Raision alakoulujen LUKUVUOSITIEDOTE 2011-2012
1 Lautakunnan terveisiä Yksi jokavuotinen kesän kohokohta on bongata jossakin vanha opettaja. Kaikille meille vanhemmille ainakin on syöpynyt mieliin jotkut erinomaiset ja ehkä joskus myös vähemmän erinomaiset kasvattajamme koulun alkuajoilta. Opettaja antaa omalla persoonallaan monta alkusysäystä, mitä sitten voimme miettiä lopun elämäämme oliko jokin asia viisaasti tehty vai ei. Mikä sen mukavampaa kuin voittaa oma opettajansa jossakin tärkeässä nokkeluutta vaativassa tehtävässä koulussa. Tätä te alakoulun oppilaat voitte taas harjoitella, kun koulut alkavat täysillä lämpimän kesän jäljiltä. Kouluissa on muutenkin uusia tuulia, kun Kuloisten koulun oppilaat ovat kouluremontin takia opiskelemassa muissa Raision alakouluissa. Muistakaamme, että sopu tilaa antaa. Peruskoulut astuvat muutenkin uuteen aikaan, kun uusi perusopetuslaki astuu käytäntöön Raision kouluissa. Uusia oppiainekokonaisuuksia ei tullut, ainakaan vielä, mutta muuten laki astui voimaan tämän vuoden alusta. Hyvästä peruskoulusta on tarkoitus tehdä vieläkin parempi hyvinvoinnin, lapsen kehityksen ja oppimisen paikka, jossa on turvallinen, ilmapiiriltään kunnioittava sekä ystävällinen oppimisympäristö. Uutta on erityisesti oppilaan mahdollisuus vaikuttaa omaan ja yhteiseen työskentelyyn sekä toimintaympäristöön. Osallisuuden kautta tuetaan oppimista, hyvinvointia sekä vastuulliseksi ihmiseksi ja yhteiskunnan jäseneksi kasvamista. Teillä opettajilla on tärkeä rooli muutoksessa antaa oppilaiden osallistumiselle riittävästi tilaa ja mahdollisuuksia. Uuden perusopetuslain yhtenä keskeisenä seikkana on vastata oppimisessa ja koulunkäynnissä ilmeneviin tuen tarpeisiin uusin tavoin. Tulemme syksyn vanhempainilloissa kuulemaan tarkemmin uusista toimintatavoista ja niihin liittyvistä hankalalta kuulostavista termeistä: yleisestä tuesta jokaiselle oppilaille tarpeen mukaan, jossa tehdään jotakin toisin, tehostetusta tuesta osalle oppilaista, jossa tehdään enemmän toisin ja vielä erityisestä tuesta tietyille päätöksen saaneille oppilaille, jossa tehdään intensiivisesti toisin. Haasteita tässä riittää erityisesti opettajille, mutta hyvään suuntaan oppilaiden kannalta olemme menossa ja tukea työhön on saatava tarvittaessa. Meidän vanhempien on syytä muistaa antaa opettajille työrauhan niin arkena kuin juhlapäivinä. Tämän vuoden alusta entinen koulutuslautakunta muuttui sivistyslautakunnaksi varhaiskasvatuksen tultua lautakunnan alaisuuteen. Näin toivotankin sivistyslautakunnan puolesta hyvää työteliästä kouluvuotta oppilaille, opettajille ja vanhemmille. Kimmo Nurmi Sivistyslautakunnan puheenjohtaja
2 Koulujen työ- ja loma-ajat 2011-2012 Syyslukukausi ma 15.8. to 22.12.2011 - syysloma to 20.10. su 23.10.2011 - joululoma pe 23.12.2011 su 8.1.2012 Kevätlukukausi ma 9.1. la 2.6.2012 - talviloma ma 20.2. su 26.2.2012 - vapaa ma 30.4.2012 Lisäksi koulut voivat halutessaan käyttää yhden lauantaipäivän kodin ja koulun yhteistyöhön ja ottaa vastaavan päivän vapaaksi.
3 Sivistyskeskuksen yhteystiedot: Raision kaupunki Sivistyskeskus Nallinkatu 2 21200 Raisio sivistys@raisio.fi Sivistysjohtaja Matti Sivonen 434 3550 Talouspäällikkö Esa Ilanti 434 3502 (koulukuljetukset) Palvelusihteeri Ulla Haataja 434 3581 Palvelusihteeri Hanna Koivisto 434 3387 (tapaturmat) Palvelusihteeri Ritva Ojanto 434 3500 Oppilashuoltopalvelut: Puhelinaika ti klo 12 13 Koulupsykologi Tuija Elomäki 044 797 1003 Friisilä, Ihala, Konsa, Krookila, Kuloinen vs. koulupsykologi Katri Manelius 0400 624 506 Kaanaa, Kerttula, Tahvio, Tikanmaa, Vaisaari Koulukuraattori Irmeli Lipponen 0400 624 605 Vaisaaren yläkoulu
Friisilän koulu Osoite Verkkopalvelu Sähköpostit 4 Tasalankatu 16, 21200 RAISIO www.raisio.fi > opiskelu ja koulutus > koulut > Friisilän koulu etunimi.sukunimi@raisio.fi Rehtori Kai Rekola 434 3590 /040 595 3570 Koulusihteeri Teija Kurki 434 3591 ti, pe / 044 797 1376 Opettajat 434 3592/Friisilä 434 3567/Nokila Terveydenhoitaja Tiina Nurmi p. 434 3718 ma-ke Koulupsykologi Tuija Elomäki p. 044 797 1003/ 434 3871 Luokat ja opettajat 1A/1D Outi Rumpunen/Maija Kuisma 1B Outi Merisaari 2A Marjo Vuorinen 2B/2D Tanja Kivikoski/Maija Kuisma 3A/3D Tatu Visa/Päivi Juntti p. 434 3850 3M Antti Hankomäki 4A/4D Anu Vikström/ Päivi Juntti p. 434 3850 4M Juha Korvenmaa 5A/5D Jenny Pitkäkaski syksy-11/maria Säilä kevät -12/ Kirsi Tikkanen p. 434 3866 5M Tytti Pesu 6A Jyrki Huunonen 6B/6D Pia Juhola/Kirsi Tikkanen p. 434 3866 6M Terhi Huhtala 3AK Päivi Jokinen / Kuloisten koulu 4-7H Riitta Jääskeläinen p.434 3569 7-9 H Hanna Lehtonen p. 434 3869 Kielten opetus/englanti Erityisopetus Kotikieli Resurssiopettaja Koulunkäyntiavustajat Annika Hakala, Päivi Juntti, Pia Juhola Seija Sorsavirta p. 434 3593/Friisilä ke-pe p. 434 3641/Kuloinen ma-ti albania / Aferdita Ibrahimi bosnia / Aida Bakalbasic Harri Mild Tiina Karlström, Pauliina Laakso, Sinikka Piirainen, Marianne Saloaro, Tiina Tervonen
5 Yleistä Friisilän koulun toiminnasta Friisilän koulun päämääränä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua ja elämän hallinnan kehittymistä. Edistämme hyviä tapoja. Kasvatustyössä haluamme painottaa erilaisuuden hyväksymistä sekä reilua, ystävällistä ja huomaavaista suhtautumista muihin. Jatkamme kummitoimintaa ja kaverikerhoa. Ohjaamme lapsia luontevaan, kohteliaaseen tervehtimiseen, vieraiden kanssa käyttäytymiseen, anteeksipyytämiseen, kiittämiseen, asialliseen kielenkäyttöön, toisen omaisuuden kunnioittamiseen ja vastuunkantoon yhteisistä asioista. Koulussamme toimivat musiikkiluokat, joille haetaan 3. luokasta alkaen koko Raision alueelta. Musiikkiluokilla on musiikin oppitunteja 3-4 viikossa ja työn tuloksia kuullaan koulun arjessa ja juhlassa. Painotamme kiusaamisen ehkäisyä edelleen kuluvana lukuvuotena. Olemme mukana kansallisessa KiVa Koulu -toiminnassa. Se on koulukiusaamista vähentävä ja ennalta ehkäisevä toimenpidekokonaisuus. Liikunta on mukana Friisilän koulun arjessa muutenkin kuin liikuntatunneilla. Oppilaita kannustetaan välituntiliikuntaan, jota varten on päivittäin yksi pitkä, ohjattu välitunti. Tavoitteena on saada oppilaat liikkumaan enemmän koulupäivän aikana ja omaksumaan liikunnallisia elämäntapoja. Toivomme oppilaiden kulkevan aina kun mahdollista koulumatkat kävellen tai pyörällä kypärä päässä. Painotamme koulussamme myös monikulttuurisuustaitojen kehittämistä. Koulussamme runsaalla 10 %:lla on muu kuin suomalainen kulttuuritausta. Tarjoamme heille mm. suomi toisena kielenä -opetusta sekä kotikielen opetusta bosnian ja albanian kielissä sekä islamin uskonnon opetusta. Tärkeintä koulussa on tehdä työnsä niin hyvin kuin osaa. Läksyt ja kotitehtävät ovat oppilaiden työtä. Jokaisen tulee tehdä ne kunnolla. Kai Rekola rehtori
Ihalan koulu 6 Ihalan koulu Konsan koulu Krookilan koulu Konsantie 16 Alikonsantie 2 Inkoistenkatu 28 21260 Raisio 21260 Raisio 21200 Raisio Rehtori Timo Tuusvuori 434 3511/040-569 2299 Vararehtori Heli Kivelä 044 797 1136 Koulusihteeri Teija Kurki (ma ja to) 434 3513/044 797 1376 Opettajat 434 3512 Erityisopetus Pia Hirvonen 044 797 1253 Koulunkäyntiavustaja Vappu Lehtonen Koulupsykologi Tuija Elomäki 044 797 1003 Sosiaalityöntekijä 434 3621 Terveydenhoitaja Henna Mäkinen 434 3717(ma/ke-pe) Hammashoito 434 3746/keskus Keittiö Ihala 434 3529 Kauppis/Konsa ja Krookila 434 3599 Siivous 044 797 1106 Kiinteistönhoito/tekninen keskus 040 054 3720 Ihalan esiopetus/päivähoitoyksikkö 044 797 1280 Iltapäiväkerho 434 3553 /02534324 Konsan koulu 434 3520/044 797 1166 Pulli Niina Vanhanen Helena Krookilan koulu 434 3521/044 797 1223 Virtanen Sari Heini Sipilä 31.12.asti(Uusitalo Päivi) Sähköposti: henkilökunta: koulun kotisivut: etunimi.sukunimi@raisio.fi www.raisio.fi/ihala
Yleistä Ihalan koulun toiminnasta 7 Ihalan pääkoulussa käy päivittäin 450 lasta. 18 perusluokkaa (yksi Kuloisten koulun ryhmä) ja kaksi esiopetusryhmää. Konsan koulussa opiskelee 36 oppilasta (kaksi perusluokkaa) ja Krookilan koulussa 46 oppilasta kahdessa perusluokassa. Määräaikaisia opettajia on tavallista enemmän vakituisten opettajien poissaolojen tähden. A2-kielenä opiskellaan ruotsia ja uutena kielenä ranskaa. Opetusta annetaan myös katolisen, ortodoksisen, islamin uskonnon sekä elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmien mukaisesti. Maahanmuuttajataustaisille oppilaille annetaan suomi toisena kielenä opetusta(s2). Koulujen siivouksesta huolehtii kolme siivoojaa. Muusta kiinteistönhoidosta vastaa tekninen keskus. Ihalan päivittäisen koululounaan valmistaa kolmihenkinen keittiöhenkilökunta omassa keittiössään. Koulussa ruokaillaan kolmessa vuorossa ja se vaikuttaa myös päivän rytmitykseen. Konsaan ja Krookilaan ruoka tuodaan kauppaopiston keittiöstä. Ihalan koulussa on kuusi englannin kieliluokkaa. Opiskelu alkaa ensimmäiseltä luokalta. Kieliluokan toiminnan kehittämisestä vastaa kieliluokkaopettajien ryhmä. Oppilashuollollisia asioita koordinoidaan kouluterveydenhoitajan, koulupsykologin, erityisopettajien ja rehtorin muodostaman oppilashuoltotyöryhmän kautta(ohr). Yleistä, erityistä ja tehostettua tukea annetaan oppilaille räätälöidysti tarpeitten mukaan. Ihalan kouluissa päivän 1. tunti alkaa klo 8.25 ja viimeinen tunti päättyy 15.15. Tähän väliin mahtuu oppitunnit, koululounas ja välitunnit. Koulu kannustaa osaltaan lapsia liikkumaan välituntisin, kulkemaan koulumatkat omin jaloin sekä nukkumaan riittävästi. KiVa Koulu(Kiusaamisen vastustaminen)ja oppilaskuntatoiminta(kaksi edustajaa Suomen Lasten Parlamentissa edustamassa Raisiota) tukevat vanhoina toimintamuotoina koulun kasvatustavoitteita. Uutena käynnistyi viime lukuvuonna laaja Yhteispeli-hanke Ihalan ja Kaanaan kouluissa yhteistyössä Vantaan ja Ylöjärven kuntien kanssa. Iltistoimintaa järjestetään pääosin 1. luokkalaisille Ihalassa, Konsan ja Krookilan kouluissa. Toiminnasta vastaa Nuoret Kotkat ry. Krookilan koulussa käy myös kouluvaari kerran viikossa. Lukuvuoden toiminnasta tiedotetaan erillisillä koteihin lähetettävillä tiedotteilla ja koulun nettisivuilla. Timo Tuusvuori rehtori
Kaanaan koulu Koulun osoite 8 Orkolantie 5, 21120 Raisio Rehtori Jaana Juvala 4343 514 040 079 0515 Koulusihteeri Senja Alkio (ke ja pe) 434 3514 044 797 1375 Opettajat 434 3515 Fax 434 3859 Keittiö, Pirjo Myllärinen 434 3516 Terveydenhoitaja Soile Mäkinen (ma 434 3763 ja joka toinen pe) 044 797 1076 Koulupsykologi Katri Manelius (to) 040 062 4506 Koulun kotisivut: www.raisio.fi/kaanaa Sähköpostit: etunimi.sukunimi@raisio.fi Luokat ja opettajat: 1A Katriina Reinilä 2A Asta Sulonen 2B Antti Alanen 3A Joa-Mari Ruohonen 4A Leena Scharlin 5A Ville Sopenkivi 5B6B Lauri Rahkamaa 6A Anna-Kaisa Merikallio Kuloisten luokat 4A Tanja Kolehmainen 4B Hanna Evesti Erityisopettaja Resurssiopettaja Englannin opettaja Koulunkäyntiavustajat Outi Juslin Armi Runola Pirkko Tuovila-Liimatainen Leila Lindqvist ja Haruka Ono
9 Yleistä Kaanaan koulun toiminnasta Kaanaan koulussa on oppilaita tänä syksynä noin 200. Oppilasmäärämme nousee, koska Kuloisista kaksi luokkaa siirtyy vuodeksi kouluumme. Koulussa on 13 opettajaa sekä yksi vakituinen ja yksi määräaikainen avustaja. Keittiössä työskentelee yksi henkilö ja siivouksesta huolehtii 1½ henkilöä. Terveydenhoitaja ja koulupsykologi tulevat kouluun vähintään yhtenä päivänä viikossa. Nuorisotyöntekijät pitävät kaksi kertaa viikossa iltaisin koulun oppilaille ja Kaanaan nuorille avoimia ovia Kylätalopäädyn tiloissa. Koulun tiloissa toimii myös yksi eskariryhmä. Samassa viihtyisässä pihapiirissä sijaitsee Kaanaan päiväkoti. Ryhmäkoon pienentämistuella koulussamme opettaa resurssiopettaja, joka toimii luokissa samanaikais- ja/tai pienryhmäopettajana erityisesti eri luokkien äidinkielen ja matematiikan tunneilla. Koulussamme aloittaa kolmatta vuottaan oppilaskuntatoiminta. Kaksi koulumme viidennen luokan oppilasta on valtakunnallisen Lasten Parlamentin jäseniä. Välkkäri-toiminta jatkuu. Uusia viides- ja kuudesluokkalaisia oppilaita koulutetaan välitunneille pelien ja leikkien ohjaajiksi. Kaanaan koulun vanhempainyhdistys ry Kanava rahoittaa oppilaille koulutuksen. Näin kaikilla oppilailla on mahdollisuus osallistua ohjattuun välituntitoimintaan yhtenä välituntina päivässä. Kaanaan koulu on mukana KiVa Koulu- ohjelmassa. Ohjelman tarkoituksena on vähentää kiusaamista. Kaikki oppilaat osallistuvat KiVa-oppitunneille. Koulussa toimii KiVa-tiimi, joka selvittää mahdolliset pitkään jatkuneet kiusaamistilanteet. KiVa-tiimiin kuuluvat rehtorin lisäksi erityisopettaja ja terveydenhoitaja. Koulussamme on mahdollisuus osallistua myös kerhoihin. Kerhoista tiedotetaan oppilaita ennen syyskuun alkua. Iltapäiväkerhoa pidetään koulun läheisyydessä vanhalla Nuokkaritalolla. Toiminnasta vastaa Nuoret Kotkat ry. Mukavaa syksyn alkua kaikille! Jaana Juvala rehtori
10 Kerttulan koulu Koulun osoite: Kerttulantie 31 21200 Raisio Puhelinnumerot: Rehtori Olli Ranta 434 3517 / 040 505 1513 Koulusihteeri Senja Alkio (ma ja to) 434 3505 / 044 797 1375 Opettajat 434 3518 Fax 434 3355 Keittiö, Kirsi Airola 434 3519 Erityisopettaja vs. Anu Huuhtanen Kevätlukukausi Sinikka Inkeroinen-Huhta 434 3498 Resurssiopettaja Timo Aarnio Erityisnuorisotyöntekijä Marko Mustonen Terveydenhoitaja Teija Sipilä (ma, ke, pe) 434 3715 Koulupsykologi vs. Katri Manelius (ke) 040 062 4506 Kouluavustajat Leena Kallinen, Marika Vuorinen, Avustajaharjoittelijat Iida Leppänen, Henna Rantala ja Teemu Koponen Koulun kotisivut: www.raisio.fi/kerttula Sähköpostit: etunimi.sukunimi@raisio.fi Luokat ja opettajat: Oppilasmäärä: 1A Saku Joutsamo 19 1B Seija Turta 20 2A Miia Karttunen 20 2B Marikaisa Laine 20 3A Minna Muurinen 21 3B Anna-Riikka Biskop 19 4A Liisa Timonen 19 4B Tiina Heino 17 5A Sanna Reiman 21 5B Solveig Keränen 24 6A Jukka Timonen 17 6B Marko Ojala 17 yht. 234 oppilasta A1ja A2-kieli (englanti ja ruotsi ) vs. Ilona Taatila
11 Yleistä Kerttulan koulun toiminnasta Koulun toiminta-ajatus: Oppilas oppii Kerttulan vuosinaan hyvät perustaidot elinikäisen oppimisen perustaksi. Avoin kouluyhteisö, jossa vallitsee turvallinen, terveellinen ja kohtelias ilmapiiri. Pidämme luontevasta vuorovaikutuksesta hyvää huolta. Monipuoliset työtavat edesauttavat lasten oppimaan oppimista. Otamme jatkuvia askeleita kehittääksemme toimintaamme. Lukuvuoden 2011-12 painopistealueet Kerttulassa: Välituntiliikunnan edelleen kehittäminen. - Kokonaisvaltainen hyvinvointi on tärkeä asia jaksaakseen tehdä koulutyötä. (syöminen, nukkuminen, liikkuminen ja harrastaminen) Oppilaskuntatoiminnan vakiinnuttaminen. - Oppilaat toimivat mukana mielipiteineen koulun kehittämisessä. KiVa-koulutyön edelleen vakiinnuttaminen. -Tervehdimme toisiamme ja muistamme sanat kiitos, ole hyvä ja anteeksi. Riittävä tuki tilapäisesti tai pysyvämmin tukea tarvitsevalle oppilaalle. Esiopetusyksikön toiminnan niveltäminen koulun yhteyteen jatkuu. - Esiopetusyksikkö aloitti toimintansa Kerttulan koulussa 10.8.2010 Kerttulan koulu on mukana kiusaamisen vastaisessa ohjelmassa KiVa-koulussa. KiVa-työ on kiusaamista ennalta ehkäisevää oppituntityöskentelyä sekä jo syntyneiden kiusaamistilanteiden selvittelyä yhdessä oppilaan, vanhempien sekä KiVa-tiimin kesken. Joustavat opetusjärjestelyt ovat osa oppilaan yksilöllistä oppimisprosessia. Kerttulan joustoopetusratkaisut ovat jo vakiintuneet. Joustojärjestelyillä saadaan tilapäistä pienryhmäopetusta tehostettua tai erityistä tukea tarvitseville oppilaille. Koulun vanhempainyhdistys Kytkin tiedottaa toiminnastaan lappusin ja internet-sivuilla. Koulun internet-sivuilla www.raisio.fi/kerttula on koottuna perusinformaatio Kerttulan koulusta. Tiedon kulun vuoksi on tärkeää, että kotisivuilla vieraillaan riittävän usein. Koulun väki toivottaa hyvän yhteistyön lukuvuotta kaikille! Olli Ranta rehtori
Kuloisten koulu (toimii väistötiloissa lisärakentamisesta ja peruskorjauksesta) 12 Koulun osoite: Keskitie 38 21280 Raisio lukuvuoden 2011-12 johtuen koulun Rehtori Jari Miettinen (02)434 3522 ja 040 076 0717 Koulusihteeri Senja Alkio 044 797 1375 1A, 1B ja 2A Kuninkojan koulu 044 797 1225 3A Friisilän koulu (02) 434 3592 4A ja 4B Kaanaan koulu (02) 434 3515 5A Ihalan koulu (02) 434 3512 6A ja 6B Mahittulan nuorisotila (02) 434 3390 1-2CD ja 3CD Kuloisten rivitalo (02) 434 3239 4-6C ja 5-6D Kuloisten rivitalo 044 797 1226 Erityisopettaja Seija Sorsavirta (ma-ti) Terveydenhoitaja Erja Tuomi (02) 434 3733 Koulupsykologi Tuija Elomäki (ma) 044 797 1003 Koulun kotisivut: www.raisio.fi/kuloinen Sähköpostit: etunimi.sukunimi@raisio.fi Luokat ja opettajat: 1A 1B 2A 3A 4A 4B 5A 6A 6B 1-2CD 3CD 4-6C Seppo Kaunonen 5-6D Pasi Manninen Riitta Wikström Susanna Niemi Anu Aaltonen Päivi Jokinen Tanja Kolehmainen Hanna Evesti Pekka Heino Jyrki Hautaniemi Taru Vihervuori Vesa Rouvinen Tiina-Mari Suckman-Ruohola A1-kieli (englanti) Kate Järvinen Resurssiopettaja Tapio Mäki-Ikola Koulunkäyntiavustajat Minna Aalto Mari Mäkilä
Yleistä Kuloisten koulun toiminnasta 13 Raision kaupunki toteuttaa Kuloisten koulun lisärakentamisen ja peruskorjauksen. Perusparannus käynnistyi kesäkuun puolessa välissä ja hanke kestää vuoden. Korjaus maksaa arviolta 3,8 miljoonaa euroa. Remontin vuoksi oppilaitamme siirretään muihin kouluihin. Vuonna 1960 valmistuneessa koulutalossamme korjataan lämpö, vesi, sähkö ja automaatiotekniikkaa, uusitaan muun muassa opetustilojen vanhat pintarakenteet ja varusteet. Remontin alle menevät lisäksi wc-tilat, liikuntasalin puku- ja pesutilat sekä koulun pääsisäänkäynti ja aulatilat. Perusparannuksen yhteydessä myös laajennetaan koulun ruokasalia. Varsinais-Suomen ELY-keskus on myöntänyt hankkeelle valtionavustusta 1,2 miljoonaa euroa. Kuloisten koulun peruskorjaus aiheuttaa luonnollisesti meille haastavia opetus-ja oppilasjärjestelyjä. Lukujärjestykset laadittiin osin yhteistyössä väistötilakoulujen kanssa. Työjärjestyksellisiä haasteita aiheuttivat myös koulukuljetukselliset seikat. Toimimmehan lukuvuoden kuudessa eri pisteessä ympäri Raisiota. Lukuvuoden 2011-12 suunnittelutyö aloitettiin siksi poikkeuksellisen aikaisin keväällä. Kolme 1. ja 2. luokan ryhmää siirtyy Kuninkojan vanhaan kouluun, 3. luokan ryhmä Friisilän kouluun, 4. luokan kaksi ryhmää Kaanaan kouluun, 5. luokan ryhmä Ihalan kouluun ja kaksi 6. luokan ryhmää Mahittulan nuorisotilaan. Koulukuljetus linja-autolla järjestetään luokille 1 4 koko vuoden ajan ja 5. luokalle talviaikaan. Erityisluokat opiskelevat Kuloisten koulun vieressä olevassa rivitalossa. Koulun hallinto toimii kaupungintalon toisessa kerroksessa. Kuloisten koulun toiminta-ajatuksena on luoda tutussa ja turvallisessa ympäristössä edellytykset oppilaan levolliselle kasvamiselle ja oppimiselle niin, että oppilaan minäkuvan ja itsetunnon kehittymistä tuetaan ja erilaisuus hyväksytään. Pyrimme kasvatustyöllämme vahvistamaan oppilaiden itsetuntoa, kykyä hyväksyä ja tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, taitoa käyttäytyä hyvin ja luontevasti kouluyhteisössä ja sen ulkopuolella. Korostamme työssämme ahkeruuden ja työnteon arvoa. Tulevana lukuvuotena kohtaamme uusia ja haastavia tilanteita, joista toivottavasti tulee myönteisiä kokemuksia, joita voi sitten vanhempanakin muistella. Muissa koulutaloissa opiskelevat oppilaamme noudattavat pääsääntöisesti heidän aikataulujaan ja vuosirytmiään. Raision vanhat koulut Kuninkoja ja Mahittula palaavat vuodeksi koulukartalle. Vuoden päästä palaamme sitten lisärakennettuun ja peruskorjattuun Kuloisten kouluun. Mukavaa ja meille kaikille hiukan erilaista kouluvuotta! Jari Miettinen rehtori
Tahvion-Tikanmaan koulu 14 Tahvion koulu Koulun osoite Isovuorentie 7 21200 Raisio Rehtori Sari Aaltonen 434 3536 / 0400 719 511 Koulusihteeri Teija Kurki (ke) 434 3536 / 044 797 1376 Opettajat 434 3537 Keittiö 434 3538 Erityisopettaja 434 3539 Terveydenhoitaja 434 3716 (ke) 044 797 1076 Tikanmaan koulu Koulun osoite Kapponkatu 15 B 21210 Raisio Opettajat 434 3605 Fax 434 3856 Harjaantumisopetus 434 3868 Keittiö 434 3606 Erityisopettaja 434 3855 Terveydenhoitaja 434 3855 (to) 044 797 1076 Koulupsykologi 0400 624 506 Koulujen kotisivut Sähköpostit www.raisio.fi/tahvio etunimi.sukunimi@raisio.fi
15 Yleistä Tahvion ja Tikanmaan koulujen toiminnasta Tahvion ja Tikanmaan koulut toimivat kahdessa toimipisteessä. Tikanmaan koululla on EHA1. luokan lisäksi 1.-2. luokat. Tahvion koululla toimii luokat 3.-6. Tänä lukuvuotena painotamme seuraavia asioita Tahvion ja Tikanmaan kouluilla: Koulumme ovat mukana kiusaamisen vastaisessa Kiva Koulu ohjelmassa. Liikkuva Koulu-hanke jatkuu kouluillamme. Liikuntaneuvoja Pasi Palonen ohjaa liikunnallista aamuparkkia Tikanmaan koululla kaksi kertaa viikossa. 2. ja 6.luokkien oppilaille tarjotaan valinnainen liikuntatunti kerran viikossa. Pidennetty liikuntavälitunti järjestetään Tahvion koululla joka päivä ja Tikanmaan koululla kerran viikossa. Tahvion koululla 5. ja 6. luokan oppilaita koulutetaan välituntiliikuttajiksi. Oppilaskunta valitaan molemmilla kouluilla. Edustajia on joka luokalta kaksi. Oppilaskunta kehittää ja ideoi kouluoloja sekä järjestää oppilaiden toiveiden mukaisia tilaisuuksia ja tempauksia. Opetusryhmien pienentämiseen saamme tukea resurssiopettajasta, joka on koko lukuvuoden käytössämme. Kylämummit vierailevat Tikanmaan ja Tahvion kouluilla säännöllisesti. Mummit tuovat iloa lasten arkeen! Kouluissamme järjestetään oppilaskerhoja molempien koulujen puolella. TahTi on koulumme aktiivinen vanhempainyhdistys. Se kokoontuu säännöllisesti Tikanmaan koululla. TahTiin pyritään saamaan vanhempien edustus joka luokalta. Vanhempainyhdistys on arvokas linkki vanhempien ja opettajien välillä. Vuodesta 1991 olemme tehneet yhteistyötä ystävyyskoulumme Padisen kanssa. Keväällä 2012 tarkoituksenamme on vierailla Virossa. Koulujemme kotisivuilta www.raisio.fi/tahvio löydät päivitettyä tietoa kouluistamme ja niiden toiminnasta. Toivotamme kaikille kodeille oikein hyvää alkanutta lukuvuotta koko henkilökuntamme puolesta! Sari Aaltonen rehtori
OPETUSSANASTOA: 16 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aamu- ja iltapäivätoiminta on perusopetuslain mukaista, oppituntien ulkopuolella järjestettävää, maksullista kerho- tai muuta vapaa-ajantoimintaa, joka on suunnattu erityisesti peruskoulun 1. ja 2. luokan sekä erityisopetuksen oppilaille. Kunnat päättävät toiminnan järjestämisestä, ja lasten osallistuminen siihen on vapaaehtoista. Aamu- ja iltapäivätoiminta tulee järjestää Opetushallituksen laatimien koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteiden mukaisesti AIHEKOKONAISUUDET Aihekokonaisuudet ovat sellaisia opetus- ja kasvatustyön keskeisiä painoalueita, joiden tavoitteet ja sisällöt sisältyvät useisiin oppiaineisiin. Aihekokonaisuuksia käsitellään eri oppiaineiden ja koulun muun toiminnan yhteydessä, esimerkiksi aamunavauksina, teemapäivinä ja projekteina. Aihekokonaisuuksista päätetään perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa ja niiden toteutuksesta päätetään paikallisessa opetussuunnitelmassa. ALKUOPETUS 1. ja 2. vuosiluokan opetusta kutsutaan alkuopetukseksi. ARVIOINTI Arviointi antaa tietoa siitä, miten tavoitteet on saavutettu ja miten ne voitaisiin saavuttaa vielä paremmin. Arviointi voi olla valtakunnallista, kunnan tasolla tapahtuvaa tai koulukohtaista koulun toiminnan arviointia tai oppilaan arviointia. Vanhemmat voivat olla mukana koulun toiminnan arvioinnissa sekä oman lapsensa kehityksen arvioinnissa. AVUSTAVA HENKILÖSTÖ Opetus- ja oppilashuoltohenkilöstön lisäksi koulussa toimii avustavaa henkilöstöä, johon kuuluvat mm. koulunkäyntiavustajat. ERITYISLUOKANOPETTAJA Erityisluokanopettaja opettaa erityisopetuspäätöksen saaneita oppilaita luokkamuotoisessa erityisopetuksessa. ERITYISOPETTAJA Erityisopettaja opettaa erityistä tukea tarvitsevia oppilaita osa-aikaisesti muun opetuksen ohessa. Yleisimmin erityisopettaja opettaa oppilaita, joilla on lukemisen tai kirjoittamisen oppimisvaikeuksia, mutta antaa tukea myös matematiikan ja kielten oppimiseen. Opetusta voidaan antaa yksilöopetuksena, muutaman oppilaan ryhmässä tai samanaikaisopetuksena. Erityisopettajasta käytetään myös nimikettä laaja-alainen erityisopettaja.
ESIOPETUS Lapsella on oikeus esiopetukseen oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna. Esiopetuksen tavoitteena on vahvistaa lapsen oppimisedellytyksiä. Esiopetuksesta säädetään perusopetuslaissa ja se tulee järjestää Opetushallituksen laatimien esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Kunnalla on lakiin perustuva velvollisuus järjestää esiopetusta ja vanhemmat ratkaisevat lapsen osallistumisen esiopetukseen. 17 HOJKS Oppilaalle, jolla on erityisopetuspäätös, on perusopetuslain mukaan laadittava henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS). Huoltajilla tulee olla mahdollisuus osallistua suunnitelman laatimiseen. HOJKSin tulee sisältää ne asiat, jotka opetussuunnitelman perusteissa on määrätty. Jos oppilaalla on jossakin aineessa yksilöllinen oppimäärä, HOJKSissa hänelle määritellään yksilölliset tavoitteet, sisällöt ja arvioinnin periaatteet tuossa oppiaineessa. HOJKSista tehdään hallinnollinen päätös, joten oppilaan huoltajia on kuultava ennen päätöksen tekemistä. HOJKS on uudistettava lukuvuosittain, kun oppilaan opiskelutavoitteissa ja opiskelun tukimuodoissa tapahtuu muutoksia. ILTAPÄIVÄKERHO Iltapäivätoiminta on kerho- tai muuta vapaa-ajantoimintaa oppituntien jälkeen. Toimintaa voivat järjestää koulun tiloissa myös koulun ulkopuoliset tahot. INKLUUSIO Inkluusion perusideana on, että jokaisella lapsella tulee olla mahdollisuus käydä omaa lähikouluaan riippumatta siitä, onko hänellä oppimisvaikeuksia tai jokin vamma tai sairaus. Lähikoulu toimii siten koko ikäluokan kouluna. Oppilaita ei luokitella ominaisuuksien tai taipumusten mukaan, vaan heitä kohdellaan tasaveroisesti. Lähikoululle tulee tällöin taata resurssit vastata kaikkien oppilaiden tarpeisiin. INTEGRAATIO Integrointi tarkoittaa erityisopetuspäätöksen saaneiden oppilaiden opetusta yleisopetuksen ryhmissä. Integroidulle oppilaalle tulee turvata riittävät tukitoimet yleisopetuksen ryhmässä. Usein integraatiota toteutetaan siten, että oppilas opiskelee joitakin oppiaineita, esimerkiksi taide- ja taitoaineita yleisopetuksen ryhmässä ja muita aineita erityisryhmässä. JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssäännöt ovat kouluyhteisössä laaditut yhteiset pelisäännöt siitä, miten koulussa toimitaan. Niiden avulla pyritään edistämään koulun järjestystä ja työrauhaa, opiskelun sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Kaikilla kouluilla pitää perusopetuslain mukaan olla järjestyssäännöt. KIVA KOULU -OHJELMA KiVa Koulu on opetusministeriön ja Turun yliopiston kehittämä ohjelma koulukiusaamisen vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi. KiVa Koulu -toimenpideohjelmat laaditaan erikseen luokka-asteille 1 3, 4 6 ja 7 9.
KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ Kodin ja koulun yhteistyöllä tarkoitetaan koulun henkilöstön ja oppilaiden vanhempien yhteistä toimintaa oppilaiden terveen ja turvallisen kasvun ja oppimisen tukemiseksi. Perusopetuslaki velvoittaa kouluja olemaan opetuksessa yhteistyössä kotien kanssa. Opetussuunnitelmassa on määritelty kodin ja koulun yhteistyön periaatteet. Yhteistyötä tehdään sekä yksilö- että yhteisötasolla. Yhteistyö voi olla lapsen oppimiseen ja hyvinvointiin, arviointiin, opetussuunnitelman laatimiseen ja koulun toiminnan kehittämiseen liittyvää. Vanhempainyhdistykset osaltaan edistävät kodin ja koulun yhteistyötä. KOULUKURAATTORI Koulukuraattori on koulun sosiaalityön asiantuntija. Hänen tehtävänään on edistää yksittäisen oppilaan, oppilasryhmän ja kouluyhteisön sosiaalista hyvinvointia ja vuorovaikutusta sekä tukea oppilaiden koulunkäyntiä erityisesti ongelmatilanteissa. 18 KOULUN KERHOTOIMINTA Koulun kerhotoiminnalla tarkoitetaan koulun järjestämiä, oppilaalle vapaaehtoisia kerhoja, jotka ovat oppituntien ulkopuolella. KOULUPSYKOLOGI Koulupsykologi edustaa psykologista asiantuntemusta kouluyhteisössä. Työn tavoitteena on edistää lasten ja nuorten psyykkistä hyvinvointia, kasvua ja kehitystä, vuorovaikutusta sekä oppimista. KOULURUOKAILU Opetukseen osallistuvalle oppilaalle on annettava jokaisena työpäivänä tarkoituksenmukaisesti järjestetty ja ohjattu, täysipainoinen maksuton ateria. Kouluruokailun yhteydessä toteutetaan myös terveyteen ja hyvään käytökseen liittyviä kasvatuksellisia tavoitteita. KOULUTERVEYDENHUOLTO Kouluterveydenhuolto on kouluyhteisön hyvinvoinnin, oppilaiden terveyden sekä terveen kasvun ja kehityksen seuraamista, arviointia ja tukemista. Siihen kuuluu myös suun terveydenhuolto eli hammashuolto. Koulussa voi olla oma terveydenhoitaja ja koululääkäri tai vastaanotto on järjestetty terveyskeskuksessa. KURINPITO Perusopetuslaissa on säädetty oppilaan kurinpitotoimista. Koulu voi rangaista oppilasta määräämällä hänet jälki-istuntoon, antamalla hänelle kirjallisen varoituksen tai erottamalla hänet koulusta enintään kolmeksi kuukaudeksi. Oppilas voidaan määrätä poistumaan jäljellä olevan oppitunnin ajaksi opetustilasta tai muusta koulun järjestämästä tilaisuudesta tai oppilaan osallistuminen opetukseen voidaan evätä jäljellä olevan työpäivän ajaksi. Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä suorittamaan tehtäviään.
19 LUKI-OPETUS Luki-opetus on sekä ennaltaehkäisevää että korjaavaa opetusta, jonka tarkoituksena on auttaa oppilasta lukemisessa ja/tai kirjoittamisessa ilmenneissä vaikeuksissa. Lukiopetus voi olla joko yksilö- tai pienryhmäopetusta, jota tavallisimmin antaa luki-vaikeuksiin perehtynyt erityisopettaja. LÄHIKOULU Lähikoululla tarkoitetaan sitä koulua, jonka oppilaaksi oppilas asuinpaikkansa perusteella kuuluu. Kunta osoittaa oppilaalle lähikoulun. Lähikoulu on pääsääntöisesti oppilaan kotia lähinnä sijaitseva koulu, jonne oppilaalla on turvallinen koulumatka. OPETUSSUUNNITELMA Kaupungin peruskouluilla on yhteinen opetussuunnitelma. Se on nähtävissä kokonaisuudessaan kaupungin verkkosivuilla. OPPILAAN ARVIOINTI Oppilaan arviointi jaetaan opintojen aikaiseen arviointiin ja päättöarviointiin, joilla on erilaiset tehtävät. Opintojen aikaisen arvioinnin tehtävä on oppilaan oppimisprosessin tukeminen sekä opiskelun ohjaus ja kannustaminen. Arvioinnin kohteina ovat oppilaan osaaminen, oppimisen edistyminen ja työskentely. Myös oppilaan käyttäytymistä tulee arvioida. Arviointiin liittyvä palaute kertoo oppilaalle, miten hyvin hän on saavuttanut kasvulle ja oppimiselle asetetut tavoitteet suhteessa opetussuunnitelman tavoitteisiin ja hyvän osaamisen kuvauksiin. Palaute auttaa oppilasta suuntaamaan opiskeluaan ja kehittämään opiskelu- ja työskentelytaitojaan sekä käyttäytymistään. Oppilaalle tulee antaa jokaisen lukuvuoden aikana riittävästi ja monipuolisesti palautetta edistymisestä, vahvuuksista ja kehittämistä vaativista alueista. Palautteen avulla myös huoltaja pystyy paremmin tukemaan lapsensa koulunkäyntiä. Arvioinnin tulee perustua monipuoliseen näyttöön. Palaute muodostuu opettajan antamasta suullisesta ja kirjallisesta palautteesta sekä todistuksista. Jokaisen lukuvuoden päättyessä oppilaalle tulee antaa lukuvuositodistus. Lisäksi oppilaalle voidaan antaa esimerkiksi välitodistuksia tai arviointitiedotteita paikallisessa opetussuunnitelmassa päätettävällä tavalla. Useimmissa kouluissa käytetään myös opettajan, oppilaan ja huoltajan yhteistä arviointikeskustelua. OPPILASHUOLTO Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Oppilashuoltoon sisältyvät opetussuunnitelman mukainen oppilashuolto sekä oppilashuollon palvelut, joita ovat kansanterveyslaissa tarkoitettu kouluterveydenhuolto sekä lastensuojelulaissa tarkoitettu kasvatuksen tukeminen. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä työskenteleville ja sitä toteutetaan yhteistyössä kotien kanssa. Oppilashuoltotyötä voidaan koordinoida ja kehittää oppilashuoltoryhmässä. Oppilashuolto kuuluu myös esiopetuksessa oleville lapsille. Esiopetuksen oppilashuolto on sekä yhteisöllistä että yksilöllistä tukea. Sen tavoitteena on luoda terve ja turvallinen kasvu- ja oppimisympäristö sekä lapsen kehityksen ja oppimisen esteiden varhainen tunnistaminen ja niihin puuttuminen.
20 OPPILASHUOLTOHENKILÖSTÖ Oppilashuoltohenkilöstöön kuuluvat kouluterveydenhoitajat, koulukuraattorit, psykologit ja koululääkärit sekä nuoriso- ja sosiaalityöntekijä sekä erityisopettaja. OPPILASKUNTA Koulun oppilaat muodostavat oppilaskunnan, jolla voi olla oma hallitus. Oppilaskunta osallistuu koulutyön suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä yhteistoiminnan kehittämiseen. Sen tehtävänä on ohjata oppilaat keskinäiseen yhteistyöhön, pyrkiä parantamaan oppilaiden asemaa ja viihtyvyyttä koulussa ja edistää oppilaiden harrastustoimintaa sekä vastuuta yhteisten asioiden hoidosta. TODISTUKSET Perusopetuksessa käytettävät todistukset ovat lukuvuositodistus, välitodistus, erotodistus ja päättötodistus. Oppilaalle tulee antaa lukuvuositodistus lukuvuoden päättyessä. Lukuvuoden aikana voidaan antaa lisäksi välitodistuksia. Mikäli koulussa noudatetaan jakso-opetusta, jakson päättyessä annettava jaksotodistus voi toimia välitodistuksena. Erotodistus annetaan oppilaalle, joka vaihtaa koulua, eroaa perusopetuksesta tai ei ole saanut oppivelvollisuutta suoritetuksi oppivelvollisuutensa aikana. Päättötodistus annetaan perusopetuksen päättyessä oppilaalle, joka on suorittanut hyväksytysti perusopetuksen koko oppimäärän ja jonka suoritukset kaikissa numeroin arvosteltavissa oppiaineissa ovat vähintään välttäviä. TUKIOPETUS Tukiopetus on opetusta ja ohjausta, jota annetaan oppituntien aikana tai niiden ulkopuolella oppilaille, jotka ovat tilapäisesti jääneet jälkeen opinnoissaan tai jotka muutoin tarvitsevat tukea oppimisessaan. Tukiopetusta annetaan, jotta oppilas ei jäisi pysyvästi jälkeen opinnoissaan. Opetuksen järjestäjällä on velvollisuus tarjota tukiopetusta sitä tarvitseville oppilaille. Tukiopetuksen järjestämisestä on annettava tietoa oppilaan huoltajalle. TURVALLISUUS Kouluilla tulee olla koulun turvallisuuteen, hätätilanteisiin ja työsuojeluun liittyvät suunnitelmat ja ohjeet. Koulujen turvallisuuteen kuuluvat asiat kuvataan oppilashuollon suunnitelmassa. Oppilashuollon suunnitelman lisäksi kouluilla tulee olla lain mukainen pelastussuunnitelma, työsuojelun toimintasuunnitelma sekä järjestyssäännöt. Lisäksi koulussa on oppiainekohtaisia turvallisuusohjeita sekä ohjeet toiminnasta väkivallan uhkatilanteissa ja opettajan valvontavastuusta. Koulun tulee varmistaa, että koulun koko henkilökunta, oppilaat ja oppilaiden huoltajat ovat tietoisia suunnitelmien ja ohjeiden sisällöstä. VANHEMPAINYHDISTYS Vanhemmat voivat perustaa kouluun vanhempainyhdistyksen. Se järjestää koulussa vanhempaintoimintaa ja tarjoaa väylän vanhempien ja opettajien väliselle sekä vanhempien keskinäiselle yhteistyölle. Rekisteröidyt vanmhempainyhdistykset voivat perustaa alueyhdistyksen seudullista yhteistyötä varten. Vanhempainyhdistykset voivat kuulua Suomen Vanhempainliittoon.
VÄLITUNTI Välitunti on kouluissa oppituntien välissä vietettävä tauko. Välitunteja käytetään virkistäytymiseen ja mahdolliseen siirtymiseen koulun toiseen luokkaan tai oman koulualueen ulkopuolella olevaan erikoisluokkaan tai liikuntatunneille. Välitunnin pituutta ei säädellä. Oppilaat ovat välitunnilla koulun vastuulla. Välituntia valvovat välituntivalvojat. YHDYSLUOKKA Yhdysluokassa usean vuosiluokan oppilaita opetetaan samassa opetusryhmässä. YHTENÄINEN PERUSOPETUS Yhtenäinen perusopetus on opetussuunnitelmallisesti yhtenäinen yhdeksänvuotinen kokonaisuus, jota toteutetaan koko perusopetuksen ajan. Keskeistä on opetuksen tavoitteellinen ja sisällöllinen yhtenäisyys, jota opetussuunnitelman perusteet edellyttävät. Normit edellyttävät kaikkien peruskoulujen toteuttavan yhtenäistä perusopetusta riippumatta siitä, mitä vuosiluokkia koulussa on. 21 ------------------------------------------------------------------------------------------ KODIN JA KOULUN YHTEYDENPITOSÄÄNNÖT RAISION ALAKOULUISSA - ellei opettaja ole tavoitettavissa välitunnin aikana, hänelle voi jättää viestin tai soittopyynnön - mikäli opettaja on antanut huoltajille puhelinnumeronsa, pyydetään puhelut soittamaan mieluimmin klo 8 16 silloin, kun ei ole työjärjestyksen mukaista oppituntia - opettajalla ei välttämättä ole mahdollisuutta käsitellä vaikeaa asiaa juuri soittohetkellä - oppilaan vastuulla on reissuvihossa olevien viestin ja tiedotteiden näyttäminen kotona - puhelut kouluun pyydetään soittamaan välituntien aikana - pääsääntöisesti kodin ja koulun yhteydenpito ja tiedottaminen hoidetaan reissuvihon välityksellä, erillisillä tiedotteilla tai sähköpostitse niin kuin opettajan kanssa on sovittu - tekstiviestiin tai vastaajaan jätettyyn viestiin opettaja vastaa vain poikkeustapauksessa POISSAOLOT Huoltajan tulee ilmoittaa koululaisen äkillisestä poissaolosta kouluun/opettajalle mahdollisimman pian. Ennakkoon tiedossa olevista poissaoloista pyydetään lupa hyvissä ajoin opettajalta. Lomahakemuslomake on saatavissa opetustoimen nettisivuilta tai koululta. Koulukohtaisesti voidaan sopia poissaolojen tarkemmasta ilmoittelusta.