AISTIEN MERKITYS VUOROVAIKUTUKSESSA

AISTIEN MERKITYS VUOROVAIKUTUKSESSA Kontakti kahden ihmisen välille syntyy aistien kautta. Näillä sivuilla kerrotaan aistien toiminnasta, kehityksestä ja siitä, mitä vuorovaikutuksessa tapahtuu, jos aistit toimivat puutteellisesti. Lähi-ihmiset voivat omaa toimintaansa ja ympäristöä muokkaamalla parantaa vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen mahdollisuuksia osallistua vuorovaikutukseen, vaikka aistimusten vastaanotossa ja ymmärtämisessä olisikin ongelmia. Aisteja aktivoimalla voidaan myös lisätä vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen kiinnostusta ympäristöönsä ja vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa. Aistit ja vuorovaikutus -sivut on kirjoittanut OIVA-hankkeen suunnittelija Katja Burakoff. Osion kuvat ovat Kirsi-Marja Savolan ottamia. Ihminen muodostaa käsityksen itsestään ja ympäröivästä maailmastaan aistiensa avulla. Monet miellyttävät elämykset ja kokemukset, kuten hyvästä ruoasta nauttiminen, mieluisan musiikin kuunteleminen ja kauniin maiseman ihaileminen syntyvät aistien välityksellä. Näiden elämysten jakaminen yhdessä läheisten ihmisten kanssa on tärkeää meille kaikille. Itse saatamme pitää useita aistien välittämiä kokemuksia itsestään selvinä, mutta monelle vaikeimmin kehitysvammaiselle kumppanillemme maailma ei näyttäydy samanlaisena kuin meille. Erilaiset aistinelinten puutteet ja keskushermoston toiminnan häiriöt aiheuttavat sen, että aistimuksia ei synny tai niiden kautta välittynyttä tietoa voi olla vaikea ymmärtää ja kokea merkitykselliseksi. Aistikokemukset saattavat lisäksi jäädä tavallista niukemmiksi tai yksipuolisiksi, koska vaikeimmin kehitysvammainen ihminen ei aina pysty itse hakeutumaan sellaisiin toimintoihin tai tilanteisiin, joissa monipuolinen aistiminen olisi mahdollista. Lähi-ihmisten on tärkeä tiedostaa, minkä aistin kautta yhteys vaikeimmin kehitysvammaiseen ihmiseen syntyy parhaiten. Kumppani voi vuorovaikutuksessa hyödyntää tätä aistikanavaa ja tarjota sellaisia aistielämyksiä, jotka herättävät vaikeimmin vammaisen ihmisen kiinnostuksen

ja tuntuvat hänestä miellyttäviltä. Halu ilmaista itseään ja jakaa kokemuksiaan voi syntyä juuri tällaisten merkityksellisten tilanteiden kautta. Aistien tehtävät Aistiensa avulla ihminen voi olla yhteydessä sekä ulkomaailmaan että oman kehonsa tuntemuksiin. Kaukoaistiensa, näkö-, kuulo- ja hajuaistin avulla ihminen suuntautuu ympäristöön ja vastaanottaa tietoa ympärillään tapahtuvista asioista. Lähiaistit, tunto- ja makuaisti antavat tietoa kehon lähellä tapahtuvista asioista, siitä miltä jokin tuntuu tai maistuu. Kehoaistit, asento-, liike- ja tasapainoaisti puolestaan kertovat, mitä kehossa itsessään tapahtuu. Jokainen tuntemamme liike, jokainen syömämme palanen ja jokainen koskettamamme esine tuottaa aistimuksia. Vuorovaikutustilanteessa ihmisen kaikki aistit ovat läsnä ja aistikokemus muodostuu usean eri aistin välityksellä. Esimerkiksi läheisessä vuorovaikutuksessa katsekontakti, ääni, kosketus ja tuoksu sulautuvat yhteiseksi tiedoksi, miellyttäväksi läheisyyden kokemukseksi. Eri aistit myös tukevat toistensa välittämää tietoa. Viesti voi löytää toimivien aistien avulla tiensä perille, vaikka jokin aistialueista puuttuisi tai toimisi puutteellisesti. Aistihavaintojen muodostuminen Kun jokin kehon ulko- tai sisäpuolinen ärsyke siirtyy aistimuksena aistirataa pitkin aivoihin, syntyy havainto ja sen tuottama elämys tai kokemus. Erilaiset aisti-impulssit kulkevat kukin omalle aivoalueelleen, joka on erikoistunut vastaanottamaan kyseisen aistin kautta tulevaa tietoa. Aistimukset tunnistetaan ensin irrallisina aistivaikutelmina. Merkityksensä aistimukset saavat vasta monimutkaisen tiedonkäsittelyn tuloksena. Tulkintaan vaikuttavat mielentilat ja tunteet sekä muisti ja muistot sekä odotukset. Aistimuksia verrataan aiempaan kokemusvarastoon ja muiden aistikanavien kautta saatuihin havaintoihin. Vasta tämän jälkeen ihmisen on mahdollista tunnistaa kyseinen aistimus ja toimia saamansa aistikokemuksen edellyttämällä tavalla. Esimerkiksi omenan tuoksu aistitaan hajuaistin avulla. Tuoksu itsessään ei vielä auta tunnistamaan omenaa vaan ihminen tarvitsee kokemusperäistä tietoa siitä, miltä erilaiset hedelmät tuoksuvat. Mieleen herää myös muistoja ja tunteita aiemmista tilanteista, joissa kyseisen tuoksun on aistinut. Näkö-, tunto- ja makuaistimukset täydentävät hajumielikuvaa, jolloin tunnistaminen on helpompaa. Omenan tunnistettuaan ihminen voi hyvillä mielin jatkaa syömistä ja nauttia saamastaan aistielämyksestä.

Aistien kehitys Ihminen saa monenlaisia aistikokemuksia jo ennen syntymäänsä, minkä jälkeen aistit kehittyvät kypsymisen ja vuorovaikutuksen tuloksena. Vastasyntynyt vauva on valmiiksi suuntautunut aistimaan vuorovaikutuksen kannalta olennaisia seikkoja. Aikuinen puolestaan vastaa ehkä tiedostamattaan hänen viesteihinsä juuri niiden aistien avulla, jotka toimivat tehokkaimmin. Sylissä pitäminen, keinuttelu, lähietäisyys ja tutut, turvalliset äänet ovat juuri sitä, mitä pieni lapsi tarvitsee kehityksensä varhaisvaiheessa. Toiminnaltaan yksinkertaisimmat aistit, tunto-, maku- ja hajuaisti toimivat kehittyneesti alusta alkaen. Niiden avulla lapsi tutustuu häntä hoitavaan aikuiseen ja myös rauhoittuu vastaanottaessaan tuttuja aistikokemuksia, tuntiessaan äidin kosketuksen ja aistiessaan maidon tuoksun ja maun. Kuuloaistinsa avulla lapsi suuntautuu ympäristönsä ääniin ja tunnistaa myös hyvin varhain läheisten ihmistensä äänet. Vuorovaikutuksessa saadut monipuoliset kuuloärsykkeet kehittävät aistin toimintaa edelleen. Toiminnaltaan monimutkaisin ja eniten tiedonkäsittelyä vaativa näköaisti kehittyy puolestaan täyteen kypsyyteensä viimeisenä. Ensimmäisien elinkuukausien aikana aistit kehittyvät erillisinä. Aluksi lapsi vastaanottaa erilaisia aistimuksia analysoimatta niitä sen tarkemmin. Kun pieni lapsi tuntee äidin kosketuksen ihollaan, hän kokee sen ehkä vain miellyttävänä tuntemuksena. Lapsen kokemat aistielämykset ovatkin aluksi hyvin kokonaisvaltaisia ja tunneperäisiä. Vuorovaikutuksessa saatujen erilaisten kokemusten myötä aistien käyttö tarkentuu ja muuttuu yhä hienovaraisemmaksi. Erilliset aistialueet alkavat toimia yhä enemmän yhteistyössä toistensa kanssa. Kehityksen edetessä myös lapsen oman aktiivisen toiminnan merkitys lisääntyy. Hän ei enää vain vastaanota ympäristönsä tarjoamia aistimuksia vaan alkaa itse etsiä ja tuottaakin niitä. Aistien puutteellinen toiminta Aina aistitoimintojen kehitys ei etene tavalliseen tapaan. Tämä puolestaan vaikuttaa ihmisen kykyyn olla vuorovaikutuksessa ja saada tärkeitä aistikokemuksia. Vuorovaikutuskumppaneiden on hyvä tietää, minkä tyyppisestä aistivammasta on kyse, koska eri aistivammat vaikuttavat ihmisen toimintaan eri tavoin. Aistien puutteellinen toiminta voi johtua monesta eri syystä. Aistinelin saattaa olla vaurioitunut, jolloin se ei välitä tietoa eteenpäin aivojen käsiteltäväksi. Myös aivot, joissa aistimuksia käsitellään, voivat joutua alttiiksi erilaisten ulkoisten tai sisäisten tekijöiden vaikutuksille missä kehitysvaiheessa tahansa. Vaurion syntyhetki ja laajuus vaikuttavat siihen, millaisiksi ihmisen aistitoiminta ja havaitsemiskyky muodostuvat.

Aistinelimen vaurioituessa aistimus heikentyy tai puuttuu kokonaan, jolloin ihmisen on vaikea käyttää kyseiseen aistiin liittyvää aistitietoa hyväkseen. Esimerkiksi vaikeasti kuulovammaisen ihmisen on vaikea osallistua puheeseen perustuvaan keskusteluun, koska hän ei kuule kumppaneidensa ilmauksia eikä tämän vuoksi ymmärrä keskustelussa käsiteltäviä asioita. Kumppaneiden on tällöin tarpeen käyttää vuorovaikutuksessa hänen muita toimivia aistikanaviaan, esimerkiksi näkö- ja tuntoaistia, joiden avulla kontakti ja yhteinen ymmärrys syntyvät parhaiten. Aistien yli- tai aliherkkyys voi myös haitata ihmisen kykyä toimia vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Aistimuksiin yliherkästi reagoivan ihmisen aivot rekisteröivät aistimukset liian voimakkaina. Hänen on myös vaikea erottaa olennaista aistiärsykettä epäolennaisesta. Vuorovaikutuksessa ihminen saattaa esimerkiksi kokea ystävällisen kosketuksen puristavana tuntemuksena ja kumppanin puheen epämiellyttävän vihlovana äänenä. Seurauksena voi olla fyysisen kosketuksen vältteleminen tai kontaktista vetäytyminen. Aistimuksiin aliherkästi reagoiva ihminen ei puolestaan saa riittävästi tarvitsemaansa aistiärsytystä, vaan joutuu itse hakemaan tavallista voimakkaampia aistikokemuksia pitääkseen yllä aktiivisuuttaan ja sopivaa vireystilaa. Vuorovaikutuksessa tällainen ihminen saattaa esimerkiksi hakeutua niin läheiseen kontaktiin, että kumppani kokee sen häiritsevänä. Aivoperäiset, tiedonkäsittelyyn vaikuttavat vauriot aiheuttavat sen, että ihmisen on vaikea ymmärtää aistimuksiaan. Aistimukset jäävät irrallisiksi ja vaille merkitystä, jos ne eivät yhdisty toisten aistialueiden välittämään tietoon tai aiempiin aistikokemuksiin. Mikäli ihminen ei ymmärrä aistimustensa merkitystä, hänen on myös vaikea reagoida aistimukseen ja toimia tarkoituksenmukaisella tavalla. Toiminnan tasolla ihminen vaikuttaa aistivammaiselta, vaikkei hänen aistinelimissään olisikaan mitään vikaa. Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen aistitoiminta Monimutkainen aistitiedon käsittely, aistihavaintojen ymmärtäminen ja hyödyntäminen vaativat aistimuksia vastaanottavien elimien sekä monien aivoalueiden erittäin tarkkaa yhteensovittamista ja yhteistyötä. Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen aistitoimintojen pulmat eivät välttämättä johdu itse aistinelimen vauriosta vaan hänen puutteellisesta kyvystään käsitellä saatuja aistikokemuksia ja hyödyntää niitä. Aivotoiminnan vauriot ovat niin varhaisessa kehitysvaiheessa tapahtuneita ja laaja-alaisia, että ne vaikuttavat kaikkeen tiedonkäsittelyyn. Pienen lapsen tavoin vaikeimmin kehitysvammainen ihminen reagoi moniin aistimuksiin kokonaisvaltaisesti ja tunneperäisesti kokien aistimukset joko miellyttävinä tai epämiellyttävinä. Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen aistimisen ongelmien taustalta ei yleensä voida osoittaa vain yhtä syytä. Monilla heistä on eriasteisia aistimisen pulmia usealla eri aistialueella. Aistien yli- ja aliherkkyydet tai näiden

yhdistelmät ovat myös tavallisia. Vaikka jotkut aistialueet toimisivat aivan normaalistikin, heidän on kehitysvammaisuutensa vuoksi tavallista vaikeampi itse hyödyntää hyvin toimivia aistejaan. Kumppanin tuella vuorovaikutus voi onnistua, kun löydetään parhaiten toimiva aistikanava ja opitaan viestimään tätä aistia käyttäen. Aistiärsykkeiden valikointi ja tarkkaavuus Ihminen elää kaiken aikaa aistitulvassa ja saa aistikokemuksia samanaikaisesti usean eri aistinsa välityksellä. Suuri osa aistimuksista on kuitenkin turhia ja epäolennaisia suhteessa tilanteeseen, jossa toimitaan. Ihminen näkee, kuulee, haistaa ja maistaa paljon enemmän kuin hän pystyy havaitsemaan. Tämän vuoksi ihmisen tiedonkäsittely tarvitsee mekanismin, joka suodattaa ylimääräisen tiedon pois ja mahdollistaa keskittymisen tilanteen kannalta olennaiseen tietoon. Tätä mekanismia kutsutaan tarkkaavuudeksi. Esimerkiksi vuorovaikutustilanteessa ihminen kykenee sulkemaan muut häiritsevät tekijät, kuten viereisestä huoneesta kuuluvat äänet tai ikkunasta näkyvät asiat tietoisuudestaan ja keskittymään vain kumppaniinsa ja yhteiseen tekemiseen. Tilanteeseen keskittymistä auttaa myös se, että ihminen tottuu yleensä hyvin nopeasti samanlaisina toistuviin ärsykkeisiin. Taustamelu tai ylimääräiset näköärsykkeet eivät myöskään häiritse vuorovaikutusta, jos vuorovaikutuskumppani tai tilanne ovat tarpeeksi kiinnostavia. Merkitykselliset ja mieluisat aistimukset auttavat pitämään huomion tilanteessa ja jatkamaan toimintaa. Valikoiva, tahdonalainen tarkkaavuus ei ole synnynnäinen taito vaan se kehittyy vähitellen. Pikkulapsen tarkkaavuus häiriintyy herkästi ja se myös vaihtelee tilanteesta toiseen. Kun muisti ja sisäiset mielikuvat ovat kehittyneet tarpeeksi, ihminen kykenee tahdonalaisesti säätelemään omaa huomiokykyään ja tarkkaavuuttaan. Valikoiva tarkkaavaisuus on edellytys kaikille muille, niin kutsutuille korkeammille kognitiivisille toiminnoille (kuten oppimiselle ja ongelmanratkaisulle), koska sen avulla ihminen säätelee tietoisuuden kulloistakin sisältöä ja valikoi, mitä informaatiota säilötään muistiin. Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen on usein vaikea suunnata tarkkaavuuttaan ja säädellä sitä, vaikka hänen aistinsa toimisivatkin hyvin. Toistuviin aistiärsykkeisiin tottuminen tapahtuu tavallista hitaammin, jolloin varsinaisen uuden tiedon vastaanottamiselle ja oppimiselle jää vain vähän tilaa. Vuorovaikutustilanteessa vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen voi myös olla vaikea jakaa tarkkaavuuttaan eli vaihtaa huomionsa kohdetta tarkasteltavasta asiasta vuorovaikutuskumppaniin. Kyky jakaa tarkkaavuuttansa on kuitenkin erittäin tärkeä vuorovaikutuksen kehittymisen kannalta.

Kumppani voi tukea vaikeimmin kehitysvammaista ihmistä suuntaamaan tarkkaavuuttaan valitsemalla tarkasteltavaksi häntä kiinnostavia asioita. Tilanteessa kannattaa myös toimia hänen aloitteidensa mukaan. Ylimääräiset ja keskittymistä häiritsevät aistiärsykkeet kannattaa karsia pois tilanteesta. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että suljetaan taustalla soiva radio vuorovaikutushetken ajaksi ja järjestetään huone niin, ettei siellä ole liikaa kilpailevia näköärsykkeitä. Vireystila Kulloinenkin tilanne ja oma mielentila vaikuttavat siihen, miten ihminen kokee aistimuksia. Väsyneenä sellaisetkin ärsykkeet, jotka tavallisesti koetaan miellyttävinä, voivat tuntua epämiellyttäviltä. Ihmiset pystyvät kuitenkin tilannetta ja ärsykemaailmaa muokkaamalla säätelemään omaa vireystilaansa. Rentoutunut olotila saadaan aikaan esimerkiksi rauhallista musiikkia kuuntelemalla, mutta virkistymiseen ja aktivointiin tarvitaan toisenlaisia ärsykkeitä. Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen vireystila saattaa vaihdella suuresti päivän mittaan ja tilanteesta toiseen. Lähi-ihmisten onkin tärkeää havainnoida, millaiset aistimukset lisäävät hänen tarkkaavaisuuttaan ja keskittymistään ja mitkä aistimukset puolestaan auttavat häntä rauhoittumaan. Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen erityisten kiinnostusten kohteiden tunteminen auttaa lähi-ihmisiä myös toteuttamaan sellaisia tilanteita, jotka motivoivat häntä vuorovaikutukseen ja yhteiseen tekemiseen. Aistikokemusten yksilöllisyys Jokainen meistä aistii ympäröivän maailman eri tavoin ja kokee aistimansa asiat omalla yksilöllisellä tavallaan. Toinen pitää voimakkaista mauista, rytmikkäästä musiikista ja värikkäästä ympäristöstä, kun taas toiselle samat asiat aiheuttavat lähinnä epämiellyttäviä tuntemuksia. Aistimuksiin reagoiminen ja aistihavaintojen muodostuminen riippuvat ihmisen kokemusmaailmasta eli siitä, millaisia aistikokemuksia hän on saanut elämänsä aikana. Myös vaikeimmin kehitysvammaisille ihmisille kehittyy kokemusten myötä henkilökohtaisia mieltymyksiä, jotka lähi-ihmisten on tärkeä ottaa vuorovaikutuksessa huomioon. Jotta vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen aistitoiminnot voivat kehittyä, on tärkeää, että hän saa tarpeitaan vastaavia aistikokemuksia. Ympäristön tarjoamat elämykset ja monipuoliset aistikokemukset ovat tärkeitä, jotta ihminen oppii käyttämään aistejaan ja ymmärtämään aistimiaan asioita. Silloin, kun ihminen ei itse kykene vammaisuutensa vuoksi hankkimaan

itselleen kehityksen kannalta välttämättömiä aistimuksia, vastuu ympäristön rikastamisesta ja muokkaamisesta on lähi-ihmisillä. Aistihavaintojen ja -kokemusten tukeminen Lähi-ihmiset voivat omalla toiminnallaan tukea vaikeimmin kehitysvammaisen kumppaninsa aistitoimintojen ja vuorovaikutustaitojen kehitystä. Samalla tavoin kuin pienen lapsen vanhemmat myös lähi-ihmiset voivat muokata omaa tapaansa olla vuorovaikutuksessa. Tieto aistien toiminnasta ja siitä, miten kehitysvammaisuus vaikuttaa aistitiedon käsittelyyn voivat auttaa lähi-ihmisiä ymmärtämään paremmin vaikeimmin vammaisen ihmisen maailmaa. Myötäelämisen kyky on yksi toimivan vuorovaikutuksen perusedellytyksistä. Aisteja aktivoimalla voidaan lisätä vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen tietoisuutta ja kiinnostusta omasta ympäristöstään. Kiinnostuksen herättyä voidaan päästä kontaktiin. Kun kontakti vaikeimmin kehitysvammaiseen ihmiseen on saatu syntymään jonkin aistin välityksellä, on tästä mahdollista edetä kohti yhä monipuolisempaa vuorovaikutusta. Olennaista vuorovaikutuksessa ei ole se, mitä aistia hyödynnetään vaan se, että kontakti syntyy. Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen taitojen ja kehityksen tukeminen vaatii pitkäjänteistä ja säännöllistä toimintaa sekä kaikkien kumppaneiden sitoutumista yhteiseen päämäärään. Arkirutiinit, tuttu ja turvallinen toiminta luovat pohjan vuorovaikutukselle, mutta elämässä on hyvä olla myös yllättäviä tapahtumia. Hassuttelu ja totutuista rutiineista poikkeaminen rikastuttaa yhteisön arkea. Ulkoilemaan voi mennä vaikka vesisateella ja nauttia yhdessä uudesta aistielämyksestä. Tällaisia tilanteita voidaan myöhemmin muistelemalla kokea yhä uudestaan ja uudestaan. On tärkeää kuitenkin havainnoida, että yllätys on myös vaikeimmin kehitysvammaisesta ihmisestä miellyttävä. Jos se on pelottava, vuorovaikutus voi jopa vähentyä. Lähi-ihmiset voivat arjen keskelläkin tarjota vaikeimmin kehitysvammaiselle ihmiselle monia aistielämyksiä. Tuntokokemuksia voi saada läheisessä kehokontaktissa, koskettamalla, hieromalla ja tunnustelemalla yhdessä erilaisia materiaaleja. Kotona voi maistella ja haistella erilaisia ruokia, kuunnella keittiöstä kuuluvia ääniä ja katsella pimeällä ulkona näkyviä valoja. Läheiseen ympäristöön ja luontoon voidaan myös lähteä tutustumaan yhdessä. Lisäksi aisteja voidaan harjoittaa erikseen järjestettävissä vuorovaikutustuokioissa. Aistien harjaannuttamisessa on tiettyjä perusperiaatteita, joiden mukaan edetään riippumatta siitä, mitä aistialuetta ollaan aktivoimassa. Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen toimintaa havainnoimalla lähi-ihmiset voivat aluksi selvittää, mitkä ovat hänen vahvimmat aistialueensa ja miten heikommat aistit vaikuttavat hänen muiden aistiensa toimintaan. Tieto hänen aistiensa

toimintakyvystä auttaa kumppaneita myös löytämään toimivan väylän olla vuorovaikutuksessa hänen kanssaan. Vuorovaikutukseen pyritään vahvimman aistikanavan kautta ja aistikokemusta täydennetään muiden aistien avulla. Uusiin aistikokemuksiin totuttelu on hyvä aloittaa vähitellen. Tilanteissa on tärkeää edetä vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen tahdissa ja hänen reaktioitaan havainnoiden. Lähi-ihmisten on hyvä itse toimia rauhallisesti ja kiireettömästi sekä rohkaista kehitysvammaista kumppaniaan mukaan toimintaan. Miellyttävät yhteiset kokemukset kannustavat molempia vuorovaikutuksen osapuolia hankkimaan uusia aistielämyksiä ja vuorovaikutuskokemuksia. Aistitiedon hahmottamista ja vuorovaikutusta tukevat mm. miellyttävä ilmapiiri ja rauhallinen ympäristö kiireettömyys eri aistien aktivoiminen sopiva määrä aistielämyksiä kerrallaan kontaktiin pyrkiminen sen aistin kautta, joka toimii parhaiten yksilöllinen eteneminen aistialueittain tarkkaavuuden sääteleminen ja kontaktin ylläpitäminen; tieto siitä, mitkä aistimukset lisäävät tarkkaavuutta ja keskittymiskykyä tai auttavat rauhoittumaan reaktioiden tarkkaileminen vaihtoehtojen tarjoaminen kiinnostuksen kohteiden selvittäminen ja niiden hyödyntäminen yhteisissä tilanteissa tutun aistielämyksen toistaminen yhä uudelleen myönteisten, yllättävien elämysten tarjoaminen aistikokemusten muisteleminen ja kertaaminen toiminnan sopiva kesto; kehitysvammaisen ihmisen on mahdollista halutessaan lopettaa tilanne OIVA-hankkeessa on koottu Papunetin Materiaalit-osioon kokonaisuus, jossa esitellään aistien ja toiminnan aktivointiin soveltuvia virikemateriaaleja sekä niiden käyttötapoja.

TUNTOAISTI Tuntoaistinsa avulla ihminen saa tietoa omasta kehostaan sekä esineistä ja niiden ominaisuuksista. Koskettelemalla ja tunnustelemalla saadut, muita aisteja täydentävät kokemukset auttavat hahmottamaan ympäristöä. Tuntoaistin reseptorien avulla ihminen aistii kosketusta, painetta, kipua, kylmää, lämmintä ja värinää. Näiden kehoon kohdistuvien aistimusten avulla ihminen hahmottaa myös oman kehonsa ja sen ääriviivat sekä kokee lihasten ja luuston olemassaolon ja toiminnan. Tuntoaistikokemukset viestittävät myös monista kehoon kohdistuvista vaaratilanteista. Tuntoaisti sijaitsee pääosin ihossa, joka on ihmisen suurin elin. Tuntoaisti edustaa suurinta aistijärjestelmäämme yhdessä asento- ja liikeaistin kanssa. Sillä on suuri merkitys varsinkin ihmisille, joilla on puutteita muiden aistialueiden toiminnassa. Esimerkiksi näkövammaiset ihmiset saavat suuren osan aistitiedostaan tuntoaistinsa avulla. Tuntoaistin kehitys alkaa jo varhain sikiökaudella. Vastasyntyneellä vauvalla tuntoaisti on herkin suun alueella. Aluksi lapsi vastaanottaa suuren osan aistitiedostaan juuri suunsa ja ihotuntonsa avulla. Tavaroiden vieminen suuhun ja kosketteleminen käsin ovat lapsen tapoja tutustua maailmaansa ja ympärillään oleviin uusiin asioihin. Vanhemmat välittävät lapselleen monenlaisia tunnetiloja omalla kosketuksellaan ja tavalla, jolla he nostavat, pukevat ja syöttävät häntä. Joskus kosketus rauhoittaa, toisinaan se herättää mukaan yhteiseen leikkiin. Yhteisen ymmärryksen kehittyessä lapsi alkaa myötäillä ja ennakoida vanhemman toimintoja. Hän myös ilmaisee kosketetuksi tulemisen tarvettaan pyrkimällä syliin.

Myös vaikeimmin kehitysvammainen ihminen tutustuu tunnustelemalla ympäristöönsä ja ottaa koskettamalla kontaktia toisiin ihmisiin. Monissa arjen vuorovaikutustilanteissa on mahdollisuus erilaisiin tuntoaistimuksiin. Hoitotilanteet, pukeutuminen, peseytyminen ja ruokaileminen sisältävät runsaasti tuntovirikkeitä. Näissä tilanteissa saatavat, kehoon kohdistuvat tuntokokemukset auttavat kehitysvammaista ihmistä myös hahmottamaan omaa kehoaan ja sen rajoja. Merkitys vuorovaikutuksessa Koskettamisella ja kosketetuksi tulemisella on keskeinen merkitys ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Kosketus tuntuu pahalta, jos se on kovakouraista. Hellä, lämmin kosketus sen sijaan tuntuu useimmista meistä hyvältä. Läheinen kontakti toiseen ihmiseen vahvistaa kumppaneiden välistä tunnesidettä. Arjen kohtaamisissa vuorovaikutuskumppania kätellään ja taputetaan olalle. Surullista kumppania lohdutetaan halaamalla ja suuttumusta ilmaistaan kosketusta välttelemällä. Vaikeimmin kehitysvammainen ihminen kaipaa toisen ihmisen kosketusta ja läheisyyttä siinä missä muutkin ihmiset. Lähellä pitäminen ja silittäminen rauhoittavat ja lisäävät hänen turvallisuuden tunnettaan. Näissä tilanteissa hänen on myös mahdollista aistia kumppaninsa välittämiä tunnetiloja. Jäykkä olemus ja nopeat, terävät liikkeet kertovat kiireestä. Rauhallinen, lempeä kosketus puolestaan ilmaisee, että lähi-ihmiset hyväksyvät hänet juuri sellaisena kuin hän on. Tuntoaistimusten vastaanoton ja käsittelyn ongelmat Tuntoaisti on yksi ihmisen puolustusmekanismeista. Jos tuntoaisti toimii puutteellisesti tai puuttuu kokonaan, ihminen ei huomaa itseensä kohdistuvia vaaroja. Kiputuntemuksia ei synny edes terävään esineeseen tai polttavan kuumaan pintaan koskettaessa. Myös ruokaan voi jopa tukehtua, jos tuntoaisti suussa tai nielussa toimii puutteellisesti. Tuntoaistimuksiin yliherkästi reagoiva ihminen välttää koskettelemasta esineitä ja toisia ihmisiä, eikä hän myöskään pidä siitä, että häneen kosketaan. Peseytyminen, karheiden vaatteiden pitäminen päällä ja käsien likaantuminen saattavat tuntua hänestä vastenmielisiltä. Kevyt, yllättävä kosketus voi aiheuttaa puolustus- tai pakoreaktion. Tällaisen käyttäytymisen syiden ymmärtäminen on tärkeää, jottei toimintaa tulkita huonoksi käyttäytymiseksi tai välinpitämättömyydeksi toisia kohtaan. Aliherkästi tuntoaistimuksiin reagoiva ihminen koskettelee ja tunnustelee lähes kaikkea, mitä hänen tielleen sattuu, myös toisia ihmisiä. Hän hakee

voimakkaita, itseensä kohdistuvia tuntoaistimuksia myös painelemalla ja hakkaamalla itseään. Koska hän ei huomaa kipuaistimuksia, hän ei myöskään tunne satuttavansa itseään. Lähi-ihmiset voivat kokea tällaisen toiminnan häiritsevänä, jolloin he välttävät ottamasta kontaktia kyseisellä tavalla käyttäytyvään ihmiseen. Joskus vaikeimmin kehitysvammainen ihminen ei reagoi tuntoaistimuksiin, koska hän ei kykene sovittamaan erilaisia aistimuksia toisiinsa eikä hän näin ollen ymmärrä tuntoaistimustensa merkitystä. Aistimus, jota ei ymmärrä, voi tuntua pelottavalta. Tilanteessa saattaa myös olla muita, vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen mielestä motivoivampia aistimuksia, jotka häiritsevät tuntoaistimukseen keskittymistä. Tuntoaistin yli- ja aliherkkyydet ovat myös tavallisia, mikä vaikeuttaa toimimista monessa arjen tilanteessa. Yksilölliset erot aistimuksiin reagoimisessa tulee ottaa huomioon silloin, kun muokataan nykyistä toimintaympäristöä tai kokeillaan jotain uutta. Ympäristön mukauttaminen ja tuntoaistimusten tukeminen Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen toimintaa havainnoimalla lähi-ihmiset voivat selvittää, miten hän reagoi erilaisiin tuntoärsykkeisiin kuten kosketukseen, erilaisiin lämpötiloihin ja materiaaleihin. Päivittäisiä tilanteita seuraamalla huomataan, millaiset tilanteet aiheuttavat minkäkinlaisia reaktioita. Vuorovaikutuksen kannalta on tärkeää löytää sellaiset tilanteet, jotka tuntuvat vaikeimmin kehitysvammaisesta ihmisestä miellyttäviltä. Koska moni vaikeasti kehitysvammainen ihminen ei pääse tai osaa itsenäisesti hakeutua tunnustelemaan esineitä, lähi-ihmisten tulee tuoda niitä hänen saatavilleen. Yhdessä tutustumalla ja kokeilemalla aluksi ehkä pelottaviltakin tuntuvat, uudet asiat tulevat tutuiksi. Kumppanin rauhallisuus, läsnäolo ja läheisyys rauhoittavat ja rohkaisevat uusiin elämyksiin. Läheisyyden kokemuksia voidaan tarjota monissa vuorovaikutustilanteissa. Tilanteessa toimitaan vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen reaktioita tarkkaillen ja vaihdellaan erilaisia läheisyyden muotoja, otetaan kainaloon, silitetään kasvoja tai selkää, rapsutellaan, kutitellaan ja nautitaan yhdessäolosta. Joskus vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen tuntoaisti on niin yliherkkä, että se alkaa olla este vuorovaikutuksen syntymiselle. Siedättämisen avulla lähiihmiset voivat kuitenkin opettaa häntä hyväksymään toisen ihmisen läheisyyttä ja kosketusta. Hierominen, harjaaminen tai rasvaaminen voivat aluksi tuntua epämiellyttäviltä, mutta kokemusten kautta ja luottamuksen vähitellen synnyttyä vuorovaikutus voi vähitellen onnistua jopa lähikontaktissa. Aliherkästi tuntoaistimuksiin reagoiva ihminen voi puolestaan esimerkiksi lakata vahingoittamasta itseään, kun kumppanit tarjoavat hänelle vaihtoehtoisia, riittävän voimakkaita tuntoaistimuksia.

Tuntoaistin aktivoiminen Tuntoaistia voidaan aktivoida luontevasti erilaisissa arjen tilanteissa. Tavoitteena on herättää vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen kiinnostus monipuoliseen tuntoaistin käyttöön. Alla on esimerkkejä arjen toiminnoista ja niissä tarjottavista tuntoaistimuksista käytetään pesutilanteissa erilaisia harjoja tai sieniä ja vaihdellaan miellyttävällä tavalla veden lämpötilaa tarjotaan tuntoaistimuksia tasapuolisesti kehon molemmille puolille ja varsinkin niille kehon osille, joita ihminen ei itse näe kiinnitetään huomiota siihen, että vaatteet eivät kiristä tai kutita tunnustellaan erilaisia kotoa löytyviä materiaaleja käytetään sisustuksessa erilaisia pintoja, tunnustellaan niitä hierotaan kehoa erilaisilla palloilla, rullilla ja värisevillä laitteilla rasvataan käsiä, jalkoja ja kasvoja maataan painavan peiton alla, koetaan turvallinen painon tunne tunnustellaan ulkona, miltä tuuli tuntuu kasvoilla, miten kylmää lumi on ja miten hiekka kutittaa varpaita ollaan lähekkäin, otetaan syliin, silitetään, halataan, kätellään, kutitellaan, rapsutellaan

KUULOAISTI Kuuloaistinsa avulla ihminen suuntautuu ympäristöönsä ja saa tietoa ympärillään tapahtuvista asioista. Kuuloaisti rekisteröi erilaisia ääniä, erittelee äänten korkeutta ja voimakkuutta sekä auttaa paikallistamaan, mistä lähteestä ja mistä suunnasta äänet kuuluvat. Äänten perusteella ihminen hahmottaa myös omaa ympäristöään ja pystyy ennakoimaan tulevia tapahtumia. Kokemuksen myötä tutut äänet alkavat saada merkityksiä. Lautasten kilinä on merkkinä siitä, että kohta syödään ja tietynlaiset askelten äänet kertovat, että läheinen ihminen on tulossa huoneeseen. Kuuloaistin kehitys alkaa jo ennen syntymää. Ensimmäisen ikävuoden aikana lapsi oppii tunnistamaan, paikallistamaan ja erottelemaan erilaisia ääniä. Aluksi lapsi reagoi kokonaisvaltaisesti ympäristönsä ääniin. Vähitellen hän kykenee yhä tietoisemmin kuuntelemaan, kääntämään päätään ja etsimään katseellaan äänilähdettä. Opittuaan liikkumaan lapsi alkaa aktiivisesti hakeutua kiinnostavien äänilähteiden luokse ja kokeilla, miltä erilaiset esineet kuulostavat ja miten hän voi itse tuottaa erilaisia ääniä. Myös vaikeimmin kehitysvammainen ihminen hahmottaa ympäristöään kuulonsa avulla ja reagoi ympäristönsä ääniin. Kiinnostus erilaisiin ääntä tuottaviin esineisiin saattaa herätä, mikäli lähi-ihmiset tuovat niitä yhteisen tarkastelun kohteeksi. Oman nimen kuuleminen ja kumppanin puheääni voivat herättää kiinnostuksen vuorovaikutukseen. Vastavuoroisesti ääntelemällä vaikeimmin kehitysvammainen ihminen voi osallistua keskusteluun omalla vuorollaan.

Merkitys vuorovaikutuksessa Kuuloaistilla on tärkeä merkitys kommunikoinnissa ja vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa, koska suuri osa ihmisten välisestä kommunikoinnista tapahtuu äänen välityksellä. Ihminen aistii kuulonsa avulla hyvin hienovaraisiakin viestejä ja tulkitsee kumppaninsa äänensävyjä. Sama viesti saa eri merkityksen riippuen siitä, millä tavalla se lausutaan - vihaisesti, iloisesti, väsyneesti vai surullisesti. Äänensävy auttaa viestin tulkitsemisessa, vaikka puheen ymmärtämisessä olisikin pulmia. Vuorovaikutuksessa äänelliset elementit ovat tärkeitä, koska äänen avulla herätetään toisen kiinnostus itseen ja jaettavaan aiheeseen. Tietynlainen äännähdys voi esimerkiksi kertoa, että ihminen on huomannut kiinnostavan asian ja haluaa jakaa sen kumppaninsa kanssa. Puhumisen ja ääntelyn avulla ihmiset myös rytmittävät vuorovaikutusta ja rajaavat oman keskusteluvuoronsa. Hiljaa oleminen, kumppaniin suunnattu katse tai kosketus kertovat, että vuoro siirtyy toiselle. Vuorovaikutuksessa vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen kanssa on erityisen tärkeää käyttää tällaisia olemuskielen viestejä. Kuuloaistimusten vastaanoton ja käsittelyn ongelmat Jos ihminen kuulee heikosti, hänen on vaikea osallistua pelkästään puheeseen perustuvaan vuorovaikutukseen. Keskustelutilanteissa hän joutuu usein arvailemaan, mitä toinen mahtoi tarkoittaa. Myös vastaamiseen voi kulua tavallista kauemmin aikaa. Tilanteet vaativat paljon keskittymistä, jolloin ihminen väsyy helposti ja saattaa vetäytyä tilanteesta. Kotonakin heikkokuuloisen ihmisen voi olla vaikea tunnistaa ääniä ja paikallistaa, mistä ne kuuluvat. Vuorovaikutuksen kehityksen kannalta vähäisistäkin kuulonjäänteistä on apua. Kuulovian varhainen tunnistaminen on tärkeää, jotta mahdolliset apuvälineet saadaan käyttöön mahdollisimman pian. Kuuloaistimusten täydellinen puuttuminen vaikuttaa merkittävästi ihmisen tapaan kommunikoida ja olla vuorovaikutuksessa. Ihminen pystyy kuitenkin ilmaisemaan monia asioita ilmeiden, eleiden, osoittamisen, toiminnan, esineiden, viittomien tai kuvien avulla. Myös lähi-ihmisten tulisi käyttää näitä ilmaisukeinoja saadakseen viestinsä ymmärretyksi. Vaikeasti kuulovammaisen ihmisen voi olla vaikea tulkita toisen tunteita, koska hän ei kuule erilaisia äänensävyjä. Tavalliset, arkiset ilmiöt voivat myös tuntua äkillisiltä ja pelottavilta, ja niiden merkitystä on vaikea ymmärtää, kun ei kuule ennakoivia äänivihjeitä. Vuorovaikutuskumppania voi säikähtää, jollei näe hänen lähestyvän itseään. Kuuloaistimuksiin yliherkästi reagoiva ihminen kokee monet tavallisetkin äänet epämiellyttävinä. Astioitten kilinä tai puheensorina voivat tuntua inhottavilta. Ääniltä suojautuakseen hän saattaa peittää korvansa käsillään ja valittaa

muille liian meluisasta ympäristöstä. Kuuloaistimuksiin aliherkästi reagoiva ihminen puolestaan saattaa jättää äänet kokonaan huomioimatta, jolloin häneen voi olla vaikea saada kontaktia puheen avulla. Voimakkaiden äänikokemusten hakeminen voi tapahtua esimerkiksi esineitä paukuttamalla tai kilistelemällä. Vaikeimmin kehitysvammaisella ihmisellä saattaa olla monenlaisia kuulemisen ongelmia, mutta ne voivat jäädä huomaamatta, koska hän ei itse pysty kertomaan asiasta. Vaikka kuuloaisti sinänsä toimisikin normaalisti, vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen on keskushermoston vaurioidensa vuoksi vaikea ymmärtää kuulemiaan asioita ja erottaa kaikesta äänimaailmasta tilanteen kannalta merkityksellisiä ääniä. Puheen merkitystä vuorovaikutuksessa on vaikea ymmärtää, jos puheääni ei juurikaan eroa muista ympäristön äänistä. Vaikeimmin kehitysvammainen ihminen saattaa kuitenkin säpsähtää voimakkaita ääniä ja nauttia rauhallisista äänistä ja musiikista. Lähi-ihmisten on hyvä seurata, millaiset äänet aiheuttavat myönteisiä reaktioita, mitkä äänet rauhoittavat ja millaiset äänet aktivoivat mukaan vuorovaikutukseen. Ympäristön mukauttaminen ja kuulemisen tukeminen Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen on vaikea löytää itse keinoja, joiden avulla hän voisi korvata kuuloaistinsa puutteellista toimintaa. Lähi-ihmiset voivat kuitenkin vahvistaa vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen mahdollisuuksia osallistua vuorovaikutukseen ja saada aistielämyksiä muokkaamalla ympäristöä ja omaa toimintaansa. Ennen kuin ääniympäristöä lähdetään muokkaamaan, lähi-ihmisten on hyvä selvittää, millä tavoin heidän kumppaninsa reagoi erilaisiin kuuloärsykkeisiin kuten ihmisääneen, musiikkiin tai kodin ääniin. Havainnoimalla voidaan myös selvittää, miten voimakas, korkea tai matala äänen tulee olla, että kehitysvammainen ihminen kuulee sen. Taustamelun poistaminen ja äänilähteen tuominen kosketteluetäisyydelle helpottavat usein huomattavasti kuulemista ja yhteiseen tilanteeseen keskittymistä. Vuorovaikutukseen ryhdyttäessä on tärkeää varmistaa, että vaikeimmin kehitysvammaiseen ihmiseen on hyvä näkökontakti. Huomion voi hakea myös koskettamalla. Lähi-ihmisten on myös hyvä muistaa, että vaikeimmin kehitysvammainen ihminen tarvitsee tavallista pidemmän ajan reagoidakseen ja vastatakseen toisen viestiin. Vuorovaikutuksessa edetään vasta, kun hän on siihen valmis. Vuorovaikutuksessa kannattaa hyödyntää muita toimivia aisteja, näkö-, tuntoja liikeaistia, jos vaikeasti kehitysvammaisen ihmisen kuuloasti toimii puutteellisesti. Yhteiset asiat tehdään konkreettisesti nähtäviksi, kosketeltaviksi ja kokemuksellisiksi, jotta aistikokemuksesta muodostuuu

mahdollisimman monipuolinen ja merkityksellinen. Kun lähi-ihmiset käyttävät itsekin näitä korvaavia aistialueita, vaikeimmin kehitysvammainen ihminen oppii kiinnittämään huomionsa toisen ihmisen toimintaan ja huomaamaan, että häneltä itseltään odotetaan samanlaista toimintaa omalla vuorollaan. Esimerkiksi tietyt, vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen itse tuottamat, viittoman kaltaiset eleet (esimerkiksi tilanteeseen liittyvä käden liike) alkavat saada merkityksiä, kun kumppanit reagoivat niihin ja käyttävät niitä itsekin johdonmukaisesti tilanteesta toiseen. Kuuloaistin aktivoiminen Yhteiset kuuloelämykset voivat herättää vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen kiinnostuksen ääniin ja vuorovaikutukseen toisen ihmisen kanssa. Arjessa kuuloaistia voidaan aktivoida esimerkiksi tutustumalla ympäristön erilaisiin ääniin ja äänilähteisiin kuuntelemalla eri suunnista tulevia ääniä tuottamalla yhdessä ääniä, rytmejä ja sointuja erilaisten soittimien avulla tunnustelemalla äänen tahdissa värähtelevää esinettä tai soitinta rentoutumalla rauhallista musiikkia kuunnellen liikkumalla yhdessä musiikin tahtiin

NÄKÖAISTI Näköaisti on ihmisen aisteista kaikkein erikoistunein ja toiminnaltaan monimutkaisin. Ihminen vastaanottaa ja käsittelee näköaistinsa avulla kaiken aikaa valtavan määrän tietoa. Kaikesta aistitiedon käsittelystä jopa yli 80 prosenttia on varattu näköinformaation käsittelemiseen. Tavallisesti näkemiseen liittyvät, useat eri osatoiminnot sopivat hyvin yhteen ja näön käyttö on vaivatonta. Näkökykynsä avulla ihminen pystyy kohdistamaan katseensa kiinnostavaan kohteeseen seuraamaan liikkuvaa kohdetta näkemään tarkasti eri kokoisia tai eri etäisyyksillä olevia asioita erottamaan yksityiskohdan taustastaan arvioimaan etäisyyksiä ja suuntia havaitsemaan värejä näkemään pimeässä tai hämärässä. Varhaisessa kehitysvaiheessa näköhavainnot ovat keskeisimpiä oppimisen innoittajia. Ihmisen näköaistin kehityksessä suurin harppaus tapahtuu ensimmäisen elinvuoden aikana, mutta toimintojen hienosäätö vaatii useamman vuoden käyttökokemusta sekä runsaasti erilaisia näköaistimuksia. Vastasyntynyt lapsi pystyy kohdistamaan katseensa valoon tai kasvoihin, ja yleensä juuri ihmisen kasvot kiinnostavatkin pientä lasta muita kohteita enemmän. Alkuvaiheessa lapsi pystyy erottamaan kasvoista vain silmät ja suun, koska kontrastien erotuskyky ei vielä ole kehittynyt riittävästi. Liikkuvan kohteen seuraaminen ja nopeat silmän liikkeet onnistuvat tarkasti noin puolen vuoden iässä. Myös muut näköaistin osa-alueet kehittyvät vähitellen. Vaikeimmin kehitysvammaisista ihmisistä jopa yli kolmasosalla on näkövamma, joka vaikuttaa heidän kykyynsä vastaanottaa näköaistin välittämää tietoa ja ymmärtää näkemiensä asioiden merkitystä. Jos

näkemisessä ja näönvaraisessa hahmottamisessa on puutteita, voi myös monista päivittäisistä toimista selviytyminen, kuten portaissa kulkeminen ja esineiden käsitteleminen olla vaikeaa ilman lähi-ihmisen tukea. Passiivisuus, kömpelyys ja erilaiset kontaktivaikeudet voivat olla merkkinä näkemisen ongelmista. Merkitys vuorovaikutuksessa Kontaktikatseen syntymistä pidetään yhtenä varhaiskehityksen tärkeimmistä virstanpylväistä. Katsekontakti on aikuisenakin kasvokkaisen vuorovaikutuksen peruselementtejä. Katseesta ja sen suunnasta kumppanukset voivat tarkistaa, onko toinen tilanteessa läsnä ja kiinnostunut yhteisestä vuorovaikutuksesta vai onko hänen huomionsa kiinnittynyt johonkin muuhun asiaan. Katseen kohteena oleminen ja kokemus siitä, että "minut nähdään ja minä olen toiselle ihmiselle tärkeä" ovat myös tärkeitä ihmisen olemassaolon tunteen ja minäkokemuksen ylläpitäjiä. Katseen avulla ihmiset voivat jakaa sanattomasti monia asioita keskenään. Tilanteessa, jossa esimerkiksi tapahtuu jotakin yllättävää, vuorovaikutuskumppaniin suunnattu katse tuntuu kertovan: "Huomasitko?" tai "Mitä nyt tapahtui?". Useimmiten myös kumppani osaa vaistomaisesti tulkita tällaisen katseen oikein ja vastata siihen. Varhaisen viestinnän ja vuorovaikutuksen kehityksessä tämä tarkkaavuuden jakamiseksi kutsuttu taito merkitsee laadullisesti uutta tasoa. Kun viestintä ei enää ole vain toisen kumppanin tekemien tulkintojen varassa, on ihmisen mahdollista alkaa vaikuttaa vuorovaikutukseen aktiivisesti ja vähitellen yhä tasavertaisempana kumppanina. Kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa ihmiset tulkitsevat myös herkästi toistensa ilmeitä. Ilmeet välittävät vuorovaikutuksen kannalta keskeisiä tunneviestejä, mutta näiden pienten kasvonliikkeiden erottaminen edellyttää melko hyvää näkökykyä. Lisäksi ihmisen täytyy saada paljon kokemusperäistä tietoa erilaisista tilanteista, tunnetiloista ja niihin liittyvistä ilmeiden vivahde-eroista, jotta hän voi oppia ymmärtämään eri ilmeiden välittämiä viestejä. Näköaistimusten vastaanoton ja käsittelyn ongelmat Jos ihminen näkee heikosti tai on sokea, hänen on vaikea ottaa kontaktia ympäristöönsä, tulkita keskustelukumppaninsa viestejä sekä vastata niihin. Katsekontaktin puuttuminen saatetaan herkästi tulkita myös kontaktiongelmaksi tai haluttomuudeksi toimia vuorovaikutuksessa, vaikka ongelma on tosiasiassa näköaistin toiminnassa. Vuorovaikutustaitojen kehittymisen ja tiedon hankinnan kannalta onkin tärkeää, että heikko näkö pyritään korjaamaan silmälaseilla mahdollisimman varhain ja että näkemisen

puutteellisuus osataan ottaa huomioon arjen tilanteissa. Näköaistin käyttöön perustuvat vuorovaikutus- ja tiedonhankintatehtävät on hoidettava muiden aistien, kuten kuulo- ja tuntoaistin avulla. Näköaistimuksiin yliherkästi reagoiva ihminen ei pysty sulkemaan pois liialliseksi kokemaansa näköinformaatiota muutoin kuin peittämällä silmänsä, siirtämällä katseensa pois tai vetäytymällä pois tilanteesta. Hän saattaa innostua liikaa ja muuttua keskittymättömäksi, mikäli hänellä on edessään liikaa katseltavaa. Myös kirkkaat valot saattavat tuntua epämiellyttäviltä. Aliherkästi näköaistimuksiin reagoiva ihminen puolestaan saattaa jättää monet näkövihjeet, esimerkiksi kumppanin ilmeet tai eleet huomioimatta. Valoihin tuijottelu, valojen välkyttely ja silmien paineleminen voivat johtua siitä, että ihminen tarvitsee tavallista enemmän näön ärsytystä. Tämä tapahtuu monesti vuorovaikutuksen kustannuksella. Ihminen vetäytyy omaan maailmaansa, pois kontaktista. Aivoperäisessä näkövammaisuudessa (CVI) näön heikkouden syy ei ole silmässä tai näköhermossa vaan niissä osissa aivoja, jotka vastaavat näköaistin kautta saadun tiedon käsittelystä ja tulkinnasta. Aivoperäisesti näkövammaisen ihmisen näkökyky ja näkökentän paikka vaihtelevat tilanteesta toiseen ja jopa saman tilanteen sisällä. Kumppanista voikin tuntua hämmentävältä, kun tietyssä tilanteessa näkeminen onnistuu ja toisessa ei. Myös näönvarainen tarkkaavuus on lyhytkestoista ja häiriöaltista, eivätkä uudet, kiinnostavatkaan näköärsykkeet herätä uteliaisuutta. Kasvojen tunnistaminen, ilmeiden tulkitseminen ja ihmisten tai esineiden erottaminen ympäristöstään voi myös olla vaikeaa. Näkövammasta huolimatta esimerkiksi tutussa ympäristössä liikkuminen ja esteiden väistäminen onnistuu usein hyvinkin vaivattomasti. Vaikeimmin kehitysvammaisilla ihmisillä tämän tyyppiset näkemisen ongelmat ovat yleisiä. Samanaikaisesti heillä voi olla myös muita näkemiseen liittyviä puutteita. Ympäristön mukauttaminen ja näköaistimusten tukeminen Mikäli vaikeimmin kehitysvammaisella ihmisellä on selviä puutteita näköaistin toiminnassa, lähi-ihmisten on tärkeää huomioida tämä arjen kohtaamisissa ja vuorovaikutustilanteissa. Ääneen puheleminen ja nimen mainitseminen kertovat, että kumppani on tulossa lähelle ja ottamassa kontaktia. Kumppani voi koskettamalla kertoa, että hän haluaa aloittaa vuorovaikutuksen. Lisäksi tarkistetaan, että vaikeimmin kehitysvammainen ihminen haluaa jatkaa tilannetta eteenpäin. Kumppanin on tärkeä mennä riittävän lähelle ja pysyä näkökentässä koko vuorovaikutustapahtuman ajan. Lähi-ihmiset voivat välittää monia tunneviestejä olemuskielensä avulla. Kehokontakti, kosketus ja äänensävyjen vaihtelu auttavat vaikeimmin kehitysvammaista ihmistä ymmärtämään toisen ihmisen tunnemaailmaa. Kasvonilmeiden ja eleiden havaitsemista voidaan helpottaa valaistuksen,

meikin, tummakehyksisten silmälasien ja värikkäiden vaatteiden avulla. Kumppanukset voivat tutustua toisiinsa myös tunnustelemalla toistensa kasvoja. Jaetun tarkkaavuuden tilanteissa ja ympäristöön tutustuttaessa vaikeimmin kehitysvammainen ihminen ja hänen lähi-ihmisensä tarvitsevat katseen ja osoittamisen sijaan muita korvaavia keinoja. Kumppani voi tukea esineiden tunnustelemista tuomalla esineet vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen lähelle, ohjaamalla tutkimista pitämällä omaa kättä hänen kätensä päällä ja kuvailemalla esineiden kiinnostavia ominaisuuksia. Tilanteessa edetään rauhallisesti, vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen tahdissa. Hänelle annetaan myös aikaa tutustua asioihin itsenäisesti, ilman että kumppani ohjaa. Lähi-ihmiset voivat helpottaa tarkkaavuuden suuntaamista karsimalla ympäristöstä pois kaikki ylimääräiset näköärsykkeet. Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen voi olla myös vaikea keskittyä samanaikaisesti moniin aistimuksiin, esimerkiksi kuuntelemiseen ja katsomiseen. Kumppani voi tukea keskittymistä tauottamalla omaa puhettaan ja olemalla tarvittaessa aivan hiljaa. Riittävän läheinen, kasvokkainen kontakti voi auttaa myös tilanteessa, jossa on paljon muita, vuorovaikutuksen kanssa kilpailevia näköärsykkeitä. Näköaistin aktivoiminen Näköaistin aktivoimisen tarkoituksena on herättää vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen kiinnostus mahdollisimman monipuoliseen näön käyttöön. Luontevin ja tehokkain tapa on suunnitella lähiympäristö ja arjen toiminnot sellaisiksi, että ne jo sinänsä tarjoavat virikkeitä näön kehitykselle. Toimintoja suunniteltaessa on tärkeää huomioida, millaisesta näkemisen ongelmasta on kyse sekä mitkä asiat kiinnostavat juuri tätä ihmistä eniten. Esimerkkejä näköaistia aktivoivista toiminnoista: tutustutaan yhdessä erilaisiin materiaaleihin ja toimintoihin: tunnustellaan, kuunnellaan, haistetaan ja maistetaan rohkaistaan itsenäiseen tutkimiseen: ripustetaan rapisevia, kimmeltäviä ja värikkäitä esineitä niin, että niihin voi tarttua itse säilytetään tärkeät esineet samassa paikassa, jotta niiden tutkimiseen voi palata myöhemminkin harjoitellaan kuvio-tausta -erottelua: käytetään valaisevia, raidallisia ja kirkasvärisiä esineitä selkeää, yksiväristä taustaa vasten harjoitellaan katseella seuraamista ja katseen kohdistamista: liikutellaan taskulampun valoa hämärässä huoneessa, käytetään lamppua myös kohdevalona huolehditaan hyvästä asennosta, valaistuksesta ja siitä, että asiat ovat riittävän lähellä ja oikeassa kohdassa näkökenttää