Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Khall Haapaveden kaupunginvaltuusto on jo hyväksymässään strategiassa asettanut tavoitteeksi lisätä sähköistä asiointia. Seuraavat toiminnot/lomakkeet/asiakirjat ovat jo sähköisessä muodossa toimitettavia: - ostolaskut - osa myyntilaskuista - henkilöstöpäätökset - kaupunginhallituksen esityslistat - perusturvalautakunnan esityslistat - ympäristöterveyslautakunnan esityslistat - reseptit Valtuutettu Markku Laitila ja Keskustan valtuustoryhmä ovat jättäneet kaupunginvaltuustossa aloitteen siitä, että myös kaupunginvaltuusto siirtyisi mahdollisimman pian paperittomaan kokouskäytäntöön. Kuntalain (1995/365) 54 :n 4 mom. mukaisesti kokouskutsu voidaan lähettää sähköisesti, jos kunta huolehtii, että tähän tarvittavat välineet ja yhteydet ovat käytettävissä. Uuden kuntalain (2015/410) 12 luku tulee voimaan Uuden lain 12 luvun 94 4 mom. mukaan lisäksi hallintosäännössä voidaan määrätä, että kokouskutsun ohella esityslista ja sen liitteet sekä muu kokouksen oheismateriaali lähetetään sähköisesti. Haapaveden kaupungin hallintosäännössä 58 todetaan kokouksen koolle kutsumisesta seuraavaa: "Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat (asialista). Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla." Haapaveden kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 8 mukaan kokousta lähetettävä erikseen kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Samassa ajassa on paikka sekä käsiteltävät asiat."

2 Lisäksi kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 9 mukaisesti ehdotukset valtuuston päätöksiksi, on lähetettävä kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä. Valtuusto voi päättää, kuinka monelle varavaltuutetulle esityslista toimitetaan: Esityslista lähetetään kunkin valtuustoryhmän ensimmäiselle varavaltuutetulle." Mikäli aloitteessa esitettyyn toimintamalliin päätetään siirtyä, niin valtuustosaliin tulee hankkia tarvittava määrä tietokoneita. Mikäli kaikki kaupungin toimielimet siirtyisivät sähköiseen kokouskäytäntöön, niin perusturvalautakunnalta ja ympäristöterveyslautakunnalta voitaisiin pyytää heidän käyttöönsä annetut tietokoneet takaisin. Kyseiset koneet ovat vielä uudehkoja ja käyttökelpoisia. Näiden lisäksi valtuuston ja hallituksen huoneisiin tulisi uusia langattomat tukiasemat, joiden kustannus olisi n euroa. Lisäksi tarvittaisiin pyörillä oleva kärrykaappi koneiden säilyttämistä varten, kaapin valmistaminen onnistuisi JEDUn toimesta.toisaalta tässä uudessa toimintamallissa säästöjä tulisi postitus- ja kopiointikuluista sekä säästö työajan käytön suhteen. Vastauksena valtuustoaloitteeseen: Mikäli kaupunginvaltuusto päättää kokouksessaan annettavan ehdotuksen mukaisesti siirtyä kokouskutsun ja esityslistan toimittamiseen sähköisesti, voitaisiin toimia seuraavasti: - kokouskutsut toimitetaan sähköisesti valtuutettujen (ja valtuustoryhmien ensimmäisten varavaltuutettujen) ilmoittamiin sähköpostiosoitteisiin hallintosäännön mukaisesti 6 päivää ennen kokousta - esityslista liitteineen julkaistaan kaupungin www-sivuilla ja valtuutetuille ilmoitetaan sähköpostitse tieto heti, kun materiaali on julkaistu - mikäli valtuuston käsiteltäväksi tulee jatkossa salaisia tai luottamuksellisia asioita, näiden asioiden osalta esityslista lähetetään jatkossakin kirjeitse - kaupunginvaltuuston kokoushuone varustetaan tietokoneilla, jotka ovat käytössä kokouksessa - toimintamalli olisi käytössä ensimmäistä kertaan kaupunginvaltuuston kokouksessa Esityslistan liitteenä nro 14/2016 on Haapaveden kaupungin voimassa oleva hallintosääntö ja liitteenä nro 15/2016 voimassa oleva valtuuston työjärjestys. Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää:

3 - esittää kaupunginvaltuustolle, että kaikkien toimielinten osalta siirrytään sähköiseen kokouskäytäntöön esittelytekstissä kerrottujen periaatteiden mukaisesti sekä - esittää kaupunginvaltuustolle, että se muuttaa hallintosäännön 58 kuulumaan seuraavasti: "Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat (asialista). Esityslista julkaistaan mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun kanssa samanaikaisesti. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.", ja Työjärjestyksen 8 kuulumaan seuraavasti: kokousta lähetettävä sähköpostilla kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Samassa ajassa on paikka sekä käsiteltävät asiat.", ja Työjärjestyksen 9 kuulumaan seuraavasti: ehdotukset valtuuston päätöksiksi, on julkaistava kokouskutsun kanssa samanaikaisesti, jolleivät erityiset syyt ole esteenä. Päätös: Hyväksyttiin. Khall Asia on päätetty ottaa käsiteltäväksi Haapaveden kaupungin 150-vuotisjuhlavaltuuston kokouksessa Valmistelun aikana kustannukset ovat tarkentuneet. Lautakunnilta palautuvien tietokoneiden lisäksi käytetään sivistystoimelta vapautuvia koneita. Kokoustilaan tulee tehdä joitakin sähkötöitä, hankkia uudet langattomat tukiasemat ja koneille säilytystila. Kaikkien näiden töiden ja hankintojen osalta kustannusarvio on alle euroa. Menot katetaan hallintopalveluiden budjetista. Kokoustila on valmis ja sähköinen kokouskäytäntö voidaan ottaa kaikkien toimielinten osalta käyttöön elokuussa Esityslistan

4 liitteenä nro 64/2016 on Haapaveden kaupungin hallintosääntö ja liitteenä nro 65/2016 valtuuston työjärjestys. Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää: - esittää kaupunginvaltuustolle, että kaikkien toimielinten osalta siirrytään sähköiseen kokouskäytäntöön esittelytekstissä kerrottujen periaatteiden mukaisesti sekä - esittää kaupunginvaltuustolle, että se muuttaa hallintosäännön 58 kuulumaan seuraavasti: "Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat (asialista). Esityslista julkaistaan mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun kanssa samanaikaisesti. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.", ja Työjärjestyksen 8 kuulumaan seuraavasti: kokousta lähetettävä sähköpostilla kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Samassa ajassa on paikka sekä käsiteltävät asiat.", ja Työjärjestyksen 9 kuulumaan seuraavasti: ehdotukset valtuuston päätöksiksi, on julkaistava kokouskutsun kanssa samanaikaisesti, jolleivät erityiset syyt ole esteenä. Päätös: Hyväksyttiin. Kaupunginhallitus totesi lisäksi, että kaupungin talousarvio ja tilinpäätös toimitetaan myös paperisina tulosteina. Merk. Sirkka Luusua oli läsnä tämän asian käsittelyn aikana.

5

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Kaupunginhallitus 20 01.02.2016 Kaupunginhallitus 101 09.05.2016 Kaupunginvaltuusto 26 27.05.2016 Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Khall 01.02.2016 20 Haapaveden

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall)

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Torstai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 2 / 2019 ASIA LIITE 5 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 9.20 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 1 / 2019 ASIA LIITE 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo () () () () () () () () ()

Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo () () () () () () () () () KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA Sivu Nro 4 5.7.2017 26 Kokousaika 5.7.2017 klo 19- Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo. (x) (-) (x) (x) (x) (-) (-) (x) (x)

Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo. (x) (-) (x) (x) (x) (-) (-) (x) (x) KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu Nro 4 5.7.2017 26 Kokousaika 5.7.2017 klo 19-20.25 Kokouspaikka Kunnanvirasto, neuvotteluhuone Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2014 KOKOUSAIKA 06.03.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 6 7 1 8 2 9 10

Lisätiedot

Mikkeli Pöytäkirja 5/ (9) Tarkastuslautakunta Aika , klo 16:00-18:45. Kaupungin virastotalo, kokoushuone 2, 2.

Mikkeli Pöytäkirja 5/ (9) Tarkastuslautakunta Aika , klo 16:00-18:45. Kaupungin virastotalo, kokoushuone 2, 2. Mikkeli Pöytäkirja 5/2017 1 (9) Aika 19.12.2017, klo 16:00-18:45 Paikka Kaupungin virastotalo, kokoushuone 2, 2. krs Käsitellyt asiat 29 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 30 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

21 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2017

21 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2017 Mikkeli Pöytäkirja 4/2018 1 (8) Aika 17.04.2018, klo 16:00-18:14 Paikka Kaupungintalo, lautakuntien kokoushuone Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastus 20

Lisätiedot

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1. 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1. 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3 PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Tarkastuslautakunta Aika 13.02.2014 klo 13:00-16:15 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3 2 Kunnanjohtaja

Lisätiedot

Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2015 1

Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2015 1 Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2015 1 Tarkastuslautakunta Aika 17.02.2015 klo 14:00-16:00 Paikka Rautjärven kunnantalo, valtuustosali, Simpele Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/ 1/ Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Teuvo Tolvanen. Merja Hietala taloussihteeri 1 10

Muonion kunta Esityslista/ 1/ Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Teuvo Tolvanen. Merja Hietala taloussihteeri 1 10 Muonion kunta Esityslista/ 1/2016 1 Tarkastuslautakunnan kokous Aika klo 16.30 18.15 Paikka valtuustosali Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi varapuheenjohtaja Tarja Salo jäsen Teuvo

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 7/ Sosiaalilautakunta

Muonion kunta Esityslista 7/ Sosiaalilautakunta Muonion kunta Esityslista 7/2019 1 Sosiaalilautakunnan kokous Aika ke 26.6.2019 klo 16.00 Paikka Valtuustosali Läsnä Sakari Silén puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja Elina Niemelä-Muotka

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 17:15-19:30

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 17:15-19:30 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2018 1 Tarkastuslautakunta AIKA 21.11.2018 klo 17:15-19:30 PAIKKA Lautakuntien kokoushuone, Hallituskatu 4, 98100 Kemijärvi KÄSITELLYT ASIAT Sivu 43 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Hyvinvointilautakunta 12.04.2016 AIKA 12.4.2016 klo 18:09 20:35 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 6/ Sosiaalilautakunta

Muonion kunta Esityslista 6/ Sosiaalilautakunta Muonion kunta Esityslista 6/2019 1 Sosiaalilautakunnan kokous Aika ti 28.5.2019 klo 16.00 Paikka Valtuustosali Läsnä Sakari Silén puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja Elina Niemelä-Muotka

Lisätiedot

Osmo Pylkkö puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä

Osmo Pylkkö puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä Lemin kunta 1 Aika klo 16.00-16.30 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanvirasto Pylkkö Osmo Huttunen Matti Pesari Markku puheenjohtaja varapuheenjohtaja varajäsen Muut saapuvilla olleet - Laillisuus

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Hankintapalvelut, Tullitie 7 D, LAPPEENRANTA. Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä

Etelä-Karjalan Hankintapalvelut, Tullitie 7 D, LAPPEENRANTA. Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä Lemin kunta 1 Aika klo 9-9.10 Paikka Etelä-Karjalan Hankintapalvelut, Tullitie 7 D, 53500 LAPPEENRANTA Saapuvilla olleet jäsenet Pylkkö Osmo Huttunen Matti Värtö Veijo puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsen

Lisätiedot

22 Arviointiseminaari , tarkastuslautakunta

22 Arviointiseminaari , tarkastuslautakunta Mikkeli Pöytäkirja 3/2017 1 (10) Aika 17.10.2017, klo 16:00-17:32 Paikka Kaupungintalo, lautakuntien kokoushuone, 2. krs Käsitellyt asiat 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET. III luku. Muut määräykset. VI luku. Nimenkirjoitus 1(6) ----

HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET. III luku. Muut määräykset. VI luku. Nimenkirjoitus 1(6) ---- 1(6) HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET III luku Muut määräykset - 19 Asukkaiden aloitteet Aloiteoikeus ja aloitteen käsittely VI luku Nimenkirjoitus Kaupungin asukkaalla sekä kaupungissa toimivalla

Lisätiedot

Tuusulan seudun vesilaitos ky PÖYTÄKIRJA 1/2018 Tarkastuslautakunta

Tuusulan seudun vesilaitos ky PÖYTÄKIRJA 1/2018 Tarkastuslautakunta 2 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2014 KOKOUSAIKA 06.03.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 6 7 1 8 2 9 10 Kokouksen

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 16:00-18:35

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 16:00-18:35 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2018 1 Tarkastuslautakunta AIKA 12.12.2018 klo 16:00-18:35 PAIKKA Lautakuntien kokoushuone, Hallituskatu 4, 98100 Kemijärvi KÄSITELLYT ASIAT Sivu 48 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 10) Tarkastuslautakunta

Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 10) Tarkastuslautakunta Auran kunta Pöytäkirja 3/2018 1 ( 10) Aika 11.09.2018, klo 08:41-14:43 Paikka Käsitellyt asiat Kunnanvirasto, valtuustosali 12 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjantarkastajat 14 Kunnan taloudellisen

Lisätiedot

Sähköiset kokouskäytännöt onnistumiset ja kompastuskivet

Sähköiset kokouskäytännöt onnistumiset ja kompastuskivet Sähköiset kokouskäytännöt onnistumiset ja kompastuskivet Kuntamarkkinat 10.9.2015 hallinnon erityisasiantuntija Paula Harju hallintoasiantuntija Laura Lyly Taustaa Vantaalla sähköiseen, paperittomaan kokouskäytäntöön

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 5/2011 Kokousaika klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta

Kaupunginvaltuusto NRO 5/2011 Kokousaika klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 5/2011 Kokousaika 19.9.2011 klo 19.00 Kokouspaikka Kaupungintalo Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN VAALIN TOTEAMINEN... 3 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 4 3 TARKASTUSLAUTAKUNNAN ESITYSLISTAN TOIMITTAMINEN, PÖYTÄKIRJANPITÄJÄN VALINTA, PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 3/2011 Kokousaika klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta

Kaupunginvaltuusto NRO 3/2011 Kokousaika klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 3/2011 Kokousaika 16.5.2011 klo 19.00 Kokouspaikka Kaupungintalo Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Esityslista. Kunnanvaltuusto. Kokousnumero 4 / 2017 Aika Maanantaina klo 12.00

KIVIJÄRVEN KUNTA. Esityslista. Kunnanvaltuusto. Kokousnumero 4 / 2017 Aika Maanantaina klo 12.00 Esityslista Kokousnumero 4 / 2017 Aika Maanantaina klo 12.00 Paikka Valtuustosali KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina klo 12.00 Valtuustosali Nro 4 / 2017 ASIA LIITE 60 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

VALTUUSTO 4/2016. Sisällys

VALTUUSTO 4/2016. Sisällys REISJÄRVEN KUNTA VALTUUSTO 4/2016 ASIALISTA Aika: Tiistai 24.5.2016 klo 18.00 18.12 Paikka: Kunnantalo, valtuustosali Läsnä: Liite 1 Tikkanen Timo, kunnanhallituksen jäsen Ranto Mauno, va. kunnanjohtaja

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Siun sote neuvottelukunta Aika 24.10.2017 klo 15:00-16:12 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat :t 6-10 Otsikko Sivu 6 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

VALTUUSTO 2/2014. Sisällys

VALTUUSTO 2/2014. Sisällys REISJÄRVEN KUNTA VALTUUSTO 2/2014 ASIALISTA Aika: Keskiviikko 26.3.2014 klo 18.00 19.10 Paikka: Kunnantalo, valtuustosali Läsnä: Liite 1 Leppänen Pekka, kunnanjohtaja pöytäkirjantarkastajat: Helena Kinnunen

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00. Teknologiakylän auditorio

Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00. Teknologiakylän auditorio HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00 Kokouspaikka Teknologiakylän auditorio Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

4 Elinkeinojaoston pöytäkirjojen tarkistaminen v

4 Elinkeinojaoston pöytäkirjojen tarkistaminen v Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (14) Aika 07.09.2017, klo 14:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Kekkonen Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Lappeenrannan Upseerikerho, Upseeritie 2, Lappeenranta

Lappeenrannan Upseerikerho, Upseeritie 2, Lappeenranta AIKA 17.10.2018 15:00 PAIKKA Lappeenrannan Upseerikerho, Upseeritie 2, 53900 Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

Kokouskäytännöistä. 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri

Kokouskäytännöistä. 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri Kokouskäytännöistä 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri Kokousmenettelyt Tavoitteena yhdenmukaiset menettelyt toimielimissä Käsitellään toimielimen ensimmäisessä kokouksessa Päätetään

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Sivistyslautakunta 22.05.2017 AIKA 22.05.2017 klo 18:00-21:10 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Toimielin voi myös tehdä päätöksiä suljetussa sähköisessä päätöksentekomenettelyssä ennen kokousta.

Toimielin voi myös tehdä päätöksiä suljetussa sähköisessä päätöksentekomenettelyssä ennen kokousta. HALLINTOSÄÄNTÖ IV OSA PÄÄTÖKSENTEKO- JA HALLINTOMENETTELY 17 Luku Kokousmenettely 1 Määräysten soveltaminen Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta kaupungin muissa toimielimissä

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta ( ) PHKS Karpalo-kabinetti

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta ( ) PHKS Karpalo-kabinetti PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta (2017-2020) KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 18.10.2017 klo 14.00 - Paikka PHKS Karpalo-kabinetti KÄSITELTÄVÄT ASIAT 59 Kokouksen

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017. Vammaisneuvosto

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017. Vammaisneuvosto Vammaisneuvosto 27.09.2017 1 Aika 27.09.2017 kello 16:30-17:50 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Läsnä Kokkonen Jorma jäsen Kokkonen Tanja puheenjohtaja Sairanen Kati jäsen Juuti Pirkko KH:n edustaja

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 22.05.2017 klo 18:00 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 31 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali

PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali Kunnanvaltuusto 11.2.2019 1 Kokousaika Kokouspaikka Kutsutut 11.2.2019 klo 18.00- Kunnantalo, valtuustosali Puonti, Mervi Lisäksi 18 valtuutettua puheenjohtaja Muut osallistujat Hiitiö, Harri Haapala,

Lisätiedot

Parnetti Alfonso jäsen

Parnetti Alfonso jäsen PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Tarkastuslautakunta 31.08.2017 AIKA 31.08.2017 klo 12:00-16:25 PAIKKA Messi OSALLISTUJAT LÄSNÄ Packalen Paul puheenjohtaja Sjögren Pirjo varapuheenjohtaja Jaskari Minna jäsen Parnetti

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta Laihia Pöytäkirja 5/2018 1 (12) Aika 16.05.2018, klo 12:00-13:59 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 33 Kokouksen avaus 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSLAUTAKUNTA 26.03.2013 12 ASIALISTA KOKOUSAIKA Tiistaina 26.03.2013 klo 18.00 19.13 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 10 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

26 Selvitykset tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen vuodelta 2016

26 Selvitykset tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen vuodelta 2016 Mikkeli Pöytäkirja 4/2017 1 (10) Aika 21.11.2017, klo 16:00-18:09 Paikka Kaupungin virastotalo, kokoushuone 2, 2. krs Käsitellyt asiat 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 24 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 2/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi

Muonion kunta Esityslista 2/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi Muonion kunta Esityslista 2/2019 1 Sivistyslautakunnan kokous Aika Tiistaina 29.1.2019 klo 18.00 Paikka kunnantalon valtuustosali Läsnä Petri Sinikumpu puheenjohtaja Mikael Heikkilä varapuheenjohtaja Aki

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/ (11)

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/ (11) Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/2019 1 (11) Tarkastuslautakunta Aika 24.01.2019 klo 15:00-16:44 Paikka Hallintokeskus, kokoustila Aalto Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

ESITYSLISTA Nro 2 / 2017

ESITYSLISTA Nro 2 / 2017 EVIJÄRVEN KUNTA Aika 6.3.2017 ESITYSLISTA Nro 2 / 2017 KOKOUSAIKA 6.3.2017 klo 18.00 - KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, valtuustosali Läsnä Juha Alkio, pj Niina Alatalo Jari Anttikoski

Lisätiedot

Kokouksen pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tuula Konttinen Matti Huttunen. Juha Junnonen puheenjohtaja ja pöytäkirjan pitäjä

Kokouksen pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tuula Konttinen Matti Huttunen. Juha Junnonen puheenjohtaja ja pöytäkirjan pitäjä 1 Aika klo 17.00-19.10 Paikka Lemin kunnanviraston neuvotteluhuone Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Poissa Junnonen Juha Pylkkö Osmo Konttinen Tuula Huttunen Matti Turku Satu Hakala Kai

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2013 Kokousaika: 31.10.2013 klo 13.00-16.25 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 9) Kaavoitusjaosto

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 9) Kaavoitusjaosto Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/2019 1 ( 9) Aika 17.06.2019, klo 09:02-09:27 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 6 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 7 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 25.1.2017 1 3 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 4/ (10) Tarkastuslautakunta Pöytäkirjan nähtävillä pitäminen ja kokouksen päättäminen

Laihia Pöytäkirja 4/ (10) Tarkastuslautakunta Pöytäkirjan nähtävillä pitäminen ja kokouksen päättäminen Laihia Pöytäkirja 4/2018 1 (10) Aika 26.04.2018, klo 14:00-16:33 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 27 Kokouksen avaus 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 29 Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1 LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1 Tekninen lautakunta Nro 1/2014 KOKOUSAIKA Torstaina 16.1.2014 klo 17-19 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalon

Lisätiedot

Pöytäkirja 1 (8) Tervon kunta Vanhus- ja vammaisneuvosto

Pöytäkirja 1 (8) Tervon kunta Vanhus- ja vammaisneuvosto 1 (8) KOKOUSAIKA 29.11.2017 klo 12:00-12:55 KOKOUSPAIKKA Tervon kunnanvirasto, Valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Jäsen Paikalla Varajäsen Paikalla Lempinen Sami pj. Nuutinen

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 1/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa

LEMIN KUNTA 1/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa 1/2010 1 Tekninen lautakunta Torstai 14.01.2010 klo 18.00-19.55 Kunnanvirasto I, valtuustosali Punkka Olavi Vesala Hannu Taipale Heikki Tikka Raija Liisa Penttilä Arto Rämä Maija Laitinen Sonja Buuri Riku

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 6/2016 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 6/2016 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 6/2016 1 Aika klo 18:00 Paikka Virastotalo, kokoushuone 427 Käsiteltävät asiat Asianro Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen Puumala Pöytäkirja 1/2018 1 (11) Aika 19.02.2018, klo 18:00-18:17 Paikka Valtuustosali, kunnantalo Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Pöytäkirja 1 (6) Tervon kunta Vanhus- ja vammaisneuvosto

Pöytäkirja 1 (6) Tervon kunta Vanhus- ja vammaisneuvosto 1 (6) KOKOUSAIKA 31.1.2018 klo 15.00-16.00 KOKOUSPAIKKA Tervon kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS ASIAT 1-4 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 31.5.2017 1 3 25 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 37. Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 39 30 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 40

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 37. Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 39 30 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 40 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 37 Hyvinvointilautakunta 08.06.2015 AIKA 8.6.2015 klo 18:00 18.34 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

69 Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari_toimitusjohtaja Martti Böhmin arviointitapaaminen

69 Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari_toimitusjohtaja Martti Böhmin arviointitapaaminen Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 11/2017 1 (8) Aika 21.12.2017, klo 16:33-18:26 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Leino (3. krs) Käsitellyt asiat 67 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 68 Pöytäkirjan

Lisätiedot

VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Yhtymähallitus 21.4.2010 68 Yhtymävaltuusto 5.5.2010 7 Yhtymävaltuustosta ja yhtymähallituksesta käytetään jäljempänä nimitystä valtuusto ja hallitus Hyväksytty 5.5.2010 Voimaan

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/ 3/2014 1 (9) 8.9.2014. Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Pentti Reponiemi Tarja Salo Teuvo Tolvanen

Muonion kunta Esityslista/ 3/2014 1 (9) 8.9.2014. Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Pentti Reponiemi Tarja Salo Teuvo Tolvanen Muonion kunta Esityslista/ 3/2014 1 (9) Tarkastuslautakunnan kokous Aika ma klo 16.30 Paikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Pentti Reponiemi jäsen Tarja Salo Teuvo

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/ 4/ (5) Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Pentti Reponiemi Tarja Salo Teuvo Tolvanen

Muonion kunta Esityslista/ 4/ (5) Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Pentti Reponiemi Tarja Salo Teuvo Tolvanen Muonion kunta Esityslista/ 4/2015 1 (5) Tarkastuslautakunnan kokous Aika ti klo 16.30 Paikka valtuustosali Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi varapuheenjohtaja Pentti Reponiemi jäsen

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 18 TEKNISEN TOIMEN KATSAUS 3 19 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS 3 20 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/2018 Tarkastuslautakunta Elina Kivimäki Juha-Pekka Mannila

NOKIAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/2018 Tarkastuslautakunta Elina Kivimäki Juha-Pekka Mannila NOKIAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/2018 Tarkastuslautakunta 1.6.2017 31.5.2021 KOKOUSTIEDOT Kokousaika Tiistai 6.11.2018 klo 9.15 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT Reino

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 17:15-18:55

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 17:15-18:55 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2018 1 Tarkastuslautakunta AIKA 31.10.2018 klo 17:15-18:55 PAIKKA Lautakuntien kokoushuone, Hallituskatu 4, 98100 Kemijärvi KÄSITELLYT ASIAT Sivu 36 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 67 Tarkastuslautakunta 2013-2016 AIKA 19.05.2017 09:00-09:20 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, 3-kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 38 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

1 / 5 ESITYSLISTA. Aika: :00 Paikka: Kotkan kaupungintalo, valtuustosali

1 / 5 ESITYSLISTA. Aika: :00 Paikka: Kotkan kaupungintalo, valtuustosali 1 / 5 EDUSTAJAINKOKOUS 28.8.2017 ESITYSLISTA KL/467/000204/2017 Aika: 28.8.2017 10:00 Paikka: Kotkan kaupungintalo, valtuustosali 1 Kokouksen avaus As. nro 1 2 Sihteerin valinta As. nro 2 3 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

1 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Kunnanvaltuuston kokouskutsu, esityslista ja kokouksesta tiedottaminen

1 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Kunnanvaltuuston kokouskutsu, esityslista ja kokouksesta tiedottaminen KOKOUSAIKA Ma 30.1.2012 klo 18.00 - KOKOUSPAIKKA Kuntala KÄSITELTÄVÄT ASIAT asia nro liite nro Asia 1 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 3 Kunnanvaltuuston kokouskutsu,

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PEREHDYTYS KAARINAN KAUPUNGIN KOKOUSKÄYTÄNNÖT 4.2.2013

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PEREHDYTYS KAARINAN KAUPUNGIN KOKOUSKÄYTÄNNÖT 4.2.2013 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PEREHDYTYS KAARINAN KAUPUNGIN KOKOUSKÄYTÄNNÖT 4.2.2013 Tervetuloa toivottavat Pirkko Aalto, kansliapalvelupäällikkö Päivi Antola, hallintojohtaja Piija Huhtala, hallintosihteeri Kari

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2009 2012 PÖYTÄKIRJA 5/2012 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.4.2012 klo 9.00 13.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta

Tarkastuslautakunta Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 Tarkastuslautakunta 19.12.2017 Aika 19.12.2017 klo 15:00-18:38 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Formari Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 46 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto )

TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto ) Nuorisovaltuusto 23.2.2015 11/Liite nro 1 TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto 20.3.2001 18) Nuorisovaltuuston työjärjestys on päivitetty 1.3.2012 12, voimaantulo 1.3.2012 HUITTISTEN NUORISOVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 16.5.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Muut osallistujat: Mikko Luoma, tilintarkastaja

Lisätiedot

Kirjoita virka-asema

Kirjoita virka-asema 1 (9) KOKOUSAIKA 25.3.2019 klo 14:00- KOKOUSPAIKKA Parkkimäen kerhohuone, Tervontie 12 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS ASIAT 1-7 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (13) Vehmersalmen pitäjäraati

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (13) Vehmersalmen pitäjäraati Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (13) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 18:30-20:40 Paikka Vehmersalmen asukastupa, Satamarannantie 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Taina Maria Worster,

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 20/ (7) Kunnanhallitus

Muonion kunta Esityslista 20/ (7) Kunnanhallitus Muonion kunta Esityslista 20/2017 1 (7) Kunnanhallituksen kokous Aika ma klo 17.30 Paikka yhtenäiskoulun auditorio Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja Sakari

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2009 2012 PÖYTÄKIRJA 1/2012 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.1.2012 klo 9.00 13.35 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho

Lisätiedot

2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Aika: Torstai kello 17.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Sihteeri: Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston ohjaaja 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunnan kokoonpano ja kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 4 Tarkastuslautakunnan esittelijä ja pöytäkirjanpitäjä

1 Tarkastuslautakunnan kokoonpano ja kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 4 Tarkastuslautakunnan esittelijä ja pöytäkirjanpitäjä Mikkeli Pöytäkirja 1/2017 1 (12) Aika 15.08.2017, klo 16:00-17:35 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 1 Tarkastuslautakunnan kokoonpano ja kokouksen laillisuuden ja

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2015 35. Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. MUUT Samola Riitta JHTT, BDO Audiator Oy, sihteeri

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2015 35. Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. MUUT Samola Riitta JHTT, BDO Audiator Oy, sihteeri LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2015 35 Tarkastuslautakunta AIKA 12.05.2015 klo 17:30-21:07 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Lohenoja Pertti puheenjohtaja Hagfors Kari varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Hyvinvointitoimikunta 16.09.2014

Hyvinvointitoimikunta 16.09.2014 Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 5/2014 53 Hyvinvointitoimikunta 16.09.2014 Aika 16.09.2014 klo 18:30-20:23 Paikka Kokoushuone Formari Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 1/2014 Kokousaika: 22.1.2014 klo 13.00-16.35 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Hallintosääntö. Ylöjärven kaupunki. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 Voimaantulo 01.01.2015 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

Hallintosääntö. Ylöjärven kaupunki. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 Voimaantulo 01.01.2015 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 (8) Ylöjärven kaupunki Hallintosääntö Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 Voimaantulo 01.01.2015 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt Hallintosäännössä

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 07.05.2012 Sivu 1 / 7

Tarkastuslautakunta 07.05.2012 Sivu 1 / 7 Espoon kaupunki Kokouskutsu Tarkastuslautakunta 07.05.2012 Sivu 1 / 7 Kokoustiedot Aika 07.05.2012 maanantai klo 17:30 Paikka Teknisen lautakunnan kokoushuone, Virastopiha 2 C, 02770 Espoo, 1. kerros Lisätietoja

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2013

KUNNANVALTUUSTO No 3/2013 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2013 KOKOUSAIKA 29.04.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 24 25 26 1 27 2 28 3 29

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunnan kokoonpano ja kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 4 Tarkastuslautakunnan esittelijä ja pöytäkirjanpitäjä

1 Tarkastuslautakunnan kokoonpano ja kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 4 Tarkastuslautakunnan esittelijä ja pöytäkirjanpitäjä Mikkeli Kokouskutsu 1 (11) Aika 15.08.2017, klo 16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat 1 Tarkastuslautakunnan kokoonpano ja kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017

PUDASJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 1 PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 KOKOUSTIEDOT KOKOUSPAIKKA Seurakuntakeskus/iso kahvio KOKOUSAIKA Maanantai 9.1.2017 klo 16.30 17.00 OSALLISTUJAT Päätöksentekijät: Niskasaari Arvo puheenjohtaja 1 9 Puurunen Terttu

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 11/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi

Muonion kunta Esityslista 11/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi Muonion kunta Esityslista 11/2019 1 Sivistyslautakunnan kokous Aika Maanantaina 9.9.2019 klo 18.00 Paikka Teknisen toimiston kokoustila Läsnä Petri Sinikumpu puheenjohtaja Mikael Heikkilä varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanhallitus. Kokousnumero 5 / 2018 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanhallitus. Kokousnumero 5 / 2018 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 5 / 2018 Aika Maanantai 07.05.2018 klo 18.30-20.30 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 07.05.2018 klo 18.30-20.30 Kokoushuone 1 (khall) Nro 5 / 2018

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunginvaltuuston työjärjestys

Rovaniemen kaupunginvaltuuston työjärjestys Rovaniemen kaupunginvaltuuston työjärjestys Hyväksytty kv 7.11.2005, 4 Muutettu kv 22.1.2007, 6 Muutettu kv 15.6.2009 102 Muutettu kv 14.12.2009 170 Muutettu 11.10.2010 97 1 luku Yleiset määräykset 1 Valtuuston

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 9/2012 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 9/2012 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 9/2012 1 Aika 13.12.2012 klo 12:00 Paikka Pyhämaan Ruori Käsiteltävät asiat Asianro Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 3

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 17:15-19:40

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 17:15-19:40 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2018 1 Tarkastuslautakunta AIKA 26.09.2018 klo 17:15-19:40 PAIKKA Lautakuntien kokoushuone, Hallituskatu 4, 98100 Kemijärvi KÄSITELLYT ASIAT Sivu 30 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot