Saarijärven kaupungin viherkoulujen kuntoarvioiden ja kuntotutkimusten esittely 9.2.2015 Esittelijä Tekninen johtaja Vesa Ronkainen
Tutkimukset Tutkimusten suorittaja : Inspecta Oy, Oulu Kuntoarviot valmistui 12.11.2014 Kuntotutkimukset valmistui 26.1.2015
Kuntoarvion tavoite Tavoitteena selvittää koulun rakenteiden ja rakennusosien sekä lämmitys-, ilmanvaihto- ja sähköteknisten järjestelmien silmämääräinen kunto sekä uusimistarve, korjaustoimenpiteet, niiden aikataulu ja kustannusarviot. Raporttiin liitetty myös PTS-ehdotus. Arvioitu myös sisäilman laatuun vaikuttavat seikat.
Kuntotutkimusten tavoite Tarkoituksena selvittää kunkin koulun kuntoarvion pohjalta esiin nousseiden rakenteellisesti riskirakenteiden kunto ja tarkempi korjaustarve.
Linnan koulun kuntoarvio Vanha koulurakennus 1920-luvulta
Linna koulun kuntoarvio Uusi rakennus 1985 ja laajennus -90-luvulta
Linnan koulu, kuntoarvio - Vanhempi osa (200 ker-m2) valmistunut 1920 luvulla - Hirsirunko, lisälämmöneristys 80-luvulla, tuulettuva ryömintätila - Uusi osa (401 ker-m2) valmistunut 1985, viimeinen laajennus 1990-luvulla - Betonialapohja, koolattu puulattia - Peruskorjaustarve 10-15 v.kuluttua
Linnan koulu, kuntoarvio Sisäilman epäpuhtaudet - Vanhan osan eteistilassa sekä keittiössä mikrobipohjainen haju - Uudemman osan luokkahuoneen lattian rajoista sekä eteistilassa mikrobiperäinen haju - Lisäksi aistittiin mineraalivillan haju > ilmavuotoa
Linnan koulu, kuntoarvio Lisätutkimustarve: - Rakenteiden kuntotutkimukset - alapohja, yläpohja, ulkoseinät - Peruskorjauksen hankesuunnittelu Käyttäjien kokemukset - Puutyöluokassa menee nenä tukkoon - Uuden puolen lattiat kylmiä
Linnan koulu, PTS Korjausvelka 2015-2024, 182 t, ei sisällä kuntotutkimuksessa esille tulleita asioita Nimike 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024 Yht. Heti tehtävät ja huoltoluonteiset toimenpiteet 6800 6800 Alueosat 6500 Päällysteet Päällysteiden kunnostustyöt 2000 2000 Aluevarusteet ja rakenteet Leikkivälineiden putoamissuojien kunnostukset 500 500 Leikkivälineiden kunnostus ja turvatarkstus 3000 3000 Vedenpoiston varmistus rakennuksien vierustoilta 1000 1000 Talo-osat 75200 Perustukset, alapohjat ja runkorakenteet Korjataan harkkosokkelin vaurio 700 700 Vanhna osan rossipohjan puhdistus 5000 5000 Julkisivut Julkisivun puuosien huoltomaalaus 14000 14000 Ikkunat ja ulko-ovet Ikkunoiden kevyt maalauskorjaus ja tiivisteiden uusiminen 4000 4000 Ulko-ovien uusiminen/kunnostustyöt 3500 3500 Vesikatto Vanhan osan vesikaton maalaus 6000 6000 Tiilikatteen huolto/kunnostustyöt 3500 3500 Tiilikaton uusiminen varusteineen 35000 35000 Tilat ja varusteet Tilapintojen pienimuotoiset huolto- ja kunnostustyöt 3500 3500 LVIA-järjestelmät 20500 Lämmitysjärjestelmät 0 Öljysäiliön tarkastus 1000 1000 Termostaattien uusiminen, järj.tasapainotus ja säätö 9000 9000 Ilmastointijärjestelmät 0 IV-kanavien puhdistus ja äänenvaimentimien tarkastus 5500 5500 1980-luvun iv-kojeiden automaation uusiminen 5000 5000 Sähkö- ja tietotekniset järjestelmät 0 Muut lisätutkimukset ja selvitykset 72500 Kuntotutkimukset 10000 10000 Peruskorjauksen hankesuunnittelu 30000 30000 60000 Kuntoarvion päivitys 10 vuoden kuluessa 2500 2500 Yhteensä 77200 0 0 0 0 0 0 0 32500 65000 181500 /m 2 128,67 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 54,17 108,33 291 Kerrosala 600 = Suositeltu ajankohta korjaustoimenpiteille * = Kustannus tarkentuu vasta lisätutkimuksien myötä
Linnan koulu, kuntotutkimus - Tarkoituksena selvittää vanhan osan alapohjarakenteen sekä ulko- ja väliseinien alaosien kunto - Uudelta osalta selvitetään alapohjarakenteiden ja yläpohjan kunto korjaustarpeen selvittämiseksi
Linnan koulu, kuntotutkimus
Ryömintätila, vanha rakennus vesivuoto
Ullakko Vanha osa kosteusjälkiä
Ullakko uusi osa kosteusjälkiä Höyrynsulku ei tiivis Aikakaudelle tyypillistä rakentamista
Linnan koulu, kuntotutkimus - Vanhan osan alipaine 5 pas ja - Uusi osa 14 pas > suuri - Lämpökameralla havaittiin ilma- ja lämpövuotopaikkoja >> mikrobit voivat päästä sisäilmaan
Vanha osa, rakenteet Verhouksen alalista puuta Sammaleriste, Vahva viite vauriosta Lahovaurio, Puun kosteus korkea
vanha osa, alapohja Ulkoseinän ja alapohjan liittymä tummunut Lahovaurio kosteusjälkiä
Vanha koulu, väliseinä Ilmavirtaus sisälle lahovaurio Mikrobimittaus, vaurioita
Laajennusosan alapohja Rak. 1990-luku, Tyypillinen rakenne mikrobihaju
Kaikissa viite Vauriosta Mikrobitulokset Vahva viite Alapohjan Min.villa ja Hirsiseinä Alapohjan Sammal Alapohjan sammal
Mikrobitulokset Vahva viite Ulkoseinän Kipsilevy Uusi osa Uusi osa Yläpohjan puru Uusi osa 13-15 Yhtä näytettä lukuun ottamatta kaikissa viite tai vahva viite vauriosta
Linnan koulu, kuntotutkimus Yhteenveto, vanha osa - Alapohjarakenteet vaurioituneet - Ulko- ja väliseinien alaosa vaurioitunut - Yläpohjassa vaurioita Yhteenveto, uusi osa - alapohja/ulkoseinä liittymässä ilmavuotoa > - Yläpohjassa mikrobivaurioita
Linnan koulu, toimenpiteet Alapohja Ja maapohja uusiksi Alimmaisten hirsien uusimista Pihan korjaus Yläpohja uusiksi Koulukäyttö mahdollista, jos ei oireilua. Huom! peruskorjauksen yhteydessä LVIS-tekn. menee uusiksi >> KORJAUSASTE yli 100 %? Ulkovaippa tiiviiksi
Linnan koulu, toimenpiteet Uusi osa Yläpohjan eristeiden uusinta? Ilmastoinnin säätö Alapohja ja yläpohja ilmatiiviiksi (työläs ja kallis), Peruskorjaaminen mahdollista, vaatii kannattavuuslaskelmaa
Linnan koulu, kuntotutkimus
Linnan koulu, kuntotutkimus Uusi osa
Lanneveden koulu, kuntoarvio
Lannevesi, kuntoarvio - Koulu ja toisessa päässä päiväkoti - Valmistunut 1898 (n.700 ker-m2) - Remontoitu 70/80 luvun vaihteessa - Kellarin alueella betoninen alapohja - Muualla tuulettuva alapohja - Rankarakenteiset seinät, purueriste - LVIS tekniikan peruskorjaustarve 10-15 v.
Lannevesi, kuntoarvio - Sisäilman epäpuhtaudet - Havaittavissa selkeä mikrobiperäinen sisäilmaongelma - Voimakas haju, joka tarttui tutkioiden vaatteisiin - Koko kiinteistön peruskorjaukseen on syytä varautua
Lannevesi, kuntoarvio Lisätutkimustarve: - Rakenteiden kuntotutkimukset - alapohja, yläpohja, ulkoseinät - Peruskorjauksen hankesuunnittelu Käyttäjien kokemukset - sisäilmaongelma, ilmenee hajuina ja oireiluna
Lannevesi, PTS Nimike 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024 Yht. Heti tehtävät ja huoltoluonteiset toimenpiteet 2400 2400 Alueosat 8000 Aluevarusteet ja rakenteet Leikkivälineiden uusiminen/kunnostus ja turvatarkastus 8000 8000 Talo-osat 380000 Perustukset, alapohjat ja runkorakenteet 0 Varaudutaan alapohjien laajaan korjaukseen* 170000 170000 Vesikatto 0 Vesikatteen pinnoitus ja varusteiden kunnostus 10000 10000 Tilat ja varusteet 0 Varaudutaan peruskorjaukseen 5-15 vuoden kuluessa* 200000 200000 LVIA-järjestelmät 37500 Lämmitysjärjestelmät Korjausvelka 2015-2024, 492 t Öljysäiliön uusiminen 8000 8000 Huonelämpötilojen tarkastusmittaus, järj.säätö/tasapainotus 5000 5000 Vesi- ja viemärijärjestelmät 0 Pohjaviemärin uusiminen 15000 15000 Tonttivesijohdon uusiminen* 3000 3000 Varaudutaan käyttövesiverkoston uusimiseen 10-15 vuoden? kuluessa* 0 mm. LVIS -järjestelmät Ilmastointijärjestelmät 0 Kanaviston puhdistus, äänenvaimentimien tarkastus, vanhojen 6500 kan.tulppaus 6500 Varaudutaan IV-järjestelmien uusimiseen 10-15 vuoden? kuluessa* 0 Sähkö- ja tietotekniset järjestelmät 0 Varaudutaan peruskorjaukseen viimeistään 10-15 vuoden? kuluessa.* 0 Muut lisätutkimukset ja selvitykset 64500 Kuntotutkimukset 10000 10000 Asbesti- ja haitta-aine kartoitus 2000 2000 Peruskorjauksen hankesuunnittelu* 20000 30000 50000 Kuntoarvion päivitys 10 vuoden kuluessa 2500 2500 Peruskorjauksen myötä lisäkustannuksia Yhteensä 40000 447500 0 0 0 0 0 0 2500 0 492400 /m 2 57,14 639,29 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 3,57 0,00 700 Kerrosala ~ Suositeltu ajankohta 700 = korjaustoimenpiteille * = Kustannus tarkentuu vasta lisätutkimuksien myötä
Lannevesi, kuntotutkimus - Tarkoituksena selvittää alapohja-, ulkoseinä- ja yläpohjarakenteet ja niiden kunto korjaussuunnittelun lähtökohdaksi ja jäljellä olevan käyttöiän arvioimiseksi
Lannevesi, kuntotutkimus Tuulettuminen puutteellista. Kannatinpalkeissa ja alapohjalaudoituksessa Lahovaurioita > voi heikentää lattian kantavuutta.
Lanneveden koulu matalaa Lahoa
Lannevesi, kuntotutkimus Puru ja sammaleristeessä Viitteitä vaurioista Selkeitä ilma- ja lämpövuotoja ulkoseinä/alapohjaliittymä Nurkissa ja väliseinien kohdalla.
Välipohja kellarialueella Kellari alla Korkea kivijalka Ei vauriota?
Lannevesi, kuntotutkimus 80-luvulla hyvin korjattu
Alapohja, tuulettuva osa Mikrobihaju Viite vauriosta eristeet tummat Viite ja heikko Viite vauriosta mikrobihaju Viite ja heikko Viite vauriosta
Lannevesi, kuntotutkimus Kellariin tehty luokkatilaa Riskirakenne, Villa välissä Mikrobihaju Villassa heikko Viite vauriosta
Lanneveden koulu Viite 3-5 Viite 7-8 Vahva viite yläpohjan sammal
Lannevesi, kuntotutkimus Yhteenveto, - Ryömintätilainen alapohjarakenne vaurioitunut - Maanvarainen alapohja riskialtis rakenne ja on paikoin vaurioitunut - Maanvaistainen seinärakenne vaurioitunut (kellarin ulkoseinä) - Ulkoseinien alaosissa lahovaurioita - Yläpohjassa vaurioita
Lannevesi, toimenpiteet Alapohja Ja maapohja uusiksi Ulkoseinien Korjaus, Väli- ja ylä- Pohja uusiksi, Jolloin myös Vesikatto Joudutaan Uusimaan.
Lannevesi, toimenpiteet Jos oireilu runsasta, suosittelen väistötilojen hankintaa Huom! peruskorjauksen yhteydessä LVIS-tekn. menee uusiksi >> KORJAUSASTE yli 100 %?
Lannevesi, kuntotutkimus
Lannevesi, kuntotutkimus
Lannevesi, kuntotutkimus
Tarvaalan koulu, kuntoarvio
Tarvaalan koulu, kuntoarvio - Kolme rakennusta, rak. 1960 -luvulla - Koulu, Esikoulu, Asunto ja varastotilaa - Kerrosala 583 ker-m2 - Betonilattia, osassa päällä puukoolaus - Puurunko, eristeenä seinissä ja yläpohjassa sahanpuru - Keittiö remontoitu 2012, samoin pintoja maalattu viime vuosina - Laajempi peruskorjaustarve 10 v. kuluttua
Tarvaalan koulu, kuntoarvio Lisätutkimustarve: - Rakenteiden kuntotutkimukset - alapohja, yläpohja, ulkoseinät, kantavat väliseinät - Peruskorjauksen hankesuunnittelu
Tarvaalan koulu, kuntoarvio Käyttäjien kokemukset - Osalla henkilökunnasta on esiintynyt sisäilmaongelmiin viittaavaa oireilua ja asian suhteen on suositeltavaa tehdä lisäselvityksiä
Tarvaalan koulu, PTS Nimike 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024 Yht. Heti tehtävät ja huoltoluonteiset toimenpiteet 1200 1200 Alueosat 2000 Aluevarusteet ja rakenteet Leikkialueen putoamissuojien ja välineiden kunnostus 2000 2000 Talo-osat 322500 Perustukset, alapohjat ja runkorakenteet 0 Yläpohjien vuotokohtien korjaukset* 5000 5000 Ikkunat ja ovet 0 Ikkunatiivisteiden uusiminen 4000 4000 Ikkunoiden uusiminen 70000 70000 Pääoven uusiminen ja muiden ovien kunnostus 4500 4500 Vanhojen ulko-ovien uusiminen 7000 7000 Vesikatto 0 Vuotokohtien paikkakorjaus 2000 2000 Vesikattojen uusiminen varusteineen 130000 130000 Tilat ja varusteet 0 Sisätilojen peruskorjaukset* 100000 100000 LVIA-järjestelmät Korjausvelka 2015-2024, 595 t 61000 Lämmitysjärjestelmät 0 Öljysäiliön tarkastus 1000 1000 Vesi- ja viemärijärjestelmät 0 Viemäriverkoston uusiminen 55000 55000 Ilmastointijärjestelmät 0 IV-kanavistojen puhdistus* 5000 5000 Sähkö- ja tietotekniset järjestelmät 160000 Sähköjärjestelmien saneeraus* 160000 160000 Muut lisätutkimukset ja selvitykset 48700 Kuntotutkimukset 5000 5000 Asbesti- ja haitta-aine kartoitus 1200 1200 Peruskorjauksen hankesuunnittelu* 10000 30000 40000 Kuntoarvion päivitys 10 vuoden kuluessa 2500 2500 Ei huomioitu kaikkia peruskorjauskustannuksia Yhteensä 24700 5000 0 0 0 0 0 0 12500 552000 595400 /m 2 42,37 8,58 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 21,44 946,83 1019 Kerrosala ~ Suositeltu ajankohta 583 = korjaustoimenpiteille * = Kustannus tarkentuu vasta lisätutkimuksien myötä
Tarvaala, kuntotutkimus - Tarkoituksena selvittää alapohja-, ulkoseinä- ja yläpohjarakenteiden kunto korjaussuunnittelun lähtötiedoiksi - Lisäksi pyrittiin selvittämään liittymäkohtien tiiveyttä
Tarvaala, kuntotutkimus Ilmarakoja alapohjaan Pintakosteus koholla lattiassa Mikrobihajuja luukun kohdalla
Koulurakennus, kuntotutkimus rako vesivuoto
koulurakennus, kuntotutkimus Tojalevyssä vahva mikrobihaju ja vaurio >ilmayhteys luokkatilaan
koulurakennus, kuntotutkimus Tutkimuspaikassa On korkeampi Sokkeli ja lattiapinta Ulkomaata korkeammalla Min.villassa ja Korkkieristeessä Ei vauriota
Koulurakennus, kuntotutkimus Min.villassa ja Toja-levyssä Vahva viite Vauriosta. Ulkopuolen Maataso tojalevyn tasossa Rako lattia/seinä Liittymässä lisää sisäilmahaittaa.
Koulu ja päiväkoti Vesivuotojälkiä, Purueristeestä Kolme näytettä Viite tai vahva Viite vauriosta.
Päiväkoti, kuntotutkimus Ei hajua, Sahanpurussa Heikko viite vauriosta
Päiväkoti, kuntotutkimus RA6 maanpinta lähellä Lattiatasoa, RA7 korkeampi taso Tummentumaa Eristeissä, Ei mikrobivauriota Seinä/alapohja Liittymä ei tiivis
Tarvaala, Mikrobitulokset Koulu 1-7 Vahva viite Päiväkoti 8-13 Koulu yläp.vahva Päiväkoti ylä- Pohja vahva
Tarvaala, kuntotutkimus Yhteenveto - Ylä- ja alapohjarakenteiden kosteustekninen toiminta heikko ja rakenteissa on mikrobivaurioita - Koulurakennuksen hajun perusteella mikrobi-itiöt ja muut epäpuhtaudet päässeet sisätiloihin
Tarvaala, toimenpiteet Alapohja uusiksi Väliseinien kengitys Ulkoseiniin Ilmansulku Sisäpintaan > Sisäpinta uusiksi Koulukäyttö mahdollista, jos ei oireilua. Huom! peruskorjauksen yhteydessä LVIS-tekn. menee uusiksi >> KORJAUSASTE yli 100 %? Yläpohja uusiksi
Tarvaala, kuntotutkimus Lattiassa pintakosteutta
Tarvaala, kuntotutkimus
Kolkanlahti, kuntoarvio
Kolkanlahti, kuntoarvio - Vanha osa 1914, laajennettu arviolta 1960 tai -70 luvulla, ala 750 ker-m2 - Vanha osa, tuulettuva alapohja - laajennusosa maanvarainen betonilattia, jossa puukoolaus - Vanha osa hirsirunko, laajennusosa puurunko ja purueriste - lisälämmöneristys laitettu sisäpintaan - Peruskorjaustarve 10-15 v.kuluttua
Kolkanlahti, kuntoarvio Sisäilman epäpuhtaudet - Keittiön vieressä käytävällä lievä mikrobihaju, jota ei paikallistettu >> syytä tutkia lisätutkimuksin >> kuntotutkimusvaiheessa ei ollut hajua Käyttäjien havainnot - Ei puutteita sisäilman laadussa
Kolkanlahti, kuntoarvio
Kolkanlahti, PTS Nimike 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024 Yht. Heti tehtävät ja huoltoluonteiset toimenpiteet 2000 2000 Alueosat 14300 Päällysteet Päällysteiden kunnostus ja vedenpoiston parannus 3000 3000 Aluevarusteet ja rakenteet Leikkialueen putoamissuojauksien kunnostus 1300 1300 Leikkivälineiden kunnostus/uusiminen ja turvatarkastus 10000 10000 Talo-osat 24500 Perustukset, alapohjat ja runkorakenteet Alapohjan ryömintätilan puhdistus ja pieneläinverkkojen 5000 asennus 5000 Julkisivut Julkisivun puuosien huoltomaalaus 15000 15000 Ikkunat ja ulko-ovet Ikkunoiden maalauskorjaus ja tiivisteiden uusiminen 4500 4500 Tilat ja varusteet Varaudutaan peruskorjaukseen 10-20 vuoden kuluessa* LVIA-järjestelmät 27500 Lämmitysjärjestelmät Öljysäiliön tarkastus 1000 1000 Korjausvelka 2015 2024, 116 t Öljysäiliön uusiminen 8000 8000 Huonelämpötilojen tarkastusmittaus, termostaattien uusiminen 7000 ja järjestelmän tasapainotus/säätö 7000 Vesi- ja viemärijärjestelmät Pohjaviemärin uusiminen 5000 5000 Varaudutaan peruskorjaukseen 10-20 vuoden kuluessa* Ilmastointijärjestelmät Kanavistojen puhdistus ja vaimentimien tarkastus 5500 5500 Vanhojen IV-hormien poisto käytöstä 1000 1000 Sähkö- ja tietotekniset järjestelmät 5000 Varaudutaan peruskorjaukseen 10-20 vuoden kuluessa* Asennus ja apujärjestelmät Sähkönjakelu ja siihen liitetyt laitteet Piha-alueen valaistuksen parannus 5000 5000 Tietotekniset järjestelmät Muut lisätutkimukset ja selvitykset 42503 Kuntotutkimukset 2,5 10000 10003 Peruskorjauksen hankesuunnittelu 10000 10000 10000 30000 Kuntoarvion päivitys 10 vuoden kuluessa 2500 2500 Ei mukana kuntotutkimuksen toimenpiteitä Yhteensä 58303 0 0 0 10000 0 0 12500 10000 23000 115803 /m 2 77,74 0,00 0,00 0,00 13,33 0,00 0,00 16,67 13,33 30,67 152
Kolkanlahti, kuntotutkimus - Tarkoituksena selvittää alapohjarakenteet ja niiden kunto korjaussuunnittelun lähtötiedoiksi ja rakennusosien jäljellä olevan käyttöiän arvioimiseksi
Kolkanlahti, kuntotutkimus 80-luvulla piti saada pesutilat Alapohja- Eristeiden haju Muovimatto haisee Liittymät ei tiiviitä Onneksi alipaineisuus ei runsasta
Kolkanlahti,alapohja lahovauriota Eläinraato Vanhojen tuli- Sijojen kivipesiä puutavaraa
Maanvarainen alapohja Riskirakenne Mikrobihaju Sahanpurussa/ Koolauspuussa mikrobivaurio
Ryömintätila, alapohja kosteusjälkiä Ei näkyviä vaurioita Ei ilmasulkua, ilmavirtaus Sisälle Sammaleriste ja villa Tutkittu > heikko viite vauriosta
Kolkanlahti, mikrobitulokset
Kolkanlahti, kuntotutkimus Yhteenveto - Alapohjarakenteissa kosteusteknisiä riskejä ja myös paikoin mikrobivaurioita - Alapohja/seinä tiiveys heikko > saattaa aiheuttaa sisäilmaoireita - Ilmanvaihto tasapainossa ja riittävä > ei olla oireiltu
Kolkanlahti, toimenpiteet Tiivistys Ryömintätilan Puhdistus Varauduttava Alapohjan Uusintaan Seuraavan Peruskorjauksen yhteydessä Koulukäyttö mahdollista, jos ei oireilua. Peruskorjaustilanteessa arvioitava uudestaan
Kolkanlahti, kuntotutkimus
Pylkönmäki, kuntoarvio
Pylkönmäki, kuntoarvio - Vanhempi osa valmistunut 1960-luvulla - Liikuntasalia laajennettu 1995 - Kerrosala yht. 2 474 m2 - Runkona pilari-palkki betonirakenne - Ylä- ja välipohja betonirakenteinen, liikuntasalissa puuristikot - Ulkoseinissä villaeriste ja tiili/levyverhous - Laajempi peruskorjaustarve 20-30 v.
Pylkönmäki, kuntoarvio Sisäilman epäpuhtaudet - Kellarista mikrobihajua portaikkoon - Muutamassa tilassa mikrobihajua alapohjan tarkastuskanaaleista - Poikien wc-tilassa voimakas haju Käyttäjien kokemukset - Sisäilmaan liittyvänä lähinnä hajuhaittoja
Pylkönmäki, kuntoarvio Lisätutkimustarve: - Yläpohjan kuntotutkimus - Ilmastoinnin äänenvaimentimien tarkistus (onko min.villaa > vaihto Dacron)
Pylkönmäki, PTS Nimike 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024 Yht. Heti tehtävät ja huoltoluonteiset toimenpiteet Alueosat 12000 Päällysteet 0 Asfalttipintojen kunnostus- ja huoltotyöt 500 500 Vedenpoiston parannus rakennuksen viereltä 8500 8500 Aluevarusteet ja rakenteet 0 Leikkivälineiden ja aluevarusteiden kunnostukset 1500 1500 3000 Talo-osat 320500 Perustukset, alapohjat ja runkorakenteet 0 Vanhan osan sokkelin huoltomaalaus 3000 3000 Alapohjien tiivistyskorjaukset* 1000 1000 Teknisentyön lattia uusiminen* 10000 10000 Yläpohjan korjaukset ja lisälämmöneristys vesikattoremontin 110000 yhteydessä* 110000 Julkisivut, ikkunat ja ovet 0 Julkisivun huolto/kunnostustyöt 1500 1500 Ikkunatiivisteiden uusiminen 5000 5000 Ulko-ovien uusiminen/kunnostus 3000 3000 Katoksien kunnostus (vesikattoremontin yhteydessä) 1000 1000 Vesikatto 0 Vanhan osan vesikaton uusiminen varusteineen 140000 140000 Tilat ja varusteet 0 Tilojen pienimuotoiset maalaus ja kunnostustyöt 4000 4000 Kellarin poisto käytöstä ja alipaineistus* 5000 5000 2. krs wc- ja pesutilojen peruskorjaus 10000 10000 Liikuntasalin lattian kunnostus (hionta/lakkaus) 12000 12000 Liikuntasalin pesutilojen peruskorjaus 15000 15000 LVIA-järjestelmät 37000 Lämmitysjärjestelmät 0 Öljysäiliön tarkastus 1000 1000 Termostaattien uusiminen ja järj. tasapainotus ja säätö 12000 12000 Vesi- ja viemärijärjestelmät 0 Tukkeutuvan viemärin kuvaus ja korjaaminen* 3000 3000 Palopostien uusiminen 2000 2000 Ilmastointijärjestelmät 0 IV-kanavistojen puhdistus, säätö ja tasapainotus 10000 10000 Vanhojen IV-hormien tulppaus/poisto käytöstä 1000 1000 Liikuntasalin IV-kojeen automaation uusiminen 8000 8000 Sähkö- ja tietotekniset järjestelmät 6000 Huolto- ja kunnossapitotyöt 1000 1000 90-luvun turvavalojärjestelmien uusiminen 5000 5000 Muut lisätutkimukset ja selvitykset 15000 Kuntotutkimukset 3500 7000 10500 Asbesti- ja haitta-aine kartoitus 2000 2000 Kuntoarvion päivitys 10 vuoden kuluessa 2500 2500 Korjausvelka 2015-2024 391 t, josta vesikaton ja Yläpohjan korjaus/uusinta 250 t vuodelle 2016 Ei mukana lattioiden Korjauksia (kuntotutkimus) Yhteensä 38500 299000 0 0 1500 0 0 5000 2500 44000 390500 /m 2 15,56 120,86 0,00 0,00 0,61 0,00 0,00 2,02 1,01 17,78 158 Kerrosala ~ 2474 = Suositeltu ajankohta korjaustoimenpiteille * = Kustannus tarkentuu vasta lisätutkimuksien myötä
Pylkönmäki, kuntotutkimus - Tarkoituksena selvittää yläpohja-, sekä teknisentyön luokan alapohjarakenteiden kunto korjaussuunnittelun lähtötiedoiksi - Lisäksi alapohja/ulkoseinä liittymäkohtien tiiveyden tutkimus
Pylkönmäki, kuntotutkimus Kreosootin haju -puun kyllästeaine Vrt. ratapökyt, >terveydelle vaarallista Rakoja, hajua Lattioissa Pinta-kosteutta Katossa vuotojälkiä
Pylkönmäki, kuntotutkimus Seinä- Pilariliittymät Ei tiiviitä > hajuhaittaa vesivuoto
Pylkönmäki, kuntotutkimus Alapohjasta Puuttuu kapillaarikatko Eristeenä toja-levy/kevytsora Kevytsorassa vahva viite mikrobivauriosta Rako seinä/pilari -liittymässä >ilmayhteys eristetilaan
Pylkönmäki, kuntotutkimus Koolauspuussa Vahva viite Mikrobivauriosta Leca-sorassa Viite vauriosta
Pylkönmäki, kuntotutkimus 1995 rakennettu Laajennusosa -liittymäkohdissa rako > ilmayhteys Hiekasta, jossa Mikrobin hajua -hiekka kuivaa Patteriputken juuri; mikrobin ja kreosootin haju
Pylkönmäki, kuntotutkimus Betoni + 100 mm toja- Levyeriste + 40 mm betoni palopermanto Kohteen vesikatto vuotaa Ja useita vuotojälkiä. Vuotojälkiä paikoin myös Sisätiloissa Betonivalussa puulankkuja, Jotka voi olla vaurioituneet Toja-levyssä vahva viite mikrobivauriosta
Pylkönmäki, kuntotutkimus
Pylkönmäki, kuntotutkimus sisälle lahovaurio
Pylkönmäki, mikrobitulokset Kaikissa vahva viite vauriosta
Pylkönmäki, kuntotutkimus Yhteenveto - Alapohjien liittymäkohdat ulkoseiniin, pilareihin ja paikoin väliseiniin eivät ole tiiviitä - Alapohjaeristeissä mikrobivaurioita ja hajuja > voivat kulkeutua sisätiloihin - Alapohjasta puuttuu kapilaarikatko > lattiabetonin kosteus koholla > mattojen vaurioitumisriski > tutkittava tarkemmin
Pylkönmäki, kuntotutkimus Yhteenveto - Puutyöluokan lattiarakenne ei tiivis, rakenne riskirakenne ja puukoolauksessa mikrobivauriota - Vesikatto vuotaa > yläpohjassa kosteus- ja mikrobivaurio - Vuotokohtien sisäverhouslevyissä todennäköisesti paikoin myös mikrobi- - vaurioita
Pylkönmäki, toimenpiteet IV-säätö Tutkimustarve Lattian uusinta Yläpohjan Ja vesikaton Tutkimus ja Laaja perus- Korjaus>KIIRE
Pylkönmäki, toimenpiteet - Kellarin korjausta - Pihamaan korjausta - Lisätutkimustarvetta
Pylkönmäki, kuntotutkimus Voidaan käyttää koulukäytössä, jos ei oireilua. Betonilattioiden ja lattiamattojen tutkimus - Kosteusmittauksia - Lattiapinnoitteiden VOC-mittaukset Rakennuksessa pikaisia lisätutkimustarpeita (lattia ja yläpohja), jonka jälkeen korjaussuunnittelua ja korjauksien kustannusarvion jälkeen arvioidaan jäljelle jäävät riskit ja koulurakennuksen tulevaisuus.
Pylkönmäki, kuntotutkimus
Pylkönmäki, kuntotutkimus