Tullin strategia

Samankaltaiset tiedostot
Tullin strategia

Riskienhallinta muutostyön aikana

PalveluLuotsi. Kehitä asiakaskokemusta

Tommi Pekanoja Ensihoidon kenttäjohtaja

SPL TAMPEREEN PIIRI: ALUEELLINEN SEURAVALMENNUS

Sopimus asiakas- ja potilastietojärjestelmästä Liite 3 Käyttöönotto

Kestävän kehityksen Toimenpideohjelma

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016

LOPEN VUOKRATALOT OY LIITE 1 ISÄNNÖINNIN TEHTÄVÄLUETTELO 1. HALLINNOLLISET TEHTÄVÄT

4event on perustettu vuonna 2001 tuomaan hyödyllistä ja innostavaa sisältöä työikäiselle väestölle.

Omaishoitajienkuntoutuskurssit

J /3 /I~

Odotukset ja tavoitteet tutkimuksen tuki- ja innovaatiopalveluille: yliopiston johdon näkökulma

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

UUTTA VAHVISTUSTA ASIAKASOHJAUKSEEN

KR-Tukefin Korjausrakentamiseen uusia toimintamalleja ARA ja TEKES. Loppuraportti

1. Suomi on kilpailukykyinen toimintaympäristö metsiin perustuville liiketoiminnoille

NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLLON YHTIÖITTÄMISPALVELUT TARJOUS BDO OY

Arkeen asti yltävä strategia johtaa tuloksiin Oulu Seurojen ääni seminaari 2019 Pohjoinen Sanna Leppänen Suomen Toimitusjohtajakoulu Oy

Hakemuslomake: Kevan työelämän kehittämisraha vuonna 2019

JHS XXX: KUNTIEN TILILUETTELO


Aloite toimitusvelvollisen myyjän taseselvitystavan muuttamisesta

Taloussuunnittelu ja seuranta suhteessa lapsi- ja nuorisopolitiikan tietotarpeisiin Armi Tauriainen Talousarviopäällikkö

Kuhmoisten kunnan elinkeinoja

JHS 179 Kokonaisarkkitehtuurin suunnittelu ja kehittäminen Liite 1. Strategian kuvaaminen strategiakartan avulla

KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen

VUOSI 2020 ENONTEKIÖLLÄ Kunnanjohtajan talousarvioesityksen yhteenveto. Kunnanjohtaja

Vapaaehtoistoiminnan johtaminen. Saara Jäämies Salo

KASVUPALVELU: YKSITYISET PALVELUN TUOTTAJAT VAHVEMMIN MUKAAN ASIAKKAAN HYVÄKSI?

Hyvinvointia työstä HJ 1. Työterveyslaitos

VIRIILI KUHMOINEN STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT

Alueiden käyttö. Esitys

Kehittämistehtävän aihe PaKaste - työskentelyjakso 2011

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin strategia. Luonnos Säännöt ja ohjeet nro. Hyväksytty: Voimaantulo:

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian uudistaminen. Pääsihteeri Vesa Valtonen

JHS 179 ICT-palvelujen kehittäminen: Kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen Liite 1 Strategian kuvaaminen strategiakartan avulla

SUOMENLINNAN HOITOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS

Jyväskylä Suomen INKA cyber-koordinaattori

Hankkeen tavoitteet voidaan jakaa valvonnan tavoitteisiin ja työsuojeluvalvonnan kehittämisen tavoitteisiin.

Suomi 100 -tukiohjelma

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje

Risen strategiakartta. Tavoitteet ja kehittämisalueet kaudelle Vuoden 2018 toimenpiteet

ILMAN SISÄÄNOTTO- JA ULOSPUHALLUSLAITTEET

Hanke päättyy aikanaan kuinka saan tulokset elämään? Koordinointipäällikkö Leena Kuusisto Perusterveydenhuollon yksikkö/ Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus

M U U TO S TA L A A D U N E H D O I L L A W W W. A R T E R. F I

ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA

Kunta- ja palvelurakennemuutosten

KUNTASEKTORIN KA-RYHMÄ o Lyhyt Toimintakuvaus v.2016 o Toimintasuunnitelma v.2017

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina

Kunta-alan tuloksellisuuskysely

Etunoja lasten, nuorten ja perheiden tukemisessa edellyttää monialaista yhteistyötä ja johtamista. - Mihin se voi kaatua?

YLEISTAVOITTEET

Henkilöstöpalveluiden tiedote 5/2011

Oulun kaupunki Kansankadun saneeraus TUKEFIN 2 - kannustinpilotti. tavoitteet, kannusteet ja läpimenoajat ja tuottavuus

VIESTINTÄÄ JA VAIKUTTAVUUTTA. Sykettä-hankkeen päätösseminaari JYVÄSKYLÄ

Kärkihanke 1 Palvelut asiakaslähtöisiksi (PASI) Palvelusetelikokeilu -osahankkeen laajennus Sitra Vuokko Lehtimäki, hankepäällikkö, STM

RFID-tunnistus rengastuotannossa pilotin kokemuksia

Aiesopimuksen liikenneosuus

PROJEKTISUUNNITELMA

Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi

TeliaSoneran eettiset toimintaperiaatteet

Kestävien ja innovatiivisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus KEINO

HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE

3. Rekisterin nimi Lappeenrannan kaupungin joukkoliikenteen matkakorttijärjestelmän asiakasrekisteri

Tiestön talvihoitoon suunnataan lisärahoitusta vuonna miljoonaa euroa.

Henkilöstön työsuhteen tehokas hallinta vt. Toimitusjohtaja Marita Lehikoinen, FCG Kuntarekry Oy Page 1

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014

Lausuntopyyntökysely

KESKUSRIKOSPOLIISI, vuoden 2018 tulossopimuksen tunnusluvut

HUMAN ART & FORUM JYVÄSKYLÄ ITSENÄISESTÄ SUOMESTA ITSENÄISEEN YKSILÖÖN

FORSSAN KAUPUNKI PERUSTURVAN TALOUSARVIO 2014 JA TALOUSSUUNNITELMA tavoitteet palvelualueittain - määrärahaesitykset - vakanssiesitykset

HEVOSALAN VIESTI EDUSKUNTAVAALEIHIN. Suomen Ratsastajainliitto ry

Uutta vahvistusta palveluohjaukseen keskittämisen ja kehittämisen keinoin Hämeenlinnan ikäihmisten asiakasohjausyksikkö ja IKÄPALO hanke

Alueellisten aikuiskoulutuksen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen tilanne kysely

Kv 3/15. Kn 6/15 I MIKSI TEHDÄÄN STRATEGIA? 37 Liite Liite 1

Varautuminen. Ville Leinonen

ARD-Technology Oy. Elektroniikan tuotekehitys ideasta ylläpitoon elinkaaripalveluna

Liikenne. Esitys [ ]

TURVATEKNIIKAN KESKUS

Hankeviestinnän suunnitelma

Kalastusalueiden toiminnan päättäminen ja kalastuslain ajankohtaiset asiat

Keskustan alueurakka. - Infran kunnossapitourakka - Turun ydinkeskusta - Urakan arvo n. 2 M /v - 5 vuotinen palvelusopimus, alkaa 1.6.

Aika: klo Paikka: kj- huone Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kristiina Hämäläinen Kunnanjohtaja Päivi Rahkonen

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle

Terveysosasto Kuntoutusryhmä. MS-kurssit

Hämäläinen Hannu. ja Taipale Vappu Kertomuksia sosiaalisista innovaatioista. Stakes.

Hankintojen tiekartta ja askeleet innovatiivisiin hankintoihin Mika Hänninen / Hansel Keino-osaamiskeskus Kouvolan hankintapäivät 11.4.

Lahden seudun joukkoliikenteen rekisteriseloste

Lausunto. Kuntaliitto pitää hyvänä sitä, että strategiassa on tunnistettu ja huomioitu

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa

WSP/SSP: Taustaa. Jarkko Rapala Sosiaali- ja terveysministeriö

Kansalaisvaikuttaminen ja demokratia - valmistelutyöryhmä

Välkky-hanke. Työvalmennus ja työnetsinta Päätösseminaari. Työvalmennuksen ja työnetsinnän hyvät käytännöt sekä niiden jalkauttaminen

Liikkujan polku -verkosto

Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain uudistaminen

Testaustyövälineen kilpailutus tietopyyntö

Transkriptio:

Tullin strategia 2016 2019 17.1.2017

Sumen tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen ikeellisuuden. kantaa tehkkaasti tavaravert. tarjaa palveluita asiakaslähtöisesti. sujaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia. 17.1.2017 2

Arvt Ammattitaitisuus Tunnemme mat tehtäväalueemme ja niiden mudstaman san kknaisuudesta. Tunnemme tervettä ylpeyttä työstämme ja saamisestamme. Svellamme lainsäädäntöä ikein ja yhdenmukaisesti. Timintamme n ma-alitteista ja yhteistyökykyistä, ja haluamme kehittää ammattitaitamme. Palveluhalukkuus Tarjamme asiantuntevaa ja hyvää palvelua sisäisille ja ulkisille asiakkaille sekä kaikille sidsryhmille. Panstamme asiakastyytyväisyyteen palveluketjun kaikissa vaiheissa. Palvelumme n ikeudenmukaista ja asiantuntevaa sekä ennakitavaa. Olemme avimia tietjen antamisessa ja tiedttamisessa. Lutettavuus Khtelemme henkilöstöä, asiakkaita ja kaikkia sidsryhmiä ikeudenmukaisesti. Olemme lutettavia sanissa ja teissa. Olemme lahjmattmia. Pyrimme kerralla ikeaan lpputulkseen. Yksilön arvstus Khtelemme muita samalla tavalla kuin tivmme itseämme khdeltavan. Välitämme tisistamme tukemalla ja kannustamalla. Khtelemme kaikkia tasapulisesti. Olemme avimia ja empaattisia ja annamme rakentavaa palautetta. 17.1.2017 3

Tullitimintaan keskeisesti vaikuttavat asiat Tiukkeneva talus Tullauksen kknaisuudistus Vertustehtävien siirt Digitalisaati Turvallisuusympäristön muuts Viranmaisten välinen yhteistyö Venäjän kehitys Henkilöstön ikääntyminen 17.1.2017 4

Sujuvasti ja ikein yhteistyöllä turvallisuutta YHTEISKUNNALLISET VAIKUTTAVUUSTAVOITTEET (yhteiskunta, asiakas) Asiakaslähtöisyys Harmaa talus Tavaraturvallisuus ja rikstrjunta TOIMINNALLINEN TULOKSELLISUUS (rganisaati, rakenne, prsessit, laatu ja infra) Aika- ja paikkariippumattmuus Tullin prsessit Yhteistyö VOIMAVARAT (henkilöstö- ja talusresurssit) Jhtaminen Ammattitait Työssä viihtyminen Pririsinti 17.1.2017 5

TULLIN STRATEGIAKARTTA 17.1.2017 6

Sujuvasti ja ikein yhteistyöllä turvallisuutta YHTEISKUNNALLISET VAIKUTTAVUUSTAVOITTEET (yhteiskunta, asiakas) STRATEGISET TAVOITTEET 2020 Tarjamme asiakaslähtöisesti helpt, npeat ja edulliset asiintipalvelut TOIMINNALLINEN TULOKSELLISUUS (rganisaati, rakenne, prsessit, laatu ja infra) Timintamallit ja teknlgia tukevat timintaa ajasta ja paikasta riippumatta Jhtaminen ja esimiestyömme n ammattimaista ja innstavaa Trjumme tehkkaasti harmaata talutta Tullin prsessien jhtaminen svitetaan yhteen VOIMAVARAT (henkilöstö- ja talusresurssit) Kehitämme saamistamme ja mahdllistamme jatkuvan uudistumisen Tuemme työyhteisöjen timivuutta ja henkilöstön hyvinvintia suunnitelmallisesti Sujaamme yhteiskuntaa varmistamalla tavaraturvallisuutta ja trjumalla rajat ylittävää rikllisuutta Timimme tiiviissä yhteistyössä kansallisesti ja kansainvälisesti Timinnan ja kehittämisen tavitteet ja resurssit vat tasapainssa 17.1.2017 7

TULLIN STRATEGIAN TOIMEENPANO 2016 2019 17.1.2017 8

Tarjamme asiakaslähtöisesti helpt, npeat ja edulliset asiintipalvelut Sujuvasti ja ikein yhteistyöllä turvallisuutta YHTEISKUNNALLISET VAIKUTTAVUUSTAVOITTEET (yhteiskunta, asiakas) Strategiset tavitteet 2020 Trjumme tehkkaasti harmaata talutta Sujaamme yhteiskuntaa varmistamalla tavaraturvallisuutta ja trjumalla rajat ylittävää rikllisuutta Tullauksen kknaisuudistuksen tteutus Rahavirtaprsessien ja järjestelmien kehittäminen Digitaaliset palvelut rakennetaan helppkäyttöisiksi ja hjaamaan ikeaan timintaan mahdllistaen mm. palveluverkstn supistamisen - Sähköisten ilmitusten suus - Käsittelyajat (ilmitukset, luvat) - Asiakastyytyväisyys - Timinnan ikeellisuus - Kehityshjelman aikataulu-, sisältö- ja kustannustteuma/suunniteltu TOIMENPITEET Harmaan taluden trjunta n keskeinen sa Tullin timintaa ja sitä tteutetaan suunnitelmallisesti MITTARIT - Tarkastusten fiskaalinen vaikuttavuus - Verjäämät - Paljastetut verpetsrikkset (kpl) Valvnnan timintamallien kehittäminen ja teknlgiauudistusten tteutus Npea, krdinitu ja vaikuttava reaginti timintaympäristön muutksiin Timinnan näkyvyyden parantaminen sekä viestiminen timinnan tulksista ja vaikuttavuudesta - Riskianalyysin ja tullivalv. avainsuritteet - Elintarvike- ja kulutustavaravalvnnan tark.erät ja suvuus - Kehityshjelman aikataulu-, sisältö- ja kustannustteuma/suunniteltu - Tullin paljastamien riksten määrä ja selvittämistas - Takaisin saatu rikshyöty 17.1.2017 9

Sujuvasti ja ikein yhteistyöllä turvallisuutta TOIMINNALLINEN TULOKSELLISUUS (rganisaati, rakenne, prsessit, laatu ja infra) Strategiset tavitteet 2020 Timintamallit ja teknlgia tukevat timintaa ajasta ja paikasta riippumatta Tullin prsessien jhtaminen svitetaan yhteen Timimme tiiviissä yhteistyössä kansallisesti ja kansainvälisesti Timinnan jatkuvuuden varmistaminen Paikkariippumattmien ICT-palveluiden käytön laajentaminen Tullissa Yhteinen keskitetty tietvarastympäristö ja tullitiminnan raprtinti- ja analytiikkasvellukset ennakivan timinnan hjauksen ja resurssien khdentamisen tueksi TOIMENPITEET Tullin vertustehtävien hallittu siirtäminen Verhallintn Prsessien, rganisaatin ja jhtamisen kehittäminen strategisten kehittämishankkeiden vaikutukset humiiden Tulliuniniin liittyvän yhteistyön tiivistäminen ja kaiken kansainvälisen timinnan pririteettien määrittäminen Laaja-alainen ja aktiivinen viranmais- ja sidsryhmäyhteistyö (ml. elinkeinelämä) - Kehityshjelman aikataulu-, sisältö- ja kustannustteuma/ suunniteltu - Häiriölkm/kk MITTARIT - Vertustehtävien siirrn tteuttaminen hankesuunnitelman mukaisesti - Tteutettujen prsessi- ja rganisaatimuutsten timivuus - Muiden viranmaisten lukuun tehtävien töiden spimusten arviinti ja päivittäminen 17.1.2017 10

Sujuvasti ja ikein yhteistyöllä turvallisuutta VOIMAVARAT (henkilöstö- ja talusresurssit ) Strategiset tavitteet 2020 Tulli n hyvä paikka työskennellä Tavitteemme ja resurssimme vat tasapainssa Jhtaminen ja esimiestyömme n ammattimaista ja innstavaa Kehitämme saamistamme ja mahdllistamme jatkuvan uudistumisen Tuemme työyhteisöjen timivuutta ja henkilöstön hyvinvintia suunnitelmallisesti Timinnan ja kehittämisen tavitteet ja resurssit vat tasapainssa Esimiesten ammattitaidn, käytännön esimiestaitjen ja vurvaikutustaitjen kehittäminen Osaamisen varmistaminen ja kehittäminen läpi työuran Uusien keinjen hyödyntäminen saamisen kehittämisessä TOIMENPITEET Varmistamme, että Tulli n haluttu ja kilpailukykyinen työnantaja Suunnitelmallinen ja ennakiva henkilöresurssien khdentaminen Uusien timintamensäästöjen aktiivinen hakeminen tekemällä asiita uudella tavalla - Esimiestimintaindeksi - Tullin vaikuttavuus- ja tulstavitteiden tteutuminen - Kulutustasindeksi - Kulutuspäivien lkm / HTV MITTARIT - Työhyvinvinti-indeksi - Sairauspissalpäivät / HTV - 1-3 pv kestävien pissaljen suus - Työterveyspalv. nettkust. / HTV - HTV-määrän kehitys tehtävittäin - Tuttavuus- ja taludellisuusindeksit - Timitilament eura/htv - Timitilam 2 /HTV 17.1.2017 11

TÄRKEIMMÄT KEHITTÄMISHANKKEET 2016 2019 17.1.2017 12

JOHTORYHMÄ 2016 2017 2018 2019 YHTEIS- KUNNALLINEN VAIKUTTAVUUS (Asiakas) TOIMINNALLINEN TULOKSELLISUUS VOIMAVARAT Tullauksen kknaisuudistus (UTU) Rahavirtaprsessit- ja järjestelmät (RAHJE) Tehtävien ja resurssien hallinta (TERHO) Vertustehtävien siirt Organisaatin ja jhtamisen kehittäminen Muiden viranmaisten lukuun tehtävien töiden selvitys Krkean saatavuuden varmistaminen Tietvarastinti ja raprtinti -hanke Mbiilikäytön mahdllistaminen Kilpailukyky työnantajana ja suunnitelmallinen työyhteisöjen timivuuden tuki Resurssien varmistaminen kärkihankkeisiin Timitilahankkeet (asiakaspalvelu, tstknsepti ja valvntatilat) Muunt- ja täydennyskulutuksen tteuttaminen 17.1.2017 13

Tulli 2020 Yhteinen näkemys painpisteistä ja tavitteista Jhtaminen Kknaisuudenhallinta Resurssit Osaaminen Helpt, npeat ja edulliset asiintipalvelut Valvnnan timintamallien kehittäminen vaikuttavuuden lisäämiseksi Mbiilityö Viranmaisyhteistyön systematisiminen Analytiikka ennakivan timinnan hjauksen tueksi Kilpailukyky työnantajana Kyvykkyyden ja saamisen varmistaminen Prsessien, rganisaatin ja jhtamisen kehittäminen Krkean saatavuuden varmistaminen lyhyet käyttökatkt Sujuvasti ja ikein yhteistyöllä turvallisuutta 17.1.2017 14