Ulkoasiainvastaava Heinäsmäki iloitsi ulkosuhteiden menestyksekkäästä hoitamisesta.

Samankaltaiset tiedostot
Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1)

Todettiin kokouksen olevan laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen. Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin.

PÖYTÄKIRJA /2014

Todettiin kokouksen olevan laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen. Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin.

Opintovastaava Teittinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Teittistä ruuasta.

Opintovastaava Heinonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Heinosta ruoasta.

PÖYTÄKIRJA /2014

Yleisvastaava Sukura kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Sukuraa ruuasta.

Opintovastaava Teittinen kehotti kaikkia ottamaan jäätelöä. Kiitettiin Teittistä jäätelöstä.

Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta.

Kehuttiin yleisvaliokunnan tiedottaja Tuomas Rudankoa laatimastaan kuvakollaasista.

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta.

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta.

Ulkoasianvastaava Heinäsmäki kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Heinäsmäkeä ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2012

PÖYTÄKIRJA /2014

Tiedotusvastaava Takalo kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Takaloa ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2011

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Todettiin kokouksen olevan laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen

Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta.

Tiedotusvastaava Kritsos kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kritsosta ruuasta.

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1)

Yleisvastaava Liukkonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Liukkosta ruoasta. Kehuttiin ruoan ulkonäköä.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: kello Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PÖYTÄKIRJA /2014

Kiitettiin Yleisvastaava Kutvosta ja jäsen Mark Turusta kokouspaikan tarjoamisesta.

PÖYTÄKIRJA /2014

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1)

Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta.

Ulkoasiainvastaava Viherkenttä kehotti ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruoasta.

Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta.

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn.

PÖYTÄKIRJA /2014

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

Yleisvastaava Kutvonen kertoi menettäneensä nuoruutensa. Kutvonen kiitti lahjasta.

Yleisvastaava Kutvonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kutvosta ruuasta.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

PÖYTÄKIRJA /2014

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: kello Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Sihteeri Hiltunen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hiltusta ruuasta.

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1)

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Opintovastaava Teittinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Teittistä ruuasta ja kehuttiin ruokaa.

Ulkoasianvastaava Heinäsmäki kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Heinäsmäkeä ruuasta.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta.

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1)

PÖYTÄKIRJA /2011

Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1)

Ulkoasiainvastaava Laatunen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Laatusta ruoasta.

Yleisvastaava Paajanen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Paajasta ruoasta.

Puheenjohtaja Karvinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Karvista ruoasta.

Sihteeri Hellgrén, ulkoasiainvastaava Viherkenttä ja opintovastaava Tukiainen kertoivat saaneensa opintopisteitä.

Todettiin PyKY-syysklassikkoa vietetyn. Paheksuttiin KY:n tuomareita ja jäsen Töyräksen käytöstä.

Taloudenhoitaja Ahsanullah kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Ahsanullahia ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2014

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Paikka: Lönnrotinkatu 5

PÖYTÄKIRJA /2013

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi.

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2011

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2013

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2012

PÖYTÄKIRJA /2007

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 06/2015. Aika: klo Paikka: Porthaninkatu 4 c 48

PÖYTÄKIRJA /2013

Yleisvastaava Hieta-aho kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hieta-ahoa ruoasta.

Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen.

PÖYTÄKIRJA /2012

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Langetettiin myöhästymissakko opintovastaava Hokkaselle.

Puheenjohtaja Hjelt, tiedotusvastaava Kritsos, Hellgrén ja Tukiainen kertoivat saaneensa opintopisteitä.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 03/2015. Aika: Maanantai klo Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

PÖYTÄKIRJA /2013

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2011

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

PÖYTÄKIRJA /2011

Opintovastaava Markkanen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Markkasta ruoasta.

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

Langetettiin myöhästymissakko 5 euroa puheenjohtaja Karviselle, tiedotusvastaava Leinolle, opintovastaava Markkaselle ja yleisvastaava Merenmiehelle.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2011

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin yhdistyksen sääntömääräistä Syyskokousta vietetyn. Onniteltiin uutta hallitusta.

PÖYTÄKIRJA /2014

Transkriptio:

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 32/2016 Aika: klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen väistötilat Casa Academicalla Hietaniemenkatu 7 A, 3. krs Katariina Järvi, puheenjohtaja Laura Renholm, sihteeri Tiia Takalo Linnea Viherkenttä Harri Gröhn Enna Hakala Aapo Heinäsmäki Helinä Teittinen 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Järvi avasi kokouksen kello 18.35. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1) 4. Ilmoitusasiat Yleisvastaava Hakala kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hakalaa ruuasta. Langetettiin puheenjohtaja Järvelle myöhästymissakko. Todettiin sihteeri Renholmilla olevan ilmoitusasiaa. Ulkoasiainvastaava Heinäsmäki iloitsi ulkosuhteiden menestyksekkäästä hoitamisesta. Paheksuttiin tilavastaava Viherkentän lipsumista tavoitteistaan. Iloittiin Viherkentän saamasta suklaasta. Todettiin Pykälän phuksiviikkoa vietetyn. 1

Järvi, Heinäsmäki ja opintovastaava Teittinen kertoivat käyneensä etelässä. Viherkenttä kiitti saamistaan tuliaisista. Taloudenhoitaja Gröhn pahoitteli hallituksen brunssin väliin jäämistä. Heinäsmäki kertoi tämän johdosta hänelle koituneesta asemasta. Iloittiin hallinnon- ja sopimusoikeuden kesätenttitulosten julkaistun. Ihailtiin Gröhnin ja Heinäsmäen suorittamista kesätentissä. 5. Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen Todettiin hallituksen sähköpostilistan toimivan vaihtelevasti. Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen hallituksen sähköpostilistalle ja hallituksen jäsenten henkilökohtaisiin sähköpostiosoitteisiin. 6. Talous 6.1 Valmennuskurssit 6.1.1 Avustavien kurssipäälliköiden rekrytointi Todettiin valmennuskurssien avustavaksi kurssipäälliköksi tullut paljon hakemuksia. Iloittiin kiinnostuksesta valmennuskursseja kohtaan. Nimitettiin Milja Makkonen avustavaksi kurssipäälliköksi puheenjohtaja Järven ja vastaava kurssipäällikkö Essi Granholmin esityksestä. Todettin rekrytointiprosessin kahden muun avustavan kurssipäällikön osalta jatkuvan. 6.1.2 Muut valmennuskurssien asiat Todettiin vastaava kurssipäällikkö Essi Granholmin valtuutetun käyttämään yhdistyksen tiliä ja luottokorttia. Todettiin Henri Nousiaiselta poistetun kaikki edellä mainitut valtuudet. Todettiin päätetyn tarvittaessa tehdä asiasta valtakirja. 6.2 Spex Keskusteltiin Spexin kulukorvauksista. Todettiin improjen alkaneen. Tilavastaava Viherkenttä kiitti ohjaajia näyttelijöiden informoimisesta tilan säännöistä. Keskusteltiin Spexin tanssijoiden ja bändin treenitilan vuokrauksesta. 6.3 Avustushakemukset 2

Käsiteltiin FC Force Majeuren hakemus korotetusta kerhotuesta. Pidettiin korotetun kerhotuen myöntämistä perusteltuna hakemuksen perusteella. Päätettiin myöntää 300 euron korotettu kerhotuki FC Force Majeurelle. 6.4 Muut talousasiat 6.4.1 Toimiston maksupäätelaitteen hankinta Todettiin toimiston maksupäätelaitteen hankitun ja olevan nyt toiminnassa. Keskusteltiin maksupäätelaitteen hankita- ja asentamisprosessista. Iloittiin toimivasta maksupäätelaitteesta. 6.4.2 Muut talousasiat Taloudenhoitaja Gröhn muistutti kuittien palauttamisesta. Keskusteltiin kulujen seurannasta. Keskusteltiin alasalin käytön tilavuokrasta. Gröhn muistutti maksamattomista KV-viikoista. Valtuutettiin taloudenhoitaja Gröhn yhdistyksen kokouksen 21.6.2016 tekemän päätöksen mukaisesti nostamaan kokouksessa keskustellun mukainen laina pankista kerhotilojen saneeraus- ja remontointikuluja varten. 7. Tila-asiat 7.1 Remontti Tilavastaava Viherkenttä kertoi remonttitoimikunnan kokoustaneen aikaisemmin samana päivänä. Viherkenttä kehotti kiinnostuneita hallituksen jäseniä kysymään tarkemmin remontin sisällöstä. Keskusteltiin kerhotiloista purkutöiden jälkeen. Päätettiin järjestää hallituksen excursio Pykälän tiloihin. Keskusteltiin remontista. 7.2 Väistötilat Keskusteltiin hallituksen huoneen avaimista. Iloittiin väistötilojen toimivuudesta. Keskusteltiin väistötilojen äänentoistosta. Keskusteltiin valiokunnan DJ-vuorojen käyttöönotosta. 3

7.3 Muut tila-asiat Ei muita tila-asioita. 8. Opintoasiat 8.1 Seminaarivapaapaikat Ei uusia seminaarivapaapaikkoja. 8.2 Vaihtoehtoisen opintoputken ilta 27.9. Keskusteltiin Vaihtoehtoisen opintoputken illan tilasta ja puhujista. 8.2 Muut opintoasiat Opintovastaava Teittinen kertoi opetusvaradekaani Janne Kaiston jäävän opintovapaalle. Teittinen kertoi ON-koulutusohjelman ja OTM-koulustusohjelmien johtoryhmien kokoustavan jatkossa yhdessä Sakari Melanderin johdolla. Teittinen kertoi Jarna Petmanin jättävän varadekaanin tehtävänsä. Keskusteltiin mahdollisuudesta käyttää maisterivaihteen opiskelijoita opetusapuna myös Helsingin oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Teittinen kertoi asian eteen tehdyistä toimenpiteistä. Keskusteltiin tiedekunnan tutoreista ja Pykälä ry:n mahdollisuudesta saada jatkossa vaikuttaa tutoreiden valintaan ja koulutukseen. Kokoustauko alkoi kello 20.11. Kokoustauko päättyi kello 20.42. 9. Yleisasiat 9.1 Phuksiviikko 9.1.1 Punssikahvit 29.8. Keskusteltiin Punssikahvien järjestelyiden toimivuudesta ja syntyneestä sotkusta. Keskusteltiin alasalin musiikkiäänentoistosta ja DJ-koppiin pääsyn rajoittamisesta. Keskusteltiin alasalin astiastosta. 9.1.2 Lakimiesliiton info 31.8. Todettiin Lakimiesliiton infoa vietetyn ja tapahtuman sujuneen hyvin. 4

Keskusteltiin UAV:n esittämistä kehitysideoista tapahtuman järjestelyiden suhteen. 9.1.3 Futiscup 1.9. Todettiin urheiluvastaava Liukkosen hoitaneen tapahtuman järjestelyt mallikkaasti ja kuplafutiksen olleen mukava lisä tapahtumaan. Onniteltiin FC Force Majourea ja iloittiin Pykälän palauttamisesta voittojen tielle. Harmiteltiin, ettei yleisvastaava Hakala pelannut Pykälän kokoonpanossa. Todettiin Futiscupin jatkojen sujuneen hyvin. Keskusteltiin jatkojen kulusta. 9.1.4 Pykälä-Codex bileet 2.9. Todettiin tapahtuman onnistuneen hyvin ja tapahtumakonseptin saaneen kehuja phuksien suunnalta. Keskusteltiin tapahtuman osallistujamäärästä. Keskusteltiin tapahtuman järjestelyistä. Keskusteltiin taloudenhoitaja Gröhnin epätyypillisen anteliaasta käytöksestä. Kokoustauko alkoi kello 21.34. Kokoustauko päättyi kello 21.48. 9.1.5 Muut phuksiviikon asiat Keskusteltiin Muumikerhosta. Todettiin phuksiviikon sujuneen hyvin. Päätettiin jakaa hallituspistekorttien pisteet hallituksen kokousten yhteydessä. 9.2 Phuksiaiset 7.9. Yleisvastaava Hakala totesi Phuksiaisten järjestelyjen olevan phuksikapteeneilla hoidossa. Keskusteltiin phuksiaisten aikataulusta, hallituksen rastista, jatkoista ja pukeutumisesta. 9.3 Kiljava 12.-13.9. Keskusteltiin Kiljavan siivouksesta, vuoroista ja lipunmyynnistä. Iloitiin Kiljavan lähestymisestä. 9.4 Syyskauden avajaiset 14.9. 5

Todettiin Syyskauden avajaisten lippujen menneen kovaan tahtiin. 9.5 Fuksiseikkailu 27.9. Todettiin Fuksiseikkailun ilmoittautumisen olevan tänään. 9.6 PyKY-Syysklassikko 30.9. Keskusteltiin PyKY-Syysklassikon yritysyhteistyöstä. 9.7 Phuksisitsit 4. ja 6.10. Todettiin Phuksisitsien lippuja myydyn tänään. Ulkoasiainvastaava Heinäsmäki kertoi Phuksisitsit II laulunjohtajien olevan selvillä. Keskusteltiin Phuksisitsien yritysyhteistyöstä, lipunmyynnistä jatkossa, kutsuvieraista ja jatkojen mainostamisesta kaikille. 9.8 Kaverisitsit 13.10. Keskusteltiin Kaverisitsien laulunjohtajista. 9.9 Ulottuvuusbileet 2.11. Tilavastaava Viherkenttä iloitsi Ulottuvuusbileiden tulevan. 9.10 Glamoursitsit 9.11. Opintovastaava Teittinen kertoi Glamoursitsien teemasta. 9.11 Sonniaiset 16.11. Ei uutta asiaa Sonniaisista. 9.12 Pikkujoulut 24.11. Keskusteltiin alasalin vuokraamisesta Pikkujoulujen etkoja varten. Keskusteltiin Pikkujoulujen esiintyjistä ja jatkoista. Yleisvastaava Hakala totesi Pikkujoulun järjestelyjen edistyvän. 9.13 Korruptiositsit 2.12. Ei uutta asiaa Korruptiositseistä. 9.14 Muut syksyn tapahtumat 6

Ei muuta asiaa syksyn tapahtumista. 9.15 Muut yleisasiat Keskusteltiin Wappu 17 esiintyjästä ja järjestämispaikasta. Keskusteltiin OVK:n kokouksen jatkamisesta valiokuntien yhteiskokouksen jälkeen. 10. Tiedotusasiat 10.1 Nettisivujen päivittäminen Tiedotusvastaava Takalo totesi nettisivuja päivitetyn. Keskusteltiin Pykälän blogin tulevista blogiteksteistä. 10.2 Muut tiedotusasiat 10.2.1 Verkkotunnusten uusiminen Valtuutettiin tiedotusvastaava Takalo uusimaan yhdistyksen verkkotunnukset. 10.2.2 Laulukirja Ulkoasiainvastaava Heinäsmäki kertoi laulukirjan sisällön olevan valmis. Keskusteltiin laulukirjan yritysyhteistyöstä ja tilausmäärästä. 10.2.3 Muut tiedotusasiat Keskusteltiin mahdollisuudesta hankkia internetyhteys Casan väistötiloihin. Keskusteltiin hallituksen palstasta syksyn Inter Vivoksen numeroihin. Muistutettiin seuraavan Inter Vivoksen aineistonjättöpäivämäärän olevan 19.9. 11. Yrityssuhdeasiat 11.1 Yhteistyötapaamiset Sihteeri Renholm kertoi PyKY-syysklassikon, laulukirjojen ja Phuksisitsien yritysyhteistyöstä. Keskusteltiin kynien hankkimisesta toimistolla. Renholm totesi yrityssuhdetoimikunnan kokoustavan tulevana torstaina. Renholm kertoi tulevista yhteistyötapaamisista. 11.2 Muut yrityssuhdeasiat 7

Keskusteltiin tapahtumien tuotesponsoroinnista. 12. Ulkoasiat 12.1 Tulevat KV-viikot Ulkoasiainvastaava Heinäsmäki totesi syksyn KV-viikkojen alkavan pian. Heinäsmäki kertoi Uppsalan lähtijöiksi valitun Aapo Heinäsmäki, Lauri Laatunen, Inka Sajakoski ja Jenni Kumpula. Heinäsmäki kertoi Hattrickia suorittavan itsensä lisäksi Inka Sajakoski ja Lauri Laatunen. Heinäsmäki totesi Codexin KV-viikkoilmoittautumisen alkavan pian. Heinäsmäki kertoi Oslon KV-viikosta. Keskusteltiin phukseille kohdistetun KV-viikko infotilaisuuden järjestämisestä. Keskusteltiin puheenjohtaja Järven osallistumisesta K-supé -kilpailuun Codexin KV-viikon yhteydessä. Järvi kertoi pelisuunnitelmastaan kilpailua varten. Keskusteltiin Punssikahvien KV-standista ja todettiin standin toimineen hyvin. Heinäsmäki totesi odottavansa myös Artiklan, Justuksen ja Tukholman KV-viikkoja. Heinäsmäki kertoi int.sek. möten järjestettävän Oslon KV-viikon yhteydessä ja siellä valittavan muun muassa uusi Sekretariatetin presidentti ja varapresidentti. 12.2 Vaihtarisitsit 16.9. Keskusteltiin vaihtarisitsien laulunjohtajista, lipunmyynnistä ja budjetista. 12.3 Oktoberfest-sitsit 20.10. Keskusteltiin Oktoberfest-sitsien lippujen määrästä, järjestelyistä, jatkoista, ohjelmasta ja yritysyhteistyöstä. Ulkoasiainvastaava Heinäsmäki kertoi käyvänsä tarkastamassa Smökin tilat muutaman valiokuntalaisen ja emännän kanssa. 12.4 Codex-sitsit 3.12. Todettiin Codex-sitsien ajankohdan sovitun. Ulkoasiainvastaava Heinäsmäki kertoi tiedottaneensa sitseistä myös Justuksen hallitusta. 12.5 Muut ulkoasiat 8

Ulkoasiainvastaava Heinäsmäki totesi sihteeri Renholmin hoitaneen ulkoasioita ansiokkaasti. Velvoitettiin tiedotusvastaava Takalo ottamaan tiedotuslampsu syliin. Vastaanotettiin kutsu Justus ry:n 25. vuosijuhlille lauantaina 12.11. Päätettiin koko hallituksen osallistuvan vuosijuhlille ja akateemiselle silliaamiaiselle edustamaan yhdistystä. Keskusteltiin excursiosta Seinäjoelle ennen Justuksen vuosijuhlia. Vastaanotettiin kutsu Stadga rf:n 20. vuosijuhlille lauantaina 22.10. Päätettiin koko hallituksen osallistuvan vuosijuhlille ja akateemiselle silliaamiaiselle edustamaan yhdistystä. Keskusteltiin vuosijuhlien matkoista ja majoituksesta. Vastaanotettiin Ex Nunc 1/2016. Valtuutettiin taloudenhoitaja Gröhn maksamaan Opiskelijamuuttojen lasku liittyen Pykälän kerhotilojen muutokustannuksiin. 13. Ponnet 13.1 Ponsi koskien valmennuskursseja Päätettiin siirtää valmennuskursseja koskevan ponnen käsittely myöhemmälle ajankohdalle. 13.2 Ponsi koskien yhdistyksen strategiatyötä Päätettiin siirtää yhdistyksen strategiatyötä koskevan ponnen käsittely myöhemmälle ajankohdalle. 14. Muut esille tulevat asiat 14.1 Pykälä ja SLUSH Keskusteltiin Pykälän osallistumisesta SLUSH:iin. Keskusteltiin mahdollisesta teamleaderista Pykälän tiimille. 14.2 Muut esille tulevat asiat Keskusteltiin tiistaina järjestettävästä Tervetuloa tiedekuntaan -paneelista, dekaanin vastaanotosta ja Dokaanin jatkoista. Keskusteltiin seuraavalla viikolla tutorryhmien toimistovierailuista. Todettiin phuksien liittyvän Pykälä ry:n jäseniksi vierailuje yhtedessä Keskusteltiin Paragraaffi Oy:n asioista. Keskusteltiin hallitusvaalipaneelin ajankohdasta. Päätettiin järjestää paneeli 7.11. 9

Keskusteltiin sisarainejärjestöjen hallitusten jäsenten yhteismatkasta Prahaan. Tilavastaava Viherkenttä kertoi puhelimensa ja tietokoneensa olevan väliaikaisesti poissa toiminnasta. Iloittiin Pykälälle palautuneista kylteistä. 15. Seuraava kokous Todettiin seuraavan kokouksen olevan 11.9. kello 19. Todettiin ulkoasiainvastaava Heinäsmäen olevan pullavuorossa. 16. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Järvi päätti kokouksen kello 00.08. Pöytäkirjan vakuudeksi Katariina Järvi Puheenjohtaja Laura Renholm Sihteeri 10