Lieksan kaupunki KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA nro:tta/2002 ===================================================================== 1 (7) LIEKSAN KAUPUNGIN TYKY-OHJELMA 2002 Kaupunginhallitus hyväksynyt 17.6.2002 Voimaantulo 25.6.2002 TYÖKYKYÄ YLLÄPITÄVÄ TOIMINTA STM:n määritelmän mukaan työpaikkojen työkykyä ylläpitävä toiminta on työnantajan, yhteistyöorganisaatioiden ja työntekijöiden yhteistyötä, jolla pyritään tukemaan työkykyä. Toiminta kohdistuu henkilöstön terveyteen, toimintakykyyn, motivaatioon ja ammattitaitoon sekä työn, työympäristön ja työyhteisön kehittämiseen. Työkykyä ylläpitävällä toiminnalla pyritään tukemaan työntekijän työkykyä läpi heidän työuransa. Samalla toiminnan tavoitteena on, että työyhteisöt kykenevät hallitsemaan ja kehittämään omatoimisesti työtään, työkykyään ja terveyttään sekä lisäämään sosiaalista tukea työyhteisössä. Tämän kautta pyritään siihen, että yksilöiden ja työyhteisöjen toimintakyky paranee ja siten työpaikan toimivuus ja tuottavuus paranevat. TYKY-toiminta nähdään tänä päivänä laajana kokonaisuutena, johon sisältyvät seuraavat toimenpiteet. 1. työkuorman keventäminen ja työympäristön parantaminen 2. työyhteisön toimivuuden, työn organisoinnin ja erityisesti esimiestyön kehittäminen sekä 3. työntekijän terveyttä ja toimintakykyä vahvistavien elintapojen omaksu-minen Edellä olevaa voidaan kuvata seuraavalla sivulla olevalla kaaviokuvalla.
2 (tämä sivu on kopioitu erikseen, puuttuu yksi kuvio keskeltä ja nuolet alateksistä) Yksilön terveyden ja voimavarojen edistäminen Työn ja työympäristön kehittäminen Työyhteisön ja -organisaation toimivuuden parantaminen Ammatillisen osaamisen edistäminen HYVÄ TYÖKYKY JA TERVEYS TYÖN KORKEA LAATU JA TUOTTAVUUS HYVÄ ELÄMÄNLAATU JA HYVINVOINTI HYVÄ ELÄKEKYKY, AKTIIVINEN JA MIELEKÄS "KOLMAS IKÄ"
3 Työkykyä ylläpitävä toiminta kohdistuu * kaikkiin työtekijöihin riippumatta terveydentilasta tai työ- ja toimintakyvystä * työntekijöihin ja työyhteisöihin, joita uhkaa työ- ja toimintakyvyn aleneminen ja * työntekijöihin, joiden työ- ja toimintakykyä sairaudet, viat tai vammat ovat jo heikentäneet. Seuraavassa esiteltävä Lieksan kaupungin TYKY-ohjelma on valmisteltu yhteistyössä ammattijärjestöjen, työterveyshuollon, työsuojeluorganisaation ja kaupungin henkilöstöhallinnon kesken. TOTEUTETTAVAT TOIMENPITEET Työntekijään kohdistuvat hankkeet 1. PEREHDYTTÄMISTOIMINTA Toiminta saatetaan ajan tasalle. Tulokasopas ja perehdyttämisohjeet uusitaan työyhteisökohtaisen perehdyttämistoiminnan tueksi. Perehdyttämistehtäviä suorittaville järjestetään päivän mittainen koulutustapahtuma. Tulokaskurssi järjestetään uusille kaupungin palvelukseen tuleville viranhaltijoille/työntekijöille tarpeen mukaan. Uutena toimintana kehitetään kaupungin palveluksessa yli 20 vuotta työskennelleille viranhaltijoille/työntekijöille päivän mittainen perehdyttämiskoulutus. Toteuttamisvastuu kaupunginkanslia/henkilöstöhallinto. Kustannuksia perehdyttämiskoulutuksen järjestämisestä aiheutuu noin 1.000. 2. LIIKUNTA-AKTIVITEETTIEN LISÄÄMINEN Järjestetään liikuntasuoritusten säännönmukainen seuranta liikuntakortin avulla. Liikuntakortin palauttaneiden kesken arvotaan vuosittain joitakin palkintoja. Fyysisen kunnon seuranta järjestetään (lihaskuntotestaukset, kävelytestit) siten, että ne liittyvät työpaikkojen ja yksilöiden työ- ja toimintakyvyn tukemiseen.
4 Liikunta-aktiviteettien lisäämiseen liittyen palkataan työllistämistuella hieroja. Vastuu kaupunginkanslia/henkilöstöhallinto/liikuntatoimi/työterveyshuolto. Kustannuksia työllistämistuella palkattavien palkkamenot. 3. HENKILÖSTÖN YHTEENKUULUVUUDENTUNTEEN LISÄÄMINEN Jatketaan hyväksi havaittua käytäntöä Kuntaliiton ansiomerkkien ja esinelahjojen luovuttamiseksi henkilöstölle. Kustannukset noin 10.000 /vuosi. Mahdollisuudet järjestää perinteisiä liikuntailtapäiviä turvataan. Pikkujoulu, kesätapahtuma yms. järjestetään. Kustannukset 8.000 /vuosi. Vastuu kaupunginkanslia/henkilöstöhallinto, palvelukeskukset. 4. KUNTOUTUSTOIMINTA 4.1. Kuntoremontti Viikon mittaisia kuntoremontteja tarjotaan henkilöstölle resurssien sallimissa puitteissa. Lieksan kaupungin oma kuntoremonttitoiminta käynnistetään täydentämään kysyntää. 4.2. Aslak-kuntoutus (ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus) Kuntoutuskursseja haetaan KELAlta vuosittain toukokuun loppuun mennessä tarpeen mukaan. Kullekin kurssille voidaan ottaa 10-12 kaupungin viranhaltijaa/työntekijää. Kuntoutukseen valituille myönnetään palkaton virkavapaa ja KELA maksaa ns. kuntoutusrahan ja matkakustannusten korvausta. Tehdään yhteistyössä naapurikuntien kanssa. Kuntoutusprosessi edellyttää tiivistä yhteistyötä kuntoutujan, työpaikan ja työyhteisön välillä.
4.3. Tyk-kuntoutusprosessi (työkykyä ylläpitävä ja parantava valmennus) Haetaan KELAlta tarpeen mukaan. Pyritään aikaansaamaan kaksi ryhmää vuosittain. Ryhmäkoko voi olla 6-8 henkeä. TYK-kuntoutuksen tarve lisääntyy kaupungin palveluksessa olevan henkilöstön ikääntyessä. Ryhmätyk-kuntoutuksen lisäksi haetaan tarpeen mukaan yksilötyk-kuntoutuksia. Kuntoutusajan edut ovat samat kuin ASLAK-kuntoutuksessa. TYK-kuntoutusprosessin vaikuttavuus edellyttää sekä yksilön kuntouttamista että työyhteisöön kohdistuvia toimia. Toteuttamisvastuu työterveyshuolto ja kaupunginkanslia. 4.4. Muu kuntoutustoiminta - työpaikalla toteutettava työkokeilutoiminta - työpaikalla toteutettava työhön valmennus - uudelleenkoulutus 5 5. TYÖTERVEYSHUOLTO Toimintaa kehitetään uuden työterveyshuoltolain mukaisesti. Työterveyshuolto toteutetaan kokonaisvaltaisena työterveyshuoltona. Toimintasuunnitelma tarkistetaan vuosittain ja palvelukeskuksittain. 6. INFLUENSSAROKOTUKSET Kaupungin henkilöstölle tarjotaan vuosittain mahdollisuus saada influenssarokotus puoleen hintaan. Hepatiittirokotukset annetaan veritartuntavaarallisessa työssä oleville. Toteuttamisvastuu työterveyshuolto. Kustannukset vuositasolla noin 1.600. 7. PÄIHDEOHJELMA UUDISTETAAN Toteuttamisvastuu työterveyshuolto, työsuojelu ja henkilöstöhallinto.
6 Työyhteisöihin kohdistuvat hankkeet 1. TYÖYHTEISÖVALMENNUS Kaupungin kehittämishankkeesta (98/99) tehtiin monipuolinen ja konkreettinen loppuraportti. Tulevina vuosina haastatellaan ainakin ne työyhteisöt, jotka olivat kehittämishankkeessa mukana. Tarkoituksena on tarkistaa, miten saadut eväät toimivat nyt käytännössä, mitkä asiat kaipaavat vielä hiomista ja millaista tukea työyhteisöt mahdollisesti tarvitsevat. Erityisesti kiinnitetään huomiota työn sujuvuuteen ja työntekijöiden jaksamista tukeviin asioihin. Toteutusvastuu terveyskeskuspsykologi, apulaiskaupunginsihteeri ja työsuojelupäällikkö. Ei välittömiä kustannuksia. Lieksan kaupunki on mukana valtakunnallisessa työelämän kehittämisohjelman hankkeessa "Kunnalliset kehittämisorganisaatiot muutoksessa". 2. ESIMIESTOIMINNAN KEHITTÄMINEN Muuttuvissa tilanteissa ja työntekijöiden ikääntyessä johtaminen on uusien haasteiden edessä. Esimiesten jaksamisen ja työyhteisöjen toimivuuden turvaamiseksi kehitetään erimuotoista koulutusta johtamisen tarpeista lähtien. Sisällöt koskevat laajasti ihmisten johtamisen menetelmiä, yhteistyötaitojen hiomista omassa yksikössä ja yhteistyökumppaneiden kesken, tiedottamiseen ja työn hallintaan laajasti liittyviä kysymyksiä. Esimiesten työnohjauksen tarve tulisi myös kartoittaa sekä tarkentaa mahdollinen tuen tarve mm. kehittämiskeskustelujen yhteydessä. Koulutusta suunnataan kaupungin johtoryhmälle ja keskijohdolle. Kehittämiskeskustelut ovat jatkuva, työyhteisöjen normaalin toimintaan kuuluva toimintamuoto. Esimiestoiminnan kehittämiseksi luodaan useamman vuoden mittainen koulutusohjelma, jonka sisällöt ovat hyvin monimuotoiset ja toimintamuodot joustavat. Kustannuksiin varataan riittävät resurssit vuosille 2003-2005. Toteutusvastuu apulaiskaupunginsihteeri, terveyskeskuspsykologi ja työsuojelupäällikkö.
7 3. "ULOSLÄMPIÄMINEN" Pyritään kaupungin eri työyhteisöissä toimivia henkilöitä tutustuttamaan muiden kaupungin työyhteisöjen toimintaan. Toteuttamistapoina voi olla esimerkiksi työyhteisöjen yhteistoiminta yli palvelukeskusrajojen toteutettaessa virkistysiltapäiviä. Kaupungin sisäisessä tiedottamisessa voidaan kaupungin työyhteisöjä esitellä. Lisäksi mahdollistetaan määräaikainen työtehtävien/ työyhteisön vaihto kaupungin palveluksessa oleville henkilöille. Toteuttamisvastuu kaupunginkanslia/henkilöstöhallinto ja palvelukeskukset. 4. VUODEN TYÖYHTEISÖ Työyhteisöjen työmotivaation kehittämiseksi kehitellään järjestelmä, jonka puitteissa valitaan sovituin kriteerein vuoden työyhteisö Lieksan kaupungissa. Valittava työyhteisö voi olla sellainen, joka on kehittänyt toimintaansa eniten kokonaisuutena, ennalta sovitun kriteerin kohdalla tms. Palkintona luovutetaan esimerkiksi ryhmäkohtainen virkistäytymispaketti tms. Organisointivastuu kaupungin yhteistyötoimikunta. Kustannukset vuositasolla noin 1.600. 5. KOULUTUSTOIMINTA Kiinnitetään erityistä huomiota koulutustoiminnan johdonmukaisuuteen, suunnitelmallisuuteen ja tarkoituksenmukaisuuteen. Korostetaan keskitetyn koulutuksen merkitystä. Vuoden 2000 aikana käytyjen kehittämiskeskustelujen yhteydessä koottu osaamistarveaineisto muodostaa perustan koulutustoiminnan kehittämiselle. Pidemmällä aikavälillä pyritään siihen, että jokaisella kaupungin palveluksessa olevalla vakinaisella viranhaltijalla/työntekijällä olisi henkilökohtainen kehittämissuunnitelma. Toteuttamisvastuu kaupunginkanslia/henkilöstöhallinto, palvelukeskukset.