Kaupunginhallitus 7 18.01.2016 Yhteistyötoimikunta 6 25.01.2016 Yhteistyötoimikunta 10 17.02.2016 Yhteistyötoimikunta 0 14.03.2016 Kaupunginhallitus 59 14.03.2016 Yhteistoimintaneuvottelujen aloittaminen Khall 18.01.2016 7 Vuoden 2014 tilinpäätös oli alijäämäinen noin 464 000, edellisten tilikausien ylijäämä muodostui alijäämäiseksi ja alijäämää on kertynyt n. 211 000. Vuoden 2015 tilinpäätöksen jälkeen kaupungin yli-/alijäämätili tullee olemaan yli miljoona euroa negatiivinen. Kuntalain mukaan tilinpäätöksessä oleva alijäämä tulee kattaa neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Haapaveden kaupunginhallitus on 7.12.2015 kokouksessaan 194 päättänyt talouden tasapainottamistoimenpiteistä vuodelle 2016. Näihin toimenpiteisiin sisältyy 460 000 säästötavoite, joka katetaan henkilöstömenoista. Mikäli neuvottelutulokseen ei päästä, säästö katetaan viime kädessä lomauttamalla koko Haapaveden kaupungille työskentelevän henkilöstö kahden viikon ajaksi. Haapaveden kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2015 44 hyväksynyt talousarvion vuodelle 2016. Yhteistoimintalain 4 1 mom. mukaisesti työnantajan ja henkilöstön välisessä yhteistoiminnassa käsitellään asiat, jotka koskevat taloudellisista tai tuotannollisista syistä toimeenpantavaa lomauttamista. Yt-lain 7 1 mom. mukaisesti jos työnantaja harkitsee lomauttamista, työnantajan on annettava kirjallinen neuvotteluesitys yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämiseksi viimeistään viisi päivää ennen neuvottelujen aloittamista. Yt-lain 8 :n nojalla työnantajan on esittäessä käsiteltäväksi yhteistoimintaneuvotteluissa toimenpiteitä, jotka voivat johtaa työntekijän lomauttamiseen on neuvotteluesitys tai siitä ilmenevät tiedot toimitettava kirjallisesti myös työvoimatoimistolle viimeistään yhteistoimintaneuvottelujen alkaessa. Vuoden 2016 talousarviosta ja suunniteltavista säästötoimenpiteistä informoitiin yhteistyötoimikuntaa 11.12.2015 pidetyssä kokouksessa. Henkilöstösäästöjen aikaan saamiseksi on käynnistettävä yhteistoimintaneuvottelut. Lähtökohtana neuvotteluissa on lakisääteistä palveluiden ja palveluvelvoitteiden turvaaminen. Tavoitteena on edelleen se, että säästöistä mahdollisimman suuri
osa saataisiin aikaan vapaaehtoisin toimin. Lisäksi tavoitteena on myös, että toimenpiteet kohdistuisivat mahdollisimman tasapuolisesti kaupungin eri henkilöstöryhmiin. Käsittelyn aikana Heino Vuorenmaa esitti, että jos päädytään palkattomiin vapaisiin, viidestä palkattomasta päivästä saa yhden palkallisen vapaapäivän ja toisesta viidestä samoin. Kaupunginhallitus kannatti esitystä kokonaisuudessaan. Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää 1. aloittaa koko kaupungin organisaatiota koskevat yhteistoimintaneuvottelut 2. hyväksyä edellä todetut neuvottelujen lähtökohdat ja tavoitteet sekä 3. päättää toimittaa tämän päätöksen tiedoksi Pohjois-Pohjanmaan TE-toimistolle. Hyväksyttiin. Mikäli neuvottelujen lopputuloksena päädytään palkattomiin vapaisiin, viidestä palkattomasta päivästä saa yhden palkallisen vapaapäivän ja toisesta viidestä samoin. Merk. Maria Sorvisto oli läsnä tämän pykälän käsittelyn ajan klo 16.10-16.20. Yhtmk 25.01.2016 6 Kaupunginhallituksen 18.1.2016 7 päätöksen mukainen neuvotteluesitys yhteistoimintaneuvotteluihin on seuraava: Vuoden 2014 tilinpäätös oli alijäämäinen noin 464 000, edellisten tilikausien ylijäämä muodostui alijäämäiseksi ja alijäämää on kertynyt n.211 000. Vuoden 2015 tilinpäätöksen jälkeen kaupungin yli-/alijäämätili tullee olemaan yli miljoona euroa negatiivinen. Kuntalain mukaan tilinpäätöksessä oleva alijäämä tulee kattaa neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Haapaveden kaupunginhallitus on 7.12.2015 kokouksessaan 194 päättänyt talouden tasapainottamistoimenpiteistä vuodelle 2016. Näihin toimenpiteisiin sisältyy 460 000 säästötavoite, joka katetaan henkilöstömenoista. Mikäli neuvottelutulokseen ei päästä, säästö
katetaan viime kädessä lomauttamalla koko Haapaveden kaupungille työskentelevän henkilöstö kahden viikon ajaksi. Haapaveden kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2015 44 hyväksynyt talousarvion vuodelle 2016. Neuvotteluesityksenä on, että Haapaveden kaupungin henkilöstö pitää viisi(5)- kymmenen(10)palkatonta vapaapäivää vuoden 2016 aikana. Minimi olisi viisi palkatonta päivää. Viidestä palkattomasta päivästä saa yhden palkallisen vapaapäivän ja samoin seuraavasta viidestä. Mikäli neuvottelutulokseen ei päästä, säästötaoite katetaan viime kädessä lomauttamalla koko Haapaveden kaupungille työskentelevän henkilöstö kahden viikon ajaksi. Lähtökohtana neuvotteluissa on lakisääteistä palveluiden ja palveluvelvoitteiden turvaaminen. Tavoitteena on edelleen se, että säästöistä mahdollisimman suuri osa saataisiin aikaan vapaaehtoisin toimin. Lisäksi tavoitteena on myös, että toimenpiteet kohdistuisivat mahdollisimman tasapuolisesti kaupungin eri henkilöstöryhmiin. Neuvottelujen arvioidaan alustavasti kestävän helmikuun 2016 loppu puolelle. Yhteistyötoimikunta keskustelee neuvotteluesityksen johdosta. Kaupunginjohtaja Antti-Jussi Vahteala täydensi keskustelun aluksi neuvotteluesitystä; työnantajalle sopii myös, että henkilöstösäästö otettaisiin lomarahoista. Henkilöstöjärjestöjen edustajat totesivat yksimielisesti, että järjestöt eivät lähde sopimaan palkattomista vapaista tai lomarahojen leikkauksista. Matti Ojanlatva esitti, että leikataan eläinlääkäreiden subventiokorvauksia. Kaupunginjohtaja Antti-Jussi Vahteala totesi, että yhteistyötoimikunta ei päässyt yksimieliseen sopimukseen henkilöstösäästöjen toteuttamisesta tässä neuvottelussa, joten työnantaja käy keskustelut kunkin työntekijän/viranhaltijan kanssa henkilökohtaisesti ja tiedustelee halukkuutta vapaaehtoisten palkattomien vapaiden pitämiseen.
Yhteistyötoimikunta jatkaa yhteistoimintaneuvotteluja ke 17.2.2016 klo 14.30 kaupungintalolla. Yhtmk 17.02.2016 10 Tehy Haapaveden ao 700, sekä KTN Pyhäjokilaakson paikallisyhdistyksen ja neuvottelujärjestö JUKO/KTN ovat lähettäneet kielteisen kannanoton koskien vapaaehtoisia palkattomia vapaita, lomarahojen vaihtamista sekä lomautuksia. Työnantaja katsoo, että se on saanut ilmoituksia vapaaehtoisista palkattomista vapaista siinä määrin, että säästötavoite on mahdollista saavuttaa näillä toimenpiteillä Yhteistyötoimikunta keskustelee asiasta Käsittely Talousjohtaja esitteli tilanteen palkattomien vapaaehtoisten vapaiden osalta. Talousarvion mukaisesta säästötavoitteesta puuttuu arviolta kolmannes. Keskusteltiin kaupungin taloudellisesta tilanteesta. Merkittiin tiedoksi. Yhtmk 14.03.2016 13 Palkattomia vapaaehtoisia vapaita on ilmoitettu pidettäväksi noin 2300 päivää. Edellä mainittuun tavoitteeseen verrattuna määrä ei ole vielä riittävä, mutta voidaan olettaa, että lomautusvaihtoehdon poistuessa päiviä kertyy lisää. Yhteistyötoimikunta esittää kaupunginhallitukselle, että asiassa edetään vapaaehtoisten ja henkilökohtaisten ratkaisujen kautta. Hyväksyttiin.
Khall 14.03.2016 59 Yhteistyötoimikunta käsittelee asiaa ennen kaupunginhalituksen kokousta. Päätösehdotus annetaan kokouksessa yhteistyötoimikunnan käsittelyn jälkeen. Kaupunginjohtaja teki seuraavan päätösesityksen: Kaupunginhallitus päättää, että säästöt toteutetaan vapaaehtoisilla ja henkilökohtaisilla ratkaisuilla. Samalla kaupunginhallitus katsoo yhteistoimintaneuvottelut päättyneiksi. Hyväksyttiin. Merk. Jarmo Viinala poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 17.05.