AT-4/ s rakennuspaikka. Palstalle on myönnetty saunan rakennuslupa (360/69) ja kalustovajan rakennuslupa (232/96). Kumpikin rakennuslupa on myönnetty olemassa olevan rakennuspaikan talousrakennukseksi, eikä itsenäisten uusien rakennuspaikkojen muodostamisesta ole päätetty rakennusluvissa. Osayleiskaavan tulkinta, että pihapiiri muodostaa yhden rakennuspaikan on oikea, rakennuspaikan rajaus muutetaan vastaamaan nykyistä pihapiiriä. Talousrakennuksille myönnetyt rakennusluvat eivät aiheuta perustetta uusiin rakennuspaikkoihin. Koska emätilakokonaisuus on ylittänyt osayleiskaavan mitoitusperusteiden mukaisen rakennusoikeuden, ei tilalle 13:149 voida osoittaa uusia rakennuspaikkoja, ei kyläpalstalle eikä myöskään metsäpalstalle. På fastighetens skifte i byn borde det finnas 3 separata byggplatser, eftersom alla har beviljats bygglov. Dessutom ska fastighetens skogsskifte i Lillpellinge ges en ny RA-11-byggplats. På Talluddens 13:149 skifte i byn har en ny AT-4/s-byggplats anvisats. För skiftet har beviljats bygglov för en bastu (360/69) och bygglov för en redskapshall (232/96). Båda byggloven har beviljats som ekonomibyggnad för den befintliga byggplatsen. I byggloven har det inte fattats något beslut om att självständiga nya byggplatser ska bildas. Delgeneralplanens tolkning att en gårdsmiljö bildar en byggplats är korrekt. Byggplatsens avgränsning ändras så att den motsvarar den nuvarande gårdsmiljön. De bygglov som beviljats för ekonomibyggnader ger ingen grund för nya byggplatser. Eftersom stamfastighetshelheten har överskridit den byggrätt som delgeneralplanens dimensioneringsgrunder skulle ge, kan fastigheten 13:149 inte ges nya byggplatser, varken på skiftet i byn eller på skogsskiftet.

ID:104 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200080081 Kiinteistön nimi: BOLSUDDEN (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Rakennuspaikka tulisi muuttaa asuinrakennuspaikaksi, koska rakennuspaikka rajoittuu AT-merkintään. RA-11 rakennuspaikka sijaitsee Vähä-Pellingin niemen kärjessä kahden muun RA-11 rakennuspaikan kanssa. Näistä RA-11 rakennuspaikkojen omistajista kaksi on esittänyt toiveen RA-11 merkinnän muuttamisesta AT-merkinnäksi, joka salli myös ympärivuotisen asumisen. Rakennuspaikat sijoittuvat olemassa olevan kyläasutuksen jatkeelle. AT-merkinnän rajausta Vähä-Pellingin itäosassa muutetaan siten, että kaikki kolme itäosan lomarakennuspaikkaa muutetaan AT-4 -merkinnäksi. Myös tila 8:111 osoitetaan samalla merkinnällä, koska rakennuspaikkaa on mahdollista laajentaa maanomistusolosuhteiden johdosta tilalle 8:136. Byggplatsen borde ändras till en byggplats för en bostad, eftersom byggplatsen gränsar till AT-beteckning. RA-11-byggplatsen ligger vid spetsen av Lillpellinges udde tillsammans med två andra RA-11-byggplatser. Två av dessa RA-11-byggplatsers ägare har framfört ett önskemål om att beteckningen RA-11 ska ändras till AT, som tillåter åretruntboende. Byggplatserna är belägna som en förlängning av den befintliga bybebyggelsen. Avgränsningen av AT-beteckningen i den östra delen av Lillpellinge ändras så att alla tre fritidsbyggplatserna i den östra delen ändras till AT-4. Även fastigheten 8:111 ändras till samma beteckning, eftersom byggplatsen på grund av markägarförhållandena kan förstoras till fastigheten 8:136.

ID:105 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63844200010051 Kiinteistön nimi: HÖGSKÄR (*) Ei (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Kyselyssä rakennusvalvonnalle 2007 kerrottiin, että saaren rakennusoikeus on 100 m2 asuinrakennukselle, 60 m2 talousrakennuksille, josta sauna 25 m2. Kaavaluonnoksen mukaan saarelle ei annettaisi ollenkaan rakennusoikeutta, paitsi että nykyiset rakennukset saavat jäädä. Saari kuuluu näköjään merivyöhykkeeseen, mutta ei sovi kuvaukseen: alle 2 ha saarille ei synny rakennusoikeutta (ko. saari on 4,5 ha), pienet kallioiset ja puuttomat saaret (ko. saarella kasvaa runsaasti puustoa), on Äggskär-Tunnholmen-Sandön-Bastön-linjan eteläpuolella (ko. saari on tämän linjan pohjoispuolella). Ei ole syytä vähentää nykyinen rakennusoikeus, eikä Högskäriä tulisi luokitella saareksi, jolle ei saisi rakentaa. Rakennuspaikan rakennusoikeus määräytyy sen mukaan millä saaristovyöhykkeellä ja minkäkokoisella saarella rakennuspaikka sijaitsee. Taulukko on esitetty kaavaselostuksessa. Taulukossa esitetystä kaavamerkinnästä ja rakentamisen määrästä voidaan perustellusti poiketa joko ylös- tai alaspäin, jos rakennuspaikan olosuhteet esim. peitteisyys, korkeustaso, sijainti ja näkyvyys maisemassa antavat siihen mahdollisuuden. Maininta on täydennetty kaavaselostuksen taulukkoon. Tässä tapauksessa saari sijaitsee merivyöhykkeellä, mutta on kooltaan noin 4,5 ha ja puuston peittämä. Saarelle on mahdollista rakentaa enemmän kuin merkinnässä RA-18 on osoitettu ilman, että luonnonympäristö tai maisema kärsisi. Saarelle osoitetaan merkintä RA-24, jossa lomarakennuksen suurin sallitu koko on 50 k-m², erilllisen saunan 20 k-m² ja muiden talousrakennusten yhteensä 20 k-m². Viereisellä Granskärillä on vastaavat olosuhteet, joten Granskärillä olevan rakennuspaikan merkintä muutetaan myös merkinnäksi RA-24. Vid en förfrågan till byggnadsinspektören år 2007 meddelades att öns byggrätt är 100 m2 för en bostadsbyggnad, 60 m2 för en ekonomibyggnad varav bastu 25 m2. Enligt planutkastet skulle ön inte få någon byggrätt alls, men de nuvarande byggnaderna får stå kvar. Tydligen beror det på att ön skulle höra till havszonen, men den passar inte in i beskrivningen: på öar som är mindre än 2 ha uppstår ingen byggrätt (den aktuella ön är 4,5 ha), små trädlösa öar med klippor (ön är rikligt trädbevuxen) och ligger söder om linjen Äggskär-Tunnholmen-Sandön-Bastön (ön ligger norr om den här linjen). Det finns ingen orsak att minska den nuvarande byggrätten och Högskär borde inte klassificeras som en ö där ingenting får byggas. Byggplatsens byggrätt bestäms enligt inom vilken skärgårdszon och på hur stor ö byggplatsen är belägen. En tabell över detta finns i planbeskrivningen. Det går att av motiverade skäl avvika från tabellens planbeteckning och byggnadsmängd, antingen uppåt eller nedåt, om förhållandena på byggplatsen, t.ex. skymmande växtlighet, höjdnivå, läge och synlighet i landskapet möjliggör detta. Omnämnandet har kompletterats i en tabell i planbeskrivningen. I det här fallet ligger ön i havszonen, men storleken är cirka 4,5 ha och ön är trädbevuxen. På ön går det att bygga mer än vad beteckningen RA-18 anger utan att naturmiljön eller landskapet blir lidande. Ön ges beteckningen RA-24, som innebär att fritidshusets största tillåtna storlek är 50 m2 våningsyta, en fristående bastu 20 m2 våningsyta och andra ekonomibyggnader totalt 20 m2 vy. Närbelägna Granskär har motsvarande förhållanden, så beteckningen för byggplatsen på Granskär ändras också till RA-24.

ID:106 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200060189 Kiinteistön nimi: Långö-villa (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Vastustan, että ei myönnetä rakennuspaikkoja saarille, jotka ovat huomattavasti suuremmat kuin vaaditut 5000 m2 ja rantaviiva on pidempi kuin 50 m. Vastustan mitoitusperiaatteita, joiden mukaan eteläinen ja pohjoinen ranta on laskettu. Rakentamista ohjaavassa osayleiskaavassa mitoituksen tulee perustua alueen erilaiset olosuhteet huomioonottaviin mitoitusvyöhykkeisiin, sovittuun mitoittavan rantaviivan ja/tai pinta-alan määrittämiseen sekä emätilatarkasteluun. Nämä yhdessä varmistavat maanomistajien tasapuolisen kohtelun alueella. Långön saari sijoittuu ulkosaaristoon ja mitoitusnormi on 3 rp / muunnettu rantaviivakm. Vaikka eteläranta sijoittuu osittain merivyöhykkeelle, on mitoituksessa käytetty ulkosaariston mitoitusnormia. Edellytyksiä mitoitusnormin korottamiselle ei ole. Mitoituslaskelmaa on tarkistettu myös Långölle sijoittuvien emätilojen osalta. Mitoituslaskelmasta puuttuneet emätilat 6:7 ja 6:46 on täydennetty rakennusoikeuslaskelmaan. Tarkistus ei muuttanut tilan 6:189 rakentamisen määrää. Mitoitusperusteiden mukainen rakennusoikeus on 0,65 laskennallista rakennuspaikkaa ja tilalla on yksi rakennettu rakennuspaikka. 5000 m² minimirakennuspaikkavaatimus ja 50 metrin rantaviivavaatimus tulee täyttyä uusia rantarakennuspaikkoja muodostettaessa ja rakentamisen määrää arvioitaessa rakennuslupaa myönnettäessä. Uusien rakennuspaikkojen lukumäärä lasketaan mitoitusperiaatteiden perustella, eikä vertaamalla tilan kokoa em. vaatimuksiin. Rakennuspaikan rajausta laajennetaan vastaamaan rakennuspaikan pihapiiriä Jag motsätter mig att inga byggplatser beviljas på öar som är betydligt större än de krävda 5000 m2 och som har längre strandlinje än 50 m. Jag motsätter mig de dimensioneringsprinciper enligt vilka den södra och norra stranden har beräknats. I en delgeneralplan som styr byggandet ska dimensioneringen baseras på dimensioneringszoner som beaktar områdets olika förhållanden, bestämning av den överenskomna dimensionerande strandlinjen och/eller arealen samt granskning av stamfastigheter. Dessa garanterar tillsammans att markägarna på området bemöts jämlikt. Långön ligger i den yttre skärgården och dimensioneringsnormen är 3 byggplatser/omvandlad strandlinje-km. Fastän den södra stranden ligger delvis i havszonen, har dimensioneringsnormen för yttre skärgården använts i dimensioneringen. Det finns inga förutsättningar för att höja dimensioneringsnormen. Dimensioneringsberäkningen har justerats också beträffande stamfastigheterna på Långön. Stamfastigheterna 6:7 och 6:46, som saknades i dimensioneringsberäkningen, har kompletterats i beräkningen av byggrätter. Justeringen ändrade inte byggnadsmängden på fastigheten 6:189. Byggrätten enligt dimensioneringsgrunderna är 0,65 kalkylmässiga byggplatser och fastigheten har en bebyggd byggplats. Minimikravet på 5000 m2 och 50 m strandlinje för en byggplats måste uppfyllas då nya strandbyggplatser bildas och vid bedömning av byggnadsmängden för beviljande av bygglov. Antalet nya byggplatser beräknas utgående från dimensioneringsprinciperna och inte genom att jämföra fastighetens storlek med ovannämnda krav. Avgränsningen av byggplatsen förstoras för att motsvara byggplatsens gårdsmiljö.

ID:107 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845208760012 Kiinteistön nimi: VESIALUE (*) Ei (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Alue, jolla on säilytettäviä ympäristöarvoja -merkintä tulisi poistaa muistuttajan rajaaman alueen osalta, koska siinä on edellytetty puiden kaatamiseen maisematyölupaa. Maiseman hoidon kannalta olisi ennemminkin tarkoituksenmukaisempaa juuri kaataa puita, jotta alkuperäiset maisemalliset arvot saataisiin esiin. Tätä tukee laadittu maisemaselvitys sekä RKY-aineiston perusteet. Fladanin alueelle kohdistuvia määräyksiä ja merkintöjä on tarkennettu. Jatkossa osoitetaan erityisesti Fladanin kulttuuri- ja luonnonympäristökokonaisuus, jossa omat määräykset. Vaikutuksiltaan vähäisiin toimenpiteisiin ei tarvita MRL 128 :n mukaista lupaa. Vähäisinä toimenpiteinä voidaan pitää esim. yksittäisen puun kaataminen, rantapusikon siivoaminen yms. Området med beteckning om miljövärden som ska bevaras borde tas bort från åsiktsyttrarens område, eftersom det då krävs tillstånd för miljöåtgärder för att fälla träd. Med tanke på landskapsvården skulle det vara ändamålsenligare att fälla träd så att de ursprungliga landskapsvärdena fås fram. Detta stöds av den landskapsutredning som gjorts samt motiveringarna i RKY-materialet. Bestämmelserna och beteckningarna för Fladanområdet har justerats. I fortsättningen anvisas speciellt Fladans kultur- och naturmiljöhelhet, som har egna bestämmelser. För åtgärder med små konsekvenser behövs inte tillstånd enligt MBL 128. Små åtgärder är exempelvis fällning av ett enstaka träd, röjning av strandbuskage m.m.

ID:108 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200080158 Kiinteistön nimi: ÄLSKHOLMEN (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Rakennuspaikkoja tulisi osoittaa enemmän tasavertaiseen kohteluun perustuen. Runsaalle 20 hehtaarin alueelle on kaavoitettu vain 5 rakennuspaikkaa, eli 1 paikka/4hehtaaria. Naapurisaarilla (jotka myös ulkosaaristoa) jopa 0.5 ha alue on riittänyt rakennusoikeuden myöntämiseen kaavassa. Saaremme metsäalueesta erittäin suuri osa merkitty metsänhakkuukieltoon. Kellään naapurillamme ei ole vastaavaa rasitetta omalla alueellaan. Isomman saaremme osan koko läntinen ranta ja eteläkärki on luonnoksessa aluetta, johon ei voi rakentaa naapurisaarilla ei ole vastaavaa rajoitusta avomerelle avautuvilla rannoilla! Luonnoksessa olemassaolevat rakennuspaikat on merkitty vielä pienemmiksi kuin rakennuskaavassa, erityisesti saaremme pienemmän osan eteläkärjen osalta. Osalle Älskholmenin saarta on vahvistettu 29.4.1997 ranta-asemakaava. Ranta-asemakaavaan haettiin muutos nykyisen omistajan toimesta. Valtuusto hyväksyi ranta-asemakaavan muutoksen 17.3.2005. Voimassa olevassa ranta-asemakaavassa on hyväksytty neljä lomarakenuspaikkaa. Saaren rakentamismahdollisuudet on ratkaistu ranta-asemakaavassa. Ranta-asemakaava menee kaavahierarkiassa yleiskaavan yli, joten rakennusluvat myönnetään ranta-asemakaavan perusteella. Tilan 8:158 rakennusoikeus laskettuna osayleiskaavan mitoitusperusteiden mukaan olisi noin kaksi rakennnuspaikkaa, joten yleiskaava ei tuo alueelle lisää rakennusoikeutta. Myös emätilakokonaisuus, johon tila 8:158 kuuluu, on ylittänyt mitoituksen mukaisen rakennusoikeuden. Mikäli osayleiskaavan mitoitusperusteiden mukainen rakennusoikeus olisi ollut isompi kuin ranta-asemakaavassa on hyväksytty, olisi osayleiskaavaan ollut mahdollista osoittaa uusi rakennuspaikka. Tällöin osayleiskaava olisi ohjeena ranta-asemakaavaa muutettaessa, mutta rakennusoikeuden vahvistaminen olisi vaatinut tällöinkin ranta-asemakaavan muutoksen. Tällaista tilannetta tilan 8:158 kohdalla ei ole. Ranta-asemakaavassa tilalle on osoitettu MY-merkintä, joka tarkoittaa ranta-asemakaavan mukaan maa- ja metsätalousaluetta, jolla erityisiä ympäristöarvoja. Määräyksen mukaan avohakkuut on alueella kielletty ja rantapuusto on säilytettävä luonnontilassa. Metsähoitotoimenpiteisiin liittyvät maisematyöluvat ratkaistaan ranta-asemakaavan perusteella. Osayleiskaavassa kyseinen alue on osoitettu MY-9 -merkinnällä. Merkinnän tarkoituksena on kuvata voimassa olevan ranta-asemakaavaa. Kyseinen merkintä puuttuu kaavamääräyksistä, mutta se lisätään sinne kaavaehdotukseen. Määräykseksi annetaan: 'Maa- ja metsätalousvaltainen alue, jolla on erityisiä ympäristöarvoja. Alueella on voimassa oleva ranta-asemakaava.' Osayleiskaava ei siis määrää metsänkäsittelystä, vaan ranta-asemakaava. Osayleiskaavaluonnoksessa on osoitettu noin 20 uutta lomarakennuspaikkaa. Näistä ainoastaan yksi Vähä-Pellingin itäpuolisella alueella.olemassa olevaan rakennuslupien mukaiseen rakentamistilanteeseen kaavalla ei voida vaikuttaa. Rakennuspaikkojen rajaukset muutetaan vastaamaan voimassa olevaa ranta-asemakaavaa. Yllä olevan perusteella voidaan todeta, että maanomistajien tasapuolisuus toteutuu tilan 8:158 kaavoituksen osalta. Fler byggplatser borde ges för att bemötandet ska vara jämlikt. På ett drygt 20 hektar stort område har planerats endast 5 byggplatser, alltså 1 plats/4 hektar. På grannöarna (som också ligger i yttre skärgården) har en areal på bara 0,5 ha räckt till för beviljande av en byggplats i planen. En mycket stor del av skogsområdet på vår ö har förbud mot avverkning. Inga av våra grannar har motsvarande förpliktelse på sitt område. På vår större ö är hela den västra stranden och sydspetsen i utkastet sådant område där inget får byggas. På grannöarna finns inte motsvarande begränsning på stränderna mot öppna havet! I utkastet är de befintliga byggplatserna utmärkta ännu mindre än i byggnadsplanen, i synnerhet på sydspetsen av den mindre delen av vår ö.

ID:108 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 En del av Älskholmen har stranddetaljplan som fastställdes 29.4.1997. Den nuvarande ägaren sökte ändring i stranddetaljplanen. Fullmäktige godkände ändringen av stranddetaljplanen 17.3.2005. I gällande stranddetaljplan har fyra fritidsbyggplatser godkänts. Byggmöjligheterna på ön har avgjorts i stranddetaljplanen. I planhierarkin gäller en stranddetaljplan framom en generalplan, så bygglov beviljas på basis av stranddetaljplanen. Byggrätten för fastigheten 8:158 beräknad enligt delgeneralplanens dimensioneringsgrunder skulle vara cirka två byggplatser, så generalplanen ger inga tilläggsbyggrätter. Även stamfastighetshelheten som fastigheten 8:158 hör till har överskridit sin byggrätt enligt dimensioneringen. Om byggrätten enligt delgeneralplanens dimensioneringsgrunder hade varit större än vad som godkänts i stranddetaljplanen skulle det ha varit möjligt att i delgeneralplanen anvisa nya byggplatser. Då skulle delgeneralplanen utgöra direktiv vid ändring av stranddetaljplanen, men en fastställelse av byggrätten skulle då ha krävt en ändring av stranddetaljplanen. Situationen är inte sådan för fastigheten 8:158. I stranddetaljplanen har fastigheten beteckningen MY, som enligt stranddetaljplanen betyder jord- och skogsbruksområde med särskilda miljövärden. Enligt bestämmelsen är kalhyggen förbjudna på området och träden vid stranden ska bevaras i naturtillstånd. Tillstånd för miljöåtgärder i anslutning till skogsbruksåtgärder avgörs på basis av stranddetaljplanen. I delgeneralplanen har ifrågavarande område beteckningen MY-9. Avsikten med beteckningen är att beskriva gällande stranddetaljplan. Den här beteckningen saknas i planbestämmelserna men kommer att läggas till i planförslaget. Som bestämmelse anges: Jord- och skogsbruksdominerat område med särskilda miljövärden. På området finns gällande stranddetaljplan. Det är alltså inte delgeneralplanen utan stranddetaljplanen som bestämmer om skogsbehandlingen. I utkastet till delgeneralplan finns cirka 20 nya byggplatser för fritidshus. Endast en av dessa finns på området öster om Lillpellinge. Det går inte att genom planen påverka den befintliga byggsituationen i fråga om bygglov. Avgränsningarna av byggplatserna ändras så att de motsvarar gällande stranddetaljplan. På basis av ovanstående kan man konstatera att markägarna bemöts jämlikt beträffande planläggningen av fastigheten 8:158.

ID:109 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63846700010009 Kiinteistön nimi: SUNDÖ (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Kaavaluonnoksen mukaan on myönnetty vain yksi vapaa-ajan rakennuspaikka. Pitäisi sen lisäksi myöntää yksi ympärivuotinen rakennuspaikka (karttaliite). Tämä tukisi yrityksen jatkoa sukupolvenvaihdoksessa. Satama-aluetta tulisi lisäksi laajentaa ja osoittaa satama-aluetta tukevaa asuinrakentamista Karttaliite myös kokonaistilanteesta ja muun alueen rajauksista. Satama-aluetta laajennetaan mielipiteessä esitetyllä tavalla. Tilalle ei voida osoittaa enempää rakennuspaikkoja kuin kaavaluonnoksessa on osoitettu. Tämä johtuu siitä, että tilalta muodostuva rakennusoikeus ei mahdollista tätä. Kaavaluonnokseen osoitettu uusi lomarakennuspaikka siirretään mielipiteessä toivotulle paikalle ja RA-11 muutetaan AT-4 -rakennuspaikaksi, koska rakennuspaikka sijaitsee lähellä olemassa olevaa asutusta sekä on yhdyskuntarakenteen kannalta hyvällä paikalla. Rakennuspaikan siirtämistä puoltaa se, että alue korkeusasemaltaan parempi ja viemäröinti on helpompi toteuttaa. Kaavaa muutetaan lisäksi tilan osalta siten, että olemassa oleva AT-4 rakennuspaikka siirretään avautumaan lahdenpohjukkaan kuten olemassa oleva rakentamistilanne. Lahden pohjukassa on lisäksi rakennuspaikan venevaja. Enligt planutkastet har endast en byggplats för fritidsbostad beviljats. Därtill borde en byggplats för en åretruntbostad beviljas (kartbilaga). Detta skulle stöda företagets fortlevnad vid ett generationsskifte. Hamnområdet borde dessutom förstoras och bostadsbyggande anvisas som stöd för hamnområdet. Kartbilagan visar totalsituationen och det övriga områdets avgränsningar. Hamnområdet förstoras på det sätt som framförs i åsikten. Fastigheten kan inte ges fler byggplatser än vad som anges i planutkastet. Detta beror på att den byggrätt som uppkommer av fastigheten inte ger möjlighet till detta. Den nya fritidsbyggplatsen som anges i planutkastet flyttas till den plats som anges i åsikten och RA-11 ändras till en AT-4-byggplats, eftersom byggplatsen ligger nära befintlig bosättning samt på en bra plats med tanke på samhällsstrukturen. En motivering till flyttningen av byggplatsen är att området har bättre höjdnivå och det är lättare att ordna avlopp. Planen ändras dessutom beträffande fastigheten så att den befintliga AT-4-byggplatsen flyttas till den inre delen av viken enligt den befintliga byggnadssituationen. Längst inne i viken finns dessutom byggplatsens båthus.

ID:110 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200110052 Kiinteistön nimi: DIRVIKSSTRANDEN ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Tilalle tulee osoittaa olemassa oleva lomarakennuspaikka RA-11, koska tilalla on vanha rakennus. Tarkkaa tietoa rakentamisajankohdasta ei ole, mutta se ajoittunee saamieni tietojen mukaan 1950- luvun lopulle. Rakennuksesta piti alun perin tehdä omakotitalo, mutta Liljeberg-nimisen rakennuttajapariskunnan erottua projekti jäi kesken ja lopulta se jäi talousrakennuksen rooliin, palvellen tälläkin hetkenä autotallina ja varastona. Rakennuksessa on valettu kivijalka ja osittainen kellarikerros. Lämmöneristeenä on käytetty purueristettä. Rakennustarkastaja Uffe Mickelson on todennut nykyiselle omistajalle (Järnefelt), että rakennus voitaisiin muuttaa asuttavaksi, jos tarvetta tulee. Tilalle 11:52 (nykyiset tilat 11:52 ja 11:129)on aikoinaan myönnetty lomarakennuksen rakennuslupa (1972) ja sen laajentaminen (1991), tällöin mielipiteessä mainittu rakennus on ollut rakennuspaikkaan kuuluva varastorakennus. Sittemmin tila 11:52 on lohottu niin, että tilaan 11:52 on jäänyt vain tämä varastorakennus ja varsinainen lomarakennus ja RA-11 sijoittuu lohkotilan 11:129 alueelle. Tilan 11:52 ei voida katsoa muodostavan itsenäistä rakennuspaikkaa, eikä sille voida osoittaa RA-11 merkintää. Myöskään rakennusoikeuslaskelman perusteella uusia rakennuspaikkoja ei voida osoittaa sillä kyseinen tila kuuluu emätilakokonaisuuteen, joka on käyttänyt rantarakennusoikeutensa. Koska tilalla on laituri ja varastorakennus, voidaan sille ehdotuksessa osoittaa merkintä LV-2, joka sisältää 30 k-m²:n rakennusoikeuden. Nykyistä isompaa rakennusta voidaan kunnostaa ja ylläpitää, mutta mahdollinen uudisrakennus olisi kaavamerkinnän mukainen. Den befintliga fritidsbyggplatsen på fastigheten borde ges beteckningen RA-11, eftersom det finns en gammal byggnad på fastigheten. Närmare uppgifter om tidpunkten för byggandet finns inte, men enligt uppgift var det någon gång på 1950-talet. Från början var det tänkt att byggnaden skulle bli ett egnahemshus, men paret Liljeberg, som uppförde byggnaden, skilde sig och projektet slutfördes inte. Till slut blev det en ekonomibyggnad och den används nu som garage och förråd. Byggnaden har gjuten stenfot och delvis källarvåning. Som värmeisolering har spånisolering använts. Byggnadsinspektör Uffe Mickelson har sagt till den nuvarande ägaren (Järnefelt) att byggnaden kunde ändras till ett beboeligt hus, om ett sådant behov uppkommer. Fastigheten 11:52 (de nuvarande fastigheterna 11:52 och 11:129) har en gång i tiden beviljats bygglov för en fritidsbostad (1972) och för utbyggnad av den (1991). Då var den byggnad som nämns i åsikten en förrådsbyggnad som hörde till byggplatsen. Sedermera har fastigheten 11:52 styckats så att fastigheten 11:52 endast har kvar den här förrådsbyggnaden, medan den egentliga fritidsbyggnaden och RA-11 finns på den utbrutna fastigheten 11:129. Fastigheten 11:52 kan inte anses bilda en självständig byggplats och kan inte ges beteckningen RA-11. Enligt beräkningen av byggrätter kan nya byggplatser inte heller anvisas, eftersom ifrågavarande fastighet hör till en stamfastighetshelhet som har utnyttjat hela sin strandbyggrätt. Eftersom fastigheten har brygga och förrådsbyggnad kan den i förslaget ges beteckningen LV-2, som omfattar byggrätt på 30 m2 våningsyta. Den nuvarande större byggnaden kan renoveras och underhållas, men en eventuell ny byggnad måste följa planbeteckningen.

ID:111 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63844200020134 Kiinteistön nimi: NORRGÅRD (*) Ei (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Kyseinen saari on kartoissa merkitty nimellä Högholmen. Viimeiset 50 vuotta saari on tunnettu nimellä Timsö saaren alkuperäisen omistajan Tim Andrewsin mukaan. Toivoisin että kaavassa saari olisi merkittynä Timsönä. Lähistöllä oleva Träskeholmenin saari on neitseellisessä tilassa, ja sen luoteisosassa on paksun sammalleen peittämä letto, jonka kaltaista en ole koskaan tavannut ulkosaaristossa. Ehdotan, että kaavassa on merkintä saaren luonnon ainutlaautuisuudesta. Kuva mukana. Yleiskaavalla ei oteta kantaa eikä voida muuttaa sitä kuinka saaret on nimetty maanmittauslaitoksen laatimassa peruskartassa. Träskeholmenin osalta luontoarvoja on arvioitu Rambollin biologin avustuksella. Pienimuotoinen soistuma ei ole arvoiltaan sellainen luontotyyppi, että se edellyttäisi erityistä luonnonsuojelua osoittavaa kaavamerkintää. Saari on osoitettu muiden pienten saarien ja luotojen tavoin merkinnällä MY-5 (Maa-ja metsätalousalue, jolla erityisiä ympäristöarvoja). Puunkaadot ja muut maisemaa muuttavat toimenpiteet ovat luvanvaraisia (MRL 41 2). Kaavalla ei myöskään osoiteta Träskesholmenille rakentamista. Ifrågavarande ö har namnet Högholmen på kartorna. Under de senaste 50 åren har ön varit känd som Timsö efter dem ursprungliga ägaren Tim Andrews. Jag önskar att ön fortfarande kunde heta Timsö i planen. Den närbelägna Träskeholmen är i jungfruligt tillstånd och i dess nordvästra del finns ett rikkärr helt täckt av mossa. Något motsvarande har jag aldrig sett i den yttre skärgården. Jag föreslår att öns unika natur borde märkas ut i planen. Ett foto bifogas. I generalplanen tas inte ställning till öarnas namn och det går inte att ändra de namn som finns på Lantmäteriverkets grundkarta. Träskeholmens naturvärden har bedömts av Rambolls biolog. Ett litet försumpat område är inte en naturtyp av sådant värde att det skulle kräva en planbeteckning för att ange särskilt naturskydd. Liksom andra små holmar och skär har holmen beteckningen MY-5 (Jord- och skogsbruksområde med särskilda miljövärden). Trädfällning och andra åtgärder som förändrar landskapet kräver tillstånd (MBL 41 2). I planen anvisas inte heller någon byggnation på Träskesholmen.

ID:112 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63844200010095 Kiinteistön nimi: Lahtipalsta (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Tilalle tulisi osoittaa uusi rakennuspaikka. Tila on lohkottu vuonna 1971. Tuolloin oli tarkoituksena, että kukin tila on oma rakennuspaikkansa. Muut tilat paitsi tämä on rakennettu nopeasti lohkomisen jälkeen. Tilasta on lohkottu vuonna 2003 osa pois. Tuolloin ei otettu toimituksen yhteydessä kantaa onko kysessä rakennuspaikka vai ei. Nyt tulisi tutkia siis vuoden 1971 lohkomisen tarkoitusta. Tila on lisäksi suurin lohkotuista rakennuspaikoista. Kiinteistön 1:18 lohkominen, johon mielipiteessä viitataan, on tapahtunut 1972. Jokaiselle lohkomisessa muodostetulle tilalle on sittemmin rakennettu yksi tai useampia lomarakennuspaikkoja. Lohkomisyksiköstä 1/18 g (1:47), johon mielipiteessä viitataan, on muodostettu jo kolme rakennettua rakennuspaikkaa (1:65, 1:66 ja 1:67, lohkominen 1983). Kun otetaan huomioon, että emätilan rantarakennusoikeus on jo ylitetty ja kysymyksessä on tilasta 1:67 muodostettu lohkotila, ei rakennusoikeutta tilalle 1:95 voida enää tasapuolisuuden nimissä osoittaa. Myös Uudenmaan ympäristökeskus on kielteisessä poikkeamispäätöksessä katsonut 2003, että yleiskaavallakaan ei voida osoittaa niin suurta rakennusoikeutta, että tila 1:95 saisi rakennusoikeuden. Myöskään rakennusoikeuslaskelman perusteella uusia rakennuspaikkoja ei voida osoittaa sillä kyseinen tila kuuluu emätilakokonaisuuteen, joka on käyttänyt rantarakennusoikeutensa. Kiinteistön 1:95 alueelle ei osoiteta uutta rakennuspaikkaa. Fastigheten borde ges en ny byggplats. Fastigheten styckades 1971. Då var avsikten att var och en fastighet skulle ha sin egen byggplats. De övriga, utom den här, bebyggdes snabbt efter styckningen. En del av fastigheten bröts ut 2003. Vid förrättningen togs inte ställning till om det var fråga om en byggplats eller inte. Nu borde man alltså undersöka avsikten med styckningen 1971. Fastigheten är dessutom störst av de utbrutna byggplatserna. Den styckning av fastigheten 1:18 som det hänvisas till i åsikten skedde 1972. På var och en av de utbrutna fastigheterna har det sedan byggts en eller flera fritidsbyggplatser. Av den styckningsenhet 1/18 g (1:47) som hänvisas till i åsikten har det bildats tre bebyggda byggplatser (1:65, 1:66 och 1:67, styckning 1983). Då man beaktar att stamfastighetens strandbyggrätt redan har överskridits och det är fråga om en utbruten fastighet från fastigheten 1:67 kan ingen byggrätt mera ges till fastigheten 1:95 med hänvisning till jämlikhet. Också Nylands miljöcentral har i sitt negativa undantagsbeslut år 2003 ansett att det inte genom en generalplan går att ge så stor byggrätt att fastigheten 1:95 skulle få en byggrätt. Enligt beräkningen av byggrätter kan nya byggplatser inte heller anvisas, eftersom ifrågavarande fastighet hör till en stamfastighetshelhet som har utnyttjat hela sin strandbyggrätt. Ingen ny byggplats anvisas på fastigheten 1:95.

ID:113 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200060172 Kiinteistön nimi: ÖGÅRD (*) Ei (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Kiinteistö 'Ögård' on jaettu kahtia syksyllä 2012: Stensudden 6:233 ja Ögård 6:172. Toivoo rakennuspaikkaa (liitteessä 'A') nykyisen rakennuspaikan viereen (liitteessä 'B') (Stenudden). Paikalla ei ole häiriintyviä kohteita, ja vesijohto kulkee ihan vieressä. Jos tämä ei ole mahdollista, toivoo rakennuspaikkaa Ölandsvägenin varrelle (liitteessä 'C'). Uusien rakennuspaikkojen tilakohtainen lukumäärä perustuu lähtökohtaisesti laadittuun rakennusoikeuslaskelmaan. Poikkeustapauksena on mm. se, että tila on lohkomaton ja rakentamaton emätila. Tämä tarkoittaa sitä, että tilasta ei ole muodostettu rakennuspaikkoja vuoden 1959 jälkeen. Rakennusoikeuslaskelman perusteella tila on käyttänyt rakennusoikeutensa. Emätilan rakennusoikeutta kuluttaa 12 emätilalle rakennettua rantarakennuspaikkaa, kun rakennusoikeutta muodostuu muunnetunrantaviivan perusteella ainoastaan 2,2 rakennuspaikkaa. Sen sijaan tilalle 6:233 (luonnoskartassa tila 6:172) on osoitettu kaavaluonnoksessa yksi uusi lomarakennuspaikka, joka on siirretty tilalta 1:14, joka on nykyisin osa tilaa 1:37. Kyseinen tila on oikeutettu yhteen uuteen rakennuspaikkaan, koska tila on ollut rakentamaton ja lohkomaton emätila. Kaavaluonnoksen jälkeen maanomistajat ovat sopineet, että kyseinen rakennuspaikka siirretään tilojen 6:233 ja 6:172 väliin siten, että rakennuspaikkaa voidaan hyödyntää molemmilla tiloilla. Tämän johdosta rakennuspaikka siirrettään ko. tilojen molemmin puolin ja osoitetaan omalla merkinnällä, jonka rakennusoikeus on yhteensä 160 m2, eli 60+20 m2 kiinteistöä kohti. Fastigheten Ögård delades i två delar hösten 2012: Stensudden 6:233 och Ögård 6:172. Önskar en byggplats (i bilagan A ) bredvid den nuvarande byggplatsen (i bilagan B ) (Stenudden). På platsen finns ingen som blir störd och vattenledning finns alldeles intill. Om detta inte är möjligt önskas en byggplats intill Ölandsvägen (i bilagan C ). Antalet nya byggplatser för de olika fastigheterna är i princip baserad på en beräkning av byggrätter. Undantagsfall är bl.a. om fastigheten är en ostyckad och obebyggd stamfastighet. Det innebär att inga byggplatser har bildats av fastigheten efter 1959. Enligt beräkningen av byggrätter har fastigheten utnyttjat sin byggrätt. Stamfastighetens byggrätt förbrukas av 12 bebyggda strandbyggplatser på stamfastigheten, då byggrätten enligt den omvandlade strandlinjen skulle vara endast 2,2 byggplatser. På fastigheten 6:233 (på utkastkartan fastighet 6:172) har däremot en ny byggplats för fritidshus anvisats. Den har flyttats från fastigheten 1:14, som numera är en del av fastigheten 1:37. Ifrågavarande fastighet är berättigad till en ny byggplats, eftersom fastigheten har varit en obebyggd och ostyckad stamfastighet. Efter planutkastet har markägarna kommit överens om att ifrågavarande byggplats flyttas till en plats mellan fastigheterna 6:233 och 6:172 så att byggplatsen kan utnyttjas på båda fastigheterna. Därför flyttas byggplatsen på båda sidorna om dessa fastigheter och anvisas med en egen beteckning, vars byggrätt är sammanlagt 160 m2, alltså 60+20 m2 per fastighet.

ID:114 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200080146 Kiinteistön nimi: LILLTORP (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Toivoo että muutetaan RA-15 -> RA-14, jotta voi rakentaa venevajan, jota ei lasketa mukaan kokonaisrakennusoikeuteen. Saarella on kiinteä tieyhteys sillan kautta. Rakennuspaikan rakennusoikeus määräytyy sen mukaan millä saaristovyöhykkeellä ja minkä kokoisella saarella rakennuspaikka sijaitsee. Tällä varmistetaan, että rakentamisessa otetaan riittävästi huomioon rakennuspaikkojen erilaiset olosuhteet ja että rakentamismahdollisuudet olosuhteiltaan samantyyppisillä rakennuspaikoilla ovat samat. Taulukko on esitetty kaavaselostuksessa. Taulukossa esitetystä kaavamerkinnästä ja rakentamisen määrästä voidaan perustellusti poiketa joko ylös- tai alaspäin, jos rakennuspaikan olosuhteet esim. peitteisyys, korkeustaso, sijainti ja näkyvyys maisemassa antavat siihen mahdollisuuden. Maininta on täydennetty kaavaselostuksen taulukkoon. Lindholmenin saari sijaitsee hyvin lähellä kylän puolella sijaitsevaa Oxnäsin niemeä ja saarelle johtaa kävelysilta ja lisäksi Lindholmenin saari on puustoinen ja saaressa olevat rakennuspaikat soveltuvat hyvin rakentamiseen. Kaavamerkintä muutetaan merkinnästä RA-15 merkinnäksi RA-14. Vastaava muutos tehdään saaren toiselle rakennuspaikalla. Önskar ändring RA-15 -> RA-14, så ett det går att bygga ett båthus som inte räknas med i den totala byggrätten. Holmen har fast vägförbindelse via en bro. Byggplatsens byggrätt bestäms enligt inom vilken skärgårdszon och på hur stor ö byggplatsen är belägen. På detta sätt säkerställs att man i byggnationen tillräckligt beaktar byggplatsernas olika förhållanden och att byggmöjligheterna på byggplatser med samma slags förhållanden är desamma. En tabell över detta finns i planbeskrivningen. Det går att av motiverade skäl avvika från tabellens planbeteckning och byggnadsmängd, antingen uppåt eller nedåt, om förhållandena på byggplatsen, t.ex. skymmande växtlighet, höjdnivå, läge och synlighet i landskapet möjliggör detta. Omnämnandet har kompletterats i tabellen i planbeskrivningen. Lindholmen ligger mycket nära udden Oxnäs på bysidan och det finns en gångbro till holmen. Dessutom är Lindholmen skogbevuxen och byggplatserna på holmen är väl lämpade för byggnation. Planbeteckningen ändras från RA-15 till RA-14. Motsvarande ändring görs för den andra byggplatsen på holmen.

ID:115 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200080048 Kiinteistön nimi: HASSELÖUDDEN (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Hasselöuddenilla on vahvistettu rantakaava. Korttelissa 5 on neljä rakennuspaikkaa, joista rakennuspaikalla 1 on oma ranta. Toivoo, että rakennuspaikat 2 ja 3 siirretään rakennuspaikan 4 itäpuolelle (karttaliite). Näin muodostuisi laajempi yhtenäinen metsäalue kun kortteli 4 on jo siirretty etelään ja kaikilta tonteilta olisi vapaa merinäköala. Hasselön ranta-asemakaava on vahvistettu kahdessa osassa 5.5.1980 ja 2.4.1981. Ranta-asemakaavassa on osoitettu yhteensä 9 omarantaista rakennuspaikkaa ja 6 yhteisrantaista rakennuspaikkaa. Ranta-asemakaava vastaa aikakautensa rantasuunnittelua ja on hyvin tehokas. Yhteisrantaisten rakennuspaikkojen siirtäminen mielipiteessä esitetyllä tavalla vähentää entisestään ranta-kaava-alueen ns. vapaan rannan osuutta. Siirrettäväksi tarkoitetut takamaaston rakennuspaikat sijoittuvat yhden rantarakennuspaikan taakse ja siirrettynä ne varaisivat käytännössä nyt varaamatonta rantaa. Tämän johdosta siirto ei ole mahdollista. Osayleiskaavaluonnoksessa on jo osoitettu periaate, jonka mukaan kolme pohjoisrannan yhteisrantaista rakennuspaikkaa olisi mahdollista ranta-asemakaavan muutoksella siirtää maastollisesti helpommin rakennettavaan kohtaan. Rakennuspaikkojen siirto ratkaistaan lopullisesti ranta-asemakaavan muutoksella. Hasselöudden har fastställd strandplan. I kvarter 5 finns fyra byggplatser av vilka byggplats 1 har egen strand. Önskar att byggplatserna 2 och 3 flyttas öster om byggplats 4 (kartbilaga). Då uppstår ett större, enhetligt skogsområde, då kvarter 4 redan har flyttats söderut, och det blir fri havsutsikt från alla tomter. Hasselö stranddetaljplan fastställdes i två delar 5.5.1980 och 2.4.1981. I stranddetaljplanen har totalt 9 byggplatser med egen strand och 6 byggplatser med gemensam strand anvisats. Stranddetaljplanen motsvarar dåtidens strandplanering och är mycket effektiv. En flyttning av de byggplatser som har gemensam strand på det sätt som beskrivs i åsikten minskar ytterligare andelen s.k. fri strand på strandplaneområdet. De byggplatser som då skulle flyttas från den bakre terrängen ligger bakom en strandbyggplats, och om de flyttas kommer de i praktiken att uppta strand som nu är ledig. Därför är en flyttning inte möjlig. I utkastet till delgeneralplan har man redan använt principen att de tre byggplatserna med gemensam strand vid den norra stranden genom en ändring av stranddetaljplanen kunde flyttas till en plats med bättre byggbarhet i terränghänseende. Flyttningen av byggplatserna avgörs slutgiltigt i en ändring av stranddetaljplanen.

ID:116 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200060197 Kiinteistön nimi: Molasåkern (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä 1) Toivotaan rakennuspaikkaa liitteen ensimmäiselle kartalle merkitylle kohdalle (erillinen palsta loma-asutuksen takana, Pellingin saaren eteläranta). 2) Toivotaan rakennuspaikkaa liiteen toiselle kartalle merkitylle kohdalle. Paikalla on rakennus, maakellari ja sivurakennuksen perustukset/1955. Kunnallistekniikka lähellä (Söderbyn kylätaajama). 3) Toivotaan rakennuspaikkaa liiteen kolmannelle kartalle merkitylle kohdalle. Kaupunki on luvannut rakennusluvan omakotitalolle (Magnusson) (Söderbyntien eteläpuolella). 1 ja 2) Kyseinen tila kuuluu emätilakokonaisuuteen jonka muunnetun rantaviivan pituus on noin 0,83 km. Tästä muodostuu rantarakennusoikeutta 3,21 rakennuspaikkaa. Emätila on käyttänyt rantarakennusoikeutta 6 rantarakennuspaikkaa, joten jäljellä oleva rantarakennusoikeus on - 2,79. Tämän johdosta uusia rantarakennuspaikkoja ei voida osoittaa. Ko. Emätilaan kuluu myös kylä- ja haja-asutusalueita, joilta rakennusoikeutta muodostuu yhteensä kyläalueelta 9,44 ja haja-alueelta 1,47. Emätilan kylä- ja haja-asutusalueelle on rakennettu yhteensä 12 rakennuspaikkaa. Kun huomioidaan ylitetty rantarakennusoikeus, niin emätilan jäljellä oleva hajarakennusoikeus on -3,32 ja kylärakennusoikeus on -3,88. Näiden johdosta tilalle ei voida osoittaa kaavalla uusia rakennuspaikkoja. 3) Kolmannelle kartalle osoitettu rakennuspaikka on sijoitettu naapurimaanomistajan tilalle 6:26, jolle on osoitettu jo rakennusoikeutta. Liitteen kartalle osoitetttu rakennuspaikkatoivomus on ilmeisesti osoitettu vahingossa väärälle tilalle. Jos uuden rakennuspaikan toivomus koskee tilaa 6:197, on se osa edellämainittua emätilakokonaisuutta, jolloin tilan rakennusoikeus on käytetty. Kaavaan ei tehdä mielipiteen johdosta muutoksia. 1) En byggplats önskas på den plats som är utmärkt på bilagans första karta (separat skifte bakom fritidsbosättningen, ön Pellinges södra strand). 2) En byggplats önskas på den plats som anges på bilagans andra karta. På platsen finns en byggnad, jordkällare och en sockel för sidobyggnad/1955. Kommunalteknik i närheten (Söderby bytätort). 3) En byggplats önskas på den plats som anges på bilagans tredje karta. Staden har lovat bevilja bygglov för ett egnahemshus (Magnusson) (söder om Söderbyvägen). 1 och 2) Den här fastigheten hör till en stamfastighetshelhet vars omvandlade strandlinje är cirka 0,83 km. Detta ger en strandbyggrätt på 3,21 byggplatser. Stamfastigheten har utnyttjat strandbyggrätt på 6 strandbyggplatser, så fastighetens återstående strandbyggrätt är -2,79. Därför kan inga nya strandbyggplatser ges. Till ifrågavarande stamfastighet hör också by- och glesbygdsområden där det uppstår en byggrätt på sammanlagt 9,44 av byområdet och 1,47 av glesbygdsområdet. På stamfastighetens by- och glesbygdsområde har totalt 12 byggplatser bebyggts. Då man beaktar den överskridna strandbyggrätten är stamfastighetens återstående byggrätt på glesbygdsområde -3,32 och bybyggrätt -3,88. Därför kan fastigheten inte ges några nya byggplatser i planen. 3) Den byggplats som anges på den tredje kartan har placerats på grannmarkägarens fastighet 6:26, som redan har anvisats byggrätt. Det önskemål om en byggplats som anges på kartan har uppenbarligen av misstag ritats in på fel ställe. Om önskemålet om en ny byggplats gäller fastigheten 6:197, är den en del av ovannämnda stamfastighetshelhet, varvid fastighetens byggrätt redan är utnyttjad. Inga ändringar görs i planen till följd av åsikten.

ID:117 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845208760012 Kiinteistön nimi: VESIALUE (*) Ei (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä VL -alue tulee poistaa, koska se aiheuttaisi häiriötä. Ranta on lisäksi matala ja kaislikkoinen Kaavaluonnoksessa esitettyä virkistysalueen rajausta supistetaan etelästä siten, että se ulottuu ainoastaan tilojen 7:133 ja 7:117 välisen rajalinjan kohdalta pohjoiseen. Alueeseen kohdistuva merkintä muutetaan sellaiseksi, että sitä ei ole tarkoitettu yleiseen käyttöön, vaan paikallisten asukkaiden käyttöön ja ylläpidettäväksi omien mahdollisuuksien mukaisesti. Tämän johdosta merkinnäksi muutetaan VL-1 (Lähivirkistysalue, joka on tarkoitettu paikallisten asukkaiden käyttöön. Område för närrekreation, som är avsedd för den lokala befolkningens bruk.) VL-området ska tas bort, för det skulle orsaka störningar. Stranden är dessutom låg och vassbevuxen. Den avgränsning av rekreationsområdet som presenteras i planutkastet minskas i söder så att det endast vid gränslinjen mellan fastigheterna 7:133 och 7:117 når ända till norr. Beteckningen för området ändras så att området inte är avsett för allmänt bruk utan för lokalbefolkningens bruk och ska hållas i skick inom ramen för egna möjligheter. Beteckningen ändras därför till VL-1 (Område för närrekreation, som är avsett för lokalbefolkningens bruk.)

ID:118 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200060194 Kiinteistön nimi: ÖFRA-GRÅNS (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä 1) Toivoo, että kartalle merkitty rakennuspaikka (tilalla 6:26) liitteessä 2B voidaan siirtää liitteessä 3B merkitylle kohdalle. 2) Toivoo, että Öfre-Grånsin ranta-asemakaavan teollisuustontti TV-9 (liitteesä 2C) merkitään RA-9, koska suunnitellaan että rantakaavaan haettaisiin muutos. 1) Uudet rakennuspaikat on pyritty sijoittamaan ryhmiin siten, että mahdollisen viemäröinnin rakentaminen ei vaatisi ylimääräisiä linjoja. Tämän johdosta rakennuspaikkaa ei siirretä mielipiteessä toivotulle paikalle. 2) Teollisuus tontti TV-9 muutetaan yleiskaavassa RA-9 -rakennuspaikaksi. Kyseinen käyttötarkoituksen muutos vaatii kuitenkin myös ranta-asemakaavan muutoksen. Osayleiskaava on ohjeena muutettaessa ranta-asemakaavaa. 1) Önskar att den på kartan utmärkta byggplatsen (på fastigheten 6:26) i bilaga 2B flyttas till den plats som anges i bilaga 3B. 2) Önskar att stranddetaljplanens industritomt TV-9 på Öfre-Gråns (i bilaga 2C) ges beteckningen RA-9, eftersom en ansökan om ändring strandplanen planeras. 1) De nya byggplatserna har i mån av möjlighet placerats i grupper så att eventuellt byggande av avlopp inte ska kräva extra ledningslinjer. Därför flyttas byggplatsen inte till den plats som anges i åsikten. 2) Industritomten TV-9 ändras i generalplanen till en RA-9-byggplats. Denna ändring av användningsändamålet kräver dock också en ändring i stranddetaljplanen. Delgeneralplanen utgör föreskrift då en stranddetaljplan ändras.

ID:119 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200090011 Kiinteistön nimi: NÄSEUDD (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Osakkaat toivovat että kiinteistöä (9:11) voitaisiin jakaa kaavoituksen yhteydessä: 4000 m2 jäisi ja 2100 m2 liitettäisiin kiinteistöön 9:12 (karttaliite 1). Rakennukset eivät ole korjaamiskelpoisessa kunnossa rakennustarkastaja Juhani Lindbladin mukaan ja toivotaan että määräys AT-4/s muutetaan, jotta rakennukset tarvittaessa voidaan purkaa ja rakentaa uudestaan paremmalle paikalle (karttaliite 2). Kulttuuriympäristöelvityksessä on sanottu tilaan liittyen seuraavaa: ''Salmen toisella puolella Ölandetiin kuuluvassa niemessä (Näset) sekä etelässä Rejörin saaressa on 1800-luvun mäkitupataustaista asutusta 1800-luvun ja 1900-luvun alun rakennuksin''. Kulttuuriympäristö selvityksessä olevien kuvien perusteella AT-4/s -merkintä on perusteltu, koska rakennuspaikka edustava osa alueen kulttuuriympäristöä. Karttaliitteessä 2 rakennuspaikka on ehdotettu selvästi nykyisen pihapiirin ulkopuolelle, jolloin käytännössä muodostuisi täysin uusi rakennuspaikka. Lisäksi ehdotettu uusi rakennuspaikkaa sijaitsee erittäin näkyvästi Fladanin varrella. Rakennuspaikkaa on mahdollista käyttää ''kahtena erillisenä'' rakennuspaikkana tekemällä hallinnanjakosopimus tai sopimalla omistajien kesken rakennuspaikan käyttämisestä muutoin. Kaavaan ei tehdä muutoksia muistutuksen johdosta. Delägarna önskar att fastigheten (9:11) kunde klyvas i samband med planläggningen: 4000 m2 skulle bli kvar och 2100 m2 skulle anslutas till fastigheten 9:12 (kartbilaga 1). Byggnaderna är inte i renoveringsdugligt skick enligt byggnadsinspektör Juhani Lindblad och det önskas att bestämmelsen AT-4/s ändras och att byggnaderna vid behov kan rivas och byggas upp på nytt på en bättre plats (kartbilaga 2). I utredningen av kulturmiljön sägs följande om fastigheten: På udden (Näset), som hör till Ölandet, på sundets andra sida samt på Rejören i söder finns det byggnader från 1800-talet och från början av 1900-talet, där bosättningen grundar sig på 1800-talets backstugubosättning. På basis av bilder i utredningen av kulturmiljön är beteckningen AT-4/s motiverad, eftersom byggplatsen är en representativ del av områdets kulturmiljö. I kartbilaga 2 föreslås att byggplatsen ska placeras tydligt utanför den nuvarande gårdsmiljön, varvid det i praktiken skulle uppstå en helt ny byggplats. Dessutom ligger den föreslagna nya byggplatsen mycket synligt intill Fladan. Byggplatsen kan användas som två separata byggplatser genom avtal om delning av besittningen eller genom annat avtal mellan ägarna om hur byggplatsen ska utnyttjas. Inga ändringar görs i planen till följd av anmärkningen.

ID:120 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200090012 Kiinteistön nimi: SMEDS (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä 1) Yksi Målasviksvägenin kiinteistöistä pitäisi siirtää pohjoiseen, jotta rakennuspaikkaan kuuluu vain metsäalueita. Pellolla viljellään varhaisperunaa ja vihanneksia ja se on ainoa pelto, joka siihen sopii ja on siten tärkeä (karttaliite 1). 2) Yksi kiinteistön 9:12 rakennuspaikoista toivotaan siirrettäväksi Ölandetille samalla kohdalle missä on useita muita rakennuspaikkoja (karttaliite 2). 3) Osa kiinteistöstä 9:11 liitetään kiinteistöön 9:12 kun se jaetaan. Katso Asta Rissasen mielipide (nro 11699). 1) Rakennuspaikkaa siirretään pohjoiseen noin 50 m mielipiteessä esitetyllä tavalla. 2) Rakennuspaikka siirretään Ölandetille mielipiteessä esitetyllä tavalla, koska kyseisen alueen tuntumaan on jo osoitettu uusia rakennuspaikkoja. 3) Kulttuuriympäristöselvityksessä on sanottu tilaan liittyen seuraavaa: ''Salmen toisella puolella Ölandetiin kuuluvassa niemessä (Näset) sekä etelässä Rejörin saaressa on 1800-luvun mäkitupataustaista asutusta 1800-luvun ja 1900-luvun alun rakennuksin''. Kulttuuriympäristö selvityksessä olevien kuvien perusteella AT-4/s -merkintä on perusteltu, koska rakennuspaikka on edustava osa alueen kulttuuriympäristöä. Karttaliitteessä 2 rakennuspaikka on ehdotettu selvästi nykyisen pihapiirin ulkopuolelle, jolloin käytännössä muodostuisi täysin uusi rakennuspaikka. Lisäksi ehdotettu uusi rakennuspaikka sijaitsee erittäin näkyvästi Fladanin varrella. Rakennuspaikkaa on mahdollista käyttää ''kahtena erillisenä'' rakennuspaikkana tekemällä hallinnanjakosopimus tai sopimalla omistajien kesken rakennuspaikan käyttämisestä muutoin. Kaavaan ei tehdä muutoksia kohdan 3 osalta. 1) En av byggrätterna vid Målasviksvägen borde flyttas norrut så att tomten omfattar endast skogsmark. På åkern odlas tidig potatis och grönsaker och det är den enda åkern som lämpar sig för denna odling och är på så sätt speciellt viktig (kartbilaga 1). 2) En av byggrätterna på fastigheten 9:12 önskas flyttad till Ölandet till samma område där det finns flera andra byggplatser (kartbilaga 2). 3) En del av fastigheten 9:11 fogas till fastigheten 9:12 vid klyvning. Se Asta Rissanens åsikt (nr 11699). 1) Byggplatsen flyttas norrut cirka 50 m på det sätt som önskas i åsikten. 2) Byggplatsen flyttas till Ölandet på det sätt som önskas i åsikten, eftersom flera nya byggplatser redan har anvisats i närheten av ifrågavarande område. 3) I utredningen av kulturmiljön sägs följande om fastigheten: På udden (Näset), som hör till Ölandet, på sundets andra sida samt på Rejören i söder finns det byggnader från 1800-talet och från början av 1900-talet, där bosättningen grundar sig på 1800-talets backstugubosättning. På basis av bilder i utredningen av kulturmiljön är beteckningen AT-4/s motiverad, eftersom byggplatsen är en representativ del av områdets kulturmiljö. I kartbilaga 2 föreslås att byggplatsen ska placeras tydligt utanför den nuvarande gårdsmiljön, varvid det i praktiken skulle uppstå en helt ny byggplats. Dessutom ligger den föreslagna nya byggplatsen mycket synligt intill Fladan. Byggplatsen kan användas som två separata byggplatser genom avtal om delning av besittningen eller genom annat avtal mellan ägarna om hur byggplatsen ska utnyttjas. Ingen ändring i planen görs beträffande punkt 3.

ID:121 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200040089 Kiinteistön nimi: TUULENSUOJA (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Myös tilan eteläosaan tulee osoittaa rakennuspaikka, koska tila on suuri. Rakentaminen voidaan sijoittaa tarpeen mukaan kauemmaksi rantaviivasta. Vuonna 2008 uudelle lomarakennukselle haettiin poikkeamislupaa, mutta ympäristökeskus totesti päätöksessään, että asia tulee ratkaista osayleiskaavalla. Tilan rakennusoikeus on tutkittu osayleiskaavassa. Pohjoisrannalle osoitettu uusi rakennuspaikka perustuu siihen, että tilalle on myönnetty rakennusluvat saunalle ja lomarakennukselle. Lomarakennuksen lupa on rauennut, muta sauna on rakennettu. Mitoitusperiaatteiden mukaista rakennusoikeutta ei ole jäljellä, jotta tilan etelärannalle voitaisiin osoittaa uusi rakennuspaikka. Kaavaluonnosta ei tältä osin muuteta muistutuksen johdosta. Pohjoisrannalle osoitettu uusi rakennuspaikka muutetaan olemassa olevaksi rakennuspaikaksi, koska sen osoittaminen perustuu luvanmukaisesti rakennettuun saunarakennukseen ja voimassa olleeseen loma-asunnon rakennuslupaan. En byggplats borde anvisas också i södra delen av fastigheten, eftersom fastigheten är stor. Byggnationen kan vid behov placeras längre bort från strandlinjen. År 2008 ansöktes om undantagslov för en fritidsbostad, men miljöcentralen konstaterade i sitt beslut att fallet bör avgöras i en delgeneralplan. Fastighetens byggrätt har undersökts i delgeneralplanen. Den nya byggplatsen som anvisas vid den norra stranden är baserad på att fastigheten har beviljats bygglov för bastu och fritidsbostad. Fritidsbostadens lov har löpt ut, men bastun har byggts. Enligt dimensioneringsprinciperna finns ingen byggrätt kvar för en ny byggplats vid fastighetens södra strand. Planutkastet ändras inte till denna del till följd av anmärkningen. Den nya byggplatsen som anvisas vid den norra stranden ändras till befintlig byggplats, eftersom dess placering är baserad på en bastubyggnad som har byggts med bygglov, och bygglovet gällde för en fritidsbostad.

ID:122 Pellingin saariston osayleiskaava 25.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200130151 Kiinteistön nimi: NORRBERG (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Tilalle tulisi osoittaa rakennuspaikka, koska se on ostettu rakennuspaikaksi ja siellä vietetään kesät. Kyseinen tila kuuluu emätilakokonaisuuteen, jonka käytetty rantarakennusoikeus on 6 rakennuspaikkaa. Emätilalta muodostuu rakennusoikeutta muunnetunrantaviivan (474 m) perusteella 2,39 rantarakennuspaikkaa. Tilalle ei voida rakennusoikeuslaskelman perusteella osoittaa rakennuspaikkaa. Tilalle on tehty kielteinen poikkeamislupapäätös saunan rakentamista varten vuonna 2003. Poikkeamispäätöksen yhteydessä on selvitetty tilan muodostumishistoriaa. Tila on lohkottu viereisestä rakennuspaikasta (silloin Norrberg 13:85) vastoin tilalle 13:85 myönnetyn poikkeamispäätöksen ehtoja. Edellä mainituin perustein tilalle ei voida osoittaa rakennuspaikkaa. Kaavaan ei tehdä muutoksia muistutuksen johdosta. Fastigheten borde ges en byggplats, eftersom den är köpt som byggplats och somrarna tillbringas där. Ifrågavarande fastighet hör till en stamfastighetshelhet vars använda strandbyggrätt är 6 byggplatser. Stamfastigheten ger upphov till byggrätt enligt omvandlad strandlinje (474 m) 2,39 strandbyggplatser. Enligt beräkningen av byggrätter kan ingen byggplats anvisas för fastigheten. Ett negativt beslut om undantagslov för byggande av en bastu på fastigheten fattades år 2003. I samband med beslutet om undantagslov utreddes fastighetens uppkomsthistoria. Fastigheten har brutits ut från en närliggande byggplats (då Norrberg 13:85) i strid med villkoren för det undantagsbeslut som beviljats fastigheten 13:85. Av ovannämnda orsaker kan fastigheten inte ges någon byggplats. Inga ändringar görs i planen till följd av anmärkningen.

ID:123 Pellingin saariston osayleiskaava 28.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63844200010067 Kiinteistön nimi: ÖSTER-BASTUÖ ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Vaadimme tilamme kaavamerkinnän muuttamista RA-17. Kaavaluonnosvaiheen jälkeen RA-merkitöihin on tehty linjausmuutoksia. Rakennuspaikan rakennusoikeus määräytyy sen mukaan millä saaristovyöhykkeellä ja minkäkokoisella saarella rakennuspaikka sijaitsee. Taulukko on esitetty kaavaselostuksessa. Taulukossa esitetystä kaavamerkinnästä ja rakentamisen määrästä voidaan perustellusti poiketa joko ylös- tai alaspäin, jos rakennuspaikan olosuhteet esim. peitteisyys, korkeustaso, sijainti ja näkyvyys maisemassa antavat siihen mahdollisuuden. Maininta on täydennetty kaavaselostuksen taulukkoon. Tässä tapauksessa saari on kokonaisuudessaan tiheän puuston peittämä ja saaren rakentamisolosuhteet ovat muutoinkin saaren kokoon nähden hyvät. Kaavamerkintä muutetaan merkinnäksi RA-17. Vi kräver att planbeteckningen för vår fastighet ska ändras till RA-17. Efter planutkastskedet har linjeändringar i RA-beteckningarna gjorts. Byggplatsens byggrätt bestäms enligt inom vilken skärgårdszon och på hur stor ö byggplatsen är belägen. En tabell över detta finns i planbeskrivningen. Det går att av motiverade skäl avvika från tabellens planbeteckning och byggnadsmängd, antingen uppåt eller nedåt, om förhållandena på byggplatsen, t.ex. skymmande växtlighet, höjdnivå, läge och synlighet i landskapet möjliggör detta. Omnämnandet har kompletterats i tabellen i planbeskrivningen. I det här fallet är hela ön täckt av ett tätt trädbestånd och byggförhållandena på ön är också i övrigt goda i förhållande till öns storlek. Planbeteckningen ändras till RA-17.

ID:124 Pellingin saariston osayleiskaava 28.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63844200010066 Kiinteistön nimi: RADAÄNGSUDDEN (*) Ei (*) Kyllä ( ) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Siirtokohteen sijainti Rakennuspaikkaa tulee laajentaa itäänpäin, jonne on tarkoitus rakentaa tarvittavia talousrakennuksia. Tämä parantaa rakennuspaikan käytettävyyttä. Rakennus soveltuvat hyvin ympäristöön. Alue on suojaisa puuston ja kasvillisuuden ansiosta. Rakennuspaikan koko on kaavaluonnoksessa noin 7 000 m2. Tämä on jo kooltaan melko suuri kun verrataan kokoa muiden rakennuspaikkojen kokoon. Kaavaa muutetaan mielipiteen johdosta siten, että rakennuspaikkaa laajennetaan noin 30 metriä itään ja supistetaan saman verran lännestä. Byggplatsen ska förstoras österut där det finns planer på att bygga behövliga ekonomibyggnader. Detta förbättrar möjligheterna att utnyttja byggplatsen. Byggnaderna passar väl in i miljön. Området är skyddat tack vare träd och annan växtlighet. Byggplatsens storlek i planutkastet är cirka 7 000 m2. Det här är en ganska stor tomt jämfört med andra byggplatser. På basis av åsikten ändras planen så att byggplatsen förstoras cirka 30 meter mot öster och minskas lika mycket i väster.

ID:125 Pellingin saariston osayleiskaava 28.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200110064 Kiinteistön nimi: SANDÖ (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Kiinteistölle 11:64 pitää lisätä yksi rakennuspaikka. Paikalle on jo ollut myönnetty rakennuslupa vapaa-ajan asunnolle. Vaikutukset luontoon ja virkistykseen ovat pienet, koska alueella on muita vapaa-ajan asuntoja. Alue ei ole merkitty erityisen herkäksi. Vanhentuneet rakennusluvat eivät ole perusteena rakennuspaikkojen osoittamiselle Pellingin saariston osayleiskaavassa. Rakennusoikeuden siirtämiselle sen sijaan on olemassa esteenä se, että haja-asutusalueelta muodostuvaa rakennusoikeutta ei ole mahdollisuutta siirtää rantavyöhykkeelle, joka on 200 metriä rannasta mantereelle ulottuva vyöhyke. Sandön saari on kokonaisuudessaan rantavyöhykettä. Sandölle ei voida osoittaa uusia rakennuspaikkoja, koska rakennusoikeuslaskelman mukaan uutta rakennusoikeutta ei muodostu. Tila kuuluu emätilakokonaisuuteen, joka on ylittänyt emätilamitoituksen jo neljällä rakennuspaikalla. Samalla tilalla on jo kolme erillistä rakennuspaikkaa. Rakennuslupaa ei ole vuosien kuluessa uusittu eikä tilaa lohottu aikoinaan myönnettyjen rakennuslupien mukaisesti. Se, että tilalla on ollut myönnettynä rakennuslupa vuonna 1988 myös neljännelle lomarakennukselle, ei riitä perusteluksi uudelle lomarakennuspaikalle. Sandön tilalle 11:64 ei voida osoittaa uusia rakennuspaikkoja. Maanomistajille on lisäksi annettu mahdollisuus rakennusoikeuden siirtoon Suur-Pellingistä tilalta 11:123 muodostuvan rantarakennusoikeuden osalta. En byggplats bör läggas till på fastigheten 11:64. Platsen har redan haft beviljat bygglov för en fritidsbostad. Inverkan på natur och rekreation blir ringa, eftersom det redan finns andra fritidsbostäder på området. Området är inte markerat som särskilt känsligt. Föråldrade bygglov utgör inte grund för byggplatser i delgeneralplanen för Pellinge skärgård. För flyttning av en byggrätt finns däremot ett hinder på grund av att en byggrätt på glesbebyggt område inte kan flyttas till strandzonen, som omfattar ett område på 200 m från stranden in mot land. Sandön utgör i sin helhet strandzon. Inga nya byggplatser kan anvisas på Sandön, eftersom ingen ny byggrätt uppkommer enligt beräkningen av byggrätter. Fastigheten hör till en stamfastighetshelhet som redan har överskridit stamfastighetsdimensioneringen med fyra byggplatser. På samma fastighet finns redan tre separata byggplatser. Bygglovet har inte förnyats under årens lopp och fastigheten har inte brutits ut enligt de bygglov som en gång i tiden beviljades. Att fastigheten har haft ett beviljat bygglov också för en fjärde fritidsbyggnad år 1988 räcker inte som motivering för en ny fritidsbyggplats. Fastigheten 11:64 på Sandön kan inte ges några nya byggplatser. Markägarna har dessutom getts möjlighet att flytta byggrätten från Storpellinge beträffande den strandbyggrätt som uppkommer av fastigheten 11:123.

ID:126 Pellingin saariston osayleiskaava 28.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200070127 Kiinteistön nimi: LILLHOLM (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Kaavaluonnokseen osoitettu lomarakennuksen rakennuspaikka tulisi jakaa kahdeksi erilliseksi rakennuspaikaksi. Tiloille osoitettua luonnonmaisema-aluetta tulee supistaa sisämaasta. Perustelut: Tilat ovat erillisiä ja ne on ostettu erillisinä tiloina. Edellinen omistaja on vuokrannut rakennuspaikkoja erillisinä rakennuspaikkoina ja niitä on käytetty erillisinä rakennuspaikkoina. Rakennuspaikat on tarkoitus testamentata erillisinä rakennuspaikkoina eri henkilöille. Pieni rakennusoikeus ja luonnonmaisema-alue rajoittavat rakennuspaikkojen kehittämistä. Rakennusluvat on aikoinaan myönnetty vain yhdelle rakennuspaikalle, jonka jälkeen tila on lohkottu omistajan omiin nimiin kahdeksi erilliseksi tilaksi siten, että sauna ja päärakennus ovat jääneet eri tiloille. Lohkomistoimitus on rekisteröity 2.7.1982. Omistaja ei ole missään vaiheessa tämän jälkeen hakenut rakennus- ja /tai poikkeuslupaa, jolla em. sauna olisi muutettu lomarakennukseksi. Lohkominen ei ole perusteena sille, että tilalle voitaisiin osoittaa 2 erillistä rakennuspaikkaa. Kaavaratkaisua ei muuteta mielipiteen johdosta. Byggplatsen för en fritidsbyggnad enligt planutkastet borde delas till två separata byggplatser. Det naturlandskapsområde som är markerat för fastigheterna borde minskas från inlandet. Motiveringar: Fastigheterna är separata och har köpts som separata fastigheter. Föregående ägare har arrenderat ut byggplatser som separata byggplatser och de har använts som separata byggplatser. Avsikten är att byggplatserna ska testamenteras som separata byggplatser till olika personer. Den obetydliga byggrätten och naturlandskapsområdet begränsar utvecklingen av byggplatserna. Bygglov har en gång i tiden beviljats för endast en byggplats. Därefter har fastigheten styckats i ägarens eget namn till två separata fastigheter så att bastun och huvudbyggnaden hamnade på olika fastigheter. Styckningsförrättningen är registrerad 2.7.1982. Efter detta har ägaren inte i något skede ansökt om bygg- och/eller undantagslov som skulle ha inneburit att ovannämnda bastu skulle ha ändrats till fritidsbostad. En styckning utgör inte grund för att fastigheten skulle kunna ges 2 separata byggplatser. Planlösningen ändras inte till följd av åsikten.

ID:127 Pellingin saariston osayleiskaava 28.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200060190 Kiinteistön nimi: Ivars (*) Ei (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä 1997 on haettu poikkeuslupa 100 m2 vapaa-ajan asunnolle. Kaupunki ja ympäristökeskus myönsivät poikkeusluvan 1998, jos rakennus sijoittuu pohjoisrannalle. Rakennuslupa on jätetty 2009, mutta ei ole edennyt kaavoituksen ollessa käynnissä. Poikkeusluvan mukainen rakennuspaikka pitää lisätä kaavaan. Mitoituslaskelmaa on tarkistettu Långölle sijoittuvien emätilojen osalta. Mitoituslaskelmasta puuttuneet emätilat 6:7 ja 6:46 on täydennetty rakennusoikeuslaskelmaan. Tämän johdosta emätilan 6:35 rakennusoikeus on 2,15 ja käytetty rakennusoikeus on kahden sijaan 1. Emätilan jäljellä oleva rakennusoikeus on näin ollen 1,15, joka lasketaan kuuluvaksi tiloille 6:190 ja 6:196 puoliksi. Tiloilla on lisäksi ollut voimassa tarkistusta vastaavat poikkeamispäätökset. Mielipiteen johdosta tilan 6:190 alueelle saaren pohjoisrannalle osoitetaan yksi uusi rakennuspaikka, RA-11. År 1997 ansöktes om undantagslov för en 100 m2 fritidsbostad. Staden och miljöcentralen godkände undantagslov 1998, om byggnaden placeras på den norra stranden. Ansökan om bygglov lämnades in 2009, men det har inte behandlats så länge som planläggningen pågår. En byggplats enligt undantagslovet ska läggas till i planen. Dimensioneringsberäkningen har justerats beträffande stamfastigheterna på Långön. Stamfastigheterna 6:7 och 6:46, som saknades i dimensioneringsberäkningen, har kompletterats i beräkningen av byggrätter. Enligt detta är byggrätten för stamfastigheten 6:35 nu 2,15 och den utnyttjade byggrätten är 1, inte två. Stamfastighetens återstående byggrätt är alltså 1,15, som räknas höra till fastigheterna 6:190 och 6:196, hälften var. För fastigheterna har dessutom funnits gällande undantagsbeslut som motsvarar justeringen. På grund av åsikten ges fastigheten 6:190 på norra stranden av ön en ny byggplats, RA-11.

ID:128 Pellingin saariston osayleiskaava 28.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200080184 Kiinteistön nimi: Båls (*) Ei (*) Kyllä ( ) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Siirtokohteen sijainti Vaadimme AT-5 alueen siirtämistä itään sekä tilamme RA-11 merkinnän muuttamista AT-merkinnäksi (sijaitsee Nybondaksen itäosassa niemessä). RA-11 rakennuspaikka sijaitsee Vähä-Pellingin niemen kärjessä kahden muun RA-11 rakennuspaikan kanssa. Näistä RA-11 rakennuspaikkojen omistajista kaksi on esittänyt toiveen RA-11 merkinnän muuttamisesta AT-merkinnäksi, joka salli myös ympärivuotisen asumisen. Rakennuspaikat sijoittuvat olemassa olevan kyläasutuksen jatkeelle. AT-merkinnän rajausta Vähä-Pellingin itäosassa muutetaan siten, että kaikki kolme itäosan lomarakennuspaikkaa muutetaan AT-4 -merkinnäksi. Myös tila 8:111 osoitetaan samalla merkinnällä, koska rakennuspaikkaa on mahdollista laajentaa maanomistusolosuhteiden johdosta tilalle 8:136. Vi kräver att AT-5-området flyttas österut samt att RA-11-beteckningen på vår fastighet ändras till AT (ligger i östra delen av Nybondas på udden). RA-11-byggplatsen ligger vid spetsen av Lillpellinges udde tillsammans med två andra RA-11-byggplatser. Två av dessa RA-11-byggplatsers ägare har framfört ett önskemål om att beteckningen RA-11 ska ändras till AT, som också tillåter åretruntboende. Byggplatserna är belägna som en förlängning av den befintliga bybebyggelsen. Avgränsningen av AT-beteckningen i den östra delen av Lillpellinge ändras så att alla tre fritidsbyggplatserna i den östra delen ändras till AT-4. Även fastigheten 8:111 ändras till samma beteckning, eftersom byggplatsen på grund av markägarförhållandena kan förstoras till fastigheten 8:136.

ID:129 Pellingin saariston osayleiskaava 28.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200110123 Kiinteistön nimi: NEDRA BRANDS (*) Kyllä ( ) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Siirtokohteen sijainti 1) Rakennuspaikan siirto 11:123 -> 11:064 (karttaliitteen paikka 1) 2) Sandölle pitää lisätä yksi rakennusoikeus tasavertaisuuden nimessä, koska tontti on jaettu 4 sisarusten kesken (karttaliitteen paikka 2). 3) Tarvitaan yksi tai kaksi paikkaa asuntovaunuille tilalla 11:123 (karttaliitteen paikka 3). 1) Kylä/haja-asutusalueelta muodostunutta rakennusoikeutta ei voida lähtökohtaisesti siirtää rantavyöhykkeelle rantarakennuspaikaksi. Suur-Pellingissä kahden tilan osalta näin on poikkeuksellisesti tehty, jotta maisemalliset arvot saadaan turvatuiksi valtakunnallisesti arvokkaalla kulttuuriympäristöalueella ja arvokkaalla Fladanin luonnonmaisema-alueella. Tällöinkin 3 kylä/haja -asutusalueelta muodostunutta rakennuspaikkaa vastasi yhtä rantaan rajoittuvaa rakennuspaikkaa. 2) Sandön tilalle 11:64 ei voida osoittaa uusia rakennuspaikkoja, koska rakennusoikeuslaskelman mukaan uutta rakennusoikeutta ei muodostu. Tila kuuluu emätilakokonaisuuteen, joka on ylittänyt emätilamitoituksen jo neljällä rakennuspaikalla. Samalla tilalla on jo kolme erillistä rakennuspaikkaa. Se, että tilalla on ollut myönnettynä rakennuslupa vuonna 1988 myös neljännelle lomarakennukselle, ei riitä perusteluksi uudelle lomarakennuspaikalle. Maanomistajille on annettu mahdollisuus siirtää Suur-Pelligistä tilalta 11:123 yksi uusi lomarakennuspaikka kyseiseen paikkaan. 3) Tavanomaiseen lyhytaikaiseen lomailun käytettäviä asuntovaunuja voidaan sijoittaa rakennuspaikkojen ulkopuolisille alueille, joten niitä ei huomioida kaavassa. Mikäli kysymyksessä on pidempiaikainen rakenteita vaativa asuntovaunun pysyttäminen paikallaan, on ne sijoitettava rakennuspaikoille. 1) Flyttning av en byggplats 11:123 -> 11:064 (kartbilagans plats 1) 2) På Sandön ska en byggrätt läggas till i jämlikhetens namn, eftersom tomten har delats mellan 4 syskon (kartbilagans plats 2). 3) Det behövs en eller två platser för husvagnar på fastigheten 11:123 (kartbilagans plats 3). 1) En byggrätt som uppkommit på byområde/glesbebyggt område kan i princip inte flyttas till strandzonen som strandbyggplats. Detta har undantagsvis gjorts för två fastigheter på Storpellinge för att trygga landskapsvärdena på ett område med värdefull kulturmiljö av riksintresse och på det värdefulla naturlandskapsområdet vid Fladan. Då motsvarade 3 byggplatser som uppkommit på byområdet/glesbebyggt område en byggplats som gränsar till stranden. 2) Inga nya byggplatser kan anvisas på fastigheten 11:64 på Sandön, eftersom ingen ny byggrätt uppkommer enligt beräkningen av byggrätter. Fastigheten hör till en stamfastighetshelhet som redan har överskridit stamfastighetsdimensioneringen med fyra byggplatser. På samma fastighet finns redan tre separata byggplatser. Att fastigheten har haft ett beviljat bygglov också för en fjärde fritidsbyggnad år 1988 räcker inte som motivering för en ny fritidsbyggplats. Markägarna har getts möjlighet att flytta en ny plats för en fritidsbyggnad från fastigheten 11:123 på Storpellige till ifrågavarande plats. 3) Husvagnar avsedda för sedvanligt kortvarigt semesterfirande kan placeras på områden utanför byggplatserna, så de beaktas inte i planen. Om det är fråga om husvagnsuppställning som kräver långvarigare konstruktioner på platsen måste de placeras på byggplatser.

ID:130 Pellingin saariston osayleiskaava 28.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200130148 Kiinteistön nimi: SANDVIKEN ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Vaadimme tilamme RA-11 merkinnän muuttamista AT-merkinnäksi, sillä tontillamme on jo kunnallistekniikka. Tilalla 13:148 on kolme RA-11 rakennuspaikkaa, kaksi niemen pohjoisrannalla Lillängsvikenissä ja yksi niemen etelärannalla. Lillängsvikenin rakennuspaikat ovat helposti saavutettavissa ja olemassa oleva vesijohto kulkee rakennuspaikkojen läpi. Rakennuspaikkojen osoittaminen AT-4 merkinnällä ei hajauta entisestään yhdyskuntarakennetta vaan sijoittuu olemassa olevan kylärakenteen viereen. Tämän perusteella Lillängvikenin RA-11 rakennuspaikat muutetaan merkinnälle AT-4 joka sallii myös ympärivuotisen asumisen. Vi kräver att beteckningen RA-11 på vår fastighet ändras till AT, eftersom det redan finns kommunalteknik på vår tomt. Fastigheten 13:148 har tre RA-11-byggplatser, två på uddens norra strand vid Lillängsviken och en på uddens södra strand. Lillängsvikens byggplatser kan lätt nås och den befintliga vattenledningen går genom byggplatserna. Samhällsstrukturen splittras inte av att byggplatserna anvisas med AT-4-beteckning utan de är belägna intill den befintliga bystrukturen. Därför ändras RA-11-byggplatserna vid Lillängsviken till AT-4 som tillåter bosättning året om.

ID:131 Pellingin saariston osayleiskaava 29.01.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63844200020074 Kiinteistön nimi: FISKEKLOBBEN ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Rakennuspaikkakohtainen rakennusoikeus tulisi olla suurempi. Kyseistä rakennuspaikkaa käsitellään epäoikeudenmukaisesti verrattuna muihin ympäristön rakennuspaikkoihin. Myös pienempi saari on osa rakennuspaikkaa, koska ensimmäiset rakennukset on rakennettu sinne. Pienempi saari tulisi muuttaa osaksi rakennuspaikkaa. Mikäli rakennusoikeutta ei nosteta lienee mahdollista, että rakennustarkastus hyväksyy pienen poikkeuksen rakennusoikeuden ylityksessä. Rakennuspaikan rakennusoikeus määräytyy sen mukaan millä saaristovyöhykkeellä ja minkäkokoisella saarella rakennuspaikka sijaitsee. Taulukko on esitetty kaavaselostuksessa. Taulukossa esitetystä kaavamerkinnästä ja rakentamisen määrästä voidaan perustellusti poiketa joko ylös- tai alaspäin, jos rakennuspaikan olosuhteet esim. peitteisyys, korkeustaso, sijainti ja näkyvyys maisemassa antavat siihen mahdollisuuden. Maininta on täydennetty kaavaselostuksen taulukkoon. Fiskesklobbarna saaret ovat kooltaan noin 0,5 ha ja 0,15 ha. Saaret ovat kallioiset ja puusto on harvaa. Uudisrakentamista ei ole mahdollista suunnitella siten, että minimietäisyysvaatimukset rakennuspaikalla täyttyisivät (loma-asunto 50 m rannasta, saunarakennus 20 m rannasta). RA-18 merkintää ei ole tässä tapauksessa perusteltua muuttaa. Sauna voi säilyä nykyisellä paikallaan, mutta mahdollinen uudisrakennus tulee rakentaa pääsaaren puolelle. MY-5 merkintä on perusteltu noin 0,15 ha:n saarelle. Byggplatsen borde ha större byggrätt. Ifrågavarande byggplats behandlas orättvist jämfört med andra byggplatser i omgivningen. Den mindre holmen utgör också en del av byggplatsen, eftersom de första byggnaderna byggdes där. Den mindre holmen borde ändras till en del av byggplatsen. Om byggrätten inte höjs torde det vara möjligt att byggnadsinspektionen godkänner en liten avvikelse vid överskridning av byggrätten. Byggplatsens byggrätt bestäms enligt inom vilken skärgårdszon och på hur stor ö byggplatsen är belägen. En tabell över detta finns i planbeskrivningen. Det går att av motiverade skäl avvika från tabellens planbeteckning och byggnadsmängd, antingen uppåt eller nedåt, om förhållandena på byggplatsen, t.ex. skymmande växtlighet, höjdnivå, läge och synlighet i landskapet möjliggör detta. Omnämnandet har kompletterats i tabellen i planbeskrivningen. Fiskesklobbarnas storlek är cirka 0,5 ha och 0,15 ha. Holmarna är bergiga och det finns glest med träd. Det går inte att planera nybyggnation så att minimikraven för avstånd på byggplatsen ska uppfyllas (fritidsbostad 50 m från strand, bastubyggnad 20 m från strand). I det här fallet är det inte motiverat att ändra RA-18-beteckningen. Bastun kan bli kvar på sin nuvarande plats, men en eventuell ny byggnad ska byggas på huvudholmen. På holmen som utgör endast cirka 0,15 ha är beteckningen MY-5 motiverad.

ID:132 Pellingin saariston osayleiskaava 14.03.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200020029 Kiinteistön nimi: MÖRTVIK II (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Siirtokohteen sijainti Osoitettu virkistysalue Bovikenistä tulee poistaa, koska alueella ja sen lähistöllä on sellaisia luontoarvoja, jotka vaarantuvat virkistysalueen toteuttamisen myötä. Toteuttaminen vaatii merkittävästi ympäristöä muokkaavia ruoppaustoimia, jotka eivät tue luontoarvojen säilymistä. Lahti on harmaahaikaroiden vakituinen levähdyspaikka. Läheinen suo on kurkien pesimäpaikka. Alueella pesii kettuja ja lahdessa liikkuu kahlaajia. Virkistysalue on lisäksi osoitettu niin laajana, että saunarakennuksemme ja käytössä oleva venevalkama on alueen sisällä. Käsityksemme on, että Porvoon kaupunki ei voi lunastaa näitä alueita itselleen. VV-merkintä poistetaan tilan 4:95 ja 2:81 alueelta ja. Samalla poistetaan tiloille osoitetut kompensaatio rakennuspaikat. Aikaisemmin uimaranta-alueeksi osoitettu alue osoitetaan maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi, jolla on ulkoilunohjaamistarvetta MU. Rekreationsområdet som är utmärkt vid Boviken ska tas bort, eftersom området och dess omgivning har sådana naturvärden som äventyras om ett rekreationsområde förverkligas. För att förverkliga området krävs muddringsåtgärder, som bearbetar miljön betydligt, vilket inte stöder ett bevarande av naturvärdena. Gråhägrar brukar rasta i viken. Tranor häckar på den närbelägna myren. Rävar har sitt revir på området och vadare rör sig i viken. Rekreationsområdet är dessutom utritat så stort att vår bastubyggnad och småbåtsplatsen som vi använder ligger inom området. Vi anser att Borgå stad inte kan inlösa de här områdena för sig själv. Beteckningen VV tas bort från fastigheterna 4:95 och 2:81. Samtidigt avlägsnas de kompensationsbyggplatser som anvisats på fastigheterna. Det område som tidigare anvisades som badstrandsområde blir jord- och skogsbruksdominerat område med behov av att styra friluftslivet MU.

ID:133 Pellingin saariston osayleiskaava 14.03.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63844200020124 Kiinteistön nimi: SUNDHOLMEN (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Omistamme samassa saaressa olevat tontit 638-442-0002.123 ja 638-442-0002.124. Tonteille on tällä hetkellä merkitty rakennusoikeus R-17. Käsityksemme mukaan niin tonttien pinta-ala kuin rantaviivakin oikeuttaisi rakennusoikeuteen R-16:n mukaan. Rakennuspaikan rakennusoikeus määräytyy sen mukaan millä saaristovyöhykkeellä ja minkäkokoisella saarella rakennuspaikka sijaitsee. Taulukko on esitetty kaavaselostuksessa. Rakennuspaikat sijaitsevat Sundholmenin saarella, joka on noin 3 ha:n suuruinen saari ulkosaaristossa. Kaavamerkintä RA-17 on tulkittu saarelle aivan oikein. RA-16 merkintää on käytetty yli 10 ha:n suuruisissa ulkosaariston saarissa. Vi äger tomterna 638-442-0002.123 och 638-442-0002.124 som finns på samma ö. Tomterna har för närvarande byggrätt enligt beteckningen R-17. Vi tycker att både tomternas areal och strandlinje skulle berättiga till byggrätt enligt R-16. Byggplatsens byggrätt bestäms enligt inom vilken skärgårdszon och på hur stor ö byggplatsen är belägen. En tabell över detta finns i planbeskrivningen. Byggplatserna är belägna på Sundholmen, som är en cirka 3 ha stor ö i yttre skärgården. Planbeteckningen RA-17 har tolkats vara helt rätt för ön. Beteckningen RA-16 har använts på öar i yttre skärgården med över 10 ha areal.

ID:134 Pellingin saariston osayleiskaava 14.03.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200040095 Kiinteistön nimi: Brollas (*) Ei (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Osoitettu virkistysalue Bovikenistä tulee poistaa, koska alueella ja sen lähistöllä on sellaisia luontoarvoja, jotka vaarantuvat virkistysalueen toteuttamisen myötä. Toteuttaminen vaatii merkittävästi ympäristöä muokkaavia ruoppaustoimia, jotka eivät tue luontoarvojen säilymistä. Lisäksi lahti on alueen saastuneimpia, koska lähitöllä ollut saha, kalankasvatus ja veneenveistämötoiminta on saastusttanut aluetta. Alueelle on kesäisin merkittävän paljon sinilevää. VV-merkintä poistetaan tilan 4:95 ja 2:81 alueelta ja. Samalla poistetaan tiloille osoitetut kompensaatio rakennuspaikat. Aikaisemmin uimaranta-alueeksi osoitettu alue osoitetaan maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi, jolla on ulkoilunohjaamistarvetta MU-4. Rekreationsområdet som är utmärkt vid Boviken ska tas bort, eftersom området och dess omgivning har sådana naturvärden som äventyras om ett rekreationsområde förverkligas. För att förverkliga området krävs muddringsåtgärder, som bearbetar miljön betydligt, vilket inte stöder ett bevarande av naturvärdena. Dessutom är viken en av områdets mest förorenade, eftersom det har förorenats av en såg som funnits i närheten, fiskodling och båtbyggeriverksamhet. På somrarna finns det anmärkningsvärt mycket blågröna alger i området. Beteckningen VV tas bort från fastigheterna 4:95 och 2:81. Samtidigt avlägsnas de kompensationsbyggplatser som anvisats på fastigheterna. Det område som tidigare anvisades som badstrandsområde blir jord- och skogsbruksdominerat område med behov av att styra friluftslivet MU-4.

ID:135 Pellingin saariston osayleiskaava 14.03.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200040007 Kiinteistön nimi: SKRÄCKISNÄSUDDEN (*) Ei ( ) Ei koske siirtämistä Rakennuspaikka tulisi muuttaa RA-11 merkinnästä AT-4 -merkinnäksi. Tilalla on vanha asuinrakennus, joka on ollut oleellinen osa Österbyn kylää. Muutos turvaisi paremmin rakennussuojelulliset arvot. AT-merkinnällä on osoitettu rakennuspaikkoja myös etäämmältä kyliä. Liitteenä tarkemmat perustelut. Kaavaan on osoitettu asuinrakennuspaikkoina ainoastaan rakennuslupatilanteen/rakennus- ja huoneistorekisterin mukaiset asuinrakennuspaikat sekä kylärakenteen kannalta erityisen hyville alueille sijoittuvat olemassa olevat lomarakennuspaikat. Verrattuna Fejarsin ja Bovikenin rakennuspaikkoihin on olemassa selvä ero siinä kuinka ne sijoittuvat olemassa olevaan kylärakenteeseen ja rakennettuun vesihuoltoon. Kaavaa ei muuteta muistutuksen johdosta. Byggplatsen borde ändras från RA-11 till AT-4. På fastigheten finns en gammal bostadsbyggnad som har utgjort en väsentlig del av Österby. Ändringen skulle bättre trygga värdet i fråga om byggnadsskydd. Byggplatser har märkts ut med beteckningen AT också längre bort från byn. Noggrannare motiveringar bifogas. I planen har man som bostadsbyggplatser märkt ut endast de bostadsbyggplatser som motsvarar bygglovssituationen/byggnads- och lägenhetsregistret samt befintliga fritidsbyggplatser som är belägna på särskilt goda områden med tanke på bystrukturen. Jämfört med byggplatserna i Fejars och vid Boviken finns en stor skillnad i fråga om deras läge i förhållande till den befintliga bystrukturen och de utbyggda vattentjänsterna. Planen ändras inte till följd av anmärkningen.

ID:136 Pellingin saariston osayleiskaava 06.09.2013 Kohteen kiinteistötunnus: 63845200070075 Kiinteistön nimi: BREDVIK II ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Kiinteistön 638-452-7-75 alueelle tulee osoittaa rakennuspaikka, koska tilan alueella on ollut voimassa rakennuslupa vuonna 2003, kun kiinteistö on ostettu. Tieto kaavan etenemisestä tulee jatkossa lähettää kirjattuna kirjeenä. Tavallinen kirje ei riitä tiedonsaantiin. Tilat 7:75 ja 7:76 on yhdistetty yhdeksi kiinteistöksi 7:142, lisäksi kiinteistöön on lunastettu vesijättöä. Kaavaa tarkistetaan siten, että kaavaluonnoksessa sen hetkiselle tilalle 7:76 osoitettu rakennuspaikka laajennetaan tilalle 7:142. Uusia rakennuspaikkoja ei osoiteta. Rannassa olevaa LV-1 -aluetta kavennetaan siten, että se käsittää ainoastaan kylän yhteisen laiturin ympäristön. Tavallinen kirje riittää lain mukaan tiedonsaantiin, joten sen osalta ei tehdä muutoksia. På fastigheten 638-452-7-75 borde en byggplats anvisas, eftersom det fanns gällande bygglov på fastighetens område år 2003, då fastigheten köptes. Information om hur planen framskrider borde i fortsättningen sändas som rekommenderat brev. Ett vanligt brev räcker inte för delgivning. Fastigheterna 7:75 och 7:76 har sammanslagits till en enda fastighet, 7:142, dessutom har tillandning lösts in för fastigheten. Planen justeras så att den byggplats som anvisats för fastigheten 7:76 i planutkastet förstoras till fastigheten 7:142. Inga nya byggplatser anvisas. LV-1-området på stranden görs smalare så att det omfattar endast området kring byns gemensamma brygga. Enligt lagen räcker ett vanligt brev för delgivning, så ingen ändring görs i fråga om det.

ID:137 Pellingin saariston osayleiskaava 30.09.2014 Kohteen kiinteistötunnus: 63845208780020 Kiinteistön nimi: LASTAGEPLATS (*) Ei ( ) Ei (*) Ei koske siirtämistä Pyydämme ranta-alueen osalta elinkeinotoimintamme sekä sen tarvitseman yhteistyön toteutumisen osalta alueen kaavamerkinnän muuttamista LS-3 merkinnäksi, jo siksi että virheellistä käsitystä rannan käyttötarkoituksesta kyläläisten yhteiseen käyttöön ei syntyisi vaan rannan alkuperäinen luonne elinkeinotoiminnan mahdollistamiseksi toteutuisi. Pyydämme kaavamerkinnän muutosta välittömästi, sillä nykyinen merkintä keskeyttää käsiteltäväksi jätetyn rannan yhteisen lunastushakemuksemme ja estää täten alueelle suunnitellun saaristolain sekä saaristo-ohjelman mukaisen elinkeinotoiminnan harjoittamisen. Lisäksi pyydämme myös LS-3 merkinnän lisäämistä veistämötontin osalle tai sen yhteyteen lisämerkinnäksi osoitukseksi tontin alkuperäisestä käyttötarkoituksesta elinkeino- ja veistämötoimintaan myös ympäröiville kiinteistöille. Bastuhamnin LV-1 -merkintä säilytetään ennallaan. Alue on kooltaan vain noin 1400 m² ja se sijoittuu aivan naapurirakennuspaikan edustalle. Alue ei sovellu LS-3 merkinnällä osoitettavksi. Lisäksi tilan 1:1 alueelle lisätään TY-1 -merkintä, joka mahdollistaa elinkeinotoiminnan harjoittamista. Med tanke på vår näringsverksamhet samt det samarbete som den behöver ber vi att strandområdets planbeteckning ska ändras till LS-3 redan av den orsaken att det inte får uppstå missförstånd om att stranden skulle vara avsedd för bybornas gemensamma användning, utan stranden är ursprungligen avsedd att möjliggöra näringsverksamhet. Vi ber er ändra planbeteckningen omedelbart, eftersom nuvarande beteckning avbryter behandlingen av vår gemensamma ansökan om inlösning av stranden och hindrar därmed utövande av den planerade näringsverksamheten som är av sådan art som avses i skärgårdslagen och skärgårdsprogrammet. Skeppsbyggnadstomten, dess omgivning eller en del av den ska ges beteckningen LS-3 för att påvisa dess ursprungliga användningsändamål. Bastuhamns LV-1-beteckning bibehålls oförändrad. Området omfattar endast cirka 1400 m2 och det ligger alldeles utanför grannbyggplatsen. Området lämpar sig inte för beteckningen LS-3. På fastigheten 1:1 läggs dessutom beteckningen TY-1 till för att möjliggöra bedrivande av näringsverksamhet.