Lapuan kaupunki Talouden ja toiminnan toteutuminen 1.1.- 31.8.2014
2 Sisällysluettelo Sivunro Kolmannesvuosiraportti ajalta 1.1. - 31.8.2014 Yleistä taloudesta 3 Väestökehitys ja työllisyys 3 Käyttötalouden toteutuminen 4 Valtionosuudet ja verotulojen kehitys 4 Vuosikate 5 Investoinnit ja rahoitus 6 Yhteenveto taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta / lautakunnat 6 Kaupunginhallitus 6 Sivistyslautakunta 6 Perusturvalautakunta 6 Tekninen lautakunta 7 Ympäristölautakunta 7 Talousarvion toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen 8 Kaupunginhallitus 8 Sivistyslautakunta 11 Perusturvalautakunta 19 Tekninen lautakunta 25 Ympäristölautakunta 32
3 2. kolmannesvuosiraportti ajalta 1.1. - 31.8.2014 Yleistä taloudesta Vuoden 2014 talousarvion yleisperusteluissa ja täytäntöönpano-ohjeissa on määritelty, että toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan vuoden aikana kolmannesvuosittain. Mahdollisista ylitysuhista on raportoitava kaupunginhallitukselle välittömästi ja samalla esitetään korjaustoimenpiteet budjetin ylitysuhan välttämiseksi. Tähän raporttiin on koottu lautakuntien selvitykset taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta. Lisäksi raportti sisältää selvitykset työllisyyden ja asukasluvun kehityksestä sekä verotulojen ja valtionosuuksien tilityksistä. Kaupungin talouskehityksestä voidaan todeta, että vuoden 2013 tilinpäätös oli kolmas alijäämäisen tilinpäätöksen vuosi; alijäämä oli 3,4 milj.. Talouden heikkenemiseen ovat talouden taantuman pitkittymisen lisäksi vaikuttaneet merkittävästi valtionosuusleikkaukset, erikoissairaanhoidon menojen kasvu ja väestön kasvusta ja ikääntymisestä johtuva palvelutarpeiden kasvu. Kuluvan vuoden talousarvion vuosikate on 2 milj. ja alijäämä 4,2 milj.. Talousarvio sisältää 1 milj. euron säästötavoitteen henkilöstömenoista, jota ei tulla saavuttamaan täysimääräisesti. Vuoden alkupuoliskolla on tehty selvityksiä toimialoittain eri vaihtoehdoista ja toimenpiteistä, joilla pyritään talouden tasapainon saavuttamiseen. Kesäkuussa hallintokunnille annettiin vuoden 2015 talousarvion laadintaohjeet, joissa käyttötalouteen asetettiin 2 prosentin säästötavoite kuluvan vuoden talousarvioon verrattuna. Talouden tasapainotusta on käsitelty kaupunginhallituksen lisäksi myös valtuuston talousseminaarissa kesäkuussa ja iltakoulussa elokuussa. Väestökehitys ja työllisyys Viime vuoden lopulla kaupungin asukasluku oli 14.692, kasvua edellisestä vuodesta 42 asukasta. Elokuun lopulla asukkaita oli 14.730, 38 enemmän kuin vuoden vaihteessa. Työttömyysaste on ollut toukokuuta lukuun ottamatta korkeampi kuin viime vuonna vastaavana aikana. Työttömyysaste oli elokuun lopulla Lapualla 7,7 % (7,4 %), Etelä-Pohjanmaalla 9,3 % (8,8 %) ja koko maan keskiarvo oli 12,2 % (10,7 %).
4 Käyttötalouden toteutuminen Käyttötalouden menoihin on budjetoitu 90,8 milj. sisältäen 1 milj. euron säästötavoitteen henkilöstömenoista. Toimintamenot kasvavat n. 1 milj., 1,2 % verrattuna viime vuoden toteutumaan. Elokuun lopun toteutuman mukaan toimintamenot olivat 58,4 milj., 0,7 milj. euroa, 1,3 % pienemmät kuin edellisvuonna vastaavana aikana. Erikoissairaanhoidon ostopalvelujen menot kokonaisuutena olivat 11,5 milj., n. 70.000, 0,6 % pienemmät kuin elokuussa 2013. Toimintatulojen toteutuma oli 8,2 milj., 0,4 milj. suurempi ja toimintakate oli 50,1 milj., 1,1 milj., 2,2 % pienempi kuin elokuussa 2013. Lautakuntien talouden toteutumaselvityksissä on arvioitu, että määrärahat eivät ole lautakuntatasolla ylittymässä. Valtionosuudet ja verotulojen kehitys Valtionosuuksia on budjetoitu 32,8 milj.. Niitä kertyy n. 32,7 milj., n. 0,1 milj. budjetoitua vähemmän, mikä johtuu siitä, että peruspalvelujen valtionosuuden ja opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuden perusteet muuttuivat jonkin verran Kuntaliiton ilmoittamista ennakkoarvioista. Sekä syksyn oppilasmäärät että myös opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuden omarahoitusosuus tarkistetaan loppuvuonna, mikä vaikuttaa valtionosuuden lopulliseen määrään. Vuoden 2014 talousarvioon budjetoitiin kunnallisveron ansiotulon kasvuarvioksi syyskuussa 2013 päivitetyn ennusteen mukaan 1,5 %. Tuloveroprosentin korotuksen vaikutukseksi arvioitiin n. 2 milj.. Talousarvioon budjetoitiin n. 5 % kasvu verrattuna talousarvion laadinta-aikaan ennustettuun 40,3 milj. euron tilitysmäärään v. 2013 eli 42,3 milj.. Kuntaliitto on päivittänyt verotulojen tilitysennusteet koko maan osalta helmi-, touko- ja syyskuussa. Ennusteet perustuvat valtiovarainministeriön arvioihin. Ennusteiden mukaan kunnallisveron tilitykset koko maassa olisivat kasvaneet seuraavasti: 0,4 %, 1,3 % ja 1,4 %.
5 Kuntaliiton laatimat yleisen talouskehityksen ja kaupungin oman tulokehitystilaston perusteella laaditut ennusteet kaupungin kunnallisveron tilityksistä ovat vaihdelleet euromäärältään huomattavasti vuoden aikana. Helmikuussa päivitetyn kuntakohtaisen ennusteen mukaan kaupungin kunnallisveron tilitykset olisivat kasvaneet 0,9 milj., 2,2 % verrattuna v. 2013 tilitysmäärään, mutta toteutuma olisi ollut n. 0,8 milj. alle budjetoidun. Toukokuun ennusteen mukaan verotilitykset olisivat toteutuneet 0,3 milj. yli budjetoidun, kasvua 4,8 %. Toukokuun toteutuma-arvio perustui verovuoden 2013 tulokehitystilastoon. Syyskuussa päivitetyn tilitysennusteen mukaan kunnallisveroa tilitettäisiin 43,4 milj., n. miljoona euroa yli budjetoidun. Tulokehitystilaston ja valmistuvan vuoden 2013 verotuksen merkittävän poikkeaman syitä selvitellään kuntaliiton edustajan toimesta. Vuoden 2013 verotuksen valmistuminen ja sen perusteella tehtävät jako-osuuksien muutokset marras-joulukuussa voivat muuttaa ennustetta. Seuraava päivitys ennusteisiin tehtäneen loka-marraskuussa. Elokuun loppuun mennessä kunnallisveroa on tilitetty 31,5 milj., kasvua 1,3 milj., 4,4 % edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Heinäkuussa vastaava prosentuaalinen kasvu oli suurempi, 6,8 %. Yhteisöveron tilityksiä kertyy ennusteen mukaan 0,3 milj. budjetoitua vähemmän. Verotulojen ja valtionosuuksien toteutuminen Huhtikuu 2014 TAM 2014 1000 Ennuste 2014 syyskuun päivitys Poikkeama enn./tam Tot 08/2013 Tot 08/2014 Tot-% tot/tam Kasvu % 2013-2014 Kunnallisvero 42.300 43.383 1.083 30.116 31.452 74,4 4,4 Yhteisövero 2.500 2.230-270 1.683 1.648 65,9-2,1 Kiinteistövero 2.350 2.490 140 73 24 1,0-67,1 Yhteensä 47.150 47.238 953 15.514 16.459 34,9 6,1 Valtionosuudet 32.800 32.650-150 21.811 21.841 66,6 0,1 Vuosikate Talousarvion vuosikate on 2 milj. euroa. Vuosikate on kohentunut vuoden aikana mm. hallintokuntien säästötoimien vaikutuksesta. Myös erikoissairaanhoidon käyttö on euromääräisesti pysynyt viime vuoden tasolla, millä on myönteinen vaikutus vuosikatteeseen. Elokuun lopulla vuosikate oli 4,6 milj., 2,36 milj. euroa edellisvuoden vastaavaa parempi. Merkittävimmistä tuloista valtionosuudet olisivat tämän hetkisen tiedon mukaan toteutumassa n. 0,2 milj. alle budjetoidun. Kunnallisveron tilitykset toteutuisivat elokuun lopun toteutuman ja edellisvuoden vastaavan ajankohdan toteutumaprosentin perusteella lähes budjetin mukaisesti. Syyskuussa päivitetyssä kuntaliiton ennusteessa, jossa valmistuva vuoden 2013 verotus on otettu huomioon, tilitysarvio on kuitenkin noin miljoona euroa yli budjetoidun. Käyttötalouden menot ja tulot jaksottuvat eri vuosina kuukausittain eri tavalla. Toimintakatteen toteutuma oli elokuussa n. 1,1 milj. euroa alle viime vuoden vastaavan. Mikäli sama kehitys jatkuu vuoden lopulla käyttötalouden osalta ja verotulot toteutuvat syyskuun ennusteen mukaisina, vuosikate asettunee 4-4,5 milj. euron tasolle. Toteutuma voi olla heikompi, mikä esim. erikoissairaanhoidon menot lähtevät merkittävästi kasvamaan vuoden lopulla tai verotulojen kasvu heikkenee. Talouden kehityksestä raportoidaan kuukausittain kaupunginhallitukselle. Lautakuntien tulee edelleen sopeuttaa toimintaansa käytössä oleviin määrärahoihin ja pyrkiä löytämään sellaisia ratkaisuja, jotka alentavat pysyvästi toimintamenoja ja/tai lisäävät
6 tuloja. Investoinnit ja rahoitus Investointimenoihin on budjetoitu 13,9 milj., joista on elokuun loppuun mennessä käytetty 7 milj., 50,5 %. Investointituloiksi on budjetoitu 2,4 milj., joista on toteutunut 1,1 milj.. Talousarviossa lainojen lisäys on 14,7 milj. ja lyhennykset 5,3 milj.. Elokuun lopulla pitkäaikaista lainaa on lyhennetty 3,1 milj. ja otettu uutta lainaa 5 milj.. Lisäksi rahoitustarvetta on katettu lyhytaikaisella lainoituksella ns. kuntatodistuksilla, joita oli elokuun lopulla 10 milj., lisäystä vuoden vaihteeseen 6 milj.. Korkokuluihin varatusta määrärahasta säästyy n. 0,3 milj. alhaisen korkotason ja kuntatodistusten käytön vuoksi. Yhteenveto taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta / lautakunnat KAUPUNGINHALLITUS Kaupunginhallitus, vertailussa huomioitu toimintojen siirrot Elokuu 2014 1000 TAM 2014 Ennuste 2014 Poikkeama enn./tam Tot 08/201 3 Tot 08/201 4 Tot-% tot/tam Kasvu % 2013-2014 Toimintatulot 934 934 684 654 70,1-4,5 Toimintamenot -8.638-8.438-200 -5.388-5.014 58,1-6,9 Toimintakate -7.705-7.505-200 -4.703-4.360 56,6-7,3 Projektit budjetoidaan nettona. Tulot ja menot ovat jaksottuneet eriaikaisesti verrattuna edelliseen vuoteen, mm. 91.000 avustus on maksettu vasta syyskuussa, vuonna 2013 heinäkuussa. Kaupunginhallituksen talousarvion arvioidaan toteutuvan budjetoitua paremmin. SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivistyslautakunta, vertailussa huomioitu toimintojen siirrot Elokuu 2014 1000 TAM 2014 Ennuste 2014 Poikkeama enn./tam Tot 08/201 3 Tot 08/2014 Tot-% tot/tam Kasvu % 2013-2014 Toimintatulot 2.213 2.213 1.526 1.419 64,1-7,1 Toimintamenot -23.782-23.782-16.062-15.933 67,0-0,8 Toimintakate -21.570-21.570-14.536-14.515 67,3-0,1 Sivistyspalvelujen talousarvio toteutuu tavoitteiden ja suunnitelmien mukaisesti. PERUSTURVALAUTAKUNTA Perusturvalautakunta, vertailussa huomioitu toimintojen siirrot Elokuu 2014 T A M Ennuste Poikkeama Tot 1000 2014 2014 enn./tam 08/201 3 Tot 08/2014 Tot-% tot/tam Kasvu % 2013-2014 Sosiaali- ja terveyspalvelut Toimintatulot 4.930 4.930 2.722 2.920 59,2 7,3 Toimintamenot -28.581-28.581-18.943-18.945 66,3 0,0 Toimintakate -23.651-23.651-16.221-16.025 67,8-1,2 Erikoissairaanhoito
7 Toimintamenot -17.800-17.800-11.548-11.479 64,5-0,6 Lautakunta -41.451-41.451-27.769-27.504 66,4-1,0 yhteensä Toimintatuloja on elokuun loppuun mennessä kertynyt koko perusturvan osalta noin 170 000 enemmän kuin edellisvuonna ja tulojen toteutumaprosentti kokonaisuudessaan on 59,2 %. Toimin tatulojen arvioidaan kertyvän vähintään ennakoidusti. Oman toiminnan osalta menot ovat samalla tasolla kuin viime vuonna. Oman toiminnan osalta menojen toteutumaprosentti on 66,3 %, joten tämän perusteella oma toiminta pitäisi pysyä talousarviomäärärahan puitteissa, vaikka osassa toimintoja on tulossa selvä määrärahan ylittymi nen. Näyttää kuitenkin siltä, että muussa toiminnassa on pystytty vähentämään toimintamenoja siten, että kokonaisuus on vielä hallinnassa. Erikoissairaanhoidon menot ovat ainakin vielä elokuun lopun tilanteessa edellisvuotta alhaisem mat, toteutumaprosentti oli 64,5 %. Talousarvion ennuste taan toteutuvan hyväksytyn talousarvion mukaisesti. Ennusteeseen ei tässä vaiheessa ole tarvetta tehdä muutoksia. Näkemyksemme mukaan vam maispalveluihin ja myös lastensuojeluun varatut määrärahat tulevat vuoden aikana ylittymään. Muiden perusturvan toimintojen kustannusten hillitsemisellä pyrimme kattamaan lastensuojelun ja vammaispalvelujen talousarvion ylitykset. TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen lautakunta, vertailussa huomioitu toimintojen siirrot Elokuu 2014 TAM Ennuste Poikkeama Tot Tot Tot-% Kasvu % 1000 2014 2014 enn./tam 08/201 08/201 tot/tam 2013-2014 3 4 Toimintatulot 5.094 5.184 90 2.792 3.241 63,6 16,1 Valmistus omaan 630 630 0 26 39 6,3 49,5 käyttöön Toimintamenot -10.948-10.894-54 -6.859-6.823 62,3-0,5 Toimintakate -5.224 5.080-144 -4.041-3.543 67,8-12,3 Ennuste viittaa toimintamenojen ja -katteen alenemaan. YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Ympäristölautakunta, vertailu ilman lisäsäästöjä Elokuu 2014 TAM Ennuste 1000 2014 2014 Poikkeama enn./tam Tot 08/201 3 Tot 08/2014 Tot-% tot/tam Kasvu % 2013-201 4 Toimintatulot 102 102 0 77 90 87,9 17,2 Valmistus omaan käyttöön 7 7 3 6 Toimintamenot -301-301 0-209 -195 64,9-6,3 Toimintakate -199-192 -7-129 -99 50,1-22,8 Tulokertymä ja menojen toteutuma noudattaa talousarviota.
8 Talousarvion toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Lautakunnat ovat laatineet raporttinsa toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta 1.1. - 31.8.2014. KAUPUNGINHALLITUS Hallintopalvelut Tavoite Toimenpiteet/ tavoitetaso Toteutuma Sähköiseen kokouskäytäntöön siirtyminen Otetaan järjestelmä käyttöön Kaupunginhallitus on 26.11.2013 kokouksessaan päättänyt, ettei sähköistä kokouskäytäntöä oteta tässä vaiheessa Henkilökohtaisen palkan määrittelyn periaatteiden laatiminen Perehdyttämisen kehittäminen ja kehittämistoimenpiteiden toteuttaminen käytännössä Henkilöstön osaamisen kehittäminen kaupungin itse järjestämän koulutuksen avulla Talouspalvelut Prosessin ohjaus ja opastus Prosessin ohjaus ja opastus Prosessin ohjaus ja opastus käyttöön. Keskeneräinen Toteutunut osittain Toteutunut osittain E-laskujen määrän Aktiivinen markkinointi toimittajille Tiedotettu uusille toimittajille lisääminen Palkanlaskentaan liittyvien prosessien tehostaminen ja yhtenäistäminen Päivitetyn ohjelmiston käyttöönotto ja hyödyntäminen Ohjelmisto otettu tuotantokäyttöön v. 2014 alusta. Koulutusta jatketaan ja toimintatapoja yhtenäistetään, jotta ohjelmistosta saadaan täysi Talousraportoinnin yhtenäistäminen Kuukausi- ja kolmannesvuosiraporttien laatimisen ohjaus hyöty Kolmannesvuosiraportin esittämistapa on yhtenäistynyt eri yksiköiden osalta
9 Ruoka- ja tilapalvelut Uusien toimintamallien luominen ja Ruoka- ja käyttöönotto, henkilöstöresurssien tilapalvelujen tehokas ja tarkoituksenmukainen toimintojen käyttö, mm. sijaisuuksien kehittäminen järjestäminen, mitoitusten ajantasaistaminen. Laadukkaat ruokaja tilapalvelut Palvelujen sisällöt on määritelty Ammattitaitoinen henkilöstö Elinkeino- ja kehittämispalvelut Huomioidaan ravitsemus- ja hygieniasuositukset ja tarjotaan ravitsemuskasvatusta ja ohjausta asiakasryhmille. Palvelujen laatutaso mitoitusten ja resurssien mukaan. Määritellään, mitä palveluja ruoka- ja tilapalvelujen vastuulla olevat palvelut sisältävät (kustannukset, määrät) ja mitkä kuuluvat yksikön tehtäviin. Ammattitaitoa kehittävään ja ylläpitävään koulutukseen osallistuminen/järjestäminen. Toimintatapoja on yhtenäistetty, henkilöstöresursseja on kyetty hyödyntämään paremmin mm. sijaistuksissa, mitoituksia on tarkistettu joissain yksiköissä. Työtä jatketaan. Uusista ravitsemussuosituksista on pidetty koulutusta. Ravitsemuskasvatuksen ja ohjauksen toimintatapoja mietitään. Palvelusopimukset on laadittu, käydään läpi käyttäjien kanssa. Koulutusta järjestetään omana toimintana ja esimiehen antamana työnohjauksena. 8/2014 Uusia yrityksiä Uusyrityskeskuksen kanssa Yhteiset tilaisuudet, jatkuva yhteydenpito Uusia yrityksiä perustettu enemmän kuin nykyisiä lakkautettu. Asiakasneuvontaa yhdessä Uusyrityskeskuksen kanssa. Yrityskeskus tarjoaa palvelua yhden luukun periaatteella, ohjaten tarvittaessa aina eteenpäin juuri oikealle yhteistyökumppanille. Kaupungin kiinteistöjen myyntiin osallistuminen. Neuvonta- ja asiantuntijapalveluiden käytön edistäminen Eri organisaatioiden yritysneuvojien yhteistyö YritysSuomessa Verkostoitumisen kehittäminen myös kansainvälisesti INKA-ohjelman hyödyntäminen paikallisella tasolla Nettisivut, sähköpostitukset sekä seminaarien järjestäminen YritysSuomi-logo/toimijat näkyvät eri yritysneuvontatilaisuuksissa Erilaisille messuille ja myös kv-seminaareihin osallistuminen sekä matkat Lapuan/Thermopoliksen Lapualla vaikuttavien hankkeiden määrä Ajankohtaiset asiat, toimitilat ja koulutusseminaarit löytyvät aina nettisivuiltamme. Yrityskeskus, Uusyrityskeskus, Te-toimisto ja Finnveran, mukana tilaisuuksissa, joissa näkyy myös yhteinen YritysSuomi logo. Mikä on palvelua yhden luukun periaatteella. Kuusikko yhteistyön neuvottelut, Seudun elinkeinotoimijoiden uuden organisoitumisen neuvottelut, kv-hankevalmistelut Energiansäästöön ja tehokkuuteen liittyvien hankkeiden hyödyntäminen Lapualla, Solution-hankkeen hyödyntäminen kaupungilla sekä uuden kv-hankkeen valmistelu,
10 Thermopoliksen, Lapuan Energian ja VTT:n kanssa. 8/2014 Lapuan arvolupaukset tietoisuuteen Asukasmarkkinoinnin toteuttaminen (ml tonttimarkkinointi) Lapuan imagon vahvistaminen yrittäjyyden ykkösalueena Lapuan kansainvälistymisen edistäminen Ulkomaisten matkailijoiden osuuden kasvattaminen Asiakaspohjaiset ydinviestit, eri ma-vi-to-pitein, kumppanuudet Kumppanuudet, messut, workshopit, suorapostitukset, nettisivut, sähköinen media ja printti ma-vi toimenpiteet, Seinäjoen kaupunkiseudun Komia-hankkeen toimenpidekokonaisuudet Verkostoitumisen edistäminen, osallistaminen, osallistuminen Matkailun kansainvälistymistoimenpitee t (Ruotsi-Venäjä) Henkilökohtaiset kontaktoinnit, näkyvyydet etuovi.comissa, ilkka.fi:ssä, kotisivuila, komiainfo.fi:ssä, messuosallistumiset Pytinki-messut, näkyvyys etuovi.comis-sa, ilkka.fi:ssä, kotisivuilla, komiainfo.fi:ssä, postitukset pot.(paluu) muuttajille, Komiassa suorapostitus entisille eteläpohjalaisille eli pontetiaalisille paluumuuttajille. Suorapostituksen sisältönä sekä yrittäjien etsintää että asumiseen liittyvää infoa. Yrittäjäetabloitumiskampanja (Komia) Näkyvyydet HeSaRi, komiainfo.fi Yhteydenpito Hohenlockstedtiin, Kiskörös- ja Rakvere-vierailut Lapualla Mek-kampanja/ venäläinen bloggariryhmä Lapualla, lapuaturi.ru-sivut valmistumassa, paikallinen kyselytutkimus venäläisten matkailukäyttäytymisestä Lapualla. Matkailutuotteiden sähköisen myyntijärjestelmän kehittäminen ja käyttöönotto yrityksissä, matkailupalveluiden laadun kehittäminen, ohjelmapalvelutuotteiden kirjon kasvattaminen Teemapohjaisen matkailun kehittäminen (puutarhamatkailu, luontomatkailu/-reitistöt) Matkailukeskittymän Simpsiön ja Vanhan Paukun palveluiden kehittäminen Koulutus, foorumit, kehittämishankkeet, markkinointiviestinnälliset toimenpiteet Kehittämishankkeet, tuotteistus, markkinointiviestinnälliset toimenpiteet Etelä-Pohjanmaan matkailustrategiassa nimettyjen lähialueen kärjistä tehty yhteisesite Pohjanmaan kautta (su-ru), jakelu mm. Vaasan ja Uumajan satamat, lapsiperhekohteiden yhteistyökuvioiden jatkosuunnittelu (kohdealueena Suomen lisäksi Västerbotten) ManeSäli-hankkeen koulutustarjonta Sinisen Tien palveluyhteistyöverkoston kehittämishanke Matko 3 Olemassa olevat kartoitettu; suunnitteilla frisbee-golfrata Simpsiölle, tehty kartoitus tilaajat/tuottajat, huom! ammattimaisen ohjelmapalvelutarjottimen aikaan saaminen haasteellista Simpsiön luontopolkuopastus (GPS-koordinaatein)/ Metsäkeskus, moottorikelkka- ja maastopyöräreitistön kartoituksen käynnistys, merkinnät karttapohjaan, puutarhamatkailu printissä matkailuesitteessä 2014, sähköisesti mm. Härmän kylpylän infotaululla kesäajan 2014 ryhmäretkituote 2014 -esitteessä, messuilla (Hki / matkamessut, Kuopio /
11 Kallavesj-messut, Tre/kotimaan matkailumessut) Simpsiön hiihtokeskuksen asiakas(tyytyväisyys)kysely tehty.
12 Sivistyslautakunta Hallinto Turvataan säädösten ja Käyttösuunnitelma Toteutuu valtuuston päätösten mukaiset resurssit palveluyksiköille Esiopetuksen ja erityisopetuksen uudelleen organisointi Laaditaan toimintasuunnitelmat, toiminta toteutetaan suunnitelmien mukaisesti. Tavoiteaikataulu 1.8.2014 Organisointi käynnissä toteutunee 1.1.2015 alkaen alkaen. Pätevä henkilöstö Henkilöstön pätevyys 98 % Toteutunee Päivähoito ja varhaiskasvatus Tavoite Toimenpiteet / tavoitetaso Toteutuma Päivähoidon kasvavaan kysyntään vastaaminen / tila päisten toimipisteiden korvaami nen Uusien päivähoitopaikkojen perustaminen / Alanurmon päiväkoti ja Alangon päiväkoti-koulu Päiväkotihoidon sisällön laa dullinen kehittäminen Varhaiserityiskasvatukse n (erityispäivähoidon) kehittämi nen Avoimen varhaiskasvatuksen käynnistäminen Ammatillisen valmiuden yllä pitäminen Perhepäivähoidon sisällön laadullinen kehittä minen Henkilöstön osallisuuden vahvistaminen ja osaamisen jakaminen Lasten ja vanhempien osallisuuden lisääminen Nivelvaiheiden yhteistyö Erityis- ja tukipalveluiden kehittäminen yhdessä esi- ja alkuopetuksen kanssa Henkilöstön koulutus Avoimen varhaiskasvatus-palvelun aloittaminen Ala-nurmon päiväkodissa / osa-aikaisten varhaiskasvatus-palvelujen korvaaminen Työn johdolliset ohjauskäynnit vähintään 2 krt / vuosi / hoitaja. Työpaikkakokoukset vähintään 4 krt / vuosi Henkilöstön osallisuuden vahvistaminen ja osaamisen jakaminen Lasten ja vanhempien Toteutunut. Alanurmon päiväkoti valmistunut 9 / 2014. Alangon päiväkoti-koulu suunnittelu Toteutunut. mm. sisäiset koulutukset tiimipalaverit, vasu-keskustelut, asiakastyytyväisyyskyselyt, vuosikello, yhteistyö rakenteet Toteutunut Toteutunut Toteutunee Toteutunut mm. sisäiset koulutukset tiimipalaverit, vasu-keskustelut, asiakastyytyväisyyskyselyt
13 Päivähoidon palveluraken teen laajentaminen Perusopetus, alakoulut osallisuuden lisääminen Palvelusetelin käyttöönoton vakiinnuttaminen Toteutunut Yläkoulu Erityistä tukea saavien oppilaiden integraation mahdollistaminen Hautasen koulun siirtäminen Alanurmon koulun yhteyteen Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen kehittäminen lähikouluilla Kodin ja koulun välisen yhteistyön kehittäminen Koulujen toiminnan laadun parantaminen Konsultatiivisen erityisopetuksen mallin suunnittelu, lähikouluoikeuden mahdollistaminen entistä paremmin. Tehostetun tuen vahvistaminen. Helmi-reissuvihon käyttöönotto, yhteisten vanhempainiltojen ja -varttien lisääminen Kaikille oppilaiden huoltajille tehtävä kysely Laatuarviointityön mukaiset toimenpiteet Hautasen iltapäivätoiminta on siirtynyt Alanurmoon. Integraation käytäntöjä ja epäkohtia kehitetään ja kokeillaan. Kuuleminen mahdollisesta siirrosta järjestetään lokakuussa 2014. Erityisopettajien konsultatiivista työtapaa kehitetään Keskuskoulun ja Yläkoulun koordinaattoreiden sekä opetuspäällikön johtamana. Erityisopettajien kokoontumisissa kehitetään yhtenäistä oppimisvaikeuksien seulomisen vuosikelloa ja oppimisen ja koulunkäynnin tuen käytänteitä. Osallistutaan aktiivisesti Mun sieluun sattuu - hankkeeseen parantaen psyykkisesti oirehtivien oppilaiden kohtaamista. Nepsy-valmennusta on laajennettu kaikkien alakoulujen käyttöön. Jokaisella koululla on kirjattu uuden oppilashuoltolain edellyttämä koulukohtainen oppilas-huoltosuunnitelma ja siirrytty uusiin käytänteisiin. Vanhemmille on tehty OPS-prosessiin liittyvä arvokysely. Vanhempainillat ja -vartit toteutuneet tavoitteiden mukaan. Osittain toteutunut. Pätevä henkilöstö Henkilöstön pätevyys 98 % Osittain toteutunut. Tänä vuonna haettu mm. vuoden määräaikaisuuksia. Turvata päättötodistuksen saannin kautta Laadukas opetus pätevällä ja määrältään riittävällä henkilöstöllä. Päättötodistus Keväällä 2014 9. luokkalaisista päättötodistuksen sai 100 %. Päättötodistuksen saaneista
14 jokaiselle oppilaalle pääsy toisen asteen opintoihin. ja oppilaanohjaus sekä seuranta. yhteishaussa opiskelupaikan sai 99 %.1 % päättötodistuksen saaneista jatkoi 10-luokalle. Tällöin jatko-opintojen pariin jatkoivat kaikki. Henkilöstön pätevyys 91 %. (47/52) Henkilöstön määrä on minimitasolla, rekrytointi on tarpeen. Koulukiusaamisen KiVa-koulu-projekti / Koulussa esiintyneisiin ehkäisy 0-toleranssi. koulukiusaamistapauksiin on puututtu Kodin ja koulun yhteistyö. tehostettu poissaoloihin puuttuminen Turvallinen, innostava ja motivoiva arki Lukio-opetus Aktiivinen yhteydenpito koteihin. Kotien osallistaminen. Seuranta oppilashallintajärjestelmän keinoin. Oppimisympäristön ajanmukaisuus ja kunto. Turvataan Lapuan nuorille opetukseltaan tasokas sekä varusteiltaan ja tiloiltaan ajanmukainen, kilpailukykyinen lukio. - kehitetään opetuksen sisältöä ja toteutusta arviointityön kautta valittujen kehittämishankkeitten avulla - hankitaan investointisuunnitelmaan esitetyn mukaisesti lisää opetusteknologiaa ja kalustoa - peruskorjauksen suunnittelussa edetään vähintään esitetyssä aikataulussa suunnitellulla tasolla ja tavalla. Yhteydenpito on jatkuvaa ja nopeaa. Helmi-seuranta on toteutunut hyvin. Tarpeettomien poissaolojen ilmaantumiseen on kyetty puuttumaan. Toteutuu osittain. Opiskeluympäristö ei kiinteistön kunnon osalta täysin vastaa tavoitetasoa. Koulun tilat ovat täysimääräisessä käytössä. Tilat ovat riittämättömät, mikäli oppilasmäärä tulevaisuudessa yhä kasvaa. Koulun piha-alue ei vastaa tarvetta motivoida oppilaita aktiiviseen ulkoiluun koulupäivän aikana. Opetuksesta on tarkasteluajanjaksolla vastannut rehtorin lisäksi kevätlukukaudella 2014 24 ja syyslukukaudella 2014 23 opettajaa. Keväällä 2014 viransijaisista ja määräaikaisista tuntiopettajista kahdelta ja syksyllä 2014 yhdeltä puuttui lukion aineenopettajan kelpoisuus. Kaikissa vakinaisissa viroissa(20) on pätevät viranhaltijat. Tältä osin tasokkaan opetuksen tavoite toteutuu. Ajanmukaisuuden ja kilpailukykyisyyden tavoite toteutuu varusteiden osalta vain osittain. 50 % lapualaisista peruskoulun 9. - pidetään ysiluokkalaisille suunnattuja lukioinfoja Tilojen osalta tavoite ei toteudu. Lapualaisista peruskoulun keväällä 2014 päättäneistä 69/150 eli 46 %
15 luokan oppilaista aloittaa toisen asteen opinnot Lapuan lukiossa syksyllä 2014. yhteistyössä Lapuan yläkoulun kanssa - jatketaan lukiokoulutuksen yhteismarkkinointia Opinlakeuden lukioiden kanssa - lukion näkyvyyttä paikallisella tasolla lisätään esim. lehtijuttujen muodossa haki Lapuan lukioon. Tilastointipäivänä 20.9.14 lukiossa opiskelee 67 ensimmäisen vuoden opiskelijaa. Tavoite ei toteudu. Vähintään 90 % lukioikäluokasta suorittaa sekä lukion oppimäärän että ylioppilastutkinnon kolmessa vuodessa, loput enintään 4 vuodessa. - lukion opetusjärjestelyt (ops ja kurssitarjotin) mahdollistavat 3 vuoden tavoiteaikataulun - järjestetään yksilöllistä opinto-ohjausta - opintojen etenemistä seurataan systemaattisesti (aineenopettajat, ryhmänohjaajat, opinto-ohjaaja) Keväällä 2014 abiturientti-ikäluokan koko oli 96 opiskelijaa. Kevätlukukauden 2014 päättäjäispäivänä 31.5.2014 70/96 opiskelijaa eli 73 % ikäluokasta sai sekä lukion päättötodistuksen että ylioppilastutkintotodistuksen kolmen vuoden lukio-opintojen päätteeksi. Kolmen vuoden tavoiteajan osalta koulun asettama tavoite ei toteutunut. Yhteensä 72/96 opiskelijan (75 %) oman opiskelusuunnitelman mukaisena tavoitteena oli lukion oppimäärän ja ylioppilastutkinnon suorittaminen kolmessa vuodessa. Näistä opiskelijoista 70/72 (97 %) pääsi tavoitteeseensa ja 2/72 opiskelijan (3 %) tavoite jäi saavuttamatta. Kolmen vuoden tavoiteajan osalta opiskelijoiden oman opiskelusuunnitelman mukainen tavoite toteutui koulun asettamaa tavoitetta paremmin. Lukioikäluokasta 15/96 opiskelijan (16 %) oman opiskelusuunnitelman mukaisena tavoitteena on valmistuminen 3½-4 vuodessa. Yli kolmea vuotta pidemmän opiskeluajan osalta tavoitteen toteutuminen raportoidaan tilinpäätöksessä.
16 Musiikkiopisto Musiikkilei kkikoulutoi minnan kehittämin en 1) musiikkileikkikoulun opettajien koulutuksen ja osaamisen hyödyntäminen esim. a) instrumenttiopetuksessa, b) instrumenttipainotteisessa musiikkileikkikouluopetuksessa ja c) musiikinteorian alkeisopetuksessa 2) yhteistyön laajentaminen esimerkiksi päivähoidon ja koulujen suuntaan (tällä hetkellä Hautasen koulun kanssa) 3) Musiikkileikkikoulunopettajan viran täyttölupa, jolloin opistossa kaksi musiikkileikkikoulunopettajan virkaa, (molemmat sisältävät instrumenttiopetusta) jolloin edellä mainittuun kehittämistyöhön on tarvittavat henkilöstöresurssit Koko toiminnan kehittämin en valtakunn allisen ja opiston oman opetussuu nnitelman puitteissa 1) Työkaluna Virvatuli-itsearviointi-hankkeen toteuttaminen vuoden 2014 loppuun mennessä ja tulosten mukaisen kehittämissuunnitelman luominen 2) opiston oman opetussuunnitelman päivittäminen 3) erityisten oppijoiden huomioiminen; henkilökunnan koulutus aiheeseen, menettelytapojen pohdinta ja soveltaminen opetustyössä 1) Toteutuu a) ja c) syksystä 2014 lähtien 2) ei ole toteutunut, säästösyistä yhteistyö Hautasen koulun kanssa myös lopetettu 3) ei toteutunut (uusia virkoja ei avata Lapuan kaupungissa) 1) toteutunut jo asiakaskyselyn osalta, esitelty sivistyslautakunnalle kesäkuussa 2014, jatkuu syksyllä, opettajien osaamiskartoituslähetetty vastaajille, hallinnon ja työympäristön itsearviointi- ja arviointikyselyt vklla 40, kehittämissuun-nitelman laadinta tulosten jälkeen ja raportointi sivistystoimelle v.2015 alussa 2) toteutunut osittain; prosessi aloitettu, saatetaan päätökseen lukuvuoden 2014-15 aikana 3) toteutuu syksyllä 2014 yhdessä kansalaisopiston kanssa järjestettävän seminaarin muodossa, jonka luentosisältö käsittelee erityisiä oppijoita, soveltaminen opetustyössä sen jälkeen
17 Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen: Talouteen liittyvät Ta 2014/ Toteuma 1.1.2013-31.8.2013 Toimintatuotot 76.860 33.946 (49,9 %) (v. 2013 39 707 (47,3 %) Lukukausimaksut 69.160 33.946 (49,1 %), v. 2013 35 343 (42,7 %) - syksyn lukukausimaksuja ei vielä ole laskutettu 31.8.2014 mennessä Vuokrat - Alajoki-Sali - Soitinvuokrat Kirjastotoimi 4000 3700 2.183 (v. 2013 1679, Alajoki-salin vuokrahintoja korotettiin 1.1.2014 alkaen) 2191, (v. 2013 2192, syksyn soitinvuokria ei vielä laskutettu) Valtionosuus (netto) 474 800 474 800 Toimintamenot 753.770 504.303 (66,9 %), (v. 2013 473 348 (62,6 %), v.2012 (68,8 %)), Toimintakate 676.910 465.983 (68,8 %) (v.2013 433 641 (64,6 %), v. 2012 (69,7 %)) Lukukausimaksutuotto toteutunee ennusteiden mukaisesti. V. 2014 budjetin arvioidaan toteutuvan budjettisuunnitelman mukaisesti. Kirjastossa on laadukas, monipuolinen ja ajantasainen aineistokokoelma Alle 5 vuotta nuoremman aineiston määrä on vähintään 30-40 % kirjaston kokoelmasta ja poistot n. 8 % vuodessa, aineiston lainaus kasvaa. Alle 5 vuotta nuoremman aineiston määrä on jo toteutunut. Poistojen määrä ei toteudu. Lainausten kasvu toteutuu tai Kirjaston aineistonhankinta on vähintään OKM:n laatusuosituksen tasolla Kirjastossa on ajantasainen ja moderni kirjasto- ja tiedonhakujärjestelmä Kirjaston käyttö lisääntyy Kirjastoon hankitaan vähintään 350 kirjaa ja vähintään 100 kpl muuta aineistoa /1000 as. vuodessa. Kirjasto-ohjelmistossa on käytössä Aurora-kirjasto-ohjelmisto, verkkokirjasto web- opac ja kansallinen Finna-tiedonhakuohjelma. Lainaus- ja kävijätilastojen seuranta jäänee v. 2013 tasolle Kirjojen hankinta: toteutuu, Muun aineiston hankinta: ei toteudu Auroran ja web-opacin osalta osalta on jo toteutunut Finnan käyttöönotto: toteutunee Lainaustavoite 20,5 /as ja kävijätavoite 10,5 / as eivät toteudu tai jäänevät v.2013 tasolle Verkkokäyntitavoite 4/as toteutunee
18 Kulttuuritoimi Toimenpiteet/tavoitetaso Toteutuma Kulttuuristrategian päivitys Toimenpidesuunnitelma Valmistelussa, ei toteudu 2014 Yhteisöllisyyden vahvistamine 3.sektorin ja palvelujen esittely Yhdistysmessujen järjestäminen 27.9. Paukussa, toteutuu Hyvinvoinnin lisääminen Kultt. ja sos/terv. yhteistyö Kausittainen ohjelma, toteutuu Osallisuuden lisääminen Nuorten/pitkäaik.tyött.aktivoint i osittain Suunnitelma Ruokalan käytöstä vaihtoehto tehtaanjohtajan asunto, määräaika 30.10. esitys khlle. Paukun kehittäminen Yritystilojen lisääminen Kh:n päätös rakennusten käytöstä, toteutuu Museotoiminnan kehittäminen Kokoelmapolitiikan määrittely Sopimusten päivitys, valmistelussa, toteutuu osin Luovien alojen edistäminen Osallistuminen yhteistyöhön Suunnitelmat/toteuttaminen, ei toteudu 2014 Vetovoiman lisääminen Kulttuuripalvelujen/Paukun mahdollisuuksien markkinointi Kv-suhteet, julkaisut, HELEMI, kokousmatkailu, valmistelussa, osin toteutuu Talousarvio toteutunut suunnitelman mukaisesti, tilanne 31.8.2014 60,4 % (vertailu % 66,6 %). Kansalaisopistopalvelut Kansalaisopiston strategian päivit-täminen ja kehittä-missuunnnit elman laatiminen Kansalaisopiston palvelujen saavu-tettavuuden, vai-kuttavuuden ja arvioinnin kehit-täminen - opiston strategia päivitetään huomioiden kaupungin strategia ja opiston laatutyössä esiin nousseet kehittämistarpeet - laaditaan opistolle kehittämis-suunnitelma strategian pohjalta - opiston ja sidosryhmien välisen yhteistyön kehittäminen - opiskelijamäärä / n. 20 %:ssa väestöstä Lake - hankkeessa yhtenä tavoitteena on strategioiden päivittäminen ja kehittämissuunnitelmien tekeminen, työ aloitetaan marraskuussa Toteutuu osittain - Yhteydenottoja ja yhteistyösuunnitelmia on tehty aiempia vuosia laajemmin Toteutui - opiskelijamäärä ja toteutuneiden kurssien määrä oli kevätlukukaudelle 2014 pienempi kuin edellisvuonna. Syyslukukaudella musiikin opetus supistuu, koska päätoiminen opettaja tekee vain 20 % työajasta.
19 Ilmoittautuminen syksyn kursseille on ollut vilkasta. Ei ehkä toteudu Lapuan taidekoulun laatutyön ja itsearvioinnin kehittäminen Lapuan taidekoulun toiminnan kehittäminen Liikuntatoimi - pyritään saamaan tanssin opetus osaksi taidekoulun toimintaa - taidekoulussa käynnistetään Virvatuli-itsearviointi yhdessä musiikkiopiston kanssa hyödyntäen CAFitsearvioinnista saatua pohjatyötä - opetustarjonnan laajuus vastaa kysyntää (n. 250 opisk./vuosi) - laaditaan tanssitaiteen opetussuunnitelma yleisen oppimäärän mukaan Virvatuli itsearviointihankkeen laaja oppilas- ja huoltajakysely toteutettiin tammikuussa, ja raportti toimitetaan kyselyyn osallistuneille ja sivistyslauta-kunnalle toukokuussa Toteutuu Taidekoulussa on keväällä 2014 opiskellut yht. 218 oppilasta Toteutuu Tanssitaiteen opetussuunnitelman laatiminen jää vuodelle 2015 Ei toteudu Toimintakulujen osalta toteumavertailussa käyttöprosentit vastaavat edellisen vuoden toisen kolmanneksen tilannetta. Nettobudjetissa pysyminen Liikuntapalvelujen sopeuttaminen ½ vuoden aikana ilman uimahallia Liikuntapaikkojen kunnon ylläpitäminen Henkilökunta / uimahallin peruskorjaus Suhteutetaan liikuntatoimen menot ja tulot siten, että pysytään annetussa talousarvioraamissa. Pyritään löytämään korvaavia tiloja ½ vuoden ajalle, kun uimahalli on poissa käytöstä. Määrärahojen puitteissa pyritään pitämään liikuntapaikkojen kunto turvallisella tasolla. Uimahallin peruskorjauksen ajaksi osa henkilökunnasta on sijoitettava muihin tehtäviin tai lomautettava. Liikuntatoimi ei ole enää nettobudjetoinnissa. Talousarvioraamissa pysytään. Toteutunee Ulkoalueiden käyttöä on lisätty. Patruuna-Areena. Toteutuu Toteutuu Henkilökunta on lomautettu Toteutunut
20 Nuorisotoimi Tunnusluvut Nuorisotalon käyttäjien ja nuorisotilan kävijämäärien lisääminen Avoin nuorisotoiminta 50 kävijää/ aukiolopäivä. Tunnuslukujen kohdalla tavoitteena 40 kävijää/ aukiolopäivä. Syksyn osalta tavoite näyttää toteutuvan. kevätkaudella ei toteutunut Kansainvälisyy den aktivoiminen Nuorisopalvelu jen laadun seuraaminen Nuorisotalon käyttäjämäärien seuranta EU:n nuoriso-ohjelman mahdollisuudet Vähintään 3-4 nuorten kansainvälistä ryhmätapaamista tai muuta projektia / vuosi Henkilöstön ammattitaidon ylläpitäminen. Työpaikkakokoukset ja työseuranta, asiakaspalautteet Vuosittaiset arviointikohteet 2014 Etsivä nuorisotyö Toteutunut Toteutunut Toteutunut Toteutunut Ta 2011 Tot 2012 Tot 2013 Tavoite 2014 Toteut unut Liikennepuiston kävijät/pv, yhteensä 37,8 2253 34,6 2015 43,8 2443 40 2200 44,9 2808 Lastenleirit leiriläiset 210 145 157 150 151 Hirvijärven leiritalon käyttöpäivät 79 90 85 90 ~96 Nuorisotalon käyttäjät muu kuin oma toiminta 483 563 ~ 478 500 Avoin nuorisotoiminta kävijämäärä/ aukiolopäivä 50,3 44,0 ~ 30 40 Perusturvalautakunta Sosiaalipalvelut Sosiaalipalveluissa eletään voimakasta toiminnan kehittämisen aikaa. Keskeisin painopiste alue on ennaltaehkäisevän työn kehittäminen, kuten lastensuojelun perhetyön ennaltaehkäisevä työ, per hekeskus-mallin suunnittelu ja Lasse-hankkeen mallinnus lastensuojelutarpeen selvittämiselle. Ennaltaehkäisevän, suunnitelmallisen ja tavoitteellisen toiminnan kautta voidaan lisätä lapsiperhei den hyvinvointia kaupungissamme. Lastensuojelussa kolmannesvuosi on ollut työn täyteinen, mikä on näkynyt useiden lapsiperheiden ja yksittäisten lasten tilanteiden kriisiytymisenä, joten huostaanottoja kiireellisiä sijoituksia on jou duttu tekemään. Kiireellisissä sijoituksissa on usein kysymys nuorten vaikeista päihde- ja mielen terveysongelmista, joiden hoitaminen avohuollossa asettaa haasteita. Kokonaisuutena lasten suojelun menojen ylit tyminen
21 on erittäin todennäköistä. Lastensuojelun kustannuksiin kiinnitetään erityisesti huomiota ja pyritään tehostamaan resurssien mukaan lastensuojelun perhetyötä.
22 Vanhustyö Terveyspalvelut Päihde- ja mielenterveysasioista asioista vastaava sosiaalityöntekijä on aloittanut syyskuun alusta ja hän on muodollisen pätevyyden omaava sosiaalityöntekijä. Sosiaalityöntekijöiden paikat on saa tu täytetyksi, mutta kaikilla ei ole sosiaalityöntekijän muodollista pätevyyttä. Vammaispuolella henkilökohtaisen avun kustannukset tulevat reilusti ylittämään budjetoidun mää rärahan. Vammaispuolella on lisääntynyt kotona asuminen henkilökohtaisen avun turvin ympäri vuorokautisesti sekä osapäiväisesti. Henkilökohtaisen avun uusia ja lisähakemuksia tulee lähes viikoittain, palveluihin on vammaisilla henkilöillä subjektiivinen oikeus. Henkilökohtaisen avun kuukausikustannukset ovat n. 55 000 e tällä hetkellä. Palvelurakenteen muutos etenee suunnitellusti. Uuden 60-paikkaisen tehostetun palveluasumisen rakennustyöt on aloitettu. Lapuan kaupungin vanhustyön palvelurakenteelle asetetut tavoitteet ovat pääosin täyttyneet ja uuden asumispalveluyksikön valmistumisen myötä laitoshoidon tavoitteetkin tulevat täyttymään. 75-v täyttäneet % vastaavan ikäisestä väestöstä (Lapualla yli 75-v 1485 henkilöä) Palvelu Valtak. tavoite v. 2017 Lapuan tavoite v. 2014-2015 Lapuan tilanne (31.12. 2013) Itsenäisesti kotona asuvat 91-92 % 90 % 92 % Säännöllisen kotihoidon piirissä 13-14 % 14 % 17 % Omaishoidon tuella 6-7 % 6 % 7 % Tehostetun palveluasumi sen piirissä 6-7 % 10 % 8 % Laitoshoidossa 2-3 % 0 % 2 % Suunnitelman mukaan vuoden 2014 aikana päivitetään vanhustyön strategia. Strategian päivittä minen on aloitettu. Kuluvan vuoden aikana on jatkettu ja syvennetty vuosina 2012-2013 aloitettua asumispalveluyksiköiden laadun kehittämistyötä. Laatutyöskentely prosessi on ulotettu myös koti hoitoon. Vanhuspalvelulain mukaisesti kunnan on vuosittain arvioitava iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien sosiaalipalvelujen laatua ja riittävyyttä alueellaan. Ensimmäinen tiedote Ikääntyneiden sosiaalipal veluiden odotusajoista on julkaistu Lapuan kaupungin kotisivuilla sekä paikallislehdessä. Perusterveydenhuolto näyttää myös toteutuneen hyvin. Terveyspalveluissa on alitettu budjettia 5,5 %. Kokonaisuutena perusterveydenhuollon menot tammi-elokuussa ovat euromääräisesti jonkin verran edellisvuotta alemmat toteutumaprosentin ollessa kuitenkin vuoden 2013 tasolla. Talouden toteutumassa 1-8/2014 ei ole ylitystä erikoissairaanhoidon menoissa, vaan ollaan viime vuoden tasossa ja talous on toteutunut erikoissairaanhoidon osalta oikein hyvin ja tavoitteet on saavutettu. Erikoissairaanhoidossa on laskutettu vain 1 sakkopäivä. Vastaanotto-toimenpideosaston toimintaa on toteutettu uudella tavalla uusissa tiloissa vuoden ajan päivystyksen ja päivävastaanottojen ollessa kokonaan eriytettynä. Tämä on selkiyttänyt toimintaa merkittävästi. Puhelinpalveluiden parantamista on jatkettu teknisiä ongelmia poistamalla. Kehittä mistyö jatkuu edelleen.
23 Avoterveydenhuollossa perhesuunnitteluneuvolan rajoituksista voidaan luopua uuden terveyden hoitajan toimen johdosta. Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen 30.8.2014 Sosiaalipalvelut Sosiaalityö, lastensuojelu ja toimeentuloturva: Ammatillisen pätevyyden omaava henkilöstö Asiakkaan itsenäisen selviytymisen tukeminen Koulutetun henkilöstön rekry-tointi (esim.yliopisto-opiskelijoita opiskelun aikaiseen harjoitteluun) ja jo pätevyy den omaaville tarpeenmu kai nen lisäkoulutus sekä työn ohjaus Perhe- ja yksilökohtaiset suunnitelmat pitkäaikaisille asiakkaille Muodollisen pätevyyden omaava sosiaalityöntekijä rek rytoitu aikuissosiaalityön puo lelle Lastensuojelun sos.tt:n osalta 1/3:sta muodollisen pätevyy den omaava, virat täytetty epäpätevillä Lisäkoulutusta tarjottu Työnohjaus aloitettu Kehittämistyö aloitettu Sijaishuollon määrällinen väheneminen Alle 65-vuotiaiden koti palve-lun painopisteen siirtäminen korjaavasta työstä ennaltaehkäise vään suuntaan Yhteistyössä terveyspalvelui-den ja kolmannen sektorin kanssa mielen terveysja päihdesuun nitelman laatiminen Kasvatus- ja perheneuvonta: Ajoissa annetut lapsen kasvua ja kehitystä tukevat avohuollolliset palvelut riit tävät turvaamaan lapsen terveen kasvun ja kehityk sen Pitkäaikaiseen perhetyöhön lastensuojeluperheissä määräaika ja tarkat suun nitelmat työn toteuttami seen Matalan kynnyksen päihde- ja mielenterveyspalvelut Paineita sijaishuollon kas vulle=> budjettiylityksiä avo huollon ja laitoshuollon puo lella Kehittämistyö aloitettu Päihde- ja mielenterveystyöryhmä tukena päihdeasioista vastaava sosi aalityöntekijä on aloittanut Kasvatus- ja perheneu von nan palveluiden toi mivuus ja saatavuus Vanhemmuutta tukevien ryhmien sisällön kehit täminen vastaamaan perheiden tar peita ja toiveita Tk-psykologi: Äitien synnytyksen jäl keisen masennuksen hoidon tehostaminen ja toimivien hoitoketjujen kehittäminen Palveluiden saatavuus: - akuutti kriisi < 1 vk - toimintaan liittyvä tutki mus, ohjaus ja neuvonta < 3 vk - terapia < 2 kk Ryhmien määrän seuranta vuosittain Asiakkailta saadun palaut teen hyödyntäminen Hoitoon ohjautumisen seu ranta eri toimipisteissä Tiivis yhteistyö eri toimipis teiden välillä - Toteutunut osittain - Ei ole toteutunut resurssipu lan vuoksi -1.6. aloitti uusi psykologi Kolmas psykologin paikka jätetään säästösyistä täyttä mättä Toteutunut osittain Perhevalmennusryhmiä pys tytty toteuttamaan (alle 10 kpl) ja erityislasten- ja nuorten ryhmät 1 krt/kk Toteutunut osittain Hoitoketjujen kehittämisen työryhmä yhdessä Kauhavan kanssa jatkuu vielä tämän vuoden
24 Kriisityön suuronnetto muusvalmiuden kehittä minen Suuronnettomuussuunnitel man testaaminen Hälytysharjoitus toteutettu kerran n. 2 vuotta sitten Puheterapiapalvelujen riittävä saatavuus Varhaiskuntoutuksen toteutus ja tarpeen arvi ointi Yksilöllinen ja perhekes keinen työskentelytapa Vammaispalvelut: Yksilökuntoutusjakso, ryhmä-kuntoutus Epäsuora terapia: neu vonta, ohjaus, kotiharjoit telu Ostopalvelujen käyttö Kielihäiriöiden seulonnan kehittäminen ja ohjaus lastenneuvoloissa sekä päivähoidossa Asiakaspalautteiden hyödyntä-minen sekä vanhem pien ja lähiympäristön aktii vinen rooli/ motivointi kuntoutusprosessissa Puheterapeutin palvelut ruuhkautuneet, terapiaan 3-4 kk:n jono Toteutunut osittain Toteutunut osittain Toteutunut Työssä jaksamisen tu keminen, koska vam maispalvelut erillään muusta sosiaalityöstä Työnohjauksen järjestämi nen ja säännölliset palaverit muun sosiaalityön kanssa 1 x kk Työnohjaus aloitettu syksyllä 2013 Tiimipalaverit 1 krt/vko Ajantasaiset palvelu suunnitelmat Sisältö vastaa osallistujien Toteutunut kaikilla vam maispalveluja saa ville Laadukkaat palvelut kasvavalle kehitysvam maisten työ- ja päivätoi mintapalveluja tarvitse ville Mielenterveyspalvelut: tarpeita ja toimintakykyä Henkilöstön yhteiskäyttö mahdollista työ- ja päivätoimintati-lojen ollessa fyysi sesti lähekkäin Uudet tilat suunnitteilla, joissa yhteiskäyttö mahdollista Toteutus vuoden 2016 aikana Palvelurakenteen sel kiyttä minen Kokonaissuunnitelma ja sen Suunnitelma valmisteilla mukaiset toimenpiteet Psykiatrisista ongelmista kärsiville asiakkaille kuntoa vastaava tuki toimi (päivätoiminta, kotikäynti, tukiasuminen, palveluasuminen). Jalkautuva työ tukiasumisyksi-köstä toiminnan sallimissa rajoissa ja yh teistyö kotipalvelun kanssa. Toteutunut esimerkillisesti Vanhustyö Kotona asumista tukevat toiminnot ja palvelut: Kotihoidon työajan oikea ja tehokas ajankäyttö Kotihoidon vastuulääkä rin nimeäminen Effica-ohjelman ajanva raus- ja mobiiliohjelman käyttöönotto Hoito- ja palvelusuunnitel mat Ajankäyttö määritelty vaati vissa asiakastilanteissa Konsultointiajat tarpeetto mien vastaanottoaikojen välttämiseksi Selvitetään toteuttamismah dollisuutta E-P potin kautta, ohjelmistojen kilpailutus. Hoito- ja palvelusuunnitelmat päivitetty E-P pottiin siirtymi sen yhteydessä Määritellään asiakkaan hoi dontarpeen arvioinnin ja hoito- ja palvelusuunnitelman laati misen yhteydessä Kotihoidon vastuulääkärinä toimii geriatri Kristiina Vihla
25 Osaamisen lisääminen kotihoidossa nimikemuutosten avulla Tukipalveluiden omaehtoisen käytön tehostaminen Fysioterapeutin toimi (nimikemuutos) Palvelusetelin käyttöönotto 2014-2015 Kotihoidon lähihoitajan toimen nimeke muutettu fysiotera peutin toimeksi, säästösyistä jää täyttämättä v.2014 Palvelusetelin käyttöönottoa selvitetään Omahoitajamalli Nimetään omahoitajat ja tehostetaan palvelu- ja hoitosuunnitelmien käyttöä hoidon suunnittelussa ja toteuttamisessa Vastuuhenkilömalli Palveluasuminen: Nimetään asiakkaalle vastuuhoitaja tarvittaessa Omahoitajat pääsääntöisesti nimetty asiakkaille. Hoito- ja palvelusuunnitelmien käyttöä arjen hoitotyön työvälineenä käydään läpi osana kotihoidon laatutyötä. Vastuuhoitajan nimeämistä kriteereitä ja yhteistä alueel lista toimintamallia työstetään E-P:n vanhustyön kehittäjäryhmän toimesta. Pitkäaikaishoivaa uudiste taan, rakenteita ja toimintata poja muutetaan Pitkäaikaisen laitoshoidon paikat korvataan tehostetun palveluasumisen paikoilla Uuden 60-paikkaisen asumispalveluyksikön rakentaminen on aloitettu. Osaamisen lisääminen kahden lähihoitajien toimien Toteutunut nimikemuutosten avulla Hoidon laadun omaehtoinen seuranta Terveyspalvelut Vastaanotto-toimenpideosasto: muuttaminen geronomin toimiksi Yksikkökohtaiset omavalvontasuunnitelmat Laatukansiot käytössä jokai sessa yksikössä Vastaanotto- ja päivystystoiminnan organisointi asiakaslähtöisemmäksi Nimikemuutokset ammatil lisen osaamisen lisäämi seksi (2 kpl) Toteutunut. Toimeen valittu sairaanhoitaja. Toisen toimen osalta järjestelyt Toiminnan selkiyttämi nen Tukipalvelut: Tehtäväkuvien päivitys ja ajankäytön määrittely eri vastuualueilla Ryhmätoimintojen lisää minen Akuuttiselkäpotilaiden ryhmävastaanotot Neurologisten potilaiden hoito ja ensitietoryhmien aloitus pienryhmässä kesken. Toteutunut. Ajankäytön määrittely ja tehtävänkuvien kehittäminen jatkuu edelleen. Puhelinpalvelun parantaminen ja puheluihin vastaamisen nopeuttaminen edelleen käyn nissä. Toteutunut. Akuuttiselkäpotilaiden kohdalla on alueellinen suunnittelu ja koulutus käynnissä Neurologisten po tilaiden hoitoa toteutetaan kahdentasoisissa pienryh missä. Ensitieto yksilöl lisesti.
26 Ostopalvelujen kriteerien laatiminen Fysioterapian toimesta laaditaan kriteerit ostettavista kuntoutuspalveluista, mää rästä ja kestosta 2014 Toteutunut osittain Ostopalvelujen kriteerit ostet tavista kuntoutuspalveluista on valmistumassa.
27 Avoterveydenhuolto: Neuvola, koulu- ja opiskeluterveydenhuoll on kehittä minen toiminta ohjelman suunnitelman mukaisesti Määräaikaisen terveydenhoitajan toimen vakinaista minen vuonna 2014 Asetuksen mukaiset tarkastuk-set ja toiminta Uusien mittausmenetelmien käyttöönotto (= lasten ja nuorten Toteutunut Terveydenhoitajan toimi täy tetty äitiys- ja perhesuunnitte luneuvolassa vakinaisesti. Lasten ja nuorten uudet kas vukäyrät on otettu käyttöön. Työ- ja aluejakoa tarkastelua jatketaan, jotta asetusten mu kaiset tarkastukset Aikuisvastaanottotoimi n nan palveluvalikoiman uudistaminen asiakaslähtöisemmäks i Hammashuolto: uudet kasvukäyrät) Vastaanotot ajanvarauk sella Ryhmämuotoiset vastaan otot Kansanterveysajattelumal lin laajentuminen saadaan toteutettua. Aikuisvastaanotot toimivat ajanvarauksella. Kansanterve ysajattelumallin ja ryhmämuo toisten vastaanotto jen toiminta aloitettu ja suun nittelutyö jatkuu. Riittävät hammashoito palve lut Hoitotakuun toteutuminen On toteutunut kuntalaisille Reikiintymisen vähene minen Riskipotilaiden tunnistami nen ja motivointi, onnistu nut pysäytyshoito Reikiintymistä kuvaavan D-indeksin tavoitetaso 12-vuotiailla 0,4 ja 15-vuoti aalla 1,2 Vuodeosastohoito: Lyhyet hoitoajat osastolla (varautuminen yhä no peam paan hoidon por rastukseen) Huonesijoittelu / tilasuun-nittelussa infektioi den li sään-tymisen huomiointi Tehokas yhteistyö (esh-pth-kotihoito) Toteutunut Erikoissairaanhoidosta on pystytty vastaanottamaan potilaat sairaalaosastolle viiveet tä. Tehostetun kotihoidon Henkilökunnan osaaminen vastaa Toteutunut edel leen kehittäminen Yksilöllinen ja laadukas hoito vaatimuksia Osaamisen lisääminen nimikemuutosten avulla Omavalvontasuunnitelmat Toiminta vakiintunutta. Toteutunut Hoivaosastoilla osaamista on lisätty nimikemuutosten avulla. Oma valvontasuunnitelmat ovat valmistumassa. Erikoissairaanhoito: Hoidon porrastuksen toteutumineveettömyys toiminnan tehokkuus ja vii- Menot ovat pysyneet talous- potilassiirroissa arvion asettamissa rajoissa kustannusten pitäminen kohtuullisella tasolla oman toiminnan tehokas käyttö diagnostisissa tutki muksissa sakkopäiviä vain 1 Toteutumaprosentti 64,5
28 Tekninen lautakunta 1. Tekninen lautakunta ja yleispalvelut Talousarviovuosi 2014 Yhteiskunnan taloudellinen tila ja siitä tulevat seurannaisvaikutukset aiheuttavat kovia haasteita organisaation palvelutuotantoon. Asiakirjahallinnon rakentaminen sähköisen arkistoinnin varaan muodostaa rungon arkistointijärjestelmälle. 31.8.2014 Lautakunnan nettomenojen kasvun hillitseminen Vuoden 2013 budjettitason toteuttaminen Toteutunut Tunnusluvut Tekninen lautakunta 2011 2012 2013 Ta 2014 Toteutuma 31.8.2014 Kokousten määrä 22 19 21 21 12 Päätökset, kpl 255 218 243 240 133 2. Atk-palvelut Viranhaltijapäätökset Tekninen johtaja 60 74 60 60 24 Kunnallistekniikan päällikkö 17 17 14 20 8 Rakennuspäällikkö 41 12 9 20 9 Kaupungingeodeetti 21 19 26 25 17 Maankäyttöinsinööri 85 93 54 50 22 Kiinteistöpäällikkö 11 12 6 10 1 Asuntosihteeri 134 204 135 20 2 Talousarviovuosi 2014 Kaupungin atk-laitteet ja pääohjelmistot pidetään ajanmukaisella ja realistisella tasolla. Riskitasoa pyritään edelleen minimoimaan. Tietotekniikan käytön ohjeistus pyritään saamaan ereseptin, ekannan ja Kelan asettamalle tietoturvavaatimukset täyttävälle tasolle (d4). Palvelukeskusten pääkäyttäjäverkostoa on syytä ajanmukaistaa ja vahvistaa. Tavoite Toimenpiteet/ tavoitetaso Toteutuma 31.8.2014 Verkon ja palvelinten palvelukyky, c7 Ajassa mitattuna vähintään 99 % 99,9 % Konekierto, c7 palvelimet työasemat 3v 5 v 6. 8 v. Pääohjelmistot, c7 Valm. viimeiset versiot Toteutunut Ohjeistukset Kelan ereseptiä ja Auditoinnin läpäisy Toteutunut