VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

Samankaltaiset tiedostot
Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat:

Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelmien hyväksyminen

Kuntalain 35 :n mukaan vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla.

Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman käsittely

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Talousjohtaja tulee esittelemään talousarvion laadintavaihetta ja keskeiset tunnusluvut.

Tapio ja Rauni Ruohtula sekä Mikko Hentinen ovat esittäneet seuraavaa:

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä.

Vuoden 2017 talousarvion laadintatilanne

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE

keskiviikkona klo

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla.

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien taloussuunnitelmaesitysten

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUULTA 2018

Kunnanhallitus päätti mm.

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUULTA 2018

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin ):

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, asiantuntija 33

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille ja Lappeenranta strategia

Lumijoen nykyinen tuloveroprosentti on 20,75. Se on vahvistettu kunnanvaltuuston kokouksessa alkaen koskemaan vuotta 2016.

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Suunnittelulautakunta sivu 1. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Kunnanhallitus Valtuusto Talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma vuosille KHALL

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Arvola Anneli (kesk) Karila Juhani (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 327. Ilmoitustaulunhoitaja Lea Kaipainen

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen:

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HUHTIKUULTA 2018

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2018

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2018

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )


LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI ELOKUULTA 2018

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014

Kuntalain mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI KY:LLE

MERIJÄRVEN KUNTA KUNNANVALTUUSTO ESITYSLISTA. 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

KUNTAJAON MUUTTAMISEN VALMISTELU LEIVONMÄEN JA JOUTSAN KESKEN

VUODEN 2017 TALOUSARVIO JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMA

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

Keskiviikko klo

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUULTA 2017

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen

Muonion kunta Esityslista / 3/

MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto

Maanantai klo

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI MARRASKUULTA 2016

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2017

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta Kokousaika klo Kokouspaikka Kunnanvirasto

Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen Eija Mahlamäki

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

A S I A L U E T T E L O

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Maanantaina klo Kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI ELOKUULTA 2016

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI SYYSKUULTA 2017

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2016 Kunnanhallitus

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2017

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Vuoden 2009 talousarvion muutosten hyväksyminen

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Transkriptio:

Joutsan kunnanhallitus 239 11.11.2013 Joutsan kunnanhallitus 246 18.11.2013 Joutsan kunnanhallitus 254 25.11.2013 Joutsan kunnanhallitus 261 02.12.2013 Joutsan kunnanhallitus 275 09.12.2013 Kunnanvaltuusto 74 16.12.2013 VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2015-2018 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Joutsan kunnanhallitus 11.11.2013 239 Kuluvan vuoden 2013 talousarvion toteutuminen tulee olemaan pahasti alijäämäinen lähinnä terveydenhuollon ostopalvelujen 1,5 M ylitysten takia. Joutsan kunnan talous on täyttämässä kriisikuntakriteerit jo tänä vuonna, kun vuosikate menee miinukselle. Muista kuudesta kriteereistä viisi on jo täyttynyt vuoden 2012 tilinpäätöksessä. Tulevan vuoden talousarvion valmistelussa on kaytännössä mahdollista vaikuttaa kriteereistä vain vuosikatteeseen, joka olisi saatava positiiviseksi. Vuoden 2014 talousarvion valmistelussa hallintokuntien esitysten jälkeen vuosikate on alijäämäämäinen 763 000 ja tulos on alijäämäinen 1 992 000. Kunnan verotulot kasvavat 368 000, josta veroprosentin korotuksen osuus on noin 300.000. Valtionosuudet pienenevät 170 000. Ostopalvelujen on arvioitu kasvavan 1 114 000, tarvikemenojen (lähinnä sähkö ja lämpö) 360 000. Kunnan henkilöstömenot pysyvät ennallaan. Ostopalvelut, yht. 13 797 715, ovat 39 % kunnan toimintamenoista. Henkilöstömenoarvio on 13 601 420. Johtoryhmässä on työstettu talouden sopeutusta, jossa tavoitteena on vähintään positiivinen vuosikate jo vuonna 2014 ja keinoja on haettu seuraavasti: - kolmen vuoden aikana henkilöstömäärän vähennys 10/vuosi eli yhteenä 30, toteutuu pääsääntöisesti eläköitymisten kautta - lyhyen aikavälin säästöt 500.000/vuosi - toiminnalliset muutokset, liitteenä johtoryhmässä valmistelu listaus Suunnitellut säästötoimet ja 4.11.2013 päätetty kouluverkkoratkaisu edellyttävät YT-neuvottelujen käynnistämistä. Talousjohtaja Pekka Takala selostaa kokouksessa talousarvion valmistelutilannetta.

Tekninen johtaja Taneli Rasmus esittelee teknisen lautakunnan talousarvioesityksen sekä rakentamisen investointisuunnitelman. Yleishallintoon kuuluvia avustushakemuksia on tullut seuraavasti: - Sotainvalidien Joutsan osasto 500 - Taito Keski Suomi ry 8600 Sotaveteraanien kuntoutus kirjataan myös yleishallintoon Esityslistan liitteenä on yleishallinnon, elinkeinotoimen ja teknisen toimen talousarvioesitykset. Kunnanhallitus käynnistää YT-neuvottelut em. tavoitteiden saavuttamiseksi. Kunnanhallitus käsittelee vuoden 2014 talousarviota yleishallinnon, elinkeinotoimen sekä teknisen toimen osalta. Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin. Pekka Takala ja Taneli Rasmus olivat kokouksessa läsnä esittemässä asiaa. Terhi Toivonen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 16.40. Joutsan kunnanhallitus 18.11.2013 246 Perusturvan ja sivistystoimen talousarvioon 2014 liittyvää materiaalia lähetetään sähköpostilla kunnanhallituksen jäsenille. Kunnanhalitus käsittelee perusturvan ja sivistystoimen talousarvion vuodelle 2014. Pekka Takala ja Päivi Hakulinen olivat kokouksessa läsnä esittelemässä asiaa. Päivi Hakulinen esitteli sote-kustannusten vertailua maakunnan muihin vastaavan kokoisiin kuntiin sekä suunniteltuja säästöjä sosiaalitoimen ja sivistystoimen menoihin. Harri Nissinen esitteli Yt-neuvotteluprosessia ja säästövaihtoehtoja. Kunnanhallitus keskusteli asiasta ja totesi, että talousarvioratkaisuihin palataan seuraavassa kokouksessa.

Joutsan kunnanhallitus 25.11.2013 254 Kunnanhallituksen jäsenille lähetetään sähköpostilla johtoryhmän työstämää materiaalia talousarviokäsittelyyn. Kunnanhallitus jatkaa vuoden 2014 talousarvion käsittelyä. Päivi Hakulinen ja Pekka Takala olivat kokouksessa läsnä esittelemässä asiaa. Harri Nissinen selosti YT-neuvottelujen etenemistä. Pekka Takala totesi, että vuosikate on saatu positiiviseksi kun perusturvan säästöt on viety euromääräisinä talousarvioon. Päivi Hakulinen esitteli sivistystoimeen suunniteltuja säästöjä, joista päätettiin seuraavaa: - lukion menoista poistetaan 4000 (tietokonehankinnat oppilaille) - kirjastoaineistomäärärahaksi merkitään 10.000 (karsinta 17.000 ) - kirjaston aukioloaikoja tarkistetaan - kulttuuritoimen avustusmäärärahaksi merkitään 5000 (karsinta 2000 ) - vapaa-aikajaoston avustuksia karsitaan 10.000. Talousarvion käsittelyä jatketaan 2.12.2013 klo 15.00 pidettävässä kokouksessa. Talousarvion lopullinen käsittely on 9.12.2013. Joutsan kunnanhallitus 02.12.2013 261 Kunnanhallitukselle lähetetään sähköpostilla talousarvion yhteenvetona tuloslaskelma sekä investointihohjelma. Kunnanhallitus jatkaa talousarvion käsittelyä. Harri Nissinen totesi, että vuosikate on saatu positiiviseksi 448.000 ja tulos on - 880 000. Yt-neuvottelut saadaan käydyksi to 5.12.2013 ja todennäköisesti joudutaan lomautuksiin, kun osa järjestöistä ei hyväksy säästösopimusta. Talousarvioon on kirjattu palkkamenoista 2 % karsinta, joka on tarkoitus saada aikaan palkattomilla vapailla tai lomautuksilla. Keskusteltiin pitkän aikavälin talouden tasapainoittamisesta mm. omaisuuden myynneistä.

Taneli Rasmus esitteli investointiohjelman vuosille 2012-2016. Venelaskupaikan rakentamiseen varataan 30.000. Kunnanhallitus käsittelee budjettikirjan 9.12.2013 kokouksessaan. Pekka Takala ja Taneli Rasmus olivat paikalla tämän asian käsittelyn aikana. Joutsan kunnanhallitus 09.12.2013 275 Vuoden 2014 talousarvio on pääosin tuotteistamisen pohjalta tehty talousarvio. Tavoitteena on ollut edelleen lisätä kustannustietoisuutta. Tuotteistettujen palvelujen ohella talousarvioon sisältyy tuotteistamattomia palveluita sekä erillismäärärahoja. Talousarviossa toimintakate on 28.477.660 euroa, vuosikate 418.940 euroa ja tilikauden tulos 910.940 euroa. Nettoinvestoinnit ovat 770.000 euroa. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy vuoden 2014 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2015-2018 talousarviokirjan mukaisesti. Talousjohtaja Pekka Takala esitteli budjettikirjaa kokouksessa. Käytiin budjettikirja läpi pääkohdittain ja keskusteltiin latukoneen hankintaan varatusta määrärahasta. Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin eli kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy vuoden 2014 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2015-2018 talousarviokirjan mukaisesti. Kunnanvaltuusto 74 Talousarviokirja on käsitelty YT-neuvottelussa 5.12.2013. Esityslistan liitteenä Talousarvio 2014 ja Taloussuunnitelma 2015-2018. Asiasta käytettiin ryhmäpuheenvuorot, joissa todettiin mm.

seuraavaa: Niilo Peltonen totesi keskustan ryhmäpuheenvuorossa, että Joutsan kunta on taloudellisessa ahdingossa, jossa säästötarve on n. 2 M. Ryhmä hyväksyy budjettiesityksen, jossa em. säästöjä ja uusia ratkaisuja palveluihin on lähdetty hakemaan. Keijo Suomalainen totesi SDP:n ryhmäpuheenvuorossa, että budjettia ei ole ollut mukava käsitellä, mutta nyt on pakko lähteä tekemään raskaita päätöksiä. Asiat joita on pidetty itsestäänselvyyksinä eivät ole sitä Joutsassa eikä koko Suomessakaan. Sami Heino totesi KOK:n ryhmäpuheenvuorossa, että ensi vuosi ratkaisee miten tulevaisuudessa tuotetaan Joutsan kunnalliset palvelut. Toivottavasti myös seututerveyskeskuksen kohonneisiin kustannuksiin pystytään puuttumaan. Arto Hölttä (Kristilliset) totesi, että talousarvion tavoittelema n. 400 000 vuosikate vaatii henkilöstöltä joustoa, talousarvio on kohtuullisen realistinen mutta terveysmenot ratkaisee sen toteutumisen. Kai Vaaralahti (Perussuomalaiset) näkee, että alkaneella valtuustokaudella on pystytty luomaan yhteistä näkemystä vaikeisiin ratkaisuihin ja ryhmä on valmis yhteiseen uurastukseen kuntatalouden kuntoon saattamisessa. Pekka Huikko (sit) totesi, että aikaisempina vuosina on rakennettu pohjaa mm. rakennushankkeilla ja nyt katse on suunnattava tulevaisuuteen ja löydettävä uutta työtä ja yrittäjyyttä. Yleiskeskustelun jälkeen talousarviokirja käytiin läpi pääkohdittain. Keskustelun aikana Kalevi Fredin esitti, että Huuponhovin päiväkeskuksen toimintamäärärahat palautetaan talousarvioon. Esitystä ei kannatettu. Sami Heino esitti Terhi Toivosen kannattamana, että latukoneen hankinta (85.000 ) otetaan pois investointiohjelmasta. Puheenjohtaja totesi, että asiassa on suoritettava äänestys. Hän esitti suoritettavaksi nimenhuutoäänestyksen, jossa ne jotka kannattavat kunnanhallituksen esitystä äänestävät JAA, ja ne jotka kannattavat Sami Heinon esitystä äänestävät EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 4 JAA -ääntä ja 21 EI -ääntä ja yksi tyhjä ääni. Puheenjohtaja totesi, että Sami Heinon esitys on

tullut kunnanvaltuuston päätökseksi asiassa ja latukoneen hankintamääräraha (85 000 ) poistetaan talousarvion investointisuunnitelmasta. Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä nro 2. Puheenjohtaja totesi, että muilta osin kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2014 talousarvion ja vuosien 2015-2018 taloussuunnitelman budjettikirjan mukaisena. Erikseen käsiteltiin budjettikirjan sivulla 4 oleva talouden tasapainottamissuunitelma/alijäämän kattaminen. Puheenjohtaja totesi, että suunnitelma hyväksyttiin esitetyssä muodossa.