TIMO ARO 22.2.2012 Lappeenrannan demografinen kilpailukykyanalyysi Lappeenrannan määrällinen ja laadullinen muuttoliikeanalyysi vuosina 2000-2012 Valtiotieteen tohtori Timo Aro 22.2.2013
LAPPEENRANNAN DEMOGRAFINEN KILPAILUKYKYANALYYSI Sisällysluettelo 1. Selvityksen tausta ja analyysin viitekehys 1.1 Tutkimusaineisto 1.2 Analyysin tavoitteet 1.3 Analyysin kohde 1.4 Analyysin käsitteet 2. Muuttoliikkeen erityispiirteet 2000-luvulla 2.1 Keskittymiskehitys muutosvoimana 2.2 Valikoiva muuttoliike 2.3 Maahanmuuton kasvava merkitys 3. Lappeenrannan yleinen kilpailukyky 3.1 Työllisyysaste 3.2 Kouluttaneisuus 3.3 Teollisuusvaltaisuus 3.4 Työn tuottavuus 3.5 Yritysdynamiikka 3.6 Muuttovetovoima 3.7 Kokonaiskilpailukyky 3.8 Taloudellinen kilpailukyky 4. Lappeenrannan määrällinen muuttoliikeanalyysi 4.1 Lappeenrannan demografinen kilpailukyky 4.2 Lappeenrannan muuttojen suuntautuminen 5. Lappeenrannan rakenteellinen muuttoliikeanalyysi 5.1 Muuttajien pääasiallinen toiminta / työmarkkina-asema) 5.2 Muuttajien ikärakenne 5.3 Muuttajien koulutusrakenne 5.4 Muuttajien tulorakenne ja tulokertymä 5.5 Työllisten muuttajien työnantaja- ja toimialasektori 6. Johtopäätökset ja tulkinta
2 1. SELVITYKSEN TAUSTA JA ANALYYSIN VIITEKEHYS Alueiden menestyminen, elinvoima, vetovoima ja houkuttelevuus perustuvat usean tekijän yhteisvaikutukseen: työpaikkakehitykseen, koulutustarjontaan, saavutettavuuteen, sijaintiedun hyödyntämiseen, yritysten uusiutumiseen ja yritysdynamiikkaan, taloudelliseen liikkumavaraan, osaavaan työvoimaan, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopotentiaaliin, imagoon ja mainekuvaan, tulevaisuuden potentiaaliin jne. Muuttoliike on yksi tulokulma alueiden menestymisen tai menestymättömyyden logiikan ja siihen liittyvien syy- ja seuraussuhteiden ymmärtämiseen. Muuttoliike toimi eräänlaisena vipuvartena, jonka reaaliset vaikutukset heijastuvat alueiden elinvoimaan eri tavoin lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Alueellinen kilpailukyky kytkeytyy tiiviisti muuttoliikkeen määrään ja rakenteeseen. Kuntien demografiseen kilpailukykyyn eli väestölliseen kehitykseen liittyvät asiat jäävät usein kuitenkin sellaista kuntataloutta hallitsevien käsitteiden kuin vuosikatteiden, käyttötalouden, investointien, poistojen jne. varjoon. Demografiset tekijät vaikuttavat kuitenkin usein hiljaa taustalla ja pulpahtavat ajan mittaan esiin rakenteellisina haasteina. Muuttoliike on hyvä esimerkki pirullisesta ongelmasta, jonka laaja-alaisiin kerrannaisvaikutuksiin reagoidaan usein viiveellä ja vasta tilanteen ollessa päällä. Tämä koskee yhtä hyvin perinteisiä muuttotappioalueita kuin tämän selvityksen kohteena olevaa Lappeenrannan kaupunkia. Alueen tulo- ja lähtömuuton taloudellisia, sosiaalisia, demografisia ja yksilöllisiä vaikutuksia voidaan tutkia niin määrällisestä kuin laadullisesta näkökulmasta. Määrälliset tarkastelut liittyvät usein alueen tulo-, lähtö- ja nettomuuttojen määrään kuukausitasolla, neljännesvuosittain tai vuosittain. Määrälliset poikkileikkausluvut ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu, jonka perusteella ei voi tehdä kuin karkeita johtopäätöksiä alueen muuttovetovoimasta. Jos halutaan päästä numeroiden taakse, on pureuduttava muuttajien yksilöllisiin laadullisiin ominaisuuksiin, kuten esimerkiksi ikään, työmarkkina-asemaan, tulo- ja koulutustasoon jne. Muuttovoittoisuus kertoo pinnallisesti ja nopeasti tulkittuna alueen elinvoimaisuudesta, houkuttelevuudesta ja vetovoimasta, mutta luotettavien tulkintojen tekeminen edellyttää muuttajien määrän lisäksi pureutumista a) väestökehityksen kaikkiin osatekijöihin (luonnollinen väestönlisäys, maan sisäinen muuttoliike ja siirtolaisuus) ja b) tulo- ja lähtömuuttajien profiiliin (ominaisuuksiin). Muuttajien profiilin perusteella voidaan taas tehdä pidemmälle meneviä johtopäätöksiä muuttoliikkeen vaikutuksista esimerkiksi alueen yleiseen kehitykseen lyhyellä, keskipitkällä tai pitkällä aikavälillä. Lisäksi on otettava huomioon Lappeenrannan kaltaisilla kaupunkiseuduilla keskuskaupungin ja sen vaikutusalueella olevien kehyskuntien väliset ja sisäiset muuttovirrat ja muuttovirtojen rakenne. Lappeenrannan kaltaiset keskisuuret kaupungit ja kaupunkiseudut saavat pääsääntöisesti määrällistä muuttovoittoa. Muuttovoiton määrä ja rakenne vaihtelevat merkittävästi kaupunkien välillä. Tämän analyysin viitekehyksenä käytetään niin sanottua positiivisen kasvun kehää, jossa muuttoliikettä ja muuttoja analysoidaan viiden alueelle kasvuetua tuottavan uusiutumis- ja kilpailukykytekijän kautta. Mitä useampi kasvuetua tuottava asia toteutuu alueella, sitä vahvemmat edellytykset alueella on kasvaa. Alueen kilpailukyvyn kannalta merkitykselliset kasvuedut voidaan luokitella viiteen toisiaan täydentävään ryhmään: 1. Alkuetu: Alue saa puolelleen alkuedun historiallisen kehityksen, tapahtumien tai sattuman ansiosta. Alkuetu syntyy aluksi erinomaiseen luonnonmaantieteelliseen sijainnin ansiosta. Alkuetua vahvistaa keskittymiskehitys. Alueen kasvukehä laajenee ja lukkiutuu niin sanotuksi positiivisen kasvun kehäksi, jolloin kasvu ruokkii kasvua. Hyviä esimerkkejä alkuedun kaupungeista ovat esimerkiksi Helsinki, Turku, Tampere, Pori ja Oulu.
2 2. Sijaintietu: Alueen sijaintietu perustuu alueen optimaaliseen sijaintiin suhteessa muihin keskittymiin, verkostoihin tai logistisiin solmupisteisiin. Sijaintietua tukee saavutettavuus eli hyvät maantie-, rautatie-, lento-, satama- ja muut väylä- ja liikennekäytäväyhteydet. 3. Demografinen etu: Alueen demografinen etu perustuu alueen positiiviseen väestönkehitykseen, joka pitää sisällään luonnollisen väestönlisäyksen ja muuttoliikkeen (maassamuutto ja siirtolaisuus). 4. Rakennettu eli strateginen etu: Alueen rakennettu tai strateginen perustuu alueen tietoisiin strategisiin valintoihin ja pitkäjännitteiseen kehittämiseen, jolloin alue panostaa järjestelmällisesti valittuihin painopisteisiin tulevaisuuslähtöisesti alueen yhteisen edun näkökulmasta. Positiivinen uusiutuminen käynnistyy usein sisäisen tai ulkoisen shokin seurauksena. Ennakointiherkkyys korostuu. Saavutettavuus korostuu rakennetun edun kohdalla, mikä tänä päivänä tarkoittaa erityisesti nopea rauta- ja maantieverkostoa. 5. Mentaalinen etu: Alueen mentaalinen etu perustuu alueen tahtotilaan. Positiivisten mielikuvien luominen korostuu. Onnellisilla sattumilla, tapahtumilla ja ulkopuolisilla päätöksillä on iso merkitys. Pienestä tai vähäpätöisestä voi kasvaa vähitellen isoa ja merkittävää jne. Positiivisen kasvun kehässä on kyse eräänlaisista kerrannaisvaikutusten ketjusta, jossa yksi positiivinen muutostekijä johtaa toiseen, joka johtaa taas kolmanteen ja niin edespäin kehämäisesti. Positiivisten vaikutusten kehä lukkiutuu ja kasvu ruokkii uutta kasvua. Alue voi joutua vastaavasti myös negatiivisen kasvun kehälle, jolloin samat vaiheet etenevät päinvastaiseen suuntaan eli työpaikkojen väheneminen johtaa aktiivi-ikäisten poismuuttoon, markkinoiden supistumiseen, vetovoiman laskemiseen, edelleen lisääntyviin poismuuttoihin ja niin edespäin vahvistaen alueen negatiivista kokonaiskehitystä. Positiivisen kasvun kehälle pääseminen edellyttää yhden tai useamman kasvuedun toteutumista. Kasvuedut eivät toteudu vahingossa tai sattumalta alkuetua lukuun ottamatta, vaan alueen omilla tavoitteilla, valinnoilla ja päätöksillä on keskeinen merkitys. Positiivisen kasvun kehän vaiheet voidaan jakaa edelleen kuuteen eri vaiheeseen, jotka täydentävät toisiaan ja ovat sidoksissa toisiinsa: POSITIIVISEN KASVUN KEHÄN KUUSI VAIHETTA: 1. Uudet työpaikat syntyvät sinne, missä on osaavaa työvoimaa, vetovoimainen toimintaympäristö ja hyvät tulevaisuuden toimintaedellytykset. 2. Uudet työpaikat lisäävät aktiivi-ikäisten eli osaavan ja ammattitaitoisen työvoiman muuttoa alueelle. 3. Alueen markkinat kasvavat ja laajenevat: toisin sanoen mitä enemmän alueelle muutetaan, sitä enemmän alueen markkinat kasvavat. 4. Alueen vetovoima lisää edelleen muuttoliikettä. Ihmiset muuttavat sinne missä on työpaikkoja tai missä koetaan olevan tulevaisuudessa työmahdollisuuksia. 5. Alueen markkinat kasvavat ja laajenevat jälleen kasvavan vetovoiman ja mahdollisuuksien vuoksi. 6. Alueelle syntyy uusia työpaikkoja alkuperäisen päätoimialan ympärille
1.1 Tutkimusaineisto Analyysin tutkimusaineiston muodostavat Tilastokeskuksen avoimet tilastot ja maksulliset tilastotietokannat ja rekisterit. Kaupunkien taloudelliseen perustaan liittyvä vertailu perustuu Kuntaliiton ja Tilastokeskuksen kuntien tilinpäätöstietoihin. Kaupunkiseutujen yleiseen kilpailukykyyn liittyvät tiedot perustuvat Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön koostamaan dataan, jonka yhteyteen lisättiin yksi uusi mittari. Muuttoliikettä koskevat määrälliset tiedot perustuvat Tilastokeskuksen StatFin tietokannan vuositaulukoihin vuosien 2000 2012 välisenä aikana. Muuttoliikkeen rakennetta koskevat tiedot perustuvat Tilastokeskuksen Muuttajien taustatiedot tietokannan vuositaulukoihin vuosien 2000 2010 välisenä aikana. Vuosi 2010 on viimeisin käytettävissä oleva tilastovuosi. Lisäksi analyysin yhteydessä hyödynnetään muita Tilastokeskuksen väestökehitykseen ja muuttoliikkeeseen liittyviä tilastotietoja sekä muita käytettävissä olevia kirjoittajan omia ja muiden tekemiä muuttoliikkeeseen liittyviä tutkimuksia, selvityksiä, kartoituksia ja analyysejä. 1.2 Analyysin tavoitteet Analyysin keskeisenä tavoitteena oli yhdistää toisiinsa määrällistä ja rakenteellista muuttoliikettä koskevaa tilastotietoa. Määrällisiin aineistoihin tukeutuminen johtaa usein pinnallisiin ja tulkinnanvaraisiin tuloksiin varsinkin silloin jos analyysin aikajänne käsittää lyhyen ajanjakson tai analyysin kohteena oleva alue on väestömäärältään pieni. Määrällisiä aineistoja käyttämällä ei voida myöskään tehdä luotettavia johtopäätöksiä etenkään kuntatalouden, sosiaalisen ja demografisen kehityksen näkökulmasta. Alueiden kannalta kriittinen kysymys on, keitä ovat tulo- ja lähtömuuttajat taloudellisilta, sosiaalisilta ja demografisilta ominaisuuksiltaan ja mitä seurausvaikutuksia muuttajien rakenteesta on kuntatalouteen ja väestörakenteeseen lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Alueiden demografiseen kehitykseen liittyviä luotettavia johtopäätöksiä voidaan tehdä, jos analyysin aikajänne on vähintään viisi vuotta. Tämän analyysin aikajänteenä on määrällisten aineistojen osalta vuodet 2000 2012 ja rakenteellisten ominaisuuksien osalta 2000 2010. 1.3 Analyysin kohde Analyysin kohteena oli ensisijaisesti Lappeenrannan kaupunki ja välillisesti Lappeenrannan kaupungin vaikutusalue (seutukunta). Lappeenrannan määrälliseen ja rakenteellisen muuttoliikkeen tilastotietojen syventämiseksi ja mittakaavan saamiseksi analyysiin otettiin vertailukaupungeiksi Pori, Lahti ja Kuopio. Vertailukaupungit ovat väestöpohjaltaan 10 000-25 000 asukasta suurempia kuin Lappeenranta, jonka vuoksi ne muodostavat tutkimuksellisesti hyvän vertailupohjan niin koon kuin keskeisten kehityspiirteidensä puolesta. Lappeenrannan demografista kilpailukykyä analysoitiin erikseen sekä määrällisten että rakenteellisten indikaattorien perusteella. Jokaisen muuttujan kohdalla verrattiin taustoittamiseksi tilannetta verrokkikaupunkeihin. Tulokset esitetään koostetaulukoissa niin absoluuttisina kuin suhteellisinakin lukuina. Jälkimmäiset esitetään aidon vertailun mahdollistamiseksi pääsääntöisesti promilleina keskiväkiluvun tuhatta asukasta kohden väestötieteen tutkimusperinteen mukaisesti. Selvityksessä käytetty alueluokittelu perustuu vuoden 2011 aluejakoon.
1.4 Analyysin käsitteet Alueella tarkoitetaan Tilastokeskuksen virallisen alueluokituksen mukaista kuntaa tai seutukuntaa. Keskuskaupunki tarkoittaa alueen suurinta kaupunkia ja kehyskunnat keskuskaupungin ympäristö- tai kehyskuntia, jotka ovat kiinteässä toiminnallisessa yhteydessä keskuskaupunkiin mm. pendelöinnin, asioinnin ja muuttoliikkeen näkökulmasta. Nettomuutto tarkoittaa tulo- ja lähtömuuton välistä erotusta. Nettosiirtolaisuus kuvaa maahan- ja maastamuuton välistä erotusta. Maassamuutto tarkoittaa kuntien välistä muuttoliikettä maan rajojen sisäpuolella, siirtolaisuus taas maan rajat ylittävää muuttoliikettä. Muuttojen määrällinen kehitys ilmaistaan absoluuttisina lukuina ja suhteellinen kehitys joko prosentteina tai promilleina suhteessa keskiväkilukuun. Keskiväkiluku on erikseen määritellyn alueen väkiluvun keskiarvo erikseen määriteltynä aikana. Muuttoliikkeen valikoivuudella tarkoitetaan tuloja lähtömuuttajien ominaisuuksien tai profiilien välillä olevia eroja. Muuttajien omaisuuksien välillä olevia eroja voidaan tutkia muun muassa työmarkkina-aseman, muuttojen suuntautumisen, ikä-, koulutus- ja tulorakenteen osalta. Työmarkkina-asema tai pääasiallinen toiminta ilmaisee henkilön työmarkkina-aseman muuttoajankohtana. Työmarkkina-asema voi olla työllinen (työssä oleva), työtön tai työvoiman ulkopuolinen (lapsi, eläkeläinen, opiskelija, varusmies, muu työvoimaan kuulumaton tai tuntematon). Koulutusaste perustuu Tilastokeskuksen yleiseen luokitukseen, jossa erotetaan toisistaan perusasteen, keskiasteen ja korkea-asteen tutkinnon suorittaneet. Muuttojen tulo- ja menovaikutuksilla tarkoitetaan sitä, että jokainen muuttaja aiheuttaa sekä tuloja menovaikutuksia niin luovuttavalle kuin vastaanottavalle kunnalle. Tulovaikutukset liittyvät verotuloihin, verotulotasaukseen ja valtionosuuksiin ja menovaikutukset julkisten palveluiden kysyntään, palvelutuotantoon, infrastruktuuriin, asuin- ja tonttitilan tarpeeseen jne. Kaikki keskeisimmät tulo- ja menovaikutukset liittyvät kytkeytyvät muuttajan työmarkkina-asemaan. Tulokertymä tarkoittaa jonkun alueen kaikkien tulo- ja lähtömuuttajien kalenterivuoden aikana kertyneitä kaikkia tuloja (valtionveronalaiset tulot, kunnallisveronalaiset tulot, yrittäjätulot ja muut tulot). Alueen tulokertymä saadaan vähentämällä kaikkien tulomuuttajien kaikki tulot kaikkien lähtömuuttajien kaikista tuloista. Tulokertymä voi olla joko positiivinen tai negatiivinen. Kyse on laskennallisesta luvusta, joka ei toteudu sellaisenaan kunnan tilinpäätöksessä. Keskimääräiset tulot ilmaisevat alueen kaikkien tulo- tai lähtömuuttajien keskimääräiset tulot kalenterivuoden aikana. Muuttojen suuntautumisella tai muuttojen suunnilla tarkoitetaan kunnittain tai seutukunnittain muuttajien lähtö- ja tuloalueita.
2. MUUTTOLIIKKEEN ERITYISPIIRTEET 2000-LUVULLA 2000-luvun muuttoliikkeen kolme keskeistä erityispiirrettä liittyivät keskittymiskehityksen korostumiseen, valikoivan muuttoliikkeen vahvistumiseen ja maahanmuuton kasvavaan merkitykseen. Muuttoliikkeen kehityspiirteet ovat välittömässä ja välillisessä yhteydessä alue- ja kaupunkikehitykseen. Keskittymiskehitys ilmenee muun muassa suurten kaupunkien ja kaupunkiseutujen roolin ja merkityksen vahvistumisena alueellisessa työnjaossa. Muuttajat ja muutot muovaavat aluerakennetta muuttopäätöksiin liittyvillä valinnoillaan. Nuorten aikuisten ja koulutettujen muuttajien asettuminen paikkaan a tai b paikan c tai d asemasta vaikuttaa näiden alueiden asemaan sekä lyhyellä että keskipitkällä aikavälillä. Osaavat ihmiset ja osaaminen ovat jatkossa entistäkin tärkeämpi alueen elinvoiman lähde. Kaupunkien on kyettävä vetämään puoleensa yrityksiä ja inhimillistä pääomaa. Muuttoliikkeen aikaviive ja perusmekanismi tarkoittaa sitä, että se mikä tapahtui muuttoliikkeessä maan eri osien ja kaupunkiseutujen sisällä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, heijastuu ja vaikuttaa viiveellä alue- ja yhdyskuntarakenteeseen 2010-luvun jälkipuoliskolla ja 2020-luvulla. 2.1 Keskittymiskehitys muutosvoimana Suomen aluerakenne repeytyi demografisesta eli väestöllisestä näkökulmasta 2000-luvulla kasvaviin, supistuviin ja kriisiytyviin kuntiin. 2010-luvun taitteessa jo yhdeksän kymmenestä suomalaisesta asui taajamissa, jotka peittivät vain alle kolme prosenttia Suomen maapinta-alasta. Kolme viidestä suomalaisesta asui 10 suurimmalla kaupunkiseudulla ja neljä viidestä 20 suurimmalla kaupunkiseudulla. Kaupungistumiskehitys jatkuu oletettavasti samankaltaisesti edelleen 2010- ja 2020-luvuilla. 12 suurinta kaupunkiseutua kasvoivat noin 318 000 henkilöllä vuosina 2000 2012. Väestönlisäys jakautui tasaisesti kolmeen kolmannekseen: luonnollisen väestönlisäykseen, kuntien väliseen muuttoliikkeeseen ja maahanmuuttoon. Suomen kaupungistumisaste on laskentatavasta riippuen noin 70 %:in tasolla. Kaupungistumisaste on noin 10 15 prosenttia jäljessä esimerkiksi Ruotsia. Jos Suomen kehitys noudattaa Ruotsin ja muiden länsimaiden kehityspiirteitä, muuttoliike jatkuu vilkkaana oletettavasti siihen saakka kunnes kaupungistumisaste nousee noin 85 %:iin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että noin 700 000 ihmistä tullee muuttamaan kaupunkeihin tai kaupunkiseuduille tulevien vuosikymmenien aikana. Suurten ja keskisuurten kaupunkien rooli korostuu kansantalouden hyvinvoinnissa ja kasvussa. 12 suurinta kaupunkiseutua tuottivat 67,9 % Suomen bruttokansantuotteesta, niiden alueella asui 61,8 % koko maan väestöstä ja niissä sijaitsi 66,4 % koko maan työpaikoista vuonna 2010. Väestönkasvu, muuttovoitot, talouskasvu, tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-osaaminen ja eri toimialojen arvonlisäys keskittyvät suuriin kaupunkeihin ja kaupunkiseuduille. Lappeenrannan kaltaisten keskuskaupunkien ja kaupunkiseutujen merkitys korostuu käynnissä olevassa muutoksessa. Maan sisäisen muuttoliikkeen ja lisääntyvän maahanmuuton seurauksena uudet työpaikkaavaukset, osaaminen ja inhimillinen pääoma kasautuvat ja keskittyvät alueellisesti. Kaupungit ja niiden vaikutusalueet ovat jatkossa entistäkin enemmän oman alueensa talousmaantieteellisiä kokonaisuuksia, jotka muodostavat itsenäiset ja kasvavat työ-, asunto- ja palvelumarkkinat. Kehitys on päinvastainen pienillä kaupunkiseuduilla ja maaseudulla, varsinkin negatiivisen luonnollisen väestönkehityksen ja muuttotappioiden seurauksena Kasvavat alueet sijaitsevat maantieteellisesti yhä pienemmällä alueella. Väkiluku kasvaa enää joka kolmannessa kunnassa ja seutukunnassa. Muuttovoittoa saa vähemmän kuin joka kolmas kaupunkiseutu. Kahdestakymmenestä muuttovoittoisesta seudusta 16 sijaitsi Helsingin-Turun- Tampereen-Lahden ja Loviisan muodostaman
3 alueen sisäpuolella. Muuttovoittoisen taikapiirin ulkopuolelle jäivät vain Oulun, Jyväskylän, Kuopion ja Seinäjoen seudut. 20 suurinta kaupunkiseutua saivat yhteensä noin 200 000 henkilöä muuttovoittoa vuosina 2000 2012. Muuttovoittoa saivat eniten suuret kasvukeskukset ja niiden kehyskunnat, Helsingin ja Tampereen laajenevan vaikutusalueen kunnat ja pistemäisesti yksittäiset paikkakunnat. Merkittävää määrällistä muuttovoittoa saaneet kunnat sijaitsivat Seinäjoen, Jyväskylän ja Kuopion seutuja lukuun ottamatta Helsingin, Tampereen, Turun tai Oulun vaikutusalueella. Sijainti ja saavutettavuus korostuivat kaikessa. Kaikki nopeimmin kasvaneet kunnat sijaitsivat joko maantie- ja rautatieverkoston varrella, solmupisteissä tai niiden välittömällä vaikutusalueella. Kunnittain tarkasteltuna eniten määrällistä muuttovoittoa saivat maan sisäisestä muuttoliikkeestä Tampere (9836), Oulu (7341), Espoo (7245) ja Seinäjoki (4189). Neljän muuttovoittoisimman kaupungin väestöpohjaan suhteutettuna Seinäjoen muuttovetovoima oli ylivertainen: Seinäjoki sai väkilukuun suhteutettuna 3,6 kertaa enemmän muuttovoittoa kuin Tampere ja 2,4 kertaa enemmän kuin Oulu. Jos Tampere olisi saanut samassa suhteessa muuttovoittoa kuin Seinäjoki, niin muuttotase olisi noussut peräti 35 000 henkilöön. 2.2 Valikoiva muuttoliike Suomessa tehtiin keskimäärin noin 850 000 muuttoa vuodessa vuosina 2000 2011. Neljä viidestä muutosta on niin sanottuja lähimuuttoja eli muutot tapahtuivat joko oman kunnan sisällä tai saman kaupunkiseudun sisällä. Vain yksi viidestä muutosta on niin sanottu kaukomuutto, jolloin ylitetään maakuntien välinen raja. Kaukomuutot ovat luonteeltaan niin sanottuja aitoja muuttoja, jonka seurauksena vaihtuvat muuttajan asuin- tai työpaikka tai päivittäinen elinpiiri. Asumis- ja ympäristöperustaiset lähimuutot ovat kasvaneet yhtäjaksoisesti 1970- luvun puolivälistä alkaen. Kuvio 1. Kuntien välinen muuttoliike ikäryhmittäin vuosina 1986 2011 (promillea tuhatta asukasta kohden
4 Kaksi kolmesta muuttajista on nuoria ja nuoria aikuisia (alle 35-vuotiaita). Muuttomotiivit liittyvät ensisijaisesti asumisperusteisiin syihin (asuminen, asuin- ja elinympäristön viihtyvyys jne.) ja toissijaisesti työhön tai opiskeluun. Muutot kytkeytyvät pääsääntöisesti elinvaiheissa tapahtuviin muutoksiin. Muuttoliikkeen kasvu tulee esiin kaikissa ikäryhmissä. Kun verrataan toisiinsa ikäryhmien muuttoalttiutta eli tietyn ikäluokan muuttojen määrää suhteessa saman ikäluokan kokoon vuosina 1970 2010, havaitaan muuttoalttiuden kasvaneen erityisesti nuorissa ikäryhmissä. Nuorempien ikäryhmien (15 19, 20 24) muutot suhteessa ikäryhmän kokoon kaksinkertaistuivat 1980-luvun puoliväliin verrattuna. Kaikkien ikäryhmien muuttoalttius on kasvanut yhtäjaksoisesti vuoden 1995 jälkeen. 2.3 Maahanmuuton kasvava merkitys Maahanmuuton osuus on koko maan väestönlisäyksessä noussut jo suuremmaksi tekijäksi kuin luonnollinen väestönlisäys. Esimerkiksi vuonna 2012 muuttovoitto ulkomailta oli jo kaksi kertaa suurempi tekijä väestön määrän kasvussa kuin syntyneiden enemmyys. Maahanmuutto on jo dynaamisempi kasvutekijä kuin maan sisäinen muuttoliike niin Lappeenrannassa kuin useassa muussa keskisuuressa tai suuressa kaupungissa. Maahanmuutosta saavat muuttovoittoa käytännössä kaikki kunnat (pois lukien noin 10 kuntaa, jotka saivat marginaalisen muuttotappion siirtolaisuudesta). Vuosina 2011 rikottiin kaksi aikaisempaa muuttoennätystä: kuntien välinen muuttoliike oli määrällisesti suurempaa kuin kertaakaan vuoden 1974 jälkeen ja maahanmuuton muuttovoitto oli korkeampi kuin koskaan aikaisemmin. Taulukossa 1. on kuvattu muuttoliikkeen tilastollisia kehityspiirteitä 2000-luvun aikana. Huomionarvoista on se, että kuntien välinen muuttoliike oli viisivuotisjaksoittain tarkasteltuna vuosina 2005 2009 niin määrällisesti kuin suhteellisesti vilkkaampaa kuin koskaan aikaisemmin. Lappeenranta on, kuten edellä todettiin, yksi niistä suomalaisista kaupungeista 2000-luvulla, jossa maahanmuutto on noussut väestönkehityksen dynaamisimmaksi osatekijäksi. Lappeenrannan väestönlisäys oli yhteensä 2 149 henkilöä vuosina 2000 2012, josta luonnollisen väestönlisäyksen määrä oli -145 henkilöä, maan sisäisen muuttoliikkeen -391 henkilöä ja maahanmuuton 2 685 henkilöä. Toisin sanoen Lappeenrannan väestönlisäys perustui täysin lisääntyneeseen maahanmuuttoon. Taulukko 1. Maan sisäinen muuttoliike ja siirtolaisuus vuosina 2000 2012 Vuosi Kuntien välinen Kuntien sisäinen Maahanmuutto Maastamuutto Nettosiirtolaisuus muutto muutto 2000 243 034 544 690 16 895 14 311 2 584 2001 263 989 594 609 18 955 13 153 5 802 2002 256 382 577 888 18 113 12 891 5 222 2003 255 502 593 589 17 838 12 083 5 755 2004 265 157 599 494 20 333 13 656 6 677 2005 274 672 617 327 21 355 12 369 8 986 2006 272 280 593 286 22 451 12 107 10 344 2007 278 907 589 363 26 029 12 443 13 586 2008 268 524 561 549 29 114 13 657 15 457 2009 263 646 571 617 26 699 12 151 14 548 2010 270 688 568 997 25 636 11 905 13 731 2011 281 537 594 140 29 481 12 660 16 821 2012 279 176-30 420 13 622 16 798
3. LAPPEENRANNAN YLEINEN KILPAILUKYKY Alueellisella kilpailukyvyllä tarkoitetaan alueiden kykyä synnyttää, houkutella ja ylläpitää toimintaa, joka lisää alueen taloudellista ja sitä kautta syntyvää ja lisääntyvää alueellista kokonaishyvienvointia. Kilpailukykyisellä alueella on ominaisuuksia, joiden avulla se voi osallistua kilpailuun muiden alueiden kanssa. Kilpailuetua muihin alueisiin nähden saavutetaan, jos alue pystyy tuottamaan jonkin sellaisen ominaisuuden, jonka avulla se erottuu edukseen muista alueista. Alueellista kilpailukykyä voidaan tarkastella myös esimerkiksi yritysten sijaintipaikka- ja investointipäätösten näkökulmasta tai kuinka vetovoimainen alue on osaavan työvoiman liikkuvuuden näkökulmasta. Aluetta voidaan pitää kilpailukykyisenä, mikäli sillä on ominaisuuksia, joita yritykset tai avainmuuttajaryhmät pitävät tärkeinä sijoittumispäätöstä tehtäessä. Kilpailukyky kuvaa tällöin yritysten, alueen ja työvoiman toimintaympäristöä, kykyä ylläpitää alueella jo sijaitsevien yritysten toimintaedellytyksiä ja houkutella alueelle uusia asukkaita, yrityksiä ja investointeja. Alueen pitkäjänteinen menestyminen on kuitenkin hyvin monesta asiasta kiinni. Siihen vaikuttavat kaikki alueen toimijat; sen asukkaat, yritykset, yhteisöt ja julkinen valta. Myös alueen sijainnilla, sen liikenneyhteyksillä ja -verkostoilla on suuri merkitys. Alueet eivät toimi eristyksissä, vaan kunkin alueen menestymiseen vaikuttavat suuressa määrin maan muiden alueiden ja ulkomaiden vaikutus. Alueiden taloudet ovat osa kansainvälistä taloutta, jossa kaikkien toimijoiden päätöksillä ja toiminnalla on vaikutusta toisiinsa. Menestymisen edellytykset muuttuvat ajan kuluessa ja osa kilpailukykyyn vaikuttavista tekijöistä voi muuttua hyvinkin nopeasti. Seuraavassa osiossa tarkastellaan 12 suurimman kaupunkiseudun kilpailukykyä kuuden kilpailukykymuuttujan valossa. Lappeenrannan seudun tai välittömän vaikutusalueen kilpailukykyä verrataan 11 muuhun yli 100 000 asukkaan kaupunkiseutuun. Analyysi perustuu Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön (Saku Vähä-Santanen ja Ari Karppinen) kehittämään Seutukuntien kilpailukykymittaristoon, jossa voidaan vuosittain verratta seutujen kilpailukykyä ja sijoitusta suhteessa toisiinsa valituilla muuttujilla. Analyysissä jokaiselle seutukunnalle lasketaan muuttujakohtainen indeksiarvo, jonka jälkeen jokaisen seudun indeksilukua verrataan kaikkien seutukuntien keskimmäiseen arvoon eli mediaaniin. Mediaania käyttämällä voidaan poistaa suurimmat poikkeamat seutujen välillä toisin kuin esimerkiksi keskiarvoa käyttämällä. Analyysiin valitut kilpailukykymuuttujat ovat työllisyysaste, korkea-asteen koulutettujen osuus väestöstä, teollisuusvaltaisuus, työn tuottavuus, yritysdynamiikka sekä muuttovetovoima. Lopuksi analysoidaan eri alueiden kilpailukykyä kokonaisuuksina eli kokonaiskilpailukykynä näiden kuuden osatekijän valossa. 3.1 Työllisyysaste Työllisyysaste tarkoittaa työllisten eli työssä käyvien prosenttiosuutta kokonaisväestöstä. Virallinen työllisyysaste lasketaan 15 64-vuotiaiden työllisten prosenttiosuutena samanikäisestä väestöstä. Työllisyysaste kuvastaa toisin sanoen sitä, missä määrin alueen työikäinen väestö osallistuu alueellisen tuotannon aikaansaamiseen. Korkea työllisyysaste heijastaa suurta osallistumista, jolloin työpanoksen määrä suhteessa alueen työikäisiin on suuri ja korkeampaa alueellisen kokonaistuotannon määrää eli talouskasvua.
6 Taulukko 2. Työssäkäyvien osuus koko väestöstä koko maan ja 12 suurimman seutukunnan alueella sekä työllisyysindeksi vuonna 2010 TYÖLLISYYSASTE Väestö iän (1-v.) ja sukupuolen mukaan alueittain 1980-2010 Työikäinen väestö Työssäkäyvä väestö Työllisyysaste% Indeksi Koko maa 3546558 2306273 65.0 % Helsingin seutukunta 980246 685030 69.9 % 111.62 Vaasan seutukunta 60641 42317 69.8 % 111.46 Seinäjoen seutukunta 79736 53055 66.5 % 106.28 Turun seutukunta 207952 135432 65.1 % 104.02 Tampereen seutukunta 252567 163373 64.7 % 103.32 Kuopion seutukunta 82322 51919 63.1 % 100.73 Porin seutukunta 87552 54976 62.8 % 100.29 Jyväskylän seutukunta 117556 73757 62.7 % 100.21 Oulun seutukunta 151661 94958 62.6 % 100.00 Lappeenrannan seutukunta 58591 36593 62.5 % 99.75 Lahden seutukunta 130814 81655 62.4 % 99.70 Joensuun seutukunta 81386 48039 59.0 % 94.28 Lähde: Tilastokeskus; Seutukuntien kilpailukykymittaristo www.satamittari.fi Taulukossa 2. esitetään 12 seutukunnan koko työikäisen väestön lukumäärä, työssäkäyvän väestön lukumäärä ja seutujen työllisyysaste prosentuaalisesti sekä näistä laskettu työllisyysindeksi. Lappeenrannan seudun työllisyysaste oli kolmanneksi alhaisin suurimpien seutukuntien joukossa. Erot kaupunkiseutujen välillä eivät olleet kuitenkin suuria lukuun ottamatta Joensuun seutua. Helsingin seutukunta (111,62) ylitti, kuten olettaa saattaa pääkaupunkiseudun ollessa kyseessä, työllisyysasteen osalta selkeästi mediaanin. Taulukossa yli 110 indeksiin ylsivät työllisyysasteiltaan myös Vaasan seutukunta (111,46). 100 ja 110 indeksin välille sijoittuivat Seinäjoki, Turku, Tampere, Kuopio, Pori, Jyväskylä sekä Oulu. Työllisyysasteeltaan mediaanin alle jäivät Lappeenranta, Lahti ja Joensuu. Viisi taulukossa ylimpänä olevaa seutukuntaa ylittivät koko maan prosentuaalisen keskiarvon (65 %), ja seitsemän seutukuntaa jäi keskiarvon alapuolelle. 3.2 Kouluttautuneisuus Koulutustaso eli tässä tapauksessa korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus yli 15-vuotiaista kuvaa sekä alueen koulutustarjonnan laajaalaisuutta että alueen panostamista osaamiseen. Korkeaa osaamistasoa pidetään yleisesti keskeisenä edellytyksenä sille, että alue menestyy niin kansallisessa kuin globaalissa kilpailussa. Osaavan työvoiman saatavuus alueella sitoo olemassa olevaa yritystoimintaa alueeseen ja houkuttaa alueelle uutta yritystoimintaa. Koulutustasoa mittaava kilpailukykymuuttuja pitää sisällään alemman, ylemmän ja tutkijakoulutusasteiden tutkinnon suorittaneiden osuuden 15 vuotta täyttäneestä väestöstä. Alempi korkeakoulututkinto sisältää AMK-tutkinnot (pl. ylempi AMK), yliopiston kandidaatin tutkinnot sekä ennen vuotta 1989 suoritetut insinöörin tutkinnot. Ylempi korkeakoulututkinto sisältää maisteritason tutkinnon suorittaneet (myös ylempi AMK). Tutkijakoulutukseen kuuluvat ovat suorittaneet joko lisensiaatin tai tohtorin tutkinnon.
Taulukko 3. Korkeasti koulutettujen osuus työikäisestä väestöstä koko maan ja 12 seutukunnan alueella sekä kouluttautuneisuusindeksi vuonna 2010 KORKEA-ASTEEN KOULUTETTUJEN OSUUS 15 VUOTTA TÄYTTÄNEESTÄ VÄESTÖSTÄ VUONNA 2010 15 vuotta täyttänyt väestö yhteensä Korkeasti koulutettujen osuus % Indeksi (molemmat sukupuolet) 15 vuotta täyttäneistä Koko maa 4487599 17.3 % Helsingin seutukunta 1172178 24.9 % 240.35 Oulun seutukunta 178666 22.5 % 216.79 Tampereen seutukunta 312257 20.4 % 197.06 Jyväskylän seutukunta 143398 20.3 % 195.63 Vaasan seutukunta 77428 19.5 % 188.27 Turun seutukunta 261165 19.2 % 185.48 Kuopion seutukunta 101725 18.3 % 176.19 Joensuun seutukunta 103502 15.2 % 146.20 Lappeenrannan seutukunta 76345 14.9 % 143.21 Seinäjoen seutukunta 102295 13.2 % 127.55 Lahden seutukunta 170511 13.1 % 126.46 Porin seutukunta 116706 12.8 % 122.94 Lähde: Tilastokeskus; Seutukuntien kilpailukykymittaristo www.satamittari.fi Taulukossa 3. esitetään vuoden 2010 tilastoihin perustuen koko maan ja 12 suurimman seutukunnan työikäisen väestön lukumäärä, korkeasti koulutetun työvoiman prosentuaalinen osuus koko työväestöstä sekä näiden perusteella laskettu kouluttautuneisuus -indeksi. Lappeenrannan indeksiluku oli suurimpien seutukuntien keskiarvon alapuolella, mutta vastaavasti selvästi edellä niin sanottuja yliopistokeskusseutuja eli Porin, Lahden ja Seinäjoen seutuja. Helsinki erottui kouluttautuneisuudenkin osalta selkeänä ykkösenä. Helsingin seudun korkeaasteen koulutettujen indeksi (240,4) erottui selkeästi maan muista alueista. Hyvänä kakkosena tuli Oulu (216,8). Helsingin ja Oulun jälkeen tulevat seutukunnat voidaan jakaa viiteen kategoriaan; Tampere (197,1) ja Jyväskylä (195,6) lähes yhtä suuria kolmannessa ryhmässä, Vaasa ja Turku (>180) neljännessä, Kuopio (>170), Joensuu ja Lappeenranta (>140) viidentenä ja viimeisenä kuudentena ryhmänä ilman emoyliopistoa (<130) olevat seudut (Seinäjoki, Lahti ja Pori). Kaikki suuret kaupunkiseudut ylittivät kuitenkin selkeästi koko maan kaikkien seutujen mediaanin. Kouluttautuneisuudessa oli siis melko suuria eroja eri alueiden välillä, mikä vaikuttaa merkittävästi alueiden kilpailukykyyn joko sitä nostavasti tai laskevasti ylimmän paremmuutta korostaen ja alimpia huonontaen. 3.3 Teollisuusvaltaisuus Toimialarakennetta ja alueellista erikoistumista kuvaavaksi muuttujaksi valittiin teollisuusvaltaisuus, joka kuvaa teollisuuden osuutta alueen liikevaihdosta. Teollisuuden menestyminen kuvaa alueen pärjäämistä globaalissa kilpailussa. Teollisuus vastaa merkittävästä osasta alueen investoinneista, koska työn tuottavuus on palvelualoja korkeampaa (Suomessa vuodesta 1995 lähtien noin 2,5-kertainen verrattuna kaikkiin toimialoihin ja palvelualoihin). Teollisuuden alueellisen keskittymisen ansiosta voidaan saavuttaa merkittäviä toimialan sisäisiä ja ulkoisia skaalaetuja.
8 Teollisuuden keskimääräinen palkkataso on palvelualoja korkeampi ja teollisuuden henkilöstön alueellinen ostovoima on korkeampi verrattuna palvelualaan. Tämä kokonaisuudessaan vaikuttaa kerrannaisvaikutuksineen positiivisesti alueen kokonaistuotannon määrään. Jos alueen teollinen rakenne on monipuolinen, niin sillä on suhteellisesti hyvä aluetalouden vakaus ja ennustettavuus, erityisesti toimialakohtaisia kysynnän vaihteluita vastaan. Teollisuusvaltaisuus (teollisuuden osuus alueen arvonlisäyksestä tai liikevaihdosta) kuvattiin liikevaihdon osuudella alueen liikevaihdosta, mikä mahdollisti aineiston hyödyntämisessä lyhyen tilastoviiveen (n. yksi vuosi). Teollisuusvaltaisuusmuuttuja kuvasi siis teollisuuden osuuden seutukunnan kaikkien toimialojen ja -sektorien arvonlisäyksestä. Jos seutukunnan teollisuuden arvonlisäys muuttuu mediaanin kanssa samaa vauhtia, ei alueen teollisuuden kilpailukyvyn katsota muuttuneen. Jos seutukunnan muutosvauhti poikkeaa maan kaikkien seutukuntien mediaanista, silloin alueen teollisuuden kilpailukyky joko paranee tai heikkenee riippuen muutoksen suunnasta ja voimakkuudesta. Teollisuusvaltaisuuden vaikutusmekanismit alueen talouskasvuun ovat moninaiset. Taulukko 4. Koko maan ja 12 suurimman seutukunnan teollisuuden liikevaihdon osuus koko alueen liikevaihdosta sekä teollisuusindeksi vuonna 2010 TEOLLISUUSVALTAISUUS VUONNA 2010 Toimialat yhteensä Toimialana teollisuus Teollisuuden osuus % Indeksi Liikevaihto (1000 euroa) Koko maa 356969639 118551836 33.2 % Vaasa 7265761 4104989 56.5 % 149.40 Pori 7520585 3409286 45.3 % 119.88 Lappeenranta 4360213 1812704 41.6 % 109.94 Seinäjoki 6320078 2543877 40.3 % 106.44 Oulu 11719395 4697334 40.1 % 105.99 Tampere 22342085 7860186 35.2 % 93.03 Joensuu 4476166 1549673 34.6 % 91.55 Lahti 8873757 3068822 34.6 % 91.45 Turku 17265792 5297767 30.7 % 81.14 Jyväskylä 7317816 2056529 28.1 % 74.31 Helsinki 159767573 34937869 21.9 % 57.83 Kuopio 4534313 779399 17.2 % 45.45 Lähde: Tilastokeskus; Seutukuntien kilpailukykymittaristo www.satamittari.fi Taulukossa 4. esitetään koko maan sekä 12 suurimman seutukunnan teollisuusvaltaisuuteen liittyvät numeeriset kilpailukykytekijät; teollisuuden osuus muusta alueen liikevaihdosta. Lappeenrannan seudun indeksi oli kolmanneksi korkeain suurten kaupunkiseutujen joukossa. Vaasa erottui selkeästi teollisuusvaltaisimpana ja siltä osin tämän osatekijän kannalta kilpailukykyisempänä alueena (149,4). Porin seutu sijoittui indeksillään yhtä selvästi toiseksi (119,9) teollisuusvaltaisimpana alueena. Lappeenranta, Seinäjoki ja Oulu olivat alueina melko tasaisia indeksien ollessa välillä 105 110. Loput seutukunnat sijoittuvat alle mediaanin. Selkeästi joukosta erottui Helsinki (57,8) ja Kuopio (45,5), joiden indeksit jäivät selvästi alle mediaanin.
9 3.4 Työn tuottavuus Työn tuottavuusindeksi laskettiin yritysten liikevaihdolla henkilötyövuotta kohti. Työn tuottavuutta tarkasteltiin edelleen arvonlisäyksen suhteella tehtyihin työtunteihin vuositasolla. Tarkastelun kohteena olivat kaikki toimialat ja sektorit, yksityinen ja julkinen yhteensä. Työn tuottavuus (arvonlisäys/tehdyt työtunnit) osoittavat alueen ja sen yritysten työllisten työpanoksen laadun parantumista ja siten myös sen vaikutusta alueensa talouskasvuun. Käytännössä Suomen talouskasvu (BKT/asukas-kasvu) on viimeisen sadan vuoden aikana perustunut tutkimusten mukaan lähes yksinomaan työn tuottavuuden kasvulle, ei työpanoksen määrälliseen kasvuun. Työn tuottavuutta käytetään perustellusti usein suoraan toteutuneen aluetaloudellisen kilpailukyvyn mittarina. Aluetasolla maatasoa helpompi työvoiman liikkuvuus merkitsee kuitenkin sitä, että alueelliset kasvuerot (BKT/asukas) voivat tasoittua muuttoliikkeen seurauksena. Taulukko 5. Työn tuottavuus ja tuottavuusindeksi 12 suurimmassa seutukunnassa vuonna 2010 TYÖN TUOTTAVUUS VUONNA 2010 Toimialat yhteensä Toimialana teollisuus Indeksi Liikevaihto/henkilöstö (1000 euroa) Helsinki 345.3 592.9 197.0 Vaasa 265.8 425.5 151.7 Pori 224.4 329.9 128.1 Tampere 221.2 289.9 126.3 Oulu 218.2 417.3 124.5 Turku 205.7 296.7 117.4 Lappeenranta 199.0 376.4 113.6 Seinäjoki 199.0 272.9 113.6 Lahti 179.1 202.0 102.2 Jyväskylä 179.0 222.7 102.2 Joensuu 178.7 235.8 102.0 Kuopio 166.6 195.7 95.1 Lähde: Tilastokeskus; Seutukuntien kilpailukykymittaristo www.satamittari.fi Taulukossa 5. esitetään työn tuottavuutta kuvaamaan laskettu indeksi koko maan ja 12 suurimman seutukunnan alueella. Lappeenrannan seutu sijoittuu keskitasolle työn tuottavuusindeksissä. Tuottavuudeltaan paras seutukunta oli Helsingin seutu (197), joka erottui selkeästi toiseksi sijoittuneesta Vaasan seudusta (151,7). Tasavertaisena toisena ryhmänä tulivat Porin, Tampereen ja Oulun seudut. Työn tuottavuudella mitattuna neljänä alimpana seutukuntana esiin nousivat Lahden, Jyväskylän ja Joensuun seudut (kaikkien indeksi 102) sekä näistä heikoimpana erottui varsinkin Kuopion seutu (95,1), joka jäi ainoana vertailussa olevista kaupungeista alle kaikkien seutukuntien mediaanin.
10 3.5 Yritysdynamiikka Yrittäjyyttä kuvaavaksi osaindeksiksi valittiin yritysdynamiikka-indeksi, joka muodostui aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä suhteessa koko alueen yrityskantaan. Indeksi kuvaa siis yritysrakenteen uudistumista. Yritysdynamiikka-indeksi laskettiin suhteuttamalla vuoden aikana alueella aloittaneiden ja lopettaneiden yritysten summa alueen yrityskantaan. Yritysdynamiikan kasvu kuvaa alueen yrityskannan uusiutumista kilpailukykyisemmäksi, sillä tällöin uusia yrityksiä perustetaan ja elinkelvottomia lopetetaan. Mitä korkeampi yritysdynamiikka-indeksi oli, sitä enemmän uusiutumista tapahtui vuoden aikana. Yritysdynamiikka osoittaa osaltaan onnistuneen aluetalouden rakennemuutoksen vaikutusta alueelliseen kilpailukykyyn. Alueen, jolla on suuri yrityskannan uudistumiskyky eli syntyy paljon uusia yrityksiä ja samanaikaisesti heikompia yrityksiä poistuu markkinoilta, kykenee vastaamaan toimintaympäristön muutoksen aiheuttamiin sopeutuspaineisiin. Toisaalta korkea yritysdynamiikka voi heijastaa myös alueen sisäistä, olemassa olevien yritysten ja uusien innovatiiviseen yritystoimintaan kykenevien yritysten vuorovaikutusta, jossa uutta yritystoimintaa syntyy olemassa olevien yritysten tietoperusteisten toiminnan ympärille ja toisaalta valtaosa yrityspoistumista ovat tietoisia ja haluttuja markkinoilta vetäytymisiä. Ensin mainitun yritysdynamiikkamekanismin ajatellaan heijastavan alueellista luovaan tuhoon (Schumpeterilainen kasvu) perustuvaa talouskasvua ja perustuvaa talouskasvua. jälkimmäisen luovaan rakennemuutokseen Taulukko 6. Koko maan ja 12 suurimman seutukunnan aloittaneet ja lopettaneet yritykset sekä yritysdynamiikka vuonna 2010 YRISTYSDYNAMIIKKA VUONNA 2010 Aloittaneita Lopettaneita Aloittaneiden ja lopettaneiden Indeksi yrityksiä yrityksiä yritysten osuus % yrityskannasta Koko maa 33162 21299 16.1 % Oulun seutukunta 1194 771 18.6 % 132.04 Helsingin seutukunta 11036 6820 17.9 % 127.15 Kuopion seutukunta 589 420 17.3 % 123.07 Tampereen seutukunta 2454 1547 17.2 % 122.14 Jyväskylän seutukunta 911 612 16.9 % 119.96 Turun seutukunta 2083 1323 16.7 % 118.59 Lahden seutukunta 1112 871 16.3 % 115.90 Joensuun seutukunta 585 402 15.8 % 112.56 Lappeenrannan seutukunta 441 276 15.0 % 106.26 Porin seutukunta 715 482 14.4 % 102.35 Vaasan seutukunta 465 306 14.3 % 101.42 Seinäjoen seutukunta 696 439 13.6 % 96.27 Lähde: Tilastokeskus; Seutukuntien kilpailukykymittaristo www.satamittari.fi Taulukossa 6. esitetään vuoden aikana koko maassa ja 12 suurimmalla seutukunnalla aloittaneiden ja lopettaneiden yritysten summa suhteutettuna alueen koko yrityskantaan. Laskettu yritysdynamiikka-indeksi kuvasi alueen yritysdynamiikkaa ja uusiutumista.
11 Lappeenrannan seudun indeksi jäi hieman suurten kaupunkiseutujen keskiarvon alapuolelle. Oulun seutu oli yritysdynamiikassa ykkönen (132,04). Seuraavat kolme seutukuntaa sijoittuvat indeksien mukaan tasaisesti. Näistä kolmesta kaupungista, Helsingin, Kuopion ja Tampereen saavat indeksiarvot väliltä 120 130. Yritysdynamiikaltaan heikoimpina erottuivat Lappeenranta, Pori, Vaasa (>100) sekä kaikkein alimpana ehkä hieman yllättäen Seinäjoen seutu (96,3). Seinäjoen seutu oli yritysdynamiikaltaan ainoa koko maan mediaanin alle jäävä suuri kaupunkiseutu. 3.6 Muuttovetovoima Muuttovetovoima kuvaa alueen houkuttelevuutta muuttajien näkökulmasta. Alue voi olla vetovoimainen muuttajien näkökulmasta useasta eri syystä, kuten työpaikkakehityksen, potentiaalisen työpaikkakehityksen, koulutustarjonnan laajuuden, sijainnin, mieli- tai mainekuvan ansiosta jne. Muuttovetovoima laskettiin kokonaisnettomuuton perusteella eli lukuihin laskettiin niin kuntien välinen muuttoliike (maassamuutto) kuin maahanmuutto (siirtolaisuus). Muuttovetovoima saatiin laskemalla tulo- ja lähtömuuton erotus ja suhteuttamalla se seudun keskiväkilukuun. Muuttovetovoima ilmaistiin promilleina tuhatta asukasta kohden. Muuttovetovoima on toimiva mittari kuvaamaan alueen olemassa olevaa ja varsinkin tulevaa potentiaalia uusien asukkaiden, yritysten ja investointien näkökulmasta. Esimerkiksi väestön ikärakenteen muutos aiheuttaa jatkossa merkittävän menopaineen alueiden ikäsidonnaisiin menoihin ja heikentää niin väestöllistä kuin taloudellista huoltosuhdetta. Muuttoliikkeen ja muuttajien suhteellinen merkitys aluedynamiikassa kasvaa. Muuttajissa ovat yliedustettuja nuoret, koulutetut ja työuran alkuvaiheessa olevat. Ne seudut ja kunnat, jonne nuori ja osaava työvoima jatkossa sijoittuvat, saavat lähtökohtaisesti merkittävän kilpailuedun alueiden välisessä kilpailussa. Muuttoliikkeen painottuminen huoltosuhteeltaan optimaalisiin ikäryhmiin lisää maan eri osien välisiä eroja ja kaupunkiseutujen sisäisiä eroja. Taulukko 7. 12 suurimman seutukunnan muuttovetovoimaisuus vuonna 2011 MUUTTOVETOVOIMA VUONNA 2011 Kokonaisnettomuutto Nettomuutto % keskiväkiluvusta Indeksi Vaasan seutukunta 836 0.89 108.4 Helsingin seutukunta 9654 0.68 106.4 Tampereen seutukunta 2399 0.63 106.0 Turun seutukunta 1749 0.56 105.3 Oulun seutukunta 1179 0.51 104.9 Jyväskylän seutukunta 878 0.50 104.8 Kuopion seutukunta 599 0.49 104.6 Seinäjoen seutukunta 587 0.47 104.4 Lahden seutukunta 684 0.34 103.2 Joensuun seutukunta 322 0.26 102.5 Lappeenrannan seutukunta 81 0.09 100.8 Porin seutukunta 94 0.07 100.7 Lähde: Tilastokeskus
Taulukossa 7. esitetään 12 suurimman seutukunnan kokonaisnettomuutto, nettomuutto promilleina keskiväkiluvusta sekä näiden pohjalta laskettu muuttovetovoimaindeksi. Lappeenrannan seudun indeksi jäi toiseksi alhaisimmaksi muuttovetovoiman osalta. Lappeenrannan muuttovoittoisuus perustuu maahanmuuttoon, mutta maan sisäisestä muuttoliikkeestä seutu saa muuttotappiota. Vaasan seutukunnan indeksiarvo kohosi korkeimmaksi ennen muuta korkean maahanmuuton ansiosta (108,4). Vaasan seudun arvoon sisältyy kuitenkin tilastoharha siltä osin, että alueella oleva vastaanottokeskus vääristää lukuja erityisesti niihin alueisiin joissa ei ole pakolaisten tai turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusta. Muuttovetovoimaltaan seuraavaksi sijoittuivat Helsingin (106,4) ja Tampereen (106,0) seudut. Kaikkien analyysiin osallistuneiden suurten kaupunkiseutujen indeksiarvot olivat koko maan mediaanin yläpuolella. Analyysissä mukana olevista seuduista Porin (100,7) ja Lappeenranta (100,8) sijoittuivat alhaisimmiksi indeksin mukaan, kuitenkin ollen hieman mediaanin yläpuolella. 3.7 Kokonaiskilpailukyky Aiemmin esiteltyjen kuuden muuttujan perusteella laskettiin kokonaiskilpailukykyindeksi, joka oli kuuden muuttujan painottamaton keskiarvo. Indeksien keskiarvot kuvaavat kunkin alueen kokonaiskilpailukykyä. Muuttovetovoiman tilastotiedot ovat vuodelta 2011, muiden muuttujien indeksiarvot ovat vuodelta 2010. Taulukko 8. 12 seutukunnan sijoittuminen kilpailukykyindeksien keskiarvojen mukaan vuonna 2010 Lähde: Tilastokeskus; Seutukuntien kilpailukykymittaristo www.satamittari.fi (pl. muuttovetovoima) Lappeenrannan seutu sijoittuu suurten kaupunkiseutujen vertailussa hieman keskitason alapuolelle. Tulos on kuitenkin hyvä vertailujoukko huomioiden. Lappeenrannan seudun asema suhteessa muihin suuriin kaupunkiseutuihin oli vahvin teollisuusvaltaisuudessa, jossa seutu oli 12 suurimman joukossa kolmanneksi teollisuusvaltaisin. Työn tuottavuudessa Lappeenrannan seutu sijoittui 7:nneksi, kouluttautuneisuudessa ja yritysdynamiikassa 9:nneksi, työllisyysasteessa 10:nneksi ja muuttovetovoimassa 11:nneksi. Kokonaiskilpailukyvyltään kärkeen sijoittui Helsingin seutu (140,1). Helsingin seudun sijoitusta nostivat erityisesti korkeasti koulutettujen osuus, työn tuottavuus ja muuttovetovoima. Helsingin seutu saa pääkaupunkialueena ja kansallisena
13 keskittymänä lähtökohtaisesti merkittävän edun muihin suuriin kaupunkiseutuihin. Vaasan sijoitusta toiseksi (135,1) voidaan pitää hienoisena yllätyksenä. Vaasan seudun positiota suhteessa muihin nosti teollisuusvaltaisuus, työn tuottavuus sekä muuttovetovoima. Oulun seutu oli jokaisen kuuden muuttujan osalta mediaanin yläpuolella, mutta erityisesti korkeakoulutettujen (216,8) sekä yritysdynamiikan (132) osuudet olivat poikkeuksellisen vahvoja. Tampereen seudun vahvuutena oli tasaisuus kaikkien kilpailukykymuuttujien kohdalla. Tampereen seutu ei ollut yhdenkään muuttujan osalta kärjessä, mutta jokaisen kohdalla kärkijoukossa. Jyväskylässä, Vaasassa sekä Turussa korkeakoulutettujen osuus oli selkeästi mediaanin yläpuolella. Porin sijoitusta seitsemänneksi (112,38) nosti korkeakoulutettujen osuus, teollisuusvaltaisuus sekä työn tuottavuus. Kuopion ja Lahden muuttujista esille nousivat korkeasti koulutetut sekä yritysdynamiikka. Kuopio jäi teollisuusvaltaisuuden (45,5) osalta selkeästi alle mediaanin, myös työn tuottavuus (95,1) jäi mediaanin alapuolella. 3.8 Taloudellinen kilpailukyky Yleisen kilpailukyvyn rinnalla analysoitiin kokonaiskuvan saamiseksi Lappeenrannan kaupungin kuntataloudellista kilpailukykyä suhteessa vertailukaupunkeihin. Analyysissä käytettiin kuntien tilinpäätöksistä poimittuja yleisiä kuntataloudellisia tunnuslukuja. Taloudellista liikkumavaraa verrattiin kahdeksan yleisellä tasolla olevan erilaisen tunnusluvun avulla, joiden tarkoitus on antaa yleiskuva Lappeenrannan positiosta suhteessa muihin suuriin tai keskisuuriin kaupunkeihin. Tunnusluvut liittyvät verotettaviin tuloihin, reaaliseen ja laskennalliseen tuloveroprosenttiin, lainakantaan, vuosikatteeseen, taseen yli- tai alijäämään ja valtionosuuksien määrään. Suurin osa luvuista perustuu vuoden 2011 tilinpäätöstietoihin. Luvut ilmaistaan pääsääntöisesti asukasta kohden laskettuna vertailun mahdollistamiseksi. Lappeenrannan lukuja on verrattu muihin kaupunkeihin vihreällä (arvo parempi kuin L-rannan) tai punaisella (arvo huonompi kuin L- rannan). Taulukko 9. Lappeenrannan yleinen taloudellinen kilpailukyky suhteessa verrokkikaupunkeihin Kunta Verotettavat tulot per asukas 2010 Verotulot per asukas 2011 Tuloveroprosentti 2013 Laskennallinen tuloveroprosentti 2012* Vuosikate per asukas 2011 Kertynyt yli- tai alijäämä per asukas 2011 Lainakanta per asukas 2011** Valtionosuus per asukas 2011 Lappeenranta 14 638 3 339 19,50 28,2 247 728 2 785 1 316 Jyväskylä 14 631 3 237 20,00 26,7 113 1 078 2 364 996 Kuopio 14 833 3 299 19,50 28,9 428 209 1 765 1 331 Lahti 14 613 3 341 19,50 28,6 362 1 228 3 713 1 374 Pori 14 587 3 167 19,25 32,8 307 578 2 132 2 053 Seinäjoki 14 790 3 419 19,75 27,9 193 1 080 2 168 1 220 Vaasa 16 003 3 996 19,50 28,3 435 490 1 796 1 549 KOKO MAA 15 415 3 530 19,38 28,3 384 1 398 2 037 1 418 Lähde Kuntaliitto, Tilastokeskus (*Ilman valtionosuuksia ja verotulon tasausta** Ilman konsernilainoja)
14 Lappeenrannan verotettavat tulot ja verotulot asukasta kohden olivat keskimääräistä tasoa verrokkikaupunkeihin verrattuna ja hieman alhaisemmat kuin koko maan keskiarvo. Tuloveroprosentti on vuonna 2013 sama kuin Kuopiossa, Lahdessa ja Vaasassa. Ainoastaan Porin tuloveroprosentti oli Lappeenrantaa alhaisempi, mutta Porin laskennallinen tuloveroprosentti oli taas ilman valtionosuuksia ja verotulotasausta korkeampi kuin Lappeenrannassa tai muissa vertailukaupungeissa. Lappeenrannan laskennallinen tuloveroprosentti oli vähän alhaisempi kuin koko maan keskiarvo. Vuosikatteen tarkastelu yhden vuoden aikajaksolla ei mahdollista luotettavien johtopäätösten tekemistä, mutta Lappeenrannan vuosikate oli selvästi alhaisempi kuin koko maassa vuonna 2011. Kertyneen ylijäämän määrä oli keskimääräisellä tasolla verrokkeihin nähden. Lainakanta asukasta kohden ylitti vertailukaupunkien määrän Lahtea lukuun ottamatta ja oli koko maan keskiarvoa korkeampi. Valtionosuuden määrä asukasta kohden laskettuna oli Jyväskylän jälkeen toiseksi alhaisin ja koko maan keskiarvoa alhaisempi. Lappeenrannan kilpailukyky kuntataloudellisten muuttujien suhteessa verrokkikaupunkien oli keskimääräinen. Lappeenrannan asema oli heikoin suhteessa Seinäjokeen ja Vaasaan, mutta parempi suhteessa Poriin, Kuopioon ja Lahteen. Jyväskylän suhteen Lappeenrannan asema oli tasapainoinen eli neljän muuttuja arvo oli kilpailukykyisempi kuin Jyväskylän ja neljän heikompi. :
15 4. LAPPEENRANNAN MÄÄRÄLLINEN MUUTTOLIIKEANALYYSI Lappeenrannan määrällisessä muuttoliikeanalyysissä läpikäytiin demografinen kehitys kaikkien väestönkehityksen osatekijöiden osalta vuosina 2000 2012. Väestönkehityksen osatekijöitä analysoitiin absoluuttisina ja suhteellisina lukuina. Määrällisen analyysin yhteydessä tarkasteltiin lappeenrantalaisten tulo- ja lähtömuuttajien muuttojen suuntautumisen lähtö- ja tuloalueita. Kuviossa 2. tarkastellaan Lappeenrannan väestönkehitystä osatekijöittäin vuosina 1980 2012. Keskipitkän aikavälin analyysi tuo hyvin esiin keskeisen väestönkehityksen trendin niin Lappeenrannassa kuin muissa keskisuurissa ja suurissa kaupungeissa. 550 500 450 400 350 300 250 200 150 100 50 0-50 -100-150 -200-250 -300-350 -400-450 Lähde: Tilastokeskus Luonnollinen väestönlisäys Kuntien välinen nettomuutto Nettosiirtolaisuus 1980 1981 1982 1983 1984 1985 1986 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Kuvio 2. Lappeenrannan väestönkehitys osatekijöittäin vuosina 1980 2012 Luonnollinen väestönlisäys oli dynaamisin väestönkehityksen osatekijä eli keskeisin kasvun lähde useissa kaupungeissa vielä 1980-luvulla. Näin oli myös Lappeenrannassa, jonka väestö kylläkin vähentyi 114 henkilöllä, mutta luonnollinen väestönlisäys oli + 1 672 henkilöä eli noin 167 henkilöä vuodessa. Lappeenrannan ja muiden keskuskaupunkien ominaispiirteenä olivat suuret lähtömuuttotappiot varsinkin niiden kehyskuntiin suuntautuneiden muuttojen vuoksi 1980-luvun vaihteesta alkaen. Suurten ikäluokkien edustajat lapsineen muuttivat erityisesti 1970-luvun puolivälistä lähtien keskuskaupungeista kehyskuntiin niiden puoli-ilmaisen tonttitarjonnan ja asumisja ympäristöperustaisten syiden ohjaamina. Huokeat asuntoneliöt ohjasivat seudun sisäistä liikkuvuutta. Lappeenrannan muuttotappiot maan sisäisestä muuttoliikkeestä olivat yhdessä vuosikymmenessä noin 2000 asukasta eli noin 200 henkilöä vuodessa. Siirtolaisuuden osuus oli