ARVON MEKIN ANSAITSEMME? ARVOJEN, ARVOSTUSTEN JA MERKITYSTEN ETIOLOGIAA Hgin työväenopisto 30.9.2008 FM Jussi Tuovinen
KYSYMYKSIÄ Mikä on arvo? Millä on arvoa? Miten arvoa mitataan? Objektiivinen vai subjektiivinen? Arvo ja arvostus? Arvo ja merkitys? Itseisarvo ja välinearvo Minun ja muiden arvot Meidän ja muiden arvot
ARVO [WIKIPEDIA] Arvo on subjektiivinen käsitys tavoiteltavasta ja haluttavasta asiasta. Yksi keskeinen arvoja koskeva kysymys on, onko olemassa objektiivisia eli ihmisestä riippumattomia arvoja. Toisten mukaan tällaisia arvoja on olemassa. Tällöin arvoja koskevat väittämät voisivat olla samalla tapaa tosia kuin vaikkapa säätiloja tai materiaalien koostumusta koskevat väittämät.
ARVO (JATKOA) Jos objektiivisia arvoja ei ole, ovat arvot viime kädessä aina makuasioiden kaltaisia ihmisistä itsestään riippuvaisia seikkoja. Näin ollen myöskään perimmäisiä arvoja koskevia arvoristiriitoja on vaikea ratkaista. Tähän asiaan liittyvät läheisesti käsitteet moraalirelativismi ja eettinen objektivismi. Humen giljotiinina tunnettu väitelause sanoo, että arvoja ei voida päätellä tosiasioista. Väitteestä seuraa, että arvoilla ei ole mitään tajuavan olennon ulkopuolista perustaa.
MORAALINEN RELATIVISMI Moraalinen relativismi eli moraalirelativismi on etiikan oppi, jonka mukaan moraaliarvostelmia ei voi ainakaan viime kädessä todeta objektiivisessa mielessä oikeiksi tai vääriksi. Moraalinen relativismi on eräs muoto moraalista subjektivismia. Relativismin mukaan moraaliarvostelmat ovat suhteellisia ja riippuvat yksilöstä, ryhmästä, yhteiskuntaluokasta, heimosta ja kansasta. Relativismin mukaan tietystä näkökulmasta tehdyt moraaliarvostelmat ovat tästä näkökulmasta katsottuina päteviä.
MORAALINEN SUBJEKTIVISMI Moraalinen subjektivismi katsoo, että moraaliset arvot syntyvät inhimillisistä tunteista, tarpeista ja toiveista. Subjektivismin mukaan moraaliarvoilla ei ole näistä riippumatonta merkitystä. Edward Westermarckin mukaan moraali on subjektiivista ja perustuu tunteisiin. Kun henkilö sanoo tietyn teon olevan moraalisesti väärin, se herättää hänessä tunteen, ettei teko ole oikein. Moraali on siis henkilökohtaista.
MORAALIRELATIVISMI (JATKOA) Äärimmilleen vietynä moraalirelativismi johtaa kuitenkin väistämättä moraaliseen nihilismiin - tällöin kaikki moraaliset kysymykset ovat yhdentekeviä. Jos kaikki kulttuurit ovat samanarvoisia, tällöin kannibalismi on pelkkä makuasia. Kuitenkin täydellinen moraalinihilismi on äärimmäisen harvinaista, ja em. argumentaatiota pidetään olkinukkena.
EETTINEN OBJEKTIVISMI Eettinen objektivismi on etiikan oppi, jonka mukaan on objektiivisia syitä hyväksyä joitakin moraalia koskevia väittämiä ja hylätä toisia. Globaalin etiikan perusta Ihmisillä kulttuureista riippumatta paljon yhteistä, lajityypilliset ominaisuudet
ARVOT JA KULTTUURI Arvot periytyvät sukupolvilta toisille eri kulttuureissa. Kulttuuria itseään voidaan pitää tiettyjen arvojen toteuttajina tai välittäjinä. Kantaa, jonka mukaan kulttuurien välisiä arvokonflikteja ei voida lopulta ratkaista, kutsutaan kulttuurirelativismiksi.
KULTTUURIRELATIVISMI Kulttuurirelativistisen ajattelutavan mukaan kaikki yhteiskunnat tai kulttuurit ovat laadullisesti erilaisia ja kaikilla on oma sisäinen logiikkansa. Olisi siis tieteellisesti järjetöntä asettaa ne järjestykseen jollekin asteikolle. Kulttuurirelativismi sisältää epistemologisia ja metodologisia väitteitä. Se ei sisällä moraalista periaatetta eikä sitä pidä sekoittaa moraaliseen relativismiin.
ITSEISARVOT JA VÄLINEARVOT Arvojen määrittelemisessä ja arvojen tutkimisessa käytetään hyvin monenlaisia tapoja ryhmitellä erilaisia arvoja. Perustava erottelu tehdään itseisarvojen ja välinearvojen välillä. Itseisarvoinen asia on arvokas oman itsensä vuoksi, kun taas välinearvo on jotain sellaista, jota tavoitellaan jonkin muun asian saavuttamiseksi. Itseisarvoiksi on esimerkiksi ehdotettu esimerkiksi hyvyyttä, kauneutta ja totuutta. Miksi juuri nämä? Ovatko samanarvoisia?
ITSEISARVOT JA VÄLINEARVOT (JATKOA) Välinearvot saavat usein arvonsa vasta silloin, kun niitä käytetään pyrittäessä it seisarvoihin. Esimerkiksi rahan avulla voi tavoitella itseisarvoja, valmistaa kauniita esineitä tai rakennuksia, tukea tieteellistä tutkimusta tai auttaa köyhiä ihmisiä. Toisaalta jotkut filosofit, kuten Georg Henrik von Wright, näkevät erottelun väline- ja itseisarvoihin ongelmallisena. Saatetaan esimerkiksi sanoa, että lopulta välinearvotkin ovat itsessään arvokkaita. Ja eivätkö itseisarvot johda mihinkään itsensä lisäksi? (vrt. Peirce: jatkuva semioosi)
MORAALISET JA EI-MORAALISET ARVOT Arvot voidaan jakaa kahteen pääryhmään: moraalisiin arvoihin ja ei-moraalisiin arvoihin. Yksilöryhmiä, yksilöitä ja heidän luonteenpiirteitään luonnehditaan usein moraalisilla arvoilla. Voidaan esimerkiksi sanoa, että marsilaiset ovat hyviä olentoja. Jos sen sijaan sanotaan, että lentävä lautanen on hyvä kulkuväline, kyse ei ole moraaliarvosta. Kun sanotaan, että lentävä lautanen on kaunis kulkuväline, kyse on esteettisestä arvosta. Sanaa "arvo" käytetään myös monissa muissa merkityksissä.
ARVOT JA ARVOSTELMAT Arvoja ilmaistaan arvoarvostelmien avulla. Lause, jonka mukaan marsilaiset ovat hyviä olentoja, on arvoarvostelma, jota kutsutaan moraaliarvostelmaksi. Lause "lentävät lautaset ovat kauniita" on puolestaan esteettinen arvostelma. Arvoarvostelmien lisäksi on esimerkiksi totuusarvostelmia. Totuusarvostelma on esimerkiksi lause "Tämä lentävä lautanen on pyöreä". Totuusarvostelma (propositio) on joko tosi tai epätosi. Sen sijaan monet ovat sitä mieltä, että arvoarvostelmat eivät ole samassa mielessä tosia tai epätosia kuin totuusarvostelmat.
ARVO JA ARVONKANTAJA Voidaan erottaa myös itse arvo ja arvonkantaja. Jälkimmäisen kautta tavoitellaan arvoa. Esimerkiksi jos toisten ihailu on arvostettu asia, sitä voidaan hankkia esimerkiksi jonkin esineen avulla, ja tuo esine on tällöin arvonkantaja. Vrt. semiotiikassa merkki merkityksenkantaja.
MERKKI Merkki on mikä tahansa, mikä edustaa tai tuo mieleen jotain muuta itsensä lisäksi (lat. aliquid stat pro aliquo, joku jonkin puolesta). Mikä tahansa asia tai olio voi olla merkki, mutta sen ei tarvitse olla (potentiaalisuus aktuaalisuus). Merkkejä ovat mm. ajatukset, eleet, kielelliset ilmaukset, sosiaaliset viestit, kulttuuriset artefaktit jne. Koska ajatukset, kielelliset ilmaukset jne. luonnostaan kohdistuvat johonkin itsensä ulkopuolelle, ne ovat automaattisesti merkkejä. Siten ei-semioottinen ajattelu, kieli, viestintä ym. ei edes määritelmällisesti ole mahdollista => "semioottinen imperialismi".
MERKITYS Merkitys on semiotiikan ja kielifilosofian käsite. C. S. Peircen mukaan merkitys on ajatussisältö, joka on yhteydessä merkkiin. Gottlob Frege jakoi ilmauksen semanttisen sisällön mieleen ja merkitykseen (Sinn und Bedeutung). Ludwig Wittgensteinin mukaan merkitys on asioiden tila, jonka lause osoittaa. Sana merkitys symboloi kielen ja todellisuuden suhdetta toisiinsa. Sanojen merkitys saadaan selville kun tarkastellaan niiden käyttöä eri tilanteissa, eri kielipelien sääntöjen yhteydessä.
MIELI JA MERKITYS Mieli ja merkitys (saks. Sinn und Bedeutung) on Gottlob Fregen tekemä erottelu ilmauksen semanttisen sisällön, eli sen mitä ilmaus merkitsee, suhteen. Frege jakoi semanttisen sisällön merkitykseen (Bedeutung) ja mieleen (Sinn). Termin merkitys on se olio, johon se viittaa, ja mieli se tapa, jolla se viittaa tuohon olioon. Mieli ja merkitys ovat siis kaksi eri näkökulmaa ilmaisujen merkitykseen: Merkitys on lauseen totuusarvo. Mieli se ajatus, jonka se ilmaisee. Vaatiiko Fregen mieli tietoisuutta?
FREGE JA SEARLE Kiinalaisia merkkejä sisään ja ulos, sisällä kiinaa osaamaton henkilö sääntökirjan kanssa. Ulkopuolelta vaikuttaa, että huoneessa on kiinaa ymmärtävä henkilö tai että huone ymmärtää kiinaa. Sisällä oleva henkilö ei kuitenkaan ymmärrä kiinaa. Ongelmia: Kuka on laatinut sääntökirjan? Ymmärtääkö sääntökirja tai sen tekijä kiinaa?? Jos merkitykset ovat (vain) totuusarvoja, kiinalainen huone epäilemättä tuottaa merkityksiä, mutta tuottaako mieltä Fregen mielessä?
ONGELMIA: Loogisen positivismin ongelma: Onko vain totuusarvollisilla arvostelmilla merkitystä? Jos merkitys vain objektiivista, entä subjektiiviset käsitykset, merkitykset, arvostukset...? Väärät käsitykset, tulkintavirheet ym Evolutiivinen näkökulma: MISTÄ arvot, arvostukset, merkitykset ym. alun perin tulevat?
JA ALUSSA OLI VALINTA Kausaalisissa prosesseissa (esim. fysikaaliset, kemialliset ym. luonnon prosessit), joissa tapaus A johtaa välttämättömästi tilaan B, ei ole valintaa eikä siten tulkintaa eikä myöskään merkityksiä. Tällöinkin oliot voivat kantaa potentiaalisia merkityksiä, mutta vaativat valinnanmahdollisuutta ja tulkintaprosessia aktualisoituakseen. Satunnaisissa eli stokastisissa prosesseissa ei myöskään valintaa vaan erittäin suuri määrä pieniä kausaalisia prosesseja, joiden kuvaustaso olennaisesti tapahtumien tasoa karkeampi => kuvausten tilastollisuus ja sumeus.
VALINTA JA TULKINTA (JATKOA) Luonnon kehityksessä eliöiden valinnoilla tärkeä merkitys, sillä niiden säilyminen elossa ja lisääntyminen olennaisesti kiinni niistä. Perusvaihtoehtoja: onko toinen olio syötävä/eisyötävä, vaarallinen/ei-vaarallinen, tarjoaa/ei-tarjoa mahdollisuuden lisääntymiseen jne. Valinta vaatii kuitenkin tulkintaa ja tulkinta valinnan mahdollisuutta. Luonnon valinta hieman harhaanjohtava käsite, sillä luonto ei ole valintoja tekevä entiteetti vaan kokonaisuus, jossa tapahtuu sekä kausaalisia että semioottisia prosesseja.
RICHARD DAWKINS JA GEENIEN ITSEKKYYS Valinta on jonkinasteinen tietoinen kognitiivinen prosessi. Geeneillä ei ole tietoisuutta eikä valintaa, vaan niitä ohjaavat kausaaliset biologiset prosessit virheineen (mutaatiot), jotka johtavat eliön kehitystä erilaisiin fenotyyppeihin, joista toiset ovat ympäristössään menestyksekkäämpiä kuin toiset => evolutiivinen kehitys. Geenien itsekkyys metafora, sillä prosessi näyttää ulkopuolelta siltä kuin geenit ohjaisivat kehitystä tietoisesti ja itseään hyödyttävällä itsekkäällä tavalla.
HANKALA KYSYMYS Jos geenien itsekkyys vain näennäistä, entä sitten ihmisten ja muiden tietoisten olioiden itsekkyys ja muut intentiot, ovatko nekin vain metaforia?? Voisivatko koneet olla myös itsekkäitä?? Itsekkyys ja muut oikeat (ei siis metaforiset) intentiot vaativat tietoisuutta, valintaa ja tulkintaa eli ovat aitoja semioottisia prosesseja.
MÄÄRITELMIÄ Valinta = kaksi tai useampi tapa tulkita jokin merkki ja toimia siten tulkinnan kautta muutenkin kuin kausaalisesti välttämättömällä tavalla Tulkinta = tapa, jolla merkki kussakin merkkirelaatiossa viittaa objektiin tai edustaa sitä (Peirce) Merkitys = merkkirelaation arvo tai vaikutus tulkitsijalleen Arvo = verrattavissa tai mitattavissa oleva merkitys
ARVOJEN SUBJEKTIIVISUUS JA OBJEKTIIVISUUS Merkitys (arvo) muodostuu vain merkkirelaation, tulkinnan ja tulkitsijan kautta => pohjimmiltaan aina subjektiivinen, mutta koska tulkitsijat yleensä olennaisesti toisiaan muistuttavia olioita (esim. ihmisiä), tulkinnat ja sitä kautta merkitykset ja arvot usein varsin samansuuntaisia ja suhteellisesti (ei absoluuttisesti) objektiivisia. Tulkitsijoiden lajityypillinen merkityksiä tuottava ympäristö (Umwelt).
UMWELT (saks.) Ympäristö, ympäröivä maailma. Jakob von Uexküll (1864-1944): Kunkin eliölajin lajityypillinen tapa hahmottaa ympäröivä todellisuus biologis-kognitiivisten edellytystensä perusteella. "Subjektiivinen universumi" Thomas A. Sebeok (1920-2001): Merkitsevä ympäristö, yhteys perustuu merkkeihin. Juri Lotman (1922-93): Yksilöiden ja lajien Umweltien kohtaama yhteinen merkitysten muodostumis alue on semiosfääri.
SEMIOOTTINEN TETRA ARVONMUODOSTUKSESSA Merkki (M) = Merkityksen kantaja tai kohde, johon huomio tai havainto kohdistuu Objekti (O) = Asia tai olio, johon merkki viittaa tai jonka se tuo merkin välityksellä huomion kohteeksi Interpretantti (I) = Tulkintahorisontti, jossa merkin ja objektin suhde muotoutuu Subjekti (S) = Tulkitsija, jolle merkkirelaatio tuottaa tietyn arvon tai merkityksen
ARVONMUODOSTUKSEN SÄRMÄT 1. Merkitsevä särmä (merkin ja kohteen välitön suhde) 2. Määrittävä särmä (merkin ja tulkinnan suhde) 3. Intentionaalinen särmä (merkin ja tulkitsijan suhde) 4. Informatiivinen särmä (tulkinnan ja kohteen suhde) 5. Kokemuksellinen särmä (tulkitsijan ja kohteen suhde) 6. Tulkinnallinen särmä (tulkitsijan ja tulkinnan suhde)
1. MERKITSEVÄ SÄRMÄ ARVONMUODOSTUKSESSA Merkkirelaation edellytyksenä on jokin asia tai olento suhteessa johonkin toiseen. Merkitsevä särmä kuvaa mitkä ovat merkki ja objekti ja millä tavoin ne ovat olemassa ja suhteessa toisiinsa. Suhde voi olla ikoninen, indeksinen, symbolinen tai jokin näiden yhdistelmä.
2. MÄÄRITTÄVÄ SÄRMÄ ARVONMUODOSTUKSESSA Määrittävä särmä kuvaa sitä, miten merkki itsessään määrittää potentiaalisia tulkintoja relaation ulkopuolisten olosuhteiden, vaihtoehtoja rajaavien tekijöiden, tulkintakontekstin ja/tai vakiintuneiden tulkintakonventioiden kautta.
3. INTENTIONAALINEN SÄRMÄ ARVONMUODOSTUKSESSA Jotta tulkintaa tekevälle subjektille merkillä olisi jotain merkitystä tai arvoa, hänellä täytyy olla siihen jokin intentionaalinen tai motivoiva suhde. Intentionaalinen särmä kuvaa tuota suhdetta.
4. INFORMATIIVINEN SÄRMÄ ARVONMUODOSTUKSESSA Tulkinta tuo aina jonkin tiedollisen komponentin merkin kohteesta. Tieto voi olla tulkitsijalle joko uutta tai vanhaa, mutta yleensä vanhankin tiedon tapauksessa siihen liittyy jokin uusi elementti, näkökulma tai vähintäänkin uusi tulkintatilanne.
5. KOKEMUKSELLINEN SÄRMÄ ARVONMUODOSTUKSESSA Yleensä tulkintatilanne ei lähde nollatilasta, vaan tulkitsijalla on tietoa ja kokemusta siitä, mihin suuntaan tulkintaa olisi tehtävä ja miten mihinkin tilanteeseen on syytä reagoida. Kokemus voi johtaa harhaan ja uusi tilanne voi tuoda radikaalisti uutta ja poikkeavaa merkitystä johonkin tilanteeseen, mutta tällöinkin se vertautuu aikaisempiin merkityksiin.
6. TULKINNALLINEN SÄRMÄ ARVONMUODOSTUKSESSA Tulkinnallinen särmä kuvaa tulkitsija tulkinnallista eli semioottista kompetenssia eli kykyä tulkita merkkejä eri konteksteissa ja koodijärjestelmissä. Ilman semioottista kompetenssia merkkirelaation tulkinta on mahdotonta.
ARVONMUODOSTUKSEN TASOT SEMIOOTTISESSA TETRASSA 1. MOI: Proposition taso = merkin merkitys sinänsä 2. MIS: Konvention taso = tulkitsijan tulkintahorisontti 3. MOS: Representaation taso = mitä merkki edustaa tulkitsijalle 4. OIS: Informaation taso = mitä merkki kertoo tulkitsijalle
1. PROPOSITION TASO ARVONMUODOSTUKSESSA Merkkirelaation tuottama merkitys tai arvo sellaisenaan tulkitsijasta riippumatta. Periaatteessa objektiivinen arvo tai merkitys, mutta käytännössä tulkitsijan rooli aina keskeinen. Tulkitsijat elävät kuitenkin yleensä samassa umweltissa => tulkintojen lähestyminen toisiaan.
2. KONVENTION TASO ARVONMUODOSTUKSESSA Kullekin tulkitsijalle muodostuu koko ajan täydentyvä ja kumuloituva merkitysten sfääri (semiosfääri), joka muokkaa olennaisesti hänen uusia tulkintojaan ja kytkee uudet olemassa oleviin konventioihin sekä subjektiivisesti että vuorovaikutuksen kautta yhteisöllisesti.
3. REPRESENTAATION TASO ARVONMUODOSTUKSESSA Kukin merkkirelaatio ilmenee tai representoituu jossain muodossa kullekin tulkitsijalle hänen lajityypillisen semioottisen ympäristönsä (umwelt) määrämissä rajoissa ja avaa sitten tilannekohtaisiin tulkintoihin. Kyseessä on eräänlainen esisemioottinen tila ennen tulkintaprosessin alkua.
4. INFORMAATION TASO ARVONMUODOSTUKSESSA Informaation taso kuvaa sitä konkreettista tietoa, jonka tulkitsija saa tulkintaprosessista ja joka määrää merkin merkityksen eli arvon tälle mainitussa tilanteessa. Kumuloituessaan muiden merkkien kanssa se tuottaa yleisen tietoisuuden ja tavan reagoida umweltissaan ilmeneviin merkkeihin.
ARVOT TIETOISUUDEN KUPLASSA Subjektiivisen semioosin tuottama tietoisuus on tapa kuvata ja mallintaa ympäröivää todellisuutta. Se tuottaa virtuaalisen fenomeenien maailma, joka kytkeytyy ulkopuoliseen maailmaan semioottisen tetran kärjissä eli merkin, objektin, interpretantin ja subjektin sisäisten ja ulkoisten aspektien kohtauspinnoissa (vrt. Popperin 3:n maailman keskinäinen suhde).
ARVOT JA SEMIOSFÄÄRI (JATKOA) Arvot ovat tavalla tai toisella vertailtavia tai mitattavia merkityksiä, jotka semioottinen prosessi tuottaa erilaisille asioille ja käsitteille suhteessa ympäröivään maailmaan. Toiset arvot ovat arvokkaampia kuin toiset suhteessa johonkin tai joihinkin merkkirelaation elementteihin tulkitsijan näkökulmasta. Tulkitsijoiden yhteisten lajityypillisten, ryhmä- ja kulttuurisidonnaisten sekä yksilöllisten erojen ja yhtäläisyyksien suhteelliset suhteet vasta määräävät arvojen (ja niihin liittyvien tulkintojen ja valintojen) keskinäisen järjestyksen. Tätä kysymyksenasettelua käsitellään ja varioidaan eri muodoissaan luentosarjan tulevissa osissa.