Kauhavan kaupunki Kauhavan keskustan osayleiskaava Mäki-Hannuksen ja Vähä-Passin osa-alueet Yleiskaavan tarkistus Yleiskaavan selostus Tämä yleiskaavan selostus liittyy 1.11.2012 päivättyyn osayleiskaavakarttaan Päätös yleiskaavan tarkistamisesta 28.5.2012 OAS nähtävillä Yleiskaavan tarkistuksen luonnos nähtävillä Yleiskaavan tarkistuksen ehdotus nähtävillä Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto 2012
SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 2/16 Esipuhe Kauhava, Alahärmä, Kortesjärvi ja Ylihärmä ovat liittyneet yhteen ja perustaneet Kauhavan kaupungin 1.1.2009. Uuden kaupungin pinta-ala on liitoksen jälkeen 1 328,37 km² ja asukasluku noin 17300 asukasta. Kuntaliitos on tuonut myös maankäytön suunnittelulle ja kaavoituksellle uusia haasteita. Kauhavalla on käynnistetty 2012 strategisen maankäyttösuunnitelman laatiminen kaupungin tulevan yhdyskuntarakenteen ja toimintojen kehityksen ohjaamiseksi. Strategian tavoitevuosi on 2025. Suunnitelman tavoitteena on laatia raami ja toimenpideohjelma, jonka pohjalta Kauhavan kaavoitusta ja muuta kehittämistä tullaan viemään eteenpäin. Yleiskaavoitus on se maankäyttö- ja rakennuslain mukainen työkalu, jolla kunnissa ohjataan kuntasuunnitteluun kuuluvaa maankäytön suunnittelua. Yleiskaava voidaan laatia myös vaiheittain ja vain osalle kunnan aluetta osa-yleiskaavana. Se voidaan laatia myös ohjeellisena ilman kaikkia maankäyttö- ja rakennuslaissa säädettyjä oikeusvaikutuksia. Kaavasta tulee ilmetä, mille alueelle kaava on tarkoitettu hyväksyä oikeusvaikutteisena. Kauhavan kaupungin keskustan alueelle on hyväksytty oikeusvaikutteinen osayleiskaava. Alahärmän osayleiskaavat eivät ole oikeusvaikutteisia. Ylihärmän alueella on tekeillä osayleiskaava. Kortesjärven alueella ei ole oikeusvaikutteista osayleiskaavaa. Yleiskaavojen ajan tasalla pitäminen vaatii jatkuvaa seurantaa. Sen tulee vastata asumisen, elinkeinoelämän ja vapaa-ajan tarpeisiin. Tästä johtuen myös yleiskaavan tarkistaminen voi tulla ajankohtaiseksi, vaikka kaikille alueille ei yleiskaavaa olisi vielä hyväksyttykään. Kauhavan keskustan kehittämiseksi ja vetovoimaisuuden parantamiseksi kaupunki on hankkinut maa-alueita liike- ja teollisuusalueiden tarpeisiin Mäki-Hannuksen alueelta. Edellä mainittuihin seikkoihin liittyen Kaupunki on pannut vireille osayleiskaavan tarkistamisen Mäki-Hannuksen ja Vähä-Passin alueilla. Työ on annettu tarjouskilpailun perusteella Suunnittelutoimisto Aluetekniikka Oy:n tehtäväksi.
SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 3/16 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleiskaavan tarkistuksen tarkoitus 4 2. Suunnittelun lähtökohdat 4 2.1 Yleiskaava-aluetta koskevat aikaisemmat suunnitelmat 5 Maakuntakaava Osayleiskaava Asemakaavojen yhdistelmä 2.2 Alueen kuvaus ja luonnonympäristö 8 2.3 Maanomistus 10 3. Yleiskaavasuunnittelu 11 3.1 Yleiskaavasuunnittelun ja yleiskaavan tarkistamisen tarve 11 3.2 Osayleiskaavan tavoitteet 11 3.3 Yleiskaavoitusvaiheet 12 4. Yleiskaava 12 4.1 Liikennejärjestelmä 12 4.2 Maankäyttö 13 4.21 Kauhavantien itäpuoli 13 4.22 Kauhavantien länsipuoli 14 5. Yleiskaavan vaikutukset 14 5.1 Vaikutukset luontoon ja maisemaan 15 5.2 Vaikutukset elinoloihin 15 5.3 Vaikutukset keskustan palvelurakentamiseen ja asumiseen 15 5.4 Vaikutukset liikenteeseen, vesihuoltoverkkoon ja kaukolämpöverkkoon 15 6. Yleiskaavan toteuttaminen 15
SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 4/16 1. Yleiskaavan tarkistuksen tarkoitus Kauhavan keskustan kehittämiseksi ja vetovoimaisuuden parantamiseksi kaupunki on hankkinut maa-alueita liike- ja teollisuusalueiden tarpeisiin Mäki-Hannuksen alueelta. Edellä mainittuihin seikkoihin liittyen kaupunki on pannut vireille osayleiskaavan tarkistamisen Mäki-Hannuksen ja Vähä-Passin alueilla. Työ on annettu tarjouskilpailun perusteella Suunnittelutoimisto Aluetekniikka Oy:n tehtäväksi. 2. Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelu käsittää yleiskaavan tarkistuksen Kauhavanjoen eteläpuolella Mäki- Hannuksen ja Vähä-Passin alueita ulottuen Kauhavanjoesta etelään Tornimäen teollisuusalueelle molemmin puolin Kauhavan eteläistä sisääntulotietä, kantatietä 63 rajoittuen alue idässä Mäki-Passintiehen ja lännessä Yrittäjäntiehen. Yleiskaavan tarkistuksen alue
SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 5/16 2.1 Yleiskaava-aluetta koskevat aikaisemmat suunnitelmat Yleiskaavaa tarkistettaessa on aluksi tarpeen katsoa, mitä suunnitelmia alueelle on jo hyväksytty ja missä vaiheessa niiden toteutus on. Suunnitelmia ja tehtyjä päätöksiä on selvitettävä siinä laajuudessa kuin niillä arvioidaan olevan vaikutuksia tarkistettavan yleiskaavan alueeseen. Tärkeimpinä maankäytön suunnitelmina on otettava huomioon - Maakuntakaava - Voimassa oleva yleiskaava ja sen toteutusvaihe - Voimassa olevat asemakaavat ja niiden toteutusvaiheet Muita tärkeitä huomioon otettavia ovat mm. - Kaupungin kehittämisen strategiasuunnitelmat - Muiden viranomaisten ja yhteisöjen laatimat suunnitelmat kuten esim. liikennesuunnitelmat ja alueen infrarakenteiden suunnitelmat - Yritysten ja yksityisten vireillä olevat suunnitelmat Ote maakuntakaavasta Maakuntakaavassa kaava-alue on osoitettu kaupunkirakenteen ja teollisuuden alueeksi Kauhavan eteläisen sisääntulotien varressa.
SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 6/16 Ote voimassa olevasta yleiskaavasta Yleiskaavan tarkistuksen alue on rajattu punaisella Voimassa olevassa yleiskaavassa Kaava-alue kantatie 63:n länsipuolella on osoitettu pääosin teollisuusalueeksi lukuun ottamatta joen ja Kalliokoskentien ja Kauhavanjoen välistä aluetta, joka on kaavassa osoitettu pientaloalueeksi. Kantatien itäpuolelle Jylhäntien risteykseen on merkinnällä C osoitettu suurmyymälän rakentamisen salliva keskustatoimintojen alue. Siitä etelään on osoitettu laaja VUurheilupalvelujen alue, jolla alueella sijaitsevat myös keskusurheilukenttä ja Jäähalli. Kaupunki on hankkinut pääosan näistä alueista omistukseensa. Yleiskaavan muutos tulee erityisesti koskemaan näitä alueita.
SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 7/16 Asemakaavoitus Yleislaava tarkistuksen alueelle on vahvistettu useita asemakaavoja, joiden alueella yleiskaava ei ole voimassa. Yleiskaava näyttää toisaalta suuntaviivat tulevalle maankäytölle ja asemakaavoille. Kaavan tarkistus tulee tarkoittamaan sitä, että myös jo voimassa olevia asemakaavoja joudutaan tarkistamaan. ssa on yleiskaavan tarkistusalueella voimassa olevien asemakaavojen yhdistelmäkartta. Kaavoitusjärjestelmän mukaan asemakaavan vahvistuessa jollekin alueelle yleiskaava ko. alueella on tehnyt tehtävänsä ja kumoutuu. Mikäli alueen maankäyttöä halutaan alueella muuttaa, tulee yleiskaavan tarkistus ohjaamaan uusia asemakaavoja ja samalla antamaan ohjeita jo vahvistettujen asemakaavojen muutoksille. Tästä on kysymys myös vireillä olevassa yleiskaavan tarkistuksessa.
SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 8/16 2.2 Alueen kuvaus ja luonnonympäristö Yleiskaavan tarkistusalue on vanhaa maatalousaluetta Kauhavanjoen eteläpuolella. Joen ranta-alue on Kauhavan keskustan alueen perinteistä jokivarsiasutusta. Kunnan teollistuessa asutuksen eteläpuolelle peltomaille on rakennettu teollisuutta, joista huomattavimpana nykyinen mm. levyntyöstökoneita valmistava Prima Powerin tehdas aluetta halkovan kantatien 63 länsipuolella. Itäpuolella sijaitsevat mm. katsastusasema, kaukolämpökeskus, Keskusurheilukenttä ja Jäähalli sekä Koulukeskus. Rakentamattomat alueet ovat pääasiassa peltomaita ja alueen eteläisin osa havupuumetsäalueita. Jylhäntie Kalliokoskentie Kauhavantie ssa näkyy kaavan tarkistusalueen rakennettu maisema pääteiden risteysalueella.
SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 9/16 Urheilu keskuksen maisemaa Tulevaa liikealuetta Kantatien 63 varressa (kuva Keskustan suuntaan) Prima Powerin Tehtaat
SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 10/16 2.3 Maanomistus Kauhavan kaupunki on hankkinut omistukseensa huomattavan alueen Kantatien 63 itäpuolelta tulevaa kaupunkirakentamista varten. Karttapohjalla on viistoviivoituksella esitetty Kauhavan kaupungin omistamat maaalueet
SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 11/16 3. Yleiskaavasuunnittelu 3.1 Yleiskaavasuunnittelun ja yleiskaavan tarkistamisen tarve Kauhavan kaupunki pyrkii kaupunkistrategiansa mukaisesti voimakkaasti edistämään teollisuuden ja kaupan sekä palveluelinkeinojen sijoittumista ja rakentumista kaupunkiin. Yhtenä tämän tavoitteen tärkeimmistä keinoista on hankkia ja kaavoittaa maata strategisilta alueilta kaupungin keskustassa elinkeinoelämän tarpeisiin. Nykyinen voimassa oleva yleiskaava ei riittävästi vastaa näihin tarpeisiin. Ajan vaatimusten mukaisten uusien alueiden suunnittelu ja vanhentuneiden kaavaratkaisujen tarkistaminen vaativat kaupungin yleiskaavojen tarkistamista paremmin vastaamaan kaupungin tavoitteiden toteuttamiseen. Ajan tasalla oleva yleiskaava on yksityiskohtaisen asemakaavoituksen välttämätön edellytys. 3.2 Osayleiskaavan tavoitteet Osayleiskaavan tavoitteet ovat luettavissa jo suunnittelun tarpeesta. Kaavoitettavalle alueelle kohdistettavat tavoitteet voidaan ja tulee kuitenkin tarkentaa niin, että ne antavat laadittavalle kaavalle riittävät perustelut. Tavoitteiden asettelu lähtee nykytilanteen inventoinnista ja aikaisemmin laadittujen suunnitelmien tavoitteiden tuntemisesta. On myös huomioitava maankäyttö- ja rakennuslain kaavoitusjärjestelmään liittyvä hierarkia. Maakuntakaava antaa ohjeet yleiskaavalle, joka puolestaan on asemakaavoituksen ohje. Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavan mukaisesti Kauhavan osalta maakuntakaava ohjaa keskustapalvelujen keskittämistä kaupungin keskustoihin sillä poikkeuksella, että se sallii nimenomaisella kaavamerkinnällä laajoja pysäköintialueita vaativien market-alueiden sijoittumisen keskusten kehälle pääteiden varteen. Teollisuusalueet ohjataan yhtenäisinä alueina välittömästi keskustan läheisyyteen. Samoin merkittävät virkistys- ja vapaa-ajan ja luonnonsuojelun alueet omina kokonaisuuksina. Kauhavan voimassa olevassa asemakaavassa Mäki-Hannuksen alueelle Jylhäntien risteykseen on osoitetta suurmyymälän salliva kaava. Kantatien länsipuoli Vähä- Passin alueella on osoitettu yleiskaavassa teollisuus- ja työpaikka-alueiksi maakuntakaavan mukaisesti. Sen sijaan maakuntakaava sallii Mäki-Hannuksen peltoalueiden kaavoittamisen kaupunkirakennealueena. Yleiskaavassa alueet on urheilukeskusalueen lisäksi esitetty laajana urheilupalvelujen alueena. Tällä kohdalla yleiskaavan tarkistuksessa haetaan muutosta nykyiseen kaavaan. Tavoitteena on alueen rakentaminen liikepalvelu- ja työpaikka-alueena kuitenkin niin, että Urheilulaitoksille varataan riittävästi tilaa Keskuskentän läheisyydessä. On myös katsottu tarpeelliseksi laajentaa etelän suuntaan kantatien itäpuolella työpaikka- ja teollisuusalueita Tornimäen tasolle. Liikepalvelu-, teollisuus- ja työpaikka-alueiden laajentaminen ja tiivistäminen kantatien 63 itä- ja länsipuolelle lisää liikennettä alueella. Tästä johtuen alueen liikennejärjestelmän tarkastelu ja suunnittelu on tehtävä yhteistoimin
SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 12/16 tienpitoviranomaisten (Ely-keskuksen) kanssa. Liikennejärjestelmän tulee olla selkeä, sujuva ja turvallinen. Osayleiskaavan muuttaminen ja varsinkin liikepalvelujen rakentaminen Mäki- Hannuksen alueelle heijastaa vaikutuksia myös kaupungin liike- ja palvelukeskustan painopisteisiin riippuen palvelujen mitoituksesta. Sillä on siten vaikutuksia myös kaupungin keskustasuunnitteluun. 3.3 Yleiskaavoitusvaiheet Kauhavan kaupunki on tehnyt päätöksen Kauhavanjoen eteläpuolisen Mäki- Hannuksen ja Vähä-Passin alueiden yleiskaavan tarkistamisesta. Työ on annettu tarjouskilpailun nojalla Suunnittelutoimisto Aluetekniikka Oy:n tehtäväksi. Kaavoitusvaiheet: - Kaavoituksen lähtökohtien selvittäminen - Yleiskaavan tavoitteiden asettaminen - Alustavan luonnoksen laatiminen ja alueen liikennejärjestelmän selvittäminen - Osallistumis- ja Arviointisuunnitelman (OAS) laatiminen - Osallisten luettelo - OAS:n nähtäville asettaminen ja alustavien lausuntojen pyytäminen - Yleiskaavaluonnoksen laatiminen - Yleiskaavaluonnoksen nähtäville asettaminen ja lausuntojen pyytäminen - Yleiskaavaehdotuksen laatiminen - Yleiskaavaehdotuksen nähtäville asettaminen - Lopullisen yleiskaavaehdotuksen laatiminen ja esittäminen kaupungin päättävien elinten hyväksyttäväksi 4. Yleiskaavaluonnos 4.1 Liikennejärjestelmä Edellä olevista lähtökohdista lähtien yleiskaavan alustavassa suunnitelmassa on lähdetty maankäytön tavoitteet tuntien liikenneverkon tarkastelusta ja sen toimivuudesta nykyisen maankäytön ja toisaalta tehostuvan maankäytön yhteydessä. Kaavan laatijana Suunnittelutoimisto Aluetekniikan ja Kauhavan kaupungin edustajat ovat laatineet alustavia maankäyttöön liittyviä liikenneverkkotarkasteluja. Luonnosten pohjalta on pidetty Ely-keskuksen kanssa Vaasassa työneuvottelut 26.6.2012 ja 25.9.2012. Lähtökohtana on pidetty sitä, että päätiet; Kauhavantie eli kantatie 63, Jylhäntie ja Kalliokoskentie sekä kokoojatiet Passintie lännessä ja Mäki-Passintie idässä, joihin yleiskaavan tarkastelualue rajoittuu, pysyvät paikallaan. Tarkastelun pääpaino keskittyy siten alueen sisäiseen liikenneverkkoon ja sen liittymiseen mainittuun päätieverkkoon. Alueen tärkeimpään risteykseen, Kauhavantien ja Jylhäntie-Kalliokoskentien risteykseen, esitetään kiertoliittymää. Kauhavantien länsipuolisen teollisuus- ja työpaikka-alueen sisäinen liikenneverkko pysyisi lähes nykyisenä kuitenkin sillä poikkeuksella, että voimassa olevassa
SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 13/16 asemakaavassa Halpakaupan ja Prima-Powerin rajalle merkitty liittymä Kauhavantielle poistetaan. Vaskitien kohdalle tulisi teollisuusalueen liittymä Kauhavantielle nykyisen yleiskaavan mukaisesti. Itäpuolisen Mäki-Hannuksen alue Urheilukeskuksen ja Kauhavantien välissä suunnitellaan liike- ja työpaikka-alueeksi, jonka kautta kulkevalle sisäiselle uudelle kokoojatielle tarvitaan uudet liittymät sekä Kauhavantielle että Jylhäntielle. Kauhavantielle tulevasta liittymästä seuraava liittymä etelän suunnassa tulisi vasta Tornimäen kohdalle. Pienemmät liittymät tältä väliltä tulisivat poistettaviksi. Liikenneverkkoluonnos Päätiet mustalla Sisäiset kokoojatiet sinisellä Kevyt liikenne punaisella katkoviivalla 4.2 Maankäyttö Tavoitteiden mukaisesti yleiskaavaratkaisu tehostaa alueen nykyisen yleiskaavan mukaista maankäyttöä. Tehostamisella pyritään hahmottamaan maisemassa eri maankäyttöalueet, ympäristön taloudelliseen hoitoon, kunnallistekniikan verkkojen käyttöasteen lisäämiseen, kaukolämpöverkon kustannustehokkuuteen ja ylipäätään alueen vetovoimaisuuden lisäämiseen. Alueelle sijoittuvat toiminnot voivat tarvita myös runsaasti pysäköintialueita, mikä on huomioitava urheilukeskusalueen suunnittelussa ja korttelialueiden suunnittelussa. 4.21 Kauhavantien itäpuoli Kauhavantien itäpuoliset kaupungin ostamat maa-alueet kaavoitetaan liikealueeksi ja siihen etelässä rajoittuva alue työpaikka-alueeksi ja alueen eteläisin metsäalue Tornimäelle saakka työpaikka- ja asuinpientalojen alueeksi. Alueen kaakkoiskulma kaavoitetaan maatalousalueeksi
SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 14/16 Urheilukeskukselle varataan pysäköintitilaa liikekadun varteen. Urheilukentän länsipuolelle varataan viheraluetta harjoituskenttää varten. Jäähallin ja liikekadun välinen alue kaavoitetaan palloiluhallia tai vastaavaa tarvetta varten. Kaukolämpökeskukselle varataan lisätilaa. Lämpökeskukselta osoitetaan yhteys Mäki-Passin tielle. Mäki-Hannuksen omakotialue säilyy sellaisenaan ja erotetaan sen länsipuolelle kaavoitetusta uudesta asuinalueesta viherkaistalla. Jylhäntien ja Kauhavanjoen välinen alue kaavoitetaan nykyisen rakenteen ja kaavan mukaisesti pientalo- ja koulukeskusalueeksi. 4.22 Kauhavantien länsipuoli Kauhavantien länsipuoli Kalliokoskentiestä etelään kaavoitetaan kokonaan teollisuusja työpaikka-alueiksi Tornimäelle saakka. Kalliokoskentien ja Kauhavanjoen välinen alue kaavoitetaan pientaloalueeksi. Lisäksi tälle alueelle kaavoitetaan uuden palo- ja pelastusaseman alue, jolta sallitaan liikenne kantatielle ainoastaan hälytyksen sattuessa. Muulloin palo- ja pelastusaseman alueelle kuljetaan pientaloalueen läpi. Piirros Näkymä Jylhäntien risteyksestä etelään kantatien suuntaan 5. Yleiskaavan vaikutukset Mäki-Hannuksen ja Vähä-Passin alueiden osayleiskaavan toteuttamisen vaikutukset Kauhavan keskustan kaupunkikuvaan ovat huomattavat ja voivat vaikuttaa myös keskustan painopisteen siirtymiseen alueen suuntaan. Tarkistuksesta johtuvat vaikutukset ovat vähäisemmät johtuen siitä, että jo nykyinen voimassa oleva yleiskaava edellyttää nykyistä tehokkaampaa rakentamista. Tässä mielessä vaikutukset ovat suurimmat Kauhavantien itäpuolella, jossa yleiskaavaa muutetaan niin, että laajat urheilutoimintoihin osoitetut peltoalueet otetaan liike- ja työpaikkarakentamisen alueiksi. Vaikutusten tarkastelussa on ehkä
SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 15/16 konkreettisempaa tarkastella yleiskaavan toteuttamisen vaikutuksia nykyiseen reaalitodellisuuteen kuin vanhaan yleiskaavaan. 5.1 Vaikutukset luontoon ja maisemaan Nykyiset pelto- ja metsäalueet muuttuvat rakennetun maiseman osaksi. Tämä luonnollisesti muuttaa maisemaa ja luontoa agraarimaisemasta urbaaniseksi ympäristöksi, jossa luontoarvoja tuodaan esiin hoidettujen viheralueiden ja istutusten avulla. 5.2 Vaikutukset elinoloihin Alueen maaseudun hidastempoisuus muuttuu aikatauluja noudattavaan työelämän rytmiin. Luonto, eläimet ja eliöt vaihtuvat maaseudun jyrsijöistä ja peltomaiden pieneliöstöstä osittain asfalttieliöstöksi. Linnustossa todennäköisesti tapahtuu, kuten muunkin eliöstön osalta lajiköyhtymistä. Varikset, harakat ja naakat menestyvät. Alueella ei ole vanhoja rakennuksia eikä kolopuita, josta syystä alue ei ole luontaista lepakkojen pesimisaluetta. 5.3 Vaikutukset keskustan palvelurakenteeseen ja asumiseen Uuden liikealueen rakentaminen Mäki-Hannuksen alueelle heijastaa vaikutuksia varsinkin kaupallisten palvelujen hankintaan ja sitä kautta myös jo olemassa olevien kauppaliikkeiden kannattavuuteen. Uuden suurmyymälän myynti ei kuitenkaan olisi pois yksin Kauhavan keskustan päivittäistavarakaupalta. On arvioitu, että se saa myös uusia kaupan asiakkaita Kauhavalle. Vaikutukset asumiseen jäänevät suhteellisen vähäisiksi, koska valtaosa palveluista säilyy ydinkeskustassa Kirkonseudun ja Lauttamuksen alueilla. Voidaan kuitenkin arvioida, että Kauhavanjoen eteläpuolisten asuntoalueiden asema paranee suhteessa keskustan pohjoisosiin. Tämä edellyttää kuitenkin hyvää ympäristön hoitoa ja kulkuyhteyksiä Kauhavanjoen ylitse. 5.4 Vaikutukset liikenteeseen, vesi- ja viemäriverkkoon ja kaukolämpöverkkoon Alueen maankäytön tehostaminen lisää päätieverkon liikennettä, samoin alueelle suuntautuvaa kevyttä liikennettä. Rakentaminen lisää kunnallistekniikan verkkojen ja kaukolämpöverkon käyttöastetta ja kannattavuutta.
SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 16/16 6. Osa-yleiskaava toteuttaminen Yleiskaavan toteuttamista edeltää alueiden yksityiskohtaisten asemakaavojen laatiminen yleiskaavan ohjauksen mukaan. Rakentaminen tapahtuu asemakaavojen ohjauksen mukaan. Kaavoituksesta vastaa Kauhavan kaupunki. Rakennuskorttelialueet rakentavat yritykset ja yksityishenkilöt. Julkiset rakennukset, keskusurheilukenttä, puistot, kadut, viemäri- ja vesijohdot kuuluvat kaupungin vastuualueisiin. Kauhavalla 1.11.2012 Suunnittelutoimisto Aluetekniikka Oy