PIRKKALAN KEHÄTIEN ETELELÄPUOLISEN ALUEEN ELIÖSTÖ- JA BIOTOOPPISELVITYS

PIRKKALAN KEHÄTIEN ETELELÄPUOLISEN ALUEEN ELIÖSTÖ- JA BIOTOOPPISELVITYS Kari Korte Marraskuu 2003

2 Sisältö 1. Johdanto.........................................................1 2. Luonnonoloiltaan arvokkaat alueet.....................................2.1. Avainbiotoopit...................................................2.2. Muita huomion arvoisia kohteita.....................................7.3. Kasvillisuudeltaan arvokkaat alueet.................................. 7.4. Linnustoltaan arvokkaat alueet..................................... 8.5. Hyönteistöltään arvokkaat alueet.................................... 8 1. Selvitysalueen lajisto............................................... 8.1. Kasvillisuus.................................................... 8.2. Rauhoitetut, uhanalaiset ja EU:n luontodirektiivin lajit....................9.3. Muuta huomion arvoista lajistoa biotooppiryhmittäin.....................9.4. Linnusto...................................................... 12.5. Liito-orava.................................................... 13.6. Muu eläinlajisto................................................. 14 1. Muuta huomioitua................................................. 14 2. Kaavoituksessa huomioitavaa........................................ 14 Lähteet............................................................. 15

3 1. Johdanto Yleistä Selvitysalue sijaitsee Pirkkalan kunnan keskustan ohittavan kehätien eteläpuolella lentokentälle menevän tien itäpuolella noin 2,9 km pitkänä ja 200-400 metriä leveänä vyöhykkeenä (liite 1.). Selvitysalueen pinta-ala on noin 100 ha. Alue on matalimmillaan sen läntisellä reunalla, jossa korkeutta on noin 100 mpy ja korkeimmillaan itäisellä reunalla, jossa korkeutta on noin 150 mpy eli korkeuseroa alueen sisällä muodostuu noin 50 metriä. Pyhäjärven pinta on 77 metriä merenpinnan yläpuolella (mpy). Alueella on joitakin asuintaloja ja pienteollisuutta (Salomaa). Tämän selvityksen maastotyöt tehtiin elo-syyskuussa 2003. Karttaliitteissä olevat kohderajaukset menevät paikoin selvitysalueen rajauksen ulkopuolella vain niiltä osin kuin ne maastossa inventoitiin. Maasto ja kasvupaikkatyypit Kaakkois-luode-suuntainen Jasperinoja sen itäpuolisine rinteine muodostaa jyrkähkön vaihettumisvyöhykkeen, jonka länsipuolella maasto on huomattavasti alavampaa kuin itäpuolella. Ilmeisesti länsipuolen alavilla paikoilla maaperä on myös savisempaa, mikä ilmenee myös kasvillisuudessa, joka länsipuolella on rehevämpää ja lehtoisempaa kuin itäpuolella. Jasperinojan länsipuolella kasvupaikkatyyppi vaihettuu lehtomaisesta kankaasta tuoreeseen kankaaseen eikä karumpia tyyppejä juurikaan tapaa. Ojan itäpuolella kasvupaikkatyyppi on lähinnä tuoretta kangasta höystettynä kuivahkoilla ja kuivilla kankailla ja jopa jäkäliköillä, mutta lehtomaista kangasta ei juurikaan esiinny, vaikkakin paikallisesti kohonneisiin ravinnepitoisuuksiin viittaa mm. lehto-arhon (Moehringia trinervia) esiintyminen. Poikkeuksena muusta alueesta Jasperinojan varrella kasvupaikkatyyppi vaihettuu paikoin jopa lehdoksi. Lehtolaikut puron varrella ovat paikoin tuoretta sinivuokko-käenkaali(-metsäimarre)-tyyppiä vaihettuen paikoin kosteasta käenkaali-mesiangervo-tyypistä saniaislehtoon. Metsät Selvitysalueen metsiä on käsitelty melko voimaperäisesti ja suurin osa sen metsistä onkin tuiki tavallista talousmetsää. Varttuneet metsät ovat pääasiassa kuusta (Picea abies), mutta vaihettuvat kuivemmilla, karummilla ja yleensä mäkisillä kasvupaikoilla männyksi (Pinus sylvestris). Voimakkaasti käsiteltynä alueena nuorissa metsissä kasvaa runsaasti pioneerilajina koivua (Betula sp.). Iäkkäintä ja luonnontilaisen kaltaista metsää kasvaa Jasperinojan varrella ja Jasperinojan sekä Vesalan tilan välisellä alueella. Vähemmän luonnontilaisen, mutta järeähkön oloista metsää kasvaa myös pieninä laikkuina Ruutanakorven ja kehätien välisellä alueella. Nämä vastaavat alueet saattavat olla myös liito-oravan (Pteromys volans) mieleen (liite 4). Melko järeää männikköä kasvaa mäellä Haikanvuoren länsipuolella kehätien varrella. Jasperinojan itäpuolinen mäki kasvaa melko tuoreen hakkuun jäljiltä nuorta koivikkoa, joka paikoin on lähes läpipääsemätöntä tiheikköä. Tuoreimmat - ilmeisesti kesän 2003 - hakkuut sijaitsevat Jasperinojan ja Salomaan välisellä alueella. Tämä hakkuu on ulotettu melko lähelle Jasperinojaa poistaen rinteiltä järeähköäkin haapaa (Populus tremula) ja kuusta. Onkin täysi syy olettaa, että kyseinen hakkuu on mahdollisesti ulottunut Jasperinojalta löytyneen liito-oravan elinympäristölle; hakkuualueella mm. oli kolokoivuja pinolla.

4 Vesistöt ja suot Alueen vesistöistä voisi mainita ainoana mainitsemisen arvoisena Jasperinojan pienvesistön. Jasperinoja laskee etelästä Keskisenkulman laajahkoilta soilta. Puroon yhtyy myös koillisesta Pihtikorven soilta tulevat vedet ja Jasperinojan vesi lieneekin väristä päätellen humusperäistä. Kyseiset suot ovat ojitettuja, mutta varsinainen Jasperinoja valuu suurelta osin luonnontilaisessa uomassaan. Puron varrelle on kehittynyt vehkaisia allikoita ja reheviä korpia, mutta paikoin se laskee vuolaastikin kivennäismaiden läpi. Jasperinojan lisäksi reheviä korpia on juuri alavammalla läntisellä osalla, kun puolestaan Jasperinojan itäpuolella soiden skaala ulottuu myös karuihin rämeisiin, nevoihin ja korpiin. Selvitysalueen ainoat ojitetut suot Ruutanakorven paikkeilla ovat kuivahtaneet ja ovat nykyisin lähinnä keskiravinteisia mustikkaturvekankaita. Vesisuhteet Selvitysalueen itäosa on ylänköä muodostaen jonkinlaisen vedenjakajan. Jasperinojan länsipuolella Salomaan tilan ympäristöstä vedet lähtevät virtaamaan aivan luoteiselta kulmalta luoteeseen (avainbiotoopilta nro. 1, ks. kappale 2.1.) ja osa ensin kaakkoon (avainbiotoopeilta nro. 3 ja 4) kääntäen kulkunsa Salomaan peltojen kautta länteen ja luoteeseen jatkaen matkaansa Isolammin kautta Pyhäjärveen. Jasperinoja tuo vettä etelästä Keskisenkulman soilta luoteeseen Hirsalan pelto-ojien kautta Isolammiin. Ruutanakorven paikkeilta vedet valuvat jo suoraan pohjoiseen suuntaan (avainbiotoopeilta nro. 8, 9 ja 10) virraten keskustan Vähäjärven kautta Pyhäjärveen. Aivan alueen itäiseltä reunalta vedet virtaavatkin itään (avainbiotoopeilta 11 ja 12) jatkaen matkaansa Tampereen Sarankulman kautta Pyhäjärveen. 2. Luonnonoloiltaan arvokkaat alueet 2.1. Avainbiotoopit Voimakkaasti käsiteltynä talousmetsänä selvitysalueella on lukumääräisesti vähän luonnontilaisia avainbiotooppeja. Nämä biotoopit ovat yleensä karuja, puuntuotannollisesti vähätuottoisia tai vaikeakulkuisia kohteita ja jääneet ehkä siksi käsittelemättä. Seuraavassa esitellään selvitysalueen avainbiotoopit. Numerointi viittaa liitteenä 2 olevan kartan kohdenumerointiin ja huomionarvoisin lajisto on nostettu esille lihavoinnilla. Kohteiden luokituksessa on luonnontilaisista metsälain huomioimien biotooppien mukaisista kohteista käytetty nimitystä mahdollisesti metsäluonnon erityisen tärkeä elinympäristö, koska termin metsälakikohde tai metsälain mukainen käyttöoikeus on vain metsäkeskuksella. 1. Rehevä korpi Salomaan itäpuolella Salomaan tilan itäpuolella sijaitsee mäen etelärinnenotkelmassa rehevä ruohokorpi, jonka reunamilta on kuusipuustoa harvennettu ja metsä on muutenkin melko nuoren oloista. Korvella ja sen reunamilla kasvaa vain muutamia nuoria kuusia ja hieskoivuja (Betula pubescens). Korven ravinteisuutta ilmentävää lajistoa ovat :

5 kurjenjalka (Potentilla palustris) raate (Menyanthes trifoliata) terttualpi (Lysimachia thyrsiflora) metsäkorte (Equisetum sylvaticum) järvikorte (Equisetum fluviatile) metsäalvejuuri (Dryopteris carthusiana) metsäimarre (Gymnocarpium dryopteris) käenkaali (Oxalis acetosella) rönsyleinikki (Ranunculus repens) luhtalemmikki (Myosotis scorpioides) Muuta lajistoa ovat rönsyrölli (Agrostis stolonifera), pikkurantamatara (Galium palustre ssp. palustre) ja harmaasara (Carex canescens). Kohteen pohjakerroksen muodostavat rahkasammalet (Sphagnum sp) sekä paikoin esiintyy myös Mniaceae-heimon sammalia kielimässä ravinteisuudesta. Kohde kuuluu ei-luonnontilaisena luokkaan metsäluonnon muu arvokas elinympäristö. 2. Avosuo Salomaan itäpuolella Kaakkoon viettävä kosteikkojuotti muuttuu välillä hyllyväpintaiseksi avosuoksi. Suon pinnan muodostavat rahkasammalet ja sen reunamilla kasvaa muutamia hieskoivuja, mutta kohteen luonne on kärsinyt aivan sen rantaan ulottuvan hakkuun vuoksi. Suon pienilmastolliset olosuhteen ovatkin muuttuneet, mutta sitä voi pitää vielä kuuluvaksi metsäluonnon muihin arvokkaisiin elinympäristöihin. Sen kenttäkerroslajistoa ovat tavalliset pullosara (Carex rostrata), tupasvilla (Eriophorum vaginatum), isokarpalo (Vaccinium oxycoccos), suopursu (Ledum palustre), terttualpi ja raate, mutta lajistoon kuuluu myös ravinteisuusindikaattoreita kuten kurjenjalka ja juurtosara (Carex chorrdorhiza). Ravinteisuutta ilmentävä lajisto kasvaakin suunnalla, josta ravinteita valuu suolle. 3. Rehevähkö korpi Jasperinojan länsipuolella Etelärinteen tyvellä olevan pienialaisen ruoho- ja heinäkorven puustoa on kaadettu ja avoimelle alueelle jääneenä sen pienilmastolliset olosuhteet ovat muuttuneet niin, että se kuuluu luokkaan metsäluonnon muu arvokas elinympäristö. Kohteen puustosta on jäljellä vain muutama mänty ja koivu. Sen keskinkertaisen ravinteisia olosuhteita ilmentävät sellaiset kenttäkerroksen lajit kuin ojasorsimo (Glyceria fluitans), juurtosara, pallosara (Carex globularis), raate, kurjenjalka, luhtavilla (Eriophorum angustifolium), metsä- ja järvikorte. Muuta lajistoa ovat pullosara, tähtisara (Carex echinata), jokapaikansara (Carex nigra) sekä harmaasara ja luhtakastikka (Calamagrostis stricta). 4. Kosteikko-/ noronotkelma Jasperinojaan noruu pohjoiselta rinteeltä noro, joka lienee ajoittain kuiva. Jäljistä päätellen siinä virtaa ainakin keväisin vettä kohtalaisesti. Ylempänä notkelmaa noro leviää laajemmaksi painaumaksi, joka on korvettunut. Noronotkelman kasvillisuutta ovat ravinteisten kasvupohjien hiirenporras (Athyrium filix-femina) luhtalemmikki mesiangervo (Filipendula ulmaria) purolitukka (Cardamine amara) korpikaisla (Scirpus sylvatica) sudenmarja (Paris quadrifolia) suokeltto (Crepis paludosa) lehtopalsami (Impatien noli-tangere) kevätlinnunsilmä (Chrysosplenium alterniflorum)

6 Kohde on tiheähkön ja kohtalaisen iäkkään kuusimetsän katveessa, mikä tekee sen pienilmastosta varjoisan viileän. Muuta puustoa on harmaaleppä (Alnus incana). Mainittakoon että kohteen poikki oli runsaasti hirvien jälkiä itä-länsisuunnassa. Luonnontilaisen kaltaisena kohde on mahdollinen metsäluonnon erityisen tärkeä elinympäristö. 5. Jasperinoja korpineen Jasperinoja virtaa luonnontilaisessa uomassaan muuttuen välillä leveäksi vehkaa (Calla palustris) kasvavaksi allikoksi ja välillä reheviksi korviksi. Paikoitellen se putoaa alas hieman vilkkaammin kivennäismaata huuhtoen. Lähellä sähkölinjaa uomaa on perattu, mutta kasvillisuus jatkuu rehevänä, vaikkakin harvemman puuston takia sillä kasvaa enemmän korkeampaa suurruohoa - huomiota herättävimmin Kuva 1. Kaiheorvokki on aikaisin keväällä kukkiva ja mesiangervo. Ylempänä puron varjoisilla kivillä ja kannoilla viihtyvä harvinainen laji. pienilmastolliset olosuhteet ovat kostean viileät todennäköisesti kesälläkin, sillä sen varrella puusto on paikoin isohkoa kuusta ja paikoitellen tiheää lehtipuustoa. Paikoin puuta on kaadettu melko lähelle puroa, mutta toisaalta nämä melko tuoreet hakkuut sijaitsevat koillispuoleisella jyrkähköllä rinteellä, joten hakkuualueen vaikutus puron pienilmastolliseen tilaan ei ole mainittava. Lehtipuustoon kuuluvat mm. tervaleppä (Alnus glutinosa), hieskoivu, haapa, tuomi (Prunus padus), raita (Salix caprea) ja muita pajuja (Salix sp.). Muutamat raidat ovat melko isojakin. Purolta idästä viettävällä korpijuotilla kasvaa haapaa ja tervaleppää. Puron luonnonsuojelullista arvoa nostaa se, että kohteella on jonkin verran myös lahoavaa puuta mm. liekopuuna purolla. Jasperinoja kuuluu Keskisenkulman-Pulkajärven arvokkaaseen luontokokonaisuuteen (Gammarus ky, Ranta, P. 1989: Pirkkalan kunnan ympäristönhoitosuunnitelma, A. Luonnoninventointi ja suojeltavat alueet. - Julkaisu Pirkkalan kunnan kaavoituksessa). Jasperinojan notkelma on kasvilajistollisesti kohtalaisen rikas ja rehevä. Sen lajisto ilmentää runsasta ravinteisuutta. Pensaskerrokseen kuuluvat sellaiset lehtojen lajit kuin taikinamarja (Ribes alpinum, kasvaa etupäässä kivillä ja kuivemmilla kivennäismailla), mustaherukka (Ribes nigrum), näsiä (Daphne mezereum) ja pajut. Ojassa ja sen varren kenttäkasvillisuuteen kuuluvat mm: kotkansiipi (Matteuccia struthiopteris) korpikaisla mesiangervo lehtovirmajuuri (Valeriana sambucifolia) rantaminttu (Mentha arvensis) vehka lehtopalsami korpi-imarre (Phegopteris connectilis)

7 hiirenporras karhunputki (Angelica sylvestris) kaislasara (Carex rhynchophysa) lehtomatara (Galium triflorum) kaiheorvokki (Viola selkirkii, kuva 1.) metsävirna (Vicia sylvatica) hentosara (Carex disperma) yövilkka (Goodyera repens) Puroa reunustavalla rehevällä ruoho- ja heinäkorvella kasvavaa lajistoa ovat : kaislasara korpikaisla mesiangervo lehtovirmajuuri lehtopalsami isoalvejuuri (Dryopteris expansa) hiirenporras käenkaali huopaohdake (Circium helenioides) terttualpi rantaminttu luhtavuohennokka (Scutellaria galericulata) kurjenjalka Puron varren korpi vaihettuu paikoin ruoho- ja heinäkorvesta saniais-, saniaislehto- ja edelleen lehtokorveksi. Itse puron savi-hiesu-lieju-pohjalla kasvaa mm. purolitukka, purovita (Potamogeton alpinus), siimapalpakko (Sparganium gramineum) ja vehka. Kaiken kaikkiaan luonnontilaisena tai lähes luonnontilaisena puronotkelma kuuluu luokkaan mahdollisesti metsäluonnon erityisen tärkeä elinympäristö sekä luonnontilaisen purouoman osalta todennäköisesti myös vesilain tarkoittamiin pienvesiin. Jasperinoja on eittämättä selvitysalueen hienoin ja rikkain kokonaisuus. 6. Rehevähkö korpi Vesalan pohjoispuolella Vesalan pohjoispuolella sijaitsevan rehevähkön korven tyyppi vaihettuu mustikkakorvesta ruoho- ja heinäkorpeen; sen itäreunan ollessa se rehevin osa. Korven puusto on monilajinen ja kerroksellinen ja sitä voikin pitää luonnontilaisena tai luonnontilaisen kaltaisena mahdollisesti metsäluonnon erityisen tärkeänä elinympäristönä. Kohteen puustoa ovat varttuneet kuuset ja männyt sekä hieskoivu, harmaaleppä ja pajut. Kohteen pohjakerroksen muodostavat rahkasammalet. Kenttäkasvilajistoa ovat : metsäkorte kurjenjalka terttualpi vehka pallosara metsäalvejuuri hiirenporras suokorte (Equisetum palustre) raate harmaasara isokarpalo nuokkutalvikki (Orthilia secunda) rentukka (Caltha palustris) suokeltto mesiangervo käenkaali ojakellukka (Geum rivale) isoalvejuuri huopaohdake 7. Avosuo Ruutanakorvessa Ruutanakorvessa oleva reunaosiltaan ojitetun suon keskiosiin on jäänyt ojittamaton saranevaa oleva avosuo. Neva on mitä ilmeisemmin ollut aiemmin laajempi, mutta ojasto on kuivattanut reunaosat suotyypiltään isovarpurämeeksi. Nevan reunamilla kasvaa hieskoivua ja mäntyä. Karun nevaosan kasvillisuutta ovat :

8 pullosara mutasara (Carex limosa) riippasara (C. magellanica) rahkasara (C. pauciflora) isokarpalo tupasvilla suomuurain (Rubus chamaemorus) suokukka (Andromeda polifolia) juolukka (Vaccinium uliginosum) pyöreälehtikihokki (Drosera rotundifolia) variksenmarja (Empetrum nigrum) suopursu Suon kaakkoinen kulma on hieman ravinteikkaampi, mikä ilmenee myös lajistossa. Kaakkoiskulmalla lajiston joukkoon ilmaantuu mm. raate, kurjenjalka ja maariankämmekkä (Dactylorrhiza maculata). Ojituksesta huolimatta neva on mahdollisesti metsäluonnon erityisen tärkeä elinympäristö. 8. Jäkälikkökallio Ruutanakorven kaakkoispuolella Suon kaakkoiselta reunalta kohoaa kallio, joka laella muuttuu jäkäliköksi. Vähäinen puusto kohteella on nuorta harvennettua männikköä eikä se näin ollen täytä luonnontilaisen kohteen tunnusmerkkejä. Se kuuluukin vain luokkaan metsäluonnon muu arvokas elinympäristö. Jäkälistä sillä kasvaa torvijäkäliä (Cladonia sp.), isohirvenjäkälää (Cetraria islandica) sekä sammalista mm. karhunsammalta (Polytrichum sp.) ja kynsisammalta (Dicranum sp.). Putkilokasvilajistoa edustavat mm.: lampaannata (Festuca ovina) kanerva (Calluna vulgaris) metsämaitikka (Melampyrum pratense) metsälauha (Deschampsia flexuosa) puolukka (Vaccinium vitis-idaea) kevätpiippo (Luzula pilosa) nurmirölli (Agrostis capillaris) 9. Jäkälikkkökallio Ruutanakorven ja kehätien välissä Länteen ja luoteeseen viettävällä kalliolla on edustavan oloinen jäkälikkökallio, jolla kasvaa iäkästäkin ja kitukasvuista mäntyä. Osa männyistä on kilpikaarnaisia käkkärämäntyjä ja kalliolla on joitakin maapuita. Kohteen voi todeta olevan lähes luonnontilainen. Lajisto on samaa kuin kohteella nro. 9, jonka lajiston lisäksi tällä kohteella kasvaa myös mäkitervakkoa (Lychnis viscaria). Kohde on mahdollinen metsäluonnon erityisen tärkeä elinympäristö. 10. Jäkälikkökallio Liinakorven länsipuolella Itään Liinakorpeen päin viettävällä rinteellä sijaitsee pienialainen ja harvapuustoinen jäkälikkökallio. Puustoon kuuluu jokin käkkärä- ja pystyyn kuollut mänty. Joukossa kasvaa myös joitakin pieniä kuusia. Jäkälälajistoon kuuluu tuttuja torvijäkäliä (valkoporonjäkälä Cladonia arbuscula, harmaaporonjäkälä C. rangiferina ja palleroporonjäkälä C. stellaris) sekä isohirvenjäkälä ja punareunatorvijäkälä (Cladonia coccifera). Sammalista sillä kasvaa karhunsammalia, kynsisammalta ja seinäsammalta (Pleurozium schreberi). Niukkaa putkilokasvilajistoa edustavat kanerva, puolukka, metsälauha, lampaannata ja polkusara (Carex brunnescens). Kohde täyttää metsäluonnon muun arvokkaan elinympäristön kriteerit.

9 11. Avosuo Liinakorven ja kehätien välissä Aivan kehätien vieressä on Liinakorpeen viettävällä rinteellä lähes puuton suo. Suo on lähinnä tyyppiä saraneva, mutta vaihettuu paikoitellen ruohoiseksi sarakorveksi. Korpimaiset osat sijoittuvat aloille, joilla kivennäismaa on lähempänä turvekerroksen pintaa, jonka muutama kivi rikkookin. Sen vähäinen puusto käsittää hieskoivua, mäntyä, raitaa, virpapajua (Salix aurita) ja harmaaleppää. Puusto suon reunoilla on nuorehkoa, mutta silti suo lukeutuu mahdollisesti metsäluonnon erityisen tärkeisiin elinympäristöihin. Kasvilajistoa ovat alueelle tutut kurjenjalka, jouhivihvilä (Juncus filiformis) tupasvilla, suohorsma (Epilobium palustre) sekä saroista myös pullo-, harmaa-, riippa- ja jokapaikansara. Erikoisuutena kohteelta löytyi myös luhta- ja pullosaran risteymää (Carex vesicaria X rostrata), joka on kohtalaisen harvinainen. 2.1.1. Muita huomionarvoisia kohteita 1. Räme luoteisella lentokentän tien ja kehätien risteyksen kohdalla Aivan selvitysalueen luoteisella kulmalla sijaitsee pienialainen ja luonnontilaisen kaltainen isovarpuräme, jonka puusto on pääasiassa kitukasvuinen mänty, mutta joukossa kasvaa myös hieskoivua. Puustoa on tosin menneinä vuosina harvennettu. Rämeen varpukasvillisuutta ovat isokarpalo, puolukka, suopursu ja juolukka. Rämeen reunamilla on keskiravinteista korpea, jonka ravinteisuustasoa ilmentää mm. raate (runsaana esiintyessään!). Räme on huomionarvoinen kohde. Räme viettää luoteeseen, jossa suo muuttuu keskiravinteiseksi ruohokorveksi. Ravinteisuustasosta kielivät mm. järvi- (Equisetum fluviatile) ja metsäkorte, raate, kurjenjalka, metsäalvejuuri ja röyhyvihvilä (Juncus effusum). Myös puusto tällä korpiosuudella on monipuolisempaa kuin rämeellä. Sillä kasvaa hieskoivua, virpapajua ja harmaaleppää. 2.2. Kasvillisuudeltaan arvokkaat alueet Selvitysalueellisesti on selkeästi eroteltavissa vain yksi kasvillisuudeltaan arvokas alue. Tämä alue on Jasperinojan notkelma kokonaisuudessaan, joka on esitelty avainbiotoopeissa kohdenumeroinneilla 4 ja 5 (kappale 2.1.). Notkelman lehtoiset kosteikot ja kuivemmat kumpareet pystyvät ylläpitämään melko monipuolista ja rehevää kasvillisuutta. Kasvilajistoon kuuluu monia harvinaisenpuoleisia lajeja. Kohteen lisätutkiminen voisikin olla paikallaan ja tuoda päivänvaloon vieläkin uutta harvinaista lajistoa. Eikä olisi ihme, jos sen kosteikoissa kasvaisi jopa uhanalaista lajistoa. Tutkimuksia tulisikin tehdä tämän selvityksen ajankohtaa aikaisemmin kesällä, sillä monet arvokkaat lajit saattavat nuukahtaa huomaamattomiksi tai peittyä muun kasvillisuuden joukkoon loppukesää kohti.

10 2.3. Linnustoltaan arvokkaat alueet Huolimatta voimakkaasta ihmistoiminnasta ja metsätaloudesta voi selvitysalueelta löytää biotooppeja ja metsäisiä alueita, jotka saattavat olla linnustollisesti huomion arvoisia. Tällaisia kohteita on esitelty liitteessä 3, jossa esitetyt rajaukset ovat vain suuntaa antavia. Niille yhteistä on jo varttuneen puuston sisältyminen alueisiin ainakin jossakin määrin. Lajistollista rikkautta lisääviä seikkoja ovat myös biotooppien rikkonaisuus (esim. peltojen ja metsäisten vyöhykkeiden vaihtelevuus) ja lehtoisuus. Tässä mielessä myös ihmistoiminta saattaa lisätä lintulajistollista monimuotoisuutta (esim. perinnebiotoopit). Huomautettakoon vielä, että linnustollisia arvoja ei voitu tätä selvitystä tehtäessä todentaa myöhäisen vuodenajan vuoksi. Eittämättä Jasperinojan notko lienee linnustollisesti selvitysalueen rikkain kohde. On täysi syy olettaa, että sen varrella olevat järeät kuusimetsät yhdessä lehtipuustoisten metsien, lahopuiden ja lehtojen kanssa luovat edellytykset ympäristöään monipuolisemmalle jopa uhanalaiselle lajistolle. Notko olisi ominta elinympäristöä esim. varpushaukalle (Accipiter nisus), pohjantikalle (Picoides tridactylus) tai pikkusiepolle (Ficedula parva). Itse asiassa kohteella nähtiinkin pohjantikan ravinnonhakupuita (kuorimisjälkiä). Myös Ruutanakorven soinen ympäristö nevoineen, järeähköine metsineen ja jäkälikkökallioineen muodostaa moni-ilmeisen maisemakokonaisuuden, jonka lintulajisto saattaa olla ympäristöään rikkaampi. Edellisistä poikkeavasti alueen itäpäässä sijaitseva mahdollisesti linnustollisesti arvokkaaksi luokiteltu kohde onkin karuhko järeää mäntyä kasvava mäen laki. Myös sen lajisto saattaa poiketa tavanomaisesta rikastuttaen alueen lajistoa. 2.4. Hyönteistöltään arvokkaat alueet Selvitysalueen hyönteistöstä ei ole tehty selvitystä eikä selvityksen myöhäisen ajankohdan vuoksi lajistoa koskevien havaintojen teko ollut enää mahdollista (paitsi runsaan hirvikärpäskannan toteaminen). Kuitenkin on tehtävissä jonkinlainen arvio mahdollisesti hyönteistöltään arvokkaista kohteista. Tällaisia kohteita saattavat olla kappaleessa 2.1. Avainbiotoopit mainitut kohteet, jotka poikkeavat tavallisesta talousmetsästä ja mahdollisesti myös elättävät talousmetsästä poikkeavaa lajistoa. Parhaimpia kohteita hyönteistöllisessä mielessä ovat todennäköisesti Jasperinoja sitä reunustavine metsineen (kohteet numeroilla 4 ja 5), Ruutanakorven neva (kohde numerolla 7), jäkälikkökalliot (kohteet numeroilla 8 ja 9) sekä rämeet (ks. kohteet numeroilla 1 (muut kohteet) ja 7). 3. Selvitysalueen lajisto 3.1. Kasvillisuus Selvitysalue on suurimmaksi osaksi voimakkaasti käsiteltyä ja kulttuurivaikutteista aluetta, mikä on ehkä vähentänyt alueen luonnollista kasvilajikirjoa. Alue on kaiken kaikkiaan kasvilajistollisesti melko köyhää poikkeuksena Jasperinojan notkelma. Kulttuurin vaikutus ilmenee erityisesti alueen länsiosassa Jasperinojan länsipuolella, jossa maasto on ollut otollisempi viljelylle. Länsiosan kasvilajistossa kasvaa monia kulttuuri- ja puolikulttuurilajeja. Näitä ovat mm. särmäkuisma (Hypericum maculatum), harakankello (Campanula patula), terttuselja (Sambucus racemosa), nurmitädyke (Veronica

11 chamaedrys) ja vuohenputki (Aegopodium podagraria). Esim. vuohenputkea pidetään alunperin lehdoista karjan mukana levinneenä lajina. Kasvilajistoa on esitelty liitteessä 4. 3.1.1. Rauhoitetut, uhanalaiset ja EU:n luontodirektiivin lajit Selvitysalueelta ei löydetty yhtään rauhoitettua, uhanalaista tai EU:n luontodirektiivin mukaista kasvilajia. Ainoita alueelta havaittuja osittain rauhoittuja lajeja ovat näsiä, kevätlinnunherne (Lathyrus vernus) ja sinivuokko (Hepatica nobilis). Ne ovat rauhoitettuja niin, että niiden poimiminen myyntiä varten on kielletty. Harvinaisempi näsiä esitellään kuivien ja tuoreitten lehtojen yhteydessä. 3.1.2. Muuta huomionarvoista lajistoa biotooppiryhmittäin Huomionarvoiset lajit ovat joko valtakunnallisesti harvinaisia, esiintyvät pienialaisesti Suomessa, ovat Tampereen ulkopuolella harvinaisia tai harvinaistuvat Tampereelta johonkin suuntaan. Seuraavaksi esitellään selvitysalueen lajistoa biotooppiryhmittäin. Kuivat kankaat Harvinaista kuiville kankaille tyypillistä lajistoa edustavat keltatalvikki (Pyrola chlorantha) ja mäntykukka (Monotropa hypopitys). Ne ovat tyypillisiä lajeja myös tuoreille kankaille. Keltatalvikkia tapaa useimmin kuiville seinäsammalen ja metsäkerrossammalen (Hylocomium splendens) peittämillä rinteillä ja harjuilla, mutta joskus myös esim. kuivilla rantatöyräillä. Sen levinneisyys kattaa lähes koko Suomen aina Rovaniemen korkeudelle asti, mutta valtakunnallisesti harvinaisena. Joitakin yksittäisiä esiintymiä on Inarin Lapissa saakka. Selvitysalueella se kasvaa poikkeuksellisen runsaana aivan kehätien vieressä olevalla mäellä ja sen eteläisellä rinteellä. Yleensä se kasvaa vain muutaman yksilön ryppäinä, mutta kyseisellä paikalla yksilömäärä kohoaa arviolta 100-200 välille. Kuva 2. Mäntykukka puhkeaa kukkaan syksyllä. Vierellä näkyy edellisen vuoden kukintoja. Mäntykukka (kuva 2.) on nimensä veroisesti männyn juuristossa elävä lehtivihreätön loinen, joka sienirihmaston välityksellä saa ravintonsa puulta. Se on esiintymisessään eteläpainotteinen ja jo Tampereen seudulla kohtalaisen harvinainen. Lajia ei juurikaan tapaa enää Kuopiota pohjoisempana. Selvitysalueella mäntykukkaa kasvaa yhdellä paikalla Ruutanakorven eteläreunalla. Mäntykukkaa kasvaa joskus myös lehtomaisilla kankailla.

12 Selvitysalueen kuiville ja kuivahkoille kankaille tyypillistä muuta lajistoa ovat mm. : puolukka kanerva metsälauha metsäkastikka arundinacea) (Calamagrostis seinäsammal metsäkerrossammal kynsisammalet kevätpiippo nuokkutalvikki Tuoreet ja lehtomaiset kankaat Tuoreille kankaillekin tyypilliset keltatalvikki ja mäntykukka on esitelty kappaleessa Kuivat kankaat. Selvitysalueen tuoreille kankaille tyypillistä lajistoa ovat mm. : mustikka (Vaccinium myrtillus) metsäkastikka nuokkuhelmikkä (Melica nutans) ahomansikka (Fragaria vesca) oravanmarja (Mainathemum bifolia) metsätähti (Trientalis europeae) metsäorvokki (Viola riviniana) kielo (Convallaria majalis) metsäalvejuuri vanamo (Linnaea borealis) Selvitysalueen lehtomaisten kankaitten tyypillistä lajistoa ovat : sinivuokko käenkaali lillukka (Rubus saxatilis) metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum) kevätlinnunherne metsäimarre mustikka huopaohdake tesma (Milium effusum) sormisara (Carex digitata)

Kuivat lehdot Tyypillisesti kuivissa lehdoissa esiintyviä harvinaisia lajeja ovat metsävirna, näsiä ja metsälehmus (Tilia cordata), jotka ovat tyypillisiä myös tuoreille lehdoille. Metsävirnaa kasvaa runsaimmin, vaikkakaan ei kovin yleisenä Ahvenanmaalta Manner-Suomeen Etelä-Hämeen lehtokeskuksen alueelle ulottuvalla alueella. Pohjoisimmat yksittäiset esiintymät ovat Oulun korkeudella asti. Lajia kasvaa myös kivikoissa ja tien penkoilla. Selvitysalueella sitä kasvaa Jasperinojan koillispuolen mäen rinteillä parissa paikassa. Näsiä kasvaa runsaimmillaan Etelä-Hämeen lehtokeskuksen alueella, vyöhykkeellä Pohjos-Karjalasta Kajaaniin sekä Sodankylän paikkeilla, mutta melko harvakseltaan. Näiden keskittymien ulkopuolella laji on siis vieläkin harvinaisempi. Näsiää kasvaa myös lehto- ja lettokorvissa ja se on kalkinsuosija. Selvitysalueella sitä kasvaa parilla paikalla Jasperinojan alajuoksun töyräällä. Myös metsälehmusta kasvaa etupäässä Etelä-Hämeen lehtokeskuksen alueella, vaikkakin kohtalaisen harvinaisena sielläkin. Pohjoisimmat esiintymät ovat Iisalmen korkeudella. Metsälehmus ei siedä seisovaa vettä ja viihtyy savipitoisilla multamailla. Sitä kasvaakin selvitysalueella yhdellä jyrkähköllä etelään suuntautuvalla rinteellä Jasperinojan sivukorven reunalla. Kohteella on lähinnä pensasmaisia lehmuksia. Metsälehmusta kasvaa myös tuoreilla ja lehtomaisilla kankailla Tuoreet lehdot Tyypillistä tuoreitten lehtojen lajistoa ovat edellä Kuivat lehdot kappaleessa kuvatut metsävirna, näsiä ja metsälehmus. Lisäksi tähän ryhmään kuuluvia tyyppilajeja ovat kaiheorvokki ja lehtomatara. Kaiheorvokki on Suomen erityisvastuulaji (Uhanalaisten lajien 2. seurantatyöryhmän mietinnön mukaan vuodelta 2000). Kaiheorvokin esiintyminen noudattaa kahden keskuksen jakaumaa, jonka toinen keskus on Etelä-Hämeen lehtokeskus ja toinen Laatokan lehtokeskuksen vaikutusalueella, joka ulottuu Venäjän rajalta alueelle Nurmes- Tohmajärvi-Joensuu. Laji on kuitenkin itäpainotteinen ja sitä esiintyy Tampereen seutukunnalla harvinaisena. Selvitysalueella kaiheorvokkia kasvaa yhdellä paikalla aivan puron varrella - paikalla, jossa puro virtaa kovarantaisen kynnyksen läpi. Kaiheorvokki on tyypillinen myös kosteille lehdoille. Lehtomataraa kasvaa harvinaisena lähes koko maassa aivan pohjoisimpaan Suomeen saakka yksittäisinä esiintyminä. Muuta maata harvinaisempi se on suomenselän alueella sekä Rovaniemen pohjoispuolisella alueella. Sitä pidetään hyvänä lehtojen ilmentäjänä. Selvitysalueella sitä kasvaa vain yhdellä paikalla yhdessä kaiheorvokin kanssa. Lehtomatara on tyypillinen laji myös kosteissa lehdoissa ja sitä kasvaa myös lehtomaisilla kallioilla, louhikoissa ja jopa saniaiskorvissa. Kosteat lehdot ja rehevät korvet (lehto- ja sanaiskorvet, ruoho- ja heinäkorvet) Tämän ryhmän tyyppilajeista on edellä esitelty tuoreitten lehtojen kaiheorvokki ja lehtomatara. Lisäksi tähän ryhmään lukeutuvia harvinaisia tyyppilajeja ovat lehtopalsami,

14 kaislasara, kevätlinnunsilmä, hentosara ja kotkansiipi. Näistä lajeista lehtopalsami, kaislasara ja kevätlinnunsilmä ovat tyypillisiä myös ryhmille muut rehevät kosteikot sekä vesistöt. Hentosara ovat tyypillinen ryhmälle muut rehevät kosteikot. Lehtopalsamia kasvaa kosteissa lehdoissa, rehevähköissä puronvarsilehdoissa, korvissa ja lähteiköissä. Yleisempi se on esiintymisessään linjan Pori-Jyväskylä-Kotka lounaispuolella, mutta silläkin alueella kohtalaisen harvinaisena. Tämän linjan pohjoispuolella sitä esiintyy siellä täällä aina Rovaniemen korkeudelle asti. Lehtopalsami puuttuu lähes kokonaan Pohjanmaalta. Se on rauhoitettu Oulun ja Lapin maakunnissa. Selvitysalueen lehtopalsamit kasvavat kohtalaisen runsaana pitkin Jasperinojan notkon kosteimpia osia. Valtakunnallisesti kaislasaraa esiintyy harvinaisena akselilla Tampere-Kuopio-Oulu ja muualla tätäkin harvinaisempana. Yleisimmillään sitä kasvaa Kainuussa lähellä Venäjän rajaa. Selvitysalueen kaislasaraesiintymät ovat Jasperinojan varrella parissa paikassa soisella ja liejuisella kasvupohjalla. Kaislasaraa kasvaa myös lähteiköissä, rannoilla ja ojissa. Kevätlinnunsilmä on Tampereen seudulla ainoa rikkoihin kuuluva laji (lukuun ottamatta pahtarikkoesiintymää Orivedellä). Sitä kasvaa Etelä-Hämeen lehtokeskuksesta etelärannikolle ulottuvalla alueella sekä pienellä alalla Kaakkois-Suomessa Laatokan lehtokeskuksen vaikutusalueella. Tampereen seudullakin sitä kasvaa melko harvahkosti. Selvitysalueella sitä kasvaa pohjoisesta Jasperinojaan viettävällä varjoisalla juotilla, jossa se ei joudu kilpailemaan elintilastaan muun kasvillisuuden kanssa. Laji kasvaa usein savipohjalla. Hentosara kasvaa harvinaisena koko maassa. Sitä tapaa yleensä pieninä yksittäisinä mättäinä rehevillä korvilla, mutta viihtyy myös soistuvissa kangasmetsän painanteissa. Selvitysalueellakin sitä kasvaa vain muutaman mättään turvin Jasperinojan varrella erittäin vetisellä paikalla. Näyttävänä saniaisena kotkansiipi on tunnettu myös koristekasvina. Sitä kasvaa koko maassa harvinaisena, mutta yleisimmillään se on Etelä-Hämeestä Uudellemaalle ulottuvalla alueella. Myös Pohjois-Karjalassa kotkansiipi on hieman yleisempi. Selvitysalueella sitä kasvaa pitkin Jasperinojan töyräitä. Muut rehevät kosteikot (rantakosteikot, puronvarret, lähteet ja tihkupinnat) Tähän ryhmään tyypillisesti kuuluvista lajeista on edellä esitelty lehtopalsami, kaislasara, kevätlinnunsilmä ja hentosara kappaleessa kosteat lehdot ja rehevät korvet. Kedot, laidunalueet ja niityt (perinnebiotoopit) Tähän ryhmään kuuluva tyyppilaji on aholeinikki (Ranunculus polyanthemos). Se kuuluu muinaistulokkaisiin ja sitä kasvaa kuivahkoilla ahoilla, kedoilla, niityillä ja lehtoniityillä. Sitä kasvaa kohtalaisesti Ahvenanmaalta Lounais-Suomeen ulottuvalla alueella sekä tätä yleisemmin Pohjois-Karjalassa. Muualla se on harvinainen aina Oulun maakunnan alueelle asti. Selvitysalueella sitä kasvoi parin yksilön turvin entisellä pellonpohjalla Jasperinojan ja sähkölinjan haaraan jäävällä alalla.

15 Vesistöt (järvet, lammet, ojat, purot ja allikot) Tämän ryhmän tyypillisistä lajeista on edellä esitelty kappaleissa Kosteat lehdot ja rehevät korvet lajit lehtopalsami, kaislasara ja kevätlinnunsilmä. Muita harvinaisia tämän ryhmän tyyppilajeja on purolitukka. Purolitukkaa kasvaa yleisemmin Etelä-Hämeen lehtokeskuksen alueella ja Kaakkois-Suomessa Laatokan lehtokeskuksen vaikutusalueella, mutta näilläkin paikoilla melko harvakseltaan. Muualla Suomessa se on harvinainen aina Kuopion korkeudelle asti. Selvitysalueen purolitukat kasvavat Jasperinojassa sen liejuisella pohjalla. Purolitukkaa kasvaa myös rehevissä korvissa ja lähteiköissä. 3.2. Linnusto Tässä selvityksessä ei pyritty määrätietoisesti inventoimaan linnustoa, minkä inventoiminen olisikin vuodenaika huomioon ottaen ollut epäsuotuisaa. Pesimäajan ulkopuolella elo-syyskuussa suurin osa linnuista viettää melko hiljaista elämää keräten ravintoa ja valmistautuen mm. tulevaan muuttomatkaan. Alueella havaittua lintulajistoa olivat pohjantikka, monet tiaiset (Parus sp.), käpytikka (Dendrocopus major), punarinta (Erithacus rubecula), urpiainen (Carduelis falmmea), hippiäinen (Regulus regulus) ja peippo (Fringilla coelebs). Havaittu lajisto on aivan tavallista metsien lajistoa lukuun ottamatta pohjantikkaa, joka taantuvana lajina on luokiteltu lähes uhanalaiseksi. Lisäksi se kuuluu EU:n lintudirektiivin (luontodirektiivin liitteen I laji) ja Suomen erityisvastuulajeihin. Selvitysalueella havaittiin pohjantikan raapimia ravinnonhakujälkiä pystyyn lahoavien kuusien kyljissä Jasperinojan notkelmassa. Pohjantikat joutuvat vaeltelemaan jonkun verran ravintoa hakiessaan eikä sen raapimien puiden olemassaolo tarkoita välttämättä, että laji pesisi alueella, vaikkakin alueella kasvaa siihen sopivaa puustoa. Jasperinojan notko näyttäisi kuitenkin kuuluvan pohjantikan elinympäristöön. 3.3. Liito-orava Vaikka vuodenaika huomioon ottaen liito-oravan jätösten havainnoiminen olisi pitänyt olla huomattavasti vaikeampaa kuin kevätpuolella, löydettiin lajin jätöksiä sen levähdyspuina käyttämien järeiden kuusten tyviltä Jasperinojan notkelmasta (kartoissa paikka nimeltään Antto, liite 5.) sekä Vesalan tilan luoteispuolisen kukkulan ympäriltä (Kuva 3.). Kehätietä lähin oleva jätöshavainto tehtiin vain 30 metrin päässä tiestä. Keväällä kiima-aikaan ja poikasten lähdettyä loppukesästä etsimään omia elinpiirejään liito-oravat saattavat mahdollisesti ylittää tien tältä kohtaa keskustan suuntaan. Tien molemmin puolin on pienet järeähköpuustoiset kukkulat ja avoimen tilan leveys on noin 40 metriä, jonka ne pystyvät vielä liitämään.

16 Kehätien, Jasperinojan ja Vesalan välinen alue on biotoopiltaan liitooravalla melko hyvin soveltuvaa; alueella on runsaasti sopivia järeitä kuusia ja runsaasti ravinnoksi kelpaavaa lehtipuustoa. Biotoopiltaan sopiva alue ulottuu Vesalan länsipuolelta vedetyn sähkölinjan länsipuolen rinteille saakka. Näyttäisikin olevan mahdollista, että pohjoisempana lähempänä kehätietä sähkölinjan länsipuolella tehdyissä hakkuissa olisi rinteiltä kaadettu liito-oravalle sopivaa metsää; kantojen perusteella rinteellä on kasvanut mm. järeää kuusta ja haapaa. Lisäksi syksyllä 2003 hakkuuaukean reunalla Kuva 3. Keväisiä liito-oravan jätöksiä kuusen tyvellä. olleessa koivupuupinosta löytyi kolopuu. Jasperinojan liito-oravalle soveltuva biotooppi jatkuu itään aina lähes Jasperinojaan idästä liittyvän korven perukoille asti. Puhtaasti biotooppiarviona lajille soveltuvaa metsää kasvaa lisäksi Salomaan tilan länsipuolella sekä Ruutanakorven ympärillä; tämä ottamatta huomioon niiden alojen eristyneisyyttä ja pinta-alaa. 3.4. Muu eläinlajisto Selvitysalueella havaittua muuta eläinlajistoa ovat hirvi (Alces alces), jänis (Lepus timidus), orava (Sciurus vulgaris) sekä syönnöksistä päätellen myös runsaasti muita pieniä jyrsijöitä. Ilmeistä onkin, että asutus, liikenne ja ihmistoiminta karkottavat osan lajistosta kauemmaksi. Tästä huolimatta niinkin isot eläimet kuin hirvi ilmaantuvat lähelle kehätietä ja asutuksen välisiin metsäisiin osiin. Jäljistä päätellen hirvet liikkuvat vilkkaasti Pihtikorven ja Vehkakorven suunnalta Jasperinojan notkoa pitkin sähkölinjalle asti. Myös muiden lajien osalta suurin osa havainnoista sijoittuu Jasperinojalle. 4. Muuta huomioitua Liitteessä 6 on esitelty selvitysalueella olevia muita huomioituja kohteita. Seuraavassa kohteet mainitaan lyhyesti. 1. Vanha kivijalka Vesalan tilan pohjoispuolella olevan kukkulan kaakkoisrinteellä sijaitsee noin 10 X 15 metriä oleva alle metrin korkuinen osittain sammaleen peittämä kivijalka. Puustosta päätellen se on ollut käytössä melkoisen kauan aikaa sitten. Menneen rakennuksen pohja on kalteva eikä näin ollen ole varmaankaan ollut asuinrakennuksen paikka. 2. Puumainen tammi

17 3. Puumainen tammi 4-6. Iso siirtolohkare 7. Pesäkivi Rinteen pohjoissyrjällä lepää kivi, joka on alta päin kovera ja saattaa tarjota suojapaikan eläimille. 5. Kaavoituksessa huomioitavaa Kaavoituksessa tulisi ottaa huomioon arvokkaimpana luontokokonaisuutena Jasperinojan notkon laajahko elinympäristö, jonka säilyttämistä puoltavat sen kuuluminen laajempaan Pulkajärveltä asti ulottuvaan kokonaisuuteen ja sen toimiminen ekologisena/ viheryhteytenä Keskisenkulman suuntaan, sen biotooppien vaihettuminen rehevistä korvista purolehtoon ja vanhaan metsään ja näiden lukeutuminen luonnontilaisiin avainbiotooppeihin, monipuolinen kasvillisuus ja todennäköiset linnustolliset ja hyönteistölliset arvot, sen kuuluminen liito-oravan elinympäristöön sekä keskustaläheisyyden vuoksi sen tarjoama hyvä mahdollisuus toimia opetuskohteena. Jasperinojan ja Vesalan tienoille sijoittuva liito-oravan elinympäristö tulisi ottaa huomioon kokonaisuutena mahdollisine viheryhteyksineen lähialueen muille elinympäristöille. Jasperinojan ympäristöä suunniteltaessa ja rakennettaessa olisi lisäksi hyvä ottaa huomioon sen valuma-alue, joka tosin on laaja eikä välttämättä vielä tämän selvitysalueen rakentamisen ongelma, mutta joka tulee pohdittavaksi rakentamisen mahdollisesti jatkuessa etelän suuntaan. Joka tapauksessa ojan valuma-alueelle kaavoittamisen ja rakentamisen yhteydessä tulisi kiinnittää huomiota ojaan pääsevien hulevesien määrän lisäksi myös niiden laatuun. Suotavaa olisi myös runsaan keltatalvikkiesiintymän säilyttäminen kaavoituksessa. Harvoin tapaa niin runsasta keltatalvikkiesiintymää kuin mitä on selvitysalueella kehätien varrella olevalla rinteellä. Yleensä kyseistä lajia näkee vain muutamia yksilöitä yhdellä paikalla. Myös selvitysalueen muut avainbiotoopit Jasperinojan lisäksi ja varsinkin mahdolliset metsäluonnon erityisen arvokkaat kohteet (liitteessä 2 tummanvihreällä) olisi hyvä saada säilymään mahdollisuuksien mukaan. Avainbiotoopeista kulutusherkimpiä ovat karut jäkäliköt, mutta toisaalta myös lehdot ovat tietyn harvinaisen lajiston suhteen arkoja liialliselle kulutukselle ja pienilmaston muutoksille. Avainbiotooppien säästäminen voisi olla paikallaan viheralueverkoston laajempaa kokonaisuutta mietittäessä (alueelliset ja seudulliset tarpeet). Lähteet : Hayman, P. 1979: Lintuopas. Paino: Amer-Yhtymä Oy Weilin+Göös, Espoo 1991. Hämet-Ahti, L., Suominen, J. ym. 1998: Retkeilykasvio, 4. painos. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Yliopistopaino, Helsinki 1998. Jahns, H.M. 1980: Sanikkaiset, sammalet, jäkälät. Kustannusosakeyhtiö Otava, Keuruu 1988.

18 Lahti, T., Lampinen, R. & Kurtto, A. 1995: Suomen putkilokasvien levinneisyyskartasto. Versio 2.0. - 23 s. + 1604 karttaa tietokantana. Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo. Helsinki. Laine, L.J. 2000: Suomalainen lintuopas. Werner Södeström Osakeyhtiö, 2000, 6. painos. Gummeruksen painopaikka, Jyväskylä 2001. Laine, J. & Vasander, H. 1990: Suotyypit. Kirjayhtymä, Helsinki. Meriluoto, M. & Soininen, T. 1998: Metsäluonnonarvokkaat elinympäristöt. Metsälehti Kustannus, Helsinki. Paino: Karisto Oy, Hämeenlinna 1998. Ranta, P., Gammarus Ky 1989 : Pirkkalan kunnan ympäristönhoitosuunnitelma. A. Luonnoninventointi ja suojeltavat alueet. s. 234. - Lähdeteos Pirkkalan kunnan kaavoitusvirastossa.