Miten voin palvella? Valtiokonttorin Kaiku-työnantajapalvelut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Miten voin palvella? Valtiokonttorin Kaiku-työnantajapalvelut"

Transkriptio

1 Miten voin palvella? Valtiokonttorin Kaiku-työnantajapalvelut

2 Valtiokonttori Työnantajapalvelut Valtiokonttorin Kaiku-palveluiden ydintehtävä on tukea työyhteisöjen kehittämistä toimiviksi ja hyvinvoiviksi. Asiantuntijamme auttavat valtion virastojen ja laitosten edustajia ratkaisemaan monia työhyvinvointiin ja sen kehittämiseen liittyviä haasteita. Ammatillinen kuntoutus, työhyvinvoinnin konsultointi ja koulutus, riskienhallinnan suunnittelu- ja toteutus, vakuutus- ja vahingonkorvauspalvelut sekä kehitystoiminnot kuuluvat Valtiokonttorin Kaiku-työnantajapalveluihin. Olemme myös koonneet laajan työhyvinvointiin erikoistuneen palveluntuottajaverkoston, jota hyödyntämällä on mahdollista kehittää valtion työpaikkojen työhyvinvoinnin johtamista. Ulkopuolinen asiantuntija huomaa usein tarkemmin työyhteisön kompastuskivet. Seuraamme verkostosta saatua palautetta ja huolehdimme siitä, että palveluntuottajat ovat sitoutuneet noudattamaan Valtiokonttorin suosituksia. Voi hyvin työssä OSAAMISEN HALLINTA, MAHDOLLISUUS OSALLISTUA ja vaikuttaa sekä arvostava johtaminen lisäävät työssä viihtymistä. Valtiokonttorin työhyvinvointipalvelut tukevat valtion virastojen ja laitosten henkilöstön hyvinvointia jakamalla tietoa ja myöntämällä taloudellista tukea konkreettisiin työhyvinvoinnin kehityshankkeisiin. Tavoitteenamme on vakiinnuttaa työhyvinvointinäkökulma osaksi johtamista ja työpaikkojen arkea. 2

3 Hyvä työympäristö antaa voimaa. Työssä jaksaminen on Valtiokonttorin Kaiku-palveluiden keskeinen tavoite. 3

4 Valtiokonttorin asiantuntijat kuuntelevat asiakkaiden tarpeita ja auttavat heitä etsimään niihin ratkaisuja. Työhyvinvoinnin haasteita ratkotaan tarvittaessa yhdessä ulkopuolisten palveluntuottajien kanssa. Kokoamme yhteen tietoa ja tekijöitä, kannustamme verkostoitumista. Koulutamme työhyvinvoinnin asiantuntijoita, Kaiku-kehittäjiä, jotka toimivat sisäisinä konsultteina ja kehitysprosessien käynnistäjinä omassa organisaatiossaan. Vastuu työhyvinvoinnista on aina työpaikalla itsellään. Terveydeksi! Valtiokonttorin asiantuntijoilta saat vastauksia työhyvinvoinnin ja kuntoutuksen kysymyksiin. 4

5 Tukea ammatilliseen kuntoutukseen TYÖKYVYN MENETYKSEN UHKA lisää huolta sekä työntekijässä että työyhteisössä. Valtiokonttorin tehtävänä on tukea kuntoutuksen keinoin asiakasorganisaatioidemme työntekijöitä löytämään omat vahvuutensa sekä suunnittelemaan kuntoutuksen siten, että työelämässä jatkaminen on mahdollista. Kuntoutusprosessi on tärkeä aloittaa riittävän varhain. Asiantuntijamme osaavat opastaa ja neuvoa ammatillisen kuntoutuksen suunnittelussa sekä työnantajia että työterveyshuoltoa. Vaihtoehtoisia kuntoutusratkaisuja ovat työkokeilu, työhön valmennus, ammatillinen uudelleenkoulutus sekä kuntoutustutkimus, jonka perusteella laaditaan kuntoutussuunnitelma. Riski on hallittavissa RISKIENHALLINTA ON OSA JOHTAMISTA ja arkipäivän työtä. Sen tavoitteena on muuttaa epämääräiset uhkakuvat tunnistettaviksi riskeiksi ja tarjota suojaa niitä vastaan. Riskienhallinta auttaa havaitsemaan erilaisia uhkia ja arvioimaan niiden suuruutta ja toteutumista. Riskienhallinnan kartoitus- ja suunnitteluvaiheessa kerromme asiakasorganisaatioillemme riskienhallinnan hyödyistä. Tulemme mielellämme mukaan myös käytännön vaiheeseen, jossa turvallisuutta edistäviä toimenpiteitä suunnitellaan. Annamme myös tietoa, miten uhkia vastaan kannattaa suojautua, miten näitä suunnitelmia laaditaan, toteutetaan ja kuinka tuloksia mitataan ja valvotaan. Tarvittaessa kutsumme mukaan Valtiokonttorin riskienhallinnan asiantuntijoiden lisäksi myös ulkopuolisia ammattilaisia laajasta palveluntuottajaverkostostamme. Lisätietoja menetelmistämme: 5

6 Valtiokonttori on asiantuntija vakuuttamisessa ja korvaamisessa VALTIOKONTTORIN VAKUU- TUSASIANTUNTIJAT seuraavat tarkoin lainsäädännössä ja vakuutusmaksuissa tapahtuvia muutoksia. Vakuutusmaksujen muodostumiseen ja suuruuteen voi jokainen työnantaja vaikuttaa omalla toiminnallaan. Valtiokonttorin asiantuntijat neuvovat mielellään, miten vakuutusmaksuja on mahdollista alentaa esim. hyvällä riskienhallinnalla. Valtiokonttori vastaa valtion eläkelain (VEL) piiriin kuuluvien työnantajien ja näiden työntekijöiden vakuuttamisesta. Vastuullamme on lisäksi muiden lakisääteisten vakuutusmaksujen kuten työttömyys-, liikennevahinkoturva-, tapaturma- ja taloudellisen tuen maksujen määrääminen ja hoito ja vahingon sattuessa luotettava ja nopea korvaaminen. Vakuutustoimiala kehittyy Valtiokonttori seuraa ja opastaa VALTION ELÄKEJÄRJESTELMÄN piiriin kuuluu valtion palveluksessa olevien virkamiesten ja työntekijöiden lisäksi joukko työntekijöitä, jotka eivät ole valtion palveluksessa. Näihin kuuluu osa ennen vuotta 1970 syntyneistä peruskoulujen ja lukioiden opettajista sekä muusta koulujen henkilökunnasta. Lisäksi osa yksityisten peruskoulujen ja lukioiden sekä osa yksityisten valtionapulaitosten henkilökunnasta kuuluu valtion eläkelain piiriin. Palvelussuhteet rekisteröidään ja niitä koskevia tietoja ylläpidetään Valtiokonttorissa. Valtiokonttorin asiantuntijat kouluttavat ja opastavat työnantajia vakuuttamiseen ja palvelussuhteiden rekisteröintiin liittyvissä kysymyksissä. Mm. tulevista koulutustilaisuuksista löytyy lisää tietoa VEL-työnantajien kumppaniverkko VirVEListä Kuulemme myös mielellämme, mistä aihepiireistä uusia koulutustapahtumia toivotaan ja pyrimme toteuttamaan ne mahdollisuuksiemme mukaan. Kehitystoiminnot-yksikkö vastaa lisäksi Valtiokonttorin Vakuutustoimialalla toteutettavista kehittämishankkeista ja palvelussuhteiden teknisestä ilmoitusliikenteestä. Parhaillaan kehitystyön alla ovat työeläkelaitosten yhteinen ansaintarekisteri ja asiakkuuden hallinta- ja tietovarastot. Hankkeiden etenemistä voi seurata Virvelistä tai Valtiokonttorin verkkosivuilta. 6

7 Ajankohtaista verkossa. -sivustot kehittyvät kaiken aikaa. Jatkossa Valtiokonttorin sähköiset palvelut tarjoavat valtionhallinnon työnantaja-asiakkaille monipuolista tukea ja tietoa. Viestintää verkossa KOULUTUSTILAISUUKSIEN JA TYÖHYVINVOINNIN kehittäjien verkoston lisäksi Valtiokonttori panostaa aktiiviseen viestintään. Riskienhallintaan ja työhyvinvointiin keskittyvät lehdet Kaiku-viesti ja Hyvä Työympäristö esittelevät valtionhallinnon työpaikkojen hyviä käytäntöjä, tekijöitä ja osaajia sekä kertoo meneillään olevista työhyvinvoinnin kehittämishankkeista. Valtiokonttorin verkkotietopaketit kehittyvät ja laajenevat kaiken aikaa. Verkosta on kasvamassa laaja menetelmiä ja työkaluja sisältävä tietopankki mm. työhyvinvoinnin edistämisen tueksi. Lisätietoja saat osoitteesta 7

8 Yhteystiedot Valtiokonttori, Vakuutus Kaiku-työnantajapalvelut PL 10, Valtiokonttori Sörnäisten rantatie 13, Helsinki Puh. (09) Työhyvinvoinnin tuki Pirjo Inkinen Hilppa Kajaste Rauni Mannila Liisa Virolainen Veikko Vuorio Vakuutusmaksut ja palvelussuhteet Ari Kemiläinen Liisa Kuusinen Tekninen ilmoitusliikenne Mia Turku Riskienhallinta Jyrki Suoninen Erkki Takkinen Palveluntuottajat Panu Aalto Asiakaspalvelu ja kehitys Birgit Kuusinen Ismo Tikka Työ- ja toimintakyvyn tuki Marjatta Pihlaja Anne Lamminpää VEL-koulutus Anna-Liisa Virtanen Tapaturmakorvaukset Päivi Markkola PL 10, Sörnäisten rantatie 13, Valtiokonttori, Puh. (09) > PB 10, Sörnäs strandväg 13, Statskontoret, Tel. (09) , Kirjapaino: Erweko Oy, Helsinki Graafinen suunnittelu: Jaana Viitakangas. Kuvat: Kirsi Salovaara, Kuvapörssi Oy/Masterfile ja Maarit Kytöharju.

Riskeistä mahdollisuuksiksi

Riskeistä mahdollisuuksiksi Riskeistä mahdollisuuksiksi Riskienhallintamenetelmä valtion organisaatioille Kaiku-Luotain kartoittaa valtion virastojen riskejä Riskien tunnistaminen on välttämätöntä, jotta tuloksia tuottava riskienhallintaprosessi

Lisätiedot

www.johtamisverkosto.fi February 27, 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi

www.johtamisverkosto.fi February 27, 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi www.johtamisverkosto.fi February 27, 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi 1 Johtamisen kehittämisverkosto - miksi? Hyvällä johtamisella on suuri vaikutus ihmisen työhyvinvointiin

Lisätiedot

Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa. Mainio Vire Oy Laura Saarinen

Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa. Mainio Vire Oy Laura Saarinen Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa Mainio Vire Oy Laura Saarinen Yrityksen arvopohja luo jo suunnan kohtaamiselle Yrityksemme arvot on luotu yhdessä henkilökuntamme

Lisätiedot

Mitä työikäisten kuntoutuksen kehittämisessä on tapahtunut?

Mitä työikäisten kuntoutuksen kehittämisessä on tapahtunut? Mitä työikäisten kuntoutuksen kehittämisessä on tapahtunut? Terveysosasto, kuntoutusryhmä, suunnittelija Leena Penttinen ja Tutkimusosasto, johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä 30.9.2014 TK2-hankkeen

Lisätiedot

Tavoitteena toimiva ja tehokas työpaikka. Valtiokonttorin palveluja valtion työpaikoille

Tavoitteena toimiva ja tehokas työpaikka. Valtiokonttorin palveluja valtion työpaikoille Tavoitteena toimiva ja tehokas työpaikka Valtiokonttorin palveluja valtion työpaikoille Valtiokonttorista asiantuntija-apua talouden, hallinnon, IT-palvelujen ja vakuuttamisen asioihin Valtiokonttori tarjoaa

Lisätiedot

Kuntatyöntekijöiden työhyvinvointi 2012

Kuntatyöntekijöiden työhyvinvointi 2012 Kuntatyöntekijöiden työhyvinvointi Aineisto Aineisto kerättiin puhelinhaastatteluna keväällä. Haastateltavina oli noin 1000 kuntatyöntekijää. Tutkimus on toteutettu vertailukelpoisella tavalla vuosina

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi 28.10.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Yhdessä työkyvyn tukena

Yhdessä työkyvyn tukena Lausuntovelvoite tiivistää yhteistyötä työpaikoilla Yhdessä työkyvyn tukena Helsinki 04.12.2012 Ylilääkäri Kyösti Haukipuro Kela/Etelä-Suomen vakuutusalue 1 Taustaa 1 Valtiovalta ja työmarkkinajärjestöt

Lisätiedot

Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012

Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012 Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012 Päivärahan hakuajan lyheneminen Lausunto 90 sairauspäivärahapäivän jälkeen Elise Kivimäki 17.1.2012 Hallitusohjelmasta lainmuutokseksi Hallitusohjelman mukaan työterveyshuoltoa

Lisätiedot

Kaija Blom suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto. 8.9.2014 Mikkeli. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kaija Blom

Kaija Blom suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto. 8.9.2014 Mikkeli. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kaija Blom Kuntakyselyn tuloksia Itä-Suomesta nuorisotakuun kannalta Miten kunnat ovat järjestäneet nuorten ohjausja palveluverkostoja ja miten ne tukevat nuorisotakuun onnistumista? Kaija Blom suunnittelija Itä-Suomen

Lisätiedot

DEFUSING ESIMIEHEN TYÖKALUNA Helsinki 31.5.2016. klo 11.30-12.00. Asemamestari Antti Kosonen

DEFUSING ESIMIEHEN TYÖKALUNA Helsinki 31.5.2016. klo 11.30-12.00. Asemamestari Antti Kosonen DEFUSING ESIMIEHEN TYÖKALUNA Helsinki 31.5.2016. klo 11.30-12.00 Tekninen jälkipuinti Ei saa sekoittaa keskenään henkisen jälkipuinnin kanssa Tekninen jälkipuinti jo rutiinia lähes jokaisen tehtävän jälkeen

Lisätiedot

Miten esimies voi edistää yhdenvertaisuutta kansainvälistyvässä työyhteisössä?

Miten esimies voi edistää yhdenvertaisuutta kansainvälistyvässä työyhteisössä? Miten esimies voi edistää yhdenvertaisuutta kansainvälistyvässä työyhteisössä? Tutkija Päivi Vartiainen tutkimushanke, Tampereen yliopisto, kasvatustieteiden yksikkö Kulttuurien välisen työn valmiuksien

Lisätiedot

TURVIS verkosto. VALTAKUNNALLINEN TOISEN ASTEEN OPPILAITOSTEN TURVALLISUUSVERKOSTO Perustettu 16.6.2015

TURVIS verkosto. VALTAKUNNALLINEN TOISEN ASTEEN OPPILAITOSTEN TURVALLISUUSVERKOSTO Perustettu 16.6.2015 TURVIS verkosto VALTAKUNNALLINEN TOISEN ASTEEN OPPILAITOSTEN TURVALLISUUSVERKOSTO Perustettu 16.6.2015 Tavattiin Opetusalan turvallisuusfoorumissa 2015 ja siitä se ajatus sitten lähti. Perustamiskokous

Lisätiedot

TerveysInfo. Työturvallisuuskeskus/julkaisumyynti

TerveysInfo. Työturvallisuuskeskus/julkaisumyynti TerveysInfo Ajetaanko tandemilla? Mentorointi työyhteisössämme Oppaan tarkoituksena on innostaa työsuojelun ja työhyvinvoinnin kehittämistehtävissä toimivia ja etenkin esimiehiä tutustumaan mentorointiin

Lisätiedot

ASUKASLÄHTÖISTEN TYÖKÄYTÄNTÖJEN KEHITTÄMINEN ASUMISPALVELUISSA

ASUKASLÄHTÖISTEN TYÖKÄYTÄNTÖJEN KEHITTÄMINEN ASUMISPALVELUISSA ASUKASLÄHTÖISTEN TYÖKÄYTÄNTÖJEN KEHITTÄMINEN ASUMISPALVELUISSA XX Valtakunnalliset päihde- ja mielenterveyspäivät 9.-10.10.2013 Arja Koski & Ilse Vogt Diakonia-ammattikorkeakoulu Yhteisöllistä asumissosiaalista

Lisätiedot

Työssäoppiminen - talous- etiikka

Työssäoppiminen - talous- etiikka Työssäoppiminen - talous- etiikka! Soili Nevala Asiantuntija SuPer ry SuPerin eettinen työryhmä Työssäoppiminen Osa perustutkinnon vaatimasta ammattitaidosta opitaan oppilaitoksen ulkopuolella työpaikoilla

Lisätiedot

Sukupuoli. Ikä. Koulutustausta. Asiakaspalaute Eteenpäin messut ja AO-viikko 2009 vastauksia 20. Peruskoulu 5 % Nainen 85 % Mies 15 % 18-25 0 % 26-35

Sukupuoli. Ikä. Koulutustausta. Asiakaspalaute Eteenpäin messut ja AO-viikko 2009 vastauksia 20. Peruskoulu 5 % Nainen 85 % Mies 15 % 18-25 0 % 26-35 Asiakaspalaute Eteenpäin messut ja AO-viikko 2009 vastauksia 20 Sukupuoli Nainen 8 Mies 1 Ikä 18-25 26-35 3 36-45 3 46-55 3 56-65 65- Koulutustausta Peruskoulu kansakoulu lukio oppikoulu ammatillinen peruskoulutus

Lisätiedot

Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen

Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen Mikä on liikkumissuunnitelma ja miksi se kannattaa tehdä? Liikkumissuunnitelma antaa konkreettisen suunnan Liikkumissuunnitelma

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016

Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016 Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016 Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Osaamiskartan laatiminen ja kehitystyön prosessi lähti liikkeelle osana laajempaa laadun

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta-alalta. Taija Hämäläinen

Ajankohtaista kunta-alalta. Taija Hämäläinen Ajankohtaista kunta-alalta Taija Hämäläinen 2010 Kuntakenttä myllerryksessä 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 1. Kuntarakennelaki 478/2013 Kuntien selvitykset 2. Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen

Lisätiedot

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa!

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Kysely Välkky-projektissa keväällä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Aika ja paikka: 11.3.2011, MTC Oy, Pori Kouluttajat: Timo Martelius

Lisätiedot

Selvitys työelämää ja työhyvinvointia kehittävien palveluiden tarjonnasta

Selvitys työelämää ja työhyvinvointia kehittävien palveluiden tarjonnasta Työelämän ja työhyvinvoinnin kehittämistä tukevien palveluiden tarjonta selvitys erityisesti eteläpohjalaisille yrityksille suunnatusta palvelutarjonnasta Alustavia tuloksia selvityksestä, toukokuu 2015

Lisätiedot

Learning cafen yhteenveto. Helsinki 23.1.2014

Learning cafen yhteenveto. Helsinki 23.1.2014 Learning cafen yhteenveto Helsinki 23.1.2014 Miten ohjaamme asiakkaita ammatilliseen kuntoutukseen? Tieto tulleista muutoksista (palveluntuottajat), tiedon jakaminen sidosryhmille/ammattilaisille ja asiakkaille

Lisätiedot

KANSAINVÄLISIÄ OSAAJIA LAUREASTA

KANSAINVÄLISIÄ OSAAJIA LAUREASTA KANSAINVÄLISIÄ OSAAJIA LAUREASTA Tiesitkö, että Laurea-ammattikorkeakoulusta on mahdollista saada kansainvälisiä opiskelijoita yritystoimintasi kehittämiseen? Laurea-ammattikorkeakoulun liiketalouden englanninkielisessä

Lisätiedot

HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous 8.3.2016 Oheismateriaali B HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN

HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous 8.3.2016 Oheismateriaali B HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous 8.3.2016 Oheismateriaali B HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN Löydätte yksikkönne tulokset kalvosarjan alussa ja tämän jälkeen vertailut. Erot

Lisätiedot

Toimijaverkostot. Anne Kuvaja Kehittämispäällikkö Työnantaja- ja henkilöstöpolitiikkayksikkö Itä-Suomen aluehallintovirasto 26.10.

Toimijaverkostot. Anne Kuvaja Kehittämispäällikkö Työnantaja- ja henkilöstöpolitiikkayksikkö Itä-Suomen aluehallintovirasto 26.10. Toimijaverkostot aluehallinnon myllerryksessä Anne Kuvaja Kehittämispäällikkö Työnantaja- ja henkilöstöpolitiikkayksikkö Itä-Suomen aluehallintovirasto lli i t 26.10.2011 Mitä aluehallinnon a muutoksessa

Lisätiedot

Eurajoen kehitysvammahuolto 1.1.2017 alkaen. Vastuut ja roolit. 26.2.2016 AK

Eurajoen kehitysvammahuolto 1.1.2017 alkaen. Vastuut ja roolit. 26.2.2016 AK 1 Eurajoen kehitysvammahuolto 1.1.2017 alkaen. Vastuut ja roolit. 26.2.2016 AK Viranhaltija, luottamuselin Roolit Vastuualueet, kumppanuudet Erityispalvelupäällikkö (kehitysvammahuolto, uusi tehtävä, johon

Lisätiedot

Valtakunnallisen työpajayhdistyksen alueellinen toiminta 2015. Palautekyselyn tuloksia. www.tpy.fi

Valtakunnallisen työpajayhdistyksen alueellinen toiminta 2015. Palautekyselyn tuloksia. www.tpy.fi Valtakunnallisen työpajayhdistyksen alueellinen toiminta 2015 Palautekyselyn tuloksia Alueellinen toiminta TPY:ssä Yhdistyksen alueelliseen toimintaan lukeutuvat alueelliset koulutukset ja työpajojen alueellisten

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava. korvaus rikoksen uhrille. Valtion maksama. korvaus rikoksen uhrille. Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot

Valtion varoista maksettava. korvaus rikoksen uhrille. Valtion maksama. korvaus rikoksen uhrille. Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot Milloin rikoksen uhrille voidaan suorittaa korvaus valtion

Lisätiedot

KORVAUS RIKOKSEN UHRILLE. Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille

KORVAUS RIKOKSEN UHRILLE. Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille KORVAUS RIKOKSEN UHRILLE Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille sisällysluettelo Milloin korvausta voidaan suorittaa valtion varoista? 2 Mitä korvataan? > Henkilövahinko 3 > Esinevahinko ja muu omaisuusvahinko

Lisätiedot

Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake

Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake NOSACQ-50- Finnish Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake Kyselylomakkeen tarkoitus on kartoittaa sinun käsityksesi työturvallisuudesta tällä työpaikalla. Vastauksiasi käsitellään tietokoneella

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Muutos työhyvinvoinnin haasteena ja mahdollisuutena Työpaikkojen työhyvinvointiverkoston Pohjanmaan alueellinen verkostotapaaminen 10.10.2013 Kokkola Hilkka Ylisassi Erikoistutkija,

Lisätiedot

Katja Noponen Oy Yksilöllisen valmennuksen avulla avoimille työmarkkinoille Kuntoutussäätiö 13.4.2011, Katja Noponen

Katja Noponen Oy Yksilöllisen valmennuksen avulla avoimille työmarkkinoille Kuntoutussäätiö 13.4.2011, Katja Noponen Katja Noponen Oy Yksilöllisen valmennuksen avulla avoimille työmarkkinoille Kuntoutussäätiö 13.4.2011, Katja Noponen Menestys syntyy vastuullisesta toiminnasta. Katja Noponen Oy, hyvän työn tekijä. PÄHKINÄNKUORESSA

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS 27.1.2011 HENKILÖSTÖOSASTO OHJE VM/125/00.00.00/2011

VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS 27.1.2011 HENKILÖSTÖOSASTO OHJE VM/125/00.00.00/2011 VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS 27.1.2011 HENKILÖSTÖOSASTO OHJE VM/125/00.00.00/2011 Sisältöalue Työterveyshuolto Maksuton sairaanhoito Säännökset joihin määräysten/ohjeiden antaminen perustuu Valtioneuvoston

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen VII johtajuusfoorumi 2013 Tampereen yliopisto 17.-18.4.2013. Johtajuus ja työhyvinvointi

Varhaiskasvatuksen VII johtajuusfoorumi 2013 Tampereen yliopisto 17.-18.4.2013. Johtajuus ja työhyvinvointi Varhaiskasvatuksen VII johtajuusfoorumi 2013 Tampereen yliopisto 17.-18.4.2013 Johtajuus ja työhyvinvointi Eeva Hujala ja Elina Fonsén Johtamistyö Mukaillen Nivala 2010 Arvot Strategia, Vasu ja toiminnalliset

Lisätiedot

TE-palvelut TYP-verkostolle Pohjois-Pohjanmaalla

TE-palvelut TYP-verkostolle Pohjois-Pohjanmaalla TE-palvelut TYP-verkostolle Pohjois-Pohjanmaalla 15.12.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja 1 15.12.2015 Toimisto Otsikko Kartoitusjakso ja työllistymissuunnitelma TE-toimisto, kunta, Kela

Lisätiedot

P A R T. Professional Assault Response Training 2002. Seppo Salminen Auroran koulu. Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11.

P A R T. Professional Assault Response Training 2002. Seppo Salminen Auroran koulu. Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11. P A R T Professional Assault Response Training 2002 Seppo Salminen Auroran koulu Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11.2007 PART -taustaa Ammatillista reagointia uhkaavissa ja väkivaltaisissa

Lisätiedot

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus Lyhyesti Luovista Luovissa saat olla oma itsesi Luovi on valtakunnallisesti toimiva ammatillinen erityisoppilaitos. Luovin henkilöstö huomioi jokaisen opiskelijan yksilönä. Luovilaiset ymmärtävät, että

Lisätiedot

Työnantajahaastattelujen satoa. Kirsi Klemelä Turun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta

Työnantajahaastattelujen satoa. Kirsi Klemelä Turun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Työnantajahaastattelujen satoa Kirsi Klemelä Turun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Työnantajien edustajien haastattelut Tavoitteena oli kartoittaa työnantajien ja henkilöstönkehittäjien näkemystä

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Työelämäpalvelut Harri Mikkonen 1. Tutkintokoulutus Ylempi (AMK) Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Avoin ammattikorkeakoulu 2. Täydennyskoulutus Erikoistumisopinnot

Lisätiedot

SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2016 ja kevät 2017

SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2016 ja kevät 2017 Hyvinvointi ja palveluala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Otavankatu 4 50100 MIKKELI SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE syksy 2016 ja kevät 2017 Työelämän edustajina,

Lisätiedot

ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET

ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET OULUN VARHAISKASVATTAJA MESSUT -2010 Riitta Kaivola / Piia Roos 19.11.2010 KUNNIOITUS Kaskela, M & Kekkonen, M. 2007.

Lisätiedot

Rokotetutkimukset lapsen terveyden edistäjänä

Rokotetutkimukset lapsen terveyden edistäjänä Rokotetutkimukset lapsen terveyden edistäjänä Rokotetutkimukset lapsen terveyden edistäjänä Hyvä vanhempi, mietitkö lapsesi osallistumista rokotetutkimukseen? Tämä vihko tarjoaa sinulle tietoa päätöksesi

Lisätiedot

Asteen verran paremmin

Asteen verran paremmin yhdessä paremmmin Asteen verran paremmin Humap361 perustuu moderniin systeemiseen johtamisajatteluun, jonka lähtökohtana on yhteistyösuhteiden ja koko työyhteisön kehittäminen. me lupaamme Vastuullinen

Lisätiedot

AMMATILLISEN KUNTOUTUKSEN MAHDOLLISUUDET

AMMATILLISEN KUNTOUTUKSEN MAHDOLLISUUDET AMMATILLISEN KUNTOUTUKSEN MAHDOLLISUUDET Kirsi Unkila työkykyvalmentaja, sosiaalialan asiantuntija 26.1.2016 Esityksen sisältö Mitä ammatillinen kuntoutus on ja mitä sillä tavoitellaan? Kuka sitä järjestää?...

Lisätiedot

Työnantajan yleiset velvollisuudet (Työturvallisuuslaki)

Työnantajan yleiset velvollisuudet (Työturvallisuuslaki) Työturvallisuuden toteuttaminen Työturvallisuuslaki Työnantajan vastuu ja työntekijän velvollisuudet Työsuojelun toimintaohjelma Perehdytys Työnantajan yleiset velvollisuudet (Työturvallisuuslaki) Työnantajan

Lisätiedot

Ammatillinen kuntoutus- Voimaa työvoimaan

Ammatillinen kuntoutus- Voimaa työvoimaan Ammatillinen kuntoutus- Voimaa työvoimaan Terveyskeskuksen näkökulma Terveyskeskuslääkäri Tuula Sassi, Sotkamon terveysasema Sisältö Perusterveydenhuollon rooli ammatilliseen kuntoutukseen ohjaamisessa

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE TYÖTERVEYSHUOLLON HENKILÖSTÖLLE AMMATILLISEEN JA LÄÄKINNÄLLISEEN KUNTOUTUKSEEN OHJAUTUMISESTA TYÖTERVEYSHUOLLOSSA

TOIMINTAOHJE TYÖTERVEYSHUOLLON HENKILÖSTÖLLE AMMATILLISEEN JA LÄÄKINNÄLLISEEN KUNTOUTUKSEEN OHJAUTUMISESTA TYÖTERVEYSHUOLLOSSA TOIMINTAOHJE TYÖTERVEYSHUOLLON HENKILÖSTÖLLE AMMATILLISEEN JA LÄÄKINNÄLLISEEN KUNTOUTUKSEEN OHJAUTUMISESTA TYÖTERVEYSHUOLLOSSA TYÖKYVYN VARHAINEN TUKI Työterveyshuoltolain (1383/2001) perusteella työterveyshuollon

Lisätiedot

KUNTIEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS JOENSUU 26.11.2015

KUNTIEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS JOENSUU 26.11.2015 KUNTIEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS JOENSUU 26.11.2015 Mitkä ovat kuntanne suurimmat haasteet liikuntaan liittyvissä asioissa tulevaisuudessa? Talous - Harrastamisen kustannusten nousu - Liikuntapaikkaverkoston

Lisätiedot

Perusopetuksen kehittämiskouluverkosto

Perusopetuksen kehittämiskouluverkosto Perusopetuksen kehittämiskouluverkosto Uudistuva koulu Uusi pedagogiikka, uusi toimintakulttuuri, uusi oppiminen Tulevaisuuden peruskoulu Hallitusohjelma 2015 OPS 2016 Paikallinen opetuksen järjestäjän

Lisätiedot

Sähköisen portfolion käsitteet opintoohjaajankoulutuksessa

Sähköisen portfolion käsitteet opintoohjaajankoulutuksessa Sähköisen portfolion käsitteet opintoohjaajankoulutuksessa Opettajankoulutuspäällikkö, KT Jukka Lerkkanen 28.11.2007 Jyväskylä OSTU-seminaari 28.11.2007 Määriteltävät käsitteet sähköinen portfolio, kompetenssi,

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016 Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016 Mikä on opetussuunnitelma? Opetussuunnitelma on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Siinä kerrotaan,

Lisätiedot

Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa. Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK

Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa. Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK Tukea läheltä - Työterveyshuollosta Apua työkyvyn ja kuntoutustarpeen

Lisätiedot

Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena

Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Tiivistelmät, väli- ja loppuraportit Auli Vuorela ESR-koordinaattori Uudenmaan ELY-keskus 6.5.2013 Raportteja, raportteja, raportteja Loppuraportti

Lisätiedot

Työuran uurtaja ryhmämenetelmä

Työuran uurtaja ryhmämenetelmä Työuran uurtaja ryhmämenetelmä Jukka Vuori, johtaja Salla Toppinen Tanner, pääasiallinen tutkija Tommy Larvi, tuotevastaava Anna Vanhala, asiakasvastaava sähköpostiosoitteet muotoa: nimi.sukunimi@ttl.fi

Lisätiedot

Tukea ja palveluita työllistymiseen Asperger-henkilöille

Tukea ja palveluita työllistymiseen Asperger-henkilöille Tukea ja palveluita työllistymiseen Asperger-henkilöille Tuet ja palvelut käyttöön Työpaikkaa etsittäessä on toisinaan hyödyllistä käyttää erilaisia kunnan tai Työ- ja elinkeinotoimiston (TE-toimiston)

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja

Lisätiedot

Ikääntyvät arvokas voimavara työnantajalle ja yhteiskunnalle eläkevalmennus osaksi työhyvinvointitoimintaa

Ikääntyvät arvokas voimavara työnantajalle ja yhteiskunnalle eläkevalmennus osaksi työhyvinvointitoimintaa Ikääntyvät arvokas voimavara työnantajalle ja yhteiskunnalle eläkevalmennus osaksi työhyvinvointitoimintaa Uudista ja uudistu tapahtuma 24.11.2015 Wanha Satama, Saija Ohtonen-Jones TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ

Lisätiedot

Sähkökaupan eettiset säännöt 1.1.2005 1 ( 5 )

Sähkökaupan eettiset säännöt 1.1.2005 1 ( 5 ) Sähkökaupan eettiset säännöt 1.1.2005 1 ( 5 ) SÄHKÖKAUPAN EETTISET SÄÄNNÖT Nämä säännöt on valmisteltu sovellettaviksi sähkön markkinoinnissa ja myynnissä loppuasiakkaille. Säännöt koskevat tämän liiketoiminnan

Lisätiedot

Yleinen osa - Kuntoutuksessa tukena,

Yleinen osa - Kuntoutuksessa tukena, Yleinen osa - Kuntoutuksessa tukena, muutoksessa mukana Anneli Louhenperä Ma. kehittämispäällikkö 25.11.2015 1 Esityksen sisältö Kertausta: Mikä on standardi ja miksi sitä tarvitaan Diat 3 7 Muutokset:

Lisätiedot

HENKILÖSTÖ- JA TYÖHYVINVOINTIOHJELMA 2020

HENKILÖSTÖ- JA TYÖHYVINVOINTIOHJELMA 2020 HENKILÖSTÖ- JA TYÖHYVINVOINTIOHJELMA 2020 Kh KANGASALAN KUNNAN HENKILÖSTÖOHJELMA 2020 1. Johdanto Kangasalan kunnan onnistumissuunnitelma - kuntastrategia 2020 on hyväksytty valtuustossa syyskuussa 2013.

Lisätiedot

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä

Lisätiedot

Opettajankoulutuslaitos, Rauma. VERME-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi

Opettajankoulutuslaitos, Rauma. VERME-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi Opettajankoulutuslaitos, Rauma VERME-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi Miksi VERME? Kukaan ei ole valmis koulutuksesta valmistuttuaan. Eikä koskaan. Oppiminen jatkuu

Lisätiedot

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Mäntykangas 2 Kysely toteutettiin strukturoidulla lomakkeella

Lisätiedot

Ylitä itsesi. Valmennukset ja seminaarit syksy 2016. Hankinta Toimitusketjun hallinta Yritysvalmennukset

Ylitä itsesi. Valmennukset ja seminaarit syksy 2016. Hankinta Toimitusketjun hallinta Yritysvalmennukset Ylitä itsesi Valmennukset ja seminaarit syksy 2016 Hankinta Toimitusketjun hallinta Yritysvalmennukset Hei, hankinnan ja toimitusketjun hallinnan osaaminen on yrityksille erittäin tärkeä kilpailukyvyn

Lisätiedot

MITEN KIIREEN KESKELLÄ LÖYTYY AIKA ja PAIKKA RAKENTEELLISELLE SOSIAALITYÖLLE Kohti työyhteisön resilienssiä ja toimijuutta.

MITEN KIIREEN KESKELLÄ LÖYTYY AIKA ja PAIKKA RAKENTEELLISELLE SOSIAALITYÖLLE Kohti työyhteisön resilienssiä ja toimijuutta. MITEN KIIREEN KESKELLÄ LÖYTYY AIKA ja PAIKKA RAKENTEELLISELLE SOSIAALITYÖLLE Kohti työyhteisön resilienssiä ja toimijuutta Krisse Lipponen www.taitoba.fi Mistä on kyse? 2 Positiivinen psykologia lähestymistapana

Lisätiedot

CP-vammaisten aikuisten hyvinvointi ja kuntoutus elämänkaarella -projekti vuosina 2007-2010 CP- ikä/kunto -projekti (CPIK)

CP-vammaisten aikuisten hyvinvointi ja kuntoutus elämänkaarella -projekti vuosina 2007-2010 CP- ikä/kunto -projekti (CPIK) CP-vammaisten aikuisten hyvinvointi ja kuntoutus elämänkaarella -projekti vuosina 2007-2010 CP- ikä/kunto -projekti (CPIK) Invalidiliitto ry hallinnoi - RAY rahoittaa www.invalidiliitto.fi/cp-projekti

Lisätiedot

Tutkimus- ja kokemustiedon. tuotteistaminen. www.tsr.fi/tuotteistus

Tutkimus- ja kokemustiedon. tuotteistaminen. www.tsr.fi/tuotteistus Tutkimus- ja kokemustiedon tuotteistaminen www.tsr.fi/tuotteistus Miksi? Tutkimus- ja kokemustieto työelämän käyttöön Tuotteistamalla tutkimustuloksia ja kehittämiskokemuksia teet ne näkyviksi ja laajemmin

Lisätiedot

Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015

Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015 Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015 Opiskelijavastaavan tehtävät Koordinoi ja vastaa laadukkaasta näyttöön perustuvasta opiskelijan harjoittelujakson suunnittelusta,

Lisätiedot

RATKO-malli & tutkimus- ja kehittämishankkeen taustaa

RATKO-malli & tutkimus- ja kehittämishankkeen taustaa TUTKITTUA TIETOA TYÖTEHTÄVIEN RÄÄTÄLÖINNISTÄ RATKO-mallin soveltaminen työyhteisössä Kyvyt käyttöön päivät Tampere 14.10.2015 RATKO-malli & tutkimus- ja kehittämishankkeen taustaa Minna Tarvainen 2 1 Työntekijä

Lisätiedot

Työympäristöjen kehittämisen tekniset mahdollisuudet. Kuntoutussymposium 10-11.11.2011 Tuula Petäkoski-Hult, FT, THM, ft, erikoistutkija, VTT

Työympäristöjen kehittämisen tekniset mahdollisuudet. Kuntoutussymposium 10-11.11.2011 Tuula Petäkoski-Hult, FT, THM, ft, erikoistutkija, VTT Työympäristöjen kehittämisen tekniset mahdollisuudet Kuntoutussymposium 10-11.11.2011 Tuula Petäkoski-Hult, FT, THM, ft, erikoistutkija, VTT 2 VTT:n missio VTT tuottaa kansainvälistä kilpailukykyä lisääviä

Lisätiedot

Hyvä työ pidempi työura Kokemuksia lähikuntoutuksesta

Hyvä työ pidempi työura Kokemuksia lähikuntoutuksesta Hyvä työ pidempi työura Kokemuksia lähikuntoutuksesta Murikka 28.5.2014 Annu Tuominen, Global HR Director, Normet Group Oy Normet lyhyesti Palvelu- ja tuoteratkaisuja maanalaiseen tunneli- ja kaivosliiketoimintaan

Lisätiedot

Yhteistyö sekä yhtymäkohdat Ammattistartin ja Kotitalousopetuksen koulutukseen, opetukseen ja ohjaukseen. 3.12.2009 Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi

Yhteistyö sekä yhtymäkohdat Ammattistartin ja Kotitalousopetuksen koulutukseen, opetukseen ja ohjaukseen. 3.12.2009 Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi Yhteistyö sekä yhtymäkohdat Ammattistartin ja Kotitalousopetuksen koulutukseen, opetukseen ja ohjaukseen 3.12.2009 Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi L 630/98 3 Vammaisille opiskelijoille voidaan järjestää

Lisätiedot

NOSTE perintöä taantumavaiheeseen 9.2.2009

NOSTE perintöä taantumavaiheeseen 9.2.2009 NOSTE perintöä taantumavaiheeseen 9.2.2009 Marja Pakaste Projektipäällikkö www.noste-ohjelma.fi NOSTE-OHJELMAN TAVOITTEET Parantaa enintään perusasteen tutkinnon suorittaneiden aikuisten työelämässä pysymistä

Lisätiedot

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO SISÄLLYS Johdanto...1 1 Toimenpide-ehdotusten toteutuminen ja kv-henkilöstöpalveluiden kehittyminen...2

Lisätiedot

Kirje 27.02.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015

Kirje 27.02.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 Kirje OKM/12/592/2015 27.02.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 Osana nuorisotakuun toimia opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Kohti dialogista johtamista

Kohti dialogista johtamista Kohti dialogista johtamista Työhyvinvoinnin ja johtamisen kehittämishanke Tampereen hiippakunnassa 7.5.2010 Ari Hukari 7.5.2010 Ari Hukari Lähtökohtia (Kirkon työolobarometri 2007) Kirkon työntekijät kokevat

Lisätiedot

Jarmo Lahti 6.2.2009. Kehittäjyyden vahvistaminen henkilöstön edustajan tehtävässä - tutkimus- ja kehittämishanke vuosina 2007-2009

Jarmo Lahti 6.2.2009. Kehittäjyyden vahvistaminen henkilöstön edustajan tehtävässä - tutkimus- ja kehittämishanke vuosina 2007-2009 Jarmo Lahti 6.2.2009 Kehittäjyyden vahvistaminen henkilöstön edustajan tehtävässä - tutkimus- ja kehittämishanke vuosina 2007-2009 Yhteistyössä Työsuojelurahasto 110 000 ERTO 82 000 Valmennuspalvelut Työterveyslaitokselta:

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen v i e s t i VALTIOKONTTORIN LEHTI TYÖHYVINVOINNISTA JA RISKIENHALLINNASTA no 1 2005 Työhyvinvointi ja johtaminen LIISA VIROLAISEN OHJEET: ILOA TYÖHÖN TIMO LAITINEN: YHTENÄISET PELISÄÄNNÖT ESIMIESTYÖLLE

Lisätiedot

AHOT-prosessien johtaminen Pedaforum 2013

AHOT-prosessien johtaminen Pedaforum 2013 AHOT-prosessien johtaminen Pedaforum 2013 Tampere 21.8.2013 Riitta Pyykkö & Tero Keva Turun yliopisto AHOT-toiminnan vaiheita Suomessa Periaatteiden luominen Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen korkeakouluissa,

Lisätiedot

Osaava Verme palautekyselyn tuloksia

Osaava Verme palautekyselyn tuloksia Osaava Verme palautekyselyn tuloksia Hannu Heikkinen, Hannu Jokinen, Ilona Markkanen, Anne Mar(n, Ma? Pennanen & Päivi Tynjälä Ryhmään osallistuvien mielipiteitä vermestä % (n=6) Yleissivistävä (69) Amma(llinen

Lisätiedot

Nuoret ja työttömyysturva. Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Nuoret ja työttömyysturva. Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Nuoret ja työttömyysturva Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Työttömyysetuus Työttömyysetuutta maksetaan työttömän työnhakijan toimeentulon turvaamiseksi siltä ajalta, kun hän etsii uutta työtä

Lisätiedot

Lieksan kaupunki. KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA nro:tta/2002 ===================================================================== 1 (7)

Lieksan kaupunki. KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA nro:tta/2002 ===================================================================== 1 (7) Lieksan kaupunki KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA nro:tta/2002 ===================================================================== 1 (7) LIEKSAN KAUPUNGIN TYKY-OHJELMA 2002 Kaupunginhallitus hyväksynyt 17.6.2002

Lisätiedot

Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa

Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa Axxell Utbildning Ab Turku/Åbo merenkulku Parainen/Pargas kauneus, turismi, ravintola, tekniikka Tammisaari/Ekenäs lähihoitaja, datanomi, merkonomi, artesaani

Lisätiedot

FYSIOTERAPEUTTIEN EETTISET OHJEET

FYSIOTERAPEUTTIEN EETTISET OHJEET FYSIOTERAPEUTTIEN EETTISET OHJEET FYSIOTERAPEUTTIEN EETTISET OHJEET on terveydenhuollon laillistettu ammattihenkilö, jonka tehtävänä on terveyden, liikkumisen, toiminta- ja työkyvyn edistäminen ja ylläpitäminen.

Lisätiedot

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa Eskarista ekalle eskariope mukana ekaluokan alussa Taustaa: Kemi mukana Kelpo-kehittämistoiminnan 1. aallossa lv. 2008-2009 alkaen Tavoite: Esi- ja perusopetuksen nivelvaiheen kehittäminen ja yhteistyön

Lisätiedot

Palvelulinjakohtaisen standardin mahdollisuudet kuntoutuksen toteutuksessa. 2015 Pirjo K Tikka

Palvelulinjakohtaisen standardin mahdollisuudet kuntoutuksen toteutuksessa. 2015 Pirjo K Tikka Palvelulinjakohtaisen standardin mahdollisuudet kuntoutuksen toteutuksessa 2015 Pirjo K Tikka Esityksen sisältö perusrakennemallin muutokset mitä muutokset tarkoittavat palvelun toteuttamisen kannalta

Lisätiedot

Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 liikelaitoskuntayhtymä

Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 liikelaitoskuntayhtymä Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 Työsuojelutoimikunta 13.01.2014 Aika 13.01.2014 klo10:30-12:00 Paikka NordLabin yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5B, Kiviharjuntie 11,

Lisätiedot

Strateginen työhyvinvointi Miten mitata työhyvinvointityön tuloksia?

Strateginen työhyvinvointi Miten mitata työhyvinvointityön tuloksia? Strateginen työhyvinvointi Miten mitata työhyvinvointityön tuloksia? Hannu Pursio Työhyvinvointipäällikkö Strateginen työhyvinvointi Strategia on organisaation pitkän tähtäimen tavoitteiden ja päämäärien

Lisätiedot

Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä

Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä Raija Kerätär 2.11.2015 www.oorninki.fi Kuntoutus Järvikoski 2013 Korjaavaa tai varhaiskuntoutuksellista toimintaa, joka käynnistyy Työ- ja toimintakykyisyyden

Lisätiedot

Syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa

Syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa Syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa Toteutusaika 1.9.2009 30.8.2011 http://cds.diak.fi 14 ammattikorkeakoulun verkosto Päätoteuttaja Diakonia AMK Henkilötyön volyymi yhteensä n. 24

Lisätiedot

TerveysInfo. Työturvallisuuskeskus

TerveysInfo. Työturvallisuuskeskus TerveysInfo Ajetaanko tandemilla? Mentorointi työyhteisössämme Oppaan tarkoituksena on innostaa työsuojelun ja työhyvinvoinnin kehittämistehtävissä toimivia ja etenkin esimiehiä tutustumaan mentorointiin

Lisätiedot

Henkilöstökoulutuksiin liittyvien poissaololajien käsittely Kiekujärjestelmässä

Henkilöstökoulutuksiin liittyvien poissaololajien käsittely Kiekujärjestelmässä Henkilöstökoulutuksiin liittyvien poissaololajien käsittely Kiekujärjestelmässä Koulutuspoissaolot Koulutukseen liittyviä poissaololajeja on Kieku-järjestelmässä seuraaviin koulutustapahtumiin: - Henkilöstökoulutus

Lisätiedot

OMAVALVONTA SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ. Riitta Husso, Valvira 25.8.2015

OMAVALVONTA SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ. Riitta Husso, Valvira 25.8.2015 OMAVALVONTA SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Riitta Husso, Valvira 25.8.2015 1 Omavalvonta Palveluntuottaja vastaa siitä, että palvelu täyttää sille asetetut vaatimukset. Omavalvonnalla tarkoitetaan

Lisätiedot

Ajankohtaista psykososiaalisen kuormituksen valvonnassa

Ajankohtaista psykososiaalisen kuormituksen valvonnassa Ajankohtaista psykososiaalisen kuormituksen valvonnassa Psykososiaalisen kuormituksen valvontaan valmistunut valtakunnallinen valvontaohje, jonka tarkoitus on yhdenmukaistaa ja tehostaa psykososiaalisen

Lisätiedot

Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena

Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena Sirpa Syrjäläinen asiantuntija, kuntoutuspalvelut Varsinais-Suomen TE-toimisto 1 TE-palvelut www.te-palvelut.fi 2 1 Ammatillisen kuntoutuksen tarpeen

Lisätiedot

Koulutusasiainvaliokunta

Koulutusasiainvaliokunta Mietintö 1 (6) Koulutusasiainvaliokunta Yleinen koulutuspolitiikka ja ammatillinen edunvalvonta Esitykset 6.1.1 6.1.11 Kaikella koulutustoiminnallaan liitto tähtää siihen, että edunvalvonta- ja järjestötyö

Lisätiedot

Miten toteutan arjen kuntoutusta? KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki, THL

Miten toteutan arjen kuntoutusta? KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki, THL Miten toteutan arjen kuntoutusta? KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki, THL Näkökulmina Miten varhaiskasvatus toteuttaa arjen kuntoutusta palvelujärjestelmänä? Miten eri tahot yhdessä toteuttavat kuntoutusta?

Lisätiedot

Mittauksesta. Kouvolan kaupungin 360 mittaukset ja henkilökohtaiset purkucoachaukset Yhteenvetoraportti ja vertailut toimialoittain

Mittauksesta. Kouvolan kaupungin 360 mittaukset ja henkilökohtaiset purkucoachaukset Yhteenvetoraportti ja vertailut toimialoittain Free and Focus co-energy. Kouvolan kaupungin 360 mittaukset ja henkilökohtaiset purkucoachaukset Yhteenvetoraportti ja vertailut toimialoittain 4.4.2016 Innotiimi / Anssi Juutilainen www.innotiimi-icg.com

Lisätiedot

ONKO TILAA? ONKO TILAUSTA? Hanasaaren kulttuurikeskus Espoo 2. 3. 3011

ONKO TILAA? ONKO TILAUSTA? Hanasaaren kulttuurikeskus Espoo 2. 3. 3011 ONKO TILAA? ONKO TILAUSTA? Hanasaaren kulttuurikeskus Espoo 2. 3. 3011 2007 päätös sosiaalisen yrityksen perustamisesta kaupunginhallituksessa 28.10. 2008 aloitettiin palvelutuotanto 17.11.2008 sosiaaliseksi

Lisätiedot