4. Yhteistoimintamenettely

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "4. Yhteistoimintamenettely"

Transkriptio

1 4. Yhteistoimintamenettely Yhteistoimintamenettely työvoiman käytön vähentämiseen liittyvissä tilanteissa (TUTA- menettely 1

2 7 Tuta- menettely Tuta- menettelyssä käsitellään asia, joka koskee tuotannollisista tai taloudellisista syistä toimeenpantavaa yhden tai useamman työntekijän irtisanomista, lomauttamista tai osa- aikaistamista Tuta- menettelyn tavoite: 8 Tuta- menettely Ennen ta:n ratkaisua yksimielisyyden saavuttaminen. Toimenpiteiden perusteet, vaikutukset ja vaihtoehdot. Tuta- menettelyn käynnistäminen Ta:n on viimeistään 5 päivää ennen neuvottelujen aloittamista ilmoitettava kirjallisesti aloittamisesta Kirjallinen suunnitelma aikatauluineen 2

3 8 : 3 ja 4 Välitön ja edustuksellinen tuta- käsittely Välitön käsittely Yksittäistä tt tai työyksikköä koskevat tuta- asiat käsitellään ensisijaisesti ta:nja tt:nkesken. Käsittelyyn voi osallistua myös työntekijöiden edustaja Edustuksellinen käsittely Laajakantoiset ja taloudellisista syistä suunnitellut tuta- asiat käsitellään yhteistyötoimikunnassa tai yhteistoimintakokouksessa 8 :5 Tietojenantovelvollisuus Työnantajan annettava asian käsittelyyn osallistuville tai heidän edustajilleen: Käsiteltävän asian kannalta tarpeelliset tiedot, riittävää perehtymistä ja valmistautumista varten Salassa pidettäviä tietoja vain siinä laajuudessa kuin se on välttämätöntä asian käsittelyn kannalta Ei koskaan terveydentilatietoja, henkilökohtaisia tai yksityiselämää koskevia tietoja ilman ao. Henkilön suostumusta. 3

4 8 :6 Vähimmäisaika tuta- menettelylle Työnantaja voi tehdä päätöksen tuta- asiasta vasta, kun tuta- menettelyn aloittamisesta on kulunut vähintään 14 päivää Tuta- menettely korvaa kirkkolaissa ja työsopimuslaissa säädetyt työnantajan selvitysvelvollisuudet irtisanomisen perusteiden selvittämisestä 9 Tuta- menettelyn toteutuminen Tuta- menettely on toteutunut, kun asiassa on menetelty 8 :ssä tarkoitetulla tavalla.. Välitön tai edustuksellinen käsittely, Kirjallinen ilmoitus 5 päivää ennen, Tietojenanto. Aidot neuvottelut vähintään 14 päivän ajan. Mika li asiassa tapahtuu olennainen muutos, on asiassa toteutettava uusi tuta- menettely. 4

5 10 Tiedottamisvelvollisuus tuta- menettelyn lopputuloksesta Työnantajan on tiedotettava Asian luonteeseen nähden sopivalla tavalla, Tuta- asiassa tekemistään päätöksistä, Henkilöstölle tai heidän edustajilleen Lisäksi työnantajan on huolehdittava kirkkolain ja työsopimuslain mukaisista työntekijöille annettavista irtisanomis-, lomautus- tai osa- aikaistamisilmoituksista tai vastaavista tiedonannoista Muistilista 1. Yt- neuvottelujen tarve. Aina kun kyse yhdenkin tt:n irtisanomisesta, lomauttamisesta tai osa- aikaistamisesta. 2. Välitön vai edustuksellinen menettely. Luottamusmies voi aina osallistua. 3. Kirjallinen ilmoitus 5 päivää ennen. Ta:n annettava tarpeelliset tiedot. 4. Aidot neuvottelut vähintään 14 päivän ajan. 5. Ta:n ratkaisu ja tiedottaminen 5

6 Luottamusmiehen tehtävät irtisanomis-, lomauttamis- ja osa- aikaistamistilanteissa Luottamusmies valvoo, että: lain säännöksiä noudatetaan. yt- neuvottelut käydään asianmukaisesti. työntarjoamis- ja koulutusvelvollisuutta noudatetaan. irtisanottujen takaisinottovelvollisuutta noudatetaan. jäljelle jäävien työntekijöiden/viranhaltijoiden työtaakka pysyy kohtuullisena ja heidän palkkaustaan tarkistetaan. Luottamusmiehen otettava aina yhteys liittoon, jos epäilys yt- sopimuksen laiminlyönnistä tai rikkomisesta. Kirkon alat ry, luottamusmieskurssi A, 2017 Kiiitoksia mielenkiinnosta! Lisätietoja voi ja pitää aina kysyä! Pekka Pietinen Puh Kirkon alat ry, luottamusmieskurssi A,

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2018 Kirkkoneuvosto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2018 Kirkkoneuvosto 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA Torstai 4. päivä tammikuuta 2018 klo 18.00 alkaen kahvitarjoilu klo 17.30 18.00 Seurakuntatalo/takasali ESITYSLISTA 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet. 2013 Edunvalvontaosasto

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet. 2013 Edunvalvontaosasto Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet 2013 Edunvalvontaosasto Taloudellinen ja/tai tuotannollinen irtisanomisperuste Tuotannollinen ja/tai taloudellinen irtisanomisperuste Tuotannollisen

Lisätiedot

Muistilista Edunvalvontaosasto

Muistilista Edunvalvontaosasto Muistilista - Irtisanominen tuta-perusteella - Osa-aikaistaminen - Lomauttaminen - Yhteistoimintaneuvottelut - Muutosturva irtisanomistilanteessa 2019 Edunvalvontaosasto Taloudellinen ja/tai tuotannollinen

Lisätiedot

Työvoiman vähentämistilanteet. Eija Mali Työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ

Työvoiman vähentämistilanteet. Eija Mali Työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Työvoiman vähentämistilanteet Eija Mali Työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Käydään läpi: Yhteistoimintamenettely Taloudelliset ja tuotannolliset irtisanomisperusteet Eija Mali, OAJ 2 Yhteistoimintamenettely

Lisätiedot

TUTKINTAPYYNTÖ PUOLUSTUSVOIMIEN YHTEISTOIMINTAMENETTELYN LAILLISUUDESTA KOSKI EN PUOLUSTUSVOIMAUUDISTUKSEN KÄSITTELYÄ

TUTKINTAPYYNTÖ PUOLUSTUSVOIMIEN YHTEISTOIMINTAMENETTELYN LAILLISUUDESTA KOSKI EN PUOLUSTUSVOIMAUUDISTUKSEN KÄSITTELYÄ 1 Nimi: Petteri Leino Osoite: Aliupseeriliitto ry, Ratamestarinkatu 11 A, 7.krs, 00520 Hki Puhelin: 040 7354 987 sähköposti: petteri.leino@aliupseeriliitto.fi Helsingin poliisilaitos Pasilanraitio 11 PL

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettely

Yhteistoimintamenettely Yhteistoimintamenettely Yritystoiminnan muutokset Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Henkilöstövaikutukset ja töiden järjestelyt (32 ) Yt-neuvottelut,

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTA JA SEN JÄRJESTÄMINEN. Oili Marttila KiT 2017

YHTEISTOIMINTA JA SEN JÄRJESTÄMINEN. Oili Marttila KiT 2017 YHTEISTOIMINTA JA SEN JÄRJESTÄMINEN Oili Marttila KiT 2017 2 Yhteistoimintaorganisaatio ja siihen liittyvät valinnat Edustuksellinen yhteistoiminta Yhteistyötoimikunta Työnantajalla palveluksessa säännöllisesti

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettely. Työvoiman vähentäminen Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto

Yhteistoimintamenettely. Työvoiman vähentäminen Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Yhteistoimintamenettely Työvoiman vähentäminen Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Neuvotteluesitys (45 ) - Harkitaan irtisanomista, lomauttamista

Lisätiedot

Luottamusmiehen asema ja tehtävät

Luottamusmiehen asema ja tehtävät Luottamusmiehen asema ja tehtävät Kirkon alojen koulutus uusille luottamusmiehille 7.- Hotelli Avassa Helsingin Vallilassa Kirkon luottamusmiessopimus Kirkon virka- ja työehtosopimuksen (KirVESTES) liite

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt.

KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. KAJAANIN KAUPUNKI 1/5 SOPIMUS YHTEISTOIMINTAORGANISAATIOSTA Sopijaosapuolet: Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. Tällä sopimuksella sovitaan työnantajan

Lisätiedot

Muista yhteistoimintalain mukaiset velvoitteet

Muista yhteistoimintalain mukaiset velvoitteet 1 Muista yhteistoimintalain mukaiset velvoitteet Yhteistoimintalain (Laki yhteistoiminnasta yrityksissä, 30.3.2007/334) tarkoituksena on edistää yrityksen ja sen henkilöstön vuorovaikutuksellisia yhteistoimintamenettelyjä

Lisätiedot

Tehy ry / Okkeri päivitetty LAKI YHTEISTOIMINNASTA YRITYKSISSÄ Yhteistoimintamenettely työvoiman käyttöä vähennettäessä, 8 luku

Tehy ry / Okkeri päivitetty LAKI YHTEISTOIMINNASTA YRITYKSISSÄ Yhteistoimintamenettely työvoiman käyttöä vähennettäessä, 8 luku Tehy ry / Okkeri päivitetty 21.1.2016 LAKI YHTEISTOIMINNASTA YRITYKSISSÄ Yhteistoimintamenettely työvoiman käyttöä vähennettäessä, 8 luku TYÖSOPIMUSLAKI Taloudelliset ja tuotannolliset irtisanomisperusteet,

Lisätiedot

SISÄLLYS. Esipuhe 11. Lyhenteet 13. Johdanto. Soveltamisala

SISÄLLYS. Esipuhe 11. Lyhenteet 13. Johdanto. Soveltamisala SISÄLLYS Esipuhe 11 1 Johdanto 2 Soveltamisala 3 Yhteistoiminnan Lyhenteet 13 15 1.1 Vuoden 1978 yhteistoimintalaki....................... 15 1.2 Uusi yhteistoimintalaki...............................

Lisätiedot

Luottamusmiessopimus. Mitä uutta sopimuksessa? Kirkon alat ry

Luottamusmiessopimus. Mitä uutta sopimuksessa? Kirkon alat ry Luottamusmiessopimus Mitä uutta sopimuksessa? Kirkon alat ry 1 Luottamusmiessopimus KirVESTES liite 11 (s. 181-187) 3 Pääluottamusmies ja luottamusmiehen varamies ja 4 Luottamusmiesten asettaminen (s.181-182)

Lisätiedot

Asialista Tiistai klo _18.55

Asialista Tiistai klo _18.55 Asialista Penttiläntie 5, 54100 Joutseno P. 040 3126 700, 040 3126 701 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Tiistai 28.8.2018 klo 18.00 - _18.55 Paikka Joutsenon seurakuntakeskus, Penttiläntie 5 ASIALISTA

Lisätiedot

YHTEISTOIMINNAN JA TYÖSUOJELUN JÄRJESTÄMINEN ITÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1.2014 ALKAEN

YHTEISTOIMINNAN JA TYÖSUOJELUN JÄRJESTÄMINEN ITÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1.2014 ALKAEN 2 1. YHTEISTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT Yhteistoiminnan taustaa Yhtymähallituksen päätös 21.6.2006/ 82 vanha sopimus irtisanottiin 31.7.2007 tilalle valtakunnallinen yhteistoimintalaki 2007 / 449

Lisätiedot

Lomauttaminen? Irtisanominen?

Lomauttaminen? Irtisanominen? Lomauttaminen? Irtisanominen? Minäkö? Millä perusteella? Miten siitä selviää? Mitä sen jälkeen? Luottamusmiesseminaari, Kirkon alat ry, 11.- 12.5.2016 1 Lomautuksen perusteet Esityksen sisällöstä Menettelytavat

Lisätiedot

TYÖSUOJELU JA YHTEISTOIMINTA. Sari Anetjärvi

TYÖSUOJELU JA YHTEISTOIMINTA. Sari Anetjärvi TYÖSUOJELU JA YHTEISTOIMINTA Sari Anetjärvi KIRKON YHTEISTOIMINTASOPIMUS Kirkon yhteistoimintasopimusta sovelletaan yleissopimuksena työnantajan ja henkilöstön väliseen yhteistoimintaan ja työsuojelun

Lisätiedot

Ajankohtaiskysely Kirkon työmarkkinalaitos

Ajankohtaiskysely Kirkon työmarkkinalaitos Ajankohtaiskysely 2018 Kirkon työmarkkinalaitos 11.3.2019 Kyselyn toteutus Seurakuntien/seurakuntayhtymien palkka-asiamiehiä/ johtavia talous- ja henkilöstöhallinnon viranhaltijoita pyydettiin joulukuussa

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTALAKI kommentaari

YHTEISTOIMINTALAKI kommentaari Helena Lamponen YHTEISTOIMINTALAKI kommentaari Alma Talent 2016 Helsinki Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Helena Lamponen Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2937-8 ISBN 978-952-14-2938-5

Lisätiedot

Luottamusmieskurssi A

Luottamusmieskurssi A Luottamusmieskurssi A Esityksen sisältö 1. Eri palvelussuhdelajit ja palvelussuhteen alkaminen 2. Lomautus 3. Palvelussuhteen päättyminen ja osa- aikaistaminen 4. Yhteistoimintamenettely Tuta- tilanteissa

Lisätiedot

LOMAUTTAMINEN, IRTISANOMINEN JA YT-MENETTELY. Sari Anetjärvi

LOMAUTTAMINEN, IRTISANOMINEN JA YT-MENETTELY. Sari Anetjärvi LOMAUTTAMINEN, IRTISANOMINEN JA YT-MENETTELY Sari Anetjärvi Lomauttaminen Lomauttamisella tarkoitetaan työnantajan päätökseen tai hänen aloitteestaan tehtävään sopimukseen perustuvaa työnteon ja palkanmaksun

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTAMENETTELY LIIKKEEN LUOVUTUKSESSA

YHTEISTOIMINTAMENETTELY LIIKKEEN LUOVUTUKSESSA 1 YHTEISTOIMINTAMENETTELY LIIKKEEN LUOVUTUKSESSA Ennen kuin työnantaja päättää yhteistoimintamenettelyn piiriin kuluvasta asiasta, siitä on neuvoteltava yhteistoiminnan hengessä yksimielisyyden saavuttamiseksi.

Lisätiedot

Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet

Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet Kirkon alat ry:n luottamusmiesseminaari 11.-12.5.2016 Pekka Pietinen Luottamusmiestoiminnan järjestäminen Luottamusmiessopimus

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettely

Yhteistoimintamenettely Yhteistoimintamenettely Muutosturva Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Säännökset - YT-laissa - Työsopimuslaissa - Työttömyysturvalaissa - Laissa

Lisätiedot

Vuoden 2017 säästötoimenpiteet

Vuoden 2017 säästötoimenpiteet Yhtymähallitus 4 26.01.2016 Yhtymähallitus 27 23.02.2016 Yhtymähallitus 51 26.04.2016 Vuoden 2017 säästötoimenpiteet 23/00.01.02/2015 Yh 26.01.2016 4 Valtio leikkaa ammatillisen koulutuksen kustannuksia

Lisätiedot

IRTISANOMISET JA LOMAUTTAMISET SEKÄ NIITÄ EDELTÄVÄT YT- NEUVOTTELUT

IRTISANOMISET JA LOMAUTTAMISET SEKÄ NIITÄ EDELTÄVÄT YT- NEUVOTTELUT IRTISANOMISET JA LOMAUTTAMISET SEKÄ NIITÄ EDELTÄVÄT YT- NEUVOTTELUT Tampere 10.2.2009 Timo Voutilainen IRTISANOMISSUOJA Yleissäännös: Työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen

Lisätiedot

MUUTOSTURVA 5.4.2012 1

MUUTOSTURVA 5.4.2012 1 MUUTOSTURVA 5.4.2012 1 Tavoite Nopeampi työllistyminen ja muutoksen aikaisen turvan lisääminen tuotannollisissa ja taloudellisissa irtisanomistilanteissa ja pidempiaikaisissa lomautustilanteissa (vähintään

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelystä Ja muutosten hallinnasta

Yhteistoimintamenettelystä Ja muutosten hallinnasta Yhteistoimintamenettelystä Ja muutosten hallinnasta Asianajaja Teppo Laine 13.05.2014 ASIANAJOTOIMISTO LEGISTUM OY LIIKEJURIDIIKAN ASIANTUNTIJA www.legistum.fi Laki yhteistoiminnasta yrityksissä YHTEISTOIMINTALAKI

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen Kirkon luottamusmiessopimusta koskien

Paikallinen sopiminen Kirkon luottamusmiessopimusta koskien Paikallinen sopiminen Kirkon luottamusmiessopimusta koskien Luottamusmieskurssi C evankelis-luterilaisen kirkon luottamusmiehille Hotelli AVA, Helsinki 5.-6.9.2018 Paikallisen virka- ja työehtosopimisen

Lisätiedot

KIRKON YHTEISTOIMINTASOPIMUS

KIRKON YHTEISTOIMINTASOPIMUS KIRKON YHTEISTOIMINTASOPIMUS LUKU 1 SOVELTAMISALA, MÄÄRITELMIÄ JA SOPIMUKSEN TARKOITUS 1 Soveltamisala ja määritelmiä 1 mom. Soveltamisala 2 mom. Työnantaja Tätä sopimusta sovelletaan työnantajan ja henkilöstön

Lisätiedot

Lakimiesasessori Sari Anetjärvi YHTEISTOIMINTA

Lakimiesasessori Sari Anetjärvi YHTEISTOIMINTA Lakimiesasessori Sari Anetjärvi YHTEISTOIMINTA YHTEISTOIMINTA Yhteistoiminnan tarkoitus on, että työnantaja ja sen edustajat sekä työntekijät ovat keskenään vuorovaikutuksessa ja keskustelevat työhön liittyvistä

Lisätiedot

Opas vähentämisneuvotteluihin yksityisellä sektorilla

Opas vähentämisneuvotteluihin yksityisellä sektorilla 1 Opas vähentämisneuvotteluihin yksityisellä sektorilla Yhteistoimintalaista Tässä yhteistoimintaneuvotteluita koskevassa oppaassa on tarkoitus antaa ohjeita niin luottamusmiesten kuin jäsentenkin näkökulmasta

Lisätiedot

Päivämäärä. Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto

Päivämäärä. Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto PÖYTÄKIRJA Nro 6/2017 Kirkkoneuvosto Päivämäärä Kokousaika 13.6.2017 klo 17 18.45 Kokouspaikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto Miettinen Marko, puheenjohtaja Haverinen

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE PAIKANTAMISTA JA HENKILÖTIETOJEN KERÄÄMISEN PERIAATTEITA JA KÄYTÄNTÖJÄ KOSKEVASTA YHTEISTOIMINTA- MENETTELYSTÄ

YHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE PAIKANTAMISTA JA HENKILÖTIETOJEN KERÄÄMISEN PERIAATTEITA JA KÄYTÄNTÖJÄ KOSKEVASTA YHTEISTOIMINTA- MENETTELYSTÄ 1 (8) 5.1.2012 YHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE PAIKANTAMISTA JA HENKILÖTIETOJEN KERÄÄMISEN PERIAATTEITA JA KÄYTÄNTÖJÄ KOSKEVASTA YHTEISTOIMINTA- MENETTELYSTÄ Yhteistoiminta-asiamiehelle tehdyn pyynnön keskeinen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 449. Laki. työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa. Annettu Helsingissä 13 päivänä huhtikuuta 2007

SISÄLLYS. N:o 449. Laki. työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa. Annettu Helsingissä 13 päivänä huhtikuuta 2007 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä huhtikuuta 2007 N:o 449 458 SISÄLLYS N:o Sivu 449 työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa... 1419 450 kunnallisesta viranhaltijasta

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tarmo Miettinen kl Virkamiesoikeuden opintojakson kuvioita

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tarmo Miettinen kl Virkamiesoikeuden opintojakson kuvioita ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tarmo Miettinen kl-2015 Virkamiesoikeuden opintojakson kuvioita VIRKASUHDE PALVELUSSUHTEENA JA OIKEUSSUHTEENA Virkasuhde julkisoikeudellisena suhteena Virkasuhde palvelussuhteena KUNTA

Lisätiedot

Laki kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä

Laki kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä N:o 497/2003 Annettu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2003 Laki kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Lain tarkoitus ja soveltamisala Lain

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarviosta ja suunniteltavista säästötoimenpiteistä informoitiin yhteistyötoimikuntaa pidetyssä kokouksessa.

Vuoden 2016 talousarviosta ja suunniteltavista säästötoimenpiteistä informoitiin yhteistyötoimikuntaa pidetyssä kokouksessa. Kaupunginhallitus 7 18.01.2016 Yhteistyötoimikunta 6 25.01.2016 Yhteistyötoimikunta 10 17.02.2016 Yhteistyötoimikunta 0 14.03.2016 Kaupunginhallitus 59 14.03.2016 Yhteistoimintaneuvottelujen aloittaminen

Lisätiedot

Helsingissä 23. kesäkuuta 2005 KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS

Helsingissä 23. kesäkuuta 2005 KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2005 2007 VIII LUVUN JA IX LUVUN MUUTTAMISESTA Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2005 2007 lomauttamista koskevan

Lisätiedot

KIRKON YHTEISTOIMINTASOPIMUS

KIRKON YHTEISTOIMINTASOPIMUS KIRKON YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 Soveltamisala ja yhteistoiminnan osapuolet 1 mom. Tätä sopimusta sovelletaan työnantajan ja henkilöstön väliseen yhteistoimintaan ja työsuojelun yhteistoimintaan Suomen evankelis-luterilaisessa

Lisätiedot

Työnantajalle Ohjeita paikallisen sopimisen menettelyyn koskien työsopimuslain 7:13 koulutus- tai valmennusvelvollisuutta

Työnantajalle Ohjeita paikallisen sopimisen menettelyyn koskien työsopimuslain 7:13 koulutus- tai valmennusvelvollisuutta Työnantajalle Ohjeita paikallisen sopimisen menettelyyn koskien työsopimuslain 7:13 koulutus- tai valmennusvelvollisuutta Menettely Neuvottelijat ja päättäjät Tavoitteet Paikallinen sopimus TSL 7:13 koulutustai

Lisätiedot

YT-neuvottelujen käynnistäminen/yhteistoimintamenettelyn päättäminen

YT-neuvottelujen käynnistäminen/yhteistoimintamenettelyn päättäminen Kunnanhallitus 239 10.10.2016 Kunnanhallitus 289 28.11.2016 YT-neuvottelujen käynnistäminen/yhteistoimintamenettelyn päättäminen 88/01/2016 Khall 10.10.2016 239 Rautavaaran kunnan taloudellinen tilanne

Lisätiedot

Sähköinen kulunvalvonta toimenpiteet yrityksissä. Paavo Mattila Talonrakennusteollisuus ry

Sähköinen kulunvalvonta toimenpiteet yrityksissä. Paavo Mattila Talonrakennusteollisuus ry Sähköinen kulunvalvonta toimenpiteet yrityksissä Paavo Mattila Talonrakennusteollisuus ry Sähköinen kulunvalvonta ja YT-laki YT-laki edellyttää sähköisen kulunvalvonnan käsittelemistä YTneuvotteluissa

Lisätiedot

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS MUISTIO 1 (11)

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS MUISTIO 1 (11) KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS MUISTIO 1 (11) OHJEET TYÖNANTAJAN JA HENKILÖSTÖN VÄLISESTÄ YHTEISTOIMINNASTA KUNNISSA 1 Nykytilanne Kunnissa ja kuntayhtymissä toteutettu yhteistoimintamenettely on tähän

Lisätiedot

LOMAUTTAMINEN, IRTISANOMINEN JA YT-MENETTELY. Sari Anetjärvi

LOMAUTTAMINEN, IRTISANOMINEN JA YT-MENETTELY. Sari Anetjärvi LOMAUTTAMINEN, IRTISANOMINEN JA YT-MENETTELY Sari Anetjärvi Lomauttaminen Lomauttamisella tarkoitetaan työnantajan päätökseen tai hänen aloitteestaan tehtävään sopimukseen perustuvaa työnteon ja palkanmaksun

Lisätiedot

Laki yksityisyyden suojasta työelämässä

Laki yksityisyyden suojasta työelämässä Laki yksityisyyden suojasta työelämässä Perustuslain 10 Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Luottamusmieskurssi A evankelis- luterilaisen

Lisätiedot

Käsiteltävät asiat. Työsopimuksen päättyminen. Takaisinottovelvollisuus. Perhevapaat. Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen

Käsiteltävät asiat. Työsopimuksen päättyminen. Takaisinottovelvollisuus. Perhevapaat. Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen Käsiteltävät asiat Työsopimuksen päättyminen Takaisinottovelvollisuus Perhevapaat Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen Henkilöstön edustajien irtisanomissuoja Työsopimuksen päättyminen

Lisätiedot

Kun pommi tulee... Mitä HED tekee?

Kun pommi tulee... Mitä HED tekee? Mitä HED tekee? Pikaopas yt-neuvotteluihin henkilöstön vähentämistilanteissa I Ennen yhteistoimintamenettelyn alkua, kun kaikki näyttää rauhalliselta HEDin tulee... - kuunnella viestejä ja hiljaisia signaaleja

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

KARKKILAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS KARKKILAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 JOHDANTO Työnantaja ja pääsopijajärjestöjen edustajat ovat valmistelleet yhteistyössä Karkkilan kaupungin yhteistoimintasopimuksen selkeyttääkseen yhteistoiminnan

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Esimerkki 1

Hyvinvointia työstä. Esimerkki 1 Hyvinvointia työstä Esimerkki 1 Työsuojelun yhteistoiminta Jarmo Vorne Jaana Luomanen Yhteistoiminnan ydin Johtaminen päätöksenteko, tavoitteet Yhteistoiminta suunnittelu, koordinointi, tiedonvälitys Työn

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettely

Yhteistoimintamenettely Yhteistoimintamenettely Lain soveltamisala yms. Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Lain soveltamisala (2 ) - Työntekijämäärä säännöllisesti vähintään

Lisätiedot

Virallinen lehti nro L 225, 12/08/1998 s

Virallinen lehti nro L 225, 12/08/1998 s Neuvoston direktiivi 98/59/EY, annettu 20 päivänä heinäkuuta 1998, työntekijöiden joukkovähentämistä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä Virallinen lehti nro L 225, 12/08/1998 s. 0016-0021

Lisätiedot

Työnantajan ja henkilöstön välisen yhteistoiminnan periaatteet Kouvolan kaupungissa

Työnantajan ja henkilöstön välisen yhteistoiminnan periaatteet Kouvolan kaupungissa Kouvolan kaupunki 1 (10) Työnantajan ja henkilöstön välisen yhteistoiminnan periaatteet Kouvolan kaupungissa 1. Yhteistoiminta Kouvolan kaupungissa työnantajan ja henkilöstön välinen yhteistoiminta toteutetaan

Lisätiedot

Ajankohtaisia oikeustapauksia

Ajankohtaisia oikeustapauksia Ajankohtaisia oikeustapauksia HED-neuvottelupäivät 10. - 11.3.2014 Työsuhdelakimies Tiina Savikko Insinööriliitto IL ry TT 2013-150 Perhevapaalta palaaminen A oli työskennellyt myyntiassistenttina ennen

Lisätiedot

Kokemäen kaupungin henkilöstöstrategian hyväksyminen 242/020/2013

Kokemäen kaupungin henkilöstöstrategian hyväksyminen 242/020/2013 KH:n henkilöstöjaosto 56 17.10.2013 Yhteistyötoimikunta 32 12.11.2013 KH:n henkilöstöjaosto 65 28.11.2013 KH:n henkilöstöjaosto 74 18.12.2013 KH:n henkilöstöjaosto 8 13.03.2014 Yhteistyötoimikunta 14 25.03.2014

Lisätiedot

NEUVOSTON DIREKTIIVI 98/59/EY, annettu 20 päivänä heinäkuuta 1998, työntekijöiden joukkovähentämistä koskevan jäsenvaltioiden.

NEUVOSTON DIREKTIIVI 98/59/EY, annettu 20 päivänä heinäkuuta 1998, työntekijöiden joukkovähentämistä koskevan jäsenvaltioiden. L 225/16 FI Euroopan yhteisöjen virallinen lehti 12. 8. 98 NEUVOSTON DIREKTIIVI 98/59/EY, annettu 20 päivänä heinäkuuta 1998, työntekijöiden joukkovähentämistä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä

Lisätiedot

Neuvottelujärjestelmä ja paikallinen sopiminen (KirVESTES, liite 10) Neuvottelumenettelyä koskevat sopimusmääräykset

Neuvottelujärjestelmä ja paikallinen sopiminen (KirVESTES, liite 10) Neuvottelumenettelyä koskevat sopimusmääräykset Neuvottelujärjestelmä ja paikallinen sopiminen (KirVESTES, liite 10) Neuvottelumenettelyä koskevat sopimusmääräykset Pääsopimuksen mukaiset neuvottelut 1. Neuvottelut virka- ja tyo ehtosopimuksesta. 2.

Lisätiedot

TYÖSUHTEEN ASIAKIRJAT

TYÖSUHTEEN ASIAKIRJAT Heli Tikkanen TYÖSUHTEEN ASIAKIRJAT Alma Talent 2017 Helsinki Tilaa Työsuhteen asiakirjat -teos Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot

Markus Äimälä Mika Kärkkäinen Yhteistoimintalaki Talentum Helsinki 2015

Markus Äimälä Mika Kärkkäinen Yhteistoimintalaki Talentum Helsinki 2015 Yhteistoimintalaki Markus Äimälä Mika Kärkkäinen Yhteistoimintalaki Talentum Helsinki 2015 3., uudistettu painos 2015 Markus Äimälä, Mika Kärkkäinen ja Talentum Media Oy Taitto: Marja-Leena Saari ISBN

Lisätiedot

SULKAVAN KUNNAN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

SULKAVAN KUNNAN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SULKAVAN KUNNAN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SULKAVA 2009 Sisällysluettelo 2 I LUKU YHTEISTOIMINNAN PERIAATTEET 1 Yhteistoimintasopimuksen tarkoitus 3 II LUKU YHTEISTYÖTOIMIKUNNAN TOIMINTATAVAT 2 Yhteistyötoimikunnan

Lisätiedot

LAKI TYÖNANTAJAN JA HENKILÖSTÖN VÄLISESTÄ YHTEISTOIMINNASTA KUNNISSA (449/2007)

LAKI TYÖNANTAJAN JA HENKILÖSTÖN VÄLISESTÄ YHTEISTOIMINNASTA KUNNISSA (449/2007) LAKI TYÖNANTAJAN JA HENKILÖSTÖN VÄLISESTÄ YHTEISTOIMINNASTA KUNNISSA (449/2007) 1 Lain tarkoitus Edistää yhteistoimintaa kunnissa Mahdollistaa henkilöstön osallistuminen kunnan toiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

Muutosturva. Hannele Liesegang. hannele.liesegang@tem.fi

Muutosturva. Hannele Liesegang. hannele.liesegang@tem.fi Muutosturva Hannele Liesegang hannele.liesegang@tem.fi Laki yhteistoiminnasta yrityksissä Ilmoitus työ- ja elinkeinotoimistolle viimeistään yt-neuvottelujen alkaessa: neuvotteluesitys (8 luku 48 ) Viipymättä

Lisätiedot

Palvelussuhde*etoa Kirkon alat ry Kim Pråhl

Palvelussuhde*etoa Kirkon alat ry Kim Pråhl Palvelussuhde*etoa 9-10.3.2016 Kim Pråhl Esityksen sisältö 1. Palvelussuhde Palvelussuhteen lajit Alkaminen PääCyminen 2. Osa-aikaistaminen 3. LomauCaminen 4. Yhteistoiminta 1. Palvelussuhde Palvelussuhteen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus: Pirkanmaa2019 Henkilöstöinfot 4.4. ja , Hämeenkyrön kunta

Sote- ja maakuntauudistus: Pirkanmaa2019 Henkilöstöinfot 4.4. ja , Hämeenkyrön kunta Sote- ja maakuntauudistus: Pirkanmaa2019 Henkilöstöinfot 4.4. ja 11.2017, Hämeenkyrön kunta 13.4.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Pirkanmaa2019: yhteistoimintamenettelyn käynnistäminen 13.4.2017 2 www.pirkanmaa2019.fi

Lisätiedot

Paikallisen sopimisen perusteet kristillisten järjestöjen työehtosopimuksen mukaan. Kristillisten järjestöjen. luottamusmieskoulutus

Paikallisen sopimisen perusteet kristillisten järjestöjen työehtosopimuksen mukaan. Kristillisten järjestöjen. luottamusmieskoulutus KJTES Paikallisen sopimisen perusteet kristillisten järjestöjen työehtosopimuksen mukaan luottamusmiesten koulutus 21.-22.3.2019 Hotelli Ava Paikallisen sopimisen tasot Luottamusmies KJTES:n määräyksistä

Lisätiedot

Yhteistoimintalaki. Aalto-yliopisto Juhani Kauhanen. Laki yhteistoiminnasta yrityksissä 2007/334

Yhteistoimintalaki. Aalto-yliopisto Juhani Kauhanen. Laki yhteistoiminnasta yrityksissä 2007/334 Yhteistoimintalaki Laki yhteistoiminnasta yrityksissä 2007/334 Aalto-yliopisto Juhani Kauhanen juhani.kauhanen@aalto.fi Tarkoitus Edistää yrityksen ja henkilöstön vuorovaikutuksellisia yhteistoimintamenettelyjä

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietoja antaja: kaupunginjohtaja Marko Järvenpää, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietoja antaja: kaupunginjohtaja Marko Järvenpää, puh tai sähköposti Kaupunginhallitus 183 29.08.2016 Haaste riita-asiassa: Kirjallinen vastaus kanteeseen Kaupunginhallitus 29.08.2016 183 Esittelijä: kaupunginjohtaja Marko Järvenpää Valmistelija / lisätietoja antaja: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

HENKILÖSTÖVÄHENNYKSIÄ KOSKEVAN YT-NEUVOTTELUN NEUVOTTELUTULOS

HENKILÖSTÖVÄHENNYKSIÄ KOSKEVAN YT-NEUVOTTELUN NEUVOTTELUTULOS Kaupunginhallitus 424 19.11.2013 Kaupunginhallitus 437 26.11.2013 Kaupunginhallitus 448 09.12.2013 Kaupunginhallitus 104 10.03.2014 Kaupunginhallitus 199 27.05.2014 HENKILÖSTÖVÄHENNYKSIÄ KOSKEVAN YT-NEUVOTTELUN

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA LAPIN YLIOPISTOSSA

SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA LAPIN YLIOPISTOSSA SOPIMUS SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA LAPIN YLIOPISTOSSA Laki yhteistoiminnasta yrityksissä 334/2007 (jatkossa yhteistoimintalaki) mukaan työnantajan tulee antaa henkilöstölle oikea-aikaisesti riittävästi

Lisätiedot

Tast 21.2.2005. Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille SOPIMUS TYÖLLISTYMISEN JA MUUTOSTURVAN TOIMINTAMALLISTA

Tast 21.2.2005. Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille SOPIMUS TYÖLLISTYMISEN JA MUUTOSTURVAN TOIMINTAMALLISTA PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 6/2005 Tast 21.2.2005 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille SOPIMUS TYÖLLISTYMISEN JA MUUTOSTURVAN TOIMINTAMALLISTA Tulopoliittisen

Lisätiedot

Yhteistoiminta ja työvoiman vähentäminen

Yhteistoiminta ja työvoiman vähentäminen Yhteistoiminta ja työvoiman vähentäminen VALTAKUNNALLISET LM PÄIVÄT Aikuiskoulutuskeskukset 4.4.2017 Eija Mali ja Minna Vakkuri 1 Työsopimuslain muutokset - koeaika Työnantaja ja työntekijä voivat sopia

Lisätiedot

HE 79/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa YLEISPERUSTELUT

HE 79/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa YLEISPERUSTELUT HE 79/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa annetun lain 4 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Kuntakonsernin kertynyt alijäämä lähestyy kriisikunnan kriteerejä. Talouden sopeuttaminen vallitsevaan tilanteeseen on välttämätöntä.

Kuntakonsernin kertynyt alijäämä lähestyy kriisikunnan kriteerejä. Talouden sopeuttaminen vallitsevaan tilanteeseen on välttämätöntä. Kunnanhallitus 239 10.10.2016 YT-neuvottelujen käynnistäminen Khall 10.10.2016 239 Rautavaaran kunnan taloudellinen tilanne on vuonna 2016 hyvin kriittinen. Talousarvion Tuloslaskelma 31.8.2016 osoittaa

Lisätiedot

Yhteistoiminta Helsingin yliopistossa

Yhteistoiminta Helsingin yliopistossa Yhteistoiminta Helsingin yliopistossa 13.2.2012 Henkilöstö- ja lakiasiat Jaana Sirkiä 13.2.2012 1 Helsingin yliopiston yhteistoimintasopimus Yhteistoiminnan tavoitteena on edistää ja tiivistää työnantajan

Lisätiedot

KIRKKOHALLITUKSEN YHTEISTOIMINTASÄÄNTÖ. 1 Soveltamisala. 2 Yhteistoiminnan tarkoitus. 3 Yhteistoiminnan osapuolet

KIRKKOHALLITUKSEN YHTEISTOIMINTASÄÄNTÖ. 1 Soveltamisala. 2 Yhteistoiminnan tarkoitus. 3 Yhteistoiminnan osapuolet KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA KIRKKOHALLITUKSEN YHTEISTOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty 31.12.1997 1 Soveltamisala Sen lisäksi, mitä työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen

Paikallinen sopiminen Paikallinen sopiminen Paikallisella sopimisella tarkoitetaan sitä, että työpaikalla sovitaan toisin työehtosopimuksen määräyksistä. Se on keino lisätä työehtosopimuksen liikkumavaraa. Työehtosopimus määrittelee

Lisätiedot

c) 6 viikkoa, kun osa-aikaistaminen tai irtisanominen taikka lomauttaminen yli 90 päiväksi ilmeisesti kohdistuu yli 10 työntekijään.

c) 6 viikkoa, kun osa-aikaistaminen tai irtisanominen taikka lomauttaminen yli 90 päiväksi ilmeisesti kohdistuu yli 10 työntekijään. 1 (7) KUNNALLINEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUS 2005 2007 3 TYÖNTEKIJÄN LOMAUTTAMINEN 1 Yleistä Työntekijän lomauttaminen määräytyy kulloinkin voimassa olevan työsopimuslain säännösten mukaisesti

Lisätiedot

Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa

Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa 30.3.2017 Muutoksen johtoryhmän 3. kokous Henkilöstöryhmän pj Leena Kaunisto

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettely

Yhteistoimintamenettely Yhteistoimintamenettely Seuraamukset ja pakkokeinot Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Hyvitys (62 ) - Työnantaja irtisanoo, lomauttaa, osa-aikaistaa

Lisätiedot

HE 11/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 11/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 11/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Pikaopas irtisanomis- ja lomautustilanteiden varalta

Pikaopas irtisanomis- ja lomautustilanteiden varalta 1 (17) 22.11.2012 Pikaopas irtisanomis- ja lomautustilanteiden varalta Tarkistuslista Mieti mm. seuraavia asioita, kun työpaikallasi lomautetaan tai irtisanotaan työntekijöitä: Määräaikaiset työsopimukset

Lisätiedot

YHTEISTOIMINNAN TOTEUTTAMISEEN LIITTYVÄT MENETTELYTAPAOHJEET JA KÄYTÄNNÖT. Ohjeet on laadittu yhteistyössä henkilöstön edustajien kanssa.

YHTEISTOIMINNAN TOTEUTTAMISEEN LIITTYVÄT MENETTELYTAPAOHJEET JA KÄYTÄNNÖT. Ohjeet on laadittu yhteistyössä henkilöstön edustajien kanssa. 1 kaupunginhallitus 3.10.2016, esitys YHTEISTOIMINNAN TOTEUTTAMISEEN LIITTYVÄT MENETTELYTAPAOHJEET JA KÄYTÄNNÖT 1. Yhteistoiminnan tavoite ja määräykset Yhteistoiminnan tavoite on antaa henkilöstölle mahdollisuus

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE

YHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE 1 (3) YHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE OSA-AIKAISTETUN TYÖNTEKIJÄN OI- KEUDESTA YHTEISTOIMINTALAIN MUKAISEEN HYVITYKSEEN NEUVOTTELU- MENETTELYN LAIMINLYÖNTITILANTEESSA XXXXXX on pyytänyt 6.6.2011 yhteistoiminta-asiamieheltä

Lisätiedot

LAKI. yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain muuttamisesta Annettu Naantalissa 9 päivänä elokuuta 1996

LAKI. yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain muuttamisesta Annettu Naantalissa 9 päivänä elokuuta 1996 LAKI yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain muuttamisesta Annettu Naantalissa 9 päivänä elokuuta 1996 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan yhteistoiminnasta yrityksissä 22 päivänä syyskuuta 1978

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Oikeustieteet Tarmo Miettinen kl-2011. Työoikeuden opintojakson kuvioita

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Oikeustieteet Tarmo Miettinen kl-2011. Työoikeuden opintojakson kuvioita ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Oikeustieteet Tarmo Miettinen kl-2011 Työoikeuden opintojakson kuvioita TYÖOIKEUDELLISTA KIRJALLISUUTTA - Bruun von Koskull: Työoikeuden perusteet. Talentum 2004 (208 s.). - Hietala

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN JA PORNAISTEN KUNTIEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VARHAISKASVATUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ. Sopimuksen irtisanominen

MÄNTSÄLÄN JA PORNAISTEN KUNTIEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VARHAISKASVATUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ. Sopimuksen irtisanominen MÄNTSÄLÄN JA PORNAISTEN KUNTIEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VARHAISKASVATUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ Sopimuksen irtisanominen MISTÄ ON KYSYMYS? Varhaiskasvatuslain 4 : n mukaan kunnan on huolehdittava lasten päivähoidon

Lisätiedot

Mitä jokaisen työnantajan ja työntekijän. kun työvoiman tarve muuttuu. AA Katriina Vierula

Mitä jokaisen työnantajan ja työntekijän. kun työvoiman tarve muuttuu. AA Katriina Vierula YT-asiat käytännössä Mitä jokaisen työnantajan ja työntekijän tulee tietää, tää kun työvoiman tarve muuttuu AA Katriina Vierula Ai Asianajotoimisto i i Pl Peltonen LMR Oy 24.11.2015 YTL soveltamisala 1

Lisätiedot

Henkilöstön sopeuttamistoimenpiteet Helsingin seurakuntayhtymässä

Henkilöstön sopeuttamistoimenpiteet Helsingin seurakuntayhtymässä Henkilöstön sopeuttamistoimenpiteet Helsingin seurakuntayhtymässä 1. Työntekijöiden uudelleensijoittuminen rekrytointitarpeen perusteella Tämä vaihtoehto on osa toimintakulttuurin muutoshanketta ja tavoitteena

Lisätiedot

Luottamusmiesasiaa. Minna Anttonen

Luottamusmiesasiaa. Minna Anttonen Luottamusmiesasiaa Minna Anttonen Luottamusmiesjärjestelmä Perustuu luottamusmiessopimukseen Tes:n liite 3, sivut 43-51 1 Sopimuksen soveltamisala Koskee Teknologiateollisuus ry:n jäseniä sekä niiden palveluksessa

Lisätiedot

Luottamusmiessopimus PT-STTK. 1 Soveltamisala

Luottamusmiessopimus PT-STTK. 1 Soveltamisala Luottamusmiessopimus PT-STTK 1 Soveltamisala Tätä sopimusta sovelletaan Palvelutyönantajain jäsenyrityksissä Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n jäseninä olevien toimihenkilöjärjestöjen jäseniin, ellei 10

Lisätiedot

YHTEISTOIMINNAN TOIMINTAPERIAATTEET 1.1.2014

YHTEISTOIMINNAN TOIMINTAPERIAATTEET 1.1.2014 YHTEISTOIMINNAN TOIMINTAPERIAATTEET 1.1.2014 Työryhmä Hänninen Seppo, henkilöstöjohtaja Jussila Risto, pääluottamusmies JHL Ketola Kari, työsuojelupäällikkö Koskela Satu, pääluottamusmies KTN Lampela Ritva,

Lisätiedot

Luottamusmieskoulutukset EVL-kirkon luottamusmiehille vuonna 2019

Luottamusmieskoulutukset EVL-kirkon luottamusmiehille vuonna 2019 Luottamusmieskoulutukset EVL-kirkon luottamusmiehille vuonna 2019 Liiton omat Luottamusmiesten neuvottelupäivät 24.-25.1.2019 Helsingissä Koulutus uusille luottamusmiehille 7.-8.2.2019 Helsingissä (Hotelli

Lisätiedot

www.palvelutyonantajat.fi/ Edunvalvonta Sopimustoiminta Keskusjärjestösopimukset

www.palvelutyonantajat.fi/ Edunvalvonta Sopimustoiminta Keskusjärjestösopimukset Keskusjärjestösopimus Luottamusmiessopimus PT-SAK Keskusjärjestösopimuksen nimi ruotsiksi Keskusjärjestösopimuksen työnantajapuolen nimi Palvelutyönantajat ry Työnantajajärjestön nimi ruotsiksi Servicearbetsgivarna

Lisätiedot

1 ALUKSI 2 YHTEISTOIMINTALAIN SOVELTAMINEN

1 ALUKSI 2 YHTEISTOIMINTALAIN SOVELTAMINEN SISÄLTÖ 1 Aluksi... 1 2 Yhteistoimintalain soveltaminen... 1 3 Yhteistoimintaneuvotteluiden osapuolet... 2 4 Liikkeen luovutus... 3 5 Yhteistoiminta liikkeenluovutustilanteissa... 3 6 Työvoiman vähentäminen

Lisätiedot

Työsuhteisen ja yrittäjäjäsenen työttömyysturva osuuskunnassa

Työsuhteisen ja yrittäjäjäsenen työttömyysturva osuuskunnassa Työsuhteisen ja yrittäjäjäsenen työttömyysturva osuuskunnassa Pohjustusta aiheeseen OTK Päivi Siukkola, Pellervo-Seura Työttömyysturvan hakumenettely: asiakkaana TEtoimistossa Oikeustieteen kandidaatti

Lisätiedot

1. Tuta-irtisanottavan työllistymisvapaa ja työllistymistä edistävä valmennus tai koulutus

1. Tuta-irtisanottavan työllistymisvapaa ja työllistymistä edistävä valmennus tai koulutus Liite yleiskirjeeseen A6/2017 TYÖNANTAJAN VELVOLLISUUS TARJOTA KOULUTUSTA TAI VALMENNUSTA SEKÄ TYÖTERVEYSHUOLTOA 1.1.2017 LUKIEN Työsopimuslaki ja työterveyshuoltolaki muuttuivat vuoden 2017 alusta siten,

Lisätiedot

1. KEVÄÄN JA KESÄN ARKIPYHÄT

1. KEVÄÄN JA KESÄN ARKIPYHÄT 1 1. Kevään ja kesän arkipyhät 2. Nuorten kesätyö ja harjoittelu työntekijätehtävissä 3. Nuorten kesätyö ja harjoittelu toimihenkilötehtävissä 1. KEVÄÄN JA KESÄN ARKIPYHÄT Maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettely

Yhteistoimintamenettely Yhteistoimintamenettely Yrityksen suunnitelmat, periaatteet ja tavoitteet Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Henkilöstösuunnitelma ja koulutustavoitteet

Lisätiedot