Kuuden suuren kaupunkiseudun demografinen kilpailukyky

Transkriptio

1 Valtiotieteen tohtori Timo Aro :: MUUTTOLIIKKEEN MÄÄRÄ JA RAKENNE SUURILLA KAUPUNKISEUDUILLA 2000-LUVULLA Kuuden suuren kaupunkiseudun demografinen kilpailukyky

2 Sisällys 1 :: Johdanto 3 2 :: Muuttoliikkeen erityispiirteet 2000-luvulla 3 :: Suurten kaupunkiseutujen kilpailukykyanalyysi 4 :: Suurten kaupunkiseutujen määrällinen muuttoliikeanalyysi 6 :: Yhteenveto ja tulkinta :: Lähdeluettelo :: 2

3 1 :: Johdanto ALUEIDEN MENESTYMINEN, elinvoima ja houkuttelevuus perustuvat usean tekijän yhteisvaikutukseen: työpaikkakehitykseen, arvonlisäykseen, koulutustarjontaan, sijaintiin, yhteyksiin, yritysperustantaan, imagoon ja mainekuvaan, tulevaisuuden potentiaaliin jne. Muuttoliike on yksi tulokulma alueiden menestymisen tai menestymättömyyden logiikan ymmärtämiseen. Muuttoliike toimi eräänlaisena välineellisenä vipuvartena, jonka reaaliset vaikutukset heijastuvat alueiden elinvoimaan eri tavoin lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Alueellinen kilpailukyky kytkeytyy tiiviisti muuttoliikkeen määrään ja rakenteeseen. Kuntien demografiseen kilpailukykyyn eli väestölliseen kehitykseen liittyvät asiat jäävät usein sellaisten kuntataloutta hallitsevien käsitteiden kuin vuosikatteiden, käyttötalouden, investointien, poistojen jne. varjoon. Demografiset tekijät vaikuttavat kuitenkin usein hiljaa taustalla ja pulpahtavat pintaan ajan mittaan rakenteellisina haasteina. Muuttoliike on malliesimerkki niin sanotusta ilkeästä ongelmasta, jonka syy- ja seurausketjuihin ja laaja-alaisiin kerrannaisvaikutuksiin reagoidaan usein liian myöhään ja vasta tilanteen kriisiytyessä. Tämä koskee yhtä hyvin perinteisiä muuttotappioalueita kuin tämän selvityksen kuuden kaupunkiseudun kaltaisia muuttovoittoalueita. Suuret kaupunkiseudut ovat mäaärällisesti muuttovoittoisia, mikä kertoo nopeasti tulkittuna elinvoimaisuudesta, mutta tulo- ja lähtömuuttajien poikkeava rakenne kaupunkiseudun sisällä keskuskaupunkien ja kehyskuntien välillä aiheuttaa vakavia haasteita tulevalle kehittämiselle. Muuttoliikkeen taloudellisia, sosiaalisia ja demografisia vaikutuksia voidaan tutkia niin määrällisestä kuin laadullisesta näkökulmasta. Määrälliset tarkastelut liittyvät usein alueen tulo-, lähtö- ja nettomuuttojen määrään kuukausitasolla, neljännesvuosittain tai vuosittain. Määrälliset poikkileikkausluvut ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu, jonka perusteella ei voi tehdä kuin karkeita johtopäätöksiä alueen muuttovetovoimasta. Jos halutaan päästä numeroiden taakse, on pureuduttava muuttajien yksilöllisiin laadullisiin ominaisuuksiin, kuten esimerkiksi ikään, työmarkkina-asemaan, tulo- ja koulutustasoon sekä tulo- ja lähtömuuttajien profiiliin. Muuttoliike kytkeytyi vahvasti kuuden kaupunkiseudun kehitykseen 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Suomen aluerakenne repeytyi väestöllisestä näkökulmasta 2000-luvulla kasvaviin, supistuviin ja kriisiytyviin kuntiin luvun taitteessa yhdeksän kymmenestä suomalaisesta asui taajamissa, jotka peittivät vain alle kolme prosenttia Suomen maapinta-alasta. Kolme viidestä suomalaisesta asui 10 suurimmalla kaupunkiseudulla ja neljä viidestä 20 suurimmalla kaupunkiseudulla. Kasvavat alueet sijaitsivat maantieteellisesti yhä pienemmällä alueella. Väkiluku kasvoi enää joka kolmannessa kunnassa ja seutukunnassa. Muuttovoittoa sai vähemmän kuin joka kolmas seutu. Kahdestakymmenestä muuttovoittoisesta seudusta 16 sijaitsi Helsingin- Turun-Tampereen-Lahden ja Loviisan muodostaman alueen sisäpuolella. Muuttovoittoi- :: 3

4 1 :: Johdanto sen taikapiirin ulkopuolelle jäivät vain Oulun, Jyväskylän, Kuopion ja Seinäjoen seudut. 20 suurinta kaupunkiseutua saivat yhteensä noin henkilöä muuttovoittoa vuosina Väestönkasvu, muuttovoitot, talouskasvu, tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-osaaminen ja eri toimialojen arvonlisäys keskittyivät suuriin kaupunkeihin ja kaupunkiseuduille 2000-luvulla. Maan sisäisen muuttoliikkeen seurauksena osaaminen ja inhimillinen pääoma kasautuivat alueellisesti. Kehitys oli päinvastainen pienillä kaupunkiseuduilla ja maaseudulla, varsinkin negatiivisen luonnollisen väestönkehityksen ja muuttotappioiden seurauksena. Klassisten taloudellisten muuttoliiketeorioiden mukaan yksilöiden muuttoja ohjaavat alueiden väliset työllisyys- ja palkkaerot, jolloin ihmiset hakeutuvat korkean työttömyyden ja matalan palkkatason alueilta korkean työllisyyden ja palkkatason alueille. Yksilönäkökulmasta asia ei ole näin yksioikoinen, vaan muuttopäätökseen vaikuttavat samanaikaisesti useat muut tekijät. Muuttopäätöstä tehdessä lasketaan kaikki inhimilliset, taloudelliset ja muut tekijät yhteen ja sen perusteella tehdään päätös, onko parempi muuttaa vai jäädä paikoilleen. Muuttopäätös on aina yksilöllinen valinta, jonka seurauksena yksilöt saattavat muuttaa myös väärään suuntaan eli niin sanotuille muuttotappio- tai taantuville alueille. Muuttopäätösten seurauksena syntyy inhimillisten pääoman virtoja, jotka johtavat työn, asumisen ja muiden preferenssien ohjaamina esimerkiksi väestön keskittymiseen määrätyille alueille. Perusoletus on se, että yksilö hankkii ensin inhimillistä pääomaa ja valitsee sen jälkeen missä tulee asumaan. Muutot alueelta toiselle merkitsevät siis inhimillisen pääoman siirtymistä alueiden välillä. 1.1 :: TUTKIMUSAINEISTO Analyysin tutkimusaineiston muodostavat Tilastokeskuksen avoimet tilastot ja maksulliset tilastotietokannat ja -rekisterit. Kaupunkiseutujen yleiseen kilpailukykyyn liittyvät tiedot perustuvat Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön tekemään dataan, jonka yhteyteen lisättiin yksi uusi mittari. Muuttoliikettä koskevat määrälliset tiedot perustuvat Tilastokeskuksen StatFin tietokannan vuositaulukoihin vuosien välisenä aikana. Muuttoliikkeen rakennetta koskevat tiedot perustuvat Tilastokeskuksen Muuttajien taustatiedot tietokannan vuositaulukoihin vuosien välisenä aikana. Vuosi 2010 on viimeisin käytettävissä oleva tilastovuosi. Lisäksi analyysin yhteydessä hyödynnettiin muita Tilastokeskuksen väestökehitykseen ja muuttoliikkeeseen liittyviä tilastotietoja sekä muita käytettävissä olevia kirjoittajan omia ja muiden tekemiä muuttoliikkeeseen liittyviä tutkimuksia, selvityksiä, kartoituksia ja analyysejä. 1.2 :: ANALYYSIN TAVOITTEET Analyysin keskeisenä tavoitteena oli integroida yhteiseksi kokonaisuudeksi toisiinsa määrällistä ja rakenteellista tilastotietoa. Määrällisiin aineistoihin tukeutuminen johtaa usein pinnallisiin ja tulkinnanvaraisiin tuloksiin varsinkin silloin jos analyysin aikajänne käsittää lyhyen ajanjakson tai analyysin kohteena oleva alue on väestömäärältään pieni. Määrällisiä aineistoja käyttämällä ei voida myöskään tehdä luotettavia johtopäätöksiä etenkään kuntatalouden, sosiaalisen ja demografisen kehityksen näkökulmasta. Luotettavien johtopäätösten tekemiseksi on analysoitava muuttoliikkeen määrällisiä ja laadullisia ominaisuuksia samanaikaisesti kuudella kaupunkiseudulla. Alueiden kannalta kriittinen kysymys on, keitä ovat tulo- ja lähtömuuttajat taloudellisilta, sosiaalisilta ja demografisilta ominaisuuksiltaan ja mitä seurausvaikutuksia muuttajien rakenteesta on kuntatalouteen ja väestörakenteeseen lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Alueiden demografiseen kehitykseen liittyviä luotettavia johtopäätöksiä voidaan tehdä, jos analyysin aikajänne on vähintään viisi vuotta. Tämän analyysin aikajänteenä on määrällisten aineistojen osalta vuodet ja rakenteellisten ominaisuuksien osalta :: ANALYYSIN KOHTEENA OLEVAT KAUPUNKISEUDUT Analyysin kohteena olivat Helsingin seutukunnan (metropolialueen) jälkeen asukasluvultaan seuraavaksi suurimmat kaupunkiseudut: Tampereen, Turun, Oulun, Jyväskylän, Lahden ja Kuopion seutukunnat. Porin seutukunta kuuluisi asukasluvultaan 7:nneksi suurimpana seutukuntana em. joukkoon, mutta ei ole tämän analyysin kohteena. Selvityksen kohteena olevan kuuden kaupunkiseudun alueella asui joka neljäs suomalainen (26,3 %) eli 1,42 miljoonaa asukasta. Kuuden kaupunkiseudun väkiluku kasvoi noin asukkaalla vuosien välisenä aikana. Väkiluku kasvoi kaikkien väestönkehityksen osa-tekijöiden ansiosta: luonnollinen väestönlisäyksen osuus oli 40 %, maan sisäisen muuttoliikkeen 43,9 % ja nettosiirtolaisuuden 16,1 %. Alueittain tarkasteltuna määrällisesti eniten kasvoi Tampereen seutukunta, jonka väestönlisäys oli noin asukasta. Oulun seudun lisäys oli , Turun seudun , Jyväskylän seudun , Kuopion seudun ja Lahden seudun asukasta. Analyysin kohteena oli 52 kuntaa eli joka kuudes Manner-Suomen kunta. Analyysin kuntajoukko oli demografisen kilpailukyvyn näkökulmasta positiivisesti vino otos suomalaisista kunnasta, sillä varsinkin analyysin 46 kehyskuntaa olivat niin muuttoliikkeen määrän kuin rakenteen näkökulmasta eräänlaista kuntakentän valiojoukkoa kaikilla käytetyillä mittareilla. Jokaista toiminnallista kaupunkiseutua analysoitiin kunnittain erikseen sekä määrällisten että rakenteellisten indikaattorien perusteella. Lopuksi verrattiin kuuden kaupunkiseudun demografista kilpailukykyä toisiinsa sekä erikseen keskuskaupunkien ja kehyskuntien suhdetta toisiinsa. Tulokset esitetään koostetaulukoissa niin absoluuttisina kuin suhteellisinakin lukuina. Jälkimmäiset esitetään aidon vertailun mahdollistamiseksi pääsääntöisesti promilleina keskiväkiluvun tuhatta asukasta kohden väestötieteen tutkimusperinteen mukaisesti. Selvityksessä käytetty alueluokittelu perustui vuoden 2011 aluejakoon. Vuosien :: 4

5 1 :: Johdanto aikana toteutuneet kuntaliitokset otettiin takautuvasti huomioon. Lisäksi Oulun (Oulu, Haukipudas, Kiiminki, Oulunsalo ja Yli-Ii) ja Kuopion (Kuopio, Nilsiä ja Maaninka) seuduilla huomioitiin erikseen tulossa olevat kuntaliitokset ja ne esitetään taulukoissa Uuden Oulun ja Uuden Kuopion nimikkeillä. 1.4 :: KESKEISET KÄSITTEET Alueella tarkoitetaan Tilastokeskuksen virallisen alueluokituksen mukaista kuntaa tai seutukuntaa. Keskuskaupunki tarkoittaa alueen suurinta kaupunkia ja kehyskunnat keskuskaupungin ympäristökuntia, jotka ovat kiinteässä toiminnallisessa yhteydessä keskuskaupunkiin mm. pendelöinnin, asioinnin ja muuttoliikkeen näkökulmasta. Nettomuutto tarkoittaa tulo- ja lähtömuuton välistä erotusta. Nettosiirtolaisuus kuvaa maahan- ja maastamuuton välistä erotusta. Maassamuutto tarkoittaa kuntien välistä muuttoliikettä maan rajojen sisäpuolella, siirtolaisuus taas maan rajat ylittävää muuttoliikettä. Muuttojen määrällinen kehitys ilmaistaan absoluuttisina lukuina ja suhteellinen kehitys joko prosentteina tai promilleina suhteessa keskiväkilukuun. Keskiväkiluku on erikseen määritellyn alueen väkiluvun keskiarvo erikseen määriteltynä aikana. Muuttoliikkeen valikoivuudella tarkoitetaan tulo- ja lähtömuuttajien ominaisuuksien tai profiilien välillä olevia eroja. Muuttajien omaisuuksien välillä olevia eroja voidaan tutkia muun muassa työmarkkina-aseman, muuttojen suuntautumisen, ikä-, koulutus- ja tulorakenteen osalta. Työmarkkina-asema tai pääasiallinen toiminta ilmaisee henkilön työmarkkina-aseman muuttoajankohtana. Työmarkkina-asema voi olla työllinen (työssä oleva), työtön tai työvoiman ulkopuolinen (lapsi, eläkeläinen, opiskelija, varusmies, muu työvoimaan kuulumaton tai tuntematon). Koulutusaste perustuu Tilastokeskuksen yleiseen luokitukseen, jossa erotetaan toisistaan perusasteen, keskiasteen ja korkea-asteen tutkinnon suorittaneet. Muuttojen tulo- ja menovaikutuksilla tarkoitetaan sitä, että jokainen muuttaja aiheuttaa sekä tulo- ja menovaikutuksia niin luovuttavalle kuin vastaanottavalle kunnalle. Tulovaikutukset liittyvät verotuloihin, verotulotasaukseen ja valtionosuuksiin ja menovaikutukset julkisten palveluiden kysyntään, palvelutuotantoon, infrastruktuuriin, asuin- ja tonttitilan tarpeeseen jne. Kaikki keskeisimmät tulo- ja menovaikutukset liittyvät kytkeytyvät muuttajan työmarkkina-asemaan. Tulokertymä tarkoittaa jonkun alueen kaikkien tulo- ja lähtömuuttajien kalenterivuoden aikana kertyneitä kaikkia tuloja (valtionveronalaiset tulot, kunnallisveronalaiset tulot, yrittäjätulot ja muut tulot). Alueen tulokertymä saadaan vähentämällä kaikkien tulomuuttajien kaikki tulot kaikkien lähtömuuttajien kaikista tuloista. Tulokertymä voi olla joko positiivinen tai negatiivinen. Keskimääräiset tulot ilmaisevat alueen kaikkien tulo- tai lähtömuuttajien keskimääräiset tulot kalenterivuoden aikana. :: 5

6 2 :: Muuttoliikkeen erityispiirteet 2000-luvulla SUOMESSA TEHTIIN keskimäärin noin muuttoa vuodessa vuosina Neljä viidestä muutosta oli niin sanottuja lähimuuttoja eli muutot tapahtuivat joko oman kunnan sisällä tai saman kaupunkiseudun sisällä. Vain yksi viidestä muutosta oli niin sanottu kaukomuutto, jolloin ylitettiin maakuntien välinen raja. Kaukomuutot ovat luonteeltaan niin sanottuja aitoja muuttoja, jonka seurauksena vaihtuvat muuttajan asuin- tai työpaikka tai päivittäinen elinpiiri. Asumis- ja ympäristöperustaiset lähimuutot ovat kasvaneet yhtäjaksoisesti 1970-luvun puolivälistä alkaen. Kaksi kolmesta muuttajista oli nuoria ja nuoria aikuisia (alle 35-vuotiaita). Muuttomotiivit liittyivät ensisijaisesti asumisperusteisiin (asuminen, asuin- ja elinympäristön viihtyvyys jne.) ja toissijaisesti työhön tai opiskeluun. Muutot kytkeytyivät pääsääntöisesti elinvaiheissa tapahtuviin muutoksiin. Kuntien välinen muuttoliike oli viisivuotisjaksoittain tarkasteltuna vuosina niin määrällisesti kuin suhteellisesti vilkkaampaa kuin koskaan aikaisemmin. Muuttoliikkeen kasvu tuli esiin kaikissa ikäryhmissä. Vuonna 2011 rikottiin kaksi aikaisempaa muuttoennätystä: kuntien välinen muuttoliike TAULUKKO 1. MAAN SISÄINEN MUUTTOLIIKE JA SIIRTOLAISUUS VUOSINA Vuosi Kuntien välinen muutto Kuntien sisäinen muutto oli määrällisesti suurempaa kuin kertaakaan vuoden 1994 jälkeen ja nettosiirtolaisuuden muuttovoitto oli korkeampi kuin koskaan aikaisemmin. Maahanmuutto Maastamuutto Nettosiirtolaisuus LÄHDE TILASTOKESKUS :: 6

7 Vain joka kolmas kunta tai seutukunta sai määrällistä muuttovoittoa koko maassa 2000-luvulla. Kuuden kaupunkiseudun 52 kuntaa muodostavat väestönkehitykseltään täysin poikkeavan joukon muusta maasta: maan sisäisestä muuttoliikkeestä sai muuttovoittoa 45 kuntaa, siirtolaisuudesta 51 kuntaa ja luonnollisesta väestönlisäyksestä 38 kuntaa. Maassamuutto oli negatiivinen vain kuudessa Lahden seudun ja yhdessä Jyväskylän seudun kunnassa. Siirtolaisuuden osalta muuttotappiota sai vain 10 kuntaa koko maassa, joista yksi oli Oulunsalo Oulun seudulla. Kunnittain tarkasteltuna eniten määrällistä muuttovoittoa saivat maan sisäisestä muuttoliikkeestä Tampere (9836), Oulu (7341), Espoo (7245) ja Seinäjoki (4189). Neljän muuttovoittoisimman kaupungin väestöpohjaan suhteutettuna Seinäjoen muuttovetovoima oli ylivertainen: Seinäjoki sai väkilukuun suhteutettuna 3,6 kertaa enemmän muuttovoittoa kuin Tampere ja 2,4 kertaa enemmän kuin Oulu. Jos Tampere olisi saanut samassa suhteessa muuttovoittoa kuin Seinäjoki, niin muuttotase olisi noussut peräti henkilöön. Kunnittain eniten muuttovoittoa suhteessa keskiväkilukuun saivat Liminka (Oulun seutu), Pirkkala (Tampereen seutu), Vesilahti (Tampereen seutu) ja Masku (Turun seutu). Sijainti ja saavutettavuus korostuivat kaikessa. Vuosina kaikki nopeimmin kasvaneet kunnat sijaitsivat joko maantie- ja rautatieverkoston varrella, solmupisteissä tai niiden välittömällä vaikutusalueella. Muuttovoittoa saaneet kunnat keskittyivät maantieteellisesti yhä pienemmälle alueelle. Muuttovoittoa saivat eniten suuret kasvukeskukset ja niiden kehyskunnat, Helsingin ja Tampereen laajenevan vaikutusalueen kunnat ja pistemäisesti yksittäiset paikkakunnat. Merkittävää määrällistä muuttovoittoa saaneet kunnat sijaitsivat Seinäjoen, Jyväskylän ja Kuopion seutuja lukuun ottamatta Helsingin, Tampereen, Turun tai Oulun vaikutusalueella. Siirtolaisuuden osuus väestönkasvussa on noussut suuremmaksi tekijäksi kuin maan sisäinen muuttoliike jo joissakin kaupungeissa ja kaupunkiseuduilla. Nettosiirtolaisuudesta saivat muuttovoittoa käytännössä kaikki kunnat (pois lukien 10 kuntaa, jotka saivat marginaalisen muuttotappion siirtolaisuudesta). Muuttoliikkeen kasvu tuli esiin kaikissa ikäryhmissä. Nuorempien ikäryhmien (15 19, 20 24) muutot suhteessa ikäryhmän kokoon kaksinkertaistuivat 1980-luvun puoliväliin verrattuna. Kaikkien ikäryhmien muuttoalttius on kasvanut yhtäjaksoisesti vuoden 1995 jälkeen. KUVIO 1. KUNTIEN VÄLINEN MUUTTOLIIKE IKÄRYHMITTÄIN VUOSINA (PROMILLEA TUHATTA ASUKASTA KOHDEN) Promillea 15-19v 20-24v 25-29v 30-34v 35-39v 60-64v 2.1 :: POSITIIVISEN KASVUN KEHÄ MUUTTOLIIKKEESSÄ Muuttoliikettä ja muuttoja voidaan analysoida niin sanotun positiivisen kasvun kehän vaiheiden kautta, jossa yksi positiivinen muutostekijä johtaa toiseen, joka johtaa taas kolmanteen ja niin edespäin kehämäisesti. Positiivisten vaikutusten kehä lukkiutuu ja kasvu ruokkii uutta kasvua. Alue voi joutua vastaavasti myös negatiivisen kasvun kehälle, jolloin samat vaiheet etenevät päinvastaiseen suuntaan eli työpaikkojen väheneminen johtaa aktiivi-ikäisten poismuuttoon, markkinoiden supistumiseen, vetovoiman laskemiseen, edelleen lisääntyviin poismuuttoihin ja niin edespäin vahvistaen alueen negatiivista kokonaiskehitystä. Nämä vaiheet voidaan jakaa kuuteen eri vaiheeseen: *) Vuonna 1994 voimaan tullut kotikuntalaki mahdollisti opiskelijoiden kirjautumisen opiskelupaikkakunnilleen. *) I LÄHDE TILASTOKESKUS :: 7 2 :: Muuttoliikkeen erityispiirteet 2000-luvulla

8 Uudet työpaikat syntyvät sinne, missä on osaavaa työvoimaa, vetovoimainen toimintaympäristö ja hyvät tulevaisuuden toimintaedellytykset. II Uudet työpaikat lisäävät aktiiviikäisten eli osaavan ja ammattitaitoisen työvoiman muuttoa alueelle. III Alueen markkinat kasvavat ja laajenevat: toisin sanoen mitä enemmän alueelle muutetaan, sitä enemmän alueen markkinat kasvavat. IV Alueen vetovoima lisää edelleen muuttoliikettä. Ihmiset muuttavat sinne missä on työpaikkoja tai missä koetaan olevan tulevaisuudessa työmahdollisuuksia. V Alueen markkinat kasvavat ja laajenevat jälleen kasvavan vetovoiman ja mahdollisuuksien vuoksi. VI Alueelle syntyy uusia työpaikkoja alkuperäisen päätoimialan ympärille. 1. Alkuetu: alue saa puolelleen alkuedun historiallisen kehityksen, tapahtumien tai sattuman ansiosta. Alkuetu syntyy aluksi erinomaiseen luonnonmaantieteelliseen sijainnin ansiosta. Alkuetua vahvistaa keskittymiskehitys. Alueen kasvukehä laajenee ja lukkiutuu aikaisemmin kuvatulla tavalla positiivisen kasvun kehäksi. Hyviä esimerkkejä alkuedun kaupungeista ovat kaikki kuuden kaupunkiseudun keskuskaupungit, erityisesti Turku, Tampere ja Oulu. 2. Sijaintietu: perustuu alueen optimaaliseen sijaintiin suhteessa muihin keskittymiin. Sijaintietua tukee saavutettavuus eli hyvät maantie-, rautatie-, lento-, satama- ja muut väylä- ja liikennekäytäväyhteydet. Sijaintietu tuli hyvin esiin luvun 2. alkuosassa, jossa käytiin läpi nopeimmin 2000-luvulla kasvaneita kuntia: kaikki sijaitsivat joko maantie- ja rautatieverkoston solmupisteissä tai niiden vaikutusalueella. nopisteisiin tulevaisuuslähtöisesti alueen yhteisen edun näkökulmasta. Positiivinen uusiutuminen käynnistyy usein sisäisen tai ulkoisen shokin seurauksena. Ennakointiherkkyys korostuu. Saavutettavuus korostuu rakennetun edun kohdalla, mikä tänä päivänä tarkoittaa erityisesti nopea rauta- ja maantieverkostoa. 5. Mentaalinen etu: perustuu alueen tahtotilaan. Positiivisten mielikuvien luominen korostuu. Onnellisilla sattumilla, tapahtumilla ja ulkopuolisilla päätöksillä on iso merkitys. Pienestä tai vähäpätöisestä voi kasvaa vähitellen isoa ja merkittävää jne. :: 8 2 :: Muuttoliikkeen erityispiirteet 2000-luvulla 2.2 :: KASVUETUJEN VIISI NÄKÖKULMAA ALUEELLISESSA VÄESTÖNKEHITYKSESSÄ Alueiden kasvuun vaikuttavia tekijöitä (kasvuetuja) voi tarkastella viidestä eri näkökulmasta, joissa saavutettavuus on ikään kuin sisäänrakennettu tekijä. Tämä korostuu erityisesti kahden ensimmäisen kasvuedun kohdalla (so. alku- ja sijaintietu). Nämä kasvuedut ovat: 3. Demografinen etu: perustuu alueen positiiviseen väestönkehitykseen, joka pitää sisällään luonnollisen väestönlisäyksen ja muuttoliikkeen (maassamuutto ja siirtolaisuus). 4. Rakennettu eli strateginen etu: perustuu alueen tietoisiin strategisiin valintoihin ja pitkäjännitteiseen kehittämiseen, jolloin alue panostaa järjestelmällisesti valittuihin pai-

9 3 :: Suurten kaupunkiseutujen kilpailukykyanalyysi ALUEELLISELLA KILPAILUKYVYLLÄ tarkoitetaan alueiden kykyä synnyttää, houkutella ja ylläpitää toimintaa, joka lisää alueen taloudellista ja sitä kautta syntyvää ja lisääntyvää alueellista kokonaishyvinvointia. Kilpailukykyisellä alueella on ominaisuuksia, joiden avulla se voi osallistua kilpailuun muiden alueiden kanssa. Kilpailuetua muihin alueisiin nähden saavutetaan, jos alue pystyy tuottamaan jonkin sellaisen ominaisuuden, jonka avulla se erottuu edukseen muista alueista. Alueellista kilpailukykyä voidaan tarkastella myös esimerkiksi yritysten sijaintipaikka- ja investointipäätösten näkökulmasta. Aluetta voidaan pitää kilpailukykyisenä, mikäli sillä on ominaisuuksia, joita yritykset pitävät tärkeinä sijoittumispäätöstä tehtäessä. Kilpailukyky kuvaa silloin yritysten ja työvoiman toimintaympäristöä, kykyä ylläpitää alueella jo sijaitsevien yritysten toimintaedellytyksiä ja houkutella alueelle uusia yrityksiä. Alueen pitkäjänteinen menestyminen on kuitenkin hyvin monesta asiasta kiinni. Siihen vaikuttavat kaikki alueen toimijat; sen asukkaat, yritykset, yhteisöt ja julkinen valta. Myös alueen sijainnilla, sen liikenneyhteyksillä ja -verkostoilla on suuri merkitys. Alueet eivät voi toimia eristyksissä, vaan kunkin alueen menestymiseen vaikuttavat suuressa määrin maan muiden alueiden ja ulkomaiden vaikutus. Alueiden taloudet ovat osa kansainvälistä taloutta, jossa kaikkien toimijoiden päätöksillä ja toiminnalla on vaikutusta toisiinsa. Menestymisen edellytykset muuttuvat ajan kuluessa ja osa voi muuttua hyvinkin nopeasti. Seuraavassa osiossa tarkastellaan kuuden kaupunkiseudun kilpailukykyä kuuden muuttujan valossa. Analyysi perustuu Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön (Saku Vähä-Santanen ja Ari Karppinen) kehittämään Seutukuntien kilpailukykymittaristoon, jossa voidaan vuosittain verratta seutujen kilpailukykyä ja sijoitusta suhteessa toisiinsa valituilla muuttujilla. Analyysissä jokaiselle seutukunnalle lasketaan muuttujakohtainen indeksiarvo. Sen jälkeen jokaisen seudun indeksilukua verrataan kaikkien seutukuntien keskimmäiseen arvoon eli mediaaniin. Mediaania käyttämällä voidaan poistaa suurimmat poikkeamat seutujen välillä toisin kuin esimerkiksi keskiarvoa käyttämällä. Vertailun vuoksi analyysiin otettiin mukaan koko maan 12 suurinta kaupunkiseutua eli kaikki ne kaupunkiseudut, joiden asukasluku ylittää asukasta. Suuret kaupungit ja kaupunkiseudut ovat avainasemassa kansantalouden kasvun ja hyvinvoinnin näkökulmasta. 12 suurinta kaupunkiseutua tuottivat 67,9 % Suomen bruttokansantuot- :: 9

10 teesta, niiden alueella asui 61,8 % koko maan väestöstä ja niissä sijaitsi 66,4 % koko maan työpaikoista vuonna Suuret kaupunkiseudut muodostavat näin ollen keskenään hyvän vertailujoukon. Analyysiin valitut kilpailukykymuuttujat ovat työllisyysaste, korkea-asteen koulutettujen osuus väestöstä, teollisuusvaltaisuus, työn tuottavuus, yritysdynamiikka sekä muuttovetovoima. Lopuksi analysoitiin eri alueiden kilpailukykyä kokonaisuuksina näiden kuuden osatekijän valossa sekä pohdittiin lyhyesti muita alueelliseen kilpailukykyyn vaikuttavia tekijöitä. 3.1 :: TYÖLLISYYSASTE Työllisyysaste on työllisten eli työssä käyvien prosenttiosuus kokonaisväestöstä. Virallinen työllisyysaste lasketaan vuotiaiden työllisten prosenttiosuutena samanikäisestä väestöstä. Työllisyysaste kuvastaa sitä, missä määrin alueen työikäinen väestö osallistuu alueellisen tuotannon aikaansaamiseen. Korkea työllisyysaste heijastaa suurta osallistumista, jolloin työpanoksen määrä suhteessa alueen työikäisiin on suuri ja korkeampaa alueellisen kokonaistuotannon määrää eli talouskasvua. Taulukossa 2. esitettiin 12 seutukunnan koko työikäisen väestön lukumäärä, työssäkäyvän väestön lukumäärä ja seutujen työllisyysaste prosentuaalisesti sekä näistä laskettu työllisyysindeksi. Helsingin seutukunta (111,62) ylitti työllisyysasteen osalta selkeästi mediaanin. Taulukossa yli 110 indeksiin ylsivät työllisyysasteiltaan myös Vaasan seutukunta (111,46). 100 ja 110 indeksin välille sijoittuivat Seinäjoki, Turku, Tampere, Kuopio, Pori, Jyväskylä sekä Oulu. Työllisyysasteeltaan mediaanin alle jäivät Lappeenranta, Lahti ja Joensuu. Viisi taulukossa ylimpänä olevaa seutukuntaa ylittivät koko maan prosentuaalisen keskiarvon (65 %), ja seitsemän seutukuntaa jäi keskiarvon alapuolelle. 3.2 :: KOULUTTAUTUNEISUUS Koulutustaso eli tässä tapauksessa korkeaasteen tutkinnon suorittaneiden osuus yli 15-vuotiaista kuvasti alueen panostamista osaamiseen. Korkeaa osaamistasoa pidetään yleisesti keskeisenä edellytyksenä sille, että alue menestyy globaalissa kilpailussa. Samalla osaavan työvoiman saatavuus alueella sitoo olemassa olevaa yritystoimintaa alueeseen ja houkuttaa alueelle uutta yritystoimintaa. 3 :: Suurten kaupunkiseutujen kilpailukykyanalyysi TAULUKKO 2. TYÖSSÄKÄYVIEN OSUUS KOKO VÄESTÖSTÄ KOKO MAAN JA 12 SUURIMMAN SEUTUKUNNAN ALUEELLA SEKÄ TYÖLLISYYSINDEKSI VUONNA 2010 TAULUKKO 3. KORKEASTI KOULUTETTUJEN OSUUS TYÖIKÄISESTÄ VÄESTÖSTÄ KOKO MAAN JA 12 SEUTUKUNNAN ALUEELLA SEKÄ KOULUTTAUTUNEISUUSINDEKSI VUONNA 2010 :: 10 TYÖLLISYYSASTE Väestö iän (1-v.) ja sukupuolen mukaan alueittain KORKEA-ASTEEN KOULUTETTUJEN OSUUS 15 VUOTTA TÄYTTÄNEESTÄ VÄESTÖSTÄ VUONNA 2010 Työikäinen väestö Työssäkäyvä väestö Työllisyysaste % Indeksi 15 vuotta täyttänyt väestö yhteensä (molemmat sukupuolet) Korkeasti koulutettujen osuus % 15 vuotta täyttäneistä Indeksi Koko maa % Koko maa % LÄHDE TILASTOKESKUS; SEUTUKUNTIEN KILPAILUKYKY- MITTARISTO Helsingin seutukunta % Vaasan seutukunta % Seinäjoen seutukunta % Turun seutukunta % Tampereen seutukunta % Kuopion seutukunta % Porin seutukunta % Jyväskylän seutukunta % Oulun seutukunta % Lappeenrannan seutukunta % Lahden seutukunta % Joensuun seutukunta % Helsingin seutukunta % Oulun seutukunta % Tampereen seutukunta % Jyväskylän seutukunta % Vaasan seutukunta % Turun seutukunta % Kuopion seutukunta % Joensuun seutukunta % Lappeenrannan seutukunta % Seinäjoen seutukunta % Lahden seutukunta % Porin seutukunta % LÄHDE TILASTOKESKUS; SEUTUKUNTIEN KILPAILUKYKY- MITTARISTO

11 Koulutustasoa mittaava kilpailukykymuuttuja piti sisällään alemman, ylemmän ja tutkijakoulutuksen tutkinnon suorittaneiden osuuden 15 vuotta täyttäneestä väestöstä. Alempi korkeakoulututkinto sisälsi AMK-tutkinnot (pl. ylempi AMK), yliopiston kandidaatin tutkinnot sekä ennen vuotta 1989 suoritetut insinöörin tutkinnot. Ylempi korkeakoulututkinto sisälsi maisteritason tutkinnon suorittaneet (myös ylempi AMK). Tutkijakoulutusluokkaan kuuluvat ovat suorittaneet joko lisensiaatin tai tohtorin tutkinnon. Taulukossa 3. esitettiin vuoden 2010 tilastoihin perustuen koko maan ja 12 suurimman seutukunnan työikäisen väestön lukumäärä, korkeasti koulutetun työvoiman prosentuaalinen osuus koko työväestöstä sekä näiden perusteella laskettu kouluttautuneisuus-indeksi. Helsinki erottui selkeänä ykkösenä korkea-asteen koulutettujen määrällään (indeksi 240,35) maan muista alueista. Hyvänä kakkosena tuli Oulu, jonka indeksi oli 216,79. Sen jälkeen tulevat seutukunnat voidaan jakaa viiteen kategoriaan; Tampere (197,06) ja Jyväskylä (195,63) lähes yhtä suuria kolmannella sijalla, neljänsinä Vaasa ja Turku (>180), viidentenä Kuopio (>170), Joensuu ja Lappeenranta toiseksi alimpana (>140), Seinäjoki, Lahti ja Pori kouluttautuneisuusasteeltaan selkeästi matalimpina (<130). Kaikki tässä analyysissä olevat seutukunnat ylittivät kuitenkin selkeästi mediaanin. Kouluttautuneisuudessa oli siis melko suuria eroja eri alueiden välillä, mikä vaikuttaa merkittävästi alueiden kilpailukykyyn joko sitä nostavasti tai laskevasti ylimmän paremmuutta korostaen ja alimpia huonontaen. 3.3 :: TEOLLISUUSVALTAISUUS Toimialarakennetta ja alueellista erikoistumista kuvaavaksi muuttujaksi valittiin teollisuusvaltaisuus, joka kuvaa teollisuuden osuutta alueen liikevaihdosta. Teollisuuden menestyminen kuvaa alueen pärjäämistä globaalissa kilpailussa. Teollisuus vastaa merkittävästä osasta alueen investoinneista, koska työn tuottavuus on palvelualoja korkeampaa (Suomessa vuodesta 1995 lähtien noin 2,5-kertainen verrattuna kaikkiin toimialoihin ja palvelualoihin). Teollisuuden alueellisesta keskittymisestä voidaan saavuttaa merkittäviä toimialan sisäisiä ja ulkoisia skaalaetuja. Teollisuuden keskimääräinen palkkataso on palvelualoja korkeampi ja teollisuuden henkilöstön alueellinen ostovoima on korkeampi verrattuna palvelualaan. Tämä kokonaisuudessaan vaikuttaa kerrannaisvaikutuksineen positiivisesti alueen kokonaistuotannon määrään. Jos alueen teollinen rakenne on monipuolinen, niin sillä on suhteellisesti hyvä aluetalouden vakaus ja ennustettavuus, erityisesti toimialakohtaisia kysynnän vaihteluita vastaan. Teollisuusvaltaisuus (teollisuuden osuus alueen arvonlisäyksestä tai liikevaihdosta) kuvattiin liikevaihdon osuudella alueen liikevaihdosta, mikä mahdollisti aineiston hyödyntämisessä lyhyen tilastoviiveen (n. yksi vuosi). Teollisuusvaltaisuus-muuttuja kuvasi siis teollisuuden osuuden seutukunnan kaikkien toimialojen ja -sektorien arvonlisäyksestä. Jos seutukunnan teollisuuden arvonlisäys muuttuu mediaanin kanssa samaa vauhtia, ei alueen teollisuuden kilpailukyvyn katsota muuttuneen. Jos seutukunnan muutosvauhti poikkeaa maan kaikkien seutukuntien mediaanista, silloin alueen teollisuuden kilpailukyky joko paranee tai heikkenee riippuen muutoksen suunnasta ja voimakkuudesta. Teollisuusvaltaisuuden vaikutusmekanismit alueen talouskasvuun ovat moninaiset. Taulukossa 4. esitettiin koko maan sekä 12 suurimman seutukunnan teollisuusvaltaisuuteen liittyvät numeeriset kilpailukykytekijät; teollisuuden osuus muusta alueen liikevaihdosta. Vaasa erottui selkeästi teollisuusvaltaisimpana ja siltä osin tämän osatekijän kannalta kilpailukykyisempänä alueena (149,40). Pori sijoittui indeksillään toiseksi (119,88). Lappeenranta, Seinäjoki ja Oulu olivat alueina melko tasaisia indeksien ollessa välillä Loput seutukunnat sijoittuvat alle mediaanin. Selkeästi joukosta erottui Helsinki (57,83) ja Kuopio (45,45), joiden indeksit jäivät selvästi alle mediaanin. 3.4 :: TYÖN TUOTTAVUUS Työn tuottavuusindeksi laskettiin yritysten liikevaihdolla henkilötyövuotta kohti. Työn tuottavuutta tarkasteltiin edelleen arvonlisäyksen suhteella tehtyihin työtunteihin vuositasolla. TAULUKKO 4. KOKO MAAN JA 12 SUURIMMAN SEUTUKUNNAN TEOLLISUUDEN LIIKEVAIHDON OSUUS KOKO ALUEEN LIIKEVAIHDOSTA SEKÄ TEOLLISUUSINDEKSI VUONNA 2010 TEOLLISUUSVALTAISUUS VUONNA 2010 Toimialat yhteensä Liikevaihto (1 000 euroa) Toimialana teollisuus Teollisuuden osuus % Indeksi Koko maa % Vaasa % Pori % Lappeenranta % Seinäjoki % Oulu % Tampere % Joensuu % Lahti % Turku % Jyväskylä % Helsinki % Kuopio % LÄHDE TILASTOKESKUS; SEUTUKUNTIEN KILPAILUKYKY- MITTARISTO :: 11 3 :: Suurten kaupunkiseutujen kilpailukykyanalyysi

12 Tarkastelun kohteena olivat kaikki toimialat ja sektorit, yksityinen ja julkinen yhteensä. Työn tuottavuus (arvonlisäys/tehdyt työtunnit) osoittavat alueen ja sen yritysten työllisten työpanoksen laadun parantumista ja siten myös sen vaikutusta alueensa talouskasvuun. Käytännössä Suomen talouskasvu (BKT/asukas-kasvu) on viimeisen sadan vuoden aikana perustunut tutkimusten mukaan lähes yksinomaan työn tuottavuuden kasvulle, ei työpanoksen määrälliseen kasvuun. Työn tuottavuutta käytetään perustellusti usein suoraan toteutuneen aluetaloudellisen kilpailukyvyn mittarina. Aluetasolla maatasoa helpompi työvoiman liikkuvuus merkitsee kuitenkin sitä, että alueelliset kasvuerot (BKT/asukas) voivat tasoittua muuttoliikkeen seurauksena. Taulukossa 5. esitettiin työn tuottavuutta kuvaamaan laskettu indeksi koko maan ja 12 suurimman seutukunnan alueella. Tuottavuudeltaan paras seutukunta oli Helsinki (197), joka erottui selkeästi Vaasasta. Vaasa sijoittuu indeksiarvollaan toiseksi (151,7). Tasavertaisina alueina indeksien mukaan olivat Pori, Tampere ja Oulu. Työn tuottavuudella mitattuna neljänä alimpana seutukuntana esiin nousivat Lahti, Jyväskylä, Joensuu (kaikkien indeksi 102) sekä näistä heikoimpana erottuen Kuopio (95,1), joka jäi ainoana vertailussa olevista kaupungeista alle kaikkien seutukuntien mediaanin. 3.5 :: YRITYSDYNAMIIKKA Yrittäjyyttä kuvaavaksi osaindeksiksi valittiin yritysdynamiikka-indeksi, joka muodostui aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä suhteessa koko alueen yrityskantaan. Indeksi kuvaa siis yritysrakenteen uudistumista. Yritysdynamiikka-indeksi laskettiin suhteuttamalla vuoden aikana alueella aloittaneiden ja lopettaneiden yritysten summa alueen yrityskantaan. Yritysdynamiikan kasvu kuvastaa alueen yrityskannan uusiutumista kilpailukykyisemmäksi, sillä tällöin uusia yrityksiä perustetaan ja elinkelvottomia lopetetaan. Mitä korkeampi yritysdynamiikka-indeksi oli, sitä enemmän uusiutumista tapahtui vuoden aikana. Yritysdynamiikka osoittaa onnistuneen aluetalouden rakennemuutoksen vaikutusta alueelliseen kilpailukykyyn. Alueen, jolla on suuri yrityskannan uudistumiskyky eli syntyy paljon uusia yrityksiä ja samanaikaisesti heikompia yrityksiä poistuu markkinoilta, kykenee vastaamaan toi- 3 :: Suurten kaupunkiseutujen kilpailukykyanalyysi TAULUKKO 5. TYÖN TUOTTAVUUS JA TUOTTAVUUSINDEKSI 12 SUURIMMASSA SEUTUKUNNASSA VUONNA 2010 TYÖN TUOTTAVUUS VUONNA 2010 TAULUKKO 6. KOKO MAAN JA 12 SUURIMMAN SEUTUKUNNAN ALOITTANEET JA LOPETTANEET YRITYKSET SEKÄ YRITYSDYNAMIIKKA VUONNA 2010 YRITYSDYNAMIIKKA VUONNA 2010 :: 12 Toimialat yhteensä Liikevaihto / henkilöstö (1 000 euroa) Toimialana teollisuus Indeksi Aloittaneita yrityksiä Lopettaneita yrityksiä Aloittaneiden ja lopettaneiden yritysten osuus % yrityskannasta Indeksi Helsinki Koko maa % LÄHDE TILASTOKESKUS; SEUTUKUNTIEN KILPAILUKYKY- MITTARISTO Vaasa Pori Tampere Oulu Turku Lappeenranta Seinäjoki Lahti Jyväskylä Joensuu Kuopio Oulun seutukunta % Helsingin seutukunta % Kuopion seutukunta % Tampereen seutukunta % Jyväskylän seutukunta % Turun seutukunta % Lahden seutukunta % Joensuun seutukunta % Lappeenrannan seutukunta % Porinn seutukunta % Vaasan seutukunta % Seinäjoen seutukunta % LÄHDE TILASTOKESKUS; SEUTUKUNTIEN KILPAILUKYKY- MITTARISTO

13 mintaympäristön muutoksen aiheuttamiin sopeutuspaineisiin. Toisaalta korkea yritysdynamiikka voi heijastaa myös alueen sisäistä, olemassa olevien yritysten ja uusien innovatiiviseen yritystoimintaan kykenevien yritysten vuorovaikutusta, jossa uutta yritystoimintaa syntyy olemassa olevien yritysten tietoperusteisten toiminnan ympärille ja toisaalta valtaosa yrityspoistumista ovat tietoisia ja haluttuja markkinoilta vetäytymisiä. Ensin mainitun yritysdynamiikkamekanismin ajatellaan heijastavan alueellista luovaan tuhoon (Schumpeterilainen kasvu) perustuvaa talouskasvua ja perustuvaa talouskasvua. jälkimmäisen luovaan rakennemuutokseen. Taulukossa 6. esitettiin vuoden aikana koko maassa ja 12 suurimmalla seutukunnalla aloittaneiden ja lopettaneiden yritysten summa suhteutettuna alueen koko yrityskantaan. Laskettu yritysdynamiikka-indeksi kuvasi alueen yritysdynamiikkaa ja uusiutumista. Oulun seutukunta oli yritysdynamiikassa ykkösenä (132,04). Seuraavat kolme seutukuntaa sijoittuvat indeksien mukaan tasaisesti. Näistä kolmesta kaupungista, Helsinki, Kuopio ja Tampere saavat indeksiarvot väliltä Yritysdynamiikaltaan heikoimpina erottuivat Lappeenranta, Pori, Vaasa (>100) sekä alimpana Seinäjoki (96,27). Seinäjoen seutukunta oli yritysdynamiikaltaan ainoa mediaanin alle jäävä tarkastelun alla olevista seutukunnista. 3.6 :: MUUTTOVETOVOIMA Muuttovetovoima kuvasi alueen houkuttelevuutta muuttajien näkökulmasta. Alue voi olla vetovoimainen muuttajien näkökulmasta useasta eri syystä, kuten työpaikkakehityksen, potentiaalisen työpaikkakehityksen, koulutustarjonnan laajuuden, sijainnin, mielitai mainekuvan ansiosta jne. Muuttovetovoima laskettiin kokonaisnettomuuton perusteella eli lukuihin laskettiin niin kuntien välinen muuttoliike (maassamuutto) kuin nettomaahanmuutto (siirtolaisuus). Muuttovetovoima saatiin laskemalla tulo- ja lähtömuuton erotus ja suhteuttamalla se seudun keskiväkilukuun. Muuttovetovoima ilmaistiin promilleina tuhatta asukasta kohden. Muuttovetovoima on toimiva mittari kuvaamaan alueen olemassa olevaa ja varsinkin tulevaa potentiaalia uusien asukkaiden, yritysten ja investointien näkökulmasta. Esimerkiksi väestön ikärakenteen muutos aiheuttaa jatkossa merkittävän menopaineen alueiden ikäsidonnaisiin menoihin ja heikentää niin väestöllistä kuin taloudellista huoltosuhdetta. Muuttoliikkeen ja muuttajien suhteellinen merkitys aluedynamiikassa kasvaa. Muuttajissa ovat yliedustettuja nuoret, koulutetut ja työuran alkuvaiheessa olevat. Ne seudut ja kunnat, jonne nuori ja osaava työvoima jatkossa sijoittuvat, saavat lähtökohtaisesti merkittävän kilpailuedun alueiden välisessä kilpailussa. Muuttoliikkeen painottuminen huoltosuhteeltaan optimaalisiin ikäryhmiin lisää maan eri osien välisiä eroja ja kaupunkiseutujen sisäisiä eroja. Taulukossa 7. esitettiin 12 suurimman seutukunnan kokonaisnettomuutto, nettomuutto promilleina keskiväkiluvusta sekä näiden pohjalta laskettu muuttovetovoimaindeksi. Vaasan seutukunnan indeksiarvo kohosi korkeimmaksi nettomaahanmuuton suuruuden vuoksi ollen 108,4. Seuraavaksi sijoittuivat Helsingin (106,4) ja Tampereen (106,0) seutukunnat. Kaikkien analyysiin osallistuneiden seutukuntien indeksiarvot olivat mediaanin yläpuolella, joten jokaisen seutukunnan kokonaisnettomuutto oli positiivista. Tarkastelussa olevista seutukunnista Pori (100,7) ja Lappeenranta (100,8) sijoittuivat alhaisimmiksi indeksin mukaan, kuitenkin ollen hieman mediaanin yläpuolella. 3.7 :: KOKONAISKILPAILUKYKY Aiemmin esiteltyjen muuttujien perusteella TAULUKKO SUURIMMAN SEUTUKUNNAN MUUTTOVETOVOIMAISUUS VUONNA 2011 MUUTTOVETOVOIMA VUONNA 2011 laskettiin kokonaiskilpailukykyindeksi, joka oli kuuden muuttujan painottamaton keskiarvo. Indeksien keskiarvot kuvaavat kunkin alueen kokonaiskilpailukykyä. Muuttovetovoiman tilastotiedot ovat vuodelta 2011, muiden muuttujien indeksiarvot ovat vuodelta Taulukon 8. mukaan seutukunnista kärkeen sijoittui Helsingin seutukunta (140,06) suurimmaksi osaksi korkeasti koulutettujen, työn tuottavuuden sekä muuttovetovoiman ansiosta. Vaasan sijoitusta toiseksi (135,11) nosti teollisuusvaltaisuus, työn tuottavuus sekä Kokonaisnettomuutto Nettomuutto % keskiväkiluvusta Indeksi Vaasan seutukunta Helsingin seutukunta Tampereen seutukunta Turun seutukunta Oulun seutukunta Jyväskylän seutukunta Kuopion seutukunta Seinäjoen seutukunta Lahden seutukunta Joensuun seutukunta Lappeenrannan seutukunta Porin seutukunta LÄHDE TILASTOKESKUS :: 13 3 :: Suurten kaupunkiseutujen kilpailukykyanalyysi

14 muuttovetovoima. Oulun seutukunta oli jokaisen kuuden muuttujan osalta mediaanin yläpuolella, mutta erityisesti korkeakoulutettujen (216,79) sekä yritysdynamiikan (132,04) osuudet olivat poikkeuksellisen vahvoja. Tampereen seutukunnan vahvuutena oli tasaisuus kaikkien kilpailukykymuuttujien kohdalla. Tampereen seutu ei ollut yhdenkään muuttujan osalta kärjessä, mutta jokaisen kohdalla kärkijoukossa. Jyväskylässä, Vaasassa sekä Turussa korkeakoulutettujen osuus oli selkeästi mediaanin yläpuolella. Porin sijoitusta seitsemänneksi (112,38) nosti korkeakoulutettujen osuus, teollisuusvaltaisuus sekä työn tuottavuus. Kuopion ja Lahden muuttujista esille nousivat korkeasti koulutetut sekä yritysdynamiik- ka. Kuopio jäi teollisuusvaltaisuuden (45,45) osalta selkeästi alle mediaanin, myös työn tuottavuus (95,1) jäi mediaanin alapuolella. :: 14 3 :: Suurten kaupunkiseutujen kilpailukykyanalyysi TAULUKKO SEUTUKUNNAN SIJOITTUMINEN KILPAILUKYKYINDEKSIEN KESKIARVOJEN MUKAAN VUONNA 2010 LÄHDE TILASTOKESKUS; SEUTUKUNTIEN KILPAILUKYKYMITTARISTO (PL. MUUTTOVETOVOIMA) Korkeakoulutetut Teollisuusvaltaisuus Työn tuottavuus Työllisyysaste Yritysdynamiikka Muuttovetovoima Indeksien keskiarvo Helsingin seutukunta Vaasan seutukunta Oulun seutukunta Tampereen seutukunta Turun seutukunta Jyväskylän seutukunta Porin seutukunta Lappeenrannan seutukunta Seinäjoen seutukunta Joensuun seutukunta Kuopion seutukunta Lahden seutukunta

15 4 :: Suurten kaupunkiseutujen määrällinen muuttoliikeanalyysi KUUDEN KAUPUNKISEUDUN alueella asui ihmistä eli hieman enemmän kuin joka neljäs suomalainen (26,2 %). Kuusi kaupunkiseutua muodostaa yhtä suuren asutuskeskittymän kuin metropolialueen 14 kuntaa, jossa asuu suomalaista (25,3 %). Kuuden kaupunkiseudun väkiluku kasvoi uudella henkilöllä vuosien välisenä aikana. Väestönlisäys oli keskimäärin henkilöä vuodessa. Väestönlisäyksestä luonnollisen väestönlisäyksen osuus oli 40 % ja muuttoliikkeen 60 %. Metropolialueen vastaavat kehitysluvut antavat hyvän vertailukohdan kuudelle kaupunkiseudulle. Metropolialueen väkiluku kasvoi asukkaalla vuosina eli henkilöä vuodessa. Luonnollisen väestönlisäyksen osuus kasvusta oli 52 % ja muuttoliikkeen 48 %. Kuudella kaupunkiseudulla maassamuutto lisäsi väestönkasvua noin kolme kertaa enemmän kuin siirtolaisuus, kun metropolialueella väestönlisäyksessä siirtolaisuus ylitti 5- ja 10-vuotisjaksoittain ensimmäisen kerran maassamuuton. Kuusi kaupunkiseutua jakautui määrällisen väestönlisäyksen perusteella kolmeen TAULUKKO 9. KUUDEN KAUPUNKISEUDUN MÄÄRÄLLINEN VÄESTÖNKEHITYS OSATEKIJÖITTÄIN YHTEENSÄ VUOSINA Seutukunta Keskiväkiluku Luonnollinen väestönlisäys Nettomuutto maan sisäinen muuttoliike Nettomuutto siirtolaisuus YHTEENSÄ Tampereen Turun Oulun Lahden Jyväskylän Kuopion YHTEENSÄ LÄHDE TILASTOKESKUS :: 15

16 ryhmään. Väestönlisäys oli ylivoimaisesti suurinta Tampereen ja Oulun seuduilla. Tampereen ja Oulun seutujen väestökasvu oli yhteensä noin henkilöä. Tampereen väestönkasvu perustui ensisijaisesti vahvaan muuttovetovoimaan: yli puolet väestönlisäyksestä perustui muuttovoittoon maan sisäisestä muuttoliikkeestä. Oulun seudun väestönlisäys perustui ensisijaisesti luonnolliseen väestönlisäykseen (59 %). Toisessa ryhmässä olivat Turun ja Jyväskylän seudut, joiden väestönlisäys oli yhteensä noin henkilöä. Turun seudun väestönkasvua selittivät ensisijaisesti muuttovoitot niin maan sisäisestä kuin kansainvälisestä muuttoliikkeestä. Turun seudun kohdalla kaikki väestönkehityksen osatekijät olivat tasapainossa suhteessa toisiinsa. Jyväskylän seudun väestönkasvua selittivät sekä luonnollinen väestönlisäys että maan sisäinen muuttoliike lähes yhtä suurella osuudella. Siirtolaisuuden osuus väestönlisäyksessä oli vähäinen. Kolmanteen ryhmään kuuluivat Kuopion ja Lahden seudut, joiden väestönlisäys oli merkittävästi vähäisempi kuin muilla suurilla kaupunkiseuduilla. Kuopion ja Lahden väestönlisäys oli yhteensä noin henkilöä. Kuopion seudun väestönlisäyksen dynaamisin osatekijä on luonnollinen väestölisäys, joka selitti kaksi kolmasosaa (63,3 %) kasvusta. Lahden seutu poikkesi kaikista muista kaupunkiseuduista kahdessa asiassa: ensimmäiseksi siirtolaisuus oli väestönlisäyksen tärkein osatekijä ja toiseksi luonnollinen väestönlisäys oli negatiivinen. Kaupunkiseutujen keskiväkilukuun verrattuna väestö kasvoi suhteellisesti eniten Oulun, Tampereen ja Jyväskylän seuduilla ja vähiten Turun, Kuopion ja Lahden seuduilla. Luonnollisen väestönlisäyksen osuus kasvussa oli ylivoimaisesti suurin Oulun seudulla. Maan sisäinen muuttoliike vaikutti eniten väestönkehitykseen Tampereen, Oulun ja Jyväskylän seuduilla. Siirtolaisuuden osuus väestönlisäyksessä oli toistaiseksi vähäinen kaikilla kuudella kaupunkiseudulla. Kuuden kaupunkiseudun määrällistä väestönkehitystä voidaan edelleen tarkastella niin keskuskaupunkien kuin niiden kehyskuntienkin näkökulmasta. Keskuskaupunkien väkiluku kasvoi noin henkilöllä ja kehyskuntien noin henkilöllä vuosien välisenä aikana. Keskuskaupunkien ja niiden kehyskuntien osalta tilanne oli väestönlisäyksen osalta tasapainoisin Tampereen ja Oulun seudulla. Molemmat em. seudut olivat vahvalla kasvu-uralla koko 2000-luvun ajan, mikä ilmeni kasvukehän vaikutusalueen laajenemisena koko seudulla ja jopa seudun rajat ylittäen. Oulun seudulla keskuskaupungin osuus väestönlisäyksestä oli 54 % ja seudun kehyskuntien 46 %. Uuden Oulun (Haukipudas, Kiiminki, Oulunsalo, Oulu ja Yli-Ii) osuus olisi noussut 74 %:iin ja muu seutu olisi jäänyt 26 %:in osuuteen. Tampereen seudulla keskuskaupungin osuus oli 44 % ja kehyskuntien 56 %. Väestönlisäys jakautui keskuskaupunkien ja kehyskuntien välillä epätasapainoisimmin Turun, Jyväskylän, Lahden ja Kuopion seuduilla, mutta eri syistä. Keskuskaupungin osuus väestönlisäyksestä TAULUKKO 11. KUUDEN KESKUSKAUPUNGIN JA NIIDEN KEHYSKUNTIEN MÄÄRÄLLINEN VÄESTÖNKEHITYS OSATEKIJÖITTÄIN VUOSINA Alue Luonnollinen väestönlisäys Nettomuutto maan sisäinen muuttoliike Nettomuutto siirtolaisuus YHTEENSÄ Tampere Kehyskunnat (Tre) Turku :: 16 4 :: Suurten kaupunkiseutujen määrällinen muuttoliikeanalyysi Kehyskunnat (Tku) TAULUKKO 10. KUUDEN KAUPUNKISEUDUN SUHTEELLINEN VÄESTÖNKEHITYS OSATEKIJÖITTÄIN PROMILLEINA TUHATTA ASUKASTA KOHDEN PER VUOSI VUOSINA Oulu Kehyskunnat (Oulu) LÄHDE TILASTOKESKUS Seutukunta Luonnollinen väestönlisäys Nettomuutto maan sisäinen muuttoliike Nettomuutto kansainvälinen muuttoliike YHTEENSÄ Tampereen 3,6 6,6 1,7 11,9 Turun 1,8 2,7 1,7 6,2 Oulun 9,9 5,8 1,1 16,7 Lahden -0,4 0,9 1,5 2 Jyväskylän 4,5 4,6 1,4 10,6 Kuopion 3 0,8 1 4,8 YHTEENSÄ 22,4 21,4 8,4 52,2 Jyväskylä Kehyskunnat (Jkl) Lahti Kehyskunnat (Lahti) Kuopio Kehyskunnat (Kuo) KESKUSKAUPUNGIT YHTEENSÄ KEHYSKUNNAT YHTEENSÄ LÄHDE TILASTOKESKUS

17 oli vähäisin Turussa (29,6 %) ja vastaavasti kehyskuntien suhteellinen osuus oli korkein Turun kehyskunnissa (70,4 %). Toisessa ääripäässä oli Lahden seutu, jossa väestönlisäys perustui keskuskaupunki Lahden kasvuun. Lahden kehyskuntien väestö väheni -777 henkilöllä vuosien välisenä aikana. Jyväskylän (82 %) ja Kuopion (75 %) keskuskaupunkeihin kohdistui neljä viidesosaa omien alueidensa kasvusta. Huomionarvoista on, että Uuden Kuopion (Kuopio, Maaninka ja Nilsiä) luvut olisivat laskeneet keskuskaupunki Kuopion osuutta jonkin verran. Taulukossa 12. kuvataan keskuskaupunkien ja niiden kehyskuntien suhteellista väestönkehitystä keskiväkilukuun suhteutettuna. Keskuskaupunkien määrällinen väestönlisäys oli suurempi kuin niiden kehyskuntien vuosina , mutta väestöpohjaan suhteutettuna kehyskunnat kasvoivat enemmän. Suhteellisesti eniten väestöään lisäsivät Oulun ja Tampereen seudun kehyskunnat ja vähiten Lahden kehyskunnat ja Turun kaupunki. Lahden kehyskuntien väestönlisäys oli muista alueista poiketen negatiivinen. 4 :: Suurten kaupunkiseutujen määrällinen muuttoliikeanalyysi TAULUKKO 12. KUUDEN KESKUSKAUPUNGIN JA NIIDEN KEHYSKUNTIEN SUHTEELLINEN VÄESTÖNKEHITYS PER VUOSI PROMILLEINA TUHATTA ASUKASTA KOHDEN VUOSINA :: 17 LÄHDE TILASTOKESKUS Alue Luonnollinen väestönlisäys Nettomuutto maan sisäinen muuttoliike Nettomuutto siirtolaisuus YHTEENSÄ Tampere 2,8 4,0 2,2 9,0 Kehyskunnat (Tre) 4,7 10,2 0,9 15,8 Turku 0,5 0,2 2,5 3,2 Kehyskunnat (Tku) 3,7 6,1 0,7 10,5 Oulu 8,2 4,6 1,6 14,4 Kehyskunnat (Oulu) 12,8 7,8 0,3 20,8 Jyväskylä 5,3 4,5 1,7 11,6 Kehyskunnat (Jkl) 2,2 5,0 0,5 7,7 Lahti 0,4 2,3 2,1 4,8 Kehyskunnat (Lahti) -1,2-0,4 0,9-0,7 Kuopio 2,6 0,8 1,1 4,5 Kehyskunnat (Kuo) 4,5 0,7 0,6 5,8 KESKUSKAUPUNGIT YHTEENSÄ KEHYSKUNNAT YHTEENSÄ 19,8 16,4 11,2 47,4 26,7 35,7 3,9 66,3

18 4.1 :: TAMPEREEN SEUDUN KUNTIEN DEMOGRAFINEN KILPAILUKYKY Tampereen seutukunnan väestö kasvoi noin henkilöllä vuosien välisenä aikana. Tampereen kaupunki kasvoi noin ja kehyskunnat noin henkilöllä. Tampereen seudun kaikki kunnat olivat väestöllisellä kasvu-uralla. Tampereen seudun vahvaa kasvua kuvasi hyvin se, että jos Tampereen kehyskunnat olisi ollut yksi kaupunki, niin se olisi ollut asukasluvultaan koko maan kuudenneksi suurin kaupunki. Määrällisesti kasvoivat eniten Ylöjärvi, Pirkkala, Nokia, Lempäälä ja Kangasala, joiden väestönlisäys oli henkilöä vuosien aikana. Kaikkien seudun kuntien kasvuluvut olivat korkeat verrattuna kaikkiin kaupunkiseutuihin pois lukien metropolialue, Oulun seutu ja Turun kehyskunnat. Kasvuluvat olivat maltillisia vain vaikutusalueen reunoilla Orivedellä, Pälkäneellä ja Hämeenkyrössä. Keskiväkilukuun suhteutettuna ripeimmin kasvoivat Pirkkala, Lempäälä ja Vesilahti. Luonnollinen väestönlisäys oli väestöpohjaan suhteutettuna suurinta Pirkkalassa, Lempäälässä ja Ylöjärvellä. Tampereen vaikutusalueen reunoilla olevat Hämeenkyrö, Pälkäne ja Orivesi olivat ainoita kuntia, joissa kuolleisuus ylitti syntyvyyden. Tampereen seudun muuttovetovoimaa ja kasvukehän vähittäistä laajenemista kuvaa se, että kaikki seudun kunnat saivat muuttovoittoa niin maan sisäisestä kuin siirtolaisuudesta. Maassamuuton suhteen vetovoimaisimpia olivat Pirkkala, Vesilahti ja Lempäälä. Maahanmuuton vaikutus oli vähäinen kaikissa seudun kunnissa toisin kuin esimerkiksi Helsingin metropolialueen kunnissa. 4 :: Suurten kaupunkiseutujen määrällinen muuttoliikeanalyysi :: 18 TAULUKKO 13. TAMPEREEN SEUDUN KUNTIEN DEMOGRAFINEN KILPAILUKYKY MÄÄRÄLLISESTÄ JA SUHTEELLISESTA NÄKÖKULMASTA VUOSINA LÄHDE TILASTOKESKUS Alue Keskiväkiluku LV abs. LV promillea per vuosi Maassamuutto abs. Maassamuutto promillea per vuosi Siirtolaisuus abs. Siirtolaisuus promillea per vuosi Yhteensä abs. Yhteensä promillea per vuosi Hämeenkyrö , ,4 74 0, ,9 Kangasala , , , ,8 Lempäälä , , , ,3 Nokia , , , ,3 Orivesi , ,2 Pirkkala , , Pälkäne , ,4 91 1, Vesilahti , ,8 26 0, ,7 Ylöjärvi , , , ,6 Kehyskunnat , , , ,8 Tampere , , Tampereen seutukunta , , , ,9

19 4.2 :: TURUN SEUDUN KUNTIEN DEMOGRAFINEN KILPAILUKYKY Turun seutukunnan väkiluku kasvoi noin henkilöllä vuosina Turun kaupunki kasvoi noin henkilöllä ja kehyskunnat noin henkilöllä. Turun seudun kaikki kunnat olivat väestöllisellä kasvu-uralla. Turun seudun kehyskuntien keskiväkiluku oli noin asukasta eli Jyväskylän kaupungin keskiväkiluvun verran. Väestöpohjaltaan kehyskunnat olisi ollut koko maan kahdeksanneksi suurin kunta. Turun seudulla kasvoivat määrällisesti eniten naapurikunnat Turku ja Kaarina. Merkittävää yli asukkaan väestönlisäykseen ylsivät Lieto, Masku ja Naantali. Väestönlisäys oli alhaisin Mynämäellä ja Sauvossa. Kaikki seudun kunnat saivat muuttovoittoa niin maassamuutosta kuin siirtolaisuudesta. Nopeimmin kasvoivat suhteessa kunnan keskiväkilukuun Masku, Lieto ja Kaarina ja vähiten Mynämäki ja Turku. Turun seudulla kasvuvauhti oli suurinta Turun välittömällä vaikutusalueella olevissa kehyskunnissa. Luonnollinen väestönlisäys oli suhteellisesti suurinta Kaarinassa, Maskussa ja Nousiaisissa. Kuolleisuus ylitti syntyvyyden Mynämäellä ja Sauvossa. Maassamuuton suhteen ylivoimaisesti vetovoimaisin oli Masku. Muita vetovoimaisia kuntia olivat Lieto, Rusko, Kaarina ja Naantali. 4 :: Suurten kaupunkiseutujen määrällinen muuttoliikeanalyysi TAULUKKO 14. TURUN SEUDUN KUNTIEN DEMOGRAFINEN KILPAILUKYKY MÄÄRÄLLISESTÄ JA SUHTEELLISESTA NÄKÖKULMASTA VUOSINA :: 19 LÄHDE TILASTOKESKUS Alue Keskiväkiluku LV abs. LV promillea 1000 as. kohden Maassamuutto abs. Maassamuutto 1000 as. kohden Siirtolaisuus abs. Siirtolaisuus promillea 1000 as. kohden Yhteensä abs. Yhteensä promillea Kaarina , , , ,6 Lieto , , , ,5 Masku , ,6 44 0, ,9 Mynämäki , ,3 55 0, ,9 Naantali , , ,7 Nousiainen , ,1 25 0, ,1 Paimio , ,9 65 0, ,7 Raisio , , ,3 Rusko , ,3 11 0, ,5 Sauvo , , ,4 Kehyskunnat , , , ,5 Turku , , , ,2 Turun , , , ,2

20 4.3 :: OULUN SEUDUN KUNTIEN DEMOGRAFINEN KILPAILUKYKY Oulun seutukunnan väkiluku kasvoi noin henkilöllä vuosina Kasvu jakautui tasapainoisesti keskuskaupungin ja kehyskuntien välillä samoin kuin Tampereen seudulla. Oulun kasvukehä laajeni koko ajanjakson ajan tasaisesti keskuskaupungista ulospäin. Oulun kaupungin väkiluku kasvoi noin henkilöllä ja Uuden Oulun alueluokituksella noin henkilöllä. Oulun väestönkasvun suuruudesta antaa hyvän mittakaavan se, että Oulun väkiluku kasvoi noin 3,5 kertaa enemmän kuin Turku ja hieman enemmän kuin Tampere alhaisemmasta väestöpohjasta huolimatta. Oulun seudun kehyskunnat kasvoivat noin henkilöllä. Kehyskuntien keskiväkiluku oli asukasta. Kehyskunnat olisi ollut asukasluvultaan koko maan 12:nneksi suurin kaupunki. Oulun seudulla kasvoivat määrällisesti eniten Oulun (ja Uuden Oulun) lisäksi Kempele, Liminka, Haukipudas ja Kiiminki. Kaikki seudun kunnat kasvoivat väestöllisesti. Väestönlisäys oli niin määrällisesti kuin suhteellisesti alhaisin Hailuodossa. Kaikki seudun kunnat saivat muuttovoittoa maassamuutosta. Koko maassa oli noin 10 kuntaa, jotka eivät ole saaneet muuttovoittoa siirtolaisuudesta alhaisen lähtötason vuoksi vuosina Oulunsalo oli yksi näistä kunnista. Oulun seudun erityispiirteenä muihin suuriin kaupunkiseutuihin verrattuna oli luonnollisen väestönlisäyksen keskeinen osuus väestönkasvussa. Luonnollinen väestönlisäys oli vahvasti positiivinen kaikissa seudun kunnissa lukuun ottamatta saaristokuntaa Hailuotoa. Keskiväkilukuun suhteutettuna eniten kasvoivat Liminka, Kempele, Tyrnävä ja Kiiminki. Limingan suhteellinen väestönkasvu oli korkein selvityksen 52 kunnan joukossa. Limingan kasvu oli myös suhteessa väkilukuun suurempaa kuin Helsingin metropolialueen kunnissa. Luonnollisen väestönlisäyksen keskeinen osuus tulee parhaiten esiin, kun vertaa Oulun kehyskuntien tilannetta esimerkiksi Tampereen ja Turun kehyskuntiin. Yli 10 promillen kasvuun pääsi kuusi Oulun seudun kuntaa seudun yhdeksästä kunnasta, kun 10 promillen rajaa ei rikkonut yksikään Helsingin metropolialueen, Tampereen tai Turun kehyskunta. Luonnollisen väestönlisäyksen osuus kasvusta oli korkein Oulunsalossa ja Limingalla. Maassamuuton osuus oli korkein Limingalla, jonka kasvuvauhti oli korkein kuuden kaupunkiseudun kuntien joukossa. Siirtolaisuuden merkitys väestönkehityksen osatekijänä oli marginaalinen Oulun seudun kunnissa. 4 :: Suurten kaupunkiseutujen määrällinen muuttoliikeanalyysi :: 20 TAULUKKO 15. OULUN SEUDUN KUNTIEN DEMOGRAFINEN KILPAILUKYKY MÄÄRÄLLISESTÄ JA SUHTEELLISESTA NÄKÖKULMASTA VUOSINA LÄHDE TILASTOKESKUS Alue Keskiväkiluku LV abs. LV promillea 1000 as. kohden MM abs. MM promillea 1000 as. kohden Siirtolaisuus abs. Siirtolaisuus promillea 1000 as. kohden Yhteensä abs. Yhteensä promillea Hailuoto ,5 87 7,3 10 0,8 20 1,7 Haukipudas , ,8 50 0, ,6 Kempele , ,7 62 0, Kiiminki , ,3 44 0, Liminka , ,2 9 0, ,9 Lumijoki , ,9 20 0, ,1 Muhos , ,6 58 0, Oulunsalo ,6 43 0, , ,7 Tyrnävä , ,5 20 0, ,5 Kehyskunnat , , , ,8 Oulu , , , ,4 Uusi Oulu , , , ,2 Oulun , , , ,7