Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma. Hämeenkyrön varhaiskasvatus

Samankaltaiset tiedostot
Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma Hämeenkyrön. -Tiedote vanhemmille

5. Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma

HYVIEN VUOROVAIKUTUS- JA ALAVUDEN VARHAISKASVATUKSESSA KAVERITAITOJEN VAHVISTAMINEN KIUSAAMISEN ENNALTAEHKÄISYN JA PUUTTUMISEN TOIMINTAMALLI

MYLLYOJAN PÄIVÄKODIN KIUSAAMISELTA SUOJAAMISEN TOIMINTAMALLI

LAPIOKUJAN LASTENTARHAN KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA

Kiusaaminen varhaiskasvatusikäisten lasten parissa. Laura Kirves Helsingin yliopisto ja Aalto yliopisto

Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa on Tuulenpesässä yhteensä 13 henkilöä.

Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy

Taivalkosken kunnan varhaiskasvatuksen KEPSU. (Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma)

Kiusaaminen ja sen ehkäisy varhaiskasvatuksessa

VARHAISKASVATUKSEN JA ESIOPETUKSEN

Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA

Esiopetuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma toimintakaudelle

ULVILAN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSEN

Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma

kiusaamisen ennaltaehkäisynja puuttumisen suunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Sä pääset meijän leikkiin Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa KT Laura Repo

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa LAPE-päivät KT Laura Repo

KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA

KIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTASUUNNITELMA

kiusaamisen ennaltaehkäisynja puuttumisen suunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiusaamisen ehkäisy alle kouluikäisten lasten parissa hanke

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

Kasv Oheismateriaali. Vasun liite 6

Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy

Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiusaamisen kipeät arvet LASTEN. vertaissuhdetaidot. Työkaluja kiusaamisen ehkäisemiseen. Vilja Laaksonen kehitysjohtaja, FT, YTM

Kiusaamisen ehkäisy Haminan varhaiskasvatuksessa

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa. Christina Salmivalli Turun yliopisto

3 5-VUOTIAIDEN KERHOTOIMINTA; KERHOJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli

3 5-VUOTIAIDEN KERHOTOIMINTA; KERHOJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Koulukiusaamiseen liittyvät käytännöt ja toimintamallit

Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen

Meidän koulu on kiusaamisen vastainen koulu KIVA KOULU

Kiusaamisen ehkäisy Kittilän varhaiskasvatuksessa

TURVATAITOJA LAPSILLE OPPIMATERIAALI JA SEN PÄIVITYSTYÖ Mirja Ylenius-Lehtonen Minna Andell Kaija Lajunen

Vanhempainilta koulukiusaamisesta

PERUSOPETUS SELVITTI KOULUKIUSAAMISTA

Lopen kunnan suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Lapsen sosiaalisen kehityksen tukeminen ja kiusaamisen ehkäisy

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

KAVERITAITOJA. Tietoa ja harjoituksia toimivan ryhmän rakentamiseen. Vilja Laaksonen & Laura Repo

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pöytyän kunnan varhaiskasvatuspalveluiden. Kiusaamisen ennaltaehkäisyn opas YHDESSÄ. Päiväkodissa, ryhmässä, porukassa

Vaalan kunnan peruskoulujen kiusaamisenvastainen toimintamalli

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma

STOP kiusaamiselle! Sari Törmänen

Pienten lasten hyvinvointikokemus katsauksia meneillään olevaan mittariston kehittämistyöhön

SUUNNITELMA KIUSAAMISEN EHKÄISEMISEKSI Nilakan yhtenäiskoulussa

Suunnitelmallinen kiusaamisen ehkäisy osana varhaiskasvatuksen suunnitelmaa

Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma

KIUSAAMINEN. Mitä kiusaaminen on? Mitä rooleja oppilailla voi kiusaamisessa olla? Miksi? Mitä voi tehdä? Miten selvitellään?

Suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma

JOHDANTO PIKIRUUKIN PÄIVÄKODIN VASUUN

Palvelualueiden palvelulupausten koonnit valmis / / TiK. Kuva 4

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä

Västerskogin päiväkoti

Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma

SISÄLLYSLUETTELO: Taustaa. Mitä kiusaaminen on? Kiusaamisen tunnistaminen ja siihen puuttuminen. Kiusaamisen ehkäiseminen. Yhteistyö vanhempien kanssa

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

VEITTIJÄRVEN PÄIVÄKODIN KISU. kiusaamisen ehkäisyn suunnitelma

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

Villilän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma

PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma

Moision koulu Ylöjärven kaupunki

Yksikön toimintasuunnitelma

KÄYTÖSSÄOLEVAT DOKUMENTOINTI MENETELMÄT VALOKUVATAAN

RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään.

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki

SISÄLLYS. Kasvatuskumppanuus Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus...

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti

parasta aikaa päiväkodissa

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015

MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

Toimintamalli kiusaamistilanteisiin

Transkriptio:

1 Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma Hämeenkyrön varhaiskasvatus

2 Sisällys Johdanto... 3 Miksi?... 4 Mitä kiusaaminen on?... 5 Kiusaamisen ennaltaehkäisy... 6 Puuttuminen ja jatkotoimenpiteet... 8 Kirjallisuus ja materiaali aiheeseen liittyen... 9

3 Johdanto Hämeenkyrön varhaiskasvatuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma on tarkoitettu liitteeksi kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaan ja työkaluksi kaikille kasvattajille. Kiusaamisen ehkäisy ja puuttuminen kuuluvat Hämeenkyrön kunnan varhaiskasvatuksen strategiaan toimintakaudella 2016-2017. Tästä eteenpäin se on osa kunnan varhaiskasvatuksen linjausta. Suunnitelma on suunnattu varhaiskasvatukseen ja sen kohteena ovat lasten keskinäiset suhteet ja se, miten kiusaamista voidaan vähentää ja miten kiusaamistilanteisiin voidaan puuttua. Tavoitteena on saada koko kunnan varhaiskasvatuksen henkilöstö sitoutumaan kiusaamisen ehkäisyyn ja puuttumiseen. Samalla tavoitteena on kehittää vanhempien ja varhaiskasvatuksen välistä kasvatuskumppanuutta, ottamalla perheet mukaan kehittämään varhaiskasvatuksen kiusaamista ehkäisevää toimintaa. Suunnitelman avulla pyritään luomaan varhaiskasvatuksessa kulttuuria, jossa toiminta itsessään on jo kiusaamista ehkäisevää. Tavoitteena on osallistaa lapset kiusaamista ehkäisevään toimintaan kaikkien kaveri - periaatteella. Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma on toteutettu viiden varhaiskasvatuksen työntekijän muodostamassa työryhmässä. Työryhmä on hyödyntänyt suunnitelmassa varhaiskasvatuksen työntekijöiden ja lasten vanhempien näkemyksiä kyselyiden avulla sekä lasten ajatuksia kiusaamisesta, haastattelemalla heitä. Suunnitelmaa tarkistetaan ja uudistetaan tarpeen mukaan kunnan varhaiskasvatussuunnitelman päivityksen yhteydessä. Mua on kiusattu. Mua kiusattiin sillain, että mua hakattiin joka paikkaan. Se tapahtui viime kesänä päiväkodissa, ulkona. Lapsi 5v

4 Miksi? Varhaiskasvatuksen arvopohja perustuu lapsen oikeuksien sopimukseen. YK:n lasten oikeuksien sopimuksen artiklassa 2 todetaan, että kaikilla lapsilla on samat oikeudet ja he ovat samanarvoisia, eikä ketään saa syrjiä. Artiklassa 19 todetaan myös, että lapsella on oikeus suojaan fyysistä ja psyykkistä väkivaltaa vastaan. Artiklassa 31 korostetaan lapsen oikeutta leikkiin, lepoon ja vapaa-aikaan (YK 1998/2010.) Varhaiskasvatuslain mukaan lapselle on varmistettava turvallinen varhaiskasvatusympäristö sekä edistettävä lapsen kasvua, kehitystä, terveyttä ja hyvinvointia (Varhaiskasvatuslaki 2a ). Lasten kanssa työskentelevillä aikuisilla on tärkeä olla samansuuntainen käsitys siitä, mitä kiusaaminen on. Jos työntekijöiden näkemykset poikkeavat paljon toisistaan, on todennäköistä, että he puuttuvat erilaisiin asioihin. Tällöin kiusaamisen ehkäisy ja siihen puuttuminen ei ole systemaattista ja johdonmukaista. Päiväkodin työntekijät määrittelevät sen, miten ryhmissä toimitaan. Heidän vastuullaan on määritellä, mikä on hyväksyttävää käytöstä ryhmässä ja mikä ei. Aikuisten asenne on ratkaiseva kiusaamistilanteissa. Jos aikuiset viestittävät selkeästi, etteivät he hyväksy loukkaavaa käytöstä, myös lapset oppivat ymmärtämään mikä on sallittua ja mikä ei. Aikuisten asenne lapsia ja kollegojaan kohtaan kertoo ryhmässä vallitsevista normeista ja arvoista. Jos aikuisten kesken esiintyy selvittämättömiä konflikteja tai kiusaamista, on lähes mahdotonta tehdä kiusaamista ehkäisevää työtä lapsiryhmässä. Huono ja jännittynyt ilmapiiri aikuisten kesken tarttuu väistämättä myös lapsiin. Sen vuoksi työskentely aikuisten ilmapiirin hyväksi on tärkeää. Perheillä ja lasten vanhemmilla on tärkeä rooli kiusaamisen ehkäisyssä kasvattajien lisäksi. Vaikka kiusaaminen tapahtuu pääosin päiväkodin lapsiryhmässä, jossa akuutit tilanteet tulee ratkaista, kiusaaminen on aina myös kodin asia. Kodin kasvatusarvot heijastuvat lapseen, joka vaikuttaa hänen tapaansa liittyä vertaisryhmään ja toimia siinä. Kasvatuskumppanuus ja yhteiset arvot päiväkodin ja kodin välillä edesauttavat kiusaamisen ehkäisyn onnistumista. Päiväkodin henkilökunnan on tärkeää kuunnella vanhempia ja ottaa vakavasti heidän mahdollinen huolensa. Vanhemmat tarvitsevat myös tietoa kiusaamisesta ilmiönä. On tärkeää selittää kiusaamisen termiin liittyvät määrittelyn pulmat pienten lasten parissa. Kiusaamisen ehkäisy on vaikuttamista lapsiryhmän toimintaan, turvallisen ryhmän luomista sekä vuorovaikutustaitojen vahvistamista. Kiusaamistilanteista puhuttaessa ja niitä tutkittaessa voi olla vaikea osoittaa se hetki, mistä kiusaaminen alkaa, eli milloin konflikteista tulee toistuvia ja milloin niitä voidaan alkaa kutsua kiusaamiseksi. Toisaalta kiusaamisen ehkäisyn kannalta ei ole merkityksellistä odottaa, että negatiivisesta käytöksestä muodostuu systemaattista kiusaamista, vaan ehkäisy tulee aloittaa ajoissa joka tapauksessa. Konfliktien ja riitojen oikeanlainen ratkaisu voidaan nähdä kiusaamisen ehkäisynä. Tavoitteenahan on, ettei kiusaamista pääsisi syntymään.

5 Mitä kiusaaminen on? Christina Salmivalli määrittelee kiusaamisen seuraavasti: Kiusaamista on se, kun samalle lapselle aiheutetaan toistuvasti pahaa mieltä. Tekijöinä on joku tai jotkut, joita vastaan kiusatun on vaikea puolustautua. Kaikki riidat ja konfliktit eivät kuitenkaan ole kiusaamista, mutta toistuessaan ja pitkään jatkuessaan niistä saattaa tulla sitä. Lapsen oma kokemus kiusaamisesta ja kyky arvioida tapahtunutta on otettava huomioon tässä tilanteessa. Pienetkin lapset kiusaavat, mutta heidän kohdallaan on vaikea arvioida, ovatko he tietoisia siitä, että heidän toimintansa voi loukata ja vahingoittaa toisia. Tönimistä, kaatamista. Ku sanoo jotain tyhmää kaverille. Jos ei anna tulla leikkiin mukaan. Jos ei anna kaverin leikkiä toisten kans tai jos kuolluttaa toisen. Lapsi 4v. Kiusaamisen eri muodot: Psyykkinen leikistä pois sulkeminen katseet eleet uhkailu matkiminen syrjintä härnääminen toisten leikkien rikkominen ja härnääminen Fyysinen lyöminen potkiminen nipistely vaatteiden repiminen pureminen töniminen estäminen ilveily Sanallinen uhkailu pilkkaaminen selän takana puhuminen lällättely haukkuminen nimittely (Vanhempien, lasten ja työntekijöiden kyselyiden ja haastatteluiden perusteella kerättyä tietoa) Mä oon ollu samas ryhmäs ku ne pojat, mutta mä en menny kiusaan tyttöjä. Mä jäin puun taakse kun ne pojat meni kiusaan. Lapsi 5v.

6 Kiusaamisen ennaltaehkäisy Turvallinen ympäristö: - Laadi yhteiset säännöt ja sopimukset lapsiryhmälle, osallista myös lapsia. Käytä kuvia, palaa niihin tarvittaessa. - Laadi yhteiset pelisäännöt työtiimille ja selkeät roolit myös kiusaamisen ehkäisemiseksi. - Rakenna luottamusta lapsiin ja työtovereihin. - Vaikuta omalla toiminnallasi positiiviseen ilmapiiriin. Avoin, suvaitseva ja erilaisuuden hyväksyvä ilmapiiri luo turvallisuutta kaikille. - Panosta rauhalliseen ja kiireettömään toimintaan, vältä turhia odottelutilanteita. - Ennakoi tilanteita, käytä kuvia ja sanoja. - Ota huomioon istumapaikat, pukemispaikat ym. - Rakenna toimivia pienryhmiä, ota huomioon temperamenttierot, erityiset haasteet ym. - Havainnoi ja puutu välittömästi kiusaamiseen. - Keskustele ja perustele toimintasi miksi toimimme näin? - Ole läsnä, osoita se eleillä, ilmeillä, puheella. - Kiinnitä huomiota lapsilähtöiseen mielekkääseen toimintaan. - Toimi johdonmukaisesti ja tasa-arvoisesti Sosiaalisten ja emotionaalisten taitojen harjoittelu: - Keskustele, mitä tulee tehdä jos sinua tai jotakuta muuta kiusataan. Kehitä lapsen omaa ajattelua, älä anna aina valmiita vastauksia. - Vältä kiusaamis sanan käyttöä, sanoita itse tekeminen älä töni. positiivisen kautta - Käytä yhteistoiminnallisia menetelmiä. - Ota mukaan teemoja ja toteuta ne osana arkea. esim. hyvä kaveri, erilaisuus, ystävyys, monikulttuurisuus - Käytä erilaisia menetelmiä kts. materiaalipilvi s. 8. - Kehitä itsesäätelytaitoja, sanoita / kuvita tunteita. Käytä liikennevaloja. - Käytä kirjoja, satuja, nukketeatteria, draamaa. - Ole itse mallina, tunnista ja tiedosta oma toimintasi, asenne ratkaisee. - Piirrä tilanteisiin liittyviä kuvia. - Kiinnitä positiivista huomiota ja arvosta myös ei-kognitiivisia taitoja kuten esim. sinnikkyys, kohteliaisuus, uteliaisuus. Leikin havainnointi, ohjaaminen ja osallistuminen: - Ole mukana ja läsnä leikeissä myös lattiatasossa, ota huomioon erityiset tarpeet ja poista ryhmään liittymisen esteitä esim. puheen tuoton ja ymmärtämisen haasteet. - Pyri toimimaan pienryhmissä, porrasta tilanteita. - Kiinnitä huomiota eri oppimisympäristöihin fyysisiin (lelut, jakotilat) psyykkisiin (ilmapiiri, osallisuus) ja sosiaalisiin (kaverisuhteet, aikuinen-lapsi suhde) - Havainnoi leikkijöiden erilaisia rooleja, opeta leikkimään erilaisten kavereiden kanssa.

7 - Anna mahdollisuus myös aikaan parhaan kaverin kanssa. Lapsen itsetunnon vahvistaminen ja osallisuus: - Kuuntele ja pysähdy lapsen asioiden äärelle. - Kiinnitä huomiosi hyvään. - Kohtaa lapsi myönteisesti ja kunnioittavasti. - Anna lapsille minä pystyn kokemuksia. - Kannusta, motivoi. - Sanoita lapsen vahvuuksia. - Opeta säätelemään tunteita esim. kuvin, kielellistä asioita. - Anna valinnanmahdollisuuksia. Kasvatuskumppanuus: - Keskustele ryhmäsi arvoista, ota vanhemmat mukaan keskusteluun. - Rakenna luottamuksellinen ja avoin suhde, joka auttaa ikävienkin asioiden käsittelyssä. - Ota vanhempien esittämä huoli lapsesta vakavasti. Lapset kertovat kotona helpommin asioista. - Parhaimmillaan vanhemmat voivat kotona tukea lapsen vertais- ja ystävyyssuhteita. Joka päivä ennen päiväkotiin lähtöä kerron, että kaikista tärkeintä päivän aikana on olla hyvä kaveri Vanhempi

8 Puuttuminen ja jatkotoimenpiteet Aikuisen roolina on rohkaista ja kannustaa lapsia keskinäiseen riitojen selvittämiseen, ohjaten tilannetta kuitenkin tarvittaessa, huomioiden lasten mahdollisuudet keskinäiseen selvittämiseen. Vinkkejä konfliktitilanteiden selvittelyyn: Keskeytä tilanne Keskustele lasten kanssa tapahtuneesta Anteeksipyyntö Keskustelussa voi hyödyntää: miltä sinusta tuntuisi? kysymyksiä Lapset voidaan ohjata tarvittaessa eri leikkeihin tai leikkimään aikuisen lähettyvillä Tapahtuman jälkeen on tärkeä: Havainnoida jatkuuko samankaltainen toiminta, voidaanko siis puhua kiusaamisesta Kertoa tapahtuneesta muille ryhmän kasvattajille Kertoa tapahtuneesta kaikkien osallisten vanhemmille, huomioiden kuitenkin vaitiolovelvollisuuden Rohkaista lapsia kertomaan aikuisille jos tilanne toistuu Työntekijöiden on osoitettava lapsille selvästi, että kiusaava tai loukkaava käytös toista lasta kohtaan ei ole hyväksyttävää. Mikäli kyseessä on toistuva tapahtuma ja voidaan puhua jo kiusaamisesta, puuttuu aikuinen tähän kaikissa tapauksissa. Tärkeää on siis havainnoida lastenvälisiä suhteita ja puuttua huomatessaan ettei kaikki ole lasten välillä kunnossa. Kiusaamisasiaa selvittäessä tärkeää on: Keskustelu osapuolten kanssa erikseen, jotta saadaan käsitys kiusaamisen muodoista ja laajuudesta. Keskusteluiden ja koko prosessin dokumentointi Yhteys osapuolten vanhempiin: kerrotaan tapahtuneesta, toimenpiteistä ja jatkotoimenpiteistä. Seurantakeskustelu jonkin ajan kuluttua, jolloin varmistetaan onko kiusaaminen loppunut Työntekijöiden on tärkeä käydä prosessi läpi tiimissä, ja arvioida miten kiusaamistapauksen käsittely sujui ja mitä voisi tehdä toisin. Aikuisen pitäis tulla katsoon mitä tapahtuu ja selvittään tilanne, jos en itse pysty. Lapsi 6v. Aikuisen pitää suuttua, että toinen huomaa mitä on tapahtunut. Aikuiselle pitää kertoa mitä on tapahtunut. Lapsi 4v.

9 Kirjallisuus ja materiaali aiheeseen liittyen Lasten kanssa sosiaalisia taitoja ja kiusaamista voidaan käsitellä monien hyvien materiaalien ja kirjojen avulla. Alle on kerätty vinkeiksi eri materiaaleja ja kirjoja, joista voi kukin ryhmä valita omalle ryhmälleen parhaiten soveltuvia tapoja joilla asioita käsitellä. Lasten kanssa hyödynnettäviä materiaaleja: Sääntötaulut Liikennevalot Eläinlasten elämääpöytäteatteri Askeleittain Sadutus Olo-Oravan tunnekoulu Tunnekortit Miniversosovittelu Tukiviittomat Mututoukka Tunneteltta Tunteet tutuiksi tehtäväkortit Satuhieronta Vuorovaikutusleikkikerho Tunnemuksu Teatteri/draama Muksuoppi Viidakon parantava voima Matkalaukku Ryhtiritari Huomaa hyvä Mä purin, kun mua harmitti, kun se otti mun mopon jossa oli valo. Lapsi 5v. Asiasta puhutaan, mikä on kiusaamista ja miltä se tuntuu. Ja mitä sitten kun hermot menee, miten tilanteen voi korjata. Painotan sitä, että kaikki ei ole kiusaamista! Vanhempi

10 Lastenkirjallisuutta: Ammattikirjallisuutta: Ruma ankanpoikanen ( H.C Andersen) Ollaanko kuitenkin kavereita? ( Schopf Sylvia) Tomppa- kirjat (Kristiina Louhi) Pekka Töpöhäntä - kirjat (Gösta Knutsson) Astrid Lingren tuotanto Maikki Harjanne tuotanto Armi kirjat (Riitta Uusitalo) Mikko Mallikas ( Gunilla Bergström) Miltä Sipukaisesta tuntuu ( Eeva Huikko) Sinä et kuulu tänne, Beiron (Anna Härmälä) Kissa killin kiukkupussi (Tuula Korolainen) Anteeksi! (Norbert Landa) Ei haittaa jos on erilainen; Perhekirja (Todd Parr) Kyllä me osaamme: itsetuntoa vahvistavia tarinoita (Mirjam Pressler) Roosan pikku valhe ( Laura Rankin) Yhteistyö on voimaa (Brigitte Weninger) Punakorvan kaksi kotia (Azeb Hailu) Tuomaksen seikkailut (Awdry, W.) Lasten silta (Max Bolliger) Kuningatar Iso Iida (Tuula Korolainen) Mustan kissan hassut tassut (Henna Nevalainen) Sammakko ja muukalainen (Max Veltlhuijs) Molli (Kirkkopelto, K.) Piki (Kirkkopelto, K.) Lisäksi Piki verkkokirjastot sivustolta voi asiasanoilla hakea lisää sopivaa materiaalia: Piki/lapset/satumetsot/kirjoita asiasana esim. kiusaaminen, kaveruus Aggression portaat-malli (Cacciatore2007) Skidikantti ( Juvonen n.d) Muksuoppi (Furman, B. 2001) Pulassa Lapsen kanssa (Sinkkonen, J.) Kehu Lapsi päivässä (Vehkalahti, R.) Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy (Repo, L.) Minä en suostu kiusattavaksi (Juusola, M.) Hyvän kaveruuden avaimet (Juusola, M ) Kiusaavatko pienetkin lapset (Kirves, L. ) Kiukkukirja -Agressiokasvattajan käsikirja vauvasta kouluikään (Cacciotore, R.) Haukku haavan tekee ( Hamarus P ) Turvataitoja lapsille (Lajunen,Andell) Lapsen mieli (Marjamäki E., Kosonen S., Törrönen S., Hannukkala M.) Kiusaamisen ehkäisy varhaiskasvatuksessa (Kirves, L. &Stoor-Grenner, M.) Mun ja sun juttu (Haapsalo, Kirkkopelto, Repo) Molli: Hyvällä mielellä vai pahalla päällätunteet taidoiksi (Haapsalo, Kirkkopelto) Muuta: Päivähoidossa tapahtuu vinkkejä kodin ja päivähoidon yhteistyöhön ( MLL) http://www.kidsskills.org/fin/vastuunportaat/ MiniVerso- vertaissovittelu Tunteesta tunteeseen: http://www.edu.fi/tunteesta_tunteeseen

11 Kiitokset kaikille kyselyihin vastanneille kasvattajille ja vanhemmille sekä haastatteluihin osallistuneille lapsille. Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelman Hämeenkyrön varhaiskasvatukseen ovat toteuttaneet toimintakaudella 2015-2016: Noora Rantanen, Lastentarhanopettaja Riikka Nurminen, Varhaiserityisopettaja Johanna Ylilaurila, Lastentarhanopettaja Liisa Mäkelä, Päivähoitaja Virpi Koskela, Päivähoitaja Kuvat suunnitelmaan ovat tehneet Heinijärven päiväkodin lapset.

12