Osaamista puolustusvoimille, yksilölle ja yhteiskunnalle!

Osaamista puolustusvoimille, yksilölle ja yhteiskunnalle! Toim. Matti Muhli

2

Osaamista puolustusvoimille, yksilölle ja yhteiskunnalle! Puolustusvoimien koulutustoimialan vuosiseminaari 2014 1

Copyright: Pääesikunta Henkilöstöosasto Kuvat: Puolustusvoimat, kirjoittajat Taitto: Mainostoimisto SST ISBN: 978-951-25-2576-8 (nid.) 978-951-25-2577-5 (pdf) Painopaikka: Juvenes Print 2014 2

Sisällysluettelo Puolustusvoimien tervehdys Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö Sakari Honkamaa...5 Opetushallituksen tervehdys Opetushallituksen ylijohtaja Petri Pohjonen...7 Hannu Hyppönen: Asevelvollisten koulutus hyödyksi puolustusvoimille, yksilölle ja yhteiskunnalle...8 Kalle Liesinen: Asevelvollisuus kasvattaa kansakunnan pääomaa...11 Matti Muhli: Armeijan harmaista yhteiskunnan rattaisiin...16 Matti Pesu: Asevelvollisuus: instrumentti, identiteetti ja tulevaisuus...21 Petja Orre: Varusmiehenä erikoisalalla...25 Juha Mäkinen ja Matti Muhli: Tutkimuksia asevelvollisuudesta...29 3

4

Puolustusvoimien tervehdys Suomen sotilaallinen maanpuolustus nojautuu vahvaan ja iskukykyiseen reserviin niin tänä päivänä kuin tulevaisuudessakin. Vahvan reservin edellytyksenä on toimiva ja yhteiskunnassa arvostettu yleinen asevelvollisuus. Vuonna 2012 julkaistu ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko korostaa yleisen asevelvollisuuden asemaa suomalaisen puolustuksen perusratkaisuna. Suomen sodan ajan joukoista ammattisotilaita on noin 3 %, joten reservin osaaminen on tärkeä osa suomalaista maanpuolustusta. Puolustusvoimat kouluttaa vuosittain noin 22 000 varusmiestä. Heistä noin 1 700 koulutetaan reservin upseereiksi, yli 5 000 reservin aliupseereiksi. Noin 15 000 varusmiestä koulutetaan miehistöön. Varusmiehet itse arvostavat saamaansa koulutusta. Loppukyselyjen tulokset osoittavat, että reservin varusmiehet ovat tyytyväisiä saamaansa koulutukseen. Suomalaista reserviläistä arvostetaan myös maailmalla. Kansainväliset kriisinhallintatehtävät ovat osoittaneet, että suomalainen reserviläinen menestyy esimerkillisesti vaativissakin olosuhteissa. Asevelvollisuuden ensisijaisena tarkoituksena on kouluttaa toimintakykyisiä taistelijoita ja tuottaa suorituskykyisiä sodan ajan joukkoja. Varusmieskoulutukseen kohdistuu jatkuvasti odotuksia. Koulutuksen tulee tuottaa yksilöllisiä hyötyjä ja sen tulee olla yhteiskunnallisesti vaikuttavaa. Varusmieskoulutusta kehitetään ja se tarjoaa myös uusia mahdollisuuksia. Tunnistammeko mahdollisuudet ja miten voimme niitä laajentaa? Tässä seminaarissa huomion kohteina ovat varusmiesten miehistökoulutus ja sen tarjoamat mahdollisuudet niin yksilöille kuin yhteiskunnalle. Uskomme, että seminaari tarjoaa uusia ajatuksia ja myös mahdollisuuksia laajentaa ammatillista verkottumista. Toivotan teidät tervetulleiksi puolustusvoimien ja Opetushallituksen seminaariin! Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö, kenraaliluutnantti Sakari Honkamaa 5

6

Opetushallituksen tervehdys Puolustusvoimien koulutuksella ja maamme koulutusjärjestelmällä on monia yhteisiä kohtauspintoja. Erityisesti yhteys korostuu nuorisoikäluokkiemme varusmiespalvelusta edeltävässä ja välittömästi sen jälkeisessä elämäntilanteessa. Toki koulutusta ja maanpuolustusta yhdistää myös niiden julkinen rahoituspohja. Varusmiespalvelus on monille nuorille nivelvaihe ja merkittävä portti kohti aikuisuutta sekä itsenäistä elämää. Palvelukseen astuttaessa useimmilla on suoritettuna peruskoulu ja sen jälkeinen toisen asteen tutkinto, mutta käsitys omasta tulevaisuudesta voi olla vielä avoinna. Monen varusmiehen ja -naisen mielessä pyörii, antaako oma tutkinto riittävän valmiuden työelämään vai tulisiko omaa osaamista kartuttaa vielä lisäopiskelulla. Toisilla taas oma koulutusalakin on vielä mietinnän alla ja työura siintää vasta kaukaisuudessa. Useille varusmiespalvelus on vasta ensimmäinen pidempiaikainen poistuminen tutusta ja turvallisesta lapsuudenkodista. Osalle nuorista varusmiespalvelus voi antaa ratkaisevan sysäyksen kohti sotilasuraa. Muillekin paitsi varusmiespalvelus itsessään myös sen aikana saadut kokemukset ja mielessä käydyt ajatusprosessit tukevat ja selkeyttävät tulevia koulutus- ja uravalintoja. Siksi onkin erittäin tärkeää, että nuorelle annetaan tietoa ja tarvittaessa myös ohjausta hänen koulutus- ja uravalinnoissaan niin varusmiespalveluksen aikana kuin sen jälkeen. Opetushallituksen näkökulmasta kaikki nuoren elämässä tapahtuva voi tukea ja palvella hänen myöhemmän elämänsä rakentumista. Muuttuva yhteiskunta ja työelämä edellyttävät kykyä ja halua jatkuvaan kansalais- ja työelämävalmiuksien kehittämiseen. Julkisin varoin rahoitettujen toimintojen, kuten juuri koulutuksen ja maanpuolustuksen, tulisikin palvella kokonaisvaltaisesti yksilön ja siten myös kansallisen osaamispääomamme kehittymistä. Varusmiespalvelus on keskeisen maanpuolustusosaamisen kerryttämisen ohella myös yksilöidymmän osaamisen tuottaja ja mahdollistaja. Pidempi varusmiespalvelus voikin olla maanpuolustuksellisen tahdon lisäksi nuorelle myös ammatillisessa mielessä hyvä ratkaisu. Varusmiespalveluksesta on välitöntä hyötyä useilla ammattialoilla kuten terveydenhoidossa, merenkulussa, ilmailussa sekä kuljetus-, tietotekniikka- ja vartiointialalla. Keskeinen kysymys kuuluukin, miten voimme kehittää varusmiespalveluksessa kertyneen osaamisen hyväksymistä esimerkiksi niillä aloilla, joilla vaaditaan pakollista harjoittelua. Tässä yhteydessä ei saa unohtaa yhteistyötä ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kanssa. Vastaavasti toisen asteen tutkinnosta saatua ja ylipäänsä aiemmin hankittua osaamista tulisi voida huomioida, tunnistaa ja tunnustaa varusmiespalveluksessa. Esimerkkinä tästä vaikkapa kuljettajat sekä merenkulun tai teknisen alan koulutuksen saaneet, puhumattakaan lentokoneasentajan tutkinnon suorittaneista. Näillä sanoin tervehdin Opetushallituksen puolesta yhteisseminaarimme osallistujia ja toivotan antoisaa sekä rikastuttavaa toimintapäivää! Opetushallituksen ylijohtaja, FT, DI Petri Pohjonen 7

Eversti Hannu Hyppönen Asevelvollisten koulutus hyödyksi puolustusvoimille, yksilölle ja yhteiskunnalle Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen esteiden poistaminen Asevelvollisten koulutuksen tarkoituksena on tuottaa ensisijaisesti sotilaallista osaamista ja toimintakykyä. Koulutus tuottaa sotilaallisen osaamisen lisäksi myös muuta osaamista, joka hyödyttää niin yksilöä kuin laajemmin suomalaista yhteiskuntaa. Varusmiespalveluksen aikana hankitun osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa on kuitenkin muutamia esteitä. Esteeksi on tunnistettu ensinnäkin se, että puolustusvoimissa hankittua osaamista ja koulutusta ei tunneta. Toiseksi puolustusvoimat ei kuvaa osaamisia ja koulutusta muun yhteiskunnan koulutuksen kanssa yhteensopivasti. Kolmanneksi varusmiespalveluksen suorittaneilla ei ole riittävästi tietoa opintojen hyväksilukemisesta ja he eivät aina muista esittää hankkimaansa osaamista opinnoissa ja työpaikkaa hakiessaan. Kaikkiin kolmeen asiaan on mahdollista vaikuttaa ja osin helpostikin. Asevelvollisten koulutus perustuu asevelvollisuuteen Yleinen asevelvollisuus perustuu asevelvollisuuslakiin, jonka mukaan: Jokainen miespuolinen Suomen kansalainen on asevelvollinen sen vuoden alusta, jona hän täyttää 18 vuotta, sen vuoden loppuun, jona hän täyttää 60 vuotta, jollei jäljempänä toisin säädetä. Asevelvollisuuden suorittamiseen kuuluvat varusmiespalvelus, kertausharjoitus, ylimääräinen palvelus ja liikekannallepanon aikainen palvelus sekä osallistuminen kutsuntaan ja palveluskelpoisuuden tarkastukseen. Asevelvollinen on palveluksessa taikka kuuluu reserviin tai varareserviin. Varusmiespalveluksen vaihtoehtoina ovat aseeton palvelus ja siviilipalvelus. Naiset voivat suorittaa asepalveluksen vapaaehtoisena. Puolustusvoimat on merkittävä koulutusorganisaatio Vuosittain palveluksensa aloittaa noin 25 000 varusmiestä, joista noin 22 000 kotiutuu täysin palvelleina. Naisten vapaaehtoisen asepalveluksen aloittaa noin 500 naista, joista noin 400 kotiutuu täysin palvelleina. Varusmiespalvelusaika on miehistön tehtäviin koulutettavalla 165 päivää (43 %), miehistön erityistaitoa vaativiin tehtäviin koulutettavalla 255 päivää (15 %) ja upseereiksi, aliupseereiksi ja miehistön vaativimpiin erityistehtäviin koulutettavalla 347 päivää (42 %). Puolustusvoimat kouluttaa vuodesta 2015 alkaen vähintään 18 000 reserviläistä vuosittain. Puolustusvoimat tilaa Maanpuolustuskoulutusyhdistykseltä sotilaallista koulutusta vuosittain 250 kurssia, joissa koulutetaan noin 8 000 reserviläistä. Reservin koulutusta kehitetään juuri valmistuneen kehittämisohjelman mukaisesti. Reservin koulutus muodostuu jatkossa kertausharjoituksista sekä niitä täydentävistä vapaaehtoisesta ja omatoimisesta osaamisen ja toimintakyvyn kehittämisestä. Vuosittain koulutetaankin eri keinoin jopa 45 000 reserviläistä. 8

Asevelvollisuuden toimivuus varmistetaan osana puolustusvoimauudistusta Puolustusvoimauudistuksen osana varusmieskoulutukseen kohdennetaan lisää kouluttajia. Varusmiesten koulutukseen kyetään kohdentamaan keskimäärin 2,5 kouluttajaa joukkuetta kohden aiemman 1,7 kouluttajan sijaan. Lisäksi maastoharjoitusvuorokaudet pidennetään keskimääräisestä 26:sta vähintään 35:een. Vuosittain koulutettavien reserviläisten määrä nostetaan 18 000:aan, joka on suhteellisesti korkeampi määrä kuin ennen puolustusvoimauudistusta. Asevelvollisuutta arvioidaan ja kehitetään jatkuvan parantamisen periaatteen mukaisesti. Puolustusvoimat on toteuttanut suomalaisen asevelvollisuustyöryhmän ns. Siilasmaan työryhmän 61 suosituksesta 43 ja tulee toteuttamaan 15. Tätä voidaan pitää hyvänä suorituksena. Asevelvollisten koulutuksessa hyödynnetään nykyaikaisia opetusmenetelmiä ja oppimisympäristöjä Asevelvollisten koulutusta kehitetään jatkuvasti. Varusmiesten koulutuksessa hyödynnetään virtuaalisia oppimisympäristöjä sekä simulaattoreita. Näillä lisätään koulutuksen mielekkyyttä sekä tehostetaan oppimista. Asevelvollisille suunnattujen informaatiopalveluiden myötä asevelvollinen oppii tulevaisuudessa myös verkossa. Koulutus ei ole pelkkää massojen koulutusta. Se sisältää henkilökohtaisia tavoitteenasetteluita ja kunto-ohjelmia, omatoimisuutta, itsearviointia, johtamis- ja vuorovaikutuskäyttäytymisen arviointia, tiimipalavereja ja palautekeskusteluita. Kokonaisvaltainen koulutus parantaa asevelvollisen työelämävalmiuksia, opettaa vastuullisuuteen sekä antaa eväitä erilaisten ongelmatilanteiden ratkaisuun. Asevelvollisten koulutusta arvioidaan ja kehitetään Koulutettaville sotilaille on määritetty osaamis- ja toimintakykyvaatimukset ja tuotettaville joukoille suorituskykyvaatimukset. Varusmieskoulutuksen laatu varmistetaan peruskoulutuskaudella koko puolustusvoimien yhtenäisellä peruskoulutuksella ja sotilaan perustutkinnolla. Aselajien koulutuksen laatu varmistetaan koulutushaaratutkinnoilla. Johtajakoulutuksen laatu varmistetaan koko puolustusvoimien yhtenäisellä johtajakoulutuksella sekä aliupseerikurssilla ja reserviupseerikurssilla. Tuotettujen joukkojen koulutuksellinen suorituskyky arvioidaan ja mitataan joukkoharjoituskauden lopulla osana joukkojen taisteluharjoituksia. Arviointien tulokset siirretään käytännön toimenpiteinä seuraavan saapumiserän koulutukseen. Varusmiehet ovat tyytyväisiä saamaansa koulutukseen Kaikilta varusmiehiltä kootaan palaute palveluksen alussa ja lopussa. Asevelvollisten antama palaute armeija-ajasta, saamastaan koulutuksesta ja kouluttajista on varusmiesten loppukyselyjen tulosten perusteella historian paras. Varusmiehet ovat motivoituneita palvelukseen. Asteikolla 1 5 varusmiesten maanpuolustustahto on 4,0 ja arvio armeija-ajasta 4. Varusmiesten yleisarvosana saamastaan koulutuksesta on 3,6 ja arvio kantahenkilökunnasta 4,1. Vuosina 2013 ja 2014 palautteet olivat kokonaisuutena kaikkien aikojen parhaat, ja trendi on edelleen nouseva. Varusmiesten palvelutodistus osoittaa saadun koulutuksen Kaikki varusmiehet saavat palveluksen päätteeksi palvelustodistuksen ja henkilöarvioinnin. Todistus sisältää tiedot asevelvollisen varusmiesaikana saaman koulutuksen sisällöstä, työkokemuksesta ja henkilökohtaisista valmiuksista. Todistusta voidaan käyttää dokumenttina hakeuduttaessa oppilaitoksiin ja työelämään sekä arvioitaessa varusmiespalveluksen aikaisten opintojen hyödyntämistä muussa koulutuksessa. Kukin oppilaitos, korkeakoulu ja yliopistoissa tiedekunta määrittää itse varusmiespalveluksen aikaisen koulutuksen, harjoittelun ja työkokemuksen hyväksilukemisesta oppilaitokseen pyrittäessä tai itse opinnoissa. Varusmiespalveluksen aikana suoritettujen opintojen hyväksilukeminen muihin opintoihin Korkeakoulujen käytännöt ja niiden tunteminen vaihtelevat. Opetusministeriön selvityksen mukaan lähes 40 % vastaajista ei tuntenut oman korkeakoulunsa käytäntöä varusmiespalveluksen hyväksilukemisessa osaksi opintoja. Vastaajista 26 % sanoi olevansa tietoinen käytännöistä ja 35 % ilmoitti 9

tuntevansa käytännöt epämääräisesti. Yliopisto-opiskelijat tunsivat käytännöt ammattikorkeakoululaisia heikommin. Hyväksilukemista oli hakenut vain 10 % vastaajista. Hyväksilukemista hakeneista 74 % oli saanut hakemansa opinnot hyväksiluettua. Hyväksilukemisen tilanne ei näytä tehdyn selvityksen perusteella selkeältä. Hyväksilukemisen käytäntöjä olisikin syytä yhtenäistää ja tiedottaa niistä nykyistä paremmin kaikille osapuolille. Varusmiespalveluksen ja eri opintojen yhteensovittamista tulee kehittää Pääesikunnan, Opetushallituksen ja eri oppilaitosten yhteistyönä Hallitusohjelmassa todetaan, että osaaminen on keskeinen osa uuden kasvun ja työllisyyden edellytysten vahvistamista. Koulutuspoliittisilla toimilla, työelämässä tapahtuvalla koulutuksella sekä työhyvinvointia edistävillä toimilla vaikutetaan myös työurien pituuteen. Näitä tavoitteita voidaan tukea varusmieskoulutuksen tuottaman osaamisen tunnistamisella ja tunnustamisella sekä siten, että vältetään päällekkäiskoulutusta ja edistetään opintojen mahdollisimman sujuvaa suorittamista. Varusmiespalveluksen aikana suoritettujen opintojen hyväksiluettavuutta ja hyväksilukemiskäytäntöjä tulee selkeyttää edelleen. Varusmiespalveluksen huomioon ottamisen työkokemuksena tulisi olla yhteneväistä eri oppilaitoksissa. Puolustusvoimien järjestämän asevelvollisten koulutuksen tavoitteiden ja sisällön kuvauksia tulee tarkistaa siten, että ne ovat yhteensopivia yhteiskunnan muun koulutuksen kuvausten kanssa. Varusmiesten palvelustodistusta tulee kehittää vastaavasti. Samoin palvelustodistuksen tulee kuvata mahdollisimman tarkasti kyseisen varusmiehen suorittamia opintoja ja hänen saavuttamiaan pätevyyksiä. Varusmiehiä tulee informoida käytännöistä jo palveluksen aikana, jotta he voivat hyödyntää suoritettuja opintoja mahdollisimman tehokkaasti siirryttyään opiskelemaan tai työelämään. Kirjoittaja on Pääesikunnan koulutuspäällikkö. Hyppönen on palvellut aikaisemmin muun muassa Karjalan Prikaatin esikuntapäällikkönä, Maavoimien esikunnan suunnitteluosaston apulaisosastopäällikkönä sekä Afganistanin ISAF-operaatiossa. Lähteet Asevelvollisuuslaki (1438/2007). Siviilipalveluslaki (1446/2007). Laaksonen, Elina (2004), Varusmiehestä opiskelijaksi. Selvitys varusmiespalveluksen vaikutuksista korkeakouluopintojen aloittamiseen ja jatkamiseen. Opetusministeriön julkaisuja 2004:28. Helsinki: Opetusministeriö, Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto. Puolustusvoimien toimintasuunnitelma 2015-2019. Helsinki: Pääesikunta 2014. Puolustusvoimien vuosikertomus 2013. Helsinki: Pääesikunta 2014. Pääministeri Alexander Stubbin hallituksen ohjelma. 24.6.2014. Helsinki: Valtioneuvosto. Reservin koulutuksen kehittämissuunnitelma. Helsinki: Pääesikunta 2014. Suomalainen asevelvollisuus. Helsinki: Puolustusministeriö 2010. Varusmiesten loppukyselyjen tulokset. Helsinki: Pääesikunta, Henkilöstöosasto 2014. 10

Eversti Kalle Liesinen Asevelvollisuus kasvattaa kansakunnan pääomaa Väittely maanpuolustuksen yleisestä tarpeellisuudesta on jäänyt realiteettien edessä taka-alalle ja fokus on siirtynyt maanpuolustuksen toteutustapaan. Puhe puolustusratkaisusta tapaa kuitenkin kietoutua joihinkin vakiokysymyksiin: Asevelvollisuuden ja ammattiarmeijan vertailussa puhutaan niiden kyvystä täyttää operatiivinen tarkoituksensa, mutta yhä useammin keskustellaan myös asevelvollisuuden yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta sekä tasa-arvokysymyksistä. Asevelvollisuuden todellista hintaa on alettu laskea lisäämällä puolustusvoimien koulutuskustannuksiin varusmiesten ja siviilipalveluksessa olevien menetetty laskennallinen työtulo sekä järjestelyjen vuoksi kansantaloudessa menetetty työ- ja opiskelupanos. Asevelvollisuus on kuitenkin myös investointi, josta voidaan hyötyä monin tavoin myös silloin, kun käsitellään kaiken keskustelun takana väijyviä kysymyksiä kansainvälisestä yhteistoiminnasta sekä Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydestä. Asevelvolliset vai ammattiarmeija Otimme mukaan vain vapaavuorossa olevia, muunsi jenkkipataljoonan komentaja totuutta ja poistui ampumaradalta ennen palkintojen jakoa. Sotilaansa hän jätti tarkka-ampujan merkkeineen seuraamaan kuinka YK:n rauhanturvajoukon ampumamitalit jaettiin kahdeksalle suomalaiselle sekä yhdelle joukkoon mahtuneelle norjalaiselle ampujalle. Suomalainen luonne pakottaa muistuttamaan, että rynnäkkökiväärimme on helppo käsitellä ja oli ampumakilpailuun harjoiteltukin. Siitä huolimatta ilo läikähti suomalaisen komentajan mielessä: tulipahan näytettyä ammattisotilaille, mihin suomalaiset rauhanturvaajat pystyvät. Miehistön värvääminen ammattiarmeijaan ei ole helppo tehtävä. Pelko sotaväen kurista ja vaarallisista tehtävistä karsii pyrkijöitä ja toisessa päässä jännitystä ja räiskintää kovasti kaipaavat eivät ole hyviä sotilaita. Rivimiehen palkka ei yleensä ole kovin kilpailukykyinen ja työ on ennemminkin väliaikainen elämäntapa kuin ammatti muiden joukossa. Lopputuloksena kehittyneissä maissa lahjakkuutta jää paljon käyttämättä ja ammattiarmeijoihin päätyy myös koulupudokkaita ja jollain tavoin elämän sivuraiteelle joutuneita. Vakiintumattomissa maissa ja oloissa asemiehiksi hakeutuvat ovat taas taipuvaisia parantamaan asemaansa oman käden oikeudella. Asevelvollisarmeijan kompetenssikirjo on jokseenkin varmasti suurempi kuin ammattiarmeijassa ja joukon käyttö sekä eettinen tasokin ovat asevelvollisjärjestelmässä ammattijärjestelmää laajemmassa seurannassa. Ammattiarmeijaan päätyneet maat korostavat miehistönsä ylivoimaista osaamista verrattuna asevelvollisuuteen perustuvaan joukkoon. Ajatuksessa on sen verran perää, että monimutkaiset asejärjestelmät vaativat täysiaikaista ja jatkuvaa paneutumista tullakseen tehokkaasti käytettyä. Perustason osaaminen ei riitä, kun toimitaan häiriötilanteissa ja ollaan vihollisen vastatoimien kohteena. Tästä 11

syystä joillain erikoisaloilla ja teknisissä puolustushaaroissa kuten meri- ja ilmavoimissa on Suomessakin suhteessa enemmän aktiivipalveluksessa olevia sotilaita kuin reserviläisiä. Aivan yksiselitteistä ammattilaisten ylivertainen osaaminen ei kuitenkaan ole. Myös siinä on heikkouksia, joita ammattisotilaiden on vaikea tunnustaa. Ammattijärjestelmän tärkein puute verrattuna suomalaiseen järjestelmään liittyy paradoksaalista kyllä osaamiseen. Sotilaalta edellytetään nimittäin paljon muutakin kuin asetaitoja. Ollessani Makedoniassa Pohjoismaisen pataljoonan komentajana ei tullut mieleenikään nolata naapureina olleita yhdysvaltalaisia haastamalla heitä ampumakilpailujen lisäksi minkäänlaiseen ruokaan tai rakentamiseen liittyvään kisaan. Hiukan säälittikin, kun jenkkien huoltopäällikkö tuntui ajoittavan kaikki yhteistoimintakäyntinsä amatööripataljoonaamme juuri ruoka-aikaan. Kokiksi komennettu ammattisotilas kun ei niissä hommissa pärjää sotilaaksi ruvenneelle kokille. Tehokkuus myös sodassa on kokonaisuuden tehokkuutta, vaikka puutteellisia oloja opetellaan sietämäänkin. Reserviläissotilailla on aina siviilistä hankittu osaamisensa, josta kokonaisuus hyötyy. Suomessa jo peruskoulutus on korkealla tasolla, ja lähtökohtaisesti kaikilla on myös oma ammatti. Osa töistä ja jopa harrastuksista tukee suoraan jotain sotilastehtävää. Esimerkiksi moottoripyörälähettien kouluttaminen maan parhaista enduroharrastajista on helpompaa, halvempaa ja nopeampaa kuin kouluttaa tavallista kansalaista lähettiajoon maastomoottoripyörillä. Vastaavasti ensivasteen sairaanhoitajaa parempaa lääkintämiestä ei helpolla löydä. Asian ongelma on koulutuksen kohtaavuus, jossa on parantamisen varaa. Ammattilainen ei ole automaattisesti reserviläistä parempi myöskään puhtaissa sotilastehtävissä. Ammattisotilaskin aloittaa uransa alokkaana ja koulutus on tyypillisesti paitsi perusteellista myös tarkoituksellisen hidasta. Sotilaalle on riitettävä mielekästä tekemistä koko värvätyksi ajaksi. Niinpä esimerkiksi lisenssi pimeätoimintaan voi odottaa parikin vuotta kunnes koulutus on hyväksytysti suoritettu. Operatiivisiin tehtäviin joukko voi kuitenkin joutua kesken vielä jatkuvan koulutuksensa. Lisäksi useissa ammattiarmeijoissa miehistön palvelussuhteen loppuvuodet käytetään siviiliammatin opiskeluun osana kokonaispalkkausta. Kun sitten viiden tai kymmenen vuoden työsopimus rivisotilaana päätyy, on ammattilaisen osaamistaso jo hyvä, joskin yleensä aika tarkasti rajattu. Ammattisotilaan pitkä koulutusaika tuo varmuutta toimintaan häiriötilanteissa ja hyvän käsityksen kokonaisuuden toiminnasta. Suomalaisen varusmieskoulutuksen aika riittää perustoiminnan oppimiseen, mutta ei sen soveltamiseen kokonaisuuden osana, vaikka joukkoharjoituskauteen edetäänkin systemaattisesti. Ammattilaiset ovat yhdessä huomattavan pitkään, minkä vuoksi heidän organisaatioihinsa ehtii muodostua kokonaisuuden toimintaa tukevaa verkottumista. Suomessa sellaista tapahtuu vain kriisinhallintayksiköissä, joissa henkilöstön keskimääräinenkin palveluskokemus varusmiehenä ja rauhanturvaajana lähentelee kahta vuotta ja on joillain henkilöillä useita vuosia. Rauhanturvapataljoonamme ovatkin asevelvollisuusjärjestelmästä huolimatta olleet käytännössä ammattilaisia ja sellaisina tärkeitä myös kotimaan puolustusta rakennettaessa. Valitettavasti Suomen henkilöstöpanos rauhanturvaamisessa ei enää ole yhtä suuri kuin aikaisemmin. Rauhanturvaajat ovat kuitenkin käytännössä osoittaneet reserviläisillä olevan oppimisen voiman. Kun sodassa kaksi tasavahvaa tahtoa pyrkii estämään toisen toiminnan, nopeammin oppiva voittaa. Ammattilaisen valmius välittömään vaihtoehtoiseen toimintaan saattaa olla reserviläistä suurempi, mutta toisaalta reserviläisen kyky oppia, sopeutua sekä löytää innovatiivisia ratkaisuja on parempi, koska oppivan organisaation kompetenssi on laaja. Kun tehokkuutta arvioidaan Puolustusratkaisun ensisijainen tavoite on nostaa väkivallan käytön kynnys niin korkeaksi, että se ehkäisee sodan ennakolta. Tuohon tavoitteeseen ei pääse ilman uskottavaa sotilaallista kykyä. Tavoitteeseen on periaatteessa kaksi tietä. Toinen on perinteinen sotilaallinen kyky ja toinen taas pelotevaikutukseen pohjaava kyky sodan oikeussääntöjen ulkopuoliseen toimintaan, johon myös sissisodan doktriini on vuosien mittaan käytännössä johtanut. Suomi on kehittänyt omaa perinteisen sodankäynnin malliaan, jonka reunaehtoja ovat 12

toimiminen oman valtakunnan alueella, liittoutumattomuus ja asevelvollisuusjärjestelmä sekä tarkkaan harkittu tasapaino korkean teknologian ja suuren konventionaalisen asevoiman välillä. Suomalainen sodankäynti ei nojaa sotatoimialueen siviiliväestöön, laillisuudesta pidetään kiinni eikä terroritoimia hyväksytä. Sellaisena suomalainen sissitoiminta on perinteisen sodankäynnin hajautettu muoto. Liittoutumien ulkopuolella mahdollisuus korkean teknologian ylläpitämiseen on käymässä vaikeaksi sotatekniikan kehittyessä ja sen hinnan noustessa. Suomessa asia tulee esille, kun ilmavoimien pääkalusto uusitaan, mutta todellisuudessa olemme jo liittoumien tiedustelu-, kyber- ja kaukotoimintakyvyn ulkopuolella. Tämä vähentää kokonaisuskottavuutta ja saattaa houkutella sotilaallisen voiman käyttöön Suomea vastaan sekä siihen, että myös maavoimamme joutuvat todistamaan kykynsä. Sellaisessa tilanteessa reserviläisemme kohtaisivat huomattavasti omaa sotilaskoulutustaan pidemmän asekoulutuksen saaneen tai puhtaasti ammattimaisen sotilasorganisaation. Tehoeroa ammattiarmeijoiden hyväksi tulee erityisesti varustuksesta. Reserviläisen älykkyys ei auta, jos pimeässä ei näe kun vastustaja katselee tilannetta valonvahvistimella. Tietokonetta on vaikea voittaa päässälaskussa, satelliittitietoon pääsee käsiksi vain puolustusliitossa. Suomesta puuttuu lisäksi kokonaisia suorituskykyjä, kuten taisteluhelikopterit ja rynnäkkölentokoneet tai jalkaväkimiinat. Erot näkyvät myös suojavarustuksessa. Jostain syystä kansakunnat ovat valmiita hyväksymään ammattisotilaiden työsuojelun mutta lähettämään asevelvollisensa vaaraan kovin kevyesti suojattuna. Ammattilaisten kallis varustus pakottaa tietenkin pienentämään sotilaiden määrää. Sama ilmiö, vaikkakin pienemmässä määrin, vähentää myös asevelvollisuusarmeijoiden vahvuutta. Puutteet perusvarustuksessa ja sen nouseva hinta ovat leikanneet Suomenkin asevelvollisen armeijan alle puoleen 1990-luvun tasosta. Silti kyseessä on kansainvälisesti suhteellisen suuri sotavoima. Suomalaisella asevelvollisjärjestelmällä on vastattavanaan suuri maantieteellinen alue, koska koko maan puolustamiseen varaudutaan. Suomi kykenee asettamaan 1,1 sotilasta neliökilometrille. Sveitsissä vastaava luku on 5,6 sotilasta ja Itävallassa 2,9. Natoon kuuluvista maista Tanskassa on 1,9, Virossa 0,5 ja Norjassa 0,2 sotilasta neliökilometrillä. Asevelvollisuutensa jäädyttäneessä Ruotsissa on vain 0,1 sotilasta neliökilometrillä. Sotilaiden määrä neliökilometriä kohti on karkea mittaluku, koska taistelut kuitenkin ratkaistaan joukkoja keskittämällä. Se kertoo kuitenkin kyvystä paikalliseen läsnäoloon sekä liikkuvien asejärjestelmien tarpeesta. Ammattiarmeijoille ja asevelvollisuudesta luopuneille maille onkin tyypillistä liittoutuminen sekä ilmavoimien rynnäkkötoimintakyky, jonka varaan Ruotsikin paljon laskee. Kysymys puolustusjärjestelmän tehokkuudesta on äärimmäisen monimutkainen. Kyse ei ole pelkästään suorituskyvyistä, vaan myös niiden keskinäisestä balanssista, sotataidon soveltamisesta, materiaalisesta ja henkisestä kestämisestä sekä todellisuuspohjaisesta maanpuolustustahdosta. Sodan ennaltaehkäisy on mahdollista, jos ulkopuoliset tunnistavat tehokkaan puolustusjärjestelmän. Taloudellinen panostaminen puolustukseen on helposti mitattavissa ja nostaa siten kynnystä joutua väkivallan kohteeksi. Suomalaisen näkemyksen mukaan järjestelmässämme on myös puolustusbudjetin ulkopuolisia piileviä voimavaroja, jotka tekevät mahdolliseksi toimimisen liittoutumattomana ja pienellä rahallisella panoksella. Piilevien voimavarojemme reaaliseen arviointiin ammattiarmeijoihin päätyneillä mailla on kuitenkin huonosti edellytyksiä, elleivät ne saa vertailuaineistoa kansainvälisissä operaatioissa ja harjoituksissa. Kun yhteiskunnallisia vaikutuksia arvioidaan Asevelvollisuusjärjestelmää on moitittu siitä, että se kuluttaa kansantaloudessa tärkeää työpanosta pakottamalla miespuoliset henkilöt olemaan poissa tuottavasta työstä. Tilastot eivät kuitenkaan osoita nuorten miesten olevan naisia enemmän työmarkkinoiden tai tutkintoon johtavan opiskelun ulkopuolella. Viidentoista ja kolmenkymmenen ikävuoden välillä miehet ovat työssä 9,6 vuotta ja naiset 9 vuotta. Tutkintoon johtavassa koulutuksessa miehet ovat 7,9 vuotta ja naiset 8,5 vuotta. Tästä ajasta miehet ovat samanaikaisesti sekä työssä että opiskelevat 3,2 vuotta ja 13

naiset 3,7 vuotta. Työmarkkinoiden ja opiskelun ulkopuolella, eli vapaavuotta viettämässä, varusmies- ja siviilipalveluksessa tai työmarkkinan ulkopuolisella perhevapaalla naiset ovat 2,2 vuotta. Vastaavasti miehillä aikaa tähän kuluu asevelvollisuudesta huolimatta vain 1,7 vuotta. Eurooppalaisessa vertailussa erityisesti nuorten naisten, mutta myös miesten työskentely- ja opiskeluodote on Suomessa hyvin korkea. Työvuosia 15 30-vuotiaat miehet tekevät seitsemänneksi eniten Euroopan unionissa ja opiskelevat kolmanneksi eniten. Myös naiset käyttävät 15 30 ikävuoden välillä opiskeluun kolmanneksi eniten aikaa Euroopan unionin naisista. Työtä nuoret suomalaisnaiset tekevät kuudenneksi eniten. Kun työn ja opiskelun päällekkäinen aika otetaan huomioon, EU-maista vain hollantilaiset ja tanskalaiset nuoret käyttävät aikansa opiskelun ja työmarkkinoiden kannalta Suomea tehokkaammin. Kuva muuttuu, kun katsotaan työvoima- ja koulutusajan odotetta ikävälillä 15 75 vuotta. Suomalaisen miehen työvoima-ajan odote on 36,5 vuotta kun se Tanskassa on 40,8 vuotta. Suomalainen nainen tekee työtä 35,3 vuotta kun tanskalaisnaiset työskentelevät 37,1 vuotta. Euroopan maiden vertailussa miesten koko iän työvoima-ajan odote on vasta neljännellätoista sijalla. Vaikka suomalaisnaisten työvoima-ajan odote koko elinkaarelta onkin miehiä lyhempi, se on kuitenkin naisten kolmanneksi pisin Euroopassa, jossa erityisesti katolisissa maissa naiset tekevät työtä kotona työmarkkinoiden ulkopuolella. Poliittisessa keskustelussa vaaditaan usein työiän pidentämistä alusta, keskeltä ja lopusta. Työvoima-ajan odotetiedot osoittavat, ettei alku, eli ikävuodet 15 30, ole tässä asiassa ongelma Suomen kilpailukyvyn kannalta. Kansainvälisessä vertailussa suomalaiset vaikeudet tuntuvat keskittyvän eläkeikään ja miesten jaksamiseen työelämässä ikävuosien 30 75 välillä. Kun suomalaisen miehen työvuosien määrä on kolmekymppisenä seitsemänneksi korkein Euroopan unionissa, se putoaa koko elämänkaaren tarkastelussa sijalle neljätoista. Naisilla kolmekymppisten kuudes sija sen sijaan paranee elämänkaaritarkastelussa kolmanneksi Euroopan unionissa. Asevelvollisuusjärjestelmän kannalta miesten tilasto ei ole yhdentekevä, koska huono jaksaminen työelämässä ennustaa samaa myös reservissä. Nuoret naiset tekevät vähemmän työtä kuin miehet. Jos varusmiesaika laskettaisiin opiskeluksi, naiset myös opiskelisivat vähemmän kuin miehet ja heidän muutenkin pidempi poissaolonsa työstä tai opiskelusta näyttäytyisi yli kaksinkertaisena miehiin verrattuna. Nuorten naisten työn ja opiskelun ulkopuolisen ajan täsmällistä rakennetta ei tiedetä, koska osa perhevapaista saattaa laskennallisesti sisältyä työssäoloaikaan. Voidaan kuitenkin olettaa, että suuri osa ajasta liittyy raskauteen, synnytykseen ja sen jälkeiseen lapsenhoitoon. Asevelvollisuuskysymys on haluttu kytkeä tasa-arvokeskusteluun. Naisia syrjiviä elementtejä on poistettu avaamalla varusmieskoulutus ja sotilasammatti vapaaehtoisille naisille. Pakolliseksi sitä ei ole tehty, eikä se pakollisena myöskään toimisi tasa-arvoa edistävästi. Mikäli sukupuolen fysiologian sanelemien tehtävien päälle naisille lisättäisiin pakollinen varusmies- tai siviilipalvelus, se heikentäisi edelleen naisten palkka- ja eläkekertymää sekä toteutuneisiin työvuosiin perustuvaa kilpailukykyä työmarkkinoilla. Asevelvollisuusjärjestelmää pitää kehittää Selvä enemmistö suomalaisista kannattaa nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää ja osa Nato-jäsenyyden vastustuksestakin perustuu väärinymmärrykseen, jonka mukaan puolustusliitto pakottaisi siirtymään ammattijärjestelmään. Asevelvollisuuteen kohdistuva kritiikki on kuitenkin kuuntelemisen arvoista. Yksi kehityskohteista on reserviläisen siviiliosaamisen ja hänen sotilaskoulutuksensa nykyistä parempi kohtaaminen. Alueellisen kutsuntajärjestelmän luonteen vuoksi valtakunnan erityisosaajat eivät koskaan pääse samaan vertailuun koulutuspaikkoja jaettaessa. Asia on helppo korjata ottamalla käyttöön tietokoneavusteinen esikutsunta, josta maailmalla on hyviä kokemuksia. Tuollaisella kaikkien täyttämällä kyselytutkimuksella voidaan nykyistä paremmin ennakoida myös varusmieskoulutuksen jälkeisen ammatin vaikutus tulevan reserviläisen kompetenssiin. Myös varuskuntien saapumiseräväleissä järjestettävät ja kokonaispalvelusaikaan sisällytettävät orientaatio- ja testaustilaisuudet palvelisivat samaa tarkoitusta. Oikein kohdentuva koulutus on 14

hyödyllistä ja lisää koulutuksen mielekkyyttä. Varusmieskoulutus tulisi ylimalkaan mieltää osaksi kansalaisen kokonaiskoulutusta. Tuottaahan se jo nyt esimerkiksi valtaosan maamme raskaan kaluston ammattikuljettajista. Puolustusvoimissa annettavaa johtamiskoulutustakaan eivät näytä kyseenalaistavan juuri muut kuin ne, jotka eivät sitä tunne. Varusmieskoulutuksen pituus on tunnettu suure, mutta sen tosiasiallinen viivästysvaikutus on selvästi koulutusaikaa pidempi ja johtuu suurelta osin suomalaisesta koulu- ja yliopistojärjestelmästä. Opiskelun voi perinteisesti aloittaa vain syyslukukauden alussa ja opiskelemaan voi pyrkiä vain kevään pääsykokeissa. Tämä menettely on kansantaloudellisesti kallis, eikä siitä ole myöskään asianomaisille mitään hyötyä toisin kuin varusmiesaikaisesta koulutuksesta. Suurimman parannuksen työurien pidentämiseen ja opiskelun nopeuttamiseen pystyisi tekemään järjestämällä mahdollisuuden niin sisäänpääsykokeisiin kuin opiskelun aloittamiseen molempiin lukukausiin. Äänekkäästä muutosvastarinnasta huolimatta kyseessä on useimmiten vain järjestelykysymys eikä niinkään resurssiongelma. Sitä paitsi riittävän usein toistuvat kurssit nopeuttaisivat opiskelua myös lopetuspäässä, jossa saatetaan joutua odottamaan ohi mennyttä kurssia seuraavaan vuoteen. Asevelvollisjärjestelmän kansantaloudellinen hinta puolittuu, kun sen vaikutus muuhun opiskeluun saadaan minimoitua. Muilta osin voidaan keskittyä varusmieskoulutuksen kansakunnalle antamaan pääomaan. Sitä kehittyy oppimistuloksina, joista konkreettisimpia ovat erilaiset pätevyydet. Myös johtamiskoulutuksella ja tiimityön oppimisella on merkityksensä. Missään muussa johtamiskoulutusjärjestelmässä ei ole taloudellisia mahdollisuuksia eläviin alaisiin, jotka palautejärjestelmän avulla oppivat itsekin sekä johtamista että johdettuna toimimista. On puolustusvoimien vastuulla, että oppimista tapahtuu ja se myös tunnistetaan. Muu yhteiskunta puolestaan voisi suhtautua varusmiesaikaiseen koulutukseen nykyistä tieteellisemmin vaikkapa mittaamalla tapahtuvaa kehitystä ja perustamalla arvionsa siihen. Tärkein osa asevelvollisuuden tuottamaa kansallista pääomaa muodostuu puolustusratkaisun ensisijaisen tehtävän kautta. Suomen turvallisuus ja vakaus ovat osa kilpailukykyä ja suomalaisen asevelvollisen panos on keskeinen osa tuota turvallisuutta. Asevelvollisuusjärjestelmälle on kuitenkin hyvä laskea todellinen hinta. Itse asiassa, kun Nato suosittelee jäsenmailleen kahta prosenttia bruttokansantuotteesta käytettäväksi maanpuolustukseen, on Suomi lähellä tuota kriteeriä, kun asevelvollisuus lasketaan pääomaksi eikä vain näkymättömäksi kuluksi. Kirjoittaja on kriisinhallinnan asiantuntija ja vapaa kirjoittaja. Liesinen jäi reserviin puolustusvoimien koulutuspäällikön tehtävästä vuonna 2002. Lähteet Elovainio, Marko, Teija Metsäranta & Mika Kivimäki (2001), Ennustaako varusmieskoulutuksessa menestyminen työelämään sijoittumista? Etenevä kohorttitutkimus vuosina 1955, 1960 ja 1965 syntyneistä miehistä. Tiede ja ase 59, 91 105. Hytti, Helka & Maria Valaste (2011), Alle 30-vuotiaana koulutuksessa ja työvoimassa vietettyjen elinvuosien odotteet EU-maissa vuonna 2005. Työpoliittinen aikakauskirja 3/2011, 75 83. Palokangas, Marko (2014), Räjähtävää tyhjyyttä. Sissitoiminta suomalaisessa sotataidossa. Julkaisusarja 1, No.17. Helsinki: Maanpuolustuskorkeakoulu, Sotahistorian laitos. Vassinen, Eero (2011), Method in the madness: economics in the Finnish military draft. Helsinki: Aalto University, School of Economics. 15

Kansainvälisen politiikan opiskelija, yht. yo. Matti Muhli Armeijan harmaista yhteiskunnan rattaisiin: asevelvollisuuden yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja sen tehostaminen Pelkistäen voidaan sanoa, että kaikki ne kehityskulut ja ilmiöt, jotka ovat yhteiskunnassa tapahtuneet parin edellisen vuosikymmenen aikana, kävelevät puolustusvoimien porteista sisään kaksi kertaa vuodessa nuorten suorittaessa varusmiespalveluksen. Tämä on asia, joka puolustusvoimien toimintatavoissa on jatkuvasti otettava huomioon täyttämällä samalla se tärkeä vaatimus, että meidän on koulutettava asevelvollisista sotilaita. Oheinen sitaatti puolustusvoimain hiljattain eläkkeelle jääneen komentajan kenraali Ari Puheloisen 209. maanpuolustuskurssin maaliskuisissa avajaisissa pitämästä puheesta kiteyttää puolustusvoimien haastavan aseman suomalaisessa yhteiskunnassa. Puolustusvoimien lakisääteinen päätehtävä on Suomen sotilaallinen puolustaminen. Tähän tarvittavien valmiuksien toteuttamisessa yleisellä asevelvollisuudella on keskeinen merkitys. Varusmieskoulutus painottuukin taistelukentällä tarvittavien kykyjen luomiseen. Sodan ajan joukon suorituskyky ulosmitataan poikkeusoloissa, mutta strategisena ratkaisuna asevelvollisuus vaikuttaa laaja-alaisesti yhteiskuntaan normaalioloissakin. Asevelvollisuus perustuu yhteiskunnan arvoihin ja linkittyy maanpuolustuksen ohella muun muassa talous- ja sosiaalipolitiikkaan. Viime kädessä Suomen asevoimien järjestämiseen liittyvässä keskustelussa onkin aina kyse siitä, mihin kaikkeen puolustusvoimien pitää kyetä perinteisen maanpuolustuksen lisäksi. Asevelvollisuuden toinen puoli on sen yhteys suomalaiseen koulutusjärjestelmään ja työelämään ja nuorten näitä koskeviin valintoihin. Asevelvollisuuskeskustelua käydään usein kustannus-hyötylaskelmien pohjalta: palvelus tulisi kyetä suorittamaan siten, että sen uran edistymistä hidastavat vaikutukset voitaisiin minimoida ja yhteyksiä muuhun yhteiskuntaan vastaavasti parantaa. Asevelvollisuuden todellisiin yhteiskunnallisiin vaikutuksiin tulisi lukea sotilaallisten näkökulmien ohella nämä järjestelmän laajemmat ulottuvuudet sekä kustannus- että hyötypuolella. Oppia ikä kaikki Sujuva siirtymä varusmiespalveluksesta siviiliin hyödyttää yksilöä ja yhteiskuntaa. Opiskelijaksi hakeutuvalle päänvaivaa aiheuttavat keväällä pidettävät valintakokeet. Ajatus varusmiesten hyvityspisteistä valintakokeissa olisi tasa-arvonäkökulmasta ongelmallinen, mutta ylioppilastutkinnon painottaminen parantaisi varusmiehen mahdollisuuksia korkeakouluvalinnoissa. Varusmiesten valintakoevalmistautumista on tuettu järjestämällä joukko-osastoihin hiljaisia lukutiloja ja myöntämällä kokeisiin osallistumiseen ylimääräinen lomapäivä. Yhtenä harkitsemisen arvoisena ja vähin erikoisjärjestelyin toteutettavana tukitoimena näkisin varusmiehille räätälöidyn valmennuskurssin tarjoamisen esimerkiksi palveluksen ulkopuolisella ajalla varusmiestoimikunnan johdolla. Kurssi ei tietenkään korvaa omatoimista opiskelua. Yleisen preppauksen lisäksi 16

se voisi kuitenkin luoda myönteistä vertaispainetta, joka kannustaisi varusmiehiä lukemaan sekä tukemaan toisiaan. Asevelvollisuutta pyritään nivomaan kiinteämmäksi osaksi elinikäistä koulutusjärjestelmää. Aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen ja elinikäisen oppimisen mallien mukaisesti myös muualla kuin varsinaisessa koulutusjärjestelmässä opitun tulisi olla hyödynnettävissä opinnoissa. Risto Siilasmaan johtama asevelvollisuustyöryhmä on painottanut, että tämän tulee ulottua varusmiespalvelukseenkin. Työryhmä esitti lukuisia kehitysajatuksia varusmieskoulutuksen korvaavuus- ja hyväksilukumenettelyihin ja varusmiesaikana saavutetun osaamisen dokumentoimiseen ja siitä tiedottamiseen. Toistaiseksi erilaisissa erityistehtävissä palvelevilla varusmiehillä on parhaat mahdollisuudet hyödyntää ennen palvelustaan hankkimaansa ammatillista osaamista, kehittää sitä edelleen ja saavuttaa uusia pätevyyksiä siviiliin. Aiemmin hankitun osaamisen hyödyntäminen varusmiespalveluksessa on kaksisuuntaista. Ensinnäkin asevelvollisuustyöryhmä on suositellut, että yhä useampi asevelvollinen saisi kutsunnoissa mahdollisuuden opiskella korkeakoulussa jonkin alan erityisosaajaksi ja suorittaisi sitten varusmiespalveluksensa erityisosaamista vaativassa tehtävässä. Nykyisellään etenkin lääketieteellisen tai teologisen tutkinnon suorittaneet tai sellaista varten opiskelevat sekä teknisen korkeakoulutuksen saaneet voivat palvella ammattiaan vastaavissa tehtävissä. Toisaalta palveluksen aikana voi kartuttaa siviilissä hyödynnettävää osaamista. Esimerkiksi kuljettajakoulutus tuottaa varusmiehelle kuorma-autokortin ja raskaan kuljetusvälineen ammattimaiseen ajamiseen vaadittavan ammattipätevyyden siviiliin. Oma merkityksensä on myös palveluksen tarjoamilla yleisillä valmiuksilla. Näihin lukeutuvat johtajakoulutuksen ohella vaikkapa yhteistyövalmiudet, työorganisaatiossa toimimiseen kytkeytyvät valmiudet sekä yksilön henkiseen kasvuun liittyvät tekijät. Valtaosa varusmiespalveluksen suorittaneista kokee saaneensa palveluksesta jotakin myönteistä ja pitää saamaansa koulutusta merkittävänä. Varusmiespalveluksen kehittämisen tavoitteena tulee olla näiden kaikkien varusmiesten saatavilla olevien tietojen ja taitojen siirtäminen siviiliin aiempaa tehokkaammin. Varusmiespalveluksessa saadun osaamisen siirtäminen vaatii osaamisen tyypistä riippumatta usean tahon yhteistoimintaa. Yksilö saa palveluksensa aikana tietoja ja taitoja, jotka tuottaa puolustusvoimat. Varusmieskoulutuksella puolustusvoimat edistää myös valtion poliittisen johdon tavoitteita. Yksilön hankkiman osaamisen tunnustamisesta päättävät työelämä ja oppilaitokset. Aiemman osaamisen hyväksilukumenettely edellyttää sotilas- ja siviilikoulutuksen sisältöjen yhtenevyyttä ja sen todistamista, mikä on palveluksen suorittaneen vastuulla. Kaikilla koulutusasteilla toivotuin tapa osoittaa varusmiespalveluksen aikana hankittu osaaminen on todistus. Varusmiehen palvelustodistus erilaisine kurssitodistuksineen onkin keskeinen osa aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisen prosessia. Oisko sulla papereita näyttää? Varusmiehenä hankitun osaamisen hyväksilukemisessa on haasteita. Kaikilla oppilaitoksilla ei ole yhteisiä ohjeita tai käytäntöjä aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisesta. Lisäksi varusmieskoulutuksen nykyisiä opetusmenetelmiä ja -sisältöjä koskeva tieto on vajavaista. Tilanteeseen vaikutetaan joukko-osastoissa, mutta ratkaisuja tulee etsiä valtakunnallisella tasolla ja poikkihallinnollisella yhteistyöllä. Yhteistyö toimii jo monien puolustusvoimien erityisalojen ja niiden alan siviilioppilaitosten kanssa. Koordinaatio on edennyt jopa opetussuunnitelmien yhdenmukaistamiseen. Esimerkiksi ilmavoimien lentoteknisen aliupseerikurssin opetussuunnitelma on laadittu rinnastuvaksi ilmailualan siviilikoulutukseen. Varusmiesten kuljettajakoulutus taas on EU-direktiiveistä johtuen sisällöltään vastaava kuin logistiikan perustutkintoon kuuluva. Esimerkillinen yhteensopivuus edellyttää opintojaksojen ja -kokonaisuuksien sisältöjen ja osaamistavoitteiden yksityiskohtaista määrittelyä. Kuljetusalan kokemukset osoittavat, että kansallisen tason ohjauksella ja normeilla yhteensopivuutta voidaan parantaa. Erikoisaloilla vastinpareja löytyy luontevasti, mutta edellyttäisikö esimerkiksi varusmiesten johtajakoulutukseen, kansalaiskasvatukseen tai yleiseen sotilaskoulutukseen kuuluvien sisältöjen parempi hyväksiluettavuus koulutuksen ulkopuolista auditointia? Oppilaitokset tarvitsevat hyväksilukemiseen tiedon varusmiespalveluksen tuottamasta osaamisesta. On ensisijaisen tärkeää kehittää palvelustodistusta 17

liitteineen sellaisiksi, että osaaminen ilmenee niistä tiiviisti ja selkeästi. Palvelustodistuksiin tarvittaisiin yhdenmukainen opintorekisteriote, joka korvaisi joukko-osastokohtaiset todistukset ja takaisi puolustusvoimien osalta varusmiesten yhdenvertaisen kohtelun hyväksilukutilanteissa. Samalla todistuksesta tulisi toisen asteen koulutuksen todistusmallin mukaisesti kaksiosainen. Mielestäni on perusteltua selvittää myös mahdollisuus laatia julkinen tietopaketti varusmiespalveluksen koulutusmoduuleista ja niiden osaamistavoitteista eli eräänlainen varusmiespalveluksen opinto-opas. Tällaiselle avoimelle tiedolle olisi nähdäkseni selkeä tilaus sekä oppilaitoksissa että työnantajilla. Puolustusvoimien siviilioppilaitosyhteistyön malliksi sopii Ilmasotakoulu, jonka lentoteknisen varusmieskoulutuksen suunnittelijat osallistuvat ilmailualan opinto-ohjaajien yhteistoimintaan ja lentoteknisen alan koulutuspäälliköiden neuvottelupäiville. Aselajien koulutusalakohtaisen yhteistyön lisäksi joukko-osastojen tulisi olla aktiivisia omassa toimintapiirissään. Hyväksi havaittuja ovat esimerkiksi yhdessä TE-toimistojen kanssa järjestetyt messutyyppiset koulutus- ja työelämätapahtumat, joihin osallistuu koulujen ja työnantajien edustajien lisäksi ammatinvalintaohjaajia. Sotilas- ja siviilikoulutuksen rajaa on madallettu myös käyttämällä siviiliopettajia varusmiesten koulutuksessa. Muun muassa kuljettajakoulutuksen palveluita hankitaan eri palveluntoimittajilta ja lääkintäalalla oppitunteja pitävät myös alan siviiliasiantuntijat. Erityisalojen lisäksi siviiliasiantuntijoita voisi hyödyntää varusmiesten koulutuksessa laajemminkin. Tämä olisi tarpeen esimerkiksi kansalaiskasvatukseen liittyvässä opetuksessa, jossa puolustusvoimien palkatun henkilöstön asiantuntemus on rajallinen. Varusmiehet suhtautuvat siviilikouluttajiin myönteisesti ja pitävät näitä helposti lähestyttävinä. Vastaavasti kannustan varusmiesten nykyistä laajempaan hyödyntämiseen palveluksen asiantuntijoina erilaisissa tapahtumissa. Esimerkiksi kutsunnoissa varusmies voisi välittää kutsunnanalaisille ensi käden tietoa ja käytännönläheisiä vinkkejä palveluksesta ja siihen valmistautumisesta. Ura urkenee Varusmiespalveluksen ja työuran vuorovaikutusta käsittelevät tutkimukset luovat eriäviä näkemyksiä palveluksen vaikutuksesta nuoren tulevaisuuteen. Etenkin dynaamisiin tasapainomalleihin perustuvissa taloustieteellisissä tutkimuksissa asevelvollisuus näyttäytyy valtiolle tehtävänä pakkotyönä, joka lykkää koulutukseen ja työmarkkinoille pääsyä. Asevelvollisuus tuntuu kalliilta, kun huomioidaan palvelukseen astumisesta aiheutuvat hypoteettiset tulonmenetykset, väitetty staattinen tehottomuus ja vaikutus inhimillisen pääoman kertymiseen. Toisten tutkimusten mukaan palvelus ei pitkitä merkitsevästi valmistumisaikaa vaan voi olla hyödyksi nuoren tulevaisuuden suunnitelmien kypsymisessä. Lisäksi voidaan osoittaa armeijan menestyksellisen suorittamisen indikoivan erittäin voimakkaasti ja positiivisesti tulevaa työmarkkina-asemaa eli koulutus- ja työllistymistasoa ja palkkaa. Monissa tutkimuksissa ei myöskään arvoteta puolustuslaitoksen tarjoamaa kansallista turvallisuuden tunnetta julkishyödykkeenä. Tyypillisesti palveluksesta karttuu enemmän yleisiä työelämätaitoja kuin ammatillista osaamista. Tämä riippuu kuitenkin aselajista ja palvelustehtävästä. Erityisalat erottuvat joukosta selektiivisyydellään. Niihin tulee hakeutua erikseen ja useisiin koulutushaaroihin päästäkseen tulee läpäistä valintakoe. Erityisalojen varusmiehet monesti kokevatkin palveluksen suorittamisen velvollisuuden tai pakon sijaan yhtenä askeleena omalla urapolullaan. Monelle erityiskoulutuksen saaneelle reitti työuralle on auki oitis palveluksen jälkeen. Esimerkiksi ilmavoimien apumekaanikon koulutuksen saanut varusmies voi hakea vastaavaa puolustusvoimien virkaa heti kotiuduttuaan. Puolustusvoimien ei tule olla työnvälityspalvelu, mutta se voi nuorisotakuun hengessä ja yhteistyössä TE-toimistojen kanssa saada aikaan paljon myönteisiä vaikutuksia nuorten työnäkymiin. Tässä tärkeässä osassa ovat kohtaamiset työnantajien kanssa. Esimerkiksi Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on esitellyt logistiikka-alaa eräissä joukko-osastoissa. Kuljettajakoulutuksen suorittaneille varusmiehille on järjestetty myös työelämäpäiviä, joissa alan yritykset saavat esittäytyä ja varusmiehille tarjotaan mahdollisuus verkostoitua näiden kanssa siviiliuraa silmällä pitäen. Toivon puolustusvoimien olevan entistä aktiivisempi ja aloitteellisempi mahdollisten yhteistyökumppaneiden kartoittamisessa myös erikoiskoulutusalojen ulkopuolella. Hyviä esi- 18