lemonsoft KAUSIJULKAISUN VERSIOSAATE 2017
KAUSIJULKAISUN V E R S I O S A A T E 2 0 17 Lemonsoft 2017 on Lemonsoftin uuden julkaisutavan mukainen kausijulkaisu. Teemme kausijulkaisuja kerran vuodessa, aina vuodenvaihteessa. Lemonsoft 2017 sisältää vuodenvaihteen muutosten lisäksi kaikki vuoden 2016 aikana tehdyt muutokset, jotka on julkaistu vuoden aikana jatkuvan julkaisun paketeissa. Tämän vuodenvaihteen osalta on huomioitava erityisesti, että Verohallinto on uudistanut raportointitapoja niin, että Lemonsoft 2017 -version käyttöönotto on pakollista kaikille kirjanpidon ja palkanlaskennan käyttäjille. Suosittelemme Lemonsoft 2017 -version käyttöönottoa myös muille asiakkaillemme. Toivotamme tämän versiosaatteen myötä asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme lämmintä joulumieltä sekä menestystä vuodelle 2017. Sisältö Kausijulkaisun 2017 ennakkoversiosaate........................................ 2 Ohjelman päivittäminen..................................................... 3 Yleisiä muutoksia......................................................... 4 Asiakkuudenhallinta....................................................... 6 Taloushallinto........................................................... 12 Logistiikka............................................................. 37 Tuotannonohjaus........................................................ 58 Palkka- ja henkilöstöhallinto................................................. 72 Projektinhallinta......................................................... 86 Johdon työkalut......................................................... 91 Web Services -rajapinnat................................................... 92 2 lemonsoft
OHJELMAN PÄIVITTÄMINEN Lemonsoftin pilvipalvelussa olevat asiakkaat Lemonsoftin pilvipalvelussa olet voinut valita jatkuvan julkaisun tai kausijulkaisun. Virtuaalipalvelinympäristössä voit itse päättää mitä versiota käytät. Saat tiedotteen päivitysajankohdasta ja löydät ne myös linkistä http://lemonsoft.fi/alustapalvelutietoa/ Muuta pilvipalvelua käyttävät asiakkaat Mikäli käytät Lemonsoftia muusta pilvipalvelusta ja sinulla on tarve päivittää jatkuvan julkaisun versio, keskustele asiasta palveluntarjoajasi kanssa. Oma ympäristö (OnPremises) Suosittelemme, että tilaat yhteyshenkilösi tekemään päivityksen joko paikanpäälle tai etänä, ja käymään läpi uudet asiat. On tärkeää, että päivityksen tekee henkilö, joka on perehtynyt Lemonsoftin asentamiseen ja päivittämiseen. Voit tilata asennuksen myös asiakaspalvelustamme. Löydät päivityspaketit Helpdeskistä. Pikaohjeet päivittämistä varten: 1. Ennen päivitystä Testaa uusi versio yrityksesi testausstrategian mukaisesti esimerkiksi omassa testiympäristössä. Hyväksytyn testausprosessin jälkeen tee päivitys tuotantoympäristöön. Jos edellisestä Lemonsoft-päivityksestä on kulunut jo pidemmän aikaa, tutustu myös sillä välin julkaistujen versioiden sisältöihin. 2. Päivitys Tee päivitys LemonsoftUpdate-paketilla. Lue tarvittaessa päivitysohjeet NetHelpin kohdasta Lemonsoft-ohjelman päivittäminen. Muistathan ohjelmaa päivittäessäsi päivittää myös kaikki muut käytössä olevat tuotelinjat ja palvelut. 3. Toimenpiteet päivityksen jälkeen Tutustu järjestelmään tehtyihin muutoksiin ja kouluta liiketoimintasi kannalta tärkeät asiat muille käyttäjille. lemonsoft 3
YLEISIÄ MUUTOKSIA Uudet ja muuttuneet ominaisuudet: Ominaisuus Työasema Online VERSIO 2016.1 Välisumman pyöristykseen on lisätty prosentuaalisen alennuksen mahdollisuus. Tähän asti toiminto on muuttanut ainoastaan á-hintoja. VERSIO 2016.2 Tiedostojen lisääminen tiedostojärjestelmästä raahaamalla Lemonsoftiin on nyt mahdollista. Myös sähköposti voidaan lisätä linkiksi, mutta sähköposti on ensin tallennettava tiedostojärjestelmään.msg -tiedostoksi. Jos raahaat yhdellä kertaa useamman tiedoston, sovellus kysyy käyttäjältä lisätietoja asiaan liittyen. VERSIO 2016.5 Mikäli käytössäsi on SMTP-sähköpostin lähetys, voit jatkossa lähettää myös piilokopioita. Puolipisteen avulla voit erotella piilokopion vastaanottajat. Kuva: Piilokopion lähetys SMTP-yhteydellä. Laajensimme kielitukea kattamaan vakioviestejä: tarjouslaskennassa myyntitilauksella/huoltotyöllä laskulla ostotilauksella Ohjelma hakee viestin uudelleen asiakashaun yhteydessä, jos kielikoodi vaihtuu. 4 lemonsoft
VERSIO 2016.6 LemonOnline ulkoasupäivityksiä. Parannettu käyttökokemusta ja käytettävyyttä. Sisäisten viestien tekstikenttä skaalautuu sovelluksen mukana suuremmaksi ja kentän oikeaan reunaan on lisätty vierityspalkki. Korjaukset: Muutos Työasema Online VERSIO 2016.4 LemonHubin käyttämä tunnistus-token tulkittiin väärästä paikasta. VERSIO 2016.5 Crystal-lomakkeiden logokenttä piilotetaan, mikäli logoa ei ole määritelty. VERSIO 2016.6 Mikäli esimerkiksi työmääräimen tai laskun Crystal-tulostusikkunassa on valittu myös linkkejä tulostettavaksi, tulostusikkunaa ei suljeta enää automaattisesti, vaan käyttäjä sulkee tulostusikkunan tulostettuaan valitsemansa liitteet. Käyttäjähallinnassa käyttäjän ja lisenssien poisto-toiminnon aikana estetty toisen käyttäjän valitseminen. Räätälöity Crystal-raportti ei saa olla samalla tiedostonimellä (esim Yrityksessä 1 raportti sales_package1_testi-poista.rpt ja Yrityksessä 2 raportti sales_package1_testi-poista. rpt ). Jos saman niminen räätälöity Crystal-raportti on otettu käyttöön monessa yrityksessä, raporttien virkistys ilmoittaa käyttäjälle uudelleen nimettävien raporttien nimet hakemistoineen. Kuva: Virheraportti saman nimisistä Cryrstal-rapoteista. Lemonsoft tunnistus Korjaukset: Muutos Työasema Online VERSIO 2016.1 Korjattu ongelma, joka esti Lemonsoft-tunnistuksella Lemonsoft-sovelluksen suosikkeihin asetetun LemonsoftReports.exe:n avautumisen. lemonsoft 5
ASIAKKUUDENHALLINTA CRM-tapahtumat Uudet ja muuttuneet ominaisuudet: Ominaisuus Työasema Online VERSIO 2016.1 Asiakastapahtuman tyypille on lisätty ominaisuus Laskutettava sekä nimike. Jos tapahtuman tyypille on valittu Työaika- sekä Laskutettava-valinnat, tapahtuman Valmiskuittaus tekee työtunnin, mutta vain asiakastapahtuma laskutetaan. Laskutettavan nimikkeen hinta haetaan ensisijaisesti hinnastosta, tämän jälkeen projektin työhinnastosta (mikäli tapahtuma on kirjattu projektille) ja jos näitä ei löydy, käytetään nimikkeen hintaa. Tapahtuman Valmis-kuittaukseen on lisätty Laskutettava-valinta. Oletus tulee tapahtuman tyypin mukaan. Laskutettavat tapahtumat listautuvat toimintoon Logistiikka Myyntitilauskeskus Tiedosto Työtunnit ja ostolaskut. Ikkunan puunäkymän saa nyt järjestettyä joko projekteittain tai asiakkaittain. Haku kohdistuu valittuun puunäkymään. Tapahtumalistaan on lisätty Prioriteetti-sarake. 6 lemonsoft
Asiakasrekisteri Uudet ja muuttuneet ominaisuudet: Ominaisuus Työasema Online VERSIO 2016.2 Asiakasrekisteriin on lisätty Y-tunnuksen viereen uusi kenttä, johon voidaan määritellä osastotunnus. Kenttä on puhtaasti informatiivinen. Tarjouksella, tilauksella ja myyntilaskulla löytyy asiakastiedoissa Yhteyshenkilö-pudotusvalikko, joka näyttää kaikki asiakkaan yhteyshenkilöt ja ehdottaa yhteyshenkilöksi listan ensimmäistä henkilöä. Jatkossa voit ohjata yhteyshenkilöiden ominaisuuksien avulla yhteyshenkilön ehdotusta tarjoukselle, tilaukselle tai laskulle. Yhteyshenkilöiden ominaisuuksien käsittelyä on nopeutettu. VERSIO 2016.5 Asiakastapahtuman kirjaukseen on lisätty Laskuta tapahtuma -valinta Työtehtävä-välilehdelle. Asiakastapahtuma siirtyy suoraan Työtunnit ja ostolaskut -näyttöön, ilman erillistä Valmiskuittausta, kun tapahtuman tyyppi on laskutettava ja valitset tilaksi Valmis ja Työtehtävä -välilehdeltä Laskuta tapahtuma. Työtunnin aloitus- ja lopetusajaksi merkataan tapahtuman aloitus- ja lopetusaika, ellei niitä erikseen annettu Työaika-välilehdelle. Työtunnille ei tule Laskuta-merkintää. Kun tapahtuma siirretään myyntitilaukselle Ostolaskut ja työtunnit -näytön kautta, tilausrivin Lisänimike-kenttään siirtyy päiväys, tekijä sekä asiakastapahtuman ID. lemonsoft 7
VERSIO 2016.6 Tieto ennakkoperintärekisteriin kuulumisesta voidaan tarkistaa Ilmoitin.fi-palvelun kautta sähköisesti lähetettävällä tiedostolla. Pyyntöä varten on muodostettava pyyntötiedosto. TYVI-toiminnossa voit muodostaa Ennakkoperintärekisterin pyyntötiedoston. Kuva: TYVI-toimintoon lisätty Enn.per.rekisteri aineiston pyyntö. Verohallinto muodostaa pyyntötiedoston perusteella vastaustiedoston, joka sisältää rekisterissäolotiedot, jonka voit lukea sisään asiakasrekisteriin tilannekohtaisen valikon kautta. Kuva: Ennakkoperintärekisterin tietojen päivitys -toiminto. Ennakkoperintärekisterin tieto kuulumisesta päivittyy asiakasrekisterin Ostoreskontra-välilehdelle. Kuva: Enn.pid.pvm -kenttä näyttää seuraavan tarkistuspäivä/voimassaolon. 8 lemonsoft
Kun syötät Ostolaskua toimittajalle, jonka Ennakkoperintärekisterin voimassaolo on päättynyt, herjaa ohjelma asiasta punaisella huutomerkillä. Kuva: Toimittajan Enn.pid. -voimassaolo on päättynyt. Asiakastapahtuman kategorioiden haku muutettu sivutetuksi. Korjaukset: Muutos Työasema Online VERSIO 2016.5 Mikäli asiakasrekisterissä ei ole määriteltynä yhteyshenkilöille uusia rooleja (Myynnin-, Laskutuksen- tai Ostojen -yhteyshenkilöä) haetaan listan ensimmäinen yhteyshenkilö tilauksille, laskuille ja tarjouksille. Asiakassopimusyhteenveto lajeittain -raportti muokattu siten, että sopimuksien kuukausiarvojen laskenta on konvertoitu desimaaliarvoiksi. Kohderyhmän vaihtaminen listanäkymällä ei vaihtanut kohderyhmää taustalla olevalle Kohderyhmät-näytölle. Kuva: Listanäkymällä valittu kohderyhmä päivittyy Kohderyhmät-näytölle. lemonsoft 9
Muutos Työasema Online VERSIO 2016.6 Asiakastapahtuman valmis-kuittaus sekä tapahtuman tallennus ilman päivämäärää palautti virheen. Asiakasryhmien väärä linkitys ohjelmassa aiheutti sen että tulostui vääriä hinnastoja. Myyntimahdollisuudet Korjaukset: Muutos Työasema Online VERSIO 2016.2 Myyntimahdollisuudet-näyttö avasi väärän tarjouksen myyntivaiheen, jos myyntivaiheisiin oli lisätty nro. 0, tai jos jokin vaihenumero puuttui vaiheiden välistä. Hinnastokäsittely Uudet ja muuttuneet ominaisuudet: Ominaisuus Työasema Online VERSIO 2016.3 Voit määritellä hinnastoon mihin projekteihin hinnasto liittyy. Projekti voi liittyä useisiin hinnastoihin ja vastaavasti hinnastolla voi olla useita projekteja. Projekti on vahvin hinnanhakuportaikossa eli kun projektihinnasto löytyy, ohjelma käyttää sitä vahvimpana hinnanhakuehtona. Kuva: Voit määritellä hinnaston koskemaan tiettyä projektia. Lue lisää ohjeesta hakusanalla Projektihinnasto. 10 lemonsoft
Tarjouslaskenta Uudet ja muuttuneet ominaisuudet: Ominaisuus Työasema Online VERSIO 2016.3 Voit muuttaa toimitusajan kaikille riveille kerralla. Tee tämä tarjouksen Toimitusaika-tilannekohtaisesta valikosta löytyvällä Päivitä Toimitusaika riveille -toiminnolla. VERSIO 2016.6 Rivikäsittelyyn lisätty varasto- ja kustannuspaikka. lemonsoft 11
TALOUSHALLINTO Myyntilaskut Uudet ja muuttuneet ominaisuudet: Ominaisuus Työasema Online VERSIO 2016.1 Verkkolaskujen kirjoitus tutkii nyt onko toimitusasiakkaalle annettu osoitetiedot. Nämä tiedot ovat verkkolaskulla pakollisia, mikäli toimitusasiakas on määritelty laskulle (toimitusasiakkaan asiakasnumerona on jotakin muuta kuin 0). Kohderyhmien laskutukseen on lisätty tuki laskutusasiakkaalle. Myös koontilaskutusta on muutettu kohderyhmien osalta ja se toimii nyt kuten muukin laskuttaminen. Kohderyhmän koontilaskutusriviin lisätään toimitusasiakkaan nimitieto laskurivin rivitekstiin, kun laskutusasiakas on eri kuin toimitusasiakas. Sopimuslaskutuksen laskutettu lukema voidaan nyt piilottaa laskulta, mikäli laskutettu määrä on suurempi kuin uusin mittarilukema. Valinta määritellään asiakkaan sopimuksen taakse asiakasrekisteriin. Lemonsoft verkkolaskuun ja versioon 2.01 on lisätty myyntilaskurivin ale2-kenttä. Kenttä viedään RowProgressiveDiscount -elementtiin. VERSIO 2016.2 LemonHubiin on lisätty mahdollisuus rekisteröityä verkkolaskuosoitteella ovt-tunnus + osastotunnus. Esim. ovt-tunnus: 003720178631 ja osastotunnus: 001, jolloin voidaan rekisteröityä tiedolla 003720178631001. Näin sähköisten ostolaskujen vastaanotto on mahdollista myös osastotunnuskohtaisesti esimerkiksi konsernin tytäryhtiössä. Maksupostien laskutus käyttää nyt laskutuskeskuksen päivämäärää laskun päiväyksenä. Aiemmin laskun päiväykseksi tuli aina kuluva päivä. Laskutuslisää ei enää lisätä hyvityslaskulle, mikäli laskutuslisä on kiinteäsummainen. Prosenttilisä tai alennus lisätään jatkossakin laskulle. Korjaukset: Muutos Työasema Online VERSIO 2016.1 Hyvityslaskut eivät enää tutki negatiivisen varastosaldon estoa. Jos nimikkeen saldo oli 0, ei hyvityslaskun muodostaminen onnistunut. 12 lemonsoft
Ostolaskut Uudet ja muuttuneet ominaisuudet: Ominaisuus Työasema Online VERSIO 2016.1 ekuitti-toiminto hyödyntää nyt ekuitin rajapintaa ja erillistä Zip-tiedostoa ei voi enää käyttää. Toiminto hakee automaattisesti portaalista sellaiset kuitit, joita ei vielä ole käsitelty. Toiminto merkitsee kuitin käsitellyksi. Ostolaskujen riveille on lisätty rakentamispalveluiden urakkalaskujen raportointiin liittyvä Ilmoita-tieto, joka aktivoituu automaattisesti, kun ostolaskun rivillä on tili, jonka verokäsittely on Rakentamispalvelu ja riville on annettu työmaa-avain tai työmaan numero. Tietoa voidaan myös muokata manuaalisesti. Rakentamisen urakkatiedot tyvi-ilmoitukseen viedään ne ostolaskurivit, joille Ilmoita-valinta on annettu. Ostolaskun kuvat on mahdollista avata nyt omaan ikkunaan. Ostolaskun Kuvat -välilehdellä, oikeaan yläreunaan on lisätty uusi painike, josta ikkuna aukeaa. Verkkolaskujen tuonnin yhteydessä ohjelma lisää verot ostolaskulle automaattisesti, mikäli lasku tulee 0 veroilla ja toimittajan takana on ostotilinä EU tai jokin muu käännetyn arvonlisäveron tili. Uusi ostolasku -toiminto tarkastaa nyt kirjauskauden, vaikka ostolaskun päivämäärää ei muuteta. Aiemmin toiminto teki tarkastuksen vain, kun päivämääriä muokattiin. Kun ostolasku on hyväksytty-tilassa ja hyväksyntälistalla on hyväksyjiä, ei ostolaskun toimittaja- ja maksatustietoja ole enää sallittua muokata. Mikäli jo hyväksyttyä ostolaskua haluaa muokata, täytyy se ensin palauttaa kiertoon. VERSIO 2016.2 Solujen kopiointi on nyt mahdollista myös pudotusvalikko-tyyppisissä kentissä. Tämä onnistuu Ostolaskujen kirjauksessa sekä Ostolaskujen hyväksynnässä. LemonHub lähettää nyt muistutusviestin sähköpostilla käyttäjälle, mikäli palvelussa löytyy yli 7 päivää vanhoja noutamattomia verkkolaskuja. Ostolaskujen hyväksynnässä voi nyt myös sijainen siirtää laskun toiselle hyväksyjälle/tarkastajalle. lemonsoft 13
Verkkolaskujen sisäänluvussa käytetään nyt myös ConfirmedQuantity -elementtiä, nimikkeen määrä ja yksikkö tiedon tuomisessa ostolaskun rivitietoihin. Ostolaskuissa on nyt otettu huomioon myös yli 30 merkkiä olevat IBAN-tilinumerot. (Esim. Malta, jossa IBAN-tilinumero on 31 merkkiä) Pääkäyttäjä voi nyt hakea myös muiden käyttäjien ekuitteja. Pääkäyttäjä määritellään ekuitti-sovelluksessa. Oletuksena noudetaan vain omat kuitit ekuitti-sovelluksesta. Korjaukset: Muutos Työasema Online VERSIO 2016.2 Korjattu ostolaskurivien summien syöttö ostolaskuilla ja hyväksynnässä. Nyt kun syötetään veroton summa riville, lasketaan myös summa (verollinen) uusiksi riville. Kirjanpito Uudet ja muuttuneet ominaisuudet: Ominaisuus Työasema Online VERSIO 2016.1 Kirjanpidon porautumisiin (tositteelle ja tositteelta osakirjanpitoihin) on lisätty uusi ominaisuus, jolloin porautuessa ohjelmaan, valitaan automaattisesti aktiiviseksi kyseisen tositteen tapahtuma. Lisäys koskee seuraavia toimintoja: --Kirjanpidon tapahtumakysely --Kirjanpidon tilisaldot --Kirjanpidon tilitapahtumat --Kirjanpidon jaksotukset --Johdon työkalun tuloslaskelma- ja tase -toiminto --Myyntilaskurivien tiliöinti --Myyntilaskujen suoritusten tiliöinti --Ostolaskurivien tiliöinti --Ostolaskun suoritusten tiliöinti --Tiliotteen tapahtumat Ohjelmaan on lisätty kirjanpidosta tiliotteelle porautumismahdollisuus. Kirjanpidon päänäytön oikeassa laidassa (sitruuna-kuvakkeen takana) sijaitsevaan tositevalikkoon on lisätty käyttäjäkohtainen päivämäärärajaus. Rajaus koskee vain kyseistä tositelistaa. Tapahtumakysely voidaan nyt avata suoraan Kirjanpito-toiminnon alaosan taulukon vientiriviltä valitsemalla toimintovalikosta Tapahtumakysely. Tapahtumakysely avautuu automaattisesti valitun vientirivin tili valittuna. 14 lemonsoft
Kirjanpitoon on lisätty tositelistauksen näyttäminen niihin toimintoihin, joista muodostuu uusia tositteita: --Alv-kirjaus --Tilinpäätös --Verotilikirjaus --Jaksotusten purkaminen --Budjetin luonti --Tositteiden uudelleen numerointi --Tiliotteiden Muodosta tositteet -toiminto Seuraaviin toimintoihin on lisätty päivämäärien toimintovalikko (kuluva kuukausi, edellinen kuukausi jne.): --Tapahtumakysely --Budjetin luonti --Tositteiden poisto --Tositteiden uudelleen numerointi --Alv-kirjaus (päivämääräoletus haetaan jatkossa raportointikauden mukaan) --Kirjanpidon vienti --Tilikartan vaihtoajo --Kausiveroilmoitusrekisteri Käyttäjän syöttämä tositeselite kopioituu automaattisesti riviselitteen ehdotukseksi, mikäli toimintokeskuksen asetus DESCR_TO_ROW on käytössä (arvo = 1). Kun kausiveroilmoitusaineisto muodostetaan tyvi-toiminnon kautta ja lähetetään suoraan ohjelmasta verottajalle, ohjelma hyväksyy aineiston automaattisesti Kausiveroilmoituksettoiminnossa, jos aineiston lähetys onnistuu ja siitä saadaan palautuskuittaus. Voit nyt tulostaa Jaksotukset-raportin dynaamisena raporttina. Tilikartan Tilien muutosajo -toimintoon on lisätty mahdollisuus lisätä ja poistaa tilien käyttötarkoituksia sekä muuttaa tilin Ei käytössä -option tilaa. Kirjanpidon jaksotuksiin on lisätty mahdollisuus lisätä kirjanpitäjän oikeuksin jaksotus ostoja myyntilaskun riville, kun lasku on jo viety kirjanpitoon. Jaksotuksen lisääminen oli aiemminkin mahdollista jo kirjanpitoon viedylle laskulle, mutta niitä ei voinut purkaa Jaksotukset-toiminnossa. lemonsoft 15
Kirjanpidon päänäytön tositteen syötössä näytetään jatkossa vain aktiiviset kustannuspaikat. Vientitaulukossa näytetään edelleen kaikki kustannuspaikat. Tyvi-toimintoon on lisätty Tiedosto-kohtaan mahdollisuus valita napin avulla kansio, johon tiedosto halutaan tallentaa. Kirjanpitoaineisto-toimintoon on lisätty Tiedosto-kohtaan mahdollisuus valita napin avulla kansio, johon tiedosto halutaan tallentaa. Tulostuskaavat-toimintoon on lisätty Excel-tiedoston valintaan mahdollisuus valita napin avulla kansio, johon tiedosto halutaan tallentaa. Kirjanpitoaineisto-toiminnon tuontityyppeihin (osakirjanpidot) ja tuontitapoihin (koonti jne.) on nyt lisätty kielituki. Tyvi-toiminnon aineistotyyppeihin on lisätty kielituki. Tositteiden syötössä budjettitositelajeihin ovat syötettävät summat nyt oletusarvoisesti verottomia. Pääkirja-raporttiin on lisätty Kaikki yhteensä (alkusaldoineen) -rivi. Tulostuskaavamallien (liikekirjuri kululajikohtainen, liikekirjuri toimintokohtainen ja kululajikohtainen, pienet yritykset) tilikohdistukset ryhmästä Henkilöstöhallinnon muut kulut siirretty ryhmään Muut liiketoiminnan kulut. Seuraaviin toimintoihin on lisätty näkymään yritysnumerot yritysnimen eteen, kun käytetään Kaikki yritykset -valintaa: kirjanpitoaineisto, tyvi, kirjanpitoarkisto sekä konsernitoiminnot. VERSIO 2016.2 Dynaamiseen tuloslaskelma- ja taseraporttiin on lisätty 12 kuukauden vertailuraportti yhteensä -sarakkeella. EU-ostojen kirjanpitotileille kirjatuista summista vähennetään veron määrän kausiveroilmoituksen kohdissa 313 ja 314, mikäli tilille on valittu Ei vähennyskelpoinen -optio. Konsernitoiminnot-toiminnossa viennit yhdistellään tarkemmalla tasolla. Mikäli pääyrityksessä on kirjanpitotilillä dimensiot (KP, PR, LTA, selite, tunniste) asetettu Ei käytössä -tilaan, ohjelma osaa tuonnin yhteydessä yhdistellä kirjanpitoviennit, vaikka tytäryrityksissä dimensiot olisivatkin käytössä. 16 lemonsoft
VERSIO 2016.3 Automaattiviennit tukevat nyt vyörytyksiä. Vyörytys-toiminto soveltuu esimerkiksi tilanteisiin, joissa halutaan kuukauden lopussa tietyltä kustannuspaikalta kirjatut kustannukset vyöryttää alikustannuspaikoille. Toiminnolla Taloushallinto Kirjanpidon toiminnot Automaattiviennit lisäät automaattiviennin, joka on tyypiltään vyörytys. Asetat normaaliin tapaan rajaukset sekä viennit. Voit vyöryttää määrittelemäsi automaattiviennit valitsemalla toiminnon Tiedosto Vyörytys. Ohjelma tekee viennit aina olemassa olevalle kirjanpidon tositteelle. Kuva: Automaattivientien määrittelyssä on nyt mukana vyörytys. Kuva: Automaattivientien vyöryttäminen. Kirjanpitoaineisto-toimintoon palkkojen tuonnissa on uusi asetus Järjestelmä Kirjanpitoaineisto SALARYIMPORTTYPE. Tämän avulla voit pakottaa palkkojen tuontitavan. Arvot: 0= Ei käytössä, 1= Koonti, 4= Palkat henkilöittäin. lemonsoft 17
Nyt voit liittää kirjanpidon tositteelle tietokantaan tallennettavia kuvia. Tee tämä kuvat-välilehdelle toiminnolla hae kuva. Näytä Linkit -toiminto säilyy ohjelmassa sellaisenaan, joten voit myös jatkossa linkittää tositteelle liitteitä myös tiedosto- tai URL-polun avulla. Selatessasi tositteita näyttää ohjelma Kuvat-välilehdellä liitetiedosto-ikonin, jonka avulla huomaat, että tosite sisältää myös kuvia. Kuva: Voit liittää kirjanpitotositteelle kuvia. Kuva: Kuvat-ikoni ilmaisee tositteella olevan kuvia. Kirjanpidon vientiriveillä voit Shift + Insert -näppäinyhdistelmällä kopioida edellisen vientirivin Selite-solun tiedot haluamallesi riville. Kirjanpidon päänäytön alv-automatiikkaa on paranneltu, kun muokataan vientejä. Jos viennin alv muuttuu tai viennit poistetaan, muokkaa toiminto automaattisesti myös alv-vientejä. Lisäys koskee kotimaan nettotilejä, joista muodostuu alv-vientejä. Mikäli tositteelta löytyy useampi vientiä vastaava alv-vienti, pyytää toiminto käyttäjää valitsemaan sen alv-viennin, jota muutos koskee. Ulkomaan kaupan ja Rakennuspalveluiden bruttotileissä, jossa vientejä on useita, käyttää ohjelma ensimmäistä vientiä vastaavaa alv-vientiä. Kirjanpitotiliä muuttaessa käyttäjän tulee edelleen muokata tarvittaessa myös alv-tiliä, silloin kun vaihdetun kirjanpitotilin alv-tili on eri kuin alkuperäisen tilin alv-tili. Laajensimme kielitukea kattamaan: Kirjanpitoaineiston tuontityypit ja -tavat Tilikartassa kirjanpitotilien tyypit ja verokäsittelytavat sekä pakollisuudet Kun muodostat uuden tulostuskaavan tilikartan pohjalta, tuo ohjelma kaikki tilikartan käännöstermit valmiiksi. 18 lemonsoft
VERSIO 2016.4 Kirjanpitolaki muutoksista johtuen on Tasekirja-toiminto muutettu Tilinpäätöskirja-toiminnoksi. Pienen osakeyhtiön tilinpäätösmalli on lisätty tasekirjaan uutena mallipohjana. Dynaamiset tulosteet veroilmoituksille 6A, 6B, 6C, 5, 4 sekä liitteille 18, 35, 62, 73, 8A ja 7A on päivitetty vuodelle 2016. Oma-aloitteisten verojen veroilmoitukset Yleistä Oma-aloitteisten verojen veroilmoitusten (entinen kausiveroilmoitus) formaatit tulevat voimaan 1.1.2017. Verohallinto vastaanottaa vuodenvaihteen jälkeen vain uudessa formaatissa toimitettuja veroilmoituksia arvonlisäveroista, työnantajasuorituksista sekä muista omaaloitteisista veroista. Lue lisää www.vero.fi Uuden formaatin myötä arvonlisäveroista, työnantajasuorituksista ja muista oma-aloitteisista veroista muodostetaan Lemonsoftissa omat TYVI-aineistot verottajalle. Myös kausiveroilmoitusrekisteri (toiminto Taloushallinto Kirjanpidon toiminnot) korvataan oma-aloitteisten verojen -veroilmoituksilla. Vanhat kausiveroilmoitukset jäävät historiatietona kausiveroilmoitusarkistoon. TYVI Vuoden vaihtuessa katoaa Lemonsoftin TYVI-toiminnosta Kausiveroilmoitus ja tilalle tulevat uuden formaatin mukaiset TYVI-aineistot. Kuva: TYVI-toiminnon uudet ilmoitukset. Ilmoitusten jakaminen omiin aineistoihinsa palvelee nyt paremmin sitä ajatusta, että palkanlaskija ja kirjanpitäjä haluavat lähettää erikseen omat ilmoituksensa. Aineistojen muodostaminen toimii kuten ennenkin, mutta nyt jokaisella aineistotyypillä on omat rajaukset, oma tiedostopolku sekä tiedostonimi. Samalla myös muutosilmoitukset poistuvat ja näin myöhemmin lähetetty ilmoitus korvaa aina vanhemman. Myös TYVIn lähetyslokissa aineistot näkyvät omina aineistoinaan ja uusilla aineistotyyppinimillään. lemonsoft 19
Oma-aloitteisten verojen veroilmoitukset -toiminto Toiminnolla Taloushallinto Kirjanpidon toiminnot Oma-aloitteisten verojen veroilmoitukset löydät uudet veroilmoitukset sekä kausiveroilmoitusarkiston. Kuva: Oma-aloitteisten verojen veroilmoitukset. Oma-aloitteisten verojen veroilmoitukset on jaettu kolmelle välilehdelle. Kausiveroilmoituksista tutut toiminnot ovat käytössäsi myös oma-aloitteisten verojen veroilmoituksissa. Kausiveroilmoituksesta poiketen voit tehdä hyväksynnän ja verotilikirjauksen sekä muodostaa ostolaskun esimerkiksi vain työnantajasuoritusten osalta. Verotilikirjaus-toiminnon voit käynnistää myös valitsemalla haluamasi veroilmoitusrivin ja valita toimintovalikon kautta Verotilikirjaus. Toimintovalikon kautta voit porautua ilmoituksesta muodostetulle ostolaskulle. VERSIO 2016.5 Veroilmoitus 6A:n sekä 5:n tulostuskaavat ovat päivitetty vuodelle 2016. Voit tulostaa oma-aloitteisten verojen veroilmoitukset toiminnoista Kirjanpidon toiminnot, Kirjanpidon raportit tai Palkkaraportit. Mikäli haluat tulostaa hyväksytyn veroilmoituksen esim. pelkästään arvonlisäverojen osalta, voit käyttää suoraan veroilmoitustaulukon ensimmäisessä sarakkeessa näkyvää Tulosta-toimintoa. Kuva: Veroilmoitustaulukon Tulosta-toiminto. 20 lemonsoft
Ennen raportin tulostusta voit valita tulostuskielen (lomake tukee verottajan tarjoamien vaihtoehtojen mukaisesti FIN, SWE ja ENG). Valitse raportti Oma-aloitteisten verojen veroilmoitus. Kuva: Oma-aloitteisten verojen veroilmoituksien -tulostusikkuna. Valitse tulostatko lomakkeen jo hyväksyttyjen veroilmoitusten mukaisesti vai käytätkö päivämäärärajausta. Veroilmoitus-vaihtoehdossa valitse veroilmoitukset, jotka haluat tulostaa samalle lomakkeelle (arvonlisäverot, työnantajasuoritukset ja muut oma-aloitteiset verot). Ehdotuksena ohjelma näyttää hyväksytyt veroilmoitukset viimeisen kuuden kuukauden ajalta. Pvm-vaihtoehdossa valitse laskettavat veroilmoitukset (arvonlisäverot, työnantajasuoritukset ja muut oma-aloitteiset verot) ja rajaa veroilmoitukset päivämäärällä. Arvonlisäverojen kohdalla voit tarvittaessa laskettaa veroilmoitukselle myös alarajahuojennuksen. Voit myös tulostaa Oma-aloitteisten verojen veroerittely -raportin, joka hakee tiedot veroilmoitukselta. Kuva: Oma-aloitteisten verojen veroerittely -tulostusikkuna. VERSIO 2016.6 TYVI-aineisto Oma-aloitteisista veroista haki virheellisesti vuosiluvun Pvm(palkat)-rajauksesta. Verolomake 35 päivitetty on vuodelle 2016. Kirjanpitoarkiston ulkoasu on päivitetty LemonOnline-tyyliseksi lemonsoft 21
Korjaukset: Muutos Työasema Online VERSIO 2016.1 Useamman kuin yhden automaattivientimäärityksen poistamisen yhteydessä esiintynyt virhetilanne on korjattu. Kirjanpidon Veroilmoitus-toiminnon aineiston tarkastus tulkitsi kaikki palautuvat validointiviestit virheiksi ja näytti ne punaisella kolmiolla välilehden otsikossa sekä kentän selitetekstissä. Verohallinnon palvelusta palautuu virheviestien lisäksi myös huomautuksia ja niiden tuki on nyt lisätty toimintoon. Huomautukset näytetään jatkossa samalla kuvakkeella kuin virheetkin, mutta niiden väri on keltainen. Tuloslaskelma ja tase -raportin tulostuksen tositelajien hakua korjattu tilanteessa, kun käytetään päivämäärien sijasta ajanjakso-valintaa (Edellinen tilikausi, Kuluva tilikausi jne.). VERSIO 2016.2 Kirjanpidon toiminnot -valikon menurakenne on korjattu siten, että Toimintokeskuksessa näkyvät toiminnot ovat nyt samassa järjestyksessä kuin valikossa. VERSIO 2016.3 Kirjanpidon jaksotuksen ajaminen väärälle ajanjaksolle (aloitus liian aikaisin), asetuksen ollessa Manuaalisen purun aloitus ilman jaksotuksen aloitusaikaa, tyhjensi toiminto purettavan vientitapahtuman viimeksi puretun päivämäärän tiedon. Toiseen kertaan toimintoa ajettaessa, uudelleen väärälle aikavälille, salli toiminto purkamisen aloittamisen. Konsernitoiminnossa summat tuplaantuivat. VERSIO 2016.4 Alkusaldon korjaustositteet pääkirjalla. Alkusaldo huomioitui väärin tietyillä pvm-rajauksilla. Kirjanpidon tositteen alv-tilin alv-määrä tuplaantui, kun muokattiin jälkikäteen esim. kustannuspaikkaa nettotilillä. VERSIO 2016.5 Mikäli tilikaudelle oli lisätty uusi tositelaji Alv-kirjausta varten, jota ei aiemmilla tilikausilla ollut, ei ohjelma muistanut mihin lajiin Alv-tosite on aikaisemmin perustettu, ja ehdotti tällöin toista tositelajia Alv-kirjausta varten. VERSIO 2016.6 Tuloslaskelma ja tase -raportin esikäsittelyskripti tarkistaa jatkossa, että raportin käsittelyyn tarvittavat DEFAULT-arvot eivät ole pois päältä. Liikekirjurin kululajikohtainen 2016 -tulostuskaava sisälsi tilin 1145 kahteen kertaan. 22 lemonsoft
Käyttöomaisuuskirjanpito Uudet ja muuttuneet ominaisuudet: Ominaisuus Työasema Online VERSIO 2016.1 Käyttöomaisuuskirjanpidon laskentakeskukseen on lisätty kirjanpidon tositteelle porautumismahdollisuus. VERSIO 2016.3 Poistojen laskenta -toiminto käyttää Taloushallinto Tilikaudet -toiminnolla määriteltyä oletustilikautta. VERSIO 2016.6 Numerosarjoihin on lisätty uusi valinta Maksimi EVL-poisto lisähankinnoista ostovuonna. Uusi ominaisuus on tarkoitettu tilanteisiin, jossa osa vuodesta on viety jo kirjanpitoon ja hyödykkeelle lisätään lisähankinta. Option avulla voit pakottaa ohjelman poistamaan loppuvuoden menojäännöksestä koko vuoden maksimipoisto, huomioiden lisähankinta, vaikka alkuvuosi olisikin jo siirretty kirjanpitoon. Kuva: Maksimi EVL-poisto lisähankinnoista ostovuonna -valinta. Korjaukset: Muutos Työasema Online VERSIO 2016.6 Kuukausipoiston laskentaa on muokattu muotoon (Poistokuukaudet /12) * Vuosipoisto / Poistokuukaudet. lemonsoft 23
Tiliotteet Uudet ja muuttuneet ominaisuudet: Ominaisuus Työasema Online VERSIO 2016.1 Tiliotteet-toiminnon oikeaan alalaitaan on lisätty päivämäärille Virkistä-painike. Aiemmin päivämääriä muuttaessa täytyi tämän jälkeen valita pankkitili uudelleen. Vaikuttaa tiliotteisiin ja tapahtumaotteisiin. Tiliotteiden tiliöintiin on nyt lisätty mahdollisuus lisätä vastaviennit manuaalisesti. Toiminto mahdollistaa tapahtuman jakamisen useammalle kirjanpidon tilille. Mikäli vastavientejä on tapahtumalle määritelty, käyttää Muodosta tositteet -toiminto ensisijaisesti vastavientejä eikä mahdollisia tapahtumalle merkittyjä Vastatili tai Tiliöintiasetus -tietoja tällöin huomioida. Tiliotteet voidaan noutaa pankista nyt myös ML-muotoisena kansallisen TITO-muodon lisäksi. Asetukset Yritystiedot -toiminnon Pankkitilit-välilehdelle on lisätty kenttä kirjanpidon tositelajille, jota käytetään, kun tiliotetapahtumista muodostetaan tositteita kirjanpitoon. Mikäli pankkitilille on määritelty kyseinen tieto, on se vahvempi kuin tiliotteiden Muodosta tositteet -toiminnossa valittavissa oleva oletustositelaji. Muodosta tositteet -toimintoon on lisätty tarkempi huomautus, mikäli tositteita ei luotu. Tilioteasetuksiin, vastavienteihin sekä kirjanpidon tositteen muodostukseen on lisätty LTAkäsittely. Muodostettaessa tapahtumista tositteita kirjanpitoon, toiminto vie edelleen selitteeksi ensisijaisesti saaja/maksaja -tiedon, mutta jos tätä ei tapahtumalta löydy, viedään selitteeksi tiliotetapahtuman kirjausselite. VERSIO 2016.2 Kustannuspaikkaehdotus haetaan nyt pankkitilille tilikautta vastaavan tositelajin takaa. 24 lemonsoft
VERSIO 2016.6 Tiliotenäytölle on lisätty mahdollisuus liittää kuvia/tiedostoja tiliotetapahtumalle. Tapahtumaan liitetyt kuvat näkyvät tiliotteen Kuvat-näytöllä. Kuva: Tiliotteet-näytölle on tapahtumariville liitetty kuvatiedosto. Kun siirrät tapahtuman kirjanpitoon, näkyy liite myös kirjanpidon tositteella. Kuva: Tiliotetapahtumaan liitetty kuva näkyy kirjanpitotositteen Kuvat-välilehdellä. Tiliotteelle liitetyt kuvat näkyvät myös kirjanpitoarkistossa. Kuva: Kirjanpitoarkiston Tiliotteet-näkymän liitteet. lemonsoft 25
Pankkiyhteys Uudet ja muuttuneet ominaisuudet: Ominaisuus Työasema Online VERSIO 2016.1 Aktia pankista voidaan nyt noutaa myös rahoitusviitesuoritusaineistoja pankkiyhteydellä. Aktia pankin rahoitusviiteaineistojen tuki lisätty viitesuoritusten noutoon ja automatisointiin. Aktia pankkiin voidaan lähettää nyt myös factoring finvoice -verkkolaskuja. Kaikista tällä hetkellä tuetuista pankeista voidaan nyt hakea xml-pohjaisia tiliotteita. VERSIO 2016.3 Tiliotteiden kielitukea on laajennettu tiliotteiden tapahtumatyypeille sekä määrittelyvaihtoehdoille. VERSIO 2016.4 Tiliotteen tyylitiedostoon on lisätty sarakkeet Maksutoimeksiantosanoman tunniste, Maksutoimeksiannon tunniste, Maksajan tieto sekä Maksun yksilöivä tunniste. MLmuotoinen tiliote sisältää nämä tiedot, jolloin sisäänluvun yhteydessä maksuerässä oleva maksu, joka sisältää nämä samat tiedot, kuittaantui automaattisesti suoritetuksi. Kuva: Tiliotteen sisäänluvun yhteydessä maksuerä kuittaantuu automaattisesti maksetuksi. 26 lemonsoft
VERSIO 2016.6 ML-tiliotteelle on lisätty erittelytason tuki. Maksueränäytöllä laajoissa tyylitiedostoissa näytetään kaikki 4 kenttää, jotka ovat näkyvissä myös tiliotteella. Näytön yläpaneeliin on lisätty sanomatunnistetietoja. Tieto on informatiivista. Kuva: Maksueränäytölle lisätty uudet kentät. Korjaukset: Muutos Työasema Online VERSIO 2016.3 Mikäli pankkitilin oletustositelaji oli määrittelemättä, siirsi ohjelma tiliotteen tapahtumat kirjanpitoon siten, että jokaisesta viennistä tuli oma tositteensa. (Ongelman pystyi ohittamaan siten, että lisäsi pankkitilikohtaisen tositelajin yritystietoihin.) VERSIO 2016.4 ML-muotoinen tiliote ei välttämättä sisällä Transaction Details -elementtiä, jolloin tiliotteen sisäänluku ei toiminut oikein. VERSIO 2016.6 Pankkiyhteyden automatisointi käyttää jatkossa vain automatisointikäyttäjän taakse liitettyjä varmenteita ajastetussa pankkiyhteys noudoissa. lemonsoft 27
Kassa Uudet ja muuttuneet ominaisuudet: Ominaisuus Työasema Online VERSIO 2016.2 Kun ruoka-annosta myydään kassan kautta, voit nyt tulostaa ruoka-annoksista erillisen keittiökuitin. Keittiökuitti ohjautuu suoraan keittiön tulostimelle ja sisältää tilauksen tiedot. VERSIO 2016.3 Maksupäätteiden nimet ja yritykset on päivitetty ohjelmaan. Rahaxi on poistettu kokonaan, koska sitä ei enää ole olemassa. VERSIO 2016.6 Tapahtumalogitusta on laajennettu kassan maksupäätteellä. Korjaukset: Muutos Työasema Online VERSIO 2016.6 Point/Verifonen Yomani-lähimaksutukea korjattu. Epäonnistuneesta maksusta saattoi jäädä katevaraus roikkumaan maksajan tilille. 28 lemonsoft
Laskutus/myyntireskontra Uudet ja muuttuneet ominaisuudet: Ominaisuus Työasema Online VERSIO 2016.3 Myyntireskontrakeskukseen on lisätty verkkolaskujen sisäänluku. Ohjelma tunnistaa asiakkaat (laskutus-, toimitus ja tilaaja -asiakas) aineistosta y-tunnuksen perusteella. Laskutusasiakas perustetaan, mikäli Perusta puuttuvat asiakkaat -valinta on rastitettu. Ohjelma hakee laskutustavan asiakkaalta. Mikäli asiakkaan tiedoissa ei ole laskutustapaa määriteltynä, ohjelma käyttää laskutustapana toimintokeskuksen oletusta. Voit myös pakottaa ohjelman numeroimana laskut uudelleen valinnalla Numeroi laskut uudelleen. Kuva: Myyntilaskujen luominen verkkolaskuaineistosta. Myyntitilauksen toimituksen yhteydessä käyttäjä näkee vain ne laskulajit, joihin hänellä on oikeus. Aiemmin näkyivät kaikki laskulajit. VERSIO 2016.5 Arvonlisäveron yhteenvetoilmoituksen tiedot on päivitetty uuteen TYVI-formaattiin. Eri kauppatapakoodit ilmoitat jatkossa aina samassa osatietoryhmässä asiakkaittain (210,211,212). Toimintokeskuksessa voit nyt valita, haluatko laskun viivakoodiin IBAN + kansallinen viite (4) tai vaihtoehtoisesti oletuksena olevan IBAN+RF-viitteen (5). Toimintokeskuksessa asetus löytyy Taloushallinto Laskutus kohdasta BANKREFERENCE. Toimintokeskuksen asetus SELLERNR2 voi jatkossa sisältää 7 merkkiä. lemonsoft 29
VERSIO 2016.6 Myös rahoitusyhtiölle menevä verkkolaskuaineisto voidaan jatkossa lähettää LemonHubin kautta. Verkkolaskujen muodostustoimintoon on lisätty uusi valinta, jolla määritellään, että rahoitusyhtiön verkkolaskuaineisto lähetetään LemonHubin kautta. Kuva: Factoring-finvoice laskujen lähetys LemonHubin kautta. Lähettäessäsi aineiston LemonHubin kautta, sinun ei tarvitse määritellä tiedostopolkua. Mikäli verkkolaskun RowNormalProposedAccountIdentifier-elementissä on kirjanpitotili ja tämä tili löytyy tilikartasta, tuodaan tili myyntilaskunriville. Mikäli tiliä ei löydy tilikartasta, tiliä ei tuoda. Factoring finvoice -laskutuksen yhteydessä avautui normaali laskupohjan tulostusikkuna. Mikäli jatkossa haluaa tulostaa laskut arkistoon lähetyksen yhteydessä, avautuu Factoringtulostuspohja. Lemonsoft Perintä on uusi LemonHub-ratkaisu maksuvalvontaan. Lemonsoft Perinnän palvelutarjoajana toimii Intrum Justitia. Saat Perinnän käyttöön LemonHubissa rekisteröitymällä. Voit hoitaa valintasi mukaan maksuvalvonnan ja perinnän helposti siirtämällä valitsemasi laskut perintätoiminnolla Intrum Justitialle. Verkkolaskujen sisäänlukuun lisätty tarkastus vero ja veroton -tietoihin. Mikäli summat poikkeavat lasketusta, käytetään suoraan verkkolaskulla olevia tietoja. bcreditinginvoice muuttuja poistettu. 30 lemonsoft
Korjaukset: Muutos Työasema Online VERSIO 2016.3 Maksukehotuksien (Crystal) -raportti on korjattu. Lomakkeen alaosan tiedot eivät siirtyneet raportille sähköpostilähetyksissä. Laskujen uudelleen tiliöinti ei huomioinut laskuja, joilta tiliöintirivit puuttuivat. VERSIO 2016.5 Ennakkolaskutuksessa tarkistetaan asiakkaan kielikoodi myyntitilauksella, jolloin ennakkolaskutus-nimike kääntyy ennakkolaskulle. Ostoreskontra Uudet ja muuttuneet ominaisuudet: Ominaisuus Työasema Online VERSIO 2016.3 Ostolaskun hyväksynnän jälkeen ostolaskun tietoja voi muokata vain rajoitetusti. Mikäli haluat muokata tietoja hyväksynnän jälkeen, joudut palauttamaan ostolaskun takaisin kiertoon. Toimintokeskukseen on lisätty asetus Taloushallinto Ostolaskut ALLOWEDIT, jolla voit vaikuttaa ostolaskun muokkaukseen. Arvot ovat: 0 = Ostolaskut ovat muokattavissa myös hyväksynnän jälkeen. 1 (Oletus) = Ostolaskut ovat muokattavissa rajoitetusti. Toimittajatiedot siirtyvät lukolliseen tilaan. 2 = Ostolaskut eivät ole lainkaan muokattavissa hyväksynnän jälkeen. Mikäli ostolaskua yritetään muokata, ohjelma ilmoittaa, että ostolasku täytyy ensin palauttaa takaisin kiertoon. ekuitin kohdistamisessa ohjelma vie Kuvaus-tiedon ostolaskun Lisäselite-kenttään, mikäli ostolaskun rivillä on selite jo ennestään. Toimintokeskukseen on lisätty asetus Taloushallinto Ostolaskut FINVOICE_PRO- JECT. Asetus vaikuttaa verkkolaskujen sisäänluvussa siihen mistä projektitieto haetaan. Arvolla 1 ohjelma tutkii, löytyykö projektitietoa verkkolaskuaineiston elementistä RowIdentifier. Mikäli elementistä löytyy jokin projekti, tarkistaa ohjelma löytyykö järjestelmästä vastaavaa projektia ja lisää tämän ostolaskun riville. VERSIO 2016.4 Järjestelmä Haku Ostolaskut -toiminnosta on poistettu henkilörajaus. Mikäli kirjautunut käyttäjä on Pääkäyttäjä-hallinto tai Ostoreskontranhoitaja, näkee hän kaikki ostolaskut. Mikäli henkilöllä ei ole näitä henkilörooleja määriteltynä, näkee hän ainoastaan ne ostolaskut, jossa hän on hyväksyjänä/tarkastajana. Osto- ja matkalaskujen hyväksyntä -viestien sisältöä muutettu informatiivisempaan muotoon. lemonsoft 31
Toiminnossa Kohdista ostotilaukselle on lisätty Alkuperäinen määrä näkyviin tyylitiedostoon. Tämän avulla näet tilatun- ja saapunut-määrän erot. Kuva: Alkuperäinen määrä on lisätty Ostotilauksen kohdistukseen. VERSIO 2016.6 Uuden rivin lisääminen ehdottaa tiliöintisummaksi jäljellä olevaa tiliöintisummaa. Huom. lasku täytyy olla tallennettu halutulla summalla. Rivieditorissa näytetään teksti, että rivi on tallentamatta (uusi rivi tai muokattu). Tietyistä ostolaskuista ja palkoista halutaan muodostaa Oman käytön alv-kirjaus. Oman käytön alv-käsittelyä varten tulee ensin määritellä projektille, mitkä projektivaiheet kuuluvat Oman käytön alv -perusteeseen. Kun määrittelet projektivaiheittain Oman käytön alv-käsittelyn aktiiviseksi, osaa ohjelma automaattisesti muokata tiliöintiä, kun lisäät kyseisen projektivaiheen ostolaskulle/palkalle. Kuva: Projektivaiheen Oman käytön alv -valinta. 32 lemonsoft
Lisää valintalistalle Verokanta-listaukseen välillisten kustannusten prosentti ja valitse Oman käytön alv -valinta aktiiviseksi. Määrittele tilikartalle Oman käytön alv-oletustili sekä muokkaa tilin Vastatili-, Verokäsittely-, Verokanta- sekä Brutto-käsittelyä. Kuva: Kirjanpitotilin asetukset. Kuva: Projektivaihe lisätty ostolaskulle, jolloin ohjelma tiliöi ostolaskun uudelleen. Ohjelma hakee ostolaskun riviltä verottoman hinnan, korottaa tätä hintaa valintalistalla olevan välillisten kustannusten prosentilla ja tämän jälkeen laskee rivillä olevan Vero%-mukaisesti Oman käytön alv:n määrän sekä tiliöi tämän tilikartalla olevalle oletustilille ja tämän vastatilille. Yllä olevassa esimerkissä laskenta menee näin: (1000*1,05)*0,24=252 Mikäli ostolasku on siirretty kirjanpitoon, näkyy ostolaskurivillä Lukko-ikoni. Lisätty ostolaskujen lisenssitarkastuksia. Sovellukset-näkymään lisätty Ostolaskuarkisto. lemonsoft 33
Korjaukset: Muutos Työasema Online VERSIO 2016.5 Ostolaskujen ML-sisäänluku kirjasi kaikki ostolaskut kuluvalle päiväykselle. VERSIO 2016.6 Kululaskutoiminto näkyi sovellusvalikossa vaikka käyttäjällä ei ollut lisenssiä toimintoon. Mikäli ostolasku oli avattuna ostolaskunäyttöön ja käyttäjä muodosti uuden ostolaskun, jäivät vanhan ostolaskun rivit näytölle. Mikäli kululasku oli avattuna kululaskunäyttöön ja käyttäjä muodosti uuden kululaskun, jäivät vanhan kululaskun rivit näytölle. Korjattu kustannuspaikan asetus hyväksynnässä, ostolaskunäytöllä ja kululaskunäytöllä. Myös yhtenäistetty projektin näyttöä edellä mainituilla näytöillä. Mikäli toimittajan tiedoissa ei löytynyt Oletuslaji ostolaskuille, siirtyi ostolasku mallipohjanumerosarjaan. Ostolaskun liitetiedostojen lataus korjattu. Nyt on mahdollista ladata useampi liitetiedosto kerralla. Mikäli kierrätyslistaan oli hyväksyjälle lisätty minimisumma, tutki ohjelma virheellisesti ostolaskun summaa ostolaskunriviltä. Jatkossa tutkitaan suoraan ostolaskun loppusummasta. Ostoreskontralista-raporttia muokattu siten, että Lasku-termi vaihdettu Tosite-termiksi. Maksupäiväkirja raporttia muokattu siten, että Päiväys-termi vaihdettu Suor.pvm-termiin. Ostovelat raporttia muokattu siten, että ostovelat näytetään eräpäivän mukaan. Ostolaskun lajin vaihdos kadotti linkityksen ostotilaukseen, jolloin porautuminen ostotilaukselle ei onnistunut. 34 lemonsoft
Kirjanpitoarkisto Uudet ja muuttuneet ominaisuudet: Ominaisuus Työasema Online VERSIO 2016.3 Kirjanpitotositteisiin lisätyt kuvat viedään nyt kirjanpitoarkistoon. Kuva: Tositteen kuvien näkyminen kirjanpitoaineistossa. lemonsoft 35
Hyväksynnät Uudet ja muuttuneet ominaisuudet: Ominaisuus Työasema Online VERSIO 2016.6 Viestit-toiminnallisuudesta pääset nyt suoraan Hyväksyntä-toimintoon sekä viestissä ollut lasku tulee suoraan hyväksyttäväksi/tarkastettavaksi. Kuva: Viestit-toiminallisuudesta voit porautua suoraan hyväksymään/tarkastamaan tapahtuman. Ostolaskujen hyväksyntää kehitetty Online-puolella: Laskulista on mahdollista järjestää joka sarakkeen mukaan (sortaus laskulistalle ja tallennus ensin). Uudet kentät laskulistaan, dto, businessluokkiin (kassapäivä, valuutta, laskun numero) sekä sql view. Rivin talletuspainike. Rivieditointi html omaan direktiiviin ja käyttämään samaa laskentakontrolleria kuin kululaskut ja ostolaskut. Tallennus osaa odottaa laskennat loppuun. Käyttäjälle viestiä, kun rivi tallennetaan. Filtterin tyhjennys -painike, joka virkistää listan oletusrajauksilla. Laskujen sivutus piiloon, jos vain sivullinen näkyvissä. Laskurivien sivutus piiloon, jos vain sivullinen tavaraa. Lisäys suodatukseen: alkupvm, loppupvm, toimittaja ja projektin vaihto suodattavat laskulistan välittömästi, kun kenttiä muutetaan. Uuden rivin lisääminen ehdottaa tiliöintisummaksi jäljellä olevaa tiliöintisummaa. Rivieditorissa näytetään teksti, että rivi on tallentamatta (uusi rivi tai muokattu). Ostolaskujen hyväksyntä käyttää jatkossa samoja asetuksia (mitä listalle tulee) kuin työpöytäsovellus. Voidaan esim. rajata maksetut pois listalta. Toimintokeskukseen lisätty asetus ADDPURCHASER, joka lisää ostotilauksen ostajan ostolaskun kierrätysjonoon verkkolaskujen sisäänluvun yhteydessä. Arvot: 0=Ei, 1= Tarkastajaksi, 2= Hyväksyjäksi. Verkkolaskujen sisäänluvussa verkkolaskun InvoiceDetails.OrderIdentifier-elementistä tutkitaan ostotilauksen numeroa. Mikäli numerolla löytyy ostotilaus ja tilaukselta löytyy ostaja, jolla on tarkasta/hyväksyjä- rooli, lisätään ostajalle toimintokeskuksen asetuksen mukaisen rooliin ostolaskulle. Korjaukset: Muutos Työasema Online VERSIO 2016.6 Mikäli Intranet-portaalin puolella lisäsi ostolaskulle uusia tiliöintirivejä hyväksynnän yhteydessä, siirtyivät rivit verottomina ostolaskulle, vaikka verokanta löytyi kirjanpitotilillä. 36 lemonsoft
LOGISTIIKKA Raportit Uudet ja muuttuneet ominaisuudet: Ominaisuus Työasema Online VERSIO 2016.1 Varaston arvo -raportille on lisätty arvostus -valinta. Tämän avulla voit valita kolmanteen varaston arvo sarakkeeseen omakustannus-, kulu- tai ohjehinnan mukaisen laskennan. Raportin ryhmittely on lisäksi muutettu siten, että varastopaikan avaaminen listaa nyt tuoteryhmät ja edelleen tuoteryhmän avaamisen tuotteet. Esimerkki kuvassa alla. Varastokirjanpito / Nimikerekisteri Uudet ja muuttuneet ominaisuudet: Ominaisuus Työasema Online VERSIO 2016.2 Varastopaikkojen hyllykäsittelyä on nopeutettu. Kokolajitelmien käsittelyä on nopeutettu. lemonsoft 37
VERSIO 2016.3 Parasta ennen -kenttä on lisätty nimikerekisteriin. Kenttään asetetaan päivissä, monenko päivän päästä valmistettavan tuotteen parasta ennen -päivämäärä on valmistuspäivästä laskien. Arvolla 1 parasta ennen päiväykseksi määräytyy huominen päivämäärä. Päiväys syntyy valmistuserälle kun tehdään valmistuskirjaus varastotapahtumien tai tuotantolistan valmistuskirjauksen kautta. Kuva: Parasta ennen -kentän vaikutus valmistuserän parasta ennen -sarakkeeseen. Tuotekeskuksen rakenteen mihin kuuluu -näkymään on lisätty saldot näkyviin. Kuva: Tuoterakenteen mihin kuuluu -näkymä. VERSIO 2016.6 Nimikerekisterin Hinnoitteluvälilehden Kulukerroin toimintoa on laajennettu toimittajakohtaiseksi ja Toimittajat-välilehdellä on vielä eroteltu Kulukerroin (tilaukset) ja Kulukerroin (ostolaskut). Samalla lisättiin toimintokeskukseen UPDATEPREVPRCHPRICE-optio, jonka arvolla voi ohjata edellisen ostohinnan päivittymistä (jos hinnanmuutos kohdistuu uusimpaan varastotapahtumaan). Ostolaskun kohdistuksessa pyöristetään nyt neljällä desimaalilla kahden sijaan (ostohinta tulee tarkemmin, jos a-hinta on pieni ja kappalemäärä suuri). Lue lisää ohjeesta hakusanalla Ostohinnan päivittyminen, esimerkkejä. 38 lemonsoft
Kuva: Nimikerekisterin Toimittajat-välilehdellä on erikseen Kulukerroin (tilaukset) ja Kulukerroin (ostolaskut). Korjaukset: Muutos Työasema Online VERSIO 2016.1 Nimikkeen luonti mallipohjasta ei kopioinut yksikkö eikä varastopaikka tietoja. VERSIO 2016.5 Tuotekoodi vaihtuu nyt myös Varastonarvo takautuvasti -raportille jos Nimikerekisterissä on vaihdettu Muokkaa Muuta tuotekoodi -toiminnolla tuotekoodi. Tuotekeskuksen yläosasta tyhjennetään nyt kaikki kentät, mikäli haulla ei löydy nimikettä ollenkaan. Tuotekeskuksen Varastotapahtumat-välilehden Sarjanumerot-ikkunan tallennus ei enää anna virheilmoitusta. VERSIO 2016.6 Hyllypaikkojen generoinnissa tuli aiemmin virheilmoitus toisesta samannimisestä hyllystä, jos hyllyjä on enemmän kun 10 (Korkeus). Työvaiheiden tuonnin malliaineistossa oleva virheellinen otsikko korjattu malliaineistoon ja ohjeeseen. Varastoraportit Varastosaldot (ProductStockSaldos.rdl) raportilla inventointipäivä-kenttä levennetty ettei se mene kahdelle riville. Kululaskujen kohdistus ostotilaukselle ja sitä kautta ostotilaukselle, nimikkeen Hinnoittelu-välilehden Edellinen ostohinta -kenttään ja varastopaikkakohtaiseen Keskiostohinta-kenttään. Jos ostotilaus ja siihen jälkeenpäin kohdistettu kululasku oli eri valuttaa, kerrottiin kululaskukin virheellisesti ostolaskun valuuttakertoimella. lemonsoft 39
Unifaun Uudet ja muuttuneet ominaisuudet: Ominaisuus Työasema Online VERSIO 2016.1 Lemonsoft Onlinen myötä ML-tiedostopohjaista Unifaun OnlineConnectia ei voida enää käyttää, joten vanhan Unifaunin rinnalle on tehty Unifaunin REST -ohjelmointirajapintaan pohjautuva Unifaun-yhteys. Uudessa yhteydessä ei käytetä enää lainkaan tiedostoja, vaan tiedot välitetään Lemonsoftista suoraan Unifaunin web serviceen. Tämä tarkoittaa sitä, että erillistä ohjelmaa ei tarvita enää Unifaun-yhteyteen. 1. 2016 version asennuksen yhteydessä käytössä oleva tiedostopohjainen Unifaun-yhteys ei poistu eli sen käyttöä voi jatkaa siihen asti kunnes tämän uuden tavan haluaa ottaa käyttöön. 2. Vanhaa/uutta tapaa ei voi käyttää rinnakkain Lemonsofin desktop ja selainkäyttöisessä Lemonsoft Onlinessa. Heti kun Järjestelmä Toimintokeskuksen asetus: UNIFAUN_REST_ USER muutetaan, Lemonsoftin työpöytä ja selainversiot käyttää tätä rajapintatapaa. Samalla hetkellä unifaun.exe:n käyttö lopetetaan (ja se kannattaa poistoasentaa turhana). Samalla poistuu OnlineConnectissa ollut toimintamalli tulostuksessa eli Unifaunin ohjelma tulostaa automaattisesti tulosteet. Sen sijaan toimituksen päätteeksi näytetään ruutu, jossa näytetään tulostettava PDF ja sen voi tulostaa samalla. Tämäkin on siis toteutettu Lemonsoftiin ja tulostukseen ei tarvita enää erillistä ohjelmaa. Alla olevassa kuvassa Lemonsoftin tulostusikkuna. Eri tulosteet (esim. rahtikirja ja lavalappu) tulevat eri välilehdille. Tutustu uuden Unifaun-rajapinnan toimintoihin ja käyttöönottoon Nethelpissä osoitteessa http://info.lemonsoft.eu/lemonnethelp/#!documents/lemonsoftunifaunlinkki1.htm 40 lemonsoft
PDA ja mobiili Korjaukset: Muutos Työasema Online VERSIO 2016.1 Lavakeräilyn lavahaku myyntitilauksella ei toiminut. Lavahaku lavan numerolla (id:llä) kohdistui väärään kenttään. Huoltotyöt Uudet ja muuttuneet ominaisuudet: Ominaisuus Työasema Online VERSIO 2016.1 Yhdellä huoltotyöllä voi olla nyt useita huollettavia tuotteita. Tuotteet saa valittua -painikkeella, joka on tuotteen vieressä. Listassa näytetään huoltotyöllä olevan asiakkaan sopimuksissa olevat tuotteet, jos sopimuksella on tuotteen rivillä tyyppinä Huoltokohde. Kun valitset useita tuotteita, kirjoita Sijainti jo Asiakkaan sopimustuotteet -listassa. Listan sulkemisen jälkeen huoltotyöllä näkyy <useita> -teksti Tuote, Sopimusnumero-, sarjanumero- ja Sijainti -kentissä. Edellä mainitut tiedot näet vain Asiakkaan sopimustuotteet -ikkunasta ja raporteilta. Voit lisätä tuotteen toimitusasiakkaan sopimukselle toiminnolla Uusi sarjanumero. Huoltotyön tulee tällöin olla muokkaustilassa. Mikäli huoltotyöllä on useita tuotteita, voit kohdistaa huoltotyöllä olevat työt, kulut ja tarvikkeet tuotteeseen valitsemalla huoltotyöltä kaikki ne tarvikkeet, jotka haluat kohdistaa ja sen jälkeen valitsemalla hiiren oikeanpuolimmaisella painikkeella tilannekohtaisesta valikosta Kohdista tuotteeseen. Huoltotyön rivillä näkyy Sarjanumero-sarakkeessa, onko tarvike kohdistettu ja mihin tuotteeseen. lemonsoft 41