MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1



Samankaltaiset tiedostot
Miehikkälän uuden paloaseman rakentaminen

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Tarkastuslautakunta AIKA klo PAIKKA

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/ SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2. Kunnanvaltuusto

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS

Mäntyharju Pöytäkirja 1/ (9) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (11) Tarkastuslautakunta

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 02/2016

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx Tilintarkastajan tehtävät

Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus /201/2016

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen euron osake kau pan ja euron tonttikaupan tekemiseen, ja

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/ Vammaisneuvosto Aika klo 16:00-17:12

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Kaupunginvaltuusto

Jokioisten kunta Pöytäkirja 1 Tarkastuslautakunta Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Asia Otsikko Sivu

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2015 1

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Torstai klo

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta Laki kuntalain muuttamisesta

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS. Tarkastuslautakunnan kokousmenettelyssä noudatetaan hallintosäännön määräyksiä.

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh ,

keskiviikkona klo

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Pöytäkirjan tarkastajat: PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 08:30-15:02

Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ (11)

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

PÖYTÄKIRJA. Perjantai klo Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie TERVO. Perjantai

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

VIROLAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 10/2016 1

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Tilinpäätöstietoja vuodelta 2017

Otsikko Sivu 69 KOKOUKSEN AVAAMINEN KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Yhtymähallitus Tilinpäätös vuodelta / /2018. Yhtymähallitus

Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Transkriptio:

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 Miehikkälän kunnanvaltuusto Aika 20.06.2016 klo 19:00-19:50 Paikka Valtuustosali, Hyvinvointikeskus Kunila Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 17 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 4 18 Arviointikertomus vuodelta 2015 8 19 Henkilöstöraportti vuodelta 2015 9 20 Osavuosikatsaus 30.4.2016 11 21 Ympäristötoimen yhteistyösopimuksen hyväksyminen 12 22 Hallintosäännön muutosten hyväksyminen 1.7.2016 16 23 Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen 19 24 Johtajasopimuksen hyväksyminen 21 25 Lisämääräraha-anomus rakennuslautakunnan lisätalousarvioon 2016, laitehankinta 22 26 Miehikkälän uuden paloaseman rakentaminen 24

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 2 Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot Läsnä Heinonen Jari 19:00-19:50 puheenjohtaja Kirkkopelto-Pakarinen 19:00-19:50 I varapuheenjohtaja Wilma Kirppu Eetu 19:00-19:50 II varapuheenjohtaja Alastalo Tarja 19:00-19:50 jäsen Astola Matti 19:00-19:50 jäsen Heino Sari 19:00-19:50 jäsen Hurtta Tarmo 19:00-19:50 jäsen Husu Sirpa 19:00-19:50 jäsen Kataikko Leena 19:00-19:50 jäsen Kivelä Aleksi 19:00-19:50 jäsen Korpela Markku 19:00-19:50 jäsen Lavento Arto 19:00-19:50 jäsen Pakkanen Raimo 19:00-19:50 jäsen Rikkola Riitta 19:00-19:50 jäsen Ruoppa Pekka 19:00-19:50 jäsen Suomalainen Tuula 19:00-19:50 jäsen Taina Kati 19:00-19:50 jäsen Tenkanen-Salmela 19:00-19:50 jäsen Riitta Tylli Markus 19:00-19:50 jäsen Vanhala Mikko 19:00-19:50 jäsen Oikarinen Petri 19:00-19:50 varajäsen Poissa Hallikainen Jukka jäsen Muu Ylönen Arto 19:00-19:50 kunnanjohtaja Halonen Kaija 19:00-19:50 pöytäkirjanpitäjä Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kuntalain 54 :n mukaan valtuuston kokouskutsu on lähetettävä ja annettava yleisesti tiedoksi vähintään neljä päivää ennen kokousta. Sama kutsumisaika on säädetty valtuuston 29.3.2004 hyväksymän työjärjestyksen 8 :ssä. Kuntalain 58 :n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmannesta (2/3) valtuutetuista on saapuvilla. Valtuuston kokouskutsu on lähetetty 15.6.2016 valtuutetuille, kun nan hal lituk sen jä senille ja kunnanjohtajalle. Kokouksesta on 15.6.2016 annettu yleisesti tieto julkisten kuulutusten ilmoi tus tau lul la. Kokouskutsu ja asialista on julkaistu myös Miehikkälän kunnan kotisi vuilla 15.6.2016 ja Kaa kon kul ma-leh des sä 16.6.2016. Puheenjohtajan tehtävänä on todeta kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 3 Pöytäkirjan tarkastaminen Ehdotus Valtuuston työjärjestyksen mukaan valtuuston pöytäkirjan tarkastaa kaksi kul la kin kerralla tähän tehtävään valittua valtuutettua, jollei valtuusto jonkin asian kohdalla toisin päätä. Pöytäkirjantarkastajat toimivat myös ääntenlaskijoina. Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat Leena Kataikko ja Aleksi Kivelä. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Leena Kataikko ja Aleksi Kivelä. _ Allekirjoitukset Jari Heinonen Puheenjohtaja Kaija Halonen Pöytäkirjanpitäjä Käsitellyt asiat 17-26 Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme. Miehikkälä, 22.6.2016 Leena Kataikko Aleksi Kivelä Pöytäkirja yleisesti nähtävillä Miehikkälän kunnanvirasto, 23.6.2016 Tuula Harju Toimistosihteeri

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 4 Miehikkälän kunnanhallitus 49 21.03.2016 Miehikkälän tarkastuslautakunta 9 12.05.2016 Miehikkälän tarkastuslautakunta 12 23.05.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 17 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 26/04.041/2016 Khall 21.03.2016 49 Liite 1 Tasekirja Kuntalain 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kun nan hal lituk sen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maa lis kuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tar kas tet tavak si. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun men nes sä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jäl keen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesä kuun loppuun mennessä Tilikauden tulos on 802 382,03 ylijäämäinen. Edellisten vuosien yli jää mä ta sees sa on 4 008 765,81 ja kertynyt ylijäämä yhteensä tilikauden 2015 yli jää mäl lä lisättynä on 4 811 147,84. Vuosikate vuodelta 2015 on 1 468 261,36 (704,20 /as). Kertomusvuonna nostettiin lyhytaikaista lainaa 2 000 000. Sa man ai kaises ti pit kä ai kai sia lainoja lyhennettiin 564 552,00. Kunnan lainakanta oli vuo den lopussa 7 638 120 (v. 2014 lopussa 6 202 672 ). Vuonna 2015 lai na kan ta kasvoi 1 435 448.. Lainakannasta lyhytaikaisia kun ta to distus luot to ja on vuoden 2015 lopussa 2,0 milj.. Lainakanta on kasvanut 2 920,28 eu ros ta/asu kas 3 663,36 euroon/asukas. Kassan riittävyys oli kerto mus vuo den lopussa 21 pv (vuonna 2014 18 pv). Kertomusvuoden aikana toimintakate ylittyi seuraavilla toimielimillä: 30 Sosiaali- ja terveystoimi 163 247,61 Olennaiset poikkeamat on selvitetty tasekirjassa määrärahojen ja tu lo arvioi den toteutumisen yhteenvetotaulukon yhteydessä sekä tar kem min ko. toi mi eli men kohdalla. Kunnan nettomenot kasvoivat 2,5 % vuodesta 2014 vuoteen 2015. Ve ro tulot kasvoivat 7,2 % ja valtionosuudet 2,2 % verrattuna vuoteen 2014. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Toimintakertomus on osa tilinpäätöstä. Toimintakertomuksessa on esi tettä vä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteu tu mi ses ta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liit tyvis tä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin ta sees ta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat aina kin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen val von nan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä joh to pää tök sistä. (KuntaL 115 ).

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 5 Miehikkälän kunnanhallitus 49 21.03.2016 Miehikkälän tarkastuslautakunta 9 12.05.2016 Miehikkälän tarkastuslautakunta 12 23.05.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 17 20.06.2016 Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tulok sen kä sit te lys tä (KuntaL 115 ). Valmistelija: Talouspäällikkö Olli Vilen, puh. 040-1992 146 Kunnanjohtajan ehdotus Kunnanhallitus päättää 1. allekirjoittaa tilinpäätöksen ja jättää tilinpäätöksen tilintarkastajien tarkas tet ta vak si. 2. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen val tuuston käsiteltäväksi. 3. esittää kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi toimielinten mää rä ra ha yli tykset. 4. esittää kunnanvaltuustolle, että tilikauden ylijäämä 802.382,03 jä tetään yli-/ali jää mä ti lil le sekä 5. oikeuttaa viranhaltijat tekemään tarvittavat tekniset korjaukset sekä korjaa maan mahdolliset kirjoitus- ja asiavirheet valtuustolle lähetettävään tase kir jaan. Tarkltk 12.05.2016 9 Liite Tilintarkastuskertomus vuodelta 2015 Kuntalain mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätet tä vät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovat ko valtuuston asettamat kunnan ja kuntakonsernin toiminnalliset ja talou del li set tavoitteet toteutuneet. Vt. kunnanjohtaja Kaija Halonen esittelee vuoden 2015 tilinpäätöksen tarkas tus lau ta kun nan kokouksessa. Tilintarkastajien on viimeistään toukokuun loppuun mennessä tar kas tet tava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös. Tilintarkastajien on tarkastettava: 1) onko kunnan hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti; 2) onko kunnan tilinpäätös ja konsernitase laadittu tilinpäätöksen laatimista kos ke vien säännösten ja määräysten mukaisesti sekä antavatko ne oikeat ja riittävät tiedot tilikauden toiminnasta, taloudesta, taloudellisesta ke hi tykses tä ja taloudellisista vastuista;

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 6 Miehikkälän kunnanhallitus 49 21.03.2016 Miehikkälän tarkastuslautakunta 9 12.05.2016 Miehikkälän tarkastuslautakunta 12 23.05.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 17 20.06.2016 3) ovatko valtionosuuksien perusteista ja käytöstä annetut tiedot oikeita; se kä 4) onko kunnan sisäinen valvonta järjestetty asianmukaisesti. Tarkastuslautakunnan tehtävänä on huolehtia tilintarkastuskertomuksen val mis te lus ta valtuuston käsittelyyn. Jos tilintarkastuskertomuksessa on teh ty tilivelvollista vastaan muistutus, on lautakunnan pyydettävä asiasta asian omai sel ta tilivelvolliselta ja kunnanhallitukselta tarpeelliset selitykset. Tar kas tus lau ta kun nan on tämän jälkeen tehtävä oma ehdotuksensa valtuus tol le niistä toimenpiteistä, joihin tilintarkastuskertomus, siinä mah dol lises ti tehdyt muistutukset ja hankitut selitykset sekä lausunnot antavat aihet ta. Lautakunta ei ole ehdotuksessaan sidottu tilintarkastajan esi tykseen. Tilintarkastuskertomus esitetään kuitenkin sellaisenaan valtuustolle. Puheenjohtajan ehdotus Tilintarkastusyhteisö on tarkastanut kunnan hallinnon, talouden ja ti lin päätök sen vuodelta 2015. Tilintarkastaja raportoi kokouksessa tilinpäätöksen 2015 tarkastuksesta ja luovuttaa tilintarkastuskertomuksen 2015. Kun nan hal li tuk sen puolesta kunnanhallituksen puheenjohtaja ja vt. kunnan joh ta ja ovat an ta neet tilintarkastusyhteisölle tilintarkastusstandardien mu kai sen vahvistusilmoituskirjeen. Kirjeen sisältö esi tel lään kokouksessa. Tasekirja/toimintakertomus vuodelta 2015 on toimitettu tarkastuslautakunnan jäsenille jo aikaisemmin. Kunnanjohtajan esittelemä tilinpäätöksestä 2015 merkitään tiedoksi. Tilintarkastajan tilinpäätösraportointi merkitään tiedoksi. Tilintarkastuskertomus vuodelta 2015 ja kokouksessa käyty keskustelu tilin pää tök ses tä merkitään tiedoksi sekä todetaan, että hallinnon kuu le minen tilintarkastuskertomuksen johdosta ei ole tarpeen. Kunnanhallituksen puolesta allekirjoitettu vahvistusilmoituskirje merkitään tie dok si. Ehdotetaan valtuustolle, - että tilintarkastuskertomus vuodelta 2015 merkitään tiedoksi, - että vuoden 2015 tilinpäätös hyväksytään ja - että tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2015. Vs. kunnanjohtajan esittelemä tilinpäätös 2015 ja tilintarkastajan ti lin päätös ra por toin ti merkittiin tiedoksi. Kokouksen käydyn keskustelun jälkeen päätettiin asian käsittely siirtää seu raa vaan kokoukseen.

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 7 Miehikkälän kunnanhallitus 49 21.03.2016 Miehikkälän tarkastuslautakunta 9 12.05.2016 Miehikkälän tarkastuslautakunta 12 23.05.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 17 20.06.2016 Tarkltk 23.05.2016 12 Liite 1 Tilintarkastuskertomus 2015 Tilintarkastaja täydentää tilinpäätösraportointiaan ja luovuttaa tilintarkastuskertomuksen. Puheenjohtajan ehdotus Tilintarkastajan tilinpäätösraportoinnin täydennys merkitään tiedoksi. Tilintarkastuskertomus vuodelta 2015 ja kokouksessa käyty keskustelu tilin pää tök ses tä merkitään tiedoksi sekä todetaan, että hallinnon kuu le minen tilintarkastuskertomuksen johdosta ei ole tarpeen. Kunnanhallituksen puolesta allekirjoitettu vahvistusilmoituskirje merkitään tiedoksi. Ehdotetaan valtuustolle, - että tilintarkastuskertomus vuodelta 2015 merkitään tiedoksi, - että vuoden 2015 tilinpäätös hyväksytään ja - että tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2015 Kvalt 20.06.2016 17 Liite 1 Tasekirja

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 8 Miehikkälän tarkastuslautakunta 10 12.05.2016 Miehikkälän tarkastuslautakunta 13 23.05.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 18 20.06.2016 Arviointikertomus vuodelta 2015 26/04.041/2016 Tarkltk 12.05.2016 10 Valtuuston valitseman tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntalain mukaan antaa arvionsa, ovatko valtuuston talousarviossa asettamat kun nan ja kuntakonsernin toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, tarkastuslautakunnan on arvioi ta va talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voi mas sa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyyttä. Puheenjohtajan ehdotus Tarkastussäännön mukaan arviointikertomus on annettava valtuustolle vä hin tään viikkoa ennen tilintarkastuskertomuksen valtuustokäsittelyä. Lautakunnan jäsenille on lähetetty kunnan ja kuntakonsernin tilinpäätös se kä toimintakertomus, jossa esitetään selvitys valtuuston asettamien, sito vien tavoitteiden toteutumisesta. Tarkastuslautakunnalle on toimitettu luonnos arviointikertomuksesta sähköpostitse.05.2016. Valmistellaan vuoden 2015 arviointikertomusta käymällä keskustelu arviointikertomukseen otettavista havainnoista. Arviointikertomuksen lopullinen käsittely siirretään seuraavaan kokoukseen. Tarkltk 23.05.2016 13 Liite 2 Arviointikertomus 2015 Puheenjohtajan ehdotus Arviointikertomus 2015 hyväksytään allekirjoitettavaksi. Ehdotetaan valtuustolle, -että arviointikertomus 2015 merkitään tiedoksi ja -että valtuusto pyytää kunnanhallitukselta lausunnon niistä toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta. Kvalt 20.06.2016 18

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 9 Yhteistyötoimikunta 5 26.02.2016 Henkilöstöjaosto 6 07.03.2016 Miehikkälän kunnanhallitus 50 21.03.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 19 20.06.2016 Henkilöstöraportti vuodelta 2015 Ytmk 5 Liite 2 Henkilöstöraportti 2015 Hallinto- ja henkilöstöjohtajan ehdotus KT Kuntatyönantajat ja pääsopijajärjestöt ovat yhteistyössä valmistelleet suosituksen henkilöstöraportoinnin kehittämiseksi. Suositus tukee strategista henkilöstöjohtamista, päätöksentekoa sekä henkilöstön ja työyhteisöjen jatkuvaa kehittämistä. Henkilöstöraportti on tarkoitettu sekä työtyöyhteisöjen, johdon että poliittisten päätöksentekijöiden käyttöön. Henkilöstöraportissa kuvataan henkilöstön määrälliset ja laadulliset tunnusluvut, kehittämistoimenpiteet ja näiden vaikutukset henkilöstöön, toimintaan ja talouteen. Suosituksessa esitetään suositeltavat, valtakunnallisesti samalla tavalla kerättävät ja seurattavat henkilöstövoimavaroja kuvaavat määräiset tunnusluvut. Näiden tunnuslukujen yhdenmukainen kerääminen mahdollistaa kuntien välisen vertailun. Rekrytointitilanne kertomusvuonna oli kokonaisuudessaan kohtuullisen hyvä. Sosiaali- ja terveystoimessa on aiemmin ollut haasteita työsuhteiden täyttämisessä, mutta viime vuonna kaikki avoimet työsuhteet saatiin täytettyä. Ylityö - /työntasaustunnit olivat samaa suuruusluokkaa edellisen vuoden kanssa. Sairauslomapäiviä kertomusvuonna oli 15,6 päivää /henkilö edellisvuoden luvun ollessa 15,4 päivää. Valtakunnallinen sairauspoissaolopäivien määrä kunta-alalla oli vuonna 2014 keskimäärin 16,9 päivää. Kaakon kaksikon henkilöstöstä (koko vuoden töissä olleilla) 111 henkilöllä ei ollut yhtään sairauspoissaolopäivää edellisen vuoden luvun ollessa 92. Säästötalkoovapaita pidettiin kertomusvuonna 480 päivää edellisvuoden määrän oltua 431 päivää. Valmistelija: Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Kaija Halonen, puh. 040-5851 085 Yhteistyötoimikunta käsittelee henkilöstöraportin vuodelta 2015 ja esittää sen henkilöstöjaoston hyväksyttäväksi. Henkjaos 6 Liite 2 Henkilöstöraportti 2015 Vt. hallinto- ja henkilöstöjohtajan ehdotus Henkilöstöjaosto hyväksyy henkilöstöraportin vuodelta 2015 liitteen 2 mukaisesti ja esittää sen edelleen tiedoksi kunnanhallituksille ja valtuustoille.

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 10 Yhteistyötoimikunta 5 26.02.2016 Henkilöstöjaosto 6 07.03.2016 Miehikkälän kunnanhallitus 50 21.03.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 19 20.06.2016 Hyväksyttiin yksimielisesti. Khall 21.03.2016 50 Kunnanjohtajan ehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä henkilöstöraportin tiedoksi ja antaa sen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle. Kvalt 20.06.2016 19

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 11 Miehikkälän kunnanhallitus 92 13.06.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 20 20.06.2016 Osavuosikatsaus 30.4.2016 66/04.041/2015 Khall 13.06.2016 92 Kunnanjohtajan ehdotus Hallintosäännön 9 :n mukaan toimialojen on raportoitava valtuustolle sen aset ta mien sitovien toiminta- ja tulostavoitteiden toteutumisesta mää räajoin, vähintään kaksi kertaa vuodessa. Toteutumavertailun mukaan huhtikuun lopun tuloslaskelmassa on toi minta tuot to jen toteutumisaste 30,51 % ja toimintakulujen 30,60 % ver rat tu na kuluvan vuoden budjettiin. Toimintakatteen toteutuma on 30,69 %. Verotulojen toteutumisaste ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen on 36,06 % ja valtionosuuksien 33,30 %. Vuosikate huhtikuun lopussa on 854 081,16 ylijäämäinen. Osavuosikatsauksen perusteella näyttäisi siltä, että tilikauden tulos to teutuu vähintään talousarvion mukaisesti. Valmistelija: Hallintojohtaja Olli Vilen, puh. 040-1992 146 Kunnanhallitus esittää osavuosikatsauksen 1.1. - 30.4.2016 val tuus tol le tiedoksi. Kvalt 20.06.2016 20

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 12 Palveluohjaustyöryhmä 12 04.09.2015 Palveluohjaustyöryhmä 1 15.03.2016 Miehikkälän kunnanhallitus 88 13.06.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 21 20.06.2016 Ympäristötoimen yhteistyösopimuksen hyväksyminen 79/07.072/2015 Palv.ohr 04.09.2015 12 Kaakon kaksikon kunnilla ja Haminan ympäristötoimella oli 19.8.2015 seurantapalaveri, jossa käytiin läpi mm. ympäristötoimen resurssitilannetta ja työaikaa. Haminan ympäristötoimen mukaan he tarvitsevat noin puolen henkilötyövuoden lisäresurssin. Asiaan liittyen kunnanjohtajat, ympäristöpäällikkö, tekninen johtaja, hallinto- ja henkilöstöjohtaja sekä rakennustarkastajat kokoontuivat 31.8.2015, jolloin sovittiin rakennustarkastuksen, ympäristötoimen ja teknisen toimen tehtäväjärjestelyjen uudelleen valmistelusta. Asiaan liittyen työryhmä kokoontuu 15.9.2015. Valmistelija: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 050 349 9571 Ehdotus Palv.ohr 15.03.2016 1 Palveluohjaustyöryhmä linjaa Haminan ympäristötoimen ja Kaakon kaksikon yhteistyön painotukset. Teknisen, rakennus- ja ympäristötoimen henkilöstön tehtävät järjestellään uudelleen siten, ettei 0,5 lisävirkaa perusteta. Ympäristönsuojelulain ja maa-aineslain muutoksista / ympäristötoimen resurssitilanteesta pidettiin neuvottelu 31.8.2015 Miehikkälässä. Tuolloin päätettiin asettaa työryhmä ympäristötoimen, teknisen toimen ja rakennusvalvonnan tehtäväjärjestelyjen uudelleen valmistelusta mahdollisimman kustannustehokkaasti. Valmistelussa otetaan huomioon Haminan kaupungin resurssitilanne ja tarkastellaan Kaakon kaksikon kuntien rakennustarkastajien tehtäväkuvat, prosessit ja rajapinnat. Työryhmään kuuluvat ympäristöpäällikkö, tekninen johtaja, rakennustarkastaja ja apulasirakennustarkastaja sekä hallinto- ja henkilöstöjohtaja työryhmän kokoonkutsujana. Myöhemmin ryhmää täydennettiin ympäristötarkastajalla ja talouspäälliköllä. Työryhmä kokoontui 5 kertaa, 31.8.2015, 15.9.2015, 1.10.2015, 7.10.2015 ja 11.11.2015. Virolahden ja Miehikkälän maa-ainesluvat tulee siirtää ympäristölautakunnalle 1.7.2016 lukien. Ympäristöpäällikön selvityksen mukaan työmäärä ympäristötoimessa on kasvanut, minkä vuoksi resurssivaje on 1/2 henkilötyövuotta. Seurauksena on lupakäsittelyn hidastuminen. Haminan ympäristötoimi pyrkii selviämään nykyisellä henkilöstöresurssilla jatkossakin tehtäviä priorisoimalla. Ympäristötoimi keskitetään jatkossa Haminaan, minkä toimintaa tehostava vaikutus on ympäristöpäällikön arvion mukaan 0,2 htv:tä. Ympäristötarkastajan toimistotöitä siirretään teknisen toimen hoidettavaksi, jolloin vastaava aika vapautuu substanssityöhön. Siltä osin kuin tehtäviä on järkevämpi tehdä

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 13 Palveluohjaustyöryhmä 12 04.09.2015 Palveluohjaustyöryhmä 1 15.03.2016 Miehikkälän kunnanhallitus 88 13.06.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 21 20.06.2016 ympäristötoimen sijaan Virolahden teknisessä toimessa, tekninen toimi pyrkii antamaan resurssia avustavissa tehtävissä. Edellä mainituilla toimenpiteillä saavutetaan yhteensä 0,5 htv tehostava vaikutus. Asioiden käsittelyajat saattavat hieman pidentyä. Ympäristötoimen yhteistyösopimus päivitetään myöhemmin kevään 2016 aikana. Ympäristöpäällikkö tekee sopimusluonnoksen ja toimittaa kommentoitavaksi. Kunnanvaltuustot hyväksyvät kesäkuussa uuden yhteistyösopimuksen ja 1.7.2016 voimaan tulevat hallintosääntömuutokset hyväksytään samassa yhteydessä. Virolahden ja Miehikkälän maa-ainesluvat siirretään ympäristölautakunnalle viimeistään 1.7.2016 lukien. Apulaisrakennustarkastaja valmistelee ja valvoo maa-aineslupa- ja vakuusasiat jatkossakin. Kuntaliiton juristilta saadun vastauksen mukaan kaavailtu yhteistyö asioiden valmistelusta on lain mukaista, eli toisen kunnan viranhaltija voi valmistella ympäristöluvat, jotka toisen kunnan lautakunta hyväksyy. Haminan kaupungin ja Kaakon kaksikon kuntien hallintosääntöjä on myös tältä osin päivitettävä. Johtoryhmä on kokouksessaan 7.12.2015 käsitellyt ympäristötoimen tehtäväjärjestelyjä ja päättänyt seuraavaa: Keskusteltiin Haminan kaupungin kanssa tehdystä ympäristötoimen tehtäväjärjestelyjen selvityksestä. Todettiin, että tehdyn selvityksen osalta on syytä käsitellä palveluohjaustyöryhmässä seuraavat asiat: 1. Ympäristötarkastajan sijoituspaikka olisi jatkossa Hamina 2. Maa-aineslupien hyväksyntä siirtyy 1.7.2016 alkaen Haminaan 3. Tarvittavat hallintosääntömuutokset hyväksytään valtuustoissa siten, että ne tulevat voimaan viimeistään 1.7.2016. 4. Ympäristötoimen yhteistyösopimus päivitetään keväällä 2016 Todettiin, että selvitykseen liittyen tulee vielä kartoittaa muiltakin osin teknisen toimen ja rakennusvalvonnan tehtävien vähentämisen mahdollisuudet. Esimerkiksi yksityisen maanomistajan puunkaatoon liittyvää lupamenettelyä tulee keventää esimerkiksi Kouvolan tavoin. Valmistelijat: Vs.kunnanjohtaja Kaija Halonen, puh. 040 585 1085 Talouspäällikkö Olli Vilen, 040 199 2146 Ehdotus Palveluohjaustyöryhmä toteaa, että 1. ympäristötarkastajan sijoituspaikka olisi jatkossa Hamina 2. maa-aineslupien hyväksyntä siirtyy 1.7.2016 alkaen Haminaan 3. tarvittavat hallintosääntömuutokset hyväksytään valtuustossa siten, että ne tulevat voimaan viimeistään 1.7.2016 4. ympäristötoimen yhteistyösopimus päivitetään keväällä 2016. Hyväksyttiin yksimielisesti. Khall 13.06.2016 88

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 14 Palveluohjaustyöryhmä 12 04.09.2015 Palveluohjaustyöryhmä 1 15.03.2016 Miehikkälän kunnanhallitus 88 13.06.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 21 20.06.2016 Liite 2 Sopimus Kunnanjohtajan ehdotus Ympäristölautakunta 17.5.2016 129 "Haminan, Virolahden ja Miehikkälän välinen ympäristötoimen yhteistyösopimus on ollut voimassa vuoden 2007 alusta lukien. Sopimuksen viimeisin päivitys on tullut voimaan 1.1.2013, jolloin perustettiin terveysinsinöörin virka. Sopimusta on jälleen tarpeen muuttaa ja päivittää ajan tasalle. Sopimukseen kirjattuja asioita on muuttunut vuoden 2013 jälkeen. Ympäristötarkastajan tehtävissä terveysvalvonnan osuus oli jäänyt liian vähälle, minkä vuoksi neuvoteltiin resurssin lisäämisestä. Päädyttiin siihen, että viran sijoituspaikka muutetaan Haminaan ja näin tehostetaan ajankäyttöä. Kustannusvaikutus mm. matkakulujen osalta on vähäinen. Maa-aineslupaviranomainen muuttuu lakimuutoksella kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtäväksi 1.7.2016 alkaen. Tähän liittyvät muutokset on tehtävä yhteistyösopimukseen. Eläinlääkäripäivystyksessä on otettu käyttöön maksullinen puhelinpalvelunumero. Sopimusta koskevia tehtäviä on mahdollisesti siirtymässä itsehallintoalueiden tehtäväksi 1.1.2019. Kustannusjako esitetään pidettäväksi ennallaan, koska vaihtoehtoinen kiinteä prosenttiosuus olisi aiheuttanut suuria heittoja eri vuosien kuluihin. Haminan hallinto- ja toimintasäännön 22 :n mukaan ympäristölautakunta tekee omaa tehtäväaluettaan koskevat sopimukset. Koska kyse on kuntien välisestä yhteistyösopimuksesta, allekirjoittajina ovat kuntajohtajat. Liite 1: Sopimusluonnos. Valmistelija: Ympäristöpäällikkö Tapio Glumoff, puh. 040 511 9819 Ympäristöpäällikön ehdotus: Ympäristölautakunta esittää kaupunginhallituksen ja kunnanhallitusten hyväksyttäväksi ympäristötoimen yhteistyösopimuksen muutoksen. Ympäristölautakunnan päätös: Ehdotus hyväksyttiin." Kunnanhallitus päättää esittää ympäristötoimen yhteistyösopimuksen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 15 Palveluohjaustyöryhmä 12 04.09.2015 Palveluohjaustyöryhmä 1 15.03.2016 Miehikkälän kunnanhallitus 88 13.06.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 21 20.06.2016 Kvalt 20.06.2016 21 Liite 2 Sopimus

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 16 Miehikkälän kunnanhallitus 89 13.06.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 22 20.06.2016 Hallintosäännön muutosten hyväksyminen 1.7.2016 20/01.010/2008 Khall 13.06.2016 89 Liite 3 Hallintosääntö (muutokset on merkitty punaisella ja poistettavat kohdat yliviivattu) Haminan ympäristölautakunta 17.5.2016 127 "Ympäristönsuojelulain ja maa-aineslain muutokset maa-aineslupien ja ympä ris tö lu pien yhteiskäsittelystä ja lupaviranomaisesta tulevat voimaan 1.7.2016. Siitä lähtien lupaviranomainen on kunnan ym pä ris tön suo je lu viran omai nen. Haminassa, Virolahdella ja Miehikkälässä se on Haminan ympä ris tö lau ta kun ta. Haminassa maa-aineslain mukaiset ottamisluvat on 1.1.2015 alkaen valmis tel lut, päättänyt ja valvonut ympäristölautakunta ja sen alaiset vi ran halti jat. Virolahdella ja Miehikkälässä maa-ainesluvat on valmistellut ja val vonut rakennuslautakunta ja sen alaiset viranhaltijat hallintosäännön mukaan. Lupaviranomainen on ollut kummassakin kunnassa kunnanhallitus. Virolahden ja Miehikkälän maa-aineslupien siirtoa ympäristölautakunnalle ja siihen liittyviä resurssikysymyksiä on valmisteltu työryhmässä, jossa on ol lut edustettuna Kaakon Kaksikon keskushallinto, tekninen hallinto, ra kennus val von ta ja Haminan ympäristötoimi. Haminan ympäristötoimella ei ole hen ki lö re surs se ja ottaa valmisteltavakseen ja valvottavakseen myös Vi rolah den ja Miehikkälän maa-aineslupia, koska niitä on henkilöresursseihin näh den huomattavan paljon. On päädytty ratkaisuun, jossa Kaakon Kak sikon rakennusvalvonta edelleen valmistelee ja valvoo maa-ainesluvat kuntien alueella. Lupapäätökset tehdään kuntien ja Haminan yhteisessä ympä ris tö lau ta kun nas sa. Suomen kuntaliiton lakiasiantuntijoilta on var mis tettu, että menettely täyttää lain vaatimukset kunnan ym pä ris tön suo je lu vi ranomai sen vaihtamisesta lupaviranomaiseksi. Koska toisen viranomaisen alainen viranhaltija valmistelee ja valvoo ym päris tö lau ta kun nan tekemiä maa-aineslupapäätöksiä, tarvitaan asiasta kuiten kin maininta kunkin kunnan hallintosääntöön. Maa-aineslupien vakuuksien hallinta on nykyisissä hallintosäännöissä mää rät ty Kaakon Kaksikossa kunnanhallituksille ja Haminassa ym pä ris töpääl li köl le. Lupaviranomaisen vaihtuessa on Kaakon Kaksikossa syytä vaih taa myös vakuuksien hallinnointi lupaviranomaiselle. Kaakon Kaksikon hallintosäännössä on maa-ainestaksan poikkeamisista päät tä mi nen rakennuslautakunnan tehtävä. Kohta esitetään poistettavaksi. Samalla voidaan saattaa ajan tasalle hallintosääntöjen kohta, joka koskee ku lu tus ta va roi den ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annetun lain tarkoit ta maa kunnan valvontaviranomaista. Tehtävä on siirtynyt Turvallisuusja kemikaalivirastolle (Tukes) 1.5.2016. Valmistelija: Ympäristöpäällikkö Tapio Glumoff, puh. 040 511 9819.

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 17 Miehikkälän kunnanhallitus 89 13.06.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 22 20.06.2016 Ympäristöpäällikön ehdotus: Ympäristölautakunta esittää Haminan kaupunginhallitukselle ja edelleen kau pun gin val tuus tol le sekä Virolahden ja Miehikkälän kunnanhallituksille ja edel leen kunnanvaltuustoille, että hallintosääntöjä muutetaan seuraavasti: Lisätään Haminan ympäristölautakunnan tehtäviin, että se toimii maa-aines lu pa vi ran omai se na myös Virolahden ja Miehikkälän kunnissa. Muutetaan Virolahden ja Miehikkälän hallintosääntöihin ra ken nus val vonnan tehtäviin, että se valmistelee ja valvoo ympäristölautakunnan pää tet täväk si kuuluvat maa-ainesluvat Virolahden ja Miehikkälän kunnissa. Hallintosääntöihin lisätään maininta, että tässä tehtävässä Virolahden raken nus val von nan viranhaltijat toimivat Haminan ympäristölautakunnan alai si na viranhaltijoina. Kaakon Kaksikon hallintosääntöihin esitetään muutettavaksi maa-ai nes lupien vakuuksista päättäminen ympäristölautakunnan tehtäviin. Maa-ainesluvista ja niiden vakuuksista päättäminen vastaavasti esitetään pois tet ta vak si Virolahden ja Miehikkälän kunnanhallitusten tehtävistä. Kaakon Kaksikon hallintosäännöstä esitetään poistettavaksi ra ken nus lauta kun nan tehtävistä maa-ainestaksan poikkeamisista päättäminen. Kunkin kunnan hallintosäännöistä esitetään poistettavaksi ter vey den suo jelu vi ran omai sen tehtävistä kohta, joka koskee kulutustavaroiden ja ku lut taja pal ve lus ten turvallisuudesta annetun lain tarkoittamaa kunnan val von ta viran omais ta. Ympäristölautakunnan päätös: Ehdotus hyväksyttiin." Kaakon kaksikon hallintosääntöön tulee tehdä myös muutokset, jotka aiheu tu vat hallinto- ja henkilöstöjohtajan viran lakkauttamisesta ja hal lin tojoh ta jan viran perustamisesta. Kunnanhallituksen ratkaisuvaltaa on täsmennetty lisäämällä kohdat ra hoituk sen johdannaissopimuksista päättämisestä ja kuntatodistuslimiitin kasvat ta mi ses ta. Kunnanhallituksen ratkaisuvallan kohdat on myös jär jes tel ty asiasisällöllisesti loogisemmaksi. Rakennuslautakunnan, rakennustarkastajan ja apulaisrakennustarkastajan ratkaisuvaltaan on tehty täsmennyksiä. Valmistelija: Hallintojohtaja Olli Vilen, puh. 040-1992 146 Kunnanjohtajan ehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi 1.7.2016

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 18 Miehikkälän kunnanhallitus 89 13.06.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 22 20.06.2016 voimaan tulevat hal lin to sään tö muu tok set. Kvalt 20.06.2016 22 Liite 3 Hallintosääntö (muutokset merkitty punaisella ja poistettavat kohdat yliviivattu)

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 19 Miehikkälän kunnanhallitus 91 13.06.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 23 20.06.2016 Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen 57/07.072/2016 Khall 13.06.2016 91 Liite 5 Perussopimuksen muutos Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen ky, hallitus 12.5.2016 32 "Uudessa kuntalaissa (8410/2015) kuntien yhteistoimintaa koskevat säännök set poikkeavat joiltain osin aiemman kuntalain säännöksistä. Kun ta yhty mien perussopimukset on uudistuneen kuntalain siirtymäsäännöksen (147 ) saatettava kuntalain 8 luvussa säädetyn mukaisiksi viimeistään vuon na 2017 valittavan valtuuston toimikauden alusta. Kuntayhtymän perussopimuksen muuttamisesta säädetään kuntalain 57 :ssä. Jos perussopimuksessa ei ole toisin sovittu, perussopimusta voidaan muuttaa, jos vähintään kaksi kolmannesta (2/3) jäsenkunnista sitä kan nat taa ja niiden asukasluku on vähintään puolet kaikkien jäsenkuntien yh teen las ke tus ta asukasluvusta. Vanha kuntalaki ei mahdollistanut asiasta so pi mis ta perussopimuksissa, joten muuttaminen tulee lähtökohtaisesti teh dä laissa säädetyllä enemmistöllä jäsenkunnista. Uuden kuntalain 56 :ssä säädetään kuntayhtymän perussopimuksen vähim mäis si säl lös tä. Perussopimuksessa on sovittava ainakin: 1) kuntayhtymän nimestä, kotipaikasta ja jäsenkunnista; 2) kuntayhtymän tehtävistä sekä tarvittaessa 8 :ssä tarkoitetun jär jes tämis vas tuun siirtymisestä; 3) yhtymäkokousedustajien tai yhtymävaltuuston taikka muuta ylintä päätös val taa käyttävän toimielimen jäsenten lukumäärästä ja äänivallan perus teis ta; 4) kuntayhtymän muista toimielimistä sekä niiden tehtävistä, pää tös val lasta ja koollekutsumisesta; 5) siitä, mikä kuntayhtymän toimielin valvoo kuntayhtymän etua, edustaa kun ta yh ty mää ja tekee sen puolesta sopimukset, sekä siitä, millä tavoin kun ta yh ty män nimen kirjoittamisesta päätetään; 6) jäsenkuntien osuudesta varoihin ja vastuusta sen veloista sekä muista kun ta yh ty män taloutta koskevista asioista; 7) kuntayhtymän hallinnon ja talouden tarkastuksesta; 8) kuntayhtymästä eroavan jäsenkunnan ja toimintaa jatkavien jä sen kuntien asemasta; 9) kuntayhtymän purkamisesta ja loppuselvityksen suorittamisesta; 10) menettelystä, jolla kuntayhtymän alijäämä katetaan tilanteessa, jossa jä sen kun nat eivät ole hyväksyneet 119 :n 2 momentissa tarkoitettua so pimus ta kuntayhtymän talouden tasapainottamisesta; 11) talouden ja toiminnan seurantajärjestelmästä ja raportoinnista jä senkun nil le. Vanhaan kuntalain säännöksiin verrattuna jatkossa perussopimuksessa tu lee olla määräykset alijäämien kattamisesta (10 kohta) sekä talouden ja

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 20 Miehikkälän kunnanhallitus 91 13.06.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 23 20.06.2016 toi min nan seurantajärjestelmästä ja raportoinnista jäsenkunnille (kohta 11). Lisäksi perussopimuksessa tulee aina sopia tarvittaessa jär jes tä misvas tuun siirtymisestä jäsenkunnilta kuntayhtymälle (2 kohta). Uudessa kuntalaissa on vanhasta kuntalaista poikkeavasti myös sää dökset yhtymäkokouksesta (60 ). Laissa on säädetty yhtymäkokous vä himmäis teh tä vis tä sekä siitä, että jäsenkunnan yhtymäkokousedustaja tulee va li ta kuhunkin kokoukseen erikseen. Edustajan valinta pidemmäksi toi mikau dek si ei ole enää mahdollista. Kuntayhtymän yhtymäkokous päätti kokouksessaan kesäkuussa 2016 (13.6.), että kuntayhtymän perussopimus uudistetaan vastamaan uuden kun ta lain säännöksiä. Perussopimuksen valmistelu käynnistettiin maa liskuus sa 2016 kun Kuntaliitto sai valmiiksi kuntayhtymän pe rus so pi mus mallin. Perussopimusta on valmistelu jäsenkuntien ja kuntayhtymän ta lous joh dosta muodostetussa työryhmässä. Kaikki jäsenkunnat ovat osallistuneet valmis te luun työryhmän kokouksissa 6.4.2016 ja 22.4.2016. Ehdotus perussopimukseksi liitteenä nro 1. Lisätietoja: toimitusjohtaja Annikki Niiranen, p. 020 633 2000, sähköposti: an nikki.niiranen@carea.fi ja talousjohtaja Helena Kinnunen, p. 020 633 2001, sähköposti: he lena.kinnunen@carea.fi Toimitusjohtajan esitys: Hallitus päättää saattaa ehdotuksen perussopimukseksi jäsenkuntien valtuus to jen käsittelyyn. : Hyväksyttiin." Valmistelija: Kunnanjohtaja Arto Ylönen, puh. 050-3499 571 Kunnanjohtajan ehdotus Kunnanhallitus päättää esittää Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän perussopimuksen muutoksen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi. Kvalt 20.06.2016 23 Liite 4 Perussopimuksen muutos

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 21 Miehikkälän kunnanhallitus 90 13.06.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 24 20.06.2016 Johtajasopimuksen hyväksyminen 27/02.021/2016 Khall 13.06.2016 90 Liite 4 Johtajasopimus Kunnanjohtaja Arto Ylösen ja kunnan kesken on laadittu liitteen mukainen joh ta ja so pi mus. Kuntalain (410/2015) mukaan kunnan ja kunnanjohtajan välillä on tehtävä joh ta ja so pi mus. Johtajasopimus tulee laatia 1.6.2017 mennessä, ellei kunnas sa ole jo johtajasopimusta. Johtajasopimus edistää strategista johtamista parantaa johtamistyön tavoitteiden asettamista ja niiden arvioimista selkeyttää poliittisen ja ammatillisen johdon välistä työnjakoa luo pelisäännöt johtamistyölle edistää ammattitaitoisten johtajien saatavuutta ja pysyvyyttä ennaltaehkäisee ristiriitatilanteita Kunnanhallituksen puheenjohtajan ehdotus Hallituksen puheenjohtajalle on johtajasopimuksen valmisteluvastuu. Johta ja so pi muk sen hyväksyy kunnanvaltuusto. Kunnanjohtajan henkilökohtaiset kuntastrategiaan sekä toiminta- ja ta loussuun ni tel maan pohjautuvat tavoitteet ja niiden arviointimittarit asettaa kunnan hal li tus. Näistä vuosittaisista tavoitteista laaditaan johtajasopimuksen lii te, josta ilmenevät tavoitteet ja tavoitteiden arvioinnissa käytettävät mit tarit. Johtajasopimus liitteineen tu lee julkiseksi, kun se on allekirjoitettu. Valmistelija: Kunnanhallituksen puheenjohtaja Tarja Alastalo,puh. 040-564 1242 Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi liitteenä olevan joh ta ja so pi muk sen. Kvalt 20.06.2016 24 Liite 5 Johtajasopimus

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 22 Rakennuslautakunta 34 24.05.2016 Miehikkälän kunnanhallitus 94 13.06.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 25 20.06.2016 Lisämääräraha-anomus rakennuslautakunnan lisätalousarvioon 2016, laitehankinta Rakla 24.05.2016 34 Rakennusvalvontaohjelmat (molemmissa kunnissa oma ) ovat vanhentumassa ja niiden päivittäminen tai uusiminen on tarpeen. Rakennustarkastajan antama päätösehdotus Tällä hetkellä rakennusvalvonnassa on käytössä omat kuntakohtaiset rakennusvalvontaohjelma (KuntaNet) erillisellä lisenssimäärällä ja erilliset paikkatieto-ohjelmat (MAP-karttaohjelma) sekä ajantasaisen omistajatiedon tarkastamisen käyttö-oikeus internetin kautta KTJ järjestelmässä. Nykyisten rakennusvalvontaohjelmien päivittäminen molempiin kuntiin aiheuttaa kustannuksia, jolloin joudutaan harkitsemaan onko enää kahden järjestelmän päivittäminen kannattavaa. Käyttö edellyttää useamman muun ohjelman pitämisen samalla käytössä. Sähköiseen lupajärjestelmään siirtyminen edellyttää ohjelmien integraatiota että ne toimivat nykyisissä rakennusvalvontaohjelmissa. Kyseisiä integraatiota ei ole vielä tehty, koska on ilmennyt kyseiset ohjelmistojen vanhenemiset ja KuntaNet ohjelmaan ei saa kahta kanta-aineistoa vaan joudutaan pitämään kahta erillistä ohjelmaa. Nykyiset rakennusvalvontaohjelmat eivät mahdollista yhtä aikaista käyttöä, vaan vaihdettaessa toisen kunnan kantaan on ohjelma suljettava ja käynnistettävä uudelleen ja kirjauduttava uudelleen toisen kunnan kanta-aineistoon. Valmistelija rakennustarkastaja Risto Poikolainen, puh. 050-3892 152. Rakennuslautakunta esittää kunnanhallitukselle, että rakennusvalvontaohjelman päivittämiseen tai uusimiseen myönnetään 20.000,- euron lisämääräraha (alv 0 %) vuoden 2016 talousarvioon. Khall 13.06.2016 94 ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Miehikkälän kunnan osuus rakennusvalvontaohjelman päivittämiseen tai uusimiseen on 10.000 euroa (alv 0 %). Kunnanjohtajan ehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle 10.000 euron lisämäärärahan hyväksymistä, edellyttäen, että Virolahden kunta osallistuu rakennusvalvontaohjelman päivittämiseen tai uusimiseen 10.000 euron lisämäärärahalla (alv 0%) vuoden 2016 talousarviossa. Kvalt 20.06.2016 25

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 23 Rakennuslautakunta 34 24.05.2016 Miehikkälän kunnanhallitus 94 13.06.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 25 20.06.2016

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 24 Tekninen lautakunta 127 25.11.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 200 07.12.2015 Miehikkälän kunnanvaltuusto 36 15.12.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 54 06.04.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 11 11.04.2016 Miehikkälän kunnanhallitus 87 13.06.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 26 20.06.2016 Miehikkälän uuden paloaseman rakentaminen 88/09.095/2014, 111/45.451/2015 Tela 25.11.2015 127 Kymenlaakson pelastuslaitoksen johtokunta (29.10.2013) on hyväksynyt pelastustoimen palvelutasopäätöksen vuosille 2014-2017. Palvelutasopäätös on hyväksytty myös Miehikkälän kunnassa (kh 12.8.2013 114). Palvelutasopäätökseen liittyy eteläisen toimialueen paloasemaverkoston kehittäminen, ja siinä on esitetty Miehikkälään uutta paloasemaa 2016-2017. Hankkeelle on varattu 30 000 määräraha suunnittelua varten vuodelle 2015. Miehikkälän kunnan investointisuunnitelmassa on esitetty uuden paloaseman rakentamiseen vuodelle 2016 1.300.000 ja vuodelle 2017 700.000. Hankesuunnitelman laatiminen on käynnistetty lokakuussa 2015. Tontin hankinnasta on tehty aiesopimus. Lopullinen rakentamispäätös on tarkoitus tehdä valtuustossa hankesuunnitelman hyväksymisen yhteydessä joulukuussa 2015. Pelastustoimen palvelutason säilymisen, kaluston säilyttämisen ja kunnossapidon, sekä motivoituneen henkilöstön ylläpitämisen ja rekrytoinnin kannalta on uuden, nykyaikaisemman paloaseman saaminen Miehikkälän kuntakeskukseen erittäin tärkeää. Tällä on myös tärkeä merkitys lähtövalmiuteen sekä ennen kaikkea kohteen saavutettavuuteen. Mikäli Saivikkalassa ei olisi toimivaa pelastuspalvelua, olisi saavutettavuus Saivikkailla n. 15-20 minuuttia. Saavutettavuus heikkenisi oleellisesti muualla Miehikkälässä lukuun ottamatta lähimmän, Virojoen VPK:n tulosuuntaa. Kymenlaakson pelastuslaitos on sijoittanut Miehikkälään hyvän ja nykyaikaisen kaluston, jonka ylläpito kärsii nykyisissä tiloissa. Toimitilojen heikkoudesta kärsii myös pelastustointa hoitava, puolivakinainen (toimenpidepalkkainen) palokunta. Miehikkälän kunnanhallitus on kokouksessaan 30.3.2015 62 hyväksynyt Miehikkälän paloaseman tarveselvityksen ja käynnistänyt hankesuunnitelman valmistelun. Paloaseman hankesuunnittelutyöryhmään kunnan edustajiksi on nimetty kunnanvaltuuston puheenjohtaja Jari Heinonen, kunnanhallituksen puheenjohtaja Tarja Alastalo, kunnanhallituksen jäsen Jukka Hallikainen, kunnanjohtaja Antti Jämsén, tekninen johtaja Markku Uski ja tilapalvelupäällikkö Heikki Rongas. Tarveselvitystyöryhmän jäseninä olleet pelastuslaitoksen ja palokunnan edustajat jatkoivat hankesuunnittelutyöryhmässä. Hankesuunnittelutyöryhmä on työstänyt tarveselvityksen pohjalta hankesuunnitelman. Hankesuunnitelman laadinnassa on käytetty Edifica Oy:n arkkitehti Petteri Nikkiä. Hankesuunnitelma on liitteenä 3.

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 25 Tekninen lautakunta 127 25.11.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 200 07.12.2015 Miehikkälän kunnanvaltuusto 36 15.12.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 54 06.04.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 11 11.04.2016 Miehikkälän kunnanhallitus 87 13.06.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 26 20.06.2016 Liite 3 Paloasema on mitoitettu kahdelle pelastusyksikölle ja yhdelle ensivasteyksikölle. Paloasemalla on tarvittavat huolto-, sosiaali-, toimistoja koulutustilat aputoimintoineen. Paloaseman yhteyteen tulee tilat myös yhdelle ensihoidon yksikölle. Kuntosali on suunniteltu niin, että se voi olla kaikkien kuntalaisten käytössä. Tarveselvityksessä päädyttiin n. 900 m²:n tiloihin. Hankesuunnitelmassa tilat ovat yhteensä 993,5 m². Tilojen neliömäärissä on eroja, mutta pääasiallinen ylitys johtuu nuorten toimintaan varatusta tilasta (15,5 m²) ja avaremmista aulatiloista. Pihalle tulee lisäksi erillinen, 75 m²:n varastotila (kylmä) öljyntorjuntakalustolle. Pohjatutkimus on parhaillaan menossa, ja ennakkotiedon mukaan rakennusta ei tarvitsisi paaluttaa. Perustamistapalausunto saadaan kokoukseen mennessä. Mahdollinen paalutus nostaa kustannusta. Hankkeen veroton kustannusarvio on 2.173.000. Hankesuunnitelman pohjalta on tarkoitus hakea Palosuojelurahaston avustusta. Avustusta on mahdollista saada 220.000. Öljyntorjuntakaluston varastolle on mahdollisuus saada Öljynsuojarahaston harkinnanvaraista avustusta. Avustus voi olla parhaimmillaan 100 %, mutta avustuksen saannista ei ole varmuutta. Valmistelija: tekninen johtaja Markku Uski, puh. 050 389 2150. Asian käsittely Miehikkälän kunnanhallitus on kokouksessaan 23.11.2015 keskustellut paloasemasta, ja pitänyt 2.173.000 kustannuksia liian suurina. Tältä pohjalta on pikaisesti valmisteltu vaihtoehto, josta ambulanssin toimintatilat ja yleiseen käyttöön tarkoitetut kuntosalitilat on karsittu pois (liite 6). Kustannusarvio on tehty aiemman version tavoitehinta-arvion mukaisilla neliöhinnoilla (liite 7). Version koko on n. 725 huoneneliötä ja tavoitehinta 1.475.000. Ambulanssitilojen osuus kustannuksista ensimmäisessä Liite 6 versiossa oli 232.000 euroa. Aiemman version kokonaishinta ilman Liite 7 ambulanssin tiloja oli 1.941.000. Teknisen johtajan ehdotus Lautakunta esittää liitteenä olevan hankesuunnitelman Miehikkälän kunnanhallitukselle ja -valtuustolle hyväksyttäväksi. Lisäksi esitetään, että valtuusto oikeuttaisi teknisen toimen valmistelemaan hanketta niin, että varsinaiset rakennustyöt voidaan käynnistää toukokuussa 2016, kun Palosuojelurahaston avustuspäätös on saatu. Mikäli avustusta ei saada, tulee asia saattaa uudelleen valtuuston käsittelyyn. Samalla esitetään, että hankesuunnittelutyöryhmä jatkaisi hankkeen rakennuttamistyöryhmänä hankkeen loppuun asti.

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 26 Tekninen lautakunta 127 25.11.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 200 07.12.2015 Miehikkälän kunnanvaltuusto 36 15.12.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 54 06.04.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 11 11.04.2016 Miehikkälän kunnanhallitus 87 13.06.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 26 20.06.2016 Muutosehdotus Markus Tylli esitti, että uuden version pohjalta lähdetään kehittämään vielä paloasemaa niin, että siihen tulee kuntoilupaikka n. 15 m². Vaihtoehdossa on mukana ambulanssitilat. Kuntosali voisi toimia nykyisessä tilassa Ratevassa. Aikataulusyistä kunnanhallitus päättää paloaseman lopullisesta hankesuunnitelmaesityksestä kunnanvaltuustolle. Lisäksi lautakunta päätti esittää vielä että kunnanvaltuusto hyväksyessään hankesuunnitelmaa valtuuttaa kunnanhallituksen käynnistämään rakennustyöt vuoden 2016 aikana, mikäli hankkeelle saadaan Palosuojelurahastolta myönteinen päätös 220.000 euron avustuksesta. Muutosehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Khall 07.12.2015 200 Liite 8 Hankesuunnitelma Kunnanjohtajan ehdotus 1. Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi paloaseman hankesuunnitelman, minkä mukaan paloasemalle tu lee noin 19 m 2 :n kuntoilutila ja ensihoitoyksikkö. 2. Kunnanvaltuusto valtuuttaa hyväksyessään hankesuunnitelman kun nanhal li tuk sen käynnistämään paloaseman rakennustyöt vuoden 2016 aikana, mi kä li hankkeelle saadaan Palonsuojarahastolta myönteinen päätös 220.000 euron avustuksesta. Kvalt 15.12.2015 36 Liite 3 Hankesuunnitelma Khall 06.04.2016 54 Palosuojelurahasto on 11.3.2016 päättänyt myöntää Miehikkälän pa lo aseman uudisrakennukseen avustusta enintään 220.000 euroa. Valmistelija: Vs. kunnanjohtaja Kaija Halonen, puh. 040-585 1085

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 27 Tekninen lautakunta 127 25.11.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 200 07.12.2015 Miehikkälän kunnanvaltuusto 36 15.12.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 54 06.04.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 11 11.04.2016 Miehikkälän kunnanhallitus 87 13.06.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 26 20.06.2016 Kunnanjohtajan ehdotus Kunnanhallitus merkitsee päätöksen tiedoksi ja antaa sen edelleen tie doksi kunnanvaltuustolle. Kvalt 11.04.2016 11 Khall 13.06.2016 87 Liite 1 Huonetilavertailu Miehikkälän kunnanvaltuusto on kokouksessaan 15.12.2015 36 hy väk synyt Miehikkälän paloaseman hankesuunnitelman ja valtuuttanut kun nanhal li tuk sen käynnistämään rakennustyöt vuoden 2016 aikana, mikäli hankkeel le saadaan Palosuojarahastolta avustusta 220.000. Palosuojarahasto on myöntänyt Miehikkälän kunnalle uuden paloaseman ra ken ta mi seen 220.000 avustuksen. Hankesuunnitelmassa huoneala oli 729,5 m2 ja kustannusarvio 1 877 000 (alv 0%). Hankesuunnitelman pohjalta on täydennetty suunnitelmat urakka las ken taa varten. Liitteenä 1 on huonetilavertailu hankesuunnitelman ja to teu tu neen suunnitelman osalta. Paloasema koko säilyi samana kuin han ke suun ni tel mas sa ja ulkorakennuksissa lopullinen suunnitelma oli 1,5 huo ne ne liö met riä pienempi. Lopullisten suunnitelmien perusteella pyydettiin urakkatarjoukset 7.6.2016 men nes sä. Tarjouksia saatiin suhteellisen vähän. Tarjousten avaus ti laisuu den jälkeen tehtiin uusi kustannusarvio, joka on 2.210.000 (alv 0%). Tar jous hin nat aiheuttaa kustannusarvioon nähden 333.000 ylityksen. Mer kit tä vim min ylittyi rakennusurakka ja sähköurakka. Rakennusurakassa yli tys on n. 27 %, sähköurakassa 57 % ja putkiurakassa 16 %. Ko ko naiskus tan nus ar vion ylitys on 17,7 %. Sähköurakassa ylitys johtunee pääasias sa varavoimaan liittyvistä lisäyksistä sekä paloaseman eri kois lait teiden sisällyttämisestä sähköurakkaan. Muiden urakoiden osalta ylitystä selit tä vää asiaa ei ole pystytty osoittamaan. Ilmeisesti hankkeen koko ja sijain ti vaikuttavat hintaa nostavasti. Pienet urakoitsijat eivät pysty tar joamaan, ja suurilla yrityksillä ei ole kiinnostusta tähän, n. 2 miljoonan euron hank kee seen, joka sijaitsee suhteellisen etäällä yritysten sijaintikunnista. Kus tan nus ten kohoamisen syiden selvittelyä kuitenkin jatketaan. Karsimalla ei hintaa pystytä juurikaan edullistamaan. Karsinta pitäisi kohdis taa tiloihin, ja tämä aiheuttaisi koko suunnittelun tekemistä uudelleen.

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 28 Tekninen lautakunta 127 25.11.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 200 07.12.2015 Miehikkälän kunnanvaltuusto 36 15.12.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 54 06.04.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 11 11.04.2016 Miehikkälän kunnanhallitus 87 13.06.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 26 20.06.2016 Kunnanjohtajan ehdotus Sa mal la rakentamisaikataulu siirtyisi epäedullisempaan vuodenaikaan. Lop pu tu los saattaisi olla sama, karsinnasta huolimatta kustannukset ylit tyisi vät. Talousarviossa paloasemahankkeelle on varattu 2016 vuodelle 1.300.000 eu roa ja vuodelle 2017 700.000 euroa. 2016 vuoden määräraha näyttäisi riit tä vän, mutta 2017 vuodelle tarvitaan 210.000 euroa lisämäärärahaa. Rakennushankkeen käynnistämiseksi tarvitaan valtuustolta hyväksyntä lisä mää rä ra has ta (hallintosääntö 11 ). Valmistelija: Tekninen johtaja Markku Uski, puh. 050-389 2150 Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Miehikkälän uudelle pa loase mal le myönnetään aloituslupa ja 2017 talousarvion investointiosaan vara taan 210.000 euron lisämääräraha rakennushankkeen toteuttamiseksi. Merkitään, että tekninen johtaja Markku Uski ja tilapalvelupäällikkö Heikki Rongas olivat asiantuntijoina paikalla tämän asian käsittelyn aikana. Kvalt 20.06.2016 26 Liite 6 Huonetilavertailu Markus Tylli esitti, että järjestetään uusi kilpailutuskierros paloaseman rakentamisesta kustannusten pienentämiseksi. Esitys raukesi kannattamattomana. Puheenjohtaja totesi, että kunnanvaltuusto on hyväksynyt kunnanhallituksen päätösesityksen. Merkitään, että Markus Tylli jätti eriävän mielipiteen.

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 29 Kunnanvaltuusto VALITUSOSOITUS Muutoksenhakukiel lot Valitusviranomainen ja valitusaika Seuraavista päätöksistä ei KuntaL 91 :n mukaan saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain val mistelua tai täytäntöönpanoa: Pykälät: 19, 20, HallintolainkäyttöL 5 :n / muun lainsäädännön mukaan seuraaviin pää töksiin ei saa hakea muutosta valitta malla: Pykälät ja valituskieltojen perusteet: Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella: Pykälät: 17, 18, 21, 22, 23, 24, 25, 26 Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Valitusaikaa laskettaessa tiedok sisaantipäivää ei oteta lukuun. Valitusviranomainen, osoite ja postiosoite: Itä-Suomen hallinto-oikeus Puistokatu 29, Kuopio PL 1744, 70101 Kuopio puh. 029 56 42500 (vaihde), fax. 029 56 42501 ita-suomi.hao@oikeus.fi Kunnallisvalitus, pykälät: 17, 18, 21, 22, 23, 24, 25, Valitusaika 30 päivää 26 Hallintovalitus, pykälät: Valitusaika päivää Muu valitusviranomainen, osoite ja postiosoite: Valitusaika päivää Valituskirjelmä Pykälät: Valituskirjelmässä on ilmoitettava päätös, johon haetaan muutosta miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaadi taan tehtäväksi muutosvaatimuksen perusteet Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan pu hevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitetta va myös tämän ni mi ja kotikunta. Lisäksi on ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, johon asiaa koskevat il moitukset valittajalle voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmään on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai jäljen nöksenä sekä todistus siitä, mi nä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta. Valituskirjelmään on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, joll ei niitä ole jo aikai semmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen on lii tettävä valtakirja sen mukaan kuin HLL 21 :ssä sääde tään. Lisätietoja Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päätty mistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapun päivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakir jat toimittaa vali tusviranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakir jat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät pe ril le ennen valitusajan päättymistä. Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään hallinto-oikeudessa kulloin kin voimassa oleva oikeudenkäynti maksu.